29.12.2016

Pieni Pohjois-Korea


Kuulin juuri radiosta, että Jari Aarnion tuomio voi olla jopa kolmetoista vuotta vankilaa.

Joistain huume- ja rahajutuista tuommoinen tuomio samaan aikaan kun oman äitinsä ja kaksitoistavuotiaan tytön paljain käsin  kuristamisesta saa seitsemän vuoden kakun, josta lisäksi pääsee aikaistettuun vapauteen!

Ja kun pääsee vapauteen, menee ja kuristaa vielä 42-vuotiaan naisystävän kuoliaaksi. Kärsii taas muutaman vuoden ja hellurei, täältä tullaan taas, Suomi, ennen aikojaan vapauteen, kun ei ole syyttäjän mukaan mitään syytä pitää Penttistä vankeudessa.

FBI tosin luokittelee tämän suomalaiskuristajan vaaralliseksi sarjamurhaajaksi, mutta meillä mies on onnettomien olosuhteitten vuoksi pimahtanut muutamaan pikku tappoon ja nyt siis luottamuksen arvoinen. Kyllä se siitä, kunhan taputellaan hellästi terveeksi. Kun katsoo Penttisen kuvaa, silmät ovat tyhjät. Mikään usko, toivo ja rakkaus ei näihin psykopaatin silmiin tuo lämpöä, koskaan.

Niin se on, että ihmisen henki on halpa verrattuna rahan arvoon. Murhistakin ensikertalainen saa lyhennetyn istumisen ja raiskauksista saa julkisuusalennusta. Ja jos on himpan verran alaikäinen, tuomio on ehdollinen. Minusta siitoskykyiset ovat jo kyllin miehiä kärsimään oikean tuomion. Muistaakseni muuan naisenmurhaaja Lilokin on jo vapautunut, vaikka tuomiosta on tuskin muutamaa vuotta kulunut.

Vaan niinkin se on, että vuosi on lopuillaan, ja tulee uudet kalenterit ja uudet väärinteot ja tuomiot.

Maailma on aika kamala paikka, jos on sitä sorttia, että seuraa maailmanmenoa valikoimatta uutisia tai uutislähteitä.

Mietin, mitä hyvää nyt, kun hallitustakin kammetaan alas valtaistuimelta median voimin,  olisi odotettavissa. Muuttaisivatko uudet vaalitkaan mitään, kun vihreätkin ovat jo jääneet nousevien perussuomalaisten taakse gallupissa. Auttaisiko Antti Rinne?

Ja auttaisiko maailmantuskaan se, että rupeaisi hyväntekijäksi ja sulkisi korvat kaikelta epämieluisalta, poimisi vain kukkia, laulellen ja pientä karitsaa silittäen?  Uskoen, luottaen, silmät ja korvat sievästi supussa, niin että pienistä rei'istä näkyisi ja kuuluisi vain se, minkä haluaa nähdä? Kieltäisi blogistaan kirosanat,  kaikki erimieliset ja ankeat ja pahat ajatukset ja hyväksyisi vain hyvää linjaa ajavat kommentit? Ja estäisi anonyymit kommentit kuin Helsingin Sanomat? Antaisi blogilleen uuden  nimen Pieni Pohjois-Korea.

(PS Kuvantekijä on toistaiseksi tuntematon, eikä kuva liity mitenkään tekstiin. Paitsi jos keksit jonkin yhteyden.)

23.12.2016

Ihaellen illan kuuta





Ihaellen illan kuuta
lapset etsii joulupuuta,
kun on huomenna jo aatto.
- Paikan heille neuvoi taatto. 
Umpihanget kaalelivat,
kunnes kuusen kohtasivat,
joka kaunihilta näytti,
vaatimukset kaikki täytti. 
Mutta puu se heille puhuu,
hiljaa huminoiden heille huhuu:
"Ah mun oli joka kesä
latvassani linnun pesä. 
Oksillani sitä peitin
niin, ja hyvästi kun  heitin,
annoin heille taaskin luvan
suven tullen tehdä tuvan." 
"Seiso siinä niin kuin laita,
onhan täällä metsämaita."
Löysivätpä kuusen toisen,
mutta armonpyyntö soi sen: 
"Jänojussi juurellani,
töpöhäntä turvissani.
Siell on pieni piilosilla
hörhöhäntä, valkovilla.
Syksysäällä teki majan
- talven selkään senkö ajan?" 
"Ällös aja, ällös aja,
kätke, kätke jänön maja!
Saamme vaikka sata muita
joutilaampiakin puita. 
Täss on kuusi mieluisemme,
kauniimpaa me löydä emme."
"Ah, en tahdo täältä tulla,
morsian on nuori mulla. 
Vierelläni koivahainen,
valkovarsi, kaunokainen.
Viikko vierinyt on vasta,
kihlojemme vaihdannasta. 
Häät on hienot toukokuussa,
kun on lehti lempein puussa.
Lähdettyä maasta kirren,
kiuru veisaa vihkivirren." 
"Erottaa ken voisi näitä?
Armaat viettäkäätte häitä!
Etsikäämme puuta uutta,
jok ei kanna salaisuutta." 
Kutsuu kuusi yksinäinen:
"Talven viima on niin jäinen.
Mulla kaiho kalvaa rintaa,
elollain ei paljon hintaa.
Taaton kaatoi ukonnuoli,
äiti armas suruun kuoli,
siskon sorjan tauti taittoi."
Lapset kuusen kelkkaan laittoi. 
Hyväellen veivät sieltä,
lohdutellen kaihomieltä.
Valaistuhun tupaan toivat,
jossa jouluvirret soivat.
Kultaan, kukkahan sen puki,
sadut kauniit luona luki.
Tämän mielestäni hyvinkin modernin  runon myötä toivotan kaikille hyvää joulua! Iines ei vaikene joulunakaan, vaan avaa tarvittaessa ja mieluusti sanaisen arkkunsa aiheesta kuin aiheesta.

( Runo on Joulupukki-lehdestä vuodelta 1917.  Kirjoittaja tuntematon.)

18.12.2016

Joulusaarna 1: Mitä teemme yhdelle pienimmistä?


Helsingin Sanomien Englannin-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä pyytää tänäisessä artikkelissaan päästämään naiset ulos uskontokuplasta. Ohhoh. Tästähän minä olen kirjoittanut tässä blogissa usein. Hienoa Annamari Sipilä. En olekaan ainoa, joka uskaltaa sanoa tämän ääneen. En olekaan ainoa rasisti. Ja että oikein Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa. Tästähän tulee hyvä päivä! Tämä on juuri se asia, joka saa minut tarttumaan kynään aina uudelleen: musliminaisen olemattomat ihmisoikeudet ja Euroopan naisten - ennen kaikkea spesialistien eli feministien - hiljaisuus asian edessä.

Britanniassa mennä viikolla nimittäin yli 300 naista vaati islamiin nojaavien sharia-tuomioistuimien sekä muiden vastaavien elimien kieltämistä. Ihanaa, brittiläiset feministit ovat avanneet silmänsä!

Vaan ei, eivät feministit ole asialla, vaan vähemmistöuskontojen edustajat, joista suurin  osa on musliminaisia.  Asialla ovat juuri he, jotka ovat kunniamurhien aiottuja uhreja tai uhrien sisaria, pakkoavioliittojen entisiä morsiamia sekä perheväkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreja.

Mehän täällä pohjoisen perukoilla tiedämme, että lähes kaikki maahan tulleet musliminaiset ovat elämässään kokeneet väkivaltaa, ja useimmiten väkivaltaa kotioloissa, perheissä. Prosenttiluku on isompi kuin Suomen väkivallan kohdalla. Näistä oikeista luvuista vain ei dokumenteissa puhuta eikä yleensä lehdissä kirjoiteta. Tilalla ovat suomalaisten syyllistämiset ja tunteisiin vetoavat tarinat miehistä, jotka vievät ilmaiseksi leluja kotimaahan tai työllistyvät hyvin vuoden innovointikeksinnöllä, kaarnalaivoja veistämällä. 

Sipilä kirjoittaa, että Britanniassa on 30 - 85 sharia-tuomioistuinta. Maassa on siis rinnakkainen oikeusjärjestelmä, joka harjoittaa omia lakipykäliään. Oikeudet ovat lähes aina miehellä, ja naisella on vanhan aamutossun arvo tuomioistuimen pulskan imaamin edessä. Kuvitella, Euroopassa, Britanniassa, tänäänkin. Saa sortaa naista, koska vieras kulttuuri ja vanha perinne. 


Jään oikeasti odottamaan, että muinaiset hunnit ja barbaarit syntyvät uudelleen ja suorittavat invaasion Suomeen harjoittamaan kulttuuriaan. Hunnillahan tulee perustuslain mukaan olemaan oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Tämä kaikki, vaikka hän ei saisi oleskelulupaa. Eihän ihmistä voi jättää kuolemaan pakkaseen.


Vaan eihän tämä nyt noin voi mennä. Mitä me olemme käsittäneet väärin? Eikö meissä ole hitustakaan lämmintä kristillisyyttä tai edes laupiasta samarialaista saati itse Vuorisaarnan opettajaa sydämissämme? Emmekö mitään hurskautta ole oppineet elämässämme? 


Ja jälleen kerran: Halloo feministit! Missä te olette? Täällä Suomessakin on hätää kärsiviä naisia, joilla taatusti ei ole suomalaisia lakeja kohtelunsa turvana. Eikö sisaren kohtalo kiinnosta piiruakaan? Pitääkö  olla solidaarinen vain vieraalle kulttuurille ja sen vetreille miehille? 


Lontoolaisen Southall Black Sisters -naisjärjestön Pragna Patel  vaatii keskiviikkoisessa Guardianin kirjoituksessaan kaikille yhtäläistä  maallista lakia, joka perustuu yleisiin ihmisoikeuksiaan. On kyllä minustakin uskomatonta, että tätä pitää vaatia erikseen Euroopassa vielä vuonna 2016. Vai meneekö se lopulta niin, että suvaitsevuutemme on vain pintaa? Meitä ei oikeasti häiritse muslimisisartemme osa. Emme näe heissä Tukholman-syndrooman oireita.


Kummallista on myös se, että meillä yhä edelleen virallinen totuus on se, että islamilla ei ole mitään tekemistä minkään vääryyden kanssa. Ilmeisesti ei edes tämän brittiläisen sharia-tuomioistuimen, joka yleensä sijaitsee moskeijan seinien sisäpuolella, ja lain toteenpanijana on imaami, uskonnollinen jehu.  


Lopuksi saarnaan: Kunpa orjauskonnolle ei rakennettaisi kovin isoa estradia, sinne Helsingin Kalasatamaan. Mieluummin vaikka uudelleen henkiin herätetty Guggenheimkin.

(Päästäkää naiset ulos uskontokuplasta, Annamari Sipilä, HS 18.12.2016)

(Pilapiirros)

12.12.2016

Nainen jolle kävi huonosti


Minulla on unelma. Kirjoitan novellikokoelman, jonka nimi on Nainen jolle kävi huonosti. Kokoelma koostuisi erillisistä kertomuksista, joissa jokaisessa pääosassa on nainen, joka kuolee tarinan lopuksi. Tavallaan kyse on naisesta, joka kuolee aina uudestaan, monin eri tavoin. Kriitikko voisi sanoa sitten etsiessään teoksen syvempää sanomaa ja mahdollista tematiikkaa, että kyseessä on psykologinen avainromaani, jossa nainen avaa itseään. Jokainen tappaja on yksi naisen peloista. Nainen häviää aina, joka kerta.

Yhden  tarinan aihio on ollut kauan valmiina. Nimittäin nainen harrastaa valokuvausta ja oikaisee kuvausreissullaan usein jousiammuntaradan halki. Avoimen kentän laidalla on useita maalitauluja, joissa on värikäs ympyrä. Nainen miettii, että puskista olisi hyvä ampua häntä selkään, kun hän kulkee kohti tauluja päästäkseen kuivuneeseen joenuomaan. Jousi naulitsisi hänet tauluun kiinni. Yhtäkkiä kuuluisi vain suhahdus, jota ei voisi enää peruuttaa. Nainen tietäisi, mitä tapahtuu, elää preesensiä, mutta ei pystyisi muuttamaan vääjäämätöntä tapahtumaa, ei pystyisi edes kääntymään kun voimalla jännitetty nuoli singahtaisi suoraa rataa kohti hänen lapaluittensa väliä ja keihästäisi hänet maalitauluun. Napakymppi.

Vaan motiivi. Mikä olisi motiivi? Miksi joku haluaisi tappaa harmittoman naisen, jonka parhaat vuodet olivat selkeästi ohi? Olisi liian helppoa kirjoittaa mielipuoli asialle, ja kaikkein tylsin tappaja olisi joku syrjitty tyyppi. Tappajan olisi ehkä syytä olla Sattuma. Se on  kuolemista julmin ja todennäköisin. Jousta jännittänyt ranne olisi tuettu niitatulla nahkarannekkeella ja käsivarsi olisi lihaksikas ja tatuoitu. Nainen ei tulisi koskaan tietämään, että miehen silmässä oli sokea piste, mies näki kaikesta vain reunat. Kun tähtäsi sokeaan pisteeseen, osui maaliin. 

Toisessa tarinassa nainen, jolle käy huonosti, horjahtaa frisbeerataa reunustavan joen rannalta veteen. Nainen on juuri kumartunut kuvajaisensa puoleen odottamaan veden hienoisten väreiden lakkaamista, kun frisbeekiekko osuu häntä päähän juuri oikeaan paikkaan, ja hän putoaa kuin nalli jokeen ja joutuu kovaan virtaukseen, ajautuu ohi tyvenen ja paiskautuu lopulta kiviseen koskeen, josta hänet löydetään, sinisorsaparin vierestä. Tässä tarinassa saisi samalla näpäytettyä kunnan isäntiä, jotka rakensivat frisbeeradan raiskaten lehtevää jokipuistoa, joka kätki alueelleen ison joukon arkoja nisäkkäitä ja lintuja.  

Vaan mistä loput tarinat? Millä tavalla naiselle voi käydä peruuttamattoman huonosti ilman, että hän lankeaa köyhyyteen, huumeisiin tai riettauteen - ne ovat puhkikaluttuja aiheita. Ehkä Google antaa vihjeen arkipäiväisistä kuolemista? 

Kuten alta huomaatte, arvoisat lukijat, jos naiselle käy huonosti, se johtuu useimmiten huonosta ja epämääräisestä elämästä. Tai poliittisesta vaahtoamisesta tai muodin perässä juoksemisesta - 1800-luvulla raskaat ja epäkäytännölliset hameet tappoivat tuhansia naisia. Miehelle taas käy huonosti, kun "kapteeni" juuttuu  suihkupallin rakoseen.

- irtoseksiin sortuneelle naiselle kävi huonosti
- romanttisiin harhoihin uskoneelle naiselle kävi huonosti
- maalaislääkäri Delawaren vaimolle kävi huonosti (ks. Madame Bovary, Flaubert)
- karhulle kävi huonosti sen eksyttyä japanilaisen karatekan kimppuun
- miehelle kävi huonosti  Ikean suihkupallilla  
- Annalle kävi huonosti Tinder-treffeillä
- auttajille kävi huonosti kolaripaikalla
- kokoomuksen kohunaisille kävi huonosti
- vannehamenaisille kävi huonosti

Jokunen aihio tuosta ehkä irtoaa. Vaan yhä kirkkaammin alkaa piirtyä mieleeni kuva julmasta kuninkaasta, herra Sattumasta, markiisi de Sadesta. Voikin olla, että kokoelman nimi muuttuu muotoon Sattuman satoa tai Sattuman sanelema juttu.

(Kuva La Petite Jour 19.5.1909)

6.12.2016

Seitsemän tuntia onnehen*


Lähtisikö illalla marssimaan? Vaan kenen joukoissa seisoisin, millaisen musiikin tahtiin tahtiin askeltaisin? 

Jos olisin elänyt viime sodan aikana, olisin voinut olla tulisieluinen lotta, tai sitten maanalainen ryssänvakooja. Joka tapauksessa joku kirkasotsainen. Vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen epäilen, että olisin pukenut ylleni harmaan lottapuvun, sillä siinä on mukava vyötäröleikkaus ja viehkeä helmasysteemi. 





Vaan onko jossain vielä puhdas aate, joka elää itsestään voimaa luovuttaen ja uutta synnyttäen, voimakkaana  kuin olympiatuli, sammumatta, tuuleen tukahtumatta? 

Kaikki  on tunkkaista. Ei jaloa aatetta siellä, ei täällä, missään ei ole selkeää osoitetta, ei hyvää oppisisältöä. On vain risteyksiä ilman tienviittaa. On osattava päättää itseohjautuvasti ja toivottava parasta. 

Kerran olin suvakki, oikein palava pensas -suvakki. Vaikka silloin ei tuota hauskaa sanaa vielä käytetty, kun ei tiedetty, että joitakuita tulee suvaita erikseen, sen verran huonompia kun ovat, että voimme osoittaa heille armahduksemme ja armomme. Olimme maailmanparantajia ja teimme paljon hyvää. Osoitimme monille riistäjille ja lahtareille paikan, ja sotaveteraanit saivat kuulla kunniansa.

Nyt horjun risteyksessä kuin mustapukuinen mies Simbergin maalauksessa, jossa piru riuhtoo häntä toisesta kädestä, toisesta enkeli. Kunpa tietäisi, kumpi on enkeli, kun se enkelikin päästelee suustaan vihaista puhetta. 

Luulin, että Jeesus armahtaa syntisenkin, mutta nämä valkeat perkeleet eivät armahda. Ne haluavat listiä kaikki pirun penikat. Minua semmoinenkin meno kammottaa. Ruokkihan Simbergin emäntäkin taulussa pirun penikoita, antoi maitoa, kun piruäidiltä omista rinnoista oli maito ehtynyt.

Imatran surmistakin ne ovat löytäneet syyllisen tahon, vaikka poliisi ei ole. Enkelit ovat pettäneet ja vissiin nationalistit - keitä lienevät, en tiedä - ovat olleet asialla:

"Enkelit eivät olleet paikalla Imatralla lauantaiyönä. - - Meidän, joiden perusarvoina ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvo, heikomman auttaminen ja inhimillisen ihmisyyden kunnioittaminen, tulee auttaa enkeleitä.

Ja lopuksi vielä, voi  Rosinante-parkaa, joka tänäänkin varmaan saa tuta kovia Helsingissä. Lautasille satelee  iskuja, jokunen osuu silkkiturpaan, joka värähtää kivusta. Kunpa isku olisi tänä vuonna hitusen lempeämpi.




("Seitsemän tuntia onnehen" oli gramofoninsoittajan lempilaulu)
(Valokuvat kotialbumista)

1.12.2016

Iso kuva


Olisiko pelkästään terveellistä katsoa välillä Suomen isoa kuvaa

Pieni kuvahan on se, että kaikki Suomessa on huonosti ja hallitus on historian huonoin. Murina alkoi ennen kuin hallitus oli tehnyt ensimmäistäkään päätöstä. Media johdatteli kansaa  oppositiopoliitikkojen myötävaikutuksella valmiiksi räksytysasemiin. Kaikkialta kuuluukin nyt alituinen rutina ja kitinä, valitus ja voihke. Voisi kuvitella, että asuu Sodomassa.

Ja mikähän sitä Sauli Niinistöäkin vaivaa, kun kehuu maataan - kuvitelkaa, omaa maataan - ennenkuulumattomasti. Ettei vaan valehtelisi. Eivät lehdet näistä kirjoittele, ei näistä lyödä rumpua:

Suomi on maailman vakain valtio. The Fund for Peace, Fragile States Index 2016 
Suomi on maailman turvallisin maa. World Economic Forum, Travel and Tourism Competitiveness Report 2015: Finland 
Suomessa on maailman paras hallinto. Legatum Institute, The Legatum Prosperity Index 2016: Finland 
Suomessa on maailman vähiten järjestäytynyttä rikollisuutta. World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016–2017: Organized crime 
Suomessa on maailman riippumattomin oikeuslaitos. World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016–2017: Judicial independence 
Suomalaiset äänestävät tanskalaisten ohella vapaimmissa ja luotettavimmissa vaaleissa. University of Sydney ja Harvard University, The Electoral Integrity Project, The year in elections 2015 
Suomessa on maailman paras lehdistönvapaus. Reporters Without Borders, 2016 World Press Freedom Index 
Suomessa kuluttajien luottamus talouteen on Euroopan vahvinta. European Commission, Business and consumer survey results 
Suomessa on EU-maiden pienin ero naisten ja miesten työllisyysasteessa. Eurofound, The gender employment gap: Challenges and solutions 
Suomessa on OECD-maista eniten naisministereitä ja toiseksi eniten naisia parlamentin jäseninäOECD, Government at a Glance 2015: Women in politics 
Suomi pärjää maailman parhaiten ympäristön kehitystä ja tilaa kuvaavassa vertailussa. Yale University, Environmental performance index 
Suomessa on eniten maailmassa inhimillistä pääomaa. World Economic Forum, The Human Capital Report: Human Capital Index 2016 
Suomen peruskoulutus on maailman parasta. World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016-2017: Primary Education 
Suomi on OECD-maiden kärkimaa koulutuksessa. OECD, Better Life Index: Education 
Suomi on maailman lukutaitoisin maa. J. W. Miller ja M. C. McKenna, World Literacy: How Countries Rank and Why It Matters (Routledge 2016) 
Suomessa on maailman vakaimmat pankit. World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016-2017: Soundness of banks 
Suomessa on OECD-maista eniten langattomia laajakaistaliittymiä sataa henkeä kohtiOECD, Wireless mobile broadband subscriptions 
Suomessa on eniten metsiä Euroopassa. FAO, Global Forest Resources Assessment

Ja kuvitelkaapas, arvon lukijat, että tuossa yllä on Tilastokeskuksen poimintoina vasta ensimmäiset sijat lukuunottamatta kahvinjuonnin maailmankärkeä. Noh, olkoon, olemme siinäkin ykkösiä. Listalla merkittäviä ovat myös kolmannet, neljännet ja viidennet sijat, ja taatusti muutkin alle kymmenen olevat parhaudet.

Tässä vielä toiseksi parhain -poimintoja, joiden aitouden voi tarkistaa lähdeviitteestä alta:


Suomessa on maailman toiseksi vähiten korruptiota. Suomi on maailman toiseksi oikeudenmukaisin maa lapsille. Suomi on maailman toiseksi paras maa olla tyttö. Suomalaisten neljäsluokkalaisten luonnontieteiden osaaminen on OECD-maiden toiseksi parasta. Suomalaiset ovat eurooppalaisista toisiksi tyytyväisimpiä elämäänsä. Suomessa äitien ja lasten hyvinvointi on maailman toiseksi parasta. Suomalaiset ovat Euroopan toiseksi ahkerimpia kirjaston käyttäjiä.

Jos  minua jokin listoilla huolettaa, on se uunituore Pisa-tieto siitä, että poikien koulupärjääminen on Suomessa romahtanut. Toinen asia on se, että en nyt kuullut mainintaa lasten äidinkielen osaamisen suunnasta. Aavistelen laskusuuntaa, mutta en ole toivoton, sillä virallinen tilasto yllä puhuu puolestaan.  Kunhan ilmiöpohjaisesta opetuksesta jälleen kerran palaudutaan, päästään toivottavasti taas perusasioihin.

 Lopuksi voi vain huokaista onnesta, sillä Suomi on maailman viidenneksi onnellisin maa.

(Lähde: Tilastokeskus)
(Maalaus Albert Edelfelt, Porilaisten marssi)

25.11.2016

Vox populi


Oletteko kuulleet? Bussikuski jätti yhdeksänvuotiaan pysäkille väärän lipun vuoksi! Lapsi sai odotella tunnin yksin pimeässä ja kylmässä. Taasko rasismia? 

Soittakaa rumpua, lyökää kortti pöytään, kutsukaa äiti Ylen aamutelevisioon, haastatelkaa lasta, pyytäkää ministeriltä lausunto, järjestäkää miekkari! Ja kiitos pikku Valtterille, joka antoi asialle kasvot ja käräytti rasistiset bussikuskit! Hävetkää kaikki!

Seis! Kuunnelkaa! Kyseessä olikin valkoihoinen liinatukkatyttö, Laura. Hiljentäkää rummut, pankaa korttipakka taskuunne, vetäkää torvet olalle, perukaa ministerin puheet ja Ylen aamuteevee. Ei mitään hätää. Valtakunnassa kaikki hyvin. Ei rasismia, vain pieni vaaleatukkainen tyttö.

*
Muutoin olen sitä mieltä, että populismi on kivaa.  Se on neljäs valtiomahti, kansan ääni.  Kaikki sanovat kaikesta, että tuo on vain populismia. Minua hieman ihmetyttää, miten kansan ääntä on noin ruvettu halveksimaan? Eikö proletariaattia enää haluta kuulla, kun se on niin tyhmää? Eikö kansan äänellä ole arvoa?

On aikoihin eletty. Kun minä olin nuori ja puhdasverinen hippi vaatetusta myöten  - kuvitelkaa nyt valkeaa villamekkoa, jonka tiukkaa miehustaa ja pääntietä somisti oranssivihreä kukkaköynnös ja jonka helma heilahteli polven yläpuolella, niin proletariaatti oli kaiken hellyytemme ja rakkautemme kohde. Sitä raukkaa hoidettiin kuin vauvaa, sen puolesta taisteltiin herroja vastaan. Sitä sivistettiin kärsivällisesti ja hieman hymyillen, ja sille annettiin anteeksi, jos se sanoi jotain tyhmää. Eihän se nyt heti kaikkea voi tietää, oppimaton prole, jolta herrat ja isännät ovat repineet selkänahankin. 

Oli siis selvää, että rakkaus ja opettaminen auttaisi proletariaatin valtaan kanssamme. Työmies ja köyhälistö kyllä oppisi nostamaan leukansa yläviistoon kuin Lenin korkokuvassa, tai Che Guevaara, josta sai aina väristyksiä kehoonsa, varsinkin illalla, kun katseli punahehkuista kuvaa vuoteessaan. Me valoimme proletariaattiin uskoa ja toivoa paremmasta huomisesta. Ja prole kukoisti, voi miten se kukoisti ja nousi kohisten paremmille päiville setelin syrjään kiinni.

Vaan nyt.  Ovatko prolet edelleen keskuudessamme?  Jos, niin missä?  

Kukkuu! Tuolla tietenkin, persurivistössä.  Kurjalistona, töpeksijöinä, lukutaidottomina imbesilleinä, raiskaajina, peräreikinä, älykääpiöinä. Näin sanotaan tänään hienossa blogissakin:
Putkonen on persujen peräreikä – tulee sieltä mitä tahansa, aina haisee. Mies on populistisen puolueen törkein populisti, jonka puheissa ei ole päätä eikä häntää. Epämiellyttävä tyyppi.
Raiskaaja Putkosen äly oli jäänyt saamapuolelle jo ennen metalliliiton siipien suojiin pääsemistä, eikä se siellä kohentunut, perus syy parantumaton itseriittoisuus. Toisaalta tuulivoima on sesonki luonteista energian tuotantoa, ihan oikeasti. 
Eikö olekin hauskaa puhetta? Ja nokkelan älykästä? On se Putkonen semmoinen paksusuoli että liekö ihminenkään. 

On se hyvä, että joku opettaa tätä ryysylistöä nyt vuorostaan. Me vanhat hipit emme enää jaksa.  Vähän sama tilanne kuin nykyopettajilla,  joilla ei riitä ruutia pitämään yhtä luokkaa hanskassa. Remmistä vaan persiille. Mikä siinä nyt niin vaikeaa on?


(Maalaus: Giuseppe Pellizza: Da Volpedo, Neljäs valtiomahti, 1901)

21.11.2016

Iloisia uutisia



Otetaan vaihteeksi hauskin ja erikoisin uutinen aamun sanomalehdestä vastapainoksi marraskuulle. Tuuli vonkuu ja sade piiskaa. Muutakin kurjuutta on. Kuten se, että taivas putoaa niskaan, eli keittiön katosta irronnut rima estää astiakaapin oven täysimittaisen avauksen. 

On kahdesta uutisesta valita. Toinen naurattaa jo otsikkotasolla: Apina vei huivin tytön päästä Libyassa - koston kierteessä on kuollut yli 20 ihmistä.

Kyllä. Nimenomaan naurattaa, sillä lauseiden yhteensopimattomuus on ilmeinen. On pakko lukea, miten apinan kävi*

Uutinen kertoo siitä, miten Gaddafa-heimoon kuuluneen kauppiaan lemmikkiapina nappasi huivin ohitseen kävelleen koulutytön päästä, mikä sai awlad suleiman -heimon miehet tappamaan apinan ja kolme gaddafa-heimon miestä. Tästä eskaloitui sitten laaja heimojen välinen kahakka, jossa on nähty panssarivaunuja ja jossa on kuollut jo kymmeniä ihmisiä.  

Länsimainen ihminen tuskin  nauraa uutiselle pahuuttaan, vaan kyseessä on arvojen ristiriita, yhteensopimattomuus. Ei kannata siis siellä lukijakunnassa suivaantua sille, että minua uutinen naurattaa.  Kenenkään kuolemalle en halua nauraa. Sehän on vakava juttu. 

Toinen suupieliä nostattava HS-uutinen kertoo naisroboteista ja niiden tekijästä, kalifornialaisesta Matthew McMullenista. Hän kehittelee seksinukkea joka reagoi käyttäjään, osaa puhua ja liikkuu kuin elävä ihminen.  

McMullenin mukaan tavoitteena on kehittää korkeatasoinen robotti, johon käyttäjä voisi jopa rakastua ja jota hän voisi seksuaalisesti himoita ja jolla voisi olla jonkinlainen persoonallisuus.  ”Vireillä on muutamia toimintoja alaruumiiseen. Ei niinkään moottoreita, mutta erilaisia sensoreita, sisäinen lämpöjärjestelmä, automaattinen liukastus ja sen tyyppisiä juttuja”, selventää tekijä. 

On sanottu, että miehet ovat yleensä ottaen kiinnostuneempia kumppanista, joka on täysin kontrolloitavissa. On sanottu myös, että filosofisella tasolla seksirobotti kytkeytyy vahvasti pyrkimykseen kesyttää luonto – tässä tapauksessa nainen – tieteen keinoin. Seksinukke voisi siis olla harmittomampi kumppani kuin liian älykäs ja hankala nainen. Siltä saisi aina ja sille ei menettäisi kasvojaan.

Mikäs siinä. Onhan vanhuksillekin jo monenlaisia hoivarobotteja. Ja onhan monelaisilla sairailla koiria apuna. Ehkä elämme joskus vielä aikaa, jolloin robotti on varteenotettava kumppani ja kenties ainakin parempaa seuraa kuin ruma kumppani. Onhan nytkin jo todettu, että pariskunnat harrastavat seksiä  vähemmän kuin ennen. Nettiseksi vie mehut.

*
Takaisin apinaan, joka kuoli viattomana uhrina Libyan outojen tapojen alttarilla!  En halua kuitenkaan nyt puhua eläinten oikeuksista, vaan kieliopista.  Nimittäin korvaani särkee pahasti ilmaisu, johon olen törmännyt viime aikoina useinkin. 

Kyseessä on seuraavanlainen uudisilmaisu: Mitä apinalle kävi?  Mitä ehkä saattaisi käydä? Mainittakoon, että tuo jälkimmäinen kysymys on poimittu uusimmasta Kielikello-pakinasta, äidinkielenopettajan kirjoituksesta.  Eikö teidän korvaanne särähdä?

Olen harmissani sekä siitä, että kielellä ei ole väliä ja siitä, että olen saattanut pudota kielen kelkasta.  Jos olen, miksi tuo ilmaisu silti särkee korvaani. Tavan ilmaisussa pitää olla adverbi miten eikä pronomini mitä, ettäs tiedätte.  Miten meidän käy,  jos Kielitoimisto on tässäkin joustanut?


(Uutisartikkelit HS, 20. ja 21.11.2016 tai 
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1479614386268  
http://www.hs.fi/mielipide/a1479612884192?ref=hs-etusivub-luetuimmat-#1
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1479446006145)

13.11.2016

Kannatan demokratian kuoppaamista


Päivän uutiset kuunneltuani ja lehdet luettuani mietin, että pitäisi jaksaa halpaantua USA:n presidentinvaalista. Ja jo neljättä päivää jatkuvista mielenosoitusmarsseista Trumpia vastaan. Ymmärrän ne hyvin, mutta kiihkoni ei vaan nouse. Kannatan mieluummin demokratian kuoppaamista, jos se ei kerran toimi. Väärä morsian on ikävä valinta.

Muuan kommentoija kirjoitti edellisen keskustelun loppupuolelle pikkutunneilla, että  Herra Kourin-naisia-pillusta on siis valittu. Tässähän meillä on Vapaan Maailman Johtaja. Maltan tuskin odottaa - nyt saavatkin naisia alistavat muslimi-miehet kyytiä, kun valkoinen Jännämies rulettaaa.

Yllä olevassa kuvassa on toinenkin Kourin naisia pillusta -herra. Uskoisin, että heitä maailmalla riittää. He vain tekevät sen sivistyneemmin ja salassa - elleivät paljastu. Ja senkin jälkeen he kieltävät. Meillä Suomessa ei ehkä mennä pillulle, vaan tyydytään taputteluun ja tuijotteluun ja kenties leikilliseen kaksimielisyyteen.

Muutoin mediassa jatkuu sama  linja kuin ennen vaaleja. Uutisvälähdykset poimivat massasta lähikuvia itkevien kansalaisten kasvoista ja tsuumaavat kyltteihin, joista näkee, että Trump ei ole minun  presidenttini. En muista nähneeni Trumpin kannattajan iloisia kasvoja saati haastattelua ruudussa. Herää kysymys: onko Trump tosiaan Saatana. Tulisiko alkaa pelätä? Tämä hysterian lietsonta on tarttuvaista sorttia. 

On jopa haettu dosentteja selittämään  presidenttien kehonkieltä heidän tapaamisessaan televisiokameroitten edessä. Obaman kehonkieli kertoi epätoivosta ja Trumpin pelosta heidän kätellessään. Ettäs tämänkin tiedätte. Hillarystä taas on sädehtivä selfie tavallisen kotiäidin kohdattua hänet terveellisellä metsälenkillä. Tämän me menetimme. 

Odotan vain astrologin analyysia Trumpin luonteesta ja Tyra Banksin näkemystä habituksesta.  Olen näkevinäni Trumpilla mahtavan härän niskan, suorastaan sonnimaisen,  ja kuitenkin pienen leuan, vähän kuin Harkimollakin, ei Amandalla, vaan sillä toisella. Tuo pieni ja kapeneva leuka on periytynyt nuorimmalle pojallekin, ja kertonee jostain periytyvästä heikkoudesta. Kyllä se kohta varmaan selviää, mistä.

(Valokuvan lähde: http://www.shortblackcocktaildresses.com/hillary-clinton-mother-of-the-bride-dress/)

9.11.2016

Meitä on manipuloitu


Yllätys, yllätys, Amerikka on saanut presidentin, joka on saanut Euroopan pöllämystymään. Amerikka itsekin  on osin halpaantunut, ja jopa Trumpin omat kannattajat ihmettelevät, mitä sillä vallalla nyt tehdään - Ylen mukaan, ja Ylehän ei valhettele.

Myönnän hereästikin, että äänestin hengessäni Hillarya, koska olen vanhoillinen ja emohakuinen. Luotan äidillisyyteen, en raivokkaaseen miehisyyteen.  Olen valmis kuitenkin iloitsemaan demokratian puolesta: Trumpin voitto on demokratian voitto, kuten toimittaja Pekka Seppänen sanoi Ylen aamutelevisiossa. Kansa on puhunut, pulinat pois. Vai haluaako joku asettua demokratian yläpuolelle? Äänestysprosentti oli korkea, ja näin tässä nyt kävi.

Kysynkin, onko meitä petetty? Onko media manipuloinut ihmiset luottamaan siihen, mihin se itse uskoo? Onko ennusteet laadittu jostakin tietystä näkökulmasta? Onko media arvottanut asiat ihmisten puolesta ja tarjonnut omaa ideaaliaan ainoana oikeana? Miten on voitu antaa niin harhaanjohtava kuva Amerikan tilanteesta? Missä se totuus oikein luuraa?  Olen huolissani median tilasta.

Tuntuu siltä, että maapallo pyörii yhä hurjempaa vauhtia akselinsa ympäri ja ihmiset ovat vaarassa pudota avaruuteen. Juurihan lehdessä luki tiedemiesten uusin oivalluskin: ihmiskunta ja koko Tellus on jonkin toisen sivilisaation ohjauksessa, koepallona pyörimässä. Sitä säädellään ja korjaillaan aina, kun virhe havaitaan. Herääkin kysymys, onko Trumpin voitto ihmiskunnan virheliike vai oudon sivilisaation korjausliike. Jospa vapaus, veljeys ja tasa-arvo eivät olekaan jalostumisen korkein aste?

(Maalaus Anthonie Palamedesz)  

4.11.2016

Digiloikkaa ja guggelikuuta!



Lehdestä luen, että taannoin otsikoissa esiintynyt lahtelainen opettaja on irtisanottu. Hänhän joutui keskustelua herättäneeseen rajuun sanaharkkaan oppilaiden kanssa. Oppilaat videoivat romahduksen ja panivat sen luvatta ja ilmeisen seuraamuksitta julkiseen jakeluun.

Jos jotakin hyvää episodista haetaan, on se ehkä se, että opetushallitus ja Sanni Grahn-Laasonen nyt viimein ehkä huomaavat, miten taitavasti oppilaat jo osaavat digiloikata. Kanavat ja foorumit ovat hanskassa,  ja kaikkien aikojen nettihittiä tavoitellaan avoimesti. Jos yhtään tunnen oppilaita, tuosta lahtelaistapauksen videoinnista on tullut vain sulka nettihitin laatijoitten pipoon.

Muutoin opettajan irtisanominen tuntuu kyseenalaiselta ja entisen opettajien luottamusmiehen silmin äkkipäätä  laittomalta. Yksityiskohtia ei kuitenkaan tiedetä, joten kumpaakaan osapuolta ei osaa tuomita. Emme tiedä opettajan tekosia, emme irtisanomisen virallista syytä. Nyt näyttää kuitenkin julkisen tiedon perusteella siltä, että opettaja on irtisanottu hermoromahduksen tai tehtävään sopimattoman käytöksen vuoksi, pohjimmiltaan siis henkisen tilan tai sairauden vuoksi. Miten tavallista muilla työaloilla on se, että työntekijä voidaan erottaa esimerkiksi vakavan masennuksen vuoksi? Opettajilla tuntuu olevan erityisuhka päänsä päällä - viittaan Antti Korhosen tapaukseen. Hänethän Helsingin opetusvirasto erotti hyvin kyseenalaisessa tapauksessa.

Paha maku lahtelaistapauksesta jääkin. Jätettiinkö oppilaiden teko määrittelemättä rikokseksi? Selvisivätkö he kuin koira veräjästä, vain kasvatuskeskustelulla, jota reippaalla oppilaalla on tapana lähinnä naureskella? Jos opettajan irtisanomistieto annetaan julkisuuteen ja pilataan samalla koko hänen loppuelämänsä, annettakoon myös tietoa siitä, laiminlyötiinkö Kärpäsen koulussa oppilaiden kasvatustyö? Miten on opettajan työsuojelu? Jaksaminen ja terveydenhoito? Miten on oppilaitten eettisyyteen kasvatus? Sisältyykö se koulun opetussuunnitelmaan edes läpäisyaiheena?

Ja vielä: mitä pahaa on kasvatuksessa vanhemman ja kokeneemman ihmisen kunnioittamiseen? Onko muita Euroopan maita, tai yleensä muita maita kuin Suomi, jossa ihmisen arvo vähenee radikaalisti hänen ikävuosiensa myötä? Kuka tahansa vilkkaasti toimiva ihminen voi olla huomisen yksinäinen vanhus, jonka arvo on sama kuin sadun vanhuksen. Se pantiin nurkkaan syömään puupurtilosta kuin sika.

Vaan irtisanomista iloisempiin aiheisiin lopuksi. Helsinkiin saadaan ehkä kuitenkin Guggenheim, ja vielä niin, ettei se niele valtion varoja, vaan jos visio toteutuu, museo tuottaa voittoa myös matkailunähtävyytenä.

Mitä pahaa Guggenheimissa on? Ei kukaan kai väitä, että paras taide on siellä, mutta onpahan vaihtuvia teoksia myös maailman parhaista klassikkokokelmista. Suuri ja ainoa oikea todellinen Taide on tietenkin vallan muualla, kuten asiantuntijat mainiosti tietävät. Vaan siis keneltä Guggenheim on pois?

(Piirros:  Days' Doings, Volume 1, Number 23, Page 5, December 31, 1870)

18.10.2016

Kulttuurimarxismin riemulaulu

Albert Edelfelt, Sisäkuva poikien* työkodista Helsingissä vuodelta 1885


Tietolähde opettaa, että käsite kulttuurimarxismi on substantiivi, joka tarkoittaa sosiaaliseen konstruktionismiin perustuvaa vasemmistolaista ideologiaa, jossa perinteistä kulttuuria pidetään eriarvoisuuden pääsyynä länsimaissa. Määritelmä väittää lisäksi, että kieltä ja sanojen merkityksiä muovaamalla voidaan luoda liberaali yhteiskunta, jossa ihmiset ovat luopuneet eriarvoisuutta luovista ja ylläpitävistä elementeistä.

Kirkas lamppu syttyy otsalohkossani. Tästäkö on kyse, kun opetushallituksen propellit ovat seisahtaneet ja kana on muninut? Koulujen tulee nimittäin ensi vuonna luopua tyttö- ja poikasanojen käytöstä! Sukupuolia ei saa korostaa eikä erotella. Lapsihenkilöitä on kutsuttava etunimillä.

Loistavaa! Taas yksi erottava kuilu poistuu ja onni ja tasa-arvo astuu jättiaskelen eteenpäin. Ihan alkaa itkettää. Ilosta, luulen. Näin ne muurit murtuvat, ja koulu muuttuu yhdeksi suureksi tasaisen arvon kentäksi. Ei enää sukupuolia, vaan samanarvoisia lapsihenkilöitä, ei älykkyyskuilua, ei kilttejä kympin tyttöjä, ei villejä poikia. Kaikki oppivat iloiten kaiken, ei eritasoryhmiä, ei tarkkailuluokkia, ei rangaistuksia, ei läksyjä, ei arvosanoja, tulevaisuuden visioissa ei enää kirjoja eikä vältämättä koulurakennustakaan! Metsä on kotimme, taivas kattomme kuin suomalaisen kansanlaulun paimenhenkilöllä**, voimme siellä palvella mitä opetushallitus viisaudessaan määrää.

Vai olisiko asiallisempaa soittaa Kansainvälistä kuin jotakin Immi Hellenin kansanlaulua? Olisi, vastaa opetushallitus. Soitetaan siis Kansainvälinen, sillä onhan se sykähdyttävä, oikeasti. Tunnen väristyksiä aina sitä kuunnellessani. Etenkin Kaisa Korhosen kovennettua.

Hallelujaa siis kulttuurimarxismi. Alan oivaltaa elämän syviä perusteita. Kukaan ei ole toistaan viisaampi, parempi, rikkaampi;  ainakaan lapsihenkilö ei saa erottua millään tavoin muista lapsihenkilöistä, sillä hänelle voi muutoin tulla paha mieli. Kaikilla on oltava kaikki samoin. Samanlaiset ja jopa samanmerkkiset lenkkarit ja samanlainen koulupuku. Kikkelit piiloon ja pimsloorat piukkaan. Kaikille samanlainen haalari.

Ja opetushallitus, loistavaa työtä näinä päivinä, jolloin maa kuohuu opettajien työpaikkakiusaamisesta. Muka. Olisivat aikuisia vaan, ja hillitkööt hermonsa.  Näin neuvoo opetushallituksen virkahenkilö Nina Lahtinen. Ei kasvava nuori kestä aikuisen horjuvuutta. Niin samaa mieltä. Nuoret ovat minuutensa kanssa vielä hukassa. Annetaan niiden nyt vain etsiä sitä kännyköistään.

Ja Helsingin Sanomien tuoreen kolumninkin mukaan nuorilla nyt vaan on vielä hieman kehittymätön aivotoimintasysteemi. Siellä ailahtelee kovasti, ja siinä tulee vähän pulpahdeltua ja latailtua sitä sun tätä. Ettäs tiedätte, opettajat.

Mutta muistakaa tärkein: älkää puhuko enää tytöistä ja pojista, älkää myöskään nimismiehistä tai lakimiehistä, vaan keksikää kiertoilmaisuja. Eufemismeja kehiin! Kuka keksii parhaan, saa palkinnon. Ennen kaikkea, olkaa aikuisia, kun nuori etsii minuuttaan!



(* OPH:n mukaan: Sisäkuva Toivon, Paavon, Arvidin, Kainon, Emanuelin, Aleksin ja Miihkalin työkodista Helsingissä vuonna 1885;

** Laulu Paimenpojasta, Immi Hellen. )

11.10.2016

Keppijumppaa ja totisia timpureita



Huomaan niskan jäykistyvän, kun kyyhötän täällä muovilla eristetyssä huoneessa kuulonsuojaimet korvilla työmiesten vallattua kulkuväylät ja yläkerran. Porakone laulaa, lihakset sävähtävät tiukoiksi säikeiksi, kun on muutenkin ääniherkkä. Kohta varmaan tippuu katto niskaan.

Vaan keppijumppa auttaa, ei tarvita Mobilatia, ei hierontaa. Keppiä ylös ja niskan taakse, kymmenen kertaa kutakin liikettä, monta kertaa päivässä. Lihakset rentoutuvat ja olo helpottuu.

Huomaan myös, että tämä remontti ei herätä minussa intohimoisia tunteita, enkä tarkoita nyt vain perinteistä kuviota raavaan työmiehen muhkeista hartioista ja väreilevistä reisilihaksista. Vaan siis tarkoitan enemmän uteliaisuutta, kiihtymystä siitä, että huusholli on täynnä vieraita ihmisiä, jotka kulkevat jutellen, keskenään herjaa heittäen ylös alas portaissa, täyttävät ilmanalan poraamisen, sahaamisen, murskaamisen, kirskahtelun ja helvetillisen imuroinnin valtaamilla äänillä. Yleensä semmoinen kiihdyttää hermostoa ja pingottaa sen väreileväksi, odottavaksi. Nyt olen lähinnä tylsistynyt. Meneekö tämä remontti nyt ohi ilman minun tuntemuksiani, ilman että saan huvittua tahikka inspiroitua elämän ulottuvuuksista?

Kaiken pilaa nainen, Huugon nainen. Kaunis kuin mikä, mutta ynseänsorttinen. Niittaa seinäpahveja kuin vimmattu, mutta ei puhu kenellekään mitään, paitsi Huugolle, miehelleen, puljun johtajalle. Ilmassa ei leiju sitä kepeää leikinlaskua, puolivillaista pikkurasvaista puhetta, joka kuuluu työmaille ja joka on omiaan keventämään raskasta työtä. Kukaan ei naureskele, edes harmitonta sutkausta ei kuulu, kaikki puurtavat hullun lailla osuutensa, raksamiehet, sähkömiehet, putkimiehet ja menevät ääneti pois, liukuvat kuin mykät näyttämöllä.

Kuulostelen läpinäkymättömien muoviseinämien takana vakavaa hiljaisuutta. Onko omistajapariskunta kenties jonkin uskonnollisen lahkon jäseniä? Helluntailaisia, joita täällä on paljon? - Ei, helluntailaiset ovat iloista ja koreaa väkeä, seurustelevat ja naivat nuoresta alkaen, pölisevät isoissa porukoissa, naiset meikkaavat ja flirttailevat miesten kanssa tai kenties keskenään, miehet ovat maskuliinisia ja testosteroni tuoksuu.

Muita lahkolaisia ei näillä seuduin juurikaan ole, paitsi fundamentalistikristittyjä, jotka vahtivat rovastinkin siveyttä. Kenties omistajat ovatkin fundiksia? Vai onko se sitten niin, että työmailla työ on nykyään niin silppuista, pieniin yksiköihin eriytynyttä, että miehet eivät enää tunne toisiaan? Yksi yksikkö poraa reiät, toinen kiertää niihin ruuvit ja kolmas pintakäsittelee pinnat, siirtyy sitten seuraavalle työmaalle, jos sellainen on, tai sitten kortistoon?

Huomasitteko muuten, että eilen oli  Aleksis Kiven päivä? En huomannut ainoatakaan kirjoitusta hänestä, enkä uutismainintaa. Eletään ilmeisesti aikaa, jolloin kansalliset juhlapäivät halutaankin unohtaa monikulttuurisuuden tieltä. Milloin meillä on alettu päätellä, että monikulttuurisuus tarkoittaa oman kulttuurin merkkisaavutusten mitätöintiä, jopa tahallista unohdusta? Jopa taloustieteen Nobel tuli Suomeen suurelle yleisölle puun takaa. Moniko oli edes kuullut, että suomalainen Bengt Holmström oli ehdolla Nobel-palkinnon saajaksi?

Ja tuleva Finlandia-palkinnon saaja ei totisesti käsittele suomalaisuutta, vaan sen yhtenä teemana tulee olemaan monikulttuurisuus jossakin ilmiasussaan. Kun valitsija on Baba Lybeck, palkinnon saaja ei voi olla Jari Tervon Matriarkka, koska kaikki syyttäisivät Uutisvuodon vetäjää kotiinpäinvedosta. Taikka sitten se on. Sanokaa minun sanoneen, että teos tulee olemaan ravisteleva, pelkoja poistava ja silmiä avaava, lämminhenkinen oodi ihmisyydelle.

3.10.2016

Susi ja paimenpoika


Viikon alkajaisiksi kannattaa lukea harvinaisen hyvä kirjoitus suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiristä. Kirjoitus ei ole Helsingin Sanomissa eikä Suomen Kuvalehdessä, ei Parnassossa eikä Kulttuurivihkoissa, vaan Ilta-Sanomissa, päätoimittaja Ulla Appelsinin kirjoittama.

Laajassa artikkelissaan Appelsin vertaa rasistinimittelyä sadun Pekan susihuuteluun. Pekkahan huuteli turhaan susivaroituksia kyläläisille, jotka lopulta eivät enää uskoneet huutoja. Kun joka nurkan takana näkee suden, niin suden oikeasti tullessa varoitusta ei kukaan enää usko.

Meillä nähdään nyt ennen kaikkea natseja niin, ettei pää ehdi kääntymään jokaisen havainnon suuntaan. Ja voipi olla, että kun sutta jahdataan, voi tulla karhu vastaan. Kuka on laskenut Suomen anarkistiset järjestöt?

Olen itsekin ihmetellyt, päivä päivältä enemmän, miten voi olla mahdollista että kaikkialla nähdään rasismia, jokaisessa vähänkin maahanmuuttoa pohdiskelevasssa puheenvuorossa. - Jos et ole minun puolellani, heti ja kokonaan, olet minua vastaan. Siis natsi, rasisti. Tätä pimeyttä ei oikeasti voi käsittää. Ihmisten pitäisi opiskella filosofiaa, jotta edes ajattelun aakkoset aukenisivat.

Sekin on kummallista, että niin moni ihminen tuntuu lukevan rasistipalstoja ja soveltavan näitten marginaalisten ryhmien ääriajatuksia kaikkiin muihin.  Toisia saatetaan haukkua trolleiksi.

Isänmaallisuus on automaattioletuksena kansallissosialismia, ja ihanteena on tietenkin Hitler. Kansallissosialistin vieressä seissyt on tietenkin natsi. Sen sijaan anarkistin vieressä seissyt ei ole anarkisti.

Tolkun ihmisistä on alettu tehdä typeryksiä. Epäilevä ihminen on vähintään oikeistoporvari, mutta mitä luultavimmin oikeinkirjoitustaidoiltaan heikko työtön, juoola on päivisin aikaa ottaa osaa rajakkien miekkariin. Ahdistellut tyttöset ovat rasistien kätyreitä ja ainakin mahtavan kotikasvatuksen saaneita vihtiläistyttöjä.

Hyvä siis Ulla Appelsin, tolkun ihminen, ilmeisen sivistynyt ja oikeinkirjoitustaitoinenkin, kiitos hienosta kirjoituksesta! Jos vilkaisee perässä olevia kommentteja, ihmiset ovat suorastaan räjähdyksenomaisesti näiden ajatusten takana. Tällaista ajatusmaailmaa gallupit eivät näytä?

*
Itse yritän aloittaa Jari Tervon Matriarkan lukemisen. Hankin sen e-kirjastooni, jonne ostan lähinnä ajankohtaisuutuuksia. Klassikot ovat hyllyssä, ja rakkaimmat kirjat. Tervon kirjassa kiinnostaa  inkeriläisten kuvaus. Toivottavasti Tervo ei ainakaan kovasti näkyvästi valista lukijaa siitä, miten omammekin ovat olleet maahanmuuttajia.  Toivotaan myös, ettei Tervon seuraava kirja ole nimeltään Evakko tai Ruumassa Ruotsiin, sotalapsen tarina.

Tällä viikolla alkaa kylpyhuoneremontti. Porataan, hakataan, rassataan, kuivatetaan, rakennetaan uutta pintaa ja lämmitystä. Purettava materiaali heitetään parvekkeelta kourua pitkin terassille, josta se kärrätään pois. Infernaalista meteliä ja pölyä on siis tiedossa. Vaan parempi pöly huushollisssa kuin aivoissa. Uskoisin, että tulen kirjoittamaan ainakin raavaista purkumiehistä jotakin.  Viimeksi timpurit asunnossani innoittivat minua näin.

*
Loppuun katkelma Appelsinin kirjoituksen loppuosasta, josta olen erityisesti samaa mieltä:

"-- Meillä on ikävä kyllä esimerkiksi rasisteja, joihin uppoaa mikä tahansa keksitty ja ruma tarina maahanmuuttajista. Mutta meillä on valitettavasti myös sellaisia kansalaisia, jotka käyttävät mustiabarbaareja hyväkseen: maalaamalla Suomesta rumemman kuvan kuin mitä todellisuus onkaan. Tämän joukon mielestä suomalaiset ovat jotenkin poikkeuksellisen rasistinen kansa ja esimerkiksi poliisi lähtökohtaisesti paha. Siksi tälle ryhmälle viikonlopun mielenosoitus ei ollut vain vilpitön hätähuuto fasismia vastaan, kuten suurella osalla marssijoista varmasti oli, vaan keino tuoda häikäilemättömästi esiin omaa näkemystä. Niinpä marssilla nähtiinkin esimerkiksi banderolli, jossa hyökätään Suomea ja (mielenosoitusta turvaavaa) poliisia vastaan. --"

25.9.2016

Hei, me kielletään!



Hei me kielletään!
Me kielletään vihapuhe, peli poikki!
Hei me kielletään rasismi, 
me parannetaan maailma. Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi.

Hei me kielletään  kirkko ja Guggenheim!
Paitsi moskeijat, niitä me ei kielletä.
Me kielletään sukupuolet,
me poistetaan syrjintä.  Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi.

Hei me kielletään Muhammed-pilakuvien julkaisu!
Ja muu pilailu Allahin ympärillä.
Se me ankarasti kielletään,
me ollaan globaalei. Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi.

Hei me kielletään paha väkivalta, 
muttei me kielletä parempaa väkivaltaa.
Me rökitetään rasistit,
me laaditaan lait paremmat. Me, me ja media.
Minä ja Tarja Halonen ja Petteri Orpo.
Mutta ennen kaikkea Sipilän Jussi

Kaikki yhdessä, kaik yhes koos:
Hei vihapuhe, hei vihapuhe, hei vihapuhe
se me poistetaan kuin mätä home.
Lyökäm käsi kätehen, 
sormet sormien lomahan, 
näppäimet nätit laulakoot, 
yhtä virttä veisatkoot.

22.9.2016

Eteenpäin, sanoi Paula lumessa



Ministeri Paula Risikko on jyrähtänyt. Ihanaa! Pidän jyrähtelevistä naisista. Pidän myös kurinpalautuksista. Ihmisellä on hyvä olla selkeät säännöt ja selkeät lait niiden takana turvaamassa kaiken pahan varalta. Ja nyt onkin menty liian pitkälle.

On annettu pahan pesiytyä suomalaiseen kulttuuriin, ja se on johtanut viharikokseen, jonka vuoksi Suomi on hälytystilassa korkeinta johtoa myöten. Tämä on aivan oikein. Holtiton vihapuhe on saanut jatkua liian pitkään. Kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Paula Risikko on muutenkin nainen paikallaan. Hän reagoi median nostamiin juttuihin kiitettävän vilkkaasti. Viime viikolla hän kävi palauttamassa Migrin järjestykseen. Virasto myönsikin, että ruuhkassa on voitu vähän hutiloida. Hienoa, ojennan sulan Paulan hattuun, jos hän sellaista käyttää. Presidenttiainesta. Ei höpinöitä tolkun ihmisistä, vaan tomeraa toimintaa ja ukkosen jyrinää. Nainen minun makuuni.

Tämä Rautatietorin tragedia on siis koskettanut syvästi ihmisiä ja saanut heidät hereille,  niin muhkeat otsikot oli lehdissä ja niin kiitettävästi Yle asiasta uutisoi. Heti aamulla herättiinkin kovaan krapulaan, ja kun pahimmasta järkytyksestä oli päästy, valaistuttiin. - Eteenpäin, sanoi akka lumessa! On jaksettava jo yksin tämän sankariuhrin vuoksi. Surun hetkestä on päästettävä irti ja ryhdyttävä töihin, jottei yhtään turhaa kuolemaa enää sattuisi.

Perkeleen rasistinatsiääliöt! Ja vihapuhe.  Ellei vihapuhetta sallittaisi missään muodossa, ei olisi äärioikeistoakaan, vaan saisimme elää rauhassa ja syödä jokapäiväistä leipäämme, jos sellaista pöydässämme on. Kaikilla ei ole, ja painakaamme päämme myös tämän asian edessä. Kenties voisimme murtaa kannikkamme ja viedä siitä puolet tarvitsevalle?

Kyllä maailma parannettavissa on. Kiitos siis, Paula Risikon ja suomalaisen korkeatasoisen sananvapauden ja ennen kaikkea vastuullisen median, joka sitä harjoittaa. Eläköön rauhan Suomi, jossa rakkaus kaikkia kohtaan saa pian vallan ja jossa kaikkia suvaitaan, ihan kaikkia.  Paitsi vihapuhujia.

17.9.2016

Omenoita, pokemoneja ja uinnin ilosanomaa

Olin mökillä omenankorjuussa. Ajoinpa vielä nurmikonkin. Ja panin haudalle kolme kanervaa ja istutin niiden taakse tulppaanin sipuleita kevättä odottamaan. Mustan mullan peitin vihreällä sammalmatolla - jäkälästä en pidä, se on ikävää ja rapisevaa. Sammal elää ja kestää kevääseen saakka tummanvihreänä samettimattona.

Hirveitä kuvauksia on lehdissä ollut potilaitten ja eritoten vanhuspotilaitten hoidosta Suomen terveyskeskusjärjestelmässä.  Karvat nousevat pystyyn. Täällä ollaan kuin Romanian hylättyjen vammaisten orpokodeissa, joista näin kauhistuttavan dokumentin kymmenen vuotta sitten. Vieläkin se kummittelee mielessäni. Luoja varjele Suomen vanhuksia! Heistä ei kukaan välitä.

Ja kävin merenrannassa, hautausmaan alapuolella. Harvoin on meri niin tyyni niin kuin se tänään oli.


Hautausmaalla kohtasin kaksi kiljuvaa kakaraa, jotka pyydystivät Pokemoneja. Musiikki soi kännykästä kovaa. Mummut vaihtoivat hautojen ääressä painopistettä. Takapuoli laski ja pää nousi, kun he katsoivat, kuka kirkuu pyhällä paikalla. Minulla oli kamera olalla ja kännykkä avattuna, kun kuvasin sillä juuri haudoilta näkyvää merta lähettääkseni sisarelle Saksaan WhatsApp-kuvan tyynestä merestä.
- Onks sullakin Pokemonit, hihkaisi toinen pikkuriiviö minulle. - Ei ole. - Pitää olla, hymyili kersa.  - Pitäiskös ladata? - Pitää.

No niin, kenties lataankin. Koskaan ei tiedä. Hieman jopa kiinnostaa.

Aamulla ennen kuin lähdin ajamaan mökille, katselin Ylen aamutelevisosta erään suomalaisuimarin haastattelua. Mies oli ylittänyt 21 kilometrin levyisen Gibraltarinsalmen uimalla ja kohdannut matkallaan hainkin:

- Mulla oli kauhean paha olo koko alkumatkan, oksentelin koko ajan.
- Espanjalainen oksenteli siinä vieressä.
- Limakalvot mun hajoo siinä, ja ellen laittaisi vaseliinia kainaloihin, oisin ihan rikki.
- Kauhean paha olo siinä tulee.
- Iso epätoivo iski matkalla.
- Puolivälin jälkeen säikähdettiin isosti, nähtiin hai siinä alapuolella, se möllötti pystysuorassa ja seurasi meitä.
- Se mua pelotti, sitten se häippäisi.
- Tää on rajua.
- Henkiseen toipumiseen menee loppuelämä.
- Haluan tuoda uinnin ilosanomaa muillekin.

(Valokuvat Iines 17.9.2016)

1.9.2016

Ken pitkäkaulaisin on ja pienipäisin

Edellisessä keskustelussa muuan kommentoija viittasi liiterin taakse, paikkaan, jossa usein oli tunkio tai jonne ennen jätehuoltoa oli tapana heittää tarpeetonta kamaa. 

Liiterin taakse tai navetan taakse on ilmaisuna mielenkiintoinen, sillä se viittaa myös toimintaan, joka haluttiin suorittaa silmistä pois, selän takana. On kenties suudeltu salaa, isäntä piikaa, tai on lahdattu sika tai katkaistu kanan kaula. Tai tapettu mies.


Elämäni taukset ja varsinkin tunkiot! Olkoon se siis kirjoituksen aihe.  Asia onkin varsin ajankohtainen myös kirjoittajan taloudessa, sillä taloyhtiön lukittuun roskakatokseen on tehty vakava isku: Lehdon Tertun roskapussi on tutkittu. Avattu solmusta ja analysoitu sisältö. Solmu on Lehdon mukaan ollut tiukka ja jos tarkkoja ollaan, siihen oli reumaisilla sormilla kiristetty kaksi umpisolmua päällekkäin. Pussista on löydetty kiellettyjä metallisia säilykepurkkeja, jotka asukkaiden tulee viedä linja-autoaseman jätesäiliöön. Pussissa oli myös verhotangon nuppi ja Marevan-resepti Lehdon nimellä. Lehto vetoaa huonojalkaisuuteensa ja syyttää naapuriaan paitsi pussin avaamisesta myös verhotangon nupin varastamisesta.


Paitsi Lehdon asiattomat peltipurkit myös moni ajankohtainen yhteiskunnallinenkin asia joutaisi tunkiolle. MV-julkaisua en sinne heittäisi, sillä viheliäisiä rakkikoiria tarvitaan - meillä luojan kiitos saa pilkata hävyttömästikin jumalan lisäksi esivaltaa ja  valtamediaa, poliiseja ja poliitikkoja, arkkipiispoja ja instituutioita! En heittäisi Uuninpankkopojan blogiakaan tunkiolle, sillä se on erinomainen suvaitsevaiston ahjo takoa tyhmiin ja hieman kusipäisiin kalloihin viisautta, sivistystä ja varsinkin yksimielisyyttä. 


Oikeastaan, jos vakavoidun,  taitaisi olla viisainta lukita molemmat ryhmät suljettuun tilaan keskenään ja kääntää ilmanvaihto kiinni.  Ovetkin voisi salvata vaikka pyöränlukolla niin kuin Poikani Kevin -elokuvassa. Saisivat aistia omia tuoksujaan, ja tolkun ihmiset saisivat miettiä asioita ilman kohkausta ja  käydä kriittistäkin kansalaiskeskustelua joutumatta kummankaan leirin hampaisiin. 


Vaan ne lapsuuteni tunkiot!  Paitsi liiterin takana ne olivat sydänmailla siis ennen kaikkea navetan takana.  Jonnekinhan navetasta pois luotu ulostemassa piti työntää. Näin on ainakin Lounais-Suomessa tehty 1600-luvulta alkaen. 


Tunkioihin tyhjennettiin usein myös ulkohuussien astiat. Sekaan työnnettiin kuiviketta, olkea ja havuja. 1800-luvun kaupunkien jätehuollossa tunkio sijaitsi pihan perällä ja sinne koottiin kotitalousjätteet. Tunkioille kerääntyi usein rottia, joita kutsutaan nimellä tunkiorotta. Itse en koskaan  ole nähnyt tunkiorottia, paitsi somessa. Vain tunkiokärpäsiä ja ampiaisia on luonnossa. 


Panen loppuun opettavaisen runon Lauri Viidalta. Runo kertoo johtajan hyvistä ominaisuuksista. Itse mietin tätä lukiessani paitsi entistä esimiestäni Joukoa, myös sitä, miten kiinnostavia paikkoja tunkiot ja haudat maailmassa ovat.  Vanha kuivunut tunkio on arkeologisesti korvaamattoman mielenkiintoinen löytöpaikka.



JOHTAJA

Sen joukon johtajaksi nimittäisin,
ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin
ja takapuoleltansa täyteläisin.
Kas, kun jää painopiste matalalle,
voi nousta kukonnuppi korkealle
ja loistaa tunkiolta maailmalle!
(Lauri Viita, Johtaja)