23.9.2022

Olipas kerran punapukuinen nainen



Olipas kerran nainen, joka inhosi kiristävää huivia päässään ja väljää kaapua vartalonsa ympärillä. 

- Liikaa kangasta. Tämä on tuhlausta, hän sanoi äidilleen. 

- Ei ole, se on juuri sopivan väljä peittämään kehosi. Äidin posket olivat pullistuneet, sillä päähuivi oli kireällä sidoksella posken reunojen yli. Se ei höltynyt edes hänen  teurastaessaan kanaa ja valuttaessaan siitä veret maahan. 

- Äiti, unohdit kääntää kanan pään Mekkaan. 

- Bismallah, parkaisi äiti ja polvistui kanan ruumin ääreen  ja kumartui kohti Mekkaa. 

- Tämä siitä tulee, kun Allah rankaisee minua kurittomalla tyttärellä. Menetän paikkani moskeijan toisessa takarivissä, jos imaami kuulee tästä.

- En minä kerro, jos sallit minun mennä bussilla ostoskeskukseen ostamaan uutta huivia ja halattia.

- Kiristystä. Mutta olkoon, kunhan et kerro kenellekään ja tulet kahden tunnin  päästä kotiin. Ja katso, että hijab on tarpeeksi väljä ja tumma.

Nainen ryntäsi iloissaan bussiin ja ajoi kaupungin keskustan tavarataloon. Osti nopeasti punaisen pitkähihaisen mekon, ikään kuin olisi odottanut tätä hetkeä ikuisuuden, otti oikein kauniin ja suloisen. Ja pinkin kukallisen huivin. Puki ne ylleen sovituskopissa ja pani vanhat vaatteensa ostospussiin. 

- Oi miten kaunis puku! Nainen asetti pinkin huivin väljästi päähänsä, niin että se oli lähes takaraivolla, ja tumma tukka paljastui katseille. Naista huimasi oma kauneutensa.

- Nyt hieman iloittelen ja annan tuulen tuivertaa hiuksissani ja miesten katsoa minua, ajatteli nainen uhmakkaan riemukkaasti. Vaihdan tumman säkin päälleni kotinurkilla aidan suojissa. 

Ja nainen kulki kaupungilla, kulki kepsutteli ja keinutteli hieman lannettaan välittämättä edes miesten himokkaista ja vihaisista katseista. Iloisena ruumiinsa liikehdinnästä.

Kunnes tunsi tiukan puristuksen käsivarressaan ja kädessään. Mustanpuhuva piukka kaapuniekka nappasi naisen kiinni ja katsoi kylmästi kuin kala, halveksien iloista punapukuista naista ja hänen tuulensuutelemaa hiuskiehkuraansa. - Moraalipoliisi!

- Ettes häpeä, saasta. Nyt mentiin, sanoi moraalipoliisi ja alkoi raahata naista mustaan umpiautoon. 

Nainen huusi hädissään, tunsi iskun takaraivossaan ja lyyhistyi maahan. Kansa katsoi, osa kauhistuneena, osa tyytyväisenä, kun naisen elottoman näköinen ruumis nostettiin autoon ja vietiin pois.

Myöhemmin poliisi selitti, että nainen oli muutenkin sairas ja kuoli sen vuoksi. Vaan murheellinen kotiväki tiesi, ettei naisella mitään sairautta ollut. Moraalipoliisi hänet kalautti sinne, minne Allahin valo ei loista. 

Se hyvä puoli tästä surullisesta tarinasta on, että Iranin alistetut ja sidotut naiset ovat alkaneet raivoisat mielenosoitukset - ei mitään hyvinvoivien länsipullukoiden istumamiekkareita. Naiset ovat nyt heittäneet huivejaan rovioon ja vapauttaneet hiuksiaan tuulen tuivertamiksi. Kiitos, punapukuinen nainen!  Tästä se alkaa.


***

Muutoin elämme täällä lännessä syyspäiväntasauksen aikaa. Ja Lapissa rykimä on alkanut. Kannattaa pysyä poissa hirvaiden näköpiiristä, sillä ne voivat helposti keihästää eteen pöllähtäneen vaeltajan höyryissään. 

Kurjetkin jo lähtivät. Metsässä kahisee, kun lehtiä irtoilee  tuulenvireen mukana. Luulee, että joku seisoo takanasi.


(Valokuva Ebrahim Noroozi/ Fars News Agency)


15.9.2022

Näkökyvyn tärkeydestä


 

Joskus epäilen lähimmäisteni näkökykyä. Sama asia voidaan nähdä kovin eri tavoin. Aikanaanhan suomalainen toimittaja  näki Malmön monikulttuurisessa Ruusutarhassa idyllin, kun paikallinen asukas näki siellä maanpäällisen helvetin. Tänään tiedämme, että paikallinen näki tarkemmin.

Ja tänään myös Seida Sohrabi kirjoittaa kolumnissaan näkökyvyn puutteesta, kun hän arvioi Ruotsin vaaleja. Tai ei hän näkökyvyn puutteesta kirjoita, vaan vaientamisen ja hyssyttelyn kulttuurista, joka on ajanut Ruotsin  vakavaan tilanteeseen. Kun maahan­muutosta kriittisesti puhuneet henkilöt on leimattu rasisteiksi, populisteiksi, islamo­foobikoiksi, naistenvihaajiksi, ihmiset ovat pelänneet puhua suoraan. Ruotsi on suvaittu suohon.

Ruotsalaiset ovat kyllästyneet katujen terroriin ja mm. Ruotsin islamistiseen puolueeseen Partiet Nyansiin, jonka johtaja Mikael Yuksal on sanonut samoin kuin suomalainen imaami Bahmanpour Ajankohtaisessa kakkosessa kenenkään älähtämättä ja valtakunnansyyttäjän puuttumatta asiaan: "Homous on kiellettyä, imaamin pitää saada sanoa se.” Suomalainen imaamihan lisäsi vielä sen, että Koraanin mukaan homon saa tappaa, ja tälle hyvät keskustelijat ja toimittajat  hymyilivät suvaitsevasti.

Suomessa on vaalit keväällä ja poliittinen ilmavirta näyttää tällä hetkellä samalta kuin Ruotsissa. Oikeistopuolueet ovat nousussa, vasemmisto laskussa. Paljon ehtii kuitenkin vielä tapahtua eikä katujengien tilanne meillä ole vielä samanlainen kuin Ruotsissa. 

Ehkä kuitenkin on niin, että kyse ei olekaan pelkästä katuterrorista. Ehkä kyse on isommasta asiasta, laajemmasta kokonaisuudesta. Ihmiset alkavat nähdä suvaitsevuuden tekopyhän ilmapiirin tarkemmin. Ehkä meillä ei tarvita katuterrorismia ja ampumisia, ehkä me  näemme vallitsevan poliittisen korrektiuden sievistelevyyden muutenkin. Suomalaiset seuraavat aikaansa, lukevat uutisia ja ovat tietoisia ajan ilmiöistä.

Ja mitä muuten noihin Edelfeltin piirtämiin ompeleviin tyttöihin ikkunan vieressä tulee, niin selvästi tuossa kirjontatyössä tarvittaisiin silmälaseja. Vaan eihän vuonna 1888 vielä naisilla hirveästi laseja näkynyt. Hädin tuskin oli päästy eroon lornjeteista tai monokkeleista. 

Tiesittekö muuten, että keisari Neron kerrotaan ajanlaskun alussa seuranneen gladiaattorikisoja smaragdin lävitse, mahdollisesti auttaakseen likinäköisyyttään, ja että arabeilla saattoi olla suurennuslaseja 1100-luvulla? Varsinaiset silmälasithan keksittiin Pohjois-Italiassa, todennäköisesti Pisassa 1280- tai 1290-luvulla, kertovat lähteet. 

Ja aivan ensimmäiset silmälasikehykset koostuivat kahdesta toisiinsa kiinnitetystä suurennuslasista, joiden kahvoista saattoi pitää kiinni. Ensimmäiset tunnetut silmälasikehykset löydettiin saksalaisen Wienhausenin luostarin lattialautojen alta, ja niiden arvioitu olevan noin vuodelta 1400. 

(Piirros Albert Edelfelt)

6.9.2022

"Se on julmaa kun ihmistä riisutaan."

 

Lee Dubin, The young Dentist

Kävin hammaslääkärilläni, puolivuotistarkastuksessa. Olemme sopineet tällaisesta tarkastusvälistä. Hampaiden, purennan ja suualueen tarkistus, hampaiden puhdistus ja tarvittaessa kuvaus tehdään huolellisesti. 

Olen käynyt yksityisellä lääkärillä siitä asti, kun en saanut julkiselta puolelta aikaa hammaskipuun, vaan minun käskettiin mennä yksityiselle. Vastasin nimittäin väärin kysymykseen: Voitko nukkua yösi kivulta. Sanoin että voin, kipu alkaa heti kun silmäni avaan ja tokenee vain vahvalla särkylääkkeellä. 

Ja voin sanoa, että pidä julkinen tunkkisi, en enää jaksaisikaan  jonottaa vuotta paria, että pääsee hammaslääkäriin. Systeemihän on läpimätä koko Suomessa, kun ikänsä töitä tehnyt kansalainen ei pääse hammaslääkäriin halutessaan. Niin kuin sinne kukaan turhaan haluaisi.

Jokin on vakavasti pielessä Suomen terveydenhoidossa. Tänä syksynä on kuultu tositapauksia, miten aivoinfarktipotilas odotti yhdeksän tuntia päivystyksessä sisäänpääsyä. 

Kun katsoo terveyskeskuksen ovista sisään, niin ainakin täällä pikkukaupungissa meno on kuin entisessä Neuvostoliitossa tai Kafkan Linnassa. Valtavat tyhjät käytävät, tyhjät odottavat tuolit, missään ei juuri ketään. Ja aina kun  kun soittaa, kaikki ajat ovat varattuja. Ja jos joskus pääsee sisään laitoksen ovista, sinut vetää tuntien kuluttua sisään tuiki tuntematon, alati vaihtuva lääkäri, joka paljastuu opiskelijaksi viimeisessä vaiheessa. 

Jos minulta veronmaksajalta - melk. 30 pros. -  kysytään, niin tahdon omalääkärin, joka tuntee vaivani ja kramppini ja tapani ja puhesairauteni. On äärimmäisen tuskastuttavaa aloittaa aina uudelle lääkärinplantulle, että minulla on neurologinen puhesairaus, mutta en tullut sen vuoksi, joten ääntäni ei tarvitse tarkkailla. Usein joudun myös selostamaan opiskelijalle tämän harvinaisen sairauden tunnusmerkistön. 

Omalääkärini pitäisi huolen rokotuksista ja tarvittavista mittauksista ja laboratoriokokeista, kuten tekee sisareni omalääkäri, julkinen, Saksassa. Soittelee väliin kotiin ja kyselee vointia. Ajatelkaapa, että meilläkin omalääkäri soittaisi sinun puhelimeesi ja kysyisi, että kuinkas hurisee. 

Nythän yksityissektorilta saa henkilökohtaista palvelua, jos on vakuutus tai  massia, millä maksaa. Ennen maksuista sai hieman Kela-korvausta, mutta Marinin hallitus leikkasi tätä korvausta rajusti viime keväänä. 

Onkin aika kummallista se viha, jolla vasemmistovetoinen hallitus  suhtautuu yksityissektorin mukaanottamiseen suomalaiseen terveydenhoitoon, vaikka se toisi lisää resursseja ja osaamista koko terveysrintamalle ja laadukasta hoitoa ympäri Suomen, ei vain isoihin keskuksiin, joissa on jumalattoman iso terveysklusteri maaseudun ammottaessa tyhjänä lääkäreistä. 

Sellainenkin piirre on huomattavissa, että yksityislääkäriä käyttävät monet köyhemmätkin lapsiperheet vakuutuksen turvin. Nyt kun Kela-korvaukset on ajettu alas, nimenomaan he ja muut vähävaraisemmat putoavat pois yksityissektorilta julkisten palveluiden pitkiin jonoihin.

Takaisin tähän aamuun ja hammaslääkäriini. Nimittäin kun ennen selvisin puolivuotistarkastuksesta jopa 130 eurolla, nyt lasku oli 417 euroa. Ällistyin niin, etten viitsinyt kysyä, onko hintoihin tullut Putin-lisää. Laskusta näin, että  jokainen toimenpide oli luokiteltu erikseen, suun perustutkimus 71 euroa, yhden lohkeaman korjaaminen kolmen pinnan täytteellä 179 euroa, kaksi röntgenkuvaa 56 euroa ja hampaiden puhdistus hammaskivestä eli parodontologinen hoito 144 euroa, klinikkamaksu 20 euroa. 

Jos yksityissektori otettaisiin mukaan terveystalkoisiin, nämäkin maksut laskisivat ja kansan terveys kohenisi. Vaan tämä kaikki on herran hallussa eli hallituksen rouvien taskussa. 

Seuraa loppukevennys. Kun nyt on päästy onnellisesti ohi ja yli Sanna Marinin ajojahdista, niin muistakaamme lopuksi Alexander Stubbin ajojahtia, jahtaajana vihervasemmisto, niin kuin hyvin tiedämme. Montako vastaavaa kuvaa löydätte somemaailmasta, rakkaat lukijat? Enkä tarkoita nyt Timo Soinin sammakkokuvia, vaan hyvän hallituksemme kuvia, vaikkapa pääministerin. Saa linkata kommentteihin.


Tiesittekö muuten, että lääkäri näkee suusta, miten ihminen harjaa hampaansa, jopa harjauksen suunnan? 

Vihoviimeiseksi en malta olla kertomatta, jälleen kerran, mitä edellinen eläkkeelle jäänyt  hammaslääkärini sanoi, kun veti minulta takaa viisaudenhampaan: "Se on julmaa kun ihmistä riisutaan."