29.9.2014

Sananen draamantajusta



28.9. Edellisen jutun raittiuskilpakirjoitus sai innostuneen vastaanoton. Keskustelusta löytyy kymmenen kelpo kirjoitusta, joista Kolehmaisen viiltävän omaelämäkerrallinen tarina ja Mikiksen kepsutteleva veijaritarina keräsivät selvimmät kehut. Varsinaista yhtä voittajaa ei solidaarinen ja kiltti lukijakunta pystynyt äänestämään, vaan kaikki saivat kehuja tasaisesti. Taso olikin varsin korkea, ja selvästi näki, että entisten raittiuskilpakirjoitusten voittajaeliitti pani parastaan.

Keskustelusta tuli muutenkin varsinaista draamaa, kun ihanat naiset innostuivat kertomaan toisilleen, missä se toisen vika oikein on.  Näin voi käydä vain foorumilla, jossa sana ja ajatus on vapaa ja jossa kirjoittajat hyväksytään karvoineen päivineen ketään sensuroimatta. Joku epäilikin, että naiset olisivat luonnostaan vähän ilkeitä, ainakin ilkeämpiä kuin miehet, jotka ovat suurpiirteisiä.  Toisaalta jos lukee Suomen parasta blogiakin, huomaa nopeasti, että miehet kyllä hallitsevat kommenteissaan varsinkin piilovittuilun jalon lajin. Suoraankin sanotaan.

29.9. Alan tottua jo siihen, että Keijo, putkimies Jumalan armosta, tuhisee jossain alakerrassa.  Ja nyt putket on asennettu ja paineistettu, hanoja vaihdettu. Alakerran pikkuvessassa on nyt piree, ettäs tiedätte.  Näin Keijo sanoi ruuvatessaan kromille hohtavaa alapesusuihkuletkua seinään vessanpytyn viereen. Lattioilla ja portaissa on vielä Tuprotecin suojamatot, sillä timpureita odotellaan. Auki revityt seinät ja katot rakennetaan uudelleen. Tähän mennessä remontti kymmenen asunnon rivitalossa on kestänyt puolitoista kuukautta.

On ollut hetkiä, että vessaan ei pääse, vesi ei tule, ruokaa ei voi laittaa. Olenkin syönyt muutaman eväsaterian kannonnokassa kännykkää selaten - kommentit on tarkistettava pienin väliajoin ja on katsottava sijaintinsa. Ihan naurattaa, kun sijaintina lukee sen suojelualueen nimi, jolla tosiaan olen. Kyllä puhelin tietää! Katson vielä paikallissään kännyn ruudulta ja huomaan, että kaunista on, täysauringon naama sieltä helottaa. Äärimmäisen kiva!

Vaan siis palatakseni tuohon naisten väitettyyn ilkeyteen on todettava, että naisethan ovat aina olleet juoruämmiä ja pahanpuhujia. Mitäs uutta tässä on? On oltu lieteen ja lapsiin sidottuja ja ainoa informaatio on tullut naapurin ämmän myötä, kun tämä on pistäytynyt kahville. Siitä informaatio on levitetty sitten seuraavalle naapurin ämmälle, joka on ollut kotona samanlaisessa lieassa. Informaatiota on vähän väritetty ja äskeistä naapuria paneteltu. Sieltä se tulee, se naisten pikkutarkkuus ja ilkeys, lieden ja liean liepeiltä. Ja kääntäen, täältä se draamantajukin tulee. Siinähän miehet taas ovat puupökkelöitä.

(Maalaus Pierre Bonnaud)

21.9.2014

Kalle Kannon kääntymys ja muita raittiuskertomuksia



21.9. Nyt julistetaan raittiuskilpakirjoitus! On nimittäin ilmennyt, että blogissa on vieraillut kommenttipuolella useita entisiä koulujen raittiuskilpakirjoitusvoittajia, ja voittoja on muisteltu ylpeinä. Parilla on jopa kolme voittoa ja neljäkin on mahdollista, jos vain muistaisi.

Kuka tahansa teistä lukijoista voi osallistua kisaan jollakin anonyymillä nimimerkillä tai omalla tutulla nimellään.  Tärkeää on huomata, että viinan ohella myös tupakka laskettiin raittiuskilpakirjoitusten kulta-aikana sielua ja ruumista turmelevaksi päihteeksi, joten raittiusaine voi koskea myös tupakinpolton syntiä, kuten alla olevassa todellisessa kouluaineessa alakoulun kolmannelta luokalta.  Kalle Kannon kääntymys olisi ollut hyvä esimerkkiaine, mutta se on putkiremontin aiheuttamassa kaaoksessa toistaiseksi hävinnyt laatikkopinoonTämä nyt alla oleva toinen autenttinen voittokirjoitus kuvastaa kuitenkin mainiosti kirjoitusten henkeä. Se ei ole mukana kisassa.

Liittäkää siis kertomuksenne suoraan kommenttiosastoon,  tarvittaessa parina peräkkäisenä kommenttina. Otsikoikaa tekstinne tikkukirjaimilla, jotta se erottuu muista kommenteista, joita mahdollisesti sekaan tulee. Voittaja selviää keskustelussa annettujen äänien perusteella. Palkintona korkkaamaton konjakkipullo, jonka harteilla saattaa olla pölyä, kuten parhaissa on. Palkinto ei ole pakollinen.



Iines, 9 vuotta:

KIUSAUS OLI LIIAN SUURI

Rock'n rollin räikeät sävelet kaikuivat tupakansavuisessa baarissa. Joukko keskenkasvuisia poikia istuskeli nurkkapöydässä remuten ja metelöiden. Tupakat keikkuivat poikien suupielissä. Erkin oli kuuma. "Uskaltaisinkohan minäkin ottaa savukkeen," hän ajatteli. Hänen kätensä vapisivat. "No eikös sulle kelpaakaan hyvä tupakka", kähisi mustaan nahkatakkiin verhoutunut poika ja ojensi avointa savukekoteloa Erkkiä kohti. Erkki hätkähti. Hänen kätensä teki jo eleen tupakoita kohti. "En mä polta", kuuli hän äänensä, joka tuntui merkillisen vieraalta, sanovan. Nahkatakkinen katsoi häntä terävästi. "Ohoh, mammankultaa, sä et varmaan uskalla. Ota nyt vaan, se tekee miehen näköiseksi." Sanojensa päätteeksi hän puhalsi savua kattoa kohti, ikään kuin sanoen, näin me miehet. "Tuki suus, mä en ole mikään mammankulta, ettäs tiedät", huusi Erkki leuka uhmaavasti koholla. Muut pojat katselivat uteliaina sanaharkkaa. "Pystyksä todistaan sen?" uteli nahkatakki. "Pystyn", sanoi Erkki ja otti savukkeen. Hänen kätensä tärisivät, kun toinen poika antoi hänelle tulen. Hän vetäisi sisäänsä savua. Ankara yskänpuuska seurasi. Silmät vesissä hän köhi. Hetken kuluttua sujui jo paremmin. Erkkiä tympäisi. Mitä tämä nyt sitten hyödytti. Minkä tähden poltetaan tupakkaa, vaikka se on hirveän pahanmakuistakin.

Elvis alkoi joikua jotakin makeaa iskelmää, ja Erkki rupesi katselemaan ympärilleen savuisessa baarissa. Yht'äkkiä hän huomasi tutun henkilön. Isä astui baariin. Hän ei huomannut Erkkiä heti, vaan sanoi itsekseen:"Jo on kumma, ettei täältä löydy tyhjää pöytää, jossa voisi syödä." Erkki lamaantui niin, ettei huomannut piilottaa tupakkaansa. Huomatessaan Erkin isä hämmästyi. "Jaaha poika,mitä asiaa sinulla täällä on. Ja vielä tupakka suussa. Nyt mentiinkin sitten kotiin." Isä tempasi Erkin pystyyn ja talutti hänet kaiken kansan nähden ulos, suoraan kotiin. Siellä isä antoi hänelle vakavan nuhdesaarnan. "Selkään en viitsi sinulle antaa, sillä luulen, ettei se sinua opettaisi. Sen sijaan poltat tämän laatikon nyt, tällä hetkellä tyhjäksi." Isä vetäisi taskustaan laatikon, jossa oli vielä n. 7 tupakkaa. "Muutoin et polta!" Uskokaa, rangaistus oli tehokas.

17.9.2014

Pari erillistä asiaa


15.9. Koulua on käyty kuukausi, ja jo muuan nuori työntekijä on alkanut oireilla astmansa kanssa, jonka sai edellisestä helsinkiläiskoulustaan. Hän sai lukukauden alusta siirron toiseen kouluun, jossa "ei ole" sisätilaongelmia. Jo alkusyksyn mittaan on ilmennyt, että sielläkin moni oireilee huonon ilman vuoksi. Nyt ääni ääni on mennyt käheäksi, mahdottomaksi puhua, ja poskiontelot ovat tukossa.

Jos kaikki Suomen home- ja bakteerikoulut korjattaisiin, kuntien talous luultavasti romahtaisi. Niinpä asioita priorisoidaan kuntapäättäjätasolla: uhrataan työntekijöiden terveys, ja samalla tietenkin useiden asiakkaiden. Sisäilmaongelmista vaietaan niin tarkoin, että sattuu traagisia kömmähdyksiä: astmaopettaja tullaan siirtäneeksi kouluun, jossa "ei tiedetä" olevan sisätilanongelmia, kun työntekijöiden sairastumisia ja vähäisiä tutkimustuloksia  ei kirjata yhteen paikkaan. Koulu ei ole siis todistetusti ongelmakoulu ilmanlaatunsa vuoksi.

Monissa kouluissa on tehty jonkinasteisia tutkimuksia, mutta jostain syystä tuloksia ei saateta aina edes opettajien tietoon, ennen kuin joku kysyy niitä.  Ja jos korjauksia tehdään, niitä tehdään myös kouluaikana, jolloin ilmassa saattaa leijua asbestipölyä ja jopa lasivillan hiukkasia. Tämä nuori muuten terve työntekijä on nyt vaikeuksissa: hänellä on työterveyslääkärin todistus, jossa on tarkat diagnoosit ja lauselma: työnteon tulee voida tapahtua normaalin puhtaassa huoneilmassa. Eikö työntekijällä ole tällaista oikeutta luonnostaan? Onko koulun henkilö- ja asiakaskunta  poikkeus?

17.9. Vallan toiseen asiaan, joka kummastuttaa pientä ihmistä. Lehdessä luki taannoin, että jääkiekkoilija Saku Koivu lopettaa uransa, mutta ei aio muuttaa Floridasta takaisin Suomeen. Samoin Teemu Selänne on lopettanut/ lopettelemassa uraansa, mutta asuu silti Kaliforniassa. Laulaja Paula Vesala on perheineen muuttamassa Kaliforniaan, ensin vuodeksi opiskelemaan, ja  jatkokin on tämän tähtilaulaja Rasmuksen puolison - ja koko perheen - suunnitelmissa.  Veroprosenttihan Floridassa ja Kaliforniassa on nollasta kymmeneen prosenttia. Kannattaa olla siis floridalainen tai kalifornialainen Suomen kaksoiskansalainen. Käsi sydämelle: kukapa ei haluaisi pitää palkkarahojaan itse? Lisää liksaahan oli jo marxilaisten motto, mikä on toki historiallisesti oikein ja ymmärrettävää. Kuitenkin: heidän tuli saada liksa, muiden hoitaa verot. Tätä pidetään vieläkin demokraattisen yhteiskunnan mallirakenteena, etenkin Ruotsissa, jossa on kyllästytty hyvinvointiin.

Veropakolaisia löytyy siis myös ihailtujen tähtien ja urheilusankarien joukosta. Meille on kuitenkin selviö, että vain Björn Wahlroos on suuri isänmaan petturi muuttaessaan ulkomaille. Mikäli Kimi Räikkönen tulee kohta tekemään selänteet, koivut ja wahlroosit, älämölö ei nouse, vaan asiaa pidetään itsestäänselvyytenä ja miestä edelleen suomalaisena sankarina. Kuitenkin  se suurin roisto, Wahlroos,  on eniten hyödyttänyt veroillaan suomalaista yhteiskuntaa. Onkin kiinnostavaa pohtia, mikä tekee Björn Wahlroosista vihatun veropakolaisen, kun muut oman edun tavoittelijat ovat edelleen sankareita.

(Valokuva Iines, Kiipijä syysmetsässä)

11.9.2014

Satu koulukiusaajasta


Olipas kerran koulukiusaaja. Tai ei hän mikään koulukiusaaja ollut, vaan hyvä ihminen - voidaan kutsua tässä häntä Herttaiseksi. Eikä hän enää koulua käynyt, koska oli jo aikuinen. Viisaskin hän oli, ainakin kirjaviisas. Ja mikä parasta, hän oli äärimmäisen vaatimaton. Hän oli jopa niin vaatimaton, että puhui pienellä ja piipittävällä äänellä ilman intonaatiota - puhetta tuskin erotti läppärin  hurinasta. 

Jotakin muutakin kummaa hänessä oli. Hänen peräpäänsä nimittäin falskasi ja hän sai peesiinsä muutaman perskärpäsen. Tai oikeastaan - ja tätä hän ei koskaan kenellekään paljastanut - hän imi heidät peesiinsä päästämällä hunajatussauksia. Kärpäset huumautuivat ja sokaistuivat niin, että pystyivät lopulta toimimaan vain hunajan voimalla. Niiltä meni näkö ja kuulo, ja sillä haju oli niin voimakas, että se peitti muut aistit tyystin. 

Vaan ei hätiä mitiä, perskärpäsillä oli hyvä olla peesissä, niin kauan kuin hunajaa tuli. Ja sitähän tuli. Mitä enemmän kultamahlaa tussahteli, sen lyhyempi väli perskärpäsillä oli Herttaiseen. Ja mitä kitsaammin hunajaa tuli, sen pidemmäksi väli herttaiseen venyi. Herttaisen oli tällöin pakko löysätä hihnaa ja päästää entistä suurempi kultatuhnu. 

Eräänä päivänä Herttainen huomasi puiston penkillä kauniin kruunupään, jonka ympärillä pörräsi lauma ahkeria kuhnureita. Herttainen tunsi polttavaa kateutta. Millä kummalla mokoma rautahattu veti luokseen noin komeita kuhnureita, kun hunajan hajua ei tuntunut mailla ei halmeilla. Mokoma teeskentelijä, ainakaan kruunun kivet eivät olleet kristalleja. Eihän se osannut edes surista, vaan päästeli kurkustaan kummallisia lyhyitä älähdyksiä. Se ei ollut aito terve kruunupää, mokoma lasihely.

Niinpä Herttainen jäi seuraamaan tilannetta. Ennen pitkää hän huomasi, että kruunupäällä oli paljon vikoja, suuvian lisäksi varmaan jalkavika, kun se ei liikkunut penkiltä pois. Tai sitten se oli arkajalka ja sillä oli väärät mielipiteet.

Herttainen huomasi myös, että pari kuhnuria lennähti pohjoispuhurin myötä hieman etäämmälle. Niinpä hän singahti paikalle ja lähetti peräpäästään kutsuvan hunajatussahduksen pohjoiseen päin. Kuhnurien sieraimet levisivät. Herttainen hieroskeli käsiään yhteen ja töräytti lisää suloisen makeita hunajatössähdyksiä, yhden toisensa jälkeen. Kuhnurit luulivat kyseessä olevan taivaallisen konsertin, yksi luuli fadoksi,  ja toinen harppusooloksi, kukin makunsa mukaan. Tussahdukset olivat nimittäin taikatussahduksia, ne muuntuivat kuulijan mukaan tälle mieluisaksi taivaan mannaksi. Kuhnurit ottivat ja lennähtivät Herttaisen peesiin.

Vaan kotona Herttaista yhä kismitti. Hän alkoi laatia listaa, johon merkitsi kruunupään viat ja teki niistä sitten runon, parikin. Yksi runo pilkkasi kruunupään suuvikaa.
- Mikä se on,  kun on suuton mutta käsi käy, kuului arvoitus.
- Se on kurnupää, eikä nettitaukoa näy, oli vastaus.
- Mikä se on, joka käyttää kuhnureita hyväkseen, kuului arvoitus.
- No se on kurnupää, käyttää syödäkseen, oli vastaus.
- Mikä se on, joka puistonpenkillä elää? kuului arvoitus.
- No se on kurnupää, jolle vain penkki helää, oli vastaus.

Herttainen kävi heittelemässä säkeitä eri ilmansuuntiin kuhnureitten pariin ja jäi odottamaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, kruunupää sen kun voi paksusti ja kuhnurit samaten.  Kukaan ei kuollut, vaikka Herttainen sitäkin toivoi. - Oi kun joku sille opettaisi, että lopettaisi, oli Herttainen kirjoittanut lappuun.

Herttaisen raivo ja aggressiokäyrä alkoi sitten nousta, se nousi ja nousi ja nousi kuin sirkuksen moukari-iskulaitteen viisari, kunnes kuului kova ja kapea poksahdus. Herttainen oli tussahtanut herttaisuuteensa ja hävinnyt jonnekin. Minne, kukaan ei tiedä, sillä murustakaan hänestä ei jäänyt kertomaan sitä.  Ehkä hän katosi kuin pieru, Saharaan. Sen pituinen se.


(Puuveistos Pyhä Mikael 1180-luvulta, Ahvenanmaa)

5.9.2014

Ihmisiä on kuin muurahaisia



 4.9. Pikkukaupunki on ihmiselle hyvä paikka elää.  Kun menee pesettämään uuden autonsa tuttuun huoltopaikkaan, kassanainen riemastuu. Mekaanikko nousee  montusta ylös katsomaan uutta autoa; paikan pomokin tulee, onnittelee riemastuneena. Puhellaan pesun ajan monenlaista, miehillä ei ole kiire. Todetaan, että meikäläisen automerkki on vähävikaisempi kuin saksalaiset isot. 

On tullut käytyä samalla huoltamolla kaksikymmentäviisi vuotta,  ihmisen kukkeimmat vuodet. Samat tyypit ovat vaihtaneet  öljyt ja renkaat, tuulilasinpyyhkimet ja lamput, tietävät kulkupelieni historiat ja avrmaan muutakin. Mekaanikosta on kulahtanut harmaaksi, ontuminen on pahentunut, kassanainen on saanut silmäpussit  ja leiskuvan tukan, esimies korkeat ohimot. Esimies on entinen oppilas, joka on tullut luokasta ulosajetuksi lunttausyrityksen vuoksi. Ehkäpä juuri siksi hän tietyissä tilanteissa kangistuu ja alkaa puhua kirjakieltä. Leikkiä kuitenkin lasketaan ja yhdessä kauhistellaan, miten pesu voi maksaa yli kuusitoista euroa. 

Ruokakaupassa  on kohdattu  Maija, joka on käynyt rollaattorilla Ystävän kamarissa ja haudalla - mies ja poika ovat kirkkomaassa, olleet jo kymmeniä vuosia.  Koiran hauta on Jumalan hoidossa, ei yhdeksänkymppisenä enää kai kaikesta tarvitse huolehtia, etenkin kun ei näe  lukea tai katsoa televisiota. Eikä kirjontatöitä, jotka ovat  intohimo. Eikä sanaristikoita. Mutta kivaa kun on lämmintä taas.

Eilen on kohdattu Edla, se rollaattorinainen, jota August tarinassa pakenee - muistattehan tyypit? Edla istuksii pihakeinussaan.  Jos olisi August, sanoisi, että pihallaankaan ihminen saa rauhassa kulkea postiaan hakemassa, heti huudetaan istumaan ja joutavia juttelemaan, aikaa tärväämään. On kuitenkin laskettu ahterin Edlan keinuun ja mietitty, miten maitotuotteet kestävät  kassissa lämpimässä auringossa, kauempana pihamaalla, jonne ne tulivat lasketuiksi. Jos menisi ensin viemään ne kotiin pihan toiselle puolelle, pitäisi istua keinussa kauemmin. Nyt voi sanoa jossain vaiheessa, että maito happanee, pitää mennä. Vaikka ei tässä maitoa juoda vaan piimää.

Edlan keinusta poistuttaessa on kohdattu vielä entinen työtoveri pihalla. Hänestä August sanoisi, että turha plörisijä, jalat puutuu kun siinä seisoo ja kuuntelee. Toisaalta tämä ihminen on kiltti ja miehen tossun alla, mies kuuluu huutavan sille, pahastikin. Kuitenkin ihminen nauraa aina. Vaikka on sillä naama rypyssä, sanoisi August.


5.9. Olen taas penkonut isän arkistoa ja löytänyt hänen kirjeensä veljelleen, joka täytti 60 vuotta. Kirjeen mukana meni lahjaksi - ilmeisesti kovassa rahapulassa - kaksi valokuvaa veljesten lapsuudesta. Kuvia en muista nähneeni, ja hieman harmittelen, että ainoat kappaleet on annettu pois. Otos kirjeestä:

Kuva n:o I  Eikö äiti ole ilmeiltään lempeän kaunis, rauhallinen, kuin pesuettaan vartioiva emo. Tämä on mielestäni kauneimpia näkymiä, mitä äidistä voidaan saada. Hänellä on vihertävä sarssipuku, muistan sen hyvin. Isä-Akseli Wille-keisarimaisine viiksineen, tuikeine katsantoineen ja makkaramaisine housunpuntteineen on tärkeän näköinen herra, joka on komentanut vanhimman poikansa polviensa viereen. Tästä syystä varmaan johtuukin, että silmieni ilme on jollain tavoin "nööpö", alakuloinen. Aune kiukkuisine silmineen kallistelee, mutta sinä ressukka istut keskellä ihmetellen, mitä tämä kaikki on.

Kuva n:o II  Tässä sinä olet länkisäärinesi ja mateennahkaisine suolivöinesi, minä merimiesmallisine pukuineni näytän silmien ilmeestä päätellen vapautuneemmalta kuin kuvassa n:o I, näes minulla on vastuu sinusta. Aune on edelleen yhtä tuikea suurine nyrkkeineen, vrt. minun käsiini. Ihanteellinen ruumillisen työn tekijän prototyyppi, mutta pirullisen luonteen hormonit kai jo tällöin tekivät tehtävänsä. Jos katsot nämä kuvat jonkin arvoisiksi, hanki kehys ja lasilevy ettei kärpäset pääse paskalle.

Seuraavaksi saatan julkaista isän kirjoittaman kirjeen Suomen Yleisradion Herra Päätirehtöörille Helsinkiin. Siinä hän puuttuu radiokuuluttajien, ilmeisesti Kaisu Puuska-Joen,  huonoon ääntämykseen ja äidinkielentaitoon.


3.9.2014

Töttörötöö: hiljaisuus on tuote!



2.9. Maassa on aamuisin kosteita kasteseittejä. Pihlajanmarjat ovat melkein valmiit. Odotan marjastoihin tilhiä ja uutta kameran objektiivia. Vielä en ostanut sitä parhainta L-putkea, sillä huippuputki olisi erään tien loppu.  Haave täyttyisi.  Kun ihminen etenee haaveesta toiseen ahnaasti ja kiireellä,  miettien jo seuraavaa päämäärää, tulee levottomuus ja kapeus. Joskus näkee tällaista kutsuttavan täydeksi elämäksi ja itsensä toteuttamiseksi.

3.9. Tuntuupa hyvältä lukea uusinta uutista Venäjän harjoittamasta Ukrainan-sodasta. Ukrainan ja Venäjän johtajat ovat päässeet sopuun pysyvästä tulitauosta itäisen Ukrainan alueella, kertoo juuri nyt presidentinkanslia Kiovassa. Vladimir Putin ja Petro Poroshenko kättelevät toisiaan hymyillen lehtikuvassa. Jollakin tapaa tähän uskoo nyt. Tuleeko tälle Putin-uutisrintamalle nyt hiljaista? Tuleeko niin hiljaista, että hiljaisuuden voisi tuotteistaa?

Aamulla luin nimittäin artikkelia Ouluun tulevasta hiljaisuuden matkailumaailmasta, Silentium-hankkeesta. Mukana on useita yliopistoja, kehittämiskeskuksia ja yrittäjiä. Ollaan liikkeellä suurella joukolla. Toivossa on hyvä rahoitus, kuten aikoinaan bränditoimikuntaa perustettaessa. - Onko kukaan muuten kuullut, mitä bränditoimikunnalle kuuluu? Joko meillä on brändi, vai vieläkö sitä taotaan?

Silentium-hankkeessa kyse on hiljaisuuden tuotteistamisessa. Yrittäjät ovat innoissaan, sillä suunnittelu on yrittäjä Isohätälän mukaan onnistunut erinomaisesti. Palvelun ostajille on luvassa kivat rutiinit, säännöllinen päivärytmi, jossa hiljaisuudella on tarkoin merkityt paikkansa muun ohjelman lomassa: pari tuntia aamupäivisin, pari tuntia iltapäivisin. Voi nauttia hiljaisuudesta taidetiloissa, meditaation parissa tai luonnossa, järvellä. Muulla ajalla puhetta riittää. On tapahtumia,  luentoja ja keskusteluja hyvinvoinnista.

Keskukseen tulee majoitustilat 140 henkilölle, ja paikka on suunniteltu yrityksille ja ryhmille luovaksi hengennostattajaksi. Ryhmäytetyt lienevät innoissaan. Uupuneet saavat rauhoittua, sillä keskuksen suunnittelussa keskeisenä ajatuksena on seesteinen rauha. Autot jätetään kauas. Sisätiloissa erilaiset tehoefektit, valot, äänet ja tuoksut auttavat uupuneita kohti mielenrauhaa. Voisin veikata, että kyseeseen tulevat ainakin nauhoitettu tuulen suhina ja aaltojen loiske, jostain torvesta ryöpsähtävä männyn ja koivuvihdan tuoksu, myös tervaa voi olla joukossa. Valoina voi olla videoitua revontulistoa ja kesäyön aurinkoa Kalajoelta.

Ainoana mutkana matkassa ovat seudun mökkiläiset. He ovat valittaneet, että matkailumaasta tulee liian iso ja että se pilaa luonnonrauhan. Mökkiläiset eivät nyt taida ymmärtää, että hekin voivat tulla nauttimaan hiljaisuudesta matkailukeskukseen. Ei ole pitkä kotimatkakaan.

Minä en mene Ouluun, minä menen nyt metsään. Joskus kun tuuli kahahtaa selän takana, pelästyy, ja kun katsoo, ei siellä ole kukaan. Kun tarpeeksi monta kertaa toistaa tätä, ei enää pelkää ääniä enkä säpsähtele. Kääntymättä tietää, että kaksi puuta siellä vain hinkkaa toisaan tai lintu pyrähtää risukosta lentoon. Näädänkin voi nähdä ja jäniksen nyt ainakin. Tulkaa, ihmiset, metsään! Unohtuu aika, unohtuu rakkaushuolet, unohtuu Putin. Eikä maksa mitään.

(Valokuva Iines)
(PS Kuva näkyy parhaiten suurennettuna.)