27.7.2011

von Kusti 1.6.1992 - 27.7.2011


Tulit meille Raivoisana Rolandona kahdeksanviikkoisena ja aivan liian pienenä. Äitisi oli Rauman Rosita, maankuulu kaunotar ja isäsi Musta Rudolf, merten kauhu. Näin ainakin meille kerroit. Mahduit aamutossuun.

Kuljit mukanamme lähes kaksikymmentä vuotta. Näit äitini, ensimmäisen koiramme ja toisen koiramme, joita ei ole enää. Kuljit tyttären opiskelutien hänen bokseissaan, asuit Turut ja Helsingit hänen kansssaan, turkkiisi on itketty ensirakkaudet ja tuskat. Sitten tulit minulle Pikkukaupunkiin kuin varkain. Kaksi jo hieman hidastunutta sopi hyvin yhteen. Olet iso siivu historiaa, olet pala kieltä, olet kirjallisuus, jota ei ole julkaistu, olet teatteri. Ilman sinua kielestä jää elementti pois.


Matkasit tänään sylissäni vaaaleanpunaisen huopasi sisässä viimeiselle matkallesi, eläinklinikalle Turkuun. Meillä oli hätä saada sinulle aika, koska näytit kärsivältä, etkä tahtonut päästä makuulle etkä liikkunut, värisit, et syönyt.
Ihan kuin enkelit olisivat olleet matkassamme. Pääsimme jonottamatta tietöitten läpi, ohitimme rekat kevyesti kuin unessa, pääsimme läpi vihreällä aallolla koko Turun pään, löysimme Tuhatjalan heti, vaikkei ollut aavistustakaan sen tarkasta sijainnista. Löysimme parkkipaikan, jota ei pitänyt siinä olla. Oli kiire päästää sinut tuskista.

Autossa istuit sylissäni niin pehmeänä ja pienenä, katsoit minuun sokeasti luottaen, juoden kasvojani, miu'uit ilman ääntä. Puristin sinua hellästi, en päästänyt irti hetkeksikään. Pissasit huovan läpi syliini, mutta otin sen kiitollisena vastaan. Vielä sain lämpösi.
Yritin painaa hellästi kämmeniini vartalosi pehmeyden muiston. Kaikkein pehmein olit, kun kannoin sinut takaisin autoon. Kun nyt muistelen sinua, en ole eläissäni koskenut mitään niin pehmeää. Eikä kukaan ole koskaan luottanut minuun niin sokeasti kuin sinä, viimeisellä matkallasi. Kiitos elämästäsi, lepää rauhassa mökin kauneimmassa kukkamaassa.

20.7.2011

Kesäpäiväkirja: 14. sivu


20.7. Nyt meikäläistä viedään kun mustalaisen hevosta markkinoilla. Tai ainakin siltä tuntuu. Eilinen ilta meni siskon tulon kohinassa, ja tämä päivä on mennyt myös niin, että koko ajan on jotain tekemistä ja puhumista. Tekisi mieli sanoa, että auttakaa, antakaa minun olla hetki itsekseni, osallistumatta. Kurkkuni kihelmöi, kun en malta olla hiljaa ja kun minua puhutetaan koko ajan.

Uudenkaupungin torilta tullessamme törmäsimme ruumisautokulkueen perään, ja vasta kylän tienhaarassa kirkon lähellä huomasimme, että saattue oli Martan juuri kuolleen veljen saattokulkue, Martan Mazda heti ruumisauton jäljessä. Kun nousimme autosta mökin pihalla, kellot soivat pitkin tauoin, ja meillä oli auton perä täynnä viinipakkauksia, pari kakkupohjaa, toriostoksina ahvenfileitä, kantarelleja, mansikoita sekä herneitä; kirjakakauppaostoksena kirja naistenviikon nimipäiväsankarille, ynnä muuta tarviketta, kuten kermaa ja jogurtteja sekä rasvaton piimä. Nimipäiväkutsujen jälkeen on sitten viikonloppuna Martan veljen hautajaiset, jonne olemme kutsutut, vaikka hautajaiset ovat ns. hiljaiset hautajaiset ulkosalla, jos sää sallii. Martta ja Martti puolestaan ovat kutsutut meille nimipäiväkesteihin, jossa tarjoillaan kahvia ja teetä ja tilkka Hennessyä.

Iltapäivällä kävimme rannassa, ja totesimme yhdessä, kaislasakset kainalossa ja hansikkaat kädessä, että emme enää naisissa pysty taistelemaan kaislanperkeleitä vastaan, ne ovat saaneet meistä erävoiton. Laiturin alkupään rikki menneet lankutkin käännyttivät meidät takaisin, minulla käsivarret, siskolla sääret paarmansyöminä. Tämä on ensimmäinen kesä ilman suoraa yhteyttä mereen.

Sisko päätti sitten, että nyt siivotaan aitta vanhasta romusta, kun ei kerran rantaa voikaan itse perata. Aitassa on orsilla pino äidin kutomia mattoja. On myös vanha koristeellinen puusohva ja lipasto, jonka vetimet ovat rikki , mutta jonka laatikoissa on äidin Wetterhoffin käsityöpiirustuksia ja Olga-tädin ikivanhoja mustareunaisia surukirjeitä. On vanhat nukenvaunut, kirjoja, lehtiä, kouluvihkoja, kangaspuut osina. On myös äidin vanhoja vaatteita, mm. musta kauluksesta kiiltävä juhlapuku, joka hänellä oli jotain ansiomerkkiä saadessaan. On vihreä jakkupuku, jossa hän oli tumma ja kaunis hymykuoppainen kiharapää. Muistan, että hän värjäsi itse hiuksiaan Poly Colorilla, kun harmaantuminen alkoi. Aina hän osti uuden mustan tuubin. On lapsen keltainen sadetakki, jossa on iso sininen musteläiskä.

Edessä on henkien taisto, kun sisko tahtoo aitan tyhjäksi ja kamat mustiin jätesäkkeihin ja jätekuljetukseen, ja minusta taas olisi hauska säilyttää aitta sellaisenaan, muistojen paikkana. Toisaalta, mitä ihminen tekee muistoilla?

(Valokuvassa vanha Kusti-kisu, tänään iltapäivän auringossa)

17.7.2011

Kesäpäiväkirja: 13. sivu

16.7. Eletään aikoja, jolloin elokuun täyteläiset päivät ja yöt eivät vielä ole tulleet, mutta ovat heti oven takana. Viinimarja mustuu jo, samoin vadelman kylki sihtaa ensimmäiset punaisensa.

Niityllä on ensimmäinen perhospolvi jo lopetellut ja toinen aloitellut. On keisarinviittoja, loistokultasiipiä ja hopeatäpliä vähän joka alalajista. Nokkosperhosia ei enää edes viitsi katsoa ja lauhahiipijöitä ei jaksa enää kuvata, vaikka ne ovat lempiperhosiani kultasiipien ja sinisiipien lisäksi.

Odotan yhä yllätyksiä, kuten viime vuonna, kun keisarinviitta ilmestyi näkökenttääni ohittaen kaikki muut lepattavaiset koollaan ja värillään. Se oli kuin Marian ilmestys, sai mieleni yhtä aikaa nöyräksi ja riehakkaaksi.

Pelkään vain pahoin, että sieltä tullaan tutulla porukalla, neitoperhoissa ja ohdakeperhoissa sekä amiraaleissa keikistelemään, imemään ohdakkeitten viime tipat. Vaan pietaryrtit ja sinipunaiset ahdekaunokit saattavat vielä kutsua uusia lajeja, kun ne nyt juuri röyhähtävät tienpientareisiin. Joskus pelkään sitä hetkeä, että uusia hyönteislajeja ei enää tule, että olen nähnyt kaiken. Semmoinen olisi luontokuvaajan, erikoisesti makrokuvaajan maanpäällinen helvetti, luulen. Ei tarvittaisi edes tulenlieskoja eikä piruja hiilihankoineen. Toisaalta olen haaveillut villipetojen kuvaamisesta, että on vielä tutkimatonta kuvausreviiriä. Toisaalta se laavussa tai piilokojussa kykkiminen tuntuu petokselta eläintä kohtaan. On myös niin, että piilokojuhan repeää yhdellä karhunkämmenen lyönnillä. Olisi reilua kuvata face to face.

Pesin päivällä saunan takkahuoneen, joka on siskon kamarina, ja saunatilat. Vein lipaston laatikoihin Pikkukaupungissa pesemäni siskon mökkivaatteet. Lipaston laatikoissa oli lisää vaatteita, joita en pessyt, viivasuorissa pinoissa. En viitsinyt laittaa pesemiäni vaatteita laatikoihin, koska ne eivät olleet ihan viivasuorissa pinoissa. Jätin ne lipaston päälle säällisiin pinoihin. Pesin ikkunat ja tuuletin petivaatteet. Kun olin siivonnut, torkuin hetken siskon parisängyssä ja katselin puukaton oksankuvioita. Yritin löytää erilaisia ilmeitä. Löytyi monta hupaisaa, ei yhtään pelottavaa. Lähdin sitten niityn kautta talolle ja ruokin kissan ja join pullakahvit. Kirjoitin ostoslistaan: pieni muoviämpäri ja kolme kukkasta. Kukat tulevat keskellä pihaa olevan sähköpylvään edessä olevaan keramiikkaruukkuun, jonka vanhentuneet orvokit vein kompostiin.

17.7. On pyhä. Kirkonkellot ovat soineet useaan otteeseen, kuten pyhäisin tapana on. Pidän tästä rituaalista, se tuo sunnuntain tunnun. Haluaisin jopa joskus mennä kirkkoon kuuntelemaan urkuja ja laulua, mutta täällä on naispappi enkä välitä heleistä äänistä holveissa. Pitäisin miehen voimakkaasta laulusta, mielellään en tenorista, mutta käy sekin, jos äänessä on muutoin volyymia. Enkä oikein jaksa niitä muita kirkonmenoja, rituaaleja ja kaavoja. Tahtoisin vain sen laulun ja soiton, virret ja muun musiikin. Ja jos joku lukisi jotain viisasta ja kokeneen elämänmakuista saarnastuolista, voisin kyllä kuunnella ja painaa mieleeni.

Sunnuntaiaamun Helsingin Sanomissa luki uuden opetusministerin lausuntona, että Suvivirsi saa jäädä. Närkästyin, ettäkö suvivirsi saa jäädä. Mokoma Gustafsson, kritiikitön mielistelijä! Tarkka luku kuitenkin paljastikin, että suvivirsi saakin jäädä. On se Gustafsson varmaan hyvä opetusministeri.

(Valokuva Iines, hopeatäplä)

14.7.2011

Kesäpäiväkirja: 12. sivu


12.7. Tytär soitti Helsingistä. Isänsä on Suomessa käymässä, olivat olleet tietokoneostoksilla ja syömässä. Heillä on ollut keskinäistä känää, ja nyt näyttää siltä, että välit on sovittu ja sovinnon ateria syöty. Pyysin heitä mökille, mutta sopu ei ole ilmeisesti vielä niin hyvä, että voisivat olla yön yli saman katon alla minun tutkivien silmieni alla. Ehkä tytär nimenomaan ei tahdo, että minulle kerrotaan skaban tarkat vaiheet. Mutta hyvä alku viileiden välien jälkeen. Uudelleen syntynyttä harmoniaa kannattaa vaalia varoen.

13.7. Sulattelen pakastinta, joka on nyt jollakin tapaa viallinen. Sen ovi oli talven kuivan kauden jälkeen vääntynyt epätasaiseksi, ja oli kiinni ollessaankin ylhäältä hieman auki. Pakastin vuosi ilmaa sisälleen. Nyt siellä oli metrinen jää kuukauden käytön jälkeen, vaikka olen koettanut teipata ovea suoraksi. Tuntuisi epätoivoisen turhauttavalta ostaa mökille uusi pakastin, kun kotonakin tarvittaisiin uusi kylmäkoneistus. Vanha arkkupakastin nielee sähköä ja on hankala käytössä. Niinpä käytän vain jenkkikaappini pakasteluukkua.

On pilvessä, tuulee, lämpötila on laskenut alle kahdenkymmenen. Luulen, että on pestävä ikkunat. Siunatut suihkepullot! Talouspaperirulla kainaloon, vettä ei tarvita. En ainakaan minä tarvitse. Puitteetkin voi pyyhkiä lasista kostuneella talouspaperilla.

Illalla. Pesin ikkunat, 56 lasipintaa + verannan pikkuruudut sisäpuolelta, ulkopinnat jäivät kun pesuaine loppui kesken. Siivosin lisäksi ruokakomeron, järjestin ylähyllylle muovipussit siisteihin pinoihin, ja panin vierekkäin foliorullat ja talouskelmun. Leivinpaperia oli jostain syystä kolme rullaa ja pakastuspusseja samaten kolme pussillista. Oli yksi kullattu viinapullon lahjapussi, johon oli kirjoitettu tussilla, siskon käsialalla, Coffee. Tullia varten? Oli myös Hennessy-pullon tyhjä pahvikotelo. Varmaan joku säilöökin siihen jotain. Siskon vimma säästää kaikki kääreet ja paperit ja lahjanarut on uskomaton. Heitin pois myös kaikki käytetyt leipäpaperipussit, jotka sisko oli viikannut suoraan pinoon pölyä keräämään.

Ulkona haravoin viimeiset syyslehdet yläpihalta, liiterin edestä. Siinä on tikkarata. Asetin tikkataulun valmiiksi. Sisällä heitin puusohvan vanhan likaisen - koira - päiväpeitteen pois, ja panin tilalle fleecehuovan, jonka olin ostanut Hongkongista kolmella eurolla. Kissa kävi haistelemassa vaalean fleecehuovan mustat kuviot ja kiertyi sitten keräksi sohvan nurkkaan. Huomenna on muistettava ostaa ruohonleikkuriin bensaa, Chifonet-rättipakkaus sekä lisää ikkunanpesusuihketta. Saunamökki on vielä pesemättä, ja siellä on ruutuikkunat siskon huoneessa.

Pitää lisäksi ostaa leipomisaineet, sillä sisko rakastaa leipomaani pullaa. Kun sitä ei viime vuonna ollut, hän oli pettynyt. Äiti leipoi aina siskolle lisäksi Hanna-tädin kakkuja ja grahamkorppuja, joita sisko vieläkin muistelee ja kyselee reseptiä. Piirongin laatikossa on äidin sinikantinen reseptivihko, mutta korppujen ohjetta ei ole.

14.7. Hytisin yöllä peiton alla, niin että oli haettava lisää peittoja. Huoneissa oli hyytävän kylmä, ja säälin kissaa, joka nukkui puusohvan nurkassa. Sähköpatterit naksuivat, mutta kaikki patterit eivät toimi. Vain yksi tuvan neljästä patterista toimii, muissa on säätönuppi juuttunut nolla-asentoon. Putkimies ei uskaltanut koskea niihin, enkä tiedä, kuka tulisi tänne maalle korjaamaan ne, vai pitäisikö hankkia uudet patterit. Aamulla sytytin tulen hellan pesään ja kissa hyppäsi samantien muurin kupeelle asetettuun nojatuoliin.



(Valokuva Iines)

8.7.2011

Kesäpäiväkirja: 10. sivu


3.7. luullakseni. Ja niin onkin, kun tarkistin viemällä kursorin tietokoneen päiväyksen päälle. Olen nyt kotona Pikkukaupungissa vain käymäseltään. Koti tuntuu autiolta tyhjine jääkaappeineen ja katkaistuine sähköineen ja alaslaskettuine kaihtimineen. Nyt koti on mökillä. Aluksi kun menen mökille, koti on kaupungissa. Elän kaksi siirtymävaihetta vuodessa. Kumpikin saa aikaan mahtavan orpouden ja irtaantumisen tunteen, ihan kuin olisi juureton kasvi, jokin irtonainen lumme lillumassa mustassa järvessä, kiinnittymättä mihinkään muihin kuin viereisiin kasveihin ja jopa järviruttoon.

4.7. Mitä kritiikki on ja mitä se ei ole? Lyhyt oppimäärä.

Tapaus lähtee vaikka siitä, että anonyymi haukkuu blogistia puskista oikein henkilökohtaisesti. Tulee julmaa mollausta. Sitten tulee se, että blogisti ei salli eikä siedä kritiikkiä, koska hän torjuu kritiikin.

Mistä lähtien henkilökohtaisuuksiin meneminen, haukkuminen ja molllaus on ollut kritiikkiä? Ovatko ihmiset niin tyhmiä, etteivät tosiaan tiedä, mitä kritiikki on? Tuleeko siis opettajankin sanoa oppilaalle, jota joku kalvaa, että koetapas nyt Kerttu sietää vähän kritiikkiä? Pyyhi paksut poskesi ja mene terästäytymään, hus.

5.7. Pesukoneen linko ei linkoa kuin osittain. Joudun vääntämään pyykin käsin ripustettavaksi. Nyt ei ole energiaa pesukonekaupoille ja koneen tuontia odottelemaan ja uutta opettelemaan. Kodin koneen korjaushan ei kannata, vaan meidät on opetettu ostamaan uusi tuote vuodenkin käytön jälkeen. Tämä pesukone on onneksi toiminut yhtä kauan kuin autoni, 12 vuotta. Ehkä on uuden aika. Olen säästänyt Nordean Etutilille peräti 600 euroa. En siis joudu vararikkoon. Olen kuitenkin ehkä tulossa materialistiksi, sillä en mitenkään raaskisi kajota säästöihini, vaan tahtoisin vain ihailla summan kasvua. Minulla on säästöjä. Onko teillä?

7.7. Palasin aamulla mökille puhtaitten pyykkien kanssa, kolme mustaa muovisäkillistä, yhdessä siskon mökkivaatteet, toisessa lakanat ja pyyhkeet ja kolmannessa omat mökkivaatteeni. Tytär lupautui pesemään omat mökkivaatteensa ja lakanansa itse tykönään. Palaa siskoni kanssa, poimii tämän kentältä tullessaan parin viikon kuluttua. Minä täällä panen huushollin ja maiseman priimakuntoon leidien tulla. Ostan jääkaapit täyteen juomia ja herkkuja. Siivoan saunan ja panen lakanat siskon sänkyyn. Asetan tuhkakupin saunan terassille, kukkaruukku nurinpäin savilautasen päälle. Kannan astiat täyteen saunavettä. Tuon takkapuita ja pesen takkahuoneen ruutuikkunat. Poimin kuolleet kärpäsenraadot lattialta.

Nyt olen kissan kanssa kahden. Täällä ovat muutaman päivän poissaolon aikana puhjenneet kukkaan sormustinkukat, harjaneilikat, pähkämöt, ruusut täyteyteensä, nukkeruusu on nupulla. Myös sukulaisen pihasta kaivettu vaaleanpunainen kerrottu ruusu kukkii kaaritukeen nojaten, samoin kuin valkea pitsimäinen köynnoshortensia. Lisäksi kaikki istuttamani yksivuotiset kukat ovat venyneet ja vanuneet joka suuntaan. Krassissa on oranssi nuppu, köynnöksen kärki tavoittelee valkoista ikkunanpuitetta. Kasvua ei huomaa, jos seisoo koko ajan vieressä. Pitää etääntyä. Muutoinkin liike ja muutos on kai ihmiselle vain hyväksi.

8.7. Eläinlääkäriin en ole saanut yhteyttä kymmenistä soitoista huolimatta. Automaatti toistaa samaa tietoa äkillisesti sairastuneista eläimistä. Pitäisi vain uusia kissan kilpirauhaslääkeresepti. Luulen, että nousen tästä ja ajan suoraan yhdelle yksityisklinikalle reseptin kanssa. En lähde, ennen kuin lääkäri uusii reseptin, sillä lääkkeet loppuvat alkuviikolla. Kissa on muutenkin vanha ja väsynyt, ei sitä saa kiusata, jos auttaakin voi. Se ei enää miu'ukaan muuta kuin avaten suunsa äänettämään miukaisuun, silmiin katsoen.

(Valokuva Iines)

2.7.2011

Kesäpäiväkirja: 9. sivu

2.7. Heräsin makeasta unesta neljältä koiran levottomuuteen. Raatokärpänen riehui huoneissa. Tapoin sen ja päästin koiran hätäkakalle. Viideltä heräsin siihen, että kissa istui sängyssäni tyynyni vieressä ja tuijotti minua kuin vähämielinen. Koira istui kamarini lattialla ja tuijotti myös, ja huohotti. Korkealta, paljon pääni yläpuolelta. Se ei pyydä ulos, vaan odottaa kiltisti vaikka rakko haljeten. Päästin sen pihalle kuusen juureen, ja huomasin, että huoneissa riehui toinenkin raatokärpänen, jota koira pelkäsi. Sitä en saanut kiinni jahdista huolimatta, se piiloutui. Jatkoin unia kahdeksan korville. Avasin ikkunat ja panin hyttysverkot paikoilleen. Raatokärpänen koettaa sitä kautta ulos ja on siten helppo saalis lätkääjälle.

En viitsinyt hakea Hesaria mäenalisesta postilaatikosta. Maailman tapahtumat ovat nyt kaukana.  Tytär tulee risteilyltä hakemaan Goljattinsa, ja lähtee huomenna takaisin kaupungin riemuihin. Jään taas yksin pariksi viikoksi, ja se sopii minulle, vaikka alkuun olo on vähän orpo. Pitää käydä kaupungissa katsastamassa pikkupihat ja pesemässä isompi pyykki. Pesen täällä nyrkkipyykissä lähinnä vain pikkuhousuja ja muuta pientä ja kevyttä. Vaikka on joukossa kyllä yhdet tosi isot mummokalsarit, punteilla. Tyttären pyynnöstä en pidä niitä enää shortseina pihalla.


Katselin kahvia juodessani ikkunasta ulos. Lännen puoleisen metsikön kuusenoksalla nukkui orava, ensin silmät auki ja sitten silmät kiinni. Tänä vuonna oravat eivät ole vielä tepsutelleet mökin katolla pikku jaloillaan. Ehkä poikaset ovat vielä pesässä ja emo uupunut imetykseen ja ravinnon hakuun. Vai ruokkiiko oravaemo poikiaan kuin lintuemo joillain öttiäisillä ja lieroilla? Hämmästyttävää - en tiedä. Miten vähän oikein maailmasta tiedän, jos en tiedä tällaistakaan asiaa, mutta tiedän halituskokoonpanon jokaisen ministerin yksityiselämän kiemuratkin.

Alan varmaan olla aika tylsä, kun minusta oravan elämä saattaa olla kiinnostavampaa kuin ihmisen. Tai en tiedä onko. Ajatukset tulevat ja menevät, mikään ei kiinnity, vaan virtaa kuin vuoksi. Virtaako vuoksi? Vai luode? Tätäkään en tiedä. Koulu ei opeta yhtään mitään muuta kuin miten selvitä ihmisviidakossa ja mitkä ovat saksan kielen taka- tai etukohtaiset pronominit ja Suomen vesistöjen reitit, joista muistan lähinnä Ähtärin reitin. Sen opetti lapsuusystäväni Mallun varanotaariäiti, joka otettiin kouluun maantiedon opettajaksi, kun hänestä tuli opettajan leski.


(Valokuvat Iines 2.7.)