23.4.2022

Pyhän Yrjön päivänä

 


Oikein hyvää Pyhän Yrjön päivää, Maailman kirjan päivää, Kirjan ja ruusun päivää ja kaikkien maailman partiolaisten päivää!

Ei silti, ettei ihminen lukisi joka päivä, ainakin jotakin. Väliä ei ole, lukeeko paperikirjaa vai nettitekstiä. Tärkeintä on kuitenkin hyvä lukutaito, ja sehän kertyy lukemalla paljon, kaikkea. Ei se mene ollenkaan niin, että lapselle on työnnettävä käteen jokin klassikko mahdollisimman varhain. Eikä niin, että äidinkielenopettaja pakkoluettaa sen Kalevalan tai Seitsemän veljeksen, vaikka hyvää se nykyajan kakaroille tekisi. 

Meikäläisen luku-urakka alkoi kotoa, äidin Kotiliesistä, ja takakannen Kieku ja Kaiku -sarjakuvan katselusta. Isällä oli tomistossaan Apu-lehtiä ja Linen Blank -paperiarkkinipun alla Kalle-lehti. Laatikosta löytyi myös Tosca-karamellipussi, josta meillä lapsilla ei ollut tietoa eikä nähtävästi jakoa.

Joka tapauksessa perehdyin melko varhain näiden lehtien maailmaan Tosca-karkkia imeskellen ja yllätin vanhempani lukemalla sisarelleni valittuja  lehtiartikkeleita suoraan ja ilmeisen sujuvasti. Koulussa salasin lukutaitoni opettajalta, ja tavasin muiden mukana, vaikka Hauhtosen Sakari ja Lahtisen Tapani lukea paukuttivat suoraan. 

Kun sitten kerran keksittiin opettajan johdolla runoa taululle, hän kirjoitti taululle säkeen AU-RIN-KO  PAIS-TAA  JA LÄM-MIT-TÄÄ ja pyysi meitä keksimään siihen seuraavan säkeen. PÄÄS-KY-SET  LEN-TÄÄ  JA  SUO-MEEN  JÄÄ  kuiskasin minä. Hyvä! hihkaisi opettaja ja  suurin piirtein tästä alkaen  rohkaistuin lukemaan suoraan, ensimmäisestä kehusta.  

Tällä hetkellä kirjojen lukeminen tuntuu välistä työläältä. Netti ja somemaailma on selvästi tehnyt minusta keskittymiskyvyttömämmän. En tahdo viitsiä lukea hyvääkään kirjaa loppuun, kun jo pitää tarkistella, mitä Ukrainassa on tapahtunut ja joko Putin pommittaa Helsinkiä. 

Viimeksi luovutin Iida Rauman Hävityksen hieman yli puolenvälin, vaikka se oli hyvä, oikein hyvä. Erikoisesti huomaan hävinneeni kiinnostuksessa fiktioon, ihan kuin netin trollit olisivat saaneet minulle väsymisen kaikkeen keksittyyn pidempään tarinaan. Janoan eniten faktaa, omaelämäkertaa, totuudellisia teoksia, tietoa.

Netti ei taida tehdä hyvää lastenkaan lukuharrastukselle. Kirjan ja ruusun päivän teemana pitäisi olla jokin netistä vieroittamisteema. Kännykät kieltoon oppitunneilla, oppikirjat palautettakoon joka tunnille ja tietokoneet vain erillisiin tietokoneluokkiin, joista voi tarvittaessa käydä hakemassa tietoa. Opettajat siis takaisin kateederille ja mukulat kuunnelkoot, kun opettaja puhuu ja kysyy ja keskusteluttaa. 

Myös käsin kirjoittamista pitäisi jatkaa. On todettu, että käsin kirjoittamisesta luopuminen tylsistyttää joitakin aivotoimintoja, tai ainakin niin, että käsin kirjoittaminen virkistää aivoja. Pahaa teki jo se, kun kaunokirjoitusta muutettiin tekstaustyyliseksi, mekaaniseksi. Mitä tapahtuu, jos kyberisku tuhoaa koko tietojärjestelmän, niin ettei koneilla voi kirjoittaa? Kuka osaa enää kirjoittaa kynällä?

Eläköön siis kirjan ja ruusun päivä! Työnnetäköön nyt ensiksi paperikirjat lasten ja oppilaitten käsiin. Mitä päivän nimeen tulee, muuttaisin sen kyllä mieluusti  Kirjan ja kynän päiväksi

Mainittakoon lopuksi, että itselläni on eniten avoinna nyt lähinnä harrastuspohjaisia kirjoja, Lasse J. Laineen Suomen linnut ja Markus Varesvuon (etc.) Lintukuvauksen käsikirja. Viimeksi luin ja katselin Pikkukaungin erään tunnetun valokuvauksen harrastajan valokuvakirjaa, hänen ottamiaan kuvia kaupungin historiasta alkaen viime vuosisadan alusta. Jaksoin koko ison teoksen alusta loppuun. Siis katsoa kuvat ja lukea paloja sieltä ja täältä.

(Maalaus, Pyhä Yrjö, Raphael)

19.4.2022

Herätkää miehet!


 "Mä nään et sä oot jäässä

Mut beibi mä en maindaa

Jos ei heti voida raidaa, ei

Se haittaa vaan sun päässä

Tän ei tarvii olla haikeet

Sun ei tarvii olla vaikeen


Mä oon hellempi kuin kukaan

En pure enkä näyki ilman lupaa

Sun ei tarvi pelätä, tän osaan

Mä lupaan, lupaan


Hei hei beibi anna mun rakastaa

Ei tehä tästä ongelmaa

Mikään ei oo liian kuumaa

Huumaan sut niin että huutaa

Enkelikuoro ja viulut soi

Lyö sydämet niin kovaa ku voi

Hei beibi anna mun rakastaa

Anna mun rakastaa

Hei beibi, beibi anna mun rakastaa

Hei beibi, beibi anna mun rakastaa


Kuin oltais lentämässä

Ensin aloitetaan alhaalt

Kohta näkyy koko Vantaa, ei

Signaalii etsimässä

Ja mä jaksan kyl hieroo

Kun lopussa kiitos seisoo


Mä oon hellempi kuin kukaan

En pure enkä näyki ilman lupaa

Sun ei tarvi pelätä, tän osaan

Mä lupaan, lupaan

- - -. "

 (Lähde: Musixmatc. Lauluntekijät: Tiina Vainikainen / Erin)

*

Sanotaan, että iskelmät  ja rapit ovat nykyajan runoutta. Yllä yksi radiossa usein soiva nykyajan lauluruno. 

Käsitän niin, että  tämän naisen laulaman  ahdistelurallatuksen sanat ovat myös naisen tai naisten, eli yllä tekijöiksi mainittujen Tiinan ja Erinin.

Ja nyt kysynkin vain yhden kysymyksen: Saavatko naiset lähennellä seksistisesti miehiä, kun miehiltä tällaiset beibittelyt ja raidaamisehdotukset ja hieromisvihjeet ovat ankarasti kiellettyjä ja lööppien vetonumeroita? Jos tämän beibin raidaamis-hieronta-seisomislaulun  olisi laulanut mies, se olisi jo vedetty pois pöyristyneiltä markkinoilta.

Eikö tämä ole nyt siis miehiltä ahdisteluilmoituksen paikka: #metoo? Eikö Tiinan ja Erinin tulisi nyt pyytää anteeksi loukatuilta miehiltä? Tai pitäisikö Erinin lopettaa laulaminen tykkänään?

Herätkää miehet ja tehkää ilmoitus vaikka valtakunnansyyttäjälle sukupuolisiveellisyytenne loukkaamisesta. Raija Toiviainen voisi innostua. Vai mitä?

(Maalaus Gilbert Stuart 1782)

9.4.2022

Hieman homonymiasta ynnä muusta tärkeästä

 

Tänään juhlitaan suomen kielen ja Mikael Agricolan päivää. Kauan eläköön moneen taipuva sanastomme ja kielemme. Erikoisen kauan eläköön homonymia!


Moniko ehti muuten otsikon luettuaan luulla, että nyt joko moraaliposeerataan seksuaalisuuden monimuotoisuudella tai vedetään homoja alta kölin? 




Ja höpsistä. Homonymia on kielititeen termi, niin kuin edistyneimmät teistä  tietävät. Sanathan nimittäin  ovat keskenään homonyymeja, jos ne kirjoitetaan tai äännetään samalla tavalla, mutta niillä ei ole muuten mitään tekemistä toistensa kanssa. 

Ja tarkemmin: Jos kyse on nimenomaan kirjoitusmuotojen täydestä  yhteneväisyydestä, puhutaan homografiasta. Samoin äännettyjä sanoja taas kutsutaan homofoneiksi riippumatta kirjoitusasusta. Ettäs tämänkin tiedätte. Ylimmän kuvan romaniselkkaus voidaan hyvällä tahdolla tulkita homofoniksi. 

Se homonymian tieteellisestä taustasta. Rikas on suomen kieli ja Mikael Agricolan perintö. 

Muuten olen sitä mieltä, että on erinomaisen hyvä asia opettaa maahan tulleille ukrainalaisille lapsille suomen kieltä. Tuskin ovat maassa olleet viikkoakaan, niin jo puhuvat suomea jonkin verran. Näin tehokasta on suomalainen kouluopetus ja maailman parhaat opettajat. Lukekaapas juttu aamuisesta Helsingin Sanomista. 

Olisi virhe koettaa solkata englantia ukrainalaisten kanssa. Kotimaa on niin raunioina, että he joutuvat olemaan Suomessa kauan. Maan jälleenrakennus kestänee vuosia. Suomen kielen oppiminen on aina maahantulijan oman edun kannalta tarkoituksenmukaista ja jopa välttämätöntä.

Samoin muiden maahanmuuttajien kanssa pitäisi panostaa enemmän suomen kieleen. Aina silloin tällöin saa lukea vuosikausia, jopa vuosikymmeniä maassa olleista uudisasukkaista, joita ei valita työpaikkoihin heikon kielitaidon vuoksi. Käsittämätöntä, ettei ihminen opi maan kieltä muutamassa vuodessa. Liekö yksi syntipukki suomalainen hyvää tarkoittava ihminen, joka aloittaa puhumisen englannin kielellä, vaikka useat tulijat ovat ilmaisseet halunsa oppia suomea. Miksi suomalainen puhuu mieluummin englantia kuin suomea? Se on tulijalle karhunpalvelus.

Palatkaamme lopuksi tämän suomen kielen juhlapäivän kunniaksi vielä Mikael Agricolaan. Tehkääpäs hauska testi Helsingin Sanomista. Siellä kysytään Agricolan keksimien sanojen merkityksiä. Jos joku pärjää hyvin, voi tulla tänne retostelemaan tuloksellaan.

Minä kyllä veikkaan, ettette tiedä edes sitä, mikä on rieska. Tai sikuri. Puhumattakaan toiviojuonesta. Vai mitä?

(Ylin pilapiirros Kari, keskimmäinen Fingerpori Pertti Jarla, alimmassa tekijän nimi mukana.)

3.4.2022

Pikku lintu riemuissaan




Peipponen laulaa jo metsän uumenissa, mutta ei antaudu vielä kuvattavaksi - oheinen kuva on viime kevään maaliskuulta. 

Laulu on nyt hieman lyhennetty luritus, sillä lopusta puuttuu vielä kliimaksi, se riemukkain kiekaisu. Johtunee uudesta lumesta ja viereisen joen paukahtelusta. 

Jostain olin lukenut, että linnut ovat kuuroja, mutta ne havaitsevat herkästi pienenkin liikkeen.  Tämä lienee puppua, sillä nyt luin, että linnuilla on erinomainen kuulo, vaikka niillä on välikorvassa vain yksi kuuloluu. Ihmisellähän on kolme kuuloluuta, jotka me vanhemmat ihmiset opimme paukuttamaan sujuvasti jo oppikoulun alaluokilla: vasara, alasin ja jalustin. 

Kannatan muuten ulkolukua nykykersoillekin, jotka eivät erota toisistaan koivua ja kuusta. Kännykät ja läppärit sivuun ja tilalle oppikirjat ja pakkoluvut. Eikä missään avarissa hälyisissä  yhteistiloissa, vaan tilalle pienet kopit, luokat joissa on oppimis- ja kuritusrauha. Kurituksella tarkoitan tässä sitä, että totellaan opettajaa ja pidetään se pikkuinen leipäläpi silloin kiinni kun opettaja puhuu. Erityisoppijat saavat erityistä opetusta, inkluusio haudataan syvään päätyyn ja metri maata päälle.

Vaan takaisin vielä hetkeksi lintumaailmaan, ja linnun ja ihmisen kuuloelimen vertailuun. Ihmisellä on kuitenkin vain kymmenesosa esimerkiksi tornipöllön kuulosta, vaikka ihmisellä oli niitä kuuloluita enemmän. Lukemassani artikkelissa mainittiin lisäksi myös, että lintujen kuulo myös säilyy vanhoilla linnuilla ihmistä paremmin, sillä lintujen sisäkorvan simpukan karvasolut uusiutuvat vanhallakin linnulla.  Meillähän vanhuksia näkyy kesäisin niityillä testaamassa kuuloaan: vieläkö kuuluu sirkan siritys. Minulla kuuluu, voin ilokseni kertoa, tai ainakin viime kesänä kuului. 

Mitä enemmän luen lintukirjoja ja artikkeleita, sitä helpommin huomaan, että ihminen jää helposti kakkoseksi linnun rinnalla. Ei ole ihme, että taiteilijoillakin ihmiset leijuvat ilmassa kuin linnut - viitaan vaikkapa Marc Chagalliin, jolla myös lehmät ovat painovoiman tavoittamattomissa ja lentävät sorkat söpösti harittaen. Ikarokseen painovoima iski rajusti huolimatta upeista jättimäisistä sulkasiivistä. 

Ei ole ihminen linnun vertainen, ei. Ei pääse korkeuksiin kuin linnun näköisen peltikoneen sisällä, ja sehän ei ole sama asia kuin linnulla: liidellä ilmavirtojen kannattelemana yläilmaisissa koko kaareutuva maanpinta haukankatseen alla.

*

Vaan aasinsillalla palatkaamme  lopuksi takaisin maanpinnalle. Mitä tekee Isä Aurinkoinen, suomalainen virologi Mika Salminen nyt, kun  vanhuksia siirtyy pikavauhdilla yläilmaisiin koronan uhreina? Heittää pyyhkeen kehään. Kattellaan. 

Suomi on koronakuolemissa nyt Euroopan huonoimmaksi siirtynyt maa, pohjasakkaa. Koronanhoidon isä ei edes kehota ihmisiä käyttämään maskeja. Hallituksella on kiire Putinin ja hoitajalakon kanssa. Miksi neljättä rokotuskierrosta ei voida käynnistää pikaisesti ennen kesää yli viisikymppisille? 

(Valokuva Iines 03/2021)

(PS Kannattaa katsoa tekstin kaksi linkkiä, varsinkin ylempi.)