29.5.2015

Kepulaisuus näytti karvansa


Kepulaisuus näytti taas kettumaisuutensa. Ensinnäkin se mitä sanotaan, on eri asia kuin se mikä toimeenpannaan.  Toiseksi säästöjen kohdentuminen mahdollisimman kauas itsestä ja omista arvoista. Perinteistä kepulaista vääräselkäisyyttä.

Minulla ei ole mitään sitä periaatteellista ajatusta vastaan, että velkatilanteessa leikataan ja säästetään. Jopa kannatan ajatusta ja olen valmis osallistumaan talkoisiin.

Mutta että tavallista äänestäjää viilataan linssiin - siitä en pidä! Mikään, mitä vaalien alla luvattiin, ei pidä paikkaansa. Varsinaiset säästöt kohdistuvat sinne, minne ei pitänyt, opetukseen ja kasvatukseen, mutta esimerkiksi maataloustukia raapaistaan vain nimellisesti. Kepulainen kotiinpäinvetohenki nousi haudasta yhtä aikaa Sipilän luppakoirailmeen myötä. Sivistys saa kyytiä, opetusta ja kasvatusta kuritetaan raipoin.

Kansaa taas kosiskellaan sillä, että pieni- ja keskituloisten verotukseen tulee helpotuksia. Tämä ei kuitenkaan yllättäen koskekaan eläkeläisiä, jotka maksavat jo nyt enemmän veroa vastaavasta tulosta kuin työssäkäyvät palkastaan. Mikä lienee tässä Sipilän perustelu? Myös eläkeläisten asumistukeen tulee vähennyksiä, ja esimerkiksi tuntemani keliaakikkovanhus menettää korvauksensa kalliimmasta ruuasta, jota hänen on pakko syödä - vaihtoehtoa ei ole. Keliaakikon aterointi on viljojen pakkovälttämisen vuoksi monin verroin kalliimpaa kuin normaalisyöjän. Tämä yksittäinen ja selvästi harkittu korvauspoisto on lajissaan käsittämätön.

Opetusäästöjen kohdistuminen opiskelijoihin ja erikoisesti ammattikoululaisiin on falskia, koska aiottu malli syö oppilaiden jatkokoulutusmahdollisuuden jatko-opetukseen. Onpa ammattikoulusta menty yliopistoon asti, ja tämän väylän Grahn-Laasonen uhkaa nyt tukkia. Kaksivuotisesta tutkinnosta ei voi hakeutua enää eteenpäin kuten kolmivuotisesta voi, vaan nuoren tie tyssää pussinperään. Tämäkö lie hallituksen tavoite?

Luokkakokojen suurentaminen antaa kunnaisille vapaat kädet täyttää luokat säästömielessä niin täyteen kuin seinien sisään mahtuu. Kunnanisien kanssa operoineena tiedän, että se on täysin mahdollista.

Olen itse opettanut 40 oppilaan luokkaa läpi vuoden, säästösyistä silloinkin. Kaksi eri luokkaa yhdistettiin äidinkielen tunneiksi, muut tunnit he olivat erillään - äidinkieltähän nyt kaikki muutenkin osaavat, ajatteli silloinen rehtori. Olen myös opettanut yhtaikaa kahta eri tilassa sijaitsevaa luokkaa läpi vuoden. Kun ensin paasasi toisessa tilassa tietyn asian, sen jälkeen juoksi toiseen luokkaan käytävää pitkin ja sama paasaus siellä. Sitten takaisin ensimmäiseen luokkaan ja uusi paasaus siellä. Arvannette tulokset, kun opetus tapahtuu rallimenetelmällä.

Se taas on asiallista, että ulkomaalaisilta opiskelijoilta peritään opintomaksut. Näinhän tehdään useimmissa muissakin maissa. Ei suomalainen nuori pääse maailmalle opiskelemaan ilmaiseksi. Ja harva ulkomaalaisista jää kylmän Pohjolan kalliiseen ankeuteen loppuiäkseen.

Käsittämätön on myös pätevyysvaatimusten eli korkeampien korkeakoulututkintojen ylikävely. Tulee nähtävästi aika, jolloin maistereita ei enää tarvita opetustyöhön, eikä muuhunkaan työhön. Parin kolmen vuoden välitutkinto riittää. Toisin sanoen ammattikorkeakoulututkinto tai entinen hum.kand olisi ylintä porrasta pätevyysvaatikuksissa, jotka luonnollisesti pitää kirjoittaa uudelleen. Jo edellinen opetusministeri Krista Kiuru esitteli tämän idean.  Hyvästi sivistys ja syvempi osaaminen ja asianhallinta! Kevyttutkinnolla Pisan huipulle!

Miettimistä aiheuttaa myös se, miten vähin eväin ministeriksi näyttää päsevän. Anne Berner? Jari Lindström?

Oi Suomen koulut. Kunpa onnistuisitte hupenevista varoistanne huolimatta iskostamaan oppilaisiin tiedon- ja opiskelunhalun ja sen kaivatun laajan yleissivistyksen! Kunpa kouluista tapettaisiin se Hyvä tyyppi pärjää aina -ajattelu! Kapustalla päähän jokaista hyvää tyyppiä ja kepuhenkistä multavarvasta. Oppiminen ja tieto kunniaan.

JK Kummastuneena totean lopuksi, että olen ollut tietämätön siitä, että hallitus voi määrätä yliopistojen ja koulujen sisäisiä asioita. Kolmannen lukukauden määrääminen käytäntöön tuntuu oudolta, samaten se, että hallitus määrää liikuntaa tunnin päivässä kouluihin. Nämä eivät kuulu mielestäsi hallituksen toimeenpanovallan alle, vaan ne ovat koulujen ja opetushallituksen sisäisiä asioita.


(Maalaus Rudolf Koivu)

24.5.2015

Kesäpäiväkirja, s. 1: Kipeitä polvia



24.5. Terveisiä mökiltä! En sattumoisin ollut päässyt tänä keväänä aiemmin siellä käymään, ja nyt nurmikko oli kasvanut polveen saakka, ja voikukat voivat hyvin, perennan alut kituivat puolimetrisen  nurmikon varjossa piiloutuen auringolta.

Kesäpaikka isoine tiluksineen ei oikein sovi naiselle, joka alkaa ikääntyä ja jolla on hutera oikea polvi ja kipeytyvät nivelet ranteissa. Epätoivoisena nurmikon villiintymisestä aloinkin katsella lepotuolissa istuen mökkitalkkareita Googlesta.  Ei niitä ole kunnassa tarjolla. On aivan totta, mitä ne kirjoittavat ränsistyvistä mökkiperinnöistä. Eivät mökit isoine puutarha- ja remonttitöineen kiinnosta nuorempia polvia. Jos mökkiä ei itse jaksa pitää priimakunnossa, se on perikadon oma ja kaikella on pian vain maapohjan arvo, jos sitäkään. Perijät jäävät nuolemaan näppejään, jos jättävät vanhemman polven yksin selviämään mökeistään. Ostajia ei kiinnosta maapala jumalan seljän takana periferiassa.

Sisuuntuneena änkesin sitten kuitenkin itseni ruohonleikkurin ohjaimiin ja polvet soiden leikkasin jotenkuten ylimmän harjanteen puolimetrisen ruohon, eli kolmasosan yläpihasta.  Alapihalla, maantien toisella puolen, saunatontilla, odottaa kokonainen pihapelto ja koiranputkea puskeva tie rantaan. En uskalla ajatella tätä projektia enkä sitä, että ruoho kasvaa sentin päivässä.

Onneksi putkimies tuli tervehtimään ja sopimaan vessan suihkuhanan asentamisesta. Sain lisäksi valittaa hänelle polveani. Hänenkin polvensa on kipeä, kolmesti piikitetty. Menin sitten ennen poislähtöni vielä naapuriin, jossa olivat mökkipihansa leikkuussa ystäväni Martta ja Martti. He ovat molemmat jonossa tekopolvinivelen asennukseen, kaksi reipasta ulkoilmaihmistä, golffaria, eikä niin kovin vanhaakaan vielä. Yksin hekin Martan  kesäpaikkaa siistivät, jälkipolvea ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Kaikilla tänään tapaamillani ihmisillä oli polvi kipeänä ja jälkipolvi stadissa.  No, yhdellä tapaamallani oli polvi terve, mutta hänellä olikin Parkinsonin tauti,  vanhimmalla serkulla. Minulla on sentään vain vähäinen ja päälle näkymätön polvikuluma, vaan osaa sekin kipeä olla.

(Maalaus Paulis Postažs)

18.5.2015

Mies, jolta petti harkintakyky


Olipas kerran mies, jolta petti harkintakyky. Hyvä mies hän oli, Raamattu yöpöydällä, vaimo kotona. Mies oli poliitikko, ennen yhdessä puolueessa, kun sillä oli nostetta, nyt toisessa, jolla myös on nostetta. Vankkaa pohjalaista lestasukua. Yhdeksän sisarustakin hänellä oli, sillä isä oli viriili mies. Äiti kulki parhaan rouvuutensa maha pystyssä, kalpeana tosin, mutta viis siitä, kukapa pohjalainen lestaemäntä ei olisi kannatellut toisella kädellä mahaansa, toisella nuorinta herranlahjaa. 

Tämä nyt jo  hieman harmaantunut herranlahja istui eräänäkin iltana hotellin vuoteella ja tunsi viriiliyttä, isänsä tapaan. Niinpä hän avasi mobiililaitteensa Facebookin ja huomasi langoilla puoluetoverin, jonka tiesi istuksivan parhaillaan samassa hotellissa. Käytiin seuraavanlainen viestinvaihto:

- Tää mesta on ihan tyhjä, viesti lesta. - Missä ihmiset? 
- Nukkumas kotona, viesti puolestaan nainen,  luojamme ehyt kannu. 
- Tos vieres tyhjä sänky sulle. 
- Joo. Väsyttääkin jo. 
- Nussittuna nukkuisit sikeästi... :-) 

Luojamme ehyt kannu sai ankaran sätkyn. Kännykkä putosi kädestä ja hän sulki sen vapisevin käsin. Tämä ei voi jäädä tähän. Mies on itse belsebuubista. Niinpä loppu on historiaa. Nainen antoi viestinvaihdon julkisuuteen ja luoja varjele sitä kohua. 

Lehdet repesivät kuin  esirippu Golgatalla, hallitusneuvottelut keskeytyivät, ja mies jolta harkintakyky oli pettänyt, ohjattiin ulos neuvotteluista. Eikä hän muuta ollut halunnut kuin vähän nussia. Voi millaisia väristyksiä hän olikaan tuntenut, kun kirjoitti viestiä. Painoi ensin n-kirjainta, sitten uuta ja kaksi kertaa ässää. Melkein kuin olisi nussinut jo. Minkäs hän pohjalaisvietilleen voi.

12.5.2015

J. V. Snellmanin päivänä: Arkistojen kätköistä III


"Ansiotulojeni pienuuteen on syynä kohdallani ankara työttömyys. Viime kesänä kuten ennenkin asustin kuukausikaupalla pienessä koirankopissa järven rannalla, eikä siellä advoseerattu. Kaksi nälkäistä, kalat ja minä, siellä toisiamme koetimme narrata, minulla vain oli huono onni. Lisäksi jouduin  heikon kuntoni vuoksi viime vuonna Mäntän aluesairaalaan, ja poden vieläkin sen jälkiseurauksia, työteho on melko olematon. Oikeusjuttuihinsa asiakkaat yleensä ottavat asiamiehensä lähikaupungista, ja pikkujutut, kuten perunkirjoitukset, lainhuudot ym. hoitavat lautamiehet tai poliisikonstaapelit." (Veroilmoituksen selitysosa, 1969)

     "Kiittäen kirjeestänne jonka sain ja rupesin nyt vastaamaan siihen. Kävin siellä Mäntässä joku aika sitten että kyllä tuntomerkit on täysin pätevät olitte juuri silloin siellä kesämökillä toivottavasti kesänne kului oikein mukavasti luonnon helmassa suurien kalojen parissa sillä kesälomalla on aina kalat mahdollisimman isoja.
     No niin palataanpa asiaan. Sieltä hovioikeutesta ei ole tullut minulle minkäänlaista tietoa. Ihmettelen vain että kuinka se näin kauan viipyy ja siksi kävin silloin tavoittelemassa teitä sillä en ollut tietoinen että siitä tulee päätös suoraan minulle. Kun tästä asiasta sitten joskus tulee päätös niin otan teihin yhteyten sillä onhan aivan selvä ettei Kreivi Rantanen tätä asiaa suosiolla maksa.
     Olisiko tässä asiassa mahdollisuutta tietustella että missä asia viipyy kun te olette näistä asioista perillä niin olisiko tällaisesta hyötyä voihan olla että kiirehtimisellä ei voita mitään että se tulee jahka se joutuu
     Eipä muuta kuin hyvää kesän loppua teille ja palataan asiaan kun tulee se aika.
Kunnioittavasti
Kint. om  Viljam Frimodig
Halli k.p. 1."
(Kirje 1969)

"Tästä tilityksestä saa valittaa Honsulan kreivikunnan prefektuuriviraston aktuaarille yhden (1) vuorokauden kuluessa tiedoksisaannista, sitä päivää lukematta, mutta koska kreivi lähti norsun metsästykselle, ehkä Afrikkaan, ehkä Intiaan, vieden koko hovi- ja virkailijakuntansa mukanaan, jättäen vain pihasiivoojan ja talonmiehen palatsiina ja muihin virkahuoneustoihinsa liikoja paskoja siivoamaan, ei valitus enää käy päinsä. Sanoi palaavansa vasta kuuden (6) kuukauden kuluttua. Tilitys on siten saanut lain voiman, jota asianosaiset noudattakoot. Merkitään asianosaisen tilintekijän allekirjoituksella varustettuna. Paikka ja aika kuin tilityksessä."
(Mallikirje valitusosoituksesta, 1969)


12.5. Tuo oli mennyttä kulttuuria, poimittu sensuroimatta arkistoista. Voi olla, ettei lukijaa kiinnosta moinen, mutta haluan saada ne tähän muistiin.  Monenlaisia tarinantynkiä arkistoista löytyy, mm. yksi opettajattaren itsemurhakirje, jonka isä on kirjoittanut puhtaaksi. Itsemurhan tehnyt oli toimessa isoisän koulussa ja toivoi, että kaikki järjestetään hänen jälkeensä hiljaisesti ja huomiotta. Joskus mietin, oliko hän se isoisän rakastajatar, josta olen kirjoittanut.

Tänään, J. V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivänä, todettakoon vihjeenomaisesti, että lukekaapas Helsingin Sanomista Matti Apusen kirjoitus konservatiivisuudesta.  Se on sarjassaan yhtä hyvä kuin Tommi Uschanovin tuore kirjoitus vasemmistolaisuuden nykytilasta, asiallinen, hyvin puntaroiva, tarkka ja vankka. Tätä olen odottanut tämän vaaliraivon keskellä!

Apusen mukaan Suomi - Etelä-Helsinki-sanakirjassa "konservatiivi" merkitsee nyt taantunutta, umpimielistä, taikauskoista, nurkkakuntaista, kulttuurinvastaista ja pahanhajuista. Edellisessä hallituksessa uudismieliset, avoimet kulttuurintukijat ja taitajat - varsinkin Arhinmäki, Räsänen ja Niinistö ja Haglund ohjeistavatkin nyt oma-aloitteisesti ja avoimesti hallitusta.

Miten mahtaa tasa-arvoisen avioliittolainkin käydä, kun ei ole enää Räsästä? Ja miten kirjallisuus, kuvataiteet ja korkeampi musiikki tulee toimeen ilman Arhista? Niinpä niin, konkarien neuvot, niiden varassahan isänmaata rakennetaan. Eihän se konservatismia ole?

Arkistojen kätköistä II
Arkistojen kätköistä I

(Kuva Georg Scholz)

5.5.2015

Klara Pölzlin valinta

Äkkipäätä katsoen elämä on paitsi sarja väärinkäsityksiä - viittaan edelliseen kirjoitukseeni - myös sarja vääriä valintoja. Ne ovat usein kohtalokkaita, sillä niitä ei voi vetää takaisin, niiden mukaan on jatkettava väärälläkin tiellä.

Mikä pahinta, ihmisen väärä valinta vaikuttaa vääjäämättömästi muihinkin, voipa sellainen suistaa radaltaan sukupolvien sarjankin. Voi se vaikuttaa kansojenkin kohtaloihin - viittaan vaikkapa Klara Pölzlin väärään valintaan. Ellei hän olisi sortunut kahdesti avioliitossa olleeseen äpärään, Alois Schicklgruberiin, maailma olisi toisenlainen eikä laaja saksanmaa ja koko länsigermaaninen kieliklusteri istuisi edelleen häpeäpaalussa, kuittaamattomissa synneissä.

Kristityt fundamentalistit viitannevat tässä kohdin Raamattuun, siihen että Jumala kostaa pahat teot aina neljänteen polveen saakka. Tässä fundamentalistit ovat nyt turhan lempeitä, sillä nykytieteen ja evoluution valossa ihminen muuntuu aikojen mukana. Näin siis väärä valinta muokkaisi kohtaloamme ja perimäämme yli neljännenkin sukupolven. Siellä ketjun päässä se viides sukupolvi olisi edellisiä polvia karskimpi ja kestävämpi, joten ehkäpä kaiken perustuminen väärille valinnoille ei olekaan sattumanvaraista, vaan luonnon omaa valintaa ja jatkojalostusta yhä hektisempää elämänmenoa varten.  Jos kaikki valitsisivat aina oikein, tässä kiehuisi sellainen Paratiisi, että kupla poksahtaisi mahdottomuuteensa.

Vaan joka ajalla on omat hitlerinsä ja putininsa. Jos Putinin äiti tosiaan olisi haudattu elävältä, istuisimmeko nyt täällä Suomessa ruutitynnyrin päällä? Tai jos isä ei olisi piiloutunut suohon ja pelastunut, olisiko Putinista tullut katujen kingi ja naisten hylkääjä? Se mikä hän nyt on?

Oman elämäni valinnoista mieleeni tulee ihka ensimmäinen valinta, jonka muistan. Oli ensimmäinen koulupäivä ja ensimmäinen oppitunti oli ohi. Opettaja kehotti meitä menemään ulos välitunnille. Hätäännyin, koulu kauhistutti minua. Otin  laukkuni ja aapiseni ja kävelin kohti ulko-ovia, kotiin, muut menivät sisäovista pihalle. Opettaja tarttui olkapäistäni ja käänsi minut toisinpäin, ohjasi takaisin sisälle. Oma valintani olisi ollut: pois melusta ja hälisevästä ryhmästä, jossa ei ole mitään hallintaa eikä kukaan tiedä paikkaansa. Tämä on edelleen minulle tyypillistä, en ole kovinkaan spontaani.

Ihminen joutuu elämässään alati tilanteisiin, jotka eivät ole hänen valintojaan. Opettajantyössä näitä tilanteita on valtavasti. Eteeni tuli kaupallista viestintää ja markkinointikirjeitten opettamista, vaikka olin tulenpunainen aatesisko ja kaikkea kaupallista vastaan. Eteeni tuli myös oppilaitten täsmällisyyden, huolellisuuden ja käytöksen tarkastelua, vaikka niistä viisveisasin. Opettajainkokouksissa jankattiin siitä, miten tuntiaktiivisuuden tuli nostaa oppilaan numeroa yhdellä arvosanalla, ja laskea samaten, jos oppilas oli hiljainen. Näin ekstrovertit oppilaat saivat monesti hyviä arvosanoja, hiljaiset ja kiltit alaspainettuja numeroita. Tämä ei vastannut käsityksiäni, kuten ei moni muukaan asia koulussa. Opettaja ei kuitenkaan voi sooloilla, vaan suunnitelmien mukaan tulee edetä ja koulun tapoja on noudatettava. Tässä mielessä ammatinvalintani oli väärä, mutta tietenkin tarpeellinen. Sinne on mentävä, missä on kuitenkin hyvä. Joskus mietin, mitä oikeasti hyvää olisin voinut saada aikaan toisenlaisessa työssä.

Elämä on sarja kompromisseja! Voi miten epätäydellistä elämä on! Ehkä se onkin vain viehättävää, kaiken säröisyys, rosoisuus. En minä paratiisissa viihtyisi. Epämääräisyys, epätäydellisyys, epävarmuus, näistä minä ammennan ravintoni.