Jarikin on joskus ollut lapsi

Tein äsken pienen blogikierroksen, ja löysin kolmesta blogista - joita nyt en linkkaa koska kyse ei ole blogeista, vaan itse asiasta josta puhun - hurskastelevan selityksen, jonkalainen ärsyttää minua pakkasillakin. Sellaiseen törmää tavan takaa, kun henkilöllä on mielipide asiasta, joka ei millään tavalla hänen kulttuuritasolleen kuulu, mutta johon hän nyt suvaitsee ottaa hieman kantaa.

Kyse on siis Jari Sarasvuon purkautumisesta lehdistössä häntä koskevan naissuhdekohun keskellä. Ja oikeastaan kyse ei ole edes Jari Sarasvuosta, joka tietenkin on tyhmä paska, kun on mennyt tienaamaan muutamia miljoonia (biljoonia?) ihan itte pelkällä hammasraosta viheltelyllä. Onhan se nyt jo riittävä aihe halveksia jätkää, kun on itse parempi ja tienaa pientä ja vaatimatonta kuukausipalkkaa.

Kyse on tietenkin kulttuuri-ihmisistä, joilla on mielipide tästä paskajätkästä, mutta nyt tulee paradoksi ja päreen paukku - tieto on julkaistu sopimattomassa hyihyi-lehdessä - jota henkilö siis ei lue, mutta nyt on sattumoisin mennyt huomaamaan maininnan. Henkilö esittääkin mielipiteensä käsiään väännellen ja selitellen tekostaan. Kun jutun henkilökin siis on hänen arvolleen itse asiassa vähän sopimaton!

Hämmästyn kerta kerran jälkeen, kun nämä älyköt pieraisevat mielipiteensä eetteriin. Tällaista toistuu tavan takaa, ja aina käsienvääntelyn kera, vaikka hyvin tunnutaan tietävän, mistä jutussa on kyse. Muuan veikkailee mätäkuun alkaneen, kun on antanut itsensä vajota niin alas, että lukee - ilman muuta nopeasti ja vahingossa - sitä, mistä lehti kirjoittaa. Voi pyhä kiesus.

Tunnustan: minä olen koulutukseltani pätevä äidinkielenopettaja ja mediakritiikin käsittelijä, olisin vieläkin ilman äänisairautta, ja pidän ihan hyvänä, että ihmiset lukevat lehtiä, myös keltaista lehdistöä. Yleensä jos lukee kirjoja, lukee myös kaikkea muutakin. Miksi joitain laajalevikkisiä lehtiä tulisi halveksia, sillä niiden kieli on kohtuullisen hyvää ja kielikuvat jopa rikkaita?

Onko tässä nyt kyse siitä, että arvellaan ihmisten ostavan lehtiä tyhmyyttään ja uskovan, mitä niissä sanotaan? Toisin sanoen katsotaan kansaa nenänvartta alaspäin eikä luoteta siihen, että iltapäivälehden lukemisella saattaa olla muitakin funktioita kuin ammottavan tyhjyyden paikkaaminen aivoissa.

Voin sanoa syvästi vakuuttuneena: ihmiset tietävät, että lehdissä on valheita ja liioittelua. Ydin on se, että jutut ja lööpit ovatkin pikemminkin nykyajan satuja, joita tahdotaan lukea ajankuluksi, kuten faabeleita kerrottiin ennen päreenvalossa. Ei ihmistä tee paremmaksi se, että hän vuoraa henkisen pääomansa täyteen klassikkoromaaneja ja laistaa sen, mitä nykyajassa rahvaan parissa tapahtuu. Yhtä lailla viisaaksi voi tulla vaikka rahvaan tekoja havainnoimalla.

Minusta siis itsensä asettaminen jonkin tietyntasoisen median ja kansan yläpuolelle kertoo jopa moralismista ja tiukista mielipiteistä, herramentaliteetista. Kyllä se on niin, että kansa on taatusti kriittistä lukiessaan näitä iltapäivälehtien ja seiskan juttuja.

Iltapäivälehtien yksi funktio onkin nykyään sama kuin narrilla kuninkaan hovissa: viihdyttäminen ja naurattaminen. Tämän keinon avulla vakaviakin asioita pystytään käsittelemään - siellä rahvaan parissa.

(Valokuva Jari Sarasvuo lapsena, kotialbumikuva Ylen sivuilta)

Kumma kapistus

Ihmisen pää on kumma kapistus. Helteellä se selvästi höyryää ja pakkasella kärsii vajaatoiminnasta.

Päässä syntyvät pelot ja toiveet, nuo kummajaiset jotka eivät tahdo totella selkeitä faktoja. Sen sijaan vaikkapa surut ja ilot, nuo elämänmurut, syntyvät pikemmin ulkoisesta ärsykkeestä, tai ainakin niihin tarvitaan katalysaattoreina suhdetta ihmisiin. Pelot ja toiveet ovat irrationaalia tavaraa, ja siksi hankalia hallittavia.

Minulla on kaksi voimakasta kammoa: kyykäärmekammo, joka vallitsee kaikkialla missä liikun ja ukkoskammo, joka vallitsee kun olen yksin mökillä. Kaupungissa ollessani odotan ukkosia, jopa yöllisiä elokuun lopun myrskyjä ja nautin siitä, että olen turvassa vankassa kaupunkitalossa, lällällää ukkonen, enpäs olekaan yksin mökillä pelkäämässä, lyökää salamat, iskekää tulta, haljetkoon taivas tuhannesti, minä vain nauran päin vasamia.

Nämä kaksi kammoa aiheuttavat jokakesäistä vapinaa. Kun luvataan hellettä niin kuin nyt, mietin heti, että jaaha, nyt kyyt nousevat koloistaan ja kumpupilvet kumuloituvat korkeiksi punerviksi torneiksi, jotka varaavat sisälleen jumalannuolia - pakkohan niiden on ihan tilastollisestikin joskus osua johonkuhun. Ei aina voi olla niin hyvä tuuri, että salama iskee korkeintaan jalan viereen kuten eräällä Raamatun miehellä, jonka nimeä en nyt muista, mutta joka teki parannuksen ja tuli uskoon pamahduksen myötä.

Tällainen ennakkoaavistus tulevista kesän kauhuista taittaa nautinnon kärjen, ei mitenkään rajusti, mutta takapiruna kuitenkin. Nytkin ihmettelen, nousevatko pilvet Laitilan takaa, kun istun lepotuolissa laiturilla kirjoittamassa tätä pärettä oikein kynällä OAJ:n vuoden 2006 kalenteriin, huhtikuun viidennen päivän kohdalle. Tämä kalenteri on tyhjä invalidisoiduttuani edellisen vuoden syksyllä ulos työelämästä, äänisairauden parantumattomuuden ja neurologisen pohjan selvittyä. Kalenteri on erinomainen laiturimuistiinpanoja varten, pieni ja kevyt kirjanen. Nyt muistiinpanoja on siis huhtikuuhun asti, joten tilaa on vielä - ja minulla on myös pari muuta tyhjäksi jäänyttä ammatikalenteria, joihin on kiva raapustaa mieleenjuolahtumiaan.

Mutta asiaan ja pääkopan ihmeellisyyksiin takaisin! Naapuri soitti minulle ennen tätä kirjoittamista, tänne laiturille ja kysyi, missä olen kun minun pihaani, polkua pitkin, nousee juuri metrinen ruskea kyy, jonka ohi ei pääse, kun se nostaa päänsä ja sihisee, ei yritäkään pakoon. Mietin miten uskallan kävellä sen polun ja mäen ylös, sillä onhan kyy siellä jossakin, mustikanvarpujen takana. Käärmeiden reviiri on aika pieni, joten pesä on mäessämme. Huh huh, puistattaa. - Nyt voin kertoa, päästyäni kotiin ja koneelle, että hengissä selvisin! Leikkasin jo nurmikonkin siitä polulta pörisevällä koneella. Mutta taas on mielessä kyypelko joka kerran kun kuljen paikan ohi.

Heinäkuun kolmantena vien pääni Poriin aivosähkökäyrämittaukseen. Jospa invaliditeettini syy tätä kautta aukeaisi, kun perussyy on edelleen tuntematon. Invalidihan minä siis olen, kun verokortissani nimittäin lukee, että invalidivähennys 150 euroa. En kyllä ennen verokorttimainintaa tiennyt olevani vammainen, ja tiedon saatuani mietin, saanko käyttää parkkipaikoilla kätevää inva-paikkaa. Ystäväni sanovat, etten saa, koska jalat pelaavat. Hassua, että meitä vammaisiakin luokitellaan toisen luokan vammaisiksi. Jotkut ovat aina parempia kuin toiset.

(Maalaus Hieronymus Bosch)

Opettaja kaipaa lomaa, palkallista lomaa

Kuuntelen taustalla kuuluvia radiouutisia, joissa sanotaan että opettajiien lomautukset uhkaavat koululaisten oikeuksia. Mikäs uutinen tuo nyt on. Tottakai uhkaavat, ja se pitäisi kuntapäättäjienkin tietää. On olemassa ammattiryhmiä, joiden lomautus ei ole yhtä helppoa kuin muiden ryhmien. Sairaanhoitajia, lääkäreitä ja vaikkapa palomiehiä on hankala lomauttaa. Jostain syystä kansan sympatiat ovat lakkojenkin aikana näiden ammttiryhmien puolella, päättäjiä vastaan. Poikkeuksen tekevät nähtävästi vain opettajat, joiden lakoista tai lomautuksista kieltäytymisestä syyllistetään itse ammattiryhmä.

Kansa tarjoaakin perässä seuraavassa radio-ohjelmassa lääkkeeksi opettajien kesäaikaisia lomautuksia, jolloin lasten ei tarvitsisi kärsiä. Samaa mieltä ovat juontajat, entinen missi, ja miestoimittaja, jotka eivät näe asiassa esteitä, vaan huhuilevat opettajia talkoisiin.

Tämä on ajatusmalli, joka on raakile. Ei lomalla voi ketään lomauttaa, sillä lomautushan tarkoittaa jaksoa, jolloin ei tehdä normaalia arkityötä. Ollaan palkatta, ja saadaan vastineeksi loma. Mitään ammattiryhmää ei tietääkseni olekaan koskaan lomautettu lomalla, ja moraalitontahan se olisikin. Miten joku voi edes harkita tällaista jollekin ammattiryhmälle, että luovuttaisiin palkasta ilman vastinetta?

Opettajan palkkaus on erikoista perua, ja tätä ei kansa taida tietää. Aikoinaan opettaja ei saanut kesältä palkkaa, ja yhdeksän kuukauden palkka tasattiin sittemmin koko 12 kuukaudelle syystä, ettei kukaan voinut olla kolmea kuukautta palkatta. Niin opettajan kuukausipalkkaa samalla myös pienennettiin, jotta tasaus voitiin tehdä. Opettajan vuosiloma alkaa 16.6. ja hän on siis velvollinen tulemaan kesäkuussa kouluun, jos kutsu käy, ja moni selvittelee edellisen vuoden projekteja kesäkuun alussa kouluilla pitkäänkin. Itselläni meni useita päiviä siivotessani esityskurssien tavaroita oikeille paikoilleen juhlasalin pukuhuoneissa.

Jos työntekijä lomautetaan, sen tulee siis tapahtua aikana, jolloin työntekijä on työpaikallaan. Tämän täytyy voida koskea myös opettajien ammattiryhmää. Lapsia eivät siis pane kärsimään lomautuksesta kieltäytyvät opettajat ammattiyhdistyksineen, vaan kuntapäättäjät, ne isännät, emännät ja edusmiehet, jotka olemme valtuustoihin itse valinneet, joten kritiikki kannattaa suunnata oikeaan osoitteeseen.

Kesäpäiväkirja 2. sivu

Ei minulla nyt paljon asiaa ole, mutta on pakko näyttää teille rantapolkuni loppupää, niin kaunis se on alkukesästä. Tuolla puitten takana kuultaa viime vuoden kuivunut kaislikko, jonka uusi vihreä kohta peittää. Kaislikon suojassa on laituri, jossa lepään kuunnellen tuulen suhinaa, tiirojen kirkunaa, ja usein papin veisuuta, kun kyläläisiä siunataan maan poveen vastapäätä olevassa kirkossa.

Koiranputkien pitsi verhoaa polun reunukset puna-ailakkien ja niittyleinikkien kanssa, ja niiden takana kasvaa isoja saniaisryhmiä. Polkua reunustavaa leveää vesiojaa, entistä merenpohjaa, kansoittavat keltaisten miekkaliljojen rykelmät, pitkin ojaa, koko matkalta. Polku on osin varjoisa, ja niillä paikoin pitää olla kylmäverinen, sillä hyttysarmeija hyökkää kimppuun.

Kun saapuu puitten taakse, laiturille aurinkoon, hyttyset katoavat, ja tilalle tulevat sudenkorennot. Viime vuonna minulle piti seuraa myös villiminkki kaksine poikasineen, joista oli kuva blogissani.

Nyt on erityisenä murheena muuan röyhkeä maanviljelijä, joka tänään kylvi mereen ulottuvan peltonsa täyteen rikkaruohomyrkkyä. Juuri eilen olin katsellut myrkkypellon laidalla, vesiojassa pesivää lintupoikuetta, jossa oli yli kymmenen poikasta - en saanut selvää linnun lajista, pöheikkö esti näkyvyyden, ja näin vain pienet päät, kun ne uivat kohti merta. Pellon laidalla asustaa myös fasaaniperhe, joka sai osansa näistä myrkyistä, loput valuivat suoraan mereen, ja poukamaani. Mattojen pesu mäntysuovalla on rannoilla kielletty - myrkkyruiskutukset eivät. Kiva kun vähän suojellaan rantoja mäntysuopamyrkyiltä.

Muuten loma on lähtenyt alkuun juuri niin kuin odotinkin. Orava juoksee katolla aamutuimaan, mustarastas laulaa iltaisin pihapuussa, sepelkyyhkyt pesivät tutuilla paikoilla, käki kukkuu kuusikossa. Menen aikaisin nukkumaan kirja kädessä, ja nukahdan melko pian. Aamuisin sytytän pesään valkean ja juon kahvia ja luen lehtiä ja kirjoja pari tuntia. Sitten teen ruumiillisia töitä, minulla on mm. klapikone ja muutama paksu runko taas kaadettuna. Teen niistä klapeja ihan itse. Rantatien silta on myös rikki, ja aion korjata sen naulaamalla päälle uudet lankut. Iltaisin olen joskus ystäväni luona istuskelemassa pihalla ja harjoittelemassa puhe-elimiäni - en tahdo saada sanaa suustani, koska en ole käynyt botox-ruiskeella puoleen vuoteen. Pelkään jokaista soittoa, ja soitot on pakko tehdä aamuisin, koska päivällä sanat ovat kiven takana. Onneksi nyt ei ole soittoja näköpiirissä, kaikki toimii.

Ei tule nyt muuta mieleen, joten lopetan klassisen vanhanaikaisesti. Juuri nyt, tässä puutarhassa istuessani, alkoi mustarastas laulaa taiturimaisesti! En kyllä näe sitä.

Kesäpäiväkirjan juhannussivu

Lattioiden jynssö, laiskanlinnan nosto ikkunasta sisälle ja marketissa käynti vei kyllä mehut naisesta, mutta kirjoitan silti, ilokseni ja virkistyksekseni, kun en mitään hauskempaa tiedä kuin tämä bloggaaminen. Ehkä joku vielä lukee tätä ennen kuin laskeutuu juhannukseensa.

Lupasin äsken kommentissani kirjoittaa ohutsormisesta miehestä, mutta arvoisa lukija ehkä arvaa, että tarkoitin ohutkikkelistä miestä, sillä minullahan on usein viettelyasiat mielessäni, rysänpitäjällä.

Tahdon kuitenkin ensin kuvata uuvuttavaa päivääni, sillä olen tehnyt tänään miehen tekoja, joskin toki myös perinteisiä naisen - olen mm. leiponut murupiirakan toisella kädellä samalla kun keitin toisella kananmunat pois jääkaapista - päiväys vanhenee juuri.

Ostin nimittäin tänään kirppikseltä muhkean laiskanlinnan tyttärelle, jonka kamarissa täällä mökillä on ollut vain sänky ja hylly ja pieni irtopöytä sekä kova puutuoli. Tytär katselee mielellään huoneessaan dvd-leffojaan ja sarjojaan, istuen kyssyssä sängyn päällä, läppäri alhaalla, niin että arvelen hänen painuvan kohta lopulliseen kumaraan. Ongelmaksi osoittautui vain se, että kun sain muhkean laiskanlinnan ulos autosta, en saanutkaan sitä mahtumaan kamarin ovesta sisään. Tuoli on yli 80 cm leveä ja oviaukko vain 60 cm.

Alkoi sataa, ja tuoli nökötti pihalla. Otin puutarhakärryt ja punnersin tuolin niihin, kärräsin ikkunan alle, ja avasin molemmat ruudut ikkuna-avaimella. Leveys riitti, vaan ei voimat. Ikkuna oli paljon pääni yläpuolella, ja tuoli oli siis muhkea, todella muhkea. Menin välillä sisälle ja kuuntelin sateen ropinaa, ja mietin, että olisi nyt naapureita kotona. Vaan ystäväni, joka asuu lähellä mökillään, on juuri ollut leikkauksessa, eikä voi nostaa eikä kantaa mitään. Naapurin poikamies taas ei ollut kotona, auto oli pois. Sitten hoksasin korkeahkon puutarhapöydän, jonka päälle sain ähkyttyä tuolin. Sisäkautta ankarasti vetämällä tuoli lupsahti sisälle. Nyt on tyttärellä laiskanlinna odottamassa ja minulla niskat nuljahtaneina!

Kaupassakäyntikin oli hieman raskaanpuoleinen. En nimittäin jaksanut ottaa kunnon otetta olutpakkauksesta, jonka halusin kärryyni. Mäyräkoira lipesi käsistäni myymälän lattialle ja arvaatte, mitä kaljapulloille tapahtuu, kun ne putoavat korkealta. Ne vaahtovat sirpaleiden keskellä. Lähdin sitten hädissäni hakemaan myyjää tunnustaakseni pahan tekoni, ja myyjä lohdutteli minua kovasti. En sitten kehdannutkaan ostaa enää kaljaa, vaan poistuin myymälästä grillilihat, hiilet ja sytystysneste kärryissäni. Törmäsin vielä kaupan oveenkin, kun en häpeissäni huomannut katsoa, onko se auki. Nyt on sormikin kipeä. Hain sitten Alkosta olutta ja lisäksi hanapakkauksen viiniä.

Nyt ohutsormiseen mieheen! Tai ohutkikkeliseen, mitäpä tässä vertauskuvin puhumaan. Totuushan on, että miehen sormien ja kikkelin paksuudella ei ole yhtenevyyttä, vaan hyvin ohutsormisilla voi olla möreä ääni ja paksu kikkeli, ja paksusormisilla taas naismainen ääni ja ohut kikkeli.

Ohutkikkelinen mies - muuan kaupunginsihteeri jota menin tapaamaan Mukkulaan Lahteen kun olin kyllästynyt yksinäisyyteeni - tuli nimittäin mieleeni kun luin naistenlehdestä artikkelia, jossa psykologi Tony Dunderfelt sanoo, että moderni nainen kaipaa vahvaa miestä ja haluaa tulla seksuaalisesti avatuksi. Juuri niin, ja sitä ei ohuella kikkelillä tehdä! Tätä olen koettanut kuvata, kun olen sanonut, että monilla naisilla on jopa raiskausfantasioita. Tätä nainen tarkoittaa, että mies olisi vahva ja ottaisi hänet, ei kyselisi että kulta, mitä haluat ja miten haluat. Tasa-arvo tappaa seksin, sanoo Dunderfelt, ja perustelee sillä, että jos mies suostuu ohjailtavaksi eikä aseta naiselle rajoja tai puutu mihinkään, nainen ei koe häntä herraksi talossa, jota hän pohjimmiltaan haluaa miehen olevan. Tasa-arvoinen parisuhde tappaa seksin, sanoo Dunderfelt. Ei seksi parhaan ystävän kanssa ole intohimoista.

Mielenkiintoista! Jollain tasolla allekirjoitan kaiken, mitä tämä herra sanoo, jos olen rehellinen. Nainen haluaa nimenomaan alistua ja avautua miehen alle, kuin kukka, ei ratsastaa päällä keikkuen tai istuen, jos hän ajattelee omaa nautintoaan. Miehen päällähän nainen on maailman herra, ja se ei osu yksiin naisen seksuaalisuuden kanssa. Seksuaaliseen avatuksi tulon tarvitaan myös fyysistä voimaa ja tarpeeksi paksua kikkeliä. Eli kyllä kikkelin koolla on naiselle yhtä paljon merkitystä kuin naisen rintojen tai pimpsan koolla miehelle. Kaikki ovat merkitseviä ainakin mielikuvatasolla, ehkä jopa konkreettisesti, kuitenkin.

Leppoisaa juhannusta kaikille!

(Maalaus J. J. Lefebre)

Vanhasen valehtelusta ja lahjustenotosta

Puuttuva moraali on tappava ase. Siinä mielessä ristiriitaista, että kadonnutta moraalia kukaan ei tunnu kaipaavan arkielämän yksilötasolla, mutta kansakunnan kaapin päällä se osoittautuu lähes ainoaksi, mikä kaataa hallituksia ja suistaa valtaapitäviä palleiltaan. Suomessa hieman nihkeämmin kuin isossa maailmassa - meillä moraalittomuus annetaan anteeksi niin kauan kuin on kyse tärkeimmästä, rahasta. Silloin herätään kyselemään.

Kukaan ei täällä Mämmilässä pidä minään sitä, että pääministeritason ihminen jättää rakkaansa tekstiviestillä ja valehtelee rakkauden alkupisteen epämääräisen nettideittipalstan sivuilta Ikean parkkipaikalle - heh, sehän on vain inhimillistä ja samaa, mitä kuka tahansa suomipoika tekee. Ei pieni ihminen moraalia tarvitse, eivätkä suuretkaan, eivät privaattiasiat kenellekään kuulu.

Onnea siis Matti Vanhaselle, jos haluaa pallinsa pitää valehtelun ja lahjustenkin jälkeen! Tässähän se nyt nähtiin - moraalin puute tuppaa olemaan jatkuvaa tai ainakin pitkälle kausiluontoista. Kausien välillä voi kihlata vakituisimman kumppanin välttääkseen vellovat uudet naisjuttukohut. Ja kansa ylistää morsiamen tyylikkyyttä, sillä onhan hänellä vaatteet päällään, ja hän hymyilee.

Saa nähdä, sietääkö Suomi tämänkin lahjusvalhettelun. Jos valtiomies valehtelee eduskunnalle, ja eduskunta antaa hänen jatkaa, niin hallelujaa.

(Maalaus Hieronymus Bosch)

Leenalta 50 markkaa

Olen koleiden säiden, myrskyn ja jatkuvan sateen vuoksi poltellut pesässä tulta ja lukenut arkistoja, joita tänne mökille on kertynyt. Täällä ovat mm. isän asiakirjat, jotka hänen kuoltuaan tänne toimme, sisaren kanssa.

Yksi isän pitämistä kirjoista on kassakirja vuosilta, jotka kattavat ajan siitä kun olin pikkutyttö aina oman tyttäreni syntymään asti. Isähän kuoli kädessään kirje, jossa ilmoitin yllätysraskaudestani opiskellessani Turussa. Hän oli vaipunut lattialle keuhkoveritulpan lävistämänä ja kuollut heti. En tiedä, oliko hän ehtinyt lukea tulevansa isoisäksi - ehkä, sillä tieto oli hieman töksähtäen heti kirjeen alussa. Isähän oli sitä paitsi jo aika vanha, hän oli lähes viidenkymmenen, kun synnyin.

Kassakirjaan on tarkkaan merkittynä kaikki isän tulot ja menot, ja tulomerkinnöistä näkyy, että isä on tehnyt yrittäjille veroilmoituksia, elinkeinoilmoituksia, hoitanut romanien riitajuttuja, tehnyt konekirjoitustöitä, yhdistysten kirjanpitoja, laatinut kauppakirjoja, hoitanut maaosituksia ja yksityishenkilöitten oikeusjuttuja. Kaikki tapaukset ovat tässä kirjassa henkilönnimiä myöten.

Minulle paljastuu kassakirjasta myös, että isä käytti kuukausittain jopa 70 prosenttia omista tuloistaan mystisen merkinnän Yksityiskäyttö taakse. Tämä on tietysti viinan osuus meidän perheen menoista, isän tuloista. Äidillä oli oma pieni kanslistin palkkansa, jolla kaiken järjen mukaan olemme luovineet läpi koko lapsuuteni ja kouluaikani. Isän kassakirjassa oli myös toistuvia lainamerkintöjä: "Essun kassasta 1000 mk". Välillä on "Essulle 4.50 mk". Mainittakoon, että Essu oli äitini lempinimi.

Kaikki merkinnät harvenevat siinä vaiheessa, kun äiti tilasi muuttoauton, ja me jätimme isän yksin. Pian kuukausilaskuissa alkaa näkyä isän vuokrahuoneen maksu 25 mk sekä aika ajoin tilattavan klapikuorman hinta 53 mk. Erään yksinäisen toukokuun menoihin on kassakirjaan merkitty allekkain Essulle äitienpäiväksi 10,00, Leenukalle syntymäpv:ksi 10,00, Iinekselle syntymäpv:ksi 10,00, lapsille säästölippaista 44,22, Essulle (nimipvä) 4,50, Leenalle ylioppilasadressi 100 mk. Ainoa tulo tässä kuussa on ollut keinosiementäjä Erkki Luomalta 20,00 mk.

Mutta - takaisin tähän päivään. Tänä sateisena kesäkuun päivänä minua liikuttaa se, että nyt vasta huomaan kassakirjan harvenevilla sivuilla kaksi viimeistä merkintää isän vanhainkotiajalta, vähän ennen kuolemaa. Toinen on tammikuulta samana vuonna, jolloin sisareni sai ensimmäisen opettajanpalkkansa. Merkintä on tulopuolella : Leenalta 50 mk. Toinen samanlainen merkintä on kesäkuulta: Leenalta 50 mk. Mitään muita merkintöjä sivuilla ei näiden lisäksi ole.

Minä en koskaan antanut isälle rahaa, enkä tiennyt siskonkaan antaneen. Ensimmäisenä opiskelusyksynäni - olin päässyt siis opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta Turun yliopistoon, mistä isä oli tavattoman ylpeä - kassakirjassa on merkintä "Iinekselle 100 mk". Muistan hyvin, kun tuo isän satanen tuli! Tuohon aikaanhan ei ollut opintorahaa vaan opintolainat, ja kärsin rahapulasta. Kun siis isän satanen tuli, en osannut säästää sitä ruokaan, vaan menin siltä siunaamalta ja ostin itselleni valkopohjaisen harmaaruudullisen minivekkihameen ja sen pariksi valkoiset varrelliset tiukat nirunarusaapikkaat, ja yläosaksi puolipörröisen marjapuuronpunaisen mohairpuseron, edestä napitettavan, napit olivat valkoiset. Sitten menin ne päällä osakuntaan ja lintsasin aamuluennolta.

(Maalaus Rembrandt Harmenszoon van Rijn, Old man)

Ilmajoen kivampi pläski moottori

Ostin pari vuotta sitten lorttovihon Laitilan munamarkkinoiden kirpputorilta.

Vihon omistaja oli muuan ilmajokinen jääkäri, 1930-luvulla. Kannessa on kauppiaan liimaama tarralappu ja siinä koneella Sotilasmuistio v. 1932. 2/ksp Hämeenlinna.

Paksu musta vahakantinen vihko on kirjoitettu kaunokirjoituksella - eriasteisella - kannesta kanteen, ja sen pääsisältöä ovat laulujen ja iskelmien sanat, erilaiset puolihävyttömät muistovärssyt, elämänohjeet ja tokaisut sekä sotilaiden piirtämät vähemmän imartelevat naisten eli jenttojen kuvat.

Vihko on täällä kesämökin hyllyssä, jossa on muitakin vanhoja kirjallisia hassutuksia sadepäivien ratoksi - ja lisää tulee, sillä tämä Vakka-Suomi on oiva paikka tehdä löytöjä huutokaupoista, toreilta ja putiikeista.

Olisikohan 30-luvun tyttöjen huumorintaju kestänyt lorttovihon hävyttömyydet ja karikatyyrit heistä itsestään? Joillain tytöillä on piirroksissa kierot silmät, joillain muodot paistavat vaatteiden läpi, joillain on harvat hampaat. Harvan piirroksen nainen on karikoimaton ja selkeästi kaunis.



Ja onko se niin, että pilkkaaminen ja ivailu kuuluu sotaan, sotilaskieleen ja sotakulttuuriin, ja sen tehtävänä lienee helpottaa ankeita oloja, joissa ihmiset ovat eristyksissä normaalista yhteiskunnasta ja rauhanajasta? Armeija-aika on jonkinlainen sotatila tai ainakin raju poikkeustila sitä suorittavan yksilön elämässä. Naiset ovat kaukana tai eivät ainakaan saatavilla kaiken aikaa, ja eristyksissä ollessa kaipuu purkautuu paitsi kauniina lauluina myös rumina kuvina ja pilkkana. Näinkö se nykyäänkin vielä on? Mietin jopa sitä, kuuluuko tästä sotilaiden perinnelajin harjoittamisesta rangaista.

Teurastamojen Pyhä Johanna

No eivät ne moraali ja oikeus olekaan kuolleet, vaan homoseksuaaliakin koskevat samat velvoitteet kuin heteroseksuaalia: rehellisyyden ja moraalisen käytöksen vaade yhteiskunnassa toimiessaan.

Suuri yleisöhän meni Johanna Korhosen kelkkaan niin että suhahti, ja kukaan ei kysellyt moraalin perään vaikka oli selvää, että Korhonen valehteli ja kiersi totuutta useassakin kohdin ollessaan Alma Median työhönottohaastattelussa. Alma Media nähtiin suurena lahtarina, joka sortaa pientä homoa. Ihmiset löivät rintoihinsa kumartaen Korhosta kuin Herran Karitsaa.

Toimittaja Johanna Korhonen on siis hävinnyt Alma Medialle irtisanomistaan koskevan kiistan Helsingin käräjäoikeudessa tänään. Kanne laittomasta irtisanomisesta ja Korhosen vaatimus 230 000 euron vahingonkorvauksesta hylättiin.

Korhonen sen sijaan joutuu maksamaan Alma Medialle oikeudenkäyntikuluja 8 000 euroa.

En voi välttyä jonkinasteiselta tiesinpäs-asenteelta, kirjoitinhan syksyn mittaan monesti niin tulisesti Korhosen kettumaisuudesta. Ei se menekään siis niin, että ihmisen rehellisyydellä ei ole väliä! Eikä ainakaan niin, että jos on homoseksuaali tai maahanmuuttaja, saa tehdä mitä vaan, koska on muka heikompi kuin muut. Rikkomuksetkin katsotaan läpi sormien ajatellen: sehän on sorrettu vähemmistöryhmisläinen, ei siltä voi vaatia samaa kuin muut, sitä pitää ymmärtää ja siluttaa. Itse asiassa juuri tällainen päänsilitysasenne on mielestäni vähemmistöjen sortamista, sillä näin ei myönnetä toiselle samaa arvoa kuin itselle. Olen nykyään usein pohtinut sitä seikkaa, että voisiko se ollakin niin, että paapojien joukosta taitavat löytyä suurimmat kyseisen ryhmän todellisista väheksyjistä. Ei ihmistä paapo, jos antaa hänelle saman arvon kuin itselle.

Korhosen jutun käsittely jatkuu hovioikeudessa, ja toinenkin juttu ns. työsyrjinnästä on erikseen käsiteltävänä. Minusta tämä käräjäoikeuden päätös on kuitenkin puhuva. Ja se on juuri sellainen, mitä jutuillani halusin sanoa.

Minä nostan siis maljan Oikeudelle. Se elää!

Käsikynkkää

Nuoret naiset pukeutuvat niin, että napa näkyy. Paljastava pukeutuminen antaa miehille signaalin, että nainen on valmis muuhunkin kuin käsikynkässä kävelemiseen, 83-vuotias Zilliacus totesi. (IS 1.6.)

Mistä johtuu, että vanhat naiset ovat usein viisaita? Ei mikään muu ihmisryhmä ole homogeenisuudessaan niin kiinnostava osuvien totuuksien laukoja kun vanhat naiset. Usein he ovat vihaisia, tai heidät tulkitaan sellaisiksi. Ja miksi emme muuten tunne käsitettä vanha vihainen mies? Oscar Wildessä olisi ollut ainesta, mutta hän kuoli ehtimättä vanhaksi. - Näinkö se meneekin: miehet kuolevat varhain, naiset sinnittelevät miehettöminä ja elävät vanhoiksi?

Milloin koittaa muuten se päivä, että nainen ei vaadi miestä kohtelemaan itseään sukupuolettomasti, vaikka korostaa sukupuolisuuttaan vimmatusti? Nythän moni nainen vaatii sukupuoletonta kohtelua, vaikka rinnat ja pakarat on nostettu pramille pushupeilla, kaula-aukko on antava, vaatetus nuolee vartaloa ja jaloissa on huikeat neulakorot.

Muistan miten hämmennyin, kun näin oppilaalla ensimmäisen paljastavan kaula-aukon tunnilla. Olimme joskus 80-90-luvun taitteessa tietokoneluokassa kirjoittamassa aineita tai joitain raportteja. Erään tytön - he olivat peruskoulun päättäneitä kuusitoistavuotiaita - kaula-aukko paljasti rintoja ainakin kaksikymmentä senttiä vaon molemmin puolin. Silloin rintoja ei vielä kipattu pushupeilla kaulan alle, joten vakoa alaspäin riitti, enkä tiennyt mihin olisin silmäni pannut. Sain siis tissit naamalleni kumartuessani tytön puoleen neuvomaan jotain tietokoneasiaa.

Mietin, mitä tyttö on miettinyt pukiessaan olemattoman puseron päälleen talviaamuna, kouluun. Mietin myös, millaiseen tilanteeseen miesopettajat joutuvat kesken työnsä. Miksi joku haluaa läväyttää muita rintarauhasillaan? Nykyään myös häpykummulla ja sen eritteillä, kun se lyödään yllättäen esileikinomaisesti toisen kasvoille, ikään kuin sillinhaju sinänsä houkuttelisi puoleensa, oli värkki mikä tai kenen tahansa. Minusta taiteilija Mimosa Palenkin punaiseksi tahkottu jättihäpy löi katsojaa samalla tavoin kuin raiskaaja lyö uhriaan tainnuttaakseen tämän. Samoin teki Ulla Karttusen lapsipornotaide: minä nyt jumalauta haluan näillä lapsipornokuvilla näyttää, miten kauheaa lapsiporno on, joten katsokaa nyt että tajuatte, pöllöt, eikö ole kauhea kuva tämäkin, ja tämä se vasta kauhea on.

Hassua kummassakin tapauksessa oli se, että ne jotka eivät välittäneet saada jumalatonta limamöykkyhäpyä kasvoilleen tai katsoa lapsipornokuvia, leimattiin seksikielteisiksi, kun taas hävyssä käyneet ja lapsipornoa katsoneet olivat edistyksellisiä ja avaramielisiä.

Me muuten kuljettiin muinoin käsikynkkää keskenämme kauppalan tyttöjen kanssa, kun käveltiin sitä yhtä ainoaa katua, joka johti meijeriltä elokuvateatteriin, ja siinä välissä olikin sitten kaikki, Esson baari ja Leinon kenkäkauppa ja Särmän kemikalio ja Seurahuone, jonka korkeat kivirappuset Laaksosen Jukka joutui pesemään hammasharjalla lukion potkiaisissa.

Oli tapana kävellä katu päästä päähän, olla iskulla. Niinpä mekin Mallun kanssa - hänestä on tarinoita toisaalla blogissani - piirsimme rajaukset yläluomeen, ripsien juureen ja panimme kivipuuteria näppylöitten päälle. Huuliin pinkeistä pinkeintä, ja runsaasti omenankukan hajuista suihkedeodoranttia kaulalle ja vaatteisiin. Kävelimme käsikynkkää kadun päästä päähän ja katsoimme poikia silmiin. Mitään ei tapahtunut, meitä ei isketty, vaan päädyimme koskemattomina elokuvateatterin päätepisteeseen. Jokuset pariskunnat, kuten meitä vanhempi Raija ja Jukka, kulkivat käsikynkkää, he olivat löytäneet jo toisensa ja olivat seurustelun päätepisteessä, korkeimmalla käsikynkkäasteella.

(Venäläinen juliste, tekijä tuntematon)