Kpk, s. 9: Kepulaisen diili

Mökkielämä suvun kanssa on yhtä helvettiä. Kaukana asuva ja puolet mökistä omistava lähisukulainen tulee pariksi viikoksi valmiiseen ja julistaa virvoke huulillaan puuliiterin paskaksi. Sen takaosassa on nimittäin aitauksella erotettu pilttuu, jonne on sullottu entisen torpan hirsiset lattialankut ja kangaspuun istuinpenkki,  jota olen säästellyt penkiksi, pöytälaudaksi tai kukkalaudaksi.

Liiterissä on muutakin puutavaraa, 70-luvun uuden mökin ylijääneitä lautoja, pyöreitä puupöllejä, neliskanttisia torpan hirsimöhkäleitä. Kaikki pystyssä ja poikittain siellä pilttuussa. Odottamassa tarkempaa käyttöä. Ovat odottaneet jo neljäkymmentä vuotta.

Nyt lähisukulainen ei pysty katsomaan "tuommoista paskaista roinaa",  jota en tule koskaan tarvitsemaan. En osaa sanoa, liittyykö tämä puhdistusvimma hänen uusimpaan harrastukseensa, kuolinsiivoukseen. Se on nyt muotia siellä, missä hän asuu. Ihmiset poistavat hyvissä ajoin jopa ennen vanhuutta omia jälkiään elämästään. Turha tavara viedään kaatopaikalle tai kierrätykseen.  Ihanne olisi se, että itsestä jäisi vain siistejä, kauniita ja valikoituja asioita, päättelen. Vähän kuin somessa, jossa esitetään omaa elämää halutunlaisena.

Yhtenä kesänä samainen lähisukulainen halusi ostaa itselleen hautapaikan täältä mökkipaikalta, kun ihastui kauniiseen uurnalehtoon meren rannassa. Olen kertonut teille kahdesti ennenkin, että kävimme jopa pappilassa kysymässä asiaa, ja meille sanottiin, ettei uurnapaikkoja etukäteen voi varata. Ja me sanoimme, että palaamme asiaan. Jossain muodossa.

- Ja mitä tolla puusaavillakin tekee, eihän se vettäkään pidä. Pois vaan, kaatopaikalle. Lähisukulainen käy kuumana saunan nurkalla.

- Kyllä se pitää, jos sataisi. Raot turpoo umpeen yhdellä kunnon sateella. Ja maksoin tästä 40 euroa huutokaupassa. Minusta iso puusavi peltiheloin on lämmin, täynnä elämisen jälkiä. Kauniimpi kuin muovisaavi.

Kaukaisempi sukulainen, keputar,  puuttuu asiaan.

- Ei puuta saa hävittää, sen voi polttaa.

- Mutta ei Iines näitä polta. Milläs se noi lankut pienii. Pois vaan roinat nurkista että saadaan tilaa.

- Tilaa mille, vinkaisen.

- Ruohonleikkurille ja muille. Lähisukulainen kiihtyy. - Kuin sää voit olla tämmöisen roinan keskellä!

- Hyvin. Mahtuuhan tähän ruohonleikkuri ja klapikonekin. Sitä paitsi nää puut oli äidin pahan päivän vara. Muistoja. Vanhan torpan hirret ja kangaspuun osat. Ja muuta hätävaraa, jonka voi polttaa katastrofitilanteessa. Mietin Atwoodin dystopiaa Herran tarhurit. Ja muita äärimmäisiä dystopioita.

Kauempi sukulainen  puuttuu taas asiaan.

- Tehdään diili. Mä kuskaan Timon kanssa kaikki puut ilmaiseksi pois peräkärryllä. Me voidaan  viedä ne meille järvisaunalle.

Lähisukulainen innostuu. - Joo, tehdään vaan, kaikki pois, nurkat puhtaaksi. Te haette ne, ja saatte palkaksi pitää puut.

- Sovittu sanoo kaukaisempi sukulainen, kepu. Tullaan vaikka tiistaina. Aamulla, kun on viileämpää.

Kpk, sivu 8: Pieni nokipoika -laulu on kiellettävä!

11.7. Aamupäivällä kävi nuohoojapoika, Miska. Hänellä on oma yritys Nyky-Nuohous,  koska laskussa luki niin. Toki on mahdollista, että hän on myös renkinä jollekulle Nyky-Nuohouksen omistajalle. Vaan siinä tapauksessa hänellä olisi kai ollut vähän edustavampi yrityksen auto. Ajopelinä oli nimittäin kuhmuinen ja ruosteinen pakettiauto, jonka sisäpenkkien vuorikankaat ratkeilivat ja sisus tuli esiin.  Huomasin tämän, kun seisoin ovella hänen kirjoittaessaan minulle 66,70 euron laskua. Maksoin mielelläni, vaikka tässä kuussa laskuja on tupsahdellut aivan liikaa. Miskalla oli nimittäin nokinen naamakin, ja hikinen, joten kovaa duunia hän painaa. Edellinen nuohooja kolme vuotta sitten saapui siistillä firman autolla ja hänellä oli puhtaat kasvot. Hänen jälkeensä pesä savutti kaksi kesää.

Kun hain kuvahausta nuohoojan kuvia, paintings and prints, niin aukeni mielenkiintoinen maailma, pieniä mustia nokipoikia ja mustia miehiä, kurjia ihmisiä, jotka henkensä pitimiksi kiipesivät katolle putsaamaan piippuja.

Ja mikä kummallisinta, nuohooja näytti tietävän onnea meille rikkaille valkonaamoille. Pieniä nokipoikia piirrettiin joulu- ja uudenvuodenkortteihin toivottamaan ihmisille iloista ja hyvää aikaa.

Mietin ilmaisua Pieni nokipoika vaan - - uuninpiippuun katoaa. Käytettiinkö lapsia joskus tosiaan nokisten piippujen sisällä putsaamaan luudalla huiskien nokea piipusta? Eikö meidän nyt siis pitäisi kieltää nokipoikalaulu, sillä sehän kuvaa lasten sortoa ja alistamista, ja nuohoojina toimivat usein myös aidot nokipojat, neekerilapset, niin kuin silloin sanottiin. Tämä voisi olla myös kulttuurin omimista, että me täällä sitten  iloisina rallatamme Pientä nokipoikaa.

*

Tänään katselin uutisväläystä, jossa puhui mm. Eurooppaan juuri saapunut Trump ja myös Merkel. Mökkitelevisioni -  pieni antenni räystään alla -  oikkuilee joskus, varsinkin silloin kun alempana maantiellä on autoliikennettä. Tai mopoliikennettä. Ääni menee pois ja kuva menee hauskasti palasiksi kuin Sauli Niinistön kummallinen muotokuva. Trumpin puheen aikana kuvassa oli äänihäiriöitä, aina kun hän avasi suunsa, ei muulloin. Kun Merkel vastasi puheeseen, häiriöitä ei ollut. Eikä yhtään mopoa mennyt maantiellä. Mielenkiintoista, ihan kuin lähetystä olisi sabotoitu tarkoituksella. Taikka sitten antennini vain teki itsenäisiä päätöksiä.

Olen alkanut pitkästä aikaa lukea enemmän mm. iltalukemisiksi. En kehuskele millään fiksuilla kirjavalinnoilla, luen mitä jaksan ja mikä kiinnostaa. Eilen luin Tellervo Koiviston elämäkerrasta nuoruusosion, koska hän on käynyt samaa oppikoulua kuin minä ja kertoo kammottavia tarinoita silloisesta opettajarovastista, joka on minutkin kastanut mutta joka ei enää minun aikanani toiminut opettajana. Sitten aloitin tarinan juutalaistytön salaisesta elämästä suljetussa Berliinissä. Eeva Kilpeä luen myös uudelleen uudesta kokoomapainoksesta,  ja Rosa Liksomin Everstinnankin sain pinooni. Kesäkuussa luin Elena Ferrantea ja nyt jahtaan häntä lisää.

Kpk, sivu 7: Jos auringossa kuiskaa "juu", ja kuutamolla huutaa "ei"

Pirkko Saisio on ihana ihminen, suorastaan rakastan häntä.  Hän on taas sanonut ja närkästyttänyt ihmisiä. Viimeksihän hän puhkaisi melkoisen kuplan sanottuaan äänen sen yksinkertaisen  totuuden, että vihervasemmisto elää omassa kuplassaan ihan omaa elämäänsä ääriajatuksineen.

Nyt Pirkko Saisio on puhkaissut  metoo-liikkeen kuplan vertaamalla metoota  ja  sen feministejä taistolaisuuteen. Hän sanoo, että monet näyttelijät pitivät itseään paljastuksissaan varmaan rohkeina, mutta ei ole kauhean rohkeaa huutaa kuorossa mitään asiaa. Massaliikkeet ovat aina pelottavia. 

Juuri tämä huuto minuakin metoossa pelotti, lähes hysteerinen miesten urien tuhoaminen ja massalynkkaus vuosikymmentenkin takaisista kähmimisistä, joista ihminen monesti olisi selviytynyt sanomalla "ei" tai lähtemällä pois. Tai sanomalla vaikka että haram Aku, Lauri , Tomi tai Jörkka. Kiellostahan saimme taannoin videoituja ohjeistoja. Mikseivät ne suomalaismiekkosiinkin tehoaisi? 

Kannattaa muistaa metoossa  blogikumppanimme Kemppisen  viisaat sanat: "Itse pyrin yleensä siihen, että kansan oikeustaju ei toteutuisi. Ei meillä edes ole niin paljon köyttä ja lyhtypylväitä, että ihmiset pääsisivät toteuttamaan oikeustajuaan." Ja tämä olisi voitu muistaa jo taistolaisvuosina, kun Suomea oltiin teollisuuksineen ja jopa ihmisineen hirttämässä Neuvostoliittoon itäblokin joukkoon.

Jos Saisio olisi poliitikko, äänestäisin häntä sumeilematta ja epäilemättä, olisin jopa fani, vaikka hänen puolueensa olisi mikä tahansa. 

Ja vielä lopuksi:  Terveisiä vaan täältä maalta, jossa pyyt lentävät suuhun, kuten muinoin Pylkkäsperällä. Ei vaan ei, mitään lennä, kunhan kakkivat auton täyteen herttaista poikaskakkaa. Tämäkään suloinen tapaus ei olisi hätäkakannut, ellei ihminen olisi lähestynyt sitä jumalattomalla  kameralla uhaten. Kauan en kuvannut, pari näpsyä. On kiva olla maalla kaukana massaliikkeistä.


(Valokuva Iines 2.7.2018. Suurenna kuva, jos haluat nähdä yksityiskohdat.)