Pankaa Yle kiinni ja menkää metsään rauhoittumaan

Lumisessa pöllipinossa rapisi. Pöllien lomasta pilkahteli keltalakinen pää. Otuksen vartalo oli piilossa, vain pää pulpahteli takomaan pöllin alapintaa. Herranen aika. Joltakulta on karannut papukaija. Otus heilutteli päätään nimittäin niin tarmokkaasti, että luulin nokkaakin ensin töyhdöksi.

28.2. Sitten omituinen lintu  lehahti puuhun eikä ollut millänsäkään minusta. Istahdin tapani mukaan kannon nokkaan - niitä on täällä kaikkialla, kun puita kaadetaan kaupungin metsiköistä. Ihmisiä pitää asuttaa keskustan tuntumaan, vaikkei pikkukaupungissa palveluitakaan juuri enää ole.

Siunattu laite tämä iPhone. Rakastan sitä, etenkin reissussa ollessani. Yhdellä haulla selvisi nytkin reaaliajassa tapahtuman kanssa, että lintu on pohjantikka, picoides tridactylus. Parimäärä on 15 000 - 20 000, kun esimerkiksi käpytikkojen parimäärä on 100 000 - 350 000. Luen samalla älylaitteestani, että valkoselkätikkojen parimäärä on enää vain 30 - 50. Järkyttävää, tästä ei kukaan enää taida välittää.

Tikkojen väheneminen johtuu rakentamisesta ja reviirin raiskuusta, ei ilmansaasteista, päätän siinä istuessani. Tämäkin metsikkö, jossa  pohjantikka naputtelee lahoja puita, on tuomittu hävitettäväksi rakentamisen alta. Monen koivun kyljessä on irvokas punainen maalimerkki. Metsikköä myydään tonteiksi. Yhä kauemmas häipyy metsän raja.

Alan kallistua linkolalaiseen ajatusmalliin: ihmisiä, suomalaisiakin, on maapallolla liikaa, etenkin jos jokainen haluaa rakentaa lähelle keskustaa oman reviirin valtaamalla palan luontoa, jonka pinnan peittää kiveyksellä, siirtonurmikolla ja goyamarjapensailla.

29.2. Katsoin eilen dokumentin Lapin eräluonnosta. Siinä mies hiihteli pulkkineen umpihangessa.  Ei ollut kiirettä mihinkään, ympärillä sinistä hämärää ja Lapin lintuja, kuukkeleita, lapintiaisia, kiirunoita, metsoja.

Mieluummin kuin pillereitä ja dieettejä ihmiselle tulisi määrätä yksin oleilua metsässä tai eräluonnossa. Ja muutenkin - miksi matkustaa ulkomaille, kun meillä on Lappi. Yksi haaveistani on junamatka Siperian halki, toinen on opitkä oleilu talvisessa Lapissa. Voi olla, että unelmakin riittää. En ole kovin suorituskeskeinen, joka pyrkii toteuttamaan unelmansa. Miksi minun oikeastaan tulisi sijoittaa itseni sinne, missä on kiinnostavaa? Onhan se kiinnostavuus siellä ilman minuakin. Ja minä tiedän sen.

*

Minulla on muuten unelma, arkipäiväinen unelma. Ja se on se, että Ylen suuri Turvallisuusilta ensi tiistaina ei olisi niin kauhea, miltä se etukäteisbriiffauksen valossa kuulostaa.

Aamutelevisiossa sanottiin, että ohjelman tavoitteena on lähentää ääripäitä, niin että vihapuheen esittäjät voisivat ajatella, että mitä jos vähän tulisi muita vastaan. Vihapuheen?

Kai sinä, Annika Damström, nyt varmaan määrittelet, mitä tarkoitat vihapuheella?  Otatko varmaan huomioon kaiken vihapuheen?  Ole hyvä, tee määrittely tarkasti! Kertoisitko myös jossain vaiheessa, onko katupartiolla ja rasistisella katupartiolla eroa sinun käsitemaailmassasi? Ja kertoisitko, miksi katupartiossa ei saa olla entisiä rikollisia, mutta Ylessä saa olla? Eikö rikos ole sovitettu, kun se on istuttu?

Ja lopuksi - on varmaan turha toivoa, että ohjelmassa vastattaisiin esittämäni kaltaisiiin kysymyksiin tai määriteltäisiin vihapuhe. Jos näin tapahtuu, lupaan pyörtää kaikki pahat ajatukseni Ylestä.

(Valokuvat Iines 28.2 , lisää pohjantikan kuvia täällä)

Sanoja satakuntalaisuudesta

Satakunnan pellot ovat laajat ja tasaiset, ja ne levittäytyvät suorina jakauksen, Valtatie kakkosen,  molemmin puolin. Tie halkoo kunnan ja jos täällä huutaa ambulanssi, se ei mene keskustaan, vaan valtatielle, jossa on sattunut kolari yleensä lähellä kunnanrajaa, joskus naapurikunnassa.  Paljon ajetaan yhteen vastaantulijan kanssa Humppilan jälkeisellä leveällä suoralla, paljon ulos Punkalaitumen loivasta kurvista, ja vain vähän ajetaan hirvenvasan päälle Mommolassa, kun taas Kokemäellä hurjastellaan väliin matalaan männikköön ja Nakkilassa näreikköön. Jos ambulanssi kuitenkaan ei mene valtatielle ja häviä naapurikuntiin, ainoa paikka, mihin se täällä keskustassa voi mennä, on Pillupalatsi, kerrostalo, jossa viimeksikin pariskunta leikki puukkohippaa, ja paikalle tuli helikopteri ja kaksi ambulanssia. Siellä on myös puukotettu mies kuoliaaksi, vaan yleensä käsittääkseni ollaan niin humalassa, että iskut suistavat lyöjän lähinnä turvalleen.

Kuusikymmentä turvapaikanhakijalastakin Pillupalatsin vieressä asuu. Ei heistä harmia ole, eikä kellään ole heistä pahaa sanaa sanottavana ellei paikallista nettifoorumia lasketa mukaan.  Pojista oli lehdessä kuva, ja kuvatekstissä oli maininta, että pojat tahtovat jäädäkin tänne.  Kuvasta kävi ilmi, että pojat ovat paikallisen kristillisen fundamentalistin hellässä huomassa. Luulen, että heillä on paljon yhteistä, kun he keskustelevat. Täkäläinen fundamentalisti ei hyväksy naisten rei'itettyjä korvalehtiä, avioeroja, avoliittoja, homoseksuaaleja eikä paljon muutakaan. Koskaan ei tuotu tarpeeksi esille sitä, miten lähellä äärikristillisyys tai lahkolaisuus voi olla muslimien uskoa.

Raumallahan muuten sunnuntaina joku konkkanokkainen ruskeaihoinen - Länsi-Suomen kuvaus - oli puukottanut lenkkeilijätyttöä Äyhönjärven maisemissa, mikä tuntuu uskomattomalta. Tämä lienee rasistien provokaatiota, luulen. 

     

Rauhallista on siis elo täällä, joka suhteessa. Naapureita kytätäään verhon takaa. 
Jos täällä asutaan asunto-osakeyhtiössä, koetetaan huijata itselle etuuksia. Kuka koettaa maksattaa kylpyhuoneremonttinsa asuntoyhtiöllä, kuka laskee yön pimeinä tunteina parisataa litraa vettä asuntoautonsa tankkiin, kuka täyttää terassinsa tuhatlitraisen uima-ammeen yhtiön laskuun ja haistattelee huomauttajaa.  

Lopuksi haluan korostaa satakuntalaista omavaraisuutta - täysinäinen perunakellari on onnen avain, mutta muutakin on.  Kaikkea tarvitse nimittäin kaupasta hakea. Naapurin lehti esimerkiksi  joutaa aamuvarhaisella nopeamman näppeihin, jos oma puuttuu. Yhteisiä tavaroita viedään omalle mökille. 

Kissojakin pidetään irrallaan, ja lukua ei paljon harvenna autotieltä sivuunpotkaistu litistynyt mirrinnahka. Oma suosikkini kulkurikissoista on kuvan kirjava paksukainen, joka elää vieressä olevan autiotalon kivijalassa. Punainen uroskissa lienee tämän kevään sulhasehdokas. Kombinaatio lupaa mainioita uusia mirrejä.

(Valokuvat Iines 22.2.2016) 

Sanoja Hildurille alkavan keväimen kunniaksi

"- - niinkö se meni, noin niinkuin oikeasti, että 1970-luvulla Suomea vietiin sosialismiin. Voi että. Silloin rakennettiin hyvinvointivaltiota ja oikein tosissaan se tehtiin. Ei meillä olisi näin hyvinkoulutettuja sukupolvia, ei näin terveitä nuoria sukupolvia, eikä vaurastunutta keskiluokkaa ellei sitä seiskytluvun "sosialismia" olisi tehty. " (Hilduri, 15.2.)

Vaan jotakin me vasemmistolaiset hipit ja radikaalit teimme väärin. Me jätimme vanhukset vaille arvoa, me haukuimme sotaveteraanit ja otimme vallan opettajilta, kenraaleilta, papeilta, poliiseilta. Me ulkoistimme lastenkasvatuksen laitoksille, me tasapäistimme opetuksen, otimme yksilöltä persoonan ja kiinnitimme kansalaisen oravanpyöräänsä kasvottomaksi joukkotyövoimaksi ja pankkien rengiksi. 

Näin se hyvinvointi syntyi. Nyt vanhukset on heitteillejätetty, itsenäisyyspäivä mielenosoitettu, lapset laitostettu, nuoret masennettu ja pilallepassattu, kansa työttömystetty, kulttuuri rikastettu, ilmasto pilattu, että kauan eläköön hyvinvointi, jossa ihminen voi pahoin.

Ja vastaan Hildurille: kyllä, kyllä me veimme yhteiskuntaa vauhdilla sosialismin ihannemaahan. Ihminen latistettiin joukoksi, ja jopa matematiikkaa oli kutsuttava muutaman houruisimman vuoden aikana joukko-opiksi. Yksilöllisyys oli tukahdutettava, persoonan tuli hukkua massaan. Lahjakkuudella tai rahalla ei saanut erottua, erilaisilla mielipiteillä ei saanut erottua,  ja jos joku yritti, se nähtiin vääräksi opiksi yhdenmukaisuuden ideologiaa vastaan.

Sama pätee tänään maahanmuuttokeskustelussa, vaikka vuosituhat on vaihtunut. Jonkin verran on aivan näinä päivinä kuitenkin  tapahtunut ilmapiirin avartumista, kun muutamat tunnetut ja kansalle tärkeät merkkihenkilöt ovat poikenneet yhdenmukaisen totalitarismin hengestä ja olleet eri mieltä kuin yleiset valtakunnalliset viestintäkanavat. Hätiin on kuitenkin  kutsuttu valtakunnan päivystävät dosentit, jotka ovatkin pyrkineet selittämään poikkeavat lausunnot monin tavoin niitä pesten, paistaen ja maustaen. Pyykkärillä on töitä. 

Tuntuu, että yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa ilmapiirissä on tapahtumassa murros. Kuin viininpunaiset raskaat teatteriverhot alkaisivat itsestään ja hieman nykien liikkua syrjään, tomupilviä pölläytellen. Tervetuloa keväimen riemuun!

Vaan yhtä jään pohtimaan. Mitä se puritaanisuus ja konservatismi oikein onkaan?

Linnut linnut

8.2. Olen tullut kerran jos kolmannenkin lyöneeksi leskeneläkkeitä. Nyt olen sitten saanut parikin leskeä riesakseni. Kohtalo kostaa leskenvastaisuuteni.

Ensimmäinen riesa on entinen talonmies-siivooja, talokompleksista jossa asuin monta vuotta palattuani Pikkukaupunkiin. Tämä leski on rollaattoriosastoa, mutta hänestä on harmia, sillä hän luulee meidän olleen sydänystäviä. Tosiasiassa tapasimme aina ohimennen, pihalla, kuten nyt entisaikain talonmies tavattiin. Olen hänestä kirjoittanut aiemmin, joten nyt ei enempää kuin toteamus, että hän on edelleen voimissaan ja hoitelee vaativaa taloyhtiön asukkaiden tietotoimiston virkaa.  Yhteydenottojen tahti on hieman hiipunut, koska en tee vastavierailuja.

Toinen leski on tuoreempi tapaus ja hän on vasta viisikymppinen. Taustaksi mainittakoon, että taloyhtiössä on meneillään suuri koneistettu pulunkarkotusoperaatio, useamman naislesken vaatima - tämä asuinyhteisö on sattumoisin naisvaltainen kombinaatio.

Nyt siis terassien yläparvekkeiden lipan alle on pesiytynyt puluyhdyskunta, joka paskoo leskirouvien hyvin harjatuille terasseille. Pihalla on jyllännyt jo viikon verran keltainen jättinosturi, jonka kopassa hilataan kolmeakin miestä yhtaikaa yläparvekkeiden  kattolautoja purkamaan. Juuri tätä kirjoittaessani keltatakkinen miekkonen katsoo nosturin kopasta suoraan huoneeseeni. Olen unohtanut kaihtimet auki, sillä en pidä umpinaisesta ikkunasta.

9.2. Ei tämä puluoperaatio sinänsä mitään, vaikka sen täytyy maksaa melkoisesti. Riesana on tämä operaatiosta riehaantunut toinen, nuorempi leski. Hän soittaa kolmekin kertaa päivässä, puoli tuntia kerrallaan avautumista puluista ja siinä samalla naapureista, jotka ovat hulluja. Nainen kärsii lintukammosta, mutta ei tiedä sitä itse, vähän kuin Marja-Liisa Vartion leskiruustinna Adele, jonka kammo projisioituu toisella tapaa, rovastivainajalta jääneen pölyttyneen  lintukokoelman vimmaisella hoitamisella. Kun Adelen pulut uhkaavat palaa tulipalossa, meidän talon leskirouva haluaa tappaa ne. Linnut linnut! Rauhankyyhkyt!

10.2. Edelleen nosturi pörrää, aamunkoitosta lähtien. Illalla valoa yli viiteen, lumet ovat Satakunnasta sulaneet, avarat tasamaat ja pellot ovat vapaina, tulvalätäköiden vallassa. Odotan ensimmäisiä paluumuuttajia kylpemään ja jokiin uimaan. Keittiön ikkunalaudalla on jo keväinen istutus, yrttiruukku timjamia, persiljaa ja rosmariinia.

Luin lehdestä kissasta, jonka hännän on ilmeisesti ihminen vääntänyt solmuun ja katkaissut. Nyt kissa on kuollut kärsimyksiensä jälkeen. Jos hännänkatkaisija tuotaisiin eteeni, en tiedä, mitä tapahtuisi. Huomaan, että pystyn myös vihaamaan ja tuntemaan aggressiota. Anteeksi en antaisi. Ihmisen koko luonne ja persoona näkyy siinä, miten hän kohtelee eläimiä, kaikkein pienimpiäkin.

Uskon psykopaattitestiin: kaikki ihmiset eivät pysty lapsenakaan repimään hyönteisiltä siipiä. Huolissani olen siitä, mikä määrä pikku narsisteja ja erilaisia -paatteja versoaa nykyään alakouluissa. Juuri eilen yksikin kakara - anteeksi kouluviraston byrokraatit  - pilasi yhden luokan tunnin käytöksellään ja sanoi lopuksi tosissaan: olen täydellinen. Pojan äiti viestitteli Vilmassa, että pojassa ei ole vikaa, käytös johtuu siitä, että luokassa haisee, eli muut lapset piereskelevät tunnilla.

(Maalaus Ferdinand von Wright)