30.11.2017

Taidan alkaa taas hipiksi



"Opetelkaa ruotsia - JUNTIT!" Tähän huudahdukseen Juha Hurme päätti riemastuttavan ja suureksi osaksi ruotsin kielellä pitämänsä kirjallisuuden Finlandia-palkintopuheensa. Keskustelupalstat täyttyivät samantien loukkaantuneiden älämölöstä ja pakkoruotsin vastustajista. 

Taidan yhtyä Hurmeen sanoihin -  juntit. Miten aikuiset ihmiset voivat olla noin  huumorintajuttomia puusilmiä,  ja - omaa kulttuuriaan osaamattomia. Hurmeen suusta "juntit" on rakkaudentunnustus. Ja hän on itse juntti numero yksi, kuten hymyillen mainitsi aamuteeveessä. Kun lukee Hurmeen kirjoja, luulee vähemmän. 

"Sivistys ja valistus ovat kovinta todellisuutta. Kaikki muu niiden rinnalla on roskaa."  Kunpa Sanni Grahn-Laasonen lukisi nämä Hurmeen viisaat  sanat ja lopettaisi höpinänsä digiloikista ja  koodaribusseista. Jos ei ihminen tunne henkisen kulttuurinsa juuria, hän ei tiedä mitään. Käykääpä lukemassa Hurme-keskusteluja miltä tahansa nettifoorumilta, niin joudutte sellaiseen pimeyden valtakuntaan, että! Lisää humanistisia aineita opetussuunnitelmiin: äidinkieltä, kirjallisuutta, historiaa, uskontotiedettä, musiikkia, eri taiteita! Digi on väline, ei päämäärä.

Ministeri Sampo Terhokin muuten munasi itsensä pahanlaisesti myötäloukkaantumalla tästä Hurmeen junttipuheesta. Katsokaa, hyvät lukijat,  Ylen aamuteeveestä, miten viehättävällä tavalla Hurme pyytää Terholta anteeksi. Virkistyin tästä paremmin kuin kofeiinista, jota kupistani siemailin. Ihana Juha Hurme, olen myyty. Taidan alkaa taas hipiksi. Rakastan ruotsin kieltäkin, joten se puoli on valmiiksi kunnossa. 

Kuvan nainenkin näyttää rakastavan Hurmetta, niin hanakka on kaulaan ripustautuminen. Vaan arvatkaapas, mihin Hurme aikoo voittamansa 30 000 euroa käyttää. Ette tainneet arvata, enkä olisi minäkään. Siis ruokaan, ja elelee summalla kaksi vuotta. Tässä jään hieman miettimään, mitä Hurme oikein syö. 

Syömisestä aasinsillalla kerjäläisiin ja muihin onnettomiin. Mielenkiintoinen on laittomasti maassa oleskelevien eli ns. paperittomien eilinen sosiaalisten tukien  laajentamispäätös Helsingissä. Paperittomilla tarkoitetaan siis ihmisiä, jotka oleilevat maassa ilman oleskelulupaa tai joilla ei muusta syystä ole oikeutta terveyspalveluihin. 

Käsittääkseni edellinen määritelmä kattaa myös turistit. Ja huomioon on toki otettava sekin, että kaikilla ihmisillä, myös oleskeluluvattomilla, on Suomessa oikeus kiireelliseen terveydenhoitoon, esimerkiksi ensiapuun.

Oli miten oli, ihmisestä täytyy pitää huolta, vaikka hän olisi laittomasti maassa. Näin sanoo minunkin kristillinen ja myös sisäinen etiikkani. Kuitenkin, kun viimeksi kävin Helsingissä, minua kiellettiin  antamasta romanikerjäläisille mitään ja katsoin ihmetellen, kun kaikki, aivan kaikki - joukossa oli taatusti vihreitäkin ja epäilemättä jokunen demari - kävelivät kerjäläisten ohi kitsain sydämin ja suljetuin lompakoin. 

Yksikin romaninainen, reppana, tarjosi liikuttavasti sinivalkoista Serlan nenäliinapakkaustaan myyntiin. Seuralaiseni kiskaisi minut pois mahdollisesta ostotilanteesta. Miksi tämä nyt stadissa virinnyt auttamishalu ei silloin tositilanteessa ja syysviimassa näkynyt? Kukaan ei vienyt sitä naisraukkaa edes kahville läheiseen baariin. Kysyn vaan. 


(Valokuva: Lehtikuva, Emmi Korhonen, ESS)

24.11.2017

Pippelilliset kouluhenkilöt eivät nyt vaan pärjää



Nyt kun Suomen koululaiset on jälleen testattu Pisan oppimistulosten vertailussa, täytyy taas kehaista suomalaista koulujärjestelmää ja ennen kaikkea suomalaisia opettajia, jotka eittämättä ovat maailman kärkeä sekä osaamisessa että koulutustasossa.  

Ei kaikissa maissa nimittäin  vaadita opettajilta maisteritason koulutusta, vaan useimmissa Euroopan maissa opettajille riittää alempi korkeakoulututkinto, ja jopa toisen asteen tutkinto. Käytännössä meillä sellainen on vaikka ylioppilastutkinto. 

Ei ole siis sattumaa, että Suomi on koulutuksen mallimaa. Meillä osataan. Meillä yleensäkin lapsi on arvossaan, kiitos sinne Arvo Ylpön ja sodassa karaistuneiden naisten suuntaan. He työnsivät lapsensa köyhistä oloistakin opin tielle, arvostivat koulutusta ja opettajia, miksei myös vähän kirkkoa ja isänmaatakin. Näistä lähtökohdista versoi se suurten ikäluokkien polvi, joka puursi Suomen nykyisen hyvinvoinnin, ja vieläpä ilman asumistukia, opintotukia tai subjektiivisia päivähoitoja.



Ainoa virhe tuoreissa oppimistilastoissa ovat nyt pojat. Jostain syystä Pisa vielä erottelee henkilöt sukupuolittain, vaikka suomalainen koulujärjestelmäkin jo tarjoaa tilalle abstraktimpaa käsitteistöä. Suomalaiset tytöt pärjäsivät poikia paremmin jopa luonnontieteissä. Erot oppimisessa ovat  suuremmat kuin missään muussa mitatussa maassa, ja ero on järisyttävä. 

Syitä poikien huonompaan menestymiseen haetaan nyt koulun sisältä, jopa asiantuntijakierroksella saa sellaisen vaikutelman, että koulu on se, joka ei osaa ottaa huomioon poikien erityislaatua oppimisprosessissa. Selvää on, että moni suomalainen syyttää koulua ja naisopettajia poikien kaltoinkohtelusta. Koulua pitää siis muuttaa, kuuluu vaatimus.

Kissan villat! Ei se niin mene, että virhe korjataan sopeuttamalla ympäristö virheeseen. Ei tuotettakaan korjata niin, että käyttäjä opetetaan tulemaan toimeen virheen kanssa naksauttamalla laitetta tuosta takaa äkkiväärästi kiertäen eikä tästä. Jos kerran poikien kouluasenteissa on vikaa, poikien asenteita tulee korjata eikä sopeutua virheelliseen asenneilmastoon.

On tuhannesti nimittäin todettu, että poikia kasvatetaan kehdosta lähtien vapaammin kuin tyttöjä. Heiltä ei edellytetä samassa määrin velvollisuuksien suorittamista, toisten huomioonottamista, hoivaamista, mielikuvitusleikkejä, rauhallista kirjojen selailua tai edes luetun kuuntelemista, taideharrasteita, kotitöihin osallistumista, kauneuden näkemistä, ei aina edes aikuisten kunnioittamista. Heille sallitaan rajummat leikit, huutaminen ja rähinöinti - pojat ovat poikia, heitä kuskataan urheiluharrastuksiin, harvoin balettiin tai henkisiin toimintoihin. Heille annetaan lahjaksi urheiluvälineitä ja rajuja tietokonepelejä, harvoin kirjoja.

Koulun tehtävä ei ole sallia pojille erivapauksia, vaan kasvattaa lapset tasavertaisesti, samaa vaatien. On muutenkin aika käsittämätöntä, että aikana, jolloin puhutaan sukupuolisensitiivisyydestä ja rajojen häivyttämisestä, aletaankin puhua opetuksen muuntamisesta pojille sopivaksi. Millaistahan se sitten olisi?

Otetaan opettajiksi ylioppilasmiehiä suoraan koulun penkiltä. Tehdään koulu pelihalliksi, jossa opettajalla on kädessä potkupallo, jonka hän potkaisee oppilaalle, ja tämä taas eteenpäin. Tai ellei viitsi potkia palloa, saa siirtyä digioppimaan taistelupeliä, jossa hahmot huutavat englanniksi jotain taisteluhuutoa. Ja siinä säkkituolilla lattialla olisi vieressä myös kunnon naposteltavaa, karkkia ja kerroshampurilaisia ja energiajuomaa. Ikäviä teoreettisia aineita ei olisi ollenkaan, vaan kaikki kävisi toiminnan kautta, eikä puhumista tarvittaisi juurikaan, saati kirjoittamista. 

21.11.2017

Voihan Kiova




Tänään taloyhtiössä on lippu puolitangossa. Sen miehen muistoksi, joka kävi yhtenään isännöijän toimistossa valittamassa, että lipputankoa pitää siirtää, koska se ei näy hänen ikkunaansa. Nuorena hän oli ollut rauhanturvaajana Kyproksella, ja kulki usein vihreä baretti päässä. Kun hän tervehti, hän vei käden lippaan. Hänet löydettiin menehtyneenä jostain Horsmanperältä, jonne hän oli köpötellyt. Rouva jäi yksin, kotirouva, joka on ikänsä kulkenut miehensä varjossa, mykkänä mutta hymyillen.  Nyt hoitanut miestään, dementikkoa, kotona. Hänelle leskeneläke lie tarpeen.

Itse hämmästelen yksinelävien unohdettua osaa tukiviidakossa.  Moni yksinäinen on erotettu liitostaan, ei eronnut itse.  Eikö hänelle tulisi maksaa erotetun eläkettä?  On sekin kovaa, jos on leskeksi jääminenkin.  Leski saa kuitenkin kunnian  ja tarvittaessa komean leskenpuvun ja viehättävän suruhunnun, erotettu saa häpeän ja tyhjän. Katsokaa Googlesta vanhoja leskenpuvun kuvia,  siellä istuu komeaa matroonaa uuden leskeytensä tunnossa. 

Toinenkin asia leskeysglorian lisäksi on tänään hämmästyttänyt minua. Nimittäin se, että laittomasti maassa oleville puuhataan palvelupakettia monenlaisine tukineen. Tässä on jotain äärimmäisen epäloogista, joka tulisi korjata. Ehdotankin, että jotta vältyttäisiin tällaiselta älyttömältä ja epäreilulta  toiminnalta, niin avataan ne tukihanat kunnolla ja lyödään se leima sinne tulijoitten papereihin sen kummemmin asiaa tutkimatta ja perutaan lakikirjasta termi "laiton maassaolo".  

Ja lopuksi vielä yksi kummastelun aihe tänäisestä uutisvirrasta: poikien huonomman koulumenestyksen syitä ei vieläkään osata tulkita.  Miksi totuutta ei katsota silmiin? 

Milloin pojilta aletaan vaatia kirjan ja opillisen sivistyksen kunnioittamista? Milloin heitä opetetaan luottamaan maailman kärkiopettajiin, omiin opettajiinsa? Milloin heidän kanssaan luetaan yhdessä kirjoja sen sijaan, että heitä kuskataan jääkiekkoharrastukseen kolmena iltana viikossa? Milloin heille opetetaan hoivaamista, heikomman kunnioittamista, lähimmäisenrakkautta ja taiteen maailmaan perehtymistä?  Milloin vanhemmat oivaltavat? 

(Video ei liity millään tavalla mihinkään, ei edes Venäjän ydinposahduspäästöön. Otsikko puolestaan liittyy videoon.  Tai jos tarkkoja ollaan, video liittyy tämän päivän ajatuksiini Juha Hurmeen teatterikäsityksestä.)

15.11.2017

Vähän reissutarinoista


14.11. Ennen kuin kerron teille, että olen jo pari päivää soutanut Köpin ja Aimon kanssa Kustavista Uuteenkaupunkiin ja sieltä Rihtniemen kautta Voiluodolle, äidin syntymäpaikkaan, kerron teille hauskan sattumuksen. 

Nimittäin edellisessä keskustelussa sanoin teille painokkaasti, etten konsanaan tule tilaamaan ET-lehteä Pirkko Arstilan kolumnin poiston takia. Tänään minulle sitten soitti myyntihenkilö, joka kaupitteli mm. ET-lehteä. Voin vakuuttaa, että annoin  tulla kohtalaisen pidäkkeettä. Myyntihenkilö ei tuntenut koko tapausta. Oletettavasti hän piti minua dementikkona. Hän ei tainnut tietää edes, mikä kolumni on.  

Takaisin soutupaattiin. Kyseessähän on Juha Hurmeen  reissutarina Nyljettyjä ajatuksia, josta on lähiaikoina tulossa kirjoitus Einesbaariin. Luulin lukeneeni teoksen, mutta en ollutkaan. Se lukemani ohut kirja oli Europaeus, mainio reissutarina sekin pääkallo repussa runoja keräävästä miekkosesta. Nopeasti luettu.

Nyljettyjä ajatuksia luetaan hitaalla hartaudella, ja kartan kanssa. Hyvä olisi, jos lukija on lukenut Alastalonsa, Palsan Eläkeläisen muistelot ja kuunnellut  Peeblesin I can't stand the Rainin. 

- En puhu teille nyt kirjan sisällöstä kuin nimeksi, houkutteeksi kirjan lukemiseen. Keskustelu kirjasta käydään siis piakkoin Einesbaarissa, Tapsan alustamana, joten säästetään nyljetyt ajatuksemme sinne. Varatkaa kirja, tai kävelkää suoraan hyllylle, mitä luultavimmin se on paikallaan etenkin, jos asutte pikkukaupungissa tai maaseudulla. 

En malta olla sanomatta vielä sitä hupaisaa yksityiskohtaa, että Hurme soutaa parhaillaan ohi kesäpaikkani, ja  niin lumoutuneena ajatuksistaan, että unohtaa katsoa kompassiin ja seurata kurssia! Hän joutuu tekemään jyrkän U-käännöksen kohti Raumaa ohi Hanhisten ja kohti Kylmä-Pihlajan majakanvälkettä. Voin suositella paikan lohisoppaa!

Vielä - sykähdyttää, kun Hurme mainitsee sukukirjastani tutun muinaisen Voiluodon Perolan, äveriään porvarin, jolla oli maakunnankuulu härkä, ulkonäöltään samanlainen kuin köyhällä naapurilla. Seuraa tarina härkien sekaantumisesta. Lukekaa itse, kumpi voitti, rikas vai köyhä. Onkohan Hurme pannut tässä omiaan, vai onko kaikki tämä tapahtunut? 

15.11.  Säästetään siis kirjakeskustelu Hurmeen teoksesta tuonnemmaksi. Tässä voidaan käsitellä yllä olevia asioita toki ohuesti, mutta tämä oli siis mainospuhe, ettäs tiedätte. 

Voidaan jutella lisää vaikka Arstilasta, jos tapaus ei tullut selväksi. Tai siitä, miksi nyt haetaan suomalaisyhteiskunnasta vikaa, vaikka surullinen lapsimurha oli karibialaista tai ranskalaista tekoa. Helsingin Sanomat otsikoi tänään: Hyvinvointi-Suomen pitää ehkäistä lapsisurmat. Miten suomalainen ehkäisy voisi ulottua Ranskan kansalaiseen?

Oletteko muuten koskaan käyneet kartan osoittamissa Iineksen kesämaisemissa? Tämä on minulle rakasta seutua, äiti syntyi siis Voiluodolla eli Rauman maalaiskunnassa, pyöräili nuorena Hanhisiin sukulaisten huviloille - orpotyttö kun oli. Oli myös tavallista, että pyörillä käytiin vaikkapa Uudessakaupungissa ja Raumalla asti. Aina kun ajattelen äitiä, näen auringon ja meren välkkeen hänen taustallaan. Koko kartan osoittama alue on voimaseutua, minulle.


11.11.2017

Illalla soi ovikello, pimeässä


Illalla soi ovikello, pimeässä. Oven takana seisoo Irina, inkeriläistaustainen venäläinen naapurini, saha kädessä. 

- Hei, me leikattais nyt toi sun sireenisi alas, se on liian korkea.

- Jaaha.

Syreeni kasvaa villiintyneenä ja korkeaksi rehahtaneena etupihallani, jonka toinen puoli on Irinan. Sen oksasta roikkuu tähtilyhty, joka heijastaa palavan kynttilän moninkertaiseksi jollain ihmeellisellä taikatempulla. 

Etupihani on kieltämättä osin luonnontilassa, toisin kuin rivitalon yhdeksän muuta  nurmikolla varustettua etupihaplänttiä, postimerkin kokoista. Olen kesät pois, ja esimerkiksi varsin ikävä kilpikierto on kotiutunut pihaani kietoen kaiken kasvavan valkeaan kukkaisverkkoonsa kuin ruusuköynnös prinsessa Ruususen linnan satavuotisen unen aikana.

Olen kitkenyt kilpikierron syksyisin, lähinnä naapurien vuoksi, mutta osin myös siksi, ettei se tukahduttaisi muita istuttamiani maanpeittokasveja. Tästä se villiintyy yhä hurjempaan kasvuun. Oikeasti pidän kilpikierrosta ja tavasta, jolla se tunkee kiemurtelevan vartensa ohi kaikkien esteiden minkä tahansa korren ympärille. Hoitoa se ei tarvitse, vaan unohdusta ja rauhaan jättämistä. Pidän syreenistäkin, sen rehevästä vihreydestä, joka kestää pakkasiin asti ennen kuin puu luovuttaa  ja paljastaa pikkulinnut uumenistaan.

Nyt syreeni on leikattu metrin korkeudelta tasaiseksi harjaksi, joka särkee silmiä. Tähtilyhty roikkuu katkaistun oksan päässä. Näkymä on kuin tapaturma, ja se on edessäni kun katson keittiön ikkunasta ulos, ja aina kun poistun asunnostani tai menen sinne. En huomaa maassa olevaa kanervariviä, vaikka kanervia on kymmenkunta. Katson vain  raiskattua puustoa.

Minulla ei olle mitään saumaa kieltää saha kädessä operoivaa Irinaa, kun hänellä on henki päällä. Eihän naapurin näkymää saa peittää. Sitä paitsi syreeni pudottaa lehtensä Irinan puolelle syksyisin. Haravoin ne kyllä aina pois, mutta ehkä hän ei pidä siitäkään, että joku operoi  hänen kyökkinsä ikkunan edessä haravoineen. 

Irina kapusi edellisvuonnakin pudottamaan parvekkeeni katolta pulunpesän pois. Jopa pitelin hänestä kiinni hänen temppuillessaan parvekkeen kaiteella. Vaan siinä pulunpesässä olikin muna, joka räksähti alas terassin lattialle. Kai pulu sitten vaan pitää häätää pois kakkimasta paikkoja likaiseksi. Toisaalta oli kiva herätä sen kujerrukseen keväisin. Lintujakaan ei täällä saa enää ruokkia. 

Ihmistä riisutaan kovasti, kun hän vanhenee. Sitä erkaantuu väkisinkin luonnosta, kun asuu keskustoissa. Voi mummoja ja paappoja, jotka joutuvat maaseudun mökeistään cityjen palveluihin kuolemaan. Osatapa olla ajoissa cityvihreä.  

(Valokuva: SF-filmi, Prinsessa Ruusunen, prinssi kohtaa Ruususen pöheikön)

5.11.2017

"Metsässä on anketa", sanos valtuutett.




Onk sul anketa, kysys orava ihmiselt.


Ei ol anketa, gon marjoi riittää, sanos rastas.


Älä kuule tuu mulle, tai tulee anketa.



Mun mahas on anketa, sanos poikanen äirelle.


Ittelläs on, sanos bambi ja löi kantapäät yhteen.


Onkos nyt anketa, kysys tintti syksyn tuloa.



Ei ol, eikä tul, sanos toinen tint.


(Kuvat Iines)

4.11.2017

Köyhä ja rikas




4.11. Viikon ehdottomasti hauskin uutinen oli Etelä-Suomen vasemmistonuorten safarimatka rikkaiden asuma-alueille, Westendiin ja Kuusisaareen ja muuallekin katsomaan, miten porhot elävät. 

Tilaisuudella voi hyvinkin olla parodinen tarkoitus, etenkin kun ottaa sen suorittajaryhmän huomion. Nuorilla on tapana ikävystyä tekemisen puutteessa, ellei mitään kivaa pikku anarkiajuttua ole näköpiirissä. Sitä paitsi on aina kiva, kun dokaamiselle keksitään järkevä syy, etenkin näin kekrinä, jolloin entisaikaan istuttiin visusti kotona menneiden vainajien muistoksi tai pelossa. Vielä nytkin pyhäinpäivä on vähän ankea juhla. Myös nuorten kesäiset Kaljakelluntasessiot ovat kivoja, samoin itsenäisyyspäivän geimit linnan edustalla. 

Kunpa pääsisi seuraamaan tilannetta kärpäsenä katossa! Miten nuoret riistetyt  kömpivät nikottelevasta dösästään vaikkapa sen lehdessä olleen yksinhuoltajan pojasta lääkäriksi nousseen ahnukin aidan takana. 

Voi kuvitella, miten nuoret nälkäiset katselevat seinänkokoisten akkunoitten takaa räkä nenästä ryysyille valuen ja tyhjää nieleskellen, kun lahtari makoilee valkoisella nahkasoffallaan osakepapereitaan selaten ja puhuu paskaa. Nyrpeä ämmä selaa matkailuesitteitä ja naputtelee kukikkkailla rakennekynsillään kromattua marmoripöytää, ja  kakarat katselevat yläkerrassa jättiscreeniltä  musavideoita ja Amerikan kanavia.  Avonaisista autotallin ovista näkyy pari ferraria ja kakaroitten  porsset. Jokunen palvelija huristelee sähköpotkulaudalla pitkin talon lasitettuja käytäviä hopeatarjotin kädessään ja sillä teräskupu ja samppanjapullo  jäissä.

Toivottavasti saadaan jälkikäteen lukea vasemmistonuorten raportteja lehdistä. Kyllä eriarvoistumiselle on tehtävä jotakin! Kuilu syvenee! 



Loppuun keräsin teille sananlaskuja aiheesta Köyhät ja rikkaat. 

                  
* Pennisä on omasuutesi alaku. 


* Molemmat hyvä: veleka ja raha.

* Sen kunniaks' ku sisko pääsi sahalle töihin.

* Mitä enemmän rikkautta, sitä enemmän ahaneutta.

* Setelirahhaa nii palijo että seinät tapetois.

* On siinäki lehemän ostaja, ku ei oo köyttä eikä rahhaa.

* Rikkaat ne reellä rellestää.

* Soso Sovio rikas, porvarin poika minäki!

* Kauan on köyhä kallellaan ennenku kaatuu.

* Kurijuutta kurijuuven päälle, sano huutolainen, ku kerijalaisen päälle kaatu.