27.7.2020

Minusta tulee pähkinä seurassasi



Nyt kun olen päässyt eroon korona-ajan halvoista serloista, haluan taas sijoittaa pääomaani kauniisiin toilettirulliin, yksinäisten päivieni ja iltojeni iloksi. Kun ihminen tulee tiettyyn ikään, alkaa arvostaa muutakin kuin edullista hintaa ja käytännöllisyyttä. Ilo on revittävä irti siitä, mikä on omaa napaa lähellä.

Kauniita toilettipapereita on  markkinoilla, kun etsii eikä osta niitä kyykkypapereita marketin alahyllyiltä. Esimerkiksi Embolla on ruusukuvioista toilettipaperia. Joka toinen rulla on vaaleanpunainen, joka toinen vihertävä. Ilahdun aina, kun vaaleanpunainen rulla alkaa, sillä se on vielä kauniimpi kuin vihreä.  

Embo onkin vakiomerkkini, kahdeksan rullan pakkauksissa, niin ei vie tilaa toiletin nurkassa. Mikään ei ole niin banaalia kuin  valtavat tarjouksesta ostetut säkkivarastot keltaista tai harmaata serlaa  saunan lauteilla, josta ne heivataan jonnekin saunomisen ajaksi. 

Nyt, koronankin vähitellen unohtuessa, ostin taas pakkauksen kaunista toilettipaperia, tällä kertaa Lambin. Siinä näytti olevan säkeitä kirjoitettuna kauniilla romanttisella käsialalla. Ihanaa! Nyt on kiva mennä asioimaan toilettiin! Hintaa en katso näin välttämättömissä ostoksissa. Säästän vaikkapa siinä, etten juurikaan syö punaista lihaa. Valkoinenkin liha alkaa olla listallani kyseenalaista. 

Katsoin  nimittäin eilen Luonto-Liven sääksipoikueen kasvua, ja siinä kidutettiin kalaparkoja. Äitisääksi toi pesään jumalattoman suuren kalan, joka sätki henkensä hädässä. Mitä tekivät nämä julmat pikku sääksilapsipedot? Iskivät kyntensä ja koukkunokkansa kalan kasvoihin ja vartalon lihaan ja raastoivat siitä palasia kalarukan vielä eläessä. Olisivat edes odottaneet, että kala tyytyy kohtaloonsa ja kuolee. En voinut katsoa. Luonto-Live ei olekaan aina kovin suloista katsottavaa. Kaikki me täällä Telluksella syömme toisiamme. Kasvitkin kuulemma huutavat, kun niitä taitetaan.

Sivuloikan jälkeen - ne ovat erityisen sallittuja ja toivottuja tässä blogissa, rakas lukija -  takaisin aiheeseen. Avasin tänään Lambin ensimmäisen rullan ja tällaisia säkeitä se tarjosi toilettinautintoon:

Olet ihana, koska näet minut kokonaan ja olet siinä vielä.

Minusta tulee pähkinä seurassasi.

Tassusi sipaisu poskelleni sai taas polveni pehmeiksi.

Olet täydellinen sellaisena kuin olet. Muista että sinä riität.

Rakas, olet valoni, olet voimani. Rinnallasi on hyvä olla.

Pelasin Tinderiä ja voitin.

Rakastan pieniä sormenjälkiä ikkunassa.

Rakastan sinua eniten silloin, kun heräät aamulla tukka pörrössä ja silmät sikkurassa ja hymyilet vain minulle.

Tekisi mieli sanoa, että aina meidät vanhat ämmät unohdetaan. Tuommoista siirappista haavemaailmaa, jota ennen luettiin Reginasta ja Nyyrikistä. Kaikki markkinoidaan nuorille ihmisille, lähes teineille, joilla ei vielä edes ole rahaa. Me vanhat istumme säästöjemme päällä ja meillä olisi varaa sijoittaa laadukkaaseen toalettipaperiin. Vaan ei meille mitään markkinoida. Koronassakin käskettiin pysyä kotona ja kauppareissut kiellettiin. Voin kertoa nyt, hähää teinixit, että minulla pankkitilini kasvoivat kohisten enkä aio testamenteta pääomaani teille, vaan ostaa itselleni loppuelämäni ajan luksustoilettipaperia ja kalliin kameran ynnä muuta tarpeellista ja kivaa..

Pankaapas siis siellä markkinointiosastolla ne Lambien lauseet uusiksi niin että me pirteät hyväpyllyiset parhaan nuoruutemme ja haavemaailmamme ohittaneet voimme myös lukea rullan lauseita hyvillä mielin. Miten olisi vaikka nämä: 

Ei se vanhakaan omena aina ryppyinen ole. 

Vielä kulkee, sanoi Reiska Impin mopoa.

Viel on truutissa vettä, sanoi Impi Reiskaa.

Plomsis, sanoi Pekka kun hampaat viskilasiin putos.

Rock rock, sanoi Raija, kun kukon näki.

Vai mitä?

19.7.2020

Kaksi kauheaa tapausta


1. kauheus
"Iltalehden lukija oli lauantai-iltana Jyväskylän Tourujoen rannalla iltakävelyllä, kun hän päätti istahtaa hetkeksi nurmialueelle. Lukija kertoo istumapaikalta olevan suora näkyvyys joenrannalle laiturille. Lukija kertoo havainneensa liikettä laiturilta ja katsoneensa tarkemmin. Sitten hän ällistyi.
– Kyllä siellä selvästi seksiä harrastettiin ja paljas takapuoli vilahti, Iltalehden lukija kertoo.
Lukija kertoo samantien tarttuneensa puhelimeen ja videoineen pariskunnan herkkää hetkeä. Iltalehti on nähnyt lukijan kuvaaman videon, josta selvästi näkee, että kaksi ihmistä todella harrastaa seksiä joenrannalla.
Videon kuvaamisen jälkeen lukija päätti soittaa hätäkeskukseen."
 2. kauheus 
"Vantaalainen Eva Tawasoli oli keskiviikkona lopettelemassa työpäiväänsä, kun hän kohtasi Tikkurilassa tien risteyksessä moottoripyöräilijän. 
– Katsoin puhelintani, ja yhtäkkiä huomioni kiinnittyi viheltelyyn. Huomasin, että moottoripyöräilijä pysäytti pyöränsä. Hän katsoi minua, vihelteli ja mumisi jotakin sekä näytti samalla penistään. Hän ihan selkeästi odotti, että minä lähestyn, Tawasoli kertoo.

Kun Tawasolin piti ylittää jalkatie, hän puhutteli miestä ja jäi tämän tielle seisomaan. Paikalla oli hänen mukaansa muitakin ihmisiä ja kauempana myös pikkulapsia.

– Kysyin, miten hän kehtaa tyydyttää itseään julkisella paikalla. Mies ei selkeästikään odottanut, että minä blokkaan hänen tiensä, ja yritti peruuttaa pyöräänsä taaksepäin. Samalla siirryin sivummalle ja rupesin nauhoittamaan videota.
- -
Tapahtuman jälkeen Tawasoli käveli Tikkurilan torille päin, jotta löytäisi mahdollisesti siellä partioivan poliisin."


Kaksi  kauheaa tapahtumaa. Niin ilmeisen kauheaa, että olen ymmälläni. 

Analysoin tapahtumia katselemalla  Googlesta vanhoja eroottisia taideteoksia, joissa vilahtelee peniksiä. David-patsaalla on erikoisen kaunis penis. Pieni ja  suloisen huomaamaton, kuin mikä tahansa ihmisen elin, ei nenänpäätä kummempi. Ei erikoisen paheksuttava. Goljatin penis ei tule eteeni, mutta en sitä erikoisesti haekaan. Tuli vain mieleen, että olisikohan se jollain tasolla merkittävämpi. 

Jostain syystä eksyn homoerotiikan puolelle, ja sieltä kuulkaapas, arvon lukijat, löytyy merkittäviä peniksiä, muhkeita muotoja, joita moni varmaan mielellään videoisi poliisille näytettäväksi.

Harmittelen, että minun hehkeimpänä nuoruusaikanani ei ollut vielä älykännyköitä. Nimittäin minullakin olisi ollut videoitavaa. Kerran minua jopa talutettiin väkisin lähiön pajupöheikköön niin että jalat eivät maahan yltäneet, mutta kuvauskäsi olisi voinut toimia. Toisen kerran minulle myös vislattiin, kuten toisen jutun Ewalle, ylioppilaskylän tien pusikosta. Pörröpääpoika seisoi puskan edessä elin kädessä ja takoi sitä urahdellen vimmatusti. Vannon, että olisi tullut vauhdikasta kuvaa teille. Siinä oli näkijän sukupuolisiveys kyllä vaarassa.  

Vaan takaisin Iltalehden uutisiin. Mikä noita uutisia yhdistää? - No se ainakin yhdistää, että molemmissa tilanteen näkijä-kokija on järkyttynyt niin pahoin, että on ryhtynyt videoimaan järkytyksensä kohdetta saattaakseen mitä ilmeisimmin muutkin saman siveysshokin äärelle. Vai mitä? Mitä te, arvon lukijat, ajattelette sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta? Onko siinä sielu vaarassa vai mikä?

(Maalaus François Pascal Simon Gérard )

8.7.2020

Haavoittunut asema



Näyttää siltä, että valhe ja totuus -kisassa totuus voittaa, kuitenkin. Ulkoministeri Pekka Haavisto on saamassa syytteen kahdesta rikoksesta. Poliisi epäilee Haavistoa sekä virkarikoksesta että yhteistoimintavelvoitteen rikkkomisesta. Käsittääkseni syyte merkitsee ulkoministerin varmaa eroa tehtävästään. 

Tämä on oikein, kaiken esilletuodun tiedon mukaan, ja vaikka moni on puolustellut Haaviston tekoa. Ministeri muka saa käskeä alaisiaan, ja on alaisen oma vika, jos hän ei tottele. 

Kyseessähän oli kuitenkin käsittääkseni juridisesti kyseenalainen teko, laittomuus, josta Pekka Haavisto koetti vierittää mahdollisen tulevan vastuun alaisensa niskoille, jotta itse säilyisi puhtaana pulmusena. Suomalaisella älymystöllä on outo tapa pitää vähemmistöihin kuuluvaa miellyttävää ihmistä kaiken pahan yläpuolella olevana, vaikka hän tekisi silmiinpistäviä virheitä. 

Jos käy niin, että eduskunta kuitenkin päättää olla nostamatta syytettä ministeriä vastaan hallituspuolueitten äänten turvin, voidaan kysyä, onko millään totuudella enää Suomen politiikassa väliä. Ja miten voi olla tällainen kuvio, että eduskunta päättää itse tekemiensä virheitten oikeuskäsittelystä? Miten tämä on Suomessa mahdollista?

Toinen kummallinen ja kuohuttava asia tänään on uutisointi, joka tiedottaa sitä sun tätä. Suomeen on radiouutisten mukaan saapunut 49 nuorta miestä, yli 14-vuotiasta afganistanilaispoikaa. Tulijoita piti alkuun olla 25, kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevaa  lasta, ja mieluiten tyttöjä, joita Suomi toivoi. 

Ylen mukaan taas  Suomeen ja Portugaliin on siirretty yhteensä 49 lasta, suurin osa poikia, ja Migrin mukaan sitten taas tiedot eivät pidä alkuunkaan paikkaansa. Suomeen ei ole vielä siirretty lapsia ollenkaan. 

On vaikea uskoa, että elämme informaatioyhteiskunnassa.    Mikä tässä mättää? Onko vaikea laskea nuppilukua lentokoneeseen menijöistä? 

Ja mikä siinä siis mättää, että todennäköisesti Suomeen on tullut/ on tulossa/ tulee tulevana vuonna tuohikuussa pelkästään nuoria hyvävoimaisia miehiä, vaikka täällä odotetaan sylit avoimina paijattavia pikkuisia tyttöjä äiteineen, ja heikkoja vanhuksia. Miten voi olla mahdollista, että nuoret miehet ovat kerta toisensa jälkeen muka kaikkein heikoimmassa asemassa? Jokin tässä yhtälössä menee nyt kyllä railakkaasti metsään.

(Maalaus Mukaelma Hugo Simbergin Haavoittuneesta enkelistä)

2.7.2020

Uusi jäsen idolitarhassani heittää intersektionaalisen feminismin romukoppaan




"Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ei edistetä uusilla vierailla sanoilla. Uusia termejä voidaan keksiä ja käyttää vain silloin, kun vanhat eivät kelpaa. Minun puolestani suurimman osan uusista ”hienoista” termeistä saisi heittää ”romukoppaan”.

Esimerkiksi sana ”rodullistettu” on vastenmielinen ja ampuu itseään jalkaan. Jos tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ilmentää, että jokainen on yhtä arvokas ja että olemme kaikki yhtä ihmiskuntaa, niin miksi keksiä uusi termi, jonka kantasanana on rotu? Mitä seuraavaksi, ”jalostettu”?"

Näin sanoo Seida Sohrabi ampuessaan lehdessä sisäministeri Maria Ohisalon sisäpoliittisen ohjelmajulistuksen intersektionaalisesta feminismistä, johon Suomen sisäpolitiikka nyt näyttää ensisijaisesti keskittyvän. Sohrabi kritisoi voimakkaasi Ohisalon  halua  nähdä muslimihuivi yhdistettynä naispoliisin virka-asuun. 

Sisäministeri edistäisi Sohrabin mukaan ihmisoikeuksia, jos hän kannustaisi musliminaisia vapautumaan patriarkaalisista perinteistä ja kertoisi  naisille, että he voivat veljiensä lailla olla poliiseja ilman huivia. 

Miten voi olla näin, että joku pakolaistaustainen kolumnistinretale  tuntuu miljoona kertaa älykkäämmältä kuin Suomen sisäministeri? Vaan niin se vaan on. Sohrabi haluaa korjata patriarkaalisia rakenteita, Ohisalo ylläpitää patriarkaalista keskiaikaista järjestystä, jossa naiselle armollisesti suodaan joitakin erivapauksia. 


Olen nyt siis saanut uuden idolin naistarhaani, johon kuuluvat ennestään mm. kirjailijat Leena Krohn, Pirkko Saisio, ihmisoikeusaktivisti Maryam Namazie. Heitä yhdistää rohkeus ja kyky sanoutua irti laumasuojasta ja ns. oikeinajattelijoiden tuesta. Kautta aikojen maailmaa on muutettu juuri näin, ei parvissa uiskennellen.

Jokainen idolitarhani nainen puolustaa kaikkien naisten ihmisarvoa unohtamatta musliminaisten orjuuttamista, joka on itselleni kynnyskysymys feminismissä. Minulle ei ole olemassa feministiä, joka ei nosta musliminaisten asemaa ykkösasiaksi ja taistele sen puolesta enemmän kuin nyt muodissa olevan oman sukupuolisen toiseutensa, mikä se sitten liekään. Toiseuttaan ehtii toteuttaa myöhemminkin, kun todelliset naisorjuudet on ensin selvitelty.

Oikea feministi ei siis sulje silmiään poliittisen korrektiuden nimissä pienimmältäkään naissorrolta. Oikea feministi ei osta sitäkään selitystä, että mutta kun naiset itse haluavat huivinsa ja kaapunsa. 

Ihminen tottuu istumaan vaikka tikun nokassa, jos hänen sukunsa on tikussa ikänsä istunut. Lopulta muu istumistapa on hänelle väärää ja tikussa istuminen oikeaa. 

Muistakaamme tässä yhteydessä Simon Skyliittaa, pylväskilvoittelijaa, joka taivaaseen päästäkseen asui askeettisesti ensin kolmimetrisen, sittemmin jopa kaksikymmentämetrisen pylvään päässä, niin että persus oli märällä ruvella. Eihän hän muualla enää osannutkaan asua. Siitä ei ole tietoa, pääsikö Simon taivaaseen. Kenties, toivotaan niin. Mutta persus ruvella hän eli, ja näin ei tarvitsisi enää olla.