Nolo tilanne

Ostan ruokani mökillä ollessani kylän kaupasta, osuuskaupasta, niin kuin täällä sanotaan Salen myymäläpisteestä. Kaupan ulkopuolella on lauantaisin paikallisen kalastajan, Erikin,  kalapöytä, josta saa kalastajan itse savustamaa lohta, siikaa, ahvenia ja lisäksi tuoretta silakkaa jäämurskasta. Herkkuja, joiden edessä on  pitkät jonot, ja myynti käy nopeasti viimeiseen silakkaan asti. 

Unohdan vaan aina nostaa seteleitä ostosta varten, sillä kalastajalle maksetaan vain rahalla, hänellä ei ole pankkikorttihöylää. Olin jo pyytänyt tietyn palan savukalaa, ja Erik kääri sen ensin voipaperiin ja sen päälle vielä valkeaan pergamiinipaperiin. Ojensi käärön minulle ja minä tökötän korttiani. 

- Onko sulla S-korttia, kysyy Erik.

- On, joo, ilahdun ja tökötän sitä.

- Mene tuanne kauppaan ja nosta siellä rahaa.

- Joo, niinhän mää teen. Pidä se kala siinä odottamassa, palaan heti.

Teen kaupassa tarvittavat ostokseni ja maksan Nordean kortillani viilattuani ensin bonukset S-tilille. 

- Nostaisin tällä vielä viisitoista euroa kalatiskille.

- Okei, sanoo nuori kassatyttö ja näppäilee jotakin. - Täällä ei nyt oo mitään, ei onnistu.

- Taatusti on, puuskahdan, ihan varmaan on. Mikä siinä kortissa nyt on.

Unohdan autuaasti, että lomalle lähtiessäni siirsin S-kortin bonussäästöt Nordea-tilille. Tili on siis oikeasti tyhjä. Taakseni on kertynyt jonoa ja näytän varmaan onnettomalta punaisine poskineni. Taaimmaisena on pulska  miekkonen iloisissa tunnelmissa kaljaostoksilla. 

- Hei rouva, mää annan sulle sen kympin niin saat sen kalan.

- Kiitos, en mää tarvi, hymyilen miehelle, varmaan jäykästi, ja poistun hyväryhtisenä ostoskorini kanssa ulos. Edessä on vielä kalaostoksen peruutus kalastajalle. 

Liityn kalajonoon ja kun vuoroni tulee, kakaisen ulos etten saanutkaan nostetuksi kortillani rahaa, siinä oli joku fiba. Kalastaja hymyilee ahdingolleni ja kysyy, haluaisinko hänen tilinumeronsa. Haluanhan minä. 

Poistun muina miehinä kalakääreeni kanssa. Ja maksan kotona heti kalan, tasaan summan hieman ylöspäin. Syön sitä isoa savukalaa kolme perättäistä päivää, ja muistelen joka syöntikerralla sitä, miten ihminen selviää pulasta kuin pulasta aina jollain ihmeen konstilla. Ja aina löytyy myös auttajia, jos avun vaan ottaa vastaan. Kannattaa hakeutua noloihin tilanteisiin. Oletko sinä, hyvä lukija, koskaan nolannut itseäsi? Tai luullut nolanneesi?

(Ylempi kuva: ?, olen hukannut taiteilijan nimen, alempi kuva Iines, mies kesämarkkinoilta)

Ennen kaikki oli paremmin?

Tuommoisen kuvassa olevan heinäharavan rautasatulassa olen täällä mökillä lapsena istunut. En työssä, vaan kun se oli pihassa, erään sukulaisen. Se samainen heinäharava oli samalla pihalla kuin silloin, eli tässä minun naapurissani, vielä muutama vuosi sitten. Himoitsin sitä omalle mökkipihalleni, itetaiteeksi. Olisin kylvänyt sen piikkeihin krasseja ja köynnöksiä kiemurtelemaan. Reikäinen rautasatula oli taidokasta työtä, mahtoiko olla sepän tekosia. Ja katsokaa noita upeita pyöriä. Hienommat kuin hienoimmat Teslan vanteet. Nyt kaunis esine on viety pois.

Heinäharava pelaa aina, jos niin halutaan, siihen ei vikoja tule. Vaan keväällä hankittu tuliterä läppärini brakasi täällä mökillä heti.  Se ei käynnistynyt päivityksen jälkeen. Sininen ruutu vain välkähti, mutta ei avannut Windowsia. Puhelinneuvontakaan ei tuottanut tulosta. Mökillähän läppäri on ehdoton, ellei ole televisiota tai muita laitteita. Sillä voi katsoa televisiota, Areenaa ja muita palvelevia instansseja. Läppäri on myös pakollinen kuvien käsittelyä varten. Nyt en saa niitäkään purettua kameralta. Olen tabletin varassa, ja sillä nytkin naputtelen. Läppäri on nyt Atk-avussa (nimi muutettu), hyvin epämääräisessä yrityksessä Uudessakaupungissa.

Yritys on kuitenkin saanut positiivisia arvosteluja, ja toisekseen, se oli ainoa liike, jonka löysin tarvottuani helteessä. Paikka oli  niin täynnä koneen osia, romua ja sekalaista tilpehööriä, ettei sekaan ollut mahtua. Lattioilla, hyllyillä kattoon asti. Kuin hamstraajan koti. Jäin ovensuuhun koneeni kanssa ja meinasin pyörtyä kuumana seisovaan paksuun ilmaan. Mies puhui toisen huoneen perällä puhelimeen, yski ja räki ja aivasteli.  Hänellä oli tulipunainen nenä ja mietin, onko se viinasta, koronasta vai onko siinä ruusu. Se jää arvailun varaan, pääasia että hän osaisi korjata koneeni. Kerron teille myöhemmin ruusunenän taidoista, vaikka ette kysyisikään.

Katson kaihoten valokuvan naisihmistä. Kuinka helpolta hänen menonsa näyttää. Mikään ei tilttaa. Näkee selvästi, että kaikki on hyvin, sen verran kepeää on meno kesähelteessäkin. Ennen kaikki oli paremmin, kai maan hallituskin, joka oli paras ikinä, jos kysymään ruvetaan.

Mitä tulee uuteen Petteri Orpon hallitukseen, se tuntuu lyöneen ällikällä ihmiset. Tuli siitä kuitenkin valmista, ja laaja ohjelma valmistui sovitussa ajassa. Ihan kuin jokuset toimittajatkin olisivat odottaneet epäonnistumista. Parku on ollut ennennäkemätön. Entisen hallituksen kannattajat ovat käyttäytyneet kuin jokin virhe olisi tapahtunut, kuin ihmiset eivät olisi ymmärtäneet, ketä ja mitä äänestivät.

Minua hämmästytti uudessa hallituksessa vain persuministerien korkea koulutustaso. Kun heidänhän piti olla vähälahjaisia heikkolukutaitoisia epäonnistujia. Enemmän koulutusta heillä vissiin on kuin meillä yhteensä. Sieltä löytyy tohtoreita ja tuomareita ynnä muuta. 

Opetusministerin valintaan olen vähän tyytymätön. Anna-Maja Henriksson. Kun ne lapset pitäisi nyt niillä lisämiljoonilla opettaa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Pelottaa jos Henriksson suuntaakin rahaa vain tietyille vähäosaisten lohkoille, erityisoppijoille ja maahanmuuttajille. Erityisoppijat tarvitsevat tukea, tottakai, siitä ei ole kahta sanaa, samoin maahanmuuttajat. 

Tuki ei kuitenkaan saa olla pois koko luokan opetuksesta, sillä nimenomaan koululaisten yleistasossa on todettu kehno tila: kaikkien lasten tulee saada lisäopetusta tasavertaisesti. Laskenut koulutustaso kertoo, että vikaa on koko systeemissä, inkluusiossa, kurin puutteessa ja digivehkeiden käytössä. Tablettien sijaan jokaiselle koululaiselle tulee antaa omat kirjat, vihot ja kynät. Ja se kaunokirjoitus takaisin, kiitos! Sen on todettu kehittävän aivojen tiettyjä osia ja loogista päättelykykyä, mitä digivehkeet eivät tee. Ortografiaa tarvitaan. Yhtä varmasti kuin hevosta heinäharavan eteen.

(Valokuva Ylen Äkkilähtöjä historiaan -sivuilta)

No täällä taas, mökillä

 

On saavuttu länsituuliin, tai ei tuuliin vaan lämpöön ja aurinkoon. On pitänyt kiirettä, naapurien kanssa ja Arskan kanssa. Arska on putkimies ja tekee, mitä käsken. Eilen raivattiin merenpuoleinen pusikko ja toisella kädellä, mutta taitavasti Arska uusi vessanpönttöni liikkuvat osat. Ei siinä mitään, mutta kun hän selostaa minulle kaiken, mikä on minkin kumitulpan ja rattaan tarkoitus. Kun valitin vessasta tulevaa pahaa hajua, jota ei ole ennen ollut, hän tiesi siihen heti lääkkeen: lattiakaivo on kuiva. Sinne vaan suihkaus vettä, ja haju on pois.  Ettäs tämänkin tiedän. Kiva kun naisihminen saa paikat kuntoon. 

Aamulla kun heräsin, huomasin pihalla pupun, oikeammin metsäjäniksen. Siinä se puputti aivan ikkunan alla ja oli suloinen. Illalla vuorostaan mustarastaan poikaset säntäilevät pihalla edestakaisin. Ja vanha tuttu kirjosieppo tuijottaa sisään omenapuun oksalta. Orava töppöjalkoineen ei ole vielä juossut  katolla.

Katsoin eilen ensimmäisen osan kohutusta  televisiodokumentista  viidestä naisesta, edellisestä hallituksesta. Ensimmäinen osa ei ollut huono, mutta yhdyn siihen televisioarvostelijaan, joka sanoi, että dokumentissa korostuu eniten naiseus. Niin korostuikin, heti ensi metreiltä. Ministerit näytetään naiseutensa läpi ja äiteinä, kaikki erilaisista säröisistäkin kotioloista lähtöisin olevina. Minusta juuri tämä näkökulma korostaa jonkinlaista turhaa sankaruutta ja uhrautuvaisuutta. Onhan useissakin  tutkimuksissa todettu, että esimerkiksi yksinhuoltajuus ei sinänsä huononna lasten koulumenestystä. Yksinhuoltajien lapset ovat pärjänneet yhtä hyvin kuin kaksinhuoltajienkin. 

Toivottavasti sarjan muissa osissa korostuu enemmän ministerien tekeminen ja vaikkapa persoonallisuus kuin naiseus. Tämä naiseuden painopiste dokumentissa on toki ymmärrettävää, koska monissa maissa naisten korkeat karrieerit  ovat edelleen jonkinlaisia ihmeitä - viittaan tässä vaikka Amerikoihin ja useihin Euroopan maihin, esimerkiksi Saksaan ja Ranskaan.

Hallitus sai ohjelmansa valmiiksi. Kuuntelin puheet pihalla istuen, puhelimestani. Minusta kaikki tulevat ministerit puhuivat innostuneesti ja hyvin, uskoen ohjelmaansa. Se kyllä vähän nauratti, kun Antti Lindtman väänsä tekoitkua kertoessaan, miten kamalaa kyytiä oikeistohallitus nyt antaa vähäisille ja kärsiville. Kissan villat, minä sain toisenlaisen kuvan. Nyt alkaa lyyti kirjoittaa. Vaikka toki uskon siihen, että ay-väki kaivelee jo taistelukirvestään esiin, samoin nyt runsaasti tuetut, joiden tukiin tulee ehtoja ja rajoitteita ja laskua. Itse odotan pakollista  suomen kielen opetusta kaikille naisille, jotka haluavat suomalaisiksi. Näin he kotoutuisivat paremmin ja ehkä irtautuisivat ennen pitkää tossuna olostaan.

(Valokuva Iines)

Mitä tehdä lehtokotiloille?

 

Satuin lukemaan jostakin somen laineilta huolestuneen kysymyksen. Ihminen oli kummissaan siitä, mitä hänen tulisi tehdä lehtokotiloille, jotka ovat vallanneet hänen puutarhansa. Ne syövät kasvien lehdet reikäisiksi.

Neuvoja sateli aina kiehuvista vesistä, happokäsittelyistä, myrkytyksestä kantapään alla murskaamiseen  asti. Suurin osa oli helpon murskaamisen kannalla.

Vaan kysyvä ihminen ei raatsinut murskata eikä kiduttaa eläviä olioita kuoliaaksi. Ymmärrän häntä hyvin, koska minulla on sama ongelma etupihallani, joka on kiinteässä yhteydessä naapurin maahan, siis jaamme maan puoliksi, hänen puolensa ja minun puoleni. Naapuri kertoi poimineensa toistakymmentä kotiloa ja murskanneensa ne lituskoiksi ennen kuin vei biojätteeseen. Hän oli jopa pyörittänyt kantapäätään kotiloiden päällä. Nyökkäilin  myöntäen ongelman suuruuden. Kerroin, että olin nähnyt kaksi sepelkyyhkyä eilen yhteismaassamme etsimässä kotiloita hiukopalaksi. Sitä en kertonut, että otin kyyhkyistä ja kotiloista pari kaunista kuvaa.

Olen kuitenkin ratkaissut asian niin, että poimin lehtokotilot pieneen purkkiin tai käteeni, jos niitä ei ole monta ja kannan ne kauemmas, jossa heitän ne niin pitkälle nurmikkoa kuin pippuri kasvaa. On armollisempaa antaa ne lintujen ruoaksi kuin murskata kantapään alla. Tämän teen tietenkin niin, ettei naapuri huomaa touhujani.

Onko muuten montakaan kauniimpaa eläintä kuin lehtokotilo? Sehän on kuin pieni taideteos. Se osaa paritella ja lisääntyä, sillä on elämä. Sen ylitse puhaltaa suuri tuuli, jolloin se vetää sarvensa ja menee kuoren sisään värisemään. Se on kuin rintakoru.

Elämä on myös sikiöllä, ihmisen alulla. Tästä kristillisdemokraattien aloitteesta on noussut kiivas pöhinä viestimissä. Orpo tyrmäsi sen kättelyssä kokoomuksen osalta. Aloitteen sisältöhän on se, että terveydenhuoltohenkilöstö voisi omantunnon syistä kieltäytyä suorittamasta aborttia. Nyt tilanne on käsittääkseni sellainen, että tehtävästä ei voi kieltäytyä, vaikkei sitä moni lääkäri teekään mielellään.

Minua ei pöyristytä tämä ehdotus mitenkään, sillä en pystyisi itsekään ottamaan tai tekemään aborttia. En ole kuitenkaan kieltämässä aborttia, sillä sille on selkeästi tarvetta, koska vahinkoja sattuu ja raiskauksista voi seurata raskaus. Abortin hakijoilla on omat perusteensa ja elämäntilanteensa.

Vaan se, mikä oudoksuttaa tässä asiassa nyt, on niiden perusteiden laatu, joilla kristillisdemokraattien aloite teilataan. Jyrkin kanta on vihreiden Fatim Diarralla, jonka lausunnon mukaan  aloite on ihmisvihamielistä politiikkaa. Vihreiden Saara Hyrkkö näkee aloitteen naisen oikeuksien kaventamisena: naisilla on oikeus päättää omasta kehostaan. Demarien Ilmari Nurminenkin puhuu naisten itsemääräämisoikeudesta, jota abortin suhteen parannettiin Sanna Marinin hallituskaudella siten, että ennen 12. raskausviikon loppua tehtävissä aborteissa ei jatkossa enää tarvita lääkärinlupaa, eikä abortille tarvitse esittää perusteita. 

Kristillisdemokraattien aloite nähdään paljolti uskonnollisessa viitekehyksessä, sillä vastustavissa puheenvuoroissa esiintyy  uskonnon sivaltelua. Tämä voi toki johtua aloitteen esittäjäpuolueesta. Voisi kai kuitenkin kysyä, ovatko  eettiset kysymykset automaattisesti uskonnollisia, jos puhutaan omantunnon kysymyksistä. Eikö kyseessä ole lopulta valtavan iso eettinen kysymys, moraalipohdinnan paikka? Olisiko se joltakulta tai jostakin pois, jos lääkäri saisi halutessaan kieltäytyä abortin teosta? Halullisia varmaan on kuitenkin valtaosa. Vai mitä te arvelette? Voidaanko puhua lääkärin ihmisoikeuksista tässä yhteydessä?

(Valokuva Iines, Lehtokotilon poseeraus heinäkuisella pellonsyrjällä)