Mieli kirkkaana ja paita puhtaana

Viime vuonna pukeuduttiin punaiseen,
oli metoo ja suuri huuto,
tuomioita jaettiin virtuaalisilla toreilla,
päitä putosi, maineita murskautui,
töitä - suuriakin - loppui, itsemurhia tehtiin.

Tulevana vuonna pukeudutaan kalakuosiin, on silakkaliike
ja nouseva uho, taivaanrannalla punaiset pilvet.
Luoja armahda minua tältä kiihkolta,
anna minun pysyä irti tästä
hurmaavasta massapsykoosista,
joka kaataa kansaa kaikkialla,
missä Totuus on.

Luoja, anna minun nähdä malka omassa silmässäni, etten vastaisi vihalla vihaan! Olenko minä  tällöin yhtään parempi ihminen kuin vihaajakaan?

Anna minulle rauha, joka on ylitse kaiken öyhötyksen. Älä anna minun langeta yhdenkään ihmisen tai aatteen eteen kasvoilleni tulevana vuonna.  Anna minulle kirkas oma mieli ja puhdas paita, kun siirryn vuoteen 2020. Vaikkapa tämän maailman kauneimman runon sanoin:

“Pyhä Tuntematon,
Käsittämätön,
Pyhä Näkymätön,
anna meille rauha.

Anna meille rauha,
joka yhdistää poisnukkuneet
ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä.
Anna rauha,
joka käy yli kaiken ymmärryksen.
Sinun rauhasi,…
anna se heille ja meille.”

(Lassi Nummi, Requiem)

*

(Lauluesitys elokuvasta Mies ilman menneisyyttä, Aki Kaurismäki; 
tekstiviittaukset silakkaliikkeeseen)

Vanhat joulukortit kertovat

Kas näin se käy,
kaks miekkosta rinnakkain
kylki kyljessä limittäin.
Ei kysy luonto lupaa onneen,
se tulee jos on tullakseen,
jos vastaan ottaa sen.

Niin kaunis on maa,  metsä ja tähti,
ett tonttu ja possu laulamaan lähti.
Lallati laa, joulu jo saa,
himpula, rimpula,
laulakaa lapset ja kaikukoon maa!
Possulla kohta on hauskaa.

Lumiukkoo naurattaa,
kun Mirjam ukkoo kutittaa.
Lasse seuraa hymyillen,
ja lumi kirjoo kuvasen.

Pieni tyttö näki unta:
Kunpa vielä saatais lunta.
Pilvitytöt  matkaan lähti,
tiputteli lumitähtii.

Juhlii metsä, juhlii maa,
enkeli laulaa rauhan sanomaa.
Hyvää joulua kaikille!

Viisi ja viisi

Koulujen joulujuhlat ovat näytelmien ja tarinoiden aikaa, poislukien tiernapoikaperinne ja kirkkolaulu syntymäpäiväsankareineen.

Hölmöläistarinoista ei kai ole kukaan vielä pöyristynyt? Kaikkihan niitä rakastavat, ja nauravat hereästi ja pelkällä hyvällä  noille onnettomille mutta rakastettaville tunareille.

Tässä, rakkaat lukijat, teille yksi vanha kansantarina joulua odotellessa. Ja nyt mennään! Näin se käy,


Lausujat: Tytöt ja pojat. 


TYTÖT: Hölmölässä oli akkoja.

POJAT: Hölmölässä oli ukkoja.

TYTÖT: Akat kulkivat pellon vasenta reunaa.

POJAT: Ukot kulkivat pellon oikeaa reunaa.

TYTÖT: Akat huusivat: Nyt uimaan!

POJAT: Ukot huusivat: Nyt uimaan!

KAIKKI: PULIPULIPULIPULIPULI

TYTÖT: Akat kuivasivat itsensä.

POJAT: Ukot kuivasivat itsensä.

KAIKKI: Olipas mukavaa!

TYTÖT: Akat huusivat: Ollaanko me kaikki tallessa?

POJAT: Ukot huusivat: Ollaanko me kaikki tallessa?

TYTÖT: Akat huusivat: Minä, yks, kaks, kolme, neljä.

POJAT: Ukot huusivat: Minä, yks, kaks, kolme, neljä.

KAIKKI: Apua kuka puuttuu?

TYTÖT: Akat painoivat nenänsä maahan.

POJAT: Ukot painoivat nenänsä maahan.

TYTÖT: Akat laskivat uudestaan: Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi.

POJAT: Ukot laskivat uudestaan: Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi.

KAIKKI: Kaikki ovat tallessa! Valtakunnassa kaikki hyvin.

Eksät ja nyksät

Sananen uusiohallituksesta, voisipa sanoa uusioperheestä, sillä ministerinsalkkuja on kivasti kierrätetty ja erotuksista huolimatta ketään ei ole erotettu. Eksät ja nyksät ovat somasti keskenään. Sosiaalidemokraattien nimityksiä on sivuttu jo edellisen keskustelun lopussa, joten niistä ei enempää.

Jään odottamaan eniten nyt vihreiden ministerinimityksiä. Vaaranpaikka pääministerille on Haaviston kohtalo. Jos hallitus Marinin suulla lupaa tukensa Haaviston ulkoministerinpestin jatkamiselle, on Marin kyllä liemessä kansalaisten edessä. Tähän ei demareilla pitäisi olla varaa.

Kaikki tämä suhmurointi sataa suoraan perussuomalaisten laariin. Soisi uudella hallituksella olevan pelisilmää saati viisasta kaukokatseisuutta.

Elämme jännittäviä aikoja. Oma arvaukseni on, että Haavisto pyytää kauniisti anteeksi ja jatkaa hallituksen siunauksella työtään viisveisaanatta ulkoministeriön työväestön kokemasta pelon ja ahdistuksen ilmapiiristähänen alaisinaan. Ministeri on muutellut lausuntojaan ja valehdellut tai ollut sopimattoman tietämätön laeista. 

Tämä ylioppilasministeri on ollut lopettamassa erään alaisensa  tehtäviä työntämällä hänet syrjään ja valitsemalla tottelevaisemman henkilön rikkomaan lakia puolestaan  ja kantamaan siitä vastuun yksin, ilman ministeriä. Tämä syrjään työnnettävä oikeustieteelllisen alan päällikkö ei suostunut rikkomaan lakia.

Vaan mikä on tämän lyhyen puuskahduksen opetus? Minäpä kerron, rakkaat lukijat, koska kysymys on vaikea. Opetus on tämä:

Moni on kaakku kaunis päältä,

Kovin kuorelta siliä,

Vaan on sirkkoja sisässä,

Akanoita alla kuoren.

(Kanteletar)

Mikä kauheinta -  mätä kakku vie muiltakin elämänuskoa, uskoa hyvään ja uskoa toivoon. Tällainen hyvän paljastuminen muuksi millaiseksi tekeytyy, on aina pettymys elämään, tietyltä osin. Ei ole ihme, että ihminen kyynistyy, kun symbolit ovat vääriä, merkitykset muuta kuin osiensa summa.  

Joku voi tietenkin sanoa, että tarkoitus pyhittää keinot. Vaan peruste on kestämätön, koska sen varjolla voisi tehdä monenlaista pahaakin. Tarkoitus ei pyhitä keinoja, hyvällä ratsastajat eivät ansaitse hyvitystä, ei aina anteeksiantoakaan, jos sillä ei ole positiivisia seurauksia. 

Jos tämä koreaksi puuteroitu kakku nyt saa esteettä ja jollain kiepautuksella jatkaa ministerinpestiään, on se vakava isku rehellisyydelle ja luottamukselle sekä ennen kaikkea suomalaiselle demokratialle. Tulee mieleen hirmuvalta, Pohjois-Korea, jossa päätöksiä saa tehdä laittomasti ohi säädösten, salaisesti.

Kirjastohäpeä III

Ehkä muistatte paikallisen kirjaston Tummakulman, josta olen kertonut pariinkin otteeseen? Olen kohdannut tämän Tummakulman kiusallisissa kirjastotilanteissa, joista on kehittynyt fobiaan verrattavissa oleva pelko kyseistä ihmistä kohtaan. Oikeastaan jo tummat kulmat saavat minussa aikaan epämiellyttävän tunteen.

Viittaan vain lyhyesti noihin vanhoihin harmillisiin tapahtumiin, joista löytyy täydellisemmät merkinnät muualta blogistani. Yhden kirjan kannet söi Manu-koira, yksi cd tärväytyi päälle lorahtaneesta viinitilkasta, yhden kirjan aukeama nokeentui Marian ilmestyspäivänä kissan häntäpalon yhteydessä ja yhden kirjan sivut punaviinilorauksesta. Lukija koettakoon nyt parhaansa mukaan välttää ajatusta vaarallisista eläimistä ja turmelevasta viinistä. 

Vaan nyt se uusin tapaus. Einesbaarissa on nimittäin  parhaillaan jutustelun alla Frank McCourtin Seitsemännen portaan enkeli, ja oma lainakirjani on raskas ja vanha ensipainos vuodelta 1997. Yli kaksikymmentä vuotta vanha laitos, jonka kirjastonhoitaja kaivoi minulle jonkin hyllyn uumenista, kun en halunnut pienipränttistä pokkariversiota, joka oli tilattuna haarakirjastosta. 

Seitsemännen portaan enkeli irtautui kansistaan, kun olin puolivälissä kirjaa. Olen nyt pattitilanteessa. Kirja pitäisi lukea loppuun, jotta voin sanoa painavan sanani siitä. Vaan en voi, koska kirja on olohuoneen pöydällä eräänlaisessa painovirityksessä selkämys liimattuna Ziczac-liimapuikolla, raskaan kirjan (Viron historia) alla. Jos heilutan arkkupöytää, paino tipahtaa ja liimaus menee pieleen. 

Mietin, uskallanko enää avata kirjaa ennen palautusta, joka pitää myös tehdä varoen. Varoen kirjaa ja varoen Tummakulmaa, joka on epäonnekseni todistanut entisiä kirjavaurioitani ja ottanut vastaan korvausrahojani. Hän on tarkka ihminen, ja luulen hänen tarkistavan palautetut kirjastotuotteet  yksitellen suurennuslasin kanssa. Jos käyn pudottamassa kirjan salaa luukusta öiseen aikaan, kirja voi irrota kansistaan. Salaukseni on aina paljastunut, kuten cd-levyn kohdalla, jolloin hän tuli pilaantunut tuote kädessä etsimään minut hyllyrivien välistä.

Vaan aasinsillalla lopetus. Häpeää on nyt muuallakin, suurempaa kuin minun. Antti Rinne häpeää, Sirpa Paatero häpeää ja taitaa kohta hävetä Pekka Haavistokin. Eniten pitäisi mielestäni hävetä Sanna Marinin, jolla on tuhannen taalan valttikortit käsissään, ja mitä tekee tämä ihminen - ottaa tukea Antti Rinteestä, jota ehdottaa uudeksi hallitustunnustelijaksi pois potkitun Antti Rinteen tilalle.

(Maalaus, Frida Kahlo -selfie)

Isoveli valvoo

Suomessa on menty samaan suuntaan kuin piskuisessa Bruneissa, Borneon saarella Kaakkois-Aasiassa sijaitsevassa sulttaanikunnassa,  varakkaassa öljyvaltiossa, joka kuuluu Brittiläiseen kansainyhteisöön. 

Meillä on nyt kielletty koulujen joulujuhlat kirkkotiloissa Pasi Pölösen toimesta. Burainissa on kielletty koko  joulun julkinen viettäminen, sulttaani Hassanal Bolkiahin käskystä, uutistoimisto AFP:n mukaan. Muslimeilta joulu on kielletty viiden vuoden vankeuden uhalla, ja kristittyjen on varottava julkista juhlimista.

Bruneissa uskonnollisten symbolien kuten ristien käyttäminen, kynttilöiden sytyttäminen, joulukuusen pystyttäminen, uskonnollisten laulujen laulaminen ja joulukorttien lähettäminen ovat kiellettyjä, koska ne ovat islaminuskon vastaisia. Näin määrittelevät asiaa Brunein imaamit vuonna 2015 kansalaisille julkaistussa saarnassaan.

Meiltä tuo Brunein saarna vielä puuttuu, mutta älkää huolehtiko, rakkaat lukijat, kyllä sekin tulollaan on, kun pää on nyt onnistuneesti auki ja asiamies Pölönen ehtii. Nuo symbolit tullaan meillä  kieltämään, koska ne ovat kristinuskon mukaisia.

Johan meiltä tiernapojat uskonkiihkoisine ja herjaavine murjaaneineen vietiin. Ja kevään juhlan suvivirsikin on jo vapissut alustallaan. Enkeli taivaan on jo selvästi heitetty yli laidan ja tilalle on tuotu hyppiviä tonttu-ukkoja.  Muistakaat, hyvät lukijat, ettette kotonakaan syyllisty ainakaan äänekkääseen kristillisen hartauden harhaan. Naapuri saattaa kuulla virrenveisuunne ja pahoittaa mielensä.

Parhaillaan käykin Ylen uutisen mukaan kuhina ympäri Suomenniemen, kun säikähtäneet koulut siirtävät joulujuhliaan pois kielletyistä kirkoista. Suomalaiset ovat tottelevaista kansaa, kun esivalta käskee.

Valittakoon siis kuusijuhlapaikaksi vaikka Töysän urheiluhalli, ja tuotettakoon se täyteen tonttuja ja joulupolskan tanssijoita. Katosta voisi roikkua  punapukuisia temppuilijoita ja estradilla pyörittelisi hulahulavannetta  kimallepukuisia tyttösiä kivan räpin tahdissa. Jeah.

Vesileipää

Tiesittekö muuten, että 1600-luvun postipojalle piti antaa puoli tietä vapaaksi. Postin tuli kulkea peninkulma kahdessa tunnissa. Myöhästelevää postipoikaa uhkasi vesileipävankeus.

Meillä taas postipoikia ja -tyttöjä uhkaa vesileipä palkan puolesta. 

Varokaa muuten nyt postilakon aikana tarkasti sirukorttejanne. Ettei teille käy niin kuin minulle tänään. Tai oikeastaan jo eilen.

Kun nimittäin olin marketissa,  niin pankkikorttini ei käynytkään kassalla. Se herjasi "lukuvirhettä". Myyjä hinkasi korttia hihansa liepeeseen ja koetettiin uudelleen.  Ei auttanut. Jono takanani kasvoi ja minulla hikipisarat. Sitten muistin, että kukkarossani on poikkeuksellisesti viisitoista euroa käteistä, ja maksoin rahalla. Siunatut pikku setelit.

Tänään Lidlissä juutuin taas kassalle pankkikorttini kanssa. Jälleen hingattiin korttia, myyjä ja minäkin, mutta ei.  - Sirussa voi olla naarmu, sanoi kassa.  Taas oli takanani jono ja minulla hiki. Hätä keinot keksii.  - Koetetaas tätä, sanoin, kun huomasin S-pankin maksukortin rahapussistani. En yleensä käytä sitä, koska sillä on vain kertyneitä pieniä  bonuksia. En edes muista kortin tunnuslukua. Onneksi se kelpasi lähimaksuun ja olin pelastettu häpeältä. Jostain syystä kiitin myyjää vielä kun lähdin.

Kostutin autossa paperinenäliinan ja pyyhin sillä varovasti koko kortin. Päätin mennä  automaatille kokeilemaan, voinko edes nostaa käteistä. En voinut. Automaatti sylkäisi korttini äkäisesti ulos. Kortti oli "unvalid". Olin pattitilanteessa. Toimimaton pankkikortti, jolla ei voi maksaa ja jolla ei voi nostaa. Ja neljän viikon postilakko. Tässä vaiheessa meinasi itku tulla, sillä mitä ihminen tekee viikkoja ilman rahaa, jota ei voi nostaa edes konttorista, kun sellaista ei täällä ole.

Kotoa soitin sitten Nordeaan, kun ensin kymmenisen minuuttia etsin palvelunumeroa netistä. Linkit ohjasivat chat-linjoille kirjoittelemaan ongelmista, mutta olin niin tuohduksissani, että halusin puhua Elävän Ihmisen kanssa. Mobiilipankin kautta sainkin yhteyden kohtuullisen nopeasti.

Ystävällinen nainen lupasi tilata ja lähettää uuden kortin Matkahuoltoon, jolloin saisin sen aika nopeasti. - Onhan sinulla henkilötodistus, kun ajokortti ei kelpaa todistuksesi, varmisti tuo pelastava enkeli. - No ei ole, eikä voimassa olevaa passia. - Pitäisi olla, huokaa nainen.  Ilman niitä ei voi tunnistaa.

Koska uuden passin ja henkilökortin hankkiminen postituksineen - täällä ei ole poliisiasemaakaan - olisi myös juuttunut lakon jalkoihin, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi, että uusi korttini  lähetetään lakkoa uhmaten postitse,  tulee sitten kun tulee.  Jos tulee. Siihen asti on pärjättävä jotenkin S-bonustiliä hyödyntäen. Ellei minulla olisi kahta tiliä eri pankissa, olisin kirjaimellisesti keltaisessa liemessä.

Kyllä on ihmisen elämä tehty hankalaksi. Jatkossa jokaisen kannattaa miettiä valmiiksi sellainen strategia, jossa laatii elonjäämissuunnitelman paitsi lihatta myös postilaitoksetta/ pankitta/ poliisitta elämisestä.

Hej alla mina vänner

Det är dags att skriva på svenska igen, till äran för svenska dagen. Hejaa Sverige, hejaa! Här kommer en god text av allt aktuellt.

Först skall jag säga, att om Päivi Räsänen dömdes till döds, är ordfriheten också död och vårt land är på resan till totalitarism om inte alls till  fasism, vilket alltid har konsekvenser. Lev länge din ärlighet bland alla politiska lögnare, Päivi! Fjäder i din hatt!

För det andra låt mig berättä till er, kärä läsare,  om presidents hustru Jenni Gäddas senaste uttalande. Hon nämligen sade att ”Mer än 70 miljoner husdjur dör varje år i Finland. Var och en av dem skulle ha velat leva. I slutändan avgörs dessa djurs öde - villkoren under vilka dessa individer tillbringar sitt unika liv - av konsumenterna, var och en av oss.”

Åh hur jag förstår mild Jenni! När jag var liten, tittade  jag på bruna nötkreatur i min mors farbrors navetta. Åh, hur vackra  ögon de hade! Jag tyckte synd om dem, när flugorna invaderade deras vackra bruna koögon. Koens ögon var de vackraste ögonen jag någonsin sett.

Jag vill inte att köttanarkisten Sommar Auvinen ska äga till sig skönheten i en koögon, och jag kan föreställa mig, att hon fördömer inte  Jenni till döds från ett uttalande av nötkreatur. Jag tror, att Sommar är köttanarkist för klimatorsak. Hon tänker inte koögansskönhet.

För det tredje och till sist vill jag påminna alla unga kvinnor om att inte bli stressade, om de är gravida. Radio-nyheterna sade nämligen att enligt forskning, ju mer stressad en kvinna är, desto säkrare föder hon en flicka. Stressfria föder fet babypojkar. Mor till sju bröder kunde vara en stressfri kvinna.

PS   Och slutligen, lycka till Sverige och en bättre framtid, åtminstone till Malmö, där tre bomber just exploderade i ett befolkat område, där det enligt en finsk kolumnist finns söt fred och harmoni.

Miesluolassa

31.10. Käyn pari kertaa vuodessa paikallisella "Essolla" vaihdattamassa autonrenkaat ja öljyt ja joskus tuulilasin pyyhkimetkin.

Esso on pieni ja selvästi miesluola. Takanurkassa on myynnissä "ruoka", johon kuuluu kuuma makkara paperissa. Jälkiruokana on ateriaan kuuluva kahvi, kannettomassa pienessä pahvimukissa. Tarjolla on myös sinappia ja ketsuppia. Baarijakkaroina on kaksi korkeajalkaista pallia, joilla miehet istuvat toisella kankullaan, koska haaroja ei mahdu levittämään. Huoltoasiakkaille on pari matalaa pikkutuolia ruokatilan kyljessä. Vieressä on pino vanhoja lehtiä, lähinnä paikallisia ilmaisjakeluja.

Tiskissä on myytävänä karamellipusseja, askeja, avaimenperiä ja kondomeja. Olen ajatellut joskus kurkistaa kondomipakkausten nimiä, sillä keväällä olin huomaavinani, että joissakin laatikoissa luki hassuja nimiä. Olen aina ollut kiinnostunut nimistöntutkimuksesta.

Paikannimet ja sukunimet Suomessa on jo tutkittu, mutta miten lienee tuotteiden nimistöhistoria? Lapsuudestani muistan vieläkin ihanan Ponds-huulipunan mainoksen. Se kesti ja kesti ja kesti, jopa useamman suudelman. Muistan myös Hyvon-mainokset, joissa koko perhe pukeutui puuvillaisiin Hyvon-alusasuihin saunan jälkeen, kun sen viikon alusvaatteiden vaihto suoritettiin.

Istun pikkutuolilla puolisen tuntia odottamassa autoani. Sinä aikana huoltamon pitäjä syö kolme makkaraa ja asiakkaat, kaksi lihavaa miestä makkaran mieheen. Bensaa he eivät osta. Pöydästä on sinappi loppu, mutta huoltamon pitäjä ei tuo uutta putelia ennen kuin asiakas on saatu heruttamaan kunnolla viimeisetkin tipat. Välillä makkaransyöjät pelaavat toisessa nurkassa olevaa mystistä peliä, jossa tavoitellaan jotakin lukua, jota ei saada, ja sekös miehiä harmittaa. Päälle haukkapala makkarasta ja uusi yritys.

Kuuntelen miehiä, vaikka olen lukevinani eilistä Satakunnan Kansaa. Korvani erottavat nimet Kettu-Mikko, Luoti-Janne ja Hessu. Nuori asentajapoika kysyy, että jaa ketä, ja miehet vastaavat hänelle, että et sää niitä tunne.  Harmi, tyypit kiinnostavat minuakin. Olisin kovasti halunnut kuulla jotain varsinkin Luoti-Jannesta.  Vaikka pahaa pelkään, että he ovat vain paikallisen metsästysyhdistyksen laillisia jäseniä.

Ovi käy koko ajan, ja yksi nainenkin pistäytyy tuomaan autonsa pesuun.  Hän ei jää odottamaan, vaan sanoo tulevansa tulevansa tunnin kuluttua hakemaan auton ja pakenee nopeasti ulos miesten katseitten alta.  Istuessani lehden takana mietin murhaa, joka on juuri tapahtunut paikkakunnalla. Ajattelen, että huoltamonpitäjä on varmaan kuullut, kuka murhasi ja kenet ja peräkylilläkö. Voisin kysyä häneltä, jos asiakkaita ei viuhahtelisi koko ajan. Tämä on juuri sellainen paikka, jossa miehet panevat maailman järjestykseen.

Iltapäivällä kerron puhelimessa tyttärelleni vaihtaneeni Essolla renkaat. Tytär sanoo, että taitaa olla luotettava paikka, kun aina käyt siellä. Sanon, että ei suinkaan. Huoltamonpitäjä on entinen oppilaani, joka lunttasi suomen kielen kokeessa. Käräytin hänet rehtorille ja hylkäsin kokeen.

Emme ole palanneet huoltamonpitäjän kanssa tähän tapahtumaan, mutta voin vannoa, että saan varsin hyvä palvelun asioidessani Essolla. Mies kumartaa niin, että tunnen oloni epämukavaksi. Sitä en osaa sanoa, miksi aina palaan tähän paikkaan, jossa väliin tarvikkeitakin puuttuu. Nytkään en saanut tuulilasin pitkää sulkaa vaihdettua. Hakevat huomiseksi merkkikorjaamolta.  Mikäs kiire minulla.

Toinen asia - tuon tyynnyttävän miesluolassakäynnin lisäksi tänään on kummastukseni siitä, miten puolueen puheenjohtaja voi istua kahdella pallilla: puolueen puheenjohtajana ja ministerinä. Eikö ministeriys olekaan niin vaativaa työtä, että se vie hoitajaltaan kaiken ajan? Jos minulla olisi tsaanssit kumpaankin, valitsisin vain toisen. Moinen kombo tulisi kieltää, sillä jostakin se on pois.

Lopuksi hyvää halloweenia vaan niille,  jotka sitä viettävät. Itse en saa otetta koko juhlaan. Päinvastoin, säikähdin paikallisessa Hongkongissa käytävällä seisovia mustakaapuisia luurankoja. Pystyin kyllä ihastelemaan luurangon aitoa ulkonäköä ja jopa ottamaan siitä valokuvan.

Taaperoiden koulutuksellinen tasa-arvo

Edellisen jutun keskustelussa sivuttiin opetusministerin puhumista, kielenkäyttöä. Sitä kuultiin viimeksi Ylen lauantain aamutelevision pitkässä haastattelussa.

Sanottakoon kärkeen se, että pidän Li Anderssonista ja hänen terhakkuudestaan.  Pidän myös siitä vakaasta uskosta, joka Anderssonilla on itseään ja aatettaan kohtaan, kun hän kantaa valoa tupaan. Hänessä ja Päivi Räsäsessä on jotain samaa ehdottomuutta ja rehellisyyttä, jonka vuoksi he ovat poliitikkojen kärkikastia meikäläisen maailmassa. Sulka molempien hattuun!

Vaan puhumaan ei Anderssonia pitäisi päästää. Ei ainakaan kovin pitkästi. Seuraa  huminaa korvissa, ja kuulijaparka joutuu jo epäilemään tuulitunnelin olemassaoloa omassa päässään. Lopuksi on pakko ähkäistä. Mitä Andersson oikeastaan sanoi?

Kun Andersson  sanoo napakasti, että kotihoidontuen nykyinen malli on ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon kanssa, kuulijareppana heitetään ulapalle ilman pelastusrengasta. Mitä on vauvojen koulutuksellinen tasa-arvo?

Tarkoittaakohan tämä käsiteklusteri sitä, että  kaikki lapset tulisi saattaa valtakunnallisen päiväkotikasvatuksen piiriin?  Ministeri taitaa olla tosissaan, sillä hän lisää kierroksia ja ampuu ilmoille savikiekon, halunsa leikata kotihoidontuesta koituvia maksuja ja suunnata ne  taaperoiden varhaiskasvatukseen, jolla kuulija jo hyvin oppineena tietää tarkoitettavan päiväkotikasvatusta laitoksessa.

Kun eläytyy ministerin maailmaan,  kotihoito alkaakin tuntua heitteillejätöltä. Vaan ministeri sen kun lisää kierroksia. Hänellä on jo  vesitykki valmiina ja taisteluhuuto huulilla.  Esikoulu tulee säätää kaikille kaksivuotiseksi! Esiopetuksen alkaminen aiemmin auttaa maahanmuuttajataustaisten lasten sopeutumista ja kielitaitoa. 

Tässä vaiheessa kuulijarukka on jo lähes riisuttu aseista. Tottakai. Kaikki lapset esikoulunpenkille, tasavertaistumaan ja eriarvoisuutta poistamaan moniarvoisuuden nimissä. Moniarvoisuuden? Mitä se on, kuiskaa vastarannan peikko enää heikosti.  

Ja kun Andersson lopuksi kertoo käynnistävänsä koulukiusaamisen estämistä kehittävän valtakunnallisen toimenpito-ohjelman, kuulijariepu epäilee enää heikosti, että  asia  siirretään herran haltuun. Nimittäin nämä kehittämiset ja edistämiset mainitaan viime hallitusohjelmassa peräti lähes 500 kertaa, hän kuiskahtaa hiipuvasti  Lin lumoissa.

Multa loppuu

Olen ajatellut lopettaa lehden luvun. Tähän on monta  relevanttia perustetta. Ensimmäisen kerron nyt heti, seuraavassa kappaleessa. Seuraavat toiste.

Nimittäin tänä aamuna lehteni ilmoitti, että multa loppuu 60 vuodessa. Ajattele, rakas ihminen, mitä se merkitsee. Sulta loppuu kaikki.

Mulle tuli ensin mieleen bougainvilleani, joka kukkii edelleen komeasti olohuoneen pöydän katseenvangitsijana. Samoin kärsimyskukkani, jossa parhaimmillaan on kuusi sinistä ihmettä yhtaikaa Suomen vaikeissa kasvuoloissa. Syynä näihin ihmeisiin on tietenkin multa, hyvä ja ravinteikas pohjolan multa.

Nyt hieman harmittaa, että Greta Thunberg tuhlaa ruutinsa ilmastoon, kun paukut pitäisikin olla alempana. Pystyisikö hän orientoitumaan multa-asioihin? On allamme viherjä maa. Ja päällämme sininen taivas. Ettei vaan Nobelin palkinto tupsahda Gretalle liian hätäisesti? Ja puolittain tehdystä työstä? Kun yläilmaiset kirkastuvat, manalaiset jäätyvät.

Niin tai näin, kaikki näyttää olevan väärin. Kasvu loppuu, ravinto loppuu ja sulle ja mulle ei hyvä heilu. Itse emme ole näkemässä, mitä kemian keksintöä mullan tilalle pykätään,  mutta tuleehan jo tästä iso multa-ahdistus. Katsoo mihin suuntaan vain, ylös, alas, itään (Putinin trollit), länteen (Malmö), niin mustalta näyttää, paitsi tietysti multa ei näytä mustalta vaan harmaalta.

Loppuun sinulle, tämän dystopian jälkeen, hyvä lukija,  runo lohduksi ja lahjaksi. Aleksis Kiven päivän kunniaksi säkeet on poimittu Suomen parhailta runoilijoilta vain liitoskohtia varovasti muokaten. Mutta niissäkin henkii armollinen suomalainen ikävyys ja hämäryys:

PIENI JA KAIHOISA MULTA-AIHEINEN RUNO 

Jalkani polkenut kerran maan lämpimän multaa on
- mullassa jyvä saa hautansa, mutta myös itää.
Olen väkevä kukka, itänyt kuumassa maassa,
ja kun luonas oon, ma kaipaan mullan syliin,
niin ikävöin mä lentoon tarkoitettu
maan multaan tuoksuvaan -
on raadeltava hajalle
elämän rumuus
kunnes kauneus voi täytenä
sen mullasta itää -

Ja siunatuksi lopuksi vielä lyijymyrkytykseen kuolleen - epäily päivän lehdessä -  kansalliskirjailijamme voimalause kursivoituna:

Enkeli taivaasta ei tee parempaa saapasta kuin minä. Näillä mennään.

(Maalaus Nikolai Pirosmani)

Kerttu ja setämiehet

Olipas kerran pikkuinen punahilkkainen Kerttu ja hirveä setämies. Oikeastaan setämiehiä oli useita, mutta tyttöjä siis vain yksi.

Tyttösellä oli visio ruokkia nälkäiset, ja niinpä hän lähti retkelle äidin antaman eväskorin kanssa. Ei aikaakaan, niin jo parahti ensimmäinen vastaantulija, muuan setämies juuri uusituin ruokakalustoin, vaikka ikenet olivat vielä turvoksissa.

.

 - Mikäsh tuo tyttö luulee olevansha, kun luulee pikkuishen korillishen riittävän nälkäisille, nauroi  setämies. - Heh heh.

Tuli vastaan toinen setämies, hymyili vinosti ja loihe lausumaan:
- Ei ole kaikki kammarit tyttösellä lämpiminä, mutta lopun uskossa hän epäilemättä on. Heh heh.

Tuli vastaan kolmas setämies, ja sitten setämies setämiehen jälkeen. Vaikka oli joukossa jokunen nainenkin, Kerttusta kummastelemassa, niin setämiehestä hänkin kävi, kun kerran oli päätetty, että setämiehiä vastaantallaajat ovat.

Sananen leipää jakavasta Kertusta kiiri yli globaalin maanpinnan  lentokoneita vältellen, mutta tilanteeseen nähden nopeasti, ja setämiehestä tuli hetkessä maan kuuluisin käsite ja miehenmalli. Tilanne eskaloitui niin pahaksi Kertulle, että vastavalittu pääministerikin ärähti rusetti      rintapielessään:

 ”On väärin, että aikuiset setä­miehet arvioivat Kerttua!”

Puhuttiin, että jopa Amerikan presidentti Donald Duck naureskeli leipäkorinsa kanssa huseeraavaa Kerttua, jonka kuultiin yrittävän rantautua kaarnalaivallaan jo Philadelphian rannikolle tuomaan leipää mantereen köyhille. 

Kerttunen ei kuitenkaan piitannut setämiehistä, vaan jakoi jakamasta päästyäänkin tuomisensa viimeiseen muruseen saakka. Ja täytyy sanoa, että köyhien vatsat inisivät tyytyväisyydestä niin, että setä Samuli kumartui kysymään ihmisiltä: - Kuka siellä niin kauniisti laulaa? Ihmiset riemuitsivat ja sanoivat, että tuli enkeli taivaasta makkara kädessä, ja antoi sen - minulle!

Päätetään satu Kerttusesta ja pahoista setämiehistä tähän onnentäyteiseen auvoon ja todetaan, että kyllä tässä hyvin kävi,  ja Kerttukin pääsi takaisin kotiinsa kori tyhjänä mutta yhtä kokemusta rikkaampana. 

Kansalaisetkin rauhoittuivat ja suuntasivat katseensa eteenpäin, kohti tulevaisuutta, vaikka nälänhätä edelleen vähän pelottikin. 

Muuan viisas vanha kansan edusmies keksi loistavan idean, jolla laajempi sivistys saataisiin   leviämään yhtä hyvin kuin Kertun jakama leipä. - Valitaan maahan sivistyspääministeri! Sellainen joka ei ole poliitikko, vaan syvästi ja laajasti sivistynyt ihminen. Ja annetaan hänelle Nobelin palkinto.

Tarinaan sisältyy vihje, joka liittyy  Kerttuun. Lukija saapi arvata sen ihan itse tykönään. 

Porkkalanniemi myyty?

Säikähdän, kun näen Antti Rinteen sanomalehden nettilivelähetyksessä Googlen johtajan Sundar Pichain kanssa. Mitähän herra paratkoon  nyt tapahtuu, tuntuu vaaralliselta. Huh, kylmät väreet yläselässä. Onko Rinne myynyt Suomen Googlelle? Kenties Google on ostanut Suomen käsivarren tai ainakin Porkkalanniemen?

No ei, hurrata kai pitäisi. Google sijoittaa Suomeen kuusisataa miljoonaa Haminan Datakeskuksen käyttöön ja aloittaa tekoälyyn liittyvän yhteistyön SAK:n kanssa. Tuulivoimapuistojakin rakennetaan lisää Suomenniemelle, ainakin Ilmatar Energy Kainuuseen,  tuottamaan Googlelle sähköä.

Näin Google hipaisee Suomea, tai ei hipaise, vaan tulee iholle. Ja vielä pääministerin saattelemana.

Kaipa tämä kaikki on hyväksi Suomen taloudelle. Vaan edelleen puistattaa, kun katson pääministeri Rinteen  hymyilyä ja luen ilmastopuheita. Voisivatko kylmät väreet johtua siitä, että kaikki tässä mainittu toiminta liittyy asioihin, joita vierastan ja epäilen, jopa kammoan.

En pidä tuulivoimapuistojen rakentamisesta enkä pidä tekoälystä enkä tekniikan valumisesta kaiken yli. Sen televisiossa näytetyn tökerön Niinistön huomasi heti väärennökseksi. En tiedä sitäkään, mitä ajatella yhdistelmästä Rinne + SAK + tekoäly. Enkä tiedä, mitä ajatella siitä, että Google omistaa koko maailman ja tietää meistä kaiken. Olenko vainoharhainen, kun nyt ilmoitettu Googlen taloudellinen sijoitus pieneen Suomeen ei riemastuta minua?

Päinvastoin, suren nyt jo Kajaanin luonnon puolesta, kun maisemaa aletaan panna matalaksi valtavien tuulivoimapuistojen alta.  Siinä kaatuu hehtaareittain metsää, miljoonien pieneliöstöjen ja lintujen koteja, kun louskamyllyjä rakennetaan. Taitaa mennä muutama liito-orava ja räjähtävä lepakkokin mukana. Vaan viis niistä, tämähän tulee Googlelle.

Ja aletaanko työpaikkoja yhä enemmän täytellä puhuvilla ja käskyjä tottelevilla teköälyihmisillä? Kun suru oikein yltyy, suren jopa sitäkin, että Kainuussa on laitos, jonka nimi on Ilmatar Energy. Mikä kielisekasikiö! Suomalaisilta yritysjohtajilta puuttuu tyystin itsekunnioitus. Yhdistää kalevalainen hieno nimi englanninkieliseen arkiseen sanaan.


(Maalaus Edvard Isto, alempi kuva Alueviesti 10.4.2015, Sastamala)

Sano muikku!

Tiedän muutamia ihmisiä, joiden en ole koskaan nähnyt hymyilevän. Teemu Keskisarja on yksi sellainen. Kun hän jokin aika sitten esiintyi katsomassani televisio-ohjelmassa yhtenä vieraana, hän ei vetänyt suutaan kertaakaan edes hymyntapaiseen, vaikka kaikki muut vetivät.

Tarkistan vielä hymyttömyyden Googlen kuvahaulla, huolimatta siitä, että Teemu Keskisarja inhoaa syvästi internetiä ja somea. Olen varautunut siihen, etten löydä montakaan hymykuvaa Teemusta. Totta se onkin, sillä aukeaman kuvista muutamassa näkyy vain lievä hymynkare ja  kolmessa hymyksi luokiteltava ilme.

Ensimmäinen hymykuva on Sana-lehdestä ja siinä kerrotaan, että Teemu  liittyi kirkkoon. Hänet kastettiin ja konfirmoitiin Tuomas-messussa huhtikuun viimeisenä sunnuntaina. Tämä on myös kaikkein muikein hymykuva, ja Teemu sanoo siinä näin:

Haluan uida vastavirtaan, koska älymystö ja eliitti ovat äärettömän ja liikuttavan yksimielisesti kirkkovastaisia. 

Totuus on myös se, että Teemu halusi kastaa kolmannen lapsensa. Ihanaa, Teemu, ihanaa. Et ui valtavirran pintavesissä.

Kirkko on hyvä instituutio, joka tekee paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Paljon enemmän valtion veroista valuu turhiin tarkoituksiin kuin kirkollisveroista. 

Toisessa hymykuvassa Teemu puhuu Radio Rockin Heikelä Korporaatiolle väitöskirjastaan, joka kertoo, että 1700-luvulla eläimiin sekaantuminen oli yleistä. Rangaistukset haureudesta olivat ankaria, ja kerrankin mestattiin molemmat osapuolet, mies ja hieho. 

Kolmas hymykuva löytyy samasta Radio Rockin tilaisuudesta, ja siinä Teemu kertoo piikojen ja renkien olleen orjia Suomessa 1800-luvulla. Tästä haluaisin tietää lisää, sillä tiedän molempien vanhempieni muinaisella sukutilalla olleen kumpiakin. Mitähän Teemu tarkoittaa orjilla? Näkyykö tässä hänen seitsenlapsisen kommunistikotinsa taistolaisperintö? Työläinen on orja?

Lukaiskaapa joutessanne tänäisestä Helsingin Sanomista Tommi Niemisen Keskisarjasta kirjoittama juttu. Siinä on normaalista linjasta poikkeava raikas näkökulma tunnetun historioijan nationalismiin. Pahoittelen sitä, että lehti panee artikkelinsa maksumuurin taakse. Sen vuoksi poiminkin alle muutamia sitaatteja, jonkalaisia ei yleensä mediassa näe.

Taustaksi mainitsen,  että Teemu Keskisarja on siis 48-vuotias historioija, yksi Suomen tunnetuimmista, jolla on laaja tutkimus- ja julkaisutuotanto. Keskisarja on tunnustautunut itse nationalistiksi, ja hänen pääteesinsä kuuluu näin:

Nationalismin maine on mustattu väärin perustein ja kohtuuttomin syytöksin. Juuri kansallisuusaate ja suomalaisuusliike ovat 1800- ja 1900-luvuilla antaneet suomalaisille kaiken, mikä on meille arvokkainta: Ihmisarvon ja tasa-arvon. Itsenäisyyden. Kuolemattomat taideteokset. Jopa kaikki nykyiset puolueet, joiden todelliset juuret ovat  1800-luvun kielitaisteluissa.

 Hävettävää elää näin typerässä ajassa. 

Edellisellä lyhyellä sitaatilla Keskisarja viittaa arvoliberaaleihin, vasemmistolaisiin ja globalisteihin, jotka halveksuvat kansallismielisiä piirejä antaumuksellisesti.

Kansallismielisyyden vastakohta ei ole globalismi, vaan kansallismielettömyys. Kansallismieletön virtsaa vaikka suomen kielen päälle ja luulee, etteivät suomalaiset ole saaneet mitään itse aikaiseksi. Se on jatkuvaa sieluntunnon kriisiä perustunteena.

Teemu on niin oikeassa. Nostan olkihattuani ja ojennan sulan historioijan pörrötukkaan. Ihmisten historiantuntemus on "ohkasta ja hokemiin perustuvaa", kuten Teemu sanoo.

Juuri näin, ohutta yläpilveä. Minäkin tunnen nuoren dipl.inssin, joka heittäisi suomen kielen roskakoriin ja ottaisi tilalle globaalin englannin kielen. Ja kansallismielisyys on se persuaate, johon hän ei  koskisi tikullakaan. Kuten valtaosa ihmisistä nyky-Suomessa, tänään, kauniina syyssunnuntaipäivänä vuonna 2019.

Englannin kieli johtaa litteään ja latteaan yhtenäiskulttuuriin. Suomi oli ennen monikulttuurinen. Ihmiset hädin tuskin ymmärsivät toistensa murteita.

Lopuksi Teemun väittämä: Kansallisuusaate oli se, joka 1990-luvun lopussa vei voiton kommunismista ja "pahan valtakunnasta" kun Baltian maat ja muut Neuvostoliiton alistamat pikkiriikkiset kansallisvaltiot rimpuilivat itsenäisiksi. - Näinhän se taisi mennä. Eivät alistuneet globaaliksi valtakunnaksi.

Minua vituttaa Karjalan menetys ihan joka päivä.

Teemu Keskisarja, mies joka ei turhaan hymyile.  Tunnen yhteenkuuluvuutta Teemun kanssa, ja muutenkin pidän ihmisistä, jotka eivät turhaan hymyile.  En vissiin usko hymyn voimaan, vaikka itse luulen hymyileväni liikaa. Ihminen on miellyttämishaluinen silloin, kun hän ei ole tarpeeksi vahva.

(Valokuva Liisa Takala HS 8.9.2019)

Kun kaivatte nenäänne, sieltä tulee tähtipölyä

Muistattehan kaikki, että kun kaivatte nenäänne, sieltä tulee tähtipölyä. Kaikki elävä nimittäin koostuu raskaista alkuaineista, hiilestä, typestä, hapesta, jotka ovat syntyneet Linnunradan tähtien kuollessa. Sieltä me kaikki olemme tulleet. Näin sanoo Esko Valtaoja, ja uskokaa pois, näin se on.

Loppukesästä onkin paras aika etsiä taivaalta Linnunrataa. Tunnelmaan päästäksenne voitte katsoa vaikka yllä olevaa Ilkka Laukkasen ottamaa upeaa valokuvaa. Kuvaajalla kesti kaksi vuotta, kunnes tilanne avaralla valosaasteettomalla pellolla oli otollinen,  ja maisema oli valmis Linnunradan alustaksi. Kannatti odottaa, kuva on lumoava, maaginen. Adjektiivit eivät nyt riitä. En muista kauniimpaa valokuvaa.

Ajatelkaapas itsenne ja oma egonne  tuohon maisemaan Linnunradan alle makaamaan niitylle kädet niskan takana. Unohtakaa kaikki maallinen ja antautukaa tähdille. Ja ajatelkaapas vielä sitäkin, että näette, jos Linnunradan löydätte, vain osan siitä. Uskomaton kauneuselämys, pää kolisee tähtiin, ja pari voi poimia käteensä. Tähtipölyä ollaan, jostain tuolta tultu.

Kun ajattelee sitä, että kaikki ollaan samaa materiaa ja alkuperää, kannattaako haukkua ketään. Antti Rinne on  tähtipölyä, Jussi Halla-aho on tähtipölyä ja Björn Wahlroos se vasta kaivaakin tähtipölyä nenästään. Raymond Granholm on tähtipölyä ihanine silmineen, Trump on tähtipölyä ja Husu on tähtipölyä.

Koetetaanpas siis bongailla Linnunrataa, ainakin me kaikki maalaiset, jotka elelemme avarien peltojen keskellä pimeän lähellä. Te stadilaiset jäätte tästäkin paitsi, ellette raski stadianne jättää.

(Valokuva Ilkka Laukkanen, yle.fi 30.8.2019)

Sameli, Sameli, ja Amandakin

Nuoret viriilit vihreät, Sameli ja Amanda, esittävät eläkkeiden leikkuuta, kun "he nuoret kerran joutuvat ne maksamaan eivätkä saa sitten itte yhtä paljon".

 Tuo on se henki hieman karrikoituna.

Tämä on juuri se ryhmä mulle kaikki nyt ja heti -osastolta, jolle nykyiset eläkeläiset ovat rakentaneet nykyisen hyvinvoinnin töissä raatamalla ilman asumistukia, opintotukia ja muita nykyisiä etuuksia tukiviidakosta,  Aho - Viinas-hallituksen tekemillä veroprosentin korotuksilla. Allekirjoittaneenkin opettajanpalkasta vietiin jonain vuonna 40 prosenttia yhteiseen käyttöön.

Joskus tekisi mieli antaa korvatillikka tällaisille Samelin ja Amandan kaltaisille mussuttajille. Se olisi ehkä ensimmäinen heidän elämässään ja voisi tehdä hyvää. Olisi lisäksi kiva tietää, mitä he tuumaisivat siitä, että lähes puolet palkasta menisi toisten taskuun, ja samaan aikaan olisi opintovelka maksettavana eikä pikavippimahdollisuutta olisi.

Sekin olisi kiinnostavaa, mitä Sameli ja Amanda ajattelisivat, kun huomaisivat, että taitettu eläkeindeksi on jo syönyt eläkkeistä melkoisen osan ja että tämän vuoksi eläkkeet eivät nouse, vaan pysyvät samana, vaikka kaikki ympärillä nousee ja kallistuu. 

Taitettu indeksihän oli SDP:n Lipposen hallituksen neronleimaus ja tarkoittaa sitä, että eläkkeitä tarkistetaan vuosittain indeksillä, jossa palkkojen osuus on vain 20 prosenttia, hintojen 80 prosenttia. On jopa kerätty nimiä kansalaisaloitteeseen, jonka mukaan eläkkeiden tulisi seurata sataprosenttisesti palkansaajien ansiotason kehitystä. Tämä korottaisi eläkkeitä, koska palkat ovat nousseet nopeammin kuin hinnat. 

Valittu linja nakertaa eläkkeiden ostovoimaa ja heikentää eläkeläisten asemaa suhteessa palkansaajiin. Aiemmin eläkkeitä nostettiin niin sanotulla puoliväli-indeksillä, jossa hintojen paino oli 50 prosenttia ja palkkojen 50 prosenttia. Tämä nosti eläkkeitä eikä jumiuttanut niiden luonnollista nousua.

Edellinen eläkkeistämussuttajahan oli SDP:n  Osku Pajamäki, jonka ura politiikassa oli kananlento. Hän kuvasi suuria ikäluokkia ahneeksi sukupolveksi, joka itsekkyydessään ei välitä jälkeläisistään, joilta syö leivän suusta. Eipä tullut tämä kansantaloutta opiskellut tutkintoa suorittamaton miekkonen valituksi seuraavana vuonna eduskuntaan. Nykyisin hän on Funny Films -yhtiön toimitusjohtaja,  kaupunginvaltuutettu. Tässä filmiyhtiössä mies lienee onnen omiaan.

On sanottu, että taitetusta indeksistä luopuminen johtaisi eläkerahastojen supistumiseen. Tämä johtaisi sitten taas työssäkäyvien työeläkemaksujen nousuun, jolla asialla Sameli ja Amanda tietysti ovat. On myös sanottu, että taitetulla indeksillä ei ole juurikaan vaikutusta eläkeläisköyhyyteen, koska pienten eläkkeiden indeksimuutokset ovat hyvin pieniä.

Tämä on totta. Sopii kuitenkin kysyä, mitä mieltä Suomessa on kouluttautua ja pyrkiä kohtalaiseen ja riittävään omavaraistalouteen ja elantoon, jos kaiken aikaa joutuu ojentamaan suurenpuoleisen osan yhteiseen kassaan, muille jaettavaksi. Kouluttautuneen keskituloisen osa on maailman korkeimpine veroprosentteineen köyhtyä köyhien rinnalle ja elättää vielä köyhempiä. Ja olla eläkkeellä vain kuluerä samelien ja amandojen raikkaan  vihreällä polulla. Näin se käy. Iloista veronmaksajaa ja köyhtyvää eläkeläistä Jumala rakastaa. 

(Kuva Yle.fi)

Muuan espoolaismies ja herrasmies Helsingin ja eräs media suloinen

Olipas kerran espoolaismies, olipas, olipas.
Olipas elipäs uutta maata
miekkonen mies, ei mikään taata.
Ilman seksii olla en saata, 
vaan lapsia suloisii tahdon maata 
ma uros espoolainen.  
Viiskymment lasta ainakin
ma tielläin kohtasin.  

Olipas myös uros Helsingin, 
olipas, olipas.
Lasten hellä setämies,
vähän taata, muttei välii mitään.
Kun puhuu lasten kieltä
hoitaa pikku mieltä.
Mä mies oon stadilainen 
ja statukseltain eno.
Kakstoista lasta ainakin
mä tielläin kohtasin.

Olipas kerran media, olipas, olipas.
Mun tehtäviini kuuluu valistus, ja kansan ohjaus,
ett ketään rodullistettais ei, ei vihattais,
vaan kansainvälisyys suloinen
kuin liljain laaksoon leviäis.

Hyss hiljaa!  Mä valkkaan tarkkaan sanat, asiat,
joist sopii kertoo tietyl taval annostellen. 
Täst kerron, tuosta en, 
täst nostan puolen herttaisen, 
tuost tyystin vaikenen...

*

(30-vuotiasta espoolaismiestä epäillään seksuaalirikoksista, jotka ovat kohdistuneet yhteensä 52:een lapseen ja 64-vuotiasta helsinkiläistä Enoa ainakin kahdestatoista hyväksikäytöstä)

(Päivitetty 19.8. Helsinkiläisen osuus kasvanut poliisin mukaan ainakin yhdeksääntoista.)

Poliittisen korrektiuden hautajaispuhe, pitkällä kaavalla

Luin Helsingin Sanomien elokuun kuukausiliitteestä Saska Saarikosken kirjoittaman  jutun suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorin Janne Saarikiven  mieliä kiihottavasta ajattelusta. Käsitykseni mukaan Saarikivi on nyt kuumaa kamaa ajatusmarkkinoilla. Minulle hän oli sitä jo ennen kevättä.

Olen nimittäin seurannut Saarikiven lausuntoja Ylen aamutelevision Jälkiviisaista. Pidin häntä kevääseen saakka punaviherkuplalaisena, ja siksipä huomiotani kiinnitti hänen kuplasta poikkeava mielipiteensä jostakin ajankohtaiskysymyksestä. Ajatus oli jopa vastakkainen kupla-ajattelun kanssa.

Saarikosken artikkeli tuo nyt vahvistuksen sille, että Saarikivellä oikeasti on omasta kuplastaan poikkeavia ajatuksia Pirkko Saision ja vaikkapa Leena Krohnin lailla. Molemmathan ovat joutuneet oman kuplansa julkisuusmöykän kohteeksi väärien mielipiteittensä vuoksi.

- Tässä Saarikivessäpä minulle nyt sielunveli! Miehenä hän ei joutune niin pahan älämölön kohteeksi kuin edellamainitut siskot. Sitä paitsi nykyään väärät mielipiteet ovat lisääntyneet siinä määrin, että älämölöjä hiukan varotaan. On huomattu, että erehtyneet saavat jo tukea älyllisiltäkin tahoilta.

"Jos haluaa elää kuplassa, ei voi olla liian terävä." 

Kielen ja viestinnän ammattilainen näkee terävästi myös terävyyden seuraukset, jotka jokainen poikkeavia ajatuksia esittänyt  tämän blogijutun kirjoittajaa myöten on saanut tuta:

”Kyllä minä koko ajan odotan, milloin tulee se someskandaali, jossa todetaan, että Saarikivi on rasisti, naisten vihaaja ja natsien sympatisoija, ja nyt me muuten aloitamme kamppiksen Helsingin yliopiston humanistista tiedekuntaa vastaan Saarikiven erottamiseksi.”

Jussi Halla-ahohan savustettiin Saarikiven mukaan ulos yliopistosta, koska hän herätti huomiota oikeistolaisilla mielipiteillään, jotka silloin olivat harvinaisia. "Tyhmää, ettei häntä tuettu", paukauttaa Saarikivi kuplan kauhistukseksi  ja kannattaa John Stuart Millin ajatusta, jonka mukaan vastakkaisiin mielipiteisiin tutustuminen auttaa perustelemaan omia kantoja. Edes natseja, naisten vihaajia, tai muita vastenmielisiä ei pidä sulkea pois keskusteluista. - Hallelujaa, hyrrään hiljaisesti, tämähän on blogini johtoajatuksia. Meillä Iinekselässä  ei plokata ajatusrikollisia pois, niin kuin yleinen tapa tuntuu vaativan.

Saarikivi arvostelee myös Timo Hännikäisen kustantamon sulkemista äärioikeistolaisten mielipiteitten vuoksi viime syksynä Helsingin kirjamessuilta sekä Aki Ruotsalan erottamista Pori Jazzin toimitusjohtajan tehtävistä vanhan homovastaisen eheytyskirjoituksen vuoksi. - Timo Hännikäinen on paljon kiinnostavampi kirjailija kuin Sofi Oksanen, koska hän on outo tyyppi, eikä mikään laskelmoija, sanoo Saarikivi.  Hänen teoksensa Ilman tulisi ottaa luettavaksi sukupuolentutkimuksen kursseille, lataa Saarikivi. 

- Kannatan! Muistan kirjoittaneeni Ilmanista  blogiini. Ihanaa Hännikäinen, ihanaa. Rakastan rohkeita ihmisiä. Vain kohtaamalla erimielisiä ajatuksia voimme kasvaa ihmisinä 
ja päästä lähemmäs totuuksia. Jos suljemme ne kuplamme ulkopuolelle, jäämme kuplamme vangeiksi ja olemme umpiossamme  vajaat niin kauan kunnes korkki poksahtaa.

"Itseään liberaaleiksi kutsuvissa on paljon niitä, jotka eivät kannata vapauksia. Pyrkimys eristää erimielisyyttä on kauhean antiliberaali juttu."

- Juuri näin, hyvä Saarikivi! Tätä minäkin olen tarkoittanut, kun mainitsen, etten pidä kirjallisuudesta, jossa laskelmoidaan nykytrendeillä, kuten vaikkapa erimuotoisilla seksuaalisuuksilla. Onneksi tänäinen HS:ien kirjallisuuskritiikkikin murskaa Anna-Leena Härkösen "ajan hermolla" operoivan monimuotoseksuaalisuuskuvauksen! Miten voi itseään kunnioittava kirjailija valita noin laskelmoidun ja kaupallisen aiheen romaaniinsa? 

En ole aikoihin jaksanut lukea Härkösiä enkä Hämeen-Anttiloita, en meetoo-vispauksia, en lesborakkauden palkittuja kuvauksia enkä köyhyys- ja työttömyyslauluja. Luen mieluummin Tolstoin Perheonnen tai Gustav Philip Creutzin Atis ja Camillan - kuten viimeksi tein. 

Kunpa Hännikäinen julkaisisi  uuden romaanin! Kunpa Pirkko Saisio ja Leena Krohn eivät olisi masentuneet ja ehtyneet julkisuusmöykästä! Teemu Selännehän sulki suunsa yhden väärän möläytyksen vuoksi ja hänellä menee taas hyvin. Vaimon viisikymppisilläkin oli kivaa. Mediakin unohti virheellisen mielipiteen.

"Ihmiset kulkevat paljon keskitietä, vaikka pitäisi mennä outoa kohti."

(Maalaus Karel Dujardin)
(Sitaatit Janne Saarikivi)

(Kuva Iines)

Pienenä tyttönä

Ravistin kielikorvaani, kun pääministeri Antti Rinne sanoi Ylen aamutelevision uutisissa näin:"Tää varmaan vahvistaa monen pienen tytön unelmia siitä, että johtajan paikka on edessä."

Miten päämisteri voi sanoa julkisessa lausunnossaan "tää" pro tämä? 

Kosiskeleeko hän huolimattomalla kielellään tv-katsojia? On muka lähellä kansaa? Kansaa,  joka ei ole koulussa oppinut edes persoonapronominien oikeaa käyttötapaa julkisessa laajalevikkisessä puhunnassa? Kyllä on matalat oletustasot pääministerillä kansansa kielitasosta.

Ja muutenkin. Mikä oli lausunnon anti ja sisältö? Pienen tytön unelmat. Mistä ne pienet tytöt on aina tehty, myös monimuotoisen seksuaalisuuden aikana? Kyllä ne on tehty sokerista, kanelista, inkivääristä ja neilikoista. Niistä on pienet tytöt tehty. Piste.

Olkoonkin, että hippiaikoina ja myöhemminkin pienet tytöt nähtiin kivoina kaksimielisyyksien kohteina ja oli hauskaa, niin  nyt muakin on -aika  pyyhki entisen höpsäkän viattomuuden pois. 

Nyt  tytöt ovat tomeria lasikaton rikkojia,  jotka vihaavat rasisteja ja poliitikkoja, miehet taas vihaavat vihervasemmistolaisia ja feministejä, kuten Tekirin tuore tutkimus kertoo. Yleisesti vihataan puhelinmyyjiä,  Antti Rinnettä, Juha Sipilää ja Jussi Halla-ahoa. Julkkiksista vihataan eniten Tuomas Enbuskea, Tuure Boeliusta, Vappu Pimiää, Aku Hirviniemeä ja Roope Salmista. 

Että kyllä Antti Rinne on sopivasti  ajan hengessä hollilla. Ei mitään leikkauksia tyttöjen unelmiin, vaan pannaan mieluummin satanen lasissa potkua pyrkyryyteen. Siitä vain miehiä munille ja korkkarit jalassa korkeimmalle pallille istumaan. 

Vaan kyllä minä Antti Rinteen panisin viestintäpainotteiselle kielikurssille.

Miksi Merkel vapisee?

En palaa enää vihreiden Petra Laitin tviittiin vanhojen ihmisten merkityksettömyydestä. Kunhan vain totean, että en voisi olla enempää eri  mieltä.

Kulunut on kaunista, hapertunut on hienoa, uurteet ja piirrot voittavat sileän pinnan mennen tullen, harmaantunut on viehättävämpi kuin lila. Jäljet ovat tärkeitä. Aallon kuluttama puunpalanen hyväilee aisteja, ikiaikainen meren huuhtoma kivi on taideteos.

Uusi on raakaa, se huutaa ja kirkuu räikeänä, mutta hajuttomana ja mauttomana, se ei houkuttele koskemaan, hivelemään pintaa, se on tyly ja kopea, siinä ei ole särön säröä. Uusi talokin on kova ja kylmä, kuluu vuosia, ennen kuin se on koti. Uusi auto haisee vuodenkin jos toisenkin muoville, ennen kuin ottaa  uuden ajajansa tuoksuja sisäänsä.

Käyn mielelläni huutokaupoissa hivelemässä vanhoja esineitä ja katselemassa kuluneita pintoja. Mitä vanhempi, sitä parempi. Vanha on aitoa puuta ja jopa puunaulaa, taidokkaita leikkauksia pitämässä osia paikoillaan, yhä edelleen yli sadan vuoden jälkeenkin. Siinä näkyy eletty elämä, se on lämmin, se on historiaa. Jaksan yhä uudelleen hämmästyä, kun joku nostaa esineen ilmaan ja huudahtaa: kato, melkein uusi, tämä huudetaan. Ihan kuin "uusi" olisi hyve. Minulle vanha on hyve.

Mitä ihmiseen tulee, ikähän on muuntuvaa sorttia. Onnettomin olin varmaan kaksikymppisenä, ja onnellisin nyt vanhempana. Sekään ei haittaa, että joku on erilainen eikä arvosta minua iän takia. Saanpahan taas vaan yhden pällistelyn aiheen lisää. Kyllä elämä on ihmeellistä.

Tällä hetkellä en ole kovinkaan kiinnostunut hallituksen touhuista. Enemmän minua kiinnostaa se, miksi Merkel vapisee Rinteenkin rinnalla? Onko hänellä Parkinson tai muu vakava sairaus? Neurologinen vaiva? Psyykkinen oire?

Kannattaakohan Merkeliä kuunnella ollenkaan enää Petra Laitinkaan mielestä?

(Valokuvat Iines 10.7., alimmat lisätty myöh.  viitaten keskusteluun)

Sietämätöntä julmuutta ja leppoisaa oleilua

1.7. Ihan lyhyesti maailmanparannusosuus - missä olivat kaikki suomalaisten Isis-lasten kotiintuojat silloin, kun suomalaisäidit veivät lapsensa Isisin terroristijärjestöön? Miksi oikeusoppineet ja akatemiaprofessori, vihreiden kansanedustajaehdokas  Johanna Niemi eivät puuttuneet lasten kohtaloon silloin? Missään ei ollut yhtään torilla seisojaa eikä asiasta kirjoittavaa, vaikka avoimestihan Isisin riveihin lennettiin, passilla. Miksi lapsia ei pelastettu terroristijärjestöstä? Miksi kukaan ei kysynyt perään, eivät edes sukulaiset nostaneet metakkaa? Mikä se semmoinen äiti on, joka vie pienen lapsen ihmisoikeuksia sortavaan keskiaikaiseen terroristijärjestöön?  Mikä se semmoinen suomalainen on, joka ylipäänsä menee kurkunleikkaajien leiriin? Tarvitseeko Suomi takaisin tällaisia onnettomia tunareita? Ei suomalainen koululaitos tällaiseen ajattelun puutteeseen lapsiaan ole kasvattanut.

Minusta lapset tulisi kiireellisesti pelastaa julmilta vanhemmiltaan ja naiset asettaa syytteeseen lasten pahoinpitelystä ja terroristijärjestön tukemisesta kansainvälisessä tuomioistuimessa.  Samoin näytti ajattelevan leirillä työskennellyt kurdilääkäri Nemam Ghafouri, jonka ajatuksia koskevan jutun useat lienevät jo lukeneet.  Jos naiset haetaan Suomeen, se merkitsee sitä, että naiset vapautetaan - ei Suomesta käsin voi saada minkäänlaista näyttöä yhtään mistään.

 2.7. Lämmitän pirttiä ja taistelen savutuksen kanssa. Hellassa on pieni halkeama, josta savu tuppaa ulos, ellei siihen pane kattilaa päälle. Hienoinen savun ja tervan haju - jostain klapista - leijuu mökissä. Muutoin olen yksin, mutta naapurimökissä on ystäväni Martta netistä löytämine miehineen. Ja kauempana on lisää sukulaisia, jotka voivat milloin tahansa poiketa kylään, niin kuin ennen vanhaan. Tömäytetään vaan sisään ja istutaan samantien tuolille.  Voidaan tulla jopa silloin vielä, kun olen yöpaidassa - tapanani on nauttia pitkistä aamuseremonioista ja tyhjentää koko pannu kahvia samalla kun luen lehdet ja Iineksen kommentit. Ja sitten kerron lopuksi teille, miten asiat oikeasti ovat.

Kerran yksi iäkkäämpi serkkupoika astahti tupaan, tervehti ja istuutui mukavaan tv-tuoliini. Istuin itse klaffipöydän ääressä naputtelemassa kommentteja Iines-blogiin. Serkku jäi tuijottamaan auki olevaa televisiota, josta näytti tulevan Sydämen asialla -brittihömppäsarjan jakso, jota en itse katsonut.  Serkku istui tyytyväisenä ja katseli koko tunnin jakson puhumatta mitään, ynähdellen jotain kun koetin hieman avata jutustelua. Sitten hän pian lähtikin kättään heilauttaen.

Kohta lähden hautausmaalle istuttamaan haudalle uudet kukat. Valkoiset neilikat olivat huono valinta, ruskistuivat heti. Käyn samalla kyläkaupassa tukemassa sitä, vaikka siellä kieltämättä on esillä myös kohta vanhentuvia tuotteita, mm. jauhelihaa.

Ei passaisi liikaa seurata luontoakaan. Tuon ensimmäisen valokuvan nappasin, kun silmieni eteen pörähti ilkeä kärpänen, pihdeissään pienempi hyönteinen. Kuvaussession lopuksi - minä julma sen kun kuvasin - koetin pelastaa uhria sormillani, mutta iso kärpänenpä otti ja lennähti uhri jaloissaan muualle.

Heinäsirkkatestiä

Niin kauan kun ihminen näkee ja kuulee heinäsirkat, ei ole mitään hätää. Kun heinäsirkat häviävät maailmasta, on ihminen kai vanha ja hiipumassa pikku hiljaa. Jos epäilette tai edes pelkäätte aistillisten kykyjenne rappion alkaneen, tehkää siis testi. Menkää niitylle tai edes pellon reunaan ja   seisahtukaa kiireiltänne. Olkaa hiljaa ja mieluiten liikkumatta yksi minuutti. Tehkää päätelmät.

Ja aika teräviä muitakin havaintoja tässä tehdään, josta todisteena jopa tilanteesta napattu veres kuva. Peuran vasahan siinä kävelee kaikessa rauhassa meikäläisen aitanpolkua pitkin ja huomaa hiljaisen tuolissa istujan. Ääntäkään ei kuulu kun peura hiipii kasvimaan halki, ylittää suvereenisti tien ja loikkii rantatielle. 

Valtava kalasääksikin lensi tästä yli, siivet lonksuivat ja suhisivat, ja katsoin että niiden kärkiväli taisi olla parikin metriä. Kevyesti nappaisi kissan, jos se sen ruokavalioon kuuluisi.  Täällä maailman murheet unohtuvat. Päivän politiikka jää kauas taakse, kun Hesarikin kannetaan, milloin muistetaan. Keskiviikkona lehti unohdetaan aina, ja eilenkään lehteä ei kannettu. Päivällä, kun lehti joskus jaetaan takautuvasti, olen jo silmäillyt uutisotsikot nettilehdistä ja lehti joutaa suoraan keräyslaatikkoon. 

Sitä en osaa sanoa, onko ihmisen parempi elää niin, että käpertyy vain itseensä, havainnoi luontoa ja elää sisäistä maailmaansa, blokkaa ympäriltään kaiken häiritsevän, eritoten kaikki jotka eivät esiinny somessa omilla nimillään, kuten muuan Anonyymi edellisessä keskustelussa kertoi tekevänsä. 

Erään lehden artikkelin mukaan brittilehti The Guardian julkaisi hiljan mittavan artikkelin siitä, miten mm. mindfulness-metodi auttaa meitä suoriutumaan ja selviytymään yhteiskunnassa ilman, että taistelisimme haitallisia rakenteita vastaan.

Kyllä minusta ei ole tuohon kokoaikaisesti. Miksi kehittäisin itsekkäästi vain mielenrauhaani tai - toinen vaihtoehto - pumppaisin perslihaksiani seksikkään tyrkyttäviksi?  Taidan edelleen valita taistelun tien. En blokkaa erilaisia ihmisiä ympäriltäni, joten miksi blokkaisin erilaisia mielipiteitä tai maailman epäkohtia pois häiritsemästä mielenrauhaani. Sanon niin kuin Eeva Kilpi: Sinä häiritset minua.  Tervetuloa!

(Valokuvat Iines)