18.10.2021

Pohjolan häät


 

Silloin Pohjolan emäntä
Pani kutsut kulkemahan,
Airuhut vaeltamahan,
Itse tuon sanoiksi virkki:

Ohoh, Ilmar pikkarainen,
Orjani alinomainen!
Kutsu rahvasta kokohon,
Miesten joukko juominkeihin, 
naisten lauma kaunokainen,
piika pieni pimperoinen,

Kutsu kurjat, kutsu köyhät,
Sokeatki, vaivaisetki,
Rammatki, rekirujotki,
Sokeat venehin soua,
Rammat ratsahin ajele,
Rujot re´in remmätellös!
elä kutsu  Väinämöistä
elä vanhaa naista älä miestä,
elä valittajaa laisinkaan.

Kutsu nuori Pohjan kansa,
Abreun Anna, soma Sanni,
Alma sekä Benjamiini
Kaikki Setan, Kalevalan kansa,
Elä kutsu Cheekkii, elä Paulaa
Kyllä meille hyvä laulaa!

 Joskus herään kylmän hien vallassa. Tämä voi toki johtua siitä, että elämän vauhtipyörä on kiihtynyt yhä hurjemmaksi. Viikot, kuukaudet, vuodet sujahtavat ohi ennen kuin  huomaakaan. Jatkuvasti on joko joulu tai juhannus. Takana on taatusti pidempi suora kuin edessä. 

Sekin on täysin mahdollista, että mitään ei pitäisi enää ihmetellä. Koko ajan putoaa nimittäin yhä enemmän kelkasta, ja maailma muuttuu hullummaksi. Esimerkiksi nuoret alkavat tuntua vinoon kasvaneilta, ja he ovat ehdottomasti väärässä. 

Sitä jopa kysyy, olemmeko me paaponeet nuoret pilalle? Nykyajan nuori ei siedä yhtään mitään, se ei kestä rajoituksia elämässään. Se ei viitsi ottaa rokotusta, koska ei pidä koronaa itselleen vaarallisena. Vanhukset eli yli viisikybäiset  kuolee sen mielestä muutenkin pikapuoliin ja karanteenissa ei pysty olla. 

Tämän kasvattamamme oikeuksistaan tietoisen nuoren vuoksi koronaluvut ovat räjähtäneet uusiin ennätyksiin, etenkin kun itsekin nuorisoon samaistuva pääministerimme julistaa kavereineen  uuden vapaan ja rajoittamattoman elämän taas alkaneen. Nyt on aika elää ja nauttia, ilmoittaa pääministeri medialle. Maskit veks ja ryhmät koolle, bailut käyntiin Ilmarin johdolla. Viis siitä, vaikka Suomi hohtaa EU-kartalla tulipunaisena huutomerkkinä. 

(Hiilipiirros Johan Kortman, Ilmarinen saapuu Pohjolaan



9.10.2021

Sana sunnuntaiksi: Luoja varjele





Luoja varjele minua katsomasta yhtäkään luotua  nenänvarttani pitkin ja pitämästä itseäni hänen auttajanaan. Älä anna minun tiedostaa ylemmyyttäni kehenkään.

Älä anna minun langeta suvaitsemisen syntiin, vaikka toinen olisi  erivärinen, erimuotoinen  ja hänellä olisi eliitin määrittämä uhristatus. Emme me Luojan luodut  ole täällä toisiamme  sietämässä emmekä toistamme  määrittämässä. 

Luoja varjele minun ymmärrystäni niin, että en lankeaisi tietämisen syntiin, sillä mikään ei pitele ihmistä niin kuin  tieto. 

Luoja varjele minua  uppoamasta ylimielisyyden, itsepetoksen ja ennakkoluulojen suohon! Anna minun kuulla, mitä minulle sanotaan. Älä anna minun täyttää ketään omilla ajatuksillani.

Luoja varjele minua  lukkiutumasta nuoruuteni idealismiin: aatteen lumoon, siihen harhaan, että  olen edistyksen puolella, kun vannon lynkkaajien nimeen. 

Ja Luoja, varjele minua siltä ihmisen heikkoudelta, että en olisi alati valmis muuttamaan mielipidettäni, jos löydän paremman. Anna minun olla etsijä loppuun asti, älä anna liekkini sammua.


(Maalaus: Rembrandt 1630)

3.10.2021

Hirveä haloo

 


Hirveä haloo on noussut taas Elokapina-ryhmittymän istunnosta. Tulisivat tänne provinssiin istumaan, niin täälläkin tapahtuisi jotain hulvatonta. Voisin viedä jopa mustaviinimarjamehua paleleville ihmisille. Ja voisin rukoilla heidän puolestaan, jotta ilmasto pelastuisi. Kyllä Jumala varmaan auttaa, kun nätisti pyytää. Ja voin lisätä muutaman avemarian, jos joukossa on vaikka joku katolisesta kirkosta eronnut piispoihin suivaantunut ihminen. Kyllä hyvät ministerit varmaan julistavat ilmastohätätilan, kun nuoret näin nätisti pyytävät tärkeää asiaa. Ollaan nyt kaikki näiden nuorten puolella pahaa vastaan.


"TÄssÄ TAPAUKSESSA faktisen kiristyksen kohteena on Suomen eduskunta, jolta pyydetään mahdotonta ja päästään näin suorittamaan itse oikeutettua kansalaistottelemattomuutta.

Tämän jälkeen mennään väkivallattomasti istumaan keskelle näkyvää pääväylää, jonne on etukäteen tiedotuksen keinoin agitoitu paikalle paitsi omat, myös vastustajat, media ja poliisi.

Sitten odotetaan väkivallattomasti, että tilanne eskaloituu, jotta päästään keräämään pisteitä siitä miten asiattomat huutelijat vastustivat rauhanomaisia mielenosoittajia tai poliisit kohtelivat kaltoin paikallaan istuvaa aktivistia. Näitä kuvia levitetään paitsi suomalaisessa myös ulkomaisessa mediassa." (Tommi Rasilainen/ Tamperelainen  2.10.)

 

Vaan sitä en ymmärrä, miksi ihmiset ovat kiukkuisia nuorille ja miksi poliisi puuttuu asiaan, kun nuoret eivät tee mitään pahaa. Eivät rääkkää kissoja eivätkä huutele ohikulkijoille paitsi Sebastian Tynkkyselle, jolle saakin huudella, koska hän on persu. 


"PAHOITTELUNI, mutta ette saa minun sympatiaani. Ratsastatte hyvällä asialla mutta teillä ei ole oikeutta monopolisoida ilmastonmuutoksen vastustamista. Työ on käynnissä monella rintamalla ja toivon todellakin että saamme tehtyä riittävän paljon riittävän nopeasti jotta teemme mahdollisimman vähän pysyvää vahinkoa biosfäärillemme.

Ennalta suunniteltu ja laajalla organisaatiolla toteutettu rikos on järjestynyttä rikollisuutta oman näkemykseni mukaan.

Se, että se tehdään niin sanotun hyvän asian puolesta ei poista tätä yksinkertaista tosiasiaa – maailmassa on yllin kyllin huonoja esimerkkejä miten käy kun jokin ryhmä määrittelee oman aatteensa lain yläpuolelle." (Tommi Rasilainen/ Tamperelainen 2.10.)


Uskotaan nyt vain näitä nuoria, joiden tehtävä on pelastaa maailma. Siunataan heitä ajatuksissa, sanoissa ja töissä, ja  tehdään  kiltisti  oma osamme ilmaston puolesta. Kyllä kiltit elonkipinät neuvovat, miten elää puhtailla luonnontuotteilla ilman mukavuuksia.  Ja tulkaa tänne maaseudulle, jos siellä kaupungeissa on liian paljon vaarallisia höyryjä ja liikaa saastuttavia koneita.  

Voidaan ottaa vaikka hevoset taas kyytipojiksi ja jokaiselle oma lehmä maitotuotteita varten, ja oma peltosarka vegaaneille kauramaidon viljelyä varten.  Ja voidaan ihan vaikka tappaa siat lätistä,  jotteivat vieraat pahastu elikoista ja kasvissyöjät saa houkuttelevia hajuja takapihalleen. Täällä kuluu aika työtä tehdessä, luontoa tarkkaillessa ja metsässä samotessa. Fatim Diarralle voisin sanoa, että ei ole anketa ollenkaan, tulee vaan tänne vaikka sillä sähköpyörällään ja ottaa vaikka Iiris Suomelan tarakalle keikkumaan, sisaristuimelle. 

(Maalaus Andrea Kowch)



(Jälkikirjoitus: Elokapinasta on täällä keskusteltu jo useinkin. Sopii siis jutella jutun alla muistakin aiheista, ellei teema ”Mitä Elokapina oikeasti haluaa ja onko se mahdollista” anna mitään uutta.)

23.9.2021

Miksi nainen juoksee?



Olen viehättynyt Andrea Kowchin kuvista. Ne ovat pikkutarkasti piirrettyjä, suorastaan pedanttisesti, mutta kuitenkin ne uhkuvat latautunutta voimaa, kytevää tunnetta tai uhkaa piilevästä vaarasta, tulossa olevasta räjähdyksestä. 

Ihminen on Kowchin kuvissa kontrollissa, kasvoiltaan  kuin vahanukke, ympäristö ja detaljit kuhisevat ja kiehuvat, luovat toiminnan ja jännitteen kuvakerrontaan. 

Ylimmässä maalauksessa on nainen melkein katsojan sylissä. Koiran takavartalon liikerata paljastaa, että vauhdilla mennään katsojan läpi, ja naisen vasen käsi hakee tasapainoa jakusta. Toinen vaihtoehto on se, että nainen haluaa riisua jakun ja perua sen, mitä äsken tuli tehtyä.  Värit ovat syksyn sumentamat, maassa on puidun viljan sänki, taivas on tumma, korpit ilmassa. Sato on korjattu.

Miten minusta nyt tuntuu, että nainen on kolkannut miehensä tuonne heinälatoon. Lyönyt heinätalikolla takaraivoon. Saanut tarpeekseen alituisesta munanvatkaamisesta ja leipomisesta,  lemmikkieläinten tappamisesta  ja kaiken kauniin ja suloisen päätymisestä ravinnoksi. 







Vai mitä sanotte? Miksi nainen juoksee ladosta? Kolkkasiko miehensä? Vai palaako hänellä uunissa kakku pohjaan? 

Entä sytyttikö nainen lopuksi vielä tyhjentämättä jääneet heinäkärrytkin tuleen? Vai kuvitteleeko hän vain kaiken? 




(Maalaukset Andrea Kowch. Jos kuvat kiinnostavat, ne kannattaa klikata suuriksi.)

14.9.2021

Pössytellen

 


Tämä ei pyri olemaan kannabisjuttu, sillä sellaisia on jo kirjoitettu pilvin pimein.  Ilma on sakeanaan mielipiteitä tuon kääryleen tiimoilta. Tässä pyritään pohdiskelemaan olemisen mielettömyyttä ja satunnaisuutta.

Ja mitä Vihreisiin tulee, niin puolueessa saa minun puolestani kukkia populismikin, muiden kukintojen ohella. Siitä lähtien, kun puolue unohti vihreän luonnon ja alkoi kukkia sementtierämaassa, olen minä koettanut unohtaa puolueen. 

Sitä paitsi eikö se mennytkin niin, että jos kahvikin tuotaisiin nyt markkinoille, se kiellettäisiin huumaavana aineena tai epäterveellisten vaikutustensa vuoksi? Mikä tässä siis on oikein ja mikä väärin? Ihmisellä on rajallinen aikansa täällä maan päällä, joten pössytelköön kuka mitäkin myrkkyä tahtoo, omapa on asiansa.    

Itse en ole pössytellyt koskaan enkä kauheasti haluaisi buustata itseeni keinotekoista energiaa, raikasta ruokaolutta ja paria viinilasillista lukuunottamatta. Elleivät omat voimavarat riitä, niin saapi olla. 

Ja tarvitseeko ihminen lopultakaan neonvärejä, epileptistä välkettä, viivyteltyä tantraseksiä tai ylipäänsä yliviritettyjä nautintoja,  ekstremeä? 

*

Lehdessä oli tänään kirjoitus miehestä, Langista, joka oli elänyt elämänsä  viidakossa. Mies päätyi sinne, kun vuonna 1972 ilmapommi osui Langin perheen kotiin tappaen hänen äitinsä. Vietnamin sotaa pelästynyt isä  otti vauvaikäisen pojan mukaansa ja pakeni syvälle viidakkoon. Heidät löydettiin vasta vuonna 2013, eivätkä he tienneet sodan loppuneen jo aikaa sitten.

Mies ei tiennyt edes, että maailmassa on olemassa naisia. Hän söi viidakon pieneläimiä ravinnokseen ja hymyilee onnellisen näköisenä jotakin jyrsijää sisälmyksineen syöden kuvissa, alkeellisen elämänsä keskellä. 

Kaikki on suhteellista, ettäs tiedätte. Pössyttelykin.

8.9.2021

Viisikon uudet siekailut

 

On huhuttu, että hallituksen voimajyrä on perhe- ja peruspalveluministeri, ja muut seuraavat kunnioittavasti perässä.  



Pääministeri ja valtiovarainministeri tulisivat samaisen lähteen mukaan hyvinä kakkosina, mutta hekin perhe- ja peruspalveluministerin talutusnuorassa. Mene tiedä, voipi olla panetteluakin. Hyviä ovat kaikki ministerit. Ei käy kateeksi, sillä vaikeaa työtä he tekevät, nämä nuoret naiset, joita moni setämies uhossaan tytöttelee ja samalla katselee sillä silmällä.




Koko hallituskombohan kokoontuu parhaillaan Säätytalolla. Budjetti on ilmastopuoleltaan levällään, ja se tulisi saattaa tasapainoon. 

Eiköhän pian ilmesty pääministeri kertomaan, että budjetti on paketissa ja valtiovarainministeri kertoo hymyillen, että veronkorotuksia ei nyt voitu välttää, ja vain tieteestä leikataan. Velkaa otetaan  tarpeen mukaan. Valtakunnassa kaikki hyvin, kun koronakin on hoidettu maailman parhaiten ja Suomella on Euroopan tiukin rajavalvonta.

Joka tapauksessa kaikkihan alkoi siitä, kun Sanna, Annika, Maria, Anna-Maja ja Li viettivät kesälomaa kukin tahollaan, kuka Säkylässä, kuka Helsingissä, kuka Tampereella ja kuka missäkin. Harminaan heillä oli tieto tulevasta kinkkisestä  budjettiriihestä, jonka kanssa jouduttaisiin arvatenkin heti sotajalalle tapoja vailla olevan häpeämättömän opposition kanssa. 

Onneksi viisikko sai muuta ajateltavaa, kun valtionpankista löytyi - abdakadabra -   ihmeellinen taikaseinä. Se pelastaisi budjetin! 

Vaan kun pääministeriltä yllättäen katoaakin tärkeitä papereita, muun muassa avustajan laatima budjettiriihen työjärjestys ja avustajien laatima koronan uudistettu hybridisuunnitelma, viisikko huomaa olevansa keskellä uutta, huippujännittävää seikkailua. 

Kuinkas sitten käykään. Sanna, Annika, Maria, Anna-Maja ja Li päättävät lähteä Kesärannan lauteille ideariiheen. Tilaavat palan painikkeeksi kylmiä aterioita (keitettyjä munia, tomaattia, kinkkua, vastapaistettua mutta jäähtynyttä  leipää, suklaa- ja hedelmäkakkua), jotka viilentävät mukavasti  tunteita ja antavat uutta puhtia hybridisuunnitelman uudistamiseen ja budjettiriihen työjärjestyksen laatimiseen. 

Ylen kylläisinä ja vatsat tyytyväisyydestä inisten päätetäänkin iloisenraukeina antaa työ tutun emeritan tehtäväksi yön aikana.  Jospa se vähän tutkisikin samalla, jotakin. Emerita tekee kuin tekeekin, harmaa pää tutisten ja postaa tuotokset  ministereille.  

Ja ennen kuin kukko aamulla kolmasti kiekaisee, Kesärannasta nousee valkoinen savukiehkura. Viisikko rientää valmiit brosyyrit kainalossa saunanraikkaana Säätytalolle puintihommiin, ja sillä tiellä he parhaillaankin ovat. 

Kauhea varstanläiske kuuluu, joten varmasti siellä jo tulostetaan uutta budjettisopimusta medialle, joka päivystää talon ulkopuolella. Ja me näemme aivan kohta hymyilevän viisikon  ja happy endin: Pidetään huolta maailmasta, niin maailma pitää huolen meistä.  On hienoa olla globaali suomalainen.





(Valokuvissa ja linkin videossa naisvoimistelun historiaa)

2.9.2021

Lehmätkin lentäisivät eli konditionaalin kulta-aikaa päättäjäpuheessa






RUNO LEHMÄTKIN LENTÄISIVÄT


Tällainen koronapassi olisi, jos.

Kahden metrin turvavälit tapahtumista poistuvat kun.

Toivon, että mahdollisimman pikaisesti voimme tästä päättää, jos ja kun.

Eduskunta aloittaa työnsä ensi viikolla. 

Tartuntatautilain muista muutoksista päätetään myöhemmin.

Käsittelyyn tämä menisi ensi tiistaina.

Päätös hybridistrategian päivittämisestä tehtäisiin ensi viikolla.

 Voisimme turvallisesti ryhtyä miettimään rajoitusten purkua jos.

Koronapassi  olisi vapaaehtoinen, koska jos ja kun.

 Tapahtumat ja ravintolat voisivat pysyä auki.

Kun alueella jouduttaisiin ja jos ja kun ja

jos otettaisiin vapaaehtoinen passi käyttöön, niin.

Sitten rajoitukset eivät kohdistuisi näihin toimijoihin.

Esitys  voitaisiin antaa  ehkä kuun puolivälissä, jos.

Päätetään tänään tai huomenna - öh

tai tulevana vuonna tuohikuussa.

Itse toivon, että meillä olisi siitä olemassa esitys parin viikon kuluttua.

Itse toivon, että mahdollisimman pikaisesti meillä olisi asia valtioneuvoston istunnossa joko tänään tai huomenna tai parin viikon kuluttua, jos ja kun.

*

(Teksti koostettu tämän päivän nettilehtien teksteistä vain lievästi virkkeen muotoa  mukaillen ja lisäämällä yksi öh-sana ja vanha runosäe. Teksteissä kahden eri ministerin kommentteja.)


25.8.2021

Mielenwikaisuuden oireita?



Join tässä juuri makoisat iltapäiväkahvit, kapselikahvit kapselikoneesta. Aamuisin keitän tavalliset suodatinkahvit, mutta iltapäivisin valutan mukillisen kapselista. Joskus olen huomannut lievää huimausta kahvit juotuani, mutta toisaalta, ketä nyt ei tämä maailmanmeno huippaisi aina välillä. 

Toisin kävi pyhäjokisen Aleksi Waaralan, joka oli hiljakkoin osoittanut mielenwikaisuuden oireita. Hän oli sumpit juotuaan kirmaissut ilmeisessä kahwehumalassa ulos owesta, emäntä perässään. Vaan ei tawannut emäntä miestään, joka katosi metsään. Nyt toivotaan jonkun hyvän ihmisen korjaavan mielenwikaisen ja palauttavan hänet kotiinsa.  -  Eiköhän nälkä ajanut mielenwikaisen kotiin ennen pitkää. Näin vuonna 1911.




Toisaalla lehdessä haetaan hourujenhoitajaa virkaan waiwaistaloon.  Waiwaishoidon esimiehen mukaan "Hoitajat owat vapautetut asumasta yhdessä hulluin kanssa".  Maksetaan myös korvaus siitä, että ei saa pitää sikaa, vaan kaikki ruoan tähteet on jätettävä waiwaistaloon.

Mielenkiintoista. Mitenkähän mahtoi waiwaistalon biojätehuolto pelata, jos sikaa ei saanut pitää? Sehän oli ennen kätevistä kätevin jätehuoltopiste. 

***

Oheiset leikekuvat ovat Ylen Äkkilähtöjä menneisyyteen -sivuilta. Sivuilla on riemastuttavia poimintoja lähihistoriasta ja ylipäänsä menneisyydestä Suomessa. Kun nyt hulluista on puhe, niin teepä joutessasi testi siitä, mikä hourujenhoito sinulle määrätään. Teetä siis diagnoosi itsellesi 1900-luvun mielisairaalassa ruksimalla mieleisesi vaihtoehdot täältä

Voin kertoa, että minulla on konstitutsionaalinen häiriö, jonka parannuskeinoksi suositellaan insuliinishokkia. 

16.8.2021

Archie Bunkerin tuoli hajosi

 


Tätä kutsutaan nykyään kai retrotuoliksi. Ostin tällaisen* tummanruskean version joskus 90-luvun alussa Laitilan kirpputorilta muistaakseni 40 markalla. Tuoli on aitoa nahkaa, kotimaista valmistetta, ja peräisin 60-luvulta. Viikko sitten se hajosi kestettyään istujia siis kuutisenkymmentä vuotta. Tähän eivät nykyiset lastulevy-tekonahkahuonekalut pysty. Tuolin muotokieli on sitä paitsi varsin kaunis edelleen.

Ensin retrotuolistani kului oikean käden alla oleva käsinojan nahka puhki, 2010-luvulla, ja fyllit alkoivat paistaa reiästä läpi. Vaan siitä selvisin, kun leikkasin käsinojan pehmukkeen alta reiän kokoisen nahkapalan ja liimasin sen reiän päälle. 

Sitten pari vuotta tämän jälkeen katkesi niskatyynyn toinen kiinnityshina. Sen korjasin solmimalla katkenneen hihnan ehjään hihnaan. Solmu näkyi ja oli  ruma, mutta tyyny pysyi paikoillaan. 

Seuraavaksi kului vuonna 2020 vasemman käsinojan pehmukkeen nahka puhki. Fyllit alkoivat pursuta ulos. Reikä oli suuri eikä niin isoa nahkapalaa saanut mistään tuolin alta tai takaa. Aloin siis peittää reikää tummalla shaalilla, jonka asettelin kauniisti tuolin selkänojalle niin, että sen pää ulottui käsinojaa peittämään. 

Viikko sitten tuolin jalka murtui. En ollut huomannut, että metallinen  jalka oli vuosikymmenten saatossa hapertunut, ja nyt se petti istujan. Katastrofi. 

Tuoli on ollut kuin äidin syli, lohtupaikka, rentoutumispaikka, jossa saa täydellisen lepuutuksen kipeisiin hartioihin ja särkevään selkään. Mikään muu paikka kotona ei ollut yhtä tärkeä. Minne nyt oikaisen väsyneen  ruotoni? Missä saan levon, missä voin katsoa elokuvaa ja nukahtaa ihanasti ennen elokuvan loppua?

Mielenkiintoista, että selkäni kipeytyi samantien tuolin hajoamisen kanssa, iskias iski alaselkään ja kinttuun. Niinpä marssin paikalliseen huonekalukauppaan ja koeistuin kaikki mahdolliset tv-tuolit ja mekanismituolit. Kauheita upottavia härveleitä, tekokuituja ja vaahtomuovia. Lyhyenä ihmisenä takapuoleni ei ulottunut aina tuolin selkänojaan, ellen ojentanut jalkojani suoriksi vaakatasoon. Suomalainenhan on tunnetusti  persjalkainen, joten tuolien ergonomia on useimmiten pielessä. 

Kunnes sitten istuin toisessa huonekalukaupassa huvikseni Stresslessin tv-tuoliin. Se otti minut vastaan kuin prinsessan, tarjosi heti selkänojan tuen ristiselälle ja hartioille ja keinahti kivasti torkkuasentoon. Se oli siinä. Kun en tuhlaa, en polta enkä liiemmin hassaa rahojani viinaan, voin ostaa laadukkaan tuolin.  Ettäs tämänkin tiedätte taloudenpidostani. Huomenna tuolia tuodaan riemusaatossa kotiin. Luulen, että selkäni paranee samantien. En ole sohvallaistujatyyppiä. Useimmat sohvat eivät sovi istumiseen ollenkaan.

Olen muuten havainnut, että useilla tutuillani on samanlainen herkkä  kiintymyssuhde tuoliin kuin minulla. Huushollissa on yksi mielituoli, ja ihminen istuu aina siihen, ei viereiseen samantapaiseen. Tuoli on oikeasti tärkeä asia. Maailma murtuu, jos tuoli viedään alta. Millä tai missä te muuten mieluiten  istutte?


* Tuoli on bongattu Emmi Anniinan blogista

8.8.2021

Kesäpäiväkirja, sivu 8: Paluu kotiin ja asioiden juurille

 



Jokapäiväinen mökkielämä päättyy tähän ja olen siirtänyt itseni ja huushollini takaisin Pikkukaupunkiin. Parasta ovat arjen mukavuudet. Ei enää nyrkkipyykkiä pesualtaassa, ei käsitiskiä, ei epämukavaa suihkua pienessä vessankopperossa, ei savuavaa pesää, ei bioämpärin vientiä punkkeja kuhisevan heinikon läpi tontin takalaidalle kompostiin, ei muurahaispesän myrkyttämistä takkahuoneesta, ei kaatuneen pajupuun raivausta polulta, ei naapurin kutsumista hätiin trimmereineen. - Vaan eipä enää  hiljaista istumistakaan omenapuun alla kirjosieppoperheen elämää seuraillen ja kahvia siemaillen. 

Kesän aikana on vastapäisestä rivitalosta taas yksi vanha rouva kuollut, yli yhdeksänkymppisenä. Matalassa rivitalossa asuu enimmäkseen yksinäisiä vanhoja leskivaimoja, miehensä jo ammoin haudanneita, tänne keskustaan Pikkukaupungin äärimmäisistä korvenkylistä ja saloilta muuttaneita, talonsa myyneitä ja osakkeen ostaneita monilla vaivoilla rasitettuja naisia. Monilla on varaosia kehossaan, usealla jo uudet polvet, jokusilla sekä polvet että lonkat. Muutamassa kodissa käy kerran päivässä ateriapalvelu luovuttamassa muovirasiaan käärityn lämpimän aterian. Kunpa luoja varjelisi ihmistä koskaan joutumasta moisen muoviaterian varaan! 

Ja sitten päivän postilla, lainaus Lauri Hokkasen teoksesta Kenen joukoissa seisoin, s. 63:



Teos on syvästi ajatteluttava, ja sen jokainen virke on täynnä tietoa ja merkitystä. Erityisen kiinnostavaksi kirjan tekee se, että Suomen taistolaisliikkeen aikaa katsotaan siinä kiihkottomasti sisältäpäin, mutta ulkona ollen. Tällainen näkökulma on meillä harvinainen etenkin, kun kirjasta puuttuu kaikenlainen agenda ja pyrkimys olla oikeassa ja  mustata jokin taho tai jotkin ihmiset. Asiat vain todetaan: näin tapahtui, näin oli, tässä on fakta, ota tai jätä. Tämän ajan kokenut löytää teoksesta alkumetreiltä lähtien paljon omia ajatuksiaan ja epäilyjään.

Olen vasta kirjan alussa, sillä lukeminen on hidasta mahtavan tietomäärän vuoksi. Koko ajan esiin pomppaa unohtuneita nimiä ja asioita, ja Hokkasen tapa yhdistää asiat antaa tällaiselle tietoaukkoiselle naisihmiselle kokonaiskuvaa tapahtuneista asioista. 

On tietysti otettava huomioon myös se, niin kuin kommentoijakin jo muistutti edellisessä keskustelussa, että kyseessä on yhden puoluetehtävistään erotetun ihmisen, joka leimattiin CIA:n agentiksi ja kerettiläiseksi,  näkökulma. Jollain toisella henkilöllä on taas toisenlainen näkökulma, jossa Hokkanen ehkä on tehtävässään epäonnistunut.

Vaan emmekö me ole jo kuulleet tuhannesti sen toisen näkökulman? Nyt on aika antaa Hokkasen näkökulman puhua. Minä jatkan lukemista ja kuuntelen hartaasti Hokkasen selkeää puhetta. Hän oli varsin looginen ja hyvä puhuja Ylen aamutelevisiossa taannoin. 

(Valokuvat Iines)


2.8.2021

Kesäpäiväkirja, sivu 7

Ihanat päivät meri-ilmastossa jäävät nyt taakse, ja palaan tänne mökille jatkossa vain päivävisiiteille. Nykyinen kombomme hajaantuu maailman tuuliin, pari pääkaupunkiseudulle,  yksi Keski-Eurooppaan ja yksi suomalaiseen pikkukaupunkiin.

Huomaan, etten viihdy yksin mökillä, en ole ihan kokonaan yksineläjä, sillä kaipaan yhteyttä toisiin, puhekumppania, vaikka puhun äärimmäisen huonosti nykyään.  Välillä jään haukkomaan ilmaa, kun sanoja ei tule. En tiedä, onko koronan aikainen eristäytyminen mykistänyt ääneni lopullisesti, vai johtuuko tukkeutunut puhekykyni edelliskeväisestä pienestä lisäkilpisrauhasen  leikkauksesta, aivan äänihuulten vierestä. Joka tapauksessa tunne siitä, että puhumalla ilmaiseminen kapeutuu entisestään, tekee minut hiukan ahdistuneeksi. 

Annan tunnustuksen lähimmilleni, jotka useimmiten jaksavat odottaa, että saan jotakin sanottua, mutta välillä luovutan, kun en jaksa vaatia heitä odottamaan, että minäkin saan sanoa mielipiteeni. Olen hiljaa ja vain kuuntelen, kun muut puhuvat.

Olen miettinyt mahdollisuutta ottaa pitkästä aikaa botox-ruiske äänihuuliin kokeillakseni, auttaisiko  se puhumistani. Monella dysphonia spasmodicaa sairastavalla auttaa, minulla ei tehonnut yhtään, kun kokeiltiin viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Jospa nyt pyydän lähetteen ja reissaan Tyksiin  piikille. Millaista mahtaisi olla saada puhua vapaasti ilman, että puhe juuttuu kurkun salpaantumiseen? En osaa enää kuvitella sitä. 



Kuvassa ulkomaan ihminen Uudenkaupungin makasiinirannassa. Olimme matkalla syömään rantamakasiinin terassille. Maailmassa on monenlaisia ihmisiä, mutta siskoni on maailman kiltein ihminen. Hän on painunut hieman kumaraan, koska on sairastunut osteoporoosiin. Jokaista askelta on varottava, ettei kompastu ja saa luunmurtumaa. 

Meille ihmisille annetaan monenlaisia koettelemuksia elämämme varrella. Mikä on ihmisen taittumisen raja?  Joskus ajattelen, ettei ihmiselle anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa. En tiedä. Kärsimys kuuluu elämään. Ei tiedä, pääseekö sisko enää Suomeen. Nyt hän halusi tulla, kahden raskaan vuoden tauon jälkeen, takana suruvuosi miehen kuoltua ja sen päälle koronavuosi Saksan tiukoissa rajoituksissa ja totaalisuluissa. Toivomme vain, että hän ehtii nyt ajoissa alta pois, takaisin kotiinsa, ennen kuin Saksakin julistaa Suomen riskimaaksi, kuten Viro juuri teki. Se merkitsisi testiä ja mahdollista karanteenia kotimaassa.

(Valokuvat Iines 07/2021)

26.7.2021

Kesäpäiväkirja, sivu 6: kesäpäivän lumoa





Lumo on vallannut Olgan vanhan keinutuolin. Se on oikeastaan hyvä, sillä keinutuolin jalaksessa on näkymätön halkeama, ja ihmisistuja joutuu varomaan, ettei tuoli hajoa alta.  Lihavan kissan tuoli vielä kestää.

Täällä on uitu ja katseltu meren pintaa viistäviä tervapääskypoikueita, laineilla kelluvia joutsenia, leikitty pikku dronella ja laineilla kiitävällä hurjalla veneellä, radio-ohjattavalla. Vielä kun saisi sup-laudan ja sähköpotkulaudan! En tiedä, mistä tämä vehjehinku on tullut. Ehkä siitä, kun viime kesänä koronaeristyksen aikaan katselin ikkunasta ulos ja näin, miten soma nuori tyttö ajoi sähköpotkulaudalla pitkin kävelykatua hurjaa vauhtia, vapaana koronasta ja kaikesta, vaalea pitkä tukka tuulessa hulmuten. Tyttö ei liikahtanutkaan, ja lauta kiisi eteenpäin kuin uuteen aikaan vanhan maailman läpi. Jos olisin nuori tyttö, minä voisin olla se tyttö. Kiehtovaa!

*

Lopuksi, innokkaana paasaajana, ihmettelen  tietysti jotain yhteiskunnallista asiaa eli uutisten tietoa: sisärajavalvonta Schengen-maista päättyy nyt. Uutistenlukija lykkää lyhkäistä, sillä sisärajavalvonta, se ”Euroopan tiukin”, on vuotanut koko ajan ja ollut ainakin välillä olematonta. Viikko sitten täyteen buukattu Frankfurtin kone sai purkautua vapaasti ilman pienintäkään kontrollia maahamme. Missään ei näkynyt koronatestaajia. Kukaan ei kysynyt rokotuspasseja, ja tulijat olivat ihmeissään. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että Huuhkaaja-faneja on ehkä syyllistetty turhaan deltavariantin levittämisestä. Meille on mitä ilmeisimmin tultu kontrollitta muualtakin.

Samaan aikaan ilmenee, että sekä THL että STM ovat rikkoneet  65 - 69-vuotiaiden AstraZeneca-rokotuksissa perustuslakia, yhdenvertaisuuslakia ja potilaslakia, ja ne eivät korjanneet käytäntöä  kehotuksista huolimatta. Tämä ei lisää luottamusta hallituksen koronatoimiin, jos sellaisia vielä ylipäänsä on tulossa. 

*

Ja kaiken lopuksi loppukevennys. Mitäpä te olette tänään syöneet pääateriallanne, jos teillä sellainen on ollut? Minä en voi kehua nyt kokkaustaidoillani kun kerron, että meilläpä oli S-marketin lämpöpisteestä ostetut kananrinnat ja kermaperunat. Kermaperunat toisten toiveesta, itse en tee enkä syö niitä oma-aloitteisesti koskaan. En tykkää sörsseleistä, jotka uivat liemessä. 

(Valokuva, Iines 07/2021)

13.7.2021

Kesäpäiväkirja, sivu 5: vallankumouksia siellä sun täällä


Suoritin äsken vallankumouksen. Hävitin muurahaispesän. No, en minä sitä hävittänyt olisi, ellei se olisi ollut sisällä, saunan takkahuoneessa, jossa kohta tuleva ulkomaanihminen nukkuu lomallaan.

Ensin ihmettelin kauniilla lakatulla lattialla olevia eristevillan möykkyjä, joita oli nakerrettu seinän hirsien välissä olevista  täytteistä. Luulin hiirten tekosiksi. Sitten aloin katsella lattialla ristiin rastiin vaeltavia muurahaisia, kusiaisia, niin kuin lapsena sanottiin. Sinnehän ne menivät seinän viereen, jonne oli pykätty kohoava keko, pitkulainen. 

Minulla ei ollut mukana kummempia tuhoamisvälineitä, kun harja ja sihveli, johon aloin kauhoa kekomassaa. Ja heitin ulos puskien taakse pitkässä kaaressa. Kymmeniä kertoja. Mitäs tulivat sisälle. Luontoon ne kuuluvat, ulos. 

Vedin lattian ja nurkat vielä oikein pahanhajuisella amerikkalaisella desinfiointiaineella, Sanytolilla, joka räjäyttää koronabasillit. Nyt räjäytettiin muurahaisyhdyskunta taivaan tuuliin. Kyllä luonto on ihmeellinen.

Maailmalla taas ei tapahdu mitään, hallituskin lienee lomalla. Tytti Yli-Viikari on antanut lausunnon, siteeraten tällä kertaa Shakespearea:” Kun iso pyörä pyörii mäkeä alaspäin, kannattaa hellittää otetta tai se taittaa niskat.” 

Joskus ihailen Tyttiä, joskus taas mietin, että hän on kuin kirjaesimerkki narsistista: ei näe omaa syyllisyyttään eikä kyseenalaista itseään, niin kuin ihmisen mielestäni kuuluu aika ajoin tehdä. Niin tai näin, hänen viestintänsä on jopa hauskaa. 

Muuten olen sitä mieltä, että pieniä ovat Tytin synnit suuryritysten ja ammattiyhdistyssektorin äijien voittoihin ja kultaisiin kädenpuristuksiin ynnä muuhun mammonaan verrattuna. 

Vaan suurin synti taitaa kuitenkin olla Jussi Halla-ahon Areena-puhe uudesta kulttuurivallankumouksesta. Se on herättänyt jo hätää hallituspuolueissa, ja kumous on kiirehditty kieltämään. Eihän meillä mitään ole, ettäs tekin tiedätte. Valtakunnassa kaikki hyvin. 

Tämä asia tuli mieleeni, kun tein äsken sanaristikkoa. Nimittäin vihjeenä oli "tyttökaveri" ja ristikkoon tuli "ystävätär".  Opettajatar, johtajatar. Näin sanottiin joskus, ei nyt. Huutia ristikontekijälle.

Miten minusta tuntuu, että kielioppikin on kokenut vallankumouksen. -tar/-tär-johdin on taatusti julistettu pannaan, sillä se viittaa vain cis-naiseen. Tämäkin tiedoksenne. Olkaa valppaina! Ei hervahduksia edes helteillä.


5.7.2021

Kieli viestii

 

 

Mennä viikolla saimme uusimmat tiedot siitä, mitä Tytti Yli-Viikari nyt kantoi kainalossaan viimeisimmässä oikeusistunnossa. Tällä kertaa kyseessä ei ollut filosofinen teos eikä runokirja, vaan iso punainen A. 

Tämäkös herätti taas kiinnostusta melkein  enemmän kuin Yli-Viikarin tekemä mahdollinen rikos. Lukeneimmat meistä tietävät, että kyseessä voisi olla viittaus ihmisen leimaamiseen poltinmerkillä hänen rikoksena pidetystä teostaan. Nathaniel Hawthorne on nimittäin kirjoittanut jo vuonna 1850 teoksen The Scarlet Letter (suom. Tulipunainen kirjain).

Romaanissa Hester Prynne -niminen nuori nainen synnyttää lapsen, mutta ei suostu paljastamaaan lapsen isää. Puritaaninen yhteisö pakottaa Prynnen seisomaan häpeälavalla kolme tuntia ja alistumaan näin julkiselle nöyryytykselle. Prynne joutuu myös kantamaan punaista A-kirjainta lopun elämänsä tekemänsä aviorikoksen merkiksi. 

En jää tässä pohtimaan Tytti Yli-Viikarin sinänsä kekseliästä käyttäymistä, niin mielenkiintoista kuin se onkin, vaan ihmettelen toista viestinnällistä asiaa. Kielen arvoa viestinnässä ja etenkin suomen kielen hyvän  hallinnan merkitystä. Sitä vähätellään nykyisin, kun kansainvälisyyttä korostetaan. 

Luin nimittäin iltapäivälehden tuoreinta varoitusta yritysten ja kansalaisten huijaamisesta viesteillä. Ihmettelen näitä joka kerta. Miten yksinkertaista on huomata viesti huijaukseksi. Vai mitä? Katsokaapa alla artikkelista lainattua kuvaa ja suurentakaa sitä klikkaamalla kuvaa:



Viestissä on kymmenkunta töppöä suomen kielen virhettä ja huonoa ilmaisua, jonkalaisia Posti Group ei tee, huolimatta karmeasta nimestään. Pahimpana kielimokana pidän toisen tekstikappaleen virkettä, jossa on alkeellinen pronominin korrelaattivirhe:  ” - - maasta, jonka kaupallinen arvo on yli 22 euroa - - . ”  Toinen on vaikkapa tämä : Osta Pin-koodi -  75 EURO.

Jos yrityksen työntekijät ja yksityiset kansalaiset hallitsisivat suomen kielensä hyvin, huijausviestit eivät löytäisi ainuttakaan uhria. Jokaisessa on kielimokia. Kannattaa siis opiskella hyvä äidinkielentaito ja edellyttää myös maahanmuuttaneilta - myös naisilta - suomen kielen hyvä luku- ja kirjoitustaito. Se on heidän oma etunsa.

Tämmöistä painavaa asiaa kesähelteillä, kun on ensin hikoiltu nurmikon leikkuussa ja risusavotassa, istuttu pihalla hikeä laskemassa paarmojen ruokana ja juotu litra vettä. Tehkäähän joutessanne kielitaidon testi ylläolevasta viestistä. Onko siinä teistä mitään epäilyttävää? Entä Tytti Yli-Viikarissa, jota fanitan sikana? 

25.6.2021

Jussina

 


Päivä paistaa kakkaraan
ihminen paistaa makkaraa
grillit sauhuu halki Suomen
kunnes koittaa aamun huomen.

Läks siit ötti lentämään
tuli päivänkakkaraan,
huusi vihreet ötökät
mee pois rötökkä
viallinen mötökkä,
me ei leiki sun kaa
ala painuu nevadaan,

Nous siit ötti siivilleen
lähti oitis litomaan
manas vähän mielessään
nyt on noilla pielessä.
arvot pieness sievässä,
Juttu aina piristäis
niin ei hermoi kiristäis.

Löysi siitä kukkaisen
suviruusun kaunoisen
istahtihe lepäämään
vähän mettä imemään.
Nukahtihe syliin yön
hämyyn kauniin pohjolan
yöhön valon tanssivan. 




18.6.2021

Kesäpäiväkirja, sivu 1

 


Täällä siis ollaan reippaissa merituulissa lounaisrannikolla rakkaiden sukulaisten lähellä. Kepusukulaisten, joissa ei ole mitään vikaa. Tämä siltä varalta, että he lukevat blogiani, mitä en kyllä usko. 

Jos tämä blogi ei olisi taannoin vuotanut pikkukaupunkini (lue: taloyhtiöni) tietoisuuteen, kuvaisin mieluusti näitä lähisukulaisiani herkullisin sanakääntein, niin rakkaita he minulle ovat. 

Mainittakoon, että kuvissa yllä ei ole sukulaisiani, vaan kyläläisiä tämän perukan kesämarkkinoilla jokunen vuosi sitten, jolloin koronasta ei tiedetty vielä mitään ja jolloin ihmiset uskalsivat kuvata toisiaan vapaasti julkisilla paikoilla. Nyt sitä ei uskalleta tehdä, kun joku voi pöyristyä intimiteetin loukkaamisesta, kenties seksuaalisesta lähentelystä  kameralla hipelöiden. Katsokaa nyt tuonkin sinipaitaisen jäätelönsyöjäkomistuksen nöpöttäviä nännejä. Ja nainen takana nuolee jäätelöä kuin parempaakin herkkua. Huhhuh.

Täällä periferiassa on jätetty uutisten lukeminen vähemmälle, ja televisiosta näkyy vain muutama kanava,  ja onneksi tietokoneella on Areena, Netflix ja jotain muutakin. Ihan uunoja ei siis olla uutistenkaan suhteen. 

Elonkipäläiset istuvat ja makaavat taas tukkimassa stadin liikennettä niin, että autojen pitää lukemani mukaan  etsiä pidempiä kiertoreittejä, jolloin bensiiniä palaa enemmän. 

Lisäksi elonkipinäläiset tuntevat luontonsa ilmeisen huonosti. He ovat taittaneet  jokainen sinisen lupiininoksan eteensä kuin rauhankyyhky untuvan. Lupiinihan on meillä määrätty tuhottavaksi haitallisena vieraslajina (ei sis. rasism.), ja kukan taittaminen saa sen kukkimaan toisenkin kerran, ei tapa tuholaista. Ehkä elonkipinäläiset tahtovat lupiininkin säilyvän ja syövän tyhmät suomalaiset kukat. Nyt jo näkee vaikkapa Uuteenkaupunkiin ajaessaan, miten lupiinit ovat vallanneet tienreunat ja tuhonneet kissankellot, päivänkakkarat ja muut herkät kotimaiset kesäkukat altaan.

Lupiini kasvaa kyllä omallanikin pihalla, mutta se pysyy hallinnassa enkä päästä sitä ketokukkien sekaan.

Palatakseni vielä Elokapina-liikkeen touhuihin, niin ihmettelen, miksi poliisi on nyt niin lepsu, ettei pidä mielenosoitusta rajoissaan. Ei kai mielenosoitus voi jatkua yön yli ilman lupaa?  Käsittääkseni se on silloin jo laiton. 

Ilmeisesti poliisi pelkää edelliskertaista elonkipinäläisten provosointia, jossa työtään hoitavaa virkamiestä syytettiin kiljuen  kiinnikäymisestä ja kaasun sumuttamisesta. 

Hm, miksikähän poliisilla on kaasupullo varusteissaan? Älykääpiöitä varten, jos minulta kysytään. Jos joku on niin kovapäinen, ettei tottele poliisin käskytystä, niin tietysti sumua voi suihkauttaa jästipään kasvoille. Itse käyttäisin vielä etälamautinta ja nostaisin tyypin mustaanmaijaan. Minusta olisi voinut tulla hyvä poliisi. 

(Valokuvat Iines, v. 2014 ja 2021. Kollaasi kannattaa klikata suureksi, jotta näkisi herkulliset tyypit.)

11.6.2021

Kartsin etsivät

 


(K-marketin ovi, tänään, Vantaa, Kartanonkoski)


Mitäs sanotte? Löytyykö etsiville duunia?

31.5.2021

Satu urheasta pikku soturista

 



Olipas elelipäs nainen, vielä melkein tyttö, joka oli asetettu paljon vartijaksi. Hänellä oli erityisen palava ja hyvä sydän. 

- Haluan pelastaa tämän maan, hän sanoi eräänkin kerran herättyään Mansen ankeaan aamuun. Tampellakin louskutti niin, ettei nukkumisesta tullut mitään, yötä päivää myllyt pyörivät ja valmistivat pellavaisia suomalaisia kankaita eliitin tarpeisiin.

 - Haluan olla isänmaan pieni urhea soturi, joka takaa leivän Tampellan työntekijöille ja panee tehtaan herrat ja eliitin ruotuun. Haluan olla miehen veroinen, ihminen isolla iillä.



- No ei siitä mitään tule. Setämiehet johtavat tätä maata, sanottiin hänelle. 

Vaan älkääpäs kuulkaa ollenkaan mitään! Tämä urhea pieni soturi hyppäsi ratsun selkään ja piti niin palavia puheita, että ennen pitkää hänestä tulikin setämiesten voittaja, ja sekös tuntui huisin hyvältä.  Sitä paitsi hänen kauneuttaan ja kapeaa uumaansa ylistettiin ulkomaita myöten ja maan kansalaiset hyrisivät tyytyväisyyttään. Suomi näyttää vielä mistä päästä kana pissii.

Kaiken hyvän politiikan lisäksi tämä urhea pikku soturi kukisti kolmipäisen hirviön, joka riehui kaikkialla maailmassa ja uhkasi myös syrjäistä Suomea. Urhea soturi käynnisti hirvittävän spektaakkelin, karautti päin tulenliekkejä  ja katkaisi kolmipäiseltä hirviöltä pään, yhden kerrallaan, koska suomalaiset miekat olivat hieman pieniä tällaiseen huimaan tarkoitukseen. Mutta valmista tuli ja niin Suomi oli pelastettu. Kansalaiset polvistuivat urhean pikku soturin edessä, ja nähtiin jopa sellainen ihme, että usealla kansalaisella otsa ihan hipaisi maata, pelkästä kunnioituksesta ja rakkaudesta soturia kohtaan.

Vaan mitäs kamalaa sitten tapahtuikaan? Julma bulevardilehti, joka ei voinut sietää urheaa soturia punamekossaan ja viherkilvessään, kultakruunu päässä ja valtikka kädessä, ilmiantoi soturin verottomat ruokalaskut. 

Oli nimittäin niin, että soturilla oli hyvän asemansa vuoksi pääsy palatsin ruokakaappiin, jonka ystävällinen virkakunta täytti hänen toiveittensa mukaisella sisällöllä. Puhuttiin, että kaappi pullisteli niin, ettei tahtonut kiinni pysyä.

Ei siis aikaakaan, kun bulevardilehden  lukijat pillaantuivat ja helvetti pääsi irti. Puhuttiin jopa saunasidukan tilaamisesta sekä pitojen järjestämisestä omalle suvulle. Kysyttiin, millä rahalla köyhä täyttää jääkaappinsa, kun leipärahaa ei ole, ja soturilla kaapit pullistelevat herkkuja. Urhean soturin kerrotaan kysyjille vastanneen, että köyhien kannattaa syödä leivoksia, kun leipää ei ole. Näin oli Marie Antoinettekin kuulemma sanonut köyhille.

Turhaan sai soturi vakuutella viattomuuttaan, ja vaikka moni häneen uskoikin, niin nyt haluttiin soturin pää vadille ja uutta päätä maata johtamaan. Mielellään setämiehen.

- Enhän minä, vaan virkakunta erehtyi, sanoi soturi kauniisti. 

Ja virkakunta pani parastaan. Ennen pitkää päästiin siihen lopputulemaan, että kaikki olikin ollut vain pahaa unta. 

Soturi heräsi nimittäin eräänkin kerran kesäkuussa anno Domini 2021 palatsinsa kauniiseen suviaamuun ja totesi, että huhhuh, olipas paha uni. 

Oikeastihan valtakunnan päämediat suitsuttivat kiitosta soturille, ja niitä  ylistyksiä oli kiva lukea aamukahvin kanssa.  Bulevardilehdetkin olivat oikeasti kilttejä. Ne  julkaisivat kivoja haastatteluja ja kuvia jätskin syönnistä kirkon portailla. Ding dong. Urhean pikku soturin ikiomassa valtakunnassa kaikki hyvin. 

(Maalaukset Ernest William Tristram)

22.5.2021

Tärkeitä uutisia


Lennu on kuollut. Siirtynyt taivaallisille kedoille juoksemaan  kilpaa perhosten kanssa. Näin minä menneet rakkaat eläinystävät näen. Iloisina kedolla turkki hulmuten. Presidenttipari suree syvästi, luki tiedonannossa. 

Ymmärrän surun rakkaan lemmikin poismenon vuoksi. Olen itsekin menettänyt kolme eläintä tämän blogini olemassaolon aikaan, eli kohta kahdenkymmenen vuoden aikana. Suru voi olla syvää.

Ensimmäinen poismennyt eläin oli aiemmin mainittu Ruben, jonka oikea nimi oli Pontus, kultainen noutaja. Nimi oli muutettu blogin intimiteettivaikutusten vuoksi. Pikkukaupungin kadut olivat pitkään tyhjät ja autiot Pontuksen poismenon jälkeen. Minua paleli ensin kovasti, kun tein yksinäisiä kävelyjä autiossa maisemassa. Puin päälleni kauniin mustan lammasturkkini, ja tunsin itseni Tšehovin romaanihahmoksi kävellessäni sirossa turkissani kaupungin pikku kujasilla. Kuvittelin, että ihmiset katsovat  tutunnäköistä naista, joka ennen kulki vaaleakiharaisen kultaisen noutajan kanssa, nyt ilman sitä, surullisen orpona kauniissa turkissaan.

Toinen poismennyt oli kissa, kuusitoistavuotiaaksi elänyt von Kusti, joka on haudattu mökin upeimpaan perennapenkkiin. Tästä kissasta mieliin jäi erikoisesti kalliiksi tullut heinänkorsi, jonka se oli saanut nenäänsä. Eläinlääkäri poisti sen sadalla eurolla. Pinsetit nenään ja ulosveto, ja siinä oli pitkä vihreä ruoho. Minuutin toimenpide. 

Kolmas poismennyt oli tyttären koira Panda, vanhaenglanninlammaskoira, jolla oli tapana ängetä istumaan syliini, kun istuin löhötuolissa. Tiedättehän tämän isokokoisen pitkäturkkisen junttanpullan? Pandakin lepää mökin perennapenkissä, von Kustin vieressä. Liljat kasvavat hyvin. 

Kovin mielelläni ottaisin vielä koiran, jos vain voisin olla varma, etten aina koiran täyttäessä vuosia laskisi omia vuosiani käänteisessä järjestyksessä, koiralle yksi lisää, minulta yksi pois.  Jokin hylätty katukoira, resquekoira voisi tulla kyseeseen. Kenties hyvinkin. Mutta ei lyhyttä tylppäkuonoa, kuten Lennu-vainaa. Koiralla on oltava kunnon kuono ja muhkea kirsu.

¨¨

Toinen tärkeä tiedotus Lennun lisäksi päivän uutisvirrassa on tietysti pääministeri Sanna Marinin ehdotus kunnallisveron progression lisäämisestä. 

Nyt täytyy sanoa, että kyllä on puoluejohtaja vaalivauhdissa. Suomiko ei ole  yhteiskuntatoiminnoiltaan jo ennestään kaikessa progressiivinen?  Suomen veroaste on kansainvälisessä tarkastelussakin hyvin korkea ja progressio huippukorkea.

Eli taidan nyt ampua puoluejohtajan ehdotuksen lennosta alas kovilla tilastofaktoilla:  Suomalaisella keskiluokalla jää koko Euroopan vertailussa vähiten rahaa käteen verotuksen jälkeen. 

Keskiluokan korkeatuloisin 10 prosenttia maksaa käytännössä tämän maan julkisen puolen kulut. Tämän porukan kokonaisverotus on jo nyt 50 - 60 prosenttia tuloista. Eli jo nyt yli 40 000 euroa ansaitsevat maksavat 96 prosenttia kaikista tuloveroista. 

Summa summarum: On se niin väärin, jos Suomessa joku voi rehellisellä työllä rikastua. Ja mikäkö tätä kautta  on pääministerin viesti  työnteon, opiskelun ja yrittämisen kannattavuudesta, sisusta ja sinnikkyydestä kansalaisille? 

(Maalaus Briton Riviére)

7.5.2021

Herra mun vereni!

 


Sukupuolittunutta mainontaa Lidlissä.




Istahdin eilen illalla television ääreen, kun sieltä tupsahti Lidlin mainos. Hetken luulin, että kyseessä on jokin vanhoja muisteleva  Pöllötöllö-ohjelma, mutta ei, ei se ollut Pöllötöllö. Se oli vakava mainos asiallisen ohjelman edellä. Herran lenkki ja punaisena virtaava Kuningatarhillo tarjouksessa. 

Miten irvokasta. Pannaanko naisetkin haukkaamaan Herran lenkkiä? Entä  uskovat vähemmistöt? Mitä he sanovat Herran lenkistä? Mitä sanovat muunsukupuoliset, transhenkilöt ja ylipäänsä mitä me, alistetut makkaraasyövät naisoletetut sanomme muuta kuin herra mun vereni! Ja mitä sanoo hillolle perso miesoletettu lappaessaan valuvaa kuningatarhilloa lettunsa päälle?

Nyt on makkara- ja hillotehtailijalta jäänyt opiskelematta uuden ajan tuomat haasteet, riemulliset uudet ulottuvuudet, sukupuoliteoriat ja intersektionaaliset sfäärit. Paljon on luudalla vielä lakaistavaa, ennen kuin puhdas ihanneyhteiskunta on saavutettu.

Tarvitseeko enää selittää, että herraihmisethän kuuluvat  ihmiseliittiin, jolla ei pidä näinä päivinä olla valtaa minkään tuotteen nimessä eikä mielellään missään muuallakaan. Eikä naisia pidä osoitella heidän heikkouksistaan, joille he eivät voi mitään. Hillopäivät on kerran kuussa, vuolaimmilla oletetuilla jopa kaksi kertaa. Pitääkö tästä heikkoudesta muistuttaa sukupuolittamalla hillokin.

Vaan mitä siitä pitäisi ajatella, että suuri osa suomalaisista lenkkimakkaroista on  nimetty  epämääräisin ja tiettyyn poliittiseen ilmastoon viittaavilla nimillä. Mitä sanotte näistä alle poimimistani makkaran tuotenimistä? Näkyykö niissä kaikkien sukupuolten kirjo vai uhkuvatko ne pelkkää toksista maskuliinisuutta? Listasta puuttuu enää Pollarin Pamppu tai Patukka.

Suomi Lenkki
Juhla Suomi
Sininen Lenkki
Reinon Lenkki
Reiskan Lenkki
Kunnon Herkkulenkki
Metsämiehen Lenkki
Lampurin Lenkki
Laivurin Lenkki
Härkätien Lenkki
Hirvi Lenkki
Rosvon Lenkki.

Älkää enää ihmetelkö, että tietty poliittinen puolue, jonka nimi jääköön nyt mainitsematta, saa suosiota, kun se kerran näyttää kumpuavan suoraan kansallisten syvimpien makkaratuntojen ytimestä? 

Loppuun erikoismaininta kiitoksella tälle makkaratuotten nimelle, josta kukaan ei voi närkästyä: Helsingin makkaratehtaan Puuttuva Lenkki. Nerokasta, vai mitä?

*

Huom. Tuotenimet kirjoitettu johdonmukaisuuden vuoksi kaikki alkukirjainten osalta samalla kaavalla, molemmat osat isolla alkukirjaimella.

28.4.2021

Kanteleensoittoa

Kun on monta päivää seurannut keskustapuolueen järjestämää ja ilmeisesti Timo Koivusalon ellei peräti Spede Pasasen ohjaamaa poliittista kanteleensoittoa ja kesäteatteridraamaa ja kuunnellut ministerin takovaa puhetta isänmaan edusta, on hermoja lepuuttavaa uppoutua Ilja Repinin lumoavaan Sadko-maalaukseen, joka on parhaillaan  esillä  Helsingin Ateneumissa aina elokuuhun asti. 

Tarinana Sadko-maalaus pohjaa venäläiseen bylinaan eli eeppiseen runoelmaan, joka vertautuu muutamin kohdin Väinämöisen tarinaan. Sadko on  kauppias ja kanteleensoittaja Novgorodista, ja hänellä on kykyjä valloittaa soitollaan maailmoja ja lumota ihmisiä. Sadko seikkailee merten äärellä ja joutuu veden valtakuntaan, merten kuninkaan, ihanien impien, kultakalojen ja muiden olioiden joukkoon. 

En jää pohtimaan tarkemmin sitä, mistä taianomaisten henkilöitten lumoava kanteleensoitto on tämän maailmankolkan eepoksiin kulkeutunut, mutta pidän selvänä sitä, että sekä Sadko että Väinämöinen ovat ikiaikaista yhteistä kulttuuriperimää, muinaisten esi-isiemme lauluja merten rannoilla molemmin puolin lahtea. Kulttuuri on aina liikkunut ja muuntunut matkan varrella.

Mitä itse maalaukseen tulee, minusta se on kuin lumoavan surrealistinen alkumeriakvaario, joka on täynnä viehkeyttä ja suloa  eri aikakausilta.  Sadko tummissa tamineissaan katselee ohilipuvaa kaunotarten ja meriolioitten kavalkadia. 

Kuva on kuin satukirjasta, johon lapsena olisin halunnut uppoutua. Heräänkin kysymään, miksi nykyisissä lastenkirjoissa on niin pelkistettyjä ja viivamaisia piiroksia. Minusta lapsille pitää näyttää mieluummin Repinin maalauksia kuin naiveja tuherruksia.


(Maalaus Ilja Repin, Sadko)


18.4.2021

Kunpa Kössi Kaatra vielä eläisi!


 - Onko sopivaa, että valkoinen puhuja viestittelee ruskealla peukulla tai voitonmerkillä? kysyy toimittaja Miika Koskela Ylen tänäisillä nettisivuilla.  

Tämä menee nyt kyllä suoraan Herra mun vereni -osastoon. Kunhan vain saan tagit kuntoon. Vai mitkä ne olivat. 

- Se riippuu tilanteesta, sanoo monimuotoisuuskonsultti Sara Salmani.

Monimuotoisuuskonsulentti. Tämäkin menee Herran mun vereni -osastoon. Suomen kieleen tulee uusia sanoja ja titteleitä, niin että roikaa.

Luen lisää.  Jos netti- tai mobiilipuhuja käyttää omaa ihonväriään tummempaa emojia, hän saattaa mm-konsulentin mukaan sivuuttaa oman valkoisuutensa ja etuoikeutetun asemansa, johon aseman sivuuttamiseen hänellä ilmeisesti ei ole oikeutta. Tällöin voidaan nimittäin  puhua kulttuurisesta omimisesta, jossa ihminen ei tyydy  ylimysasemaansa, vaan tulee alhaison reviirille viemään sitäkin vähää, mikä sille luonnostaan kuuluu. Vai miten tämä pitää ymmärtää?

Takaisin Ylen juttuun. Siinä sukupuolentutkija Leena-Maija Rossin mielestä  itseään tummemman emojin valitsemisen taustalla voi olla myös häpeä. Monia saattaa ahdistaa oman etuoikeutetun asemansa tunnistaminen valkoihoisena. 

- Syyllisyyden tilaan ei kuitenkaan kannata jäädä vellomaan, lohduttaa sukupuolentutkija. Ihonvärihän on asia, jolle emme voi yhtään mitään

Toivottavasti tuo lohdutti kaikkia valkoisesta ihonväristä syyllisyyttä kantavia lukijoita. Ja hyviä uutisia muutenkin, emojirintamalta. Nyt emojien joukkoon lisätään myös pariskuntamerkki, jossa kunkin puolison ihonväriä voi säätää, ja pariskunta voi olla keskenään samaa tai eri sukupuolta. Ajatelkaa mikä varianttien määrä on edessämme. Kukaan ei jää ilman, kaikille löytyy. Kellään ei ole kurjaa. 

Vaan, lopuksi, kertokaa minulle, mitä tekee työkseen sukupuolentutkija? Milla tavalla sukupuolia tutkitaan? Onko työ vaikeaa tai raskasta ja kuka maksaa palkan, onko kyseessä valtion virka? 

Toinen kysymys koskee monimuotoisuuskonsulentin työtä, joka tuntuu äärimmäisen mielenkiintoiselta. Näkyykö esimerkiksi siinä monimuotoisuuskonsulentin ohjaava käsi, kun mainosten henkilöissä on jo hyvänlainen värispektri?  Varsinkin vaate- ja kosmetiikka-ala on monimuotoisen ajan hermolla, ainakin isossa kuvassa. Muotikuvissa esiintyy joskus jo rintarinnan valkoista, mustaa, ruskeaa, punakkaa,  lyhyttä, lihavaa, vanhaa ja vammaista.

Jos ollaan oikein tarkkoja, luulen kyllä, että suomensaamelainen puuttuu vielä Dressmanin mainoksista. Sellainen näkyy toistaiseksi vain kello 16.50 saamenkielisissä uutisissa. Vanhahko nainen, raflaava letti, murtaa sopivasti ennakkoluuloja. Hyvä, Yle!

Ja ihan oikeasti, käsi sydämelle: onko mainoksissa ja muissa ohjelmissa varmasti riittävä kotimainen, tai mikä ettei globaalimpikin romaniedustus? Epäilen, ettei ole, sillä en ole nähnyt romania ainoassakaan mainoksessa, vain yhdessä leivontaohjelmassa ja Tangomarkkinoilla. Miksi kotimaisia etnisiä kansalaisia sorretaan? Kunpa kirjailija Kössi Kaatra vielä eläisi.



*Tag #herramunvereni

13.4.2021

Nenästävetoa Nohynekin malliin


Uusimpien tietojen mukaan Husin alueella on kolme Astra Zenecaan liittyvää aivolaskimotukosepäilyä. Yksi on jopa kuollut. 

Sanonpa nyt taas jälleen kerran suorat sanat: Minusta on hävytöntä, että Astra Zeneca -rokotetta puolustellaan kansalaisille, ja kuitenkin sen käyttö rajataan vain 65 - 69-vuotiaiden ryhmään ikään kuin tämä ryhmä olisi jokin koekaniinijoukko. Ylilääkäri Hanna Nohynek opettaa  ihmisiä siitä, että kuulkaapas (idiootit), kun Astra Zeneca on parempi kuin korona, jossa tulppien riski on moninkertainen. 

Vaan miten olisi vaihtoehtona jokin muu rokote eikä se korona? Miksi koronaan sairastuminen olisi ainoa vaihtoehto niille, jotka eivät halua ottaa AZ-rokotetta, jonka ympärillä kuohuu jatkuvasti? Mitä mahtaa perustuslaki sanoa ihmisen oikeudesta valita rokote, jos vaihtoehtoja on tarjolla? Ei ihmisiä saa vetää nenästä vain, jotta saataisiin rokotustilastot kauniiksi. 

Ei voi olla niin, että Nohynekin huoli kansanterveyden kantokyvystä ja halvan rokotteen hukkaanmenosta maksatetaan ihmisten pelolla ja turvattomuuden tunteella kohun nostaneen rokotteen vuoksi. Sapiskaa kaikille Yleinen valtion ja hallituksen etu vaatii -nohynekeille. Nohynek on hyvä ja ottaa itse vaan  hallituksen kanssa AZ-rokotteen. 

Hormonilisäyksiä käyttävät monet rokotusryhmään kuuluvat mummotkin monenlaisiin alapään vajauksiin tai liikahöyrystymisiin ja muihin vaivoihin, eivät yksin viriilit hedelmällisessä iässä olevat naisoletetut turvaa niihin ehkäisytoiminnassaan. Näillä kaikillahan epäillään olevan yhteyksiä AZ-tukoksiin.

Itselläni on Pfizer-rokotus jo takana, ja kohta on sokka irti. Kampaajat on tilattuna, samoin autohuollot. Eristys päättyköön osaltani riemukkaaseen shoppailuun. Aion ottaa kaiken irti tavaratalokierroksestani. Viipyilen puutarhaosastolla, katselen vaatteita, saatan jopa kokeilla kukkamekkoa, ostan paljon kaikkea ja oikein rällään kosmetiikkaosastolla. On meinaan rahaa säästynyt koronaeristyksen aikana kotona kyyristellessä ja ikkunasta tuijotellessa. Huulipunaa ei ole tarvittu maskien takia, ei kampaajakäyntejä, ei ainuttakaan uutta rättiä. Nyt on tilit kukkeina odottamassa käyttöä.  Ettäs tämänkin tiedätte.

7.4.2021

Maailma näyttää taas kauniilta

 


Räntäsateessakin maailma näyttää taas kauniilta. Voi sitä helpotusta, jota tunsin saatuani ensimmäisen koronarokotteen! Pfizer-Biontechin. Tuntuu hyvältä saada sama rokote kuin tasavallan presidenttikin. Vähän kuin olisi saanut ylimääräisen bonuksen. 

Olin valppaana, kun nettiajanvaraus aukesi, ja nappasin salamana ensimmäisen ajan. Kävi tuuri, sillä sinä päivänä vuorossa oli juuri Pfizer, ei Astra Zeneca, jolla täällä rokotetaan perjantaisin. 

Todennäköisesti Astra Zeneca on mitä parhain rokote, mutta haitta se on pelkotilakin rokotuksen jälkeen, kaiken AZ-kohun jälkeen. Olisin tarkkaillut koko ajan paikkojani ja odottanut turvotuksien ja mustelmien syntyä. Olisin voinut pyörtyä silkasta kauhusta, jos turvotus olisi poksahtanut vaikkapa sormeen. 

On juhlaa, kun avaan taas maailmaani, vuoden eristyksen jälkeen. Tilasin jo ajan kampaajallekin. Tukka on koronatukka, kasvanut ulos leikkauksestaan. Niin on monella muullakin, ja jos naistenlehtiä uskoo, venähtäneet kutrit ovat jopa muodikkaita. Otsatukka, joka on kasvanut yli mittansa vinosti silmien päälle on trendikäs, samoin  mitä muhkeampi juurikasvu, sen hienompi. 

Minulla on venähtänyt otsis, mutta ei juurikasvua, vaaleat raidat ovat hukkuneet luonnolliseen vaaleanruskea-harmaasävyyn.  Onneksi pidän harmaasta tukasta. Esimerkiksi kirjailija Miika Nousiainen on  hurmaava harmaapää, ollut jo kauan. Minusta hänen kauneutensa ja viehätysvoimansa perustuu paitsi puhetapaan myös ennen kaikkea  harmaaseen hiuspehkoon.

Haaveilen myös shoppailukierroksesta isossa tavaratalossa. On paljon rästiin jäänyttä ostettavaa, alkaen tv-tuolista, joka on klassinen pyörivä retrojuttu ja jonka nahka on revennyt ja jota peitän tyynyllä.  Tuoli on risainen kuin Archie Bunkerin hirveä tuoli. Mukava, ihana istua, mutta karsean ruokoton silmälle. En millään raaskisi heittää sitä pois. Ostin sen Laitilan kirpputorilta 1990-luvulla. Se on niin mukava, että siihen nukahtaa hyvänkin elokuvan aikana. Kenties tutkinkin, onko lähiseudulla verhoilijoita. 

Haaveilen myös tyttären tapaamisesta äitienpäivänä. Olemme tavanneet vain kerran tämän koronavuoden aikana, jouluna, maskit kasvoilla, etäisyyttä pitäen, eri pöydissä jouluateriankin syöden, testeissä käyneinä mutta varoen. 

Nyt tytär on sanonut lehtoraattinsa irti, kun ei jaksanut itähelsinkiläisessä suuressa koulussa, jossa oppilaista 70 prosenttia oli maahanmuuttajia ja opettajat vaihtuvat tuhkatiheään. Hänpä  suoritti  toisenkin tutkinnon ja on nyt päässyt toiselle haastattelukierrokselle kustannusalalle isoon kustantamoon. Olen jo tästä ylpeä! Että olen tuottanut semmoisen jälkeläisen, joka ei jää tuleen makaamaan, vaan yrittää ihan itse kohti unelmiaan. Eikä masennu, jos ei heti onnistu, vaan nousee uudelleen. 

Siitä nostan hattua nykyajan nuorille, että he eivät jää kitumaan huonoihin tai epätyydyttäviin töihin, vaan vaihtavat reippaasti työtä tai kouluttautuvat uudelleen, kulkevat kohti unelmiaan. Vaaransa on toki tälläkin tiellä, ja itse ainakin olen oppinut sen, että otsasi hiessä sinun pitää työtäsi tekemän. Työ ei ole aina kivaa kutsumusta. Työ kuin työ on varmin leipäpuu kuitenkin. Mutta siis hatunnosto nuorille rohkeudesta uskaltaa.

(Valokuva Iines)

28.3.2021

Sarjamurhaajan näköinen nainen




Tiesittekö, rakkaat lukijat, että kuvassa on  Maria Swanenberg, alankomaalainen sarjamurhaaja, joka myrkytti arseenilla, niin kuin historian lähteet kertovat, kymmenittäin ihmisiä 1800 - 1900-luvun taitteessa. Pelottava on ihmismieli pahimmillaan.

Kohtasin minäkin eilen metsässä sarjamurhaajan näköisen naisen. Hän ei kyllä muistuttanut luihuposkista Mariaa, vaan oli kuin  Aileen Wuornos, suomalaissyntyinen maailmankuulu murhaaja. Roteva, lyhyt, vaalea, punertava iho, jossa pidätelty sinervä sävy.  

Kiinnitin häneen huomiota jo viime keväänä, kun korona tuli ja ihmiset ryntäsivät luontoon ulkoilemaan. Hän tuli istumaan autoonsa luonnonpuiston parkkipaikalle ja näytti lukevan odottaessaan jotakin, ratin ääressä. Kenties hän odotti jotakuta, miestään, lapsiaan, jotka kiertävät luontopolun. Mutta ei autoon koskaan ketään tullut, ja nainen vain istui autossaan, yksin vielä kun lähdin muutaman tunnin kuluttua pois. 

Tänä keväänä nainen on taas tullut. Pari viikkoa sitten hän alkoi taas istua autossaan parkkipaikalla  lukemassa jotain, pää alaspäin. Yllätyin, kun nainen käveli yhtäkkiä vastaani polulla puhelin kädessään, sitä kaksin käsin kiinni pitäen.

Kun kohtasimme, hän nosti katseensa puhelimestaan. Sanoin hänelle ”hei”, kuten metsässäkulkijat sanovat kohdatessaan jonkun keskellä korpea. Hymyilin hieman ja yllätyin, kun hän hymyili takaisin ja sanoi ”hei”. Palattuani myöhemmin parkkipaikalle hän istui taas autossaan lukien, ilmeisesti  puhelintaan. 

Eilen tapahtui sitten niin, että kun nousin autosta ja hyppäsin luontopolulle, hän tulikin perääni, taas puhelin molemmissa käsissään. Jäin kuvaamaan jotakin, ja hän ohitti minut. Käänsin pääni ja sanoimmme taas ”hei”, hymyillen,  ja hän jatkoi matkaansa  jäädessäni sihtailemaan kameralla luonnon ihmeitä.

Hetken kuluttua hän palasi ja käveli vastaani, puhelinta taas tukevasti kaksin käsin pidellen. Kun olimme kohdakkain, puhkesimme puhumaan yhtaikaa. En enää muista tarkoin, mitä aioin sanoa, enkä mitä hän sanoi, mutta jotain kevään tulosta ja lintujen laulusta. Muistan maininneeni joelle tulleet telkät.

Se, minkä ensi kertaa huomasin, oli hänen äänensä. Se oli voimakas ja karkea, liian suuri niin lyhyelle ihmiselle,  ja hän huudahti syyttävästi jotain sellaista, ettei enää tarvittaisi tähän yhtään takatalvea, ei lunta eikä jäätä. 

Muistan katselleeni hänen kasvojaan. Ne olivat pulleat, punaiset ja melkein siniset, ikään kuin täynnä pakkautunutta verta. Hän oli ruma, vaikka ihminen harvoin on ruma. 

Jokin pidätelty voima kaiken takana ja ajattelin, että Aileen Wuornos. Hän voisi hyvin olla murhaaja ja lähteä perääni ja kolkata minut. Olenkohan katsonut liikaa murhafilmejä? Moni nainen on niissä saanut surmansa amerikkalaisessa luonnonpuistossa. Murhaaja on lähtenyt seuraamaan yksinäistä  uhria, jonka päivät ovat olleet pian luetut.

Vaan mikä on tämän naisen tarina? Miksi hän käy istumassa autossaan ja katselee suljetussa tilassa luontopaikalla koko ajan puhelintaan? Ja kun nousee pois vähäksi aikaa, pitelee sitä kaksin käsin kulkiessaan metsän keskellä? Miksi hän on niin römeä-ääninen ja sinipunainen?

Niin tai näin, hän on selvästi rohkaistunut siitä, että olen huomannut hänet ja tervehtinyt häntä muina miehinä, ystävällisesti ja hymyillen. Hän tulee joka kerta entistä nopeammin perääni, kun samoan sinne metsän keskelle. Tai sitten hän aikoo murhata minut ja kulkee tappovehje taskussaan odottamassa tilaisuutta. Vai hakeeko hän vain kontaktia toiseen ihmiseen?