Olen huono käsittelemään tietoa, josta ei voi piirtää kuvaa, jota ei voi muistiinmerkitä sanallisesti. Tämän vuoksi minusta ei tullut filosofia, vaan pohdiskelija. Tämän vuoksi en osaa esimerkiksi kostaa mitään, koska en osaa laskea siitä koituvaa mahdollista hyötyä. Tämä matemaattisen ajattelun puute, kyvyttömyys operoida käsitteellistä tietoa toteutuu siis myös elämäni käytännön tasolla.
Koulussa olin matematiikan opettajan painajainen. Kävin varmaan myös hänen kunniansa päälle, sillä olin muissa aineissa hyvä, jopa kiitettävää tasoa, jos olin kiinnostunut aineesta. Jouduin hänen hampaisiinsa, ja hän höykytti minua kunnolla, ei tahtonut uskoa, etten yksinkertaisesti pysty ajattelemaan numeraalisesti. Hän yritti retuuttaa minua taululle laskemaan laskuja, mutta en mennyt, ja hän haukkui minua uppiniskaiseksi.
Takiani hupeni varmaan useampi punakynä, taisi jopa katketa joskus, sillä niin raivokkaasti sillä oli painettu paperiin. Sain ehtoja lähes joka luokalla, kerran jopa kahdet, algebrasta ja geometriasta. Sen ajan opetus oli mitä oli, kaikille samaa pajatusta vailla mitään havainnollistusta. Opettaja vain näytti ensin taululla, miten joku uusi asia tulee laskea, veteli numeroita ja janoja tauluun, höpötti selkä luokkaan päin. Antoi sitten laskut, joita kukin tuhersi vihkoonsa yksinään, ilman minkäänlaista opastusta. Jonkin ajan päästä sitten oppilaita pyydettiin taululle laskemaan, malliksi muille. Olin kaiken aivan kuutamolla, sillä en ollut ymmärtänyt yhtään mitään sen jälkeen, kun murtoluvut tulivat ja yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskut lakkasivat. Niissä olin hyvä!
Olen siinä vakaassa uskossa, että minulle ei pysty kukaan opettamaan matemaattista ajattelua, koska minulla ei ole resursseja siihen. Matematiikan taju on synnynnäinen taito, kuten musikaalisuuskin. Jonkinasteinen hiominen on mahdollista kovasti preppaamalla, mutta epämusikaalisesta ei tehdä millään opilla musikaalista, kuten ei matemaattisesti lahjattomasta voida tehdä matemaattisesti lahjakasta.