Hänen loistavat suoritukset

Radiojuontaja sanoi tänään, suomalaisen kulttuurin päivänä - viitaten Lauri Markkaseen: Hänen loistavat suoritukset. Ai että. Tunnen väristyksiä joka kerta, kun kuulen tämän possessiivisuffikseja hylkivän tynkämuodon julkisesta mediasta. Eikö nykypäivän toimittaja tai juontaja yksinkertaisesti hallitse enää peruskielioppiaan? Minua tämäntyyppinen huolimattomuus tai tyhmyys - valitkaa itse - ärsyttää koko lailla. Ettäs tämänkin tiedätte.  Onko muka vaikea panna se omistusliite  omistajan perään? -ni, -si, -nsa/nsä, -mme, -nne, -nsa/nsä?

Toinen ärsyttävä nykymediassa esiintyvä kielen rakennevirhe on vääränmuotoinen verbi tietyissä rakenteissa:  pystyy tehdä, pystyy laulaa, pystyy mennä -rakenne. Se tulee jo liiankin  luontevasti kokeneenkin esittäjän suusta.

Ei se niin mene, että aina sopii käyttää verbin lyhyttä perusmuotoa toisen verbin perässä. Tietyt verbit nyt vaan vaativat sen pidemmän infinitiivimuodon: pystyy tekemään, laulamaan, menemään. Mikä tässä niin vaikeaa on?

Muutoinkin kieltä ilmeisesti passaa käyttää niin kuin kukin parhaaksi katsoo. Rap-musiikki on ottanut ja antanut  hirveästi löysää kieleen.  Voisi toki sanoa löysää virtuositeettia, sillä puhettahan rap on, slangia ja trendisanontoja, rikottuja muotoja. Alun perin tämän lajin musiikkihan syntyi ghettojen kaduilla, niiden nuorten suussa, jotka eivät äidinkielentunneilla viihtyneet.

Mitä yllä olevaan Twitterissä kiertävään joutsenolaisen koulumestarin listaan tulee, niin nykykoululaisia se naurattaa.  Ja heidän vanhempiaan itkettää, että moista näytetään lapsille, jotka voivat altistua mitättömyyden tunnoille. Juurihan taas muuan Anna- tai Hanna-äiti närkästyi Peppi Pitkätossun siitä versiosta, jossa Pepin isää ei vielä ollut muutettu neekeristä Etelämeren kuninkaaksi. Muutkin lapset ovat voineet altistua äidin mukaan. Minulle jäi epäselväksi, mille lapset altistuivat. Tästähän lapset juuri teeskentelyä oppivat: historiaa voi muokata sopivammaksi.

Satu Sylviasta

Olipas kerran  Sylvia, kaksikymmentäyhdeksänvuotias naimaton nainen.  Valitettavasti tiedämme hänestä vain ulkoiset seikat, kuten sen, että hän istuu parhaillaan Bambergin vankilassa Baijerissa, jonne hän sai siirron Würzburgin vankilasta väitettyään, että muut naisvangit olivat raiskanneet hänet vesiletkulla.

No eivät ne olleet, mutta hän tahtoi muualle katsottuaan samoja naamoja jo vuoden verran. Bambergissa hän odottaa uutta oikeuskäsittelyä, kun oli ilmennyt uusia petoksia, joihin hänen väitettiin syyllistyneen.

Ja olihan hän. Vaikka ei ymmärtänyt miksi, oli vain pakko.  Ja kun tekeminen oli helppoa. Vietyään ensin erään vanhempiensa ystäväperheen rouvan netti-identiteetin - hänet oli kutsuttu tietokonetta korjaamaan -  ja hankittuaan hänen nimellään vaatteita ja matkoja hän tilasi tavarantoimittajalta yli kolmetuhatta neliömetriä rullanurmikkoa.  Tätä hän ei maksanut ja aiheutti näin myyjälle yli kahdenkymmenentuhannen euron vahingon.  Sen sijaan hän möi siirtonurmikon netissä uskomattomaan yhden euron neliöhintaan. Kukaan ei tiedä, minne nurmikko päätyi, mutta eivät tilaajat sitä saaneet, vaikka olivat maksaneet etukäteen.

Yhtä netistä pyydystämäänsä miestä Sylvia huijasi raskaaksitulolla. Jos mies antaa hänelle kolmetuhatta euroa skootteria varten, hän tekee abortin, lupasi hän. Mies antoi, helposti. Sylvia laastaroi vatsansa ristiin rastiin, ilmestyi miehen luokse, näytti mahansa ja sanoi, että tuli vähän kalliimpi keikka, kun siellä olikin kaksoset. Tarvitaan vielä kaksituhatta euroa. Mies antoi ja Sylvia siirtyi huijaamaan vanhempaa rouvaa,  jolle myi kuudentuhannen  euron Alaskan-matkan kolmellatonnilla. Sylvialle  oli puhjennut syöpä, joten hän ei itse päässyt varaamalleen matkalle. Nainen maksoi, mutta matkalippuja ei kuulunut.

Lopulta Sylvia päätyi tutkintavankeuteen ja lopullinen niitti lyötiin keskiviikkona, kun hänelle julistettiin ehdotonta vankeutta kuusi vuotta ja kolme kuukautta. Niin paljon petoksia oli ollut. Psykiatri oli todennut jonkinlaisen persoonallisuushäiriön, joten ei hän hullu ollut, ja voitiin siis tuomita tavanomaiseen rangaistukseen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin? No ei. Näyttäkää minulle persoonallisuushäiriöinen, joka on parantunut.

Ja miksi minä tällaisia satuja kerron? Oikeastaan tämä ei ole satu, vaan täyttä totta. Kaikki tämä on oikeasti tapahtunut. Siskoni on yksi ylläkuvatuista, eli tuo, jolta Sylvia varasti netti-identiteetin ja jonka nimiin tilasi tavaraa. Sisko alkoi ihmetellä laskuja, joita alkoi sataa hänen postiluukustaan. Että olkaapas tarkkoina, ihmiset, kun kutsutte korjaajia koneillenne kotona, tai kun viette vehkeitänne huoltoon. Identiteetti voidaan oikeasti viedä.

Vaan loppu hyvin, kaikki hyvin. Paitsi että rahojaan petetyt tuskin koskaan saavat takaisin. Persoonallisuushäiriöinen, kuten vaikka narsisti,  psykopaatti tai sosiopaatti, ei parannu yleensä koskaan.

Suomi piilomaskuliininen kieli?

Olen vähän väsynyt kaikkinaiseen Suomen ja suomalaisten rusikointeihin ja aliarvostamisiin. Minusta on suoraan sanottuna vähän junttimaista aliarvostaa omaa äidinkieltä ja isänmaata. En sano, että sivistymätöntä, mutta sinnepäin.

Nyt toimittaja  Ossi Mansikka on arvioidessaan Mila Engelbergin kirjaa Miehiä ja naisihmisiä – Suomen kielen seksismi ja sen purkaminen keksinyt, että suomalaiset kuvittelevat puhuvansa sukupuolineutraalia kieltä.

Totuus on Mansikan mielestä se, että oikeasti suomen kieli on piilomaskuliniinen kieli. Oikeastaan totuus on tietysti Mila Engelbergin, mutta toimittaja Mansikka ei millään tavoin kyseenalaista teosta, vaan yhtyy siihen. Arvioin tässä siis toimittaja Mansikan tekstiä, koska en ole lukenut Engelbergin kirjaa itse.

Ossi Mansikka  on tietysti oikeassa siinä, että suomessa on maskuliinista sanastoa sielläkin, missä tarkoitetaan myös naisia. Jokamies, kadunmies, nimismies, lautamies, luottamusmies - tiedätte kyllä nämä. Kaikissa maailman kielissä - uskallan sanoa näin - on vastaavaa käytäntöä.  Se ei siis suinkaan ole suomalainen piirre, vaan ilmiö tunnetaan kielitieteessä: kieli heijastaa yhteiskuntaa.

Asia on siis niin, että toimittaja Mansikka ei  nyt ymmärrä kielen perustehtävää, joka on nimetä asioita. Kieli ei piilota mitään, mikään konservatiivinen taho ei ole sen takana eikä kielen maskuliinisuudesta voi syyttää hallitustakaan.

Kielen käyttäjät luovat kielen eikä sitä nykyään juuri ohjaillakaan. Kaikki hyväksytään, normeja jopa puretaan. Viittaan vaikka itseäni ärsyttävään kökköön  ilmaisuun hän pystyy tehdä, joka käsittääkseni on jo kielilautakunnankin hyväksymä muoto.

Sanat ovat useimmiten ikivanhaa perua. Kun maskuliinit ovat jyllänneet, se toki näkyy kielessä pitkäänkin. Ei sanastoon mitään ole piiloteltu, se on avoimen maskuliinista, kuten yhteiskuntakin. Miehet olivat ennen pääasiallisina toimijoina, ja asiat nimettiin suoraan käytännöstä. Näin on paljolti edelleen, joskin rintama on murtunut.

Nykyään vanhoja sanoja jää pois tai ne muuntuvat. Näin on paljolti jo maskuliiniselle sanastolle meillä käynyt. Luottamusmies on muuntunut helposti luottamushenkilöksi. Sen sijaan jokin kadunmies tai jokamiehenoikeus ei muunnu yhtä helposti. Sanoista voi tulla keinotekoisia ja liian käsitteellisiä, kun niistä väkisin poistetaan mies-loppuja. Keksikääpä parempi ilmaus vaikka juuri jokamiehenoikeudelle! Tai kadunmiehelle!

Tässä voisi paremminkin miettiä sitä vaihtoehtoa, pitääkö jokainen mies-loppu kaataa väkisin pois. Voisiko mitenkään ajatella niin, että kun englanninkielinen man tarkoittaa myös ihmistä, niin näin olisi myös suomen kielessä?  Tarkoittaahan englannin kielen mankind myös ihmissukua eikä vain miehiä. Miksi sama ei kelpaa suomessa? Miksi meillä ollaan niin hysteerisfeministisen  miespelkoisia, että koetetaan muuttaa karhua mesikämmeneksi?

Sivujuonteena mainitsen, että en aina oikein jaksa tätä ihmisten sukupuolettomuuttakaan. Olen nähnyt televisiossa tasan yhden muunsukupuolisen. Silmät paloivat päässä ja pullistuivat ulos, kun hän huusi ajatuksiaan Sannikassa ja Ukkolassa.  Miksi hän ei voi vain olla sitä mikä on, vaatimatta että maailmaa muutetaan hänen sukupuolisuutensa takia radikaalisti? En minäkään vaahtoa seksini kanssa, vaikka puutteita siinäkin on.

Jostakin luin tänään, että Orivedellä valtuutetut vaativat, että kaupungin asukkaat edustavat jatkossa kahta sukupuolta.

En minä tähän silti lähtisi, sillä voihan sukupuolia oikeasti olla muitakin. Syntyyhän oikeasti ihmisiä, joilla on molempien sukupuolien sukuelimetkin.

Se mitä kammoan, on sukupuolisuuden nosto tikunnokkaan. Mitä se muille kuuluu, mitä kukin makuukammarissaan tekee. Eilen luin vanhasta miehestä, jolla oli tunteita töröhuulista seksinukkeaan kohtaan. Liikuttavaa. Mutta kaiken kaikkiaan: Evvk.

(Kuva Vita Sackville-West)

Skandaaleita

Luotettavassa mediassa lukee, että katolisen kirkon skandaali paisuu. Skandaali on tässä yllä, etupuolelta, ja takapuolelta skandaali tässä. Alla olevan skandaalin panen pienenä, jotta riettaus ei paista suoraan silmään. Suurentakaa skandaali, jos tahdotte.

Paavi nimittäin pyhyyksissään on myöntänyt, että papit ovat hyväksikäyttäneet nunnia ja pitäneet heitä seksiorjina. Vatikaanin naistenlehti on mennyt  niinkin pitkälle, että  kertoo nunnien joutuneen abortoimaan pappien lapsia tultuaan raskaaksi hyväksikäytön seurauksena. Samaan syntisyssyyn menevät selibaatit ja abortit.

Kuten arvoisa lukija ennestään tietänee ja tästäkin näkee, nämä nyt esille nousseet synninteot ovat vanhaa perua jo näiden maalaustenkin perusteella. Viini on virrannut luostareissa,  käytävillä on vaihdettu muutakin kuin hurskaita katseita ja  täysikuu on valaissut kapeiden ristikkoikkunoiden lävitse kammioiden natisevia makuusijoja.

Toinenkin hyveenpesä on nyt liattu. Tuoreen raportin  ja Guardianin mukaan ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin työilmapiiri on myrkyllinen ja järjestössä on laajaa kiusaamista. Raportin mukaan järjestössä on lisäksi syrjintää, julkista nöyryytystä ja muuta vallan väärinkäyttöä. Itsemurhiakin on tehty.

Tavallisen huonomman ihmisen, joka ei siis harrasta näin laajamittaista hyvyyttä, on hieman vaikea ymmärtää näitä instituutioiden toimintamalleja. Sitä uskoo, että hyvä on hyvää ja paha pahaa. Että sana on niin kuin sanotaan.

Nostankin nyt hieman kissan häntää. Nimittäin olen aina sanonut, että en luota hyväntekijöihin, en hyväntekeväisyyteen. Mieluummin kammoan niitä. Suorastaan pelkään hyviä ihmisiä, jotka rynnistävät pärinällä paikalle, koska ovat hyviä.  On nähty omin silmin, että siellä missä hyvyys lyö edellään rumpua,  pujahtaa paha samassa imussa sisään.

Jotenkin sitä vaan luottaa kirkkoon ja kirkon uskovaisiin työntekijöhin ja  julkaisuihin, että ne ovat heikkojen puolella. Sitä luottaa Amnestyyn, että se valvoo koko maailman  ihmisoikeuksien toteutumista ja palauttaa ne niille, joilta oikeudet on viety. Sitä luottaa vanhusten hoivakoteihin, että niissä pidetään rakastavaa huolta viimeisillä porteilla olevista lähimmäisistämme ja meistä itsestämme, kun aika on.

Vai meneekö se oikeasti niin, että ei ole olemassa hyvää ilman pahaa? Meneekö se jopa niin, että siellä missä on suurin määrin hyvää, on normaalia enemmän myös pahaa? Ja meneekö se vielä niin, että hyvät ajattelevat oikein, pahat väärin? Kun ajattelee oikein, on aina hyvän puolella ja kun ajattelee väärin, on pahan puolella?

Tämän logiikan mukaan ei olisi olemassa hyviä ihmisiä eikä pahoja ihmisiä, olisi vain ihmisiä, joissa kaikissa on valmiudet myös hyvinkin pahaan. Voiko puhtaaseen hyvyyteen uskoa? Onko ylipäänsä olemassa hyvää ihmistä? Äiti Teresankin suhteessa rahaan paljastui loppuviimeksi jotain hämminkiä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Löytyykö maailmasta tai historian hämäristä puhtaasti hyvää ihmistä Jeesusta lukuunottamatta? Jeesustakaan ei voi ottaa tosissaan, koska hän on kuitenkin tosipohjaisuudestaan huolimtta myyttinen tarinahahmo. (Ja kyllä Jeesuskin sanoi pahasti.)

Nyt poikki! Kysymyksiä tulisi vieläkin, mutta nämä riittäköön retorisiksi kysymyksiksi.


(Ylempi maalaus  Martin van Meytens 1731, alempi Berthomme St Andre 1930)