28.9. Hajanainen sadealue leviää Suomeen lännestä. Miten sopivaa. Pidän siitä, kun vuodenajat ovat luonteensa mukaisia. Liian pitkä ja lämmin aurinkojakso syksyllä on kiusallista, ruska viivästyy ja talvi tulee sitten yhtäkkiä, lumi sataa värikkäisiin lehtiin ja tappaa syksyn, jota ei ollutkaan. Saa sataa ja saa olla hämärää, se kuuluu asiaan. Saa olla sumuista tuhnua. Saa tuulla ja lentää lehtiä. Saa vetää harmaan savimaan viilloille latojen edestä. Onpa sitten maa lumen tulla.
Muistakaa muuten seistä! Istuminen vaarantaa terveytenne! Sisäelimenne painuvat toisiaan vasten, aineenvaihduntanne luonnollinen kierto estyy, käytte kuin liian täyteen ladattu blogi, nytkimällä. Näin sanottiin uutisissa, siis että istuminen on vaarallista. Minä lähdin sen kunniaksi istumaan kannon nokkaan, istuihan Simon Styliittakin 37 vuotta pylväänsä päällä. Kannon nokassa istuessani katselin maisemaa ja olin vaan ja kävin varmaan nytkimällä.
Mietin, olenko kenties omituinen, kun en suuntaa askeliani ihmisten ilmoille markkinapaikoille, muzakin ääreen marketteihin tai vaikka asuntoyhtiön naisten luo kahville kälättämään. Ei, vaan menen yksin metsään, siis metsään, ankeana syyspäivänä. Joskus mietin, kulkiessani yksinäisen jousiammuntaradan laitoja vaikka nyt pihlajissa notkuvia rastaita kuvaamassa, että outo minä olen, ei naisen kuulu metsissä yksinään laukata, se on ikiaikaisen miehen rooli. Minut voisi yksinäinen mielenvikainen vaikka naulita jousipyssyllä suoraan maalitauluun kenenkään huomaamatta. Napakymppi.
Naisen kuuluisi kai etsiytyä piireihin, harrastaa hyväntekeväisyyttä ja kotinsa puunaamista. Irtoaisi varmaan niitä näitä, jos ryhtyisin jynssäämään kotiani hammasharjalla. Sekö olisi naisellista ja tarpeellista? Voi olla, että vetäytyminen yhteisestä hyvästä on lapsuudentuntojen seurausta. Minun piti kiivetä piiloon talon katolle tai omenapuuhun lukemaan, kun en jaksanut katsoa humalaista isää. Halusin olla rauhassa. Haluan edelleen.
Kuvasin sitten siinä kannonnokassa - väliin kaatuneen puun rungolla - mustaa metsälampea, joka hehkui väreissä ja muodoissa, joita taiteilijakin kadehtisi. On hauskempaa löytää osumia luonnosta kuin sieviä kippoja kaupasta tai kuunnella, mitä naapurin pienipäinen nainen kälättää satakuntalaismurteella. Toisaalta on sekin hauskaa, mieluusti kuuntelen häntä, mutta seisten ja pieninä paloina. On minulle yksi Maija luvannut näyttää karhunkin kuvia, veljen ottamia. Jännittyneenä odotan, koska minua viedään kylään.
29.9. Einesbaarissa ovat nyt vuorossa lokakuun kirjakeskustelut. Valmiina on alustus Jari Tervon Laylasta. Tulossa pikapuoliin ovat myös Uuno Kailaan Runoja-teoksen ja Sofi Oksasen Liian lyhyt hame -laululyriikkakirjan esittelyt. Kaikilla alustuksilla on eri kirjoittajat, jotka ilmenevät paikan päällä. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!
(Valokuva Iines, Metsälampi-sarja, jota on lisää täällä.)