Sarjamurhaajan näköinen nainen

Tiesittekö, rakkaat lukijat, että kuvassa on  Maria Swanenberg, alankomaalainen sarjamurhaaja, joka myrkytti arseenilla, niin kuin historian lähteet kertovat, kymmenittäin ihmisiä 1800 - 1900-luvun taitteessa. Pelottava on ihmismieli pahimmillaan.

Kohtasin minäkin eilen metsässä sarjamurhaajan näköisen naisen. Hän ei kyllä muistuttanut luihuposkista Mariaa, vaan oli kuin  Aileen Wuornos, suomalaissyntyinen maailmankuulu murhaaja. Roteva, lyhyt, vaalea, punertava iho, jossa pidätelty sinervä sävy.  

Kiinnitin häneen huomiota jo viime keväänä, kun korona tuli ja ihmiset ryntäsivät luontoon ulkoilemaan. Hän tuli istumaan autoonsa luonnonpuiston parkkipaikalle ja näytti lukevan odottaessaan jotakin, ratin ääressä. Kenties hän odotti jotakuta, miestään, lapsiaan, jotka kiertävät luontopolun. Mutta ei autoon koskaan ketään tullut, ja nainen vain istui autossaan, yksin vielä kun lähdin muutaman tunnin kuluttua pois. 

Tänä keväänä nainen on taas tullut. Pari viikkoa sitten hän alkoi taas istua autossaan parkkipaikalla  lukemassa jotain, pää alaspäin. Yllätyin, kun nainen käveli yhtäkkiä vastaani polulla puhelin kädessään, sitä kaksin käsin kiinni pitäen.

Kun kohtasimme, hän nosti katseensa puhelimestaan. Sanoin hänelle ”hei”, kuten metsässäkulkijat sanovat kohdatessaan jonkun keskellä korpea. Hymyilin hieman ja yllätyin, kun hän hymyili takaisin ja sanoi ”hei”. Palattuani myöhemmin parkkipaikalle hän istui taas autossaan lukien, ilmeisesti  puhelintaan. 

Eilen tapahtui sitten niin, että kun nousin autosta ja hyppäsin luontopolulle, hän tulikin perääni, taas puhelin molemmissa käsissään. Jäin kuvaamaan jotakin, ja hän ohitti minut. Käänsin pääni ja sanoimmme taas ”hei”, hymyillen,  ja hän jatkoi matkaansa  jäädessäni sihtailemaan kameralla luonnon ihmeitä.

Hetken kuluttua hän palasi ja käveli vastaani, puhelinta taas tukevasti kaksin käsin pidellen. Kun olimme kohdakkain, puhkesimme puhumaan yhtaikaa. En enää muista tarkoin, mitä aioin sanoa, enkä mitä hän sanoi, mutta jotain kevään tulosta ja lintujen laulusta. Muistan maininneeni joelle tulleet telkät.

Se, minkä ensi kertaa huomasin, oli hänen äänensä. Se oli voimakas ja karkea, liian suuri niin lyhyelle ihmiselle,  ja hän huudahti syyttävästi jotain sellaista, ettei enää tarvittaisi tähän yhtään takatalvea, ei lunta eikä jäätä. 

Muistan katselleeni hänen kasvojaan. Ne olivat pulleat, punaiset ja melkein siniset, ikään kuin täynnä pakkautunutta verta. Hän oli ruma, vaikka ihminen harvoin on ruma. 

Jokin pidätelty voima kaiken takana ja ajattelin, että Aileen Wuornos. Hän voisi hyvin olla murhaaja ja lähteä perääni ja kolkata minut. Olenkohan katsonut liikaa murhafilmejä? Moni nainen on niissä saanut surmansa amerikkalaisessa luonnonpuistossa. Murhaaja on lähtenyt seuraamaan yksinäistä  uhria, jonka päivät ovat olleet pian luetut.

Vaan mikä on tämän naisen tarina? Miksi hän käy istumassa autossaan ja katselee suljetussa tilassa luontopaikalla koko ajan puhelintaan? Ja kun nousee pois vähäksi aikaa, pitelee sitä kaksin käsin kulkiessaan metsän keskellä? Miksi hän on niin römeä-ääninen ja sinipunainen?

Niin tai näin, hän on selvästi rohkaistunut siitä, että olen huomannut hänet ja tervehtinyt häntä muina miehinä, ystävällisesti ja hymyillen. Hän tulee joka kerta entistä nopeammin perääni, kun samoan sinne metsän keskelle. Tai sitten hän aikoo murhata minut ja kulkee tappovehje taskussaan odottamassa tilaisuutta. Vai hakeeko hän vain kontaktia toiseen ihmiseen?

Maailman onnellisin maa

 

Suomi on neljännen kerran peräkkäin maailman onnellisin maa, sanotaan aamu-uutisissa. Mikä ettei, hyvä täällä on olla. Paitsi jos lukee liikaa lehtiä. Niissä annetaan nyt jälleen kerran ymmärtää, että Suomi on maailman huonoin maa naisvihassaan.

Tästä on kiittäminen Politico-lehden Euroopan versiota, joka  ensimmäisenä kertoi NATO Stratcomin tuoreesta naisvihatutkimuksesta. Politico-lehden EU-asioista kertova versio on haastatellut raportissaan etevimpiä suomalaisia asiantuntijoita, vihreiden poliitikkoja Iiris Suomelaa ja Bella Forsgrénia, joilla on itsellään kokemusta verkkohäiriköinnistä. Naiset itse ovat tietysti täysin viattomia kaikkeen lokaan.

Suomessa on hirvittävä naisvihakampanja meneillään hallituksen naisviisikkoa kohtaan, huutavat nyt siis lehtien lööpit tämän Suomela-Forsgren-kaksikon haastattelun perusteella tehdyn lehtijutun tuloksena. 

Jään miettimään, kuinka moni media on itse oikeasti lukenut tuon alkuperäisen NATO-raportin, ja kuinka moni taas tekee lööpit Politico-lehden vihreiltä poliitikoilta  saamien tietojen perusteella. Haluaisin kuulla, mitä Suomelalta ja Forsgrénilta kysyttiin ja ennen kaikkea, mitä he kertoivat, millaisen kuvan antoivat Suomen tilanteesta, kun nyt näyttää siltä, että meillä on sotatila sukupuolten välillä. 

Selvää on, että hallitusviisikko saa vihapostia. Myös seksististä, koska minäkin, vanha ämmä, olen saanut seksististä postia ja kaikenlaisia vihakommenttejakin, pilvin pimein. En kuitenkaan osaa pitää niistä sukupuolestani johtuvina, vaan sanomisistani, teoistani verkossa.  

Mietin usein, miksi on mahdotonta uskoa sitä, että naispoliitikon saama kritiikki johtuu hänen sanomisistaan, teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Kun arvostelen vaikkapa pääministeriä, täälläkin joku katsoo, että kadehdin hänen kauneuttaan ja nuoruuttaan, koska sanon negatiivisesti. 

Sama ilmiö näkyy tässä nyt nousseessa mediakohussa. On kovin helppo vetäytyä naisvihaselitykseen. Näin ei tarvitse myöskään ottaa kantaa niiden naisten työn laatuun. Olisiko siinä kuitenkin sanomista?

Eikö lopulta juuri tällainen "naisvihaksi" nimeäminen  ja eriyttäminen omaksi lajikseen ole pahimmanlaatuista sukupuolierottelua? Miksi nainen ei olisi tässä samalla viivalla kuin mies? Mitä se todellinen feminismi oikeasti on?  Mitähän päivänsankari Minna Canth ajattelisi tästä?

Enpä usko, että Minna Canth jäisi hekumoimaan naisvihan uhriksi, vaan hän haluaisi kiivaasti toimintaa: teidän lakinne ja oikeutenne, niitä minun pitikin ampua. Ei jäädä rypemään ja syyttelemään!

Eli nouskaa maakuopistanne, hyvät ministerit. Ei täällä ole sotaa eikä ammuksia tarvita.

Lopuksi.  Se varsinainen Politicon uutinen on siis tämä: " Suomen tilanne on edelleen parempi moniin muihin maihin verrattuna." 

Näin sanoo yksi raportin kirjoittajista, tutkija Rolf Fredheim. Eli emme me olekaan naisvihassa maailman huonoin maa, vaikka suomalainen media nyt niin antaa ymmärtää. Olkaa, rakkaat lukijat tarkkoina, kun luette lehtenne.

(Piirros Ville Ranta)

Hevosmiehen kalenterista

Ostin muutama vuosi sitten kirpputorilta nipun Hevosmiehen ja Pellervon kalentereita, vuosilta 1940 - 1957. Ne ovat kaikki saman miehen täyttämiä ja kattavat osittain parisenkymmentä vuotta miehen elämästä.

Mies on maanviljelijä, etunimeltään Arvo. Ikä ei kalentereista selviä suoraan, mutta ainakaan pieniä lapsia perheessä ei ole, koska heistä ei ole minkäänlaista mainintaa tai viitettä. 

Vaimo Arvolla on, kuorolaulua harrastava opettaja, jonka toimipaikka on naapuripitäjässä. Vaimo on viikot kortteerissa koulupaikassaan ja tulee viikonlopuksi kotiin linja-autolla. Olen laskenut, että välimatka kouluun on  kolmisenkymmentä kilometriä, vähemmänkin, mutta 40 - 50-luvulla eivät naiset käyneet omilla autoillaan töissä vieraalla paikkakunnalla. 

Välillä Arvo merkitsee kalenteriinsa olleensa "kullan luona yötä", ja usein "kulta lähti koulua pitämään". Pienen viitteen Arvon iästä saa anoppimerkinnästä: anoppi täytti 75 vuotta. Miehen ikä voisi tuon ajan kontekstissa olla siis jotakin keski-ikää, tai jopa ylikin sen.

Päivät täyttyvät maatalon töistä ja vapaa-aika ystävien ja sukulaisten kestitsemisestä ja kyläilyistä sekä hartaasta hengenelämän harjoittamisesta virsiveisuineen ja rukoushuoneella käynteineen, pappismainintoineen. Uudet pastorit ja papit käydään kuuntelemassa. 

Taloudenpito on tarkkaa. Hankintoja tehdään ja hinnat merkitään  kalenteriin. Palveluja ja maataloustuotteita, kuten heinää, myös myydään, ja esimerkiksi vanhin, vuoden 1940 Pellervon kalenteri alkaa tammikuun astutuspalvelujen myyntituottomerkinnöillä. Talossa on ollut ilmeisen tuottoisa sonni:

Helmisaaren lehmä ast. 15:-, Pajun lehmä  ast. 15:-,  Perkkoon lehmä ast. 15:- jne.,  usean talon lehmät mainiten. Eläimiä myös ostettiin, kuten Hertta 1.100 :-, Wilpas 1.400:-. 

Tammikuun 30. päivänä on surullinen merkintä: Heppa vietiin Oripäähän. Ilmeisesti Oripään kuuluisa makkaratehdas oli jo tuolloin toiminnassa. Seuraavana päivänä on merkintä: Venäläiset pudottivat 10 pommia kirkonkylään. Uudentalon lehmä ast. (uusinta). Hintamerkinnän puuttuminen viittaa siihen, että tyhjää tuottaneet astutukset korvattiin ilmaisella uusinnalla, mikä lienee varsin kohtuullista.

Sota on 40-vuoden kalenterissa jossakin taustalla, näkymättömissä, sillä talossa elämä kulkee tyynesti omaa latuaan, työt ja askareet eivät odota.  Maaliskuussa on merkintä: Armeijalle vietiin heinää. Evakko lehmää tuotiin. 13.3. on lyijykynämerkintä: Suomen ja Neuvostoliiton välinen rauha solmittiin tänään Moskovassa. Huhti-toukokuussa on merkinnät kaksista sankarihautajaisista Yläneen kirkossa. Seuraavana päivänä Tyynelään vietiin pahnoja ja käki kukkui ensi kerran. Perunatkin tulivat istutetuiksi ja kauraa kylvettiin. Jölli (sonni?) myytiin 3.000:-. Tämän jälkeen astutustili ehtyikin.

Huhtikuussa 1957 Arvo käy lääkärissä vaivojen takia, mutta lääkäri toteaa miehen terveeksi. Ei  matoja. Mainittakoon, että  vuoden 1954 kalenterissa todetaan, että "Äiti meni Sairaalaan matokuurille." Viiden päivän kuluttua on merkintä:"Äiti tuli kotiin sairaalasta".  Kaikissa kalentereissa on merkintöjä ahkerasta verenluovutuksessa käynnistä. Arvolla oli hyvä veri, B-plussaa, harvinainen. Mietin, käytiinkö tuolloin verenluovutuksessa ilmaisen kahvipaketin vuoksi. Olen kuullut, että sellaisen sai 50-luvulla.

Mainittakoon, että marraskuussa Arvo ajeli eräänä päivänä reellä lantaa järven jäälle viisi kuormaa ja toisena päivänä seitsemän kuormaa. Talvisia askareita. Samassa kuussa lehmät pestiin ja Arvo osti tiakonaalihousut 3.500:-. Miesten piiri kokoontui Uolalla, luettiin psalmit 27 - 28. 

Arvon elämä vaikuttaa harmoniselta ja työntäyteiseltä. Kalentereista piirtyy kuva entisajan elämäntavasta, sitkeydestä ja ahkeruudesta, elämän karttumisesta ja ponnistelujen tuloksista. Myös sisäinen elämä henkii rivien väleistä. Onni hyvästä puolisosta ja laajasta ystäväpiiristä, hengellisestä elämästä, joka selvästi virvoitti Arvon mieltä ja sielua. 

On myös hauska havaita vaimon reippaus tämän miehen elämässä. Maanviljelijän puoliso, emäntäihminen,  itsenäisissä  töissä toisella paikkakunnalla jo 40-luvulla. 

Voi olla, että palaan vielä tähän aiheeseen, jota nyt vain hieman raapaisin, kun innostuin lukemaan kalenterit läpi. Jään ihmettelemään vain sitä, että joku on antanut myyntiin kirpputorille nämä arvokkaat päiväkirjat ehkä sukulaisensa elämästä. Jos ne kirjoittaisi puhtaaksi, saisi  kiinnostavan  kuvauksen tuon ajan ihmisten elämästä.

(Valokuva Iines)

Mikä siinä maskipakon säätämisessä oikein maksaa?

 

Kaakonkulmalla joku maskiton idari oli noussut yskivänä ja räkivänä dösään, ainoana maskittomana, ja oli saanut aikaan 64 henkilön tartuntaketjun. Kyseessä oli eteläafrikkalainen muuntovirus. 

Kun kyseessä on käsittääkseni ollut aikuisoppilaitos, tai nuorison oppilaitos, miten vain, herää kysymys, miten oppilaitoksesta matkaillaan tällaisena aikana, ja ennen kaikkea - miten se maskiton räkijä päästettiin dösään ilman maskia. 

Ja miksi ihmeessä pitää yleensä matkustella tällaisena aikana jostakin hakemaan sitä eteläafrikkalaista virusta, jota ennen ei Suomessa ole tavattu? Mikä näitä matkustavaisia oikein  lennättää? 

Minulla on miksi-kysymyksiä repussani ainakin sata, mutta kysyn nyt lähinnä sitä, mikä siinä maskipakossa on vallanpitäjille niin vaikeaa, ettei sitä kuunaan kai ministerien papereista meille julisteta? 

Siellä, missä maskipakko on ollut jo kauan, alkavat tulokset näkyä nyt. Tosin näissä muissa Euroopan maissa on ollut kosolti muitakin rajoituksia, jotka on tuosta vaan - niks - saatu voimaan ilman emeritaproffien tilaustutkimuksia ja eri instanssien riitelyjä. 

Mikä meillä mättää, kun mitään rajaa ei anneta, vaikka kansa selvästi haluaa turvakseen edes maskipakon nyt, kun rokotuksistakaan ei ole pienintäkään tietoa, eikä oikein toivoakaan. Vaatiiko maskipakkokin perustuslain kuudennen pykälän seitsemännen artiklan neljännen alion tarkistamista ja uudelleen säätämistä vai vaan eduskunnan nuijankopausta?  Ettei vaan yksilönvapautta loukata? 

Kyllä minun yksilönvapauttani ainakin saa vapaasti loukata hätätilan aikana. En aio rutista, vaikka hikoilenkin maskin alla nenänpäästä ja meinaan oksentaa hapenpuutteesta. Korvanikin ovat niin kummalliset, että mikään maski ei tahdo pysyä korvalehden takana vaan nauha pompsahtaa pois keskellä ihmisjoukkoa. 

Hinnoistakaan en valita, enkä vaadi niitä ilmaiseksi valtiolta. Valtion ei kuulu kaikkea kustantaa. Maksaahan tupakka, viina ja viihdekin, eikä niistä rutista. Miksi ei siis turvaamisväline maksaisi hieman?

Haluaisin myös rautaa rajoille, tarpeellisiin paikkoihin. Kaikkialta ei tänne nyt tarvitse tulla, ja mistä tahansa tullaan, tullaan pakollisten testien ja karanteenien kautta, vapaana viruksesta. Isot sakot ja nimi lehteen, jos joku karkaa karanteenista, niin kuin täällä pikkukaupungissa kävi. Kun ei pysty olla karanteenis.

Erilaisten tiukkojen pakkokeinojen ja venäläistyylisen rajavalvonnan lisäksi kannattaisi nyt ottaa käyttöön tukahduttamistaktiikka Nirri pois koronalta.  

Nykyinen hallittu  sairastuttavuustaktiikkamme  on selkeästi sukua Ruotsin Tegnellin  vapaamielisille demokratianäkemyksille: ei ihmistä saa rajoittaa millään tavoin. 

Toivon hartaasti, että hallituksemme viisaat ministerit luottaisivat vain tieteeseen ja kokemukseen ja pohjaisivat koronanhoidon näihin. Meillä ehtii tätä jahkausta seuratessa tapahtua paljon ja vuosi vaihtua, ennen kuin pykälät on saatu sorvattua ja kansa on saatu rokotettua.