Maamme armahin

23.3. Eri ryhmillä - uskonnot, etniset ryhmät  - on Suomessa vapaus toimia tavoilla, jotka ovat suomalaisen oikeuskäsityksen vastaisia. Mustalainen saa pitää ryöstämäänsä juuri lapsenkengistä päässyttä vajakkinaista orjanaan useita vuosia, antaa hänelle turpiin, myydä hänelle siittämiään lapsia ulkomaille, riistää häneltä pankkitilin lisäksi puhelimen, henkilöllisyyden ja persoonan; toisin sanoen tappaa hänet henkisesti vain parin kolmen vuoden tuomiolla ja pikkiriikkisellä rahallisella korvauksella: 15 000 euroa. Samansuuruinen tuomio on Suomessa myönnetty nuuskan myynnistä. 

Sanoma Oyj:n lehdet sulkevat keskustelumahdollisuuden niiden uutisten perästä, joissa kerrotaan joukkoraiskauksesta tai muusta mustan pojan tai miehen tekemästä rikoksesta. Hauskimpia ovat olleet ne uutiset, joissa poliisi on pyytänyt kansalaisilta tietoja joukkoraiskauksen tai ryöstelyn tehneestä joukosta. Niissä ei kerrota tuntomerkeiksi  kuin summittainen ikähaitari. Tämän perusteella kansalaisten odotetaan tunnistavan tekijät. Vapaa some-maailma kuitenkin korjaa erheen nopeasti. Oikea tieto kuvineen leviää siellä ennen kuin poliisi, Erkko tai Herlin ehtii kissaa sanoa.

Pahinta on kuitenkin kansallinen hiljaisuus, vaikenemisen kulttuuri. Kun kantaväestöstä rodullisesti poikkeava  kansalainen tekee karmean teon, alkaa loputon ja vaikeneva ymmärtäminen ja sen miettiminen, missä Suomi on tehnyt väärin, kun vähemistöryhmään kuuluva ei silitäkään antavaa kättä. On lisättävä rahallista tukea. On otettava entistä enemmän maahanmuuttajia. Vaan kulttuuri - siihen emme saa puuttua. Kuuluu sivistykseen ja edistyksellisyyteen ymmärtää vieraan kulttuurin rikkaus. Vain moukat eivät ymmärrä, nuo rasistit. 

*

24.3. On uusi aamu. Se kaiken muuttaa voi. Sain loistoidean! Pohjana tässä on Suomen hyvinvointyhteiskunnan loistava hedelmä, ilmainen koulutus. Ehdotan nimittäin uutta yhteiskunnallista hyvinvointituotetta: ilmaista työntekoa. 

Jos kerran koulutus on ilmaista,  ja sen avulla Suomi on nostettu osaamisen ja koulutuksen kärkimaitten joukkoon, niin emmekö voisi vastaavasti  luoda ilmaisia työpaikkoja ihmisille ja saada näin Suomi taloudelliseen nousuun. Kenellä tahansa olisi mahdollisuus töihin!

Jos kerran ihminen elää ilmaisella koulutuksella lähes kymmenenkin vuotta, niin miksi hän ei eläisi ilmaisella työlläkin? Tehdään siitä iloinen vetonaula, jolla Suomi saadaan nousuun!  Ja työttömyystilastot - ne saadaan siivottua. Kun ihminen tottuisi taas työntekoon, alkaisi uusi meininki. Ilmaiseen työhön hakeutuville maksettaisiin tietenkin työtukea, opintotukea vastaavasti, ei enempää eikä vähempää. 

Ja lopuksi, muistakaamme  kaikki, me veroista rutisijat, että ellemme rakastaisi isoja veroja, ei meillä olisi edes katuvaloja. Suunnatkaa katseenne siis yläilmoihin ja kiittäkää valtiota, joka kustantaa ne meille. Ne loistavat niin köyhille kuin rikkaillekin. Miten paljon kiitollisuuden aihetta ihmisellä onkaan, kun hiukan katsoo ympärilleen eikä aina rutise.

Aune jätti perinnöksi 9 000 markkaa

Juuri ennen eurovaluutan tuloa täti otti ja kuoli. Hän jätti kolmen veljensä lapsille kullekin yhdeksäntuhatta markkaa perinnöksi. Hän oli veljessarjan ainoa tyttö, joka hoiti ajan tavan mukaan vanhempiaan näiden kuolemaan asti. Veljet, varsinkin isäni, nimitti lapsuudenkodissa asunutta sisartaan häijyksi ämmäksi,  tant Auneksi, jolla on paha luonto ja isot kourat. 

Itselläni ei ole kokemusta Aunen pahuudesta. Meille hän lähetti joka joulu pienen paketin, jossa oli puolivillaista tavaraa, myyjäisistä ostettuja kirkkaanvärisiä töppösiä, askarreltuja tonttuja ja koristepatsaita sekä rasian Fazerin Makalösejä. Ammattia Aunella ei ollut, vaikka veljekset koulutettiin maistereiksi ja lakimiehiksi. Vanhaksipiiaksi hän jäi huolimatta ylenpalttisesta sosiaalisuudestaan, joka ilmeni yhtämittaisena puheripulina ja alituisena matkusteluna Toijalaan tai Tampereelle, etupäässä Toijalaan serkun luokse. 

Mitään tuloja Aunella ei ollut, joten pieni ihme on, miten loppuelämänsä vuokralla asunut yksinäinen nainen onnistui kätkemään pankkitililleen yllin kyllin rahaa, jota ei nähtävästi juurikaan kuluttanut. 

Jo ennen kuin tuo perintö ehti pankkitilille, sain verotoimistosta kiivaan kyselyn, miksi en ole ilmoittanut sinne 9 000 markan perinnöstäni. Eli muistakaat jatkossa, te suurten ikäluokkien, tuon kansakunnan rasvatulppaväen perijät, että otatte yhteyden verotoimistoon mieluiten jo ennen isänne tai muun omaisen lopullista poismenoa, tai ainakin ennen lautumien ilmaantumista vainajan kehoon. Kannattaa ottaa yhteys myös pankkiin, jos vanha leskeytynyt äitinne jää asumaan perimäänne kaksioon. Pankki myöntää sitten teille, lapsukaiset, kymmenientuhansien eurojen lainan perintöveroja varten, jotta surevaa leskeä ei tarvitse heittää kaksiosta ulos ja panna osaketta myyntiin.

Tuosta 9 000 markasta jäi veron jälkeen käteeni muuten peräti viitisentuhatta markkaa, jolla ostin vanhan vain hieman ruosteisen Kuplan. Ehkä tuon ostoksen vuoksi muistan summatkin tarkalleen. Senkin vielä muistan, että ulkomailla asuva sisareni sai käteen koko 9 000- markkasensa. Ei penniäkään veroa.

Minusta on hienoa, että sikarikkaat muuttavat rahoineen pois Suomesta. Niin minäkin tekisin. Kun lasketaan, miten paljon "Suomi häviää" Fazerin tai Wahlroosin poismuutosta, ei ehkä huomata, että samalla lasketaan sitä, paljonko he ovat jo Suomelle antaneet. Ehkä se riittää yhden ihmisen osaksi. Maailmaa on totisesti Suomen rajojen ulkopuolellakin. Jos jokaisesta itsekasvatetusta mansikasta isänmaa ja äidinkieli varastaa lähes puolet, niin onhan se nyt herrajumala härskiä.

(Maalaus Hieronymus Bosch)

Kasvisruonaa ja koiperhosia

14.3. Olen syönyt niin monta päivää kasvisruonaa, että alkoi tehdä mieli pihviä, kunnon pihviä. Ei nyt veristä, mutta läpikypsää.

Paistoin lihapullat, tirisevässä rypsiöljy-oivariinikombinaatiossa. Operaation lopputulos oli varsin onnistunut. Söin kaikki, vaikka pannulla oli selvästi kaksi annosta. Normaalisti lounaani koostuu vihersalaatista, jossa on pähkinöitä, siemeniä,  rusinoita, tomaattia, melonia, viinirypäleitä ja kanaa tai tillitonnikalaa, öljystä valutettuna. Tämä linja siksi, että lihan pureskelu on alkanut tuntua yhä kauheammalta, varsinkin kokolihan kananrinta mukaan lukien. Jos liha on hiukankin mehukasta, se jää lautaselle. Vain pinnoiltaan kypsyneen lihan syöminen on minulle barbariaa. Verisen pihvin syöntiä en osaa edes kuvitella. Voiko joku teistä, hyvät lukijat, syödä punaista lihaa, joka ei ole läpikypsää? 

15.3. Putkiremontin kylkiäisenä huomaan saaneeni kotiini orastavan ja uudenlaisen eläinmaailman, Googlen mukaan koiperhosia. Tulivat kun katto- ja seinärakenteet olivat auki ylös ja sivuille, ja tyhjät putkien reiät läpi asuntojen kaikuivat naapureiden kolinoita. Mietin, kummalta naapurilta koit tulivat, poikamieheltä, jolle huomautin bassonjytkeestä vai Lutmilalta ja Hannulta. Jälkimmäiset ovat hiljaisia ja siistejä. Ensimmäisestä en tiedä vaikka viljelisi hamppua komeroissaan.   Vai tulivatko ne jostain katon välitilasta, ylhäältä? Kun ei kehtaa kysyä. Ja mitä sillä tiedolla tekisi? 

Katsoin jo, miten koit tulee hävittää. Pakastamalla, siis vaatteet joissa niitä on. Vaan kun pieni pakastin on täynnä. Ja pitäisi kai ensin löytää koitten pesäpaikka. Ainuttakaan vaatetta ei ole järsitty, joten ovatko ne sittenkään koita, nuo pikkiriikkiset lepattavat perhoset? Mieleen tulee kauhuskenaarioita siitä, miten hyönteiset lisääntyvät salaa jossakin rakosessa ja täyttävät lopulta koko asunnon niin, että on hälytettävä torjuntakalusto paikalle ja joudun häpeään, kun valkeisiin umpihaalareihin pukeutunut miehistö valtaa kotini. (Sen asunnossa oli epämääräisiä hyönteisiä, koita, valtava parvi, kuiskivat naapurit.)  Elokuvissa, esimerkiksi Bergmanin ja Polanskin, hyönteisten ilmaantuminen seinille merkitsee henkilön hulluksituloa - oikeasti niitä hyönteisiä ei ole. Tämä kauhukuva on jäänyt voimakkaasti mieleeni. 

Nyt perhosia tupsahtelee iltaisin harvakseltaan, yksi tai kaksi, kun sytyttelen valoja alakerrassa. Yläkerrassa ei ole ollut vielä ainuttakaan, ei edes tunnustelijaa. Olen tappanut jokaisen yksitellen, paukauttanut käsiä yhteen ja liiskannut hyönteisen armottomasti kämmenten välissä.  Myrkkyjä en halua käyttää,  ja niinpä aion yksinkertaisesti murhata jokaisen tunkeilijan erikseen ja raa'alla tavalla. Kylvin myös laventelia purkkiin, koska lukemani mukaan sitä käytetään koiperhosten torjuntaan, samoin kuin eteerisiä öljyjä.

Muistan, että ennen koit olivat yleisiä, kun vaatteita ja tavaraa säilytettiin ullakolla. Oli kaupasta saatavia isoja pukupusseja, joihin takit ja puvut aseteltiin roikkumaan, jotta koit eivät söisi reikiä kalliisiin vaatteisiin.  Koipussien väliin väliin pääsi piiloonkin. Voiko ylipäänsä jännittävämpää paikkaa lapselle olla kuin ullakko?  Ah, lapsuuteni ullakot! Kolme niitä on ollut, ja muistan jokaisesta jokaisen neliösenttimetrinkin. Kahta asiaa menneestä kaipaankin: ullakkoja ja ikkunalautoja, joita kumpiakaan ei standardikodeissa enää ole, vaikka tarvittaisiin. Ei kai niistä koiperhosistakaan suurempaa haittaa olisi, kun onhan meillä kärpäsetkin. 

(Piirros Niko Pirosmani)

Salainen kokeilu lapsilla 70-luvulla!

Aika harva taitaa tietää, että maaliskuun kymmenentenä päivänä vuonna 1975 kahdessa suomalaisessa koulussa oli parhaillaan meneillään huippusalainen kokeilu. Opettajilta vaadittiin vaitiololupaus kokeiluun liittyvistä asioista. Kyse ei siis ole sota-ajasta, vaan lähimenneisyyden hippiajasta, jolloin vapauden tuulet puhalsivat raikkaina kaiken vanhan hapatuksen kumoon. Kuten sotaveteraanit, ne sotahullut. Raikkaimmillaan tuulet puhalsivat kuitenkin vapaan rakkauden ja vapaan kasvatuksen rintamilla.

Tuo taustasta, back to basics. Tämä kiinnostava salainen kokeiluasia selviää tänäisen iltapäivälehden 40 vuotta sitten -palstalta, jossa on valokopio vanhan uutisen ingressistä. Jälleen kerran kiitän roskalehteä paljastuksesta, josta en muuten tietäisi mitään.  Luulin, että kaikki avattiin hippiaikana, ei suljettu, joten yllätys on melkoinen. Oppii vanha koirakin uutta.

Kuulkaa tarkemmat yksityiskohdat! Eletään siis tätä maaliskuun kymmenettä päivää jetsulleen neljäkymmentä vuotta sitten. On kylmempi kuin nyt, pakkasta on vielä, Suomi on sinisenä etelään asti sääkartalla. Oulussa ja Pietarsaaressa on parhaillaan menossa kouluhallituksen valvoma salattu kokeilu, jossa oppilaiden asenteita pyritään muuttamaan kielteisiksi yksityisautoilulle. Oppilaita opetetaan vihaamaan autonkäyttäjiä, kirjoittaa lehti. Asia tulee julkiseksi, kun Autoliitto vaatii 10.3.  kouluhallitukselle jättämässään kirjelmässä tämän kuluttajavalistukseen ujutetun  aineiston julkaisemista. Juttu jatkuu takasivulla, eikä sinne pääsee mitään kautta. Jäämme siis vaille tietoa siitä, mitä jutun taustalla oikein oli ja kuinka se päättyi.

Minun on helppo uskoa, että yksityisautoilun vastainen kiihotus ulotettiin peruskouluunkin, etenkin kun selaan omaa pamflettikirjaani Alas auton pakkovalta, 70-luvulta. Kirja sisältää mm. ohjeita jalankulkijoille vallankumouksen tekemisestä. Pitää kävellä päin punaisia, pitää pitää vasaraa taskussa ja hajottaa sillä eteen tunkevia autoja. Pitää istuttaa kukkia autotien asvaltin rakosiin. Make love, not cars!

PS Tätäkin taustaa vasten uskallan sanoa, että en kannata sitä, että valtio kasvattaa lapset laitoksissa kehdosta aikuiseksi. En kannata subjektiivista päivähoito-oikeutta.

(Kuvat Teemu Lipasti. Kuvat kirjasta Alas auton pakkovalta, v. 1970)

Ellei meillä olisi roskalehtiä, nukkuisimme ruususen unta

Tapahtumat saivat alkunsa siitä, kun vuonna 1970 syntynyt mies saapui naisen asunnon terassille. Mies oli juopunut ja kaksikolle tuli riitaa naisen odottamasta lapsesta. Nainen koki tilanteen uhkaavaksi. Mies yritti repiä naista kaulasta ja niskasta asunnon sisälle, mutta nainen sai riuhtaistua itsensä irti. Nainen sai miehen nyrkistä muutamia kertoja päähän. Tämän lisäksi mies löi naista kerran nyrkillä mahaan ja kuristi naista.  

Nainen yritti potkia takaisin ja halusi suojella vatsaansa, koska hän oli raskaana. Mies uhkasi naista ja vatsassa olevaa sikiötä myös tappamisella. Mies lähetti pahoinpitelyä seuranneena päivänä naiselle vielä tekstiviestin, jossa mies uhkasi tappaa naisen syntymättömän lapsen, ellei nainen keskeytä raskautta.    

Miehellä oli pitkä rikosrekisteri. Hänet oli tuomittu kuudesti ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Oikeuden mielestä väkivallan laatu ja miehen rikoshistoria puolsivat kolmen kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. 

Helsingin käräjäoikeus suostui kuitenkin siihen, että kolmen kuukauden ehdoton vankeusrangaistus muunnettiin 90 tunnin yhdyskuntapalveluun, koska mies on muun muassa hakenut apua päihdeongelmaansa.  (Ilta-Sanomat 6.3.2015)  

Ellei meillä olisi roskalehtiä, emme tietäisi tästäkään tapahtumasta mitään. Luulisimme, että valtakunnassa kaikki on hyvin. Nukkuisimme ruususen unta. Eivät näistä sanomalehdet kerro, koska uutiset ihmisten henkilökohtaisista tragedioista eivät ole valtakunnan tasolla tärkeitä. Siksi roskalehdet ovat tärkeitä. Siksi roskalehtiä kannattaa lukea, että tietäisimme senkin, miten oikeuslaitos arvottaa syntymättömän lapsen tappoyrityksen. Rohkeimmat voivat vilkaista myös pimeässä ja nurkan takana Seitsemän päivän kertomuksia. 

Sunnuntaina vietetään naistenpäivää ja kuullaan juhlapuheita. Helsingissä jaetaan raitovaunuun astuville naisille ruusuja. On luvattu jopa kymmenen asteen lämpötiloja, joten naiset tarkenevat ehkä jo ohuissa sukissa ja mekoissa sunnuntain juhlahetkiin.

Vaan milloin nainen nousee itse nyrkin ja parivuoteen välistä ja heivaa  nyrkkisankarin elämästään, ihan itse?  Milloin, oi milloin? 

(Maalaus Hugo Simberg)