29.11.2022

Yhdet vielä

Tässä iloksenne vielä pari kuvaa Andrea Kowchilta, kunnes päästän irti hänestä ja siirryn varmaan jouluisiin tai ajankohtaisiin politiikan maailman aihepiirin kuvastoihin. 

Näitä kuvia yhdistää tietenkin palava materiaali, yläkuvassa tulkintani mukaan ladon katto, alakuvassa tulevan talven heinäsatoa ja kaikkein alimmassa palaa koko roska. Toinen yhdistävä piirre on naisen tyyni ilme, joka panee epäilemään, että hän on tuikannut materiaalit tuleen. Ehkä hän on saanut leipomisesta ja emännyydestä kyllikseen tai sitten hän on pyromaani. Tai sitten hän haluaa vain vipinää kehiin, muutosta.



Aina näissä kuvissa on pötyä pöydässä, kaikki on itsetehtyä tai itse tuotettua ja viimeisen päälle. Pöydässä on tuoretta kahvia, vastaleivottuja pullia, sämpylöitä, pannukakkuja, kovaksi keitettyjä kananmunia, luumupuun satoa. 

Kenelläkään Kowchin naisella ei ole yhdessäkään kuvassa lapsia, vaikka heillä on upeita miehiä, kauniskasvoisia lihaskimppuja, kuin filmitähtiä. Ylemmän kuvan miehenkin voisi kuvitella saavan aikaiseksi liudan lapsosia emännän iloksi. Ovatko Kowchin miehet siis uroudestaan huolimatta tuhkamunia, vai missä vika piilee? Nainen saa tyytyä lemmikkikoiriin, aikamoisiin hurttiin, jotka juoksevat kuvissa naisen rinnalla. Ja lasten silittelyn sijaan nainen leipoo, leipoo, leipoo.

Niin tai näin, mitäpä asia meille kuuluu. Vaan kiinnostava tämä maagisen realistin kuvamaailma on. Siitä voisi vaikka kirjoittaa väitöskirjan. Jos olisin vielä nuori, taideopiskelija, voisin hyvin valita tämän taiteilijan tutkimuskohteekseni enkä perinteisiä klassikkoja, joista toki myös kovastikin pidän. Mutta tällainen todellisuuteen pohjaava magiikka on kiehtovaa. Mehiläiset hiuksissa, yökköset rinnuksilla, mustat linnut taivaalla ja palavat heinäkasat. 



Enempää en siis kiusaa teitä saman taiteilijan kuvilla, ainakaan vähään aikaan. Nyt on marraskuu, vuoden pimein aika, ja se saa käpertymään näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Olen joka vuosi todennut tähän samaan aikaan, että marraskuussa tunnen maapallon painon harteillani, tuntuu kuin taivas pusertuisi lähemmäs maata ja sen ja maankuoren väliin jäisi vain kapea valonviiru. On siinä ja siinä, ettei pimeys romahda ihmispolon päälle ja muserra häntä littanaksi. 

Onneksi on joulu, valon juhla. Ja siitähän alkaa taas päivien valaistuminen, minuutti minuutilta. Ihan tämän vuoksi ostan joka vuodeksi Otavan painaman Suomen kansan kalenterin, sen keltakantisen. Siitä näkee päivittäiset auringonnousu- ja laskuajat. Konkretiaa, joka vahvistaa uskoa. Suosittelen lämpimästi tätä Herran Jeesuksen Kristuksen Armollisen Syntymän jälkeistä kalenteria Oulun ja Utsjoen horisontin mukaan kaikille. Myös lapsille se on oiva tietopaketti sen kännyssä olevan tylsän kalenterin sijasta. 

Avartakaa tekin, rakkaat kanssakulkijat, maailmankuvaanne kotimaisen kalenterin suuntaan. Etenkin jos teitä kiinnostavat myös planeettain liikkeet kussakin kuussa. Näytä minulle kalenterisi, niin minä kerron sinulle, millainen olet. Vai mitä?

(Maalaukset Andrea Kowch)

21.11.2022

Kenen vierellä Jeesus kulkisi?


 

Edellisen jutun yhdessä keskustelunhaarassa sivutaan kevyesti kysymystä, kenen kanssa nykymaailmassa Jeesus mieluiten kulkisi,  kenen vierellä, häntä nostaen. Tätä siis pohditaan siitä välittämättä, oliko Jeesus historiallinen vai myyttinen hahmo Raamatussa. Vai oliko olematta ollenkaan.

Yksi sanoi, että kyllä hän kulkisi Teuvo Hakkaraisen vierellä ennemmin kuin Sanna Marinin, koska Sannalla on jo tukijansa, Teuvolla ei ketään, Teuvoa halveksivat kaikki paitsi persut, jotka ovat muutenkin jo alapuolella arvostelun, niin että heitä ei lasketa. Minusta perustelu on jokseenkin relevantti. 

Toinen sanoi, että kyllä Jeesus mieluummin kulkisi Nylundin Eeron kanssa, koska näin  hän saisi älyllistä seuraa. Näinkin on. Vaan kyse ei ollut siitä, että Jeesus viihtyy ja saa itselleen jotain, sillä eikö Jeesuksen maanpäällinen tehtävä ollutkin auttaa ja tukea hädässä olevia, mieluiten suurimmassa hädässä? 

Tällainen kevytpohdiskelu johtaa nyt suurempiin sfääreihin. Kuka oikeasti on tänä päivänä tässä maailmassa  kaikkein suurimmassa hädässä, kuka on halveksittu ja vailla ymmärtäjiä? Kenen vierellä teidän mielestänne Jeesuksen pitäisi kulkea, ketä nostaa alhosta ylös?

Minä vastaan teille, että  Teuvo Hakkaraisen ja Päivi Räsäsen. Sillä eikö Jeesus sanonut Vuorisaarnassaan niin, että autuaita ovat hengessään köyhät (Teuvo) ja autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan (Päivi). Paljon muutakin hän sanoi, mutta uskon siis vakaasti, että näiden rinnalla Jeesus kulkisi mieluummin kuin virallisten hädänalaisten autettujen, joista monelle juoksee puuron lisäksi tukieuroja ja runsaasti sympatiaa somekuvissa. 

Uskon, että Jeesus kulkisi mieluusti myös al-Holin lasten rinnalla, sillä he ovat suuressa vaarassa äitiensä pöhköyden vuoksi. Äitien rinnalla hän ei välttämättä kulkisi, koska äidit eivät ajatelleet lapsia kuskatessaan heitä isisläisten vaikutuspiiriin.

Tämmöistä hurskastelua siis tänään. Kommenttien valvonta on vielä toistaiseksi päällänsä. "Kyberhyökkäys" tai jotain hiekkalaatikon hajottamis- ja kohentamisyritystä. - Kärpänenkö siellä kutittaa, sanoi Hietanen luodinrapinaa.

(Maalaus Andrea Kowch)

15.11.2022

Hieman defenestraatiosta

 


Vuoden 1618 Prahan defenestraatio, Václav Brožík

Edellinen  keskusteluhan alkoi lupaavasti Pyhästä Martinuksesta  ja päätyi tapansa mukaan vielä lupaavammin kauas alkulähteiltä, defenestraatioon ja kirjailija Bohumil Hrabaliin, tuohon ikkunasta ulkoutuneeseen historian hahmoon. Sanotaan, että mainittu  tšekki ruokki puluja ja putosi tässä touhussa, mutta sanotaan myös, että hänellä saattoi olla lievää taipumusta ulkoutua itsenäisesti, joten mene tiedä. 

Defrenestroituneita eli ikkunasta ulos heitettyjä merkkihenkilöitä on erikoisen paljon nyky-Venäjällä, kuten tiedämme. Aivan viimeksi defernestroitui Lukoil-pomo Ravil Maganov. Historiassa heitä on pilvin pimein varhaisista ajoista alkaen. Alla olevassa kuvassa lentää Raamatussa mainittu Israelin kuninkaan kavala puoliso  Izebel kohti ikuisuutta. 


Prahassahan, tuossa taiteilijoiden suosimassa kaupungissa, deferenestraatioita on ollut aalloittain, ensimmäinen aalto 1400-luvulla, toinen aalto 1600-luvulla ja kolmanneksi aalloksi on kutsuttu ulkoministeri Jan Masarykin kuolemaa vuonna 1948. Virallisen tutkimuksen mukaanhan nämä tapaukset ovat yleensä itsemurhia, huolimatta siitä, että onnettomalla on ollut päällään ruma pyjama.

Julma on ihmisen historia. Vaan onneksi elämme Suomessa, jossa koko sana on turha ja saa kielen solmuun ja jossa tällaisia hirmutekoja ei historia taida tuntea ainuttakaan. Suomalainen murhaa reilusti maan pinnalla, kirveellä ja astalolla, nykyään nyrkeillä tai puukolla, kun monella ihmisellä ei enää kirvestä huushollissa löydy. Puukkoa on muutenkin kevyempi kantaa kuin raskaita astaloja. 

Suomessa ei muuten juurikaan murhata, vaan tapetaan, pikaistuksissa ja kännipäissä. Suomalainen poliisi on myös maailman huippua. Lähes kaikki tapot ja murhat pystytään selvittämään, tilastojen mukaan yli 90 prosenttia.

Murhaajista itselleni kauhistuttavin on Aino Nykopp, tuo sympaattiseksi tekeytynyt lähihoitaja, joka ilmeettömin silmin esiintyi oikeudessa muka viattomana murhattuaan hoitamiaan vanhuksia myrkyllä. Pahin sarjamurhaaja Suomen historiassa lienee kuitenkin 1800-luvulla elänyt Juhani Aataminpoika, Kerpeikkari, joka murhasi mm. äitinsä ja siskonsa sekä vieraita ihmisiä, sattumanvaraisesti, kirveellä, paljain käsin ja kepillä. 

Lopuksi, tämän murhakattauksen jälkeen totean, että kyllä minä katson televisiosta mieluummin jännittävän murhatarinan kuin romanttisen hömppäelokuvan. Ruotsalaiset osaavat tehdä melko hyviä tv-dekkarisarjoja, kuten Beck ja Wallander. Suomessa ei taideta osata, vai mitä? Katsotteko te koskaan jännitystä, tai luetteko?

9.11.2022

Martinpäivään laskeutuminen

 


Tehän tiedätte, rakkaat lukijat, kuka oli pyhä Martinus? Katolisessa kirkossa tunnetaan yli kaksikymmentä pyhää Martinusta, mutta nyt puheena oleva henkilöhän oli  300-luvulla elänyt piispa, merovinkiajan Ranskan suojeluspyhimys. Martinpäivää vietetään hänen muistokseen.

Me tunnemme paremmin kuitenkin  Martti Lutherin, joka sai nimensä tämän 300-luvulla eläneen piispa mukaan. Tunnemme Lutherin myös siitä, että tarinan mukaan hän naulasi 95 teesiään Wittenbergin kirkon oveen anekauppaa vastaan. Tämä ei liene totta, vaan totta lienee se, että Luther lähetti teesinsä vuonna  1517 parille piispalle sekä joillekin henkilökohtaisille tuttavilleen. - Myös Lutheria muistetaan  martinpäivänä.

Jos sen sijaan olette sitä polvea, joka on opiskellut ilman kirjoja, ja korkeintaan kännyköistään, teillä ei luultavasti ole hajuakaan pyhästä Martinuksesta tai Martti Lutherista. 

Voisin sanoa tässä kohdin pääministerimme tapaan: Hävetkää, lapset ja nuoret! Tai en minä niin sano, sillä lapsethan ovat viattomia kaikkiin sirpaleisiin ympärillään, viattomia kuin lemmikkikissa, joka pudottaa Aallon maljakon lattialle. Syy on opetushallituksessa, joka suoltaa opettajia kuulematta pöhinää opetussuunnitelmiin ja jättää perusasiat pois.

Hetkeksi takaisin 300-luvulle. Nimittäin kerrotaan, että pyhä Martinus oli  Rooman armeijan sotilas, joka kohtasi kaupungin portilla palelevan kerjäläisen. Martinuksessa heräsi sääli, ja niinpä hän halkaisi miekalla viittansa kahtia ja antoi toisen puoliskon poloisen lämmikkeeksi. Seuraavana yönä Martinus näki sitten  näyn, että kerjäläinen olikin ollut itse Jeesus. Hän otti kiireesti kasteen ja ryhtyi julistamaan kristinuskoa. Saarnaus oli ilmeisen voimallista ja sillä oli seurauksia, kuten tulemme tietämään. 

Tarina jatkuu varsin hupaisasti. Nimittäin kun vaatimattomuudestaan tunnettua Martinusta tultiin sitten  pyytämään piispaksi, hän piiloutui hanhitarhaan. Äänekkäät hanhet kuitenkin paljastivat piileskelijän, ja Martinuksesta tuli kuin tulikin piispa. 

Tämän muistoksi meilläkin on martinpäivänä on tapana syödä martinhanhea. Tosin täytyy myöntää, että häpeäkseni en ole kai koskaan syönyt hanhea. En edes martinpäivänä. Tämä ei johdu aatteellisista syistä eikä ruokaa koskevista mahdollisista estymistäni, vaan puhtaasti saannin vaikeudesta. En ole nähnyt hanhea marketin tuoretiskissä enkä pakastealtaassa saati eineksenä. 

Ainoa hanhi, minkä voisin tavoittaa, on merihanhi, joita on joka heinäkuun loppupuolella pilvin pimein mökin viereisellä mereen laskevalla pellolla.  On tullut mieleen joskus, että sieltä saisi pakastimen täyteen. 

Totuus on kuitenkin se, etten minä hanhea voisi ampua, en mitään elävää olentoa. Luonto-ohjelmissakaan en pysty katsomaan saalistusta, jota kuvataan aina pitkästi. Ihmettelen kuvaajaa ja hiljennän vehkeen tai vaihdan kanavaa. 

Voidaankin kaikki yhdessä hengähtää helpotuksesta ja hanhensyöntipakosta. Nimittäin martinpäivän meillä Suomena on myös tapana syödä makkaraa, tuota kotoisaa suosikkipötkylää. Etelää myöten onkin tapana sanoa, että "Martti makkarat sitoo".  Hieman pohjoisempanahan martinpäivä on varsinainen Perso-Martti. Nimittäin ennen kekriä saatu teurasveri oli talletettu kylmässä, ja se valettiin vasta martinpäivän edellä makkaroiksi. Pöytään tuotiin ihania rasvamakkaroita ja paksuja pylsyjä sekä juuri paistettuja rasvarieskoja. Varsinainen Martin makkara oli isoin ja paksuin verimakkara. Ettäs tämänkin tiedätte.

Vaan nyt minua kiinnostaa teidän martinpäivätapanne ja se, oletteko makkaransyöjiä. Maistuuko veripalttu? Mitä arvelette tällaisista perinnepäivistä? Tulisiko niitä liputtaa ja opettaa tavat myös maahantulijoille? 

 (Varoitus: Tekstissä on hanhilinkki, josta puuttuu turvallinen tila. Avaaminen omavastuisesti.)

3.11.2022

Ajantappoa marraskuussa 2022

 



Lallin kirveshän heilahti 20. tammikuuta vuonna 1132. Sanotaan hänen tappaneen piispa Henrikin, tässä aika lähellä, Köyliönjärven jäällä. Ajan usein siitä ohi ja katselen järvelle, joka on alkanut rehevöityä kovastikin Rauman tien viereiseltä puoleltaan.  Mietin, missä kohden tappo tapahtui.

Sivumennen mainittakoon, että kyllä Lalli-pakana jonkun tappoi, muttei ehkä kuitenkaan piispaa. Uudempi tieto kertoo, että kirveellä kolkattu oli saksalainen lähetyssaarnaajaa Heinrich eli suomeksi  Heinäricki tai Heinärikki.

Näin pyhäinmiestenpäivää lähestyttäessä lienee sopivaa katsella  historiallista havinaa huokuvasta ajastajasta tulevia tapahtumia ja kuunkiertoja. On nimittäin tullut tavaksi katsoa Suomen kansan kalenteria - eli Ajanlukua vuonna 2022 Herran Jeesuksen Kristuksen Armollisen Syntymän jälkeen Helsingin, Oulun ja Utsjoen horisontin mukaan.

Kuun vaihde on allakassa jännittävää luettavaa. Mitkä ovat tämän kuukauden tapahtuma- ja teemapäivät, mitkä ovat kuun ja planeettojen liikkeet ja mikä tähti paistaa aamuhämärissä itäisellä taivaalla. 

Voinkin ilokseni kertoa teille, rakkaat kanssakulkijat, että Mars, tuo punainen planeetta näkyy kirkkaana etelätaivaalla aamuhämyssä. Mars, Härän Aldebaran ja Orionin Betelgeuse muodostavat taivaalle punaisen kolmion! Ylimmäinen on Mars.

Marraskuun tapahtuma- ja teemapäivät hieman arveluttavat. Niin merkillisiä ne ovat. Toisaalta monet kaltoinkohdellut saavat edes yhtenä päivänä hieman positiivista huomiota, jokuset jopa koko viikon, kuten mielenterveydellisistä ongelmista kärsivät lähimmäisemme ja miehet Movembereineen koko kuukauden. Muistakaa miehiä, rakkaat lukijat, sillä Movemberin lisäksi 19.11. on kansainvälinen miestenpäivä. Toivottavasti innokkaimmat feministitkin juhlivat nyt miehiä.

Nykyinen wokeismi etuoikeutetuista, positiivisesta syrjinnästä ja intersektionalisuudesta ei ole enää sitä tasa-arvoa, jota huomattava enemmistö tosiasiallisesti kannattaa. Intersektionaalisuus kiistää ihmisten oikeuden tulla kohdelluiksi yksilöinä. Puhe valkoisten heteromiesten etuoikeutetusta asemasta alleviivaa tätä todella rumasti, kirjoittaa muuan. (Steven Seppä, HS 3.11.)

Ja mitä sanotte näistä päivistä, arvon lukijat: Afrikan teollisen kehittämisen päivä, Älä osta mitään -päivä, Maailman TV-päivä, Kansainvälinen suvaitsevaisuuden päivä, Maailman laatupäivä?

On ehkä parasta, että minä en sano mitään, en etenkään  suvaitsevaisuuden päivästä. En kuitenkaan malta olla sanomatta, että en osaa suvaita, sillä en koe itseäni oikeastaan ketään paremmaksi. Olen aika kompleksinen tapaus. Kun kotiini tulee työmiehiä, jotka riisuvat tuulikopissa kenkänsä, sanon  että ei kenkiä tarvitse ottaa pois. Pelkään nimittäin, että he saavat lattioiltani roskia sukkiinsa. Kyllä minulla imuri on, kaksikin, mutta pelkään silti. Joku toinen ehkä ajattelee, että kengät pois vaan, etteivät työmiehet tuo kuraa. Se ei tule edes mieleen!

Oikeastaan  syytän Eino Leinoa tuosta suvaitsemishymistelystä. Tai en Eino Leinoa, vaan runon siteeraajia. Yleensä ratsastetaan nimittäin vain  tällä säeparilla: 

Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.
 
Voisi nostaa estradille myös saman runon säkeet:

Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!

Oi, ihmiset toistanne lempikää
ja kohti taivasta tavoittakaa!
Niin pieni, pieni on maa.

Niin tai näin, koettakaa kestää alati lisääntyvä pimeys ja harmaus. Ensi lumi aikanaan kirkastaa maailman! Vai mitä?

27.10.2022

Nallepäivää!


 

Hyvää kansainvälistä nallepäivää, nallekarhun ja lastenkulttuurin teemapäivää teille, rakkaat lukijat! 

Mahtaako kellään teistä olla näin ihanaa nallekarhua kuin minulla? Sain tämän joululahjaksi isältä hamassa lapsuudessani. Se kiilteli kirkkaan ja jopa räikeän  keltaisena auringossa. Nyt se on ruskea ja varmaan hygieenikkojen mielestä likainen. Minulle se kelpaa, sillä sen pinnassa on tuhansia haleja ja pusuja, ja se on nukkunut kanssani koko lapsuuden ajan, saman peiton alla. Se on kulkenut mukana kesämatkoilla ja otin sen mukaani jopa Tampereen taakse, kun matkustin linja-autolla ja junalla  isän kanssa Vilppulan mummua katsomaan. 

Matkasta jäi mieleeni paljonkin ja mm. se, miten takaisin tullessa nallekin pääsi  Alkoon.  Isä osti kirkkaan pullon, kuten aina Tampereelta. Siihen aikaan Alkon myyntipisteitä ei ollut  kuin kaupungeissa. Mahtoi olla maalaisjuopoilla kurjaa. Yhtään en ihmettele, että meilläkin porisi isän toimiston kaapissa salaisessa peltiastiassa ilolientä, jota äiti kävi laimentamassa isältä salaa. Ja minut pantiin meijerin maitomyymälään ostamaan kaljapullo ja Työmies-tupakkia. 

Näillä reissuilla jätin nallen kotiin, meijeri oli lähellä, joen toisella puolella sillan yli, ja siinä se oli. Myyjä mittasi pitkävartisella litran mitalla maitoa ja pienemmällä mitalla kermaa ihmisten kannuihin. Maitoa en päässyt koskaan ostamaan, vaikka tykkäsin katsella sitä lotrausta. - Kaljapullo ja työmiesaski, kuiskasin myyjälle ja panin ne nahkalaukkuun.

Muuten, jos katsotte nallea tarkkaan, huomatkaa sen nenä, taitavasti nahasta kierretty nupukka. Se on nimittäin väärinpäin. Se irtosi kerran ja liimattiin takaisin, sierainaukot tulivat ylöspäin. Liima oli piukkaa, eikä nenää voinut enää kääntää. 

Nykyään nalle majailee korkean kirjahyllyn päällä. Muutoin se on hyvässä kunnossa, kaikki jäsenet toimivat, ei ole nivelkremppaa eikä mikään retkota. On siis ihmistä vahvempaa tekoa. Ennen tehtiin kestävää. 

Panenkin tähän loppuun iloksenne ja onneksenne jonkin aikaa kestäneen lapsille kirjoitetun runon. Mikähän se olisi? Haenko Pikku Pegasoksesta vai Lukemisia lapsille -teoksen ensimmäisestä osasta? Hmm, katsotaan.


KUN RUUSUILLA MAATAAN

Oli kerran poika sekä tyttö kanssa;
he muuten sievät oli tavoiltansa,
mut kahta seikkaa ei he oppineet:
ei tehneet työtä, eikä totelleet.

Ol nimet Frans ja Mimmi. Perhoin lailla
he liehuivat vain metsissä ja mailla,
ja nukkumaan kun vihdoin uupuivat,
vain uusiin leikkiin lensi unelmat.

---------

Ei opi hän, ken huviaan vain muistaa,
näät vuodet silloin hetkinä vain luistaa;
ja ennenkuin voit arvatakaan tän,
on elon kello lyönyt seitsemän.

*

Runossa on yhteensä 39 säkeistöä, joten kerron teille lyhyesti juonen tuosta välistä, ennen opetusta. Äiti oli siis huolestunut lasten lorvailusta ja pani lapset marjaan. Lapset soutivat Ruususaareen ja unohtivat marjanpoimisen kun alkoivat poimia ihania ruusuja aina pimeäntuloon asti. 

Niinpä lapset nukahtivat Ruususaarella. Kun he aamulla herättyään soutivat kotiin, kaikki oli muuttunut maailmassa. Laituri oli rakennettu rantaan, tie hiekoitettu. Kotona vastaan tuli kaksi vanhusta, jotka sanoivat lastensa Fransin ja Mimmin hukkuneen kaksikymmentä vuotta sitten. Ruususaari oli ollut lumottu saari, jossa vuosi on "tunti lyhkäinen". 

Näin käy kun laiskottelee. Millainen mahtaisi olla tämän päivän opetusruno Kun ruusuilla maataan?

(Valokuva Iines 27.10.2022)

21.10.2022

Tunnen itseni aktivistiksi


Ette tainneet tietääkään, että Greenpeacella ja minulla on lämpimät välit. Tänäänkin Greenpeacen metsätiimi lähestyi minua henkilökohtaisella viestillä Hei Iines

Viestissä on kyse metsien suojelusta ja siinä kerrotaan, miten aktivistien paikallemenolla on viimeksi estetty hakkuita Karttimonjoen yli 150-vuotiaassa metsässä. Hienoa, iloitsen aktivistien kanssa tästä asiasta! Metsä on tärkeämpi kuin metsänomistajan tyttären Tesla. 

Ja muutoinkin saan aina tarkat tiedot siitä, missä kulloinkin mennään ja kiinnitetään ketjuja laivaan tai traktoriin. Olen ajan hermolla. Tiedän toimintapisteet useimmilla kulmilla. 

Olen nimittäin tehnyt lahjoituksen Greenpeacelle jonkin aktiviteetin yhteydessä, ja nyt yhdistys muistaa minua ystävällisillä tiedotuskirjeillään pyytämällä minua sitoutumaan kuukausilahjoittajaksi. Harkitsen asiaa, härkäihminen ei ryntää uudistushankkeisiin suin päin. 

Hieman on kiinni myös siitä, miten kireät siteet yhdistyksellä on Suomen Vihreät-puolueeseen, jota karsastan, koska se on profiloitunut meillä täysin ja kokonaan cityvihreydeksi, joka haluaa kattaa maanpinnan asvaltilla ja kerrostaloilla ja joka uskoo jokaisen lelusalakuljettajan kauniin tarinan. Tämä ei käy minulle. Olen nimittäin nähnyt kuvan ympäristöministerin omakotitalosta, harmaasta betonilaatikosta, jonka pihalla ei tainnut olla ruohonkorttakaan vihreää. Olen myös kyllästynyt sinisilmäiseen maahanmuuttopolitiikkaan, jota vihreät edelleen paasaa.

Lisäksi minua karsastaa Suomen vihreiden woke-henkisyys. Miten on sinun laitasi, rakas lukija? Oletko ollenkaan woke? Pitäisi olla, se on poliittisesti korrektia. 

Edellisen keskustelun loppupuolella onkin kommentissani linkki Helsingin Sanomien Tiede-palstan woke-testiin. Käykää tekemässä se, ellette vielä ole ehtineet. Wokeus-asteenne selviää sieltä. 

Itselleni jäi lopulta epäselväksi se, pitäisikö testissä saada korkeat vai matalat pisteet ollakseen woke.  Ensimmäisellä kerralla sain matalat 16 ja "et ole kovin woke". Kun lievensin kantojani arvellakseni wokeuteen päin, sain vielä matalammat 2 pistettä ja saman "et ole kovin woke"-tuloksen.

Woke tai ei, olen iloinen siitä, että suhteeni aktivistien metsätiimiin on kunnossa. Sitä jään vielä ihmettelemään, mitä se EU:n vaatima metsien ennallistaminen Suomelle tarkoittaa. Eikö se olekaan hyvä asia, että ovat ennallaan? Että niitä ei avohakata tai kaadeta?


(Maalaus Boris Kustodiev)

14.10.2022

Auttaa lyhentämään mun nukahtamisaikaa

 


Nyt esittelen teille, rakkaat lukijat, joukon itseäni ärsyttäviä asioita. Varautukaa ankaraan vuodatukseen ja edes koettakaa päästä samalle levelille. 

Kaamos ja kaventuva maisema nimittäin saa ihmisen nipottamaan pikkuasioista, joita ei kesän lämmössä ja valossa edes huomaisi. Sitä vain leijuisi kaiken yli ja hymyilisi maailmalle, kaikkein hassuimmille ehkä nauraisi ääneen. 

Nyt syyssateiden vihmoessa hämärään ikkunaan ärsyttävät kieliasiat, jotka pomppaavat erilaisilta media-alustoilta. Sekin ärsyttää, että ne, joiden tehtävä työssään  on käyttää selkeää kieltä, suostuvat laistamaan tontiltaan. 

Peter Nyman, tuo luotettava ja hivenen veitikkamainen uutistenlukija ja toimittaja, joka tietää kaiken! Hän on mennyt epäilyttävään televisiomainokseen!  Kuvitelkaapas, uutistenlukija mainostaa unirohto Melzeniä. Kyllä, unirohtoa,  epämääräistä ravintolisää, joka sisältää pimeähormoni melatoniinia ja B6-vitamiinia. 

Auttaa lyhentämään mun nukahtamisaikaa, sanoo Nyman päräyttävästi  pimeähormonipurnukka kädessään. Mun nukahtamisaika. Herra mun veri! 

*

Pannaan tähän vielä toinenkin säkenöivä kieli-ilmaus, jonka pimeyshormonin puutteessa herkistyneet korvani ovat poimineet useilta media-alustoilta, sekä puheesta että kirjoitetusta kielestä: Jos sulla ei oo connectioneita, -.  Olen kuullut tätä sekä nuorisolta että asiantuntijoilta. Ja ihan tosissaan puhuvat näin. Jätän tämän lauseen lukijoiden omalletunnolle mietittäväksi, onko tullut hankittua tarpeeksi connectioneita, vai oletteko tekin jo kelkasta pudonneita connectionittomia meikäläisen introvertin persoonan tapaan.

*

Siunatuksi lopuksi pari kaunista kuvaa vanhasta kartanonpuistosta, joka täällä on valjastettu kasvavan nuorison urheilutarpeisiin: frisbeegolf-häkkyrät täyttävät vanhan puiston laidasta laitaan. 

Tässä kohdin asian tragedia liittyy frisbeehäkkyröiden kolinaan, joka on pelästyttänyt mm.  pähkinähakin ja harmaapäätikan pois alueelta. Pieni paviljonki kuitenkin koristeltiin nuorten toimesta luovasti: 






Oikein hyvää kansainvälistä kananmunan päivää! Huomenna juhlitaan valkoista keppiä pitäviä ja heti viikon alussa köyhiä ja sitten asunnottomia, myöhemmin viikolla änkyttäjiä ja osteoporoosia sairastavia. Kuun lopussa on CP-viikko ja psoriasista sairastavien oma päivä. Ehkä tämän kaamoksen kestää empatian voimalla. Vai mitä te ajattelette?


(Maalaus Adolf Eberle, valokuvat Iines 10/2022)

5.10.2022

Rorschachin väriläiskätesti

 



Tässäpä teille, rakkaat lukijat ja kommentoijat, välipalaksi pieni Rorschachin väriläiskätesti. Yleensähän tutkittavalle potilaalle näytetään mustaa epämääräistä roiskaisua paperilla ja kysytään, mitä hän siinä näkee. Tästä kuvauksesta sitten päätellään, millä tolalla asiakkaan sielunelämä on, toisin sanoen miten hullu hän on.

Meillähän on monenlaisia hulluja. Tunnettuja ovat mm. seinähullu, umpihullu, jumalanhullu, syntymähullu, kylähullu, kuuhullu. Selkeää ja antavaa  suomen kieltä. Näillä sanoilla pärjättäisiin melko pitkälle. 

Muistan tässä yhteydessä lapsuuteni Poika-Saimaa, jolla tänään taitaisi olla jokin transsukupuolisen diagnoosi ja jota suvaittaisiin urakalla. Poika-Saima veteli Saimaata,  ja kulki kylähulluna tupakki huulessa rallatellen pitkin kylää halkovaa Tampereelle vievää tietä, johon jäi vain pölyvana, kun siitä joskus harvoin auto hurahti.  Saimalla oli miesten lierihattu ja takinrehjake. Eivät häntä koirat haukkuneet eivätkä emännät räksyttäneet, hän oli tavallaan luonnollinen  osa yhteisöä. - Poika-Saima menee, katsoimme   ja jatkoimme leikkejämme. Kukaan ei lällättänyt. Vain mustalaisille lällätettiin, salaa, koska heitä pelättiin. - Jos et ole kiltisti, mustalainen tulee ja vie, saatettiin lapsia pelotella. Ei meitä siskon kanssa, mutta oli kiva lällättää mukana.

Menkääpä muuten joskus huviksenne lukemaan vauva.fi-palstan keskusteluja, vaikka olisitte pelkästään korkeakirjallisuuden ja runouden suurkuluttajia.  Valitkaa jokin ihmissuhde- tai lastenkasvatuskeskustelu. Hyvinkin nopeasti siellä alkaa vilahdella nepsyä, aspergeria, autistia, narsistia, sosiopaattia, adhd:tä ja monta muuta. On taito selvitä keskustelusta ulos saamatta itse ylleen jotakin diagnoosia. Minulle on tarjottu autistia. 

Mutta takaisin Rorschachin väriläiskätestiin. Kertokaapa, mitä te näette kuvassa. Minä kerron sitten, mikä teitä vaivaa. 

(Valokuvassa syksyn ruskaa 3.10. /Iines)

23.9.2022

Olipas kerran punapukuinen nainen



Olipas kerran nainen, joka inhosi kiristävää huivia päässään ja väljää kaapua vartalonsa ympärillä. 

- Liikaa kangasta. Tämä on tuhlausta, hän sanoi äidilleen. 

- Ei ole, se on juuri sopivan väljä peittämään kehosi. Äidin posket olivat pullistuneet, sillä päähuivi oli kireällä sidoksella posken reunojen yli. Se ei höltynyt edes hänen  teurastaessaan kanaa ja valuttaessaan siitä veret maahan. 

- Äiti, unohdit kääntää kanan pään Mekkaan. 

- Bismallah, parkaisi äiti ja polvistui kanan ruumin ääreen  ja kumartui kohti Mekkaa. 

- Tämä siitä tulee, kun Allah rankaisee minua kurittomalla tyttärellä. Menetän paikkani moskeijan toisessa takarivissä, jos imaami kuulee tästä.

- En minä kerro, jos sallit minun mennä bussilla ostoskeskukseen ostamaan uutta huivia ja halattia.

- Kiristystä. Mutta olkoon, kunhan et kerro kenellekään ja tulet kahden tunnin  päästä kotiin. Ja katso, että hijab on tarpeeksi väljä ja tumma.

Nainen ryntäsi iloissaan bussiin ja ajoi kaupungin keskustan tavarataloon. Osti nopeasti punaisen pitkähihaisen mekon, ikään kuin olisi odottanut tätä hetkeä ikuisuuden, otti oikein kauniin ja suloisen. Ja pinkin kukallisen huivin. Puki ne ylleen sovituskopissa ja pani vanhat vaatteensa ostospussiin. 

- Oi miten kaunis puku! Nainen asetti pinkin huivin väljästi päähänsä, niin että se oli lähes takaraivolla, ja tumma tukka paljastui katseille. Naista huimasi oma kauneutensa.

- Nyt hieman iloittelen ja annan tuulen tuivertaa hiuksissani ja miesten katsoa minua, ajatteli nainen uhmakkaan riemukkaasti. Vaihdan tumman säkin päälleni kotinurkilla aidan suojissa. 

Ja nainen kulki kaupungilla, kulki kepsutteli ja keinutteli hieman lannettaan välittämättä edes miesten himokkaista ja vihaisista katseista. Iloisena ruumiinsa liikehdinnästä.

Kunnes tunsi tiukan puristuksen käsivarressaan ja kädessään. Mustanpuhuva piukka kaapuniekka nappasi naisen kiinni ja katsoi kylmästi kuin kala, halveksien iloista punapukuista naista ja hänen tuulensuutelemaa hiuskiehkuraansa. - Moraalipoliisi!

- Ettes häpeä, saasta. Nyt mentiin, sanoi moraalipoliisi ja alkoi raahata naista mustaan umpiautoon. 

Nainen huusi hädissään, tunsi iskun takaraivossaan ja lyyhistyi maahan. Kansa katsoi, osa kauhistuneena, osa tyytyväisenä, kun naisen elottoman näköinen ruumis nostettiin autoon ja vietiin pois.

Myöhemmin poliisi selitti, että nainen oli muutenkin sairas ja kuoli sen vuoksi. Vaan murheellinen kotiväki tiesi, ettei naisella mitään sairautta ollut. Moraalipoliisi hänet kalautti sinne, minne Allahin valo ei loista. 

Se hyvä puoli tästä surullisesta tarinasta on, että Iranin alistetut ja sidotut naiset ovat alkaneet raivoisat mielenosoitukset - ei mitään hyvinvoivien länsipullukoiden istumamiekkareita. Naiset ovat nyt heittäneet huivejaan rovioon ja vapauttaneet hiuksiaan tuulen tuivertamiksi. Kiitos, punapukuinen nainen!  Tästä se alkaa.


***

Muutoin elämme täällä lännessä syyspäiväntasauksen aikaa. Ja Lapissa rykimä on alkanut. Kannattaa pysyä poissa hirvaiden näköpiiristä, sillä ne voivat helposti keihästää eteen pöllähtäneen vaeltajan höyryissään. 

Kurjetkin jo lähtivät. Metsässä kahisee, kun lehtiä irtoilee  tuulenvireen mukana. Luulee, että joku seisoo takanasi.


(Valokuva Ebrahim Noroozi/ Fars News Agency)


15.9.2022

Näkökyvyn tärkeydestä


 

Joskus epäilen lähimmäisteni näkökykyä. Sama asia voidaan nähdä kovin eri tavoin. Aikanaanhan suomalainen toimittaja  näki Malmön monikulttuurisessa Ruusutarhassa idyllin, kun paikallinen asukas näki siellä maanpäällisen helvetin. Tänään tiedämme, että paikallinen näki tarkemmin.

Ja tänään myös Seida Sohrabi kirjoittaa kolumnissaan näkökyvyn puutteesta, kun hän arvioi Ruotsin vaaleja. Tai ei hän näkökyvyn puutteesta kirjoita, vaan vaientamisen ja hyssyttelyn kulttuurista, joka on ajanut Ruotsin  vakavaan tilanteeseen. Kun maahan­muutosta kriittisesti puhuneet henkilöt on leimattu rasisteiksi, populisteiksi, islamo­foobikoiksi, naistenvihaajiksi, ihmiset ovat pelänneet puhua suoraan. Ruotsi on suvaittu suohon.

Ruotsalaiset ovat kyllästyneet katujen terroriin ja mm. Ruotsin islamistiseen puolueeseen Partiet Nyansiin, jonka johtaja Mikael Yuksal on sanonut samoin kuin suomalainen imaami Bahmanpour Ajankohtaisessa kakkosessa kenenkään älähtämättä ja valtakunnansyyttäjän puuttumatta asiaan: "Homous on kiellettyä, imaamin pitää saada sanoa se.” Suomalainen imaamihan lisäsi vielä sen, että Koraanin mukaan homon saa tappaa, ja tälle hyvät keskustelijat ja toimittajat  hymyilivät suvaitsevasti.

Suomessa on vaalit keväällä ja poliittinen ilmavirta näyttää tällä hetkellä samalta kuin Ruotsissa. Oikeistopuolueet ovat nousussa, vasemmisto laskussa. Paljon ehtii kuitenkin vielä tapahtua eikä katujengien tilanne meillä ole vielä samanlainen kuin Ruotsissa. 

Ehkä kuitenkin on niin, että kyse ei olekaan pelkästä katuterrorista. Ehkä kyse on isommasta asiasta, laajemmasta kokonaisuudesta. Ihmiset alkavat nähdä suvaitsevuuden tekopyhän ilmapiirin tarkemmin. Ehkä meillä ei tarvita katuterrorismia ja ampumisia, ehkä me  näemme vallitsevan poliittisen korrektiuden sievistelevyyden muutenkin. Suomalaiset seuraavat aikaansa, lukevat uutisia ja ovat tietoisia ajan ilmiöistä.

Ja mitä muuten noihin Edelfeltin piirtämiin ompeleviin tyttöihin ikkunan vieressä tulee, niin selvästi tuossa kirjontatyössä tarvittaisiin silmälaseja. Vaan eihän vuonna 1888 vielä naisilla hirveästi laseja näkynyt. Hädin tuskin oli päästy eroon lornjeteista tai monokkeleista. 

Tiesittekö muuten, että keisari Neron kerrotaan ajanlaskun alussa seuranneen gladiaattorikisoja smaragdin lävitse, mahdollisesti auttaakseen likinäköisyyttään, ja että arabeilla saattoi olla suurennuslaseja 1100-luvulla? Varsinaiset silmälasithan keksittiin Pohjois-Italiassa, todennäköisesti Pisassa 1280- tai 1290-luvulla, kertovat lähteet. 

Ja aivan ensimmäiset silmälasikehykset koostuivat kahdesta toisiinsa kiinnitetystä suurennuslasista, joiden kahvoista saattoi pitää kiinni. Ensimmäiset tunnetut silmälasikehykset löydettiin saksalaisen Wienhausenin luostarin lattialautojen alta, ja niiden arvioitu olevan noin vuodelta 1400. 

(Piirros Albert Edelfelt)

6.9.2022

"Se on julmaa kun ihmistä riisutaan."

 

Lee Dubin, The young Dentist

Kävin hammaslääkärilläni, puolivuotistarkastuksessa. Olemme sopineet tällaisesta tarkastusvälistä. Hampaiden, purennan ja suualueen tarkistus, hampaiden puhdistus ja tarvittaessa kuvaus tehdään huolellisesti. 

Olen käynyt yksityisellä lääkärillä siitä asti, kun en saanut julkiselta puolelta aikaa hammaskipuun, vaan minun käskettiin mennä yksityiselle. Vastasin nimittäin väärin kysymykseen: Voitko nukkua yösi kivulta. Sanoin että voin, kipu alkaa heti kun silmäni avaan ja tokenee vain vahvalla särkylääkkeellä. 

Ja voin sanoa, että pidä julkinen tunkkisi, en enää jaksaisikaan  jonottaa vuotta paria, että pääsee hammaslääkäriin. Systeemihän on läpimätä koko Suomessa, kun ikänsä töitä tehnyt kansalainen ei pääse hammaslääkäriin halutessaan. Niin kuin sinne kukaan turhaan haluaisi.

Jokin on vakavasti pielessä Suomen terveydenhoidossa. Tänä syksynä on kuultu tositapauksia, miten aivoinfarktipotilas odotti yhdeksän tuntia päivystyksessä sisäänpääsyä. 

Kun katsoo terveyskeskuksen ovista sisään, niin ainakin täällä pikkukaupungissa meno on kuin entisessä Neuvostoliitossa tai Kafkan Linnassa. Valtavat tyhjät käytävät, tyhjät odottavat tuolit, missään ei juuri ketään. Ja aina kun  kun soittaa, kaikki ajat ovat varattuja. Ja jos joskus pääsee sisään laitoksen ovista, sinut vetää tuntien kuluttua sisään tuiki tuntematon, alati vaihtuva lääkäri, joka paljastuu opiskelijaksi viimeisessä vaiheessa. 

Jos minulta veronmaksajalta - melk. 30 pros. -  kysytään, niin tahdon omalääkärin, joka tuntee vaivani ja kramppini ja tapani ja puhesairauteni. On äärimmäisen tuskastuttavaa aloittaa aina uudelle lääkärinplantulle, että minulla on neurologinen puhesairaus, mutta en tullut sen vuoksi, joten ääntäni ei tarvitse tarkkailla. Usein joudun myös selostamaan opiskelijalle tämän harvinaisen sairauden tunnusmerkistön. 

Omalääkärini pitäisi huolen rokotuksista ja tarvittavista mittauksista ja laboratoriokokeista, kuten tekee sisareni omalääkäri, julkinen, Saksassa. Soittelee väliin kotiin ja kyselee vointia. Ajatelkaapa, että meilläkin omalääkäri soittaisi sinun puhelimeesi ja kysyisi, että kuinkas hurisee. 

Nythän yksityissektorilta saa henkilökohtaista palvelua, jos on vakuutus tai  massia, millä maksaa. Ennen maksuista sai hieman Kela-korvausta, mutta Marinin hallitus leikkasi tätä korvausta rajusti viime keväänä. 

Onkin aika kummallista se viha, jolla vasemmistovetoinen hallitus  suhtautuu yksityissektorin mukaanottamiseen suomalaiseen terveydenhoitoon, vaikka se toisi lisää resursseja ja osaamista koko terveysrintamalle ja laadukasta hoitoa ympäri Suomen, ei vain isoihin keskuksiin, joissa on jumalattoman iso terveysklusteri maaseudun ammottaessa tyhjänä lääkäreistä. 

Sellainenkin piirre on huomattavissa, että yksityislääkäriä käyttävät monet köyhemmätkin lapsiperheet vakuutuksen turvin. Nyt kun Kela-korvaukset on ajettu alas, nimenomaan he ja muut vähävaraisemmat putoavat pois yksityissektorilta julkisten palveluiden pitkiin jonoihin.

Takaisin tähän aamuun ja hammaslääkäriini. Nimittäin kun ennen selvisin puolivuotistarkastuksesta jopa 130 eurolla, nyt lasku oli 417 euroa. Ällistyin niin, etten viitsinyt kysyä, onko hintoihin tullut Putin-lisää. Laskusta näin, että  jokainen toimenpide oli luokiteltu erikseen, suun perustutkimus 71 euroa, yhden lohkeaman korjaaminen kolmen pinnan täytteellä 179 euroa, kaksi röntgenkuvaa 56 euroa ja hampaiden puhdistus hammaskivestä eli parodontologinen hoito 144 euroa, klinikkamaksu 20 euroa. 

Jos yksityissektori otettaisiin mukaan terveystalkoisiin, nämäkin maksut laskisivat ja kansan terveys kohenisi. Vaan tämä kaikki on herran hallussa eli hallituksen rouvien taskussa. 

Seuraa loppukevennys. Kun nyt on päästy onnellisesti ohi ja yli Sanna Marinin ajojahdista, niin muistakaamme lopuksi Alexander Stubbin ajojahtia, jahtaajana vihervasemmisto, niin kuin hyvin tiedämme. Montako vastaavaa kuvaa löydätte somemaailmasta, rakkaat lukijat? Enkä tarkoita nyt Timo Soinin sammakkokuvia, vaan hyvän hallituksemme kuvia, vaikkapa pääministerin. Saa linkata kommentteihin.


Tiesittekö muuten, että lääkäri näkee suusta, miten ihminen harjaa hampaansa, jopa harjauksen suunnan? 

Vihoviimeiseksi en malta olla kertomatta, jälleen kerran, mitä edellinen eläkkeelle jäänyt  hammaslääkärini sanoi, kun veti minulta takaa viisaudenhampaan: "Se on julmaa kun ihmistä riisutaan." 


26.8.2022

Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivä eli Kuivan Iivanan päivä

 


Ette tainneet tietää sitäkään, että maanantaina 29.8. vietetään Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivää? Tai oikeastaan vietettiin, vanhan kansan kalenterin mukaan, aina vuoteen 1908 asti, jolloin sen paikalle almanakkaan lykättiin Iineksen päivä. 

Uuden testamentin mukaanhan Johannes Kastajan mestautti Herodes, vuonna 32. Tämä Herodes ei ollut se jouluevankeliumista tuttu kuningas Herodes, vaan Galilean neljänneksen kuvernööri ja neljänneshallitsija Herodes Antipas. Surman vaatijana oli Herodeen vaimo Herodias, joka antoi tyttärensä vaatia palkaksi  kauniista tanssista mitä halusi. Äiti ehdotti, että tytär pyytäisi Johannes Kastajan päätä, ja näin tapahtui. Tytär vaati pään heti vadille. Tyttären nimeä ei Raamatussa mainita, mutta perimätiedon mukaan hän oli Salome.

Keskiaikana päivä ilmaistiin vanhoissa pyhimyskalentereissa sanoin Decollatio Johannis.  Mikael Agricola suomensi termin 1500-luvun alkupuoliskolla muotoon Johannes Kastajan kaulanleikkaus. Päivää kuvattiin kalentereissa myöhemmin lyhennyksellä Joh. Kast. k.l.. On todennäköistä, ettei kansa yleisesti ymmärtänyt enää tuolloin päivän tai lyhenteen merkitystä. 

Kaulanleikkauspäivähän ei muinoin ollut hyvä päivä, vaan se koettiin vaarallisena ja kammottavana. Siksi päivälle asetettiin kovia ihmisten elämään vaikuttavia vaatimuksia. Kaulanleikkauksen päivänä ei saanut esimerkiksi  kylvää ruista eikä muokata peltoa, sillä siitä olisi mennyt viljaonni. 

Jos tämän kiellon suhteuttaisi nykyiseen internetaikaan, voisi ehkä sanoa, että kyseisenä päivänä ei saisi kirjoittaa uusia nettitekstejä eikä edes suunnitella uutta kirjoitusta, ei päätoimittaja, toimittaja, vieraileva kolumnisti tai intohimoinen nettikommentoija. Ei saisi tviittailla tai julkistaa kuvia internetissä, vaikka olisi kuinka herkullisia biletyskuvia juhlivasta arkkipiispasta, joka ravistuttaa instituutiota. Ei saisi antaa edes suullisia lausuntoja uutisille, sillä puhuttu julkinen  sana olisi samaa sanankylvöä kuin kirjoitetun sanan levitys. Kylvöt kielletty koko kansalta.

Sallittua sen sijaan kaulanleikkauspäivänä oli  niittyjen perkaaminen ja syöpäläisten hävittäminen, ja oikeastaan se oli erinomaisen sopiva näihin toimiin. Eli nykyaikana se suhteutuisi mitä mainioimmin woke-aatteeseen: perataan pois toksisuutta Shakespearelta ja poltetaan Päivi Räsänen roviolla sekä siivotaan Areenasta ja MTV-katsomosta kaikki vanhat Peteliukset ja Kallialat, etenkin ne romani- ja saamelaissketsit. Tehdään turvallista tilaa urakalla.

Sitä ette ainakaan tienneet, että Suomen ortodoksisella alueella  kaulanleikkauspäivää  kutsuttiin Kuivan Iivanan päiväksi. Itäisen kirkon piirissä päivä oli jos mahdollista vieläkin pahempi kuin lännen kirkon parissa. Karjalan tunnetusti omenan kokoisia marjoja ei saanut poimia, koska  marjat sisälsivät mestatun Johanneksen verta ja poimittu paikka olisi ehtynyt kuivaksi maankantturaksi.

Itse jään lopuksi miettimään, pitäisikö päivä liputuksineen palauttaa  monikulttuurisuuden kunniaksi  kalentereihin. Me suomalaiset kun osaamme kunnioittaa monikulttuurisia perinteitä. Kyllä se tuohon Iineksen nimipäivän rinnalle mahtuisi. Vai mitä?

(Maalaus Andrea Solario 1507 - 09)

21.8.2022

Henkilökuvia yleisestä kirkkohistoriasta

Sääli lopettaa edellinen keskustelu, sillä siellä on kiinnostavia puheenvuoroja, ihan loppuun asti. Keskustelua vaan on hankala lukea, kun on yli 200 kommenttia ja pitää klikkailla sieltä ja täältä ja etsiä. Mennään siis uuteen aiheeseen, ainakin aluksi. 


Otetaan käsittelyyn aina niin raikas kirkkohistoria. Käsiini osui nimittäin toista kirjaa etsiessäni  jonkinlainen koulujen oheislukemisto Kylvöä ja kylväjiä sanan vainioilla. Henkilökuvia yleisestä kirkkohistoriasta, vuodelta 1956, eli siis oppikirja juuri ennen suurten ikäluokkien kouluaikaa. 

En tiedä, mistä kirja on hyllyyni kulkeutunut. Se voi olla kirpputorilta, antikvariaatista, huutokaupan miljoonalaatikosta. Leimoja siinä ei ole, kirjan entisestä omistajasta ei ole tietoa, on vain lyijynällä piirretty  kikkelin kuva etuaukeamalla ah ja oh -tekstein ja taka-aukeamalla vielä suurempi kikkeli suih-tekstillä varustettuna. Kirjan painokuvitus on Aaro Loposen, lyijynynäsomisteet tuntemattoman oppilaan. Ihastuinkin kirjan raikkaan anarkistiseen kuvitukseen. 

Tässä hieman makupaloja näinä reippaan tuuletuksen ja iloisen anarkian päivinä. Toivottavasti teillä ei mene jauhot suuhun. Voin samalla vakuuttaa, että en ole nauttinut edes mietoja alkoholijuomia päästäessäni nämä silmienne eteen. Suosittelen reippaasti suureksi klikkaamista.


Aivan kuten edellisessä keskustelussamme aika moni sanoikin suhteensa Jumalaan tai jumaluuteen - valitkaa itsellenne sopiva sana - olevan ikään kuin suhde luontoon, joka puhuu hänelle mitä puhuu, niin aivan samoin kristillisen munkkilaisuuden perustaja Pyhä Antonius sanoi viitatessaan kädellään luontoon: Tämä on minun kirjani. Sen toisella lehdellä on sininen taivas ja toisella vihreä maa. Näiltä sivuilta olen oppinut tuntemaan Jumalani.  - Kaunista, huokaan minä. Antoniuksessa on idoliainesta. 


Tässä kuvassa on nuori Hedberg, jonka kerrotaan joutuneen maailmallisuuden valtaan hänen opiskellessaan Turussa. Kerrotaan, että hänet pakotettiin opettelemaan tanssimista ja ottamaan osaa seuraelämään, osin myös omasta halustaan. Vaan onneksi sitten, kertoo oppikirja, sattui Turun palo ja Hedberg pelastui sielunsa tuholta ja muutti ja alkoi tosissaan opiskella jumaluusoppia.


Kolmas ja tällä erää viimeinen kirkkohistoriamme suurhenkilö on tietysti Mathilda Wrede, jonka vangit kokivat taivaallisena ilmestyksenä, kun hän ilmestyi pimeään koppiin kaltereiden taakse tuomaan armoa ja rauhaa. En ole kyllä varma, kokivatko vangit hurmaa armosta vai naisen tuoksusta, mutta veikataan kumpaakin. Hyvää vangeille kuitenkin. 

Näitä raikkaita kuviahan opuksessa riittää.  Mutta ei makeaa mahan täydeltä. Riemuitkaat nyt näistäkin. Vai mitä? Ei tainnut kirkkohistoria tai uskonto olla kenenkään lempiaine koulussa? 

(Valokuvat Iines, kannattaa klikata kuvat suuriksi yksityiskohtien vuoksi.)

15.8.2022

Sietämättömän sietäminen

 


"Ei ole temppu eikä mikään kannattaa sellaisen sananvapautta, jonka kanssa olet samaa mieltä tai jonka mielipiteitä pidät yhdentekevinä. Sananvapauden puolustaminen alkaa siitä, kun ihmiset sanovat jotakin mielestäsi sietämätöntä." (Salman Rushdie)


Vaan tiesittekö te, arvoisat lukijat, että sananvapauden ja muiden yhteiskunnallisten vapauksien tilaa eri maissa arvioiva yhdysvaltalainen Freedom House -tutkimuslaitos luokittelee vain kolme maata maailmassa täysin vapaiksi: Suomen, Ruotsin ja Norjan. 

Kantakaamme siis vapauden ja sanomisrauhan lippua korkealla ja olkaamme ylpeitä vapaudestamme. Suuntaan sanani myös valtakunnansyyttäjälle, Raija Toiviaiselle, joka uhkaa viedä kansanedustaja Päivi Räsäsen ikivanhat loukkaavat homopuheet hovioikeuteen - ellei ole jo vienyt - , kun käräjäoikeus ei ymmärtänyt, mistä Toiviainen halusi olevan kyse. 

Yleinen trendi suvaitsevien keskuudessa on siis se, että  Päivi Räsäsen suu on tukittava, sillä hän loukkaa homoja raamattupuheellaan. Mainittakoon, että vuonna 2010 TV2:n suuren homoillan päätteeksi  moni sai orgasmin erotessaan kirkosta Räsäsen vuoksi. Räsänen suurin piirtein haluttiin polttaa roviolla.

Sen sijaan samassa ohjelmassa esiintynyttä homovastaista  imaami Abbas Bahmanpouria ei vaadittu roviolle, koska hän on ulkomailta tullut ja muslimi ja kuuluu valkoisen suvaitsevuuden piiriin. 

Kolumnisti Jyrki Lehtolahan on osuvasti kirjoittanut, että valkoinen suvaitsevuus on kuin rakastuisi itseensä joka aamu uudelleen. Oman valkoisen suvaitsevaisuuden julkinen hyväilyhän  alkoi Lehtolan mukaan 60-luvun amerikkalaisliberaalien paremmissa piireissä. Eliitin juhliin tummaihoisesta tuli himoittu eksoottinen koriste, jonka syytökset orjuudesta ja kolonialismista saivat valkoisen pyörimään onnesta.  

Samoin meillä Bahmanpour oli Suuren homoillan himoittu eksoottinen koriste, joka sai sanoa, että Koraanin mukaan homot saa tappaa, koska homous on moraalinen pahe. Ja Koraaniahan imaami päivät pääksytysten opettaa moskeijassaan. En muista kenenkään missään mediassakaan paheksuneen imaamin homontappopuheita. Niinpä niin, Suomi on kaksoistandardien maa. Vieraat ensin, sanoi Kari Suomalainenkin ja sai kenkää.

Saapas nähdä, aikooko Suomi oikeasti mennä Toiviaisen toiveesta tähän takautuvaan lainkäyttöön ja tiedotusvälineiden ja taideteosten sensurointiin, jota on totuttu näkemään lähinnä Venäjällä. Uskon, että jos näin käy että Räsänen tuomitaan puheistaan, niin Suomi putoaa sananvapausmaiden joukosta alemmas. Sanavapauden tulee kestää uskonnollinen paasauskin. Muu on totalitarismia ja rautasaappaiden kopinaa.

Vaan hieman toiseen aiheeseen lopuksi - nythän meillä Venäjän puolustaminen ottaa taas tulta. Ajattelija Syksy Räsänen, joka taatusti ei ole Päivin sukuhaaran Räsäsiä -  kyseenalaistaa Ukrainan toimia, Erkki Tuomioja paheksuu Suomen sotauhoa, ja venäläisten mahdollinen viisumikielto panee monia epäröimään, vaikka avain Venäjän toimien purkamiseksi  olisi oikeasti Venäjän kansan henkinen tahtotila. Kannatan lämpimästi Venäjän kansan suututtamista enkä paapomista. Suivaantunut venäläinen olisi oiva täsmäase.


(Kuva Graham Jordan)

9.8.2022

Sananen puiden vihaamisesta





Sanotaan, että puiden istuttaminen on tärkeä ilmastoteko. Onko sitten niin, että puun kaataminen on ilmastoa tuhoava teko? Tai jos ei nyt suoraan tuhoava, niin ainakin ilmastovastainen teko. 

Olen katsellut kaksikymmentä vuotta työhuoneeni ikkunasta kahta lehtikuusta, kun ne saavat keväällä hennonvihreät hapsulehdet, kun ne piilottavat kesällä suojiinsa  oravapoikueen ja  käpylinnun, kun ne räväyttävät syksyllä kirkkaan keltaoranssin primadonnanpukunsa  ihailtavaksi. 

Nyt lehtikuuset makaavat maassa  paloiteltuina ja odottavat ruumishuoneelle vientiä. Ja Puulanssin miehet ovat nyt turvavaljaineen ja sahoineen takana olevan jalavarivin kimpussa kuin leijona peuralaumassa. En tiedä vielä, kaatavatko he myös jalavat vai vain karsivat niitä. Yhtiökokouksessa ei tehty selvää päätöstä. Mutta kaiken aikaa saha laulaa ja mies taiteilee akrobaatin lailla oksistossa. Ehkä tuleekin vain typistys? 

Olen törmännyt usein puiden vihaajiin. Heidät tunnistaa siitä, että he haluavat kaataa pihapiiristään puun, yleensä jollain verukkeella. Ettei kaadu myrskyssä talon päälle. Etteivät sen juuret nosta taloa vinoon. Etteivät sen oksat hinkaa kattoa. Etteivät sen lehdet tuki rännejä. Aina on kyse taloudellisesta häviöstä, maallisen omaisuuden tärvääntymisestä villin luonnon alle. Ja kaiken alla on puiden pelko. Puu on luonnonvoima, joka uhkaa ihmistä. 

Kun puitten kaatamisesta puhuttiin keväällä, tulin sanoneeksi eräässä pihakeskustelussa, että on kiva katsella niissä leikkiviä oravia. - Oravat on kamalia, puuskahti yksi asukas, vanhempi mies. 

Miksi joku vihaa puita ja luonnon eläimiä? Muutama vuosi sitten taloyhtiössä oli suuri operaatio pulujen karkotus. Paikalle oli tilattu jumalaton nosturi, jossa hilattiin mies katonharjalle asettamaan verkkoreunukset pulujen esteeksi. 

- Kun ne otukset paskovat terasseille, sanoi Oili nyrpistäen nenäänsä. 

- Kus kuivaa, pask murenoo, sanoo raumalainen. 

Tämä oli minun ajatukseni, jota toki sivistyneenä ihmisenä en sanonut ääneen. Myöntelin vain, että onhan se kamalaa. Mietin, miksi Oilia haittaa pulunjätös terassillaan, jolla hän ei koskaan oleskele. - Mää en ole koskaan terassillani, ulkona, sanoi Oili kerran. 

Se pulunkarkotusoperaatio maksoi maltaita ja pulut saatiin pois. Yhden räystään alta vedettiin harjan varrella pesä maahan ja muistan katsoneeni kuin hidastetussa filmissä, miten pesä irtosi,  lensi alapuoliselle terassille ja siinä olevat munat särkyivät kuin omeletti paistinpannulle. 

Ajattelin tässä myös Pariisin puluja. Miten ihmiset siellä avaavat ullakkoikkunansa ja antavat puluille ruokaa ja kuuntelevat niiden kujerrusta nukahtessaan. Kenties joku antaa pululle kirjeen vietäväksi. Miten pulu tuijottaa ikkunasta huoneeseen kuin tuntisi asukkaan. Miten luonnollinen osa ne ovat Pariisia. Ei Pariisissa puhuta pulun jätöksistä.

Meillä halutaan karsia kaikki paljaaksi. Villiviinit seiniltä tuhoamasta taloa. Oikeastihan villiviinin ja köynnöksien on huomattu suojelevan seiniä ja maalipintoja. Ajatelkaa valtavia harmaita kivitaloja Helsingissäkin. Miten kauniita ne voisivat olla, jos niiden seinillä kiemurtelisi villiviini eri vuodenaikaan vaihtuvine väreineen. Ja kun katsoo rivitalojen myynti-ilmoituksia, niissä on meillä paljaat matalat harvalautaisen väliaidat, ei puita pihalla, vaan avaraa se olla pitää, kun ollaan Suomessa. Ja isot raot naapuriin, jotta ei voida syyttää epäsosiaalisuudesta.  Ei ihme, ettei pihoilla viihdytä, kun ne ovat avoimia kenttiä. 

Katsokaapa joskus huviksenne ulkomaisia puutarha- ja pihansisutusohjelmia. Kaikissa taloissa on korkeat ja umpinaiset aidat ja niiden reunoille istutetut köynnökset, on puita ja pensaita, vihreää ja runsasta.

Suomi, metsien maa, on kumman ambivalentti suhteessa puihin ja kaikkeen kasvavaan. Luonto halutaan viedä mahdollisimman kauas ja halutaan pitää siitäkin huoli, etteivät vaan luonnon eläimet eksy lähellekään pihapiiriä. Suomen kaksisataa suttakin halutaan tappaa.

Kaupunkien pinnat peitetään asvaltilla ja puistot varustetaan kolisevilla frisbee-häkkyröillä, himourheilijoiden juoksuradoilla ja metsiköt varustetaan makkarankäristyspistein ja suurin laavuin, jotta ihminen ei vahingossakaan kohtaa aitoa luontoa liian läheltä. 

Tätä lopetellessani en vielä tiedä, kaatuuko koko jalavarivi, mutta näyttää siltä, että ne karsitaan. Ihailla täytyy kyllä taitavaa ja notkeaa miekkosta, joka hyvin tottuneesti roikkuu ja killuu puussa lähes pää alaspäin sahatessaan oksia. Hoitoleikkauksen annan anteeksi, mutta en terveen ja kauniin puun kaatoa. Hyvästi lehtikuuset!


(Piirros Elsa Beskow)

31.7.2022

Viihdettä vai taidetta? Kas, siinäpä kysymys.


Muistatteko takavuosien iskelmälaulajan, Pyhärannan Ihodesta kotoisin olevan Anna Erikssonin? Hän sanoo tänään lehdessä, että taiteen ja viihteen ero on siinä, että viihde kuuluu kaikille, kun taas taide on luonteeltaan elitististä. 

Näinhän se on. Taide sulkee maailmoja rinkinsä sisään ja työntää samalla ihmisiä pois. Kaikki eivät ymmärrä taiteita selittämälläkään. Mikään ei ole niin noloa kuin se, ettei ymmärrä jotakin teosta, ja mikään ei ole niin fiksua kuin selittää taideteos ymmärtämättömille. 

Olen kyllästynyt taiteen vaikeaselkoisuuteen. Miksi esimerkiksi runo verhotaan niin sakeisiin kielikuviin, ettei valtaosa ihmisistä pääse koskaan samalle kuvatasolle runoilijan kanssa? Ovatko he tyhmiä vai huonoja ihmisiä? 

Tällä kaikella en tarkoita, että kaikki taide on vaikeaa. Tietenkään ei ole. Vaan onko sitten se "taide", minkä  ymmärtää, viihdettä? Kas, siinäpä kysymys! Missä on taiteen ja viihteen ero? Voiko viihde koskaan olla taidetta? 

Mitä itse Anna Erikssoniin tulee,  muistan hänet  hyvin. Olen seuraillut häntä senkin vuoksi, että mökkimme sijaitsee samassa kunnassa kuin Anna, tosin sen länsilaidalla, meren äärellä, ja Anna on valtateitten tuntumasta, läheltä Laitilaa. 

Pienenä koin Ihoden nimen hassuksi. Tällä hetkellä mietin sen etymologiaa. Onko sillä jotakin tekemistä ihon kanssa? Jos niin mitä se voisi olla? -de-liite, jos se nyt liite on, on kumman hienosteleva satakuntalaiseen ärrän sorautukseen tottuneelle: nymmennään riskoon, vaikka äirimmiäli pahottuis..

Pikainen ja pinnallinen selvityskierros Suomalaisen paikannimikirjan mukaan  kertoo,  että nimi saattaa olla lyhenne ilmaisusta Ihoden kylä. Tästä ilmaisusta Ihoden olisi alun perin ollut muinaissuomalainen monikon genetiivi henkilönnimestä Iha tai Iho. 

Ja jos oikein verestän muistiani ja etenen omia polkujani kirkkaaseen nuoruuteeni, jolloin opiskelijapojat kiinnostivat enemmän kuin muinaissuomen äänteet, niin tällöin palautuu mieleeni ensimmäisen vuoden suomen kielen opinnoista professori Eeva Kangasmaa-Minnin päähämme takoma muinaisten suomalaisten soinnillinen dentaalispirantti ð.  Kyseessä on rakoäänne, jota äännettäessä äänihuulet värähtelevät ja kieli työntyy etuhampaiden väliin. Heureka! Tämähän on sama äänne kuin englannin kielessä th vaikkapa sanassa this. Muistan yllättäen myös muita termejä, mm. palataaliklusiilit, mutta niiden selvitys tulee toisella kerralla, vaikka kuinka pyytäisitte polvillanne.

Näin siis Ihode olisi loogisestikin omistusmuoto Iho-nimisten henkilöiden asuttamasta tai hallitsemasta kylästä, Ihoðen eli Ihojen kylä. Nerokasta, eikö totta? Olisikohan minusta pitänyt tulla kielitieteen professori? 

Muuten, yhä syvempiin vesiin joutuu, kun rupeaa pohtimaan etymologisia erikoisuuksia. Nimittäin mistä kummasta sitten tulee ihmisen nimeksi Iho tai Iha? No tämähän on pala kakkua, sehän tulee Raamatusta, Johanneksen murteellisesta nimestä kansan suussa. m.o.t. Tämä ei ole muuten minun päättelyäni, vaan sen ovat oikeasti oppineet esittäneet.

Uskon, että olen nyt ravinnut etymologista janoanne, mutta muistakaa kuitenkin, että ydintä on  se, mitä Anna Eriksson sanoo ja yrittää. Hän tekee nykyään elokuvia, tuottaa, käsikirjoittaa, ohjaa, leikkaa ja näyttelee niissä. Hänessä on jotakin samaa ehdottomuutta kuin hyvässä ystävässään Jussi Parviaisessa, joka on näytellyt jossakin hänen elokuvassaan.

Mielenkiintoinen juttu on se, että hänen elokuvansa ovat kotimaassa ehkä saaneet hiljaisuuden osakseen, tai sitten lokaa niskaansa, mutta  ulkomailla on satanut mainetta ja palkintoja mm. Wienin, Prahan ja Chicagon elokuvafestivaaleilla, ja  Venetsian maineikas elokuvajuhla hyväksyi hänen  elokuvansa sekä kriitikkojen kilpasarjaan että parhaan esikoiselokuvan kilpailuun. 

Vaan yhtä asiaa en ole miettinyt loppuun saakka. Eriksson nimittää itseään taiteilijaksi. Hän ei nimeä siis itseään viihdyttäjäksi. Ristiriita jää hieman vaivaamaan. Pitänee lukea artikkeli huolellisemmin. 

(Kuva Pasi Kostiainen/IS 31.7.2022)


18.7.2022

Pieni kierros maailmanperintökohteessa

 

Tänään kävelin Vanhan Rauman nupukivikatuja ristiin ja rastiin. Koetin mennä niille kaduille, joilla en ennen ole ollut. Vastaan tuli turistien virta. Katselin uteliaasti porttien yli pihoihin ja puutarhoihin. Mietin, ovatko ihmiset tottuneet siihen, että ohikulkijat pysähtelevät porttien luona ja tuijottavat ikkunoista sisään.

Jos itse asuisin maailmanperintökohteessa, osaisin varmaan suhtautua pieteetillä turisteihin ja hymyilisin heille portin takaa takaisin. Tai sitten tuijottaisin etäisesti yläviistoon, kuten Kerttu Horila punaisessa tukassaan alla. Olisin kuin turisteja ei olisikaan, katsoisin lopulta alas heidän lävitseen.


Voisi haluta mennä Otavaan taipumaan tangon tahdissa jonkun raavaan merimiehen käsivarsille jäntevässä otteessa. Tai voisi tanssia foxtrottia helmat hampaissa ja humpatakin voisi, kun maljat olisivat kihonneet päähän ja Adonis ei enää näkisi daaminsa vuosirenkaita eikä daami Adoniksen silmäpusseja.


Otavasta tultua voisi syventyä raumalaisiin katuviisauksiin. Raumalla on aina korostettu järkeä ja kohtuutta. Jos joku luulee itsestään liikoja, hänelle on hyväntahtoisesti naurahdeltu ja osoitettu asiaankuuluva paikka: Ensmäine hullunmerk ko ittes viissaaks luule. Ko viin om bääs, ni järk on bärsses. Maiju Lassilan satiirissa Sakari Kolistajakin luuli olevansa liika viisas, kun oli kuunnellut pastori Pöndisen saarnoja, joissa julistettiin maallisen viisauden olevan itse perkeleestä. Pastori taas ei ollut liialla viisaudella pilattu, sanoi Kolistaja.






13.7.2022

Päivä jona Leena ei tullutkaan

 


Tämä kesä menee aika yksin täällä mökillä, villiksi röyhähtäneen puuston keskellä. Meren puoleinen metsikkö, se minne aurinko laskee, pimentää pirtin. Leenan piti tänään lentää Frankfurtista Suomeen, mutta eihän siitä mitään tullut. Lufthansa on peruuttanut leegion Euroopan lentojaan työvoimapulan vuoksi. Samoin paluulento peruutettiin. Ilmoitus tuli viisi päivää ennen lentoa, joten Finnairin koneet Frankfurtista Suomeen olivat jo täyteen buukattuja. Ne olivat sitä paitsi puolet kalliimpia kuin Lufthansan lennot, hinta olisi ollut peräti 800 euroa kolmen tunnin lennosta paluineen. Minun on vaikea ymmärtää, miksi kaikki on Suomessa huippukallista verrattuna nyt vaikka Saksan hintoihin. 

Olen kertonut ennenkin, että kun aikoinani ostin upo uuden pikkuisen Toyotan, se maksoi 25 000 markkaa. Leena osti samana keväänä Saksass BMW:n urheiluauton, avoauto rättikattoineen, prikulleen samaan hintaan. 

Voin kertoa myös sen, että luokanopettajana hän tienasi työstään Wurzburgissa mittavasti suuremman kuukausipalkan kuin minä lehtoraatistani runsain ylitunnein - äidinkielen opetusvelvollisuus oli ja on kai vieläkin 16. Kaikki sen yli menevät tunnit ovat kalliimpihintaisia ylitunteja. 

Mikä täällä Suomessa mättää? Miksi ihmisen ei anneta tienata kunnolla ja päättää itse rahoistaan ilman maailman kärkitasoa olevaa veroa? Kyllä ne ansiotulot ovat ihan laillisen puurtamisen tulosta. Vai ovatko ne ahneutta, joka on vähäosaisemmilta kanssaeläjiltä pois? Miksi meillä kaikki on niin pientä? Ukkoina jo syntyy sylilapset -meininkiä?

Tämä valituksista tällä kertaa. Sanon kuitenkin vielä sen, että jollakin tapaa tämä mökkielämä on liukunut sellaiseksi, että muut tulevat tänne valmiiseen keskikesällä. Nurmikot on leikattu, puutarha loistossaan, nuohous hoidettu ja sähköt kunnostettu sekä vessanpönttö putsattu ja jääkaappi täytetty Leenan lakanat silitetty, pyynnöstä. Eli hyvä puoli on nyt se, että minun ei tarvitse jännittää, sujuuko kaikki hyvin ja ovatko lihapullat maukkaita tai palaako grillipihvit ja halkeaako makkara. Eikä tarvinnut silittää niitä lakanoita.

Tänä vuonna jännitin erikoisesti saunamökin vierashuoneen muurahaistilannetta. Viime kesänähän sinne ilmaantui sitkeä muurahaispesä yhteen nurkkaan, ja taistelu murkkuja vastaan oli melkoinen. Kannoin kasan kauemmas mutta ne pikku pirut palasivat. 

Kanelia, erilaisia mausteita, suolaa, saippuasuihkeita, ei mitään tehoa. Lopulta voimamyrkky Raid murhasi suurimman osan. Ne sätkivät suihkeen alla ja heittivät veivinsä. Kannoin ruumiit ulos. Mutta se Raid haisee siellä vieläkin. 

Ja ne murkut olivat taas tänä kesänä palanneet, pienehkösti oli kasaa aloiteltu. Kannoin sen kauas pois, suihkutin Raidin jämillä seinät ja lattian, vaikkei sinne huoneeseen nyt kukaan sitten tulekaan. Raidin haju jää sinne varmaan ikuisiksi ajoiksi ja muistuttaa minua Leenasta, joka ei tullutkaan. Hauskoista hetkistä, nauruista, jotka jäävät nauramatta, vierailuista jotka jäävät tekemättä, peleistä jotka jäävät pelaamatta, muistoista jotka jäävät muistelematta..

Hyvä uutinen lopuksi tähän valitusvirren perään. Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin  maa uuden tutkimuksen  mukaan, Islannin jälkeen. Hienoa! 

Ja sitten loppuvalitus. Minun on vaikea uskoa, että maailman tasa-arvoisimpiin kuuluva maa olisi yksi maailman rasistisimmista maista, niin kuin on kirjoitettu. Ei voi olla tasa-arvoa, jos on rasismia. 

Minusta vika on siinä, että meillä tulkitaan sellaisia asioita rasismiksi, jotka eivät ole rasismia. Esimerkiksi kysymys Mistä olet kotoisin tai Mistäs kaukaa vieras tulee on laskettu meillä rasistiseksi lauseeksi, vaikka se on perikansallinen keskustelun avausrepliikki. Tulijaan halutaan tutustua. Tummien ihmisten ei tule loukkaantua, vaan jonkun tulee kertoa heille suomalaiskansallisista omituisuuksista. 

5.7.2022

Runon ja suven päivänä*

 


Kuvassa Armas Einar Leopold Lönnbohm pitelee tupakkiaan hyvin rennosti. Kannattaa huomata, että Lönnbohm on sijoittunut kunniaseppeleen alapuolelle. Voisi olettaa, että sijoittuja on seppeleen haltija, ja onhan hän, merkkihenkilö, jonka kunniaksi tänään vietetään Eino Leinon syntymäpäivää, runon ja suven päivää. Onhan kuvassa viitteenäkin kirjahyllyn kulma. 

Eino Leinon huominen päivä merkitsee tässä mökissä aina suven täyteyden puhkeamista. Tähän  sijoittuu kesän korkein hetki. Ruusut ovat puhjenneet, kevään ensi airuiden kiihko vaiennut, linnut rauhoittuneet, vasat jaloillaan,  ja meri on vastaanottanut polskijansa ja sinilevänsä. Ilma väreilee lämpöä kun sato kypsyy luopumiseensa. 


Tällä hetkellä sataa lotisten, mutta horisontissa näkyy jo kirkastuvaa. Eilinen terassivieras, sukulainen,  kertoi, että minun saunatonttini naapuritontti on myyty kahdella pilkku yhdeksällä miljoonalla eurolla. Leukani loksahti. Kyseessä on entinen seurakunnan omistama pappilan tontti meren rannassa. Tontilla on ruma tiilinen 70-luvun alun pappilarakennus ja lahonnut rantasauna. Minulla on kapea siivu merenrantaa siinä vieressä, pyhillä paikoilla, pappilan ja kirkon välissä. On hauska kuulla kirkonkellojen soitantaa yli merenpinnan. Kuolinkellot ovat surulliset ja hitaat, mutta parasta on jumalanpalveluksen päättymiskellojen soitanta, sillä siinä on jotenkin vapautunut ja iloinen rytmi. Voi olla, että suntio ei ole kovin uskovainen vaan leipäsuntio. 

Uteliaisuuttani tarkistin myydyn tontin hinnan seurakunnan kokouksen pöytäkirjasta, netistä, jossa oli selvät sävelet. Alue rakennuksineen on myyty 295.000 eurolla, ei miljoonilla. Sukulaisellani lienee silmässä kaihi tai sitten hajamielisyysvirhe. Mietin, voinko oikaista hänen luulonsa, ettei tule turhia  loukkaantumisia.

Tämmöisiä merkittäviä tapahtumia täällä metsämökissä. On nähty kettu, kauriin vasa eli bambi ja muhinoiva rusakkopari. 

Maailman uutisia ei tule seurattua juurikaan, mutta Suomen koronakuolemien raju nousu osui lehdestä silmiini:  kun vuoden loppuun mennessä Suomessa oli kuollut koronaan  vain 1 700 ihmistä, niin tällä hetkellä kuolleita on miltei 5 000. 

Eikä THL suostu edelleenkään antamaan neljänsiä rokotuksia edes kaikille vanhoille ihmisille, saati nuoremmille halukkaille muiden EU-maiden malliin. Meillä ei ole tällä hetkellä elintä, jolla olisi koronanhoito hallussa. Hallitus on pessyt kätensä ja maa on liukunut EU:n huonoimpien  maiden joukkoon tässä asiassa. Suomesta on tullut koronan alkuaikojen Ruotsi.

THL:n Miia Kontio antoi eilisessä lehdessä pöyristyttävän lausunnon, että rokotteita on miljoonia, mutta niitä annetaan vain harvoille. Ei niitä anneta sen vuoksi, että niitä on varastossa, vaikka osa joudutaan heittämään vanhentuneina pois. 

*6.7.