Venäjänkielinen juusto

26.8. Putkimiehet asentavat runkolinjoja. On menty asunnosta asuntoon kupariputket olalla. Tehdään vaihetta kaksi, alakerran runkolinjoitusta ja putkitusta.  On porattu ja paukutettu, niin ettei avoinna oleva radio kuulu.

Koetan nostaa putkimiehen lekaa, joka  on jätetty miesten ruokatauon ajaksi tiskipöydälle.  Se on järkyttävän painava. Putkimiehen arvostus nousee sfääreihin mielessäni. Jospa huushollissa olisi noin voimakas kumppani. Ei taitaisi pelätä mitään, koskaan. Voisi olla muutenkin kiinnostava kumppani.

Kovin nuoria putkimiehet ovat. "Pannaan putki siihen ja ihmetellään sitä sitten."  "Mennäänkö sitten koirahuusholliin. Onk siel on se muija kotona. " Merkitsevää naurua. Muija on nuori kaunis yksinhuoltaja kahdella lapsella. Eri isät ja kohtuullisen avoin Facebook.

Päivä on rikkinäinen, ei voi keskittyä lukemiseen, eikä kirjoittamiseenkaan. Ulos ei voi mennä valokuvaamaan kuin hetkeksi, sateen vuoksi. Ikkunasta kuuluu sotilaskoneiden jyly.

27.8. Sataa. Sataa. Sataa. Taas ihmettelen, miksi Satakunnan taivaalla jyrisee sotilaskoneita. Jyly alkaa pelottaa. Ensin kuuluu lähestyvä kumu ja sitä alkaa kuulostella, onko se ukkonen. Kumu voimistuu tasaisesti pauhaavaksi jylyksi, ei katkea tai varioi niin kuin ukkonen. Miksi koneet niin kovasti lentelevät? Linnutkin kammoavat koneita, lehahtelevat pelästyneinä kuin haukan nähdessään. Maisema on säpsähtänyt.

Harjoittelevatko koneet muka sotaharjoitusta varten? Lehdessä nimittäin lukee, että Suomeen on tulossa perjantaina suuren sotaharjoituksen myötä Naton joukkoja,  ja siitä on sovittu jo ennen Ukrainan-sotaa - sotahan Ukrainassa on eikä mikään konflikti.  On epärehellistä puhua selkkauksesta. Sotaa ei tarvitse julistaa, ei ainakaan Putinin.

Nyt harmittaa että olen tänään ostanut pienen Putin-juuston. Alan inhota kyrillisiä kirjaimia juuston kuoressa.  Yksi vallanhimoinen sotahullu pilaa koko venäläisyyden. Taidan koettaa, miten kauan venäjänkielinen juusto kestää jääkaapin nurkassa pilaantumatta. Siinä on takarajana päiväys 26.2.

28.8. Uutisissa toistuu tänään Venäjä. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Venäjän sotilaita on mukana kapinallisten joukoissa Itä-Ukrainassa, Venäjän koneet ovat loukanneet Suomen ilmatilaa jo kolme kertaa viiden päivän sisällä, Venäjä näpäyttää Suomea Natosta.

Taas kuuluu aamulla Satakunnan taivaalta sotilaskoneiden jyly. Perin kummallista. Mieleen tulee lapsuudenaikaisesta kellanruskeasta kuvakirjasta katsomani kuva, jossa lotta tähyää huolestuneena korkealle itäiselle taivaalle käsi otsalla. Jotain sieltä on tulossa, jokin vakava uhka., joka pelästyttää lapsen mielen. Jos äiti eläisi, hän sanoisi, että ihan samanlaista kuin juuri ennen sotaa. Puuttuu vain Mainilan laukaukset.

Avatusta ikkunasta - juuri nyt kello 14.50 kuuluu taas sotilaskoneen jyly. En ole koskaan ennen kuullut niin paljon jylyä kuin tälla viikolla. Ihan oikeasti - tämä ei mene enää ymmärrykseeni.

(Maalaus Jan van Eyck)

Mut hei, jakakaa!

Kuinka paljon hauiksen ympärystä on mahdollista kasvattaa?

Miten saada sikspäk ja hyvä perse?

Salilla Harjun Arska ottaa levypainon 

ja lähtee kävellen juoksurataa ympäri 

ja heittelee levypainoa askelten tahdissa 

räjähtävästi puolelta toiselle.

Olettaisin että toimii

mutta on niin tyhmän näköstä etten oo ite viel koittanu.

Ja millainen on hyvä perse?

Oikeenlainen treeni

jtn kyykkyjä sopivilla pianoilla, 

pari kertaa viikos.

Ite yritän jumppailla peban kivaksi 

tollasen kotitreenin avulla 

vatsa-reisi-pakara nimeltään 

mut en mä mikskään perse-einariksi halua

jos nyt bottom selfien sais

josta joku sanoisi

APUA MIKS NÄYTÄT IHAN KEEKILT 

tai

että oii toi sun belfie tuli äsken mun etusivulle, 

katoin sitä hetken ja ajattelin: 

nyt tais löytyy joku täydellisen kaunis ihminen.

Mut hei, jakakaa!

(Kuva  http://www.allposters.com -kokoelmat;

säkeet  osin internet, osin Iines)

Putkijullit

Aamulla soi ovikello, puoli seitsemältä. Kyllä, puoli seitsemältä. Ensin tulivat firman miehet muovirullat kainalossa. Kun suojat oli teipattu lattioihin ja portaisiin, soi taas ovikello. - Putkijulleja, päivää.

Ensimmäinen putkijulli oli muita iäkkäämpi, harmaa ja pyylevä, ja katsoi asiakseen valistaa naisihmistä, että kuulkaas kun putkiremontti ei valmistu yhdessä päivää eikä yhdellä kertaa. - Että menette vaihe vaiheelta asunnot läpi, kirkastin asiaa. Putkijullilta olisi tupakki pudonnut, jos olisi sillä hetkellä kessutellut. - Ni-in. - - Juu-u, minä tiedän, kun kysyin asiaa isännöijältä. Julli sulki suunsa ja alkoi vastata puhelimeen, joka soi. Meni sitten takaisin ulos puhumaan.

Sitten sisään tunki firman mies, joka oli käynyt teippaamassa muovisuojat lattioihin, rulla kainalossa. - Täytyy laittaa vielä yksi kulma. Vaan firman mies ei löytänyt kulmaa, joka oli kateissa. Kulmaa ei yksinkertaisesti ollut. Firman mies poimi rullan takaisin kainaloonsa ja jatkoi kulman etsimistä seuraavasta asunnnosta. Katsoin  oviaukosta, mutta putkijullit olivat haihtuneet. Niinpä lukitsin oven, sillä oli menoa.


Tätä se sitten jatkossa on, avoimia ovia, vesikatkoja ja yhtäkkiä selän takana kulkevia putkijulleja. Vieraita miehiä haistelmassa paistoksiasi, katsomassa intiimituotteitasi ja vessapaperisi kuvioita.  Alapyyhettä, joka unohtuu roikkumaan naulasta alasuihkun viereen. Siististi koriin viikattuja alusvaatteita. Ei olisi ihme, vaikka putkijullit katsoisivat pinosta, minkälaiset brodyyrit ovat päällimmäisenä.

Kun muutin taloon, kutsuin silloisen putkimiehen vaihtamaan kylpyhuoneen hanoja. Vaihtaessaan alasuihkun päätä hän sanoi vakavana, että tässä on kapea ja kova suihku mutta täytyy katsoa ettei perse pala. Muistan aina tämän lauseen, kun käytän suihkua - sama suihkupää on edelleen hyvä.

Odotan paljon tulevalta putkiremontilta. Kun mies esittelee itsensä putkijulliksi, luvassa ei voi olla tylsä remontti. Erikoisesti kiinnostaa jullien kielenkäyttö, putkislangi ja sanonnat ja lisäksi putkialan huumori.

Ja kun jullit ovat lähteneet, tulevat vielä timpurit - muistattehan - peittämään kaikki revityt aukot. Koetan pitää teidät ajan tasalla remontin eri vaiheissa. On mahdollista, että remontin aikana tutustun lisäksi pikkukaupungin julkisiin toaletteihin ja kenties ruokapaikkoihin. Koen siis remontin elämää rikastuttavana asiana. Tapaan mielenkiintoisia ihmisiä ja pääsen käymään paikoissa, joissa en ennen ole käynyt.


(Maalaus Philip Evergood)

Elämisen taidosta

Pieni tyttö juoksee piha-asvaltilla pystysuorassa, pää hieman takakenossa, hurjaa vauhtia osaamatta varoa mitään. Tyttö pyöräilee samanlaisesti, ajaa lujaa ja empimättä, ei pelkää vauhtia, ei varo edes käännöksissä.

Lapsia juokse pihalla enemmänkin. He ovat samasta perheestä, neljä kappaletta päiväkoti-ikäisiä pikkuisia, eikä kumpikaan vanhemmista ole koskaan pihalla heidän kanssaan, kukaan ei komenna, ei katso perään. Silti tuntuu, että he ovat pihalla koko päivän. Kyseessä on nelilapsinen uusperhe, jonka isä on päivät kotona, sisällä, "hoitamassa lapsia", kun äiti on töissä. Äiti on lisäksi raskaana. Kun äiti aiemmin muutti taloon kahden lapsensa kanssa yksinhuoltajana,  hän  ei puhunut lapsilleen, vaikka nämä pälättivät hänelle innoissaan matkalla kotiovelle. Äiti ei edes kuunnellut eikä jäänyt odottamaan. Nyt on siis löytynyt mies taloon ja miehen kaksi lasta.

Kuvissa kaksi pikkutytöistä leikkii maantien vieressä olevien sähkökaappien päällä. Välillä he hakkaavat kaappeja seipäillä, nyt heillä on käsilaukku, jonka ympärille leikki oletettavasti keskittyy. Välillä tytöt huutelevat ohikulkijoille ja pomppaavat alas silittämän lenkitettäviä koiria. Väliin he soittelevat ovikelloja ja tulisivat kenen tahansa sisälle leikkimään. - Ilmoita sitten, kun sopii, hihkaisee keltahamonen minulle iloisesti.

Toisaalta pelkään lasten puolesta ja olen vihainen heidän vanhemmilleen, jotka antavat lasten tulla toimeen omillaan suurella pihalla. Toisaalta tunteeni ovat ihailevat ja ristiriitaiset, sillä en tunne itsevarmempia ja pärjäävämpiä lapsia. Semmoinen lapsen tulisi olla, elämäniloinen, täynnä pursuavaa energiaa. Vähän villi. Ja empaattinen toki. Tämä empaattisuus on tosin se puoli, jota kertomistani lapsista en tiedä.

Joka tapauksessa nämä peräänkatsomattomat lapset ovat saaneet minut kyseenalaistamaan Liisa Keltikangas-Järviseltä  sen ajatuksen negatiivisena, että ilman aikuisen ohjausta lapsi ottaa käyttöön viidakon lait, koska aggressio ja voimankäyttö, jopa väkivalta, on  nopein tapa saada haluamansa. Nämä uusperheen lapset ovat ottaneet vallan omiin käsiinsä, mutta mielestäni rakentavalla tavalla - en ole varma tästä. Pakkohan heidän on pärjätä yksinkin. He ottavat johtavat paikkansa kaikissa leikkiryhmissä, joita pihalla on ollut.

Voisiko se mennä siis niinkin, että kun on paljon vapautta eikä kahleita, kasvavat myös taidot ja elämästä selviämisen kyky? Vai onko vain ajan kysymys, milloin näille lapsille sattuu jotakin? Minkälaisia heistä tulee isoina? Eihän heidän sielunsa voi särkyä, koska  he eivät näytä kokevan turvattomuutta. Vai kokevatko sittenkin?

Leikittiinhän ennenkin pihalla ilman vanhempia, koko pihan lapset keskenään, ja siinä menivät pienimmät isompien mukana. Onko vika pikemminkin siinä, että holhoamme ja passaamme lapset avuttomiksi elämänpelkääjiksi? Isoina he odottavat sitten saavansa kaiken valmiina.

Kenties oikein olisikin eläinten tapa: ruokaa suuhun ja helliä nuolaisuja, mutta sitten vieroitusta kehiin ja itsekseen selviämistä. Selän kääntö tai potku persuuksille. Kun lapsille ei järjestä liikaa elämyksiä, kenties lapsi keksiikin omat elämyksensä itselleen?

(Valokuvat Iines)

14. sivu: Roiwe Sâwwa

1.8.  Olen ilmeisesti rasisti, kun pintaa vähän raaputtaa. Tein nimittäin hirvittävän teon. Menin kysymään lasiluukussa istuvalta terveyskeskuksen ajanvaraajatytöltä, puhuuko hänen juuri minulle varaamansa ja lapulle käsin kirjoittamansa lääkäri ROIWE SÂWWA varmasti suomea. Nainen katsoi minua hölmistyneenä.

Sanoin, että viimeksi kun minua tutki venäläinen lääkäri, hän ei ymmärtänyt puhettani, vaan oli lähettää minut ambulanssilla Poriin, vaikka halusin vain vaihtaa verenpainelääkkeen toiseen sen aiheuttaman nilkkaturvotuksen vuoksi. Lääkäri oli lisäksi tyly ja tykitti vastaamaan tyyliin "kyllä vai ei", eikä mitään selityksiä. Lopuksi hän pisti minuun adrenaliiniruiskeen estämään allergista reaktiota, josta luuli olevan kyse. En ehtinyt kissaa sanoa.

Tässä vaiheessa lasiluukun tyttö tuijotti edelleen minua kuin vähämielistä ja ajattelin, että munasin juuri itseni, olen ennakkoluuloinen ja tyhmä ihminen, oikein kalkkiaivo rasisti.
- No eikös SANNA ROINE ole suomalainen nimi? Tytön ilme oli selkeän ivallinen.
- Ai jaa. Oli minun vuoroni olla hölmistynyt. - Niinkö tässä lukee? Tyttö ei vastannut idiootille enää mitään, vaan kumartui koneensa puoleen.
- No hyvä sitten, kiitos.

Joskus tulee väkisinkin mieleen, että on sääli, ettei koulussa opeteta enää käsin kirjoittamista.

(Valokuva Iines 1.8.)