27.1.2016

Kielletty!



Rasistikortti heiluu Suomessa, vaikka puhuisi valkoisesta vessapaperista, kirjoitti joku lehden keskustelussa. Totta! Joka puolella viuhahtelee.

Juuri nyt on noussut älämölö parista naurettavasta asiasta: Teemu Selänne on tuominnut Twitterissä joukkoraiskaukset, ja erään lehden kolumnisti on pahoittanut tästä mielensä. Selänteellä mielipidevaikuttajana kun ei saisi olla valtion virallisesta mielipiteestä poikkeavaa käsitystä.  Ei vaikka yhden juuri julkaistun kyselytilaston mukaan kansan enemmistö on tullut monessa asiassa yhä maahanmuuttokriittisemmäksi. Sen huomaa edellä mainitun kolumnistin jutun perässä olevasta keskustelustakin, jossa harva yhtyy kolumnistiin. Teemu sen sijaan saa innostuneita peukkuja. (Ellei tämä sitten ole rasistien salajuoni: klanipäät ovat ovat panneet äitinsäkin peukuttamaan.)

Jaapa jaa. Toinen hupaisa kohu on noussut alakoulun pikkuhäirikön leijonariipuksesta, jossa opettaja on nähnyt belsebuubin. Poika oli uutisen mukaan kiusannut tai häiriköinyt toista oppilasta, ja opettaja oli puuttunut tilanteeseen mm. ottamalla puheeksi leijonariipuksen rasistisen symboliikan. Uutisen mukaan kyseessä ei kuitenkaan  ollut rasistinen tilanne. (On tietenkin mahdollista, että tämäkin on rasistien salajuoni, ja kaikki paljastuu myöhemmin lavastukseksi. )

Eilen luin, että Ruotsissa on samanlainen tulenarka ilmapiiri kuin 30-luvulla. Sotakin voi syttyä milloin tahansa. Jotain perin ahdistavaa on nyt Suomenkin ilmapiirissä, eikä se tällä kertaa johdu Venäjästä. Tuntuu siltä, että mikään puoli tai leiri ei voi sanoa mitään, kun leimakirves jo heiluu.  Yle, poliitikot ja päämediat harrastavat edelleen manipulointia, pyytävät anteeksi suvaitsevaistolta suuttumusta, jos erehtyvät kutsumaan rasistin studioon, mutta eivät pyydä anteeksi, jos erehtyvät kutsumaan studioon yltiösuvaitsevan, joka puhumisen sijaan leikkii keppihummalla. Poliisia viedään kuin pässiä narusta ja se korjaa lausuntojaan sitä mukaa kun käsky käy. Mihin enää luottaa? Mistä löytää totuus, ja vain totuus?

Loppukevennys asian vierestä: Tuttu opettaja soitti maahanmuuttajaäidille pyytääkseen tätä koululle kahdeksalta juttelemaan lapsen kouluasioista. Äiti oli tokaissut närkästyneenä, että ei sovi, minä ei tulla kahdeksalta, on liian aikaisin, minä nukkua. Opettaja oli sanonut, että kyllä te nyt voitte yhden kerran vuodessa tulla. Hatunnosto opettajalle. Nimittäin jos seitsenvuotias herää yksin kahdeksaksi kouluun, voi kai äitiäkin vähän liikauttaa makoilemasta. Lapsen isä on monivaimoinen ja harvoin tässä kodissa, vaikka ei käy työssä. Näitä polygamiaperheiden lapsosia on kouluissa yllättävän paljon. Itse en ole kuullut moniavioisuudesta puhuttavan maahanmuuttajien yhteydessä ollenkaan. Vaiettu salaisuus?

(Valokuva Iines: Metsäänmeno kielletty)

20.1.2016

Kielipoliisin paluu 3: Silmäilyn merkityksestä




"Iines, sorrutko tekemään johtopäätöksiä silmäilyn perusteella?"

Tämän  aiheellisen kysymyksen esitti tuttu kommentoija edellisen keskustelun loppupuolella. Hän oli vinkannut kiinnostavan blogin, joka pohtii  parisuhdekiemuroita. Minä en innostunut blogista,  vaan vastasin hieman varautuneesti. Ja silmäilyn perusteella. Nopean sellaisen.

Ahdisti blogin tiivis ja täyteen kirjoitettu sivu, pitkä rivi ja yleistason puhe miehistä ja naisista. Olen sitä paitsi huono miettimään parisuhdeasioita, koska en ole ikinä hingunnut tiiviseen symbioosiin.  En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset jäävät rutisemaan ja tuskailemaan parisuhteeseen, joka tuottaa heille ahdingon tunteita. Ihminen
pärjää yksinkin. Ei kenessäkään voi roikkua, sillä silloin menettää osan itsestään, kenties koko sielun. Näyttäkää minulle ihminen, johon voi täysin yhtyä! Minusta ihminen on olemassa vain itsessään, ei koskaan kenenkään kautta. 

Näin teräviä päättelyjä tein blogista siis silmäilyn perusteella. Tuossa mainitussa blogitekstissä oli luotaantyöntäviä seikkoja oli niin paljon, että se ei houkuttanut tarkaan lukemiseen. Valikoin asioita nopeasti, ja annoin sitten tuomioni. Näin toimii kuka tahansa uuden blogin lukija: silmäilee, arvioi, poistuu tai jää lukemaan. Virtuaalilukija ei ole fiksutapainen, vaan armoton. 

Tässä en siis halua väittää, että olin silmäilyineni oikeassa, sillä blogi voi olla hyvä. Minä vain en huomannut sitä kiinnostavaksi.  Voi olla, että juutuin suolapatsaaksi. Tahdonkin sanoa lähinnä sen, että ensivaikutelma on merkittävä seikka lukijalle hänen ratkaistessaan, lukeeko koko kirjoituksen vai siirtyykö seuraavaan linkkiin. 

Minusta blogin tehtävä on yhteisöllinen, ja se juuri on blogin viehätyksen pohjana. Muutoinhan ihminen pitäisi lukollista päiväkirjaa tai kirjoittaisi pöytälaatikkoromaania. Yhteisöllisyydestä juontuu taas se, että elääkseen blogi tarvitsee lukijoita; blogi syntyy vuorovaikutuksesta ja vain siitä. Se ei synny vain kirjoittajan auktoriteetista, vaikka kirjoittaja olisi professori. Kemppisenkin blogi syttyi parhaiten vasta, kun hän alkoi puhua lukijoilleen. Saku Timosen blogi on hyvin yhteisöllinen, mutta sen rasitteena on isännän harjoittama voimakas lanseeraus ja keskustelun yksipuolistaminen. Näin blogin totuusarvo on korkeintaan puolet summasta.

Tätä yhteisöllisyyden taustaa vasten kannattaa tietenkin tarjota lukijalle myös houkutteleva eikä vain hyvä blogikirjoitus, sillä laatu yksin myy harvoin. On turha hurskastella sillä, että blogi on huono, jos se kiinnittää huomiota myös lukijan houkuttelukeinoihin. Eihän nykyään työtäkään saa, ellei myy itseään tehokkaasti työnantajalle. Samoin on kaiken taiteen laita. Vaikka olisi kuinka hyvä kirjallinenkin blogi, se harvoin saa tulta siipiensä alle, jos se kirjoittaa mykkänä ja kääntymättä piiruakaan lukijan puoleen. Tämä on tietenkin sääli.

On siis merkitystä sillä, miten otsikoi, kuvittaa ja mutoilee juttunsa. Jos tarjoilee yleistyksiä, yleistä puhetta miehistä tai naisista ryhminä, ei voi kirjoittaa kiinnostavasti. Jos sen sijaan kirjoittaa blogia Panusestaan ja eron tuskastaan, liikutaan jo lähellä uskottavuutta ja lukijaa ja hänen tunnemaailmaansa. Yksityinen on mitä suurimmassa määrin yleistä, mutta yleinen ei ole yksityistä.

(Piirros: Hartmann Schedel, 1493)

12.1.2016

Sisarvoimaa, kiitos!


 
Katsoppas kummaa, virkkoi Miiri,
tuopa on oikein lystikäs hiiri,
sarvetkin päässä on sankarilla
juuri kuin pässillä puskurilla.
Oivan paistin ma siitä saisin,
kun siihen koskea uskaltaisin.
Se sarvekas vastaa: kaikki ne tässä
ovatkin hiiriä pyydystämässä!
Ylen tyhmä sä oot, sen huomaa kyllä,
näin kaunisko takki ois hiirellä yllä?
Ja jalassa näinkö kiiltävät saappaat?
Vai minut sä paistiksi suuhusi kaappaat!
Koetappas koskea, sarvilla pukkaan
ja kynteni isken pörrötukkaan.
Oon suurempi herra kuin hiiri vainen,
min’ olen koppakuoriainen.
                                                 
Mahtaisiko tästä Immi Hellénin opettavaisesta runosta olla henkistä tukea,   jos taharrus gamae iskee väkijoukossa, vaikkapa lestadiolaisten suviseuroissa tai Adam Lambertin keväisessä konsertissa? Uskottelisi itselleen, että on näiden tarraajien edessä tai alla ainakin koppakuoriaisen arvoinen? Saisi siitä voimaa vastarintaan.

Mitä siis tekisivät tarraajat, jos tytöt tuntiessaan kiimaiset kourat pakaroissaan ja läähätyksen niskassaan kääntyisivätkin ympäri ja tarraisivat ahdistelijoita korvista kiinni  ja siitä vaan hirveästi huutaen ilkeällä polvipotkulla haaroväliin ja tohelo polvilleen. Lopuksi suihkaus värisuihketta moukan silmille.

Sisarvoimaa, sitä tässä nähtävästi tarvitaan. Yhdistykäämme, arvon naiset ja lakatkaamme sättimästä toisiamme ja puolustamasta yhtäkään toheloa, joka ei kunnioita naisen  itsemääräämisoikeutta.  Ei voi olla mitään syytä sääliä niitä vieraan  kulttuurin tulokkaita, joilla naisen ihmisarvon kohdalla lyö tyhjää.

Suomalaismiehen suorittama raiskaus ei ole syy hyväksyä maahantulleiden suorittamaa joukkoahdistelua, etenkin kun maahantulleista naisista vuoteen 2012 mennessä lähes kaikki eli 90 prosenttia on kokenut kotiväkivaltaa. Tämän totesi suomalainen Monika-naisten liitto vuonna 2012. Määrä on kolme kertaa suurempi kuin suomalaisnaisten kokema kotiväkivalta. Että on siellä sitä perinnetaustaa ja täällä syytä hieman pelätäkin näitä naista alistavasta ja jopa häpäisevästä kulttuurista tulevia salskeita nuorukaisia ja lapsina esiintyviä atleettisia miehiä.

Lakatkaamme siis tukemasta kiihkeitä naisjärjestöjä, jotka selittävät miesten joukkoahdistelut ikiaikaisena suomalaisperinteenä ja kuittaavat nämä tavanomaisesta poikkeavat ahdistelut sillä. Esimerkit noudetaan Kalevalasta, vaikka runsaampi ahdisteluaineisto on Tuhannen ja yhden yön tarinoissa, jossa tyttöneitsyjä uhrataan miehille pinossa ja poikittain ja loppuja ruoskitaan ja tapetaan.  Voi tätä älyn ja sydämen matalalentoa näinä päivinä, voi tätä virkamieskoneiston ja median salailukulttuuria!  Voi ennen kaikkea feminismin rappiota!                                                                                                                                                                                                    

(Maalaus Daniel Huntington, Naisille opetetaan sanaa)

7.1.2016

Kuka mitä häh - suomalaista tiedonvälitystä



Tänään olen ihaillut välkehtiviä haloja, pieniä sateenkaarenpätkiä kirkkaalla mutta hieman huuruisella taivaankannella. Mittari näytti lähes kolmeakymmentä pakkasastetta. Oikeastaan minun piti kysyä teiltä apua moottorilämmittimeni ajastimen ymmärtämiseksi - ne insinöörismiehet..

Olen kuitenkin niin hämmentynyt tämän päivän uutisoinnista, että puhunpa siitä. Aamusella nimittäin  sisäministeri Petteri Orpo sanoi Ylen ykkösaamun radiohaastattelussa, että myös Suomessa suunniteltiin uudeksivuodeksi samankaltaista rikollista toimintaa kuin Saksan Kölnissä. Myös Helsingin poliisi vahvisti, että Kölnin häirintä uhkasi tapahtua myös Helsingissä – jopa tuhat turvapaikanhakijaa oli kokoontunut asematunneliin.  Kölnissähän noin tuhannen ulkomaalaismiehen epäillään syyllistyneen kymmeniin rikoksiin, sanoi poliisi Ylen sivuilla. Jopa 15 naisen kerrotaan joutuneen Kölnissä seksuaalirikoksen uhriksi. Miehet tekivät myös ryöstöjä ja pahoinpitelyjä. Ruokkivaa kättä purtiin olan takaa.

Tuskin ehdittiin Orpon lausunnon jälkeen kissaa sanoa, kun Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Thomas Elfgren antoi oman lausuntonsa, jonka mukaan Suomessa ei suunniteltu vastaavaa kuin Kölnissä. Elfgrenin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt runsaasti lisätietoja, mutta tutkinnan ollessa kesken objektiivisuus edellyttää, että asiaa ei käsitellä julkisuudessa. Muut viranomaiset voivat puhua asioista julkisuudessa omasta näkökulmastaan, jos siihen on tarvetta, paukauttaa Elfgren.  Varsinaiset tiedot tulevat julkisuuteen, kun asia siirtyy syyttäjälle tai esitutkinta loppuu.

Sitten on vielä Radio Novan uutiset, jotka kuuntelin omin korvin: "Toisin kuin aiemmin kerroimme Petteri Orpo ei vahvistanutkaan, että Suomessa olisi suunniteltu Kölnin uudenvuodennaaton tapaista toimintaa. STT:n uutinen perustui nettiuutiseen, jota on sittemmin muokattu." Eli kuka mitä häh?

Yllä mainittu tietojen sekamelska on poimittu Ylen ja STT:n viestinnästä. Sitä jään vain kummastelemaan, miten Saksan viestimissä on kerrottu avoimesti Kölnin hässäkästä, ja lisäksi heti tuoreeltaan. Meillä tiedot olisivat tainneet tulla viikon kuluttua Mitä Vittua -lehden kautta ja oikaistuina.

No kuulkaapas lopuksi vielä tämä: klo 17.00 radiouutisssa (STT) kerrotaan parastaikaa, että Kirkkonummen vastaanottokeskuksesta olisi tullut poliisille vihje, jonka mukaan turvapaikanhakijat olivat  kuitenkin valmistautuneet Kölnin kaltaiseen ahdistelu- ja väkivaltahässäkkään! Uutisissa todetaan kuitenkin, että tämä tieto oli liioiteltu. Liioiteltu. Tämäkin vielä. Mikä lie liioittelun aste? Totta mutta liioiteltu? Eläköön vapaa ja avoin viestintä!  Vaan mikähän on se totuus siellä jossakin?

3.1.2016

Ai niin, maapallon tila





Ai niin, maapallon tila. Miten minä unohdin tärkeimmän! Pitäisi pyrkiä jätteen vähentämiseen meidän yksilöittenkin,  eikä suoltaa tuhottomasti Cupsolon tyhjentämiä hiton käteviä kahvikapseleita roskiin.

Edellisessä keskustelussa tuli nimittäin puhe Cupsolo-kahvikoneesta, jonka pukki minulle yllätyksekseni toi. Keskustelussa esille nousivat koneen tuottamat roskat, tyhjät muoviset kertakäyttökapselit, joissa kahvijauhe on valmiina annoksena yhtä kuppia varten.

Toisaalta on niin, että vaikka istuisin itse loukuttamassani rohtimisessa pellavakauhtanassa aamulla leipomaani tattaripettuleipää mummonmamman vanhalla puukolla vuollen ja kuttuni vastalypsettyä maitoa pahkakupista juoden turvekattoisessa mökissäni, niin hellan pesässä palava, taatontaaton muinaiskirveellä kaatamani  ja paljain jaloin hangessa klapeiksi pilkkomani viisi kesää kuivunut puuaines tuottaisi pienhiukkasia sekä soluille myrkyllisiä ja syöpävaarallisia yhdisteitä taivaalle yhtä paljon kuin liikenne.

Kannattaisiko mieluummin keskittyä ihmisaineksen parantamiseen kuin miljöön? Eläisimme tällä pallolla onnellisina ja toisistamme huolta kantaen sen aikaa, kun meille suodaan. Milloin tahansa voi tulla supernova tai asteroidi, joka tuhoaa maapallon kertalaakilla.  Tai milloin tahansa itse kullekin voi tulla paha äkkikuolema. Tehtäisiin se, mikä voidaan, muttei työnnettäisi toisia veneestä, että itse pelastutaan. Mitä virkaa on elämällä, joka voitetaan epäeettisesti  ja heikompaa sysien? Onko elämä muka jonkinlainen itseisarvo?

Ei harjoitettaisi anarkiaa, sillä se tuhoaa ihmisen sielun. Ei oltaisi niin varmoja oman aatteen oikeutuksesta. Ei ole mitenkään jaloa pelastaa valasta eikä edes hyljettä, tuota eskimoitten herkkua, jos se tehdään toista luotua vahingoittaen. Ei ole sekään jaloa, että estetään jonkun työläisen työ. Hänen tienestinsä voi olla siitä kiinni ja perhe joutuu sosiaaliin tai lasarettiin, jos isä ei tuo öljynporaustornista leipää ja lihaa lapsille. Kuka ne ne pienet räkänokat sitten pelastaa?

Että mitä apua on mistään teoista ja aatteista, jos ihminen ei ensin paranna itseään ja rakasta lähimmäisiään kuin itseään? Kun meillä itsekkäitä ovat kaikki, ja - voi tuskaa - kieroimmin ympäristö- ja sosiaalipornoilijat, nuo hyvät ihmiset, hyväntekijät, auttajat, avarasydämiset ja valonnähneet.


(Valokuva: https://en.wikipedia.org/wiki/File:Voronoff_She_Goat.JPG)