Nainen katsoo ikkunasta ulos - tai sisään, kuten naiset kautta aikojen ovat tehneet. Hän näyttää joutilaalta samalla tavoin kuin kalastaja veneessään tai metsästäjä peuraa odotellessaan.
26.10.2010
Jos olisin kansanedustaja
Jos minä olisin kansanedustaja, ottaisin leskiltä pois leskeneläkkeet, sillä kunkin kuuluu elättää itsensä. Ei aasikaan ratsasta toisella aasilla, niin miten ihminen toisella ihmisellä?
Jos minä olisin kansanedustaja, säätäisin lapsilisän vain tarvitsevalle, en rikkaalle, jolla ennestään on. Ei pidä lapsen markan kasvaa korkoa koron päälle, vaan raha liikkukoon hyrrän lailla paikasta toiseen tai polttakoon reiän kassaholvin pohjukseen.
Jos minä olisin kansanedustaja, säätäisin lain, joka kieltää lapsia kohtaan suunnatun aatediktatuurin. Sanoisin, että antakaa lastenne kasvaa vapaasti vallitsevaan yhteiskuntaan, älkää pakottako heitä ajatuksienne kahleisiin, vaan antakaa heidän itse valita, kun aika on. Ei ole pahaksi ihmisen lapselle katsella kedon kukkia ja poimia niistä ne, jotka häntä miellyttävät, vaikka vanhempia miellyttäisivät toiset kukat.
Jos minä olisin kansanedustaja, säätäisin sellaisen naimakaaren, että pappien olisi lupa vihkiä ihminen valitsemansa kanssa, olkoon se miehellä sitten vaikka miehimys ja naisella Notre Damen kellotapuli. Sillä niin on ylhäältä annettu, että tärkeintä on lisätä rakkauden määrää maailmassa eikä suitsia rakkautta valjaista ohjastamalla. Kuka muuta sanoo, on itse perkeleestä.
Jos minä olisin kansanedustaja, muistuttaisin ihmisiä päiviemme alati hupenevasta määrästä ja lähestyvästä iltaruskosta ja kehottaisin varautumaan tulossa oleviin vitsauksiin. Lisäisin kuitenkin hoitajien määrää, etteivät vuodeosastojen tai Iltarusko-kotien asukit karkailisi hankeen yövaatteissaan tai kärsisi vaippaihottumasta maatessaan yhdellä sijalla päivän ajan ruoan valuttua rinnuksille kiiretuiskeessa, jossa yhtä potilasta kohden mättöaikaa on 3 min.
Vielä palauttaisin myös rahastajat busseihin, poliisit kuntiin, talonmiehet taloihinsa ja vahtimestarit kouluihin isähahmoiksi ja miehenmalleiksi. Lääkäreiltä ottaisin pois tietokoneet ja antaisin ne valelääkäreille, jotta hankkisivat puuttuvan paperin. Ei ole ihmiselle kunniaksi jättää töitä tekemättä ja keskittää niitä klustereille.
Aivan lopuksi palauttaisin Osalan kulmille sen pienen jäätelökioskin, josta sai pyöreän jäätelötikun kymmenellä pennillä. Se oli kuin kaksi kalaa ja viisi leipää, yhtä riittoisa. Ja ollakseni rehellinen kansanedustaja - palauttaisin markan takaisin. Näkisivät mummot ja papat, että heitä on petetty. Kun he ennen antoivat, mitä kukin kykeni ja voi, eli viisi markkaa hyvien ihmisten suorittamaan hyvään tarkoitukseen tulevaan ovikeräykseen, niin nyt he ovat tulleet antaneeksi 120 markkaa. Koronkiskurien pöytä on kaadettava!
(Venäjänkielinen juliste)
21.10.2010
Hei me kuollaan!
Ei pitäisi liikkua niin paljon ulkomaailmassa. Kannattaisi olla sisällä vaan ja keskittyä internetin elämään, kun sieltä voi valikoida itselleen sopivia miljöitä ja tapahtumia ja seurustella valitsemiensa ihmisten kanssa. Voi myös antaa itsestään juuri silloin kun itselle sopii ja juuri sitä, mitä suodattaa tahtoo. Voi keskustella juuri siitä asiasta, joka itseä kiinnostaa.
Ulkona törmää epäilyttäviin tyyppeihin ja ikäviin ihmisiin, joita ei voi deletoida tai ignoroida. Ei voi klikata itseään toisiin maisemiin, ei avata lattialuukkua ja pudottaa itseään pois paikasta, johon on kävellyt. Siinä olet, näyttöruudussa eikä missään ole toimivaa näppäimistöä eikä kätesi ylety piuhoihin. Ainoa toivo olisi sähkökatko, jolloin voisit paeta äkillisen pimeyden ja hämmennyksen turvin. Kauheaa ja kontrolloimatonta on ihmispolon elämä järjestäytyneen internetin ulkopuolella.
No, eilen eksyin marketiin ruokaostoksille ja yhytin entisen kollegan, toiseksi parhaan opettajaystäväni hedelmätiskiltä. Kuinka ollakaan, hän käänsi puheen yhteiseen kollegaamme, josta olen jo kertaalleen kertonutkin: viisikymppiseen hyvin yksinäiseen ja hiljaiseen, vähän erakkomaiseen naisopettajaan, joka nyt syksyllä putosi yhtäkkiä kirjaston tuolilta ja oli kuollut jo ennen kuin oli kolahtanut lattiaan. Oli tyhjennetty kirjasto, oli kutsuttu Medi Heli, vaan mikäs siinä auttoi, henki oli paennut eikä mikään vehje sitä takaisin voinut tuoda. - Onni oli, ettei kuollut yksin, sanoimme yhteen ääneen, kuin kuorossa, me kaksi yksinäistä elossaolevaa naisopettajaa. - Kuka hänet olisi löytänyt kotoaan ja kuinka monen viikon päästä? Hiljenimme hetkeksi ja silmäilimme toisiamme.
Ei tämä yksi kuollut kollega vielä mitään, vaikka olisi tämäkin minulle riittänyt. Tahdoin sulkea näyttämön, mutta en voinut niin vain poistua. Olin juuttunut yksinäisen puhetta pulppuavan naisen kanssa hedelmäosaston neonvaloihin. Seurasi vielä kaksi vainajaa, kaksi pahaa äkkikuolemaa, kuten hän raamatullisia sitaatteja rakastavana opettajana lausahtihe. Naapurikaupungin opettaja, viisikymppinen nainen, oli kuollut keuhkoveritulppaan, ja toinen oli pudonnut keinutuolista maahan, kotonaan, syytä ei tiedetä. Kaikki nyt tässä bloggauksessa esiintyneet vainajat olivat siis perusterveitä, hoikkia, kunnostaan huolta pitäneitä naisia. Kaikkia oli kohdannut paha äkkikuolema.
Illalla sitten kotona olin vähän allapäin. Tunsin keuhkossani selvän kipupisteen ja sydämessäni kirvelyä. Kuulostelin itseäni. Mietin, että minun isoisänikin oli kohdannut pahan äkkikuoleman, oli nukahtanut kyllä isän mukaan ikiuneen herttaisesti kotisohvalleen, toinen käsi suojelevasti päänsä ympärillä. Isänikin koki pahan äkkikuoleman. Hän putosi maahan vanhainkodissa huoneensa lattialla kädessään minulta juuri tullut kirje, jossa ilmoitin, että hänestä tulee kohta isoisä. Muistan kyllä, että olin kirjoittanut kirjeeseen: ota tuoli ja istu. Keuhkoveritulppa.
Nyt mietin, että mikäs sen armollisempaa. Lähteä täältä seisovin jaloin, katketa ennen kuin kolahtaa lattiaan. Sitä vaan mietin, kuoleeko henki samalla, vai tajuaako ihminen, mitä tapahtuu. Jossain huuhaajutuissa on kertomuksia, joissa sielu siirtyy kattoon katselemaan, mitä ruumiille tapahtuu.
Silti, armollisesta lopusta huolimatta, voisin pyytää raamatullisin sanoin yläilmaisilta: Varjele meitä kaikkia pahalta äkkikuolemalta! Tuohon ei kai ole enää kohtuullista lisätä, että anna juuri minun elää ikuisesti, eikä tietenkään sitä, että anna minun kuolla hitaasti ja lähtöni ymmmärtäen.
Ja muuten, ehdotus edellisen keskustelun eräältä kommentoijalta: - -" ehdotanpa nyt ihanalle blogineitsyt Iinekselle, että seuraavassa ketjussa kaikki kommentit pitää perustella Raamatun lausein. " Lisäys: saa perustella myös Koraanin tai muun uskonnon kirjan lausein.
(Juliste Mieczyslaw Górowski)
18.10.2010
Mikä meitä nyt tanssittaa?
On peräti hassua, että kirkosta erotaan nyt niin kovasti Päivi Räsäsen mielipiteen vuoksi. Miksi Päivi Räsänen ei saisi ajatella, niin kuin ajattelee, miksi Päivi Räsänen meitä nyt niin kovasti tanssittaa, että tahdotaan jo pää vadille?
Lukeneella ihmisellä, lääkärillä ja kansanedustajaksi valitulla puhekoneella nyt luulisi argumenttien olevan hallussa. Olivat ne sitten mistä tahansa poimittuja, niin kyllä ne ovat retorisesti kohdallaan. Miksi juuri Päivi Räsäsen mielipide olisikaan kynnyskysymys meidän kirkkoon kuulumisellemme? Emmekö anna itsestämme peräti oudon ja löyhäpäisen kuvan, jos muutamme käyttäytymistämme Päivi Räsäsen mielipiteen vuoksi? Eikö olisi monin verroin älykkäämpää erota kirkosta oman mielipiteen kuin Päivi Räsäsen mielipiteen vuoksi? Päivi Räsänenhän ei ole kirkko, ja kirkko ei ole Päivi Räsänen.
Tämä pohdiskelu ei tarkoita sitä, etteikö kirkosta saisi tai voisi erota. Voi toki, itsekin olen harkinnut erota, mutten tiedä, mihin ruumiini sitten haudattaisiin, jos en kuulu kirkkoon. En tahdo tuottaa jälkeenjääville vaivaa miettiä tulevia kaivupaikkoja tai en tahdo rasittaa heitä tuhkani loppusijoituspaikan mietinnällä, vielä vähemmin velvoittaa heitä pitämään loppumateriaani takkansa reunalla. Toisekseen minussa elää edelleen lievä toivo, josko kuitenkin olisi jotain muuta parempaa, joku Oikeudenmukaisuus tässä kaaoksessa, jossa mikään ei päde, missään ei ole logiikkaa, kaikki menee päin persettä, etenkin globaalilla tasolla. Paikallistasolla voi toki sulkea silmänsä ja olla kuin ei olisikaan. Läheltä kun ei näe etäälle, lähellä kaikki on hyvin, kun oman reviirinsä voi vuorata silkillä ja sametilla ja varustaa kivoilla elektronisilla vehkeillä, jotka elävät ja välkkyvät niin ettei tarvitse ulos mennä. Ihmiset ovat menneet niihin, ja voimme kontrolloida näin koko maailmaa.
Totuushan on, ettei jumalasta ja enkeleistä ole minulle oikein koskaan apua ollut, itse on ollut pakko pärjätä, mennä eteenpäin vaikka itkien ja hammasta purren, kun mitään siipien suhinaa ei mistään päin ole koskaan kuulunut eikä kummoisiakaan rukousvastauksia ole tullut. Se maatiaiskissa kyllä kerran tuli, kun pyysin yläilmaisilta kameralleni jotain kivaa kuvauskohdetta, kettua tai muuta villiä eläintä, harvinaista lintua tai edes hyvään valoon lehahtavaa tiaista. Kuvasin sitten sen lihavan kissan.
Toisaalta minussa elää halu ja tarve pyhän kokemiseen, ja se on ajatuksissani kulminoitunut kirkkosaliin, jossa kanttori harjoittelee urkuparvella Bachia, ja minä istun alhaalla kovalla penkillä katselemassa lasimaalauksen läpi taivaalle - jokin puunoksa voi olla siinä välissä. Sellaisen korkean lasimaalausikkunan näin kerran pietarilaisessa kirkossa, jonka edessä seisoi siististi pukeutunut kerjäläisnainen, jota kaikki hämmästyivät niin etteivät antaneet mitään, eivät huomanneet antaa, vaikka osa oli varmaan hyviä ja osa jopa taivaaseen menijöitä, uskovia ihmisiä. Minäkin vain hämmästelin, ja mietin, että naisparka luulee saavansa parhaat almut kirkkojen kupeilta. Menisi mieluummin kapakan ovelle niin johan tulisi molempiin käsiin kolikkoa ja seteliä.
Mutta että Päivi Räsänen saa moisen kunnian, että oikein omaa elämää muutetaan Päivi Räsäsen mielipiteen vuoksi. Eikös kirkko ota homotkin suojiinsa, samaten Päivi Räsäsen ja sinut, minut, kaikki janoiset ja ravitut, joten miksi kummassa vouhotus? Miksi ei kirkosta erota kunniakkaasti oman mielipiteen vuoksi? Sen minä ymmärtäisin. Kunhan saan tietää ihmisruumiin loppusijoitusasiat, mietin ehkä itsekin asiaa uudelleen.
Jotenkin en kuitenkaan pidä eroamisasiaa tärkeänä. Mieluummin voisin erota joskus valtiosta, kun kansanedustajat töppäävät ja korottavat omia palkkojaan ja laativat paskalakejaan. Tämä toivo jonkin Oikeudenmukaisuuden olemassaolosta - se alkaa kyllä vedellä viimeisiään - ja halu kokea jotakin pyhää, hiljentyä ja kunnioittaa elämää ehkä pitää minut kuitenkin kirkossa. Jos eroaisi, mitä tilalle? Vähän runoa ja viiniä, Bachia ja rockia. Elääkö ihminen vain leivästä? Ja mikä se sielukin on? Mutta yksi on varmaa. Päivi Räsänen ei ole sen sortin vaikuttaja, että hän minut tanssittaisi ulos kirkon ovista.
(Valokuvassa Oscar Wilde Salomena)
Lukeneella ihmisellä, lääkärillä ja kansanedustajaksi valitulla puhekoneella nyt luulisi argumenttien olevan hallussa. Olivat ne sitten mistä tahansa poimittuja, niin kyllä ne ovat retorisesti kohdallaan. Miksi juuri Päivi Räsäsen mielipide olisikaan kynnyskysymys meidän kirkkoon kuulumisellemme? Emmekö anna itsestämme peräti oudon ja löyhäpäisen kuvan, jos muutamme käyttäytymistämme Päivi Räsäsen mielipiteen vuoksi? Eikö olisi monin verroin älykkäämpää erota kirkosta oman mielipiteen kuin Päivi Räsäsen mielipiteen vuoksi? Päivi Räsänenhän ei ole kirkko, ja kirkko ei ole Päivi Räsänen.
Tämä pohdiskelu ei tarkoita sitä, etteikö kirkosta saisi tai voisi erota. Voi toki, itsekin olen harkinnut erota, mutten tiedä, mihin ruumiini sitten haudattaisiin, jos en kuulu kirkkoon. En tahdo tuottaa jälkeenjääville vaivaa miettiä tulevia kaivupaikkoja tai en tahdo rasittaa heitä tuhkani loppusijoituspaikan mietinnällä, vielä vähemmin velvoittaa heitä pitämään loppumateriaani takkansa reunalla. Toisekseen minussa elää edelleen lievä toivo, josko kuitenkin olisi jotain muuta parempaa, joku Oikeudenmukaisuus tässä kaaoksessa, jossa mikään ei päde, missään ei ole logiikkaa, kaikki menee päin persettä, etenkin globaalilla tasolla. Paikallistasolla voi toki sulkea silmänsä ja olla kuin ei olisikaan. Läheltä kun ei näe etäälle, lähellä kaikki on hyvin, kun oman reviirinsä voi vuorata silkillä ja sametilla ja varustaa kivoilla elektronisilla vehkeillä, jotka elävät ja välkkyvät niin ettei tarvitse ulos mennä. Ihmiset ovat menneet niihin, ja voimme kontrolloida näin koko maailmaa.
Totuushan on, ettei jumalasta ja enkeleistä ole minulle oikein koskaan apua ollut, itse on ollut pakko pärjätä, mennä eteenpäin vaikka itkien ja hammasta purren, kun mitään siipien suhinaa ei mistään päin ole koskaan kuulunut eikä kummoisiakaan rukousvastauksia ole tullut. Se maatiaiskissa kyllä kerran tuli, kun pyysin yläilmaisilta kameralleni jotain kivaa kuvauskohdetta, kettua tai muuta villiä eläintä, harvinaista lintua tai edes hyvään valoon lehahtavaa tiaista. Kuvasin sitten sen lihavan kissan.
Toisaalta minussa elää halu ja tarve pyhän kokemiseen, ja se on ajatuksissani kulminoitunut kirkkosaliin, jossa kanttori harjoittelee urkuparvella Bachia, ja minä istun alhaalla kovalla penkillä katselemassa lasimaalauksen läpi taivaalle - jokin puunoksa voi olla siinä välissä. Sellaisen korkean lasimaalausikkunan näin kerran pietarilaisessa kirkossa, jonka edessä seisoi siististi pukeutunut kerjäläisnainen, jota kaikki hämmästyivät niin etteivät antaneet mitään, eivät huomanneet antaa, vaikka osa oli varmaan hyviä ja osa jopa taivaaseen menijöitä, uskovia ihmisiä. Minäkin vain hämmästelin, ja mietin, että naisparka luulee saavansa parhaat almut kirkkojen kupeilta. Menisi mieluummin kapakan ovelle niin johan tulisi molempiin käsiin kolikkoa ja seteliä.
Mutta että Päivi Räsänen saa moisen kunnian, että oikein omaa elämää muutetaan Päivi Räsäsen mielipiteen vuoksi. Eikös kirkko ota homotkin suojiinsa, samaten Päivi Räsäsen ja sinut, minut, kaikki janoiset ja ravitut, joten miksi kummassa vouhotus? Miksi ei kirkosta erota kunniakkaasti oman mielipiteen vuoksi? Sen minä ymmärtäisin. Kunhan saan tietää ihmisruumiin loppusijoitusasiat, mietin ehkä itsekin asiaa uudelleen.
Jotenkin en kuitenkaan pidä eroamisasiaa tärkeänä. Mieluummin voisin erota joskus valtiosta, kun kansanedustajat töppäävät ja korottavat omia palkkojaan ja laativat paskalakejaan. Tämä toivo jonkin Oikeudenmukaisuuden olemassaolosta - se alkaa kyllä vedellä viimeisiään - ja halu kokea jotakin pyhää, hiljentyä ja kunnioittaa elämää ehkä pitää minut kuitenkin kirkossa. Jos eroaisi, mitä tilalle? Vähän runoa ja viiniä, Bachia ja rockia. Elääkö ihminen vain leivästä? Ja mikä se sielukin on? Mutta yksi on varmaa. Päivi Räsänen ei ole sen sortin vaikuttaja, että hän minut tanssittaisi ulos kirkon ovista.
(Valokuvassa Oscar Wilde Salomena)
12.10.2010
Nasima tanssii
Minusta on hauskaa, että Nasima tanssii maailman kolmanneksi tasa-arvoisimmassa maassa.
Se vain on ikävää, että hänen maanmiehensä eivät antaisi Nasiman tanssia. He häpeävät naisen astumista pois huntujen takaa. Ja mitä sieltä huntujen takaa paljastuukaan, hyvänen aika, reittä ja revaa, kaunista kohoilevaa povea ja viettelevää silmänluontia.
En jaksa nyt tänään suvaita erilaista kulttuuria ollakseni avaramielinen ja lojaali, valistunut ihminen. Mitä oikeaa on silitellä niiden afgaanien päätä, jotka keskellä uutta läntistä kotimaataan ja valtavaa tiedonvirtaa edelleen tahtovat painaa naisensa maanrakoon, lähes eläimen tasolle. Hävetkää afgaanimiehet, jos ette millään pysty suvaitsemaan ihmistä naisessa! Minä puolestani häpeän teitä ja niitä maanmiehiäni, jotka suvaitsevuudessaan sulkevat silmänsä teidän suvaitsemattomuudeltanne ja ahtaudeltanne. Ei ihmisen riistoa voi eikä pidä minkään kulttuurin tai uskonnon varjolla perustella eikä sallia. Silloin se uskonto on väärä ja sille ei pidä rakentaa tornia. Tai silloin se vanha tapa on väärä ja joutaa mennä. Nasimahan nauttii tanssista!
Sitäkin mietin tänään, mitä se tarkoittaa, että Suomi on maailman kolmanneksi tasa-arvoisin maa. Mihin tuo asia tulee suhteuttaa? Ja eikö se mennyt niin, että Suomi ottikin takapakkia tässä tilastokisassa putoamalla kakkostilalta kolmanneksi, Norjan jälkeen? Niin tai näin, pronssi on aina kunniakas.
Ja vielä sitäkin mietin, miten ihmiset lukevat uutisia. Luetaanko tämäkin uutinen niin, että ykköstilalla olevassa maassa tasa-arvo on sataprosenttisessa, kakkostilalla 99,75-prosenttisessa ja kolmostilalla olevassa maassa 99,50-prosenttisessa kunnossa?
Oikeastihan uutinen voi tarkoittaa, että ykköstilalla olevassa maassa tasa-arvo on 35-prosenttisessa, kakkostilalla olevassa 30-prosenttisessa ja kolmostilalla olevassa maassa 28-prosenttisessa kunnossa.
Vai mitä? Olisiko asiallista sanoa jotakin siitä tasa-arvon määrästä?
(Maalaus Anka van Dorp)
Se vain on ikävää, että hänen maanmiehensä eivät antaisi Nasiman tanssia. He häpeävät naisen astumista pois huntujen takaa. Ja mitä sieltä huntujen takaa paljastuukaan, hyvänen aika, reittä ja revaa, kaunista kohoilevaa povea ja viettelevää silmänluontia.
En jaksa nyt tänään suvaita erilaista kulttuuria ollakseni avaramielinen ja lojaali, valistunut ihminen. Mitä oikeaa on silitellä niiden afgaanien päätä, jotka keskellä uutta läntistä kotimaataan ja valtavaa tiedonvirtaa edelleen tahtovat painaa naisensa maanrakoon, lähes eläimen tasolle. Hävetkää afgaanimiehet, jos ette millään pysty suvaitsemaan ihmistä naisessa! Minä puolestani häpeän teitä ja niitä maanmiehiäni, jotka suvaitsevuudessaan sulkevat silmänsä teidän suvaitsemattomuudeltanne ja ahtaudeltanne. Ei ihmisen riistoa voi eikä pidä minkään kulttuurin tai uskonnon varjolla perustella eikä sallia. Silloin se uskonto on väärä ja sille ei pidä rakentaa tornia. Tai silloin se vanha tapa on väärä ja joutaa mennä. Nasimahan nauttii tanssista!
Sitäkin mietin tänään, mitä se tarkoittaa, että Suomi on maailman kolmanneksi tasa-arvoisin maa. Mihin tuo asia tulee suhteuttaa? Ja eikö se mennyt niin, että Suomi ottikin takapakkia tässä tilastokisassa putoamalla kakkostilalta kolmanneksi, Norjan jälkeen? Niin tai näin, pronssi on aina kunniakas.
Ja vielä sitäkin mietin, miten ihmiset lukevat uutisia. Luetaanko tämäkin uutinen niin, että ykköstilalla olevassa maassa tasa-arvo on sataprosenttisessa, kakkostilalla 99,75-prosenttisessa ja kolmostilalla olevassa maassa 99,50-prosenttisessa kunnossa?
Oikeastihan uutinen voi tarkoittaa, että ykköstilalla olevassa maassa tasa-arvo on 35-prosenttisessa, kakkostilalla olevassa 30-prosenttisessa ja kolmostilalla olevassa maassa 28-prosenttisessa kunnossa.
Vai mitä? Olisiko asiallista sanoa jotakin siitä tasa-arvon määrästä?
(Maalaus Anka van Dorp)
8.10.2010
Hiljaisuuden päivänä 8.10.
Tänään on hiljaisuuden päivä.
Minua sanottiin lapsena hiljaiseksi, ja tämä oli moite. Olisi tullut olla reippaan puhelias, mikä oli hyve.
Siskon mies oli sanonut, että suomalaiset ovat kauheita, kun ovat hiljaa, eivät puhu mitään minuuttikausiin. Itse se kyräilee mykkänä, jos kukaan ei puhu sen kanssa saksaa.
Hiljaisella on jotain salaamista. Hiljaisesta ei oikein tiedä, se on kuitenkin huonompi kuin muut, arka ja tyhmä. Se voi myös hautoa jotain; omituinen se ainakin on.
Kun kaikki äänet eliminoidaan, ihminen kuulee verensä virtauksen. Se on kauheaa kohinaa. Voi kuulla myös korviensa soivan, voi kuulla sydämensä lyövän, voi kuulla niveltensä narinan, voi tulla paniikki siitä elämästä, joka itsessä jumputtaa. Voi myös alkaa pelätä, että kohina loppuu yhtäkkiä, jumputus taukoaa, ja hiljaisuus tappaa siltä seisomalta, tai istumalta - missä ihminen nyt onkin. Niin se oli pudonnut minun kolleganikin tänä syksynä, kirjaston lukusalin tuolilta. Siitä vaan lattialle ja kaikki seis, ikuinen hiljaisuus. Oli kuollut jo ennen kuin kolahti maahan.
Hiljaisuus tulee täyttää äänillä, ja ellei muuta ole, on musiikki, jolla hiljainen huone täytetään. Silloin ei ole enää myöskään yksin. Ääni kertoo, että jossain on joku, sitä eletään järjestyneessä kosmoksessa, josta tiedetään jo kaikki. Ihminen on oppinut ja kehittynyt kukkaan. Kaikki on valmista, ihminen on herra.
Ääniä on tullut jopa niin, että tarvitaan laitteita niiden vahventamiseen tai hiljentämiseen. On kuulokkeita ja on kuulosuojaimia. Kuulokkeet eristävät muilta ääniltä paitsi yhdeltä, jonka volyymia sitten taas halutaan vahvistaa. Kuulokkeet suojaavatkin esimerkiksi oppilasta tylsältä opetukselta ja antavat hänelle yksityisyyden musiikin maailmassa, jossa voi unelmoida, turvallisesti muiden elävien keskellä, yksin yhdessä. Jos menet raottamaan kuuloketta, sinua katsoo koomasta herännyt.
Sitä minä en vain vieläkään ymmärrä, miksi puhelias ja jopa meluisa lapsi on parempi kuin hiljainen lapsi. Miksi ektroverttius on plusmerkkinen, mutta introverttius negatiivinen ominaisuus - ominaisuus, jonka kasvattajat kaikkialla koettavat kitkeä lapsesta pois?
(Kuvassa puolalainen juliste)
(Aihe saatu blogin sivupalkin kautta.)
Minua sanottiin lapsena hiljaiseksi, ja tämä oli moite. Olisi tullut olla reippaan puhelias, mikä oli hyve.
Siskon mies oli sanonut, että suomalaiset ovat kauheita, kun ovat hiljaa, eivät puhu mitään minuuttikausiin. Itse se kyräilee mykkänä, jos kukaan ei puhu sen kanssa saksaa.
Hiljaisella on jotain salaamista. Hiljaisesta ei oikein tiedä, se on kuitenkin huonompi kuin muut, arka ja tyhmä. Se voi myös hautoa jotain; omituinen se ainakin on.
Kun kaikki äänet eliminoidaan, ihminen kuulee verensä virtauksen. Se on kauheaa kohinaa. Voi kuulla myös korviensa soivan, voi kuulla sydämensä lyövän, voi kuulla niveltensä narinan, voi tulla paniikki siitä elämästä, joka itsessä jumputtaa. Voi myös alkaa pelätä, että kohina loppuu yhtäkkiä, jumputus taukoaa, ja hiljaisuus tappaa siltä seisomalta, tai istumalta - missä ihminen nyt onkin. Niin se oli pudonnut minun kolleganikin tänä syksynä, kirjaston lukusalin tuolilta. Siitä vaan lattialle ja kaikki seis, ikuinen hiljaisuus. Oli kuollut jo ennen kuin kolahti maahan.
Hiljaisuus tulee täyttää äänillä, ja ellei muuta ole, on musiikki, jolla hiljainen huone täytetään. Silloin ei ole enää myöskään yksin. Ääni kertoo, että jossain on joku, sitä eletään järjestyneessä kosmoksessa, josta tiedetään jo kaikki. Ihminen on oppinut ja kehittynyt kukkaan. Kaikki on valmista, ihminen on herra.
Ääniä on tullut jopa niin, että tarvitaan laitteita niiden vahventamiseen tai hiljentämiseen. On kuulokkeita ja on kuulosuojaimia. Kuulokkeet eristävät muilta ääniltä paitsi yhdeltä, jonka volyymia sitten taas halutaan vahvistaa. Kuulokkeet suojaavatkin esimerkiksi oppilasta tylsältä opetukselta ja antavat hänelle yksityisyyden musiikin maailmassa, jossa voi unelmoida, turvallisesti muiden elävien keskellä, yksin yhdessä. Jos menet raottamaan kuuloketta, sinua katsoo koomasta herännyt.
Sitä minä en vain vieläkään ymmärrä, miksi puhelias ja jopa meluisa lapsi on parempi kuin hiljainen lapsi. Miksi ektroverttius on plusmerkkinen, mutta introverttius negatiivinen ominaisuus - ominaisuus, jonka kasvattajat kaikkialla koettavat kitkeä lapsesta pois?
(Kuvassa puolalainen juliste)
(Aihe saatu blogin sivupalkin kautta.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)