28.8.2013

Kirje arkistojen kätköistä II




27.8. Mitään merkittävää ei päivänpolitiikassa tapahdu. Eniten taitaa lopulta kiinnostaa uskomaton Anneli Auer -oikeuskäsittely. Nainen on kuin enkeli, suuret viattomat kärsimyssilmät, harmaantunut ja hieman rypistynyt olemus, mutta psykopaattisen tyyni käytös. Murhaaja vai ei? Jotenkin ei, mutta kuitenkin kyllä, monien tosiasioitten nojalla. Pitäisi kuitenkin ensin kuulla, miten Auer puhuu, miltä hän näyttää kun puhuu. Vasta sitten voisi tietää, onko Auer murhaaja. Kyllä sen näkisi.

Poliisin toimintakin tuntuu kummalliselta. Mikä se Seppo-episodikin oli? Naurettavaa ja julmaakin tekeytyä naisen sydänystäväksi. Kauas ei ole edetty Suomi-filmin poliisin tavoista, jolloin poliisit eivät pulskuuttaan saaneet rosmoja kiinni, kun nämä loikkasivat aidan yli. 

28.8.  Katselin lisää isän arkistoa. Löysin pienen hauskan tapauksen, joka sopinee tähän poliisin toimintaa sivuavaan merkintään. Kirjeen on työmiehen puolesta laatinut isä sillä samaisella Underwoodillaan vuonna 1963:

Hämeen Lääninhallituksen Poliisitarkastajalle

Sen johdosta, että minä olen joutunut Liikkuvan poliisin toimesta pahoinpideltäväksi sunnuntai-iltana 14.7.1963 noin kello 22 - 24 välisenä aikana Mäntän poliisilaitoksen päivystyshuoneessa, haluan kysyä Teiltä herra Poliisitarkastaja, onko tämä menettely Liikkuvan poliisin miehiltä laillista. Tapahtumain kulku oli seuraava:
Tulin Kuoreveden Nysälle, jossa oli Kruununhäät. Seisoin tienlaidassa noin 50 metrin päässä juhlapaikalta. Olin hieman päihtyneessä tilassa. Keskustelin juuri Viljam Jokinen -nimisen miehen kanssa kun paikalle tulleet poliisit ottivat minut kyytiinsä ja kysyivät nimeäni, jota minä en heille sanonut. Sen jälkeen mentiin Mäntän poliisiasemalle. Poliisiasemalle päästyämme minulle ei annettu aikaa näyttää papereitani vaan heti komennettiin polvilleni lattialle ja alettiin lyödä hansikkailla korvilleni. Painoin pääni alas ja minua alettiin potkimaan päähän ja niskaan. Tämän tomituksen näkivät konstaapelit Tauno Viitala ja Teini Koskela.
Jouduin käymään lääkärin tarkastuksessa, josta oheistan lääkärintodistuksen. Tarvittaessa saan todistajat siihen, että pahoinpitelyn jälkiä ei aikaisemmin ollut.
Mäntässä 18.7.1963
 Jussi Johannes Mäkinentyömies

Mainittakoon, että tämänkään jutun lopputuloksesta ei ole säilyneitä asiakirjoja, on vain lokakuussa Turun hovioikeudelle mennyt asiakirja, jossa Mäkinen vaatii 400 markkaa aiheutuneesta kivusta ja särystä oikeudenkäyntikulujen korvaamisen lisäksi.

Kun Mäkisellä kerran on vammoistaan lääkärintodistus, voisi olettaa, että se olisi painava asiakirja. Minulla on kuitenkin käsitys, että joskus 60-luvulla putkajuoppoihin on suhtauduttu hyvinkin kovalla kädellä.


(Valokuva täältä.) 

23.8.2013

Pallokentällä



22.8. Kulttuuri- ja urheiluministeri on ilmeisesti pikku hiljaa sisäistämässä sen, että hänen pestiinsä pallokenttien lisäksi kuulu laajempikin kenttä, nimittäin  koko kulttuurin kenttä. Molempien pilttuitten hoito näyttää käyvän parhaiten kaksi kärpästä yhdellä iskulla -tekniikalla. Samalla kun heiluttaa pallojoukkueen lippua, hoituu kulttuurilippu toisella kädellä. Viis siitä, että kyseessä on vähemmistökulttuurilippu, kulttuuri mikä kulttuuri! Nerokasta! Liput heiluvat samaan tahtiin! Ministeri on tehtäviensä tasalla!

Sitten kun pallokentiltä joutaa, tai ainakin matkalla pelistä toiseen voi joutessaan ottaa kantaa vaikka nykymusiikkiin. Sontaa se on. Täyttä pashaa Cheekin musiikki. Näin on urheiluministeri puhunut ja yksi laulaja painettu maanrakoon alan korkeimman mahdollisen  instanssin suulla.  Ugh. Meillä on toimiva kulttuuriministeri. Moottori on voideltu. Jäämme odottamaan lisää ulostuloja kulttuurin alalta.

23.8. Saahan sitä sanoa. Vaan miksi opettaja ei saa sanoa yhdestäkään oppilaansa tuotoksesta, että sontaa se on, vaikka tuotos on usein täyttä pashaa? Tätä jään pohtimaan tänä kauniina kesäaamuna. 
Jään pohtimaan sitäkin, mitä ministeri Arhinmäki on saanut aikaan ministerin työnsä aikana? Muistan hänestä vain näyttävät ulostulot näyttävissä mielenilmaisutapahtumisissa. 

Kirjailija Kalle Isotalo sanoi aamutelevisiossa, että lipunheilutus on huonoa käytöstä ministeriltä, sellaista, jota ei voi millään aivolihaksella käsittää. Lausunto tuntuu vanhan jäärän luutuneelta ajatukselta, mutta en voi mitään sille, että alan pitää urheiluministeriä tehtäväänsä varsin sopivana. Se kulttuuri vain pitäisi erottaa hänen ministerintittelistään. Siinä hän on bimbo.

(Piirros Maija Kerisalmi, Tulevaisuuden koulu)


19.8.2013

Kirje arkistojen kätköistä

18.8. Tutkin eilisenä sadepäivänä isän arkistoja. En ollut  ennen avannut nauhalla sidottua ruskeaa pahvikansiota, jonka sisällä on  isän ajamien lakijuttujen asiapapereita. Meillä kävi asiakkaita, ja minä sain olla toimiston toisen kirjoituspöydän ääressä, pyörivällä tuolilla. En ollut päivähoidossa ja koulupäivien jälkeen tein toimistossa läksyjä. Meillä kävi petettyjä, jätettyjä, velkaantuneita, mustalaisia, testamentintekijöitä, testamentissa kärsineitä, muita vähäväkisiä ja maalaisihmisiä, joitain herroja ja työmiehiä.

Yksi  pahvikansion asiakirja on kiinnostava, hupaisakin. Se on  kirje sosiaalilautakunnalle, kirjoitettu 60-luvulla. Tunnistan kirjeestä isän äänenpainoja ja sanontoja, vaikka kirje on tyyppillistä silloista oikeusfraseologiaa.

Pohjana jutussa on korkeimman hallinto-oikeuden tuomio, jolla ratavartija Einari Viilin ja hänen vaimonsa Emma Viilin alaikäinen tytär Aulikki Viili  on määrätty kotikuntansa toimeenpanemaan suojeluvalvontaan, eli kyseessä lienee tytön huostaanotto ja kaikki valitukset on jo hylätty. Ratavartija ei halua tehdä kantelua, joka olisi ainoa virallisesti lakiteitse etenevä vaihtoehto tässä lopullisessa tilanteessa. Parhaaksi katsotaan ilmeisesti vapaamuotoinen lakimieskirje sosiaalilautakunnalle. Tässä osa kirjeestä sellaisenaan, mitään muuttamatta - paitsi henkilönnimet. Kirje on on kirjoitettu kuvassa olevalla Underwood-kirjoituskoneella, ja minulla on tallella kirjeestä hiilipaperijäljennös:

"- - Mehän emme luonnollisestikaan halua luopua lapsestamme tai antaa hänen kasvatustaan vieraisiin käsiin, vaan haluamme puoleltamme vielä selvittää asiaa, koska käsityksemme mukaan asian nyt saaneeseen tulokseen ovat vaikuttaneet väärinkäsitykset, panettelut, huhupuheet ja viha - sekä kademielisyys.

Koko "revohkahan" on tietämämme mukaan saanut alkunsa eräästä runon tapaisesta kirjoitelmasta, jonka Aulikki-tyttäremme, ollessaan eräässä baarissa Kolhossa, luki tyttöystävälleen hiljaa baaripöydässä  istuessaan ja jonka kirjoitelman eräs paikalle osunut linja-autonkuljettaja  yht'äkkiä  ja salaa riisti Aulikin  käsistä ja toimitti sen edelleen erään pirssikopin seinälle, mutta myöhemmin se toimitettiin kansakoulunopettajille ja ehkä sitä tietä sosiaalilautakunnalle. 

Eihän runoilussa mitään pahaa pitäisi olla, se on vapaata kaikille Suomen kansalaisille. Aulikki ei syyllistynyt mihinkään rangaistavaan tekoon kuten juopotteluun, varkauteen, haureuteen t.m.s.:een, joten on täysin nurinkurista ja laitonta, jos häntä ja hänen vanhempiaan nyt aiotaan tällä tavoin rangaista riistämällä lapsi kodistaan aiheetta.

Tyttäremme Aulikin valvojaksi nimettyä Kolhosta kotoisin olevaa  Terttu Leppästä emme voi hyväksyä, koska hän ei osaa suhtautua Aulikkiin vaan on ikään kuin vihankannalla häntä kohtaan.  Me vain muuten kysymme, onko henkilö, kuten Terttu Leppänen, joka viettää laillistamatonta yhdyselämää samassa asunnossa vieraan mieshenkilön kanssa, sopiva sosiaalilautakunnan hyväksymäksi valvojaksi nuorille tytöille tai pojille.

Tuomion antaessaan korkein hallinto-oikeus ei ole sitä mitenkään perustellut, on vain kylmästi hylännyt valituksemme, samalla mainiten sosiaaliministeriön päätöksen jäävän pysyväksi. Tuntuu kummalta, että sosiaaliministeriö päätöksessään on vedonnut lastensuojelulain 8 § 1 momentin c-kohtaan, jonka mukaan meiltä vanhemmilta kielletään lapsemme huolto sairauden, ymmärtämättömyyden, juoppouden t.m.s:n takia. Nämä ovat kaikki syitä, joita meihin ei voida soveltaa. 

Minä Einari Viili olen jo vuosikymmeniä toiminut valtion rautateillä virkailijana, toimien edelleenkin, ja olen aina huolehtinut perheeni toimeentulosta tarvitsematta koskaan kääntyä kunnan puoleen saadakseni n.s. köyhäinapua. Lapsiemme kasvatus ei ole koskaan tuottanut meille vaikeuksia, minä ja vaimoni emme juopottele. Edelleen sosiaaliministeriön päätöksessä viitataan §§:iin 9, 11, 12 ja 17. Ensiksimainitussa pykälässähän mainitaan kuolleista vanhemmista, ja koska me vielä elämme, on tässä viitattu väärään pykälään. Sanotun pykälän loppukaneetin mukaan emme myöskään ole hylänneet lastamme. Muut mainitut pykälät eivät anna aihetta enempään.

Samalla me vanhemmat pyydämme, ettei tytärtämme Aulikkia lähetetä mihinkään huoltokotiin, koska se käytännöllisesti katsoen olisi turha toimenpide, jopa vaarallinen lapsen tulevaa kehitystä silmälläpitäen."

Einari Viili                                               Emma Viili
Ratavartija                                             Edellisen vaimo.

Kirjoitti X.X.
Asianajaja."


Tämmöinen tarina, jossa enempää taustoja tuntematta jää miettimään, mikä mahtoi olla painavin syy lapsen huostaanottoon runon kirjoittamisen perusteella. Se on selvää, että runon on täytynyt olla joko rietas tai poliittisesti väärä. 

(Valokuvat Iines)

14.8.2013

Vanhuus on seikkailu suunnaton




Minun pitäisi kirjoittaa häpeästä, kuten jokin aika sitten keskustelussa lupasin. En ole kuitenkaan kovin häveliäällä tuulella, vaan pikemmin vähän uhmakkaalla ja riehakkaalla. Tässä tilassa on vaikea eläytyä lapsuuden häpeätiloihin. Niistä siis syvemmin joskus toiste, kun tunnen itseni maahanlyödyksi. Nyt jotakin yleisempää.

Ennen häpesin yleensäkin enemmän, nyt häpeän vähemmän. Sinä päivänä, kun en häpeä enää yhtään, suljen tämän blogin ja aloitan uuden: Vanhan naisen päiväkirja. Silloin en välitä siitä, että vanhalla naisella ei ole markkina-rakoa, vaan jopa odotan sitä saadakseni olla vanha hävytön nainen. Vanhuushan on kuin viikatemies, joka nahistaa, kuivettaa ja karvoittaa ihmistä joka päivä hiukan lisää. Joitain vanhuus ei karvoita, vaan kaljuuttaa. Lienee geeneissä, kumpi tie on edessä, mutta toinen on. Vanhuus on etenkin naiselle häpeä. Eikä tässä asenne ratkaise, vaan totuus. Lifestyylaajien on siis turha tulla sanomaan, että suhtautuminen ratkaisee.

En tiedä vielä, tuleeko tästä kuitenkaan edes yleistä häpeäbloggausta.  Ei ainakaan tule pajatson räjäyttävää häpeäpostausta. Nytkin rupesin jo paasaamaan ja tietämään varmasti jotain vanhuudesta, vaikka en ole vielä oikeasti vanha; jalka nousee kerkeästi ja joskus juoksen portaat ylös rallattaen. Tänään ohitin muutaman nopean teinin, kun kävelin sateessa pari kilometriä huoltamolta kotiin. 

Jotenkin vaan häpeä tuo nyt mieleen sen reaalisen yhteiskunnallisen häpeän, joka naisella on suurin, huoruuden jälkeen. Naisen iän, jolla on joka ikävuonna enemmän merkitystä kuin miehen iällä. Mies on jokaisena elinvuonnaan markkina-arvoltaan suurempi kuin nainen, syntymästä vanhuuteen ja aina kuolemaan asti. Havaintojeni mukaan mies haudataan useammin tammiarkkuun kuin nainen. 

Vaikka osaavat ne miehetkin, sankarpojat. Minua naurattaa vieläkin lehdestä lukemani juttu, joka koski Karjalasta löydettyä suomalaisten sotakonetta, kuuluisaa Fokker FK-109:ää. 

Nyt löytyneen FK-109:n piti huoltaa erään Mannerheim-ristin ritarin kaukopartiota, jonka tarkoitus oli hyökätä Petroskoin ratapihalle. Lentäjä oli kuitenkin ollut niin humalassa, ettei saanut tähystäjää koneeseen. Kävikin siis niin, että  lentäjä täräytti koneen puuhun, ja hoivattava kaukopartio joutui hoivaamaan koneen miehistöä.  Lentäjä oli tärskystä toivuttuaan kysynyt, mitä hän teki metsässä: Neljä tuntia sitten olin naisen päällä ja nyt täällä. Hänellä oli päällään palveluspuku, ei lentohaalaria.

Näitä hupaisia sankartekoja olisi hauska lueskella enemmänkin. Voisin kuvitella tuon tapauksen Linnan romaaniin. Se olisi siinä oiva lisä.  Nythän nämä Marskin ritarit taitavat olla jo kaikki kuolleita, joten arkistoja voitaisiin avata vähän rohkeammin.

(Valokuvassa Konstantin Tsiolkovski, astronautiikan tutkija)

9.8.2013

Halloo! Kuuluuko?

Olen tekniikan ja tekniikkaa hoitelevien ihmisten armoilla. Armoilla koska tarvitsen tekniikkaa ja armoilla, koska tekniikka reistailee, menee rikki, muuttuu tehottomaksi, vanhenee, kuten minäkin.

Saamani vuoden vanha kaunis ja valkoinen iPhone-puhelin katkoo puheluita. Eilen kirjastonhoitaja soitti, ja ihmettelin, kun hän oli välillä mykkä. En tajunnut, että se oli puhelin joka pätki. Aamulla soitti tuntematon numero, ja kun vastasin ja onnistuin jopa ääntämään koko nimeni tavunkaan katkeamatta - ääneni on ollut finaalissa ahkeran kesäpuhunnan jäljiltä - puhelu mykistyi. Soitin tuntemattomaan numeroon takaisin, ja se meni Dna:n vastaajaan. 

Soitin toiselle ihmiselle, että sinun antamasi iPhone pätkii ja katkoo. Sain kehotuksen vaihtaa päällä ollut 3G-verkko pois. Vaihdoin hitaampaan verkkoon. Verkot tehdään nopeiksi, mutta parhaatkaan laitteet eivät pysy perässä. Mokkulanikin on 4G-versio, mutta se onnistuu käyttämään vain 3G:tä, jos sitäkään, vaikka asun 4G-alueella. Maksan silti kuukausittain korkeampaa 4G-maksua. Koskahan ihmiset heräävät huomaamaan, että heitä vedetään huulesta, että he kumartavat kultaista vasikkaa, joka on bluffia! 

Taas soitti Dna:n mies ja tarjosi kymmenen kertaa nopeampaa laajakaistaa ja siihen liitettyä iPadia - tiedänkö mikä se on? - Tottakai tiedän, olen ajatellut hankkia sellaisen kirjojen lukulaitteeksi. Nyt saisin sen kolmen euron korotuksella liittymämaksuuni, joka on 39 euroa kuukaudessa. Sanoin, että on halpaa, jos ei muuta tule ja saan iPadin omakseni. No, tuli kyllä, kun utelin. Viisi euroa kuukaudessa laitteesta erillisellä laskulla kolmen vuoden ajan. En ottanut. Sain kuitenkin tuon kymmenen kertaa nopeamman laajakaistaliittymän, ja siihen uuden modeemin. Hinnanlaennusta tulee neljä euroa, eli kuukausilasku putoaa 35 euroon. 

Odotan jännityksellä, millainen lisälasku hinnanalennuksesta tulee. Viimeksi kun solmin jotain puhelimessa, sopimukseen oli lisätty  Huoleton-sopimus, josta laskun mukaan veloittuu kolme euroa kuukaudessa kahden vuoden ajan. En muista solmineeni tällaista Huoleton-sopimusta. 

Ei tässä vielä kaikki tekniikka elämässäni näinä helteisinä elokuun päivinä. Sain kirjeen autoni peräänajajan vakuutusyhtiöltä. Kyllä, saan viedä auton arvioitavaksi haluamalleni korjaamolle ja korjauttaa sen heidän laskuunsa. Saan halutessani jopa korvauksetta sijaisauton ja seisontarahaa, kun teen tietyt paperit ja anomukset  sinne ja tänne. Mikähän koukku tässä nyt on? Ei tämä voi näin helposti mennä. Minäpä lähden tästä korjaamolle kysymään alan miesten mielipidettä ruttuisen autoni kanssa. Kun vakuutusyhtiön piti olla se hankalin.

4.8.2013

Suvipäiväkirja, sivu 14: Onko onni unta vain?



3.8. Tämä on suvipäiväkirjan viimeinen sivu. Sunnuntaina palaan kaupunkiin. 

4.8. kello 7.10 Yksittäisiä keltaisia koivunlehtiä leijuu kaartaen kuusen tummuuteen. Istun keittiön pöydän ääressä ja katselen ulos, olen lähdössä kaupunkiin. Heräsimme neljän jälkeen, ja Nana lähti Vantaalle Turun kautta. Siskon kone Riikaan lähtee 7.25. 

Minä olen sulattanut täällä mökillä pakastimen ja kaksi jääkaappia, pakannut kassini, kukkia, kerännyt pyykit ja odotan vielä Bauknechtin sulamista. Sen pakastelokero on umpijäässä eikä sula hetkessä, vaikka asetin alle höyryävän vesikattilan. 

Odotimme merihanhia koko loman ja tänään ne tulivat joukolla, kun muut olivat jo lähteneet. Kuuntelen nyt niiden rääkynää samalla kun istun vielä tässä ja katselen aamuvarjojen siirtymistä yhä alemmas metsän tummassa nauhassa. 

Kaupungissa edessä on ruttaantuneen auton saaminen pois päiväjärjestyksestä. Perääni kolhinut eläinlääkäri soitti ja ilmoitti antaneensa asian vakuutusyhtiönsä hoidettavaksi. Vakuutusyhtiö oli ilmoittanut, että asia hoituu ilman että naisen bonukset putoavat. Oli myös sanottu, että vanhan auton peltien korjaus vie määrättömästi työtunteja ja tulee huippukalliiksi. Kaikki viittaa siihen, että hyvä autoni joutuu lunastukseen ja minun on otettava kallista lainaa uutta autoa varten, joka on minulle välttämätön. Budjettiin tulee varmaan kahden- tai kolmensadan euron kuukausilyhennys moneksi vuodeksi. Jos taloyhtiöön tulee putkiremontti, olen helisemässä. Ehkä alan lotota ja haaveilen voitosta. Mietin miten rahat sijoitan, kun ne voitan.

Nyt Bauknechtistä tipahtelee jäitä ja vettä, ja käyn ryydittämässä jäänlähtöä käsin. Tahdon jo päästä matkaan, vaikken tahdokaan lähteä täältä. Nanalta tuli jo tekstiviesti, että sisko jätetty lentokentälle ja nähty peura. Sisko oli eilen ottanut valokuvan uurnalehdosta meren rannalla ja sanoi, että tässä lehdossa on hautapaikkani. Sitä hän oli pankissa järjestämässä. Tällaista elämä on. Meillä oli hyvä ja iloinen loma. Eilen oli vielä vieraita ja edellispäivänä oltiin vihdoin järvisaunalla, jossa kuikka ilmestyi vastarannalle sukeltelemaan. Järvivesi oli liian lämmintä! Ken on tuulisen meren rannalla elänyt ja laiturin lautojen välistä tirkistellyt vihreäkultaisessa vedessä uivia pikkukaloja, ei tyydy sameisiin mustiin vesiin.

Nyt Bauknechtin kuivaus ja matkaan, sininen Rosinanteni, vielä kerran saat kunnian kuljettaa mökkitavarat kaupunkiin, ruttuisesenakin!