24.10.2020

Osui ja upposi

 

Sinne putos kuin hohtimet kaivoon.
(Tuntematon)

Rajaton ahkeruus on vaarallista. 
(Kari Hotakainen) 

Jos lasta ei opeta ottamaan muita huomioon, hän ei ota.
(Jouko Tuomisto)

Ihmisen on ryhdyttävä työhönsä ikään kuin hänellä ei olisi ainoatakaan ystävää, joka voisi häntä auttaa.
(Lordi Halifax)

Paljon tietäminen ei ole viisautta.
(Herakleitos)

Muutosta ei voi pysäyttää, mutta sitä voi ohjata toivottuun suuntaan.
(J. K. Paasikivi)

Kenestäkään ei ole tullut suurta matkimalla.
(Samuel Johansson)

Ihminen vaihtaa rakkaudettomuuden aina valtaan.
(Raila Leppäkoski)

Joka osaa tehdä vaikeista asioista helppoja, se on opettaja.
(R. W. Emerson)

Kirjallisuus on kansakunnan muisti, sen omatunto.
(EK)

Kauniita päiviä on liian vähän tuhlattavaksi siivoukseen.
(Seija Alho)

Suurin petos on jättäytyä ulkoa tarjotun ohjauksen ja muiden valmiiksi tekemien ratkaisujen varaan.
(Matti Vuori)

Iloitse elämästäsi, on jo myöhempi kuin luulet.
(Tuntematon)

***

Näitä ajatelmia tavailin opettajan päiväkirjakalenterista  joskus 2000-luvun alussa. Isokokoinen kalenteri oli jaettu sarakkeisiin, joihin merkittiin kunkin tunnin kellonaika, aihe, poissaolijat ja viikon työaikalaskelma. Oikeassa alareunassa oli jokaiselle päivälle oma ajatelma, virike- tai lohtulauseke. Osa ajatelmista on käsittääkseni opetusalan ihmisten,  osa tunnettujen henkilöiden mietelmiä, kuten huomaatte.

Olen aina rakastanut ajatelmia, aforismeja. Taito sanoa lyhyesti jonkin asian ydin on hieno taito. Kiteyttäminen todistaa sekä luovaa ajattelua, elämänkokemusta että verbaalista kykyä puristaa ajatus pähkinänkuoreen muiden avattavaksi. Aforismin kirjoittaminen on sukua runon kirjoittamiselle. Jopa tuo ensimmäinen ajatelma - Sinne putos kuin hohtimet kaivoon, joka lienee traditionaalista kansanviisautta, on minusta ihana. Se kertoo positiivisella tavalla yrittämisestä ja heittäytymisestä kohtalon varaan toiveikkaalla mielellä. Kirvestä ei siis heitetty tässä kaivoon, mikä toki on mahdollista toisessa sananlaskussa, kun toivo on jo mennyt.

Aforismi on hyvä, kun lukija kokee sen tutuksi ja todeksi, ja parhaimmillaan aforismi on, kun lukija saa ahaa-elämyksen asiasta, jonka hän on ehkä tiennyt, muttei ole huomannut sanoa ääneen. Varsinaisesti aforismi ei opeta uutta, vaan avaa uusia näkökulmia. Valaisee ja kirkastaa. 

Yleensä hyvänä pidetyn aforismin kanssa ollaan samaa mieltä. Joskus on kuitenkin pakko myöntää, että ajatelma voi olla hyvä, vaikka onkin eri mieltä. Itse olen eri mieltä esimerkiksi tuosta yllä olevasta Samuel Johanssonin ajatelmasta Kenestäkään ei ole tullut suurta matkimalla.  Esimerkiksi suomalaiset stand up -koomikot ja Jope Ruonansuu ovat aika suuria.

Työpöytäni yläpuolella on naurettavan näköinen kellastunut lehtileike, kiinnitetty tökerösti valkoisella tarralapulla.  Muistaakseni nostin sen seinälle viisitoista vuotta sitten, juuri ennen kuin jäin pois työstä. Siinä lukee hieno totuus, joka pätee edelleen -  vahva usko ihmisen kykyyn ja voimaan toimia vaikeassakin tilanteessa parhaalla tavalla:

Ajatuksilla on mieletön voima. Sen mitä ajattelemme, sen me luomme.
(Sari Lehto, kouluttaja)

17.10.2020

Vanhat synnit




Onko teillä, rakkaat lukijat, tunnollanne vanhoja syntejä? Sellaisia kiusanhenkiä, ellei peräti pikku perkeleitä, jotka tulevat aika ajoin vainoamaan teitä? Minulla on. Ja mikä pahinta, se tapahtuu aina kun näen Tarjan. 

Tarja on entinen oppilaani, oikein mukava tyttö, mutta ei hänestä mitään tullut. Hän ei koskaan poistunut kotiseudultaan, Pikkukaupungista, kuten muut luokkatoverit. Hän oli ensimmäisiä oppilaitani, kun palasin tänne opiskelujen jälkeen. 

Näen Tarjan usein marketissa ja yleensä vain selkäpuolelta. Hän hakkaa antaumuksella hedelmäpeliä, hiljaisena kuten muutkin vakiopelaajat, joiden selät olen oppinut tunnistamaan. Kouvolatukka, niin kuin somessa sanotaan, pyöreä olemus, pää ylpeästi pystyssä, hieman vinossa. Yleensä katseemme eivät kohtaa, mutta hiljakkoin osuimme peräkkäin kassajonossa ja katsoimme vahingossa toisiimme, huomaavaisesti koronaetäisyydeltä. Juttelimme niitä näitä. Olimme molemmat oikein mukavia. Muutoin jos näemme kasvokkain, tervehdimme ystävällisesti, puolihymyllä, ja tunnemme olomme vaivautuneeksi.

Kun Tarja tunnillani kirjoitti ainetta, sillä oli mittaa. Tekstiä tuli, tuli ja tuli, se virtasi katkeamatta hänen kynänsä kärjestä - tämä oli viimeisiä aikoja ennen tietokoneiden tuloa kirjoitustunneille. Kun monilla oli vaikeuksia tuottaa tarpeeksi tekstiä ja kun he kumittivat vähäisiä tuotoksiaan ja ähelsivät tuskaisesti rivien kimpussa, Tarja porhalsi heidän ohitseen kuin nuori varsa. 

Vaan siinä se vika olikin. Tarja ei pysähtynyt missään kohdin, vaan jatkoi täydellä höyryllä loppuun asti,  viimeiseen sanaan; hän kirjoitti avoimella girlandillaan  mammuttimaisen ja jäsentämättömän sanavirran, tekstimöhkäleen. Rivit ulottuivat laidasta laitaan. En löytänyt täyteen ahdetusta a-nelosesta kuin pari pistettä. Loppupistekin saattoi puuttua, mutta se ei ollut ongelma.

Oikeastaan innostuin Tarjan tuottamasta materiaalista. Keksin nimittäin mainion opetusidean aineiden palautustunnille. Poimisin  aineista virhe-esimerkkejä monisteen täyteen, ja tunnin tavoite olisi korjata ne yhdessä tunnilla ennen kuin jaan aineet takaisin. Siitäpä oppisivat! Otin siis Tarjalta muhkeimman mammuttivirkkeen, jonka paperista löysin. Muilta löytyi enemmän pieniä yhdyssana- ja alkukirjainvirheitä.

Kun tunnilla sitten monistetta käsiteltiin, hehkutin erikoisesti ensimmäistä kohtaa, Tarjalta poimittua pitkää pätkää  ja annoin siitä kuvan suurimpana virheenä, jonka kirjoittaja voi tehdä. Nenämme alla paperissa oli nyt mammuttivirhe, mammuttivirke!  Hiljennyin kunnioituksesta virheen suuruutta kohtaan. Muistan että Tarja istui pulpetissaan,  mutta vältin varmaan katsomasta häneen, koska en muista hänen ilmettään. 

Tarjan osalta mikään ei tämän jälkeen kuitenkaan muuttunut. Teksti ei jäsentynyt,  vaan mammuttivirkkeet jatkuivat, ja minulla heilui punakynä koko Tarjan koulunkäynnin ajan. 

Useita vuosia myöhemmin Tarja nähtiin epämääräisissä porukoissa ja Pojan, Pikkukaupungin juopporentun vakituisena parina. Kun poika sitten ryyppäsi itsensä hengiltä, otti ja kuoli, Tarja osti pyörän ja alkoi liikkua kaupungin marketien auloissa, hedelmäpelejä pelaamassa. Joskus mietin, veinkö mammuttivirkkeelläni Tarjalta mahdollisuudet hyvään elämään ja elantoon, vai oliko mammuttivirkkeiden tuottaminen juurisyy siihen, että juututtiin pikkukaupungin peliautomaatteihin. Mene tiedä, mutta kukapa tietää sitäkään, mitä hyvä elämä on. 

(Kuva: Esihistoriallinen ihminen metsästää mammuttia.)

12.10.2020

Kolmen viikon kurikuuri

 


Kurin ja järjestyksen ystävänä kannatan lämpimästi presidentti Sauli Niinistön peukuttamaa ja immunologian professori Seppo Meren  ideoimaa kolmen viikon kurikuuria  koronan suitsimiseksi.  

Kun houkutuksia tulee, pitää siis valita viisaasti. Osaltani olen päättänyt, että ryyppään kotona enkä lähde rilluttelemaan naapurin Irinan kanssa paikalliseen Makkaraan ja Kaljaan. 


Totta puhuen olen jo elänyt niukkaa ja kurinalaista elämää maaliskuusta lähtien. En ole juurikaan tavannut ystäviä, en läheisiä, en ole shoppaillut tavarataloissa, en osallistunut kokouksiin. Ruokakaupassa olen käynyt kerran tai kaksi viikossa ja muissa liikkeissä vain pakon edessä. Kun läheiseni ja ystäväni ovat yhtä tunnollisia, elävät kohtaamiset ovat jääneet kokonaan. Vaan puhelin ja WhatsApp laulavat päivittäin, ja nyt ollaan paremmin selvillä toistemme asioista kuin ennen koronaa. 

Kolmen viikon henkilökohtainen kurikuuri auttaisi merkittävästi siinä, että taudin leviäminen pysähtyisi tehokkaasti, sanoo professori Meri. Pysähtyihän se kesälläkin eristysten ansiosta. 

Tarvitaan vain ehdotonta maskin käyttöä ja kieltäytymistä kulkemaan ilman maskia siellä, missä on ihmisiä koolla. Tulisi kiireesti laatia julisteita pölvästeistä paljaskasvo-pallinaamoista ja fiksuista maskikasvoista - muu ei pure meihin nyt, kun mieliimme on iskostunut mielikuva maskien hyödyttömyydestä. Tarvittaisiin kilpailu siitä, kellä on makein maski ja kuka on kaunein maskinkantaja. Selfiekilpailu maskinaamoista Faceen ja muuta positiivista maskiviestintää. 

Tarvitaan myös etäisyyden pitämistä ja isojen tilaisuuksien välttämistä. Matkailla voi kotimaassakin, jos kotiolot ahdistavat. Kaikki hoituu myönteisellä asenteella. Ekstrovertteja voi ahdistaa, mutta matka itseen voi koitua myös hyödyksi.

Tämäntyyppinen selkeä koronanhoidon vahva ohjeistus ja positiivisten mielikuvien luonti olisi voinut olla Niinistön ehdottaman Nyrkin listallakin. 

On erinomainen asia, että presidentti arvovallallaan peukuttaa kolmen viikon kurikuuria, koska hallitus jahkailee ja on myrskyn silmässä pääministerin äksyilyn vuoksi. Opposition tehtävä on haastaa hallitusta, eikä hallituksen tehtävä ole kysyä, miksi opposito haastaa, vaan hallituksen tehtävä on vastata opposition kysymyksiin, olivat ne millaisia tahansa. Näin oli edellisenkin hallituksen aikana, ja näin on ollut aina. Se on koko maalle parhaaksi.

8.10.2020

Hiljaisia heeroksia

Näin hiljaisuutta arvostavana ihmisenä haluan tänään hiljaisuuden päivänä, lokakuun kahdeksantena, tarjota teille pienen kertomuksen hiljaisuuden mahtavasta voimasta, joka osaltaan parantaa maailmaa, vähentää polarisaatiota ja herättelee ihmisiä menemään luonnon helmaan paljaana ja avoimena kaikelle sille ylimaalliselle kauneudelle ja hyvälle,  jonka ihminen tässä maailmassa voi kohdata, vielä, ennen kuin onnistumme pilaamaan ilmastomme. Tässä pieni tarina kauniine kuvineen elonkipinäläisten hiljaisesta kivasta häppeningistä. Kas nyt se alkaa. Hiljaisia heeroksia, olkaat hyvät.



Olipas kerran Sanna. Sanna oli nuori radikaali elonkipinäläinen. Elonkipinä puolestaan oli puuhakerho, jonka tavoite oli tehdä kaikkea rajua ja kivaa ja luvatontakin yhdessä. Mutta jotta voitaisiin tehdä roiseja juttuja, pitäisi olla jokin teema, jonka ympärillä hääräskeltäisiin.  Tänään sattuu olemaan hiljaisuuden päivä, lokakuun kahdeksas.

- Jee, pidetään hiljainen mielenosoitus! Semmoinen, jossa ei puhuta mitään, vaan ollaan vaan hiljaa hyvän asian pualella, innostaa Sanna muita. - Otetaanko  teemaksi ihmisen vapautus?

- Joo! Mutta vapautus mistä, riemastuu Maria.

- Miten olisi ihmisten vapautus palkkatyöstä? tokaisee Li alta kulmain.

- Joo, mutta millä me elettäisiin? kysäisee Annika varovasti.

- Pantaisiko perustulo? ehdottaa Aino-Kaisa.

- Joo mutta paljonko pitäis olla että riittäis? täsmäyttää Anna-Maja.

- Pannaan 2000 erkkua kuussa. Asumistuki maksaa vuakrat, lohkaisee Matti.

- Joo, sillä pärjää, jos saadaan  lisäks  jotain EU-rahaa, lohduttaa Pekka.

- Mitä tehtäis ensiks? innostuu Tuulakin..

- Mennään  Kaisaniemeen ja pannaan liikenne seis. Eiköhän saada huomioo ja poliisit hermostuun. Ministeri puhuu varmaan mein puolesta. Mää paan ilmon faseen ja tiktokkiin, ja instaan. Ja mein sivulle, uhkuu Krista.

- Joo mennään heti. Ja provotaan skoudet käyttään väkivaltaa. Videoijat paikalle ja pätkät nettiin. Voidaan sanoo vaik, ett ilmasto pitää pelastaa ja perustulo nuorille. Ja aina kun kannetaan poliisiautoon, ollaan vetelii ja uus tulee kannetun tilalle. Saadaan poliisit rikki, hihittää Maria.

- Jep!  Ny mennään ilmaston pualesta. Ja ihmisen vapautuksen. Ilmasto rulaa, jee, ja ihmist ei kukaan määritä. Me ollaan vapaita. Ottakaa mukaan kasvosuojat, kun ne suihkii meitä. Ei oteta astaloo nyt, kun siin tarttis nousta peffaltaan.


(Piirros Ville Ranta, Iltalehti 6.10.)