Profilointia

 

Ihmisten ostoslistat ovat mielenkiintoisia. Otan semmoisen aina talteen, kun näen, tarvittaessa taitun poimimaan sellaisen vaikka lattialta tai ulkona maasta. Tämän kuvassa olevan listan poimin ostoskärryn pohjalta. 

Uskon olevani melkoinen kyökkigrafologi, ja myös kyökkipsykologi jo entisen työni puolesta. Luin lähes päivittäin sydänverellä, kevyellä ranneliikkeellä tai tuskanhiellä tuotettuja käsialoja vielä tietokoneiden aikakaudellakin. Nythän kouluissa ei käsittääkseni enää saa opettaa kaunokirjoitusta, koska se on opetushallituksen mielestä turhaa kaunostelua konetekstin ja tikkukirjainten rinnalla. On ihan pakko kysyä kesken tämän tekstinteon: mihin me opetushallitusta tarvitsemme, kun meillä on jo opetusministeriö ja ne oikeat asiantuntijat, opettajat? 

Takaisin päivän listaan. Maltan hinkuni heittää tähän tekstiin omaa käsitystäni listan kirjoittajan profiilista. Mitä te, arvoisat lukijat, arvelette listan kirjoittajasta? Miten profiloisitte häntä? Minkälaisia varmoja kiinnekohtia haluatte osoittaa? Millainen ihminen ja millaisin taustoin on laatinut tuon listan? Voiko listan ruokavalikoimasta päätellä jotakin?

Onhan monista ihmisistäkin luotu mielenkiintoisia profiileja. Esimerkiksi Antti Lindtmanista on luotu kuva Tytti Tuppuraisen talutusnuorassa olevana poliitikkona. Olisiko hänellä peräti äitikompleksi, kun puolisokin on häntä tuntuvasti vanhempi ja nuoruudenkaveritkin voimakkaita natseja - - > viittaan kaverikuvaan, jonka media kaivanee esiin, kun Antti julistetaan pääministeriksi.

Wille Rydmanista on luotu - ja luodaan edelleen - kuvaa friikkinä pedofiilina ja ankarana rasistina, josta on kirjoitettu niin paljon Suomen mediassa, että nuo syytökset esitetään brittien ja Saksankin mediassa tapahtuneina totuuksina. Willellä siis lienee fiksaatio lapsiin ja hirveä viha päällänsä, vai miten se meni? Vai viitsiikö kukaan muussa Euroopassa profiloida Willeä, kun kaikki huomio kiinnittyy vihatun Meghanin munauksiin?

Niin tai näin, kauppalaput ovat hauska keräyskohde. Ne ovat rehellisesti totta ja niissä näkyy ihmiselämän koko kirjo, jos ryhtyy tutkijaksi. Samaa ei voitane sanoa median teksteistä? Kuka niihin enää luottaa?

Armovitonen on heitteillejättö

15-vuotias Emil Lumme on sitä mieltä, että tasapäistävä koulu ei toimi kenenkään parhaaksi. Virkistävä  mielipide tässä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa puhutaan nykyään vain eriarvoisuuden kasvamisesta ja siitä, että kaikilla tulee olla kaikkea tai ei sitten kellään mitään. Eli paukut sinne, ettei kenenkään tarvitsisi alittaa oppimisen rimaa. Siis - puhuuko Emil totta:  rimaa ei saisi ylittää, jos kaikki eivät riman ylitykseen kykene? 

Kyllä, käsitykseni mukaan Emil tietää mistä puhuu. Me aikuiset emme tiedä tätä yhtä hyvin, sillä olemme toisen käden tietojen varassa. Emilin kokemus on kuitenkin yhtä arvokas kuin heikosti pärjäävänkin kokemus. Lisäksi Pisa-tulokset puhuvat omaa kieltään, ja ne antavat luotettavan kuvan suomalaisen oppimistason  romahtamisesta entiseen tasoon verrattuna. Tämä näkyy erikoisesti äidinkielen taitojen jopa kehnona osaamisena. Nuori, jolla on puutteita luku- ja kirjoitustaidossa, on usein suurissa vaikeuksissa muussakin elämänhallinnassaan. Voidaan kysyä, onko armovitonen heitteillejättö.

Syitä oppimistason laskuun on esitetty runsaasti, ja yhteenvetona voi todeta vain, että on edetty liian kauas oppimisen perusteista. Koulun ei tarvitse olla kivaa koulua, jossa ei ole läksyjä eikä vastuuta omasta oppimisesta ja jossa oppilailla on valta yli opettajan. 

Opettajan ei oikeasti tarvitse olla kiva kaveri, sillä lapsilla on jo omat kaverinsa. Opettaja on turvallinen aikuinen, jolla on auktoriteettia ja jonka tehtävä on osoittaa työ- ja marssijärjestys, vaikka sitten pettymystenkin kautta. Se on huolenpitoa ja lapsista välittämistä, heidän tulevaisuuttaan varten. Opettajan tulee saada keinoja hiljentää häiriöt ja ohjata häiritsijät tarvittaessa ulos luokasta, valvottuun toiseen tilaan, jotta luokka voi keskittyä opiskeluun. 

Myös Emileillä täytyy olla oikeus opiskella rauhassa ja edetä lahjakkuutensa mukaisesti. Etevillä ja lahjakkailla lapsilla on oltava yhtäläiset oikeudet oppimisresurssiensa täyteen käyttöön kuin heikommilla oppilailla jatkuvaan tuentaan. Itseohjautuvuuden käsite on syytä unohtaa, sillä lahjakaskin lapsi tarvitsee opettajan huomiota.

Olisiko synti opettaa lapsia myös nöyryyteen ja toisten ihmisten kunnioittamiseen? Mikä näissä ominaisuuksissa on muka pahaa? Olisiko aika lopettaa tämän ajan trendi, egosentrisyyden korostaminen, itsekkääksi ja röyhkeänrohkeksi kasvattaminen myös kotona? Ja olisiko aika tunnustaa, että koulun korjaamiseen ei tarvita sitä lisämiljardia, vaan perusteisiin palaamista.

Onko uhri aina uhri?

 

Kolmosen aamun Pöllöraadissa keskusteltiin mm. vapun sinimustamarssilla tapahtuneesta äkillisestä väkivallasta. Keskustelijat, Timo Haapala, Katleena Kortesuo, Antonia Berg  totesivat, että kaikkihan ovat toki tuominneet kyseisen väkivallan, mutta sitten tuotiin myös ilmi, että on olemassa myös ajatus siitä, että uhri ”sai mitä kerjäsi”. Tämä ajatus esitettiin siis muiden sanomana, kuultuna ajatuksena, mutta sitä ei käsitelty ja se tuli siis täten lähinnä vain mainituksi. Tässä tuli jälleen kerran miettineeksi, vallitseeko meillä jonkinasteinen orwellilaishenkinen ilmapiiri, jossa vain yhdensuuntaiset ajatukset ovat yleisesti sallittuja. Ei sovi sanoa perimmäisiä epäilyjä ja mielipiteitä ääneen.

Eräässä eilisessä mediassa oli artikkeli tästä Tytin tapauksesta. Juttu oli somistettu tämän potkaisun uhrin kasvokuvilla, seitsemän lähikuvaa mustasta silmästä, ja sen asteittaisesta lievästä vihertymisestä parin päivän kuluttua. Seitsemän mustaa silmää. Yksikin olisi minulle riittänyt, vaikka se vihertävä. Se kertoo siitä, että kyllä tästä selvitään. 

Kuvatarjonnan äärellä tulee miettineeksi uhrin käsitettä. Jotenkin minulle  käsite  ”uhri” avautuu viattomuuden kautta. Sille en sitten taas mitään voi, etten osaa pitää tätä kyseistä natsit vittuun -kyltillä varustutunutta ihmistä sataprosenttisen viattomana, siis vain uhrina. Hänhän syöksyi oma-aloitteisesti häiriköimään luvan saanutta kulkuetta typerine kyltteineen. En minä pidä pippurisuihkeen tietoisesti valinneita elokapinalaisikaan viattomina poliisin uhreina. Onko provosoija oikeasti viaton uhri? Mitä on uhrius? Mitä on syyllisyys? 

(Kuva yllä linkatusta artikkelista, IL)