Yön kuningatar

 

Edellisen postauksen keskustelussa pohdittiin viisaita. Voiko tekoäly ohittaa ihmisälyn ja luoda itsestään jonkinlaisen itseohjautuvan älyllisen version? Jonkinlaisen elollisen organismin?

- Voi se, vastaa tekoäly, kun kysyn asiaa siltä itseltään.  Tekoäly voi jo nykyään monistaa eli replikoida itseään ja rakentaa omaa koodian ilman ihmisen apua. Vaan kysymys kuuluu: miksi se tekisi sen. Mikä olisi tekoälyn motiivi?

Tullaan siis samaan motiivin pohdintaan kuin kristittyjen jumalatarussa. Miksi täydellisen jumalan piti luoda maailma? Ja siihen huseeraamaan epätäydellinen ihminen, jota pelastaessaan sitten piti uhrata ainoa poikansakin? Täydellinen jumalahan oli lähtökohtaisesti itse täydellisyys. 

Mistä kehittyisi siis tekoälylle ylipäänsä mitään motiivia luoda mitään ennen keksimätöntä määrittelemättömään tarpeeseen tai muotoon? Vai voisiko se olla vain niin, että älyllä ei ole rajoja, ja ihmisäly ei ole vielä puolivälissäkään älyavaruutta? Tekoäly pystyisi ohittamaan esteet ja ihmiskehon rajoitteet?

Käsitän tämän tekoälyn mahdollisen luomuksen jonkinlaiseksi elolliseksi organismiksi, jolla olisi näkyvä hahmo, siis robotti-ihmisen. Ovathan ruokarobotitkin kuin joitain pikku lemmikkejä, liikuttavia kadulla töpsöttelijöitä, joiden eteen autot ja ihmiset pysähtyvät antaakseen niille esteettömän kulun.

Vaan pystyykö tekoäly koskaan luomaan yhtä suurta ihmettä kuin yönkuningatar, (Selenicereus grandiflorus), joka kukkii piironkini päällä nyrkinkokoisella kukalla? Kuvan lehtikaktus on saatu muutamasenttisenä pistokasoksana Saksasta, parikymmentä vuotta sitten, istutettu multaruukkuun, kannettu kesäisin ulos ja kukkii nyt ensi kerran ja tosissaan, yhdellä jättimäisellä kukalla, joka tätä kirjoittaessani on jo lakastumassa. 

Tuoksuvaa jättikukkaa on vaikea ihmeenä ylittää. Ja ylipäänsä mitään kasvia. Niillä on motiivi kasvaa ylöspäin, kohti valoa ja lämpöä. Jospa älylläkin on motiivi yletä kohti älyavaruuden äärettömyyttä, olkoon se ylenijä sitten vaikka tekoäly, ellei ihmisen kapasiteetti yksin riitä?

(Valokuva Iines)

Peto pääsi irti

Helsingin  Sanomissa on järkyttävää uutisointia: ”Kuljettajien tekemät raiskaukset Helsingissä näyttävät taksiuudistuksen rumat jäljet”. 

Artikkeli kertoo jo tietämämme totuuden: taksikuskien tekemiä raiskauksia on alkanut esiintyä jatkuvalla syötöllä. Nuoria tyttöjä ja humalassa olleita puolitiedottomia juhlista palaajia on raiskattu. Artikkelissa korostetaan, että raiskauksia tapahtuu harvoin, mutta itse otsikko puhuu Bernerin taksiuudistuksen  ”rumasta jäljestä”. 

Totta on, että taksikyytejä on alettu pelätä etenkin öiseen aikaan, jolloin kyyti olisi usein kaikkein tarpeellisin. Turussa on alettu mainostaa ”turvallisia takseja”. Itsekin valitsisin turvataksin, vaikken olekaan enää kaikkein potentiaalisin tai halutuin raiskauksen osapuoli. Toisaalta raiskattiinhan taannoin pesutuvassa 85-vuotias naisvanhuskin.

Lukija jää miettimään, miksi juuri taksiraiskuut ovat lisääntyneet, tai ylipäänsä alkaneet. Pari viitettä tutkivan journalismin suuntaan on, kuten tämä epämääräinen vihje: ”Takseissa tehdyt seksuaalirikokset ovat lisääntyneet moninkertaisesti vuoden 2018 jälkeen. ”  Ja toisaalla artikkelissa on maininta kuskien maahanmuuttajataustaisuudesta, joka nopeassa luvussa jää huomaamatta. Asiaa ei syvemmin avata. Perässä seuraava keskustelukin tyytyy moittimaan Bernerin taksiuudistusta, mikä toki onkin aiheellista. Valtakunnassa siis kaikki hyvin.

Että tietäkäät, hyvät kansalaiset, tämä: runsaat ja lisääntyneet raiskaukset ovat Bernerin  taksiuudistuksen syytä. Näin meille valtakunnan kirjallinen päätiedottajamedia korostetusti kertoo. Eli taksitoimintaa ei olisi pitänyt vapauttaa, koska peto pääsi irti. 

Reilua kerrontaa

 

Nostan hattua puolueelle, joka reilusti kertoo leikkauslistansa hyvissä ajoin ennen vaaleja. Senkin, että potentiaalisesti suurimmalta äänestäjäryhmältä, eläkeläisiltä, tullaan leikkaamaan kohtalainen siivu eläkeansiosta pois. En ole kuullut  eläkeläisten kitinää siitäkään, että eläkkeiden verotus on kovempaa kuin samansuuruisen palkan, merkittävästikin, jos olet eläköitynyt hiukankin koulutusta vaativasta tai muuten rahakkaasta ammatista. Eläkeläiset taitavat olla kilttiä ja esivallalle kuuliaista porukkaa.

Ja kyllähän me eläkettä nauttivat pärjäämme, sillä olemme tottuneet jo opiskeluvuosista lähtien tulemaan toimeen vähällä, opintolainarahalla ilman minkään valtakunnan tukia,  ja Ruotsista saaduilla kesäansioilla, näkkileipälinjalla opiskelijasoluissa tai omakotitalojen vinttikamareissa asuen. Että antaa leikata vaan, eläkeindeksien jäädyttäminen on tuttua Paavo Lipposen ajoista asti. Emme lapsinakaan vinkuneet, vaikka nokka oli räässä eikä ollut paperinenäliinoja tai äitiä pyyhkimässä. Räkä pyyhkäistiin takin tai villapuseron hihaan.

Muutenkin kuuluu hyvää ja on oltu vireitä. Virkistävät yöhallat ovat tulleet ja saa sytytellä kynttilöitä iltasella kaamospimeyttä valaisemaan. Saa käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan tai elokuvaa tai hyvää sarjaa katsomaan.

Sainkin sopivasti kirjastosta Onni Karin ja Lauri Nurmen kirjoittaman kirjan, Riikka Purra, Suomen rautarouva ja Susanna Alakosken Köyhän lokakuun, päiväkirjan. Maltan tuskin odottaa tuota köyhän elämään paneutumista. Odotan uskottavaa lukukokemusta ihokarvat pystyssä. 

Mainittakoon, että Antti Lindtmanin Tulirinta on varauksessa, ja Sanna Marinin Toivo on tekoja -kirjan luin juuri. Purran kirjassa harmittaa hieman se, ettei se ole hänen itsensä kirjoittama, kuten nuo kaksi muuta poliitikkokirjaa. Toisaalta ymmärrän hyvin, ettei Suomen valtiovarainministerillä tässä taloustilanteessa ole aikaa naputella päiväkirjoja. Jos olisi ollut, se olisi kai teilattu ennen kirjan kansien avaamista. Parempi näin, että muut kirjoittivat.

(Maalaus Vasily Perov)