11.11.2024

Suvaitsevuuden rajat?

 


”Kulttuurin tuntemus on ohutta, uskontojen tuntemus vielä ohuempaa. Tuntemusta ei edistä se, että alamme varoa joko historiaa, uskonnollisia vaikutteita tai molempia. On järjetön lähtökohta ajatella, että lapsille on tuhoisaa olla tekemisissä eri uskontoihin liittyvien vaikutteiden kanssa.


Nyt olisi syytä lyödä jarrua; tarkastella lapsen uteliaisuudella eri ilmiöitä, nauttia kulttuurista ja ihmetellä yhdessä niitä taustoja, joista eri teokset saavat vaikutteita, opetella tervettä dialogia, jos oma maailmankatsomuksemme törmää johonkin toiseen. 

Suomessa emme pääse pakoon luterilaista taustaamme, siksi on hyvä tuntea se. Turvallisinta se on tehdä yhdessä muiden kanssa eli vaikkapa kouluissa. Pitäisikö olla huolissaan? Pitäisi, nimittäin meistä aikuisista.”


Näin kirjoittaa väitöskirjatutkija Anu Morikawa tänäisessä Helsingin Sanomissa. Viisas näkökulma: kipupiste tässä koulun konserttikohussa ja 1 500 euron korvauksessa ateistiäidille ei ole uskonnon työntyminen esiin, vaan aikuisten ihmisten kulttuurintuntemuksen puute.


Ongelma ei todellakaan ole Jeesuksen nimen putkahtaminen näkyviin, ei uskonnollisten viitteiden näkyminen musiikissa ja eri taiteenlajeissa. Koko kulttuurihan lepää uskontojen päällä, alla ja keskellä. Uskonnot ovat aina kulkeneet ihmisen matkassa aina varhaiskulttuureista lähtien. Eivätkä ne nytkään ole kuolemassa. 


Tragikoomiseksi asian tekee se, että tätä nyt esiin putkahtanutta ahdasmielisyyttä tapaa suvaitsevaisiksi julistautuneiden ihmisten joukoissa. Tästä ei ole kahta sanaa, sillä juuri tällä taholla ovat tämän asian kapeimmat katsantokannat. Poliittisesti tätä tahoa ei voi tarkoin rajata, mutta katseen voi suunnata kenties vihertävään vasempaan, sillä siellä taholla uskonnottomuutta on kannatettu vasemmistolaisuuden ja vapaan suvaitsevuuden yhtenä elementtinä. 


Korostan - uskonnottomuudessa ei ole mitään pahaa. Se on jokaisen oma valinta ja siihen on jokaisella oikeus. Puhun tässä  lieveilmiöstä, joka usein liittyy juuri tähän asiaan.


Mitä siis on sellainen suvaitsevaisuus, joka lyö rumpua monimuotoisuuden, moniarvoisuuden, monikulttuurisuuden puolesta, mutta kuitenkin teilaa kulttuurin monimuotoisen ja moniarvoisen pohjan ja haluaa kieltää sellaisen taidekulttuurin, joka ei mahdu omaan maailmaan? - Kun minä en suvaitse satuolentoja, minun lapsenikaan ei saa suvaita eikä tutustua asiaan. 


Voisi kysyä jopa, onko uskonnottomuuden valitseminen omalle lapselle yhtä lailla tuputtamista kuin uskonnonkin? Voisiko lapsen antaa kasvaa vapaasti kulloisessakin valtakulttuurissa ja antaa hänen myöhemmin valita itse, mihin haluaa osallistua ja mihin ei? Voisiko lapseen siis luottaa ilman hänen mielensä ohjaamista tiettyyn suuntaan? Voisiko näyttää koko valintatarjottimen?


Oikeasti  tämä yhdenvertaisuusvaltuutettujen valvoma yhteiskunta jopa pelottaa. Sitä kokee nykyisen sensuurihaluisen ilmapiirin vakavaksi uhaksi taiteen ja kaiken ilmaisun vapaudelle. Rautasaappaat kopisevat.  Tätäkö aikuiset oikeasti haluavat ajaa? Vihervasemmisto? Sekö uskoo poliittisiin satuihin, mutta haluaa kieltää ihmisiltä henkisemmät sadut?


Lopuksi - eikö ole kiinnostavaa, miten erilaisia tulkintoja maineikkaat taiteilijat tämänkin jutun kuvissa ovat esittäneet Raamattu-kirjan Maria Magdaleenasta? Häntä  mainitaan mm. syntiseksi huoraksi ja toisaalta Jeesuksen mielitietyksi. Tämä voisi kiinnostaa oppilaitakin. Jos suvaitaan.




(Maalaukset Albert Edelfelt, Kristus ja Mataleena; Tintoretto, Magdalan Maria)

3.11.2024

Ja juna kulkee




Eilisenä vainajainpäivänä ajelin kylätietä valokuvausreissullani. Kuuntelin radiosta tulevaa jumalanpalvelusta, papin kertomusta kuolevasta isästään, joka ei ollut erityisen jumalinen mies, päinvastoin pikemminkin. Isä oli sairaalassa sanonut hoitajalle, että enää ei taida hänelle uutta kesää tulla. - Ei tule, oli hoitaja sanonut suoraan. - Mitäs nyt tehdään, oli isä kysynyt. - Jos vaikka luetaan se viimeinen rukous, sanoi hoitaja. - Luetaan vaan. Ja niin oli luettu yhdessä Isä meidän -rukous. - Eikä isä enää elänyt sen jälkeen monta päivää, sanoi pappi seurakunnalle ja radiokuuntelijalle.  

- Seuraavaksi luetaan vuoden aikana kuolleet seurakunnan jäsenet, sanoi pappi lohduttavalla papin äänellä. - Ensin tammikuu. Risto Kalevi Pyykkönen. Armi Helena Mäki-Laurila. Raija Mirja Kaarina Portaankorva. Seppo Heikki Ensio Lauhanen. Arja Marjatta Matilda Tertsunen. Aino Maija Ahokas. Pertti Paavo Helmeri Varheenmaa. Esko Ensio Juhani Hätönen. Ingrid Ingeborg Theman. Eiju Jaakko Jalmari Nakkila. 

Ja näin pappi luetteli kunkin kuukauden kohdalla nimiä, talvikuukausina parikymmentä per kuukausi, kesäkuukausina kymmenen ja syksyä kohden taas eneten, luki kuin runoa, tasaisella rauhallisella äänellä, pysähtyen jokaisen nimen kohdalla. Puolivälissä vuoden vainajia kaunisääninen naisduo lauloi Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, kaksi säkeistöä. Ajoin ylimääräisen lenkin kuullakseni papin esityksen loppuun. Mietin mielessäni kuulemiani nimiä. Ihan kuin suuret ikäluokat, Sepot, Jaakot, Heikit, Raijat ja Riitat olisivat nyt vuorossa. Ja miten monella luetellulla vainajalla oli kolme etunimeä. Miten paljon vainajia. Katkeamaton ketju Kaijoja, Juhaneita, Terttuja, Sirkkoja, Penttejä - joukossa oli vain yksi Jani Petri. 

Harvoin enää ihminen kuulee missään kiireetöntä puhetta, ikään kuin hidastettua esitystä, taukoja, jotka kuulee korvillaan. Radiojumalanpalvelukset ovat taide-elämyksiä, jotka hakkaavat monet rumpua lyövät performanssit ja mainostetut näyttelyt. Ja kovan musiikin. Suosittelen sinullekin, hyvä lukija, rauhoittumista marraskuiseen hämytunnelmaan kuuntelemalla vaikka harrasta virsilaulantaa. 

Och, till slut, kära läsare, vill jag påminna er också om svenska dagen, som firas man på onsdagen, på den sjätte dagen om  november. Jag tackar igen Minna, min utmärkta svensk lärare. Minna är en god människa, som vigt hennes liv  åt svenska språket. Tack, Minna och jag önskar dig ett långt liv! 

(Maalaus Kalervo Palsa)

28.10.2024

Helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi


Näinä aikoina ihmisen eetos horjuu. Kun katsoo median välittämää kuvaa yhteiskunnasta, on kuin jossakin alhaalla maan uumenissa kiehuisi hornankattila, jossa sarvipäinen hallitus hiilihankoineen tökkii ihmisiä. Liemessä kiehuu köyhiä, työttömiä, opiskelijoita, sairaita, vanhuksia, opettajia, sairaanhoitajia, avautuneita raakkuja, laittomia rajanylittäjiä ja muita mamuja. Kuhina on hirmuinen, tuskanhuudot ovat kauheat. 

Onhan moni leikkausten seurannaisvaikutus kauhea ja surullinen. Siitä ei ole kahta sanaa. Samalla sitä herää huomaamaan, miten paljon monenlaisia tukia yhteiskunnassa maksetaan. Ja miten itsestäänselvinä näitä ilmaisetuja pidetään. Esimerkiksi tämän päivän Helsingin Sanomissa lehden toimittaja valittaa ilmaisesta koululääkärin tarkistuksesta kertyvää vaivaa ja oman työaikansa menetystä, kun hän saattaa lastaan määräaikaistarkastukseen. Oman lapseni kouluaikana olivat ensin neuvolapalvelut ja kouluaikana hammaslääkäri ja terveydenhoitaja joskus harvoin, ei edes aina tarvittaessa. Itselläni oli hammaslääkäri ja satunnainen luokissa tapahtuva joukkorokotus, ilmeisesti tuberkuloosia vastaan. - Pusero pois, komensi rokottaja. Ja luokka riisutui, tytöt ja pojat samassa tilassa, osa risaisin paidoin. 

Sitäkin mietin, mikä menoerä on se, että kouluissa kahden opettajan tai kouluavustajien samanaikaiskäyttö oppitunnilla on jo aivan yleistä. Onko näin missään muussa maassa? Toki tästä tavasta on apua rauhattomissa luokissa inkluusion aikoina, koska kaikkia opetetaan samassa ryhmässä. Jos inkluusio purettaisiin, tarve kahden opettajan samanaikaiskäytölle käsittääkseni vähenisi ja resursseja säästyisi erityisopetukseen tai tarkkailuluokille. Samalla kaikkien oppimisedellytykset paranisivat. Myös etevien oppilaiden. Suomihan tarvitsee osaajia, ei vain perässähiihtajiä.

Kun tähän ajatusmalliin on kasvettu ja kun tämä on ilmeisen hyvin sisäistetty, on oikeastaan päivänselvää, että leikkaukset koetaan hirveinä vääryksinä, jotka kohdistuvat vääriin kohteisiin. Ei tajuta sitä asiaa, että sieltä on leikattava, minne valtion rahaa on annettu. Keltään ei voida viedä omaa omaisuutta pois. Ei vaikka muita kuinka harmittaisi. En tiedä edes, onko se eettisesti väärin, että tukia leikataan. Eli mikä tässä on se syvin eetos? 

Turvautuvatko leikkausten vastustajat nyt siihen moraaliin, jonka Raamattu on opettanut? Jos sinulla on  kaksi ihokasta, anna toinen tarvitsevalle. Helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä taivaan valtakuntaan. Mikä on se oikea kymmennys, joka itsensä elättävän on annettava muille yhteiseksi hyväksi? Kun nyt jo keskituloinenkin antaa helposti kolmanneksen tuloistaan veroihin, vähän rikkaampi jopa puolet, niin eikö se riitä? Mikä riittää?