Valoa tunnelin päässä

Hyvää uutta vuotta 2026 itse kullekin säädylle ja kansalaiselle! Olkoon tämä vuosi hyvä. Nähkäämme valoa ainakin tunnelin päässä, ellei muualla. Onnistukoon hankkeemme, jos meillä sellaisia on, ja ennen kaikkea, olkoon voima kanssamme kaikissa päiviemme vaiheissa, myös vaikka söisimme tai joisimme liikaa näinä kulutusromahduksen aikoina tai vaikka meillä olisi ylimääräinen kymppitonni tilillämme kaikkein pahimman varalla tai jopa vaikka kuluttaisimme tuntimme turhaan somettamiseen haukkuen hallitusta tai kehottaen ihmisiä menemään töihin. Ostakaamme vaikka uusi selkäystävällinen sohva, jonka nurkasta  ymmärtää köyhääkin paremmin.

Joskus kouluun mentiin heti uudenvuodenpäivää seuraavana päivänä. Meillä oli vuotta vanhemman siskon kanssa tapana hakea viereisessä, isossa maalaistalossa asuvat Sirpa ja Pirjo koulumatkalle kanssamme. Heilläkin oli vain vuosi ikäeroa ja Sirpa oli minun, Pirjo siskon luokalla. Hauskaa oli, että minulla, siskolla, Sirpalla ja Pirjolla oli vielä yksi sisaruspari, joka kuului jengiimme, Aino ja Mallu. Mallu oli minun ja Sirpan luokalla, Aino Pirjon ja siskon. Yhdessä olimme kuusikko, mutta yleensä olimme kahdessa kolmen hengen triossa.

Tällainen vuoden ikäerolla syntyneiden sisarusten tulva oli yleistä noina kouluvuosina, ja voisin luetella samantien joukon veljeksiä, joilla oli vuoden ikäero ja jotka olivat minun ja siskon luokilla. Tyydyn mainitsemaan vain yhden Joukon ja Jorman, koska toinen heistä asuu tässä samaisessa taloyhtiössä kuin minä. Olen joskus muistellut tämän toisen veljeksen kanssa yhteisiä kouluaikoja, ja hämmästynyt hiljaisesti sitä, miksi en muista ollenkaan samoja asioita kuin hän, vaikka samalla pienellä paikkakunnalla elettiin ja samaa koulua käytiin. En muista ainoitakaan suurajoja, joiden takia kuulemma koko kylä kohisi ja autot surrasivat kaduilla ja Seurassa oli isot jutut. Muistan vain omat pienet ympyräni kun keskityin siihen, onko isä humalassa vai ei, ja saadaanko mennä rauhassa nukkumaan vai pitääkö valvoa koko yö.

Takaisin Pirjon ja Sirpan luo ja siihen uudenvuodenpäivän jälkeiseen aamuun, kun siskon kanssa koululaukut pakattuina astuimme sisään odottamaan heidän pukemistaan. Talossa oli koira, dalmatialainen Kati. Tyttöjen äiti istui keittiöjakkaralla ja piti sylissään iso kinkkua, josta veisteli paloja, joita heitteli koiran suuhun. Meillä kotona ollutta kinkunpalaa säännösteltiin, ja torttujakin sai ottaa vain yhden tarjottaessa. Mutta että jollain oli niin iso kinkku että sitä riitti isoja paloja koirallekin. Tämä oli joulun ihme. Koira sai enemmän kinkkua kuin pari lasta. 

Eläkeläisiä on somekeskusteluissa syytetty ahneeksi sukupolveksi, kulueräksi, joka vie leivän nuorten suusta. Sekin on pahasta, että nykyinen eläkepolvi työllistyi hyvin ja loisii nyt nuorten kustantamana. Eläke lasketaan heidän mukaansa sosiaalitueksi, johon ei ole enää varaa. Vaviskaa eläkeläiset! Olkoon voima kanssamme, kun juna syöksyy tunneliin.

Adlercreutz haluaa lapset moskeijoista kouluihin

 

Adlercreutz haluaa lapset moskeijoista kouluihin, otsikoi Helsingin Sanomat. Evankelisluterilainen uskonnonopetus voisi olla hyvä pohja uudelle katsomusaineelle, sanoo opetusministeri Anders Adlercreutz.

Erittäin raju ja radikaali ehdotus, joka taidettiin alkuun käsittää väärin. Hallituspuolueet nimittäin vastustivat ehdotusta heti ja kiivaasti, erityisesti kristillisdemokraatit. Oppositiopuolueisiin kuuluvat sen sijaan tuntuivat tukevan Adlercreutzin esitystä, jos tulkitsee käytyjä somekeskusteluja.

Tässä väärinkäsityksessä näemme median ja viestinnän voiman. Alkuun Adlercreutzin ehdotus nimittäin lanseerattiin ulos lauseella uskonnonopetus pois kouluista, tilalle yleinen elämänkatsomustieto. Itsekin vastustin alkuun ehdotusta, koska en luota yleisen elämänkatsomustiedon ympäripyöreisiin sisältöihin ja puutteelliseen  kulttuurihistorialliseen perspektiiviin ja puuttuvaan objektiivisuuteen. 

Ajattelin siis niin, että koko sivistyshän, taide ja kulttuuri, lepää uskontojen päällä, kaikissa kulttuureissa. Olisi mielestäni suuri virhe ryöstää lapsilta ja nuorilta oikeus historiatietoon ja syvään ymmärrykseen koko kultuurimme kehityksestä näihin päiviin. Arvelin jopa, ettei Adlercreutz tunne uskonnon opetussuunnitelman sisältöjä. 

Nimittäin ainakin evankelisluterilainen uskonnonopetus on jo vuosikymmeniä ollut uskontotiedepohjaista, ei tunnustuksellista. Oppisisältöihin kuuluu hyvä perehtyminen suuriin maailmanuskontoihin ja filosofisiin pohdiskeluihin toden ja uskomusten välillä.

Kun Adlercreutz nyt sitten sanoo, että evankelisluterilainen uskonnonopetus voisi olla hyvä pohja kaikkien yhteiselle uudelle katsomusaineelle, hän osuukin oikeaan, koska uskontotieteellinen pohja on siinä  jo valmiina jatkokehittelyyn. Muissa uskonnoissa ei näin välttämättä ole. Ei ainakaan islamin opetuksessa moskeijoissa. Jos jokin ryhmä opettaa tunnustuksellista uskontoa, se on nimenomaan muslimien laaja ryhmä. 

Kun nyt suunnitellaan muitakin uudistuksia maahanmuuttajien  kotouttamiseksi paremmin, mm. uudenlaista vaativaa kansalaisuuskoetta, niin tällainen Lapset pois moskeijasta Suomen kouluihin -projekti on mitä kannatettavin. Kaikki lapset yhdessä tilassa, tummaihoiset ja vaaleat kuuntelemassa viisaita sanoja eri uskontojen tasavertaisuudesta ja ihmisarvosta, joka koskee erilaisia seksuaalisuuksia ja tyttöjen ja naisten oikeutta päättää omasta kehostaan ja vaatetuksestaan. Maltan tuskin odottaa, että Adlercreutzin ehdotus etenee toteutukseen.  

(Valokuva Iines, Erilaiset mutta samikset, kylmällä hangella)

Kenen sielussa se rasismi oikein onkaan?

Kovin mieluusti soisin, että sanan- ja ilmaisunvapaus todellakin sallii jatkossakin myös epämiellyttävät, loukkaavat ja rumatkin ilmaisut, taiteessa ja ulkopuolella taiteen, kaikessa ilmaisussa. Kuvitelkaa yhteiskuntaa, jossa sensorit valvoisivat ilmaisua ja ilmiantoja, ja jokaisesta epämiellyttävästä ilmaisusta tulisi rangaistus. Pieni Pohjois-Korea?

Minä ainakin pidän tummaihoisia, vinompisilmäisiä, erilaisia seksuaalisia variaatioita, vammaisia, eri tavoin ajattelevia ihmisiä yhtä arvokkaina ja ihmisarvoisina kuin tasavallan presidenttiä tai itseäni, joten en tunne tarvetta kohdella heitä eri tavalla kuin kaikkia ns. standardikansalaisiakaan. 

Eikö kaikenlainen ihmisten polarisointi ihonvärin, vamman tai seksuaalisuuden mukaan ole rasistista, myös ohituskaistoille tai turvatiloille asettelu? Ja myös se, että joitain ihmisiä ei saisi loukata, mutta toisia saisi?Viittaan jälleen kerran takavuosina esitetyn  kotimaisen Sisko ja sen veli -sarjan kehitysvammaiseen poikaan, jolle nauramisesta nousi moraalinen närkästyskohu. Tämä poika yllätti närkästyjät sanomalla, että KYLLÄ, heille saa ja pitääkin nauraa, koska vain siten he voivat tuntea olevansa yhtä arvokkaita ihmisinä kuin muutkin. 

Ihmiselle saa siis nauraa, sinulle, minulle, minun dysphonia spasmodicalleni, myös kehitysvammaiselle ja tummaihoiselle saa nauraa. Maailmassa täytyy olla tilaa ironialle, satiirille, huumorille ja jopa pilkalle. Resilienssiä tarvitsee jokainen, mutta pahantahtoista ja tarkoituksellista pilkkaa ja rasismia ei tietenkään tarvitse kenenkään sietää. Sitä varten on takarajana lain turva.

Minusta on loukkaavaa ja rasistista kiinalaisia ja japanilaisia kohtaan pitää vinoja silmiä niin erikoisina tai rumina, ettei niitä saa pilaillen matkia. Tai on loukkaavaa tummaihoisia kohtaan asettaa heidät vaikkapa  luokassa etusijalle niin, että opettaja kysyy heiltä ensin, sitten muilta. 

Eli kysymys kuuluu: kenen sielussa se rasismi oikein onkaan? Missä rasismi oikeasti luuraa?

(Kuvassa sievistelee Molieren näytelmähahmo)