”Kulttuurin tuntemus on ohutta, uskontojen tuntemus vielä ohuempaa. Tuntemusta ei edistä se, että alamme varoa joko historiaa, uskonnollisia vaikutteita tai molempia. On järjetön lähtökohta ajatella, että lapsille on tuhoisaa olla tekemisissä eri uskontoihin liittyvien vaikutteiden kanssa.
Nyt olisi syytä lyödä jarrua; tarkastella lapsen uteliaisuudella eri ilmiöitä, nauttia kulttuurista ja ihmetellä yhdessä niitä taustoja, joista eri teokset saavat vaikutteita, opetella tervettä dialogia, jos oma maailmankatsomuksemme törmää johonkin toiseen.
Suomessa emme pääse pakoon luterilaista taustaamme, siksi on hyvä tuntea se. Turvallisinta se on tehdä yhdessä muiden kanssa eli vaikkapa kouluissa. Pitäisikö olla huolissaan? Pitäisi, nimittäin meistä aikuisista.”
Näin kirjoittaa väitöskirjatutkija Anu Morikawa tänäisessä Helsingin Sanomissa. Viisas näkökulma: kipupiste tässä koulun konserttikohussa ja 1 500 euron korvauksessa ateistiäidille ei ole uskonnon työntyminen esiin, vaan aikuisten ihmisten kulttuurintuntemuksen puute.
Ongelma ei todellakaan ole Jeesuksen nimen putkahtaminen näkyviin, ei uskonnollisten viitteiden näkyminen musiikissa ja eri taiteenlajeissa. Koko kulttuurihan lepää uskontojen päällä, alla ja keskellä. Uskonnot ovat aina kulkeneet ihmisen matkassa aina varhaiskulttuureista lähtien. Eivätkä ne nytkään ole kuolemassa.
Tragikoomiseksi asian tekee se, että tätä nyt esiin putkahtanutta ahdasmielisyyttä tapaa suvaitsevaisiksi julistautuneiden ihmisten joukoissa. Tästä ei ole kahta sanaa, sillä juuri tällä taholla ovat tämän asian kapeimmat katsantokannat. Poliittisesti tätä tahoa ei voi tarkoin rajata, mutta katseen voi suunnata kenties vihertävään vasempaan, sillä siellä taholla uskonnottomuutta on kannatettu vasemmistolaisuuden ja vapaan suvaitsevuuden yhtenä elementtinä.
Korostan - uskonnottomuudessa ei ole mitään pahaa. Se on jokaisen oma valinta ja siihen on jokaisella oikeus. Puhun tässä lieveilmiöstä, joka usein liittyy juuri tähän asiaan.
Mitä siis on sellainen suvaitsevaisuus, joka lyö rumpua monimuotoisuuden, moniarvoisuuden, monikulttuurisuuden puolesta, mutta kuitenkin teilaa kulttuurin monimuotoisen ja moniarvoisen pohjan ja haluaa kieltää sellaisen taidekulttuurin, joka ei mahdu omaan maailmaan? - Kun minä en suvaitse satuolentoja, minun lapsenikaan ei saa suvaita eikä tutustua asiaan.
Voisi kysyä jopa, onko uskonnottomuuden valitseminen omalle lapselle yhtä lailla tuputtamista kuin uskonnonkin? Voisiko lapsen antaa kasvaa vapaasti kulloisessakin valtakulttuurissa ja antaa hänen myöhemmin valita itse, mihin haluaa osallistua ja mihin ei? Voisiko lapseen siis luottaa ilman hänen mielensä ohjaamista tiettyyn suuntaan? Voisiko näyttää koko valintatarjottimen?
Oikeasti tämä yhdenvertaisuusvaltuutettujen valvoma yhteiskunta jopa pelottaa. Sitä kokee nykyisen sensuurihaluisen ilmapiirin vakavaksi uhaksi taiteen ja kaiken ilmaisun vapaudelle. Rautasaappaat kopisevat. Tätäkö aikuiset oikeasti haluavat ajaa? Vihervasemmisto? Sekö uskoo poliittisiin satuihin, mutta haluaa kieltää ihmisiltä henkisemmät sadut?
Lopuksi - eikö ole kiinnostavaa, miten erilaisia tulkintoja maineikkaat taiteilijat tämänkin jutun kuvissa ovat esittäneet Raamattu-kirjan Maria Magdaleenasta? Häntä mainitaan mm. syntiseksi huoraksi ja toisaalta Jeesuksen mielitietyksi. Tämä voisi kiinnostaa oppilaitakin. Jos suvaitaan.
(Maalaukset Albert Edelfelt, Kristus ja Mataleena; Tintoretto, Magdalan Maria)
