Tähtitoimittajat lomalla

 

Huomaa, että tähtitoimittajat ovat lomalla. Ei yhtään kunnon juttua. Vain yksi tutkiva journalisti on liikkeellä, ja hänenkin  seikkaperäinen selvityksensä on masentava: kansalta murska-arvostelu hallitukselle ja eritoten Petteri Orpolle. Vain Stubbin muinainen hallitus saa huonomman arvion kansalta. Sanna Marin on kyselyn mukaan Suomen suosituin ja paras pääministeri. 

Mietin, johtuuko Marinin suosio hänen maailmanmaineestaan. Hänen aikanaan merkittävät tapahtumat olisivat nimittäin mitä todennäköisimmin tapahtuneet ilman häntä ja hallituksen aina hivenen myöhässä olleita päätöksiäkin: koronasta selviäminen - kaikki maat selvisivät hengissä, Natoon liittyminen - oliko se lopulta Niinistöstäkin hieman riippuvainen, Ukrainan tukeminen - niinhän kaikki maat tukivat, työllisyyden kasvu - vai pääsikö Marin ratsastamaan Sipilän hallituksen juuri nousseilla työllisyysluvuilla.  Jäljelle jää oikeastaan vain iloinen rahankäyttö. Se taisi olla kansan mieleen. Vai mitä arvelette?

Nyt ei sovi lehdissä revitellä silläkään, että talous on jo kääntynyt nousuun, ja ihmisillä on setelit jo tyrkyllä isoillekin ostoille ja iloiselle kulutukselle. Ei, nyt mässäillään edelleen lapsiperheköyhyydellä ja järjestötukien lopettamisella. 

Masentavien sisäpoliittisten uutisten lisäksi media on täynnä jalkapallouutisia ikään kuin se muka olisi yhtä upea laji kuin kunnon jääkiekko. Kun ei vaan kiinnosta hikisten rastatukkaisten miesten ryntäily nahkakuulan perässä ja yleisön aaltoilu maalintekopuolella. 

Vaan onneksi oli Pride ja hauskat kuvat Tom of Finland -tyypeistä ja värikkäistä ihmisistä. Ja ne pullukkamahaiset tukevaniskaiset naamiomiekkoset talouspaperirullineen siinä seksikeinussa. Jotakin uutta vaihteeksi. Mitähän ensi vuonna keksitään? Olisiko lapsillekin jotakin? Ja osallistuukohan uusi hallitus ministereineen iloiseen katujuhlaan? 

(Maalaus Rafal Olbinski)

Asenteet sateenkaariväkeä kohtaan

 

Asenteet sateenkaariväkeä kohtaan ovat koventuneet, sanotaan Helsingin Sanomien artikkelissa. - Saatetaan sylkeä perään ja vetää turpaankin, kertoo haastateltu. 

Minusta tässä on asian ydin. Mistä sylkijät ja turpaanvetohaluiset voivat tietää jonkun ihmisen kuuluvan johonkin tiettyyn ryhmään? Eikö valtaosa erilaisista ryhmistä elä sellaista arkielämää, jossa seksuaalisuus- ja sukupuoliasioista ei niinsanotusti tehdä numeroa, vaikka niitä ei enää salattaisikaan? Tuntemani ja tietämäni seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät yksikään erotu muista kadullakulkijoista millään erityisellä tavalla. Eivätkä he osallistu kaupunginpuistossa pidettyihin Pride-tapahtumiin, vaikka useimmat kaupunkilaiset tietävät heidän suuntautumisensa. Olen tulkinnut asian niin, että he eivät halua erottautua ryhmiksi vaan haluavat sulautua ihmiskuntaan, ihmisyyteen. Samanlaisia olentojahan me kaikki luodut tai rannalle ryömineet olemme, oli meillä sitten kummoiset värkit jalkovälissä ja pääkopassa. Miksi pitäisi polarisoitua alalajeihin, joilla ei lopulta ole merkitystä? 

HS:ien artikkelissa on videokuva sateenkaari-ihmisestä, joka heiluttaa ihmisiä vilisevässä asemahallissa isoa värikästä sateenkaariviuhkaa kirjava kirkas sateenkaarikuvioinen reppu selässä. Muilla on ilmeinen kiire ja määränpää, mutta tämä sateenkaari-ihminen ikään kuin vaatii heiltä jotakin siinä heiluessaan ja käsiään kohotellessaan. Hän tekee seksuaalisuudestaan numeron. 

Mitä tästä pitää ajatella? Tyyppi ärsyttää minua, kuten kuka tahansa millä tahansa huitova ja heiluva ihminen tai vaikkapa tilausmyyjä, joka soittaa puhelimeeni. Miksi hän ei anna ihmisten olla rauhassa? Miksi Pride hyppii silmille? 

Kovin mielellään Pride-väki tulkitsee Prideä ja nyt kaikkialla esiin pomppaavaa sateenkaarirekvisiittaa kohtaan osoitettuja mielenilmauksia ja närkästyksiä vihaksi itse ryhmiä kohtaan. Minun on vaikea nähdä näin tätä asiaa. 

Eikö se aggressio kuitenkin kohdistu itse Pride-ilmiöön, sen poliittishenkiseen kiihkeytymiseen, - ellet ole meidän puolella, olet meitä vastaan -aatteeseen. Suljetaan kokonaan pois ne, jotka eivät halua osallistua tapahtumaan, kuten joitain puolueita pari vuotta sitten. Tai tuomitaan urheilija, joka ei tahdo pelata Pride-asu päällä. Minua ainakin jopa pelottavat tällaiset jyrkät liikkeet, ja koen ne ahdistaviksi. En ole koskaan ymmärtänyt muutenkaan blokkaamisen ajatusmallia: suljetaan omasta piiristä pois ne, jotka ajattelevat eri tavoin. Tuohan on henkinen kuolema: Rajaan maailmani, koska tietouteni on valmis. Piste. 

(Maalaukset Marc Chagall)

Mainiota, Sofia!

Nyt täytyy antaa Sofia Virralle tunnustusta tarkkanäköisyydestä. Hän on hoksannut, kuinka puolueen jäsenmäärää laajennetaan ja äänimäärää kasvatetaan pikavauhtia lähestyvissä vaaleissa. Tietysti menemällä lähelle kansalaisia, sitä osaa, joka ei yleensä takamustaan sohvalta nosta yksien vaalien takia, vaan syö mieluummin sipsejä energiajuoman siivittämänä sohvannurkassa tositeeveetä katsellen. Menkää ja tehkää perässä, Antti Lindtman, Minja Koskela, Riikka Purra ja Petteri Orpo! Sofia näyttää, mistä päästä kana pissii. Politiikka on tekoja, ei toiveita, eikä politiikkaa tehdä empatialla eikä aina järjelläkään! 

Sitä paitsi, myös Lindtman ja Orpo ovat pikapuoliin esiintymässä televisioviihteessä, Kokkisodassa, jota kuvattiin huhtikuussa ja esitetään myöhemmin. Vielä ei siis tiedetä, kumpi sodan voitti, Antti vai Petteri, mutta veikkaan Anttia siitä syystä, että hän ratsastaa ohjelmassa pescovegetaarisella ruokavaliolla, eli puna- ja kanalihattomalla aterioinnilla. Se tehonnee varsinkin nuorempiin äänestäjiin, jotka ratkaisevat voittajan ohjelmassa. 

Ja muistissa lienee vielä Martti ja Eeva Ahtisaaren esiintyminen legendaarisessa Tuttu juttu -ohjelmassa vuoden 1994 presidentinvaalin alla. Leikkimieliseen parisuhdevisailuun osallistui myös  Elisabeth Rehn puolisoineen. Ohjelman sanottiin vaikuttaneen myönteisesti Ahtisaaren valintaan presidentiksi. Mikäli Sofia Virta pärjää Erikoisjoukoissa, kenties jopa voittaa, voidaan sen olettaa vaikuttavan  myönteisesti, jopa raketin lailla Vihreiden vaalitulokseen. Jäädään siis odottamaan Sofian paluuta ohjelmasta työnsä ääreen eduskuntaan. Veikkaan, että sieltä tupsahtaa räväkkä ihminen, joka ei anteeksipyytäviä lausuntoja esittele. Lippis päässä ja kohti lehtijuttuja, mediaa ja somea.

Mitä muuten someen tulee - eli asiasta toiseen, siunatuksi lopuksi -  on esitetty nuorille somekieltoa, ja käsittääkseni asia on hallituksen listalla, Grahn-Laasosen papereissa. Nyt täytyy sanoa, ahkerana entisenä lapsilukijana ja äidinkielenopettajana, että en kannata minkäänlaisia lukurajoituksia lapsille enkä nuorille, sillä lukevat ne kuitenkin. Minäkin luin lapsena Kallea, Jallua ja Kama Sutraa, enkä saanut sieluuni vammoja enkä hypännyt vielä teini-iässäkään kenenkään punkkaan sekstaamaan. Luin myös Kollaa kestää ja muita julmia sotatarinoita,  muskettisoturit ja murhajuttuja, ja tietenkin ne klassiset satukirjat, tyttökirjat ja poikakirjat. Uskon, että enemmän haittaa on kielloista ja rajoituksista. Tärkeintä lienee vain se, että antaa lapsilleen aikaa ja rakkautta ja ne tarpeelliset esimerkit ja ohjeet muiden ihmisten kunnioittamiseen ja huomioonottoon. Vastuu on vanhempien, ei yhteiskunnan, etenkään koulun.

(Makrokuva ötökästä, Iines)

Koko Hubara ja tyhjät valkoiset ihmiskuoret Petteri Orpon kesäkutsuilla

 

Kirkko ja kaupunki -lehden kolumnisti, kirjailija ja toimittaja Koko Hubara  arvioi yhdentoista naisvaikuttajan vierailua pääministeri Petteri Orpon Kesäranta-kutsuilla Instagramissaan näin: 

”Siis anteeksi nyt vaan, mutta onko kuuna kullanvalkeana nähty mitään kornimpaa ja nuorison sanoin cringempää kuin joukko valkoisia, laihoja, rikkaita, todellisuudesta irrallaan olevia influnaisia eli mainostoimistoja kuvaamassa itsestään selfieitä Kesärannassa oikeistopääministerin rinnalla?” ” Taas saimme todistaa somen voimaa”, ”Naisyrittäjyys oihh”. Hoh vitun hoijaa.”

”Ja sit jengi on kommenteissa aivan, että ”voi kiitos kun tuot tätä varhaiskasvatus-/keski-ikä-/lapsiperheasiaa esiin ja uskallat puhua”. HALOOOOOO. Siis ymmärtävätkö nämä muijat, että juuri tämä herra fasistirunkkarikavereineen on vienyt about kaiken esim. lapsiperheiltä.”

Tämä Hubaran viestintähän on sitä parempaa vaikuttamista, eikö totta? Kun Hubara pohtii, milloin ihmiset lakkaavat fanittamasta ”näitä tyhjiä ihmiskuoria”, hän samalla tulee itse näyttäneeksi, miten painava vaikuttaminen pitää tekstiin rakentaa. 

Onhan toki selvää, että pääministeri unohti poseerauksen syvimmän olemuksen, moraaliposeerauksen ja intersektionaalisen feminismin, kun  ei kutsunut Kesärantaan edes yhtään tunnettua lesboa, vaikka Almaa, kuten Sanna Marin esimerkillisesti ja usein teki. Tästä ei Hubarukaan älähtänyt.

Eli kyllä Orpo teki ison virheen, kun ei kutsunut kesätapaamiseen  haavoittuvassa asemassa olevia, vaan vain menestyneitä vaaleaihoisia vaikuttajatyttöjä, tyhjiä kuoria, joilla meni liian hyvin ja liian kevyesti. Auri Kananenkin väärä esimerkki, veronkiertäjä parhaasta päästä. Sabina Särkkä olisi ollut parempi.  Liian laihojakin olivat. Kaikki kiintiöt unohtuivat oikeistohallituksen pääministeriltä. Kaikki tähdet väärässä asennossa!  

 

Iltajuhlan sukupuolivaikutukset

 

Mitä minä juuri luin! SDP:n eilinen puoluekokous lopetettiin etuajassa, koska puolue ei ollut ehtinyt arvioida tulevan iltajuhlan sukupuolivaikutuksia ennalta.

”Itselleni SDP ei puolueena herätä minkäänlaista mielipidettä”, kirjoittaa Tyyne Hervanto Helsingin Sanomien  artikkelin kommenttikeskustelussa. Artikkelissa selostettiin  SDP:n  puoluekokouksen kulkua. 

”Olen saanut puheenjohtajana moitteita siitä, että tästä iltajuhlan osalta ei ole tehty sukupuolivaikutusten arviointia” , totesi SDP:n puheenjohtaja Tyyne Hervannon mukaan. 

Puheenjohtajahan viittasi puuttuvaan SVA:iin, koska valppaat sosiaalidemokraatit olivat huomauttaneet vajeesta. SVA tarkoittaa yleisesti sosiaalisten vaikutusten arviointia, mutta SDP puhuu sukupuolivaikutusten arvioinnista. Siis oikeasti, iltajuhlan sukupuolivaikutusten arvioinnista. Olisipa mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa, kun sosiaalidemokraatit kartoittavat juhlan turvaraamit.

Herra mun vereni. Mitenkähän presidentinlinnassa arvioidaan joulukuun kuudennen päivän iltajuhlan sukupuolivaikutukset?  Miten Suomessa on ennen tultu toimeen, kun vaikutuksia ei ole arvioitu?

Profilointia

 

Ihmisten ostoslistat ovat mielenkiintoisia. Otan semmoisen aina talteen, kun näen, tarvittaessa taitun poimimaan sellaisen vaikka lattialta tai ulkona maasta. Tämän kuvassa olevan listan poimin ostoskärryn pohjalta. 

Uskon olevani melkoinen kyökkigrafologi, ja myös kyökkipsykologi jo entisen työni puolesta. Luin lähes päivittäin sydänverellä, kevyellä ranneliikkeellä tai tuskanhiellä tuotettuja käsialoja vielä tietokoneiden aikakaudellakin. Nythän kouluissa ei käsittääkseni enää saa opettaa kaunokirjoitusta, koska se on opetushallituksen mielestä turhaa kaunostelua konetekstin ja tikkukirjainten rinnalla. On ihan pakko kysyä kesken tämän tekstinteon: mihin me opetushallitusta tarvitsemme, kun meillä on jo opetusministeriö ja ne oikeat asiantuntijat, opettajat? 

Takaisin päivän listaan. Maltan hinkuni heittää tähän tekstiin omaa käsitystäni listan kirjoittajan profiilista. Mitä te, arvoisat lukijat, arvelette listan kirjoittajasta? Miten profiloisitte häntä? Minkälaisia varmoja kiinnekohtia haluatte osoittaa? Millainen ihminen ja millaisin taustoin on laatinut tuon listan? Voiko listan ruokavalikoimasta päätellä jotakin?

Onhan monista ihmisistäkin luotu mielenkiintoisia profiileja. Esimerkiksi Antti Lindtmanista on luotu kuva Tytti Tuppuraisen talutusnuorassa olevana poliitikkona. Olisiko hänellä peräti äitikompleksi, kun puolisokin on häntä tuntuvasti vanhempi ja nuoruudenkaveritkin voimakkaita natseja - - > viittaan kaverikuvaan, jonka media kaivanee esiin, kun Antti julistetaan pääministeriksi.

Wille Rydmanista on luotu - ja luodaan edelleen - kuvaa friikkinä pedofiilina ja ankarana rasistina, josta on kirjoitettu niin paljon Suomen mediassa, että nuo syytökset esitetään brittien ja Saksankin mediassa tapahtuneina totuuksina. Willellä siis lienee fiksaatio lapsiin ja hirveä viha päällänsä, vai miten se meni? Vai viitsiikö kukaan muussa Euroopassa profiloida Willeä, kun kaikki huomio kiinnittyy vihatun Meghanin munauksiin?

Niin tai näin, kauppalaput ovat hauska keräyskohde. Ne ovat rehellisesti totta ja niissä näkyy ihmiselämän koko kirjo, jos ryhtyy tutkijaksi. Samaa ei voitane sanoa median teksteistä? Kuka niihin enää luottaa?

Armovitonen on heitteillejättö

15-vuotias Emil Lumme on sitä mieltä, että tasapäistävä koulu ei toimi kenenkään parhaaksi. Virkistävä  mielipide tässä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa puhutaan nykyään vain eriarvoisuuden kasvamisesta ja siitä, että kaikilla tulee olla kaikkea tai ei sitten kellään mitään. Eli paukut sinne, ettei kenenkään tarvitsisi alittaa oppimisen rimaa. Siis - puhuuko Emil totta:  rimaa ei saisi ylittää, jos kaikki eivät riman ylitykseen kykene? 

Kyllä, käsitykseni mukaan Emil tietää mistä puhuu. Me aikuiset emme tiedä tätä yhtä hyvin, sillä olemme toisen käden tietojen varassa. Emilin kokemus on kuitenkin yhtä arvokas kuin heikosti pärjäävänkin kokemus. Lisäksi Pisa-tulokset puhuvat omaa kieltään, ja ne antavat luotettavan kuvan suomalaisen oppimistason  romahtamisesta entiseen tasoon verrattuna. Tämä näkyy erikoisesti äidinkielen taitojen jopa kehnona osaamisena. Nuori, jolla on puutteita luku- ja kirjoitustaidossa, on usein suurissa vaikeuksissa muussakin elämänhallinnassaan. Voidaan kysyä, onko armovitonen heitteillejättö.

Syitä oppimistason laskuun on esitetty runsaasti, ja yhteenvetona voi todeta vain, että on edetty liian kauas oppimisen perusteista. Koulun ei tarvitse olla kivaa koulua, jossa ei ole läksyjä eikä vastuuta omasta oppimisesta ja jossa oppilailla on valta yli opettajan. 

Opettajan ei oikeasti tarvitse olla kiva kaveri, sillä lapsilla on jo omat kaverinsa. Opettaja on turvallinen aikuinen, jolla on auktoriteettia ja jonka tehtävä on osoittaa työ- ja marssijärjestys, vaikka sitten pettymystenkin kautta. Se on huolenpitoa ja lapsista välittämistä, heidän tulevaisuuttaan varten. Opettajan tulee saada keinoja hiljentää häiriöt ja ohjata häiritsijät tarvittaessa ulos luokasta, valvottuun toiseen tilaan, jotta luokka voi keskittyä opiskeluun. 

Myös Emileillä täytyy olla oikeus opiskella rauhassa ja edetä lahjakkuutensa mukaisesti. Etevillä ja lahjakkailla lapsilla on oltava yhtäläiset oikeudet oppimisresurssiensa täyteen käyttöön kuin heikommilla oppilailla jatkuvaan tuentaan. Itseohjautuvuuden käsite on syytä unohtaa, sillä lahjakaskin lapsi tarvitsee opettajan huomiota.

Olisiko synti opettaa lapsia myös nöyryyteen ja toisten ihmisten kunnioittamiseen? Mikä näissä ominaisuuksissa on muka pahaa? Olisiko aika lopettaa tämän ajan trendi, egosentrisyyden korostaminen, itsekkääksi ja röyhkeänrohkeksi kasvattaminen myös kotona? Ja olisiko aika tunnustaa, että koulun korjaamiseen ei tarvita sitä lisämiljardia, vaan perusteisiin palaamista.

Onko uhri aina uhri?

 

Kolmosen aamun Pöllöraadissa keskusteltiin mm. vapun sinimustamarssilla tapahtuneesta äkillisestä väkivallasta. Keskustelijat, Timo Haapala, Katleena Kortesuo, Antonia Berg  totesivat, että kaikkihan ovat toki tuominneet kyseisen väkivallan, mutta sitten tuotiin myös ilmi, että on olemassa myös ajatus siitä, että uhri ”sai mitä kerjäsi”. Tämä ajatus esitettiin siis muiden sanomana, kuultuna ajatuksena, mutta sitä ei käsitelty ja se tuli siis täten lähinnä vain mainituksi. Tässä tuli jälleen kerran miettineeksi, vallitseeko meillä jonkinasteinen orwellilaishenkinen ilmapiiri, jossa vain yhdensuuntaiset ajatukset ovat yleisesti sallittuja. Ei sovi sanoa perimmäisiä epäilyjä ja mielipiteitä ääneen.

Eräässä eilisessä mediassa oli artikkeli tästä Tytin tapauksesta. Juttu oli somistettu tämän potkaisun uhrin kasvokuvilla, seitsemän lähikuvaa mustasta silmästä, ja sen asteittaisesta lievästä vihertymisestä parin päivän kuluttua. Seitsemän mustaa silmää. Yksikin olisi minulle riittänyt, vaikka se vihertävä. Se kertoo siitä, että kyllä tästä selvitään. 

Kuvatarjonnan äärellä tulee miettineeksi uhrin käsitettä. Jotenkin minulle  käsite  ”uhri” avautuu viattomuuden kautta. Sille en sitten taas mitään voi, etten osaa pitää tätä kyseistä natsit vittuun -kyltillä varustutunutta ihmistä sataprosenttisen viattomana, siis vain uhrina. Hänhän syöksyi oma-aloitteisesti häiriköimään luvan saanutta kulkuetta typerine kyltteineen. En minä pidä pippurisuihkeen tietoisesti valinneita elokapinalaisikaan viattomina poliisin uhreina. Onko provosoija oikeasti viaton uhri? Mitä on uhrius? Mitä on syyllisyys? 

(Kuva yllä linkatusta artikkelista, IL)

Kuka vei sun rusinat?

 

Hyvät ihmiset, me yhdessä, monikulttuurisen maailman selkäranka, Suomen intelligentsia ja tietenkin Suomen työväestö! 

Nostakaamme tänä kauniina ja lämpimänä kevätpäivänä vappumalja paitsi itsellemme, myös Suomen toimivalle yhdenvertaisuudelle, joka ei salli vähemmistöjen sortoa, ei homopilkkaa uskonnon varjolla, ei maahanmuuttajien arvostelua. Rasismille jyrkkä ei! Totisesti ei,  näille me olemme vihaisia kuin rakkikoira! (Heristää nyrkkiä.) Vaadimme suvaitsevuutta, sillä arvostamme  laajalla rintamalla  kaikkea oikeaa ihmisyyttä, prosit, boodin, cheers ja هتافات! (Nostaa maljan.)

Hyvät kansalaiset! Elämme veitsenterällä, maailmalla kuohuu. Suomessakin on asiat huonosti, Suomi elää lapsiperheköyhyydessä ja suurtyöttömyydessä. Voidaan kysyä: KUKA VEI SUN RUSINAT.

Ja vastaus kuuluu:  Orpo-Purra vei. Kiitos Orpo-Purran  hallitus, joka lupasi satatuhatta uutta työpaikkaa ja uutta vaurautta ihmisille. Vaan kuinkas sitten kävikään? Petti. Pettuleipää tarjosi, vei rusinamme. (Niistää nenänsä.)

Rakkaat ihmiset, hyvät toverit, intelligentsia, työväki jolla ei ole työtä! Hallitus moukaroi yhteisiä palvelujamme  perustellen sitä muka julkisen talouden parantamisella, mutta rikkaiden edut hallitus on valmis kustantamaan vaikka velaksi. Rikkailta ei oteta, vaan otetaan aina vaan köyhiltä viimeisetkin leipärahat. Puhumattakaan lääkerahoista.

Kehysriihessäkin hallitus päätti antaa rikkaille mittavia veroetuja, jotka ovat pois köyhiltä lapsiperheiltä ja jotka merkitsevät miinusmiljardeja yhteiseen kassaamme. Sairaiden köyhien lapsiperheiden terveysmaksuja korotetaan mittavasti samaan aikaan kun rikkailla on varaa hoidattaa migreeninsä yksityisillä terveysasemilla. (Kuivaa silmänalusensa nenäliinaansa.)

Kansalaiset, rakkaat erilaiset vähemmistömme, erittelemättä teitä nyt tässä! Barrikadeille! Tämä hallitus on ajautunut ojasta allikkoon, jonne se saa jäädäkin. Se on menettänyt maineensa ja tuonut rakkaalle maallemme vakavan mainehaitan Japanissa asti irvokkailla rasistisilla naamanvääntelykuvillaan ja rasistisilla eduskuntalausunnoillaan ja aiemmilla järkyttävillä (Väristää merkittävästi ja havaittavasti ääntään.) päiväkirjamerkinnöillään, joissa unelmoidaan mamujen ampumisesta (Kuiskaa kaksi viimeistä sanaa.) 

On tullut aika sanoa Orpo-Purran troikalle  goodbye - näkemiin - do svidaniya. Pääministerin on erottava, ja tätä me tulemme vaatimaan heti vapusta päästyämme vakavalla välikysymyksellämme. (Pitää huomattavan pitkän tauon.)

Rakkaat ihmiset, hyvät äänestäjät, kansalaiset! - Nyt meidän on  aika valita puolemme ja  muodostaa uusi hallitus! Malja teille, rakkaat äänestäjät! Käykää vaaliuurnille ja äänestäkää meitä! Saatte rusinat takaisin. (Nostaa maljan, johon sirottelee näkyvästi rusinoita.)

*

(Huomautus: Puheessa on pienin osin hyödynnetty vanhoja poliitikkojen ja toimittajien vappupuheita. Puhe on kuitenkin kokonaisuudessaan minun luomukseni.)

Huono työntekijä

Olipas kerran nuori, joka oli huono työntekijä. Tai ei hän huono ollut, mutta niin sanottiin  kaikista nuorista. Että he olivat päässeet armovitosilla koulusta ja opistoista ulos, vaikkeivät erottaneet aata äästä tai sipulia punajuuresta, saati osanneet laskea, paljonko maksaa sata grammaa irtokarkkeja, kun kilohinta on 12 euroa. Puhuttiin myös, että töihin tultiin, milloin huvitti, ja aina ei tultu ollenkaan, ja sitten taas tultiin kuin ei mitään. Olipa muuan yritys päättänyt, ettei ota enää nuoria edes kesätöihin.

Tämä nyt puheena oleva nuori pani suunsa suppuun ja meni sipuli kädessä markettiin, suoraan kassatytön luokse. 

 - Voisin tulla teille kesäksi töihin. Erotan sipulin punajuuresta, ja lisäksi purjosipulin pyörösipulista.

Puheena oleva nuori kaivoi laukustaan mainitut sipulit ja hymyili kauniisti. Kassatyttö tuijotti puheena olevaa nuorta kiinteästi.

- Mikä on pyörösipuli? Ja minä en palkkaa vaan Pirjo, ja hän ei ole nyt paikalla. Aamulla ennen avaamista, ennen kahdeksaa kannattaa tulla. Meill on silloin aina palaveri, työnjako.

- Kattellaan. Puheena oleva nuori pani sipulit takaisin laukkuunsa ja kääntyi kannoillaan. Oikeastaan hän ei ollut enää varma edes sipulitietämyksestään. Eihän kukaan mene töihin ennen kahdeksaa. 

Vaan töitä oli saatava, sillä opintotuki oli lakannut ja olisi kiva saada omaa rahaa. Puheena oleva nuori selasi Duunitorin työmarkkinasivuja. Toimistotyö voisi olla kivaa. Saisi istua ja järjestellä papereita. 

Eikä aikaakaan, kun kyseessä oleva nuori avasi Intensive Sales Partnersin toimiston oven ja istui työhönoton haastattelussa.

- Millaista aiempaa kokemusta sulla on vastaavista  toimistotehtävistä?

- No ei viel mitään, aattelin, että täältä sitä saan. Ala kiinnostaa. Tykkään toimistoista.

- Miten kuvailisit IT-taitojasi?

- Kyllä mä Internetiss pärjään hyvin, mulla on uusi iPhone ja oma insta ja  tiktok-videoita ja Youtube-soittolista. 

- Lähinnä tarkoitimme toimintaohjausjärjestelmien tuntemusta.

- Ai jaa. Mikä on ”tuntemus”? 

- No jaa. Kerropa vielä lopuksi, miten priorisoisit työtehtäviäsi, jos sinulla on monta kiireellistä asiaa kesken.

- Prr.. Emmä tiedä. 

Kyseessä oleva nuori ei tietenkään saanut toimistotyöntekijän paikkaa Intensive Sales Partnersilta, mutta sai kun saikin kesätyön porvoolaiselta mansikka-, sipuli- ja juurestilalta, jossa viihtyi erinomaisesti ja syksyyn saakka. Tällöin hänelle oli karttunut vahva tietämys erilaisista mansikka- ja sipulilajeista eikä hän enää puhunut pyörösipulista, vaan tunnisti vaivatta eri sipulilajikkeita: keltasipulin, punasipulin, valkosipulin, ruohosipulin, jättisipulin, salottisipulin, nippusipulin, kevätsipulin ja purjosipulin.

*

Mitä tarinasta opimme? Nyt sormi pystyyn! Pakon edessä ihminen oppii mitä vaan. Koululainen ja opiskelija oppii sen tason, joka häneltä vaaditaan. Jos ei opi, vika ei välttämättä ole opetuksen kohteessa, oppilaassa, vaan - -?  Voisiko se olla järjestelmässä?

(Kuva Amy Hill)

”Miten suvaita suvaitsemattomiin kohdistuvaa suvaitsemattomuutta?”

 

Viime postauksessani taisin jo todeta pölyn laskeutuneen Päivi Räsäsen kiilusilmäisen tuomion ylle. Vaan kyllä ne jälkilaineet vielä loiskivat siellä sun täällä. Ja oikeastaan kuohuttavien tapausten jälkilaineet ne vasta paljastavatkin laajempia epäkohtia yhteiskunnassa ja ihmisyhteisöjen toiminnassa. Usein ne liittyvät moraaliin ja eettisiin arvoihin.

Kemppisen blogissa muuan Anonyymi kysyy kommentissaan juuri sen kysymyksen, joka minuakin askarruttaa ja johon en löydä vastausta: ”Miten suvaita suvaitsemattomiin kohdistuvaa suvaitsemattomuutta?”

Nerokas kysymys, kaikessa monimielisyydessään. Jokuset ovat nimittäin kovin varmoja siitä, että juuri he ovat historian oikella puolella tuomitessaan Päivi Räsäsen oikeuden sanoa mielipiteensä. Hehän puolustavat homoseksuaalien yhdenvertaisuutta, joten he eivät voi olla väärässä! Heikkojen ja kärsivien puolella tässä ollaan! Ilman muuta Päivi Räsänen on paha ihminen ja ansaitsee tuomionsa, jonka nykymuoto vastaa keskiajan noitaroviota. Emme suvitse pahuutta emmekä väärää ajattelua! Semmoinen on kiellettävä ja suu siivottava Räsäseltä!

Jäämme siis odottamaan tapauksen mahdollista jatkokäsittelyä EU:ssa. Räsäsellä on yllättävänkin paljon puolustajia, jotka eivät yhdy hänen homokäsitykseensä mutta jotka pitävät korkeimman oikeuden tuomiota vääränä ja väkisin väännettynä. Yksilöllä täytyy olla lupa olla julkisesti väärässä ja esittää hölmöjäkin mielipiteitä, jopa loukkaavia, vaikka hän olisi korkeassa asemassa tai merkittävä vaikuttaja. Jos kaikki valtakunnassa esitetty loukkaava ivapuhe sanktioitaisiin oikeuden langettamalla tuomiolla, meidän tulisi kai tuomita myös Tytti Tuppurainen, Sofia Virta ja moni muu poliitikko ja somevaikuttaja. 

Ja yhä odotamme suomalaisen imaamin televisiossa esitettyjen homovihapuheiden tutkimista. Vaan suomalaisen sananlaskun mukaan

• Ennen kurki kuolee kun suo sulaa. (Espoo) (KRA)
• Ennen maa repeää kuin huora häpeää. (Mäntsälä)
• Ennen veljeltä vettä kuin vieraalta olutta. (Virolahti) (KRA)
• Ennen ver persiistä ku ves silemästä. (Savonlinna) (KRA)
• Ennen veri päästä kö ves silmäst. (Viipuri) (KRA)
• Ennen viikon syömättä, ennen ko lauantain saunatta. (Inkeri, Toksova) (KRA)
• Ennen viina jäätyy, ennenkö piika paleltuu. (Hirvensalmi) (KRA)

Eikä eväkään värähdä

 

Tulin aamulla aprillatuksi. Kun unenpöpperössä laskeudun portaita alas aamupalalle, jo herännyt pääsiäisvieras  hihkaisee, että nyt on jänniä uutisia. 

- Täällä Pikkukaupungissa on droonihavainto! 

Minähän riemastun. Eväkään ei värähdä pelosta. Nyt tapahtuu. 

- Missä? 

- Luonnonsuojelualueella. 

Riemastun vielä enemmän, koska olin juuri edellispäivänä ollut aikeissa mennä sinne kuvaamaan kevään heräämistä. Läheltä piti.

- Aprillia, aprillia!

Suorastaan petyn, vaikka kammottavaa tapahtumaa ei ollutkaan. Olisi ollut kivaa olla tapahtumain keskiössä, jossa en ole aikoihin ollut. 

Ja jostain syystä droonihyökkäykset eivät pelota minua ollenkaan. Jos tulisi tiedotus, että drooni lähestyy Pikkukaupunkia, saattaisin jopa kiihottua uteliaisuudesta ja asettua jonnekin korkealle paikalle nähdäkseni laitteen. En nimittäin usko sen tuhovoimaan, koska olen nähnyt droonin omalla mökkipihalla, jossa muuan ihminen koetti lennättää ostamaansa sellaista, huvikseen. Se lensi kymmenisen metriä puolen metrin korkeudella ja posahti sitten läheiseen katajaan, jossa hajosi ilman että katajasta irtosi neulastakaan. Että se Ukrainan drooneista, joita käsitykseni mukaan venäläiset häiriköivät Suomen puolelle.

*

Ja onneksi pöly alkaa laskeutua Päivi Räsäsen homolausunnon päälle. Oikeutta on jaettu ja seitsemän vuoden jahdissa riista on saatu onnistuneesti kaadettua. Paha on saanut palkkansa ja kiihottuneet huutokuorot ovat puhjenneet ymmärrettäviin ylistyksiin, kun lausunto on todettu lääketieteen vastaiseksi tai ainakaan sitä ei todettu tieteen nykykäsityksen mukaiseksi. 

Valtakunnassa kaikki siis hyvin. Homoista ei tietenkään saa lausua väärää sanaa, vaan vain hyviä sanoja. Paitsi jos on islaminuskoinen, saa homoille julistaa kuolemantuomion Ylen suuressa ajankohtaisillassa.  Yhdenvertaisuusvaltuutetun reagoimatta edes huomautuksella. Eväkään ei värähdä.

Mitä Minna Canth todella sanoi?

 

Suomessa asiat ovat maailman parhaiten, vaikka täältä kuuluu tänäkin armon päivänä, Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä,  itku ja hammasten kiristys. 

Aamutelevision uutislukija sanoi juuri, että Suomi on JÄLLEEN valittu maailman onnellisimmaksi maaksi, yhdeksännen kerran. Kaikki pohjoismaat ovat kymmenen parhaan maan joukossa, Islanti on toisena ja Tanska kolmantena. Että emme sitten romahtaneetkaan onnettomien maiden joukkoon, vaikka meillä on orpopurra ja tilanne päällä.

Liput siis salkoon, kaksinkertaisesti, ja ihminen täyttyköön ilosta, edes yhdeksi päiväksi! Ehkä tämä näkyy edes jollakin tavalla eduskunnan tänäisellä kyselytunnillakin, joka on alkanut olla katselijalle koettelemus kuuloelinten ja resilienssin puolesta. 

Todettakoon vielä, että  onnellisuusraportissa onnellisuutta tarkastellaan kuuden käsitteen kautta: bruttokansantuote eli tulot henkeä kohden, sosiaalinen tuki, terveys ja terveydenhuollon saatavuus,  vapaus tehdä omia valintoja, anteliaisuus eli hyväntekeväisyys  ja korruption vähyys. 

Nämä kaikki asiat olivat tietysti toisin Minna Canthin (1844 - 1897) aikaan, ja erikoisesti naisten asema oli miehen asemaa tuntuvasti huonompi esimerkiksi koulutuksen suhteen. Minna Canth ajoikin voimakkaasti tyttökouluja ja naisen opintien avartamista kaikin puolin. Hän oli tulisieluinen köyhien ja työläisten puolesta puhuja, kuten me kaikki Canthimme lukeneet ja hiukankin koulunpenkkiä kuluttaneet  tiedämme. Itsekin muistan pitäneeni äidinkielen tunnilla esitelmän Minna  Canthista ja saaneeni kehuja siitä, että mainitsin hänen kohdallaan sanan ”tendenssikirjailija”. Opettaja, Urpo P.,  innostui tästä paasaamaan Canthin poliittisesta ulottuvuudesta, jota hän piti radikaalina mutta ihailtavana. 

Canthin vasemmistolaisuudella ja feminismillä on Minna Canthin päivinä ratsastettu melkoisesti monena vuonna. Kaarina Hazard kirjoitti silloisessa Twitterissään vuonna 2019,  että ”jos Minna eläisi juuri nyt tätä päivää, pramille nousisivat transihmiset, ruskeat tytöt, homot, #metoolaiset ja suvakkihuorat”. Vastaavanlaisia Minnan omimisia omaan leiriin on näkynyt usein.

Vaan mitä Minna Canth todella sanoi ja miten hän itse eli? Seksiin Minna Canth suhtautui puritaanisesti ja ehdottomasti. Ennen avioliittoa sitä ei sopinut harjoittaa. Sukupuolia oli tasan kaksi, ja Canth käyttää termiä  ”ihmiskunnan toinen sukupuoli” puhuessaan jommasta kummasta sukupuolesta. 

Minna Canth oli myös kiinnostunut uskonnnosta, ja henkilökohtainen usko oli hänelle tärkeää, vaikka hän arvostelikin kirkon toimia. Suhtautuminen naisen asemaan oli lievästi ristiriitainen ja vähintään mielenkiintoinen. Lehtikirjoituksessaan Arvostelu neiti Ellen Keyn lausunnoista Canth kirjoitti näin:

Äidin velvollisuus on naiselle ensimmäinen ja rakkain kaikista velvollisuuksista, muut vähemmin tärkeät saavat väistyä sen rinnalta ellei hän voi niitä toimittaa sen ohessa, kuin hän pitää lasta valvontansa alla. Se nainen, joka tahtoo kehittää muita lahjojaan äidin velvollisuuksien kustannuksella, se ei ansaitse äidin nimeä. Ja kovin pintapuolinen on se nainen, joka katsoo yhteiskunnallisen aseman kannattamisen vaativan hänen aikansa ja voimansa siinä määrin, että hänen täytyy luovuttaa lastensa kasvattaminen toiselle. 

Kiinnostava yksityskohta Canthin elämässä on sekin, että vaikka hän  ajoi kiihkeästi naisten kouluttautumista, niin itse hän valitsi kotiäitiyden avioiduttuaan. Hän jäi varsin nuorena usean lapsensa yksinhuoltajaksi ja ryhtyi turvaamaan elantoaan kauppiaana. 

Minna Canthista on siis moneksi! Hän ei ollut vain radikaali feministi, vaan hänestä löytyy myös konservatiivinen perinteitä arvostava ja jopa uskonnollinen puoli.

(Valokuvassa Minna Canth aviomiehensä kanssa)

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

 

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää! Myös feministit, joihin palaan alkulauseitteni jälkeen. 

Päivän kunniaksi avasin ikkunan keväiseen auringonpaisteeseen, ja kuulin tänne saapuvien isojen lintujen riemukkaat huudot, - en nähnyt niitä. Kyseessä oli joko jonkin hanhilaji tai sitten joutsenten parvi. Täällä talvehtineet joutsenet eivät huuda samoin. Kurkia ne eivät kai vielä voineet olla? Ne matkasivat läheiselle Puurisuolle, niin kuin täälläpäin  aina. Nokka kohti pohjoista.

Naistenpäivän kunniaksi koetin katsella naisaiheisia kolumneja mediasta. Joitain lasikatto- ja naisvihakirjoituksia vilahteli silmieni ohitse, mutta ei ainuttakaan, jossa olisi puhuttu tämän Telluksen vakavimmasta naisen tasa-arvo-ongelmasta, musliminaisten ihmisarvosta, joka on alempi kuin heidän uskonveljiensä aamutossun arvo. 

Tuija Siltamäkikään, jota pidän terävänä kolumnistina, ei nostanut esille islaminuskoisen  naisen alisteista arvoa. Enkä ole havainnut feministeiksi itsensä ilmoittavien naistenkaan puhuneen tai kirjoittaneen musliminnaisen tasa-arvosta halaistua sana. Meillä puhutaan edelleen vain suomalaisen naisen kokemasta naisvihasta ja lasikatoista. Ja muista minä-minä-asioista.

Kun pääministeri Sanna Marinia arvosteltiin hänen tekemisistään, se leimattiin nopeasti ja lähes aina misogyniaksi. Oli silmiinpistävää sekin, miten media suojeli Marinia pahimmilta ryöpytyksiltä, ja toimittajakunta astui setämäiseen suojelijan rooliin heikompaa asti kohtaan huomaamatta sitä seikkaa, että tosiasiassa tällainen asenne nimenomaan on kaikkea muuta kuin tasa-arvoista. Nainenhan kestää kritiikkiä siinä kuin mieskin, ja tästä meillä on esimerkkinä edelleen tietääkseni järjissään oleva valtiovarainministeri Riikka Purra, jota median setämiehet eivät enää suojele suorastaan järkyttävältäkään haukkumiselta. 

Mainiota, nostan hattua sekä kestävälle naisministerille että medialle. Näin saa naistakin kohdella. Lyödä kuin miestä. Eri asia on, ovatko lyönnit asiallisia. Ja edelleen odotan sitä päivää, että Sanna Mariniakin kohdellaan kuin miespoliitikkoa, odotan sitä päivää, jolloin feministit nostavat huomionsa ja kritiikkinsä kohteiksi omien misogynioittensa sijasta musliminaisten sorron  ja alkavat vaatia muslimimiehiltä edes alkeellista naisen ihmisarvon tunnistamista. Enemmän rahaa muslimimiesten koulutukseen ja maahantulon ehtoihin, enemmän painostusta  kanssakäymiseen pimeimpien arabimaiden kanssa. Eikä ainuttakaan huntua suomalaisministerien  päähän vierailuilla kyseisissä maissa, a la Tarja Halonen ja Jutta Urpilainen. Ja ne miehet kätellään vaikka väkisin.

Emme tietenkään voi määrätä tai vaikuttaa muiden valtioiden sisäisiin asioihin suurestikaan, mutta Eurooppaan tuleviin voidaan. Erilaisia kulttuureita saa ja täytyykin olla, eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa, rikkauttahan se on. Kuitenkin, ihmisarvo on  jakamaton, kuten kuvan Sharbat Gulalla, joka tunnetaan afganistanilaisena pakolaistyttönä Steve McCurryn ottaman ikonisen valokuvan ansiosta.

(Valokuva Steve McCurry)

Hatulla vai hatutta päin?

 

Siinä ei ole mitään pahaa, että kantasuomalainen naisihminen valitsee uskonnokseen muslimiuden, siis islamin, ja verhoaa päänsä turbaaniin, joka vetää vertoja Turkin sulttaanin vastaavaan viritykseen.

Näin on tehnyt espoolaisen koulun  uusi rehtori, Suaad Onniselkä, josta on artikkeli Helsingin Sanomissa.  Onniselkä on varmasti hyvä valinta, ja artikkelista saa hänestä varsin pätevän vaikutelman. Hänellä on selvästi hyvä tuntuma lasten kasvun ohjaamiseen ja maailmankuvan avartamiseen, ja hän korostaa erilaisten lasten huomaamista. Erilaisena ihmisenä hän on havainnoinut kokemaansa rasismia, kun häntä päähineineen  on luultu milloin siivoojaksi, milloin koulunkäyntiavustajaksi tai ei ole älytty päästää sisään opettajainhuoneen ovesta. 

Artikkeli maalaa Onniselästä kuvaa ei vain Suomen vaan kenties koko Euroopan ensimmäisenä muslimirehtorina. Todellisuudessa muslimirehtoreita on jonkin verran, jopa runsaasti esimerkiksi Ranskassa, samoin Belgiassa, Hollannissa ja Englannissa. Ranskassa tosin on valtion kouluissa ja lukioissa huivien ja huntujen käyttö kielletty, joten he eivät erotu kuvasta. Monissa muissakin maissa uskonnollisten symbolien käytöstä on keskusteltu, ja rajoituksia tulee todennäköisesti lisää. 

Tässä jää kyllä nyt pohtimaan, onko hyvä asia, jos suomalaisen koulun johtaja verhoaa päänsä uskonnollisista syistä. Minkä signaalin se antaa lapsille? Ja toisaalta - viekö se rehtorilta itseltään kenties tarpeellisen turvatilan?

Ja taas toisaalta - mitä tulee uskonnollisten symbolien olemassoloon kouluissa - millä  tavalla uskonnollisen naispään piilottaminen kangaskerrosten uumeniin eroaa vaikkapa siitä, että Suvivirttä tai virsiä  ei saa kaikissa kouluissa laulaa? Tai kuunteluttaa oppilailla edes Händelin Messias-oratoriota? Joskus saa käyttää uskonnollista symbolia, yleensä ei. Huomaan  muuten vieläkin varsin kypsässä iässä osaavani ulkoa monia virsiä, joiden kuunteleminen herkistää ja tuo mieleen muistoja. Jos siis kielletään virret ja laulut, voitaisiinko kieltää myös ne uskonnolliset pääverhot, jopa rehtorilta. Tai sitten sallitaan kaikki uskontojen harjoittamiset kaikille lapsille ja opettajille.

Vaan eniten sykähdytti HS-artikkelissa se, etten saanut vastausta tärkeimpään mieltäni kutkuttavaan asiaan. Väitän, että muutkin vireä-älyiset lukijat jäävät kaipaamaan vastausta tähän kysymykseen: mitä rehtori Suaad Onniselkä ajattelee naisen asemasta ja vaikkapa nyt ajankohtaisesta tyttöjen ympärileikkauskeskustelusta. Tai muslimien homoseksuaalisuuskäsityksistä? Oppilaissahan  on satavarmasti vähemmistöryhmiin suuntautuvia oppilaita, joita tämä kysymys myös koskee. 

(Kuvan maalauksen sulttaanihahmo: Titian)

Valtakunnassa kaikki hyvin

 

Voidaan huoata helpotuksesta ja palata normaaliin päiväjärjestykseen. Nimittäin. 

Eduskunnan kanslian tammikuussa tekemä häirintää ja epäasiallista käytöstä koskeva kysely ei johda jatkotoimiin Uutissuomalaisen mukaan. Kysely tehtiin 40 avustajalle, ja heistä seitsemän kertoi kohdanneensa häirintää tai epäasiallista käytöstä  viimeisen vuoden aikana. 

- Tilanne ei ole sellainen, että meidän pitäisi nyt lähteä kriisitietoisuutta nostamaan ja järjestämään esimerkiksi pikakoulutusta, koska saamamme tiedot eivät tue tällaista kriisitietoutta, kertoo eduskunnan hallintojohtaja, Tytti Tuppuraisen aviomies Pertti Rauhio.

Voidaan siis rauhoittua ja siirtyä seuraamaan vaikkapa iltapäivän eduskunnan kyselytuntia, hyvän ilmapiirin vallitessa. Oli aika ikävä seurata aikanaan koko eduskunnan koulutukseen johtanutta hirveää rasismikeissiä, jossa kahden persun kymmenien vuosien takaiset someälähdykset ja yhden Junnilan pesukarhukravatti aiheuttivat viikkojen kärsimyksen myös median seuraajille. Mutta nyt siis asiat ovat tolallaan, parlamentissamme lähes kaikillla on työrauha.

Muutoinkin menee hyvin. Lindtman-Tuppuraisesta on gallup-kyselyjen perusteella tulossa uusi valtakunnan johtajaduo. Milanosta on tullut pronssia ja kenties tulee vielä muutakin. Euroviisumme on joidenkin lähteiden mukaan vedonlyöntilistojen kärjessä ja Hengaillaan-ohjelman Kaarina Hazard ja Leea Klemola ovat pyytäneet Satu Rämöltä anteeksi. 

Vaan mitä tekee Wille Rydman uutena sosiaali- ja terveysministerinä? Tulevana -  niin kuin oletettavasti me kaikki - laitosvanhuksena suhtaudun kyllä ilolla hänen lausuntoonsa, jossa hän tuomitsee tänne tuotujen 1 500 filippiiniläishoitajan kielitaidottomuuden. Henkihän siinä on etenkin muistisairaalla vanhuksella vaarassa, jos kielitaidoton filippiiniläisihminen ei pysty ymmärtämään asiakkaansa puhetta. Tältä osin siis valtakunnan asiat ovat häpeällisellä tolalla. Kunpa Tytti Tuppurainen kysyisi tunnetulla kiihkollaan  Wille Rydmanilta, mitä tämä aikoo tehdä edellisen hallituksen tänne rahtaaman kielitaidottoman hoitajakunnan kanssa. 

Tämän talon portailla

 

Tämän talon portailla olen istunut. Tähän taloon olen syntynyt. Nyt se on myytävänä 89 000 eurolla, koko höskä. Viimeksi talon matalassa siivessä on toiminut epämääräinen kaljakapakka, hyvin suosittu karaokepaikka niille, jotka eivät mene ravintoloihin syömään.

Me asuimme toisessa kerroksessa, kuvan vasemmassa päädyssä. Tässä maantien puolella oli isän asianajotoimisto, ja tuossa ikkunan alapuolella oli iso kyltti, jossa luki toimiston nimi. Onkohan seinässä vielä naulanjäljet? Klikkaan kuvan suuremmaksi. 

Alapuolellamme vaihtui väki. Ensin siinä asui taiteilija, joka sanoi ottavansa minut morsiamekseen, kunhan vähän kasvan. Sitten siihen muutti mekaanikko Hulmanen, joka myi ja korjasi radioita. Hän oli kova ryyppäämään, ja isä viipyi joskus pitkään hänen hänen luonaan. Usein alakerrasta alkoi kuulua laulua.

Talon toisessa päädyssä asui ompelija Elli, leskirouva, jolla koko kylä teetti leninkinsä. Hänellä oli poika, Kaleva, joka oli elokuvakoneenkäyttäjä. Kerran Kaleva näytti meille, talon  lapsille ja Ellille elokuvan Valkoinen peura. Takaseinälle kiinnitettiin Ellin antama lakana, ja istuimme lattialle katsomaan, kun Kaleva käynnisti kaksikelaisen rainakoneen hurisemaan. Mirjami Kuosmasta vietiin lumella niin että kulmahampaat välkkyivät. 

Sitten tapahtui kamalia. Oli juuri vietetty siskon syntymäpäivää, kun meidän viereisessä asunnossa syttyi tulipalo. Myöhemmin huhuttiin, että asukas Önkki oli sytyttänyt palon tahallaan saadakseen vakuutusrahoja. Mene tiedä, oliko vain huhuja. Palon sytyttyä isä tarttui ensimmäiseksi Underwood-merkkiseen kirjoituskoneeseensa ja kantoi työvälineensä turvaan. Sitten huomattiin, että siskoa ei näy missään. Häntä haettiin liekkien keskeltä ja joka paikasta, kunnes lopulta joku havaitsi hänen nukkuvan käpertyneenä liiteriin kannetussa nojatuolissa. Palon jälkeen talo korjattiin ennalleen, ja pääsimme kuukausien jälkeen muuttamaan siihen takaisin. Täältä muutimme hieman myöhemmin keltaiseen vinoon omakotitaloon, josta löytyy tarinoita aiemmista  blogikirjoituksista.

Tekisi mieli käydä katsomassa vanhaa kotia, josta muistan  jokaisen sopen ja jokaisen huonekalun paikan, ullakon, liiterin ja ulkovessat. Voisi teeskennellä vaikka kiinnostunuttta ostajaa, joka aikoo harjoittaa yritystoimintaa vanhoilla päivillään tai sijoittajaa, joka voisi vuokrata huoneistot ja liiketilat muille. 

Hassua, että muistan tämän ensimmäisen kotini parhaiten kaikista asumistani paikoista, paremmin kuin vaikka toisen ja kolmannen kodin, joissa olin jo vanhempi. Jotenkin ensimmäinen on merkityksellisin. Muistan tarkasti jopa ulkovessan huussinreiät ja oven, kun taas en yhtään muista esimerkiksi ylioppilaskylän vessan kalustusta, suihkun tai pesultaan sijaintia. Liioin en muista avioliittoni jälkimmäisen asunnon vessaa tai keittiötä. 

Muistatteko te, arvoisat lukijat, entisiä kotejanne? Onkohan siinä tieteellistä tai biologista perää, että ihmisen muisti heikkenee hänen kasvaessaan ja vanhetessaan sillä tavalla, että vanhat asiat muistaa parhaiten, ja uudet asiat huonoiten? Näinhän käy tietääkseni muistisairaillekin. Uudet asiat häviävät ensin. Jospa se onkin normaalia?

Pilli ja Pulla

Kansanedustajan työhän on toimimista kansan parhaaksi. Moni kansanedustaja näyttää kuitenkin toimivan lähinnä itsensä  parhaaksi. Kun silmäilee nyt vellovaa Tuppurais-kohukeskustelua sanomalehdissä ja somekanavilla, niin valtaosa mielipiteensä ilmaisijoista ei nyt  taida uskoa Tytti Tuppuraisen parhauteen.

Jos jossakin on kiistaa,  ihmisen inhimillinen ominaisuus, empatian tunne, tulee herkästi esiin. Ihminen on sillä lailla jännittävästi rakentunut, että hän tahtoo mennä sen heikomman ja kärsivän puolelle eikä sen vahvan, joka näyttää pärjäävän omillaan.

Minulle sekä Tuppurainen että Lindtman näyttäytyvät nyt julkisten lausuntojensa jälkeen koulukiusaajan rooleissa. Kun syytös tulee ilmi ja kiusa nostetaan näkyviin, niin kiusaaja siirtää syyn uhrin erilaisuuden tai jonkinlaisen normaalista roolista poikkeamisen viaksi. Ja sitten se on uhri, joka vaihtaa paikkakuntaa tai luokkaa tai jopa päätyy itsemurhaan, ja kiusaaja jatkaa niin kuin ei mitään. 

Lindtman ja Tuppurainen, Pilli ja Pulla, erottamaton parivaljakko, yhteenkasvaneet puut. Puhutaan paljon orpopurrasta, ja siitä, kuka maata oikein hallitsee, Riikkuli vai Lapanen. Vaan tässäpä meillä samanlainen oiva rukkaspari, jonka riemukkaita yhteistyökuvioita saadaan ehkä seurata ensi hallituskaudella. Onnea vaan työrukkasille, Tytteli ja Lap.. Antsa, sitä tarvitaan!

Onnea myös STT:lle, ja valtamedialle, joka hyvinkin tasapuolisesti on nostanut asian esille. Kohu ei ole asiaton eikä turha, sillä kyse on kansalaisille tärkeästä parlmentarismin puhtaudesta, tai ainakin siihen pyrkimisestä. Risuja kuitenkin Ylelle, joka päästi eilisessä A-studiossa Antti Lindtmanin höpöttelemään keskeytyksettä ja kyseenalaistamatta omiaan toistojaan. 

Jyrähtelyä

 

Poliisi jyrähtää - lapset piinaavat naapurustoa Joensuussa

Kiina jyrähtää Trumpille

Suomen kolmanneksi rikkain mies jyrähtää etätöistä

Sanna Marin jyrähtää yritysten vastuista ja Ukrainasta: Anteeksiantamatonta!

Teinipoikaa ahdistellut Sofia Virta jyrähtää eduskunnan  ihollepyrkivistä miehistä ja ilmastoneuvotteluista sekä  perussuomalaisista: Tuhoavat Suomen maineen, Orpo ei tee mitään!

Elina Valtonen jyrähtää: Tätä emme hyväksy. Seisomme Iranin kansan rinnalla.

Riikka Purra jyrähtää käännytyslaista ja Oulaskankaan yöpäivystyksestä.

Sari Essayah jyrähtää: Tämä on hallituskysymys.

Pori Jazzin Jyrki Kangas jyrähtää, Korhosen tykki jyrähtää, vammaisaktivisti jyrähtää. 

Nyt jyrähtää kokoomuksen Tere Sammallahti!

Jyrähtelyt on poimittu nopealla Google-haulla, ja ne ovat sanomalehtien lööppikamaa. Jyrähtelyjä on mittaamaton määrä, poimia voisi ehkä sadan metrin mittaisen runon. 

Olennaista tässä on se, että poiminnat ovat tuoreita, ne ovat toimittajien tämän päivän kieltä. Kun jyrähtelyt pomppaavat jo ärsyttävästi lukijan silmille, täytyy kysyä, eivätkö toimittajat huomaa itse kliseisiä toistojaan. Viestinnän ammattilaiset? 

Toinen seikka jyrähtelyissä on sanan merkityksen eettinen puoli. Jyrähtely on  voimailmaus, luonnonilmiö, luoteeltaan aggressiivinen. Onkin ehkä niin, että voimasana vetää lukijoita katsomaan, mitä maan merkillistä nyt on tapahtunut, kun oikein jyrähdellään. 

Usein jyrähdys on kuitenkin tuhnu. Poliitikko vaahtoaa ja hyvesignaloi eduskunnan pahoista miehistä, mielellään persuista, vaikka on itse männä viikolla jonkun toimittajan  havainnoimana killunut nuoren pojan kaulassa liikuttuneessa tilassa ilmaislipulla festivaaleilla. 

Ja juuri tämä uutisen sumeus on se, joka vaimentaa jyrähtelyn etäiseksi kuminaksi ja  syö asian uskottavuutta ja taittaa siltä kärjen. Jään kiinnostuneena odottamaan seuraavaa lööppijyrähdystä.

Korkean tason häirintää

 

Terapeutti-Villen puheista on syntynyt iso haloo, kirjoittaa toimittaja bulevardilehdessä. Kansanedustaja Ville Merinen nimittäin väittää, että eduskunnassa  on ”fyysistä, seksuaalista, henkistä väkivaltaa, kiusaamista, ahdistelua, häirintää”. Merinen sanoo kuulleensa ihan hirveitä juttuja, mutta ei voi sanoa, mitä. Näin Merinen heittää epäilyksen varjon kaikkien kansanedustajien ja ministerien ylle.

Ikävä tapa kohdella työtovereita. Mikäli Merinen on pitänyt laillista ja maksullista psykoterapiaistuntoa työtovereilleen, jotka ovat avautuneet hänelle kokemastaan, salassapito on lainmukaista ja moraalisesti oikein. Mikäli ahdistelut ja kiusaamiskokemukset on paljastettu tai ovat paljastuneet Meriselle vapaissa kohtaamisissa eduskunnan käytävillä ja tilaisuuksissa, salassapitovelvollisuutta ei lainmukaisesti taida olla. Moraalisesti kylläkin, sillä ainakin kahdenkeskiset keskustelut ovat luottamuksellisia.

Missä kohdin sitten on tapahtunut virhe, kun asiasta on noussut kohu? Vastaus on yksinkertainen. Siinä kohdassa, kun Merinen sanoo syytöksensä julki tai kirjoittaa ne johonkin somekanavalleen. Nyt kiistellään siitä, pitääkö Merisen nimetä pahantekijät vai pitääkö hänen lain nimissä salata tietonsa. 

Ei ole kahta sanaa siitä, että Merisen pitää avata lausumansa nimeämällä pahantekijät. Jos salaus jatkuu, Merinen heittää epäilykset koko eduskunnan ja sen toimintatapojen ylle. Tämä heikentää kansalaisten luottamusta päättäjiä kohtaan, eikä siihen tässä maan talouden ja koko maailman horjuvassa tilanteessa taida olla varaa.

Kyse ei tässä ole bulevardilehtien kohusta, vaan päättäjien moraalista. Ja nyt en viittaa pahantekijöiksi epäiltyjen moraaliin, vaan Merisen moraaliin. 

(Maalaus Berthold Woltze)

Valoa tunnelin päässä

Hyvää uutta vuotta 2026 itse kullekin säädylle ja kansalaiselle! Olkoon tämä vuosi hyvä. Nähkäämme valoa ainakin tunnelin päässä, ellei muualla. Onnistukoon hankkeemme, jos meillä sellaisia on, ja ennen kaikkea, olkoon voima kanssamme kaikissa päiviemme vaiheissa, myös vaikka söisimme tai joisimme liikaa näinä kulutusromahduksen aikoina tai vaikka meillä olisi ylimääräinen kymppitonni tilillämme kaikkein pahimman varalla tai jopa vaikka kuluttaisimme tuntimme turhaan somettamiseen haukkuen hallitusta tai kehottaen ihmisiä menemään töihin. Ostakaamme vaikka uusi selkäystävällinen sohva, jonka nurkasta  ymmärtää köyhääkin paremmin.

Joskus kouluun mentiin heti uudenvuodenpäivää seuraavana päivänä. Meillä oli vuotta vanhemman siskon kanssa tapana hakea viereisessä, isossa maalaistalossa asuvat Sirpa ja Pirjo koulumatkalle kanssamme. Heilläkin oli vain vuosi ikäeroa ja Sirpa oli minun, Pirjo siskon luokalla. Hauskaa oli, että minulla, siskolla, Sirpalla ja Pirjolla oli vielä yksi sisaruspari, joka kuului jengiimme, Aino ja Mallu. Mallu oli minun ja Sirpan luokalla, Aino Pirjon ja siskon. Yhdessä olimme kuusikko, mutta yleensä olimme kahdessa kolmen hengen triossa.

Tällainen vuoden ikäerolla syntyneiden sisarusten tulva oli yleistä noina kouluvuosina, ja voisin luetella samantien joukon veljeksiä, joilla oli vuoden ikäero ja jotka olivat minun ja siskon luokilla. Tyydyn mainitsemaan vain yhden Joukon ja Jorman, koska toinen heistä asuu tässä samaisessa taloyhtiössä kuin minä. Olen joskus muistellut tämän toisen veljeksen kanssa yhteisiä kouluaikoja, ja hämmästynyt hiljaisesti sitä, miksi en muista ollenkaan samoja asioita kuin hän, vaikka samalla pienellä paikkakunnalla elettiin ja samaa koulua käytiin. En muista ainoitakaan suurajoja, joiden takia kuulemma koko kylä kohisi ja autot surrasivat kaduilla ja Seurassa oli isot jutut. Muistan vain omat pienet ympyräni kun keskityin siihen, onko isä humalassa vai ei, ja saadaanko mennä rauhassa nukkumaan vai pitääkö valvoa koko yö.

Takaisin Pirjon ja Sirpan luo ja siihen uudenvuodenpäivän jälkeiseen aamuun, kun siskon kanssa koululaukut pakattuina astuimme sisään odottamaan heidän pukemistaan. Talossa oli koira, dalmatialainen Kati. Tyttöjen äiti istui keittiöjakkaralla ja piti sylissään iso kinkkua, josta veisteli paloja, joita heitteli koiran suuhun. Meillä kotona ollutta kinkunpalaa säännösteltiin, ja torttujakin sai ottaa vain yhden tarjottaessa. Mutta että jollain oli niin iso kinkku että sitä riitti isoja paloja koirallekin. Tämä oli joulun ihme. Koira sai enemmän kinkkua kuin pari lasta. 

Eläkeläisiä on somekeskusteluissa syytetty ahneeksi sukupolveksi, kulueräksi, joka vie leivän nuorten suusta. Sekin on pahasta, että nykyinen eläkepolvi työllistyi hyvin ja loisii nyt nuorten kustantamana. Eläke lasketaan heidän mukaansa sosiaalitueksi, johon ei ole enää varaa. Vaviskaa eläkeläiset! Olkoon voima kanssamme, kun juna syöksyy tunneliin.