25.10. Edellisessä keskustelussa on käyty hiljaista ja hieman verkkaista haikukisaa. Tai kisaa ja kisaa, on vain haikuiltu omaksi iloksi, erään kommenttikirjoittajan sivulauseessa heittämästä vinkistä .
Tämän kirjoittajan mukaan nimittäin kelvollinen haiku syntyy kuin suomalainen kansanlaulu. Ensin otetaan yleinen asia - "Taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä ja täynnä" - ja sitten vedetään se henkilökohtaiseksi - "Niin myös nuori sydämeni ajatuksia täynnä". Kolme riviä istutetaan tavulukukaavaan 5 - 7 - 5.
Tällaisia haikuja syntyi yllä mainittujen kansanlaulun säkeiden pohjalta - runot ovat eri kirjoittajien. Minua nämä runot elähdyttivät suuresti, joten tarjoan ne tässä teillekin. Olkaa hyvä, lokakuun lopun pimenevän illan iloksi, hiljaista haikuilua:
1
tuolla pilvi ja
sen sinessä yön tähti.
sydän ei yllä.
2
Sydämenikö
se tuikkii tuhansissa
tähtisilmissä?
3
yö vaihtaa taivaan
astun uusiin virtoihin
vaihdun minäkin
4
Tähtinen taivas
sinistä ja valkoista
sydämet pohtii
5
Taivaan tavarat
tähdet sekä lampahat.
Toiveet, unelmat!
26.10. Pimeys ja hämärä lähenee. Sunnuntaina jysähtää talvikaamos päälle, kuin maapallo Atlaksen harteille, ja Atlas lysähtää toisen polvensa varaan. Taivaan ja maan väliin jää päivä päivältä kapeampi valon rako.
Lokakuu on vuoden pisin kuukausi, tunnin pidempi kuin mikään muu kuukausi. Satakunnassa on pellot vedetty jo savisille viilloille, joiden välissä on ruskeaa vettä. Marraskuussa maa on marras, eli kuollut, maa lumen tulla.
Suomessa kaikki on kai hyvin. Ihmiset varustautuvat talvea ja pimeitä päiviä varten kuin majavat talvipesäänsä. Pihoja haravoidaan, mätiä lehtiä kärrätään pois ja kotiin hankitaan kynttilöitä ja lyhtyjä, ikään kuin lämmikkeeksi.
Marketissakin oli pitkä laiha mies, varmaan yhdeksänkymmenen kieppeillä. Hänellä oli lyhyt harmaa tweedkuvioinen puvun takki ja jalassa mustat verryttelyhousut valkoisin pystyraidoin. Hän ähisteli energiansäästölamppujen edessä, katseli pakkauksia, käänteli ja väänteli niitä. Kenties entisaikaiset hehkulamput oli jo myyty loppuun. Tulimme kassalle yhtaikaa ja asetuin miehen taakse. Hänellä ei ollut muuta ostosta kuin se yksi energiansäästölamppu. Hän maksoi kolikoilla eikä osannut väistyä, vaan haparoi rahapussinsa kanssa vielä kun oli saanut kuitin. Jono takana seisoi, minä etunenässä. Miehestä lehahti voimakas oksennuksen haju. Olisinkohan ollut hyvä ihminen, jos olisin kysynyt, tarvitseeko mies apua? En kysynyt lamppuhyllyllä enkä kassalla.
Minusta ei taitaisi olla hyväntekijäksi eikä kirkkokuoron laulajaksi. En tosin ajatellut miehestä mitään pahaa, paitsi se oksennus kyllä etoi kurkunpäässäni, ja minun piti keskittyä ihan olemiseeni vaan etten yökkää. Mielessäni punoin kyllä tarinaa miehestä. Hän ei voinut olla vanhainkodin asukki, koska yhdeksänkymppiset vanhainkodin asukit eivät käy marketissa hehkulamppuostoksilla. Hänellä ei myös voinut olla vaimoa. Hänen täytyi olla hyvin yksinäinen mies huoneissaan. Harmaa tweedtakki kieli menneestä tyylikkyydestä. Lampun osto todisti, että mies on talonsa herra. Onneksi kukaan hyväntekijä ei osunut paikalle viemään mieheltä tätä uskoa.
(Juliste Rafal Olbinski )
Huom. 1 Tuotapikaa Einesbaariin tulee kolme uutta kirjakeskustelua!
Huom. 2 Lisäsin yhden tänään tulleen haiun tuohon eilisten satsiin. Päivämäärä ei siis täsmää ensimmäiseen haikuun.
Helskutarallaa, yhden pitkähkön kirjoitin, mutta katosi taivaantuuliin.
VastaaPoistaRautatieaseman jonossa minä kerran olin yhden pitkän ja hoikan, arvokkuutta huokuvan ja tyylikkääseen pukuun pukeutuneen vanhan herran perässä. Rollaattorin kera kulki.
Yllätyin kun kääntyi puoleeni kädessään olevia kolikoita näyttäen: "Kuule, olisiko jelppiä eurolla, että saan tupakkaa?" - No tottakai sen verran!
Niin katosi minultakin tuolta edelliestä keskustelusta yksi pitkä, ja toinen lyhyt nikotteli. Jotain satunnaista häikkää on Bloggerissa, ollut jo pari päivää.
VastaaPoistaMinäkin olisin tuota vanhusta auttanut, jos hän olisi antanut pienenkin signaalin siitä, että olisi ottanut sitä vastaan. Olisin vaikka maksanut hänen lamppunsa, jos kolikoita ei olisi ollut tarpeeksi.
Mutta siis, uskon, että heikoilla ja vanhoilla on myös ylpeytensä. En oikein pidä siitä, että osoitetaan toiselle toisen heikkous tarjoamalla hänelle apua - ellei siis avuntoive ole ilmeinen.
PS
VastaaPoistaTuo edellinenkin kommenttinikin nikotteli pahasti, ennen kuin Blogger suostui sen julkaisemaan. Häiriöilmoitus tuli kolmesti.
Kopioikaa kommentti varoiksi ennen julkaisua, etenkin jos kommentti on pitkä. Kommentti tulee kyllä, jos vaan viitsii muutaman kerran syöttää.
Aika paljon noita ruokanäyte rinnuksillaan tai eilisen eväät housuissaan kulkee, yleensä niitä ei noteeraa, vaikea paikka tulee kun joutuu samaan pieneen tilaan, esimerkiksi jonoon.
VastaaPoistaMitäpä heille voisi tehdä, minä en ainakaan pyydä ketään invavessaan kuivan ylle vaihtamiseen.
Yksi vanha puliukko oli kerran, rollaattorin kanssa hänkin, jonossa edelläni. Vapisevin käsin osti pienillä kolikoillaan kalliin aamukahvin.(yli 2 €) Hyvä oli etten vetänyt hokkeja ojoon, kun haisi kuselle niin paljon. Vienoon tuoksuun sekoittui myös muita eksoottisia aromeja, ajattelin josko sitä Madonnan hajuvettä käyttää.
Rautatieaseman linja-autojen puoleiset portaat huoltomies pesee joka aamu painepesurilla, siinä saa varoa ettei joudu pisarapilven alle, se on nimittäin "sitä ihtiään!"
Yhdeltä portailla kyykkivältä tytöltä kerran kysyin mitä äitinsä sanoo,kun olohuoneen lattialle kusee. Ei vastannut, katsoi vain suu auki ammottaen.
Tämä vanhus oli hieman mystisempi tapaus. Hän ei ollut minkään sortin puliveivari, ja siksi se oksennuksenhaju paitsi etoi minua tuntui myös vähän surulliselta. Ajattelin, että mies ei ole ihan terve, jos ruoka ei pysy sisällä, laihakin hän oli. Ja puvun takki oli hieno, joskin kulunut.
VastaaPoistaPikkukaupungissa maalla asuessa tuntuu oudolta, että joku ruikkii kaduille ja porttikongeihin, tytötkin. Täällä pääsee aina puskiin, jos tarve yllättää.
Nimeltään Yrjö
VastaaPoistatuo soturi ollut
taivaalla tähdet
Taipaleenjoella
VastaaPoistaverin kruunattu kunnia
kassalla kusi
Silmissä vilahti
VastaaPoistaeletty elämä:
Yrjö lensi pitkälle.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPitkälle pääsy
VastaaPoistapizzallekin riemuna
ihmistä etoo
vihreä takki,
VastaaPoistapunttihousut ja vanhuus.
ruoka rinnalla.
astahtaa tuonne, tänne
katsoo lamppuja vaiti.
no niin, tanka sen olla pitää.
Eemeli kai kerran kertoi lähekkäin tanssineesta parista:
VastaaPoista- Onks toi tanka
- Ei, se on haiku!
Yritänpä siis tankoakin:
Kevät helskyttää
taivaalta lokit paskoo
arvokas hetki
talvella pieni ilo
vanhan miehen kyyneleet
Ei käki käskien kaki... eikun kuku. Eikä kunnian kukko laula. (Saati sitten kana.)
VastaaPoistaT'm' oli Jambio. Eikun Trikoo.
Tankuuden taikuuteen näemmä kuuluu vielä 2/3 tai 3/2 lausejako. Tuota en olisi arvannut, eikös niillä Tankavaaran kullankaivajillakin ole aika rumat trikoot.
VastaaPoistaRyntäät on tissit
VastaaPoistane halventavat naista
Yle kertoi sen
Siis tämä Mauri Pekkarisen rynnäs-sermikohu on aikas turha Teuvo Hakkaraisen Ahvenanmaa-lausuntojen rinnalla.
VastaaPoistaVaikka toisaalta ei kai monikaan nainen sanoisi vastaavassa tilaisuudessa miehelle, että mennäänkös tuonne sermin taakse kiinnittämään mikrofonia noihin jässiköihin (jos mikrofoni kiinnittettäisiikin muskelimikon varustuksien lähelle). Että oli se seksikäs lausunto. Juuri semmoista kiherryspiiloseksismiä kuin vanhalta kepulaiselta kaljunpiilotttajalta voi odottaakin.
Minä mielelläni pekkarisen toivotan sinne missä onkin, hevontuuttiin, mutta videon kun katsoin, suuni oli ammollaan, pudonnut olen tämän maailman junasta, jos tuossa jotain seksisististä oli.
VastaaPoistaKokonaan toinen juttu on se pekkarisen peruukillaan piilottama, törröttävä nänni.
Lausunto oli tosiaan kuin hyttysen ininää, mutta kuules Riku! kyllä se osoittaa sen, miten syvällä piiloseksismin juuret ovat. Niitä ei enää tunnisteta!
VastaaPoistaMinä luin siis tuon lausutun sanamuodon juuri Hesarista. En olisi evää väräyttänyt, jos Pekkarinen olisi minun ryntäitäni hipelöinyt. Siinäpä olisi, olisi saanut vielä hymynkin kaupan päälle. Tuommoistahan sanotaan oikeasti päivittäin ja se kuitataan työpaikkahuumoriksi, mikä on ihan ok. Nyt oltiin kuitenkin nähdäkseni estradilla, mediankin edessä, joten on selvää, että tästä otetaan nyt kaikki irti, presidenttiehdokkaalta.
Astrid kuuli sen
VastaaPoistasanan ensikertaa mut
pahaksi tiesi
Mitä itse asiaan tulee, niin eikö tämä mediahurmos ole jo hieman vainoharhaista?
On kauhistus, jos valtiopäivämies laukoo huonoja vitsejä ja yrittelee tyhmää flirttiä, mutta sen sijaan on ihan ihqua, kun valtiopäivämies liitelee puolipukeissa nännit paljaana parketilla avoimen seksistisessä yhteydessä?
Herra jumala, eikö kellään ole tässä maassa enää minkäänlaista suhteellisuuden tajua (paitsi meillä)?
Voi mediahurmos olla vainoharhaista. Se voi nousta tyhjästäkin, kuten tässä. Eivätköhän ne presidentinvaalit siellä taustalla kummittele, kun Jenni Haukion siveästä kosketuksestakin tehtiin Saulin pakaroitten puristelu. Vaikka toisaalta Saulin silmät olivat kyllä pullahtamaisillaan kuopistaan.
VastaaPoistaMinusta Astrid Thors on mainio muija. Suomenruotsalaista eliittiä, mutta omaa kansainvälistä perspektiiviä yli kaikkien säätyrajojen.
Jouduinpa kerran minäkin rautatieaseman odotussalissa haistelemaan tyylikkäästi pukeutuneen ja huolitellun keski-ikäisen rouvan tuoksuja. Runsaan hajuveden lemahduksen olisin kestänyt, mutta hän haisi - todella haisi - valkosipulilta. Liekö yrittänyt torjua herkulla tauteja, niin runsas oli hajun määrä. Poistuin pikapikaa kauemmas.
VastaaPoistaEiköhän valkosipulin suurkuluttaja itse haista sen hajua?
Iines, hauska juliste päreesi alussa.
Laihialaisten
VastaaPoistaoma tipu-tanssi on
ei-tipu-tanssi
Julisteen kunniaksi sorvasin kertakäyttöhaikun. Mikähän tuon julisteen sanoma on? Lentäminen on puuduttavaa?
"Jo edesmennyt valtakunnansovittelija Jorma Reini ja joukko työmarkkinajohtajia lähetti vuonna 1990 tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa toimineelle Marianne Laxénille kortin, jossa alaston nainen laskeutuu rintaliivien varassa kohti tanassa seisovia peniksiä. Julkisuudessa kikkelikortiksi ristityssä kortissa oli viesti: "Palkkaerot poistettava, keskitytään olennaiseen".
VastaaPoistaSitä voisi luonnehtia "hieman" seksistiseksi". Pekkarinen yritti vain olla leikkisä. Mutta koska hän Kinnulasta kotoisin, ei se oikein onnistunut. (Meillä töissä oli neljä Kinnulasta kotoisin olevaa ihmistä. Ne olivat kumpikin ihan kummallisia. Kinnulaa vainoaa joku geneettinen outous.)
Tai voi olla että keskustapuoluelaisilla on vähän erilainen DNA kuin meillä muilla, ns. toistaiseksi "normaaleilla".
VastaaPoistaEntinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Timo Järvilahti (kesk) herätti pahennusta käytöksellään Euroopan parlamentin valtuuskunnan vieraillessa Australiassa vuonna 1995. Matkalla olleet kertoivat Järvilahden tehneen sopimattomia ehdotuksia naisille tankeroenglannilla, muun muassa, että ''We go to room'' (mennään huoneeseen) ja "I sleep you" (nukun kanssasi). Järvilahti itse pani käytöksensä huumorin piikkiin.
Nou comments!
Pari mainitsi tai kysyi jutun julisteesta. Se on Minulla on unelma -järjestön ja kampanjan juliste, tekijä maineikas Rafal Olbinski.
VastaaPoistaJärjestö toimii vakavasti sairaiden lasten hyväksi ja se perustettiin v. 2003 Krakovassa.
Eikös tuo kikkelikortti lähetetty tasa-arvovaltuutetulle, Marianne Laxenille, ja työn merkeissä?
VastaaPoistaEn näkisi tässä kortissa niinkään kikkelin tai seksin uhkaa, vaan mieluummin naisen eli ihmisen työn vähättelyä ja mitätöintiä, ylikävelyä, ja se on paha se. Oikeastihan kortti on tietenkin roisilla tavalla hupaisa.
Rafal Olbinski on kuvataiteilijana samaa kuin Stanisław Jerzy Lec aforistikkona. Puola, tai siis puolalaiset, on väheksytty kansakunta (jostain syystä?). Puolaa (vaikea kieli) puhuvat ihmiset syytävät maailmalle jumalattoman paljon lahjakkaita ihmisiä... miksi? Ehkä historiansa takia, siis siksi, että sinne asettuneet ihmiset eivät pääse enää pakoon edes vaikutteita? (Puolan valtiollinen historia on hyvin erityinen. Yleensä Puolaan, lyhyesti sanottuna, valloittajat ovat pyyhkineet jalkansa. Se on ollut kynnysmattona.
VastaaPoistaJk. Lec sanoi mm. että
"Kello lyö. Kaikki." Tai sanoi hän senkin että "Sesam aukene. Haluan ulos." (Joka on politiikkaa. Mutta niinhän kaikki, loppujen lopuksi, on.)
Ps. Miten kivaa Suomessa on olla vaan ja makoilla sammalvuoteilla. Me olemme ne itsellemme pedanneet. Kaukana kavala maailma, kaikki.
Kyllä vaan, Rafal Olbinski on aivan omaa luokkaansa, tässä linkissä muutamia pikanäytteeksi.
VastaaPoistaMuutoinkin olen aina pitänyt puolalaisesta julistetaiteesta, samoin puolalaisuudesta. Muistan kirjoittaneeni lukiossa aineen, jossa olin puolalainen mies. Opettaja ei ymmärtänyt yhtään, että nuori tyttö voi kirjoittaa miehenä ja vielä puolalaisena. "Ja miksi tämä verhoutuminen puolalaiseksi?" kirjoitti opettaja aineeni perään ja antoi huonon numeron. Yleensä hän rankaisi erilaisia kirjoittajia seiskalla. Piti selkeästi jäsennellyistä asia-aineista tyyliin Kerrostalo vai omakotitalo. Vihasin ainekirjoitusta.
Vihasit ainekirjoitusta - ihan oikeastiko?
VastaaPoistaMinulla taas on sellainen kokemus ja muistijälki, että pari hyvää ja kykyni näkevää opettajaa korvasi kirkkaasti sen yhden torvelon. Ne kymmenen keskinkertaista ovat unohtuneet, vaikka kiitettäviä antoivatkin.
Julisteen tekeminen ei ole niin helppoa kuin luulisi, sanon itsekin muutaman nuorena tehneenä.
Puolalaiset... kun nuorena kiertelin maailmaa, pidin kahdesta maasta erityisen paljon: Unkarista ja Puolasta. Ihmisten takia.
Vihasin sen lukion opettajani äidinkielen opetusta. Minulla oli hänen tuloonsa saakka ollut ainekirjoitus aina kiitettävä ja olin voittanut kirjoituskilpailuja, mutta hän laski numeroni seiskaan, koska en kirjoittanut asia-aiheista järkeviä jäsentelyjä. Hänen opetuksensa oli aina liitutaululle tehty jäsentely aiheesta, ja ellei sitä ollut noudattanut, sai huonomman arvosanan.
VastaaPoistaSiinähän kävi sitten niin, että hän lähetti yo-aineenikin laudatur miinuksena, mutta yo-lautakunta palautti sen laudatur plussana, oli vetänyt sen miinuksen plussaksi ja antanut täydet pisteet ja plussan päälle. Ai että nautin!
Aikoinaan Isaac Bashevis Singer oli minulle tärkein (aiemmin oli ollut Günter Grass, välissä venäläisiä, myöhemmin amerikanjuutalaiset, ja vasta sitten Jaan Kross. Puhun nyt prosaesteista. Ja palvoin aina vain yhtä kerrallaan. Eli aviomiehenä olisin uskollinen!)
VastaaPoistaEi vaineskaan.
Puolalaisista vielä (niitä on niin paljon) haluaisin mainita Czesław Miłosz'in. (En tiedä miten näitä nimiä taivutellaan. Enkä sitäkään, miksi?) Hänen esseekokoelmansa "Zniewolony umysl", suom. "Vangittu mieli", pysyy kirjahyllyssäni sillä kohdalla että sen (tarvittaessa) löytää. Etenkin luku VII: "Delta eli trubaduuri" kiehtoo. Se liippaa niin läheltä omia (erittäin vaatimattomia) kokemuksiani että... Noh, Joseph Brodsky on samaa maata. (Vaikka onkin venäläinen. Mutta kumminkin tietysti juutalainen.) Hänen lauseensa, myös sivu-, on ahdettu niin täyteen merkitystä ettei yhtään ihmettele ettei hän osannut puhua kuin änkyttämällä.
Ps. Täytyy myöntää että monet nykylyyrikot ovat parhaimmillaan, noin kielellisesti, kun he huitovat taksia, tai tarjoilijaa... Ei voi aliarvioida viittomakieltä.
Huomasin - ei tarvitse Arskan plagioida - että siteerasin taas omaa tyyliäni. Jopa... näin kansanomaisesti sanottuna... avoimin ryntäin. Vittu, tämän tyylin omaksumiseen, opiskelusta nyt puhumattakaan, minulta meni koko minun nuoruus. Voi harmi.
VastaaPoista"Ja palvoin aina vain yhtä kerrallaan. Eli aviomiehenä olisin uskollinen!"
VastaaPoistaTämä oikaisu on niin hupaisa, että tirskahdin ääneen.
On tuossa muitakin helmiä, tuossa mikiksen purskautuksessa, oikeastaan se on niin helmeä, etten sano siitä mitään. Enkä tarkoita noita opuksia, vaan mikiksen kerrontaa.
Tämä oli pakko mainita.
Minulle muuten joku ehdotti viittomakielen opettelua, kun valittelin pätkivää ääntäni ja kuroutuvaa kurkkuani. Se olisikin siis ok, jos te kaikki muutkin käyttäisitte viittomakieltä. Mutta ettet te käytä. Yksiksenikös viittoilin? Näyttäisin minäkin runoilijalta.
IINES! TAJUSIT, mitä tarkoitit! Voi että.
VastaaPoistaSamperi kun oot sympaattinen.
(Minähän käytän kieltä tahallaan väärin. Koska rakastan sitä. Ja sitä, että kaikki on oikein.)
Minä luulen, että sinuun ollaan siellä ja täällä - luulen - vähän heikkona juuri tuon turskauttelusi vuoksi. Veivaat kieltä kuin pullataikinaa. Ja lopuksi uunista tuleekin tähtitorttuja tai muita kakkusia.
VastaaPoista" ...mitä tarkoitit!"
VastaaPoistaTarkoitin tietysti "mitä tarkoitin". Painovirhe. En tosiaan tiedä, ainakaan aina, mitä sinä "tarkoitat". (Joka on ihan lohduttava seikka, an sich.) Samoin kuten toisin.
Niin, "minua" ymmärretään - en minä sitä tietenkään paheksu. Valehtelisin, jos väittäisin muuta. Sanotaan, että Mikis juo, mutta ei kysytä "miksi Mikis juo?
VastaaPoistaHetkinen, olen tainnut lukenut tämän jostain? Ibsen? Grieg? se onkin Holberg... norjalainen puoliksi sekin. Samoin kuin hyvin, hyvin suuresti ihailemani Aksel Sandemose. Hän osasi rakentaa faktasta mitä fiktio tarvitsi, enemmänkin; sosiologina hän on Väinö Linnaa vakuuttavampi. "Me koristamme itsemme sarvilla" oli minulle tärkeä kirja, tärkeämpi kuin Jante ("Pakolainen ylittää jälkensä"). Mitä sillä väliä. Eikä silläkään niin kamalasti väliä ole, enää, että aina kun sai käsiinsä uuden kiihottavan kirjan, piti hapuilla sepalustaan... Hyi, hyi. Sillä eihän se nyt HYVÄÄN kirjallisuuteen KUULU, että LUKIJA pitää kädessään pelästynyttä villisorsan poikasta?
Ps. No, nykyisin seuraan vain naisten suunnistuskilpailuja, etenkin niiden tuloksia. Ja niitäkin vain jos olen pahalla päällä.
Minä en ole koskaan uskaltanut kysyä keneltäkään, miksi hän juo. En pidä sitä yksityisasiana, vaan jotenkin niin kipeänä, että siihen ei ole vastausta. Miksi siis sellaista kysyisi keltään? Ei juomari halua puhua juomisestaan.
VastaaPoistaMuusta voi kyllä puhua, mutta ei sekään juomiseen auta. Olen pessimisti, mikä on tietenkin kauheaa.
Mielilajini
VastaaPoistaon kai naisten kumpareet:
kun ryntäät, voitat!
Löysin eräästä seuraamastani blogista tällaisen hauskan rimpsun, joka kiertelee kuulemma somessa. Taipuukohan mikään muu kieli tällaiseen:
VastaaPoistaRäätäli alkoi napista.
Merimies alkoi hytistä.
Vauva alkoi tutista.
Satakuntalaiset alkoivat porista.
Pohjoiskarjalaiset alkoivat kolista.
Narkkari alkoi piristä.
Kännykkämies alkoi jupista.
Muusikko alkoi rapista.
Mielisairas alkoi pöpistä.
Sotamies alkoi lotista.
Puuseppä alkoi rahista.
Laiva alkoi karista.
Saapas alkoi kumista.
Punoja alkoi korista.
Kalastaja alkoi kuhista.
Tiskaaja alkoi mukista.
Automekaanikko alkoi rämistä.
Kemisti alkoi kalista.
Pankkiiri alkoi kopista.
Metsästäjät alkoivat supista.
Vuohi alkoi kilistä.
Siivooja alkoi rätistä.
Nalle alkoi puhista.
Maalari alkoi väristä.
Metsästäjä alkoi kutista.
Pössyttelijä alkoi marista.
Kalat alkoivat haista.
Telakkalaiset alkoivat alusta.
Päihtynyt alkoi pulista..
VastaaPoistaMainio, hauska lista! Oivallus kestää joskus hetken, mutta tulee sitten riemastuttavasti.
Olisi tietenkin vielä makeampaa, jos lauseet olisivat moitteetonta kieltä, siis rektioltaan.
Nythän esimerkiksi "Metsästäjä alkoi kutista" on suomen kieltä, jos "kutista" on verbi. Jos "kutista" taas on elatiivimuoto substantiivista, lause ei ole suomea vaan siansaksaa.
Vaan sehän ei leikkiä haittaa. Tämän sanon vain siksi, että osa noista lauseista pitää raakata yli, jos ollaan sitä mieltä, että suomen kieli on taipuisaa. Molempien vaihtoehtojen tulisi olla oikein, ainakin jos ollaan kielipoliiseja.
Esimerkiksi lause "Kännykkämies alkoi jupista" on oikein molemmissa tapauksissa, ja jollain tapaa jopa mahdollinen.
Tänä ilta, aika äsken, jouduin käsittelemään aika erittäin herkkää tilannetta... siis, minähän En ole tämän taloyhtiön hallituksen Puheenjohtaja... Mutta, jos sanoisin että En ole, valehtelisin. (Onko muka monimutkaista? Ei ole.) Kävin juttelemassa erään ns. häirikön kanssa. Soitin ovikelloa, monta kertaa, sitten hän avasi oven. Ja pällisteli minua. Sanoin hänelle että "otatko olutta?", minulla oli niitä popliinitakkini taskuissa kaksi - varmuuden vuoksi. (Siis ikään kuin käsigranaatteja.) Hän sanoi ettei ota, en siis minäkään, ottanut, mentiin sisälle ja juteltiin. (Se, mitä keskustelimme, on tietysti luottamuksellista.) Lähtiessäni hän sanoi että "voisiks sä tulla toisteki". Sanoin, että "totta kai", ja raavin päätäni. Minulla nimittäin on aika vähän hiuksia jäljellä.
VastaaPoistaOlen onnellinen.
Yönvirkuille.
VastaaPoistaNeil Young piti tätä kappaletta joskus kauneimpana kuulemanaan, se ei alunperin ole hänen tekemänsä. Sopii hyvänyön kappaleeksi.
Riku Riemu: minä juuri mietin että tuuppaappas taas tähän joku youtube klassikko: sinä niitä löydät. (Tämän löysin minä): http://www.youtube.com/watch?v=6EU87jBW_GM&feature=related
VastaaPoistaSitä paitsi minusta on kiva että ihmiset nussivat toisiaan. (Muuallakin kuin Ahvenenmaalla tai Viitasaarella.) Sammapa tuo, tai se.
VastaaPoistaTuon Waitsin kappaleen minä sinulta Mikis joskus löysin, se on kirjanmerkeissäni, melko usein olen sitä kuunnellut.
VastaaPoistaKaikki eivät tietysti Youngista pidä, mutta silti laitan tämän,ehkä sittenkin four strong windsiä kauniimman.
VastaaPoistaHölmöähän se tietysti sikäli on, että me, jotka siitä pidämme, olemme sitä tod.näk.jo paljonkin kuunnelleet. Silti. Kyllä se sen kestää.
Omar Torrez on kyllä... sen kitaran käsittelyn tunnistaa, aina. Sitä rakastaa. Ja youtubesta löytyy muutakin kuin tämä "Dog heart". (joka minun sydämessäni liittyy Bulgakoviin: niin kuin onkin.)
VastaaPoistaKaikki, mikä liittyy Mihail Bulgakoviin, on jotenkin surullista. Oikeastaan epätoivoista.
Tiedän, olen tätä teille ennenkin tyrkyttänyt. Minusta tämä on ihana.
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=829K_B6SLAs
Tuo juttu - siis kun kävin juttelemassa erään ihmisen kanssa - tapahtui eräässä toisessa kerrostalossa, ei tässä missä itse asun. (Talo, jossa itse asun, on pirun rauhallinen. Joskus tuskastuttavankin hiljainen. Hyvä jos aamuisiin kuuluu edes kolinaa kun mummelit etsivät rollaattoreitaan... eipä juuri muuta.)
VastaaPoistaItse olen hiljainen ihminen. Joskus siirtelen shakkinappuloita kun mietin missä niiden pitäisi olla; ei siitä sen kummempaa ääntä lähde. Ja musiikkia kuuntelen kuullokkeet korvilla... esim. Šostakovitšia. Ja tämä, että tramppaan eri blogeissa - kuin aivasteleva valaskala - ei sekään sen kummosempaa meteliä synnytä. (Mitä nyt tuo keskusyksikön tuuletin välillä hurisee.)
Olen havainnut, että monet miehet pitävät erikoisesti kitaran ääntä tunteittensa tulkkina. Mikähän siinä on? Viulun ääntä kukaan tietämistäni ei ihaile yhtä lailla, vaikka viulu se on joka osaa itkeäkin.
VastaaPoistaNuorena jopa hieman kyllästyin siihen, kun kaikilla pojilla roikkui joku Landola kämppänsä seinällä, sängyn takana.
Siinä on jokin semmoinen kuvio, että kitara on miehekäs, sitä sopii pojankin soittaa - kitaraa soittava nainen puolestaan on vähän poikamainen. Pianoa taas ei eikä ainakaan viulua sovi pojan soittaa miehekkyyden kärsimättä. Rummut ovat selkeästi miehinen soitin, samoin torvet ja pasuunat ja iso basso.
Aika hassua tuo sukupuolispesifinen jaottelutaipumus soittimissa.
Voit olla oikeassa, Iines, noista soittimien sukupuolirooleista. En silti usko sinua. Isäni oli hyvin lahjakas muusikko, mielisoitin hänelle oli viulu. Tietysti. (Vaikka kyllä hän soitti mitä tahansa, sai oikeat äänet trumpetistakin.) Hänen kauttaan rakastuin musiikkiin. Itse yritin opetella pianonsoittoa sillä lailla että piirsin lyijykynällä niihin valkoisiin koskettimiin 1,2,3...42. Siis, missä järjestyksessä niitä pitää painaa. (Olin silloin aika pieni.) Isäni kuunteli toisessa huoneessa pimputustani. "Mikko, tempo, tempo!" Minä mitään temposta ehtinyt tietää kun koko ajan minun (pälyilevät silmäni) etsivät että missäs tämän 23 jälkeinen 24 luuraa?
VastaaPoistaEi minusta tullut kuin rumpali. Ja rumpalihan ei ole muusikko. Mutta kostoksi siitä, ettei minusta tullut muusikkoa, opettelin lukemaan nuotteja. Se taas on ihan helppoa.
Ps. Mielisoittimeni (kuunnella) on sello. Ja toiseksi, tietysti, urut.
http://www.tendreams.org/olbinski.htm
VastaaPoistahttp://www.tendreams.org/directory1.htm
VastaaPoistaSiis tuo esitykseni ei ollut mielipide, mikis, vaan koetin kuvata sitä, miten omien havaintojeni mukaan muut suhtautuvat soittimiin. "Muut" tarkoittaa tietenkin karkeaa yleistystä suuren yleisön arvellusta keskimääräisestä mielipiteestä.
VastaaPoistaOmia mielisoittimiani ovat jousisoittimet ja sitten ihan erikseen cembalo, jopa harppu, kaiken uhallakin. Yksi kiva vekotin on myös posetiivi, tykkään kuunnella sitä.
Anonyymi, kiitos linkeistä, tuota alempaa on hauska katsella, kuvat av autuvat hienosti. Ylempää toki myös, mutta kuvat ovat jo tuttuja.
Muistan, kun isäni ensimmäisen kerran (auto- ja televisiokauppias Lahtisen kellarissa) kokeili vetopasuunaa... "mikä ihmeen VETOpasuuna. täytyyhän tätä työntääkin." Se oli elämäni ensimmäinen, ja viimeinen, kerta kun kuulin isäni soittavan jazzia. Hänelle nuotinvastainen soittaminen oli jotenkin väärin; armoa ei saanut edes
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=UmpLtYmSlvM
jota yritin hänelle kehua. Ei, he soittivat hänen mielestään "epäpuhtaasti". Minulla ei ollut siihen vasta-argumenttia.
Ps. Isäni, oikeistolainen ihminen, soitti kyllä - sydämensä riemusta? - harmonilla "Vapaata Venäjää". Mutta pirun puhtaasti!
Iines: "Viulun ääntä kukaan tietämistäni ei ihaile yhtä lailla, vaikka viulu se on joka osaa itkeäkin. "
VastaaPoistaJaa, et sitten tiedä minua.
Ei minulla ollut nuorena kitaraakaan, vaikka siskollani oli. Minä istuin katolla piipun takana ja luin kirjaa.
Olen samaa mieltä tuosta kitara-fetisismistä. Eikö syykin ole aika selvä: a) rokkarit ovat tyttöjen mieleen ja niillä on kitara (tai rumpu) ja b) kun katsoo kitararokkarin soittoasentoa ja liikehdintää, niin... herra siunatkoon... kauhea stondis ja rämpyttelee reiän kohdalta.
Jaa, ja jos nainen soittaa selloa, siitä syntyy heti lesbomaisia mielikuvia? (Voi, kunpa syntyisikin!) Täytyy myöntää, että kun viimeksi kuuntelin livena Jorma Hynnistä - istuin etupenkissä - minun piti pistää silmät kiinni että olisin nauttinut musiikista. (Koska minua oudoksutti katsoa Jorma Hynnisen kitarisoja. Jotka heiluivat.)
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=K32ky0Za1fY
VastaaPoistaTämä on hyvä kipale. Tosin laulajat ovat vähän "flegmaattisia"... sitä paitsi he lopettavat kesken kaiken. Eli äkkiä. No niinhän siinä Utopian toteutuksessakin oikeasti kävi.
Ps. Näkisipä vielä sen päivän (en varmaan näe) että "meitä ei Keisarit enää hoivaa..." Nykyisin Keisari on Markkinavoimat.
Maailma, siis politiikka, on nykyisin jotenkin paljon hahmottomampaa kuin ennen. Kylmän Sodan aikana tiesi ainakin kuka on vihollinen. Nyt ei tiedä edes, kuka on ystävä?
Näinhän sen piti mennä:
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=JO5-hM6xKt4&NR=1
Ei mennyt.
Ps. Mutta kyllä tämä nykytodellisuuskin - jossa pitäisi äänestää perussuomalaisia, että saisi äänensä kuuluviin - on tavallaan irvikuva demokratiasta. En tiedä. (Mutta mitä pahaa minä olen pienenä tehnyt - muuta kuin lintsannut koulusta, ja ampunut rastaita ritsalla - että joku viitasaarelainen Hakkarainen päättää asioistani?)
"Ei minulla ollut nuorena kitaraakaan, vaikka siskollani oli. Minä istuin katolla piipun takana ja luin kirjaa. "
VastaaPoistaTapsa, minäkin istui katolla savupiipun takana ja luin kirjaa. Muita pakopaikkoja olivat tuuhea omenapuu ja pihan perän huussi sekä ullakko, jonne voi kätkeytyä, jos joku tuli hakemaan jonnekin jotakin tekemään.
Tämä ihanuus muuten hivelee kitaraa niin, että menee väreitä joka puolelta.
Jukka Virtanen: ...bzzzzhhhhhhööööö... ja sitten pisteitä, ole hyvä sinä pölhökiintiöllä täällä oleva ensin!
VastaaPoistaTötterstörm: No, totanoin, tossa puna-armeijan kuorossa kitara oli miksattu ihan liian kuulumattomiin, sitä on vaikee tanssia, kun taas Ville Leinonen ylti huimaan virtuositeettiin, etenkin tossa poskilihasten kiristelyosuudessa ja mulkoilussa. Voiks antaa ykstoista pistettä molemmille...miten tää pistekone toimii?
"...rokkarit ovat tyttöjen mieleen ja niillä on kitara (tai rumpu) ja b) kun katsoo kitararokkarin soittoasentoa ja liikehdintää, niin... herra siunatkoon... kauhea stondis..."
VastaaPoistaNo, nämä soittajapojat eivät liene tyttöjen ykkössuosikkeja:
http://www.youtube.com/watch?v=2BiOITZHC8I
Mastodon on parasta metallia tällä hetkellä.
No laitan minäkin sitten yhden. Tohtori Aija Puurtinen ja Pihviluut eivät tässä jää jälkeen Johnny Cashista tai Tapio Rautavaarasta. Äänitys on vähän huono.
VastaaPoistaJos menisin tuon Mastodonin keikalle ottaisin megafonin mukaan ja huutaisin koko konsertin ajan: "Eksä nyt rääpäle saa enempää ääntä siihen vehkeesees?" ja "MITÄÄÄHH, EI KUULU, SOITA KOVEMPAAA!"
VastaaPoistaTuo Rikun mainitsema Neil Youngin esittämä biisi on kaunis ja kuitenkin pohjavire on plussan puolella. Tykkään kovasti joistakin herran vanhoista kappaleista enkä pane ollenkaan pahakseni niiden mollisointuja.
VastaaPoistaSoittimista; kun Iines mainitsit harpun, niin sehän on ihaninta mitä kuulla saattaa! Ja harvoin sitä kuulee livenä. Paljaaltaan. Kuin soljuva puro tai jokin muu ilmavan ihmeellinen.
Minulla on yksi Arto Noraksen itkettävän ihana sellolevy.
Minä olen nähnyt Honey B:n keikalla, kauan sitten. Osasivat ne.
VastaaPoistaThe Balls oli kans hyvä tohon aikaan.
http://www.youtube.com/watch?v=2Kx3IDFvIO8&feature=related
Ballsin laulajasta Marjo Leinosesta minulla on tallessa herkkä muisto. Olivat Ruisrockissa ja keikan jälkeen Leinonen nukahti aurinkoiselle nurmelle hamonen ylös keriintyneenä. Näky oli...ilmava ja sievä.
Jestas, Samuli, mikä mastodonttinen mäiske tuossa linkissäsi! Neil Young on sen rinnalla kuin marttakuoro. (Siis oikeastihan Neil Youngin kipaleet ovat hienoja.)
VastaaPoistaOn mielenkinntoista tämä monien suomalaisten suuri mieltymys heavyrockiin. En paheksu sitä ollenkaan, sillä itsekin pidän joistain hieman melodisemmista kipaleista. Esimerkiksi se Suomen euroviisuvoittaja oli aika hyvä sävellyksenä.
Itse tykkään mm. eri säveltäjien viulukonsertoista, mm. Mozartin, jos pitäisi jokin hieman tarkempi rajaus antaa.
Niinpä tietysti, klassista. Minä muistan, kun lapsena isovanhempieni luona luin uutta suomea ja siinä oli radio-ohjelmissa musiikkiotsikon alle laitettu vain klassinen. Ajattelin, että mitäs saatanan juubaa tämä on!
VastaaPoistaMozartin Lacrimosaa joskus kuuntelen, teki sen kun jo aavisteli, että lacritsin syönti kohta loppuu.
Silloin kun cd-soittimet olivat harvinaisia, minulla oli sellainen. Yläkerran naapurit pitivät kauheaa mekkalaa ja minä yritin turhaan nukkua. Virittelin jättikaiuttimet yläsuuntaan, käänsin volyymit niin täysille kuin sai ja annoin painaa, koko kappaleen mitan urkumusiikkia. Kyseessä on 70-luvun alussa ilmestyneen Rollerball-elokuvan tunnusmusiikki.
No, klassista ei kannata lokeroida valmiiseen eliittilokeroon, Riku. Tuo Mozartin Requiem onkin hyvä esimerkki siitä, että siitä pitää moni, joka ei välitä klassisesta.
VastaaPoistaMinusta tämäkään monelle tuttu klassinen säveleistö ei vaikuta kauhean klassiselta, vaan on vain hivelevän kaunista musiikkia..
Kyllä minä tottapuhuakseni viulunkitkutusta jonkin verran kuuntelen, tuttu tuo vivaldikin on.
VastaaPoistaKlassiseen musiikin hieman petyin murroikäisenä, kun uhrasimme rahamme "tuhmaan elokuvaan", jonka nimi oli "Miehen lempisoitin". Mainoskuvassa miehellä oli alaston nainen, jota oli soittavinaan sellon tavoin. Koko elokuvassa oli yksi ainoa nopea alastonkohtaus, jota ei kerinnyt näkemään, jos juuri sillä kohdalla räpäytti silmiään.
Kukaan ei pysty puhumaan höpöjä kuten Ralf Gothoni ja samalla näyttämään huomattavan viisalta.
Tykkäsin minä kun Jaska soitti Pakarisen Niken kapriisia.
VastaaPoistaMinäkin tykkäsin Paganinin kapriisista! Juurin tuossa aiemmin kuuntelin muuten mainitulta Jaskalta jotakin. Ja Paganinin viulukonserttoja sain joskus joululahjaksi.
VastaaPoistaPiti ihan tarkistaa, mikä kapriisi tarkkaan ottaen on. Huvittava Google: ehdotti itse kesken prosessin "kappahlia" hauksi. Näin kaupallinen on maailma!
Niin, se kapriisi oli lyhyt, eloisa ja vapaamuotoinen musiikkikappale.
Juutuubista niitä Pakarisen Niken kapriiseja löytyy enemmänkin, vaikkapa Menuhinin Jehun esittämänä.
VastaaPoistaTykkään minä noista, rakastankin, mutta lopulta tulee aina tunne: Hurriganesia tähän väliin!
Joku on keksinyt että olisin kommunisti. Kiitos kohteliaisuudesta, se ei pidä paikkaansa. Luin - no en nyt ihan kirjan ilmestymisvuonna mutta kumminkin jo vuosikymmeniä sitten - Emma Goldmanin kirjan "Vuoteni venäjällä". (Sitä ei vielä silloin saanut edes suomeksi, piti tankata saksaksi. Mutta jotain ymmärsin.)
VastaaPoistaMinä olen aina uskonut, ja uskon yhä - sen verran minussa on idealismia vielä jäljellä, ja romantiikkaa - anarkosyndikalismiin. Se, jos asian ymmärtää oikein, on likipitäin vastakohta kommunismille.
Mutta työväenlauluja on kiva kuunnella! Niissä on Ryhtiä. Ja Runoutta. Vrt. ns. "Suojeluskuntalauluja"... niissä hengittää hikinen lehmä. Joka työntää kielen sun korvaas.
Ai, että miksi minä täällä keskellä aamuyötä kukun? No, en minkään takia. Heräsin äsken ja kävin kusella, aloin ajatella, avasin tietokoneen, kohta suljen sen, ja meinaan mennä takaisin pehkuihin.
VastaaPoistaHyvää Yötä.
Paitsi tämän sanon vielä... kun pääsee näpäyttämään suomenkielenmaikkaa.
VastaaPoista"Niin, se kapriisi oli lyhyt, eloisa ja vapaamuotoinen musiikkikappale.
Miten niin oli? (Siis miksei ole enää?)
Mikis, mikis, saa minua näpäyttää, mutta kun minulla on hyvä selitys.
VastaaPoistaEn nimittäin halua edelleenkään luopua imperfektistä, oli-muoto on luotu tuohon palauttamaan lukija takauman jälkeisen tilanteen hetkeen, rinnalleni.
Minähän vein lukijaa sivupoluille horisemalla keskelle asiaa Googlen tarjoamista hakuvaihtoehdoista (kappahl, horisin koska se tarjoomus oikeasti huvitti minua).
Haluni oli palauttaa lukija kanssani tuohon hakuprosessin tuokioon takaisiin, siksi oli eikä on.
Mutta, mikis, ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Et sinä väärässä ollut etkä ole, mutta en minäkään. Minulla oli pyhä tarkoitus, ja sinulla looginen kielioppi.
(Aikamuodot ovat muuten hankalia. Kun korjaan omia tuotoksiani, mietin usein, minkä aikamuodon tähän panisin. Usein joudun muuttamaan pitkienkin rupeamien kaikkien verbien ajat. Kerrankin vaihdoin kolmestakymmenestä sivullisesta horinaa kaikki imperfektit preesensiin saadakseni tunnelman tiheämmäksi.)
Hei,
VastaaPoistaEinesbaarissa on nyt julkaistuna uusi kirjallisuusesittely, Kuunkuiskeen kirjoittama alustus Paul Austerin Illuusioiden kirjasta. Myös Tapsan kirjoittama alustus Riikka Pulkkisen Rajasta on valmis ja tulee kohtapuoliin.
Käykääpä lukemassa. Sivupalkista pääsee sekä Einesbaariin että yksittäisiin keskusteluihin.
Minä puolestani sen Ystävyyden talon alustuksen lähetän ensi viikon puoleen väliin menessä.
VastaaPoistaRiku,
VastaaPoistaon vain hyvä, että jutut ajoitetaan hieman porrastetusti, etteivät kaikki tule samana päivänä. Jokaiselle jutulle jää näin uutuusaikaa edes muutama päivä. Ei siis kiirettä vielä!
Yritän malttaa mieleni ja lukea ensin itse Illuusioiden kirjan tai ainakin puolet siitä, ennen kuin tutustun Kuunkuiskeen esittelyyn. Tekisi kyllä jo mieli kurkistaa sitä.
VastaaPoistaMuutamat ensimäiset neljäkymmentä sivua ovat olleet kiinnostavia. Tosi hyvä kirjavalinta!
Minua hieman hävettää, että Illuusiot ovat itsellänikin vielä kesken, sillä sain juuri himoitsemani Lintukuvauksen käsikirjan, joka on iso ja paksu ja jota ahmin toisin kuin romaaneja.
VastaaPoistaIlluusioita pitää lukea toisella tapaa pysähdellen, teos on tiivistä kerrontaa, jossa mieluusti viipyilee.
Minäkin vasta aloitin Illuusion, vajaat sata sivua takana.
VastaaPoistaOuto sattuma muuten, että senkin päähenkilö on kirjallisuuden professori.
No niinpäs onkin Rajassakin kirjallisuuden professori. Panen kohta tämänkin esittelyn Einesbaariin, jonka ilmiasua on hieman piristetty.
VastaaPoistaMuuten, huomasitteko, mikä leffakulttuurin helmi tulee Teema-kanavalta kohtapuoliin, klo 18.08?
PS
VastaaPoistaMikälie taas Bloggerissa, minulta häipyi pidempi kommentti taivaan tuuliin, kun en päässyt kirjautumaan blogiini. Ei ottanut kommenttia, vaikka tyrkytin useita kertoja, vaan antoi vain virheilmoituksia. Nyt otti taas nikottelematta.
Kaikki Chapen pitkät leffat ovat upeita. Kaupungin valoissa loppukohtaus on ihan tavattoman kaunis.
VastaaPoistaElokuvan teko ei silti Chapelle ollut rallattelua, tuotakin teki kolme vuotta, akankin joutui välillä erottamaan ja pakosta takaisin ottamaan, kun homma muuten ei edennyt.
Brando sanoi joskus myöhemmin, että Chape on yksi ilkeimpiä tapaamiaan ihmisiä.
Tiesi kuitenkin mitä teki, kaupungin valoissa yhtä kohtausta hierottiin kolmesataa kertaa ennenkuin mestari oli tyytyväinen.
Parempi olisi ehkä sanoa, että tiesi mitä halusi tai ainakin sen mitä ei halunut.
VastaaPoistaMinä en nyt nähnyt elokuvaa, mutta muistelen että loppu jää auki, juuri siksi se on niin kaunis. Päättyy, kun näkönsä takaisin saanut nainen tunnistaa Chapen kättään tunnustelemalla.
Tämän jälkeen hänelle ei jää muuta mahdollisuutta kuin antaa Chapelle toinen kolikko, esittää joitain tekosyitä tai muita. Joka tapauksessa tuon jälkeen he eroavat, eivätkä näe enää koskaan, epäsuhta, säätyisyyden ero on liian suuri.
Loppu olikin kaunis, ja ehkä juuri siksi, että siinä varsinainen sydänten hyvä voitti niin täydelleen, että se riitti ilman klassista happy endiä. Sitä paitsi avoin loppu oli niin taitavasti rakennettu, että katsoja lopetti sen itse.
VastaaPoistaMinun loppuni olisi kyllä sellainen, että nainen auttaisi nyt vuorollaan miestä, sillä hän odotti miestä niin kovasti ja halusi juuri tämän, ei ketään muuta. Molemmathan olivat alunperin aika köyhää säätyä.
Olen samaa mieltä.
VastaaPoistaJos Chaplin olisi laittanut tuon minun kertomani inhorealistisen, tai minkä tahansa ratkaisun, olisi loppu ollut paljon huonompi.
Ja tykkäänhän minäkin sen ajatella tuolla tapaa romanttisesti, järki vain kertoo ettei sellainen ole tästä maailmasta. Ehkäpä juuri siksi erilaisia romeo ja julia tarinoita on maailma pullollaan.
Yhden version loppukohtaus tuosta roomeosta ja juuliasta voisi olla sellainen, jossa roomeo ottaa pultit ja tähtäilee pyssyllä perään: "Sinä uskoton ja petollinen juulia, minä ammun sun päähäsi kuulia!"
Jos oli muuten elokuvan loppu kaunis - Kaurismäen esittelyn mukaan jopa kaunein mitä elokuvahistoriassa on - niin oli alkukin hyvä, ehkä parasta mitä on.
VastaaPoistaTarkoitan sitä patsaanpaljastustilaisuutta, jos joku muistaa tai ylipäänsä on nähnyt tämän Chaplinin Kaupungin valot -elokuvan. Nauratti silmät vesissä. ja loppu itketti silmät vesissä.
Vaan onpas jumalaisen kaunis aamu!
Patsaskohtauksen tiesin jo ennen elokuvan näkemistä, veljeni elokuvan näki ennen minua ja kai silmät ymmyrkäisenä siitä kertoi.
VastaaPoista"Citylights", kuten muutkin Chapen leffat, löytyy pätkinä juutuubista, ulkomaankielikään ei tässä haittaa, koska on "äänitehosteilla varustettu mykkäelokuva".
Täytyy myöntää että viime vuosikymmeninä en juuri elokuvateattereissa ole käynyt, edellinen kerta taitaa olla viimeinen Turpauuno-elokuva.
Chaplinin kokopitkät ja paljon muuta kävin pikkunappulasta alkaen katsomassa tuolla.
"Nykyajan" näin joskus vähän yli kymmenenvuotiaana, siinä parasta, yllätys yllätys, minusta oli se hienon romanttinen rakkaustarina! Nimeään en silloin tiennyt, mutta Paulette Goddardiin rakastuin, enkä koskaan häntä voi unhoittaa.
Jos hän olisi näytellyt "Kaupungin valoissa", elokuva olisi kavunnut asteikon yläpuolelle.
Ai kuka ihmeen Paulette Goddard?
VastaaPoistaLöytyy tästä kohdasta 1:40 alkaen.
Nyt olen jo kyynisyyden pilaama, alkoi naurattamaan kun Paulette tuossa hoitaa lapsia, jotka ovat "pikkusiskojaan".
Siis nauran joskus ääneen näitä mykkäfilmejä. Saisi tulla telkustakin jatkuvalla syötöllä, isolta näytöltä.
VastaaPoistaJotenkin monet Chaplininkin filmit ovat paremmin tehtyjä ja antavampia kuin vaikkapa jotkin kalliilla rahalla tehdyt toimintaräiskeet. Mihin on kadonnut huumori?
Ihmiselle tekisi ehkä hyvää katsoa busterkeatoneita ja chaplineja ja ohukaisia ja paksukaisia. Paulette Goddard muuten on kyllä aikamoisen kaunis nainen.
Chaplineista löytyvät kaikki elämän suuret kysymykset, yhteiskunnankin perusasiat, vaikka Suomalaisen Pöljö myöhemmin irvaili elokuviensa muuttumisesta lasten materiaalista taiteeksi.
VastaaPoistaPöljö on se mies, joka osoitti sormella ja sanoi: Kattokaa vitsi, ehe, ehe!"
Chaplineista jaksaisin vaikka kuinka paljon, mutta mieleeni tulivat nuo hauskaa hauskemmat presidentivaalit, joihin lisäpanoksensa on nyt luvannut antaa Sari Essayah: "Jos ette ota, lähen käveleen!"
VastaaPoistaVähän meni maku koko hommasta, kun Sarin valinta on niin selvä.
Jo aiemmin kansakuntaa palvelemaan, näin uhrautuen, ovat lupautuneet lukuisat huumoriveikot ja kuoliaaksinaurattajat.
Heittäydyin aiemmin selälleni nauramaan ja jalkojani heiluttelin, kun jostain luin väitteen, että yliopistoväen ja muiden ällikkäihmisten suosikki vaaleissa on pitkän linjan alemman tason rauhanneuvottelija, joka koulutukset on jättänyt kokonaan väliin.
Korjaan: ei jättänyt väliin kuin sen tylsän osuuden: oman opiskelun, siirtyi suoraan opettamaan muita.
VastaaPoistaEikö presidentinvaalissa ole aikarajaa, jolloin kaikkien ehdokkaiden on oltava selvillä ja aikaa, josta alkaen vaalimainonnan voi aloittaa?
VastaaPoistaNyt uusia ehdokkaita pomppii kisaan mukaan, kun toiset jo käyvät vaalikiertueilla ja esiintyvät messuilla? Sekavaa!
Joka tapauksessa minusta olisi hienoa, jos Suomeen valittaisiin maailman ensimmäinen homoseksuaalinen presidentti! Ehdokas sattuu muutenkin olemaan kaikin puolin hyvä ja edustava, sillä eihän tässä kisassa puolue ratkaise mitään.
Mutta Iines, jos animaatiotaiteilija Lillqvistia on uskominen, niin meillä on ollut jo homopressa.
VastaaPoistaToisaalta tietysti, kun viimeinkin on murrettu tohtorimuuri, niin miksi tyytyä maisteriin ja juristiin eli miksei ylioppilaskin kelpaisi. Seuraavaksi sitten ensimmäinen amispressa tai tarkkispressa...
Mutta olisiko aika keksiä kunnon sloganit kaikille ehdokkaille?
Sari – kävelevä katast... hmmm... se sopisikin paremmin Väyryselle...
Mannerheimillä taisi se Lillqvistin esittelemä korsetti olla samasta syystä kuin John Kennedyllä, selkävaivojen vuoksi. Ja ei Mannerheim ollut ainakaan julkisesti homoseksuaali.
VastaaPoistaNyt olisi oiva tilaisuus luoda kunnon tunnettuutta Suomelle, jos valittaisiin Haavisto. Lopulta on ihan sama, kuka valitaan presidentiksi, sillä varsinaista päätäntävaltaa demokratiassamme käyttää kuitenkin parlamentaarinen eduskunta. Presidentti on lähinnä Suomen julkinen keulakuva.
Ai niin, käykääpäs lukemassa Einesbaarin uusi, Tapsan kirjoittama Pulkkisen Rajan esittely! Myös Illuusioiden kirja -alustus on valmiina.
VastaaPoistaPS Noita sloganeita täytyy vähän miettiä. Essayah on kyllä mielenkiintoinen slogannettava.
Niin, se on se, joka minua huvittaa.
VastaaPoistaHaavistolla on miellyttävä olemus, mutta tekemisistään, mielipiteistäänkään ei monikaan tiedä juuri mitään. Eikä sen silloin väliä, kun ratkaisu on tehty yhden asian perusteella. Usein sanotaan ettei ihmistä saa yhden asian perusteella tuomita. Ilmeisesti asia on täysin hyväksyttävä, jos yhden asian perusteella tuomitsee myönteisesti?
Essayah: Kävellen politiikkaan, juosten pois!
Ei minulla Haavistoa vastaan mitään ole, enhän minäkään hänestä mitään tiedä. Kättelin vain ensin nuo köykäisen sarjan kandidaatit pois, Bideestä en edes vaivaudu sanomaan mitään.
VastaaPoistaLoppu sortin sakki onkin sitten riemuisaa grazy-komediaa.
Sauli - Kitisevä sarana!
Mykkäfilmeissä on taikaa!
VastaaPoistaRiku, hopi hopi kirjastoon - Illuusioiden kirjassa puhutaan yhdestä mykkäfilmitaiturista! :)
Kuunkuiske,
VastaaPoistayritän mutta luulen sillä olevan varauslistaa,- katsotaan. Kun olette kertoneet, että kirjan omaksuminen kestää pitkään, luulen että minä saan kommenttini valmiiksi vasta kevätalvella 2015.
Minusta se on ahmittava kirja!
VastaaPoistaHengästyttävää kuvausta jota ei malta pysähdellä fiilistelemään - paitsi ehkä toisella lukukerralla!
Öitä!
Jos lukee niin kuin Kemppinen sanoo ainakin itsellään hyvän kirjan lukemisen tapahtuvan: raskaasti, pysähdellen, niin kyllä lukeminen kestääkin. Minua miellytti se, että lukeminen ei ole nähtävästi kirjailijoillekaan mikään helppo nakki.
VastaaPoistaAusterilla on nähtävästi tapana olla hyvin tarkka ja selvittää monet yksityiskohdat juurta jaksain. Kun lisäksi asioiden jaksotus ja kappalerakenne on melkoisen raskas, tämä asettaa kyllä lukijalle haasteita huolimatta siitä, että tekstin palkitsevuus voi olla melkoisen suurta.
Minulla on tapana lukea siis Austeria pala kerrallaan, Auster ei taida olla minun lempikirjailijani, vaikka pidän hänen ilmaisutavastaan ja näen hänen lahjakkuutensa.
Yleissivistykseni on melko heikko joudun usein toteamaan, vaikka seuraan kaikenlaisia asioita - olen ehkä sellainen "kiinnostunut kaikesta, mutta ei mistään".
VastaaPoistaHuomasin, että Austerin kirja on ilmestynyt jo aikaa sitten, ei olekaan uutuus kuten luulin. Kaksi näkyy kotilainaamon hyllyssä paikallaan olevan.
Riikka Pulkkinen kuulemma joutui ottamaan jostain kirjastaan lisäpainoksen, kun halusi siihen pilkun paikkaa muuttaa. Hmmmmh..,..
Saan todennäköisesti Austerini loppuun tänään, joten kommentoin sitten suoraan baaritiskillä.
VastaaPoistaIhan mielenkiintoinen kokemus.
Haavistoa vastaan minullakaan ei ole mitään. Itse asiassa hänen nykyiset mielipiteensä monesta asiasta eivät ole kovin kaukana omistani. Pragmaattinen vihreä poliitikko siis, Oden tapaan, ja sellaiset ovat minusta luotettavia.
Riku: "Riikka Pulkkinen kuulemma joutui ottamaan jostain kirjastaan lisäpainoksen, kun halusi siihen pilkun paikkaa muuttaa."
VastaaPoistaEi voi olla totta?
Tai siis sen on oltava Totta, sillä Rajassa minua häiritsi alussa väärä pilkutus, vaikken siitä maininnutkaan.
(Muitahan Riikalla ei vielä olekaan?)
Se on nykykirjailijoidemme helmasynti (tämä ei ole vihje). Saatana, etten paremmin sano. He ovat olevinaan niin sanataiteilijaa, niin sanataiteilijaa, että luovat muka omat pilkkusääntönsä.
Tekisivät ensin yhden virheettömän kirjan ja diivailisivat vasta sitten.
Tämä urputus kuuluisi ehkä baariin. Ehkä urputan sielläkin, kun ehdin.
Tapsa,
VastaaPoistano jos oikein tarkkaan otetaan, kyseessä saattoi pilkun lisäksi olla pari pistettäkin.
Aika hyvä selostus asiasta tässä.
Se on Totta, tai ei.
Tapsa, niin samaa mieltä pilkutuksesta! Minäkin huomaan sen, ja väitän, että jokainen huomattu pilkkuvirhe ärsyttää ja vie tekstin uskottavuutta.
VastaaPoistaPilkut ovat nimittäin hyvin loogisia, niillä on ajatuksellisellisuuteen pohjaava lauseopillinen tehtävänsä, toisin kuin useissa muissa kielissä, joissa on taukopilkutus.
Minua jaksaa hämmästyttää väärässä paikassa oleva tai selkeästi puuttuva pilkku jopa arvovaltaisten ja kirjallisia meriittejä keränneiden henkilöiden kielessä. Se on särö kirjailijakuvassa. Suosituista kirjailijoista mm. Jari Tervolla oli uskomattomia pilkkuvirheitä.
Siirryn rakastamaan pilkkuja baariin.
VastaaPoista