Hiljaista haikuilua

25.10. Edellisessä keskustelussa on käyty hiljaista ja hieman verkkaista haikukisaa. Tai kisaa ja kisaa, on vain haikuiltu omaksi iloksi, erään kommenttikirjoittajan sivulauseessa heittämästä vinkistä .

Tämän kirjoittajan mukaan nimittäin kelvollinen haiku syntyy kuin suomalainen kansanlaulu. Ensin otetaan yleinen asia - "Taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä ja täynnä" - ja sitten vedetään se henkilökohtaiseksi - "Niin myös nuori sydämeni ajatuksia täynnä". Kolme riviä istutetaan tavulukukaavaan 5 - 7 - 5.

Tällaisia haikuja syntyi yllä mainittujen kansanlaulun säkeiden pohjalta - runot ovat eri kirjoittajien. Minua nämä runot elähdyttivät suuresti, joten tarjoan ne tässä teillekin. Olkaa hyvä, lokakuun lopun pimenevän illan iloksi, hiljaista haikuilua:

1
tuolla pilvi ja
sen sinessä yön tähti.
sydän ei yllä.

2
Sydämenikö
se tuikkii tuhansissa
tähtisilmissä?

3
yö vaihtaa taivaan
astun uusiin virtoihin
vaihdun minäkin

4
Tähtinen taivas
sinistä ja valkoista
sydämet pohtii

5
Taivaan tavarat
tähdet sekä lampahat.
Toiveet, unelmat!


26.10. Pimeys ja hämärä lähenee. Sunnuntaina jysähtää talvikaamos päälle, kuin maapallo Atlaksen harteille, ja Atlas lysähtää toisen polvensa varaan. Taivaan ja maan väliin jää päivä päivältä kapeampi valon rako.

Lokakuu on vuoden pisin kuukausi, tunnin pidempi kuin mikään muu kuukausi. Satakunnassa on pellot vedetty jo savisille viilloille, joiden välissä on ruskeaa vettä. Marraskuussa maa on marras, eli kuollut, maa lumen tulla.

Suomessa kaikki on kai hyvin. Ihmiset varustautuvat talvea ja pimeitä päiviä varten kuin majavat talvipesäänsä. Pihoja haravoidaan, mätiä lehtiä kärrätään pois ja kotiin hankitaan kynttilöitä ja lyhtyjä, ikään kuin lämmikkeeksi.

Marketissakin oli pitkä laiha mies, varmaan yhdeksänkymmenen kieppeillä. Hänellä oli lyhyt harmaa tweedkuvioinen puvun takki ja jalassa mustat verryttelyhousut valkoisin pystyraidoin. Hän ähisteli energiansäästölamppujen edessä, katseli pakkauksia, käänteli ja väänteli niitä. Kenties entisaikaiset hehkulamput oli jo myyty loppuun. Tulimme kassalle yhtaikaa ja asetuin miehen taakse. Hänellä ei ollut muuta ostosta kuin se yksi energiansäästölamppu. Hän maksoi kolikoilla eikä osannut väistyä, vaan haparoi rahapussinsa kanssa vielä kun oli saanut kuitin. Jono takana seisoi, minä etunenässä. Miehestä lehahti voimakas oksennuksen haju. Olisinkohan ollut hyvä ihminen, jos olisin kysynyt, tarvitseeko mies apua? En kysynyt lamppuhyllyllä enkä kassalla.

Minusta ei taitaisi olla hyväntekijäksi eikä kirkkokuoron laulajaksi. En tosin ajatellut miehestä mitään pahaa, paitsi se oksennus kyllä etoi kurkunpäässäni, ja minun piti keskittyä ihan olemiseeni vaan etten yökkää. Mielessäni punoin kyllä tarinaa miehestä. Hän ei voinut olla vanhainkodin asukki, koska yhdeksänkymppiset vanhainkodin asukit eivät käy marketissa hehkulamppuostoksilla. Hänellä ei myös voinut olla vaimoa. Hänen täytyi olla hyvin yksinäinen mies huoneissaan. Harmaa tweedtakki kieli menneestä tyylikkyydestä. Lampun osto todisti, että mies on talonsa herra. Onneksi kukaan hyväntekijä ei osunut paikalle viemään mieheltä tätä uskoa.

(Juliste Rafal Olbinski )

Huom. 1 Tuotapikaa Einesbaariin tulee kolme uutta kirjakeskustelua!
Huom. 2 Lisäsin yhden tänään tulleen haiun tuohon eilisten satsiin. Päivämäärä ei siis täsmää ensimmäiseen haikuun.