Pekka Halonenhan eli 1865 - 1933, ja hänet tunnetaan etenkin talvisista luontoa ja lumista maisemaa kuvaavista maisemamaalauksista sekä kansallisromanttisista suomalaisaiheista ja upeista alttaritauluista. Ilmastonmuutoksen uhatessa Halosen luontokuvat, ja etenkin talviset metsäkuvat ovat entistä ajankohtaisempia, ja se selittänee osaksi innostusta näyttelyn pystyttämiseen. Näyttely kestää ensi vuoden helmikuun loppuun asti.
Halosen näyttelystä kuullaan ehkä myöhemmin enemmän suomalaisessa mediassakin. Toivottavasti lehdet kirjoittaisivat tästäkin ajankohtaisesta suomalaisesta kulttuuritarjonnasta edes puolet siitä, mitä Sanna Marinin kirjoittamasta kirjasta.
En ole lukenut Marinin teosta, mutta luen toki, jos sen käsiini kirjastosta saan. Minua kiinnostaa Marinin käyttämä kieli ja omasta itsestä piirtyvä kuva. On vain sääli, että teos on käännöskirjallisuutta. Toki ymmärrettävää, sillä teos lienee suunnattu maailman markkinoille.
Se mikä minua ihmetyttää Marinin teoksen vastaanotossa, on havainto siitä, että Marinin kulttimainen palvonta alkaa hiipua, sillä teoksen saama kritiikki on ollut todella lyttäävää joka puolella, myös ulkomailla. Esimerkiksi tämän aamun MTV3:n pöllöraadin varsin pätevät keskustelijat ruotivat teoksen sisällöltään lähinnä turhaksi. Tämä ”turha” on minun tulkintani kriitikoiden puheesta.
Vaan vielä elää Marin-kultti jossakin Yhdysvalloissa ainakin jonkin suomalaismedian tulkitsemana. Kun Marinilta kysyttiin ohjetta Trumpille, nerokas ja omaperäinen lausahdus kuului: Trumpin ei pitäisi uskoa Putinia. Amerikkalaisyleisö oli median mukaan hurmaantunut ja taputti neronleimaukselle.
Niin tai näin, jäämme odottamaan median tarkempaa selostusta Pekka Halosen näyttelyn vastaanotosta Pariisissa. Petit Palais -museossa käy viikoittain jopa 20 000 näyttelyvierasta.
(Valokuvasssa Pekka Halonen, Halosen maalaus lehtiartikkelista yllä olevassa linkissä)
