Hallituksen vika!

- 1 -
Päivä on pilvinen ja harmaa.
Hallituksen vika!

Antti Rinne on ehdottanut verojen korotusta. Hän voisi olla messissä sellaisessa hallituksessa,
joka ajaisi asiaa.
Kylläpä meillä on hyvä opposiittio.

Veronmaksajain keskusliitto sanoo,
että Suomessa on korkeampi verokanta
kuin muissa Euroopan maissa
ja että verot ovat kiristyneet kolmena viime vuonna
ja että se tie on kuljettu loppuun. 

AKT uhittelee yhteiskuntasopimuksen kanssa. Posti lakkoilee.
Yhteiskuntasopimus ja jouluposti ovat vaarassa.
Siitäs saat hallitus.


- 2 -

Finlandia-voittaja Laura Lindstedt haukkuu kiitospuheessaan
hallituksen ja pöljät ihmiset.

14-vuotiaan raiskauksesta epäilty
turvapaikanhakijaksi lehdistön epäilemä
pidätetään epäillen.
Joku nainen kysyy jossain, miksi epäillyn syntyperä pitää paljastaa.
Hallituksen vika!

Poliisi sanoo, että mitään ei saa sanoa
ja että kaikki on epäilyä. 

Lausuntoja ei anneta, mutta  poliisi epäilee epäilyttävän 14-vuotiaan
ja raiskaajaksi epäillyn tunteneen toisensa,
mitään emme kuitenkaan kerro,
painottaa polliisi,
repikää tästä.

Lenkkeilijätytön murhaamisesta epäilty piip-syntyinen huppupää
tuomitaan elinkautiseen.
Etelä-Sveitsissä tehdään lakimuutos:
burkan käytöstä ja huputtautumisesta saa sakot.
Hallituksen vika! Perinne pilalla!


- 3 - 

Aarnio on päässyt vapauteen.
Kaipaa Hesen ateriaa ja syö papusoppaa palvilihalla asianajajansa kanssa.
Lehdistö kysyy, mitä teit illalla ja mitä olet kaivannut ja miltä nyt tuntuu. 

Aarnio ei vastaa, että olin saunassa ja otin vaimon kanssa saunakaljan.
Toimittajat kysyvät lisää tärkeitä kysymyksiä.

- 4 -
Kahdeksanvuotias sairastui rintasyöpään.

Ennuste on heikko.
Hallituksen vika!
Juha Valjakkala jatkaa pakoaan.

Valtion velkaa mittaava kello rikkoo 100 miljardin rajan.
Niinistö lupaa vähentää päästöjään.
Nyt pitää välttää hätiköityjä päätöksiä.
.

(Maalaus Michael Sowa)

Pieni ruusulaulu

Minulla oli nuorena ystävä, tai oikeastaan minulla ja siskolla oli samanikäinen sisaruspari ystävinä. Ja jos totta puhun, meillä molemmilla sisaruspareilla oli vielä kolmaskin siskopari ystävinä. Kunkin parin  isotsiskot olivat samalla luokalla, samoin me pikkusiskot. Saatoimme mennä kaikki yhdessä joskus elokuviin katsomaan Beatlesiä tai Lallintalolle, mutta muutoin me pikkusiskot olimme keskenämme, samoin isotsiskot.

Yhdellä isosiskolla oli ajokortti. Ja voi sitä eau de toiletten, deodoranttien  ja halpojen meikkien tuoksua pienessä autossa, kun vedeltiin viimeisiä voidepuutereita naamaan ja suihkeita kainaloon ja köröteltiin vatsanpohja kutisten kohti Köyliötä huulet töröllä. Lalliksen pihalla jätettiin villatakit autoon ja mentiin sisään hameissa. Minulla oli orastava Marimekko-kausi, vaikka mekot olivat kalliita eikä meillä ollut koskaan rahaa. Jostain oli kuitenkin saatu pala kangasta ja teetetty ompelijalla minulle hihaton putkimekko, jonka selkäpuolelle oli ommeltu väljä huppu. Kangas oli Fandango.

Lalliksella oltiin täysin sen varassa, hakivatko pojat tanssimaan. Elleivät, oli seinäruusu. Paitsi tyrkyt eivät olleet, sillä he tanssivat lehmäparissa näyttääkseen taitojaan pojille. Me emme tanssineet lehmäparissa, vaan kestimme kohtalon urheasti, ellei haettu. Tyttöjen tarjokasmuuri oli pitkänä rivinä pitkin seinää ja poikien vastapäätä, keskellä lattiaa. Tyttöjen muuri oli liikkumaton, poikien muuri vyöryi hitaasti kohti tyttöjä. Kun ensimmäiset rytmit kajahtivat, oli oltava eturivissä, jos mieli tanssia. Välillä tyttömuurissa oli tönimistä, kun osa rynni takaa tyrkylle. Kiihkeimmällä soidinhetkellä tyttömuuri läheni poikamuuria kuin rivitanssissa, vain jalat liikkuivat, ylävartalot olivat liikkumatta, ja kädet. Tyttörivin taakse jäi lopulta leveä tyhjä tila ennen seinän vieren tyhjää penkkiriviä.

Kun näytti siltä, ettei kukaan hae, alkoi jäljelle jääneillä peruuttaminen taaksepäin pois silmistä. Sekin tehtiin yläruumis halvantuneena, niin ettei peruuttamista huomannut. Siitä oli sitten helppo laskeutua huomaamattomasti seinäruusuksi istumaan, josta asemasta käsin sopi hymyillä tanssiville ja vilkuttaa iloisesti - ihanaa hei hei vaan  - ystäville tai käydä naisten vessassa lisäämässä meikkiä. Tästäkin on monella kokemusta, paitsi täysluntuilla, ja itse panin satunnaisen seinäruusuuden rillien syyksi. Pojat eivät tykänneet silmälasipäisistä vakavista tytöistä. Huomasinkin selvän eron, kun jätin rillit laukkuun ja heitin huoletonta huulta ystävien kanssa siinä aivan eturivissä. Jo napattiin tanssimaan! Toisaalta ensirakkauteni myöhemmin valloitti minut sanomalla ensi repliikikseen: Sinä sitten näytät viisaalta noitten rilliesi kanssa. Siitä tulikin sitten meikäläisen oppikoulu kohti edistyksellistä maailmankatsomusta. Tai niin ainakin luulin.

Tie ei ollut kuitenkaan ollenkaan ruusuinen eikä ruusulauluja laulettu, vaan korvissani soivat työväen marssit, Bob Dylan, Joan Baez, Pete Seeger ja kauneimmat venäläiset laulut, jotka kertoivat siitä, miten se on työmies, joka pitää maailmankaikkeutta harteillaan. Maailmankatsomukseni muuttuikin duunarisentriseksi, kun oivalsin perusasiat. Punaruusuja oli korkeintaan toverin haudalla.

Tapa hyödyntää digitaalisia laitteita

Nuoret ovat väsyneet kouluun, kertoo Suomen Akatemian tuore tutkimus. 

Koulun merkityksen kadottaneet oppilaat kokevat tutkimuksen mukaan monenlaisia pettymyksen tunteita, ja päällimmäiseksi on noussut nuorten huoli siitä, että heidän oma tapansa hyödyntää digitaalisia laitteita ei vastaa koulujen käytäntöjä. 

Tämä on varsin uskottavaa, sillä useimmissa kouluissa on vielä käytössä ajastaan jälkeen jäänyt kateederivetoinen opetus, jota elävöittävät korkeintaan havaintovideot ja - pyhä jysäys - Power Pointit. Harva opettaja ymmärtää sallia kännykän monipuolisen maailman, ja vielä harvempi ymmärtää mitään kuulokkeiden teknisen laadukkuuden nautinnoista. Eikä puhettakaan kehittävistä nettipeleistä. Tai ruokailusta Mäkin tilauspalveluna koulun laskuun, sillä eivät kaikki syö kalapuikkoja tai kasviksia.

Me teimme muutama vuosikymmen sitten viittauslakon, kun olimme uupuneita kouluun. Se oli kivaa, ja Jalosen Jukkakin  nosti päänsä käsivarsien välistä. Jaksoimme seurata opettajan reaktioita odottaen räjähdystä, jota valitettavasti ei tullut. Pekka ehdotti pehmustettuja tuoleja kouluun, ja sitä nauroi pitkään koko opettajainhuone ja kohteliaisuudesta jokunen mammanpoikakin.

Alakoulussa kun uuvuimme odottamaan terveydenhoitajaa, joka tuli rokottamaan luokkaa tuberkuloosia vastaan, opettaja käski painaa pään pulpetille ja olla hiljaa. Sitten hän lauloi meille Jeesus-virren. Ei se kauheasti virkistänyt, mutta se sitten taas virkisti, kun terveyssisar tuli ja huudahti, että paidat pois, yläpää paljaaksi, tytöt ja pojat. Moni ujosteli aluspaitaansa ja Kermisen Sirpa pillahti itkuun. Isolla neulalla pistettiin rintaan ja käskettiin katsoa, tuleeko näppylät. Piti tulla, ja minulle tuli. Tämä on ehkä virkein muistoni kouluajoilta. Toinen kirkas hetki oli se, kun annettiin läksyksi a ja i. Olin innoissani. 

Lukiossa olin jo varsin uupunut ja virkistyin lopullisesti vasta, kun pääsin koulusta pois. Tuolloin en vielä tiennyt, että palaisin joskus koulumaailmaan uuvuttamaan osaltani oppilaita. Nyt kaipaan näitä tylsiä aikoja, kun odotti aina seuraavaa lomaa, varsinkin kesälomaa. Yksi kollega oli niin väsynyt keväällä, että oli sanonut luokalleen, että nyt mää teistäkin perkeleistä pääsin. 

Kuten riveiltä voi lukea, yhdyn täysin siis tuohon nuorten uupumukseen. Kouluista tulisi tehdä toiveiden tynnyri. Pitäisi olla rauhallisia vetäytymiskoppeja ja enemmän koneita ja kaikkea kivaa digiä. Äidinkielen tunneillakin voisi jokainen pitää omaa julkista blogia ja kilpailla vaikka sillä, kenellä on paras blogi. Parhaan numeron saisi se, jolla olisi suurin kommenttien määrä.


(Valokuva teoksesta Suomi 75, itsenäisen Suomen historia 2)