Viimeksi Kielipoliisi kirjoitti diskursseista, jotka pompahtivat vasten kasvoja vähän jokaisesta vakavasti otettavaksi tarkoitetusta tekstistä. Nyt diskurssit ovat unohtuneet ja kieli tältä osin rauhoittunut. Haaviin on osunut sen sijaan titteleiden ja ammattinimikkeiden huolimaton ja epätäsmällinen käyttö.
SDP:n entinen kansanedustaja Mikko Elo syytti nimittäin muutama päivä sitten ministeri Krista Kiurua valetittelin käyttämisestä, ammattinimikkeen väärentämisestä, koska eduskunnan kalenterissa on ollut Kiurun kohdalla tittelinä opinto-ohjaaja, valtiotieteen maisterin lisäksi. Kiuru on kuitenkin vain valtiotieteiden maisteri, joka on toiminut epäpätevänä tuntiopettajana ja epäpätevänä opinto-ohjaajana ilman opinto-ohjaajan pätevyyttä.
Elo on tiukasti sitä mieltä, että ammattinimikettä ei voi käyttää, jos siihen ei ole tutkintoa. Tällä linjalla on Kielipoliisikin. Kielipoliisilla ei ole mitään vaikka sitä vastaan, että ompelija tai puuseppä voi olla lehtori, jos tämä on suorittanut ompelu- tai puutyötaitojensa päälle ammatilliset pedagogiset opinnot. Opinto-ohjaajakin saa pätevyyden opinto-ohjaajaksi vasta tutkinnon jälkeen ja samalla oikeuden ammattinimikkeen käyttöön. Tilanne on sama, kuin jos kouluavustaja toimisi opettajan sijaisena ja käyttäisi asiakirjoissa titteliä opettaja tai jos valelääkäri käyttää titteliä lääkäri.
Toinen Kielipoliisin haaviin tarttunut tittelistyyppinen epäselvyys on netin ehkä suosituin ammattitermi viestinnän alan ammattilainen. Kielipoliisin ei ole tarkoitus tuomita nimikkeen käyttöä, vaan todeta se, että termi pitää sisällään niin laajan ja joskus huikeankin osaamiskirjon, että tilalle toivoisi tulevan täsmällisemmän nimikkeen. Asiakkaasta on usein tarpeellista tietää, mikä on henkilön tutkinnollinen pätevyys alalla. Näyttää nimittäin siltä, että kuka tahansa innostunut nörtti voi olla viestinnän alan ammattilainen, vaikka harjoittaisi ammattiaan yksin päätteensä äärellä Google apunaan.
Kauppatieteiden maisteri Kirsi Piha on viestinnän alan ammattilainen, samoin kouluttaja Katleena Kortessuo on viestinnän alan ammattilainen. Naisia paikallaan molemmat, eikä tässä ole kyse heidän taidoistaan, joita ilmiselvästi on, samoin koulutusta. Medianomit ja tiedottajat ja vaikkapa äidinkielen opettajat ovat täsmäkouluttautuneita viestinnän alan ammattilaisia. Kun kirjo on näin laaja, sen siivelle voi siis hypätä minkä tahansa alan maisteri, konsultti tai peruskoulunsa päättänyt nörtti, joka on päättänyt ryhtyä viestinnän alan ammattilaiseksi.
Voidaan tietenkin kysyä, nipottaako Kielipoliisi tai valtioneuvos Mikko Elo turhasta, mutta Kielipoliisin vastaus Mikko Elon tapaukseen on selvä: ei nipota, vaan puhuu asiaa. On asiakkaan ja kansalaisen etu, että oikeus ammattinimikkeisiin ja titteleihin on vain niillä, joilla on tehtävän edellyttämä tutkinto. Kielipoliisi kannattaa selkeää käytäntöä ja selkeitä perusteita, mutta ymmärtää myös sen, että lahjakkuus voi käydä tutkinnon edelle. Vaan sitten herää taas kysymys: miksi lahjakas ei suorita tutkintoa...
(Juliste www.polishposters.com)
Pihalla ja Kortesuolla ei kummallakaan ole minkäänlaista viestinnän koulutusta, vaan he ovat nimen omaan näitä jonkun kiven alta "viestinnän ammattilaisiksi" ryhtyneitä. Blogimerkintöjä kirjoittamalla ei alan asiantuntijaksi nousta.
VastaaPoistaSamoin tiedottajiksi heistä ei näillä näytöillä olisi - tiedottajat kun yleensä toimivat taustalla ja organisaatioiden puhemiehinä toimivat, heidän avustuksellaan, ihan muut jampat.
Pihan viestintäkoulutuksesta en tiedä - eiköhän kokemus ole tullut tehtävien myötä. Kortessuolla on takanaan paitsi kirjojen tekemistä myös alan yliopistokoulutusta, suomen kieltä muistaakseni, josta kaikkea ei ole suoritettu. En kiistä kummankaan viestinnän ammattilaisuutta tässä yhteydessä. He ovat esimerkkeinä siitä, miten laaja "viestinnän ammattilaisen" kirjo voi olla.
PoistaAsiakkaana minua kiinnostaa aina kuitenkin guruni täsmäkoulutus. Jostain syystä luotan korkeakoulututkintoon, joskaan en sokeasti. Koulutus on kuitenkin tae pitkäjänteisestä ja kohtalaisen syvästä alan tietoudesta ja alan joltisestakin hallinnasta, tai ainakin alan työkalujen tuntemuksesta.
Piha on lukenut kauppatieteitä ja Kortesuon kieliopinnot eivät ole sama asia kuin viestintä.
PoistaViestintätieteitä voi lukea Suomessa ainakin HKI:n yo:n valtio-opin viestintälinjan puolella, Tre:eella tiedotusopin laitoksella ja JKL:n viestintätieteiden laitoksella.
Sitten valitettavasti (trendiala kun on) on näitä Ypäjän kansanopiston medialinjoja ja muita huuhaa-laitoksia, jotka väittävät opettavansa "viestintää".
No nämä Ypäjän viestintälinjat ovat juuri niitä, jotka ovat kouluttaneet työttömiä medianomeja pilvin pimein.
PoistaMutta siis minä myönnän, etten tiedä, mikä sen viestinnän korkeimman tutkinnon nimi on, joka suoritetaan oikeassa yliopistossa, siis Tampereella tai vaikka Jyväskylässä.
Tampereella YTM (tiedotusoppi) ja JKL:ssä FM (viestintä). HKIssä VTM (viestintä).
PoistaNo niin tietysti, maistereita eri tiedekunnista. Helsingin VTM:kään ei siis voi olla viestintätieteiden maisteri, koska VTM on perinteisesti varattu valtiotieteille. Mielenkiintoista on tuo viestintätieteiden jakaantuminen eri tiedekuntiin, humanistiseen ja yhteiskuntatieteelliseen eri yliopistoissa. Painopistealueet voivat olla tämän jaon mukaan hieman erilaiset.
Poista"On asiakkaan ja kansalaisen etu, että oikeus ammattinimikkeisiin ja titteleihin on vain niillä, joilla on tehtävän edellyttämä tutkinto."
VastaaPoistaKiitos ja kumarrus Kielipoliisi.
Se on nimenomaan kansalaisen etu, että jos henkilö NN esiintyy jonkun ammattikunnan edustajana, hän todella on sitä.
Ammattilaisuus alalla kuin alalla tarkoittaa aina myös ammattietiikkaa joka sisäistetään toisten ammattilaisten kanssa. Legitiimi oikeus käyttää jotain ammattinimekettä syntyy tutkinnon myötä. Vaikka sekään ei aina tarkoita ammattitaidon korkeaa tasoa, sillä ammattia on harjoitettava jonkun verran kunnes ammattioppi menee "selkäytimeen" ja syntyy taito, ammattialansa taitaja.
Viestintäalan ammattilainen on kohtalaisen kummallinen ammattinimike, sehän voi olla miltei mitä tahansa.
Ammattilaisuus pitää tosiaan sisällään myös alan kokemuksen, opitun taidon. Se vaan, että taito ei takaa sitä, että on myös tieto. Jos tieto puuttuu, kivijalka on hatara ja voi sortua.
PoistaViestinnän ammattilaisen tulee näin hallita mm. äidinkielensä, ilmaisuvälineensä, suvereenisti. Yksikin yhdyssanavirhe laskee luottamusta. Samaten tulee hallita puheviestintä, esityksen tulee olla uskottavaa ja mukaansatempaavaa.
Minusta on hiukan eri asia jos lääkäri tai lakimies ei olekaan pätevä, kuin jos joku kokemuksensa kautta viestintää oppinut tituleeraa itseään ammattilaiseksi.
VastaaPoistaViestintää voi oppia nimenomaan hommia tekemällä, ei pelkästään opiskelemalla. Lääkäriksi ei itseopiskelemalla kykene kukaan. Liian riskiä olisi kokeilla, josko löytyisi oikea hoito ihan vaan näppituntumalla.
Itse en titteleistä perusta,työssä kuin työssä tekijän tuntee tuloksista. (Vain siis jos ei riskeerata mitään)
Joku kysyi yhdellä palstalla, mitä voisi tehdä, ettei ihmiset katsoisi niin pahasti, kun sanoo olevansa kotiäiti. vastaaja kehotti perustamaan blogin ja tituleeraamaan itseään "äitibloggariksi".
Titteleillä on arvoa vain tiettyyn rajaan saakka.
Kyllä, korostat käytännön kokemusta, jota viestinnän ammattilainen -termi sisältää. Vastavalmistunut ei voi olla ammattilainen.
PoistaOn kuitenkin niin, että viestintää ei voi oppia vain käytännöstä, koska käytäntö sisältää paljon virheitä. Tätä varten tarvitaan tietoa ja tutkimukseen pohjaavaa korkeata koulutusta.
Titteleillä ei minustakaan ole väliä sillä tavalla, että ne olisivat ihmisen status. Ammattielämässä nimikkeet ovat kuitenkin tärkeitä, koska ne kertovat lyhyesti ihmisen osaamisalueen ja antavat tietyn takuun ja pätevyyden. Laatu ei tietenkään ole taattu, nimikkeestä huolimatta, kuten yleisesti tiedetään.
"Medianomit ja tiedottajat ja vaikkapa äidinkielen opettajat ovat täsmäkouluttautuneita viestinnän alan ammattilaisia"
VastaaPoistaÄidinkielen opettajat ovat ensisijaisesti opetus- ja vuorovaikutustaitojen ammattilaisia ei viestinnän alan ammattilaisia, eikä etenkään täsmäkouluttautuneita, viestintään he toki voivat erikoistua.
Olet oikeassa, ja odotinkin tätä. En viitsinyt kuormittaa leipätekstiä turhilla yksityiskohdilla.
PoistaPeruskoulun ja lukion äidinkielen opettaja tarvitsee paljon kokemusta ja myöskin erikoistumista tullakseen varsinaiseksi viestinnän ammattilaiseksi.
Hieman eri asia on amattikorkeakoulujen ja keskiasteen ammatillisten oppilaitosten suomen kielen opettajilla. Heillä on opetusalanaan mm. markkinointiviestintää, yritysviestintää, hallintoviestintää, ja he tekevät yhteistyötä mm. markkinoinnin ja mainosalan opettajien kanssa, yhteisprojekteja. Tätä kautta + kurssittamalla osaamisalue laajenee. Käsittääkseni nimenomaan aikuisoppilaitosten suomen kielen opettajat ovat juuri niitä, joista tulee usein hyvin päteviä ja kysyttyjä viestintäalan kurssittajia ja konsultteja. Heidän valttinaan on loistava kielentaito.
Periaatteessa asia on juuri, kuten Iines kirjoitti.
VastaaPoistaMutta monella alalla varsinaiset taidot opitaan itse työssä, jossa, Sarin sanoin,tulos ratkaisee.
Aiheeseen liittyy läheisesti käsitys siitä, että tittelin tai oppiarvon pitäisi taata koulutuksen mukaisen työn ja palkan.
Kuten eräs tuttavani kauhisteli jostain hindukielestä väitelleen henkilön tilannetta. Tohtorin arvoinen henkilö ja "pakotetaan" käymään sossussa.
En viitsinyt kysyä, että mikä olisi vaitoehtoinen menettelytapa.
Ilmeisesti olisi yhteiskunnan tehtävä järjestää henkilölle hindukieleen liittyvä työ ja maksaa siitä tohtorin arvolle sopivaa palkkaa.
En missään nimessä väheksy koulutusta ja tutkimusta, en edes jonkun hindukielen tutkimusta, päinvastoin.
Mutta resurssit ovat rajalliset ja nykyisillä koulutus- ja tohtorinväitösmäärillä ei kaikille riitä arvonmukaista duunia.
Ei voida lähteä siitä, että vastavalmistunut päivääkään alan työkokemusta omaamaton henkilö olisi oikeutettu johonkin ammattisuojaan.
Tässä kohtaa olen samaa mieltä Juhana Vartiaisen kanssa.
Vastakkaisia mielipiteitä on esittänyt esim. Elina Grundström Hesarissa. Ei kuulemma ole motivoivaa pakottaa nuorta koulutusta vastaamattomaan työhön. No, ei se varmaan motivoivaa olekaan, mutta mistä on tullut tämä ajattelutapa, että motivoiva ja kaikin tavoin kiva työ on universaali ihmisoikeus?
Tämä meni vähän ohi aiheen, mutta en ole voinut välttää pientä verenpaineen nousua viime aikoina lukiessani näiden "grundströmien" juttuja.
Niitä on tullut vastaan enemmänkin tuon sukupolven kirjoittajilta.
Samuli
Nykyään monessa työtehtävässä pätevyysvaatimuksiin kuuluu onneksi jo pakollinen työelämän tuntemus. Minäkään en ollut tutkintoineni ennen pätevä, kun olin ns. auskultoinut eli käynyt Helsingissä asti kerran viikossa opettamassa. Lisäksi oli suoritettava puolen vuoden yrityselämään tutustuminen, eli perehdyin erään viraston kirjalliseen viestintäkulttuuriin ja laadin niitä kirjoitteita.
PoistaOlen kyllä Elina Grundströmin kanssa siinä samaa mieltä, ettei mihin tahansa työhön pakottaminen ole nuorelle motivoivaa. Kyllä ihmistä pitää kuunnella hänen unelmissaan ja toiveissaan. Mutta siis sitä mieltä olen, että jotakin on nuoren tehtävä, joko työtä tai sitten koulutusta. Tukien varaan ei pidä jäädä.
Minä olen myös sitä mieltä, että opinto-ohjaaja ei ole sellainen titteli, jota tulisi käyttää vain jos on joku muodollinen pätevyys. Kyse ei kuitenkaan ole sellaisesta korkeakoulututkinnosta, josta nimen omaan myönnetään arvo, esimerkkinä tällaisista nyt vaikka metsänhoitaja tai diplomi-insinööri.
VastaaPoistaOletettavasti opinto-ohjaajana voi toimia ihan hyvin myös ilman tuota valtiotieteen maisterin tutkinnon päälle liimattavaa parin opintoviikon suoritetta, jos on esim. opiskelujensa aikana jotenkin perehtynyt aiheeseen.
Ainakaan, kun muistelen omia lukioaikojani, ei tuo muodollinen pätevyys tehnyt opoa kovin luotettavaksi tietolähteeksi vaikka jatko-opintomahdollisuuksista.
Olen seurannut läheltä, miten kaksi ihmistä taisteli lähes verisesti koulun opinto-ohjaajan tehtävistä. Kummallakaan ei ollut pätevyyttä tehtävään.
PoistaToinen osoitti sitten olevansa motivoituneempi: hän hakeutui Hämeenlinnan ammattikorkeakouluun, jossa on erillinen opinto-ohjaajan koulutuslinja, ammattikorkeakoulutasolla. Opinnot olivat kaksivuotiset, ja pohjana oli oltava muu opettajakoulutus, ellen nyt vallan pieleen muista. Vasta tämän koulutuksen jälkeen ihminen olisi siis pätevä opinto-ohjaaja, nimikkeeseen oikeutettu, jos ollaan tarkkoja.
Opinto-ohjaajina toimivat kuitenkin käytännössä usein epäpätevät henkilöt, pelkät opettajat, jotka hamuavat lisätunteja omien ainetuntiensa lisäksi. Heidän työnimikkeensä on käsittääkseni jokin muu kuin opinto-ohjaaja, he ovat esimerkiksi aineenopettajia tai lehtoreita, jotka lisäksi hoitavat koulun opinto-ohjausta. He ovat siis opinto-ohjaajia tavallaan vain ohjausta tehdessään, eivät muulloin.
Erilaisia "ammattilaisia" on mailma väärällään. Liikemailmassa tunnetaan "hallitusammattilaiset", tavallisesti poliittisilla suhteilla muutaman firman hallitukseen valitut ja tällä ammatilla hyvin tienaavat. Tunnen pari hallitusammattilaista, joilla on keskikoulutodistus ja vankan puolueen jäsenkirja.
VastaaPoistaEntä "aikuisviihdeammattilainen?" Millainen koulutus heiltä pitäisi vaatia, jotta kävisi ammattilaisesta? Ilmeisesti innostus alaan ja vankka työkokemus riittävät.
Toisaalta sana "ammattilainen" on hyvin rehellinen. Se tuo mieleen eräällä tavalla juuri sen, että henkilöllä on kokemusta, ei välttämättä mitään tutkintoja. Rakkauden amattilainen, nainen, jolta puuttuvat kaikki koulutukset. Ne korkeakoulutytöt, jotka myyvät seksiä rahoittaakseen opintojaan, eivät mielestäni ole oikeita rakkauden ammatilaisia, koska motiivit ovat muualla, on vaihtoehtoja. Rakkauden ammattilaisella ei kai ole vaihtoehtoja.
PoistaBlogisti iroittelle hieman viestintätaidoillaan mainitessaan esimerkeiksi Pihan ja Kortesuon viestintäalan ammattialaisista. Samaan nippuun hän pamauttaa medianomit, tiedottajat ja äidinkielen opettajat. Äidinkieli ja kirjallisuus pääaineinaan (FM) asetetaan kauppatieteiden (KTM) edelle täsmäkoulutus maininnalla. Koulutusvertailussa Kortesuo putoaa kuin ammuttu koppelo puusta, ilman sormella osoittelua.
VastaaPoistaNo paljastan: virikkeen tähän kirjoitukseen sain törmätessäni sanomalehdessä mainintaan Kirsi Pihasta, viestinnän alan ammattilaisesta. Minusta kauppatieteiden tutkinto on aika kaukana viestinnän alasta, puolitieteellisestä näkökulmasta ajatellen. Piha on entinen kansanedustaja, suositun lukupiirin vetäjä, ilmeisesti kuin kala vedessä siinä, mihin ryhtyy. En tiedä hänen muusta koulutuksestaan tai tekemisistään, mutta kai se sitten on niin, että viestinnän alan ammattilaiseksi tullaan olemalla hyvä tyyppi synnynnäisesti. Minusta merkit viittaavat tähän laajemminkin.
PoistaVoidaan siis kysyä: tarvitaanko koulutusta, jos on syntynyt hyväksi tyypiksi?
Koulutuksesta on hyötyä kaikilla aloilla, mutta on myös ammatteja, joissa ei pärjää ilman tietyntyyppistä lahjakkuutta ja luonnetta, vaikka kuinka suorittaisi tutkintoja. Eiköhän opettajankin työ ole sellainen, ja taidanpa itsekin olla esimerkki sellaisesta, sekä hyvässä että pahassa.
VastaaPoistaVaan niinkin se menee, ettei koulutukseen pääse, ellei ole lahjakas sillä alalla. Minä ainakin pääsin lukemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta heittämällä paperille edellisiltana katsomani Lauri Viidan runon ja keksimällä siitä, mitä sylki suuhun toi. Yhtään oppikirjaa en lukenut, enkä mitään kerrannut. Se oli siinä.
PoistaOpettajan koulutus on monimuotoista. Meikäläiset aineopettajat eivät välttämättä ole opettajina hyviä, me kun olemme päässeet yliopistoihin lukemaan maisteriksi milloin mitäkin ainetta. Käytännön syistä valtaosa päätyy opettajiksi, kun esimerkiksi kielten lukijoilla ei muita vaihtoehtoja juuri ole. Osa meistä on ätysin sopimattomia opettamaan. Luokanopettajat lienevät niitä ainoita perinteisiä opettajia.
Varmaan aika tyhmää olisi enää tässä vaiheessa kysyä, mikä se sellainen viestinnän ammattilainen on. Sentraalisantrat muistan vanhoista kotimaisista elokuvista. Asiantuntijan minä olisin sitä vastoin tiennyt hyvin. Ne ovat niitä, jotka lehdissä kinaavat alansa asioista ja pitävät vastakkaisen mielipiteen omaavaa asiantuntijaa suorastaan outona.
VastaaPoistaNo lukaisepas tuosta pari kommenttiani ylempää tuo Kirsi Piha -juttu, josta sain virikkeen tähän aiheeseen.
PoistaMeillä oli muuten pari vuotta sitten vielä aika, jolloin kaikki nuoret halusivat lukemaan viestintää eri opistoihin, ja nämä viestinnän alan opinnot olivat muistaakseni haetuin opiskelulinja. Työttömäksihän ne rassukat kouluttautuivat. Eli se menee niin, että viestinnän ammateissa edetään kyllä näyttöluonteisesti ja olemalla hyviä tyyppejä.
Nyt nuorten haaveammatti on julkkis, joku juontaja tai muu, joka pääsee hommiin nimenomaan siksi, että on hyvä tyyppi.
Tämä kirjoitus on täyttä asiaa.
VastaaPoistaTuntuu siltä, että ihminen voi leimata itsensä ties millä tittelillä ja saada siten muut luulemaan, että hänellä on alan koulutus ja tutkinto.
Kuten sanottua, tutkinnot eivät itsessään tee autuaaksi, mutta on niillä oma merkityksensä.
Moni ihminen olettaa luonnostaan, että esim. termi viestinnän alan ammattilainen viittaa viestinnän korkeakoulututkintoon.
Ei se ole aiheeton oletus.
Mahtaako olla esim. itseoppinutta kampaajaa, kenellä on pokkaa nimetä itsensä kampaajaksi ja myydä alan palveluja?
Tutkinnot eivät tosiaan tee autuaaksi, mutta ne ovat tärkeitä ihmisen työresurssien perusmäärittäjiä.
PoistaJa nimenomaan minusta tuo ammattinimikekäsitteiden epämääräistäminen avaa oven valelääkäri-ilmiölle. Kun ei käytetä enää selkeitä tutkinto- tai toiminimikkeitä, ovat kaikki viestinnän alan ammattilaisia tai mitä tahansa taitoja myyviä konsultteja.
Minkälaisia töitä nämä viestinnän alan ammattilaiset sitten tekevät? Opettajia, kouluttajia ja koulutuksen kouluttajia. Yrityksissä alan ammattilaisia ovat sihteerit, suuremmissa firmoissa on joku päällikkö- jopa johtajatason henkilö, jolla on komea titteli.
VastaaPoistaSihteerit ovat todelliset osaajat, he ovat kai useimmiten käyneet sihteeriopiston, joka käsitykseni mukaan on tuottanut korkeatasoista koulutusta, vaikka pervertikot ovat liittäneet siihen mielikuvia, jotka eivät vastaa todellisuutta. Sellaista ei nimittäin opeteta kouluissa, kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää, jos on vetääkseen.
.Johtajaviestijöillä on joku, mikä tahansa, korkeakoulutus, työnsä on pörssitiedottamista jos lehtiin jotain lausuntoja antavat, kysyvät visusti siltä varsinaiselta johtajalta luvan.
Sitten niiden joukossa on jonkun verran kaikenmaailman Heijareita, jotka valehtelevat milloinkin kun sanovat päivää.
Yhdyn näkemykseesi sihteereistä, täysin ja kokonaan! Olen opettanut heitä itsekin, silloin kun oppilaitoksissa oli vielä ylioppilaspohjaisia sihteerilinjoja. Koskaan, ei edes ammattikorkeakouluaikana, ole ollut yhtä upeaa opiskelija-ainesta! Näillä sihteeriopiskelijoilla oli jo tullessaan usein laudaturin yo-paperit, ja he olivat kiinnostuneita kaikesta, myös kielistä ja kirjoittamisesta. Lisäksi heillä oli asenne kohdallaan, he olivat tunnollisia ja suhtautuivat myönteisesti annettuihin projekteihin. Markkinointi- ja myyntiopiskelijat olivat rempseämpiä, mutta myös laiskempia ja tyhmempiä, jos nyt sanon suoraan.
PoistaJa Helsingin sihteeriopisto on alallaan ollut aina huippukoulutuspaikka.
Kirsi Pihahan on perustanut viestintätoimiston, joten siinä mielessä hän harjoittaa viestintää ammatikseen. Asialliset hommat viestitään, muuten ollaan kuin Ellun kanat.
VastaaPoistaEhkä tällä ilmauksella "viestinnän alan ammattilainen" halutaan vaan kertoa, että viestinnän parissa puuhaillaan, mutta ei sen tarkemmin yksliöidä, että mitä puuhataan? Vähän niin kuin musiikin ammattilainen tai media-alan ammattilainen tms. Ennen vanhaanhan sanottiin usein ylimalkaisesti, että työskentelen kiinteistöalalla tai suojelualalla yms.
Tuli nyt mieleen, että olisiko tuo kiertoilmaus sille, että on itsellinen, freelancer tai yrittäjä, ei siis kenenkään palkkalistoilla?
Näin se varmaan on, että viestinnän ammattilaiset ovat usein yrittäjiä, joilla on referensseissään usein vain tehdyt työt, ei koulutustaustaa.
PoistaMinusta tämä ammattinimikkeiden epämääräistämistrendi ei ole hyvä, asiakasta voidaan myös johtaa harhaan. Veikkaanpa, että kaikilla viestinnän ammattilaisilla ei ole loistavaa kieli- ja puhetaitoa, niin kuin tulee olla. Nykyään kuka tahansa voi kirjoittaa vaikka alan "oppikirjoja", joita mainostaa yrityksensä sivuilla. Kirjoissa voi olla - ei tarvitse olla - puutteita tai kielivirheitä, joita tietämätön asiakas ei havaitse.
Olen itse muutamia vuosia sitten törmännyt muutamiin blogeihin, joissa annetaan varsin köpelösti ohjeita vaikka bloggaamisesta. Ohjeet ovat olleet luettavuustutkimusten tulosten vastaisia. Onpa netissä insinöörin tekemä kielioppikin. Muistelen sen olleen vanhentuneen mm. vierassanaohjeitten kohdalta.
Konsultti taitaa olla nykyään melko yleinen titteli, eikä sillä taida olla takanaan mitään virallisia tutkintovaatimuksia.
VastaaPoistaVielä 2000-luvun alussa työnantajallani oli tapana tarjota meille duunareille erilaisten konsulttien antamaa "koulutusta".
Suurin osa tuosta oli täyttä huuhaata, osa jopa kiusallista kuunneltavaa.
Sitten kun saimme tietää joidenkin konsulttien palkkiot, niin vitutti vielä enemmän.
Joku virkaheitto pappi saattoi veloittaa parin tunnin puutaheinäähöpinöistä launtaina 15000 markkaa. Nykyrahaksi muutettuna yli kolme tonnia.
Samuli
Minusta viestinnän ammattilaista ei ole määritelty missään, se on nimike, johon jokainen saa itse ladata sisällön. Maanviljelijä on luomisen ammattilainen, lantakasa saa kyytiä.
VastaaPoistaTodella mielenkiintoinen sana minusta edellenkin on "asiantuntija". Erilaiset koulutuslaitokset auliisti kertovat sellaisia valmistavansa. Asiantuntija on koulujen mielestä kaiketi henkilö, joka pääsee hakemaan ns. asiantuntijatyöpaikkoja.
Voi ajatella, että koulutuslaitokset hieman höynäyttävät opiskelijoitaan, vetoavat joihinkin rehtorin housuista vedettyihin lukuihin, jotka kertovat valmistuneiden työllistymisestä.
Minä otaksun, että nämä erilaiset mukamuka -nimikkeet,
- jotka lopultakin voivat tarkoittaa ihan mitä vain, tai ei mitään - palvelevat myös erilaisia sangen sekalaista kolutusta tarjoavia oppilaitoksia.
Viestinnän ammattilaista ei ole määritelty, eikä voidakaan määritellä, koska se on hämärä käsite, epämääräinen ilmaisu. Se ei ole oppiarvo, ei ammattinimike, ja sen käyttö näyttääkin kohdistuvan juuri siihen pisteeseen, jossa henkilön varsinaisesta koulutuksesta tai sen puutteesta ei mainita. Myös termi viestinnän asiantuntija on epämääräinen ja voi käytännössä tarkoittaa vain viestinnän alan työkokemusta. Jää ihmettelemään, miksi asioita ei nimetä täsmällisillä nimikkeillä.
VastaaPoistaSamulin mainitsema konsultti, epämääräinen yleisosaaja tämäkin, tienaa keskimäärin pikaisen vilkaisuni mukaan seuraavasti:
Espoo 5 125 €
Helsinki 6 211 €
Tampere 5 000 €.
Palkat ovat siis kovia, eikä takeita konsulttien viestintätaidoista silti ole. Hieman hassu on tilanne, jossa vähemmän kouluttautunut konsultti täsmäkouluttaa korkeakouluksen saaneita henkilöitä, ja ansaitsee jopa kaksi kertaa niin paljon kuin koulutettavat.
Viralliset koulutusnimikkeet antavat työnantajille edes jonkinlaisen standardin, laatutakuun, työnhakijan sisällöllisestä osaamisesta.
VastaaPoistaMinä olen leikitellyt ajatuksella perustaa jonkun alan asiantuntijablogi. Huumoriani hivelee Jaroslav Hasek, joka eläinlehdessä töissä ollessaan, keksi villejä tarinoita eläimistä, jotka olivat hänen mielikuvituksensa tuotettaan. Tyrmistynyt biologi lähetti häbelle vihaisia kirjeitä, Hasek alkoi väittelemään kiivaasti hänen kanssaan.
Jos olisin nuori ja voimissani, perustaisin ilmaa pulloissa myyvän yrityksen, sarasvuolta pyrkisin ottamaan esimerkkiä. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että häneltä saisi ilmaa pulloissa.
Joskus on pakko ihmetellä, kuinka tittelinkipeitä ihmiset oikein ovat. Kuolinilmoituksiinkin saatetaan panna kuolleen oppiarvo,joskus useitakin, ikäänkuin se siinä vaiheessa elämää vainajalle kunniaa toisi tai jotain merkitsisi.
VastaaPoista. . . viestinnän alan ammattilaiseksi tullaan olemalla hyvä tyyppi synnynnäisesti. Minusta merkit viittaavat tähän laajemminkin."
VastaaPoistaJos nyt kuitenkin kriittisesti suhtaudutaan viestinnän alan ammattialaisiin niin osan tuosta ammattilaisuuden tontista voi hoitaa ja ennenkaikkia haluaa hoitaa juuri ns. hyvät tyypit tai kaikkien alojen asiantuntijat. Mutta käy hyvin äkkiä selväksi ettei esim. pössiyhtiö voi käyttää edellämainitun tasoista "ammattitaitoa" pitkässä juoksussa hyväkseen.
Viestintäalan ammattilaisuus on näkyvämmin sidoksissa nimenomaan kaupalliseen toimintaan joten ei todellakaan ole kovin perusteetonta valita juuri kaupallisen alan tuntemusta omaava henkiläö viestintää hoitamaan, ehkäpä enenevämmässä määrin. Negatiivisena esimerkkinä olkoon vaikkapa Talvivaara.
Koska hyvä viestintä on on moninverroin tehokkaanpaa kuin paraskaan mainonta niin on päivän selvää ettei aivan oikeasti asiaan perehtymättömät voi hoitaa tonttiaan tuloksellisesti. Joiltain osin asia on tietenkin diskurssiivista läpänheittoa (jaarittelua).
Viestinnän ja kaupankäynnin laithan ovat yhteneväiset: miten X (tuote, viesti) myydään asiakkaalle mahdollisimman tehokkaasti. Kyse on siis kaupankäynnistä, jossa on vastapoolit, asiakas ja myyjä, asiakas ja sanoman lähettäjä. Kyse on yksinkertaisesti manipulaatiosta. Viestinnässäkään harvoin toimitaan jalosta ja puhtaasta sydämestä. Puhun nyt siis konsulttien ja muiden asiantuntijoitten ammattiviestinnästä, joka on aina loppupisteessään kaupantekoa.
PoistaViestintäalan, tai rendikkäämmin media-alan koulutus meni metsään, koska kukaan ei osannut ennustaa, mitä ammattiosaamista tai taitoja tulevaisuudessa massamäärin tarvitaan. Jo 60-luvulla oli yleistä ettei ammatillinen koulutus ollut yhtenevää reaalimaailman kanssa.
VastaaPoistaEi ihme että opetussuunnitelmia tekevät ovat osittain pihalla tulevaisuuden vaatimuksista. Siksi yhteikunnallinen erikoisosaamisen opiskelu ja valmiuksien ylläpito on siirtynyt yksilöiden omalle vastuulle koska henkilökohtainen aktiivisuus ja jokaisen oma "hyvä elämä" on tarkoituksenmukaista sälyttää itse kullekin.
On aika pitkä viestinnällinen matka, omasta henkilökohtaisesta viestinnästä, omasta sosiaaalisten taitojen kaikinaisesta hallinnasta, oman perhen ja lähipiirin hallintaan, saati koko yhteisön. Asiassa ollaan vielä alkumetreillä kun puhutaan kaupallisuudesta tai markkinoiden edistämisestä, saati sen suunnittelusta.
Yleissivisävän opetuksen osuutta ollaan nytkin karsimassa, koska halutaan edetä reaalimaailman asenteiden ja odotusten ehdoilla. Halutaan käytäntöä, teoriaa ja historiatietoja ei ihmisen katsota tarvitsevan uudenlaisessa pikakulutusmediayhteiskunnassa. Halutaan pikakoulutuksia, täsmäkursseja, jotka tulevat mieluiten asiaan vihkiytyneiltä konsulteilta.
PoistaTosin,
VastaaPoistadiskursiivistä riippuen, on semantiikka väitellä onko asia dilemma, (anteeksi tuo vaihtoehtoisuus ja kliseisyys) näin ymmärrän, onko epätyydyttävää olettaa että etteikö diskursiiviisyys sittenkin olisi meidän jokaisen oma dilemmamme.
Ja, ennen kaikkea,
VastaaPoistaRiku Riemulla, oletan, on valtavat mahdollisuudet toteuttaa, nimen omaan, Jaroslav Hasekin anarkistista ideologiaa ja viinalla ruokittua probagandaa, suuri aika vaatii suuria ihmisiä, elikkäs farssia, – Ja, Sarasvuo ei ensinkään ole samaistumiskohde, vaan syy kateudelle, tuolle arkiselle osattomuudelle joka meitä kaikkia riivaa ja vammauttaa, se ansaitsematon hyvä, joka kohdallemme on langennut, on perseestä. Viestinnällisesti hyvä, muutoin mulkku.
Kuink´saattaa hän noin purevast´sanan säilää käyttää ja viisautens´kaikki kerralla näyttää!
PoistaTuo kovast´nyt mua piinaa,mielein aivan musta,
tuokaa pikasest´ sammio viinaa - tarvitsen lohdutusta!
”Ja, Sarasvuo ei ensinkään ole samaistumiskohde, vaan syy kateudelle, tuolle arkiselle osattomuudelle joka meitä kaikkia riivaa ja vammauttaa…”
PoistaSarasvuo, tosiaan, hän edustaa narsismiin liittyvää kateusproblematiikkaa hyvin: Hän.
Hän haluaa vain palvontaa ja kateellisia ihailijoita ympärilleen, kuten narsistisessa häiriötilassa elävä haluaa. Kateus on voimakas perustunne. Hänelle mikään ei ole kylliksi tai riittävästi (ahneus) ja toiset ihmiset ovat vain esineitä (eivät eläviä ja autonomisia yksilöitä) ja etupäässä kilpailijoita (uhka-ahdistus) eivät kanssaihmisiä kuten meille, tavallisille ihmisille, jotka kykenemme vastavuoroisiin ja terveisiin, läheisiin ihmissuhteisiin.
Täytyy kyllä sanoa etten kadehdi Sarasvuota, en haluaisi elää hänen elämäänsä. Haluan elää omaani. Kun ymmärtää ja hyväksyy sen, ettei kaikissa asioissa voi kukaan olla osallinen, eikä tarvitse edes olla, niin oma elämä tuntuu ihan sopivalta ja sen voi ottaa realistisesti. Ilman vammautumisen kokemusta ja ilman sen suurempaa riivaajaa kuin mitä nyt omassa pikku mielessä on (ja senkin kanssa voi tulla toimeen).
Jari Sarasvuo on noteerattu Suomen Thinkers 20 -listan 12:nneksi (http://www.emperor.fi/NBRebook/), lista löytyy sivulta 42 - 43). Miestä pidetään siis suurena bisnesajattelijana.
PoistaNo, lahjakkauus kai tämäkin kyky, jota minäkään en kadehdi, en tunne intohimoja mihinkään suuntaan, kun ajattelen Suomen suurimpia Thinkerseitä.
Sari Baldauf erottuu kyllä edukseen, on näiden "ukkojen" kanssa samalla listalla.
Poistahttp://ylioppilaslehti.fi/2006/05/mita-olen-oppinut-sari-baldauf/
Erosi Nokiasta, ja hyvästä paikasta, henkilökohtaisista syistä. Sitä voi vain uumoilla ja arvella mikä se syy on ollut. Oma arveluni on, että syy on ollut Ollilla.
Jotenkin ihailen ihmisiä, jotka eroavat hyviltä paikoilta henkilökohtaisista syistä tai perhesyistä.
PoistaSari Sarkomaata ihailin suuresti, kun hän erosi hallituksesta, ministerin pestistä perhesyitten vuoksi. En tarkoita, että ihannoin eromista kesken vastuullisen työn, vaan sitä, että ihailen asioiden priorisointia perheen hyväksi.
Nyt en malta olla poimimatta seuraavaa juttua tähän yhteyteen: Presidentti Sauli Niinistölle toivotaan viestintäalan ammattilaisen apua.
VastaaPoistaTuo viestintäalan ammattilaisen neuvo Niinistölle tuntui vähän oman hännän nostamiselle. Vaikka Niinistö olisi puhunut enkelten kielillä, tuskin olisimme turvallisuusneuvostoon päässeet.
VastaaPoistaSelailin jo vanhaa Parnasson(en minä silti mikään kulttuurinkukkanen ole) numeroa, lukijakirjeisiin oli Pentti Linkola lähettänyt tekstin, jossa puhui vahvasti hyvän kielen ja kieliopin noudattamisen puolesta. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että itse kirjoitti harvinaisen kaunista suomenkieltä.
Perustaidot kunniaan, minäkään en niitä osaa, mutta kieltämättä tykkään hyvää tekstiä lukea. Vaikka kaikkein eniten tykkään edellisen vuosisadan vaihteen vanhasta kielestä, kielemme on rumentunut siitä paljon, vaikkakin on muuttunut ehkä täsmällisemmäksi suorittamisen välineeksi.
Voipi olla, ettemme olisi päässeet turvallisuusneuvostoon missään tapauksessa. Se vaan, että jos joku pitää puheen tauottamatta ja yleisöön katsomatta, hän on viestinnällisesti tuhoon tuomittu.
VastaaPoistaTaukojen merkitys on suuri kaikessa puheessa kaikin tavoin, samoin poliitikkojen tulisi hallita painottaminen, jos haluavat jotakin menevän perille. Huomaan, että vanhemmiten tulen yhä kärttyisämmäksi kielen suhteen, olen kohta kuin Jukka Kajava. Minua ärsyttää niinkin triviaali seikka, kuin että televisiojuontaja puhuu mä- ja sä-kieltä juontaessaan jotain gaalaa. Satuin näkemään eilen vilauksen Venla-gaalasta, ja punapukuisen naisen puhe ylitti ärsytyskynnykseni.
Tuolla ylempänähän on mainio esimerkki vanhasta kielestä, tuo sammiorunosi, jonka tekijäksi epäilen R. Riemua. Shakespeareksi ensin luulin.
Kyllä se Shakespearen Othellosta oli. Muistinvaraisesti toki, koska teosta en ole lukenut.
PoistaVielä runoutta enemmän tarkoitin kuitenkin vaikkapa silloisia sanomalehtitekstejä, tai erilaisia kirjailijoiden kirjoittamia kertomuksia. Reijo Valta laittaa vanhoissa sanomalehdissä ilmestyneitä kertomuksia blogiinsa "jatkokertomuksia".
PoistaDickensin "Elämä tahi kuolema" on upea, eikä vähiten käännöksen kielen vuoksi.
Elämä tahi kuolema on ilmestynyt Suomen kuvalehdessä vuonna 1879.
PoistaKielipoliisin kriittinen ote lipsuu pahasti jos sanat purevast, kovast tai pikasest olisivat ns. vanhaa kieltä, Shakespearesta puhumattakaan. Silkkaa murresanastoa.
PoistaNo ei tämä Kielipoliisinkaan työ ole sokeaa pilkunviilausta. Kielipoliisi ymmärtää hyvin runoniekkojen persoonalliset säväytykset ja lukijan hassuttamiset. Loppuvokaalien puuttumisella runoilijamme luo tahatonta koomisuutta muutoin herkkään tunnelmaan. Pannaan sinne pikkuironian piikkiin. Erikseen mainittakoon, että Kielipoliisi kannattaa lämpimästi muottien rikkomista, runomuottienkin.
VastaaPoistaJonkiasteinen johdonmukaisuus olisi hyväksi kielipoliisin uskottavuudelle.
PoistaTyylilajilla ei lene mitään tekemistä siinä arvioinnissa onko jokin teksti ns. vanhaa, hyvää tekstiä etenkin shakespeare -vertauksella täsmennettynä. Ensi lukemalla se on sitä tai ei, ainakin Kielipoliisille.
Runouden tyylikieli ei kuulu Kielipoliisin työsarkaan - sen sallittakoon edelleen olla vapaa! Mainitussa runossa ei ole siis kielivirheitä, vaan tarkoituksellisia tyylimuunnoksia.
PoistaSen sijaan kehottaisin arvoisaa Anonyymia tarkistamaan oman oikeinkirjoituksensa. Kielipoliisin rysään jäi viitisen kielivirhettä.
Tutkinot ja ammatilaisuus. Tukintoja on, ja ne kuvavat itse itseään.Usein niistä ei ulospäin lähde mitään. Ammatimainen sen sijaa on kyvykäs, ja pätevä myös, tekemään oppimaansa työtä, vaikka nyt itseoppinut pommin purkja,.työ missä rangaistus tulee huonosta työstä oppiarvoista huolimatta.
VastaaPoistaNo viestinässä on nyt niin paljon rähämäkouria kaikesta vuosikymmeniä kestäneiden oppintojenkin jälkeekin,
Tässä nyt olis taas sitä lihaa oikeaoppineiden kirveille.
Yritysten viestintäosastoilla on harvoin luovia ja rohkeita ajattelijoita. Useimmiten siellä istuu korkeakoulutettuja kielivirkailijoita virheitä peläten ja peraten. Mieluummin kielletään kuin otetaan pienikin riski. Visionäärit etsiytyvät/potkitaan muualle.
VastaaPoistaTapsalle vielä erikseen alla olevan lisäksi se, että ei tuommoisia virheitä pelkääviä korkeastikoulutettuja kielivirkailijoita ole ollut enää vuosikymmeniin. Viestinnän ja kielen opiskelu on kokonaisvaltaisempaa ja asiat nähdään tilannekohtaisesti. Usein kielen ja viestinnän opiskelijat ovat nimenomaan luovia ja vähän boheemeja suhteessa kieleen.
PoistaPuhuin ihan konkreettisesti niistä isojen yritysten ja laitosten viestintäihmisistä, joiden kanssa nimenomaan itse olen joutunut tekemisiin. Heitä on kymmeniä. Heistä saa hyvin virkamiesmäisen varovaisen kuvan. Voi toki olla, että se on vain pintaa, työrooli: kieli keskellä suuta, sillä väärä viesti voi kaataa valtamerilaivan.
PoistaMuutenkin olen sitä mieltä, vaikkei varmaan kukaan ole muuta väittänytkään, ettei suomen kielen opiskelijoista tule hyviä (markkinointi)viestinnän tekijöitä. Heistä tulee hyviä opettajia, runoilijoita ja kriitikoita.
Viestintä ja etenkin markkinointiviestintä vaatii erilaista ajattelutapaa. Toimittajastakaan ei tule hyvää copya, vaikka kirjoittaa he osaavat. Muutama on yrittänyt, huonolla menestyksellä (ja yksi keskinkertaisella).
Ok, Tapsa, kyseessä ovat ilmeisesti juuri nämä puheena olevat viestinnän alan ammattilaiset, joita on erilaisilla koulutus- ja kurssipohjilla. Minä puhuin suppeasti suomen kielen ja viestinnän täsmäihmisistä, joita pidän siis pikemmin boheemeina suhteessa kieleen ja ilmaisuun. Kun osaa, voi rikkoa.
PoistaSuomen kielen opiskelu yliopistossa johtaakin useimmilla juuri opettajuuteen, tai sitten myös toimittajan töihin. Itsekin harkitsin eräässä vaiheessa opettajana puurtamista Sanomakouluun menemistä. Mutta siis, tuohonkin olisin hakenut täsmäkoulutuksen.
Markkinointiviestintä on kyllä hyvinkin tuttua liiketaloudellisten oppilaitosten suomen kielen opettajille, siis keskiasteella ja ammattikorkeakoulutuksessa. Näissä laitoksissa on jokaisessa useampikin äidinkielenopettaja, joilta vaaditaan yrityselämän tuntemusta ja peräti liike-elämässä työskentelyä.
No niin, siinä saavat ammattilaiset suitsutusta ja täsmäkoulutetut kyytiä kahdessa yllä olevassa puheenvuorossa, ja hyvä
VastaaPoistaKai se viimeinen silaus lopulta on ihmisestä kiinni, oli hän kouluttautunut tai vähän oikaissut koulutuksessa. Koko paketti ratkaisee.
Se on vaan huono, jos on oikaistu niin paljon, että mennään sitten koko ajan vain käytännön tasolla piittaamatta perustassa olevista halkeamista. Ajatellaan, että kyllä pytinki kestää, viis halkeamista. No, aika näyttää.
"Viestinnän ja kielen opiskelu on kokonaisvaltaisempaa ja asiat nähdään tilannekohtaisesti. Usein kielen ja viestinnän opiskelijat ovat nimenomaan luovia ja vähän boheemeja suhteessa kieleen."
Poista"Se on vaan huono, jos on oikaistu niin paljon, että mennään sitten koko ajan vain käytännön tasolla piittaamatta perustassa olevista halkeamista. Ajatellaan, että kyllä pytinki kestää, viis halkeamista."
Nuo ovat loistavia esimerkkejä Tapsan arvelemasta luovuuden ja rohkeuden puutteesta. Kielivirkamiehen boheemia jorinaa.
Aivan loistavia!
Millä tavalla loistavia esimerkkejä luovuuden ja rohkeuden puutteesta, Anonyymi? Voisitko tarkentaa, mitä tarkoitat, jotta sanomasi voisi ymmärtää. Sitaatit eivät kerro, mitä sinä ajattelet ja yrität sanoa. Me emme ole edelleenkään ajatustenlukijoita. Jostakin koetan saada kuitenkin kiinni.
PoistaEi suomen kielen opiskelijoista valmistu kielivirkamiehiä (mikä semmoinen muuten on?), vaan suurimmasta osasta äidinkielen, kirjallisuuden ja viestinnän opettajia. Äidinkielen tai suomen kielen opetuksesta murto-osa on kielioppia, suurin osa on muita osa-alueita, kuten kirjallisen ja suullisen viestinnän sekä kirjallisuuden ja mediailmaisun ja mediakritiikin opetusta. Äidinkielen oppikirjasta murto-osa on kielioppia, ja usein säännöt ovat selityksittä kaavioina kirjan liiteosassa. Näin ollen opettaja on pikemminkin luovan ilmaisun kuin kielen normien opettaja.
Tuolla on aiemmin arvosteltu Niinistön jäykkää ja latteaa puhetta ja toivottu viestintäalan ammattilaisilta vähän neuvoa antavia. Luulenpa että Niinistö jos kuka on tarkka puheen sisällöstä ja esitystavasta. Oman tiensä kulkijana hän ei halua prändääjiä, henkilökohtaisen sparraajansa lisäksi. Sparraaja on Haukio.
VastaaPoistaMuutoin Kokomuksen politiikassa on käyty avoimeen hyökkäykseen. Porvarillisen työn arkisto vyöryttää kokoomusvaikuttajista pienoielämänkertoja, kaitafilmejä videoita, lehtileikkeitä ja tutkimustietoja. Julisteetkin ovat saaneet vähintäinkin yhtä painokkaan arvon kuin työväenliikkeessä konsanaan.
Toisaalla samaan aikaan. Olen vuosien ajan lueskellut EVAn julkaisuja, analyyseja ja raportteja. Matti "veronmaksaja" Apusen aikana on muutos suorasukaiseen ja varsin yksipuoliseen vaikuttamiseen ollut vaikuttavaa. EVAsta on tullut ETLAn junttaosasto.
Varsin uutena ilmiönä on EVAsta kiihtyvään tahtiin tupsahdellut eri tavoin julkisuudesta tuttujen pamfletteja. Jyrki Lehtola, Tuomas Enbuske, Raine Tiessalo . . . Julkaisuja lukiessa on joskus vaikeuksia pitää loitolla sitä ajatusta, että kirjoittaja on pelkkä markkinointipelle. Ajatus on vavahduttavin Enbusken "Ajatusten alennusmyynti" -kirjaa lukiessa.
Ja uusi läheinen aihe täällä: opettaja olen, ja osaava; muodollisesti pätevä en.
VastaaPoistaSain luokallisen murkkuja lukemaan vuodessa; lintsarit käymään tunneilla; lusmuilijat osallistumaan tapahtumiin ja olemaan yhteisöllisiä. - Eli juu: olen opettaja.
Kaikissa asiayhteyksissä kyllä kerron, että epäpätevä - ottaen huomioon Suomen Nuorison Tilan: minusta ei ole erityinen ansio olla tituleerattu ope.
Valitsin erikseen sen tien, etten opeta työkseni, ainakaan juuri nyt. Kyse ei ollut osaamisen puutteesta, vaan voimakkaista mielipide-eroista, re: kasvatus. Hanslankarina opetan nytkin, kun pyydetään, ja aikuisopetus varsinkin sujuu sutjakkaasti; se on vähemmän vastuullista ja eri tavalla kiinnostavaa kuin lasten kanssa puuhailu.
Mutta oman kokemukseni perusteella: en lähtisi ope-koulutus-opeksi; olen vaan liian omanlaiseni. - Saisin oikeasti vaan hakata päätä seinään lopun ikääni, ja se taas ei ois kivaa.
Puhun nyt siis vain periaatteista, en suoritetusta työstä.
Näin freelancerinä olen päässyt hommiinkin, ja sitä kautta kerännyt uusia työtilaisuuksia; mun tyyli sopii monille hyvin, vaikkei se tiukkoihin lukujärjestyksiin sovi.
Oppi-isistä (ja eikös olekin metkaa, että taas miehet edustavat tätä alaa?) en tiedä.
Yleensä toivoisin että kaikki saavat tilansa. Eli: myös kiltit tytöt ohjaajina ja opettajina, jopa ilman diplomia, voivat olla hyviä. - Tästä on siis kokemusta.
Ja huomio nuoriso: hankkikaa ehdottomasti se tutkinto! Tai varautukaa selittämään!
Iines täällä kysyy että miksi se puuttuu, jos puuttuu, mutta normitilanteissa teidät vaan sivuutetaan.
Tämäkin kannattaa huomioida. Ei lannistua, mutta huomioida.
Itse vaan työskentelen tavallani; kyllä minulle on niitä hommiakin löytynyt.
Char, ihminen voi olla hyvä ilman tutkintoakin, mutta myös tutkinnon kanssa. Yleisimmin tutkinto on hyödyksi ja useimmiten välttämätön kaikilla aloilla, yhtä hyvin opettajana kuin sairaanhoitajana.
PoistaJään hieman miettimään tuota tyyliä, josta puhut. Nimittäin opettajan opetustyyli on kyllä melkoisen vapaa ja kullakin on oma persoonallinen tyylinsä. En ole koskaan kuullut tai nähnyt, että pitäisi opettaa jollakin tietyllä tyylillä.
Koulun säännöt ja normit ovat tietenkin eri asia. Opettajat ovat viisaita, jos ovat kaikki koulun yhteisten sääntöjen ja normien takana, sillä se on aina opiskelijankin etu. Hän tietää,mikä on käytäntö, mitä voi tehdä ja mitä sitten taas ei. Jos yksi opettaja luistaa koulun yhteisöllisistä pelisäännöistä, se rikkoo oppilaan luottamusta koko koulun toimintakykyyn. Kouluissa on aina hankaliakin tilanteita, ja rajoja tarvitaan.
Olet Iines oikeassa, tiettyyn rajaan asti.
Poista- Mikä riittäisikin täksi kommentiksi. :)
Rikoin sen koulun sääntöjä varmasti ja tietoisesti; olin tosin nuori, ja idealisti, mutta en sano ettenkö tekisi samaa uudestaan. Miksi en olekaan ope.
Halusin niille lapsille päästötodistukset, ja alun elämään - varmasti muutkin opet, mutta tarjoamalla tokaluokkalaisten aapisia murkuille ja kehittelemällä keinoja saada heidät laitoshoitoon (en muuten narraa), rehtorin toimesta, juu ei.
Minulla on ihan omat ajatukset siitä kuinka opitaan; siksi en lähtenytkään uralle. Siskoni on pitkän linjan opettaja; arvostan häntä kovasti, samoin kuin monia omia opettajiani, mutta tiivistetysti: teen mieluummin tavallani.
Aikuisopetuksessa voi vapaammin katsella ryhmää, ja on erityisen toivottavaakin tarkastella tilannetta aina erikseen, jokaisen ryhmän kohdalla. - Sovellun siihen loistavasti, ilman, että opettajanhuoneessa tulisi kyräilyä.
Iines, ymmärrän kyllä, mitä sanot. En vain täysin ole samaa mieltä. Eikä opettajien erilaiset lähestymistavat aina johda kaaokseen - minullakin oli kollegoita (tarkoitan nyt oikeita opettajia :D), jotka halusivat kokeilla uutta, ja tehtiin hyvää työtä yhdessä.
Tavis-koulua toivoville lapsille ja nuorille sitä virikkeellisesti mutta hyvin turvallisesti tarjottiin; koulupinnarit houkuttelin joukkoon mukaan eri keinoin. - Uusia kirjoja; hyviä sarjakuvia; korttipelejä; pullaa ja mehua - olen jo kertonutkin, että puolille muksuista olin äiti-ope.
Se oli erityiskoulu, ja tästä on aikaa. Osaisin varmasti nyt hoitaa tilanteen kaikin puolin paljon paremmin; hellyyttä ja hoivaa, sekä ymmärrystä, sitä lapset kaipasivat. Oppiminen tuli siinä sivussa. Samalla linjalla jatkaisin, paitsi että osaisin selittää ideologiani kahvitunnilla diplomaattisemmin. :)
Olet toiminut hienosti, Char, ja uskon, että olet synnynnnäinen opettaja. Ja tuo mitä sanot aikuisopetuksesta, on viisasta puhetta, noin se menee, aikuisryhmät ovat juuri sellaisia kuin niitten persoonallisuudet ovat. Hirveän antavia, jos käytän banaalia ilmaisua. Jos osaa lukea aikuisia siis, ja uskon, että sinä osaat, aistin, että olet erinomainen ihmistuntija.
PoistaTuo, että on samalla vähän äiti, on lapsille ja nuorille joskus tarpeen. Se on kuitenkin aikaa myöden henkisiä voimavaroja syövää, jos opettaja menee liiaksi mukaan lasten elämään. Empaattinen ja eläytyvä pitää olla, mutta tietty raja pitäisi mielestäni säilyttää, koska opettajan tehtävä on kuitenkin eri kuin vanhempien.