24.10.2014

Olen nähnyt Baba Lybeckin

Olen ollut tänään viidessä läänissä. Olen ollut Torronsuon tienhaarassa. Olen miettinyt Mikistä Forssan kohdalla. Hyvinkään tienhaarassa muistin Rikua, Nummelassa Anssi Kelaa ja Vihdin kohdalla Tapsaa. Tampereen tienviitan kohdalla muistin Charia ja Kuunkuisketta sekä jostain syystä kaukaisia Tampereen sukulaisiani Hallituskadulta.

Olen nähnyt tänään Baba Lybeckin, Michael Monroen, Elisabeth Rehnin, Jörn Donnerin, Sirpa Kähkösen, Kjell Wästön ja Jukka Kemppisen sekä muita tuttuja kirjailijakasvoja, joiden nimet eivät tulleet mieleeni. Näin myös Kuunkulkijoitten laulajan Mannerheimintiellä. Eduskuntatalon portailla näin mielenosoituksen, jota valvoi viisi poliisiautoa. Yhdessä kyltissä luki Talvivaara.

Tässä näette joitain hämmentyneitä hajalaukauksia messuilta.


Kun näin Jukka Kemppisen ensi kerran muutaman metrin päässä itsestäni, tuntui että hän katsoo suoraan minuun, Iinekseen. Kamera alkoi vavahdella käsissäni ja ensimmäinen kuva suistui raiteiltaan, kuten näette. Suurentakaa kuva ja näette, että puhuja katsoo suoraan kuvaajaan kuin Jeesus syntiseen. Oikeastaan kuvittelin, että katseessa on hitunen eroottista merkitystä.


Olisin halunnut ostaa Kemppisen blogikirjan, mutta en kehdannut ängetä yleisöjoukon eteen, jossa oletin kirjaa myytävän. Niinpä se jäi ostamatta. Muutenkaan en ostanut yhtään kirjaa, vaikka olin varannut  kahisevaa kukkaroon.

Turruin meteliin, monessa paikassa pauhaaviin kovaäänisiin, kuumuuteen, kaiken liikatarjontaan. Pitelin käsissäni monta kirjaa, mutta laskin ne aina pois. En lopulta halunnut mitään. Luontokirjat olivat kauniita, mutta kovin kalliita ja ehkä jollain tapaa steriilejä, asetelmallisia. Pidin aikanaan Heikki Willamon Vuosi metsässä -kirjasta. Se ei olut kaunis, vaan hyvä ja painava. Tommi Melenderin uusi kirjakin maksoi yli 30 euroa. Minulla oli rahaa, mutta en vain saanut ostetuksi.


Luulen, että ostan kirjat netistä. Messuilla on parasta aistia vain tunnelmaa ja kuunnella äänten kakofoniaa. Ihmisiä on kiva katsella. Kauheasti oli liikkeellä kulturellin näköisiä ihmisiä. Tämä on sanottu ilman ironiaa. Mutta summa summarum: en ole messuihmisiä, en osaa keskittyä messuilla. Mieluiten istuisin jossain nurkassa ja katselisin ihmisvirtaa.


Lähetän yläilmoihin hiljaisen kiitoksen siitä, että asun kaukana tapahtumatarjonnasta, maaseudun pikkukaupungissa.  Joka paikassa Helsinkiä oli mainoksia erilaisista tapahtumista. Ratikan kyljessäkin mainostettiin Edward Munchin näyttelyä. Ratikka peitti juuri bongaamani Michael Monroen, joka oli matkalla Messukeskukseen, heti rivakan Baba Lybeckin jälkeen. Tällainen tykitys on aivan liikaa pikkukaupunkilaistädille, joka ei juuri pääse rivitalopihaansa kauemmas.

105 kommenttia:

  1. Hauska ajatella, että olemme voineet kulkea toistemme ohi tietämättämme. Vai olitko ehtinyt nähdä, että kerroin meneväni Kemppistä kuuntelemaan?

    Harmikseni myöhästyin, kun luulin sen alkavan vasta klo 14.30. Olin kyllä paikalla, mutta samoilin antikvaarien osastolla kaltaisteni joukossa.

    Noilla joukkokuvan portailla seisoskelin kahden jälkeen ja lueskelin messuopasta. Kuvassa en kuitenkaan ole, ainakaan etualalla.

    VastaaPoista
  2. Antikvaareissa minäkin olin ennen Kemppisen juttua, ja osastoja oli todella paljon, eri puolilta Suomea, mm. Rauman antikvariaatti, jonka tarjontaa aina kesäisin käyn verottamassa. Sieltä ostin viime kesänä Salaman runot, jotka olivat minulle uusi tuttavuus. En siis päässyt lukemaan kommentteja ennen kuin tauolla kello 15 jälkeen, tilaisuuden jälkeen, jolloin olimme jo poislähdössä.

    Minut yllätti valitsemisen vaikeus, kun tarjontaa oli niin mielettömästi. En osannut istahtaa kuuntelemaan ketään, en siis ostanut ainuttakaan kirjaa, koska en pystynyt tekemään ostopäätöksia siinä humussa ja melussa. Elisabeth Rehninkin näin kolmessa eri haastattelutilaisuudessa, mutta en jäänyt kuuntelemaan, kuten en Kemppistäkään. Tyydyin imemään aistinvaraisia vaikutteita ja tunnelmia. Syventyminen ei minulta messuilla onnistu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus: tilaisuuden, po. Kemppisen tilaisuuden

      Sen jälkeen kurkistelin hieman Donneria, jonka näin aiemmin kävelevän halliin. Hän kulki hyvin kumarassa, kulmakarvat olivat upeat! Tuuheat kuin mitkä.

      Uusi havainto ja pettymys minulle oli se, että messuilla ei jaksanut kuunnella puhetta, kun oli rajallinen aika käyttää. Piti rientää etennpäin siinä humussa. Jatkossa pitäisi varata aikaa pari päivää, jotta voisi nauttia esityksistä.

      Poista
  3. Olipa tutun tuntuista kerrontaa. Itsekin aikoinaan noilla messuilla ramppasin, niin Helsingissä kuin Turussakin, esiinnyin lavoilla yhtä tärkeänä kuin Kemppinen nyt ja näin paljon kulturellia väkeä.
    Mutta enää ei sinne tee mieli, ei vähääkään. Korvasin nämäkin messut käymällä viinakaupassa ostamassa kallista viiniä. Kun en enää saa juoda kuin vähän, juon sitten hyvää.
    Minäkään en messuilla ostellut kirjoja. Yhden vain, antikvariaatista Göteborgin kirjamessuilta. Se maksoi 900 kruunua, hinta jäi mieleen.
    Pikkukaupungeilla on toden totta puolensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua tunnustaa, mutta odotin oikeastaan vain Kemppisen esitystä ja lisäksi - Michael Monroen musiikkiesitystä. Pidän Monroesta, hän on sydämellinen ja hyväkäytöksinen ihminen, ottaa muut huomioon.

      Hassua 2, pidän sinua kirjailijana, ja kun katselin Metsäosastolla (?) yhtä miestä, tulit mieleeni. Sen näköiseksi voisin kuvitella Kolehmaisen.

      Poista
  4. Paristakin päivästä voi luullakseni jäädä tunne, ettei ehtinyt nähdä sitä mikä kiinnostaa. Viime vuonna ajattelin, että jos ja kun seuraavan kerran käyn, teen tarkan etukäteissuunnitelman siitä mitä haluan nähdä.

    Liian isot ne ovat, siitä ei pääse mihinkään.

    En nyt saata mieltäni malttaa, laitan kirjoittamani viimevuotisesta. Sisääntulon kuva on melkein tismalleen sama kuin sinulla, sinun vain on parempi. Julkkuja näin minäkin aivan kauheasti, jopa monta sellaista, jota en lainkaan tuntenut,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin uudelleen vanhan juttusi. Noin se siis nytkin meni, kirjailijat vain vaihtuivat. kirjoja saa netistä paljonkin halvemmalla. Harvalla on varaa ostaa monta kirjaa, jos yksi maksaa 30 euroa.

      Poista
  5. Iines, sinulla on hyvä perä! ;)

    Meitä erityisherkkiä rassaa melu ja melske ja vilinä ja sellainenhan on aina tuollaisten markkinoiden riesa.

    Ismo Leikola kisasi maailman hauskimman miehen tittelistä aikaisin aamulla; harmi, että sitä ei vieläkään pysty katsomaan Laugh factoryn sivuilta. Semifinaalin tankeroenglanti näkyi uppoavan yleisöön.

    Ismo on symppis eikä hän juuri juttele navanalusasioita, pisteet siitäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvan naisella on tosiaan hyvät perät. Ehkä vaistonvaraisesti rajasinkin ne juuri siksi kuvaan mukaan. Itse seisoin siinä taempana. Kovasti oli takaa kauniita blondeja Kemppistä kuuntelemassa.

      Kuulin uutisissa Ismo Leikolasta. Eiköhän hänen osuutensa kohta näy jostakin. Hyvät mahdollisuudet voittoon. Pisteet tosiaan siitä, jos pärjää ilman kaksimielisyyksiä. Se on taito jos mikä. Monet sinänsä taitavat suomalaiset näyttelijät sortuvat monesti halpaan yleisönkosiskeluun --> Putous tms..

      Poista
  6. Kirjailija Hannu Raittila sanoi Hesarissa joskus ennen messuja: "Messut ovat aika rasittava osa kirjailijan työtä, ja olen oppinut suhtautumaan niihin kuin taisteluun valmistautuva sotilas." - Maaria Ylikangas Luutiissa ilmeisesti hieman huumorilla: "Kirja-alan hyvin varjeltu salaisuus on, ettei kukaan pidä kirjamessuista."

    Minusta Iineksen huomio, että messut ovat rasittavuudeltaan kuin iso kaupunki pahimmillaan, osuu täsmälleen oikeaan. Hälinää, vilinää, dataa, rataa, informaatiota ja muuta hölöä on liikaa, siitä on pakko torjua suurin osa. Liikkuminen yleisössä vie huomiosta valta-osan. Olisin valmis jopa väittämään, että messuissa on melkein sama, minkä alan ne ovat. Venemessut, maatalousmessut, traktorimessut, kirjallisuusmessut, lennokkimessut, ihan sama. "Jaa, tämmästä, ai tommosta, ai ku kiva, mennääs eteenpäin" ja "jos vielä selviytyisi tuon kulman taakse, mitähän siellä on?"

    Messukeskuksen isot hallit ovat vastenmielisiä, yleisön huomioonottaminen heikkoa, kahvioravintoloiden tuotteet vähän niin ja näin, kalja kohtuuttoman kallista. Yleisö saa totisesti, totisesti tuntea, mitä on olla tavallinen tallaaja, tavis ja osa suunnatonta nautalaumaa. Lompakon kantajia olemme, emme muuta.

    "En minä vielä tähän pysähdy, katson mitä on kulman takana" ja "En minä vielä näitä kirjoja osta, vielä täytyy kiertää, kantamista tulee liikaa".

    Tottakai tärkeintä on, että kirjailijat saavat tilaisuuden mainostaa itseään. Arto Salmisen lausetta ruhjoen ja väärinkäyttäen: "Julkku on eri mies, julkku on tiedemies". Minkälainen hyöty heille oikeasti on, vaikea sanoa.

    Minun kokemukseni kaikista messuista on samanlainen: kotiin tultuani minulla on muovikassillinen brosyyreita mukana.Tyhjennän kassin samantien roskikseen, muovikassin ryyttään roskapussireserviin odottamaan tulevaa.

    VastaaPoista
  7. Luin juuri tänään Luutiista tuon Maaria Ylikankaan maininnan kirjamessuista ja uskon sen täysillä. Markkinat eivät luonnollisestikaan ole hengen jättiläisten mielipaikkoja.

    Ja tuo on turkasen totta, mitä Riku sanot: "Liikkuminen yleisössä vie huomiosta valta-osan." Osa energiastani valui nimittäin jo jonottaessani takkiani vaatesäilytykseen. Jono liikkui käsittämättömän hitaasti. Moni maksoi 50 euron setelillä ja vastaanotossa oli pula vaihtorahasta. Kaikkea tämänkaltaista sattui eri jonoissa. Energiaa kului myös hakiessamme kahvikupposen ajaksi istumapaikkaa. Monet olivat jääneet istumaan kahvilaan pitkäksi aikaa vaikka toiset seisoivat kahvi- tai ruokatarjotin kädessä odottamassa istumapaikkaa. Jos käytännön järjestelyt tökkivät, muodostuu perhosefekti, joka heijastuu jopa kirjojen myyntiin asti.

    Vaan rasittavinta oli juuri tuo "katson seuraavankin pöydän ja kulmantauksen". Aivot kävivät kuumina kunnes turtuivat erilaisten aistiärsykkeiden päällekkäisyyteen. Tulos: ei ainuttakaan ostokirjaa, vaikka niitä lähdin hakemaan. Ei ainuttakaan levollista kuunteluhetkeä, koska kulman takanan kaikui jotakin vielä mielenkiintoisempaa.

    Pettymys oli lisäksi suuri, kun huomasi, ettei kirjoissa mitään alennusta ollut. Uudet kirjat olivat kalliimpia kuin nettikaupoissa. Vanha ohut Saarikoski maksoi 20 euroa, kun sen Raumalta saisi vitosella. Kahden euron kirjat olivat nevahöördejä tai yksinkertaisesti huonoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä päätin jo mennessäni, etten tällä kertaa osta mitään. No, siellä vanhojen osaltolla silmiini sattui eräs kaipaamani muisto vuosien takaa, jonka melkein ostin. Kun hinta oli kuitenkin 60 euroa, en viitsinytkään. Kolmella kympillä olisin ostanut.

      Uusien osastolla kuuntelin Janne Virkkusta Erkko-kirjasta, tai Janne siis haastatteli tekijää, sekä Stillerin ja kumppanien keskustelua jostakin, plus yhtä ruotsalaista. Lopun aikaa kuljeskelin ja lueskelin kaikenlaista ja istuskelin kahviloissa ja katselin ihmisiä.

      Tosiaankin, kiertelin minä vielä ruoka- ja viinimessuillakin ja napsin ilmaisia makupaloja. Kotiin tuliaisiksi ostin pitkiä lakritsiluikeroita, hyvin kelpasivat.

      Poista
    2. Ajattelen tällaisista tapahtumista niin, että nauttiaakseen niistä ja osatakseen ottaa niistä koituvan hyödyn ja huvin tulisi tehdä ensin koekäynti paikalla ja kartoittaa tilanne. Sitten laatisi itselleen systeemin, jota suurin piirtein noudattaisi, niin juttu ei hajoaisi, kuten minulla.

      Sinä olet messuilla jo konkari, Tapsa, kun asut isossa kaupungissa. Juuri juttelin yhden ihmisen kanssa puhelimessa, ja hän sanoi menevänsä messuille uudelleen huomenna, kun nyt vähän tietää, missä mikin on ja tutkii etukäteen ohjelmaa. Minäkin menisin, jos asuisin paikan päällä. Kävisin myös napostelemassa ruokaa ja naukkailemassa viinejä. Istuisin ja katselisin ihmisiä, ja aijai, ottaisin mielessäni heistä valokuvia.

      Poista
  8. Asuntomessuilla, jotka ovat kamalia, olen käynyt kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran ne vietettiin Jyväskylässä 1984, satuin silloinkin asumaan täällä ja kävin, tänä vuonna kävin toisen kerran kun ne bygasi niitä messutalojaan mun akkunani alle. Jos ne, niin kun johdomukaista olisi, kolmannen kerran vietetään täällä 2044, niin täytynee "lainata" rollaattori ja mennä. (heh, heh)

    Messut eivät tosiaan ole mun juttu. Koen ne nimensä mukaisesti messuamiseksi, eli huutamiseksi. - Ps. Paitsi yksillä kivoilla messuilla olin, ne oli matkailumessut. Tai ei sielläkään mukava ollut olla, hirveä tungos, hiki ja parfyymi haisi, mutta haalin eri pöydiltä kaupunkien ja maiden karttoja, olivat ilmaisia. Sain kaksi isoa kangaskassillista. - Kartat ovat mielenkiintoisia. Tutkiskelen niitä usein kotonani iltaisin. (Ja Biltemaa.)

    VastaaPoista
  9. Vaan tiedättekös, miksi myyntitapahtumasta käytetään samaa sanaa kuin jumalanpalveluksesta? Messut, messu?

    Ystäväni käy joka vuosi asuntomessuilla, olivat ne sitten Jyväskylässä tai Oulussa. Minua ei saisi kirveelläkään mukaan, vaikka tykkäänkin estetiikasta sisustuksessa. En kuitenkaan sellaisesta estetiikasta, joka on trendienmukaista. Olen kuunnellut hänen kuvauksiaan siitä, miten asunnoissa kierrellään pitkissä jonoissa. Siis jonoissa! Ihan kuin painajaista kuvaisi. Tai lehmälauman liikkeitä aidatulla alueella.

    Vaikka, jos olisi valokuvausmessut, voisin kyllä mieluusti mennä.

    VastaaPoista
  10. Asuntomessuilla olen käynyt kerran, Ylöjärvellä ne järjestettiin, lienee ollut 80-lukua. Messuilta muistan kaksi asiaa: "kato, toi on se lottotyttö!", itse hän oli jotain ständiä siellä pitämässä. Toinen muistamani seikka on useat kolmikerroksiset omakotitalot.

    Ennen Jyväshyvää,Mikiksen naapurissa, messut olivat kotokylässä. Tai mitään kylässä, jossain horsmien ja pajukoiden keskellä kaukana, kaukana jossain ei mitään. Keskustasta yleisöä kuskattiin busseilla messuille. Niillä oli kaikilla naama kiinni ikkunassa niin, että nenäreiät olivat ylöspäin. Suut kaikilla auki, ihan kuin Innasen taulussa.

    Mutta salattuun menneisyyteeni. Olen kerran ollut esittelijänä yksillä messuilla Messukeskuksessa, en kuitenkaan kirjasellaisilla. Jälkikäteen muistelen, että tehtäväni lienee ollut hermostuneena kahvion ja tupakkapaikan välillä ravaaminen, siitä työpanokseni ainakin koostui. Paskat siellä mitään kauppoja tehty, tuskin yhtään turhaketta tai mielikuvan konkretiaa meni kaupaksi. "Jees, jees, voi, voi, nääs, nääs ja päivää, päivää!"

    Myyntihommia kaikenlaisia, lohiaterioiden myynnissä joskus ammoin kaveria auttelin. Mm-motocrosseissa Kuopiossa meni kalaa tosi hyvin, kylmä siellä oli kuin ryssän helvetissä. Minulla oli kevyet kesävaatteet, lämpötila niin kalsa, että kun menin ja kaaduin asuntovaunun punkkaan, sitä ennen lärvit vedettyäni, kiersin säätimestä lämmöt aivan taysille. Jossain vaiheessa heräsin kun kaverini kiroili: "jumalauta, että täällä on kuuma, tänne kuolee!" - Haukkui minut vielä aamulla: "saatanan lämpö-Riemunen!"

    Rauman pitsipöläyksessäkin olin kerran muinoin kalaa myymässä. Ensimmäisenä päivänä myynti oli hurjaa, enemmän olisivat ostaneet kuin ehti myymään.sen jälkeen vedimme lärvit. Uusi ihana päivä täynnä mahdollisuuksia koitti. Luulimme senkin olevan vilkkaan. Paskat ihan kuollutta, vedimme lärvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai on oltu Mustan pitsin yössä. Sen jälkeinen aamu Raumalla ei useinkaan ole myyjälle ihana, vaan monesti tappiollinen. Kansa on jo karkeloinut ja lepäilee tai menee rannoille.

      Minua on pyydetty muutaman kerran asuntomessuille, mutta en ole mennyt. Jos haluaa, samat asunnot on esitelty sisustuslehdissä.

      Poista
  11. Minäpäs vastaan omaan kysymykseeni tuossa ylempänä. On nimittäin melko kummallista, että uskonnollisperäistä messu-sanaa käytetään kaupallisista markkinoistakin.

    Asiahan on siis niin, että koska suuria kauppa- ja markkinatapahtumia ennen järjestettiin juhlapyhien aikoihin, ja siten messujumalanpalveluksen jälkeen, ruvettiin sanaa "messu" käyttämään myös kyseisistä tapahtumista. Eli Reino Helismaakin olisi hyvin voinut laulaa Rovaniemen messuista. Itseäni sana "messut" kauppatapahtuma edelleen vähän tökkii, koska en pidä messuista enkä markkinoista ja jos sellaisille joudun, koetan selvitä sieltä nopeasti ulos. Olenkin keksinyt valokuvaamisen selviytymisstrategiakseni. Kuvaan ihmisiä, myös salaa, pakkotilanteissa. Vaan hyvässä tarkoituksessa kuvaaminenhan on täysin luvallista julkisilla paikoilla, niin kuin totesimme kesällä. Helsingin kirjamessuilla oli paljon kuvaajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi kirjamessuja ei kutsuta kirjamarkkinoiksi? Silakkamarkkinoilla on oikea nimi, sehän kuvaa tapahtumaa paremmin, kertoo mistä on kyse. Markkinat ovat markkinat.

      Katselun netistä muutamia haastatteluja, se riitti minulle.

      Poista
    2. Minulle mielikuva käy toisinpäin Messu-sana jumalanpalveluksen nimenä on minulle outo, yksi niistä kulturellisista muutoksista, joiden vuoksi ei tulisi mieleenikään mennä ev.lut. kirkon tilaisuuksia seuraamaan. Virsien sanoitusten pilaaminen oli täysin käsiittämätön teko pop-kirkolta, samaa pölhö-populismia on vuonna 2000 tapahtunut messu-sanan käyttööotto tarkoittamaan jumalanpalvelusta. Ekumeniaa perseestä.

      Poista
    3. Messu jumalanpalveluksen nimenä on minullekin vieras, ja mielessäni se liittyy katoliseen messuun, jonka teennäisyys on minusta silmiinpistävämpää kuin luterilainen harras veisuu. Veisaaminenhan on ikiaikaista suomalaista perinnettä, jota kuuntelee, ja jos ääni pelaisi, voisin vetäistä auton ratissa vaikka Totuuden hengen. Mikä siinä on, että auton ratissa laulattaa?

      Poista
    4. Minäkin tykkään hoilotella silloin kun ketään ei ole kuulolla. Karaokea en kuitenkaan ikinä laulaisi, ilmiö on hyvin vastenmielinen. Paikasta, jossa huomaan sellaisen olevan käynnissä, pakenen alta aikayksikön. Karaoke on ilmiselvä Japanin kosto hävitystä maailmansodasta.

      Poista
    5. Siinä kun lapset nykyään laulavat karaokea kotivehkeillä, me lauloimme lapsena laulukirjaa läpi. Istuttiin sängyn päälle ja selattiin kirjaa, ja laulettiin vuorotellen parhaat laulut. Laulukirjassa oli nuotit ja laulujen sanat.

      Karaokea en ole koskaan laulanut, mutta tiedän yhden ihmisen, joka laulaa karaokea, vaikka laulaa kehnosti. Hän ihmettelee, miksi yleisö ei tykkää hänen tulkinnoistaan.

      Poista
    6. Sellaiselle laulajalle ei kuitenkaan tule sanoa ilkeästi, hyvä on esimerkiksi melko pehmeä: "Yhtä värisyttävää tulkintaa en ole kuullut siten Janos Valmusen Bussipysäkillä-kappaleen.

      Kyseinen listakappalehan aikoinaan syntyi ampaisi yleiseen tietoisuuteen, kun radioaseman äijät päättivät todistaa, että riittävän suurella radiosoittomäärällä mistä tahansa sonnasta tulee suosittu. Ja tuli myös.

      Poista
    7. No voi. Miehelle ei voi sanoa ilkeästi, kuten ei oppilaallekaan, joka yrittää kovasti, mutta erehtyy. En kyllä voi käsittää, jos kipale on ollut soittolistoilla korkealla.

      Poista
  12. Heh, kirjamarkkinat, karjamarkkinat, munamarkkinat.

    Ehkäpä lopputuotteen kultivoituneisuusaste ratkaisee nimityksen.

    Vaikka osattiin sitä entiasajan markkinoillakin pitää myyntipuheita ja huijata hyväuskoisia. Joskus kotiin talutettiin maho lehmä tai lupaava hevonen, joka paljastui vanhaksi kaakiksi.

    Messu-sanaan liittyykin alunperin uskonnollinen lähetyskäsky: menkää ja tehkää tiettäväksi, eli pitäkää puheita, valistakaa tiedon kautta. Tämä tiedollinen näkökulma ehkä erottaa messut markkinoista, vaikka yhteistä on kaupallisuus, mainostaminen, joka nykymessuissa on se ydin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei mene sekaisin messu ja markkinat, mutta eittämättä niitä sotketaan toisiinsa tahallisesti ja tahtomatta. Tietoisesti tai täyttä ymmärrystä vailla.

      Kirjamessut ovat markkinat, niillä on minusta väärä nimi.

      Poista
    2. Eiväthän nuo messut ja markkinat nyt sekaisin mene meiltäkään, jotka pohdimme sanojen merkityksiä. Mehän juuri erotamme merkityseron.

      On ihan luonnollista kehitystä, että messuista on kehittynyt mainosmarkkinat. Minua jää nyt mietityttämään se asia, että millaiset olisivat sitten oikeat kirjamessut.

      Poista
    3. Millaiset olisivat sitten oikeat kirjamessut?

      Siellä luettaisiin ääneen kirjallisuutta tiloissa joissa kuulijaa ei häirittäisi muulla metelillä ja pauhulla.

      Ja keskusteltaisiin sopivissa nurkkauksissa, kuten täälläkin tapahtuu toisinaan, tyylillä josta pidän.

      Poista
    4. Toisin sanoen siellä ei myytäisi kirjoja.

      Käsittääkseni messujen lähitavoite on tehdä kirjallisuutta tunnetuksi, jotta sitä myytäisiin. Järjestäjinä ovat nimittäin kustantajat, eivät kirjailijat. Kustantamot eivät valitettavasti ole hyväntekijöitä, vaan kirjalijoitten työnantajia. Ilman kustantamoja ei olisi kirjallisuutta eikä kirjailijoilla tuloja. Valitettavasti. Tämä on selvää, eikä toisenlaista ratkaisua taida olla.

      Mutta tuo ideasi on hyvänlainen, joskaan en itse tahdo kuulla luettua kirjallisuutta, koska kirjallisuudesta on näytteitä ja tietoakin helposti saatavilla, jos vain viitsii seurata uusimpia tuulia, uusien kirjojen ilmestymistä. Keskusteluja kylläkin voisin kuunnella enemmänkin, jos järjestelyt olisivat hyvät.

      Tykkään myös kirjojen myymisestä. Esimerkiksi nyt antikvaarinen osasto oli suuri ja hyvin esillä. Vaan se meteli ja ruuhkat. Minkäs niille tekee?

      Poista
  13. Missio on samaa juurta kuin messu - ja eiköhän sekin ole jo kaapattu Mammona-jumalattaren palvontaan.

    Huomaatteko, että tekaisin mammonasta feminiinisen... Mikähän senkin alkuperä on, varmaan raamatusta, luulisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta Mammona on jumalatar, koska mammona viettelee ja hurmaa ja on kauneinta, mitä ihminen tietää. Sitä haluaa köyhä ja sitä haluaa rikas. Kaikilla on siihen oikeus, eli Mammona on Huoraava jumalatar.

      Poista
  14. "Olen ollut tänään viidessä läänissä."

    Luettelisitko missä lääneissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Anonyymi! Kyseessä oli tarkkuustesti. Ja kyseessä olivat maakunnat.

      Läänitasolla olin perjaintaina kolmessa entisessä läänissä ja maakuntatasolla viidessä maakunnassa. Tehän tiedätte, että ensimmäinen maakunta oli Satakunta. Toinen oli sitten Varsinais-Suomi, kolmas Pirkanmaa, neljäs Kanta-Häme ja viides Uusimaa.

      Poista
    2. Minustakin tuo alku oli vetävä. En asiaa sen kummemmin ajatellut, mutta alitajuntaisesti ymmärsin matkasi halki maakuntien juuri noin.

      Anonyymi oli kuitenkin tarkkana. Se sain minut kiinnostumaan asiasta. Eli jos koukataankin 1600-luvulta tähän päivään, niin taisit ollakin peräti kahdeksassa läänissä:

      Turun läänissä, Porin läänissä, Turun ja Porin läänissä,
      Länsi-Suomen läänissä, Uudenmaan läänissä, Hämeen läänissä, Uudenmaan ja Hämeen läänissä ja Etelä-Suomen läänissä.

      Poista
    3. Me erehdyimme automatkallamme puhumaan lääneistä, vaikka hyvin tiedon tasolla osataan nykyiset läänit. Laskettiin vain "läänien" kylttejä. Meikäläisellä on aina välillä tällaisia möhlyjä, että tiedän kyllä asian, mutta sanon päin honkia.

      Poista
  15. Mitenkäs minä tulin mieleesi vasta Vihdin kohdalla, vaikka otollisin paikka olisi ollut Torronsuon tienhaarassa?

    Noista näkemistäsi kirjajulkkiksista minä näin vain Kemppisen. Hänen lisäkseen näin myös Laila Hirvisaaren, Cecil Hagelstamin ja Juha Hurmeen.

    Hurme oli habitukseltaan ihan erilainen kuin kuvittelin. Sen näköinen, jota jututtaisin vaivatta baaritiskillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torronsuon tienhaarassa muistin teitä kaikkia. En oikein itsekään tiedä, miksi yhdistin sinut Vihtiin. Jostain syystä kuvittelin ne kai sinun mökkimaisemaksesi, siis jonkin järv en sielläpäin.

      Näin muuten vielä Alpo Rusin ja Maikki Harjanteen omalla messumatkallani. Juha Hurme oli syksymmällä Ylen aamuteeveessä, liikuttavan prehjuinen ja sympaattinen olemukseltaan.

      Poista
    2. Turha teidän on nähdyillä julkeroilla ylpeillä, nokitan nimittäin viimevuotiselta messukäynniltäni Folke Westillä. - Ymmärrän, jos harmittaa.

      Poista
    3. No nyt voitit ja harmittaa tietenkin. Tyyppi vastaa kolmea tavallista julkkua, ja uhkaa jopa Baba Lybeckiä.

      Vaan minulla on edelleen Michael Monroe!

      Poista
  16. Kolme vuotta sitten olin kirjamessuilla, joka oli raitsikkamatkan päässä asunnosta, ja silloin päätin että ei koskaan enää kirjamessuja! Sen päätöksen olen pitänyt, vaikka yleensä en koskaan pidä eikoskaan-päätöksiä, koska eikoskaan-päätökset ovat älyttömiä.

    Iines selitti tarkkaan sen hullun metelin ja ihmisvirran ym. siihen liittyvät asiat, jotka näyttävät pysyneen samanlaisina vuodesta toiseen.

    Tänä vuonna lueskelin rauhallisesti kotona kuvauksia kirjakeskusteluista, jotka oli sentään rauhoitetuissa tiloissa. Ne oli ilmeisesti jotain uutta, joissa olisi voinut olla vaikka mukana, jos olisi tullut ilmoittautuneeksi etukäteen.

    Seurailin linkkejä Facebookissa. Sieltä pääsi suoraan eri tapahtumiin, joista oli kuvauksia ainakin Luutiissa sekä joissakin kirjablogeissa. Keskustelut, joita niissä käytiin vaikuttivat mielenkiintoisilta. Nyt odotan vielä Penjami Lehdon selostusta, jonka hän on luvannut pitää blogissaan Jäljen ääni. Se käsittelee Kari Enqvistin kirjaa Ensimmäinen sekunti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut asian niin, että tosilukija lukee vain kirjoja, ei käy messuilla eikä lue toisten selostuksia kirjoista.

      Vaan itsekin sorrun tuohon toisen käden lukemiseen ja nähtävästi messuilla käyntiinkin. Sen verran yllytyshullu olen, että menen kyllä toistekin, mutta strategian kanssa, varautuneena. Taistoon! Messuilla on paljon katsottavaa, kun osaa varautua kakofoniaan ja sulkee korvat yltiöpuheelta. Ei siellä kukaan mitään kuolematonta sano. Kirjoissa se jo on!

      Poista
  17. HSburgerissa ja muutamassa muussa lehdessä ilmestyvä Kamala luonto sarjakuva on ollut viime aikoina jokseenkin huono. Aamulla kun luin tämän päiväisen, istuin junassa ja naurunpyrskähdys pääsi, en saattanut sitä estää. Muumien tappamista edes syömistarkoituksessa, muuna kuin metsästyslaissa määriteltyinä aikoina, pidän silti erittäin tuomittavana.

    Iltasanomiin ovat stripistä tehneet oikein uutisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutinen riemastuttaa. Saa muumeja vähän rienatakin. Ja pari muumimukia voisi heittää seinään.

      Huomaan olevani täysin trendien ulkopuolella, kun en tykkää yhtään muumimukeista, en myöskään Pentikistä enkä Heljä Liukko-Sundströmistä, jotka ovat haluttua kamaa kirpputoreilla ja myyntipaikoissa. Ainoa mistä tällä rintamalla tykkään, on Janssonin kieli, hänen säkeensä muumirunoissa.

      Poista
  18. Ehkäpä tähän astisista parhaimmassa kirjallisuusmessuja käsittelevässä kirjoituksessa, Aleksis Salusjärvi pohdiskeli muun muuassa sitä, saako kirjallisuusmessuilta seksiä. Hirveetä höyläämistä ja änkipänkiä luulisi tietysti olevan, mutta minä puolestani kysyisin, ovatko kirjallisuusmessut riittävän pornot ja perverssit?

    Kirjailijatar riisui hitaasti ja viekoitellen mustat, osamaksulla ostamansa nahkahousunsa, otti pois mirellemathieu-peruukkinsa, tekoripsensä, tekojalkansa, lasisilmänsä ja korsettinsa, jonka jälkeen huudahti käheästi: "Pane, jos uskallat, senkin hampuusi!" Lukija huudahti voipuneesti: "oi armaani, unelmieni sanojen mestari, en saata sitä siulle tehä!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, nuori herratoimittaja ois voinut itse rohkaista ja vaikka riisuutua. Hän olisi voinut tarjota seksiä eikä olla sitä vain vonkaamassa. Huono mäihä näytti olleen, sai enimmäkseen pakit.

      Paljon puhetta tyhjästä.

      Toista se oli 1960-luvulla kun Mauri Antero Numminen harrasti seksiä Vanhalla ylioppilastalolla, flyygelin päällä, vai oliko se alla, en muista, mutta rohkeita nuoria oli silloin paljon enemmän. Alastomuus ja seksi oli IN paljon enemmän kuin nykyisin, vielä 1970-luvulla.

      Poista
  19. Jahas! R. Riemu on näköjään lukenut teoksen "Sininen elokuva". Siinä pohditaan juuri tämän kaltaista kohtausta pornoelokuvan höysteeksi. Teko-osistaan riisuttu nainen tosin ei ole kirjailijatar.

    VastaaPoista
  20. Olipas totisesti Luutiissa hyvä kirjoitus, Salusjärven, yksi parhaista tarinoista, joita ikinä mistään kulttuuritilaisuudesta olen lukenut. Se oli itsessään kirjallisuutta.

    Tällä hetkellä muuten luen seitsensataasivuista kirjaa. Herzogia tietysti myös luen, mutta aika alussa se vielä on. Tämä seitsensataasivuinen opus on auton huoltokirja. Miksi kaikki on tehty niin fiiniksi, että auton kelloakaan ei pysty säätämään talviaikaan ilman opaskirjaa?

    Kun avasin opuksen, jouduin valojen sytytyssivulle. Aloin epäillä, olenko ajanut autoani koko kesän pimeänä, kun kojetaulussa on palanut kuvake, joka viittaa muihin valoihin, muttei varsinaisiin ajovaloihin. Huomasin kirjasta myös, että autossa on vakionopeudensäädin. Opettelin senkin joutessani kuivaharjoitteluna. Olisi helppoa, jos olisi vain nappula, jota painettaessa syttyy, ja uudelleen painettaessa sammuu. Vaan insinöörit eivät ymmärrä tavallista naisautoilijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä välitä, ei moni mieskään tuota huoltokirjaa läpi lue. Ai, mistäs minä sen tiedän? No siitä kun pidän itseäni tavallisena miehenä enkä ole itse ko. opusta viitsinyt lukea. Ajan miten ajan. (Ja kuten 90% muistakin miehistä, olen keskivertoa parempi ajaja!)

      70-luvun autot oli siinä mielessä kyllä rehellisempiä että oli vain penkki, ratti, vaihdekeppi, kaasu, kytkin ja jarru. - Ei muuta kun paino hanaa vaan ja anto palaa!

      Ei siihen aikaan ollut turvavöitäkään. Eikä yleisiä nopeusrajoituksia. - Ps. Muistan kun kerran meillä oli kiire Säkylään,oltiin armeijassa, ja jossain siinä Vammalan paikkeilla oli asfalttitöitä... oli kyltti että "Hiljennä vauhtia". Me tultiin siihen semmoista 120 km/h. Poliisit pysäyttivät meidät, kysyivät "ettekö saatanan sotilaat osaa lukea, siellä luki että hiljentäkää vauhtia". Mauri sanoi siihen että "niinhän me tehtiinkin". Eikä valehdellut. Koska ennen sitä merkkiä sen Fordin vauhti oli 165 km/h. (Kun enempää sillä ei päässyt.) - Ei muuten saatu sakkoja.

      Poista
    2. Ennen huoltokirjatkin olivat vihkosia, nyt raamatunpaksuisia. Ei sitä hullukaan läpi lue, kunhan etsii aina tarpeen tullen jonkin tiedon.

      Itseäni askarruttavat nyt sitten perävalot, kun sanotaan, että moni uudemmalla ajava ajaa tietämättään perä pimeänä. Tietääkseni siellä palaa, mutta palaako mahdollinen sumuvalokin? Se pitää opiskella erikseen. Ohjauspyörässä on edelleen yksi varsivipu, jolle en tiedä merkitystä.

      Poista
    3. Pysäytäppä autosi, pistä vaihde vapaalle ja käsijarru päälle. Äläkä ronklaa valoja. Vaan avaa ovi, kävele auton taa, ja katso palaako valo auton pyrstössä. Jos palaa, kaikki on Ok. Jos ei pala, niin mene takaisin kuskinpaikalle ja väännä sellaisesta sylinterinmuotoisesta tötsästä yks askel oikealle päin. - Nyt pitäis palaa. Myös perässä.

      Ps. Tämän saman testin voit tehdä myös kotonasi, sängylläsi. Kun riisut ensin yäpyjamasi pois päältäsi, sammutat lukuvalon, ja kumarrut sitten ja katsot... tai toisaalta huoltomies osaa hoitaa tämän homman paremmin. Parempi että soitat meidän Huoltoomme, numerohan on 1234567890. Ja sanot, ihan suoraan, että haluaisit testata palaako perävalosi. - Kyllä meiltä aina sinne mies ehtii. Tai joskus, kun on tunkua, niin tulee muutaman minuutin... miksi tätä nyt sanoisi... luppoaikaa. Mutta, pannaan kuule, pannaan mies tuleen sinne Teille nyt mahdollsimman nopeesti. Sillain että hippulat vaan vinkuu. Ja kiitos Teille että soititte... ei mitään, ei mitään... hyvää päivän jatkoa vaan Teillekin. Ja kiitos jo näin etukäteen kuluneesta. Ei, ei se oli vaan vitsi. Joo, kuulemiin. - Riku, sulle tuli taas keikka. Lähes ny äkkiä menee. Tosa on osote. Se on jossain Vampulassa. ( - ei jatku -)

      Poista
    4. Siis olenhan minä tämän tehnyt, kytkenyt virran päälle ja katsonut auton perävalot, ja käskenyt muittenkin katsoa. Ja kyllä siellä perä loisti punaisena. Vaan siis mitkä ovat ne peräsumuvalot - sitä en tiedä. Valot-vipuvarressa on niin monta kohtaa, ja oppaasa on lisäksi yksi enemmän, minkä vuoksi aloin epäillä, mikä siellä edessäkin palaa. Noh, pimeällä sen viimeistään näen. Tai jos sitten tilaan perävalotestauksen.

      PS En käytä pyjamaa, ja nukun housuitta. Pyjama ahdistaisi minua. Nukkuessa pitää olla vapaa kaikista kahleista. Vampulat sulla on housuissasi.

      Poista
  21. Suomesta puuttuu enää Kamelimarkkinat. Tai Kamelimessut, miten vaan. Sanoisi Wittgenstein, ja vaikenisi.

    Sillä voihan Perhana... aina kun selvin päin yrittää kirjoittaa niin kirjaimet, etenkin konsonantit, menevät kamalaa vauhtia oikealta vasemmalle päin, törmäilevät toisiinsa, ja hajoavat sit sirpaleiksi. En tiedä mikä siinä on mutta sellainen vitut... tekee kiukkuiseksi, kun syntyy ihan heprealaista tekstiä. – No, nyt olen (onneksi) sen verran hörppinyt erilaisia trinckejä, että kirjaimet pysyvät sen aikaa paikoillaan että niistä saa tehtyä sanoja. Kas näin.

    Karaoketta harrastin viimeksi keskikoulun laulukokeissa kun vedin palkeitteni pohjista (ajattelin että mitä lujempaa laulaa sen paremman numeron saa) … "Pieni noookiiipoikaaa vaan, uunin piippuun katoaaaa..." Jo siinä vaiheessa opettaja sanoi, hätäisesti, että "Riittää, Riittää, Riittää!" Sain vitosen.

    Mutta se oli oikea vitonen eikä mikään vitonen minkä Lavi sai Käkisalmen markkinoilta. Jossa muutenkin laulettiin hävyttömiä kuten ”Amalia armas paleleeko varvas? Kyllä minä ostan sulle tallukkaat”… tai ”Äiti armas lastaan tuutii kylmään kellariin, siellä lapsen päätä kastaa sillitynnyriin” … tai ”Punertaa housut Marjatan kuin verta niissä ois… tai ”Rakas oma kukka, multa hukku sukka. Silti, lahja taivaan, saan kai tulla naimaan.”

    Sanoja minä lauluista aina kuuntelenkin. Tässä Forssan Yhteiskoulun (oli minua ylemmällä luokalla, ypäjäläinen) laulaa (etenkin kaikille Mustien Pitsien Yössä kalaa myyneille tutun) laulun:

    http://www.youtube.com/watch?v=HGHesHCekxs

    Hieno ääni, puhdas, puro.

    Ps. Olen hra Kolehmaisen kanssa samaa mieltä siitä kun hän puhuu viinin kvaliteetista.

    VastaaPoista
  22. Tuollainen juominen on asioiden unohtamista. Sitä tämäkin on:

    http://www.youtube.com/watch?v=yU_PEuDGtuM

    Laulajalla on "tulkitseva" ääni. Sanoja on liikaa, tai ei liikaa, liian vähän niitä on kun samoja sanoja toistetaan yhtä mittaa. - Teini-ikäangstia

    Voi dokata myös siksi että muistaa asioita. Se on oikeasti kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta viinitilkka korostaa asioita, eli siis ihminen muistaa ja tietää korkeammalla sfäärillä. Ymmärrän hyvin, että Saarikoski kirjoitti juodessaan. Euforian tilassa on jumalten keinussa.

      Poista
    2. po. ---> joi kirjoittaessaan

      Poista
  23. Oikeasti - jos nyt vakavasti ajattelee kirjamessuja, niin sympatiani menisivät (kuin enkelillä jolle äkkiä tulee pissihätä) sellaiselle tunnetulle kirjailijalle joka ehdottomasti kieltäytyy tulemasta markkinamessuille. - Keitähän sellaisia olisi, siis suomalaisia? No, ainakin Antti Hyry. Ja... ja... taisin mainita jo Hyryn Antin? No... vaikka Christer Khilman. (Ai niin mutta se onkin ruotsalainen kirjailija.)

    VastaaPoista
  24. Sitä paitsi puhuin paskaa:
    Annelin laulussa unohdetaan, Saaran laulussa nimenomaan halutaan muistaa.

    Olen pahoillani. (Olen hyvin pahoillani.)

    VastaaPoista
  25. Tossa - kun taas kerran kuuntelin Shostakovitshin sellokonserton - ajattelin että olen täällä blogimaailmassa ollut kohta kai 10 (?) vuotta. En tiedä, en muista, en laske vuosiani sillä lailla. Olen kommentoinut (yritän muistaa tarkasti), kaikki alkoi kun nimimerkillä Satyrus semele kommentoin Panu Häglundia. Hän ei minusta välittänyt. Agendamme olivat erilaisia, ja, ainakin huumorintajumme oli. No, Rauno Räsäsen kautta tupsahdin muihin blogeihin, näihin joissa edelleenkin olen; paitsi en enää ole kuin Iinekselässä. Miksi näin? Nimittäin... muistan että olin tervetullut niihin kaikkiin n. kymmeneen blogiin, jotka silloin oli, ja varmaan siksi, kun olin niin vilpittömän iloinen uusista tuttavuuksistani. Se huokui minusta. Mutta kun tapani kommentoida on se että en sensuroi itseäni, ja välillä kun otti viinaa ja kommentoi... loukkasi bloginpitäjää. Tai muita kommentoijia. Mitä MISSÄÄN NIMESSÄ en koskaan olisi halunnut tehdä. - Miksi olisin? No, seitsemää niistä 10stä blogistista olen nyt kumminkin "verisesti loukannut". Se on paljon se. Mutta ajattelen että... tai mitä väliä sillä on mitä minä ajattelen. Ei mitään.

    Kerran yks työkaverini, hyvin hiljainen ihminen, sanoi mulle - oltiin Firman saunaillassa ja hän oli ottanut pari olutta - että "etkö sä Mikko huomaa miten sä loukkaat ihmisiä? sä luulet että sä oot hauska. et ole. sun huumoris on vittuilua."

    Tuli vaan mieleen.

    (Ps. Ei aihetta enempään!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis, kirjoitustesi perusteella olet ehkä "iloinen hullu", joka nauttii kirjoittamisesta, ihmisten seurasta, huumorista, ja -alkoholista. Sopivassa määrin sitä kaikkea.

      Olet onnellisten tähtien alla syntynyt, ilmeisesti. Hyvät haltiakummit olleet "kehtosi" ympärillä. Tosi hienoa! Tulet tänne ilahduttamaan ihmisiä hauskoilla tuoreen tuntisilla jutuilla. Kaikki pitävät sinusta. Olet vastustamaton!

      Tämä kuulostaa jo varmaan rakkaudentunnustukselta, ja sitä sen onkin. Rakastan kaikkia iloisia, sydämellisiä, lämpimiä, hauskoja ihmisiä! Te valaisette maailmaa.

      Mutta minun on kerrottava, että alkoholi ei sovi kaikille. Se on synkentänyt elämääni aika lailla. En mene yksityiskohtiin, mutta yleisesti voin kertoa, että tunnen monta ihmistä, jotka ovat tehneet itselleen sen avulla helvetin. Heitä, jotka vannovat, että viina on ainoa, joka on heidän ystävänsä, joka ymmärtää ja auttaa.

      Ystäväni - kai minulla niitäkin joku on - ovat väkeä, jotka ovat jollain tavoin tekemisissä taiteen kanssa. Siinä joukossa on tietenkin monenlaisia ihmisiä, mutta herkimmät heistä, miellyttävimmät, inhimillisimmät, ovat niitä, jotka ovat kusessa viinan kanssa. Ainakin kaksi heistä on tehnyt itsemurhan, melkein kaikki sairaita ja eronneet (perheidensä onneksi). Ja tunnen äidin (ystävä hänkin) joka haluaisi tappaa poikansa, joka on pelottava ja uhkailee oven takana saadakseen rahaa. Tunnen yhden toisen äidin, joka rahoittaa poikansa juomista.

      Ehkä on täysin tyhmää ja asiatonta tuoda tätä toista puolta esiin. Mutta kun...

      Onnea sinulle mikis! Ja anteeksi kaikki te toiset, joille viini on elämän ilo, ja teille, jotka nautitte elämästä ja hyvistä juomista, ja olette harmissanne tästä kirjoituksestani, sillä totta kai te olette kuulleet jo ennestään tästä toisesta puolesta. Mitä minä turhaan siitä puhun. Niin, miksi?
      Ehkä minä kaipaan dramaturgiaa, niin kuin joku sanoi. (Yritän hymyillä.)


      Poista
    2. Olen seurustellut ja sivusta seurannut niin monen taiteella elävän perheen arkea, että tiedän mitä viina voi aiheuttaa. Kaikkea pahaa! Kaikkea pahaa! Monet on matkalla menehtyneet...

      En ihannoi alkoholismia. Se on sairaus siinä kuin syöpä.

      Ja niin kaunosieluinen fasisti minä olen että huumediilereille antaisin kuolemantuomion heti. Mitä muuta he ansaitsivat? He tapattavat kamalasti nuoria ihmisiä. (Huumeiden käyttäjäthän eivät vanhoiksi ehdi elää.) - Joo.

      Toisaalta, kyllä viina silti enemmän ihmisiä Suomessa tappaa kuin muut huumeet ja liikenne ja itsemurhat yhteensä. Trud

      Eniten minua surettaa kehitysvammaiset. Jo pienestä lähtien olen ajatellut miten heitä voisin auttaa, en ole keksinyt miten. (Tietysti annan rahaa kaikenmaailman keräyksiin mutta sillähän vain lähinnä lohdutan omaatuntoani.) Osaan biologiaa, ymmärrän miksi jotkut syntyvät kehitysvammaisina - siihen on aina syynsä. Ja juuri sen takia en pysty uskomaan Jumalaan... kaikkivoipaan! Minkä takia Hän sitten - jos Jumala on omakuva ihmisestä, tai ihminen Hänestä - antaa joidenkin putkahtaa tähän maailmaan niin vammaisina että heillä ei ole mitään tekemistä täällä. Ei mitään, ei mitään! (mua alkaa oikeasti itkettää)

      vihaan ihmisiä jotka pilkkaavat toisiaan. vihaan uskontoja.

      Poista
    3. Ja sitten joku saatanan piispa puhuu jossain vitun 70-vuotishaastattelussaan siitä että "kärsimys ihmisen elämässä on jotain mitä me emme pysty käsittämään". (Tai en minä tiedä mitä hän puhui kun en viitsinyt lukea juttua. Luin vain otsikon. Mutta...) ... kärsimyksen minä ymmärrän. Se kuuluu maailmaan, koska elämä on ihmisten käsissä, siksi. Ja sen takia en ymmärrä mitä tekemistä tällä kaikella Jumalan kanssa on?
      Vitut on.

      Poista
    4. Haluaisin nähdä yhdenkin uskovan ihmisen joka pompahtaa haudastaan ja huitoo käsiään kuin varis ja huutaa "Hallelujaa, taas mää oon täällä". Epäilenpä, että en moista näe. - Te fundalistit tietysti sanotte että "aika ei ole vielä kypsä". Niinpä.

      Niinpä niin.

      Niini'h.

      Ymhn.

      Joo.

      Lapsena leikittiin sellaista leikkiä kun yhden piti seistä seinää (yleensä puuliiteri) vasten ja muut hiipi sen takana sitä kohti. Jos se uskovainen (siis se joka seiso seinää päin) käänsi äkkiä päänsä ja huomasi että joku just silloin liikahti, nii se (liikahtanut syntinen) lensi saman tein pelistä ulos (eli Helvettiin, niin että pää kolisi). Muut van jatkoivat leikkiä. Eli yrittivät hiipiä sitä Jumalaa lähemmäksi ettei se Jumala vaan näkisi että ne yrittävät hiipiä sitä Jumalaa lähemmäksi ilman että se Jumala näkisi että ne yrittävät... etc. Jos joku pääsi koskettaa sitä seinänseisojaa selkään niin siitä tuli sitten seisoja joka seisoi silmät seinää vasten.

      Kaikenlaisia leikkejä, voi jumalauta, lapset lapsina leikkiikin!

      Ps. Itse asuin, vähän myöhemmin Saksanhovi -nimisessä kerrostalossa. Hilja-tädin luona. Ja minua kutsuttiin "saksanhovinseisojaksi"... etenkin tytöt. En tiedä miksi? Olisikohan se johtunut siitä että osasin vähän saksaa? Varmaan kai.

      Poista
    5. Liisu, kerrot ystävistäsi ja tuttavistasi, joille alkoholi on tehnyt pahaa. Näin voi tosiaan käydä, ja tämä on varmaan kaikille selvää. Jokainen on nähnyt ja useimmat meistä ovat tunteneet läheisestikin henkilön, jonka elämää viina on tuhonnut.

      En tiedä sitten, voiko viinan syyksi panna sitä kurjuutta, joka näitä ihmisiä ja heidän läheisiään on kohdannut. Tai voiko vaikkapa tappoon nimetä syylliseksi alkoholin.

      Olen taipuvainen ajattelemaan niin, että viina on helppo syyllinen, liiankin helppo. Mielestäni tarvitaan aina toinenkin tekijä, joka laukaisee helvetin. Kenties se toinen tekijä onkin ratkaisevampi.

      Suurin osa ihmispolon tragedioista juontuu varhaislapsuudesta, ja lapsuudesta, siitä miten meidät on otettu huomioon tähän maailmaan tultuamme, miten meitä on kohdeltu ihmisinä siinä lähipiirissä, joka on meille koko maailma ja ehdottomasti merkitsevin miljöö ikinä. Olemme myös voineet periä geenejä, jotka altistavat meidät päihteitten vaikutukselle. Sanotaanhan niinkin, että esimerkiksi taipumus pitää makeasta ja happamesta on periytyvää.

      Vaikka olen melko vähän maailmalla liikkuvainen ihminen, tunnen paljon ihmisiä, tiedän paljon ihmisiä. Kaikista ihmisistä valtaosa nauttii viinitilkkansa ilokseen, ei tappiokseen. Esimerkiksi ystävilläni Martalla ja Martilla on aina baarikaapissaan viiniä ja viskiä ym. Kuitenkaan en ole nähnyt kumpaakaan heistä koskaan huonovointisena alkoholista, tai edes railakkaasti kännissä. Samoin on muiden tuttujeni kanssa. Jokunen holisti mahtuu joukkoon, ja yksi rapajuoppo haudattiin syöpään menehtyneenä jokin vuosi sitten. Valtaosa nauttii ilokseen tai talvi-illan lämpimäisiksi totin tai punssin. Minusta tuntuu, että suomalaisetkin ovat alkaneet ymmärtää, että sikamainen ryyppääminen ei ole edes trendikästä niin kuin 70-luvulla. Pullossa on korkki ja hanapakkaus säilyy jääkaapissa kauan.

      Vaikka olen alkoholistin tytär, en näe alkoholia vain tuhoaineena, vaan näen alkoholin ihmisen nautintona. Ei ole viinan syy, jos siihen joku lankeaa. Samaten ei ole herkkujen syy, jos niihin joku lankeaa. Mistä tahansa nautinnosta voi tulla ihmiselle himo. Myös nautintojen kieltämisestä. Kohtuus on kaikessa hyvä.

      Poista
    6. Tänään kerrottiin uutisissa että on löytynyt 2 geeniä, jotka aiheuttavat väkivaltaisuutta. Toinen niistä on erikoistunut ilmenemään alkoholin kanssa. Näitä geenejä ei voi muuttaa eikä poistaa.

      Onhan epistä tämä elämä. Minkä ne poloiset, joilla on vääriä geenejä, asialle voivat? Eivät mitään. Mutta heitä rangaistaan, ottamatta huomioon vääryyttä. jota he ovat joutuneet kokemaan jo syntyessään. Nyt kuulema - uutiset kertoi - viodaan aloittaa antabuskuuri, sellaisille joilla on tuo väkivaltataipumus. Mitenkähän sekin toteutetaan.

      Tunnen 18-vuotiaan lapsen (ei ole kehittynyt aikuiseksi). Hän ei osaa puhua. Hän ilmehtii vain silmillään ja herkällä hymyllään. Hän ei tule toimeen yksin, on hoitajien hyväntahtoisuuden varassa. Hänen väärä geeninsä on aiheuttanut sairauden, jota sanotaan Rettin syndroomaksi.

      Poista
    7. Kaikkiin näihin ihmispolon kärsimyksiin on yksi uskonnollinen vastaus, joka tyydyttää minua, sikäli kuin joku nyt uskonnollista vastausta etsii: karma.

      Poista
    8. Liisu, luin tuosta geenimuutosuutisesta mm. aamun Helsingin Sanomista.

      Sain vaikutelman, että näissä geenipoikkeamissa on kyse äärimmäisen väkivaltaista rikollisuutta aiheuttavasta käytöksestä, ja nimenomaan toistuvasta rikollisuudesta. Artikkkelissa sanottiin myös, että näistäkin rikoksista geenimuunnoksella voidaan selittää vain 5 - 10 prosenttia, eli käytännössä hyvin harva. On tietenkin silti mahdollista, että myös kotiväkivaltatapauksissa jokunen aiheutuu geenipoikkeamasta + alkoholiyhdisteestä. Vaan aika helpolla päästäisiin, jos kaikki humalaväkivalta laskettaisiin geeniperäiseksi.

      Valitettavasti ihmisessä asuu myös valmius pahaan, sillä eihän hyvääkään olisi olemassa ilman pahuutta. Tuo Tapsan mainitsema karma-ajatus on myös usein esitetty selitys ihmisessä olevalle pahalle. Mikä ettei, mutta se edellyttäisi kyllä sitä, että jälleensyntyminen on totta.

      Poista
    9. PS En malta olla lisäämättä vielä sitä tuosta karma-ajatuksesta, että sen ehkä pahin heikkous rationaalille ihmiselle on se, että se edellyttää ihmisen olemassaolon ja elämisen laiksi eettistä johdonmukaisuutta: paha saa palkkansa, hyvä samaten.

      Vaan onko elämä koskaan johdonmukaista? Hyviäkin ihmisiä kohtaavat onnettomuudet, ja vastaavasti pahoja onnenpotkut. Voidaanko ihmiselämien ketjusta aina vetää jokin entinen teko selittämään kulloistakin pahuutta/hyvyyttä? Minusta tämäkin systeemi vuotaa.

      Poista
    10. Kommenttini tarkoitti siis vain sitä, että kärsimykselle yms halutaan etsiä miksi-vastausta.

      Mikäli ihmisen olemassaolo on vain sattumaa, eikä ole olemassa universaalia eettistä "lakia", niin ok.

      Mutta mikäli selitystä haetaan uskonnolliselta suunnalta, niin ainoa llooginen ja järkevää oikeudenmukaisuutta tavoitteleva vastaus on mielestäni karman laki.

      Siinä makaa niin kuin petaa. Yksi yhteen, ilman selityksiä.

      PS. Nykytieteen tulosten valossa mahdollisuudet vaihtoehdoille "ei mitään" / "jokin laki" ovat fifty-fifty.

      Poista
    11. Ymmärsin kyllä tuon, että mikäli selitystä haetaan uskonnoista, se voisi olla karman laki. Et tarjonnut sitä ehdottomasti etkä ainoaksi selitykseksi. Innostuin vain tosissani pohtimaan, että mitä jos.

      Minusta kaikki voisi olla sattumanvaraista. En ymmärrä, mikä taho voisi keksiä näin kipeän tavan olla ja elää.

      Poista
    12. Tähän keskusteluun minulla olisi paljon sanottavaa... voi että. (että en ehdi) - Kaikki elävä (lähdetään solutasolta, ei kauempaa) on sitkeähenkistä; eliöiden ideahan on pysyä hengissä! Mutta sellainen monasterisoluinen organismi kuin esim. ihminen, on hyvin haavoittuvainen, konstruktio. Mikä tahansa saattaa pettää: muuttujia on paljon. Kun ajattelee esim. "täydellistä verenkiertoa"... se on (fantastisen upea mutta) haavoittuva systeemi. Ei siis ihme että Suomalaisessa elintasomaassa sydän- ja verenkiertohäiriöihin kuolee enemmän ihmisiä kuin KAIKKIIN syöpäsairauksiin yhteensä. – Eli, jos lyhyesti ihmisen määrittelisi, niin: ihminen on vahva, mutta heikko.

      Kromosomipoikkeavuudet ovat yleisin syy kehitysvammoihin. Joku syy niihin aina on. Karmaan en usko, tosin en siitä mitään tiedäkään, veljeni Pekka luki Intian uskontoja - opetteli sanksritia. En ehtinyt kysyä. Ja joulupukkiin lopetin uskoni kun täytin 42 –v. (Enkä saanut enää yhtään lahjoja.)

      Ps. En ole ikinä väittänyt tietäväni mikä on Totuus, en edes 13 vuotiaana. Keräsin hyönteisiä ja luin niitä käsitteleviä kirjoja, sitä kautta mulle aukeni toinen todellisuus. Tai ei oikeastaan toinen vaan juuri tämä missä me eliöt elämme. Maailma, maailmankaikkeus. Mutta tässä törmäsin siihen että uskonto väitti toista, yhmnh, kumpaakohan uskoisi, ajattelin, ja luin lisää kirjoja. Ja huomasin mitä enemmän luin uskonnollisia kirjoja, sen kauemmaksi eksyin aksiomeistani, kaikki muuttui entistä sekasotkuisemmaksi. Olisi pitänyt ymmärtää "symbolisesti" sitää tai tätää, tms., mutta kun ne jutut oli ihan järjettömiä! Vastenmielistä fiktiota. Faktoja löysin vasta luonnontieteestä, jossa väitteet pääteltiin ja todisteltiin tai hylättiin. Se oli ilahduttavaa! (Vaikka ei kukaan sielläkään osannut sanoa mikä Totuus on?) - Olin 13 –v, pinnasin koulusta, keräsin hyönteisiä, luin paksuja kirjoja joissa ei kuvia ollut. (Koulukirjoja en lukenut. Joskus lehteilin. Mutta siitä huolimatta jäin kaksi kertaa luokalleni. Koska en minä mikään nero ole. Ja oppituntien aikana olin aina omissa ajatuksissani.)

      Charles Darwin kun tutki loispistiäisiä niin hänen viimeinenkin uskonsa ylimaallisen Jumalan olemassaoloon hiipui….Darwinhan EI halunnut leimautua ateistiksi. Mutta hän kirjoitti (en muista kelle, ehkä ystävälleen... siteeraan kirjettä silti - tosin väärin. Kun en muista. Mutta asiasisältö on tämä): "Loispistiäisten lisääntymistapa on niin kammottava, että jos Korkeampi Voima, sanottakoon Häntä vaikka Jumalaksi, tämmöisen tavan on keksinyt, Hänen täytyy olla hirvittävä sadisti."








      Loispistiäisillä (Parasitica) on merkittävä osuus luonnon lajien tasapainossa. Eivät ole tarpeettomia eliöitä, eivät totta vie!

      Poista
    13. Tähän minun on lisättävä yksi asia - ettei syntyisi vääriä käsityksiä: kohtelu, minkä kirkon (+ uskovien ihmisten taholta) olen saanut, on aina ollut korrektia. Mitään katkeruutta tai tms. ei minulla hampaankolossani heitä kohtaan ole. Ei! On vain tämä vastenmielisyys siitä että "He valehtelevat!". Instituutiona kirkko puhuu paskaa, ihan täyttä stikunafuugaa, ja uskovat ihmiset - monet säälittäviä reppanoita - uskovat, hädissään kun ovat. Minusta tämä on väärin! Minusta on väärin että valehdellaan että Mädän Omenan sisällä on Totuus.

      (Kunpa olisikin! Ja sitten tulisi Pelastus.)

      Mutta ei Elämä näin helppoa ole. On vaan elettävä.

      Poista
    14. Periaatteessahan olen sitä mieltä (olen tämän ennenkin sanonut, ainakin Mummolassa ja Raunolassa), että kaikki "miksi jumala sallii pahan" jne kysymykset ovat ns. itse aiheutettuja ongelmia.

      Ihminen kehittää ensin monimutkaisen uskontofilosofian ja ihmettelee sitten sen ristiriitaisuuksia.

      Itse lähdin jo nuorena Mikiksen viisaan veljen tielle: luin Vedaa, Bhagavadgitaa, Upanishadeja, Gilgameshia ja muita muinaisia.

      Poista
    15. Tapsaakin olen varmaan loukannut vaikka kuinka monta kertaa, en ole varma. Mutta siitä olen varma että Tapsa ymmärtää minua; mun ala-arvoisimmatkin vitsini on yhteydenottoja. Tapsa on fiksu ihminen. (Vaikka monesta asiasta olen eri mieltä kuin hän. - No, sen takia hän niin fiksu onkin.) (Mutta sen verran viksu minkäkin olen että olen monesta asiasta samaa mieltä kuin Tapsa.)

      Poista
    16. Et sinä minua ole ikinä loukannut - tai jos olet yrittänytkin, niin en ole loukkaantunut.

      Katselemme monia asioita eri kulmasta, siitä se vain on kiinni, mutta kulmat eivät ole ikuisia.

      Poista
    17. Elämällä, siis orgaanisella elämällä, on yksi ainoa funktio: pysyä hengissä. (Siihen siis tietysti kuuluu se että lisääntyy. Eihän laji muuten pysy hengissä.) Kaikki muu on fiktiota. - Ps. Tosin en tunne mitä epäorgaaninen maailma ajattelee, kivet esimerkiksi?

      Poista
  26. Antti Litjaa ihailen suomalaisista näyttelijöistä eniten, hänen vuokseen raahauduin jopa elokuviin, katsomaan Mielensäpahoittajan. Tiedä vaikka kirjankin joskus lukisin. Mutta mielensäpahoittamisesta: se on niin turhaa ja tarpeetonta, jos sitä jatkuu yli kymmenen minuuttia. Kaikki yli kaksikymmentä minuuttia tautia potevat menkööt itseensä. Anna palaa, Mikis!

    Rosoa pitää olla, täydellisyys on rumaa ja ällöä. Tuon Saaran laulun olen nyt useamman kerran jälleen kerran kuunnellut. Siinä laulaja on pudottanut kaikki suojauksensa, hän ei teeskentele, antaa tulla sydämestä. Ja jälki on hienoa, laulussa on kaikkea: voimaa, pelkoa, lapsellisuutta jne.

    Jaa, mitäs mun vielä piti sanoa. Ai niin, Kolehmaista olisin kirjallisuusmessuille mennyt katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielensä voi pahoittaa vain kerran ja kaksi, kolmannella kerralla vitsistä tulee venytetty. Täällä landellakin jokainen mummu ja pappakin sanoo arkisissa yhteyksissä, että oivoi kun mää miäleni niim pahotin. Se on signaali, että nyt tulee vetää suuta korvaan ja hekottaa yhdessä. Noh, mikäs siinä, elämme yhteisöissä.

      Poista
  27. Kävin äsken kävelemässä, kiersin korttelin supermarketeineen ympäri. Laitoin lämpimästi päälle, pipon päähäni. Yritin mennä ulos ovesta mahdollisimman hiljaa, sillä lailla sitä aina kolistelee tarkoittamattaan mahdollisimman paljon. Ilma oli kuin lehmänhenkäys, ei lainkaan sellainen pureva kuin se on tänä syksynä ollut. Pipo ja muut olivat ehdottomasti liikaa. Oli aika tyyntä, välillä pieni tuulen puuska. Lehdenjakaja laittoi polkimiinsa vauhtia kun näki minut, oli varmaan liikaa lukenut Edgar Allan Poeta tai muita kauhukertomuksia. Kun kiersin korttelia, minulla ei ollut päässäni yhtään ainoaa ajatusta, eikä niitä ole nytkään. Lenkkini tarkoitus oli vain haistella yöilmaa punaisen lännen läpi. Yhtään en ajatellut Picassoa, Boccacciota, Degas´ta, Steinbeckiä tai Chaplinia, mutta lisäsin heidän nimensä tähän, jotta vaikuttaisin syvälliseltä. Sanoja tulee silti kuin Erkki Toivaselta; ei mitään asiaa, silti voisin lässyttää loputtomiin itseäni korostaakseni, monet luulisivat vielä fiksuiksi, oikeasti fiksut eivät edes lukisi. Vaan on minulla kahvia ja pieni brändypullo. Ja aamuun on vielä aikaa. Huomenna vapaapäivä, elämä täynnä mahdollisuuksia olla tekemättä mitään.

    Lindholmin "Nämä yöt" olisin tähän linkannut, mutta sitä ei enää ole juutuubissa. Kuunnelkaa perskeles spotifvaista.

    VastaaPoista
  28. Minä kerran seurustelin yhden naimisissa olevan naisen kanssa. Ihan talikko se oli, mutta meillä oli kivaa. Minä annoin sille Boris Jeltsin sytkärini ja kasetillisen sekalaista lempimusiikkiani. Meinasin siihen tosissaan rakastua, kun suureksi hämmästyksekseni tykkäsi Limpun Vanhan & Uuden Romanssin, maaliman parhaan mun lempilevyni, joistain kappaleista. Jos joutuisin tupaten täynnä olevalle etelämeren saarelle, jossa ihmisiä olisi kuin pipoja pakkasella, se olisi ehkä ainoa mukaanottamani levy. Kyselisin sitten: "onks kellään soitinta?"

    VastaaPoista
  29. Musiikki, jota minulle Riku esittelet, on minulle (useimmiten, ei aina) kiva kokemus.

    Sen lisäksi kirjoitustesi logiikka kiehtoo minua, se on kirjallisuutta. Toivon ettet muutu. (Siis toiseksi.)

    VastaaPoista
  30. Oikeasti nimi on kirjamessut, ei kirjallisuusmessut, joka minulta luonnostaan ja vahingossa jatkuvasti tulee. Kirjallisuus on mahdollisuuksien myriadi ja vaikka mitä sun perkelettä, mutta sanasta "kirjamessut" mieleeni tulee vain pahvilaaatikoissa oleva, pahalle haiseva suuri määrä pölyisiä kirjoja.

    Heli Laaksosen minä viime vuoden kirjamessuilla näin. Huomasin heti hänen olevan kirjailijoista kaikkein parhaimman, mutta en uskaltanut kosia. Olisi kai siinä tungoksessa vastaaantullessa ollut epäkohteliasta, ainakin liiallisen nopeaa toimintaa, kun emme ole muuten tuttuja, kuin sen muutaman sekunnin aikana, jolloin hän ei minua huomannut. Tuskin olisi sanonut jees.

    VastaaPoista
  31. Moro, Mikis, sinäkin vielä valvot.

    Monet musiikit ovat lyhyen hetken tuntoja, tulevat, menevät, eivätkä ehkä jälkeä jätä. Sillä hetkellä niillä saattaa mahdollisesti olla merkitys osana tunnelmaa.

    Huomenna on tietysti jo tänään, kohta aamu valkenisi, jos se sen tekisi. Aamulla kohta vedän pienet kauneusunoset ja sitten keitän luovan innovatiivisesti kahvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huolissani piponkäytöstäsi. Siis... ei nyt vielä alkutalvesta sillä niin suurta merkitystä ole. Mutta kun tulee ne talven -30 asteen pakkaset! Pipo Päähän! - Ps. Näin Hemmi-tätikin mulle aina sanoi. (Kun yritin matkia Elvistä jolla ei pipoa päässään ollut.) Hemmi-täti sanoi että sulla on pään sisällä aivot, ei ne saa jäätyä. - Samaa sanoisin sinullekin, Riku. Tosin tunnen monta ihmistä, aivan liian monta, joille tekisi hyvää jos heidän aivonsa välillä jäätyisivät. Tai ei ainakaan pahaa tekisi, heille.

      Poista
    2. Riku on rakastanut hirveästi nuoruudessaan. Taitaa olla palavatunteinen ihminen.

      Voin kyllä tunnistaa hyvin ainakin tuon tunteen, kun hillittömän tunteenpalon kohde istuu samassa tilassa katsomassa samaa esitystä, vaikkakin eri penkkirivillä. Siinä on jotain värisyttävän ihanaa. Koko elokuva saa maagisen hohteen ja se erotiikka, mikä elokuvassa tapahtuu, tapahtuu tunteenpalon ja ja oman itsen välillä.

      Poista
    3. Hemmi-täti ei ilmeisesti tiennyt keskitalven parasta neuvoa: kaksi pipoa päällekkäin. Aivot minulla jäätyivät nuorena, silloin ei olisi pipon käyttö tullut mieleenkään muuten kuin oikein kovilla pakkasilla pyörällä ajaessa. Kaulaliina naaman ympäri ja siinä tuli jopa lämmin.

      Poista
  32. Olin lukiossa, kun kävin katsomassa Allen Stewart Königsbergin elokuvan Manhattan. Meidän luokkalainen Erja, joka vissiin on minua pitempi, istui jossain minun takanani, moikkasimme nopeasti, kun toisemme huomasimme. Olin häneen rakastunut, ihanampia kasvoja ei ollut kenelläkään. Ei kai hän silti minusta pitänyt: "te ootte liian pieni ja haisette kuin sieni", mutta elokuva yhdessä hänen kanssaan oli silkkaa Woody Allenia, parasta mitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. runkomäki on lähellä vorssaa, tammelasa. lähellä letkua. sit kun lähtee kauemmaks, vastaan tulee kuuma kalsu ja kiipu. ne on vorsasa kans. tää on tourist rires forssalaisittain. - Äh, ei kukaan oikee forssalainen osaa sanoa f-kirjainta. Jos niiltä kysyy mikä se semmote on, ne vastaa Ähvä.

      Poista
  33. Noh niih, tähän ollaan tultu, vaikka sitä yritin välttää.

    Ai mihin? - No tähän!

    Ja jos ei noin onnellisesti, ainahan sitä voi näin aamulla mennä nukkumaan.

    VastaaPoista
  34. Herkistää lukea yöllisten kulkijoitten tekstinpätkiä. Tulee mieleen Kafkan kujanen yhdessä mustavalkeassa tsekkipiirroksessa, jossa mies luikkii autiolla kadulla takinkaulus pystyssä ja vain kissa kulkee hänen perässään. Tai, no, kissan lisäsin itse tuohon piirrokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat melkoisia veijareita! Samaa sanoisin teini-ikäisistä ketuista. Miehistä, jotka sumuisilla laitakaupungin kujilla kulkevat popliinitakin kaulukset pystyssä, lierihattu silmillä, kengänkannat lintissä, puoliksi palanut bostoni suupielessä... en osaa sanoa mitään. (Ainakaan mitään kamalan empaattista, jumantsukka.)
      Ja kuu, kaikennäkevä kuu kaiken yllä kelluu. - Paskanmarjat, äsken sanoit että on sumua. Miten niin kuu voi sumun läpi mitään nährä? - Sanoinkin, rakas riitikko, että kuu kelluu kaiken yllä. - Niin mutta miten se sit muka voi kaiken nähdä? - No tietysti se näkee kaiken sen minkä näkee. Esimerkiksi sumuseinämän. - Ai jaa, no ny mä ymmärrän. - Hyvä,
      hän sanoo ja sihauttaa auki uuden Karjala-tölkin. Entinen, jonka hän vasta äsken aukaisi, humiseekin jo pelkkää tyhjyttään nyt. Hyvä, hän ajattelee, on pirun hyvä saada kriikot huomaamaan miten tyhmiä he ovat. Tai eivät tyhmiä, mutta rajoittuneita, sitä he ovat. Mutta kylläpäs tämä olut maistuu... taitaa olla pantu jossain pienpanimossa? Tä? Ei kun tässä vaan lueskelen panemisen ohjeita. Eli Biltemaa lueskelen. (Rattoa.) Biltemaa. (Jallua.) Biltemaa. (Rattoa ja Jallua.)

      Poista
  35. Kissat ovat kivoja, ja siksipä tämä muistelemani Kafka-piirros kaipaakin kissaa kujaselle.

    Täytyy tehdä toinenkin tunnustus: lisäsin piirrokseen tsekkiläismääritteen, koska se sopi tunnelmaan. En tiedä piirroksen alkuperästä mitään., mutta haluaisin, että ellei se olisi tsekkiläinen, niin se olisi puolalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehen siirtäisin kävelemään jalankulkiolle, pois keskitieltä, ja kissan hänen peräänsä tai toiselle puolelle katua. (Jalankulkio on tyttäreni varhaislapsuusaikainen uudissana ) Hän ei suostunut puhumaan jalkakäytävästä. Minusta hän oli looginen.

      Poista
    2. Jalankulkio on toisaalta myös jalanmeniö, sanoi Teuvo Tulijo.

      Poista
    3. Lasten puhe on kivan loogista. Tuo kulkio tai miksei meniökin on hyvä esimerkki siitä, ja toinen on vaikkapa persiljan nimitys pyllyruoho. Ja vielä yksi: kun sanoin työntäessäni lasta rattaissa ylämäkeen, että huhhuh, mun tekisi mieli vähän levätä, niin looginen lapsi sanoi hämmästyen, että eihän sull oo sänkyä.

      Poista
    4. Ja puutarhuri sanoi vaimolleen "multa tuli jo".

      Poista
  36. O: Ohoh, soittavat tämän, bravuurini ja ikuisen lempparini!
    S: Niinpä onkin, anna mennä O.

    O:n silmät loistavat hänen laulaessaan tytöstään elonkorjuu-ajan loistavassa kuutamossa, ne loistavat kappaleen nautinnosta ja hänen saamastaan huomiosta. S puolestaan muistaa vanhat kunnon vaudevilleajat ja ottaa askelia kuin Michael Jackson parhaimmillaan. O innostuu mukaan, askeleet käyvät nautittavasti yhteen. - Musiikin loppuessa kohelot ottavat matka-askinsa kouraan, luulevat muukalaislegionasta käveltävän noin vain pois, kun alkaa harmittaa.

    Tässä puoleentoista minuuttiin kaikki tuo ja paljon enemmän.

    VastaaPoista
  37. Mietin kauan... ennen kun tajusin miksi tuo otsikko "Olen nähnyt Baba Lybeckin" minua huvitti. Sitten muistin tämän:

    http://www.youtube.com/watch?v=9NHyo8jT_d0

    joka on kyllä yksi huonoimpia tekstejä mitä Junnu teki. (No, hänen huonoinkin tekstinsä on parempi kuin jonkin keskinkertaisen tekstintekijän paras.)

    VastaaPoista
  38. Tuo on hyvä, mutta voisi otsikon takana olla tämäkin kipale.

    VastaaPoista
  39. Äm Aa Nummisessa on... jotain kiehtovaa, Soulia. Muistan kun teinipoikana tapasin hänet Somerolla, omakotitalossa jossa he orkkansa kanssa (ei levyttänyt) harjoittelivat. He keskeyttivät sessionsa siksi aikaa kun Mauri jutteli kanssani. (Mikko Alatalo vaan jatkoi pianon pimputtelua.) Mauri suhtautui minuun kuin aikuiseen ihmiseen, oli oikeasti kiinnostunut, myös siitä mitä Nylalle kuului. Puku oli hänellä päällään ja kravatti ja valkoinen paita, oli ihan tavallinen arkipäivä. Hän kysyi otanko punaviiniä, olin siihen ikään hyvin epävarma ottamaan mitään alkoholia, mutta otin. Keskustelimme keskustelumme loppuun. Sitten Mauri sanoi että "anteeksi, meidän pitkää jatkaa harjoituksiamme". - Menin Someron Seurahuoneelle. Se on, tai ainakin siihen aikaan se oli kamalan kolkko paikka. Valkoiset liinat olivat pöydillä. Maljakoissa oli kukkia. Nautin siellä yhden Auran A-oluen.

    Ps. Jos olisin ollut vähänkin homofiili niin varmasti olisin ihastunut Mauriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt minun pitäisi kertoa kuinka eräänä nuoruuteni juhannuksena Kalajoen hietasärkillä kohtasin Katri-Helenan, mutta en kehtaa. En näet tuntenut häntä, vaan jututin niin kuin ketä tahansa kivaa maalaistypyä. Hän nauraa kiherteli jutuilleni ja sanoi sitten, että nyt hänen pitää mennä, esiintymään. - Ai mitä sä esität, kysyin.

      Poista
    2. M. A. Numminen on selkeä tuote. Kaikella rakkaudella sanon tämän, sillä pidän hänestä kovasti ja siitä tuotteesta, jonka hän on luonut. Linja on pitänyt. Tykkään myös siitä, että hän ei lähtenyt mukaan minkäänlaisen poliittisen agendan levittämiseen, vaan pysyi (pysyy?) huumorilinjalla.

      Poista
  40. Kadehdin Sinua, IInes. Vuosikymmeniä Helsingissä ja enimmäkseen sen keskustassa asuneena olen tullut vähitellen täysin immuuniksi julkkiksille. Vain muutama kohokohta on herättänyt huomiota: elävä Barbie Helena Lindgren istumassa Kaivopuiston kahvilassa yksinään, Pentti Saarikoski toikkarehtimassa Ison Roban luona, Niinistö odottamassa raitsikkaa Stockmannin edessä, Mika Waltari kulkemassa myhäillen opiskelija-asuntoni ikkunan ohi, Tauno Palo Merimiehenkadulla kauan sitten, Jorma Uotinen, joka tiuski minulle ollessaan myymässä kirpputorilla (olin tavis ja väärää kokoa), säteilevä Karita Mattila, jolle hurrasin ja taputin, kun hän tuli taksista ja meni Klaus Kurkeen...Tunnetuilla poliitikoillakaan ei ole turvamiehiä.Olen on pystynyt pysyttelemään tuntemattomana, jotta saan rauhassa tarkkailla ihmisiä.

    VastaaPoista
  41. Totta, minusta on säväyttävää nähdä elävänä henkilö, jota olen katsonut vain kuvista ja televisiosta. Kuin ihmeen näkisi. Ei täällä Satakunnan sydänmailla näe juurikaan merkittäviä kulttuuripersoonia tai taiteilijoita. Joitain tietysti käy täälläkin esiibntymis- ja muilla matkoilla, mutta ei se ole sama asia kuin yhtäkkiä vaikkapa kadulla tai kahvilassa bongaaminen.

    Turussa käydessäni olin haltioissani, kun Veijo Meri käveli vastaani kovassa tuulessa Samppalinnan edustalla. Tai Olavin Krouvissa viereeni istahti Kalle Holmberg, ihan yksinään, lasillistaan nauttimaan. Teatterin lavalla näin tietysti Loirin ja kaikki silloiset huiput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattini puolesta olen tavannut näyttelijöitä varmaan melkein yhtä paljon kuin Mikis, mutta siihen tottuu. Tosin joidenkin lahjakkuuden tajuaa parhaiten vasta luonnossa - esimerkkinä vaikkapa Vesa Vierikko tai Petteri Summanen - ja tietysti myös päinvastoin (siitä en anna esimerkkejä).

      Eniten sielua riipoo se, että 80-luvulla kävelin Baddingia vastaan Hakiksen torilla lähes päivittäin, mutta en koskaan sanonut sanaakaan - esim. että hän on mielestäni maan paras tulkitsija.

      Nyt kun hän on kuollut, hän on muuttunut myytiksi. En sattunut ikinä samaan kapakkaakaan, kun taas esim. Pellonpään kanssa satuin ja juttelin pitkät tovit.

      Poista