Keppijumppaa ja totisia timpureita

Huomaan niskan jäykistyvän, kun kyyhötän täällä muovilla eristetyssä huoneessa kuulonsuojaimet korvilla työmiesten vallattua kulkuväylät ja yläkerran. Porakone laulaa, lihakset sävähtävät tiukoiksi säikeiksi, kun on muutenkin ääniherkkä. Kohta varmaan tippuu katto niskaan.

Vaan keppijumppa auttaa, ei tarvita Mobilatia, ei hierontaa. Keppiä ylös ja niskan taakse, kymmenen kertaa kutakin liikettä, monta kertaa päivässä. Lihakset rentoutuvat ja olo helpottuu.

Huomaan myös, että tämä remontti ei herätä minussa intohimoisia tunteita, enkä tarkoita nyt vain perinteistä kuviota raavaan työmiehen muhkeista hartioista ja väreilevistä reisilihaksista. Vaan siis tarkoitan enemmän uteliaisuutta, kiihtymystä siitä, että huusholli on täynnä vieraita ihmisiä, jotka kulkevat jutellen, keskenään herjaa heittäen ylös alas portaissa, täyttävät ilmanalan poraamisen, sahaamisen, murskaamisen, kirskahtelun ja helvetillisen imuroinnin valtaamilla äänillä. Yleensä semmoinen kiihdyttää hermostoa ja pingottaa sen väreileväksi, odottavaksi. Nyt olen lähinnä tylsistynyt. Meneekö tämä remontti nyt ohi ilman minun tuntemuksiani, ilman että saan huvittua tahikka inspiroitua elämän ulottuvuuksista?

Kaiken pilaa nainen, Huugon nainen. Kaunis kuin mikä, mutta ynseänsorttinen. Niittaa seinäpahveja kuin vimmattu, mutta ei puhu kenellekään mitään, paitsi Huugolle, miehelleen, puljun johtajalle. Ilmassa ei leiju sitä kepeää leikinlaskua, puolivillaista pikkurasvaista puhetta, joka kuuluu työmaille ja joka on omiaan keventämään raskasta työtä. Kukaan ei naureskele, edes harmitonta sutkausta ei kuulu, kaikki puurtavat hullun lailla osuutensa, raksamiehet, sähkömiehet, putkimiehet ja menevät ääneti pois, liukuvat kuin mykät näyttämöllä.

Kuulostelen läpinäkymättömien muoviseinämien takana vakavaa hiljaisuutta. Onko omistajapariskunta kenties jonkin uskonnollisen lahkon jäseniä? Helluntailaisia, joita täällä on paljon? - Ei, helluntailaiset ovat iloista ja koreaa väkeä, seurustelevat ja naivat nuoresta alkaen, pölisevät isoissa porukoissa, naiset meikkaavat ja flirttailevat miesten kanssa tai kenties keskenään, miehet ovat maskuliinisia ja testosteroni tuoksuu.

Muita lahkolaisia ei näillä seuduin juurikaan ole, paitsi fundamentalistikristittyjä, jotka vahtivat rovastinkin siveyttä. Kenties omistajat ovatkin fundiksia? Vai onko se sitten niin, että työmailla työ on nykyään niin silppuista, pieniin yksiköihin eriytynyttä, että miehet eivät enää tunne toisiaan? Yksi yksikkö poraa reiät, toinen kiertää niihin ruuvit ja kolmas pintakäsittelee pinnat, siirtyy sitten seuraavalle työmaalle, jos sellainen on, tai sitten kortistoon?

Huomasitteko muuten, että eilen oli  Aleksis Kiven päivä? En huomannut ainoatakaan kirjoitusta hänestä, enkä uutismainintaa. Eletään ilmeisesti aikaa, jolloin kansalliset juhlapäivät halutaankin unohtaa monikulttuurisuuden tieltä. Milloin meillä on alettu päätellä, että monikulttuurisuus tarkoittaa oman kulttuurin merkkisaavutusten mitätöintiä, jopa tahallista unohdusta? Jopa taloustieteen Nobel tuli Suomeen suurelle yleisölle puun takaa. Moniko oli edes kuullut, että suomalainen Bengt Holmström oli ehdolla Nobel-palkinnon saajaksi?

Ja tuleva Finlandia-palkinnon saaja ei totisesti käsittele suomalaisuutta, vaan sen yhtenä teemana tulee olemaan monikulttuurisuus jossakin ilmiasussaan. Kun valitsija on Baba Lybeck, palkinnon saaja ei voi olla Jari Tervon Matriarkka, koska kaikki syyttäisivät Uutisvuodon vetäjää kotiinpäinvedosta. Taikka sitten se on. Sanokaa minun sanoneen, että teos tulee olemaan ravisteleva, pelkoja poistava ja silmiä avaava, lämminhenkinen oodi ihmisyydelle.