4.1.2023

Kohtuuden riemulaulu




Näin uuden vuoden koitettua haluan muistuttaa teitä, rakkaat kanssakulkijat, kohtuuden hyvästä periaatteesta. Samalla julistan kuolemansyntisarjan päättyneeksi, sillä niin perusteellisesti se tuli käsiteltyä ennen aikojaan edellisessä keskustelussa, että siellä intouduttiin antamaan itselle jopa arvosanoja syntien suuruudessa. Tämä kertoo tietysti hartaasta mielestä, terveestä itsekritiikistä ja siitä, että opiksi on otettu ja tavat parannettu. Tai ainakin havaittu kipeät kohdat, mistä ei voi olla muuta kuin tie ylöspäin. 

Kohtuus tuli mieleeni kaupassa käydessäni, tai käytyäni, ajellessani Pikkukaupungista johtavaa avenueta  (kuva yllä, avenue tuolla jossain) pitkin kotiini oluttölkit kassissa kilisten. Kaksi puolen litran Sandelsia, mikä on hyvä saalis pienellä paikkakunnalla vanhemmanpuoleiselta karttakeppiä innokkaasti heilutelleelta naisopettajaihmiseltä, jonka entiset kilteiksi nujerretut oppilaat kansoittavat markettien kassoja. 

Entisenä alkoholistin häpeävänä lapsena tunnen syvää syyllisyyttä siitä, että juon mielelläni raikkaan oluen lounaani kyytipoikana, sen yhden oluen. Vain yhden, en toista enkä kolmatta, enkä milloinkaan viinaksia, vaikka tuliaispullojakin keittiön alakaapissa on, kuten jokuset teistä muistanevat. Jos olisin mies, tämä olisi kai ookoo? Tapa on jäänyt Saksan-siskolta ja Saksan-matkoilta, joilla maito ja piimä ruokapöydässä on tuntematon käsite muilla paitsi imeväisikäisillä. 

Minua on kohdannut toinenkin onnettomuus - alkoholistin lapseuden lisäksi, nimittäin mainitsemani entisten oppilaiden vyöry markettien kassoilla. Jos oppilas jää Pikkukaupunkiin, hän päätyy suurella todennäköisyydellä myyjäksi ja kassahenkilöksi. Julkaisen tässä välissä alla iloksenne kuvan erään näytelmäkurssini harjoituksista joskus muinoin. Vaikka oppilaat olivat ja ovat ihania ja rakkaita, ei heitä mielellään kohtaisi kassalla silloin kun hihnalla liikkuu oma oluttölkki.


Kaikki eivät ole vieläkään unohtaneet muinoin kouluissa vietettyjä raittiusviikkoja, jolloin viinan kirot iskostettiin lasten mieleen karttakepin paukautuksin ja ankarin turmiovaroituksin. Aila Meriluoto saattaisi tässä kohden puhua Janten laista. No niin minäkin. Viittaan tässä eniten Janten lain yhdenteentoista sääntöön: Älä luule, että on jotain, mitä emme jo tietäisi sinusta. Kaljatölkki kertoo tilasi.

Kun menen kauppaan ja listallani on pari olutta, katsonkin aina kassaan, onko entinen oppilas. Tänään ei ollut. Niinpä otin juomaosastolta vapautunein mielin kaksi Sandelsia, pienempiprosenttista. Vaan kun pääsin kassalle, maailma järkähti. Entinen oppilas ilmaantui seisomaan kassan taakse ja vuoro vaihtui lennosta, juuri minun kohdallani.  Tietysti. Näin on ennenkin käynyt.

Tervehdin tuttua tyttöä ja asettelin puolentoista litran jaffapullon hihnalle ensin, näkyvästi, kaljatölkkien eteen, että tässä on jaffaa ja vielä iso pullo. Samoin kolme muhkeaa banaania törölleen. Sitten ne kaljat lappeelleen, ja sipulipussi trökölleen. Se huomaa, että teen myös ruokaa. Ja olihan siinä tuhti paketti yrtti-valkosipuli-kanaleikkeitäkin, joiden avulla katson pelastuneeni vakavalta imagohaitalta. Lasken jopa leikkiä tytön kanssa, kun hän pyytää jaffan ja  banaanit takaisin ja sanoo, etteivät ne menneet läpi kun hän unohti kirjautua. - Ei sen väliä, sanon nerokkaasti ja tyttö naurahtaa, ei kai niin, sanoo hän. Ja koko ajan ne kaljatölkit loimottavat siinä hinalla näkyvästi. 

Miten teidän ostoreissunne sujuvat, hyvät kanssakulkijat? Häpeättekö koskaan  ostoksianne marketin hihnalla niin kuin minä? Onko teistä luontevaa ostaa vaikkapa lauantaina saunaolut? Tai iso pussi irtokarkkeja? Kehtaatteko käydä viinakaupassa? Voin kertoa teille, että Pikkukaupungin Alkossakin on myyjänä kaksi entistä oppilasta. Voin siis sanoa, että naisopettajan osa on aika kova täällä provinssissa, entisenkin. 

Erään marketin kassalla istui kerran Jarno, tietysti entinen oppilas, ja  minulla oli ostoksena vain rintaliivit, jotka asetin hihnalle. Jarno poimi liivit käteensä ja käänteli niitä ja tarkisti merkinnät. Iski sitten hinnan koneeseen ja taisi punoittaa hieman, niin kuin minäkin. Jarno on se oppilas, jota en tahtonut päästää vessaan kesken tunnin ja joka sanoi, että mää kusen sitten sun kenkääsi. Siis seitsentoistavuotias nuori mies.


(Valokuvat Iines, ylempi kuva kaupungin laitamilla sijaitsevalta vuorelta, jossa elää rauhoitettu ja harvinainen kalliosinisiipi)

139 kommenttia:

  1. Mikäs sen parempi sana on, kuin kohtuus. Kohtuus kaikessa, pullo päivässä, saattaa joku funtsia.
    En minä, kun en viinan kiroja omista. En ole milloinkaan ollut viinaanmenevä. Nuorena sitä tuli jotain maisteltua. Nuoruuteen se vähäinen alkoholinkäyttöni jäi. Kaljasta mahani ei pidä, joten ei sitäkään. Kahvia sentään juon ja mielelläni. Jotain yrttiteetäkin illalla. Auttaa nukahtamaan, paremman puutteessa, heh.

    Kannattaisin mielelläni nykynuorille raittiusviikkoja kouluun opetuksen ajopuuksi. Huumeiden kiroista pitäisi paasata enemmänkin, eikä missään nimessä mitään huumevapautuksia. Joku roti sen olis pidettävä nuorille, etteivät pahaan lankeaisi. Terve elämä ja terve pää, siinäpä oiva pari, vaan ei mikään vari.

    Vähän tylsä tästä kommentista tuli, saattaa joku miettiä. Elämän hauskuus on ihan muualla, kuin jossain aineissa. Eikä niitä oppirahojakaan aina tarvi maksella. Että sen takia pitäis kokeilla. Ei tarvi.

    Ps. Yläkuvassa on outoa tenhovoimaa, salaistakin.
    Alakuvassa reippaita oman elämänsä sankareita, kukin tavallaan.

    VastaaPoista
  2. Kohtuus on hyvä sana. Suhteeni alkoholiin on varmaan varsin tervehenkinen, monessakin mielessä. En osaa paheksua kenenkään tapoja, ja olen havainnut, että tiukat absolutistit saattavat olla ikävämpiä ihmisiä kuin ne, jotka osaavat nauttia kohtuullisesti. Toisaalta oma tytär on absolutisti, mutta ei ikävä tiukkapipo eikä paheksu toisten juomista. Kesällä saattaa kaataa muiden lasiin iltaterassilla istuessamme naapurien kanssa. Nuorillahan on lisääntynyt alkoholin juomattomuus.

    Jutussa ihmettelen itse itseäni, että miksi minua hävettää ostaa joskus pari oluttölkkiä, kun en niitä niinsanotusti ryyppää. Ehkä se häpeä on jäänne lapsuudesta. Eli häpeä on tässä se avainsana, sillä ei missään muualla hävetä alkoholin ostoa kuin Suomessa. Muualla alkoholi yhdistetäänkin paljolti ateriointiin ja viiniä voi ostaa marketeista. Jos alkoholin osto olisi meilläkin vapaampaa, voisi olla, että kielteinen leima sen ympärillä vähenisi, samoin holtiton ryyppääminen.

    VastaaPoista
  3. PS Tuo ylempi vuorikuva on jotenkin sumuinen, vaikkei ilmassa ollut havaittavaa sumua. Matkaa tuonne kirkontorniin on yli kaksi kilometriä, joten se on ehkä juuri se etäisyys, joka saa ilman väreilemään autereisena.

    Alakuvassa itseäni ilahduttaa opiskelijoitten ilo ja riemu, kun he saivat ilmaista itseään eri tavoin. Joku oli yllättäen hyvä tanssimaan, joku laulamaan, joku keksimään hervottomia juttuja. Ujotkin alkoivat puhua. Ikimaailmassa ei tavallisilla tunneilla tullut esille niin monipuolista osaamista. Juuri näitä kursseja kaipaan eniten vieläkin.

    VastaaPoista
  4. Surullinen tarina alkoholismin pohjttoman suohon pikku hiljaa uppoavasta opettajattaresta joka ottaa kauniita kuvia paikkakunnasta ja iloisista oppilaista jotka myös ovat kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaapa jaa, täällä rämmitään suossa kahvia juoden ja eilen ostettua banaania syöden. Onpa jääkaapissa vielä se toinen Sandelsikin, jolla aion juopotella tänään loistavan soijassa haudutetun yrtti-valkosipulikanan painikkeeksi.

      Vaan nyt en voi olla hieman naureskelematta kokoomuksen Orpolle. Nimittäin tuolla edellisessä keskustelussa puhuttiin Rydmanista, johon kohdistuneet rajut syytökset osoittautuivat suurimmaksi osaksi perättömiksi. Orpo jeesusteli ja hurskasteli sillä, miten kokoomus ei suvaitse minkäänlaista häirintää eikä siis avannut ovea takaisin Rydmanille, ja Rydman solahti perussuomalaisiin.

      Ylen vaaligallupissa kokoomus on nyt sitten menettänyt kannatustaan peräti prosenttiyksikön ja perussuomalaiset nostanut vastaavasti pari prosenttiyksikköä eli huimasti. Myös demarit on laskusuunnassa. Perässä seuraavissa keskusteluissa Orpon jeesustelut tuomitaan laajasti ja osa perussuomalaisten nousua lasketaan Rydmanin kontolle. Kansa tuntuu olevan sitä mieltä, että jos rikoksesta ei tuomita, ei epäilyksenalaista saa lyödä. Näin minäkin kyllä ajattelen. Kokoomus teki virheen.

      Poista
  5. Kauniita kuvia, molemmat. Minua ilahduttaa tuo oppilaiden heittäytyminen, jonka sait hienosti vangittua kuvaan.

    Mutta nyt asiaan: ei kaljaa pidä ostaa yksittäin tai edes kaksittain, niin tekevät vain tädit, amatöörit ja köyhimmät juopot. Kaljaa pitää ostaa kerralla vähintään sikspäkki tai kaksi. Voithan sanoa, että on tulossa saunavieraita...

    Mutta älä sano, että ne ovat esim. minä, Mikis ja Riku, sillä silloin myyjä huudahtaa, että eihän tuo määrä riitä edes tervetuliaismaljoihin. Että pannaanpa tuosta kolme koria samantien, tai pannaan sittenkin neljäs aamuksi.

    Eli ei taatusti hävetä kaljanosto. Eikä viinapullon ostokaan. Viinin osto vähän hävettää, kun viimeksikin piti kysyä myyjältä, että missä helvetissä täällä on tällaisia ihme viinejä... onneksi vaimo oli kirjoittanut muistilapun.

    Hävettääköhän minkään osto? Kortsujen? Ei enää tässä iässä, pikemminkin se nostaa itsetuntoa. No, kerran vaimo lähetti ostamaan tamponeja lähikaupasta...

    VastaaPoista
  6. Näitä oppilaiden iloisia heittäytymisiä jäin eniten kaipaamaan, tai miksei välillä surullisiakin, riippuen esityksen lajista. Enimmäkseen haluttiin iloisia juttuja, yleisön naurattamista erilaisilla sketsipätkillä, joista suosituimpia taisivat olla Peppi Pitkätoosa -esitys ja Napakymppi-sketsit, joissa esiintyi erilaisia hahmoja.

    Meillä oli sikäli onnea, että käytössämme oli upea uusi näyttämö isoine nousevine katsomoineen ja uusine musiikintoisto- ja videokuvalaitteineen. Oppilailla oli myös tämän teknisen puolen osaamista, erikoisesti velmut pojat innostuivat kovasti, kun saivat näyttää taitojaan. Ja yleisöä oli sali täynnä erilaisissa oppilaitoksen juhlissa, joita varten laadittiin esitykset. Kerran järjestettiin liikeväelle virallinen muotinäytös, jota varten haettiin yrityksistä vaatteita lainaksi. Koreografian osaajiakin oppilaista löytyi ja mm. yksi venäläinen tyttö osasi kaiken ja oli upea ilmestys.

    No niin, innostuin taas. Jos minulla olisi ääni kunnossa, tuppaisin varmaan vieläkin kouluun joitain valinnaisia kursseja pitämään. Yli-ikäisenä.

    Mitä kaljanostoon tulee, kesällä ostan huusholliin pakkauksia kerrallaan ja hanaviiniä, koska terassivieraita riittää ja ulkomaaneläviäkin joka kesä ellei ole koronarajoitteita, ja mökillä päin ei ole entisiä oppilaita myyjinä. Vaan silti, anonyymille tiedoksi: meillä ei sikailla, vaan juodaan sivistyneesti eikä joka päivä, ja koko ajan fiksusti keskustellen (Jope: naapureista -hik- juoruillen ..).

    VastaaPoista
  7. Totta tuo, että näin vanhemmiten ei taitaisi hävettää enää oikein minkään ostaminen. Nuorena en olisi kehdannut ostaa kortsuja enkä liukastevoidetta (enkä tässä tarkoita mitään suksivoidetta). Tosin eihän hyvän rakastajan käsissä mitään liukastevoidetta tarvittaiskaan.

    Olen kerran elämässäni tainnut vierailla Alkossa, hamassa nuoruudessani. Jotain viiniä piti katselemani, mutta ei siitä ostamisesta mitään tullut. Valinnanvaraa oli liikaa.

    Nyt on niin kirpakkka pakkaspäivä, että ei ulos mieli tee. Lumi sulaa, uutta tulee, tätä se on nyt ollut. On taasen paksu lumivaippa käärinyt paljon valkoiseen. Ihan aistii pakkasen voimakkuuden.

    VastaaPoista
  8. Opettajan asema pikkuisella paikkakunnalla on ehkä sen verran mutkikas, että sitä ei oikein osaa kuvitella.

    Opettaja on silmätikku, halusi tai ei. Isoissa kaupungeissa joukkoon hukkuu, mutta ei täällä. Täällä olet ikuisesti se ”meidän lasten tai nuorten ope” tai ”mun äikänmaikka, joka narautti mut lunttaamisesta” jne. Ei voi olla välittämättä, jos ei ole kauhean paksunahkainen. Kuvaavaa on, että mökkipaikkakunnalla en häpeä sixpackin ostoa, vaikka se kauppa on pienistä pienin. Siellä en ole se meidän lasten ope, vaan se mökkiläinen sieltä mäen päältä.

    PS Tuon kanssa, jonka narautin kokeessa lunttaamisesta, muodostui myöhemmin hyvä liikesuhde. Hänestä tuli huoltoaseman vastaava hoitaja, ja vaihdatin hänellä aina renkaat ja öljyt. Harmi että hän lopetti joidenkin tiliepämääräisyyksien vuoksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi luntata myös veroilmoituksessa?

      Poista
    2. Tätä ei kai kukaan tiedä. Liike meni nurin ja kansa puhui. Varmaan osa puheesta oli huhuja.

      Poista
    3. Helposti tuli alennus.

      Poista
    4. Alennus? En pysty nyt seuraamaan tätä ajatuksenjuoksua. Ei kukaan ole ketään tuominnut.

      Aseman pitäjä oli tykätty mies. Minäkin istuin aina odottamassa renkaiden ja öljyjen vaihtoa pienen myymälän pikku pallilla lukemassa Tuulilasia ja Satakunnan Kansaa. Aina myös juttelimme, ja minä kuuntelin miesten juttuja. Siellä käytiin selvästi ilman asiaakin rupattelemassa. Joskus kirjoitin näitä puheita itselleni ylös kännykän muistiin. Hervottomia lausahduksia, miesten hörötyksiä. Tykkäsin tyypistä.

      Poista
    5. Huoltamon hyllyillä oli yhden puoliseinällisen verran autotarvikkeita myynnissä. Oli myös pieni karkkihylly, jossa oli erimerkkisiä kondomipakkauksia varsin kattava kokoelma. Kirjoittelin näidenkin nimiä muistiin. Myymälästä tuli mieleen vanhan Esson baari.

      Poista
    6. On noloa ostaa XL-kondomeja kotikylän osulasta. Siksi matkustan toiseen lääniin ja kuka maksaa bensat. Ei ainakaan Sanna Marin.

      Poista
    7. Ikävää. Tutkimuksen mukaan nimittäin ison pelin omistavilla miehillä on myös iso nenä, johon ei tahdo normaalikokoinen nenäliina riittää. Otan osaa. Tasan eivät käy luojan lahjat.

      Poista
  9. Uskon kyllä, että leima, olkoon se hyvässä tai pahassa, on tiukassa. Toisaalta, ihminen kai paksunahkaistuu erilaisista kokemuksista, tyyliin, että pakko ei ole kuin kuolla. Terve suhtautuminen, asiaan kuin asiaan, saattaa myös auttaa.

    Muistan joskus katselleeni livenä eläkkeellä olevaa opettajaa, joka oli kouluaikana niin tiukkapipoisen ja ilottoman tuntuinen, että ihmetytti. Kuinka ollakaan, ruokakaupassa näin muinoin hänet useinkin, yhtä ilottoman oloisena, kuin ennenkin. Hän on jotenkin jäänyt mieleeni, vaikka en erityisen uteliaan oloinen olekaan.

    VastaaPoista
  10. Tässä on varmaan kyseessä tietynlainen persoonallisuus, jonkalaisia saattoi olla vanhemman ajan kansakouluissa tai ala-asteilla.

    Kun ajattelen omia työtovereitani, niin tuollaisia ilottomia tapauksia muistan vain pari vanhempaa rouvaa, jotka olivat hieman kireitä ja ankaria. Muut olivat aika pirteitä tapauksia, joilla oli jopa hyvinkin lämpimiä ja läheisiä suhteita oppilaisiin. Itse pidin tärkeänä sitä, että tunnilla oli hyvä tunnelma. Hauskaakin piti olla, ja se tuli sanojen kautta, ei rajattomana remuamisena, johon oppilaat eivät kyllä tunteneet kutsumustakaan.

    VastaaPoista
  11. Ei siitä persoonallisuudesta eroon pääse, oli aika mikä tahansa. Entisajan plussaksi voisi mainita teeskentelemättömyyden ja/tai luonnollisuuden, jos vertaa näitä monia erilaisia sometyöntekijöitä, jotka voivat olla kuin eri puusta valettuja. Siis nykyajan malliin. Eipä taida sitä omaa persoonallisuuttakaan monenkaan esiintymisistä päätellä. Teeskenteleväisyys on se piirre, joka minua kummastuttaa/hämmästyttää kai eniten. Eihän se luonnollisuuskaan aina taida etu olla. Oman elämänsä sankari (hyvässä) on hyvä sanonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuudessani pohjoisessa käytettiin sellaista sanaa kuin "teekeillä", liekö tuttu täällä etelässä, joka kuvaa hyvin tätä nykyistä some-esiintymistä ja muutakin.

      Poista
    2. Luulen kyllä törmänneeni sanaan ennenkin, mutta en luonnossa, vaan joissain kirjoituksissa. Täällä Satakunnassa ja lounaisessa osassahan se on tuntematon. Täällä lakeuksilla "ollaan olevinaan".

      Poista
    3. Niissä on pieni sävyero. Minähän voin olla olevinaan vaikken puhuisi tai tekisi mitään, istuisin vain tyyriin näköisenä Karkun kirkon etupenkissä.

      Mutta jos sattuisin teekeilemään, mitä en tietysti ikinä tee, niin siihen vaadittaisiin jotain liikettäkin, erikoisia käsiliikkeitä tms - eli teekeily on tietoista ja usein jopa huvittavaksi tarkoitettukin.

      (Jos täältä löytyy parempia Oulujokivarren murteen asiantuntijoita, niin juoksen kapakanovea pahki.)

      Poista
    4. Näin varmaan on, ymmärrän tuon eron.

      Ja sitten se toisaalta-osuus. Eli täällä Satakunnan säästeliäillä lakeuksilla täysinäisten perunakellarien kupeessa ei tuhlata voimavaroja turhiin ruumiinliikkeisiin.

      Täällä eivät ihmiset teekeillessäänkään heiluta edes pikkurilliään. Riittää kulmilla ilveily ja vihjaavat katseet kohteen suuntaan, jos kyse on toisen ihmisen - niin kuin täällä yleensä on - naurettavuudesta tms. Täällä ei teekeillä itse toista mitä ollaan. Perunakellarin ja naapurin vahtiminen vie kaiken ajan. Jotain tämmöistä.

      Poista
    5. Tulipa tuosta teekeillä -sanasta mieleen sana keekoilla. Keekoilun yhdistän mielessäni hienosteluun.
      Teekeillä on minulle outo sana. Olla olevinaan on täälläkin tuttu sana. Voisin "suomentaa" sen tärkeilyksi.
      Mitäs eroa on keekoilulla ja teekeilyllä vai onko niillä eroa?

      Poista
    6. Keekoilu voi ollakin aika lähellä teekeilyä. Ero voi olla siinä, että keekoilu on hieman tahatonta, teekeily sen sijaan tarkoituksellista.

      Mutta onko minun ymmärrettävä niin, että kumpikin tuntee sanan "pahki"?

      Poista
    7. Pahki -sana on ihan outo. Pahki, puhki tulee mieleen. Juoksen kapakan ovea pahki. Juoksen kapakan ovea päin. Ei kai puhki sentään.

      Poista
    8. Pahki sana on tuttu, mutta jälleen kirjallisena versiona: päin jotakin tms. En ole täällä enkä lounaassa kuullut ihmisten arkipuheessa kenenkään käyttävän. Olisiko itämurteissa käytetympi?

      Poista
    9. Oulun seudulta se on, ei sitä oikein muualla tunneta. Minä käytän sitä ihan luontevasti koko ajan ja vaimo huomauttaa joka kerta.

      Minun mielestäni yleissuomesta puuttuu selkeän ja yksiselitteisen pahki-sanan vastine. Kun vaimo kertoo Ripranien tavoin, että se on "päin", niin kysyn pilaillen että "ai, miten päin?" tai "siis paljain päin?".



      Poista
  12. Sometyöntekijät onkin mielenkiintoinen uusi työsarka. Epämääräisiä paljonlupaavia titteleitä: erilaisia vaikuttajia, mm. mikrovaikuttaja, sisällöntuottaja, tubettaja, vloggaaja ja bloggaaja. Onpa joku viestinnän ammattilainenkin joukossa meriittinä somessa vaikuttaminen, ei tutkinto.
    Moni nuori haluaa helppoa rahaa, kivan iisin työn ja oman bodyn näkyvyyttä somessa, jolloin koulutus alalle alkaa tuntua liian raskaalta ja köyhältä elämältä. Moni tienaa somessa rutkasti rahaa.

    Muistanpa kun muuan arvostettu bloggaajaherra väitti blogissaan, että ei blogilla mitään suuria summia tienaa. Hän oli jo pudonnut kelkasta: samaan aikaan likat vetelivät muotiblogeillaan saman kuin arvoisan blogiherran vuositulot. Nyt vetelevät jo enemmän herutteluillaan.

    VastaaPoista
  13. Mikäs siinä, jos oma(kin) luomisinto riittää moiseen. Raha se on suuri vaikutin. Ja jos kerran yleisöä riittää.
    Jatkuvuudesta olisi myös hyvä pitää huolta. Ettei olisi vain hetken huumaa ja hurmaa. Että ammatti kantaa
    myös pitemmän päälle.

    Vaalihuuman alkaessa on eri konsulttitoimistoilla monessa näppinsä pelissä. Pitää nostaa firman ja asiakaspiirinsä brändi-imagoja ihan tappiin sekä äänestäjiin vaikuttaminen huippuunsa. Leikkisästi
    ajatellen voisi muuntaa "kyllä kansa tietää" -sanonnan, "kyllä kansa uskoo" -sanonnaksi.

    VastaaPoista
  14. Yleisöä riittää, aivan varmasti. Some ei osoita millään saralla kutistumisen merkkejä, eikä tarvitsekaan. On kai aika selvää, että sieltä nousee uusia ammatteja.

    Nämä nimikkeet vain ovat hupaisen suurellisia, vaikka tottahan ne ovat: vaikuttaja vaikuttaa kuvillaan ja kirjoituksillaan, ja sisällöntuottaja tekee sisältöjä, puheita ja kirjoituksia ja kuvajuttuja. Kuka tahansa Iines-bloggaajakin on vaikuttaja ja sisällöntuottaja, samoin mielestäni kommentoijat. Tosin palkatta, mikä on ookoo, enkä ryhtyisi firman logon alle.

    Se, mikä ennen koettiin yhdessä, koetaan ehkä tulevaisuudessa entistä useammin yksin ruudun äärellä. Nyt on jo luovuttu paljon yhteisistä televisio-ohjelmista, ja esimerkiksi nuoret eivät useinkaan seuraa muuta kuin suoratoisto-ohjelmia itselleen sopivana aikana.

    Se on tavallaan surullista, kun kaikki pirstoutuu pikku osasiin, yhteisöllisyys kuihtuu. Mitä se kaikki yksityistyminen tekee yhteisöllisyydelle?

    VastaaPoista
  15. Yksin oot sinä ihminen, yksin keskellä kaiken, yksin syntyvä oot, yksin lähtevä oot. Kaikkeen tottuu.
    Tuleeko ihmisestä vielä enemmän aina vaan, itsekäs. Ehkä tulee, vaara ainakin on. Vanhemmista ihmisistä
    voi tulla katkeria, tai ainakin jonnekin menneisyyteen hiipiviä. Yksinäisyys/yksityistyminen voi olla myös voimavara, mutta niin myös yhteisöllisyys on suuri voimavara. Yhteisöllisyyden kuihtuminen ottaa paljon
    pois ihmiseltä. Ehkä enemmän, kuin se antaa. Vaikutus nuoriin ja vanhempiinkin voi olla kovakin. Live-elämän sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot jäävät paljolti käyttämättä. Voi sanoa, että elämä kaventuu. Introt ja
    ekstrot kokevat elämän kaventumisen ehkä eri tavoin, en osaa sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihmiset kokevat somenkin eri tavoin.

      Introverttikin voi olla kuitenkin sosiaalisesti lahjakas, lukemani mukaan. Ja olen tunnistavinani tämän piirteen omassa introverttiudessani. Tykkään ihmisistä ja juttelusta heidän kanssaan, ja minun on helppo jutella vieraillekin - ihmiset ovat oikeasti kivoja ja ystävällisiä.

      En vain kestä jatkuvaa hälinää, kovia ääniä enkä monituntisia seurusteluja. On päästävä aina välillä yksin rauhoittumaan. Sitten taas ihmisten pariin. Hälinä ja kiire ja meteli on kauheinta, mitä tiedän.

      Poista
  16. Ehkä se onkin niin, että kuka tahansa ihminen kaipaa välillä rauhoittumista. Sitä voi myös kutsua nollaamiseksi, tasa-painon hallinnassa. Kyllä ihminen itse itsensä parhaiten tuntee ja tietää, siihen on
    uskominen. Sekin on tavallaan lahja, kun ja jos ihminen saa säätää omaa elämäänsä. Jaksamisen hallinta on kuitenkin se pohja, josta ponnistaa.

    En osaisi kyseenalaistaa tuota, että introvertti on sosiaalisesti lahjakas. Ehkä se on enemmän persoonasta
    kiinni, kuin introsta tai ekstrosta, että onko sosiaalisesti lahjakas.
    Taidan olla sekä intro että ekstro -tyylinen. Molemmat puolet tunnistan itsessäni.

    VastaaPoista

  17. Siis tarkoitin korostaa sitä, että introverttikin voi olla sosiaalisesti lahjakas, koska monestihan introverttia pidetään vain vetäytyvänä ja ujona.

    Esimerkiksi Liisa Keltikangas-Järvinen, psykologian professori ja kokeellisen persoonallisuustutkimuksen uranuurtaja Suomessa, on koettanut kirjoissaan kumota tätä harhaluuloa introverteista.

    Hän on harmissaan siitä, että työpaikkoihin valitaan useimmiten mieluummin ulospäinsuuntaunut ekstrovertti kuin introvertti. Työnantajat eivät aina tiedä näitä asioita. Monesti harkitseva introvertti olisi parempi valinta vaativaan työtehtävään kuin ekstrovertti sättääjä. Introvertilla voi olla parempi pelisilmä ja paremmat ihmissuhdetaidot kuin ekstrovertilla, joka rakastaa oman äänensä kuulumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan ja tiedän kyllä nämä, mitä kirjoitat. Se vain taitaa olla niin, että usein valitaan se sopivin,
      eikä pätevin. Sosiaalisuutta ja ulospäin suuntautumista työnantajat arvostavat. Se on vissiin aika yleinen "mantra". Vain poikkeukset rikkovat tämän säännön, luullakseni.

      Poista
    2. Näinhän se menee. Ulospäinsuuntautuvuus istuu sitkeästi hyveenä työnhaussa.

      Olisi totisesti jo aika murtaa jo tuo ummehtunut käsitys. Introvertti sopii moniin tehtäviin paremmin kuin nyt huomataan. Introus ei ole pahe eikä intron tarvitse ottaa oppia ekstrosta, vaan yhtä lailla päinvastoin. Höpöttäjät ja hölöttäjät voisivat vaihteeksi ottaa mallia rauhallisemmista ja rauhoittua vaihteeksi yksinään.

      Poista
    3. Aivan samaa mieltä olen kanssasi tästä asiasta. Allekirjoitan. Nyt kutsuu unipuu. Levollista unta.

      Poista

    4. Mahtavatko vanhemmat enää laulaa lapsilleen tuutulauluja? Kun olin vielä alakoululainen, isä peitteli minut pussiin, eli taittoi peiton kulmat patjan alle niin että olin tiukassa pussissa, jossa oli turvallista olla. Luulen, että nyt markkinoilla oleva painopeitto ajaa saman asian. Suunnitelmissa on hankkia semmoinen. Öitä!

      Poista
    5. Niin, ja hän siis lauloi minulle Tapio Rautavaaran Sinistä unta ja sammutti nukkumattilamppuni seinältä.

      Poista
    6. Jaa, lapsille tuutulauluja. Enpä ole juuri nyt tullut kysyneeksi. Joskus lapset ainakin sanoivat, että
      älä äiti laula, kun niiltä kysyttiin haluja tuutulaulu kuulemisiin.

      Sinulla, Iines, onkin ollut mukava isä. Olin enemmän äidin tyttö, kuin isän. Tosin eihän ne miehet siihen
      aikaan ainakaan meidän kulmilla paljoa lasten kanssa keskustelleet. Olivat melkein aina töissä.

      Olen noita painopeittoja katsellut. Jotenkin aika painavia. Sehän niiden tarkoitus kai onkin. En usko,
      että sopisi minulle. En ole aikeissa ostaa.

      Poista
    7. Minä olin isän tyttö, vaikka hän oli alkoholisti. Meillä ei kuitenkaan ollut minkäänkaltaista väkivaltaa, eikä levotonta elämää, meitä tyttöjä rakastettiin kovasti, olimme tärkeitä. Isä oli sivistynyt ja lukenut, lakimies ja äiti toimistossa töissä. Ja meitä haluttiin kouluttaa niin pitkälle kuin mahdollista - koulutus oli tärkeintä. Meillä oli isän kanssa selvästi jonkinlainen sielujen yhteys, ja minulle laulettiin, sisko oli äidin tyttö.

      Poista
  18. Olen pieneltä paikkakunnalta ja opettajista tiedettiin kaikki muut asiat paitsi hyvät. Yksi oli maannut sammuneena tiellä keskellä kesäyötä pontikan maistelun jälkeen ja kaksi naisopettajaa istuivat kapakassa "joka ilta".
    Itse en ymmärrä miksi häpesin niin kovasti ostaessani tamponia kioskista, jossa oli myyjänä mies, joka kävi työpaikallani tapaamassa konsultteja.

    VastaaPoista
  19. Opettajissa on aina ollut aikamoisia persoonallisuuksia, kuten kai muissakin ammateissa. Kapakassa istujia, tupakinpolttajia, miehiinmeneviä, naisiinmeneviä - muihin sukupuoliin meneviäkin varmaan, mutta niistä ei tiedetty, ne asiat hoidettiin toisella paikkakunnalla, kuten vapunpäivän marssitkin, jos ei itse ollut duunari. Oma kollegani kävi vappuisin Turussa työväenmarssilla, kun ei kehdannut täällä Pikkukaupungissa.

    Mutta aivan hirveitä tapauksia en muista kyllä ensimmäistäkään. Omat opettajat olivat normaaleja sen ajan opettajia karttakeppeineen ja isänmaallisine opetuksineen, ja omat kollegat myöhemmin tavallisia ihmisiä, erilaisia persoonia kaikki. Eivät kovin erikoisia. Pikkukaupungissa on aina oltu kepulais- ja yrittäjähenkisiä, ja siihen on ollut sopeutuminen. Vaikka ei minusta koskaan tullut kepulaista.

    VastaaPoista
  20. Opettajan ammatti on pienessä yhteisössä niin näkyvä, kun kaikki käyvät vuorollaan samoja koulua.

    Näkyvä se oli minunkin kotikylässäni, vaikka siellä tunnettiin kyllä kaikki asukkaat, sillä kaikki olivat töissä "yhtiöllä". Siinä mielessä opettajat eivät kyllä erottuneet paheellisella elämällään, vaan olivat korkeintaan keskitasoa.

    Täällä Hesassahan ei tiedetä toisten ammatteja välttämättä edes samassa talossa. Talon juopot toki tunnetaan, ainakin osa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Pikkukaupungissa on asukkaita kymmenisentuhatta, eli vaikka sanon että kaikki tuntevat toisensa, niin eihän se kirjaimelliseati totta ole, puoliksikaan. Se on vain eräänlainen metafora suurkaupungin vastakohdalle.

      Taloyhtiössä asuu kolmisenkymmentä erilaista perhettä, enkä tiedä kaikkien ammatteja enkä nimiä, mutta pärstät tiedän ja sen, mihin asuntoon kukin pärstäkerroin aina menee. Rivitaloalueella piha on yhteinen, talot ympärillä, niin että väkisinkin näkee ihmiset ja postilaatikoista nimiäkin, kun kulkee koko rivin läpi autokatoksille ja roskiskatokseen.

      Poista
  21. Tuosta rintsikoiden ostamisestasi muistui mieleen kuinka vaikeaa oli nuorena miehenä ostaa kortsuja kotikylän kaupoista. Etenkin kun oli ihan varmaa, että myyjä olisi tuttu nainen (miesmyyjiä oli vain lihatiskillä), pahimmassa tapauksessa äiti.

    Eikä niitä ollut helppoa ostaa kaupunginkaan kaupoista, koska sisimmässään tunsi, että ellei panemiseen valmistautuminen ollut syntiä, niin ainakin rietasta se oli.

    Tai olisi ollut, jos se siihen aikaan olisi onnistunut. Montakohan pakettia minäkin niitä varuiksi aina ostin ja sitten kun kerran olisin tarvinnut, niin eihän niitä mukana ollutkaan...

    Näköjään samoja ongelmia on ollut muillakin. Kerran takavuosina nimittäin etsin kortsuja ison huoltoaseman hyllyltä, sieltä missä niitä yleensä pidetään.

    Kun en löytänyt, keräsin rohkeuteni ja marssin kassalle - myyjänä oli nuori hehkeä neito (aina se on niin kun on kiusallinen tilanne) - ja kysyin, että missä "varmuusesineet" ovat, kun ei näy?

    Neito hymyili herttaisesti ja sanoi, että täällä tiskin takana, millaisia ja mitä merkkiä herralle laitetaan? Sitten hän lisäsi, että ne siirrettiin tänne, kun tuolla takana niiden hävikki oli niin suurta.

    Eli kortsuhäpeä on suomalaiskansallinen ilmiö. Miksei siitä puhuta enemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla huoltamollani, joka meni siis nurin, nämä mainitut tuotteet olivat silmien tasalla, karkkihyllyillä helposti otettavissa.

      Niillä oli hauskoja nimiä, vähän kuin uudenvuodenraketeilla: Äkäinen anoppi, Karjala takaisin ja heti ja Tosimiehen laakasu. Onkohan kondomien nimiä tutkittu? Rakettien on, Kotuksen toimesta.

      Minuahan lapsena narutettiin kondomilla. Löysimme sellaisen jostain pihalta ja sille naureskeltiin ja sitä ronkittiin tikulla maassa. Kysyin muilta että mikäs se tämä on. Kysy äidiltäs, sanottiin. No, minäpä poimin kuminriekaleen sormiini ja juoksin sisälle kysymään. Ei minulle kerrotttu vaan hyhhyteltiin ja käskettiin viedä takaisin ulos. Että se siitä valistuspuolesta.

      Poista
    2. PS Kondomihäpeästä kertonee sekin, mitä kielitieteellä on kerrottavana, eli tämä: Ennen 1900-luvun loppupuolta sana on mainittu vain harvoin, ja sen alkuperää on käsitelty hyvin vähän.

      Tämä siis etymologisessa sanakirjassa, kun mistä tahansa muusta sanasta on pitkät litaniat sanan alkuperästä ja sukukielistä.

      No, se mainittiin toisessa lauseessa, että englannin kielessä kondomi tunnetaan myös nimellä raincoat ja saksassa ja ruotsissa Gummi/ gummi.

      Poista
    3. Me käytettiin siitä nimeä kortonki. Se oli yhtä suuri ihme kuin terveysside - en tosin muista, millä nimellä sitä silloin nimitettiin.

      Myöhemmin opin, että kortsun hienompi nimi on preservatiivi. Sitä me käytettiin sitten myöhemmässä teini-iässä.

      Poista
    4. Tapsa taitaa olla näitä liukupuuteroitujen kumien käyttäjiä, koska eihän hän mitään kostutettua Sultan spärdäriä ole saattanut käyttää.

      Poista
    5. Äläpäs nyt ja olepas nyt, eläkeukkeli sinäkin varmaan, ”Venus”. Sinun iässäsi mitään spärdäreitä eikä sulttaaneita tarvita. Korkeintaan hodareita nakkikioskilta.

      Poista
    6. Mitä näihin nimityksiin tulee, niin me likat emme koskaan puhuneet ehkäisyvälineistä tai ehkäisyistä halaistua sanaa. Asia oli jokaisen oma, ja enemmän oltiin kai romantikkoja tai realisteja rakkausasioissa. Asiat kyllä tiedettiin, ja ehkäisyt hoidettiin. Jos ehkäisy petti, tuli lapsi yhdelle jos toiselle, ja sitten yleensä mentiin naimisiin ja semmoista elämä oli. Enemmän nykyään erotaan kuin silloin.

      Poista
    7. Liukupuuteroitu... kuulostaa mahtavalta!

      Täytyykin ensi kerralla (jos satun vielä joskus tarvitsemaan), kysyä myyjäneitoselta että missähän teillä on niitä liukulaakaroituja preservatiivisteitä?

      Poista
    8. Voi voi, nyt tulee oikein ikävä sitä lopettanutta pikku huoltamoani ja velmua huoltamopomoa. Kun siellä ne monenlaiset hauskannimiset preservatiivit loistivat iloisen kutsuvasti ujommankin naisihmisen silmään. Ei ihme, että siellä oli jatkuvasti asiakkaita, etenkin miehiä turinoimassa ja kahvia juomassa.

      Olen kyllä vankasti sitä mieltä, että enemmän kuin liukupuuterit, liukuvärjäykset tai muut kiitoa edistävät finessit myyntiä edistäisi esineen hauska nimi. Se naurattaisi aktuaaliseen toimenpiteeseen välinpitämättömästi suhtautuvaa naistakin, arvelen. Näin itse toimenpide sujuisi rattoisassa diskurssissa.

      Poista
    9. Kumma etten ole sattunut ikinä näkemään kovin hauskasti nimettyjä kordeliinejä, pelkkiä sulttaaneja ja vastaavia vaan. Käyn niin harvoin nykyään huoltsikoilla sisällä.

      Millainenhan olisi ostoa kiihottava nimi: Yhden yön hurma, Neitsyen turma, Puutteenperän surma?

      Poista
    10. Kirjasin näitä nimiä vanhan puhelimeni muistiin, eivätkä ne olleet niitä perinteisiä. Vanha puhelin on tallella, pitänee ladata se ja katsoa, poistinko ne ajaessani puhelinta alas. Ehkä nimien takia huomasinkin ne sieltä karkkihyllyiltä. Ei aavistustakaan, olivatko jonkin pienpanimon tuotteita, Kolmen kaverin pajasta tms., vai jotakin erikoiserää johonkin tarkoitukseen.

      Poista
    11. Nimistä kannatan Puutteenperän surmaa, sillä tykkään kuivasta huumorista. Itse voisin ehdottaa nimeksi vaikka Ikäneidon pihakeinu tai Laakase liukkaasti (erikoisominaisuuksin).

      Poista
    12. 'Älä laakase, naatitaan', sanovat savolaiset.

      Poista
    13. Tuo taitaa olla peräisin jostakin urheilusta, tuo ylläoleva Mikiksen lausahdus?

      On muuten mielenkiintoinen ilmiö tuo, että lähes kaikki kondomijutut puuttuvat suomalaisesta kansanperinteestä, jos ajatellaan sitä, että mainittu tuotehan tunnettiin jo antiikin historiassa.

      Suomalaiset ovat kautta historiansa puhuneet estottomasti alapään asioista ja vituista, paskoista ja perseistä sekä mulkuista, ja nimenneet niillä erilaisia paikkoja, järviä, vuoria, jokia lampia, mutta kortonkia tai kondomia ei sananlaskuissa tai vanhoissa kaskuissa esiinny. Vain Laihialta tunnetaan lausahdus, jossa maamiesseura vuokraa kylän yhteistä kondomia halpaa vuokraa vastaan, mutta tämä lienee ainoa ja uudempaa perua.

      Tästä herää kysymys siitä, ovatko esivanhemmat luottaneet vain tuuriin ja poisvetoihin h-hetkellä, kun tätä ehkäisypuolta ei käsitellä kansan puheessa. Onko suuurin osa suomalaisista ns. vahinkolapsia?

      Poista
    14. KuPSin pelistä 60-luvun alusta Väinölänniemen kentältä. Eikä älä, vaan elä. Ja peli oli jalista, nykykielellä futista.

      Poista
    15. Jalis! Muistan tämän. Vahinko, että suomalainen sana on väistynyt hienomman englishitin tieltä.

      Poista
    16. Taitaa olla vielä niin, että kun me suurten havumetsien pallistit sanotaan futis - tai oikeastaan vutis - niin etelän snatit kuntit pamlaavat fudiksesta.

      Poista
  22. Olen tässä sairastellut, käynyt lääkärissä ja jatkanut sairastelua. Muuta minun ei ole tarvinut tehdäkään. Helpolla olen päässyt. Kaksi päivää takaperin olin viimeksi lääkärissä, Se meni näin: yläruumis paljaaksi! Otin sen paljaaksi. Pitkäksenne tuohon petin päälle! Menin siihen pitkäkseni. Kääntykää kyljelle! Käänyin kyljelleni.
    Siinä se! Vaatteet päälle! Panin vaatteet päälle. Homma oli ohi. Sain lähteä. Sairaudesta ei puhuttu mitään. Olipa helppo käynti. Maksoi vähän yli kaksisataa markkaa. Maksoin vähän yli kaksisataa markkaa. Allright! Menin kotiin. Tänään oli jo vähän helpompi päivä, eikä tarvinut tehdä mitään. Ei mitään,
    Kunhan tämän kirjoitin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tässä on vähän pyöritty seksin ympärillä, niin se varmaan pyöritti päänikin sen verran pyörälle, että näin Liisun kertomuksessa aineksia 60-lukulaiseen proosakatkelmaan yleisen naisen ilottomasta päivästä.

      Eihän tarinassa tarvitsisi kuin muuttaa alkua vähän ja loppua niin, että sen 200 markkaa maksaakin "lääkäri".

      Poista
    2. Kyllä vaan, tästä saisi monenlaisia tarinoita. Minua kiinnostaisi erikoisesti Liisun itsensä kertoma tarina.

      Itse ottaisin naisen miehen mukaan tarinaan, ja panisin hänet pakottamaan naisen lääkäriin, koska tämä on käyttäytynyt miehen mielestä erikoisesti.

      Lääkäri näkee heti, että nainen on terve ja mies luulosairas tms., mutta minkäs hän voi, kun nainen on ilmoitettu potilaaksi. Niinpä hän kuittaa naisen terveeksi ja antaa miehelle lääkäriystävänsä puhelinnumeron, jonne kehottaa miestä menemään naisen kanssa - nainen on peitetarina, ja lääkäri aikoo valistaa ystäväänsä, psykiatria siitä, että mies on se, jota tulee tarkkailla, nainen on vain rekvisiittana miehelle. Kumpikaan parista ei tiedä, että mies on se potilas.

      Poista

    3. PS Liisu, irrotin tuossa yllä tarinani sinusta, eli en tarkoita sinua enkä miestäsi tässä ollenkaan, vaan annoin ajatukseni lentää ja kuvion viedä mukanaan. Ja noin se lentäisi tarinassa, että mies olisi potilas, nainen sijaiskärsijä ja peitetarina, jonka alta paljastuu peiteltyjä asioita..

      Poista
    4. Liisun totisesta ja minimaalisesta raportista saisi kyllä hauskoja versioita, ja niin ettei kukaan tuntisi itseään loukatuksi. Vaan onko leikinlasku sairauksista silti korrektia, en tiedä. - Hemmi-täti ainakin varoitteli, ettei ruoalla saa leikkiä, se pitää vaan popsia, vaikka vellissä kelluisi mitä kondomimaisempia klönttejä.

      Poista
    5. Ei ole korrektia, Mikis, ei ollenkaan. Juuri tätä mietin jo Tapsan kommentissa ja omassanikin.

      Liisulla vain on harvinainen kyky ja taito noutaa tai poimia omasta itsestäänkin tilanteita, jotka voivat olla yhtaikaa traagisia, tilannekoomisia tai arkipäiväisiä. Kun täällä lisäksi tiedetään Liisun kyvyt juuri tuontapaisten tilanteiden mestarillisena novellistina, niin omakin mielikuvitus lähtee laukkaamaan.

      Ja juuri siksi korostinkin sitä, että kehittelin aivan itsenäistä tarinaa heikon signaalin pohjalta. Liisulle toivotan lämpimästi paranemista, jos olo on vieläkin kurja.

      Poista
    6. Niin, tuo Liisun tapa kertoa (ja muutenkin reagoida asioihin) on niin upeaa! Ikään kuin hän (hyväntahtoisesti) naureskeli kaikille ja kaikelle. Minusta hän on hieno humoristi.

      Poista
    7. Liisu on väkevä kirjoittaja. Olen usein verrannut häntä punaiseen ja mustaan, ja näkisin espanjalaisen taistelevan härän hänen voimaeläimenään, Lorcan hänen runoilijanaan ja taustalla Andalusian mustan yön ja kitarat ja flamencotanssijattarien liekehtivät helmat.

      Poista
    8. Liisun oma tarina oli jo kafkamaisen humoristinen, ihan tuota "kahtasataa markkaa" myöten, joten virittäydyin sitä lukiessa samaan mielentilaan. Näin sen mielessäni kaurismäkisenä filminä - ja loppuratkaisun käänne tuli itsestään. Kyse ei siis ollut pilkasta, vaan eläytymisestä, jossa teksti vei ja minä vikisin mitä vikisin.

      Poista
    9. Minä tiesin, että se ei ollut pilkkaa - et sinä Tapsa pilkkaa ihmisiä. Poliitikkoja ei lasketa, mutta et sinä niitäkään pilkkaa. Näin tuon Liisun lakonisen kuvauksen paljolti samoin silmin. Kyse on vain siitä, ettei Liisu pahastu, kun me täällä innostumme hänen sanoistaan.

      Poista
    10. Liisu on kertomuksissaan ihana kuin joku mykkäfilmin tähti. Minulle tulee ensimmäisenä mieleen Buster Keaton, tietysti niin että on naisoletetuksi muutettu.

      Poista
    11. Älä nyt sinäkin, Mikis rakas, ala kuplankestäväksi sukupuoli-höpönlöpöksi.

      Mutta siis, minusta Liisu on kuin mykän filmin kaunotar, Lillian Gish, ihana nainen. Ei mikään oletettu.

      Poista
    12. Niinmuttakun kun nykyisin kaunista naista, kuten Liisua, ei saa sanoa kauniiksi naiseksi, siitä saa syytteen, pitää sanoa henkilöksi tai oletetuksi. Emminämuuten.

      Poista
    13. Näinkö pahaksi on tilanne päässyt? Että me kaikki ollaan oletettuja henkilöitä.

      Voi pyhä Pietari tätä järjen köyhyyttä! Ja kielen köyhdyttämistä! Kun tuommoiseen ei pitäisi mennä mukaan. Sukupuolia on tasan kaksi, ja näistä on sitten poikkeamia, jotka ovat ihmisinä yhtä hyviä kuin muutkin. Ei poikkeama ole oma lajinsa, vaan se on poikkeama.

      Enkä minä ainakaan halveksi esimerkiksi laulaja Conchita Wurstia, joka oli suosikkini joissain euroviisuissa. Poikkeavuutta en ajatellut pätkääkään.

      Poista
    14. Kyä naiset saa sanoa mitä vaan mutta jos miäs sanoo esimerkiksi naiselle väärällä tavalla "päivää", nostaa hattua ja viälä sattuu hymyileen, niin se on seksuaalista kehnäämistä semmote. Ja jos kärestä sanoo "päivää" niin se on jo törkeetä seksuaalista ahdistelua. Miähen, kun tutustuu uuteen naiseen, täytyy olla niinkuin ei-oliskaan. Ja jos istuu niin pitää nousta seisoon, kun näkee naisen, mutta ei silti saa seistä, tietenkään.

      Poista
    15. Tämä uusi käytäntö on harmillinen takaisku flirttailun ja sukupuolisen kanssakäymisen ihanassa vuorovaikutuksessa.

      Ajatelkaa vaikka Angelica-sarjaa! Miten romanttisen hekumallista oli, kun sankari raiskasi Angelicaa junassa niin, että pläjäytti Angelican istumaan syliinsä junanpenkille suoraan elimensä päälle, ilman housuja ja helmat vain siinä hulmuivat kun sankari antoi mennä.

      Poista
  23. Lääkäri maksaa paljon, ellei pääse julkisen puolen jonoon silloin kun tuntee itsensä sairaaksi. Ja yleensä ei pääse heti sisään, vaikka olisi pää kainalossa. Olen ajatellut asian niin, että kun en pane rahaa ryyppäämiseen enkä polttamiseen, voin panna ne rahat haluamalleni lääkärille, jos tarvis. En rupea jonottelemaan kymmeniä tunteja neukkumaisessa julkisessa jonossa.

    Mutta hyvä, Liisu, ettet saanut diagnoosia, etkä edes reseptiä. Olet silloin jokseenkin kunnossa, vaikka olo olisi kurjakin. Joskus olo on ihan hyvä, vaikka olisi kipeä, ja kurjassa olossa voi olla terve. Minä kyllä olisin kysynyt tohtorilta, että mikä minun sitten on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juristit ne vasta kalliita ovat, ja kieroja sen lisäksi, piru vie. Kerran minulla eläessäni on ollut ilo sellaisen kanssa asioida, ja virhe se oli. Sen lisäksi että se oikeudessa söhli melkein kaiken, se kävi minulle kalliiksi. Sillä laskun se sentään osasi kirjoittaa ammattitaitoisesti, vittu vieköön. - Juttu on niin laaja, ettei siitä sen enempää, sanon vain pari esimerkkiä.

      1) kirjoitin asianajajalleni asiakirjaan (n. 1 ½ A-nelosta), jotta hän saisi käsityksen mistä on kyse ja osaisi toimia oikeudessa oikein 2) Joulun alla kännipäissäni soitin hänelle ja toivotin hänelle Hyvää Joulua.

      No, laskussa oli sitten myöhemmin eritelty mm. että 1) Asiakirjan laadinta 1.250;- ja 2) Puhelinneuvottelu 23.joulukuuta 250;-.

      Huvittavinta oli, että se hänen oikeudelle esittämä asiakirja, josta minua laskutti, oli sanasta sanaan - kirjoitusvirheineen, se minkä minä olin hänelle lähettänyt! Eli kovasti hän oli nähnyt vaivaa ”asiakirjan laatimisessa”. Ja hyvänjoulun toivotuksista tosiaan hän velotti minulta 250;- . Roisto mikä roisto.

      Ps. Tästä on muuten niin kauan aikaa, että nuo markat voi muuttaa sellaisinaan euroiksi.

      Poista
    2. Toinen kiero ammattiryhmä on korkean kaupallisen koulutuksen saanut laskentatoimen porukka. Nämä talousosaajat antavat veroneuvontaa yrityksille ja yksityisille ja vievät itse oman taloutensa roskat naapurin roskakatokseen. Nimimerkillä Totta on ja salaisuudet julki, Itse nähnyt. Ja kuullut.

      Poista
    3. Tuohon Mikiksen ylläolevaan kommenttiin viitaten voisin nyt kehua blogista Kemppisen uusinta juttua "Luku". Siinä puhe on mm. eri ammateista noin niukasti mainostaen. Että kuka mihinkin ammattiin päätyy ja miksi.

      Mun piti oikeastaan vitsinpoikasta kirjoittaa. Löyhästi lainaten. Aviopari oli päätynyt terapeutille. Terapeutti kysyy, että mikäs teidät tänne toi. Vaimo ehättää vastaamaan, että tuo mieheni ottaa kaiken niin kirjaimellisesti ja se on tosi ärsyttävää. Mies puolestaan vastaa terapeutin kysymykseen, että kolmosen ratikka.

      Poista
    4. Ammattiin päätyminen on kai paljolti sattumaa eikä tosiaan niin, että päädytään ammattiin juuri siihen soveltuvine ominaisuuksineen.

      Lääkäreistä löytyy monenlaista hiihtäjää, samoin opettajissa on nimismiehen rouvia, muuten sopivia tai syntymässä säikähtäneitä. Vieläkin muistan yhden Raijan, nimi muutettu, jolla silmät seisoivat päässä ja joka ei kestänyt vuottakaan, vaikka meillä oli maailman kilteimmät oppilaat. Muistan myös Hessun, jolla oli akne, eväät voipaperissa ja ja joka punastui jo luokan ovella. Muistan myös Askon, joka oli niin huono opettaja, että opettajainkokous muutti hänen antamiaan numeroita paremmiksi mitä Asko oli merkinnyt. Voi pojat.

      Poista
    5. Onneksi olet kuitenkin säällinen tyyppi, Mikis, etkä asianajajalle esim. haistattanut veetä. - Sellainen vasta olisi kalliiksi käynyt. Laskussa olisi lukenut: "pitkän vitun nuuhkailu tuhat (1000) markkaa."

      Poista
    6. Täytyy sanoa nyt näin: minä sitten rakastan tällaisia tuhmia vitsejä, vaikka pidän myös kuivasta ns. älyllisestä huumorista. Tästä lohkaisusta tuli mieleeni oppilaitten keksimä näytelmähamo: Peppi Pitkätoosa, jonka vitsiä en heti tajunnut.

      Mutta siis, huumori. Se on elämän suola. Huumorintajuton ihminen on kuin erämaa. Ja tarkoitan nyt laajempaa huumorintajun kirjoa, asennetta elämään.

      Poista
    7. Jaa, taasko minä keskustelun pysäytin. Semmoinen ei ole tarkoitukseni ja siksi usein pyrin olemaan hiljaa. Peppi Pitkätoosa on varmaan ihan kaamean isotyyppinen!

      Poista
    8. Et suinkaan, Riku, päinvastoin. Minä sen aina pysäytän, kun tungen joka repliikin perään.

      Olen havainnut, että täällä kirjoittelevan väen on vallannut jonkinlainen varovaisuus ja jarruttelu, ja haen syytä itsestäni. Kun nimenomaan tykkään vuodattelusta ja höpöttelystä. Sellaisesta tavallisesta, ymmärrettävästä tai välillä kenenkään ymmärtämättömästäkin, jota täällä on ollut. Siispä, miksi ihmeessä täällä on alettu varoa sanomisia ja siistiä ilmaisua kuplankestäväksi?

      Älkää, rakkaat kanssaeläjät, steriiliytykö. Täällä saa kehua vaikka Jussi Halla-ahoa tai Jussi Saramoa, joka on täyspaska.

      Poista
    9. Tästä tulikin mieleeni Jussi Halla-ahon kehuminen.

      Nimittäin, kun vilkaisin eilen IS:ien vaalitenttiä, jossa olivat puolueiden puheenjohtajat, melkein kaikki, niin meinasin saada sätkyn, kun kaunis pääministerimme, nainen vailla vertaa, kaikkien aikojen paras pääministeri, avasi suunsa ja alkoi huutaa kuin kapinen närhi muiden puheen päälle.

      Tuli mieleen sivistynyt Jussi Halla-aho, joka odotti kärsivällisenä, että hänelle myönnetään puheenvuoro - yleensä viimeisenä - ja alkoi vasta sitten muodostaa kieliopillisesti korrekteja lauseitaan. Kaipasin häntä puhumaan tämän kälättävän pääministerin sijaan.

      Nyt ei tarvitse tulkita poliittista kantaani. Puhun tämän vain viestinnällisestä diskurssista.

      Poista
  24. Rikun kannanottoja oottaa mielenkiinnolla. Ne on aina niin holjia.

    VastaaPoista
  25. Ennen niitä Rikun kannanottoja tuli käskemättä, vaan nyt saa alkaa pyytämään, että kirjoitapas nyt Riku jotain. Anna meille sanojasi.

    Luin eilen joutessani vanhoja keskusteluja sieltä täältä, ja totesin sen, että minä olen nykyään taantunut entisestä loistosta. Nimittäin ne vanhat jutut tuntuivat hyviltä, ja hörähtelin omille sananvalinnoilleni ja tiedoilleni.

    On myös harmi, että loistavia keskustelijoita on poistunut paitsi tästä blogista ja koko blogimaailmasta, myös ajasta ikuisuuteen. Osa on ehkä joutunut hoitoon, ja sinnehän kuka tahansa meistäkin voi ennen pitkää joutua.

    VastaaPoista
  26. Soon moro! Facebookkiin uudelleen liittyessäni olen hurunnut siellä viime aikoina. Kerinnyt jo närkästyttämäänkin joitakin mielipiteilläni.
    Mielipide-eroavaisuuksien kärjistyttyä ja muutoinkin kyllästyttyäni lopetin aikoinaan edellisen fb-sivustoni.
    Nyt ärhäkämmät, kanssani erimieliset yksilöt eivät ole enää nykyisellä kaverilistallani.
    Läheisimmät ystäväni eivät ole koskaan halunneet liittyä somekanaville.
    Toisinaan tulee myös hetkiä, jolloin mikään kiinnostavakaan aihe ei innosta siitä kirjoittamaan, saati ilmaisemaan omia näkemyksiä.
    Elämässä on myös aikoja jolloin yksinkertaisesti ei pysty keskittymään kirjoittamiseen, sillä arkilive vie monella tapaa pois ruutujen äärestä.
    Teroittelen tässä nyt kyniä. Saas nähdä millaisia sanoja vetelen poikki ja pinoon seuraavaksi? :)

    VastaaPoista
  27. FB tuntuu olevan aika vaarallinen väline ilmaista railakkaita ja valtavirrasta poikkeavia kannanottoja. Olen kuullut vastaavista tapauksista, joissa osa kavereista on lähtenyt pois, kun ei suvaitse toisen erilaista mielipidettä. Ja sitten on käsittääkseni myös blokkaamisia ja toisen estoja, jos ei suvaitse erilaisia ajatuksia. Blogi on siinä mielessä parempi, että ilmaisu on usein perusteellisempaa, ja oma persoona on suojatumpi. En ole estänyt koskaan ketään, vain poistanut selkeästi ilkeät ja tahallaan kiusaavat kommentit, joilla ei ole tosipohjaa.

    Sinun reippaita kannanottojasi ehdin jo kaivatakin, Noora. Pluspuolellasi on rehellisyys mielipiteessä, kaunistelemattomuus ja se, ettet kumarra ketään. Plus sanankäyttötaitosi. Eihän tällaista voi kuin arvostaa, vaikka itse olisikin joskus eri mieltä itse asiasta. Anna palaa vaan, Noora. Meillä on Suomessakin liikaa jotakin tahoa kumartelevia sanankäyttäjiä.

    VastaaPoista
  28. Tupsahtipa mieleeni kysyä kuinka samanlaisena käsialanne pysyy
    kynällä paperille kirjoittaessa?
    Entä neulomisen ja virkkauksen jälki?
    Kuinka tasaista on koukun ja puikkojen jälki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli tarkoitat varmaan nimenomaan sitä, että miten muuttumattomana käsiala tai jonkin käsityön jälki pysyy sen yhden rupeaman aikana, etkä sitä, miten tasaisena ja muuttumattomana käsiala on pysynyt vuosien varrella.

      Kiva kysymys, sillä olen keittiögrafologi. Hyllyssä on grafologianopus ja olen tutkinut siitä sitä, mitä käsiala kertoo persoonallisuudesta.

      Minulla vaihtelee hieman, eli käsialani ei ole muuttumattoman tasaista esimerkiksi yhden arkillisen vertaa. Peruspiirteet ovat ehkä samat, mutta esimerkiksi kallistus voi vaihdella, samoin viivan eheys ja sujuvuus. Joskus on sujuvampaa jälkeä, joskus voi horjahtaa.

      Miten sinulla itselläsi? Asia selvästi kiinnostaa sinua.

      Poista
    2. Lapsena virkkaamani neliön muotoinen patalappu ei ollut neliö, vaan vinosuunnikas. Sotkin myös langan solmuun ja sain sen kotiin selvitettäväksi. Äitikään ei saanut sitä auki. Toisaalta virkkasin yhteen aikaan noin nelikymppisenä sujuvasti pitsiverhoja ja pitsiliinoja.

      Poista
    3. Toivottavasti en häiritse osallistumisianne mainitsemiinne yhteydenottoivälineisiin. Minä olen ollut kauan sekä Facebookissa että täällä Iineksen blogissa, eikä mitään haittavaikutuksia ole ollut. Päinvastoin. On ollut mukava tavata tuttuja ja ystäviä k.o. paikoissa ja jonkinlaisina yhteydenottovälineinä ne ovat toimineet. Olisipa mukava pyytää teitäkin kaveriksi sinne, jos olisitte sinne liittyneet. Minä esiinnyn siellä (Facebookissa) Liisu Liisukaisena. Mieluusti ottaisin teidätkin siellä ystäväkseni. Se pitää vain siellä pyytää. En tiedä millä nimellä Noora siellä esiintyy, joten en ainakaan vielä voi Nooraa siellä puhutella, vaikka haluaisin. Sen verran olen kiireinen ihminen etten voi käydä siellä kovin usein, mutta siellä voi ihan hyvin odotella, milloin kaveri sinne ilmestyy. Siellä voi käyttää kuvia kirjoitusten lisäksi jos haluaa.
      Minusta se on ihan mukava paikka.

      Poista
    4. Liisu, olisin erittäin mielelläni FB-kaverisi, mutta en ole FB:ssa. Olin joskus hetken, mutta jätin sen aika pian, kun ystäväni eivät olleet siellä. Sen sijaan olen kyllä Instagramissa valokuvieni vuoksi ja Twitterissä seuratakseni joitain mielenkiintoisia ihmisiä, ihan omana itsenäni. En kyllä ole aktiivinen näissäkään, joskus käyn lukemassa jotakin. Taidan olla sielultani bloggaaja, hieman pidemmän ilmaisun ystävä.

      Whatsap puhelimessa toimii minulla lähikontakteissa parhaiten, se on reaaliaikainen, ja nopea.

      Poista
  29. Ulkona on jääkausi. Maa on niin liukas ettei uskalla lähtee käveleen. Nimittäin lentäisi pyrstölleen heti, jos uskaltaisi. Eipä tässä muuta valittamista mulla olekaan. Mieleni on hiljainen kuin metsä, jossa ei liikahda lehtikään. Kamalan hyvää vaan päivänjatkoa kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kävellä kuin pingviini, tutkija suosittaa.

      Poista
    2. Aivan oikein pitää. Sitä paitsi tänään on tammikuun 13. päivä.

      Poista

  30. Olen kovasti lätkähtänyt nostalgiseen filmograafiseen menneisyyteen. Sillä - Voi veljet, ja Sisaret myös - mikä aarreaitta tämä onkaan! "Aika mikä?", te kysytte minulta hyvin epäluuloisena. No, minä nöyränä vastaan, että

    tähän osoitteeseen on taltioitu valtava määrä suomalaista filmiä. Sekä pitkiä että lyhyitä, dokumentteja, mainoksia, tv-sarjoja, vanhimmat filminpätkät 1900 -luvun alusta. Kun etsii, löytää mitä vaan! Esim. 1950 tai 1960 -lukujen kaupunkien esittely on mielenkiintoista; nähdä muutos nykyaikaan. Turkukin silloin oli ihan erilainen kuin nyt; surettaa. Ja nämä lyhytfilmit milloin mistäkin aiheesta, ne ovat hyvin opettavia. Enpä olisi uskonut miten monien erikoisten vaiheitten läpi kaapeli kulkee. Ihmeellistä! Ja kaikki nämä matkailufilmit: kylläpäs oli kummallista ennenmuinoin. (Eikä ollut!) Ja mainokset - hauskoja ovat. Monet niistä itsekin muistaa. Ja toiset ovat taas sellaisia ettei niitä enää saisi tehdä, ovat epäkorrekteja. Heh, he.

    Jos jotakuta kiinnostaa, niin Portaalin löytää osoitteesta:

    https://elonet.finna.fi/


    Lyhyet dokumentit / Näytä kaikki
    Mainos / Näytä kaikki

    Näihin pääsee sisälle kun napsauttaa tuota "Näytä kaikki"


    Ja tässä esimerkki mainitsemastani Suomen Kaapelitehtaasta

    olisi kiva tietää onko kehitys tästä miten kehittynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio linkki, kiitos Mikis. En tiennytkään tuommoisesta aarteesta. Mahtaakohan tuo näkyä Saksassa? Siskoni katselisi mielellään vanhoja suomalaisia elokuvia ja mainoksia ynnä dokkareita. Aivan kaikki lähetttämäni linkit eivät aukene siellä katsottaviksi.

      Poista
    2. Luulen ettei voi. Tai oikeastaan tiedän ettei voi. En ole silti 100 %sti varma. Olenpas sittenkin. Eli kyllä ei.

      Poista
  31. Yrittäpäs vaikka sinäTapsa, ammatti-immeinen kun oot, keksiä vielä hölmömpi puujalkamainos kuin tämä

    airo

    niin annan runsaskätiset alpoodit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää tällaisia ihania aeromainoksia selkeine aasinsiltoineen. Monet nykyiset mainokset ovat umpikehnoja. Niistä ei selviä katsomallakaan, mitä mainostetaan ja mainostetaanko jotain.

      Vaan siitä kiitän luojaani, että Yle ei tee mainoksia. En haluaisi nähdä mainosta, joka on pilattu eettisellä viballa.

      Poista
    2. Ylessä ei saa mainostaa. Yle tekee ns. asiaohjelmia. Nekin on joskus niin vastustamattoman räävejä ja kömpelöitä (etenkin 'tiedostavana' -70 luvulla tehdyt), ettei niitä irvistelemättä katso edes Erkki. Tai Leena.

      Poista
    3. Ei saakaan. Vaan siis kuvittelin tilanteen, jossa Ylellä olisi oma mainos. Siinä olisi vahva tietynlainen eetos, joka ei ole kaikkien veronmaksajien mieleen.

      Poista
  32. Sekin, miten 9 kotirouvaa 10stä aina aamuisin sivelee kasvoilleen spermaa, tekee heidän ihonsa raikkaaksi, huokoiseksi ja ja houkuttelevaksi.

    sinäkin voit tehdä saman valinnan, vai mitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuvankaunis mainos. Ennen oli saduissakin aina kuvankaunis prinsessa.

      Miksi mieleeni nousee näyttelijä Maj-Britt Heljon nimi, kun kuuntelen tuon naisen vivahteikasta ääntä? En edes tiennyt, että muistan tuommoisen nimen.

      Poista
  33. Mitä vastuuntuntoiset kristilliset kansalaiset, elämän arvoja kokonaisvaltaisesti ajavat , tästäkin - hej juntaanpoo ja hej heij, juntanpoo sisimmässään joutuvat kärsimään, kun tällaista kuuntelevat. Tuskin sitä uskaltaa edes ajatella.

    https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_160217

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnotonta hiljaisuutta kauniissa luonnonilmassa. "Tajoilija, eikä täällä mikään soi?"

      https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_158270

      Poista
    2. taljoilija = tarjoilija
      eikä = eikö?

      nyt tselläni alkaa olla liian hauskaa, hauskempaa kuin teillä. parempi lopettaa myöhään kun ei milloinkaan, adjöö meedbörjaret.

      Poista
    3. Aijai, mikä ihanuus tämäkin junppanpookin oli. Tulipa hyvä ja kaihoisa mieli. Tuossa miehet vielä uskalsivat katsella kaunista pulleaa tyttöä sillä silmällä ja vähän lähentyäkin.

      Poista
    4. Junttanpoo se siis oli, että viis lyöntivirheistä, sattuu niitä punakynän heiluttajillekin.

      Poista
    5. Tämmösiä surrealistisia unia näkee kun on ryypäänyt yli kaksi viikko putkeen.

      https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_156343

      Mutta ei sev väliä. Kun siitä vihdoin ja viimein selviää, voi taas muuttua takaisin omaksi itsekseen, eli trikooasuiseksi, tipuja säikytteleväksi namusedäksi.

      https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_638043

      Poista
    6. Tässä Iineksen blogin henkilökunta viettää pikkujoulujuhlia ravintola Savoyssa. Säälistä ovat päässeet sisälle mutta kovia ovat bilettämään, syövät margariinia ja vetävät posket lommolla röökiä, siemailevat mietoa valkoviiniä ja katselevat kun ukko tanssii ripaskaa. Taustalla soi käheä-ääninen jazz. Sitten he siemailevat kaffetta ja vetävät taas röökiä ja Antwerpenilaista hasista ja tarjoilija sivelee GULDRAND nimistä rasvaa voileiville. Ja taas tanssitaan ja 'Hovmästaren" i aktion - niinpä niin, kysyy mitä otatte ja se on "kaksi jallua jäillä ja yksi jää jallulla, pleas". Ja taas Fennia palaa. Oi, oi Elämä, täältä tullaan! Kippis kaikille ja etenkin aikille ja Chan-chan -tytöille! Maljan Lahden Erikoista ma teille kumoa! Skål. - Oi!

      ravintolayleisöä kamelin silmin katsottuna

      Poista
    7. Hauskoja löytöjä Mikilsellä! Thanks!
      Mielenkiintoisista aiheista olette jutelleet. :)
      Minä suututin Amerikan tätini facebookissa poliittisilla kannanotoillani. Valitettavaa hänelle, mutta poistin hänet kavereistani. :)

      Poista
    8. Tuo Mikiksen linkkaama Elonet-sivusto on aarre. Minua harmittaa, etten voi lähettää sitä ulkomaille. Vaan ensi kesänä varmaan sisko pääsee vihdoinkin taas Suomeen - viime kesänähän hänen Frankfurtin-lentonsa peruutettiin, ja aiemmin oli koronasulku. Olemme aiemmin mökillä katselleet sadepäivinä Elävän arkiston Suomi-juttuja ja nauraneet itsemme kipeiksi vanhoille ihanuuksille. Olen myös lähettänyt lahjaksi useita vanhoja suomalaisia elokuvia, mm. Pekka ja Pätkä -sarjast melkein kaikki elokuvat. Hän tunnistaa niistä mm. Arabian vanhoja astioita ja paikkoja ja ylipäänsä vanhaa kulttuuria.

      Poista
    9. Niin, olen samaa mieltä teidän ja myös itseni kanssa, että hauskoja ovat. Mutta yhden lisäyksen (se on tärkeä lisäys) tuon iki-ihanan balettifilmin esipuheeseen haluaisin lisätä. Kas näin:

      "Kun siitä vihdoin ja viimein selviää, voi taas muuttua takaisin omaksi itsekseen, eli trikooasuiseksi, pienimunaiseksi tipuja säikytteleväksi namusedäksi."

      Koska faktat on säilytettävä faktoina.

      Ps. Nättejä tyttöjä ovat nuo kanatanssijat! Ammattilaisia joka suhteessa.

      Poista
  34. Kyselin aiemmin kynä kädessä, siis käsin kirjoittamisesta.
    Aihe tuli siitä kun aloitin ajankuluksi neulomaan (kutomaan puikoilla) nuttua erälle nukelle. Tottapa totta!
    Tiesin kyllä jo aloittaessani, että homma jää joko kesken tai sitten teen nutun valmiiksi, mutta todistan siten jälleen kerran, ettei minusta ole käsityö-ihmiseksi.
    Nuttu tuli valmiiksi, koska nukketyttö Maila tarvitsi sen. :)
    Vaan tulipa käytettyä useita työtapoja pikkuisen puseron tekoon. Neuloin, virkkasin, väänsin ja käänsin neulomiani osia ja kursin sitten kokonaisuuden kasaan neulalla ja rihmalla. (En jaksa lukea malleista ohjeita joita en muutenkaan vähän kutomisteoriatiedon vuoksi ymmärrä.)
    Ihailen suuresti heitä, jotka osaavat tehdä puikoilla tai virkkuukoukulla tasaista jälkeä. Minulta se ei vaan onnistu. Jos hetken silmukat ovatkin samankokoisia ja tasaisia, niin kohta joku on löysempi tai tiukemmin työstetty.
    Sama käsialassani. Vihkon sivulla voi olla kolmea, neljää, jopa useampaakin erilaista kirjoitustyyliä.
    Ilmeisen jakautunut persoona, adhd-tapaus vai vain erityisen luova mieli? :)
    Ei ole vielä virallista diagnoosia. :)
    Äskettäin eräs kirjailija sanoi, että enkö voisi opettaa muillekin luovaa mielikuvitusta, kun sitä minulla muka piisaa. Heh!
    Laitan Mailan uuden nuttunsa kanssa sivulleni. Kuvassa käsityö näyttää ihan hyvältä, mutta näkisipä suurennuslasilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä suurensin sen kuvan, Noora, ja näin kyllä oman käden persoonallisen jäljen. Se on arvokas, arvokkaampi kuin jokin kaupan valmis merkkituote. Nooran blogiin pääsee siis Nooran nimestä, kun en saa enää blogeja sivupalkkiin. Pitäisi vaihtaa alustaa.

      Itsellä parhaillaan puikoissa klassinen villasukka, ja voin paljastaa teille nyt, että se on ollut tekeillä jo kaksi vuotta. Ennen joulua kaivoin sen taas esiin, mutta en saanut tehdyksi, ja jouluksi siivoain sen pois silmistä, kaappiin, jossa se odottaa. Villasukathan ovat ihania jalassa jopa kesällä.

      Poista
    2. Iines, minä en vieläkään osaa neuloa villasukkia. Olin kai juuri muuttanut toiseen kouluun, kun siellä käsityötunnilla ei sukkia enää kudottu. Äiti olisi voinut opettaa, mutta en vaan silloin innostunut asiasta.
      Siskoni opetteli kantapään neulomisen vasta pari vuotta sitten. Nyt neuloo vaikka mitä vaikeakuvioisiakin neuleita. Ihminen oppii uusia taitoja iäkkäämpänäkin, mutta motivaatio pitää olla kohdillaan.
      Oi että haluaisin veistää pölkyistä päitä tai tehdä muita " patsaita" tai veistoksia pihalle puusta. En ole vielä aloittanut. Kankaitakin olen kerännyt erilaisia ompeluksia varten. Silloin tällöin pidänkin vaatteiden korjaus- tai uusien - lähinnä verhojen -, tyynynpäällysten tai nukenvaatteiden ompelupäiviä.
      Ideoitahan riittää, eri asia on toteuttaa ne todeksi.

      Poista
    3. Hain sukan neulomisohjeen netistä, tulostin sen ja noudatin sitä langan valintaa myöten. Olen selvinnyt jo kantapääkavennuksesta ja lähestyn varvasosan kavennuksia. Siis ensimmäisen sukan. Lanka on kauniin tumma, grafiitinharmaa. Sukan kutominen vain kiristää hartioita samalla lailla kuin läppärillä kirjoittaminen, siis ilman hiirtä, epäergonomista, jos on taipumusta niskajumiin. Ehkä koetan saada nyt sukan valmiiksi.

      Poista
    4. Toinen sukka sujuukin sitten jo rutiinilla!

      Poista
    5. Tulppana on tässä vain sen ensimmäisen sukan loppuunsaattaminen. Jos ja kun.

      Poista
  35. Äsken menin nukkumaan, nyt heräsin, kylläpäs aika käy nopeasti, voi voi. Tässä vanhenee joka minuutti puoli minuuttia. Time käy Time. Läheisellä sukulaisellani on kello joka maksaa 24 tuhatta euroa, rolex, minä veisin sen kanikonttoriin. Kun olin nuori mutta köyhä, oli minullakin arvokkaat sterolaitteet, beomasteria ja lencoa, koska tykkäsin kuunnella musiikkia. Välillä ne piti viedä kaniin mutta aina ne piti hakea sieltä myös pois. Tottakai. Levyjä en koskaan vienyt, mitä niistä olisi edes maksetrtu, en usko että mitään, ne olivat klassista musiikkia, ystäviltä saatuja itse ostettuja, hyvin vähän muuta kuin klassista, paitsai Marjukalta sain "Je t'aime moi non plus" levyn. Joka on kai "mon amour"... mutta on sitä siinäkin, kähisemistä.- Marjukalla oli iso koira, Scheeferi, se piti viedä kellariin kun tulin hänen luo. Tuskin se minulle mustasukkainen oli, en usko, mutta sillä oli vahvat hampaat. (Koirilla yl. on vahvat hampaat.)

    https://www.youtube.com/watch?v=k3Fa4lOQfbA

    Enemmän tykkään kyllä Bellmannista. Hänkin huokailee, se on totta, ja välillä yhtä kovasti kuin tuo nuoripari tuossa yllä, mutta hänellä huokailemiseen on syynsä - kauhee kankkunen.

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Mielestäni - kun rakkautta raapii sen monilta eri kanteilta, niin tähän lauluun rakennettu sanoma on realistisempi kuin tuo... "mon amour. Tai moni, moni muu.

      kuin paimentyttö korea kesäpäivänä lähteellä

      Poista
    2. Minulle on tulossa kello, ei mikään Rolex, vaan semmoinen älykello. Saan tyttäreltä, kun se ei käy yhteen hänen uuden puhelimensa kanssa, siis se ei toimi iPhonen kanssa. Minulla ei ole iPhone-puhelinta, joten saan sen. Sillä voi siis soittaakin, jos vain osaan ohjelmoida sen. Katsotaan nyt.

      Kaihoten muistan nuoruuteni Bellmanneja ja Peter, Paul ja Maryja ja Joan Baezia ja Pete Seegeriä. Tekisi mieli sanoa, että ennen oli musiikki parempaa, se oli musiikkia eikä puhuttua laulua, joka sinänsä voi olla hauskaakin.

      Poista
    3. Aivan upea teksti, kohtuullinen sävellys, hieno tulkinta .

      Poista
    4. Siis vastasin itselleni äsken. Mutta oi Iines, vastaan vielä mielummin sinulle: kaikki nuo nimeämäsi ovat tosi syvällä mielessäni delleen. Ja vaikka kuinka monet muut! - Kyllä, mielestäni musiikki ennen OLI parempaa. Ja lähden New Orleansista, tai 1930 -luvusta. Kumminkin ennen kun olin syntynyt. Jo silloin musiikki oli parempaa. (tshhata sttiih tsaht sumsua tshet tshe)

      Poista
    5. Fredmanin epistoloita luin yliopistonmäen kirjastossa, jossa toisella puolella lukusalia istui Elli, äitini serkku, joka teki väitöskirjaa kuusikymppisenä. Hän oli pukeutunut miesten harmaaseen liituraitapukuun, poltti tupakkia kuin tukkimies ja hänen leussaan kasvoi partakarvoja. Hän pukeutui aina mieheksi ja oli jokin trans- tai muunsukupuolinen. Varasti yksityisoppilailtaan rahaa näiden taskusta, ja hänestä kirjoitettiin lehtijuttuja Länsi-Suomessa joskus muinoin.

      Poista
    6. Joan Baezi... se aika. Kirjallisuudessa oli Salinger. Ja sitten kummassakin taiteenllajissa nämä kaikki muut! Joita riitti.(kuin Vilkkilässä kissoja) Suuria persoonia.

      Joka kaikki meille oli suurta ja kaunista ja merkityksellistä kun itsemme olimme nuoria. Sepäs siinä se.

      Poista
    7. Minä muistan kun kävin Eero Nylundin kanssa Eläinmuseossa Helsingissä, siis siellä osastoilla jossa vain tutkijat saivat käydä. Valtavat määrät mappeja (sellaisia lasikantisia laatikoita) joissa oli hyönteisiä. Me olimme huoneessa jossa oli pistiäisiä ((Hymenoptera). Eero kun oli erikoistunut niihin. Hän katseli näytteitä ja pari kertaa hän tuhahti "Pah, tämä on väärin määritelty", ja korjasi siihen lappuun - kaikilla ötököillä on kantakirjansa - pienellä käsialalla että "X X on N N, korjannut E.Nylund". - En usko että kukaan niitä sen kummemmin tutkii, noita ötökkänäytteitä, niitä on niin paljon, mutta jos tutkii, niin tuskin on eri mieltä kuin Nyla. Hän oli hyvin lahjakas.

      Poista
  36. Miksi tänään olen näin iloisella päällä - sanottakoon se. Joo. Siksi, kun muutama viikko sitten minulle hyvin, hyvin läheisessä ihmisessä todettiin pahanlaatuinen kasvain, tyvisolusyöpä eli basaliooma, ja tänään hänet - eikun se oli eilen, leikattiin. Mitään etäpesäkkeitä ei löytynyt. Olen hyvin, hyvin huojentunut. (Ikään kuin se tässä tärkeintä olisi, ei olekaan) Athonille kiitos, potilas itse se vaan sairaalasängyssään. naureskelee. Illalla pyysi minulta päivän televisio-ohjelmia, kun huoneessa on televisio muttei tule lehtiä. - Hän on vahva ihminen. Minua paljon vahvempi.

    Bai bai, beibit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, Mikis, että saat olla huojentuneen iloinen ja läheinen ihmisesi myös, tietenkin. Ilo myös tarttuu. Kai tiedätkin sen. Terveys on ihmisen ykkösasia.

      Poista
  37. On huikea helpotus ja mieletön ilo, kun uutinen sairaudesta, sen pelottavimmasta vaihtoehdosta ei toteudukaan.
    Isälläni oli poskessa tyvisolusyöpä. Se leikattiin, eikä uusinut sen koomin. Syöpä ei ollut isäni kuolinsyy (80 v), eikä äitinikään (84 v). Äidilläni ei minkään sortin syöpää koskaan todettukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloisia nämä parantumisuutiset tässä yllä. Ihosyövät ovat yleistyneet muutenkin paljon, myös nämä keratoosit, esiasteet, joita on ollut sekä itsellä että tuttavalla.

      Itsellä oli muutama vuosi sitten poskessa punainen läiskä joka ei parantunut kortisonivoiteella, ja siitä otettiin koepala, joka todettiin keratoosiksi. Tullut monesta ihon palamisesta meren rannalla laiturinnokassa. Sellaisesta voi kehittyä varsinainen syöpä.

      Läiskä jäädytettiin eli poltettiin pois, helpolla hoidolla, ja siinä se oli. Samalla poltettiin pari muutakin epäilyttävää kohtaa. Eli aurinkoa ei kannata ”ottaa”, vaan mieluummin kannattaa suojata ihonsa suurikertoimisella aurinkovoiteella auringossa tai olla varjossa, jossa myös ruskettuu.

      Poista