Tämän talon portailla olen istunut. Tähän taloon olen syntynyt. Nyt se on myytävänä 89 000 eurolla, koko höskä. Viimeksi talon matalassa siivessä on toiminut epämääräinen kaljakapakka, hyvin suosittu karaokepaikka niille, jotka eivät mene ravintoloihin syömään.
Me asuimme toisessa kerroksessa, kuvan vasemmassa päädyssä. Tässä maantien puolella oli isän asianajotoimisto, ja tuossa ikkunan alapuolella oli iso kyltti, jossa luki toimiston nimi. Onkohan seinässä vielä naulanjäljet? Klikkaan kuvan suuremmaksi.
Alapuolellamme vaihtui väki. Ensin siinä asui taiteilija, joka sanoi ottavansa minut morsiamekseen, kunhan vähän kasvan. Sitten siihen muutti mekaanikko Hulmanen, joka myi ja korjasi radioita. Hän oli kova ryyppäämään, ja isä viipyi joskus pitkään hänen hänen luonaan. Usein alakerrasta alkoi kuulua laulua.
Talon toisessa päädyssä asui ompelija Elli, leskirouva, jolla koko kylä teetti leninkinsä. Hänellä oli poika, Kaleva, joka oli elokuvakoneenkäyttäjä. Kerran Kaleva näytti meille, talon lapsille ja Ellille elokuvan Valkoinen peura. Takaseinälle kiinnitettiin Ellin antama lakana, ja istuimme lattialle katsomaan, kun Kaleva käynnisti kaksikelaisen rainakoneen hurisemaan. Mirjami Kuosmasta vietiin lumella niin että kulmahampaat välkkyivät.
Sitten tapahtui kamalia. Oli juuri vietetty siskon syntymäpäivää, kun meidän viereisessä asunnossa syttyi tulipalo. Myöhemmin huhuttiin, että asukas Önkki oli sytyttänyt palon tahallaan saadakseen vakuutusrahoja. Mene tiedä, oliko vain huhuja. Palon sytyttyä isä tarttui ensimmäiseksi Underwood-merkkiseen kirjoituskoneeseensa ja kantoi työvälineensä turvaan. Sitten huomattiin, että siskoa ei näy missään. Häntä haettiin liekkien keskeltä ja joka paikasta, kunnes lopulta joku havaitsi hänen nukkuvan käpertyneenä liiteriin kannetussa nojatuolissa. Palon jälkeen talo korjattiin ennalleen, ja pääsimme kuukausien jälkeen muuttamaan siihen takaisin. Täältä muutimme hieman myöhemmin keltaiseen vinoon omakotitaloon, josta löytyy tarinoita aiemmista blogikirjoituksista.
Tekisi mieli käydä katsomassa vanhaa kotia, josta muistan jokaisen sopen ja jokaisen huonekalun paikan, ullakon, liiterin ja ulkovessat. Voisi teeskennellä vaikka kiinnostunuttta ostajaa, joka aikoo harjoittaa yritystoimintaa vanhoilla päivillään tai sijoittajaa, joka voisi vuokrata huoneistot ja liiketilat muille.
Hassua, että muistan tämän ensimmäisen kotini parhaiten kaikista asumistani paikoista, paremmin kuin vaikka toisen ja kolmannen kodin, joissa olin jo vanhempi. Jotenkin ensimmäinen on merkityksellisin. Muistan tarkasti jopa ulkovessan huussinreiät ja oven, kun taas en yhtään muista esimerkiksi ylioppilaskylän vessan kalustusta, suihkun tai pesultaan sijaintia. Liioin en muista avioliittoni jälkimmäisen asunnon vessaa tai keittiötä.
Muistatteko te, arvoisat lukijat, entisiä kotejanne? Onkohan siinä tieteellistä tai biologista perää, että ihmisen muisti heikkenee hänen kasvaessaan ja vanhetessaan sillä tavalla, että vanhat asiat muistaa parhaiten, ja uudet asiat huonoiten? Näinhän käy tietääkseni muistisairaillekin. Uudet asiat häviävät ensin. Jospa se onkin normaalia?

Ilman muuta se on normaalia ja siihen löytyy hyviä syitäkin. Uusia asioita tulee koko ajan, niistä valtaosaa ei muista kovin kauan, mutta ne jotka muistaa, muistaa sitten pitkään. (Tämä on amatöörin selitys.)
VastaaPoistaMinkä ikäisenä muutit tuosta talosta pois? Minä synnyin pienenpieneen punaiseen mökkiin Oulujoen varressa, siinä oli kaksi 1-huoneen asuntoa, toisessa asui setäni perhe, neliöitä yhteensä ehkä 40 eli 20 per perhe.
Heillä oli yksi lapsi, meillä neljä. Olin 6-vuotias, kun muutimme kaivoskylään Kainuuseen, tilavaan läpitalon kaksioon kerrostaloon.
Sen jälkeen olenkin asunut aina kerrostalossa. Ja aion asuakin. Maalaiselämää saa tarpeeksi mökillä, jollainen meilläkin on ollut siitä asti kun olin 13 v.
Ja sitä ennen käytiin maalaiselämää nauttimassa kesäisin mummolassa Siikajoella. Se ei ollut maalaistalo, kun pappa oli kirvesmies ja mummu kunnanvirastossa - mutta ihan lähinaapuri oli, lehmät ja hevonen laiduntivat ihan ikkunamme takana.
PoistaTai me lapsethan kyllä nukuttiin kesälomat puojin vintissä. Se oli mahtavaa.
Jos oikein muistan, olin kansakoulun toisella luokalla, kun muutimme tuosta sinisestä talosta pois. Tai vaalea se silloin oli.
PoistaMuistan, että suuresti ihailemani opettaja, Liisa, käveli kerran kadulla vieressäni ja ihmetteli, miten menen tänne päin kun asun toisaalla. Sanoin ujosti, että me ollaan muutettu. Häpesin hieman sitä keltaista vinoa taloa ja toivoin, että opettaja kääntyisi sitä ennen toisaalle. Mutta ei hän kääntynyt, ja näki talomme. Hän oli kuitenkin ihana opettaja, ja taisin olla hänen erikoissuojattinsa. Pääsin nimittäin kuoroonkin laulamaan, vaikka olin huono laulaja. Oppikouluun pyrkimisjonossa olinkin sitten jo ensimmäisellä sijalla opettajan listaamana.
Rakas lapsuuskoti
VastaaPoistaOlen vanhan aikainen
synnyin vanhaan aikaan,
pieneen taloon syntymään satuin
sitä ympäröi marjapensaat ja omenapuut.
Niin, ja hernepelto, jonka muistin juuri,
herne nenäänkin joskus meni
nenän herneestä vapautti äiti ja naapurin täti,
kas, kun lapsuus vanhetessa korostuu.
Otinko opiksi jekkuilusta,
enpä tainnut, mutta jälkeen päin,
itse itseäni osasin jo auttaa
ja herneen nenästä omin avuin pois sain.
Hauskaa, Ripranie, sinäkin olet työntänyt herneen nenään lapsena. Minäkin työnsin, aika syvälle ilmeisesti, tuossa talossa asuessani. Äiti pelästyi ja kääri minut huopaan ja juoksutti suoraan lähellä olevan tohtori Arajuuren vastaanotolle. Arajuuri veti herneen nenästäni pitkillä kapeilla pinseteillä ja komensi lopuksi minua, etten koskaan enää työntäisi mitään nenääni.
VastaaPoistaOn kaihoisaa muistella lapsuuden asuinpaikkoja.
VastaaPoistaNiitä on paljon, eikä selkeitä muistikuvia kaikista ole jäänyt.
Ainakin viiden kartanon muonamiehen mökeissä olen lapsena hetken asunut. Niistä on hataria muistikuvia. Vantaalla vierähti sitten parikymmentä vuotta. Sielläkin löytyi asunnoksi pari punaista mökkiä kartanoiden mailta.
Sitten nousin erään morris minin kyytiin ennen Honkanummen hautausmaata ja hääkellot tapaamisesta soivat n. vuoden kuluttua. Sulhon työkaverin vintiltä löytyi meitä varten remontoitu pieni huone. Siellä asuttiin toista vuotta. Poikakin syntyi Kätilöopistolla pieneen yhden huoneen kotiin. Muistan vielä hyvin jokaisen yksityiskohdankin niin talosta kuin asuinalueestakin.
Pääsimme sitten melko pian asumaan uudelle kerrostaloalueelle, uuteen kaksioon. Minä sain iltakouluni käytyä ja poika aloitti alakoulun siellä asuessa.
Paluumuutto lapsuuden maisemiin, isän ja äidin kotiseudulle, sai sytykettä sisareni muuttaessa tänne miehen perässä ensin.
Täällä olen nyt asunut kauemmin, kuin missään muualla elämäni aikana. Neljäs asuinpaikka tässä kaupungissa. Ensin muutimme sisareni luo, sillä talossa oli ylimääräisiä huoneita. Sitten saimme kolmen huoneen ja keittiön upouuden asunnon.
Siihen asuinalueeseen ja aikakauteen liittyy valmistumiseni ammattiin, vauvan kuolema ja pojan ripille pääsy.
Seuraava asunto oli vanhassa talossa. Autotallikin oli ja kauppa naapurissa. Siellä asumisaikaan liittyy pojan lukio ja ylioppilaslakki, hektinen työelämä, pojan armeija ja kotoa poismuutto yhteen tyttöystävänsä kanssa. Monta elämän etappia saavutettiin tuolloin.
Tämä nykyisessä asunnossa tuli äskettäin täyteen 10 vuotta asumista. Luulenpa, että tämä voi olla viimeinen koti, ennen palvelutaloa.
Toivon kyllä muuttavani vielä tyystin maalle, kesäkotiin.
No puolivuotta kuluu sentään maalla joka vuosi.
Pystyn mielessäni edelleen kulkemaan entisten asuntojen huoneissa. Jokainen yksityiskohta on pysynyt vielä muistissa.
Asuinalueena pidän tästä nykyisestä kaikkein eniten. Luonto on lähellä. Metsäpolut ja rannat.
Laskin juuri pikaisella kelauksella, että olen asunut seitsemässä eri paikassa, jos en laske mukaan opiskelubokseja ja Ruotsin kesien tilapäisiä asuntoja.
VastaaPoistaOmia asuntoja on ollut kaksi, tämä on se toinen, ja tästä tykkään enkä suunnittele muuttoa, vaikka pienempikin riittäisi. Ja tykkään, kun on kaksi kerrosta ja omat pihat edessä ja takana. Ja naapureita, joissa ei ole mitään valittamista. Lisäksi tämä on aika keskustassa. Joka paikkaan pääsee kävellen, jos haluaa, paitsi luontoon. Kuvauspaikat ovat kauempana keskustasta.
Ainoa epävarmuustekijä täällä periferiakaupungissa on palvelujen saatavuus. Täällä ei ole poliisia eikä taida olla verotoimistoakaan. Henkilökortti ja passi on haettava jostain naapurikaupungista, terveyspalvelut ovat siellä sun täällä, röntgen jossain hornan tuutissa, samoin julkisen terveydenhuollon erikoislääkärit. Terveyskeskus on auki vain arkisin klo 16 asti. Täällä on lähes pakko vähävaraisen perheenkin turvautua yksityislääkäriin, jos tarvitsee kiireellistä hoitoa vaikkapa lapselleen. Harmi on, ettei käynneistä saa juurikaan Kela-korvausta. Olisi kansalaisille suuri etu, jos yksityissektori otettaisiin kunnolla mukaan julkisen rinnalle. Se olisi nimenomaan potilaiden etu.
Nooran muistelmahan on oikea novelli, joka avaa hänen elämäänsä ihan uudella tavalla, ennestään tuntemattomalla.
VastaaPoistaEri asuntoja on minullekin kertynyt aika liuta, ennen täysikäisyyttäkin niitä oli pikalaskuni mukaan seitsemän.
Aikuisena poikamiehenäkin asuin monessa paikassa Suomessa ja Ruotsissa, en aina yksin. Avioliiton aikana tämä nykyinen on kolmas ja ylivoimaisesti pitkäikäisin asuntomme - olemmekin jo vuosikausia puhuneet, että pitäisi muuttaa pienempään.
Toisaalta kun tulee vieraita kauempaa, on aina antaa heille oma huone tai parikin. Eli ei ole oikein muuta syytä muuttaa kuin että tämä on aika iso kahdelle.
Ei me tosin kolmiota pienempään muutettaisikaan. Eikä kauas keskustasta, ratikkapysäkki on ainakin oltava lähellä.
Tai sporahan se on. Oikein vanhoilla sörkan giboille se on skuru.
Nooran tarina on pienoisnovelli, josta täytyy kyllä vielä poimia haarukkaan tämä kohta, jossa on muutamalla huolimattoman tuntuisella siveltimenvedolla luotu koruttomasti oman elämän merkityksellinen kohta:
VastaaPoistaSitten nousin erään morris minin kyytiin ennen Honkanummen hautausmaata ja hääkellot tapaamisesta soivat n. vuoden kuluttua. Sulhon työkaverin vintiltä löytyi meitä varten remontoitu pieni huone. Siellä asuttiin toista vuotta. Poikakin syntyi Kätilöopistolla pieneen yhden huoneen kotiin.
Koko tarinaan mahtuu paljon, oikeastaan elämän koko kirjon ääripisteet, ilo ja suru.
Kiitos! Novelli muisteloni ei ole, paremminkin tiivistetty
Poistaelämänkerta. :)
Siinä on leiskahduksia, aineksia hyvään novelliin, hyvään tarinaan.
PoistaOn mielenkiintoista, Noora, että kun kerrot itsestäsi, teet sen muka huolimattomasti ja koruttomasti, ja saat kuitenkin kokoon tiiviin ja täynnä olevan sisällön. Voi vain aavistaa, millainen olisi pidempi tosissaan tehty tarina.
Kun kirjoitat muita tarinoita, muista ihmisistä, niissä on voimaa ja volyymia, mustaa ja punaista, räiskyvää väriä. Se on täällä monesti nähty.
Tosiaankin… mainio poiminta, Iines, sillä tuossahan on koko Nooramme elämä tiivistettynä:
Poista- vieraan kyytiin
- hääkellot soivat
- kaverin vintille pesä
- poika syntyi
Sellaista elämä on. Arkista pientä tapahtumaa, merkkikohtia ilman isoja juhlallisuuksia. Työtä ja tuskaakin. Kun se parasta on ollut. - Kukas näin sanoikaan? Maria Jotuniko, vai joku viisas kansannainen.
PoistaTapsan kommentiin viitaten - minäkään en halua asua kolmea huonetta pienemmässä huushollissa. Vieraalla tai vierailla täytyy aina olla oma tilansa, paikka johon voi vetäytyä.
VastaaPoistaToki joskus karttuvia pölyjä katsellessa miettii, miten kätevä olisi sellainen pieni koti, jossa olisi vain yksi iso huone, jossa olisi kaikki, keittiöseinä, saareke, makuusyvennys ja iso oleskelu-työskentelyhuone. Ja tietysti ne pesutilat. Ja vaikka lasitettu parveke tai terassi.
"Toinen minäni " nauttisi varmaan isosta modernista, eri tasoihin rakennetusta lukaalista, jossa olisi lasiseinästä näkymä merelle tai runsaaseen puutarhaan.
PoistaToinen minäni taas tyytyy vähään, vaatimattomaan ja perinteisempiin olosuhteisiin.
Nykyiset kotini eivät ole hehtaarihalleja, mutta kun astuu ulko-ovesta ulos, tilaa riittää! :) Siivoaminen alkaa jo näissä kahdessa kodissa välillä tökkiä molempia asujia. Suht. pedantteina asujina suurempi talviasunto vaatisi tulevaisuudessa jo viikkosiivoojan palkkaamisen :)
Kaikkea ei enää jaksa nuohota tip top, kuten nuorempana. On toki edelleen mukava, että paikat ovat järjestyksessä. Pöytien pinnat tyhjät ylimääräisestä tavaroista jne.
Ristiriita meikäläisellä on siinä, että rakastan siisteyttä ja puhtautta kodissa, mutta en pidä ollenkaan imuroinnista enkä jynssäämisestä. Olen hankkinut jopa kaksi pölynimuria ihan siitä syystä, että imuroisin useammin. Toinen on perinteinen imuri, toinen on varsi-imuri. Turvaan yleensä varsi-imuriin, vaikka se ei ole niin kätevä kuin mainostetaan. Sillä ei tahdo saada sohvan ja kaappien alusia imuroitua, koska se ei taivu. Muutoin se on kiva laiskan imuroijan vehje.
PoistaSiitä pidän minäkin huolen, että tavarat ovat paikoillaan, kaapeissa ja hyllyillä, mikään ei loju kauan missään pinnalla. Tiskipöydänkin on oltava vapaa ja puhdas.
Pitkässä liitossa kotitöiden tekokin hakee omat uomansa, ei välttämättä perinteisiä mies/nainen-juttuja.
PoistaMeillä esim. minä imuroin, petaan vuoteet ja teen muitakin kotitöitä. Vaimo hoitaa pyykit ja tekee joskus ruokaakin, mutta en odota sitä. Minä keitän aamukahvit, vaimo tekee aamupuuron. Kun lapset olivat pieniä, he toivat esim. irronneen napin minulle, että ”isi, ompele!”.
Auto- ja muut tekniset jutut hoidan minä, vaimo hoitaa taloyhtiön asiat. Mökki on melkein kokonaan minun vastuullani. Meillähän on siellä kaksi taloa ja muutama hehtaari metsääkin. Minä hoidan ne, samoin raivaan metsää ja kaadan puita, pätkin ja halon klapeiksi.
Kulttuuria kulutamme molemmat, mutta usein erikseen eli meillä on omat kiinnostuksen kohteet. Eilen olimme tosin yhdessä oopperassa, vaimo tykkäsi, minä en niinkään.
Kotitöiden jako toimii hienosti, kun sen tosiaan annetaan toimia luonnostaan ilman pakottamista, kunkin halun mukaan.
PoistaKun meillä on kesäisin ihmisiä koossa, huomaan, että minä olen se ruoanlaittaja ja grillaaja ja paikkojen pintasomistaja, tytär imuroija ja tiskaaja, ja sisko häärää pihatöissä, viinilasi puutarhapöydällä, mutta valmista tulee kulloisestakin puuhasta. Vaikka olen minä kyllä himona klapitukseen, sahaamiseen ja puutarhan kasteluunkin. Ja kun enimmän ajan olen yksin, teen tietysti kaiken itse. Sain viime äitienpäivälahjaksi Bilteman porakoneenkin. Toivomani.
Hienoa, enpä muista kuuna kullan valkeana nähneeni porakonetta naisen kädessä! En tosin kovin usein klapikoneen ääressäkään.
PoistaEli oletan, että käytät vaiin klapikonettasi, etkä pilko puita kirveellä? Minä käytän kirvestäkin aika paljon, laskin kerran että omistankin niitä peräti seitsemän kappaletta, erikokoisia eri tarpeisiin.
Siitähän saisi synkän runon - seihtemän kirvestä vain, ja kohta kuristi koura lain, kun naapuriin tallustelin päättääksein sen saatan pelin…
Saatan halkaista satunnaiset pienehköt pöllit kirveelläkin, sillä klapikoneen käynnistäminen vaatii parikymmentä metriä pitkän johdon auki kelaamisen ja viemisen ikkunan kautta sisälle mökin maadoitettuun pistorasiaan. Ulkona ei ole pistorasiaa, mikä olisi kyllä hyvä olemassa.
PoistaPorakonetta tarvitaan, jos vaikka asennan uudet kaihtimet ikkunoihin, niin kuin on suunnitelmissa. Pari kaihdinta on rikki. Ja kesällä sitä tarvitaan vaikkapa postilaatikon kiinnittämiseen naapurin kanssa yhteiseen telineeseen. Käyttökohteita on.
Onkohan sen vehkeen nimi muuten ruuvinväännin eikä porakone? Ruuvejahan minä sillä vääntelen, mutta saahan sillä reikiäkin tehtyä..
Jaahas, kyllähän minun pitäisi tuo nimijuttu tietää, mutta tuota noin… hmmm…. sanoisin että akkuporakonetta voi kutsua myös ruuvinvääntimeksi, mutta sähkökäyttöistä nimittäisin vain porakoneeksi.
PoistaKyllä, juuri näin. Katsoin netistä, joss myytiin porakone-ruuvinväännintä. Joskus ne olivat kai erikseen, puhuttiin sähköporasta.
PoistaTotta tuo, että pitkässä liitossa kotitöiden rajat häviävät. Näin meilläkin. Mies imuroi, sillä en tykkää nykyisestä imurista. Ostaessa pääasia oli, että imurin ääni on mahdollisimman hiljainen. Se onkin, mutta muuten laite on
VastaaPoista" kömpelö " perässävedettävä. Kädensijakin liian paksu.
Löytyy toki monta eri vaihtoehtoa imun tehokkuudessa. Tehokkaimmillaan se nielee maton kitaansa.
Varsi-imuria mieluilen, mutta kamraatti imuroi nykyiselläkin mielellään. :)
Autohommiin en pysty ja lähes kaikkien teknisten vempeleiden kanssa olen ummikko. Onneksi kamraatista löytyy monipuolista osaamista insinöörintaidoista, kokkiin, kirvesmieheen, puutarhuriin ja jopa kelloseppään. :)
Outoa, että ergonomisia pölynimureita ei juurikaan ole. Tavallisella imurilla saan selkäni helposti kipeäksi, tai siis se väsyy imurointiliikkeestä. Tuska hellittää heti, kun lopetan imuroinnin.
PoistaVarsi-imuri on selälle parempi, muitta siis se on huono, jos haluaa imuroida sängynaluset ja muut ahtaat paikat hyvin.
Seitsemän erilaista kirvestä
VastaaPoistaMies, joka omisti seitsemän kirvestä,
niin, hänestä puhuttiin hirveitä,
mutta mies, kirveitään vain hyvään käytti
ja komeita käsiään näytti,
nämä kourat on luotu tuottavaan työhön,
ei mihinkään umpimieliseen yöhön.
Seihtemän tähteä Otavassa,
Poistaseihtemän poikaa Jukolassa,
seihtemän kirvestä Tapsalassa.
Otavan tähdet tietä näyttää,
Jukolan pojat sahtia käyttää,
Tapsalan kirveet tärähyttää
kuuset, männyt, koivut kumoon,
halkoo pöllit takan lumoon,
jälkihehku tuo lämmön runoon,
jota tässä aloin hikipäässä punoon
kun en muuta kekannut, kamoon.
Seitsemän kirveen mies! Upeaa, Ripranie! Ellei Tapsa olisi tuossa lesoillut seitsemällä kirveellään, sanoisin, että luomastasi hahmosta tulee mieleen kalevalainen sankari, urho, hiljainen mies, jolla oli kirves erilaisiin kohteisiin. Hän oli varmaan tietäjien sukua.
PoistaMinäkinhän olen tietäjien sukua… Amerikan käynyt isoisäni, kyläseppä pohjanmaalta, oli verenseisauttaja.
PoistaNuorempana povasin ihmisille korteista kuolinaikoja. Nyt voi sitten kohta jo ruksailla, että osui, huti, osui…
No niin, siinäs nähdään, osui kohdalleen luonnehdintani! Muistin tietävyystaustasi, josta on ollut puhetta, mutta kirjoitin kyllä tuon luonnehdinnan ennen kuin huomasin kommentistsi kirveiden lukumäärän.
PoistaPuita sentään osaan pilkkoa. Erityisesti hallitsen asioiden suunnittelun ja ideoinnin, kunhan joku ne toteuttaa.
VastaaPoistaMinulle jää usein sihteerin työt talousasioissa, kotien sisustaminen sekä vaatteidenhuolto ja pyykit.
Nooran osaamisaluehan muistuttaa vaimoni vastaavaa, paitsi ettei hän osaa kyllä puita pilkkoa. Hirvittää koko ajatuskin…
PoistaRuotsin vävy joskus yrittää, mutta sitä touhua ei kestä oikein katsoakaan… kehotankin häntä keskittymään perhosten valokuvaamiseen, siinä hän on hyvä.
PS. Ruotsin vävy on siis vaimon siskon mies, gamla gubbe jo.
Myönnän, että kadehdin sinulta Pehtooria, Noora. Joka naisella tulisi olla oma Pehtoori, joka tekisi huushollissa miesten työt ja osan naistenkin töistä. Yhdellä ystävälläni on myös tuommoinen Pehtoori, mies joka on kiltti, tekeväinen ja sen lisäksi valmistaa puoliskolleen ja meille naisvieraille mainion savulohen tai lohisopan.
PoistaYhteispeli
PoistaNerokas akka suunnittelee
tekevä ukko toteuttaa,
niksejä akka on täynnä
ukko niksien kikseistä herää.
Tosin, jos ei tule kiksejä
taitaa tulla vain vitsejä.
Kyllä ne vitsitkin kivoja on,
Poistavaikka ois ukko kunnoton.
Tekevä akka kun itse lie,
sekin tie perille vie.
Akalla selvät on sävelet
Poistatöihin itse kun kävelet,
ukko kun muinainen muisto on
nyt muisto on jo tarpeeton.
Aika kultaa muistot nuo,
Poistaja päivät niihin kultaa tuo.
Olishan se somaa ukko
uusi ottaa, taskussansa rahatukko.
Ukolla juurikas mitään enää ei tee
Poistase tukkona moneen jo menee,
vapauden hurma ei ole haihtuvaa
vaan olona hyvinkin mukavaa.
Hurma on surma ja surma on turma,
Poistavapaus rajaton vankila on.
Ihminen hakee toisesta peiliä,
kuvaansa katsoa, silmätä heiliä.
Vankilan voi mistä vain punoa
Poistajos mielessä on uhoa,
jokainen onnensa seppä myös on
yksinkö oisit tarpeeton.
Jokaista meistä tarvitaan,
Poistajos ei muuhun niin olemaan,
yksinkin ihminen olla voi
pieni ja turhakin kauniisti soi.
Turhuuden markkinoilla
PoistaJoskus on hyvää pohdintaa
miettiä useampaa näkökulmaa,
tavanomaisuudet kyseenalaistaa
eikä vain kliseitä yksinomaan.
Huikeaa runokisailua, mahtavaa leidit!
PoistaOmasta puolestani: no jaa, tattista. Lonkalta, äkkiä. Kivaa, hupaisaa. Totta toinen puoli.
PoistaMonta, monituista
PoistaKiitos kaunis kehujalle
urholle niin verevälle,
mestarille, kirveen heiluttajalle.
Kylmyys ei vaan lakkaa
pian jo päätä pakkaa,
pipo päähän, huivi kaulaan,
ettei askel johtais harhaan.
Hallitus jo saakoon lemput
on sillä sellaiset temput,
pientä köyhää kurittaa
ja omiansa lurittaa.
Herra hyväst hallitkoon,
PoistaOrpo poika jatkakoon,
kunnes saadaan talous kuntoon
ja Ripsukkakin siirtyy Puntoon,
pois pienest vanhast Ladastaan...
Sitten vallan ottaa Antti,
ja alkaa jälleen laulaa lantti.
Kylläpäs, Iines, nyt heität lekkeriä. Mulla ei ikinä ole ollutkaan Ladaa, joten paha on siitä luopua. Jo hallituksen alkutaipaleella sanoin, että huonot ovat ministerivalinnat.
PoistaNo, tätä minä vähän pelkäsin, että loukkaanko sinua, Ripranie, runollani, kun panen sinut Ladaan. Anteeksi, jos loukkasin. Ei se tietenkään ollut tarkoitus.
PoistaLada tuli riimittelyn vuoksi: ”- - talous kuntoon, - - siirtyy Puntoon.” Tämän jatkoksi oli keksittävä Fiat Puntoakin pienempi auto, ja mieleen tuli vain Lada. Sinne siis runon Ripsukan sijoitin.
Mitä tästä opin? - Huumoria on käytettävä varoen nettilaineilla.
PoistaÄlä, Iines, koko asiaa enää murehdi.
Poista
PoistaOk, en murehdi! Runosuoni vei mennessään. Ja hyvä vaan, että tulee monenlaisia mielipiteitä politiikasta esiin.
Eikä se Lada edes ole Fiat Puntoa pienempi, kehnompi ja kolhompi vain, ehkä.
PoistaMeilläkin kun olin pieni, oli joitakin vuosia Lada ja ihan hyvin se toimi, paremmin kuin sitä edeltävä rämä, jonka merkkiä en nyt saa edes päähäni.
Velipojalla oli myöhemmin Kupla ja siinähän oli tyyliä. Minun eka ikioma autoni oli Seat, ostin vaimon vanhalta heilalta (ikään kuin kaupanpäällisenä). Sen jälkeen kaikki ovat olleet ensin Volkkareita ja sitten Toyotoja, tietystä syystä.
Oikeastaan pitäisi hommata taas uusi, vaikkei nykyisessä muuta vikaa ole kuin ikä (siis auto).
Kehnompi taisi Lada olla. Kun entinen mieheni sai oikein oikein oikein äärivasemmistolaisen herätyksen, hän siirtyi kalliista avokattoisesta Honda Preludesta ja i-sarjan BMW:stä (hänellä oli kaksi autoa stadissa asuessaan) Ladaan ja muutti sitten erääseen itäblokin maahan. Tämä kaikella rakkaudella ja kunnioituksella sanottuna, olemme aina olleet hyvissä ja normaaleissa puheväleissä.
PoistaKupla meilläkin on ollut, tyttärellä, pienellä perintörahalla ostettu, sittemmin myyty. Muistan vielä sen Kuplan ryypyn ennen käynnistystä.
Nykyinen koslani on Toyota Yaris, jo runsaasti yli 10 vuotta vanha, mutta ajettu vasta n. 55 000 kilometriä. Haluaisin uuden, vähän isomman, kenties sähköauton mutta en tiedä. Uudet maksavat nykyään kymmeniä tuhansia euroja. Suomen autojen hinnat ovat hurjia.
PoistaPieni lisäys tuohon blogitekstiini. Kun mainitsin, että sinistä taloa myydään 89 000 eurolla, niin nytpä hinta on pudotettu 60 000 euroon.
VastaaPoistaYlipäänsä talojen hinnat suurkaupunkien ulkopuolisessa Suomessa ovat laskeneet merkittävästi. On meneillään halpojen talojen buumi. Asumiskelpoisen rintamamiestalon saa maaseudulta jopa 30 000 eurolla. Ja näitä on paljon.
Myynnissä on nyt myös se talo mökkinaapurissa, jossa asui monesti täällä mainitsemani poikamies, joka ei tehnyt testamenttia. Kunta myy taloa.
Merkittävää on, että talon ikkunoista näkyy suoraan meidän mökkipihalle, joten kyllä kiinnosta, kuka talon mahdollisesti ostaa. Talon esittelykuvien drooniversiossa näkyy minunkin mökkini, liiterini ja aittani katto.
Pitäisiköhän meidän ostaa porukalla se poikamiehen talo Iineksen loistohuvilan naapurista?
PoistaPaljonko siitä pyydetään?
Jos olisin ökyrikas, ostaisin. Talo on hyvin hoidettu, kunnossa, tilava, kiva puutarhatontti, alle 100 000. Lähellä kirkkoa (!) ja kylän palveluja, niitä harvoja. Kirkkokaljalle kylän baariin polkee nopeasti pyörällä.
PoistaMinusta on jollain tavalla kiva kuunnella siellä aina kesäsunnuntaisin kirkonkelloja, kun ne kaikuvat merenlahden syventäessä ääntä. Ja aina kun vainajaa tuodaan kirkolle, ne soivat, ja kun haudataan ja kun vihitään. Ollaan ikään kuin tapahtumien polttopisteessä.
Se on niin surullista, että talot jäävät maaseuduilla tyhjilleen, pellot metsittyvät ja vesottuvat, pihapiirit kasvavat umpeen kasvillisuuden ne vallatessa.
PoistaKenen etu onkaan, että ihmiset sullotaan kaupunkeihin, jossa juuriltaan reväistyt työn perään lähtijät eivät voi henkisesti hyvin. Poikkeuksiakin on: Paljasjalkaiset ja sopeutujat.
Positiivisena koetaan kaupunkiseuduilla hyvät liikenneyhteydet ja muutkin palvelut. Työmatkat eivät ole lyhyitä pääkaupunkiseudullakaan. Ostoskeskukset eivät ole kaikilla kävelymatkan päässä jne.
Onkin outoa, että lääniä maaseudulla riittäisi vaikka kokonaan uusien kaupunkien perustamiseen alusta asti, mutta niin ei tapahdu, vaan ängetään kaikki ihmisten " sulatusuuneihin ".
Juu, ymmärrän, että infran ja palvelujen sekä asuntorakentaminen on kallista. Täytyisi olla teollisuutta tms, joka tarvitsisi yrittäjiä ja työntekijöitä. Eiköhän silloin alueen autiotalotkin kelpaisi?
Auringonvaloa täällä on nyt piisannut yllin kyllin. Yhä vaan pakkaset jatkuvat.
Suunnittelen, josko lähtisi maaliskuun puolessa välissä piipahtamaan Helsingissä Kirjailijayhdistysten talvipäivillä. Pieni matka " kevääseen " . Useimmiten pääkaupungissa on kevät jo tuolloin pidemmällä kuin täällä. Saa nyt nähdä.
Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on kyllä lumikaaos, - sain kuvia sieltä, kun taas täällä lännempänä Satakunnan avarilla juurikaspelloilla ei lunta ole kuin nimeksi. Nytkin on koko päivän paistanut aurinko ja pakkasta oli aamun mittarissa -20 astetta.
PoistaSitä passaa ihmetellä, miksi ne juuriltaan repäistyt työttöminäkin istuvat stadin kallishintaisissa maisemissa kuin tatit. Täällä provinssissa voisi työtäkin löytyä, eikä tule satoja hakemuksia yhteen tehtävään. Ja olisi niitä halpoja asuntojakin.
Lumikaaos kuulostaa kyllä kaltaiseni pohjoisen pojan korvaan pieneltä liioittelulta - tein juuri pienen lenkin ja lunta oli ehkä vajaat kymmenen senttiä.
PoistaJa aurausautot puskevat sitä isoiksi kasoiksi sitä mukaa kun lisää tulee. Ehkä keskustan ulkopuolella kertyy enemmän lunta.
Kun tulin Stadiin vuosikymmeniä sitten, tuleva vaimoni nauroi talvikenkiäni, jotka olivat polveen asti ulottuvat talvijatsarit.
Siitä talvikenkieni varret sitten lyhenivät vuosien mittaan ja nyt kengän korkeus kannasta on ehkä juuri se kymmenen senttiä - ja hyvin on riittänyt.
Vantaan seudulta sain lumikuvia, varhaiselta aamulta, otsikolla lumikaaos.
PoistaVaan eronnutta ministeri Kaisa Juusoa käy sääliksi. En pystynyt aina katsomaan, kun häntä höykytettiin eduskunnan kyselytunnilla. Nälviminen muistutti koulukiusaamista. Hänhän sai syliinsä epäonnistuneesti kyhätyn soten vailla siihen osoitettuja varoja. Sekin ihmetyttää nyt, kun ihmiset tuomitsevat hänet ilkein sanoin, ikään kuin olisi hänen vikansa, että systeemistä tuli susi.
Nyt olet asian ytimessä.
PoistaPerustetaan uusi hallinto himmeli ja alibudjetoidaan sen rahoitus oikein kunnolla.Ja kuvitellaan,että näin saadaan säästöjä.Tosin moniportaisen johtoportaan palkat muistettiin nostaa ihan pääministeri tasolle.
Näinhän se sote meille ajettiin hirmupalkkaisine lukuisine sote-johtajineen, edellisen hallituksen toimeenpanemana hallintohimmelinä. Tulos on käsissämme: lääkäriin ei pääse, hoitajista ja lääkäreistä on pula, vanhukset kuolevat tuoliin kahlehdittuina, palvelut on etäännytetty kauas kasvukeskuksiin, mummoja ja pappoja ajelutetaan Kela-takseilla satojen kilometrien päähän jonottamaan, josko pääsisi röntgeniin. Kuin Kafkan Linna, kuin Orwellin dystopia. Se on täällä tänään.
PoistaEnää ei ihmisyyttä arvosteta. Enää ei ymmärretä mikä ihme ylipäätään on syntyä ja olla olemassa tällä pallolla.
VastaaPoistaKun näkee vaikkapa luontodokumenttejä luonnon ihmeistä, ei voi kuin hämmästellä miten kasvit ja eläimet ovat kehittyneet ilman ihmiskunnan apua, jollaisia ihminen ei voisi koskaan luoda.
Häikäilemättä me kaikki tuhoamme luontoa
tukemalla sotia ja aseistamista. Suurin osa ihmiskunnasta ei todellisuudessa piittaa mitä planeetalle ja sen luonnolle tapahtuu.
Olemme saavuttaneet jo planeetalla tuhorajan, jolta ei ole enää paluuta. Alamme yhä enemmän kokea ääri-ilmiöitä säätiloissa ja sen vaikutuksia ihmisten elämään. Viha ja pahoinvointi sen kun tulee kasvamaan.
Saatanallinen itsekkyyden henki tarttuu sodanlietsojien agitaatioista.
Ehkä se on jopa ilon aihe, että ihmiskunta saa palkinnoksi kaikista tuhotöistään aikaan sukupuuton ja asumiskelvottoman planeetan.
Näin ns. " Jumala " ratkaisee tämänkin ihmiskunnan tottelemattomuuden pulman, kättään liikauttamatta.
Ihminen kehitti itselleen vapaan tahdon ja seuraukset alkavat näkyä demokrasttisessa kapitalismissa.
Demokraattinen kapitalismi, siinähän me olemme ja lillumme. Tosio kuitenkin lienee, että kumpikaan ei toimi yksinään, ei demokratia eikä kapitalismi. Ne tarvitsevat toisiaan liennyttämään omaa sisältöään.
PoistaMissään maailmankolkassa ei sosialismi - täydellinen demokratia? - ole toiminut vaan on johtanut diktatuuriin. Kapitalismin kirot tunnemme nahoissamme kaiken aikaa, mutta ilman sitä meillä ei olisi tekniikkaa laajassa merkityksessä eikä laajaa hyvinvointia - kurjuuden ja kärsimyksen ohella.
Paratiisia ei ole puhtaassa koskemattomassa luonnossakaan. Siellä heikompi jätetään ilman ja vahvempi syö heikomman. Vahvat ja elinkelpoiset jäävät henkiin sekä eläin- että kasvikunnassa. Ja tätä luontoa me ihastelemme ja puhumme paluusta luontoon. Että mihin?
Kutsuisin järjestelmäämme mieluummin vapaaksi markkinataloudeksi, jossa pätevät kysynnän ja tarjonnan lait, ja jota ohjataan ja säädellään demokraattisin keinoin vapailla vaaleilla.
PoistaMuistelen aina mielelläni nuoruuttani, kun aloin hahmottaa maailman menoa. Katselin itään, Neuvostoliittoon, jonka systeemiä nouseva ja etevin nuorisomme ihaili, ja katselin länteen, Ruotsiin, josta demarit olivat luoneet hyvinvointivaltion.
Valinta oli aika helppo.
Näinhän se menee käytännössä. Kuluttaja on se, joka käynnistää ketjun. Jos käynnistää. Nyt ei lukemani mukaan käynnistä, vaan istuu varojensa päällä.
PoistaToisaalta monilla on jo se, mitä tarvitaan, joten mitä nyt sitten pitäisi ostaa? Uusi iPhone tai iPad? Jostain luin, että köyhä on se lapsi tai nuori, jolla ei ole hyvätehoista merkkipuhelinta.
Valoa ja iloa ystävänpäivänä!
PoistaValoa, iloa ja miksei nauruakin ystävänpäivänä kaikille blogiystäville ja kävijöille tämän ihanan säröisen, toivoa ja elämänuskoa herättävän nauhoituksen myötä:
Poistahttps://youtu.be/crKWk-Q2SNU?si=VTHzw3DHiSb4Wwkv
Ei väliä, vaikka pakkasmittari näytti aamulla - 30 astetta!
Kylmyystalkoot
PoistaHaaskataan kylmää
kansa karaistukoon,
vanhukset armoa anelee
kohta he puikoiksi jäätykööt.
Kovaa on kyyti vanhoillekin
eikö nuoruuden kylmät riitäkään,
nuorempien sisua vois koetella
saavat itsekin asioita aatella.
--------
Ystävä
Ystävälle rakkaalle
kiitosmieli herää,
kuin kerisi kerää
joka suurenee ainiaan.
Mielen ilona saa
ystävää korottaa.
Ystävälleni - Lela Keita
https://youtu.be/urhsK77uo9I?si=zV6afdNtaVaHutU5
Hyvää ja valoisaa ystävänpäivän iltaa, Ripranie! Sopivasti kylmyys hieman hellittää aamuisesta - 30 asteesta. Kello on kohta kuusi ja taivaanranta on aivan vaalea ja osin kirkas vielä. Kevät tulee ennen kuin huomataankaan ja kohta päästään pääsiäiseen.
PoistaKiitos Ripranielle minulle uuden, ennen tuntemattoman laulajan esittelystä. Iiihana ääni laulajalla, ja niin suloisia sanoituksia. Hyvää ystävänpäivä!
VastaaPoistaIineksen esittelemää biisiä en voi avata, kun en tiedä esittävää.
En osaa " maalata " kännykässä osoitetta. Voiko sitä edes?
Kun painat, Noora, kännykässä tuota linkkiä sormellasi, niin että se ”maalautuu”, tulee näkyviin toimintavalikko. Siitä valitset toiminnon ”Kopioi”, niin se kopioi linkin, jonka siirrät ylös hakukenttänauhaan.
PoistaJokuset laitteet avaavat linkin suoraan, esim. iPad, jokuset vaativat kopiointia. Linkin takana on tuttu Bella Ciao, mutta erikoisen särmikkäänä ja alkukantaisena esityksenä.
Ystävänpäivän jämiä teillekin Iines ja Noora.
PoistaYouTuben sivuilla kun liikennöin ja etsin jotain ystävälaulua, niin tuo linkkaamani kiinnosti ja jäin kuuntelemaan. Sanat veivät mukanaan ja niihin tykästyin, joten päätin nopsasti, että tuo aivan uusi tuttavuus minulle, se kelpasi. Musiikki ja laulu tuntuivat jotenkin oudoilta, mutta ei häiritsevästi. Laulun sanat ovat runoilijan itsensä omia tuotoksia ja musiikki ja laulu on luotu tekoälyllä. Tämän nyt katsastin. Kokonaisuus on kuitenkin kiehtova, vaikka tuossa musiikissa ja laulussa aistii konemaisuutta, kun sen nyt tietää.
Hyvää laskiaissunnuntaita tänään! Poikkesin kauppaan ostaakseni pari laskiaispullaa. Kaupassa ei ollut ainoatakaan! Vaikka on laskiainen.
PoistaJa että kuinka monessa osoitteessa olen asunut, yritän pohtia.
VastaaPoistaFaija oli monella tapaa luonnehäiriöinen, vielä enemmän kuin äitini. Faijan hermo ei kestänyt kovin kauaa töissä samassa paikassa, muutimme lapsuudessani alvariinsa. Olisinkohan viidessättoista paikassa asunut lapsuudessani. Voi olla enemmänkin. Saatanan Orivedet, Mouhijärvet ja Urjalat tulivat tutuiksi.
Lastenkotia tuskin pitää mainita, siellä meni vissiin pari vuotta. Ihan hyvä paikka, Seijasta siellä tykkäsin ja pussailtiin, vaikka hänellä oli poikaystävä, - joku jäkeläinen kovanaama.
Hyvinkään slummialueelle, Paavolaan muutimme seiskeetluvun loppupuolella. Mutsi ja faija olivat jo eronneet. Paavolasta oli hyvät fibat. Kaupungin vuokra-asunnossa oli kaikki mukavuudet, jotka sisälsivät paljon enemmän kuin Pentti Saarikosken luettelemat "vessa, vesiposti, keittokomero ja huone".
Kahdeksankymmentäluvun asuimme elämäni rakkauden kanssa kahdessa eri asunnossa, samassa rappukäytävässä tosin.
Kun rakkaus jätti, olen kai asunut seitsemässä eri osoitteessa. Jonkun kanssa tai yksin.
Muistellessani ajattelen lämmöllä Nurmijärven Perttulan lapsuudenkotiani, yhtä monista. Nyt ajatellessa ihan hirvittävä murju, kaksi huonetta ja siinä kaikki. Silloin meitä lapsia neljä ja sitten vanhemmat. Lattian alla kuopassa keittiön ruokakomero. Jääkaappia ei varmasti ollut. Ulkohuussi ja puulämmitys tietenkin. Mutta Perttulassa ollessa meille tuli ekaa kertaa telkkari, sain katsella Mexicon olympialaisia, Rin Tin tiniä ja jopa Jatkoaikaa salaa verhon takaa. Perttulassa menin ekalle luokalle känsäkouluun, vuonna 1969 kai. Hökkeliä en kuitenkaan ostaisi, jos myynnissä olisi, eikä se ole, koska on aikoja sitten purettu ja jyrätty.
Mouhijärvellä faijani ajautui riitoihin työnantajansa ja meidän vuokranantajansa. Kertoi hänelle, että toivoa on, kun Christian Barnard oli juuri suorittanut ensimmäisen sydämensiirron. Faijani oli kertonut Villelle, sille työnantajalle, että "toivoa on, kohta aivojen siirtokin on varmaan mahdollinen!"
PoistaKostoksi purevista sanoista Ville myrkytti rotanmyrkyllä meidän koiramme Jepen. Olin sen opettanut antamaan tassua ja tykkäsin siitä kovasti. Pari päivää se ennen kuolemaansa uikutti, sille annettin maitoa, joka kuulemma helpotti sen oloa. Tiedä helpotuksesta. Jepen ruumiin veimme, faijan kanssa, metsässä olleeseen vanhaan punasodan aikaiseen taistelubunkkeriin.
"...ja meidän vuokranantajamme kanssa..."
PoistaOnkohan sellaista ihmistä montakaan, joka olisi ikänsä asunut samassa kodissa koko lapsuutensa tai koko aikuisuutensa? Jossain vaiheessahan ihminen tietysti itsenäistyy ja irtoaa lapsuutensa kodista.
PoistaMuutot liittyvät usein elämän kriisikohtiin tai muutoskohtiin, ja ovat siksi merkittäviä, muistoihin jääviä. Muistan jokaisen lähdön, ja muistan myös sen, että olen kokenut ne usein menetyksinä ja ikävänä entiseen kotiin. Jopa silloin kun olen ostanut ensimmäisen oman ison ja hyvän asuntoni ja muuttanut vain vähän matkan entisestä vuokrakodista. Toki tunnetila on pikku hiljaa muuttunut.
Ikävin oli se muutto, kun äiti tilasi kuorma-auton keltaisen vinon puutalon pihaan ja siihen pakattiin tarpeelliset tavarat, kaksi pientä tyttöä ja koira. Isä jätettiin yksin siihen taloon. - Koirankin veitte, sanoi hän, kun kävimme viemässä hänelle äidin pesemät puhtaat lakanat. Vihreässä jenkkikassissa.
Vaan tähän nykyiseen kotiin muutin riemulla. Tätä olin katsellut jo kulkiessani koiran kanssa talon ohi lenkeillä. Tässä oli kaikki mistä haaveilin. Kaksi kerrosta, tilaa, omat pienet pihat edessä ja takana, rivitalo, lähes keskustassa, mutta kivalla paikalla.
Yleensähän ihminen muuttaa hieman entistä parempaan, jos muutto on vapaaehtoinen ja omasta halusta tapahtuva. Vaan se muuttojen dramatiikka on usein käsinkosketeltavaa.
Isäsi tunteita tunnen ymmärtäväni, haikeaa se on, kun läheiset lähtevät.
PoistaNäitä toki sopii pohtia.Minun isäni oli voimakkaasti luonehäiriöinen tyyppi, jota jouduin ihan saatanallisesti lapsena pelkäämään. Voi sitä pelon ja häpeän määrää,
Minulle isäni jätti ruhtinaallisen perinnön, hän jäi 200 markkaa lainaamiani rahoja velkaa. Aiemmin hän oli lainannut kesälomatienuitani, ja maksoi sitten vähissä takaisin. Ehkä kaiken, mutta haaveeni moposta jäi siihen. Äidiltäni ehkä saan joskus tulevaisuudessa hänelle ostamani telkkarin. Tiijä sitte, mitä sillä tekis, minulla on jo kolme tässä kaksiossani, yksi lepotilassa. Tärkein kaikista perinnöistäni lienee kuitenkin..jaa en minä tiedä, - sekopää?
Mukavaa kun Rikukin on herännyt talviuniltaan. Myös Mikis on jo nähty taas näilläkin kulmilla, joten tässähän tulee kevät ja alkaa nostalgia nousta päähän.
PoistaOlen käynyt viime aikoina teattereissa urakalla, kun vaimo keksi alkaa napsia viimehetken lippuja puoleen hintaan - toissapäivänä kävin katsomassa näytelmää Saarikoskesta ja eilen Jotunista.
Molemmat viihdyttivät, jälkimmäinen enemmän. Pena-esitys on vähän sekava, Jotuni koskettavampi, Tarkiaista esittänyt aivan ilmetty Tarkiainen.
Pidin siitä, ettei tätä kotityrannia mollattu aivan kauheasti, vaan vähän ymmärrettiinkin, sillä hän oli kuitenkin viisas mies.
Mikiskin elossa? Tämäpä mukavaa. Hetken jo luulin, että häntä viedään nyt näinä aikoina niin lujaa, että henki salpautuu. Muistelen, että hän on kirjoittanut jotakin sydänvaivoistaan.
PoistaUskon helposti tuon, että nautit Jotuni-esityksestä enemmän. Saarikoskeen kietoutuu edelleen niin paljon trendikästä kamaa, että se haittaa yhä hänen kokonaiskuvaansa. Ja tuo, että katsoja näkee Tarkiaisessakin ihmisen, kaiken sen narsismin takaa, kertoo jo paljon näytelmän syvyydestä. Ei ole pitkä aika siitä, kun katsoin Huojuvan talon, Jotunin avioliittokuvauksen, ties monennenko kerran. Se on varmaan edelleen Areenassa.
Viljo Tarkiaisen luonnekuva kaipaa mielestäni vielä psykologista täsmennystä. Hänethän esitetään Huojuvassa talossa puhdasverisenä narsistina, joka pahoinpitelee vaimoaan jopa kuristamalla tätä. Aivan lopuksi hän tekee itsemurhan. Mietin sitä, että eihän narsisti tapa itseään? Koska hän on oikeassa. Vai tappaako sittenkin?
PoistaAi niin. Enhän minä tiedä, tappoiko Viljo Tarkiainen oikeasti itsensä, vai murhasiko vain Maria Jotuni hänet romaanissaan.
Riku, voi sitä pelon ja häpeän määrää, sanot. Juuri näin. Tällaiset tunteet ja tunnelmat määräävät lapsen luonnetta ja elämää koko hänen elämänsä ajan.
PoistaNykyäänhän lapset saavat monenlaista tukea ja hoitoa elämänkolhuihinsa, mutta ei esimerkiksi minun lapsuudessani ollut mitään. Ei puhettakaan terapeuteista, koulupsykologeista, ylipäänsä asian ymmärryksestä. Lapsi sai ikuisen huonommuudentunteen ja alemmuuskompleksin - tämä sana tunnettiin ja joillakuilla todettiin olevan sellaisia. Asian suhtauduttiin niin kuin alemmuuskompleksi olisi ollut kompleksisen vika, josta tämän tuli vain päästä eroon. Väitän, että me kannamme kompleksimme mukanamme hamaan loppuun asti
Itsemurhasta en tiedä, mutta Tarkiainen eli pitempään kuin Jotuni.
PoistaHuojuva talo ilmestyi vasta sen jälkeen, 60-luvulla. Itse asiassa muistan tapauksen.
Kodikasta, kun Rikukin on täällä käymässä! Rankkaa on hänelläkin ollut lapsuudessa.
VastaaPoistaEnnen kouluikää jouduin keuhkotautiparantolaan. Ensin olin keskussairaalassa, mutta kun kuume ei laskenut ja todettiin varjostuma keuhkoissa, jouduin parantolaan. Se oli eräs elämäni karmivimmista kokemuksista. Ikävä kotiin, pois oudosta ympäristöstä oli traumatisoiva.
Samassa huoneessa oli lapsia, jotka koin uhkaavina.
Saimme kiiltokuvia joltakin tädiltä tai hoitajalta. Minä revin ne valkoiset osat pois joilla kuvat olivat olleet kiinni toisissaan. Olin tehnyt mukamas muiden lasten mielestä hirveän synnin, vaikka eivät itse kiiltokuvat repeytyneet. He haukkuivat ja kiusasivat minua iltaisin, kun olisi pitänyt nukkua.
Kun sitten pääsin pois, koirani oli tapettu.
Kyyhistyin portaan pieleen ja huusin suoraa huutoa.
Nämä Nooran jutut ovat kuin pienoisnovelleja. Ensin lapsena keuhkotautiparantolaan ja järisyttävä lopetus: ”huusin suoraa huutoa”.
PoistaMitä julmuuksia ihminen lapsena kohtaakaan. - Ne valkoiset kiinnikkeethän kuului ottaa pois, eivät ne niihin enkelinkuviin ja muihin kuviin kuuluneet. Että niiden poistamisesta kiusataan! Nyt sanon suoraan: tyhmät kiusasivat. Ja tuo koiran tappo! Huutia ymmärtämättömille.
VastaaPoistaNoinhan se usein menee. Herkkiä kiusaavat kovat ihmiset. Kun mietin kiusaamista, jota monet ovat lapsena kohdanneet, huomaan oikeastaan yllätyksellisesti, että minua ei ole koskaan kiusattu. Pahimmat kiusaamiset olen kokenut täällä blogilaineilla, joten tunnen kyllä ilmiön. Ehkä minulla oli lapsuudessani sen verran tekemistä, että se riitti osalleni silloin. Kaikki keskittymiseni meni niin äärirajoille omassa elämässäni, etten muista maailman ulkopuolisista tapahtumista samaa, minkä jokuset ikätoverini muistavat, kun olen myöhemmin heidän kanssaan keskustellut.
Vielä eräs järkyttävä kokemus. Näitä nimittäin riittää lapsuudestani. Asuimme Hyvinkäällä, ehkä parissakin paikassa. Toisessa oli vain yksi huone. Äiti etsi isää juopporeissuilta. Löysi tämän puistonpenkiltä iso paperipussi päässä. Naama oli viela kauan turvoksissa ja mustapuhuva. Joku oli juoppoköörissä hakannut naaman " tohjoksi". Nenäkin oli murtunut.
VastaaPoistaMelko lähellä asui pariskunta, joille minun ja sisareni piti käydä ostamassa apteekista anistippoja. Ilmeisesti käyttivät niitä jotenkin väärin. Äiti oli lasitehtaalla töissä tuolloin.
No, positiivisia muistoja jäi sieltäkin, sillä elokuvateatteri oli lähellä, ja kävimme myös isän kanssa muutaman kerran elokuvissa. Varsinkin Shirley Temple-filmi kosketti. Taisi olla näytännöissä myös Tarzaneita. Ystävällinen ja ymmärtäväinen opettajapariskunta jäi myös mieleeni.
Anistippoja! Tässä on yhtymäkohta, Noora. Isä käytti anistippoja, mutta en tiedä mihin. Onko niillä jokin kotitekoista kiljua maustava ominaisuus vai ovatko ne itsessään jokin päihde?
PoistaEli minunkin yksi häpeämuistoni liittyy anistippoihin. Isä oli pyytänyt joitain poikia hakemaan itselleen apteekista anistippoja, ja nämä pojat naureskelivat sitä minulle. Häpesin, mutta en tiennyt, miksi.
Aina, kun täytän sanaristikkoon sanan "anis", häpeän tunne valtaa minut, vieläkin.
Sinun pitää kirjoittaa häpeäsi ulos, sanoittaa se, vaikka runoksi*. Tai tehdä siitä talismani, muotoilla se kouriintuntuvaksi esineeksi, nukeksi tai joksikin muuksi möykyksi - ja sitten aina ihmisten ilmoille lähtiessäsi jätät häpeäsi kotiin odottamaan.
PoistaKuljet sitten kevein askelin maailmalla tietäen, että kyllä se häpeä jaksaa sinua kotona vartoa - ja jos ei jaksa niin muuttakoon muualle.
PS. Eikö olekin aika outoa, että ihminen voi hävetä häpeämistäänkin?
*) Miten olisi pieni kiva häpeärunokisa?
PoistaMainio idea, mutta toimivuudesta en ole ihan varma. Sekin on kai jo paljon, että ihminen uskaltaa sanoa häpeänsä ääneen. Sen uskallan tehdä.
Toisaalta ajattelen niin kuin alan asiantuntijat - psykologit, mm. Liisa Keltikangas-Järvinen - sanovat, että häpeä on kyky, se on taito, joka esimerkiksi narsisteilta ja psykopaateilta puuttuu. Ja monelta nykyajan ihmiseltä, koska ajan henki korostaa vahvoja minän oikeuksia yli muiden. On otettava se minkä irti saa.
Mutta siis häpeärunosille nyt vaan, jahka inspiraatio tai perspiraatio iskee. Kuka keksii matelevimman häpeärunon? Tai edes jonkinlaisen?
Voi olla, että äidin työpaikka oli Riihimäen lasitehtaalla. Hyvinkäällä hän oli ehkä villa-tms. tehtaassa hetken aikaa.
VastaaPoistaHäpeä, uskollinen ystävä
VastaaPoistaHäpeä on kaveri kiva
ei siihen pure nauru, iva,
ne sitä vain vahvistaa
- ja kokijaansa ahdistaa.
Häpeä on uskollinen aina
ei sitä sinun huoles paina,
niistä se vain imee voimaa
alkukantaista, härskiä, roimaa.
Häpeä itse ei häpeä ikinä,
vaan aina löytyy kiva kipinä
joka saa sen roihahtamaan
- ja sinut hätään, tuskaan, lamaan.
Selasin netin laineita haulla ”häpeä runot”. Arvelin, ettei niitä juurikaan ole. Vaan, kuulkaapas, on. Häpeästä on paljon runoja, sekä klassisilla runoilijoilla että monilla kirjailijoilla ja jopa rap-runoniekoilla.
VastaaPoistaYksi parhaita oli tuntemattoman amerikkalaisen kirjailijan Vern Rutsalan Häpeä-runo, englanninkielinen. Tässä osa nopeasta konekäännöksestä, jossa on kielivirheitä, mutta älkää antako sen haitata, ajatus on tässä tärkein:
HÄPEÄ
Tämä on sen naisen häpeä, jonka käsi peittää
hymynsä huonojen hampaiden vuoksi. Tämä on häpeä olla oma itsensä,
häpeä siitä, missä asuu ja mitä
isänsä palkka antaa sinun syödä ja pukea.
Tämä on lihavien ja vanhojen häpeä,
aknen sietämätön punastuminen, häpeä siitä, ettei ole
lounasrahaa ja teeskentelet, ettei ole nälkäinen.
Tämä on piilotetun sairauden häpeä – sairauksia,
jotka ovat liian kalliita varaamaan ja jotka tarjoavat vain kylmiä
menolippuja. Tämä on häpeän häpeä,
halvan viinin juopuneen itseinho,
väsymys,
joka saa roskat kertymään, häpeä, joka kertoo
sinulle, että on olemassa toinenkin tapa elää, mutta olet
liian tyhmä löytääksesi sen. Tämä on todellinen häpeä, kirottu häpeä, itkevä häpeä, rikollinen häpeä,
häpeä siitä, että tiedät, etteivät sanat kuten "kunnia" ole
sanastossasi, vaikka ne roskaavatkin Raamattuja,
joista maksat edelleen. Tämä on häpeä siitä, ettei
osaa lukea ja teeskentele osaavansa. Tämä on
häpeä, joka saa sinut pelkäämään poistua kotoa,
häpeä ruokakupongeista supermarketissa, kun
myyjä osoittaa kärsimättömyyttä, kun sähläät vaihtorahojen kanssa. - -
Vern Rutsala
Samalla kun tämä Rutsalan (hassu nimi, ihan kuin vähän suomalainen) runo on hyvä ja syvä ja tarkka, siitä puuttuu jotakin. Ehkä juuri se häpeä, jota minä tunnen. Aiheeton häpeä.
VastaaPoistaRutsala kuvaa ns. konkreettista häpeää, kuten häpeää huonoista hampaista tai köyhyydestä. Ts. Rutsalan häpeä on hieman luokkatietoista ja politisoitunutta.
Entä jos se häpeän tunne ei ole konkreettisesta asiasta johtuvaa, vaan abstraktia oman itsensä mitätöintiä, mahdollisuuksiensa hukkaamista? Lapselta on niistetty itsetunto ja iloinen lapsuus? Tällaista mielestäni tapahtuu koko ajan.
Luulin ensin nimeä Vern kirjoitusvirheeksi eli Veraksi ja Rutsalaa naiseksi.
PoistaKuuklasin tietysti ja hän on kuitenkin mies ja kuten Iineksen tavoin nimestä uumoilin, niin suomalais-irlantilaista sukujuurta. Eli 1934-2014.
Outo nimi tosiaan amerikkalaismiehellä, Vern ja sukunimi ihan kuin aito suomalainen Rutsala. Mutta siis juuria täällä Suomessa.
PoistaTuo hänen Häpeä-runonsa on kai aika tunnettu ja suosittu nimellä Shame, englanninkielisenä.
Eeva ja Adam viidakossa
VastaaPoistasöivät kielletystä puusta
viatonta tottelemattomuutta
ei se ollut muuta
evoluutio houkutteli
kehittämään tietoisuutta
ja he oppivat häpeämään omaa alastomuutta.
Tarkoitus oli lopulta hyvä
terveenä säilyi elämän jyvä.
Syyllisyyskin kehittyi kun uutta ruokaa söi,
isät jumalille pojat ja tyttäret uhreiksi myi.
Aikaa on jo vierähtänyt tapahtumista noista, vaan väärän ruuan himoa
ei kukaan osaa poistaa.
Voisi se olla myös viatonta uteliaisuutta. :)
VastaaPoistaVau, Noora, menet ihmiskunnan häpeän raamatullisille alkulähteille, Aatamiin ja Eevaan, noihin syntiin langenneille, jotka karkotettiin Paratiisista kylmään reaalimaailmaan verhoamaan ruumiinsa. Ja tänä päivinä merkityksellistä on se, millaiseen kuosiin sulomme kätkemme tai miten häpeämättömästi sulojamme paljastelemme.
VastaaPoistaEntä kun häpeää sitäkin, että osaa?
VastaaPoistaKun kaikki katsovat, että tuo tietää kellonajat
ja runon riimit? Kun haluaisi olla kuin muut,
sulautua massaan ja katsoa hiljaa.
Entä kun ei tiedä kuinka välitunnilla ollaan,
mihin mennä mitä tehdä.
Niinpä tahtoo kotiin, kävelee raput alas kuin unessa
ja astuu kohti ulko-ovia kadun puolelle,
kunnes opettaja saa hihasta kiinni,
kääntää suunnan kohti pihan puolen ovia,
kohti häslääviä lapsia.
Sisko sanoo että älä seiso maha pystyssä.
Äiti sanoo että ota oppia isostasiskosta.
Minä luen hänelle satuja, kun hän opettelee tavaamaan.
Varhainen muisto. Naapuri ojentaa minulle omenan puustaan.
Istun äidin pyöräntarakalla. Omena on iso ja punainen.
Äiti sanoo: Mutta Iines.
Häpeä onkin hyvä aihe, syntyy koskettavia runoja.
PoistaMutta minä en ole kyllä ikinä hävennyt sitä, että osasin jotain, paremminkin päin vastoin. Mutta esiintyminen sinänsä kauhistutti, vaikken nimittäisi sitä häpeäksi, se oli jotain muuta. Sairaalloista ujoutta?
Häpesin etenkin teini-iässä herkkää taipumustani punastua. Se oli aivan kauheaa. Aivan hirveää. Se liittyi tietysti murrosikään ja tietysti tuntui pahemmalta kuin se oikeasti ehkä olikaan.
Ei minua siitä kyllä kauheasti kiusattu. Eikä mistään muustakaan - niin, paitsi yhdestä tytöstä esivarhaisteininä. Sekin oli kyllä kamalaa. Oikeasti.
Minä jopa tutkin psykologian kirjoista punastumisen ongelmatiikkaa. Opin, että saatan potea erytrofobiaa, punastumisen pelkoa, kuten niin moni muukin teini tai nuori.
PoistaAika hassua, että punastujilla on aina ollut suuri häpeä punastumisistaan, etenkin kun se on niin yleistä ja tavallaan normaalia.
Tunnen hyvin tämän ilmiön työnikin puolesta, sillä äidinkielen tunneillahan pidettiin paljon esitelmiä ja kaikenlaisia puhe-esityksiä. Kyllä siellä luokan edessä punoitettiin ja osa kalpenikin, niin hirveää se oli useimmille. Esitelmän pito oli kuitenkin opetussuunnitelmissakin mainittu puhumisen muoto, kunnes sitten pikku hiljaa tuli muita parempia puheviestinnän harjoitusmuotoja ja puisevat esitelmät jäivät pois. Pariväittelyt ja paneelikeskustelut olivat kivoja oppilaidenkin mielestä, ja kaikenlaiset itse keksityt pienet koomiset sketsit. Niissä ei punasteltu ihan yhtä paljon kuin esitelmissä.
Olisikohan esitelmän pito ollut helpompaa, jos opettaja olisi antanut kullekin aiheet? Sitten se olisi ollut koulutehtävä, eikä henkilökohtainen performanssi.
PoistaNythän me, joilla sattui olemaan vanhempia sisaruksia, pystyimme hyvässä lykyssä kopsaamaan heidän mahdollisia esitelmiään.
Minäkin pidin kolmannella luokalla oppikoulussa esitelmän Teuvo Pakkalasta, jota en silloin ollut lukenut riviäkään. Vanhempi veljeni oli ja se oli siis hänen tekemänsä. Sen verran varmistin, ettei opettaja ollut sama.
Häpeästä, myötähäpeästä
VastaaPoistaHäpeä sanaan liittyy usein negatiivinen vaikutus.
Ihminen tuntee yleensä häpeää tehdessään
tai sanoessaan jotain väärin ja myös silloin kun muut ihmiset,
joista lähinnä hänen läheisensä tekevät tai sanovat jotain väärin.
Voimakkaimmin häpeä siis iskee silloin, kun se kohdistuu omaan itseen,
tai johonkin itselle läheiseen ihmiseen.
Häpeä on siis inhimillinen tunne ja ken sitä tuntee
hänellä ovat tunteet tallella.
Tarpeellinen ja kasvattava tunne siis sekin,
kunhan sitä ei käytetä aseena.
Jos ei ole hävettävää, pitääkö sitäkin hävetä.
Jetsulleen, näin.
PoistaHäpeän tunne on kyky, taito, jota ei kaikilla ole. Ellei ole, olisin kyllä huolestunut hänen persoonallisuutensa eheydestä. Olen kohdannut vain yhden ihmisen, joka sanoi suoraan, ettei hän häpeä koskaan, hän ei tunne tätä tunnetta.
Ihminen todellakin häpeää eniten varmaan juuri ”huonouttaan” - esim. köyhyyttään, tyhmyyttään, rumuuttaan, ujouttaan, pelkuruuttaan, vanhempiaan, sukuaan, puolisoaan…
PoistaSitä olisi kyllä syytä hävetä, ettei osaa hävetä.
Onhan se mielenkiintoista, ettei ihminen ole sisäistänyt yhdenvertaisuuttaan, tasa-arvoaan, ainutkertaisuuttaan lajitovereidensa kanssa, vaan häpeää asioita, jotka eivät ole itsensä aiheuttamia.
PoistaElossapysymisen vietistäkö lienee kilpailuvietti peräisin, se että pitää olla tietynlainen ollakseen hyväksytty niin ulkoisesti kuin sisäisesti?
Myös kulttuurit sanelevat kulloistenkin ihmisten hyväksyttävän mallin.
Nyt naisten ihanteena on olla Kardadhianin naisten kaltainen. Menestynyt bisneksessä, hyvä jos on samalla korkeakoulutettu. Keho pitää olla tietyn mallin mukaan kirurgien parantelema. Kaikenlaiset lisäkkeet, hius, kynnet, ihopiirrokset ja lävistykset kuuluvat ihannenaisen ominaisuuksiin. Sieluntila ja sisäinen persoona jää ulkoisen prototyypin tavoittelussa toisarvoiseksi.
Hämmädtyttää aina vaan, ett esin nyt olympialaisten pariluistelussa naiset ovat usein esityksissä lähes alasti, mutta miehet eivät paljasta ihoan kuten daamit. Miksi?
Siksikö, että naisen paljas iho on viehättävämpi ja kauniimpi katsella vai siksikö, että seksismin alttarille pyrky on naisen perimmäinen luonto?
( Aivan paljasta nahkaa ei luistelijoiden pyllypuolet yms. olle, vaan ihonvärinen trikoo peittää nahkan. :)
Minua hämmästytti eilen samankaltainen asia, kun katselin puolalaista Netflix-sarjaa. Siinä pääosan esittäjä, nuori muistinsa menettänyt tyttö, esiintyi yhdessä kohtauksessa alusvaatteisillaan. Hänellä oli alushousut, joista ”puuttui” kangas pakaroiden alaosan päältä, eli puoli pakaraa oli paljaana ja housun reuna kaartui ylöspäin. Ne eivät olleet siis stringit, naruviritykset, vaan ihan housut, vajaat sellaiset minun järkeni mukaan. Tämänkaltaisia perspaljastuksia on mielestäni alkanut näkyä mm. naisurheilijoiden kesäkisoissa jo parina vuonna. Edistääkö se jotenkin ilmanvastusenergiaa?
PoistaToinen asia ovat nakumekot, jotka ovat läpinäkyviä. Jokuset kaunottaret ulkomailla näyttävät reippaasti kaiken karvattomaksi ajellun pintansa. Olipa iltapäivälehdessä yhden suomalaisnaisenkin nakumekkokuva Venla-gaalasta, jos oikein vilkaisin. Tämä viritys ei kyllä paljastanut perimmäisiä suloja, kunhan vihjaili, että täältä löytyy.
Niin varmaan häpeääkin, useimmin konkreettisia asioita - viittaan Tapsan kommenttiin. Ihminen on zoon politikon, sosiaalinen, poliittinen eläin, joka väkisinkin vertaa itseään muihin. Tästä kuviosta syntyy helposti huonommuuden tunteita, koska meillä kaikilla on kai taipumus ylentää muita, tai ainakin täydentää heidän kuvaansa jollakin tavalla isommaksi kuin he ovat. Mikäli emme ole narsisteja.
PoistaVielä yksi huomio tuosta edellisestä kommentista. Nimittäin. Kysymys kuuluu: miksi suomalaiset niin usein alentavat itseään ja maataan suhteessa muihin maihin? Pidämme aina muita parempana, joten emme ole kovinkaan narsistinen kansa. Kansanluonteemme, jos sellaisesta voi jollakin tapaa puhua, on kovin kompleksinen ja itseä mitätöivä.
PoistaSiksi ehkä haluamme niin kovasti voittaa edes euroviisut ja olympialaisissa kultamitalin.
Kauppareissu tehty. Kiireessä tuhrasin edellisen kommenttini ja näiden nykynaisten esimerkkinä toimivien sisarusten sukunimikin olen kirjoittanut väärin.
PoistaJa nyt tuli sisko käymään, joten aiheesta lisää myöhemmin. :)
Iineksen kysymykseen minulla on vakiovastaus: syrjäkyläkompleksi.
PoistaOlemme maailmalla kuin peräkyläläiset kaupungissa.
Iines, hyvä kysymys, miksi alennamme itsemme muihin kansallisuuksiin ja maihin verraten.
VastaaPoistaKöyhyyttä ja tietämättömyyttä, koulutuksen puutetta on toki aikanaan maassamme ollut. Niin on ollut muinoin muuallakin.
Nykyisin osata arvostaa sitä, miten nopeaa meillä yhteiskunnan kehitys on ollut. Esivanhempamme ovat olleet ahkeria ja oppivaisia sekä luoneet työllään hyvinvointivaltion.
Nöyryys, kuuliaisuus ja vaatimattomuus ovat olleet uskontoon nojaavassa yhteiskunnassa arvostettavia luonteenpiirteitä.
Nykyisin alkaa itsekkyys voittaa - anteeksi, että olen olemassa - menttaliteetin. Kaikki eivät silti osaa arvostaa terveellä tavalla historiaamme ja kehitystämme metsäläisistä koulusivistyneeksi kansaksi.
Poliittisilla päättäjillä alkaa olla jo ylimitoitettuakin itsetuntoa maailman suurissa pöydissä.
Poista- Vieraat ensin, sanoi Kari Suomalainenkin. Mitähän Kari sanoisi nykyisestä etnonationalismiksi nimitetystä kotimaan arvostamisesta?
Meillä on aivan tosissaan ehdotettu jopa suomen kielen hylkäämistä ja korvaamista englannin kielellä. Tai englannin ottamista yhdeksi virallisista kielistämme.
Me syömme trendikkäitä ulkomailta tuotuja goya-marjoja, vaikka metsiin jää poimimatta vielä ravinteikkaampia mustikoita, puolukoita, karpaloita ja lakkoja. Eikä missään mansikka ole yhtä makea kuin Suomen pitkässä valossa kasvaneet marjat. Tämän on varmaan moni hollantilaisia ja espanjalaisia tuontimansikoita ostanut maistanut - ne ovat lähes mauttomia. Suomalaiset sienet hakkaavat mennen tullen ulkomaiset herkkusienet maullaan, samaten suomalainen silakka tai muikku on lohen tai siian veroinen arvokala. Vaan tuontikalaa me ostamme, jokapaikan norjanlohi ohittaa kotimaiset ahvenetkin.
Miksi suomalaiset eivät ole ylpeitä mistään omastaan? Tytti Tuppurainen sen sanoi: Suomi ensin -ajattelu on vahingollista.
En minäkään tykkää äärifanaattisesta isänmaallisuudesta, mutta totta kai pitää arvostaa esivanhempiensa raadantaa, omia erityisiä juuriaan, kulttuuriaan ja äidinkieltään. Menneisyyttä, historian tapahtumia emme voi mennä jälkikäteen korjaamaan.
PoistaOlisi myös hyvä muistaa, että nykyihmisessä on edelleen löydettävissä, jäljellä ensimmäisten ihmisolentojen dna:aata.
Myös se, että avaruudessta katsottuna, ihmisten jakamat valtioiden rajat eivät erotu.
Millaista ensimmäisten ihmisolentojen olikaan vaeltaa vielä ilman lakien ja omistusoikeuksien rajaamattomalla planeetalla.
Eikö fanaattisuus olekin aina asian kapeuttamista, oli kyse sitten uskonnosta, isänmallisuudesta, poliittisesta suunnasta? Se on pois siitä aatteesta itsestään, koska se sulkee ovat muulta maailmalta ja pysähtymällä estää kehittymisen.
PoistaAjattelen melko lailla niin kuin Pentti Saarikoski on asian ilmaissut: ”Suomen kieli on minulle ikkuna ja talo, minä asun tässä kielessä. Se on minun ihoni."
Kieleen kuuluu muutakin. Maan menneisyys ja sen historia ja juuret on konteksti, joka on minua ja jota ei voi irrottaa, vaikka muuttaisin maailman toiselle laidalle.
Suomenkielen puolustuksen jotkut henkilöt, kuten viimeksi Janne Saarikivi ja Teemu Keskisarja aika ajoin nostavat esille. Mutta mitään ei käytännössä tapahdu. Yksi ideahan olisi painattaa iskulause tarroja joita liimata Englanninkielisten tekstien päälle.
PoistaKiinnostavaa olisi tietää, miten opettajat suhtautuvat nykyään oppilaiden käyttämään englishittiin. Tarkoitan tällä englishitillä sellaista puhetta tai kirjoitusta, jossa suomenkielisissä virkkeissä on osa englannin kielellä, eli kyseessä on sekakieli.
PoistaOn ymmärrettävää, että sekakielistä englishittiä esiintyy nuorten puheessa, mutta esiintyykö ilmiö myös kirjoituksissa niin, että kielen taju hämärtyy eikä nuori osaa enää kirjoittaa kokonaista virkettä oikein? Onhan jo lukutaidossakin puutteita, kun yhä enemmän on nuoria, jotka eivät eläissään ole lukeneet kokonaista kirjaa.
Kun nykyään Kielitoimistokin on höllännyt kielen ohjaustaan, niin pelkään, että opettajatkaan eivät enää uskalla vaatia oppilailta hyvää äidinkielen taitoa.
Ilmeisesti vieläkin pidetään " hienompana " käyttää liikkeiden, yritysten yms. nimissä englannin ja Amerikan englannin sanoja.
PoistaToki globalisaatio, tiedonkulun nopeutuminen ja massojen matkustusinto kotimaan ulkopuolelle vaikuttaa kieliinkin.
Eipä monikaan osaa ihmetellä ja ihastella sitä, että muinaiset esivanhempamme ovat kehittäneet tietylle alueelle oman kielen, kuten omamme. Aivan kaikkia sanoja eivät muinaiset sukulaisemme ole kieleemme keksineet, joten olemme omaksuneet ja lainanneet aina myös sanoja muista kielistä.
Luovuttaa oma kieli pois, muka paremman tilalle.
Juureton ihminen kai siihen lopullisesti pystyy?
Nuorisokielestä tulee mieleen stadin slangi, se vanhempi. Siinä oli kai suomen höysteinä ruotsia ja venäjää, ei vielä englantia.
PoistaNykyään enkku tunkee joka rakoon ja se on minusta kenkkua. Vai mitä friidut?
Lainasanojahan on aina tullut kieleen, ja se onkin yksi kielen uudistumiskeinoista.
PoistaTämä nykyinen nuorten englishitti on luonteeltaan erilaista, sillä siinä käsittääkseni korvataan myös rakenteita, joiltain osin. Osa virkkeestä sanotaan englanniksi, ei siis vain yksittäistä sanaa. Siksi siitä on käytetty termiä "sekakieli". Takana voi olla sekin, että nuori ei tiedä käyttämänsä englannin kielen ilmaisun suomenkielistä vastinetta.
Hybridikieli tai sekakieli on siis kieli, joka on osoitettavasti muodostunut kahden tai useamman kielen pohjalta. Tämä finglish - englishit, miten haluatte, on tietysti pesiytynyt somesta nuorten kieleen. Osa nuorista sanoo jopa ajattelevansa välillä englanniksi.
PoistaIlmiöhän on sekä hauska että huolestuttava. Huolestuttava etenkin Pisa-tulosten ja monenlaisen saadun palautteen vuoksi. On selvää, että luku- ja kirjoitustaito ovat heikentyneet merkittävästi, ja tällainen sekakielisyys ei ainakaan paranna nuorten osaamista. Päinvastoin.
Nuoret ovat eräässäkin HS:ien artikkelissa sitä mieltä, että he eivät tarvitse koulujen kielioppipohjaista englannin opetusta, koska he pärjäävät jo englanniksi somessa ja kaverien kanssa.. Hm, mitähän tästä pitäisi ajatella?
Tapsanperän sekakielilautakunnan kielipuoli kannanotto kielemme muutokseen:
PoistaKieli muuttuu
turha siit on suuttuu
ja siihen juuttuu
van jos järkee puuttuu
sit voi soittaa luuttuu
tuutata vaan tuut tuut tuuttuu tuu
ja vielä kerran tuuuuuu……
… (ai mihin?)
Luutut hiiteen,
Poistamä lasken viiteen
ennen kuin tuomionkello soi
ja englishittaaja huutaa oh boy,
jos se haluu tulla niin fine
oon aika free all day,
ok toi niinku make sense
menee aika deepiks tää case.
Kielet muuttuvat, eipä mahda mitään. Ties mitä kieltä näillä planeetan kohdilla puhutaan 1000 vuoden päästä vai puhutaanko mitään.
VastaaPoistaRobotit tanssivat jo Kiinassa ja ihmisen aivosoluja yhdistetään tekoälyyn.
Toisaalta lohduttaa ja tuntuu kotoisalta nähdä, mistä aiheista vierailijat blogissani kiinnostuvat. Ykkönen on aiheet, jotka liittyvät ruokaan, eritoten leivonnaisiin.
Maalaisjärki on vielä voimissaan. Tavallinen, reaali arki päihittää mennen tullen filosofiset höpinät.
Pitäsköhän vielä ladata ruualaitto ja kodinhoito-blogi?
Katderoobi- ja kauneudenhoitoblogi vois sekin herättää enempi kiinnostusta kuin huuhaarunous. :)
Noora, Onlyfansit kehiin, niin johan vilkastuu. Mummotunneli voisi olla kiva nimi meille kaikille hieman yli nelikymppisille naisihmisille.
PoistaJep. Jos alkaisi esitellä sormiaan ja varpaitaan, korviaan vaikka tai paikkoja joita ei yleensä esitellä ja paljastelulla alleviivata.
Poista: )))
Vasta äskettäin kirjauduin blogit.fi- sivustolle ja sieltä ilmeisesti ovat löytäneet järki-ihmiset katsomaan blogiini.
VastaaPoistaKommentteja ei sentään ole tullut kuin yksi uudelta vierailijalta.
Paljon on blogit.fi:ssä kulttuuri-otsikon alla blogeja, joissa kerrotaan luetuista kirjoista.
Joskus kadehdin ihmisiä, joille elämä on keskittynyt pääasiassa arkisiin asioihin, ilman sielullisia ja psykologisia pähkäilyjä olenassaolosta.
Luulisi, että on helppoa kun ei haaskaa aikaansa liikaan ajatteluun, vaan toimii arkisten asioiden virran mukana.
Huviksi riittää tv-sarjat, mm. Salkkarit, ja se englantilainen, (en muista nimeä) ynnä muut, ilman turhia mukavuusalueiden ylityksiä.
Ihana uutinen oli, kun vanha naapuri kertoi lukevansa ja keräävänsä ( yksikö puuttui) kaikki Laila Hietamiehen kirjat.
Olenkohan yhden kirjan ko. kirjailijalta lukenut. On ilahduttavaa, että ihmiset löytävät lukemisharrastuksen vielä vanhoilla päivillään.
Leea Klemola ja toinen näyttelijä lynttäsivät Rämön Hilduri-kirjat ja sarjan lauantaisin lähetettävässä tv:n matkakilpailussa: Hengaillaan. Sittemmin ovat pyydelleet väheksymistään anteeksi.
Minulle kävi niin, että aamulla vaimo kysäisi ohimennen, että nyt olisi yksi lippu Hildur-näytelmään vapaana, että lähdetkö eli otanko?
PoistaIhan ajatuksissani lehteä lukiessa vastasin, että joo ota pois… Sitten vartin päästä heräsin kysymään, että mikä se näytelmä olikaan… ai, se dekkari-sarja… voiko vielä perua…?
Ei voinut, joten lähdettävähän se on. Kai sen kärsii, vaikkei nämä rikosjutut kiinnosta tippaakaan.
Aloitin television Hildur-sarjan seuraamisen, mutta niin vain jäi kahteen ensimmäiseen osaan. Enkä osaa sanoa, miksi ne kirjat ovat niin suosittuja ja kirjailijaa on haastateltu siellä sun täällä. Jokin siinä sarjassa täytyy olla, joka vetää lukijoita ja katsojia. Voisiko olla jotain samaa kuin vaikka Laila Hietamies-Hirvisaaren teoksissa? Yleisö tykkää, kriitikot eivät.
PoistaKenties Rämön kirjoissa on kerronnassa ja kielenkäytössä se jokin. Yritin taas katsoa kolmannen osan tv-sarjasta, mutta en vieläkään päässyt " oikeaan " moodiin.
PoistaMeillähän nämä kriitikoiden hutityrmäykset ovat suorastaan kansallinen geneettinen ominaisuus, alkaen ensimmäisen suomenkielisen romaanin lynkkauksesta.
PoistaAika äkkiä se kuitenkin nostettiin kansankunnan kaapin päälle ja siellä se on pysynyt. Lynkkaajan saama torvelon leima on myös pysynyt, ehkä hieman harmittavastikin, sillä Ahlqvist oli köyhistä oloista noussut muuten pätevä mies.
Onkohan muissa maissa vastaavaa ilmiötä? Vai onkohan tämä vain tällaisten pienten syrjäisten vähäväkisten kansojen kohtalo?
Ruotsalaisilla ei kokemusteni mukaan esiinny vastaavaa ilmiötä. Ruotsi onkin entinen suurvalta.
Kaarina Hazard oli Klemolan kanssa.
VastaaPoistaKirjojahan saa kritisoida ja arvioida. Hyvä kritiikki on itsessäänkin kirjallisuutta.
VastaaPoistaOn kuitenkin taiteilijoilta aika moukkamaista väheksyä ja ivata julkisesti toisen menestyneen kirjailijan töitä, niin kuin nämä naiset tekivät. Asettuivat toisen kirjailijan yläpuolelle. Hazard on ennenkin kunnostautunut ilkeillä henkilöarvioinneillaan, kohteena Toni Halme. - Ai niin, hän taisi olla tyhmä persu, joten häntä saa pilkata, etenkin kun on itse fiksu kulttuuri-ihminen.
Katsoin uteliaisuuttani Areenasta sen kohdan ohjelmasta, josta nyt oli puhe. Aika alussa nauhoitusta. - Vaan anteeksipyynnöllähän tästäkin selvittiin.
Mutta miksi he pyysivät anteeksi? Käskikö kustantaja?
PoistaKriitikotkin iskevät joskus harhaan. Legendaarisin huti meillä lienee Toini Havun murskakritiikki Hesarissa Tuntemattomasta sotilaasta 1956.
Pienempi paha oli kirja- ja kulttuuriväen yleinen ylenkatse rakennusmestari Päätalon hoippuroinneista kirjallisuuden telineillä.
Hieman päinvastainen tapaus puolestaan oli Hans Selon tapaus. Olin ajan hermolla ja luin Diivan tuoreeltaan. En muista siitä muuta kuin omituisen kielen.
Tapauksestahan nousi kova kohu. Ohjelman katsojat suuttuivat Hazardin ja Klemolan ivasta ja tuomitsivat heidän käytöksensä täysin. Satu Rämökin pahoitti mielensä. Hazard ja Klemola saivat täyslaidallisen haukkumisia niskaansa eri keskusteluissa, joten anteeksipyyntö oli tietysti aiheellinen. Kritisoida voi, mutta naiset eivät kritisoineet, vaan ivasivat lukematta teoksia.
PoistaOlihan naisten suhtautuminen Rämön kirjoihin ja sarjaan tosi ylimielistä ja vihjailevaa.
PoistaKyllä, se oli nimenomaan ylimielistä elitismiä. Hazardin röyhkeyttä en enää ihmetellyt, hän on osoittanut luonteensa jo aiemmin, mutta Lea Klemolan leuhka naureskelu oli minulle suuri pettymys, koska olen ihaillut hänen roolitöitään suuresti. Elokuvan Neitoperho Mieleltään sairas Eevi oli unohtumaton, syvä elämys. Miten tuommoisen huikean eläytymisen osaaja voikin toisaalla olla mulkkumainen naureskelija?
PoistaVaan riemuitsin uutisesta, kun huumausainefriikit saivat kielteisen äänivyöryn kannapiksen vapautusyritykselleen. Kunnioitettavaa, että eduskunnassa on vielä suurimmalla osalla edustajista tässä asiassa järkeä päässä.
VastaaPoistaVoi arvata, mitkä poliittiset yms. porukat ovat ruohonpolttajien suosijoita.
Eduskunta siis hylkäsi kansalaisaloitteen kannabiksen laillistamisesta äänin 145–18, varsin selvin äänin. Laillistamisen puolesta olivat vain vihreät ja vasemmistoliitto, mutta heistäkin usea näytti olleen pois äänestyksestä, kun vilkaisin Ylen sivuja.
PoistaKannabiksen lääkekäyttö on käsittääkseni varsin hyödyllistä joillekin suuresta kroonisesta kivusta kärsiville potilaille. Sehän on hyvä, että on jokin lääke, joka on lukemani mukaan tehokas, vailla sivuvaikutuksia tarkasti säädellyssä lääkekäytössä. Luotan suomalaisiin lääkäreihin. Ei kannabista määrätä, jos perinteiset kipulääkkeet auttavat.
Toisaalta olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon populastamme on jo lääkärien määräämien lääkkeiden huumaamia, esim: mieliala- kipu-adhd-lääkeriippuvaisia?
VastaaPoistaEi ihme, jos uupumus työssä lisääntyy aivotoimintoja muuttavilla ja hämärtävillä kemikaaleilla.
Yli 600 000 käyttää masennuslääkkeitä. N. 8 - 9 % käyttää kipulääkkeitä joka päivä, opiaattejakin n 7%. Kaikissa trendi on kasvava.
VastaaPoistaAdhd- lääkityksiä sai v 2023
46 500 lasta ja nuorta.
Monen adhd- yms. diagnosoidun ja lääkityn lapsen tulevaisuus herättää monia kysymyksiä.
Kuka vastaa, miten heidän käy tulevaisuudessa? Harva meduisiini parantaa, ne vain poistavat laimentavat oireita. Kuinka paljon nuo käyttäjäluvut ovat lisääntyneet ja lisääntyvät edelleen, kun aikuisillekin näitä addiktoivia aineita höylisti määrätään.
Miten käy, jos ihmiset joutuisivat kohtaamaan todellisia vastoinkäymisiä elämässään. Todellista nälkää, kylmyyttä, pommisuojiin pakenemisia, amnusten osumia repien jäseniä, tappavia epidemioita...?
Oletin, että ylläolevat luvut olisivat suurempia. Kenties ne ovatkin, koska goolen tiedot eivät ole välttämättä ajantasaisia
VastaaPoistaTämä yli 600 000 masennuslääkkeiden käyttäjää on kyllä kaamean iso määrä.
PoistaPitääkö niihin olla resepti, varmaankin. Vaikea tajuta, että miljoona suomalaista menee valittamaan lääkärille, että masentaa niin pirusti, saisiko pillerin?
Vai määräävätkö lääkärit niitä varmuuden vuoksi ihan tuosta vaan, jos potilas näyttää kärsivältä?
Minkä nimisiä ne pillerit ovat? Meinaan, ettei vaan minullekin ole sellaisia määrätty, kun olo on aina niin hilpeä?
Lähes miljoona aikuista.. Määrä on huikea, vaikka ajattelee sitä, että Suomen väkiluvusta 80 prosenttia on aikuisia ja 20 lapsia, alle 18-vuotiaita.
PoistaTai voihan se toisaalta olla niin, että osa tuosta määrästä on lapsia, esimerkiksi masentuneita murrosikäisiä, joille voidaan määrätä lääkitys.
Ilmeisesti monet käyvät työssä lääkityksen avulla.
PoistaTapsan kysymiä lääkkeiden nimiä en tiedä. Tuskinpa ne lisää hilpeyttä.
Tuo hämmästyttää vielä enemmän kuin määrä - eli moni tarvitsee lääkitystä pystyäkseen käymään töissä?
PoistaLuulisi asian olevan päinvastoin.