Kolmosen aamun Pöllöraadissa keskusteltiin mm. vapun sinimustamarssilla tapahtuneesta äkillisestä väkivallasta. Keskustelijat, Timo Haapala, Katleena Kortesuo, Antonia Berg totesivat, että kaikkihan ovat toki tuominneet kyseisen väkivallan, mutta sitten tuotiin myös ilmi, että on olemassa myös ajatus siitä, että uhri ”sai mitä kerjäsi”. Tämä ajatus esitettiin siis muiden sanomana, kuultuna ajatuksena, mutta sitä ei käsitelty ja se tuli siis täten lähinnä vain mainituksi. Tässä tuli jälleen kerran miettineeksi, vallitseeko meillä jonkinasteinen orwellilaishenkinen ilmapiiri, jossa vain yhdensuuntaiset ajatukset ovat yleisesti sallittuja. Ei sovi sanoa perimmäisiä epäilyjä ja mielipiteitä ääneen.
Eräässä eilisessä mediassa oli artikkeli tästä Tytin tapauksesta. Juttu oli somistettu tämän potkaisun uhrin kasvokuvilla, seitsemän lähikuvaa mustasta silmästä, ja sen asteittaisittaisesta lievästä vihertymisestä parin päivän kuluttua. Seitsemän mustaa silmää. Yksikin olisi minulle riittänyt, vaikka se vihertävä. Se kertoo siitä, että kyllä tästä selvitään.
Kuvatarjonnan äärellä tulee miettineeksi uhrin käsitettä. Jotenkin minulle käsite ”uhri” avautuu viattomuuden kautta. Sille en sitten taas mitään voi, etten osaa pitää tätä kyseistä natsit vittuun -kyltillä varustutunutta ihmistä sataprosenttisen viattomana, siis vain uhrina. Hänhän syöksyi oma-aloitteisesti häiriköimään luvan saanutta kulkuetta typerine kyltteineen. En minä pidä pippurisuihkeen tietoisesti valinneita elokapinalaisikaan viattomina poliisin uhreina. Onko provosoija oikeasti viaton uhri? Mitä on uhrius? Mitä on syyllisyys?
(Kuva yllä linkatusta artikkelista, IL)
Totta kai perussuomalaisia äänestävät saavat potkia ihmisiä päähän, jos aivovcahinkoja tulee se vain on vassareille hyväksi. Aivan inhimillinen tapaus tämä.
VastaaPoistaNiinkö ajattelet, arvoisa trolli?
PoistaTässä ei nyt ole kyse siitä, että joku hyväksyisi väkivallan. Eikö ole itsestäänselvyys, että kaikki tuomitsevat sen. From the river to the sea?
Jättäkäämme moraaliposeeraus siis tällä kertaa sikseen, sillä sitä on nyt ilma sakeanaan. Koetetaan signaloinnin sijaan miettiä itse tapahtuman syvintä olemusta, uhrin viattomuuden astetta ja syyllisyyden käsitettä.
Etten sanois, että tyhmänrohkeaa toimintaa molemmilta osapuolilta. Kansantajuisesti ajateltuna molemmat osapuolet ovat sekä syyllisiä, että uhreja. Tuskin se kuitenkaan oikeudessa näin menee. Siellähän juttu taitaa mennä niin, että nuoret naiset ovat uhreja. Miksi ovat näin toimineet, siinäpä kysymys. Ja miksi toiset käyttivät noin karmeaa väkivaltaa, josta olisi voinut olla hyvinkin pahat seuraukset naisille. Elämä voi tosiaan olla vaarallista.
VastaaPoistaVäkivalta on näkyvintä vääryyttä. On päivänselvää, että siitä tulee antaa rangaistus. Ja on vielä selvempää kuin päivänselvä, että tyttö nähdään viattomana uhrina, jonka väkivaltainen miesjoukko rusikoi alleen.
PoistaHuutaisin minäkin nyt huutavan kuoron mukana, jos tässä ei olisi niin mustaa tahraa uhrin viattomuudessa. Uhri oli itsekin aktiivinen toimija, joka ryntäsi natsit vittuun -kyltteineen häiriköimään luvan saanutta kulkuetta. Miksi hän ei tyytynyt olemaan paikallaan kylttinsä kanssa?
Sinimustalla kulkueella on lupa ajatella tyhmästi ja väärin, lain mukaan, sananvapauden nimissä.
Olen eri mieltä kulkueen kanssa, mutta puolustan kuolemaani saakka heidän oikeuttaan sanoa mielipiteensä ääneen. Tytti halusi tuhota tämän oikeuden. Hän koetti kävellä tämän oikeuden yli ja siksi hän ei ole vain viaton uhri.
Freudilaisittain uhrorooliin samaistuminen on voimaannuttavinta mitä alitajunta voi yksilölle tarjota.
VastaaPoistaSelityskään ei ole niin vaikea, etteikö normaalilla itseanalyyttisella taipumuksella sitä voisi ymmärtää. Kyseessähän on niin yleisnhimillinen psyykenmekanismi, ettei siltä kukaan ole kehityksessään voinut välttyä.
Olemme kaikki syntymämme jälkeen vain vaikutusten ja vaikutelmien vastaanottajia, siis "objektin", "kohteen", ja äärimerkityksessä nimenomaan "uhrin" roolissa, ja jokaisen meistä mielen pohjalle syntyy ensin meitä hoivaavan ihmisen hahmo, siis "Sinä", ja vasta vuosia myöhemmin varsinaisesti muodostuu se kokemuksellinen fokus tai raami, jota sanomme "Minäksi".
Tästä meille lajityypillisestä yleisen ihmisidentiteetin ja minäidentiteetin marssijärjestyksestä suoraan seuraa, että läpi elämämme elämme kaikki ikään kuin toinen toisemme sielussa, ja kaiken, minkä teemme toisillemme, sen teemme myös itsellemme, itsessämme. Tämä "kultaisen säännön" moraali on todellakin, ihan tutkitustikin, yleisinhimillinen, niin paljon kuin eri uskonnot ja ideologiat ovatkin ihmisen historian mittaan sitä yrittäneet yksityisomaisuudekseen omia.
Kun ihmismieli kriisiytyy, se pelkää ja haluaa paeta, ja taantuu -- ja turvallisimmat pakopaikat ovat niitä kaikkiallisuuden ja kaikkivaltaisuuden tuntoja, jotka psyykemme pohjalla ovat varhaisimmasta lapsuudestamme tallella. Siksi uhrorooliin samaistuminen kytkeytyy niin yleisesti identiteetin kriisiytymiseen -- ihmisen historiassa aikalailla kaikkiin uskontoihin liittyy jopa ritualisoituneita muotoja uhriajattelusta.
Pohjimmiltaan uhriajattelusta näissäkin mielestäni aika naurettavissa ja merkityksettömissä nykypäivän näytelmissä on kyse. Elämme länsimaailmassa kulttuurisen narsismin aikoja, ja samat aikalaiset, jotka kaipaavat kokemuksellisia efektejä, ovat myös juuri niitä jotka elävät arkipäiväänsäkin aika syvällä uhrisamaistumisen antamissa "nautinnoissa". -- Emme saa sulkea silmiämme emmekä korviamme siltä, että makeantuskaiset viisut ovat aikamme sävel -- sielun kipu koetaan lauluissa samaistuttavana ja jopa syvällisenä.
Itseäni kovasti harmittaa, että Eino Leinon runoja on pilattu esittämällä niitä tuskaisen narsismin sävyillä -- Eino Leino oli toki suomalaisten elämäntuntojen tulkki, mutta hän ei ollut narsisti. Hänen identiteettinsä löytyivät maailmankirjallisuudesta.