Kotiharjun päällä kukkii

EU:n instanssi, jokin niistä,  on hiljattain julkaissut tutkimustuloksen. Se on vakava uhka Suomen maineelle, sillä kuviota tuijottamalla selviää se, että Suomi on varsin korkealla tällä kauhealla listalla, ennen Ruotsia.

Toimittajat ovatkin kiirehtineet tulkitsemaan tilastoa rahvaalle. Suomi on hirveän rasistinen maa. Täällä asuu sisäsiittoinen, kotoaan korkeintaan vastapäiseen metsänreunaan tai kerrostalon seinään katsova umpimielinen ja torjuva kansa.

Tämän päivän lehdessä muuan Kukkamaan Vesku, SPR:stä, peräänkuuluttaa tässä rasismiasiassa reipasta yrittämistä. Kun oikein silmiin katsotaan, niin kyllä se auttaa. Vihan ja kyräilyn ilmapiiri voidaan muuttaa moninaisuutta arvostavaksi. Kun se moninaisuus auttaa yrityksiäkin, tuo paljon uutta pääomaa menetelmiin ja osaamiseen, kirjoittaa Vesku. Hänhän sen tietää. Viittaan myös Riku Rantalan upeaan moninaisuutta edistävään kaarnaveneprojektiin. Uudet rahat on anottu, ja taidettu Rantala-Milonoff-kombolle myöntää, lähes 200 000 euroa.

Toivossa on siis hyvä elää. Sitä muututaan vielä hyviksi, akkunat Eurooppaan avaaviksi maailmankansalaisiksi. Globaalius, yeah, junttius, oh no. Syrjinnälle ja rasismille ehdoton no no.

Vaan vakavoitukaamme lopuksi! Sanokaapas,  mitä minä teen henkilökohtaiselle rasismilleni ja syrjintähalulleni, joka kumpuaa  sisältäni mustana myrkkynä ehtymättä ollenkaan, vaikka kuinka koetan hillitä itseäni ja katsoa silmiin ja suvaita ja olla hyvä? En onnistu ja sillä hyvä. Nimittäin suvaintahalustani huolimatta näen punaista, kun mietin muslimikulttuurin ihmisarvokäsitystä, jonka mukaan nainen on  arvoton kuin kulunut aamutohveli. 

Unohdanko siis naisen orjuutuksen, sukupuolielinten silpomisen? Unohdanko sen, että naisilta on kielletty kulkea tukka vapaana hulmuten, kielletty kulkemasta sääret paljaina kauniissa kengissä, saatika upeissa korkokengissä?  Unohdanko sen, että naiset on tuupattu piiloon keittiöön ja moskeijoitten takaosatiloihin? Unohdanko sen, että mies syö ennen lapsia, ja lapsi, jos mieheltä jää? Unohdanko senkin, että nainen luulee tämän kaiken olevan hänen oma valintansa? Olen umpikujassa Veskun kanssa. Halua on, mutta kyky puuttuu.

Pääasioita

Jos suurennatte yllä olevan kuvan, huomaatte ehkä kuvassa olevan pään. Se on hieman kumarassa ja kulkee Valtatie kakkosta pitkin. Miehen selän takana on Helsinki ja otsan edessä Pori, oikean korvan puolella istuu Iines kirpputorin parkissa ja on juuri lähdössä liikkeelle.

Vaan tapahtuma edessä olevalla valtatiellä kiinnittää Iineksen huomion. Mies kulkee räntäsateessa tien  vasenta reunaa  eteenpäin. Edessä ei ole mitään, eikä takana, ei ainoatakaan rakennusta, ei kauppaa, ei omakotitaloa,  on vain tyhjää tienpintaa hehtaaristen peltojen keskellä. 

Mihin mies voi olla matkalla pimenevässä päivässä, märässä viimassa ilman käsineitä, ohut hupputakki verhonaan. Iines ei kuitenkaan tartu hätäpuhelimeen, vaan kameraan, johon asettaa pitkän putken. Mistä hän voi tietää, onko miehellä hätä. Ehkä se selviää zoomaamalla.

Yhtäkkiä mies laskeutuu ojan pohjalle tai reunalle, ja alkaa kulkea niin, että vain pää näkyy, etenee hitaasti kumarassa. Autoja tulee ja menee, ja välillä pää näkyy auton alapohjan ja maantien välisestä rakosesta hämärässä satakuntalaisessa maisemassa, jonka läpi autot pyyhältävät pysähtymättä.

Siinä kohden kun mies kääntyy ja alkaakin kulkea takaviistoon syvemmälle peltoa, Iines luopuu parista teoriastaan. Mies ei ole autojen heittämää kuraa paossa ojan pohjalla. Mies ei etsi tien reunaan pudonnuttta kännykkäänsä.  Mies on Erikoinen persoona ja sillä hyvä. Vai mitä arvelette. Miksi mies kulkee räntäsateessa valtatiellä ja kääntyy sitten ojan pohjan kautta kulkemaan pellolla ja lopulta häviää ja katoaa maisemasta?

Iines päättää kuitenkin vielä koukata Valtatien kakkosen yli Loimaan suuntaan ja katsoa, minne mies pellolta kulkee. Jos hän vaikka yhyttäisi miehen risteävällä tiellä ja voisi kysyä, tarvitseeko mies apua, tai, häpeä sanoa, voisi ottaa salakuvan, joka selvittäisi miehen arvoituksen. Vaan kun Iines pääsee tielle, joka kuvassa kulkee lähimmän koivikon edestä, miestä ei näy missään. Iines on ajaa ojaan katsellessaan hämmästyneenä ympäriinsä. Mies on kadonnut.

Näin päättyi mystinen tarina Erikoisesta miehestä. Minä tosiaan olin ajaa ojaan, kun käänsin päätäni pellon suuntaan enkä nähnyt ketään missään. Vaan näettehän tekin noissa kuvissa sen miehen, vai ettekö muka näe? Aivan aluksi näin koko miehen ennen kuin hän laskeutui alas tieltä.

Lopuksi takaisin maanpinnalle, muihin pääasioihin! Tiesittekö, että kun etusormenpäällä operoimalla kopioin tabletin, läppärin tai kännykän näytöltä katkelman tekstiä siirtääkseni sen toiseen paikkaan, niin nostan sormen koholle, jottei teksti  tipahtaisi. Vasta kun keskisormella naputellen tulen kohtaan, johon haluan siirtää katkelman, lasken koholla olevan sormen alas ja pudotan tekstin uuteen paikkaansa. Sormi vapautuu taakastaan.

(Valokuvat Iines 7.12.2017)

Rauhaa 100-vuotisitsenäisyyspäivänä!

Minä pidän poliisista. Ja poliisin hevosista. Poliisi on ystävä. Jos katsoo yhdenkin jakson poliisin työstä kertovista tositelevisiosarjoista, näkee, miten pieteetillä poliisi puhuttelee laitapuolen kulkijoita, juoppoja, rikollisia, alamaailman väkeä. Jokainen on poliisin hyvä asiakas.

Niinpä en edes halua ymmärtää sitä, että jokuset vihaavat poliisia, ja tarkoitan poliisilla tässä koko instanssia, virkavaltaa, en yksittäistä henkilöä. Kaikkein vähiten ymmärrän poliisin hevosten haavoille hakkaamista, kuten vuoden 2013 itsenäisyyspäivän suurkahakassa tapahtui.

Poliisilla on nykyisessä polarisoituneessa, kuten kansainvälisesti sanotaan, yhteiskunnassa vaikeaa. Hän saa iskuja joka puolelta. Suvakit haukkuvat poliisia klanipäitten, ja klanipäät suvakkien suojelijaksi. Ja väliin asiakkaat uhkaavat, jopa henkeä. Onpa poliiseja kuollut työtehtävissäkin, lukuisia, asiakkaiden toimesta.

Nyt poliisia haukutaan aivan erityisen kauheasti. Kun on ajettu viattomat lapset ja lempeät alpakat pois torilta fasistinatsien tieltä. Tästä koko yhteiskunta on syvästi järkyksissä: Miksei poliisi aja nyt vain natseja pois, kun kerran lapset ja alpakat? Asiaa perustellaan jopa tietyin mutkan takaa vedetyin lakipykälin, vaikka laki on yksiselitteinen: paikka oli ensin valittu sille, joka sinne sai jäädä. Viis siitä, oliko se ryhmä kaikkein eettisin. Itse sain käsityksen, että lapset ja alpakat oli koetettu saada toritapahtumaan varsin kiireellä. Mene tiedä, mikä on totuus.

Hyvää satavuotisitsenäsisyyspäivää kuitenkin kaikille tämän upean tenoripoliisin myötä! Kuvaavaa on muuten, että nopeana ja harmillisen kursorisena lukijana ensin luin tuon tittelin "terroristipoliisin". Niin on tämä aika syöpynyt ihmisen tajuntaan, että. Rauhaa kaikille soihtukulkueille! Rauhaa yritysten ikkunoille ja puistonpenkeille! Rauhaa poliiseille ja poliisin hevosille ja poliisikoirille! Rauhaa veteraaneille ja heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen! Rauhaa kaikille klanipäille ja kaikille anarkisteille! Iloitkaamme siitä, että Suomessa saa ja voi.