Ilmoitusasiana oppilaille ja opetusväelle annetaan, että ruotsi palautetaan pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksiin ja koulunkäyntivelvollisuus ulotetaan toisen asteen suorittamiseen saakka. Siitä en tiedä, tarkoittavatko poliitikot uudistuksen niin, että suorituksista on pakko päästä läpi. Ilmeisesti?
Pakko on huono kannustin laiskanpulskeille poikajulleille. Heitähän ruotsin kielen inhoaminen useimmiten koskee. Totuus on, että tytöt pärjäävätkin kielissä poikia paremmin ja poikia useammin myös valitsevat ruotsin kielen. Pojilla on myös tuhat ja yksi perustelua sille, miten pärjätä työelämässä ilman ruotsin osaamista. Hivenen koomista on se, että perustelut ovat usein varsin päteviä.
Entä maahanmuuttaneet? Koskeeko ruotsinpakko myös niitä suomalaisia, joille suomen kielikin tuottaa vaikeuksia? Vai tuleeko heille ohituskaista, jolle perisuomalaiset - viittaan Osmo Soininvaaran lausuntoon: Itä-Suomen pojat uhrattiin - pojanjullit eivät pääse?
Kovasti on tässä ruotsin pakkoajossa työtä, ja merkit viittaavat siihen, että jos homma hoidetaan huolella, tarvitaan tukiryhmiä, jotka kahden viime hallituksen aikana on poistettu. Rahaa tarvitaan taatusti enemmän kuin siihen on varattu, etenkin kun uusia opettajanvirkojakin tulee perustaa.
Lähisukulainen opettaa myös ruotsin kieltä. Hän on usein sanonut, ettei kannata pakkoruotsia, koska vastentahtoiset oppilaat laskevat koko luokan opiskelumotivaatioita ja aiheuttavat negatiivisia viboja koko luokkaan. Itsekin havaitsin työssäni, että parhaita tuloksia saatiin vapaaehtoisryhmistä. Henki oli hyvä ja innostunut ja tunneilla oli kaikilla jopa hauskaa.
Jos joku ei halua jotakin opetusta, olkoon ilman ja valitkoon muuta. Itsepä tiensä valitsee.
4.6. Perustelu sille, että toinen aste tehdään pakolliseksi, on ontuva: halutaan estää nuorten syrjäytyminen. Tavoite on tietysti hyvä, mutta keino kuin entisajan kasvatusoppaasta. Pakolla ei tehdä muuta kuin ruumiita.
Jos joku on syrjäytymisvaarassa tai syrjäytymään taipuvainen, merkit näkyvät jo ala-asteella ja jopa päiväkodissa. Resurssipaukut tulee siis suunnata varhaiseen kasvatukseen ja ohjaukseen ala-asteella. Teini-iässä nuori on jo omaksunut roolinsa, jota on vaikea muuttaa pysyvästi. Apu jääkin usein pinnalliseksi tukemiseksi Kiva koulu -höpötyksen merkeissä.
Olen koulutuksen kannalla, mutta en usko poliitikon säätämään kouluun. Yhtään pätevää opetusministeriä en muista. Jokainen järjestään on ollut enemmän tai vähemmän pihalla, ja propellit ovat pyörineet päässä vinhaan. Esimerkiksi Krista Kiuru aikanaan ehdotti vähälle huomiolle jääneen kuningasajatuksensa, että opettajille riittäisi välitutkintokin. En muista kenenkään älähtäneen.
Jos nyt jo hallitus tekee tällaista jälkeä, mitä tapahtuu, kun opetusministeri pääsee vauhtiin? Varjele Luoja Suomen kouluja ilmiöopetuksen laajennuksilta!
(Valokuva Iines, Viherpeipon poikajulli)
