Kesäpäiväkirja, sivu 8

27.6. Rautaesineet on kaivettu juhannuksena pihalta, ylärinteestä, kivien alta. Aikoinaan rinnetontin alareunoja on todennäköisesti huuhtonut meri, nyt rannan ja rinteen väliin mahtuu maantie ja sen toiselle puolelle vielä pelto, minun kukkaniittyni. Niin kauas on meri  karannut. 

Tuo esine voisi olla katkennut viikate- tai sirppipuukko. Yläreunan selkeästi erottuva olas viittaa työperäiseen käyttöön. Viikatepuukkoja käytettiin jo rauta-ajalla. Esine voi olla myös uudemmasta viikatteesta valmistettu kuorimarauta tms., sillä terän hamarapuolella näkyvä vahvistusolas viittaa tähänkin. Olaan  käytön on meillä Suomessa muuten ehkä virheellisesti oletettu yleistyneen vasta keskiajalla. Teoriaa lienee aika tarkentaa, sillä useiden lähteiden mukaan 2000-luvulla on olakkeellisia viikatesirppejä löydetty myös roomalaisen rautakauden lopulta.

Naapuritontilla sijaitsee vanha maalaistalo, josta kuvan esine voi olla peräisin. Ellei se sitten ole rautakautisen asukkaan löytöpaikalle jostain syystä jättämä. Tällaisia aarteita on kuitenkin maaperä täynnään, ja etsivä niitä löytää, punnitsee kädessään ja arvuuttelee käyttötapaa, käyttäjää, elämänkohtaloaan. Rahallista arvoa löydöistä ei haeta. Pikemminkin arvoitusta ihmisen elämästä, alkuajoista, alkuperästä. Ja tällä mäellä tulee aina ottaa huomioon myös se, mitä meri on kuljettanut näille rannoille. Tämä on merenlahden pohjois-itäreunaa, jonne lännen virrat ovat tuoneet tavaraa ja ihmisiä ennenkin. 

28.6. Nyt kun brexitpöly alkaa laskeutua ja median povaama maailmanloppu näyttääkin tulevan viipeellä, pistää silmään Helsingin Sanomien lööppi. Etelä-Afrikasta Suomeen adoptoitu Valtteri on jälleen jätetty bussipysäkille rasismin vuoksi, kertoo Helsingin Sanomat. Mehän tutustuimme Valtteriin presidenttiä myöten jo edellisellä jättökerralla,  jolloin osoittautui, että Pohjola - Pukinmäki - Malmi-linjan kuskit ovat rasisteja. Vaan onneksi Valtterilla on huolehtivainen äiti, joka on opettanut poikansa hyvin. Nyt Valtteri osasi soittaa heti jättöpaikalta äidille, että taas rasisti ajoi ohi. Äiti vei uutisen nopeasti mediaan, ammattilainen kun on, Salla Saarinen. Suomalaisessa naisessa on totisesti naarasleijonan sisua! Luultavasti näemme äidin kohtapuoliin jälleen Ylen aamutelevisiossa haastateltavana Valtterin kanssa. Valtteria tuodaan päivittämään suomalaisen rasismin kasvoja. Voi poikaparkaa!

Mietin, lähdenkö leikkaamaan saunan nurmikkoa vai lähdenkö kaupunkiin ostamaan pitkävartisia ruohosaksia ja pitkävartisia oksasaksia ja mansikoita ja herneitä. Päätän lähteä ostoksille. Mukaan otan kameran. Nurmikko ehtii kuivua voimakkaasta kasteesta iltapäiväksi, jolloin leikkaan sen. Ellei esteitä tule. 

Illalla täytyy muistaa täyttää jäteastia. Tyhjennysauto tulee aamuvarhaisella hakemaan jätteeni.  Jos polttaisin kaikki pahvitötsät ja muut, joutuisin elämään savupirtissä, sillä pesä savuttaa nuohouksen jälkeen aina ensimmäisen puoli tuntia. En jaksa tapella sen kanssa. Ymmärrän hyvin, että vanhalla kansalla ei ollut vapaa-aikaa. Kaiken ajan täytti työnteko, taistelu tulenteon kanssa, noen pyyhkiminen naamalta, pyykki- ja tiskivesien kuumentaminen, aterioitten hauduttamninen piisillä. Luojan kiitos täällä on sähköt, elektroniikka ja järjestetty jätehuolto.

(Valokuva Iines)

Kesäpäiväkirja, sivu 7

23.6. Hyvää juhannuksen aikaa täältä kauniin sään alueelta, länsilounaisrannikolta! Voin vilpittömästi retostella teille hyvällä säällä, joka täällä vallitsee monesti silloinkin, kun muualla maassa sataa ja ukkostaa. Täällä ei. Jotkin pahat säävirtaukset ohittavat tämän alueen ja kulkevat sivuitse sisämaata kohti. Ei tarvita kuin kymmenisen kilometriä tästä paikasta kohti koillista, niin jo pudottaa ohikiitävä musta pilvi lastinsa Rajakiven mäen päällispuolella. Siihen asti säästelee. Ja nyt on lämpöistä, suloista, puolipilvistä, luvassa sateeton juhannus, lämpötila noussee hellelukemiin parissa päivässä.

Putkimies kävi ja tiivisti venttiilin. Istui ennen työtä puoli tuntia, istui työn jälkeen toisen mokoman. Niin täällä maalla menetellään. Maksuksi pyysi viittä euroa, ensin ei mitään. Lykkäsin kaksikymmentä euroa, heitti toisen kympin takaisin ja minä heitin vielä viisieurosen siihen kympin päälle. Otti muikistellen. Sitten muistelimme yhden sukulaisperheeni autohistorian, sillä molemmat olimme istuneet näissä useimmissa, eri kerroilla. Ensin oli sininen Plymouth, sitten vihreä Volga, sitten musta Mersu, sitten valkoinen Volsu, sitten Vauxhall Viva, sitten kukin perheen viidestä lapsesta osti omansa.

Vielä kuulin putkimiehen harrastuksista.  Hän kerää valopetrolikeittimiä, joita hänellä on kaksikymmentäneljä kappaletta. Niillä voi keittää missä vaan mitä vaan. Toinen alkava keruukohde ovat valopetrolilamput, sellaiset joissa on sukka. Sukka jäi minulle epäselväksi, ja ajattelin kysyä sitä, kun hän tulee tekemään uudet saunan portaat.

24.6. Aamulla selvisi, että brittien ero EU:sta on varmistunut. Hurja uutinen, ja lehdet hehkuttavat uhkia. Kun luin Helsingin Sanomien luetuimpien uutisten otsikoita, yksi brexit-uutisten joukkoon osuneista lööpeistä kuului: Maailma siirtynyt suureen joukkotuhon aikaan.  Kesti hetken, ennen kuin tokenin huomaamaan, että uutinen kertoikin tiedeasiaa, sen että selkärankaiset ovat kuolemassa sukupuuttoon. Kaikki ympärillä olevat muut lööpit hehkuttivat brexitiä, vihan voittoa, katoa ja tuhoa Euroopalle ja seitsemää haittaa Suomelle. Putinin mainittiin juhlivan palatsissaan.  Uusi aika alkaa?

(Valokuva Iines)

Kesäpäiväkirja, sivu 6

18.6. Tunnen suurta syyllisyyttä ja noloutta. Kävin nimittäin hiljentämässä naapuriasunnon bileet. Naapurissa asuu tatuoitu, lihava poika, joka valittiin viime yhtiökokouksessa hallitukseen uutena jäsenenä. Hänellä on kädentaitoja, ja hän on ison maatalon vissiin ainoa perijä. Taloyhtiön leskivaimot ovat hokanneet, että häntä voisi hyväksikäyttää, nimittäin pikku korjauksiin, joista ei viitsi maksaa firmoille.

Vaan pojalla on helvetinmoiset volyymit kaiuttimissaan, ja hän on lisäksi jääkiekko- ja jalkapallofani, joka karjuu samalla kun katsoo otteluita satelliittikanaviltaan. Tänään meno alkoi jonkin ottelun seuraamisella, ja usean kundin voimalla. Kun kisakatsomo hiljeni, alkoi karaoke suomalaisittain ja täysillä volyymeilla, patterit tai putket soivat ja ottivat jotain ääntä tai kaikua, ja minusta tuntui, että koko huoneistoni heilui. Arvelin tulevani hulluksi, ellei jyske ja huuto lakkaa heti ja tässä.

Menin rimpauttamaan naapurin ovikelloa, ja pitkän tauon jälkeen avaamaan tuli vieras lihava poika, ehkä tatuoidun lihavan pojan veli. Sohvalla istui vielä kolmas lihava poika, joka vahtasi minua. Tuulikaapissa oli kahdet tossut sievästi riisuttuna vierekkäin.  Oliko tämä kolmas sitten serkku vai ystävä, en tiedä. Pyysin asiallisesti hallituksen jäsentä ovelle.

Tatuoitu lihava poika tuli ja hymyili, onnellista tuiterihymyä. Pyysin hallituksen jäsentä hiljentämään varsinkin bassovolyymia, ja muut lihavat pojat katselivat vakavina meitä. - Juu me vähän humputeltiiin, sanoi tatuoitu. Luulen, että ilmeeni vaihtui vähän noloksi, ja tunsin itseni ilonpilaajaksi. Kolme lihavaa poikaa keskenään laulamassa karaokea ja juomassa ilokaljaa, tossut sievästi rivissä  eteisessä, ja sitten tulee naapurin ämmä, joka kieltää pojilta vähäisen ilon. Yhdelläkään ei ollut tyttöystävää, ja he olivat juuri sitä kaliiperia, joka herkästi jää ilman.

Nyt naapurissa on hipihiljaista, hiiskaustakaan ei kuulu. Häpeävätkö pojat? Minä lopetin ilon kuin veitsellä leikaten. Pojilla oli varmaan ratki hauskaa yhdessä loilottaessaan. Kolme ehkä yksinäistä poikaa olivat hetkeksi kohonneet ilon harjanteelle kivassa pikku nousutuiterissa.

Tai, jospa he nyt kaikessa hiljaisuudessa suunnittelevat naapurin ämmän murhaamista yön pimeinä tunteina. Mistä senkään tietää.

Vaan huomenna tähän aikaan sijaitsen mitä todennäköisimmin toisissa maisemissa, ehkä pirtissä kuunnellen oravan pikku töppöjalkojen tepsutusta huopakatolla. Kaukana lihavista pojista ja karaokelaulannasta.

(Valokuva Iines, Rastaanpoika vastarannalla)