Manulle illallista eli mietteitä vuoden vaihtuessa

31.12.2011 Pikkukaupunki vihertää vuoden viimeisenä päivänä. Iltapimeällä napattu kuva paljastaa nurmikot, mustat puut ja ikään kuin jonkin yliluonnollisen voiman merkitsemät valaistut ristit valopisteissä, menneen päällä. Olkoot vaikka Norjan tragedian muistoksi, koska se oli vuoden kamalin tapahtuma.

Raivostuttavin oli vaikka sellainen uutinen, miten vantaalainen pariskunta hakkasi koiransa kuoliaaksi. Siis vantaalainen ja vielä pariskunta. Yhdessä. Kaksi typerää ja julmaa ihmistä, joita antaisin luvan ruoskia samalla tavoin, jos se minun vallassani olisi. Antaisin heidän kokea pelon ja kivun, tuollaisten, joita ei ihmisiksi voi kutsua. Eläimen tuskassa on jotain, joka saa minut parkumaan ja kääntämään katseeni pois, en kestä sitä. Ihmisen tuskaan on jo turtunut, se ikään kuin kuuluu asiaan, koska ihminen on tasavertainen lajitoveriensa kanssa. Mutta että heikompaa, puolustuskyvytöntä eläintä rääkätään - se voisi saada minut lyömään lyöjää.

Kumma, miten mieleen jäävät huonot uutiset ja ikävyydet, kuolemat ja onnettomuudet. Mitään erityisen hyvää tai ihanaa en viime vuodesta muista.

1.1.2012 En oikein ymmärrä, miksi Halonen puhuu uudenvuodenpuheessaan lapsiköyhyydestä. Eivätkö lapsiperheet olekaan aina hieman köyhiä? Ollaan nuoria, ammattiura juuri aloitettu, päällä opinto- ja asuntolainat, paljon hankittavaa. Eihän siinä voi olla rikas mitenkään.

Pitäisikö kaiken muka olla heti valmiina, oman kodin ja kalusteet ja autot ja kaikki tietoliikennevälineet neljänkymmenenkuuden tuuman televisioineen ja älypuhelimineen? Ovatko kaikki nämä jo peruselintasoa, joiden pitää tulla kuin manulle illallinen? Eikö ihmisen pidäkään enää ponnistella omaisuutensa hyväksi? Kuuluuko sen olla niin, että kaikki ovat automaattisesti yhtä varakkaita - en nyt tarkoita tietenkään niitä kauas karanneita sikarikkaita? Ja ne, jotka eivät heti saakaan kaikkea hankituksi, ovat sitten näitä köyhiä lapsiperheitä, joissa on lapsiköyhyys.

Minusta olisi hyvä, jos tavaran ja leivän perään pitäisi vähän yrittää ja ponnistella, kouluttautua ja lukea. Vai onko se vaan nyt niin, että ihmisen oma ponnistelu on mennyttä hapatusta, joutaa unohduksen yöhön kuin edellinen vuosi?

Jos lapsiköyhyys ei tarkoita tavaravarannon automaattiomistusta, niin miten on mahdollista, että lapsilla ei olisi leipää ja vaatetta? Eivätkö vanhemmat pidä huolta itsestään ja lapsistaan? Ja eikö ennen kaikkea nykyajan nainen ymmärrä sitä tosiseikkaa, että pitää olla kohtalaisen korkea koulutus, koska sitä voi milloin tahansa jäädä yksin huoltamaan lapsia. On aika riski panna toivo parisuhteeseen ja ikuiseen liittoon ja mennä suoraan työelämään. Jos jossain on köyhyyttä, se on kuitenkin yksinhuoltajaperhe, nainen parin lapsen kanssa.

(Valokuva Iines, Vanha vuosi kuolee pois. Kuva kannattaa katsoa suureksi klikattuna.)