23.12.2012

Köyhän lapsen joulukuusi




Köyhän kuus on koristettu
köyhän tarpehiksi:
tähdet saa sen kynttilöiksi,
lunta namusiksi.

Taivaan ruskopilvet verhoo
köyhän joulupuuta,
kruununa sen kirkkahinta
katsoo köyhä kuuta.

Köyhän lapsen joulukuusi
loistaa joka illoin,
köyhä sitä katseleepi,
riemastuupi silloin.

(Aapo Pärnänen
)


(Valokuva Iines)

90 kommenttia:

  1. Laulussa sanotaan: "luo köyhän niinkuin rikkahan", mutta kyllä siinä eroa taitaa olla.

    Ulos koristeltu tai koristelematon joulupuu on kaunein.

    Hyvää joulua Iines ja kaikki tämän lukevat!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, hyvää Joulua! Tuo Köyhän lapsen joulukuusi luonnossa onkin kaunein kuusi. Ja semmoinen vähän rujo kuusi.

    Lapsuuden joulupuusta tulee aina mieleen elävät kynttilät ja se, kun isä poltti kuusen kärkeä siinä kynttilän liekissä saadakseen kuusen tuoksua huoneeseen. Ja äiti pelkäsi, että kuusi syttyy tuleen.

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua! Harras kuva vie joulutunnelmaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Kuvauskuntoa odottelen, ja tämä kuva on parin vuoden takaa. Korvakipu osoittautui viisaudenhampaan hammassäryksi, jonkalaista en ole ikinä kokenut. Lääkäriin pääsee torstaina, kun pyhät ovat ohi. Meillä on tämmöinen lääkäri täällä. Julmetusti valvottuja öitä, pilleriä poskeen ja antibioottia.

    Vaan ulkona on kaunis jouluaaton lumisade, nyrkinkokoisia hiutaleita leijuu hiljalleen maahan. Kaunista!

    VastaaPoista
  5. "Kun maas on rankki ja torvet jäässä,
    ja korpi autio, eloton.
    Käy kylmä henkäys talvisäässä:
    vain Alko. Vain Alko on."

    VastaaPoista
  6. Minun lapseni kun oli pieni, ja oppinut juuri kirjoittamaan, viiden vanha, kirjoitti Joulupukille toivomuslistansa:

    1. väri liituja ja paperia
    2. lentävä matto
    3. kuvakirja

    Ps. Olin ilmoittanut hänelle etukäteen että Joulupukki ei tykkää liian isoista toivomuksista. Niinpä hän, kiltti kun oli, ei enempää toivonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiltti oli lapsukaisesi!

      Lapsilla on usein varsin kohtuullisia toivomuslistoja. Oman lapseni listassa hauska minusta oli tuo "jotain mitä em tiedä". Yllätyksistä hän pitää vieläkin. Niinpä pukki toi hänelle tänä jouluna mm. muhkean akkukäyttöisen ruuvinvääntimen.

      Poista
  7. Joululauluista en suurissa määrin kauheasti piittaa.

    Menköön tämä Ave Maria sellaisesta. Hauska vibraatto laulajalla toki on, olkoon se sitä tahatonta komiikkaa muuten kauniissa esityksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vibraatto on aina paikallaan, varsinkin Ave Mariassa. Yhdellä enkelikiharaisella rokkilaulajallakin oli televisiokonsertissa eilen kaunis vibraatto, kun hän lauloi Ave Marian.

      Poista
  8. Katsoin tänä aamuna siskonpojan jo aikoja sitten tuoman leffan "Käsky". Oli hyvä ja koskettavakin. Ei oikein jouluinen, mutta muuten olisikin mennyt ihan liian makiaksi tämä joulu, kun olen syönyt piirakoita ja suklaata niin, että verkkarit kiristää!
    Siitä leffata sen verran, että jotenkin se vei ajatukset siihen äärimmäiseen kurjuuteen missä ihmiset jossain nytkin kärvistelee.
    Tänä vuonna on niin kauheasti korostettu talouskriisiä ja sitä, ettei ihmisillä ole varaa mihinkään. Siis ainakiin täällä saapasmaassa. Ihan kuin aikaisemmin ei oltu köyhiä ja kipeitä. Köyhyys on trendi.

    VastaaPoista
  9. Käsky-elokuva on yksi parhaimmista katsomistani suomalaisista elokuvista, ellei peräti parhain. Menee yli Kaurismäen elokuvien, vaikka olen aina ollut suuri Kaurismäki-fani. Käsky kosketti kaikin tavoin, sisällöllisesti, kerronnallisesti, kuvallisesti, ilmaisullisesti.

    Minäkin alan olla jo niin täynnä makeutta ja kaunista laulua, etten kestä enäää yhtään Ave Mariaa. Tämä ei ole suinkaan Rikulle moite linkistä, vaan ihan sille, että Ave Maria on soinut meidän auki olevista kanavistammekin tänään varmaan kymmenkunta kertaa. Jos tulee vielä kerran, posahdan.

    Oma syömiseni on jäänyt aika pieneksi. Suklaata ei palaakaan. Antibioottia ja Buranaa poskeen, korvasärky onkin viisaudenhampaan vihoittelua, enkä uskalla syödä makeaa, vaikka reikiä ei pitänyt olla.

    Sehän kaikessa kummaa onkin, että eletään talousahdinkoa, mutta koskaan ei ole voitu yhtä pulskasti kuin nyt ja ostettu mm. kallista elektroniikkaa lahjaksi. Suosituimmat lahjat ovat satasia maksavia iPadeja ja Nokian Lumioita.
    Lapsillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunteesi Ave Mariasta ja joulun ylenmääräisyydestä ymmmärrän. Ave Marian kuuntelin kerran. Joululauluilta olen aktiivisesti pyrkinyt välttymään. Eilen oli äidilläni televisio auki kun Tarja Turusella ja muilla olivat suut auki ja jouluhoilottivat, pakko oli vähän aikaa kuulla, mutta salaa käänsin äänen melko hiljaiselle.

      Televisiota minulla ei kotonani ole ollut yli puoleen vuoteen.

      Poista
    2. Televisio ei ole esimerkiksi nuorille tärkeä, ja esimerksi Ylen eräällä kotimaisella sarjalla (Uusi päivä) on virallisen tilaston mukaan aika pieni katsojamäärä, mutta netin kautta katsovia sitten taas onkin hurjat määrät. Dvd:ltä katsotaan myös sarjoja, joita voi usein ostaa jo Suomessa näyttämättömien kausienkin jaksot. Samaten elokuvat katsotaan dvd:ltä. Uusi Yle-vero onkin tästä näkökulmasta vähän niin ja näin, sillä sen joutuvat kaikki maksamaan. Vaikkei olisi televisiota ollenkaan. Hieman huvittaa se, jos lestadiolaisetkin joutuvat maksamaan Yle-veroa.

      Poista
    3. "Hieman huvittaa se, jos lestadiolaisetkin joutuvat maksamaan Yle-veroa."

      Ehhehh, tää oli hyvä. Lestadiolaisilla on tunnetusti iso perhe ja paljon tulevia maksajia.

      Mediamaksu se kai enempi on, ja sillä nimellä kulkeva. sitä maksavat kaikki yli 18v tulojensa mukaan, että ihan reilu juttu.

      Hyvää joulunjälkeistä elämää tänne myös!

      Poista
    4. Olen koettanut muodostaa mielipiteen mediamaksusta, mutta en osaa olla jompaa kumpaa mieltä.

      Toisaalta on hyvä, että Ylen kanavat saavat rahoitusta, koska ne ovat ei-kaupallisia kanavia. Toisaalta se ei ole sitten taas ehkä oikein, että televisiottomien ja mobiili- ynnä muita sovelluksia käyttämättömienkin tulee maksaa mediamaksu.

      Muistan eräänkin mummon taistelun, kun kerrostaloyhtiöön tuli kaapelitelevisio. Mummolla ei ollut ollenkaan televisiota ja hän vastusti kaapelimaksuja ankarasti. Mummo pantiin maksamaan samat maksut sillä perusteella, että hänen osakkeensa arvo nousee kaapeliyhteyden vuoksi.

      Hyvää joulunjälkeistä elämää sinullekin!

      Poista
    5. Ei tartte olla jompi tai kumpi.

      Olen ajatellut sen vasemmistoviettisesti, että kukin tulojensa mukaan. Maksimit tässä uudessa mallissa eivät ylitä vanhaa TV-lupamaksua ja varattomimmat (jokainen meistä on elänyt salaa opiskelija aikoina tai "huonoina aikoina" salatelkkariaikoja) maksavat nyt myös jotain. Jokainen aikuisikäinen maksaa.

      Mediaihmisyydellä on hintansa.

      Saattaa se silti olla aika suuri vääryys ihmisille joilla ei ole tietokonetta eikä telkkaria. Heitä on, minä ihailen heitä salaisesti.


      Poista
    6. Tässä taisi käydä kerrankin niin, että yksinasuva hyötyy tästä siinä mielessä, että eikös samassa taloudessa asuvilta pariskunnilta menekin nyt 2 x mediamaksu, vaikka katsoisivat samaa telkkua? Yksinasuva maksaa yhden maksun. Tulojen mukaan silti kumpikin.

      Poista
  10. Enää vähän yli 360 päivää jouluaattoon! - Olettekos jo aloittaneet valmistelut, minä vielä paria lahjaa pohdin.

    Ei vaan. Seuraavaksi uusivuosi ja lehdet täynnä pohdintaa, kannattaisiko tehdä joku lakko ja elämätapoja reivata. Joskus rajoittivat rakettien ampumista, melko helpottavaa, ettei jyske ala heti tapaninpäivän jälkeen.

    Sitten on pääsiäinen, jotta Valtaojakin pääsee vähän huilimaan kirjakiertueiltaan.

    Vappu, silloin saa luvan kanssa ryypätä kaksi käsin.

    Juhannus, kts. edeltä.

    Unohtuiko joku? Noh, ei siihen jouluun niin pitkä aika enää ole!

    VastaaPoista
  11. Juuri alkavasta alesta kannattaisi ostaa ensi joulun hörheet ja lahjat.

    Miehet ostavat lukemani mukaan alesta joulukinkkuja, naiset joulusuklaita. Ja vaatteita sitten, kun on sopivasti tullut ne viiisi lisäkiloa.

    Eikös muuten jouluna ryypätäkään kaikkein eniten? Ainakin eniten viinaa myydään jouluksi, mikä tuntuu hämmästyttävältä, kun ajattelee vaikkapa juhannusta ja vappua siinä rinnalla.

    VastaaPoista
  12. Ei tuollaisia saa sanoa ääneen, jouluhan on perheen ja hiljentymisen aika, jolloin talitintit ruokitaan ja ihmisillä on hyvä tahto.

    Aika paljon siinä säästää, kun jättää alennusmyynnit väliin. Turha sitä tietysti on sellaiselle sanoa, joka on syvälle sisäistänyt, että "kun kuitenkin täytyy ostaa ja ostaa ja ostaa!"

    Monet ovat nyt jo työpaikoillaan; levänneinä ja täynnä uutta ruutia! Silmät ehkä vähän lurpsuvat ja ilmeet ovat kuin naulaan astuneella.

    VastaaPoista
  13. Ai niin hys ei sanota ääneen, että me juomme jouluna kaikkein eniten, ensin omat ja sitten vielä lahjapullot.

    Alet jäävät minulta rauhaan, kun muutenkaan en tykkää ruuhkista. Suksipakettia kyllä tekisi mieli, mutta tuskin ne ovat alessa.

    VastaaPoista
  14. Joskus lapsena minä hiihdin talvisin lähes usemman kerran viikossa kymmenen kilometrin lenkin. Sittemmin se on jäänyt; joku vuosi taapäin haikailin suksia, mutta jäi ostamatta, kun epäilin niiden jäävän käyttämättömiksi. Talven kanssakin saa olla varuillaan, sitä on silloin kun siltä näyttää, ei välttämättä kalenterin mukaan.

    Sellaisen yhteiskunnallisen tarinan hiihtämisestä voisin kirjoittaa. Tavallinen perheenisä hermostuisi kun ladulla toiset sujuttelevat ohi. Hankkii alan valmentajilta muovikassillisen hormoneita.

    Pikkuhiljaa kehittyisi kuntolenkin ferrariksi, jota kukaan ei ohittaisi. Hormoneiden myötä alkaisi toisinaan murisemaan ilman näkyvää syytä, palkittaisiin kuitenkin kuntohiihtoseuran menestyjäpalkinnolla ja saisi itsestään paikallislehteen koko sivun jutun.

    Lopussa paha saisi tietysti palkkansa. Pääsisi kunnanvaltuustoon ja saisi ylennyksen töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena minäkin olen hiihtänyt paljon, ja juuri tätä hiihtämistä minun onkin ikävä. En ole kokenut sitä vuosikausiin. Hiihdin viimeksi, kun lapsi oli pieni. Painelimme peräkkäin pitkin tasaista satakuntalaispeltoa kohti metsänreunaa.

      Mikä siinä muuten on, että on olemassa ihmisiä, joita ei saisi ohittaa, siis joiden autoa ei saisi ohittaa. Tunnen yhden naisen, joka sanoi leuka kireänä, että "minua ei ohiteta", siis autolla. Kyllä ihmiset ovat joskus kummallisia!

      Poista
    2. Minulla on muisto, kun joskus aivan pienenä lapsena hiihdin äitini kanssa, oli jo hyvin hämärää ja kylmäkin oli, tuuli kovaa. Äitini sanoi, että hiihdetään tuonne puiden suojaan, minä tuumasin ettei sinne ainakaan! Sittemmin kirjoituksista olen huomannut, että monet muutkin ovat lapsena luulleet, että puut ovat tuuleen syylisiä, nehän ne heiluvat sillä lailla.

      Poista
    3. Hieno havainto, puut ovat syyllisiä tuuleen.

      On myös olemassa ihmisiä, jotka pelkäävät puita, siis aikuisina. Heidät tunnistaa mm. siitä, että jos he asuvat maalla, he pyrkivät kaatamaan kaikki pihapiirin puut. Ne koetaan vaarallisiksi, ne ovat uhka, vaikka ne siis olisivat terveitä puita.

      Poista
  15. HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

    Myös teille, rakkaat sisARUKSET jotka väitätte ettäjoulu MENI JO. mITEn niin meni, minne se MUKA MEni, kuten RIku sanoi siihen ole kun (LASKEE SORMIAAN) KOLmesataa kuuskytä kaks päivää enää! ONNEA, ONNEA, ONnea.

    Ps. SiTÄ MInä en ymmärrä minkätakia tulee aina välillä isoja ja välillä piäniä kirjaimia? kun painelee näitä näppäimiä. no, nyt ei oo kyllä pitkään aikaan tullut kun vaan piäniä. (kun pysyskin tämmösenä olisin kiitollinen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mikis, että kun kirjoitin äsken tekokynsillä, kirjaimista tuli kyllä samankokoisia, mutta sanoista tuli katkonaisia. Piti kirjoittaa sormenpään pulleimmalla alaosalla, ettei kynsi irronnut.

      Kyseessä olivat siis sellaiset liimattavat rakennekynnet, joita jostain syystä olen himoinnut ja joita kokeilin. Saan joskus tällaisia hassutuksia, joista ei selviä muuten kuin tekemällä se juttu. Kynnet olivat Tokmannilta, 2,70 euroa. Ne eivät kestäneet appelsiinin kuorintaa, joten niitä ei enää ole.

      Poista
    2. Olen aina väittänyt että en osaa kadehtia. Se pitää paikkansa mutta johtuu kai siitä että olen niin tyhmä etten osaa kadehtia. Minusta on kiva olla minuna. (Eikä esimerkiksi Björn Wahlrosina. Tai jonain muuna.) Mutta nyt - voi herranen aika että mua alkaa kadehdituttaa... arvaa mikä? Että en saa elon aikanani kokeilla rakennekynsiä! (koska en harrasta drag-showta; minusta naiseksi naamioituneet miehet eivät - jos asian sanoo nätisti - ole välttämättä inhottavia pilkku mutta ovat ne... Minä haluaisin että minulla olisi joskus aidot rakennekynnet!

      Poista
    3. Mikis, saathan sinä kokeilla, jos tahdot vähän leikkiä. Luulen, että saisit mielenkiintoista seuraa hämyisessä epämääräisessä kapakissa, jos menisit sinne liimattuine rakennekynsinesi.

      Lapsena kun halusin kynsilakkaa, jota meillä ei ollut, otin liimaputkilon ja sivelin liimaa kynsiini. menin sitten meren rantaan, kuljin kiviä pitkin ja katselin kiiltäviä kynsiäni, ja vähän merta.

      Poista
    4. Rakennekynnet?

      Kotona tekstiä näppäilevä ja pöheikössä kyykkivä kuvaaja laittaa rakennekynnet ja kokeilee kestävätkö ne appelsiinin kuorimista.

      Todella epätodellista!

      Poista
    5. On minulla hullumpiakin himoja, jotka eivät istu ns. imagooni. Luulen, että kaikilla on, sinullakin. Ihminen voi hyvinkin olla yhtaikaa Rosa Luxemburg ja Marilyn Monroe.

      Sitä paitsi, kynnet olivat tarrakiinnitteiset, mielestäni yhden illan käyttöön tarkoitetut, eivät oikeat rakennekynnet, joita värkätään kynsistudioissa.

      Tätä ei pidä lukea niin, että ihailisin yleisesti rakennekynsiä naisilla. Oikeastihan ne ovat epäkäytännölliset ja luonnottomat.

      Poista
    6. Anonyymi voisi harkita peniksen pidennystä itselleen. Kun tuntuu et siitä olisi hänelle iloa. On se hieno veijari vai, mitä?

      Poista
  16. Onneksi televisioluvat menevät sinne minne ne kuuluvatkin: historian roskapönttöön.

    Minä olen aina ollut pikkuporvarillinen sielu ja aina olen kiltisti maksanut televisiolupani. (Myös niiltä viikoilta kun jouduin viemään televisoni, Saloran luxusmalli, kaniin.) Mutta naapuritalossa asui eräs tyyppi jonka luona kävin välillä kylässä. (Syötiin halstrattuja silakoita ja juotiin pontikkaa. Joka tämän keskustelun teeman suhteen on sivuseikka, mutta olkoon.) Hän oli viritellyt aivan ihme systeemejä mahd. tv-lupatarkastajaa varten: hänen televisionsa (Saloran karvalakkimalli) oli upotettu baarikaappiin, jonka ovet sai nykäistyä (nerokkaiden nylonsiimojen avulla) kiinni lähes mistä tahansa asunnon kolkasta, mm. weeseestä. Siihen aikaan ei ollut vielä kaukosäätimiä (ja tuskin on vieläkään semmoisia jotka seinien läpi toimii), mutta hänellä oli (edelleen ihan ihme) sähkövirityksiä joilla tellun äänen sai senkin pois. (Edelleen, vaikka paskalla istuessaan.) Siinä tosin pamahti samalla koko kämppä pimeäksi... mutta mitäs väliä sillä? Siis sillä, että mahdollinen televisolupatarkastaja jää yksin seisomaan pimeään eteiseen? Ei sillä ole väliä! (Toivottavasti löytää ulko-oven.)

    Kysyin häneltä kerran, kun juotiin hänen hyvää keittämäänsä pontikkaa hänen keittiöpöytänsä kukallisen pöytäliinallisen pöytänsä ääressä - tukevasti tuoleillamme kumpikin istuen - että "eikös nämä sinun televioslupatarkastajaa varten viritetyt operaatiot ole vähän ylimitoitettuja? ja mitä ne maksaakin!?" Hän vastasi tietyn summan ne kieltämättä hänen tililtään ovat vieneet. (Laskin, kerroin ja jaoin sen päässäni, sillä saisi 15 vuoden tv-luvan.) Sanoin että "tuolla summallahan saisi 15 vuoden tv-luvan". Hän sanoi että, "niin, mutta tämä on paljon jännittävämpää".

    Ps. No, se eli omaa elämäänsä. Ja keitti keittiössä pirun hyvää pontikkaa; sillä oli ihan labratason vehkeet. Kerran - se kertoi - se sammui ja vedet alkoi valua alakertaan. Kuulema talonmies herätti hänet aamuyöstä ja sanoi että "alakerran rouva valittaa että hänen keittiöönsä valuu vettä". Mara oli sanonut siihen - tämän minulle kertoi muuten talonmies - että Martti oli sanonut sille "minkäs takia Te sitten minut herätitte?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jestas mikä tarina. Omat ajatukseni kalpenevat tämän rinnalla ja hengästyn vähän.

      Oikeastaan sääli, että ylevero vie meiltä mahdolliset oven takana luuraavat televisioluvantarkastajat.

      Poista
  17. Tänä jouluna, sen verran kun olin yksin, luin Osmo Jussilan kirjoittamaa kirjaa "Neuvostoliiton tragedia". (Utopiasta vankileirien saaristoksi.) Luulin, että se on parempi kuin miksi se osottautui; hyvä se toki on. Erittäin hyvä. (Mutta välillä inttävä. Eikä siinä ole kovasti mitään 'uutta'...) 448 sivua

    Joskus, varmaan 1.987.604 sivua sitten, eli vuonna 1994 (?) Tarja jätti minut jouluksi yksin Jyväskylään. (Teki ensin monta rasiallista karjalanpaistia pakastekaappiin. Kivaa an sich. Itse ostin juomiset ja nostin ne jääkaapin puolelle. Niitäkin oli Kylliksi!tai Liikaa!) No, se siitä. Mutta elävästi muistan - koska en ole vielä kuollut - että joululukemisekseni varasin KAMALAN PAKSUN kirjan joka käsitteli Puolan kommunistipuoleen eliitin löpinöitä (!). Kirja painoi kuin synti - tämä ei ole metafora! - siinä oli varmaan 900 sivua. Luin sitä ja söin joulutorttuja, välin join kaffetta ja Koffin jouluolutta, sitten taas luin sitä kirjaa. Erittäin mielenkiintoista... se pölinä, mitä ne kommunisti-intellegtuellit pitivät, nimittäin, meni ihan yli minun älyhorisonttini. Silti vaan otin taas uuden joulutortun ja aloin purra sitä... piru vie, minä luin kaikki ne 900 sivua. (Tosin välillä, se oli tapaninpäivä ja kauhee pakkanen, kävin oluella Milton hotellin baarissa. Jonne minulta unohtui hansikkaani. Muistan, että vielä kotonanikin sormiani palelsi.) - Mutta sehän ei bolshevikkien syy ollut!

    Ps. Minulla ei Tapsa muuten sitä sähköpostiosoitetta ole minkä sinulle annoin. Operaattorini mukaan semmoista ei ole moneen (kysyin mitä tarkoittaa "moneen"... he sanoivat "noin 2-4 vuotta") vuoteen ollut edes olemassa? Aika ihmeellistä. Koska viimeksi käytin sitä 11.09.2012. - Äh, ehkä elän tulevaisuudessa, noin kahden viiva neljän vuoden päässä tästä? - Jotenkin kummallista sekin on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osmo Jussila taitaa olla harvinaisen selkeäpäinen suomalaiseksi historiankirjoittajaksi, silloin kun siitä kirjoittaa. Yleensähän maamme historiankirjoittajat laulavat yhdessä sellaista kumbayaa, ou loord kumbayaa-hymniä, toinen kun aloittaa, toinen lisää, että eikun vielä enemmän kumbayaa!

      Historiankirjoittaja1: saanko antaa sulle mitalin?
      Historiankirjoittaja2: Saat, tässä olisi sulle kans!


      Poista
  18. Toinen on Martti Turtola - joka sinun termistössäsi on "selkeäpäinen suomalainen historiankirjoittaja". Minua surettaa että en osaa arvostaa heitä, en tiedä että miksi. (Ehkä siksi että olen historijoitsijana amatööri itse mutta näen tapahtumien kulun toisin? En osaa sanoa.) Mutta esimerkiksi Matti Klinge, joka on arvostettu historijoitsija (plus muuta) on mielestäni pelkästään hullu.

    VastaaPoista
  19. Koska kukaan ei kysy minulta että kuka historijoitsija sitten (muka, pyh) sinun mielestäsi on hyvä... Niin vastaan että esim.

    Seppo Zetterberg, Anthony F. Upton (on uskottavampi kuin moni muu kun hän tulee "ulkopäin"), Viljo Rasila ja Eino Jutikkala; jälkimmäistä kukaan ei pysty sivuttamaan. Hän on järkäle. Ja onhan näitä, hyviä kirjailijoita, siis Väinö Linnan lisäksi. Veijo Meri kirjoitti
    "Huonot tiet, hyvät hevoset: Suomen suuriruhtinaskunta vuoteen 1870" ja
    "Ei tule vaivatta vapaus: Suomi 1870–1920." ja
    "Suurta olla pieni kansa: itsenäinen Suomi 1920–1940." Jos jota kuta kiinnostaa Suomen historia, saattaa olla kiinnostavaa alkaa vaikka näistä.

    Ps. Vaikka tämä nyt menikin ns. kaunokirjallisuuden puolelle (eikä mene kuin ns. esseisiin). No, menee minne menee, vastaavaa en ole lukenut. (Paitsi Paavo Haavikolta. Mutta huonommin kirjotettuna.) En käsitä miksi V. Meren näistä kirjoista on vaiettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä näistä paljonkaan tiedä. Zetterbergissä ei ole vikaa, mutta nahkainen Voru-kirjanmerkkini on jäänyt Viron historian uumeniin. Hain sitä kerran, siis kirjanmerkkiä, ja siellähän se oli, rahvaan ja säätyläisten lasten opetusjärjestelyjen kohdalla. Huomaan tehneeni muistiinpanoja kirjasta, eräänlaisia aikajanoja alkaen jääkaudesta myöhäisneoliittiaikaan eli venekirveskulttuurin syntymiseen. Tämmöinen minusta on kiehtovaa, ei niinkään se, kuka piti herruutta ja miksi ja ketä kyyditettiin mihinkin. Ainahan jotakuta kyyditetty on.

      Poista
    2. - Mikis, olihan sinulla hyvä joulu? Juttujasi tuli ikävä, ja erikoishali sinulle! :)

      Poista
  20. Tuo Pärnäsen "Köyhän lapsen joulukuusi" löytyy runona Kansanopettajain Osakeyhtiö Valistuksen digitoidusta Joulupukki -lehdestä, vuodelta 1906. Allaolevasta linkistä löytyy myös Nuoren Suomen Päivälehden Joulualbumeita.

    https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/22825



    Tuskinpa punakaartilainen Aapo Pärnänen kirjoitti runoaan idealistina, kuinka "henkisyys rikastuttaa" ilman rahaa, tai niin kuin Sari paradoksaalisen nasevasti totetesi "Köyhyys on trendi".

    Ei ole kai pelkkää trendiä, että kokoomuslainen presidentti vierailee köyhien joulujuhlassa tai arkkipiispa Mäkinen on ollut köyhyysryhmineen ja koko kansasta huolehtimisineen. Hänen mukaansahan hyvin voivat eivät tunnista vaurauden varjopuolia tai että erityistä köyhyyspolitiikka ei tarvita, vaan oikeudenmukaisuutta.

    On vaikea nähdä pidäkkeitä sille, etteikö myös Suomessa kohta olla tekemisissä koulujen hyvätekeväisyyskampanjoiden kanssa, jossa taloudellista tukea kerätään pienille erityisryhmille, malliin "juu es ei". Edes keskiluokka ei usko pakkohyväntekeväisyyteen verojen myuodossa.

    Ihmisten uskonnollisuudesta, hyväntahtoisuudesta ja pyyteettömästä epäitsekkyydestä löytyy pohja "uudelle" kilpailevalle hyväntekeväisyydelle, järjestelmä sallii myös vapaamatkustajat syyllistämättä. Arvatenkin?

    VastaaPoista
  21. Jaa, miksiköhän punaveli Pärnäsen olisi pitänyt kirjoittaa henkisyyden rikastuttavasta vaikutuksesta?

    Eiköhän runon absurdin koominen sarkasmi purrut aikoinaan ja pure edelleen parhaiten lukijaan. Runon ironiahan on vallan riemastuttavaa, ja siksi sen varmaan toistamiseen tänne poimin.

    Minusta ihokas tulee antaa eniten tarvitsevalle, mutta silti suhtaudun varauksella hyväntekeväisyyteen, koska almut ja limppu eivät poista köyhyyttä, vaan edesauttavat köyhyyden jatkumista. Mielestäni tarvitaan paljon enemmän. Lisää veroja ja maksuja meille hyvinvoiville, jotta saadaan töitä ja koulutusta ja hoivaa kaikille, siis kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella sarkastista heittää väite että Pärnäsen runo on sarkasmia, aikana jolloin yli puolet kulutusmenoista käytettiin ravintoon ja vielä 30-luvullakin esiintyi yleisesti aliravitsemusta – ja, että, sisällisodan yksi syy oli, köyhyys.

      Poista
    2. En ole sanonut, että "runo on sarkasmia", vaan että siinä on sarkasmia. Uskon, että sen ovat aikalaisetkin tajunneet, tietysti yksilön mukaan, kuten aina.

      Minusta runon loppua ei edes voi lukea yks yhteen ilman että lukija arvelisi köyhän olevan samalla vähän bimbo. Ilman ironiaa siis köyhä olisi vähän bimbo.

      Poista
  22. Tämä Herra Häkämies ja hänen esimiehensä Herra Kokkila ja joku muukin Herra - tai oikeastaan He kaikki - vaativat kurkkurisat heiluen että "työläisten palkkoja pitää alentaa. ei tästä muuten mitään tule". Voi olla, ettei tulekaan. Ja kilpailukyky menee. Mutta sitä minä eniten ihmettelen että miksei nämä herrat ota aloitetta omiin käsiinsä ja alenna ensin omia palkkojaan... esim. 10 rosenttia? Heitin sanomansa uppoisi kertalaakista paremmin rahvaaseen.

    Ai, että tämä on populismia? No voihan vittu sitten! Täytyy seuraavissa vaaleissa äänestää Toveri Johan Bäckmania. (Vaikkei olisi ees ehdokkaana.) Mitä silläkään on enää väliä?)

    VastaaPoista
  23. Ei se mitään populismia ole, vaan ihan järkevä ajatus. Jättieläkkeet myös leikkuriin! Ja samaan hengenvetoon leskeneläkkeet veks, ne eivät ole oikeudenmukaisia. Juuri luin aamun lehdestä, että sata korkeinta leskeneläkettä nautitsevaa saa leskeneläkettä noin 6.400 euroa kuukaudessa.

    VastaaPoista
  24. Sampsa Kataja sanoi myös:

    "Monissa maissa työkyvyttömyyttä arvioidaan määräajoin, eikä myönnetä ikään kuin lopullisia työkyvyttömyyseläkkeitä. Monet ongelmat, esimerkiksi mielenterveysongelmat, voivat kuitenkin korjaantua vuosien saatossa", Kataja sanoo. "Suomessa työkyvyttömyyseläkkeeltä paluu töihin on tosi vaikeaa."

    Hän toivoo, että Suomessa painotettaisiin nykyistä enemmän osatyökyvyttömyyseläkettä ja yritettäisiin kasvattaa työssä käynnin osuutta.

    Osatyökyvyttömyyseläkkeen voi saada, jos työkyky on eläkeyhtiön arvion mukaan alentunut. Eläke on puolet täydestä työkyvyttömyyseläkkeestä.

    VastaaPoista
  25. Erikoisesti masennuksen vuoksi eläkkeelle joutuneiden nuorten työkykyä tulisi arvioida uudelleen tietyn ajan kuluttua. On hieman kummallista, että nuori masentunut ihminen voidaan panna piippuhyllylle loppuiäkseen. Loppuiäkseen, ihan kuin ei edes haluttaisi häntä takaisin työelämään.

    Eri asia ovat parantumattomat sairaudet, kuten omani Dysphonia spasmodica. Siinä ei auta uudelleenarviointi kymmenenkään vuoden kuluttua. Näissä parantumattomissa sairauksissa työkyvyttömyyseläkkeelle pääseminen on myös ja ennen kaikkea yhteisön etu.

    Minä olin muuten ensin osatyökyvyttömyyseläkkeellä yhden vuoden. Se merkitsi vain sitä, että huonosta puheenannista kärsi nyt tuntimäärän vähentyessä vain puolet oppilaista, kun ennen kärsivät kaikki. Puhumiseeni määrä ei vaikuttanut sitä eikä tätä. Neurologinen sairaus on eikä parane.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien mahdollisuuksista palata takaisin työelämään on keskeiseksi tavoitteeksi nostettu jäljellä oleva työkyky, työkyvyttömyyden todistamisen sijaan. Täyttä työkyvyttömyyseläkettä saaneiden työeläkkeen keskiarvo oli 924 euroa (v 2008). Sen sijaan täyttä eläkettä saavista naisista kaikkein pienin keskieläke oli työssäkäyvillä ja suurin eläke oli niillä, jotka eivät olleet työssä, mutta halusivat työtä.

      Hankalaksi tai erittäin hankalaksi toimeentulonsa arvioi täyttä eläkettä saavista 42 prosenttia. Toimeentulon helpoksi kokevia oli täyttä eläkettä saavissa eniten niiden joukossa, jotka eivät olleet työssä eivätkä halunneet työhön, Yleensä työkyvyttömyyseläkkeen ja ansiotyön välistä löytyykin tai- eikä ja-sana: työkyvyn heikkeneminen ja työkyvyttömyyseläke näyttävät useimmiten sulkevan ansiotyön pois.

      Työkyvyttömyyseläke ja ansiotyö. Eläketurvakeskuksen raportteja 2010

      Poista
    2. Niin, siis mitä haluat tällä virastositaatilla sanoa, anonyymi? Mitä itse ajattelet?

      Tai älä sano. Annetaan työkyvyttömien nyt olla rauhassa, kun meillä on työttömiä viriilejäkin ihmisiä satojatuhansia.

      Poista
    3. "Erikoisesti masennuksen vuoksi eläkkeelle joutuneiden nuorten työkykyä tulisi arvioida uudelleen tietyn ajan kuluttua. On hieman kummallista, että nuori masentunut ihminen voidaan panna piippuhyllylle loppuiäkseen. Loppuiäkseen, ihan kuin ei edes haluttaisi häntä takaisin työelämään."



      Yllä oleva on klassinen esimerkki tahallisesta, väärästä väittämästä, tai no, sen "jälkiselittely" paljastaa tarkoitushakuisuuden.

      Valtaosa masennukseen sairastuneista jatkaa työelämässä ilman pitkiä sairaslomia. Sitä paitsi, masennusperusteisen työkyvyttömyyden määrä on viime vuosina kääntynyt laskuun.

      Poista
  26. Char, oletko hautautunut lumikinoksiin? Tule ja puhalla pilliisi. Kukaan Ei näiden anomyynin jaarituksia jaksa kuumnella.

    VastaaPoista
  27. Charia minäkin kaipaan. Hänellä on varmaan ollut niin runsas renesanssijoulu, että sen purkaminen kestää yhtä kauan kuin sen valmisteleminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei te ystävät,

      ja sanon myös rakkaat, niille, joille se sopii. :)

      Oli Iineksen arvaama upea joulu - tunteen tasolla!!!

      - Ja piti kyllä kirjuuttaa teille, ei velvollisuudentunteesta vaan ystävyydestä ja hellyydestä, edes pieni, lyhyt toivotus. Rauhasta, hellyydestä, rakkaudesta.

      Eniten olisin halunnut kirjoittaa armosta. Hellyydestä. Ehkä eniten itseä kohtaan.

      - Ainakin minusta tiedän, että olen ankarin tuomarini.

      Tänään sovittiin junassa tuntemattoman miehen kanssa, että hän jatkaa hyvää elämäänsä, ja kun minä olen "nuori ja kaunis", uusi vuosi tuo minullekin onnen.

      Ja sitä odotellessa: melkein meinasin itsekin alkaa mainostaa itseäni: olen nätti, vilkas ja sanavalmis. Uskollinen, hyvä kokki (joskin kokeileva, mutta joo), rakastan lapsia, ehdottomasti myös muiden; olen surullinen siitä, etten omia biologisia ole saanut. - Tämä ei ole estänyt rakkautta lapsia kohtaan. Elämä on läpsinyt, enkä parasta toivettani ole saanut. Vielä.

      Junakaveri sanoi, että miehet ovat hulluja, jos eivät yritä tarttua kiinni. Herttainen, kohtelias mies.

      Nyt nukkumaan, jatketaan aamulla! :)




      Poista
    2. Hei Char, ja saat sanoa rakas. Sana on kaunis ja hyvä.

      Armo on kova sana, ja voin eläytyä tuohon itsensä armahdukseen syvästikin. Muille on helppo antaa anteeksi. Se käy hetkessä, eikä pahaa mieltä jää.

      Vaan armahtaa itsensä oman itsensä syytöksiltä - tässäpä se sarka on. Olen joskus sanonut täällä blogissa, että minua ei tarvitse haukkua, sillä olen itseni pahin tuomari, aina ja kaikessa. Menen aina itseeni, vaikkei aihetta olisikaan, vaikka suuni puhuisi mitä. Suomin ja ruoskin itseäni ja tunnen häpeää. Tunnen häpeää siitäkin herkusta, että joku joskus kiittää. Enhän minä ole ansainnut kiitosta!

      Kunpa ihminen pääsisi ankarasta yliminästään. Heivaisin hepun mieluusti tunkiolle. Vaan sielläkin se laulaisi kukkona, että tyhmä olet, häpeä huono.

      Poista
    3. Iines, ei me tehdä uudenvuodenlupauksia, ne ovat noloja. Huomaathan, että olen viettänyt aikaa Nuorison kanssa - joista kyllä tuli hetkessä Charin Joulupullia *voivotusta ja ähkintää*. Kukaan ei halunnut kutsua ihme kyllä kavereita kylään, vaan "perhejoulu" oli päivien kuuma sana.

      Vaikka oisin tietty mieluusti laajempaakin sankarjoukkoa viihdyttänyt ja miellyttänyt. :)

      Vaan takaisin meihin: jos oikeasti koetettaisiin edes vähän armahtaa itseämme? Ei me - tai en ainakaan minä - siihen oikeasti ja kokonaan pysty, mutta jos vaikka kerran viikossa pitäisi sellaisen varttitunnin, että käsittelisi kaikki itseen liittyvät pahuudet, väärinteot ja yliolkaisuudet kolmannessa persoonassa, ja jättäisi ne sitten siihen.

      Kunnianhimoista, tiedän. Eikä tule kunnolla toteutumaan ainakaan täällä. Mutta suunta olisi oikea! Tehdäänkö semmoinen likkojen pikkurillisopimus? - En ole koskaan tehnyt, mutta etsitään ohjeet Wikipediasta. Olen ihan tosissani, pakko tässä on rauhoittua ja antaa itselle tilaa, muuten käy köpelösti.

      Poista
  28. Char,
    noin nättien sanojen jälkeen minulla aamulla korkeintaan "Se" stondaa. :) En varmaan pysty sen takia järjelliseen keskusteluun kanssasi. ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Sinä, juttelin keskenmenneen vahinkovauvamme isän kanssa viime yönä. Hän ekaa kertaa kysyi, että millainen se meidän vauva ois ollut. - Tähän asti hän on tiedustanut minun vointiani; hyvä mies.

      Ja ekaa kertaa pääsin kertomaan, että miten ihana, ja hyvin tarkasti - se on meidän kahden juttu, ja Jukka jo nukkuu, mutta hänkin itki, ennenkuin sain hellin sanoin asettumaan.

      Itketty mutta puhdas olo, minulla, ja ekaa kertaa jotenkin eri tavalla vahvempi. Kun joku, ja varsinkin vauvan isä, kysyi, että mitä me menetettiin. Tahtomattamme. Ekaa kertaa joku kiinnostui, hyssyttelyn sijaan, keskenmenosta, ja puhuttiin menetetystä vauvasta.

      - Aamustondikset ovat muuten minusta just kivoja, enkä aina kaipaa järjellistä keskustelua. Jos olisin naisesi, tietäisin, mitä herättyäni tekisin. Jopa ennen kaffetta. :) - Ja voin vakuuttaa, että kepein jaloin toisit mulle muumimukin sänkyyn, ennen seuraavaa kierrosta. ;)

      - Tiedoksi kaikille muille: me hankitan se huone, ilman eri kehotusta. Kunhan ehditään. :)

      Hauskaa aamua ja päivää kaikille! :)

      Poista
    2. P.S. "Kepeistä jaloista" en oikeasti tiedä; jouluna ei kaa saa narrata?! Sanotaanko että "nilkuttaisit uupuneena kaffemuki kourassa takaisin sänkyyn samalla kun Char kehrää ja oljentelee?" - Oltaisiin ehkä pikkuhiukan lähempänä totuutta... ;) :)

      Iines, juttelin uupuneista lauluista. Luunkova on usko äitien horjumattomamaan hellyyteen, eli totiseen ampiaispesään annat mun tökäistä..

      - Vaan puhutaan pois, mitä vähemmän myyttejä, sitä helpompi arkielämä, loppujen lopuksi, luulisin.

      Nyt nukun vielä vähän, jatketaan taas! :)

      Poista
    3. Ylipäänsä tuntuu oudolta, että ihmiseen liitetään jokin pysyvä ominaisuus, substantivoidaan adjektiivi, jolloin siitä tulee pysyvä tila. Äidin hellyys. Isän lujuus.

      Ei ei ja ei. Eikö ole perusasia, että adjektiivit viipyvät luonamme vain hetken, kunnes vaihtuvat toiseen, palaavat, muuntuvat, mutta eivät liimaudu kylkeemme kasvaimiksi? Eihän ihminen ole hyvä eikä pahakaan - en puhu nyt ääri-ihmisistä.

      Poista
    4. Huomenta, Iines, ja vieläkin olen puoliunessa. Oikeassa minusta olet adjektiiveinesi, ja oisit voinut jatkaa vielä, että jos ihminen ottaa otsaan tärkätyn leiman omakseen, sitä onkin masentunut vaikkapa työksensä, vuorokaudet ympäriinsä.

      Vaikka ihan hyviä hetkiä olisi. Kömpelösti yritän sanoa, että yhteiskunnan ja lajitovereittemme tarve mitottaa ja sitten tunkea meidät johonkin askiin - sopii se tai ei - on suuri.

      Itse yritän ottaa tuon lajittelun nykyään lonkalta - joihinkin papereihin yhteisömme jotain tarvitsee; lähipiirimme ehkä itseään suojellakseen vieläkin tarkempia puitteita. "Kun en tee noin, ja syön näin, en koskaan ikuna sairastu, varsinkin jos hyppelehdin oikein, ja muistan selata tablettia, että oliko se kaffekupponen viikossa/tänään hyvä vai ei?"

      Itse sairastuisin pelkästä stressin määrästä...

      Poista
    5. Huomenta, Char, tai paremminkin, hyvää iltapäivää!

      Olen jo käynyt valokuvaamassa lintuja, jotka tsirputtivat huurteisessa koivussa taidokkaissa roikkuasennoissa. Kuvat varmnaan menivät pieleen, kun päivä oli vähän sumuisen sininen, valo oli tummaa.

      Poista
    6. Iines, kuulostaa tunnelmalliselta...

      Minulle tämä on ollut Itkun Joulu. Ei pahan itkun, vaan sellaisen, että liikutun kaikesta, ja kyyneleet ryöpsähtävät yli, ei niille enää sisällä tilaa riitä.

      Näkemäsi kuulostaa just semmoiselta: sumuisen sinistä ja tumman valoisaa. - Jos otat mut joskus mukaan, lupaan, etten ryyskytä niin kovaa että linnut häiriintyisi. Hiljaa kyllä itken - ja sinä kestäisit sen. Saisin varmaan kupillisen ja toisenkin toivomaani vihreää teetä kun palattaisiin luontoretkeltä kotiin, ja jalkaan lämpöiset villasukat, etten vilustuisi.

      Poista
    7. Char, voin sanoa samaa. Minulla oli helvetillinen korva-leukaperäsärky, eikä täällä ollut hammaslääkäripäivystystä ollenkaan joulun aikaan. Kuvittele, ei ollenkaan! Sain kuitenkin antibioottikuurin, ja pikku hiljaa säryt lakkasivat. Palaakaan suklaata enkä makeaa ole syönyt jouluna.

      Nyt sitten tuossa illansuussa huomasin, että sähkömittaritaulun alta juoksi musta vesivana lattiaan asti. Varasulakepakkaukset uivat vedessä siinä mittaritaulun reunassa. Sitä ihmetellessäni päähäni alkoi tipahdella vesipisaroita, katosta. Putkirikkokin vielä. Nyt putki on juuri vaihdettu uuteen, kun korjausklemmari halkaisi lisää putkea. Latiia lainehti vettä. Koko taloyhtiöstä katkaistiin vesi huollon ajaksi, ja varmaan aika monelta jäi saunassa saippuat ja shampoot huuhtomatta, parhaaseen lauantaisauna-aikaan. Kiittävät varmaan minua huomenna.

      Poista
  29. Yllättävästi linkki "Nuoren Suomen Päivälehden" -joulualbumiin ei herättänyt minkäänlaista intohimoa, vaikka kirjallisuuteen yleisesti tunnutaan intohimoisesti suhtauduttavan. Nythän digiaineisto tuo tuon 22 ooo euroa maksavan, kulttuurihistoriallisesti arvokkaan, printtiversion lähes kokonaisuudessaan kaikkien luettavaksi.



    Kumpikin he kirnuaa.

    Kumpikin he kirnuaa,
    mäntää leiskaa kaksi;
    kohta tulee torppa tää
    voista rikkahaksi.

    Äiti silmää naurusuin
    Pekkaa neuvokasta,
    joka sukkelasti sai
    kirnun saappahasta.

    Kerma kaunis kirnussa
    hyrskyää kuin koski.
    Nuorta voita syötyä
    punoittuvi poski.

    Aikakauden "runokieli" paljastuu hetkessä lapsenomaiseksi, uskonnollisuuden, työn ja ahkeruuden sävyttämiksi, kasvatusopeiksi.

    VastaaPoista
  30. Linkkejä harvoin avataan. Juuri siksi olenkin toivonut, että niiden sisällöstä mieluummin keskustellaan tai niitä referoidaan lyhyesti.

    Tuo linkkisi on kyllä mielenkiintoinen. Herään nyt huomaamaan, että itselläni on kokoelma vuosisadan alun Nuoren Suomen joulualbumeita, jotka huusin nipussa eräästä huutokaupasta jostain lounaissuomalaisesta ilmeisesti kulttuurikodin huutokaupasta. Sata markaa maksoin nipusta joskus 90-luvun taitteessa, kenties 80-luvun lopulla.

    Albumit ovat vuodelta 1903, 1904, 1906, 1908 ja 1909. Niissä on mm. Eino Leinon ja L. Onervan, J. H. Erkon, Tekla Hultinin, Larin Kyöstin, Kauppis-Heikin, Arvid Järnefeltin, Aapo Pärnäsen, Juhani Ahon ja lukuisien muiden sen ajan runoja, tarinoita ja kirjoituksia. Kuvittajina ovat Vilho Sjöström, Emil Wikström, Ville Vallgren, Hugo Simberg, Juho Rissanen, Akseli Gallén, Eero Järnefelt, Edvard Isto, Venny Soldan-Brofeldt, A. Edelfelt jne. Kokoelmani on itselleni mittaamattoman arvokas, ulkoisesta arvosta en välitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorisomme ja aikuisväestömme on huomattavan holtitonta. Tapaninajelulla istuin kiltisti hiljaa - keli oli vähän vaikea, ja kuskilla riitti puuhaa muiden autoilijoiden kouluttamisessa. Megafoni ikävä kyllä puuttui, oikeassa oli minun kuskini. Ne turvavälit!!! Jos ohituskaistaa on, eikä kuolinhätä!

      Noh. Kuunneltiin siinä tykönämme, kun Kanta-Hämeeseen päästiin, ja meno rauhoittui, radiota, ja muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Siellä se nuoriso pelmahti ihan vääjäämättä tuvan lattialle levitetyille oljille piiritanssiin, ja välillä isot pojat painivat ynnä hyppelehtivät, ja suutarinsilmän puhkomista leikittiin niin antaumuksella, että pikkusiskolle sanoin, että taisi se se miehensä, oman rakkaan lankoni kysymys (joka muuten ikinä Ei Näe Pukkia, kun aina joutuu pihalle porovahtiin - nykyään ja edelleen Sydämeni Lasten jatkuvaksi kauhuksi)tulla vastatuksi, että mistä nämä suomalaiset mollilaulut tulee.

      Pikkusiskon kanssa meinaan reippaasti laulettiin hei tonttu-ukot, ja porovahti tähän sitten joulupäivänä tarttui.

      Tuli Asiantuntijalta pitkä ja mojova selitys enkeleistä ja joulun ihmeestä. Ja kun oltiin hartaina hiljennytty, ja vähän aikaa pohdiskeltu, piipitin siskolle, että hianosti toi puhui, ja paljon, mutta ei kyä vastannut selvään kysymykseen.

      P.S. Nyt pitää mennä valmentautumaan; ensi vuonna meittien Pukki haluaa varmaan sen ruottalaisen version, ja se juomalaulu vaatii keskittymistä, varsinkin kun nuorison aikana ei sahtia tarjoilla.

      Pukki voi olla lempeä, mutta murkkuyleisö armoton - varsinkin, jos heidät on taas pakotettu possulauluun, niinkuin aina! :)

      Poista
    2. Missäkähän sinä olet ollut ja mitä tekemässä?

      Viis siitä, missä, hyörinä on ollut kuin pohjalaisseurojen uskonmenoissa, oljilla lattialla hyrränä pyörien, housut nilkoissa tai kintuissa kai ei sentään niin kuin saarnaajalla??

      Siis mieleeni tuli kuvauksestasi joko Mukan uskonseurojen iloinen vilske tai Vittulanjänghän vastaava meno Mika Niemen romaanissa..

      Poista


  31. Siis tätä sarjaa minulla on, ja myös tuovuoden 1906 joulualbumi. Sinun digilinkkisi viittaa siis eri albumeihin, vaikka minunkin yhdessä albumissani lukee Nuori Suomi, ja yhdessä erikseen lisäksi Päivälehden joulualbumi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin ymmärtänet, tuon linkin tarkoitus ei ollutkaat mikään millintarkka yksittäinen painotuote vaan tuo koko aarreaitta mikä on nyt suurelta osin digitoitu.

      Ei linkkejä, pliis!

      No, tuon linkin "albumi" on jonkun ihan itse tekemä tai teettämä käsinkirjoitettuine kansineen. Ja, hintaa (22 000 euroa) en huomannutkaan aikaisemmin, mutta mainitset itse tuon summan blogikirjoituksessasi 18.2.2008. Sekä sen, että se on kulttuurihistoriallisesti arvokas, siis sisällöllisesti.

      Poista
    2. Linkkini kohde lienee muuttunut joiltain osin. Se ei edes mennyt suoraan kohteeseen, vaan ohjautui jonkun mutkan kautta jonnekin. Luultavasti tuo kirjatilanne muuntuu ajan saatossa.

      Poista
  32. 18.2.2008 blogin mukaan nuo albumit olivat vuosilta: 1902, 1903, 1904, 1905 ja 1906 ja paikkana oli Mynämäki.



    Tuollaisen "Helmen" avointa verkkokäyttöä pitäisi kilvan mainostaa ja nostaa esiin.

    Ulkoisesta arvosta viis,
    nyt ne linkin takaa löytyy siis:


    Naisesta.

    Maan kuljoitten kummana
    Käy pyrstötähti taivasta.
    Sibyllan lailla ennustaa
    Se sotaa, nälkää, kuolemaa
    Sit' uskoo taikain uskojat,
    Mut järjelliset nauravat:
    Tuo kaasutähti ennustaisi
    Sen arvon sais,
    Vaikk' itsetietoista ei sielua
    Sen löyhäss' ainehessa asusta.
    Mist' äly sille puhkeais?
    Inehmo itsetiedoton
    Vaan luonnon leikkihyrrä on.

    Kun usva aamun silmillä
    On vailla rajapiirteitä,
    Niin aurinko ei armainnaan
    Sen läpi pääse loistamaan.
    Siks' etsii usva muotoja
    Ja siittää kultakastetta:
    Niin päivyt seitsenvärisnä
    Voi päilyä,
    Ja kastehelmen kautta kuultaen
    On valo mettä luonnon huulillen
    Ja luonnon sielu säihkyy helmestä.
    Tät' ennen nainen usvana
    On ollut järjen otsalla.

    Nyt tiedonpäivän noustua
    On nainen helmi loistava:
    Kun uskon kaaos haaveineen,
    On saanut järjen rungokseen,
    Kun tunteen-usva piirteet saa
    Ja taide mieltä kirkastaa,
    Niin nainenkin täys-ikäisen
    On kasvuinen.
    Ja silloin yhtä hyödyllistä on
    Mies taikka nainen johtaa taistelon,
    Kun ihmiskunt' ei kulje ontuen,
    Vaan sukupuolet, ymmärtäin
    Tointoistaan, käyvät vierekkäin.

    Siis edistyksen vapaus
    On meillä yhteiskalleus.
    Sen kautta aukee yhteistie,
    Jok' eteenpäin meit' ynnä vie.
    Siis vapahaksi naisen työ!
    Pois naisen hengen tieltä yö!
    Pois ahtaat aatekerrokset,
    Yönjättehet!
    Niin näköpiirit uudet aukeaa
    Ja olot täytelämmät puhkeaa,
    Kun kunkin luonto voittaa oikeudet.
    Mut nainen tok' ei milloinkaan
    Voi luopua naisluonnostaan.

    J.H.E.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lounastauolla tässä: ihan oli kiinnostavaa luettavaa.

      Anonyymeistä on vaikeaa pitää kirjaa, varsinkaan blondin - olen jopa kerran unohtanut oman nimeni, ja siitä lisää toiste.

      Onko biologinen sukupuoli oikeasti raamitettavissa? Että naisen luonto ja miehen luonto ja sitä ja tätä? Itse ainakin saan päivittäin korjata kurssia, ja ottaa jokaisen ihmisen paljaaltaan, jos haluan johonkin päästä. - Ja te tuhmeliinit: puhtaalle kaikki on puhdasta! Ystäväni sanovat, etteivät tiedä yhtä hurskasta naista kuin minä, joka jatkuvasti keksii kaksimielisyyksiä aiheesta kuin aiheesta. Jolloin vain kehotan heitä tyynesti kääntymään Ison Kirjan puoleen.

      Mulan-runoelman ikikautinen viisaus on meinaan vastakkainen: vapaasti mukaellen: kun kaksi jänöä hyppelehtivät vapaana nurmikolla, niin ovat samanlaisia, ettei sukupuolia erota.

      Tähän uskon minä. Eikä tartte kenenkään hyppelehtiä missään, uskon ihan periaatteessa, ilman linkkejä ja Wikipediaa.

      Poista
    2. Anonyymeja on pääsääntöisesti vain yksi, ja sitten joskus toinen.

      Joskus minä ihmettelen, miksi minun blogissani pitää kirjoittaa eri nimellä kuin muissa blogeissa. Miksi tänne muka ei voi kirjoittaa itsenään, siis tutummalla nettinimellään?

      Poista
    3. Hei Iines, lounaalta tulin, ja taas vähän hiukoo... Mamma pakkasi mukaani sapuskaa ja paakkelssia, että pysyn lihassa uuteen vuoteen asti. Ne äidit, ne äidit! :)

      Minäkin ihmettelen anoja. Kirjoitustyylistä erottaisi aina kulloisenkin sankarin, mutta en jaksa - minusta on hauskempaa lukea ajatuksella teidän tuttujen ja ystävien juttuja.

      Anothan siinä menettävät, emme me - tänne on nimittäin siunaantunut niin kivaa sakkia, että ilolla odotan uusimpia uutisia! :)

      Näissä merkeissä: hei, sinä Arka Ano! Ota joku nettinimi tänne, ja heti saat henkilökohtaisia vastauksia ja haleja myös, kun me muut tiedetään, kenelle ohjata vastaukset. - Voisin keksiä sulle nimiehdotuksia, mutta siinä menisi se yllätyksen jännitys, eli uuden aikakauden kunniaksi: keksi itse! :)

      Poista
    4. "Hei Iines, lounaalta tulin, ja taas vähän hiukoo... Mamma pakkasi mukaani sapuskaa ja paakkelssia, että pysyn lihassa uuteen vuoteen asti. Ne äidit, ne äidit! :)#

      ? ? ?

      Lienee sama, kirjoittaako tuollaista kelsityllä nimimerkillä vai, vain "Anona".


      "Burkhan" idea onkin tasa-arvossa ei yksilöllisyydessä.

      Poista
    5. Hei Ano,

      ei minulle ole sama. Ja minut tuntevat lukevat juttujani varmaan kuin kirjeitä; niin minäkin heidän kanssaan teen.

      Oliko tämä ujo yritys saada nimmarineuvoja? :)

      Jos oli, mieti vielä, ja asettele sanojasi nätimmin. Noin niinkuin niksivinkkinä.

      P.S. Kenellä meistä on burkha, tai miksi sitä piäisi tasa-arvoisesti käyttää? Oletko jatkossa huppu päässä koneella? Oliko kyseessä jokin loppuhuipennus, jota ei hirvikään tajua? Keksin kyä yhtä hyvän:

      Talvilimppuun kuuluu siirappi.

      Poista
    6. Burkhan ideasta voidaan olla toistakin mieltä. Hevonenkaan ei taida uskoa, että sitä naisten verhoksi on alkujaan tasa-arvosyistä kehitelty. Tuosta päätelmästä seuraa loogisia kysymyksiä: Miksi vain naisten tulisi olla tasa-arvoisia keskenään? Miksi miesten ei, miksi miehiltä ei edellytetä itsensä verhoamista?

      Poista
    7. Hirvistä muuten puhui syntymättt
      ömän vauvamme isä tänään - mies itki eilen, ja halusin tarkistaa että on kuosissa. Olihan se, saunanlämmityspuuhissa.

      Oli meinaan hirvimettällä törmännyt äitihirveen, ja kahteen vasaan - vaan ei pystynyt ampumaan. Vähän siinä ratkaisuaan yritti puolustella, aika turhaan. Tuskin oisin hänelle vahingossakaan raskaaksi tullut, jos mies ei ois niin herkkä.

      Kameraa hän oli kaivannut, sanoin vain, että muistaa varmasti itse aina sen hetken kuvana päässään, ja siinä on enemmän kuin valokuva vangitsee.

      Burhkhasta me ei puhuttu, mutta kauneuskirurgiasta sen verta, että hänestä aika ja rahat menee hukkaan, jos tervettä naista leikellään nukenmalliseksi.

      Kysyi kyllä ujosti, että pitääkö miehellä olla iso, mutta alettiin molemmat nauraa kesken saarnani. :)

      Odotan kevätlomaa iloisin mielin! :)

      Poista
    8. Pidän tuommoisesta miehestä, joka menee hirvimetsälle, mutta ei pysty ampumaan äitihirveä. Vasoja ei luullakseni saakaan ampua, vai saako?

      Luin muuten tuon, että "alettiin molemmat nauraa kesken saamani."

      Poista
  33. Tarkistin! Aamulla katsoin albumeitten vuosiluvut nopeasti kannesta, ja väärinhän se meni.

    Tuo mitä nyt sanoin 1909 albumiksi, onkin vuoden 1902 albumi, viimeinen numero on muotoiltu jugendhenkisesti ja kakkonen näyttää nopeasti katsottuna yhdeksiköltä, etenkin kun ylälenkki on iso ja alakoukku olematon. Toinen virhe tuli tuohon 1908:aan, jonka kahdeksikko onkin vitonen.

    Jälkimmäinen lie varsin inhimillinen virhe, koska sellaisen on pappikin tehnyt sisareni kastetodistukseen. Oikea päivä viides onkin papin lukemana ja kirjaamana vaihtunut kahdeksikoksi viralliseen papintodistukseen. Tuosta lähtien se on ollut kahdeksas päivä.

    No, viis noista vuosiluvuista, kirjojen anti on kuitenkin hauskaa tutkittavaa. Oma kirjasarjani on paljon luettu, ei huippukunnossa.

    Puhut linkin mainostamisesta. En usko sellaiseen! En usko pakkosyöttöön, en tyrkyttämiseen. Opettajanakin tämä asia oli minulle vaikea kirjallisuudenopetuksessa. Ymmärsin hyvin oppilaita, jotka sulkevat korvansa, kun opettaja sanoo, että tämä on hyvä kirja.

    Se joka tahtoo, löytää kyllä linkit ja materiaalit. Mutta siis oikeille ihmisille niitä voi toki osoittaa, jos huomaa kiinnostusta. Enkä oikein tahdo naulita blogini ovipieliä kiinnostavilla linkeillä. Nytkin mietin, poistaisinko nuo blogilinkit, kun jollakin tapaa niihin naulitsee itsensä. En ole enää vakuuttunut, että juuri nuo blogit ovat minua kiinnostavimmat tai että tahdon mainostaa juuri niitä. Maailma muuttuu, blogit muuttuvat, bloggaajat osoittautuvat toisenlaisiksi kuin arveli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tarina ei kerro juuri mitään, mutta kerroppa omin sanoin miksi moinen vuodatus jos "viis noista vuosiluvuista" ja kirjojen anti on "parasta", jos sallinet tiiviimmän tulkinnan sanalle "hauska".

      Kirjaimellisesti en tarkoittanut tuon "aarteen" mainostamista sanan varsinaisessa merkityksessä vaan yleisesti tunnetun kirjallisuushistorian alleviivaamista asiaan "vihkiytyneessä" blogissa.

      Odotin asian joltisenpaakin parempaa arviointia.

      Poista
    2. Tarina? Vuodatus? Nyt putosin kärryiltä. Tietenkin itseänikin kiinnostaa, miksi olen ilmoittanut kirjoituksissani eri vuosiluvut. Selvitys on asiallinen, ei vuodatus. Näin menetellään tieteessäkin, kun virhe havaitaan.

      En pyri kemppisyyteen enkä teosten arviointiin tässä blogissa. Tässä etenen intuitiivisesti, mikä on minulle tunnusomaista viestintää. Se on myös avointa ja osin tunnustuksellistakin, mistä johtuen kirjoittaja on haavoittuvampi kuin blogeissa, joissa ei panna itseä likoon. Tämä on myös päiväkirjamainen blogi, jossa havainnoin mitä havainnoin, en pyri eksaktiuteen, en tarkista, mitä muistan. Pidän omalla kohdallani keskustelun rönsyilyä enemmän arvossa kuin pajatsot räjäyttäviä asiassa pysyviä omia blogitekstejä.

      Poista
  34. Lukeville immeisille mielipidekysymys Sofi Oksasen viimeisimmästä: Mitäpä siitä mietitte luettuanne? Itselläni pikalainana vasta luettavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin kovasti, oikein kovasti, sen rakenteestakin, joka ei ollut helppo. Vaan helppoa en haekaan, enkä täydellistä - kielessäkin oli hieman epätäsmällisyyksiä, joihin myös Kotuksen kieliblogissa (K. Juva) on viitattu. Tosin en lukenut niin tiukalla seulalla, mutta samoihin asioihin kiinnitin huomiota. Kerronta sinänsä on loistavaa, tarina jännittävä. Kyllä tämä kirja oli minusta monin verroin parempi kuin vaikkapa Ala-Harjan Maihinnousu.

      Poista
  35. ps. Iines, tuo valokuvasi lumimaisemasta päreesi alussa on KAUNIS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Delilah, hyvää vuodenvaihdetta! :)

      Ihanaa nähdä sinuakin täällä - lukemisen suhteen olen yhtä tylsä kuin ennenkin: luen paljon ja koko ajan, mutta kotimainen kirjallisuus, monen intohimo, on vielä se suljettu kirja.

      Työn puolesta päätän itse, mitä milloinkin luen, ja minusta viihdetekstin ja asiatieteen sotkeminen antaa just sitä sopivaa särmää ja jopa suutuntumaa.

      jatketaan taas! Natihaleja kaikille! :)

      Poista
    2. Kiitos Delilah, riemastuttaa aina, kun joku huomaa valokuvani. Huomatkaa myös, että kuvan kritiikki voisi usein olla myös kriittisempää, otan mielelläni vastaan sellaista. Minua hieman häiritsekin se, että varsinaisissa valokuvablogeissa ei anneta kunnon kritiikkiä. Vaan tietenkin kiitos aina ilhaduttaa.

      Poista
  36. Char, kiitos! Sinulle myös hyvää loppuvuotta ja tulevaa uutta! Ja myös lukuiloa! Hyviä ja kiinnostavia kirjoja kirjoitetaan niin maailmalla kuin meillä. :)





    VastaaPoista