5.5.2013

Keskiviikkokerhojen virkistävyydestä


Pöly herrojen keskiviikkokerhokohun yltä alkaa laskeutua. Hyvä niin, sillä en ymmärtänyt koko kohua enkä närkästystä.  Onhan naisillakin Martta-kerhonsa, on shoppailuretkensä, joille miehiä ei huolita ja on tyttöjen illat, joissa ei ole sijaa uroille. Miten virkistävää onkaan olla joskus vain oman sukupuolensa parissa, koska tässä nyt kuitenkin eletään maailmassa, jonka itse olemme ladanneet täyteen miesten ja naisten lokeroita ja miesten ja naisten roolikäyttäymistä.

Muistan miten harmistuin, kun ihanaan naisten kesäparatiisiimme ui käärme miehen muodossa. Paras naisystäväni ja huvilanaapurini  otti kymmenien vuosien paaston jälkeen miehen, symbioitui hänen kanssaan niin tiiviiksi paketiksi, ettei sitä alienia irrottanut toisistaan kirveelläkään. Kun ennen voi mennä paitasillaan tai rintaliivisillään naapurin huvilan naispihattoon ja ottaa aurinkoa yläosattomissa, nyt siellä istuikin mies, joka tuli ottaa huomioon. Piti pukeutua ja vilkaista peiliin ennen kotipihalta poistumista, vaikka metsikön halki kulkikin. Samainen lonkeroitunut alien saattoi milloin tahansa tupsahtaa kuusikon takaa omalle pihalle, jolla ennen tuli koisittua vaatteitta aurinkotuolissa, haarusta auki metsäpolulle päin tuulen tulla. Nyt tämä ihana kesäinen vilvoittelukeino oli unohdettava ja pidettävä jotakin säädyllistä riepua siinä varalla. Onneksi alien on jokseenkin sivistynyt: ymmärtää nykyään yskähdellä jo kaukana metsäpolulla lähestyessään. Vaan aina manaan mielessäni: oi entisiä aikoja, jolloin naiset liikkuivat huvilanpihoillaan kuin paratiisissa, nyt tuolla yhdellä on aina miessyylä kyljessä. Ikinä ei voida jutella naisten juttuja.

Minusta on siis vain rentouttavaa pyöriä välillä piirissä, jossa organiseeraa vain oma sukupuoli. Eroottiset väristykset kun ovat aina läsnä, niin on vapauttavaa olla välillä rauhassa ilman virityksiä. Ehkä miehiltä tulee parempia päätöksiä, kun naiset eivät ole viemässä heidän ajatuksiaan sivupoluille. Olkaamme siskot siis vain tyytyväisiä näihin keskiviikkokerhoihin ja leijonaklubeihin. Ne ovat asiallisia klubeja ja niissä vaihdetaan arvokkaita ajatuksia elämän eri aloilta, ajatusten aatelisten kesken. Itsehän me naiset koetamme kaiken aikaa sumentaa miesten päät omalla pukeutumisellamme, johon katsomme  meillä olevan täyden oikeuden työtehtävissäkin: avokaulat, kohotetut povet, korsetit, minihameet ja kantojen alla piikkikoturnit. Mitä vielä kitisemme tasa-arvoisesta sukupuolijakaumasta vapaa-aikojen kerhoissa? Mies kun nyt vain on hormoniensa vietävissä, niin kuin hyvin tiedämme. Sitä paitsi siskot, eikös tutkimuskin kerro, että mikään ei ole niin seksikästä kuin valta. Kelpaisi varmaan itsekullekin mies keskiviikkokerhosta?

(Maalaus English School, rajattu osio)

173 kommenttia:

  1. Vähän kummallisia vaatimuksia naisten hyväksyminen herrakerhoon tosiaan on. Minäkin olen muuten joskus kuulunut sen tapaiseen. Naisen muistan kerran siellä vierailleen; biljardipöydän päällä se esiintyi. Kerhon vaikutusvaltaisin jäsen taisi olla vain polkupyöräkauppias, sikälikään naisista ei ollut tunkua. Aikakin oli toinen.

    Muistelisin,että silloinen avovaimoni minut suostutteli siihen kerhoon menemään,kun siskonsa mieskin siinä oli. Aika pian kyllästyin.

    Keskiviikkokerho taitaa nykyisin olla sellainen vapisevien vanhojen äijien kerho, jossa joku kähisee nurkassa hiljaisella äänellä: "antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä!". Naisten mahdollisesta halukkuudesta sen jäsenyyteen tulee mieleeni yrittäjäystäväni, joka aikoinaan liittyi Suomi-Neuvostoliitto-seuraan aivan sen loppumetreillä. Tuskin sai sitä hyötyä, jota tavoitteli.

    Ehkä näissä on kysymys siitä, ettei ymmärretä miten ne hyväveliverkostot oikeasti toimivat - vähän siinä kateuskin haisee: ne varmaan saa siellä jotain mitä minä en.

    Eniten juttu haiskahti iltapäivälehtien keksimältä, ehkä todellista "raivostumista" tai "huolestumista" edes ole. Vanhusten vaimot ovat helpottuneita, kun tietävät missä alkavaa dementiaa potevat miehensä ovat.
    ---

    Minä otin sieluni silmillä valokuvan sinusta, Iines, vilvoittelemassa ulkodivaanillasi, kädessäsi nippu viinirypäleitä.



    VastaaPoista
  2. Keskiviikkokerhossa on myös eläkeläisiä, joten ei tuosta joukosta luulisi huolta olevan. Vaan toki ymmärrän sen, miksi Elina Grundström nosti asian esiin, jos kerho toimii verovaroilla ja jos sinne nimenomaan on naisilta pääsy kielletty. Tällaiset esteet tulisi toki purkaa, mutta minusta asia on aika mitätön vaikka tasa-arvokysymyksenä.

    Kyllä nyt kelpaa, kun saan kirjoituksissani vapaasti kulkeavaikka märässä puserossa tai tuuletella aurinkodivaanilla. Oli aika, jolloin kuvani korvaanikin mainittiin viettelyelimeksi ja blogiani korvarysäksi. Hahhaa!

    VastaaPoista
  3. Verovaroilla kustannetut kerhoillalliset ovat kyseenalaisia, vaikka joukossa olisikin naisia.

    Otin minä toisenkin kuvan. Siinä viinirypäleitä pitänyt kätesi on hieman pystyssä siten että kämmen roikkuu sillä lailla aistillisesti; toisessa kädessä sinulla on viinilasi. Naapurin rouva lepää viereisellä divaanilla ja hänen miehensä leyhyttelee teille raikasta ilmaa sellaisella isolla läyhyttimellä.

    Paikallinen vanhapoika kurkkii lähipusikossa.

    VastaaPoista
  4. Kiva kuva paketista.

    Säestäisin Rikua tässä sen verran, että on kyseenalaista, miksi verorahoilla pitäisi tukea kerhoja, ellei ne ole lasten iltapäivätoimintaa.
    Naisten ja miesten omissa porukoissa kerhoilu on minustakin kannatettavaa. En edes haluaisi tunkea miesten peli-soittoharjoitus-ynnä muihin iltoihin, kuten en ottaisi miestä mukaan naisten iltaa/päivää viettämään (eikä se kyllä tulisi vaikka pyytäisin).


    Kesädivaaneihin ja rypäleihin en puutu, siinä me muut ollaan ihan alottelijoita sinuun Iines verrattuna. *hymiö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten iltapäiväkerhot ovat yleensäkin kannatettavia, sillä suomalaislapsi on edelleen hyvin yksinäinen tilastollisestikin katsottuna. Hän tulee jo seitsenvuotiaana useimmiten tyhjään kotiin, ja syö mitä sattuu.

      Muutaman vuoden takaisen Unicefin raportin mukaan suomalaislapsihan syö maailman yksinäisimmin. Muualla Euroopassa alakoululaiset eivät ole niin yleisesti ilman hoitoa kuin meillä. Meillä jopa ylpeillään sillä, että lapset ovat itsenäisiä ja pärjäävät jo pienestä pitäen aivan yksin. - Vaan mikä on sen yksinolon hinta?

      Poista
    2. Täällä naiset tekee puolipäivätöitä, koska kaikissa kouluissa ei ole mahdollista viettää iltapäivää, ja kotiin pääsee puoli yksi tai kaksi. Siis täkäläiseen lounasaikaan. Useat syövät vielä kotona, vaikka monille kotiruoan järjsetäminen on mahdottomuus. Isovanhemmat on oltava tukena.
      (Kouluruokailu on maksullista)
      Ala-asteilla sitäpaitsi on useimmiten kiellettyä päästää lapset yksin kotiin, aina on oltava hakija noutamassa.

      Poista
    3. Tämä on juuri se ero muun Euroopan ja Suomen lastenhoidossa. Saksassakin naiset ovat paljolti edelleen kotona lasten ollessa pieniä.

      En nyt ryhdy paasaamaan siitä, mikä on lapsen paras, mutta ei se ainakaan liian varhainen itsenäistyminen ole - se on vain kauniimpi nimi hoidon laiminlyönnille.

      Meillä on lisäksi myytti naisen vapaasta valinnasta, jota ei saa rikkoa: naisten täytyy saada valita omilla ehdoillaan.

      Poista
  5. Tämä on totta, mitä närkästyneet eivät ole ottaneet huomioon: verovarat kerholle ovat tarpeettomia yleensäkin, oli siellä sitten naisiakin mukana taikka ei.

    Naapurin rouva vahtii miestään hiukan mustasukkaisena, eikä päästäisi puolipukeista naista miehensä näkökantamalle. Minäkin olen sellainen, että juttelen kyllä mieluusti miestenkin kanssa. Paikallinen vanhapoika on jo melkein viety naapurikuntaan. Tuli laiha nainen lappalainen ja vei.

    VastaaPoista
  6. Joillekin pareille suurin uhka on sinkkunainen. Miehethän on ihan tonttuja ja houkuteltavissa vaikka viinirypäleillä ja sinkkunaisten elämän tarkoitus on tietysti varastaa (!) miehet muilta.

    Muistan mitä tätini sanoi, kun oli yllättänyt miehensä eroottisia elokuvia katsomasta. Että hyvä kun vielä naiset kiinnostaa, sehän vaan positiivista. Tietyssä ikäkategoriassa se onkin niin, että mikä tahansa vipinä on positiivista.

    VastaaPoista
  7. No juuri näin. Täytyy myöntää, että kaikki naimisissa olevat naiset eivät mielellään tutustuta yksin eläviä naisia miehiinsä, vaikka muuten pitävät näitä ystävinään. Mutta sitten on niitä ihania naisia, jotka eivät pelkää miestensä puolesta. He eivät muutenkaan takerru miehiinsä tai elä heidän kauttaan. Arvostan suuresti naisia, joilla on myös oma elämä, ja aivan erilaisetkin mieltymykset kuin miehellään.

    Tämä ystäväni on muuttanut koko persoonallisuuttaan ja juuri noita mieltymyksiään miehen linjan mukaiseksi. Esimerkiksi hän ei ole koskaan voinut juoda punaviiniä, koska saa siitä päänsärkyä. Nyt hän juo vain punaviiniä, koska mies pitää siitä. Samoin hän ei koskaan lähtenyt kanssani bussimatkalle - vaikkapa Pietariin, koska inhoaa bussissa matkustamista. Nyt hän on kiertänyt miehen kanssa monet naapurimaat ja jopa Keski-Euroopan bussimatkoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyynisesti voisi todeta, että suhde jatkuu tasan niin pitkään kun toinen jaksaa miellyttää. Ei kuulosta kovin terveeltä, vaikka kaikki kai alkuhuumassa haluaa olla toiselle se täydellinen pari, Mutta oikeat ihmiset löytää toisensa vaikkei teeskentelisikään, luulen ma.

      Poista
    2. Näin etenkin nuorempien parien keskuudessa - vaihdetaan kumppania, ellei toinen kaikin osin vastaa omia toiveita.

      Tämä on jo vähän vanhempi pari, joten vaihtoon ei mennä niin herkästi. Suhde voi pohjautua vaikka ihan maallisten unelmienkin täyttämiseen, niin kuin tässä tapauksessa - arvelen.

      Tässä on nyt muuten semmoista ihmissuhdesoopaa minun kohdallani, joita vierastan viimeiseen saakka, koska en koe itseäni taitavaksi analysoimaan tai neuvomaan ketään rakkausasioissa. Kuinka nyt tulikaan puheeksi, minun aloitteestani.

      Toisaalta on kai vielä niinkin, että lataan itse käsitteeseen av(i)oliitto liian suuria sisältöjä. Johan sen Maria Jotuni osoitti, että on vain suhteita, ei suuria rakkauksia. Kaikki on arjesta selviämistä. Ei paljon muuta.

      Poista
    3. Rakkaudestahan parisuhteet aloitetaan. On (kai) tieteellisestikin todistettu, että rakastuminen - eli syvä ihastuminen - kestää korkeintaan kaksi vuotta. Sen jälkeen suhde punnitaan.

      Poista
  8. Täällähän puhutaan asiaa! Möykkä herrakerhosta lehdissä pani miettimään, alkavatko naisten ongelmat olla tosiaan niin vähissä, että herrakerhojenkin takia pitää polttaa päreensä ja tietysti uhrautua. Joo, joo, herrat tekee päätöksiä ja ryyppää ja jonkun pitää olla kotona hoitamassa lasta....
    Ilokseni huomaan Iineksen pakinoivan vallan rauhanomaisesti ja ymmärtävän, että on tosiaan tilanteita, joissa naisia (niin ihania kuin he muutoin ovatkin) ei todellakaan tarvita. Ja naisilla on omat pippalonsa, joihin miehen ilmestyminen olisi katastrofi.
    Kertomus miessyylästä naisen kyljessä mökkinaapurissa on varmaan jossain muodossa kaikille tuttu. Jossain tapauksissa miehellä on naissyylä, joka ei irtoa kuin vesurilla, mutta se olisi rumaa. Ymmärrän hyvin Iineksen harmin siitä, että symbioosi pilaa mukavan naapuruuden. Toisaalta on ymmärrettävä, että ehkä siellä naapurissa on oltu onnea/läheisyyttä/seksiä/sydänystävää vailla niin kauan, että homma menee överiksi.
    Naapurustossani muuan kovasti uskovainen nainen löysi elämänsä Jeesuksen, eikä päästänyt miehestä irti hetkeksikään. Kävelyllä ollessaan hän painautui miehen kylkeen ja katsoi häntä koko ajan palvovasti. Hän myös nakkasi vanhat ystävänsä, jopa uskonveljensä ja -sisarensa yli laidan ja omistautui vain Romeolleen. Kuukauden verran Romeo jaksoi, lähti sitten - kuulemma edes hyvästiä sanomatta. Naisen ryhti romahti, hän tuijottaa katuun, kulkee yksin samaa lenkkiä, jota käytti Romeon kanssa. Sääliksi käy.

    VastaaPoista
  9. Kiva kuulla, että puhutaan asiaa! Kun tämä vielä ei ole mikään provo, vaan perimmäisiä ajatuksia pääkopan pohjalta. En minä oikeasti hiilly tällaisista tasa-arvon "epäkohdista". Asiat eivät ole mustavalkoisia.

    Homma menee selvästi överiksi, kun kymmenien vuosien takainen lähiystävyys ei merkitse enää mitään. Näin se on tässä tapauksessa, jossa joku varmaan miettii, että kade se on, kun itsellä ei ole miestä.

    Vaan ei se sitä ole. Suren parhaan ystäväni menetystä. Olemme tunteneet aina ja tiedämme toisistamme kaiken, ja yhtäkkiä toinen ei ole tavoitettavissa muuta kuin muodollisten ja tarkkaan kalenteriin merkittyjen kyläreissujen merkeissä muutaman kerran kesässä. Ja nekin vierailut ovat aina ryhmätapaamisia, jossa tämä hieman vieraaksi jäänyt mies hallitsee tilannetta läsnäolollaan ja mieltymyksillään.

    Tuo kommenttisi lopussa kuvaamasi nainen muistuttaa suuresti ystävääni paitsi että ystäväni on selvästi kuitenkin älykkäämpi tapaus, joka osaa hoidella tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martan elämästä on selvästi puuttunut jotakin, jonka mies nyt täyttää. Olitko tietoinen hänen kumppanin kaipuustaan?

      Poista
    2. En ollut tietoinen, koska hän on hyvin vahva ja itsenäinen ihminen, johtavassa työasemassa joka pomottaa ja määräilee kaikkea mikä liikkuu. Hän on aina ollut selvästi miesten yläpuolella tai siis heidän vertaisensa. Tyypillistä on hänen kommenttinsa autolla-ajostaan: Minua ei ohiteta. Meikäläistä hän naureskeli avoimesti, ei pahalla, mutta omalla tavallaan. Minä olin naurettava romanttinen hölmö, pää pilvissä kuulemma. Martta on lisäksi hyvin aineellinen ihminen, materialisti. Tunteista ei hänen perheessään puhuta, tai niille siis nauretaan avoimesti.

      Poista
  10. Hei, छऋ täällä! :)

    En jaksa minäkään noista herrainkerhoista mitenkään kiihtyä - kunhan ei siis tarvitse liittyä niihin. Olen Woosterini Kuhnuriklubeineen lukenut, kiitos vain, enkä missään tapauksessa halua joutua leipäsotaan Kissanliha-Potterbrightin kanssa.

    Lasten iltapäiväkerhojen tärkeydestä, ja niiden tukemisesta verovaroin olen kaikkien yllekirjoittaneiden kanssa samaa mieltä. Meillä lapset todella joutuvat yksikseen ja "itsenäistymään" aivan liian varhain. Mitään oikeata ja aitoa itsenäisyyttä ei ole siinä naperoitten omin päin puljaamisessa, olosuhteiden pakkoa vain. - Meillähän on tämä yksin-selviämisen-ihanne, jota vastaan olen aiemminkin paasannut: kaikki me tarvitsemme muita ihmisiä, pikkuiset erityisesti.

    Jos koulu tai kunta ei järjestä iltapäiväkerhotoimintaa, mikseivät vanhemmat hanki hoitajaa noiksi muutamiksi iltapäivän tunneiksi kotiin? Tai muodosta rinkiä muutaman perheen kesken, ja palkkaa yhteistä hoitajaa muksulaumalle (koskee myös murkkuikäisiä). Monissa minun tuttavaperheissäni näin on tehty, hyvällä menestyksellä.

    Toki köyhyysrajan alapuolella kamppailevalle yksinhuoltajavanhemmalle tämä voi olla mahdotonta, mutta väitän, että useimmiten kyse on siitä, että elintasoon sijoittaminen ja uudet autot ohittavat perhebudjetoinnin prioriteettilistalla lasten hyvinvoinnin. Eräs tuntemani yksinhuoltajaäiti opiskelee osa-aikaisesti, lähinnä öisin (nyt ilman opintotukea, opinnot ovat eri syistä venyneet), ja siivoaa iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin nyt 11-vuotiaalla pojalla on mahdollisuus viettää aikaa isovanhempien kanssa. Arki-iltapäivät äiti on kotona, ruokkimassa, ja valvomassa läksyjentekoa. Sanomattakin on selvää, että pienen perheen elintaso paranisi, jos äiti ottaisi kokopäivätöitä, mutta lapsen parhaaksi hän on päätynyt tähän ratkaisuun. Kesälomilla me ystävät osallistumme (Mummila&Vaarila on kiva paikka, mutta vaihteluakin kaivataan!): mm. minä otan poikaa sadepäivinä kyläilemään, leipomiskaveriksi, lukemaan kivoja kirjoja ja lastenleffoja katselemaan; aurinkopäivinä käydään yhdessä rannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni joskus järjestettiin kysely, haluavatko lapset jäädä koululle kerhoihin iltapäivällä. Vastaus oli melko jyrkkä "ei", mikä yllätti kyselijät. Muissa Euroopan maissa esimerkiksi nunnat pitävät lapsille monenlaisia kerhoja.

      Iltapäiväkerhot olisivat mainio keino, jos löytyisi vain instanssi, joka suostuisi pitämään niitä ja hankkimaan luotettavat ohjaajat. Miksi esimerkiksi rikkaat seurakunnat eivät voisi järjestää tällaista toimintaa lapsille ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan? Tai hyväntekeväisyysjärjestöt?

      Poista
    2. IInes, kirkon järjestöt raakkaavat ulos heti meidät/heidät ei-uskovaiset. Kaikki eivät halua lapsiaan seurakunnan kerhoihin.

      Toistan: mikseivät huoltajat hoida lapsiaan iltapäivähuoltoon?

      Lapset harvemmin haluavat jäädä lukemaan läksyjä ja syömään terveellisiä välipaloja. Näen minäkin alakouluikäisiä pussikaljat kourassa.

      Ei aleta uudestaan puhumaan siitä, mihin aikuiset pakottavat, jos saan ehdottaa: mitä me aikuiset ehdotamme?

      En tarkoita temppurataa, vaan useimmiten ihan tavallista arkea, jotkut hoitajat ovat kivempia kuin toiset, mutta näin se menee.

      Toistan: miksei vanhemmat voi koettaa löytää ip-hoitajia lapsille ja nuorille. - Onko raha oikeasti ainoa este, vanhempien puolelta? Minä en kaipaa mitään, mutta jos vaaditaan: tykkään tomaateista ja pähkinöistä. Saa tuoda tuliaisia.Muutaman viikon päästä on remonttia, ja jos sopii: saa tulla kantamaan lehtisäkkejä.

      Mikä tässä nyt renaa?

      Poista
    3. Tarvitseeko seurakunnan kerhojen olla uskonnollissävytteisiä? Ajattelin sellaisia, joilla olisi aivan yleinen opetussuunnitelma.

      Mutta voit olla oikeassa. Ehkä niissä on jotain uskonnollista, vaikkapa ruokarukous. Olisiko tuo niin pahasta? Tai, no, sotiihan se vanhempien ateistista vakaumusta vastaan, ja vanhemmilla on toki lupa päättää lastensa puolesta näiden tulevat ideologiat.

      Minusta kysymyksesi on aiheellinen. Miksi vanhemmat jättävät lapset yksin pitkiksi iltapäiviksi, eivätkä järjestä näille hoitajaa? Noh, en usko, että se on välttämättä rahakysymys. Meidän kulttuuriimme vaan kuuluu yksinpärjääminen, pienestä pitäen.

      Poista
    4. Siis huom!!! Rakkaatkin ystävät pelkäävät että heidät leimataan jotenkin luusereiksi. Hyväksikäyttäjiksi, ja lapsensa lurjuksiksi.

      Tähän en voi puuttua kuin päivä kerrallaan.

      Ja omasta puolestani haluan julkisesti takautuvasti kiittää suloista ja ihanaa eemeliäni. Olisin itse nauttinut ruskettumisesta enemmän kuin siitä, että kirmaan kuin hirvi pitkin kallioita - kun siis olin kieltänyt veteen-menon. Kalliosta ei ollut ollut puhetta. Eli eemeli teki ihan oikein; minä menin jälkijunassa. Nykyään olen viisaampi.

      Toisaalta itse ranta-kokemus oli huippu, plus että urheilullisen pikkupojan ansiosta tämmöinen vähemmän urheilullinen nainenkin pääsi rantahunkkien piiriin. ;)

      Potkupalloa taitava napero kannattaa ottaa mukaan biitsille, jos tahtoo iskeä. :)

      Poista
    5. Iines, nyt mentiin ristiin!

      Vastaan äkkiä, ettei tule omituisia keskusteluja: minäkin kävin seurakuntakerhossa. Se oli silloin aikoinaan uskonnollista (Jeesus mua rakastaa-laulut).

      En tiedä nykypäivän kirkkokerhoista. Kaikkien tuntemieni - ja siis: olen tutustunut lähiseurakuntani diakoneihin, ja muihin työntekijöihin. Kun päätin olla eroamatta, päätin kanssa selvittää, missä olen mukana, ja toimin mukana.

      En osaa uskonnosta sanoa: minä toimin semmoisella arkilinjalla: ruokaa tarvitseville. - Minun tapauksessani: tarjoan ohjeita ja ideoita haluaville. Meilailen vastaavan diakonin kanssa.

      Nyt on ollut pitkä tauko, kun en ole jaksanut.



      Poista
    6. Iines: re ruokarukous: minä katselin Suomen Selviytyjiä, ja kyllä se papin ruokakiitos oli niin feikki! - Varmaan aito hänelle...

      Oma äitini sai alustavasti kivan ystävän omasta pikkukirkostaan, pienellä paikkakunnalla, joulukirkossa, siis adventtina. He tapasivatkin, myöhemmin, mutta ei vaan meidän hyvin vapaamieliselle äidille sopinut se käsistä-pitäminen, ja puhe.

      Kaikille ei vain sovi.

      Poista
    7. P.S. Ruokarukous: ei tarvitse olla ateisti, ettei ruokarukoile.

      Enkä tajua, miksi tämän asian pitäisi olla kynnyskysymys nimenomaan seurakunnille: eikö voida tarjota lapsille hoivaa ja hellyyttä, ilman uskontoa? Siis nimenomaan ruoan muodossa, ja päivittäin?

      Jos uskonasia on oikeasti hyvä, se kantaa lapsille muutenkin, ilman pakkosyöttöä.

      Poista
  11. Iines, mökkinaapurisi (Martan?) suhde kuulostaa melkoiselta epävarmuudelta ja vähän epätoivoiselta takertumiseltakin. Mikä on ymmärrettävää ja inhimillistä, mutta ei siitä yleensä hyvää seuraa. Epävarmaa miestä voi naisen tarrautuminen ja koko elämän mullinmallin-laittaminen imarrella, enkä väitä, etteikö siitä voisi seurata monikymmenvuotinenkin, molemminpuolinen läheisriippuvuussuhde. - Eri asia sitten on, kuka meistä likoista oikeasti, siis ihan oikeasti, kaipaa ja jaksaa jatkuvaa munankuorien päällä hipsuttelua ja arkoja katseenluomisia Herraan, ennenkuin uskaltaa suutaan avata. - Ja ketä miestä vuosikymmenten saatossa se jatkuvasti imartelee niin paljon, ettei sitten suorapuheisen ja suoraselkäisen naisen mielipiteet tuntuisi eksoottisen viehättäviltä.

    Mikä asianlaita sitten johtaakin lievään paniikkiin ja tapaamisten rajoittamsiin ja tiukkoihin valvomisiin mukautuja-martoilla. Itselläni tästä ei omakohtaista kokemusta juurikaan, tai oikeastaan ollenkaan ole. Olen kyllä kujeileva, mutta ennenkaikkea kiltti, ja minulle ystävien hyvinvointi, ja myös luottamus on tärkeintä. Muutenkin piireissäni puhutaan asiat aika suoraan. Naisystävät tietävät, että he tulevat minulle aina ensin, vaikka herrojen kanssa välillä vitsailenkin. - Välillä menee vähän yli, kuten kerrankin kun oli ystävätär vastaleivotun sulhon kanssa sovittelemassa ja lainailemassa vaatteita johonkin sukukalaasiin. Po. sulho oli ja on ihana mies, juuri täydellinen ystävälleni, ja me olimme muutenkin tämän miehen kanssa samalla aaltopituudella, joten vitsailtiin ja puhuttiin asiaakin, kunnes morsian tuiskahti: ota nyt toi Char vaimoksesi, kun se kerran tykkää Kallen Mätitahnastakin! - I kid you not!

    Sulhon kanssa haukottiin vähän henkeä - hän ryntäsi halimaan tulevaa vaimoaan, nikotellen lähinnä "no, no, kulta", ja kun tiesin vain meidän kolmen tietävän ystävätteren yllättävästä raskaudesta, mikä oli sillä aikataululla yllättävää molemmista, vaikka toiveissa olikin, plus että naimisiinmeno jännittää, ja ei se nyt oikeasti voinut olla tosissaan, sanoin lempeimmällä, sovittelevimmalla äänelläni, että sulho on sen verta tolkun mies ettei leivänpäällysmieltymysten perusteella naimisiin mene. Ja jos vaikka olisi sellainen hupakkomies, niin häviäisin kuitenkin - jokainen viksu mies tajuaa että saa eniten mätitahnaa leivälleen, jos vaimo po. kamaa inhoaa.

    Duh! Mitä siinä olisi voinut sanoa, oikeasti ja joutumatta suohon! Parasta pysyä faktoissa.

    - En ole mitään jos en tahdikas: jätin sanomatta sen, että mies oli aiemmin kertonut minulle, ettei menisi naimisiin naisen kanssa joka ei ottaisi hänen sukunimeään, mitä minä taas en rahastakaan tekisi (nimeni on minun, kiitos vain, ja mahd.lastenkin nimistä neuvoteltaisiin vähintään islantilaisten inspiroimaan tyyliin). Mikä Sulhon lausahdus, kun siitä jossain sivulauseessa mainitsin, oli puolestaan saanut Morsiamen periaatteessa hikeentymään perheriitaan asti aiemmin, vaikka oli jo yhteisestä sukunimestä sopinut. - Minkä johdosta Sulho oli minut Tuomion Enkeliksi leikkisästi ristinyt, Morsiamen mukaan. Sain naisen ajattelemaan - Huom! En siis sanonut että kieltäytyisin avioliitosta miehen kanssa jos nimen vaihtaminen olisi vaatimus. Sanoin vain, että nain, jos nain, kun pidän oman nimeni. Mies saa kyllä vaihtaa nimeänsä, ja se olisi oikeasti kaunistakin.

    Mutta siis. Suuri Mätitahnariita sovittiin olohuoneessani hellin suukkosin ja molemminpuolisin kujerruksin. - Asuntoni oli niin pieni, etten oikein voinut perääntyä mihinkään, paitsi eteiseen, ja tein asiaa yläkaapin tonkimisesta uusien lainavaatteiden nimissä (siellä oli oikeasti kirjoja, mutta siitä viis).

    VastaaPoista
  12. Char, sehän tässä hämmästyttävää onkin, että Martta ei ole mukautujatyyppiä ollenkaan, vaan hyvin itsepäinen määräilijä, johtajatyyppi. Hän kuitenkin pyrkii miellyttämään Marttia kaikin tavoin, saadakseen tämän sitten taas noudattamaan tahtoaan isoissa asioissa, kuten pääoman kasvattamisessa ja kartuttamisessa kohti yhteisyyttä.

    Nyt on miellyttämistaktiikalla päästy jo siihen, että Martti on luopunut omasta asunnostaan isossa kaupungissa ja siirtänyt varansa yhteiseen upeaan upouuteen asuntoon, jollaista Martta on aina halunnut. Näin se menee, Martta miellyttää, mutta on lopulta se, joka määrää, tärkeät asiat. Mainittakoon, että Martti on vanhahko ikäpoika, jolla ei ole omia lapsia, Martalla on kaksi isoa lasta. Tällaista elämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan onko määräilijä oikeasti vastuussa? Siis Haluaja!?

      Minusta ei. Voi martta saada kämppää sun muuta, mutta minä suorapuheisena, kilttinä romantikkona: minä haluan minun hyvääni haluavan, tai en ketään.

      - Ja kai pitäisi sanoa se jaadi-jaa; netissä kaikki eivät suinkaan ole tuttuja, ja itsekin sokaistun. Kun tässä nyt tästäkin puhutaan.

      Olen siis itse kaikille niin hyvä kuin voin, ja oletan muilta samaa. Pientä stipluilua lukuunottamatta homma toimii myös virtuaalissa. :)

      Poista
    2. P.S. Ehdotin tänne parisuhdeväkivaltaan liittyvää kirjoitusta. Kirjoitin ehdotuksen, ja postasin.

      Iines oli sen jo aiheena hyväksynyt, eli pois salaliittoteoriat. - Juttuni vain hävisi.

      Netti nyt vain on tämmöistä.

      Ja minä olen semmoinen, että en osaa heti repiä itseäni uudestaan auki. Katsellaan. Eikä se niin merkillinen asia edes ole: yhden tai oikeasti kahden elämän sairaskertomus, jos rehellisiä ollaan.

      Hyvä, että hävisi.

      Mietin lisää. Tai puhun asioista muuten vaan.


      Poista
    3. Char, parisuhdeväkivallasta on täällä kyllä keskusteltu tulisestikin, mutta tähän hätään en muista keskustelun nimeä enkä viitsi hakea tällä hitaalla mokkulalla, joka nyt on alla. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut kokemusperäistä tietoa. Lähinnä taisteltiin siitä, mikä on väkivaltaa, mikä ei. Aihe on kyllä aina tuore, mutta tällä hetkellä minulla ei taida olla aiheeseen mitään kummempaa uutta näkökulmaa. Jos joku muu tahtoo, saapi mieluusti kirjoittaa Vieraskynä-alustuksen.

      Kadonnutta kommenttiasi ei muuten näkynyt Bloggerin roskapostisuodattimessa, jonne viestejä joskus äärimmäisen harvoin menee.

      Poista
    4. Juu ei varmaan mennyt, enkä siihen vihjannutkaan.

      Saanko sanoa, ja saan: on kurjaa että tämän blogin kalvamisen takia pitää milloin mitäkin asiaa minunkin selostaa. - Normaalisti en viitsisi edes mainita.

      Kalvajat pois!

      Ja P.S. Haluaisin siis puhua väkivallasta, ja Iineksen lupaa Vieraskynään. Asiaa ja aihetta olisi.

      Mietin joka tapauksessa väkivaltaa, ikävä kyllä - enkä mitenkään ihmeellisesti: synttärit lähestyy, ja diagnosoidusti häiriintynyt mies voi aktivoitua. Aktivoitui viime vuonna, minä ahdistuin, ja parin viikon sisällä sairastuin melkein vuodeksi. Vaikka oli aiemmat lainmukaiset kiellot sun pelit ja pensselit.

      Enkös ole tavallinen ihminen: tyhmä, heikko, ja vahva! - No mehän ollaan kaikki, kurjimmallakin hetkellä!

      Kaikki te, jotka ette ole narsistisen persoonallisuushäiriöistien kumppaneiden uhreja: ristikää itsenne kiitoksessa!

      Pakanat sitten vaan muuten.

      Poista
    5. Char, mielestäni Anonyymi on nyt rauhoittunut, viime aikoina en ole havainnut kalvua. Parhaiten kalvu hoituu pois, kun sen ignoroi tyystin.

      Ilman muuta saat luvan Vieraskynä-kirjoitukseen. Se olisi hauskaa, vaikka aihe on siis hankala ja surullinenkin.

      Narsismi kiinnostaa minuakin suuresti, sillä minulla oli aikanaan kosketuspintaa tällaiseen tyyppiin, mutta onneksi vain virtuaalitse. Tuon ajan jälkeen luin narsismista kaiken minkä ikinä löysin. Jopa tilasin alan kirjoja itselleni. Uskoisin, etten heittele helppoja diagnooseja, sillä ei ole olemassa tervettä narsismia. Narsismi on aina pahaa ja pahasta. Jos sellaisen kohtaa omakohtaisesti, sen tunnistaa.

      Poista
    6. Iines,

      kiitos.

      Jotenkin tuli helpotus.

      Kirjoitan sitten kun hyvältä tuntuu, ja hauskattaakin : siis kiva kun ei tänään tarvitse.

      Et heittele diagnooseja helposti, tietenkään et, vaikka välillä puhisenkin.

      Kamala sanoa että parisuhdeväkivallasta kirjoittamisessa olisi mitään kivaa: no juu ei.

      Yritän löytää voimia johonkin vilpittömään. Tai sitten vain kirjoitan vain sen uhrin näkökulmasta. - Kun ei se mieskään mikään hirviö ollut!

      Jos siis Iines saan siis kirjoittaa itsestäni?

      - Etkä heittele tosiaankaan diagnooseja helposti, vaikka minä tyrmään niitä käyttelyssä! Oma lääkärini on ollut oikeasti kunnianloukkaussyytteessä mahdollisen kunnianloukkaussyytteen takia, re: sananasettelu. - Eikä yllämainittu ollut sanahelinää.

      Jos unohdetaan kalvut (koska oikeasti pelottaa ne kurjat - mitä ei pitäisi sanoa - mutta kun pelottaa kuitenkin), ja minä kerron sitten oman tarinani?

      Oikeasti: inhottaa, että pelottaa kalvut!

      Olen aina käynyt tulta päin, ja käyn nytkin, ja täällä se on sitä paitsi helppoa: joko ihmiset sanovat suoraan vastaan tai pitävät päänsä kiinni.

      - Tai sitten hupailevat, mikä sopii aina. :)

      Vaikka nyt keuhkoan, saa mielellään vitsailla.

      Poista
  13. Iineksen kertoman pohjalta voin vain sääliä Marttia. Hän on joutunut tyypillisen putsarin kynsiin ja katuu vielä joskus katkerasti kauppojaan. Mutta itsehän mies vapaaehtoisesti myrkkysyötin nieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä säälin Marttaa. Hän on luopunut Iineksestä, ja varmasti monesta muustakin kaverista.

      Kurja kohtalo sillä naisella, joka vapaaehtoisesti naisistaan luopuu!

      P.S. Tosin me likat ollaan niin kivoja, että halitaan niin ystävänaisia kuin -miehiäkin, kun turpiin tulee. Kaikki miehet ilmeisesti ei - kts. itsemurha- ja väkivaltatilastot.

      Poista
    2. Osasinko yhtään vänätä?

      Kun oikeasti yritin!!!

      Oikeasti tykkään kaikista, mutta pitää näköjään ottaa Asenne! :)

      Poista
    3. Martta on luopunut jossain määrin myös lapsistaan. Hänen lapsensa eivät käy paljonkaan enää perheen kesäpaikassa, siis minun kesämökkini naapuritontilla, vaikka heillä on siellä parikin huvilaa.

      Tapaus on hyvin mielenkiintoinen, tässä on minusta muutakin pohdiskeltavaa kuin vain se, miten tapaus liittyy meidän ystävyyteemme. Martan persoona nousee tarinaksi, kun ottaa huomioon koko hänen elämänsä. Minä olen sivuosassa tässä kiinnostavuudessa! Miten voimakkaasti ihminen takertuu kiinni elämänsyrjään ja raivaa kaiken häiritsevän pois tieltään tavoittaakseen unelmansa - tämä on se jokin.

      Poista
    4. Iines, joillekin naisille on se jokin, kun saa miehen.

      Omassa "vanhapiikakerhossani" - ja määre siis kertoo "teistä" siis "muista", ei meistä, se on on tärkeä ero.

      Uskallan nyt ottaa harppauksen käsitteseen Toinen.

      The Other. Mietin tarkkaan mitä käsitän itsestäni toiseksi, eli vieraaksi.

      En hetikään ketään teistä tämän palstan kirjoittajista.

      Osa on kavereita, osa vieraita. Kenestäkään ei oikeasti netitse tiedä.

      Poista
    5. Ei tiedäkään toisista netitse. Siihen vaaditaan sanojen lukutaitoa, syvää ihmistuntemusta, toisten vuosien tuntemista ja käyttäytymisen tarkkailua eri tilanteissa, eri paikoissa, ei vain itseä kohtaan. Minulla oli tällainen tietämys tuosta yllä mainitsemastani henkilöstä, josta tiesin suurin piirtein kaiken, en vain nimeä ja ammattia ja perhettä. Vasta tällaisen vuosia kestäneen tuntemisen seurauksena voi aavistella toisen mahdollista luonnehäiriötä. Sittenkään ei voi varma, sillä eihän ihminen itsestäänkään voi olla varma joka suhteessa.

      Poista
  14. Iineksen ihmettely siitä, mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään saavuttaakseen unelmansa, on mielenkiintoinen ja kiehtova. Voisiko Martta tappaa jonkun, joka on hänen unelmansa tiellä? Jos hän on hylännyt kaikki ystävänsä ja jopa lapsensa, on varmaan paras pysytellä hänestä kaukana, ettei tule vahinkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, olen oikeasti väskä, enkä ihan jaksa. - Muuten sanoit silleen, että se on siinä.

      Kolehmainen, ei Martta ketään tappaisi. Ystävät ja lapset olisivat tympiä - Niille Ihmisille Joita Ei Oikeasti Rakastaisi - jos se soittaisi Iinekselle. Joka olisi oma hieno ihmisensä, ja olisi ystävällinen myös puhemilessa. Jolle ei siis pidä koskaan soitaa.

      Savvy?

      Poista
    2. Eikä tämä rakettitiedettä ole kenellekään. Kolehmaisellekin kirjuutin muutakin, ja juttu katkesi.

      Pari pitkää juttua hävisivät, ja voi kun oppisin kirjoittamaan ja sitä ennen muistaisin säästää kaiken jotenkin muutoinkin, nyt vain näytän pöllöltä.

      Mutta ehkä palstan pöllökin tarvitaan. :)

      Nettiyhteys tökkii edelleen, mutta jos tämä lähtee: yöhaleja kaikille teille!

      Poista
    3. Char, juttujen katoaminen nettiyhteyden katkeilun takia johtunee mokkulasta. Ainakin minulla upouusi 4G-yhteys katkeilee juuri kommenttia lähettäessäni.

      Mokkulayhteydet ovat kummallisen kehnoja. Toimiihan nettiyhteys katkeilematta pienissä puhelimissakin. Miksi ei sitten tietokoneiden mokkuloilla?

      PS Muistelen, että sinullakin Char olisi ollut mokkula.

      Poista
    4. Kolehmainen, ei Martta voisi ketään tappaa, kyllä hänellä moraali toimii. Hän on vain oman etunsa tarkkaan katsova ja sen alttarille tarvittaessa muiden ystävyyksiä uhraava persoona. Hän on kasvanut perheessä, jossa tunteita ei ole osoitettu vaan ne ovat olleet naurettavaa heikkoutta, ja kaikessa on aina korostettu materiaa, jota onkin sitten kartutettu, se on ollut ainutta elämänsisältöä.

      Poista
    5. Huomenta, Iines!

      Minulla on kyllä jonkinlainen kaapeliyhteys, mutta se toimii taiteellisella temperamentilla - koskahan opin kirjoittamaan jutut muualla ja kopipeistaaamaan tänne?! Siitä metodista vain puuttuu se live-keskustelun tuntu.

      Plus että meillä on käynnissä suurimittainen remontti, koko pihapiiri on kaivettu auki, ja vaikka sähkömiehen tytär olenkin, en tiedä voiko se vaikuttaa puhelinlinjan kautta tuleviin nettiyhteyksiin. - Ja muutenkin olin eilen väsynyt, ja roikuin koneella liian pitkään.

      Re se mun alustus. Sano Iines viisaampana, että kannattaako mun edes yrittää vääntää keskustelun alustusta yhden miehen sairaskertomuksesta, joka saman tien muuttui parisuhdehelvetiksi. Kun en kauniimmin sano. Telkkariin en lähtisi tilittämään, miksi siis täällä: kuulostaa lähinnä sosiaalipornolta - ellen keksi jotain kiinnostavaa näkökulmaa tapahtuneeseen.

      Olen nyt vähän hermostuneella päällä; lähestymiskiellosta huolimatta (eikä se edes ole enää voimassa, enkä uutta voi hakea, vaikka syitä olisikin - miehen kotiosoite on ulkomailla. Suomesta ei toimiteta haasteita maan rajojen ulkopuolelle näissä siviilitapauksissa, ja sen ekan haasten toimittaminen olikin oikeaa salapoliisintyötä vaatinutta trilleriä. Haastemiehet soittelivat pitkin päivää ja pitivät tilanteen tasalla) mies aktivoituu aina mm. syntymäpäiväni tienovilla, joka on koht'sillään.

      Mutta odotan että reipastun, ja keksin varmasti jonkin tvistin, jolla saan aiheesta yleisesti kiinnostavan! Jätetään takaliekille, toistaiseksi!

      P.S. Kuva on jo mietitty! :)

      Poista
    6. Hei Char, jos se alustus parisuhdejutusta tuottaa sinulle stressiä ja tuo mieleen raskaita jo taakse jääneitä asioita, kehotan sinua luopumaan jutusta! Niin yksinkertaista se on. Ehkä ihan niitä kaikkein syvimpiä tuntojaan ei kannata uhrata minnekään nettialttarille.

      Toinen puoli on sitten tietysti se, että aina on mahdollista saada toisilta suurtakin ymmärrystä tai uusia hyviä näkökulmia asiaan, mutta ei siis oman mielenrauhan kustannuksella. Vain jos on sinut asian kanssa, niin sitten, ja jos kirjoittaminen ei tuota sinulle paineita. Kirjoittaja määrää tyylin ja sävelen ja lukijat olkoot kiitollisia. Missään tapauksessa sinun ei täydy yhtään mitään! Teet niin kuin kuin sinulle on parasta.

      Poista
  15. Kohkaan tässä vielä vähän yhtä juttua, jonka juuri luin iltapäivälehdestä. Minua se suututti ja nauratti.

    Nimittäin toimittaja-kolumnisti, bloginpitäjä ja europarlamentaarikko Petteri Sarvamaan puoliso Sari Helin on suuttunut lapsensa muskarikohtelusta.

    Muskarinopettaja oli nimittäin pyytänyt Heliniä viemään lapsensa pois muskarista, koska lapsi kiukutteli ja ilmeisesti häiritsi muita musiikkikoululaisia. Helin sanoo, että olisi pitänyt poisviemisen sijasta sanoa opettajalle vastaan, haistatella että haista p****.

    Mistä näitä muita syyttäviä curling-äitejä oikein sikiää? Miksi omaa lasta ei voi opettaa kunnioittamaan muitakin ihmisiä? Mikä siinä on niin vaikeaa, lähimmäisen ja toisen oikeuksien arvostamisessa ja sen ei-sanan sanomisessa?

    Mitä lapsi oppii äidin reaktiosta ja puheista, että opettajaa olisi pitänyt haistatella? No juuri sitä samaa, mitä Alppilan koululaiset osaavat niin hyvin: opettajan haistettalua, etenkin kun naisvirkamiehet puolustavat sellaista käytöstä aina jälkikäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt Alppilaan halua enää koskea pitkällä kepilläkään, mutta ymmärrän huvittuneen vihasi. - En hyväksy haistattelua keneltäkään, ja on absurdia, että vanhemmat opettaisivat sellaista lapsilleen.

      Oma sukulaislapseni poistettiin muskariryhmästä toistuvan häiritsevän käyttäytymisen jälkeen. Tämä on perheessä kipeä asia, enkä yksityiskohtia tiedä, enkä halua kysyä, etten vaikuttaisi Urkkija-Ullalta.

      Sen tiedän, että vanhemmat hakeutuivat naperon kanssa kasvatusneuvolaan: sanomatta oli selvää, että jokin ryhmään sopeutumisessa oli vaikeaa, ja vanhemmat haluavat aloittaa ongelman selvittelyn ennen koulun alkua.

      Järkevämpää ja toimivampaa kuin haistattelu.

      Poista
    2. Tuo muskariryhmästä poistaminen tuntuu olevan yleistä sen lehtijutun perässä olleen keskustelunkin mukaan. Musiikkileikkikoulussa tuntuu olevan selvät sävelet: täällä musisoidaan eikä kiukutella.

      Ihan hyvin toimittu mainitsemiltasi vanhemmilta. Ongelmiin on hyvä puuttua jo ennen vielä suurempaa ryhmäkoetusta, koulua.

      Poista
  16. Hatunnosto Helsingin opetuslautakunnalle!

    Se on juuri päättänyt, että Antti Korhonen saa pitää työpaikkansa! Suomalaisella koulusysteemillä on sentään tulevaisuutta huolimatta Kyllösistä ja muista kouluviraston tädeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän harmi se on, olin suunnitellut tarinaa komisario Rautakalliosta ja ruumiinsyöjien tapauksesta.

      Opetusvirasto todisti, että ovat kuin vasemman jalan reikäinen kumisaapas. Lautakunta ymmärsi, että määräaikaisen tuntiopettajan kohtalo sinetöityy jo tuossa työnsä nimikkeessä.

      Poista
    2. Tämä määräaikaisen tuntiopettajan pesti on ihan järkevä ottaa huomioon. Käytännössä se pääkaupunkiseudun erityisopettajien kohdalla usein vain menee niin, että toimi jatkuu opettajapulan vuoksi seuraavanakin vuonna.

      Ratkaisu kuuulostaa järkeenkäyvältä, varoitus on korkein mahdollinen rangaistus tässä tapauksessa, jossa oppilasta on puhuttamisen jälkeen työnnetty ulos tilasta, jossa hän rikkoi koulun yhteisiä sääntöjä ja käyttäytyi muutenkin sopimattomasti.

      Poista
  17. Uutta makkaraa on jo tosin kärisemässä grillissä; rehtoria syytetään 14 oppilaan pahoinpitelystä!
    Että kyllä ainakin rehtorit jos ei opettajat on hirviöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä lienee todellinen oppilaiden pahoinpitely. Opettaja (rehtori?) oli uutisen mukaan toistuvasti mm. vetänyt oppilaita korvasta.

      Tämä on tietenkin väkivaltaa, toiseen kajoamista, aivan eri tavoin kuin Korhosen tapauksessa, jossa törkeästi huudellut oppilas työnnettiin ulos häntä satuttamatta.

      Pahoinpitelijöitä on kaikissa ammattiryhmissä, yhtä hyvin opettajissa kuin äideissä ja isissäkin.

      Poista
  18. Minun täytyy nyt ulkopuolisena hieman hämmentää soppaa. Esitin taannoin väitteitä entisistä sisätiloihin päässeistä katekeetoista, kansakoulunopettajista, - joiden koulutus sisälsi harmoninsoittoa.

    Tätä kappaletta soitettin radiossa 70-luvun alussa. Minusta ja veljistäni se oli tavattoman hauska, mutta ennenkaikkea viisas, koska se osui suoraan ytimeen, isoäitipuolemme, kansakoulunopettaja Aadolfin sielunmaisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas kun en muista kuulleeni kipaletta ennen. Ihan hauska junnumainen sanoitus! Tuommoinen irvailu on ihan eri kuin ryppyotsainen julistaminen.

      Poista
  19. Char - millä tavalla se narsistimiehesi aktivoituu? Kirjoittelee, soittelee, twiittailee, piippailee, hiippailee?

    Iines - ovatko Martta ja Martti virallistaneet suhteensa jollakin tavoin vai elelevätkö synnissä? Ja onhan olemassa sellainenkin vaihtoehto, että suhde on molempien unelmien täyttymys ja tekee molemmille hyvää.

    Ehkäpä ihmisessä herää omia lapsiaan puolustaessaan samanlaisia tunteita kuin miehillä autonratissa. Muuten ihan normaali ja hiljainen hissukkakin voi kiihtyä ajaessaan jopa kiroilemaan, kun naiset ja papparaiset hidastelee edessä.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synnissä elävät. Juuri tänään sain Martalta viestin, että mökkimme pihapuista on kaadettu 12 kappaletta järeitä kuusia ja koivuja. Että tervetuloa siivoamaan pihaa. Maltan tuskin odottaa, että viikolla pääsen katsomaan!

      Siiskyllä he sopivat toisilleen kuin nappi reikään. Molemmilla on ilmeisen samanlaiset elämänarvot ja elämäntavatkin.

      Poista
  20. Juttuni menevät vähän sivuun, taannoiseen provosointiini, jota taannoin en välittänyt kauheasti perustella, vaikka monet ovat puhuneet, kuinka kansakoulunopettaja tai uskonnonopettaja kertoi suomalaisten olevan rotupuhdas jumalan valittu kansa.

    Hyvinkään asemankoulussa opettaja Suoma Koivulehto kertoi v.43 kaikille alakoululaislle, minkälainen nenä heillä on; ruma, kaunis tai jonkinlainen muu pottunokka. Sen mukaan oppilaita pisti arvojärjestykseen. Äitini muistaa sen, koska hänen arvosanansa ei ollut hyvä.


    VastaaPoista
  21. Suoma Koivulehto on ollut opettaja, jonka muisto ilmeisesti säilyy yli sukupolvien. Näitä Suomia on ollut meillä itsekullakin opettajina hieman eri variaatioin. Nykyopettajat eivät valitettavasti enää ole suuria persoonallisuuksia, kaikki on yhdenmukaistettu hieman ikäväksi karsimalla pois erityispersoonalliset jutut. Pitää opettaa tietyllä tavalla.

    Tuo herranvalittu on ollut sen sijaan kyseisen ajan mukaista hapatusta, jota esiintyi kaikkialla yhteiskunnassa, joten miksei myös kouluissa, valistuksen paikassa. Aikansa ilmiö siis, ei mielestäni välttämättä opettajaa kuvaava.

    VastaaPoista
  22. Ajankuva kyllä, mutta maalais"sivistyneistössä" tuo aatu merkkasi paljon vielä 60-luvulla. Kieltäkää, kieltäkää, minun muistikuvani on tämä.

    Mitenkään edellisiin liittymättä ajatukseni hieman pompsahtelevat. Olen aina tykännyt kuunnella itseäni vanhempien muisteluksia.
    Äitin vanhemmat olivat vanhoja hänet saadessaan, isänsä oli syntynyt vuonna 1886, kotoisin Jämsästä. Ei kuulemma silti se kuuluisa Jämsän äijä, kuoli ennen syntymmäni.

    Hän oli muistellut kuinka keväisin ja syksyisin heillä oli vain karkea pellavainen vaate, sen lisäksi ei kenkiä tai mitään muuta. Joskus hyppäsivät lämpimään lehmänläjään jalkojaan lämmitelläkseen. Tämä ei nyt ole mitään huumoria tai vedätystä. Näitä kun olen kuunnellut, ihmettelen ihmiskunnan varakkuuden lyhyttä historiaa.

    Luulen, ettei siitä ole ollut montaakaan vuosikymmentä taaksepäin, kun se Innasen kuvaama ensimmäinen suomalainen nousi ylös turvesuosta.

    VastaaPoista
  23. Kyllä minä uskon Riku, opettajat olivat suuria vaikuttajia. Heitä uskottiin ja kunnioitettiin ennen sotia ja sotien jälkeenkin aina 60 - 70-luvulle asti. He olivat virallisestikin kansan kynttilöitä.

    Jalkojen lämmittelyjä lämpimässä lehmänpaskassa - tämä on hyvin merkittävä ja uskottava asia, voin nähdä tapauksen sieluni silmillä. Pissakin on lämmintä, kun se virtaa kylmiä jalkoja pitkin. Miten eläviä tapahtumia ihmisen elämässä voikaan olla. Voisin itsekin kirjoittaa tämmöisistä kuvauksen, sanoo halolla pyllynsä lapsena pyyhkinyt.

    VastaaPoista
  24. Jo isossa kirjassa sanottiin, että te jotka sanotte ennen olleen paremmin, ette te sitä viisaudesta puhu. Ei ollut ei, mutta suurta muutoksen kykyä tämä maailma ihmiseltä edellyttää . Jo minun elämäni aikanani kaikki tuntuu muuttuneen, entisistä opituista ei ole hyötyä. Minä tunnen itseni radikaalikonservatiiviksi, kovaksi kommunistiksi ja hyväksi porvariksi.

    VastaaPoista
  25. Lainakengillähän Marttakin lähtee hiihtamaan ja silloin elettiin sentään sotien jälkeistä aikaa. Se on pellolaista fiktiota, mutta tiedän vastaavan olleen totta Kainuussakin vielä 50-luvulla ja jopa 60-luvun alussakin. Oli isoja lapsilaumoja, ei kaikille ollut varaa ostaa omia kenkiä. Niitä kierrätettiin ja käytettiin yhteisesti, samoin kuin muitakin vaatteita.

    Se oli niin yleistä, etten itsekään osaa pitää minään ihmeenä tai outona, että sain ensimmäiset uudet luistimeni vasta yli kolmikymppisenä, kun itse ostin. Siihen asti käytin veljeni vanhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äijältä taisi Martta lainata, tuskin olivat sopivatkaan, siksikin mielellään heinäladossa levähti.

      Minä sain jotain vanhemmilta veljiltäni, mutta useimmin olivat äitini ompelemia. Ne hienot vihreät enstex-housut ja pusakkakin.

      Seiskeetluvun mittaan minulle tuli kumma tauti, mic macit piti olla. Maksoivat sairaasti ja jotenkin aina onnistuin heti kaatumaan niin, että polvi oli puhki ja siinä äidin neuloma paikka. Elvistele siinä sitten, kun toiset nauravat.

      Poista
  26. Onko se tapa nyt jäänyt kokonaan pois, että vanhemmalle lapselle ostetaan uutta, nuoremmat sitten perivät tältä vanhemmalta pieneksi jääneet vaatteet, kengät ja jopa oppikirjat? Meillä ainakin oli tällainen tapa, ja minä nuorempana sain aina kaikki siskon vanhat.

    Vai elämmekö nyt niin rikkaina, että nuoremmatkin lapset saavat aina uutta ja perheen kaikilla lapsilla on omat luistimet ja tarvikkeet? Meillä oli esimerkiksi yhdet yhteiset monot siskon kanssa kautta lukionkin.

    VastaaPoista
  27. Meillä oli yhteinen pyörä isonveljeni kanssa. Kerran kun se oli aika uusi, lähdin ajelulle ja siitä alkoivat ruuvit irtoilla, ohjaustankokin vääntyi ihan rauhallisella ajolla, talutin sen kotiin. Melko pian siitä runko katkesi, senkin faija-saatana vielä hitsautti.

    Isoisä kysyi meiltä, että mistäs mokoma pyörä oikein on, ei uskallettu sanoa, että venäläistä valmistetta.

    Nooh, vähän myöhemmin faija toi minulle Jopon, joka oli uudelleenmaalattu siniseksi, se kesti mutta kappa löi välillä tyhjää.

    VastaaPoista
  28. Mitä, eikö venäläinen pyörä olekaan vahva ja hyvä? Tämäpä yllätys. Ladatkin ovat niin vahvoja, että kestävät hyvin vuosien saatossa. Tarvittaessa niihin voi vaihtaa BMW:n etumaskin, niin kuin kuvassa juuri näin. Kekseliästä ja taloudellista.

    Minun pitäisi saada uusi auto. Toyotani on nyt vuosimallia 98, eikä siitä saa vaihdossa varmaan mitään, vaikka sillä on ajettu vasta rapiat 100 000 km. Hirvittää se uuden systeemin opettelu. En osaa käyttää edes ilmastointinappulaa, saati jotain ajotietokonetta tai navigaattoria. Olen varmaan ihan ulkona tästä kehityksestä ja pidän vanhan manuaalisen autoni niin kauan että jään yhden kerran tien päälle huuli pyöreänä.

    VastaaPoista
  29. En tiedä venäläisestä pyöräteollisuudesta laajemmin. Ongelma kai meidän sosialistisen vaihtokaupan aikana oli, että sieltä oli vaikeuksia löytää tänne kelpaavaa tavaraa.

    Tiedät itsekin, että ne erilaiset autojen leikkikalut ovat tosi kivoja, jos niihin pääsee tottumaan. Ja nappia oppii aina painamaan, toisella kertaa osaa jo painaa haluamallaan tavalla. Paljon helpompia ovat kuin kameran säädöt.

    Aivan tuliterä auto saattaa jättää tielle, kokemukseni tosin on jo melkein kymmenen vuoden takaa, kyseessä oli firman auto. Tai se mikään auto ollut, sellainen foordi vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli aikoinaan tämän Toyotankin kanssa ensin kauhunhetket. Olin siihen saakka ajanut nelivaihteista autoa, ja tässä olikin viisi vaihdetta. Muistan, miten kiljuin ajaessani valtatien ruuhkassa, että apua, mistä mää tiedän milloin pitää vaihtaa vitoselle!! Olin kauhun vallassa ja varma siitä, että vaihdan jotenkin väärin. Noh, sainkin sitten upo uuden auton tuulilasiin vastaantulevasta rekasta irronneen jäälohkareen, suoraan etupenkillä istuvaa tytärtä kohden. Tuulilasiin tuli vaurio, mutta se ei särkynyt. Kävin hiotuttamassa lasin seuraavana päivänä kalliilla hinnalla, ja vasta nyt tätä kirjoittaessani hoksaan, että olisin saattanut saada sen kotivakuutuksesta, koska minulla oli todistaja vierellä. Maksoi 400 mummonmarkkaa, iso raha silloin.

      Poista
  30. Minulla tuli kans mieleen, että osaathan sinä käyttää järjelmäkameraa ja tietsikkaa. Helpompia nuo autojen vipstaakit ovat. Manuaalista löytyy ohjeet.

    Tuohon toiseen asiaan eli Alppila-keissiin sen verran, että on tuo opetusviraston Jarnila huima äijä. Ensin yrittää sanella opetuslautakunnan äänestystuloksen kokousta edeltävänä päivänä. Hävittyään 10-0 lautakunnalle, ilmoittaa ettei tämä ollut vielä tässä ja kehottaa ketä tahansa helsinkiläistä valittamaan päätöksestä.
    Lisäksi antaa ymmärtää, ettei Korhosen kannata hakea töitä helsinkiläisestä koulusta.
    Onko olemassa pikkusieluisempaa ja kostonhimoisempaa olentoa kuin arvovaltatappion kärsinyt byrokraatti?
    Jarnila on aikaisemminkin käskenyt opettajien pitää turpansa kiinni kouluasioissa, kun opettajat ovat kommentoineet koulujen lakkautuksia ja homekoulujuttuja.

    Olen varmaan aiemminkin kertonut tuttavastani(vaimon kautta) sosiaalipuolen johtajasta, joka sanoo oppineensa jo työuransa alussa, että Virasto ei tee virheitä ja pitää nykyään itsekin kiinni tuosta asenteesta.

    Samuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opetuslautakunta teki asiassa ainoan oikean päätöksen.Jarnilan provosointi valitukseen kertoo vain hänen omasta epäpätevyydestään ja egon heikkoudesta.

      Poista
    2. Jarnila antoi itsestään onnettoman huonon kuvan agiteeratessaan kansalaisia nousemaan vielä Korhosta vastaan. Pois pois tuommoinen kouluvastainen kansankiihottajasönkkö opetuslautakunnasta!

      Tässä jää nyt kyllä vielä odottamaan jutun mahdollista jatkoa. Varoitukselle nimittäin ei taida lopultakaan löytyä juridista katetta, sillä poliisin lausunnonkin mukaan tapauksessa ei voida osoittaa väkivaltaa. Kaikki mainittu väkivalta esiintyy vain niiden kansalaisten kommenteissa, jotka ovat provosoituneet provosoijien kommenteista.

      Rehtorit ansaitsevat varoituksen ja samaten kouluviraston väki sekä törkeästi käyttäytyneet pullamössöpojat.

      Poista
    3. PS Minäkin opin luottamusmiestyössäni, että virastot ja työmarkkinalaitos (rehtorien etujärjestö meidän talossa) ovat erehtymättömät. Vaikka rehtori olisi syyllistynyt nepotismiin ja petokseen, siitä ei puhuta saati tuomita ketään. Koululaitoksessa kaikki hyvin, byrokraatit valvovat..

      Poista
  31. Tapsa, mies, jota kertaalleen on jo oikeusteitse kielletty kaikesta - hiippailee ja kirjoittelee. Oven takana ja posteitse. Tviiteistä en tiedä. Luojan kiitos.

    Ja vaikka vitsien nainen olenkin, ja nauran mielelläni - tänään itkin, kun lääkärini luona mietin tapahtunutta. Taas kerran, mikä harmitti: voin pillittää kotona miten paljon vain. Omalla ajalla! Miksi tuhlata kallista vastaanottoaikaa tillittämiseen! Olihan se aiheellsta, mutta minähän siitä ajasta maksan. Eikä se mitään auttanut. Otin itse nenäliinan ja sain ymmärrystä. Onhan mua kohdeltu väärin.

    Tapsa Tapsukkainen: en ärhentele sinulle, enkä kenellekään! Olet muru, kuten tiedät! Vastaan vain kivaan kysymykseesi, johon jonain muuna päivänä olisin pasaissut jotain, ja säätänyt Vieraskynä-ehdotuksen Iinekselle päälle.

    Mutta.

    Itku pääsi aiemmin, siellä muuaalla siis, vaikka viiimeisen asti vastustin. - Emme me kaikki likat nyyhki, ja useimmat tietävät, että kyyneleet on se raja, jota monet pitävät luuseriutena tai heikkoutena. - Minulle se on nykyään ääriraja, monessa mielessä.

    Se itku on meinaan välillä pakko. - Kokeilkaa, tai kovetutte! - Jos on ihan pakko, kuuntelen Springsteenin "Point Blankia", hanat auki. Itken aina.

    Minusta on väkisin tullut niin muka kova mimmi, että joudun hakemaan itkua:

    http://www.youtube.com/watch?v=l0DjrXDBJnU

    Älkää kysykö miksi. Minulle toi toimii, ja hyvä. Että siis edes jokin.

    Soitin rakkaimpia ihmisiäni pyynnöstä läpi, kun kotiuduin tänään, ilman musaa (lääkärikäynti oli julmaa - ja puhutaan siitä huomenna).

    Itkin sitten yksin, kun olin taas vakuuttanut kaikki rakkaat siitä, että pärjään, ja pärjäänhän minä. Siis huom! Olen pulppuileva ihminen, mutta en kyllä pillitä julkisesti, ja siksi

    Point blank

    - Välillä minä erehdyn suhteissani, ystävät. Varmaan joku muukin.

    Tänään voin miettiä vain ilmeisesti lätkää (EVVK- mutta kaikki ovat hökkeissään, ja parasta näyttää kiinostuneelta, kaiken tunnekuohun jälkeen) - ja kunnon itku tekee hyvää, ja kannatan sitä! Silloin kun kaikki on ihan väärin: hyvä itku auttaa ainakin vähän.

    Pomo ei varmaan auta teitä, mutta joku muu. Jos siis itse on niin kovalla solmulla, selviämisen vuoksi, ettei enää voi aueta tuntemaan tuskaa. Sopimatonkin laulu, tai runo, voi auttaa. Hyvä, pohjaton itku auttaa.

    - Läheisimpiä auttaa se, kun sen tekee yksin. Eikä sitten kerro, miten pohjattoman paha olo on.

    Tämä muuten oli sitten melkein intiimeintä, mitä olen kellekään kertonut. Mukaan lukien kaikki.


    VastaaPoista
  32. No tuli sitten tuplajuttua. Koetin poistaa ekan, ei onnannut.

    Ope sai pitää paikkansa.

    Meidän mamma kertoi jo eilen - nettiriippuvaisena!!! :D- tästä päätöksestä.

    Ainoa oikea.

    Sisäpiiri opetusvirastosta kyllä kertoo, että nuoretkaan eivät olleet ns. häiriköitä. Että olisi ensin po. opettajaa - joka nyt sitä kirjallista varoitustakin tuskailee - lähestynyt se tönitty sangen rakentavasti.

    Että siellä johtoportaassa olisi toivottu, että asia olisi hoidettu koulussa, lasten, ja opettajan, ja varmuuden vuoksi - todistajan tarpeessa - rehtorin kesken. Ei ollut pakko niin voimallisesti töniä, ja kurjaa, että koko jutusta tuli tämmöinen kalabaliikki.

    Puhutaanko muuten pipopakosta vieläkään?

    Siitähän tämä minusta lähti.

    - Vai onko taustalla joku lasten-on-pakko-aina-totella-juttu, mitä sitten taas ketkään tuntemani opettajat ja erityiskasvattajat eivät kannata. Kouluissa nykyään fiksut opet suosivat sitä, että säännöt sovitaan yhdessä lasten kanssa. Niihin sitoudutaan, eikä hetikään tule nyrkkirysyä niiden noudattamisesta.

    Ope sai pitää työpaikkansa, mutta muuten oli surullinen episodi.

    P.S. Olinko ainoa, joka huomasin, että yhdessäkin ip-lehdessä äänestetään nyt siitä, että saako eduskunnassa työajalla leikkiä kännyköillä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, minä jaksan jaksamistani jauhaa tätä Alppilan tapausta!

      Ja on pakko heti kärkeen sanoa, että olet tainnut kyllä nyt kuulla vääriä profeettoja, kun sanot, että nuoret olivat ensin lähestyneet opettajaa rakentavasti.

      No, jos rakentavuudella tarkoitetaan sitä, että ei piitata koulun yhteisistä säännöistä eikä totella sitä, joka muistuttaa säännöstä, niin ehkä sitten. Tai nimitetään opettajaa vitun pelleksi, joka lesoaa, ja kiroillaan ja aletaan rähinöidä. Käsketään opettajaa pyytämään anteeksi oppilaalta, joka ei viitsi noudattaa opettajaa, joka koettaa vain kasvattaa näistä kasvattamatta jääneistä pullamössöistä yhteisöön sopeutuvia kunnon ihmisiä.

      Siis, mitä yhteisön toiminnasta tulee, Char, jos sen yhteisiä pelisääntöjä voi välillä olla noudattamatta, kun ei oikein huvita? Mitä jääkiekosta tulee, jos sen pelisääntöjä ei noudateta?

      Koulun säännöt eivät ole oppilaiden kiusaksi, vaan toimivuuden ja turvallisuuden vuoksi.Nykykouluissa säännöt nimenomaan luodaan usein oppilaiden kanssa yhteistyönä. Silti on aina joitain oppilaita, jotka eivät piittaa säännöistä, kuten nyt nähtiin.

      Koulun tehtävä on myös kasvattaa. Jos koulu yleisesti sallisi syömisen ja oleskelun ulkovaatteissa luokissa ja ruokalassa, tulisi kullanmuruille kova paikka ensimmäisessä työpaikassa, jossa sama peli ei vetele, pipo päässä ja huppari päällä ei voi olla edes kaupan kassalla. Oppilaille on hyvä opettaa, että työaika ja vapaa-aika ovat erikseen, koulu on työpaikka, ei mikään vapaa-ajan kiva hoitokeskus.

      Poista
    2. Erikseen "pipopakosta". Siis jos koulussa on pipon käyttökielto tunneilla ja koulun sisätiloissa, niin tietenkin sääntöä tulee valvoa. Jos on ulosmenopakko välituntisin, sitäkin tulee valvoa. Jos näitä ei valvota, säännöt kannattaa poistaa. Mutta niin kauan kun sääntö on, sitä tulee valvoa. Ja sen käyttöä valvovien opettajien haistattelu on periaatteessa täysin samaa kuin virkamiehen tai duunarin solvaaminen hänen työssään.

      En jaksa mitenkään ymmärtää, että lasten tulisi saada haistatella opettajia ja aikuisia niin, että asiaan ei saisi puuttua, vaan sitä, joka kasvattaa lapsia, pidetään hirviönä ja koetetaan rangaista. Tämä ei mene järkeen. Tietenkin lapseen saa tarttua, häntä saa pidellä tiukastikin ja häntä saa työntää rauhoittumaan ja pois kiroilemasta, mutta satuttaa häntä ei saa. Siinä se raja menee.

      Poista
    3. Huomenta, Iines,

      anteeksi, että vastaus on viipynyt, olen ollut reissun päällä, ja taas pitää lähteä.

      Olen kanssasi samaa mieltä sääntöjen noudattamisen tärkeydestä - tuntuu vain ikävältä takertua yhteen esimerkkiin, jossa on leimautuneet sekä kaksi oppilasta että opettaja.

      Se "lähteeni" on muuten opetusviraston työntekijä, johtavassa asemassa. Videossa näytettiin vain jo eskaloitunut tilanne, ei tietenkään koko episodia alusta loppuun.

      Sovitaanko, että jatketaan juttua myöhemmin?

      Kivaa päivää kaikille! :)

      Poista
  33. Hei Char, sopii jos aihe vielä jaksaa jotakuta innostaa. Nyt on monella reissu- ja loma-aikaa tämä viikonvaihteen seutu. Hiljaista on, mutta ehkä se on vain hyväksi virtuaali-ihmiselle.

    Se, mikä kohu tästä Alppila-gatesta nousi, ei toki ollut opettaja Korhosen eikä liioin oppilaankaan syy - tällaista tapahtuu päivittäin kouluissa, vaan rehtorin ja kouluviraston virkailijanaisten virheellisen toiminnan. Ehkä juuri joku näistä kouluviraston johtavista viranhaltijoista on se, joka on sinuakin informoinut. En siis ihmettele asennettasi, Char, se on aivan ymmärrettävä, jos jää tämän manipulaation varaan.

    Nythän tilanne on siis se, että juuri näiden viraston johtavien viranhaltijoiden todettiin toimineen asiassa väärin. Heidät äänestettiin kumoon äänin 10 - 0. Kukaan ei puolustanut heidän kantaansa. Nyt puuttuu enää se, että heidät saatetaan vastuuseen virkavirheestä ja siitä, että kahden ihmisen elämä, oppilaan ja opettajan, on leimautunut heidän vuokseen ehkä loppuiäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän lukujärjestykseen tuli muutos, ehdinkin jäädä juttelemaan. :)

      Opetusviraston Syväkurkun kertomuksen kuulin vasta potkujen perumisen jälkeen; hän - nainen, muuten, sikäli kuin nyt tästä tarvitsee sukupuolittunutta keskustelua tehdä - oli tyytyväinen potkujen perumisesta. Hänestä tilanne olisi alunperin pitänyt hoitaa siten, että opettaja olisi välikohtauksen jälkeen pyytänyt molemmat pojat, sekä huppupään että haistattelijan (jos kärjistyksiä halutaan) rehtorin kansliaan keskustelemaan. Rehtorin kansliaan siksi, että todistajan läsnäolo olisi ollut hyväksi.

      Siis keskustelemaan tapahtuneesta, ei puhutteluun. Siinä ei olisi varmaan varoitustakaan tarvittu, sen verran optimisti olen. Nuorillakin on yleensä syvä oikean ja väärän taju. Itse olisin pyytänyt kimmastumistani anteeksi - sillä kimmastuihan se ope - ja olisin varmasti saanut anteeksipyynnön nimittelystä vastavuoroisesti takaisin.

      Rakentavana toimeenpiteenä olisi voitu sopia yleistä keskustelua koulun järjestyssäännöistä, myös siitä piponpitämisestä. - Tämä muuten on se malli, jota kaikki tuntemani opettajat kannattavat: lasten ja nuorten kanssa sovitaan säännöt yhdessä, ja kun kaikki sitoutuvat niihin, ei tarvitse päivittäin vänätä itsestäänselvyyksistä, eikä openkaan tuntea itseään vanginvartijaksi pinnan alla kytevän kapinan keskellä.

      Mikä oli aika karmea ja pysäyttävä visio. Suurin osa nuorista on ihan tavallisia, kilttejä ihmisiä, erityisen tunneherkkiä ja hormonimyrskyn vallassa, re murrosikä, mutta ihmisiä silti. Eivät rikollisia, enkä haluaisin lapselleni opettajaa, joka tarkkailee ja kohtelee häntä kuin villiä kriminaalia.

      Poista
    2. Tästä ollaan laajalti samaa mieltä. Asiat pitää hoitaa siellä, missä ne tapahtuvat ja nimenomaan selvittämällä tilanne puhumalla. Ensin kaikkia osapuolia erikseen kuulemalla ja sitten vielä yhteiskeskustelussa, jossa useimmiten pystytään tulemaan sellaiseen tulokseen, jossa osapuolet ymmärtävät tekonsa, tekonsa seuraukset, vastuunsa tapahtuneeseen ja tarvittavat jatkotoimet.

      Koulun järjestyssäännöt ovat nyt jo usein yhteistyönä oppilaiden kanssa tehtyjä, eivät suinkaan yksin koulun johdon keksimiä.

      Meillä laadittiin säännöt jo viime vuosisadan puolella, 1980-luvulla, oppilaitten kanssa! Niissä oli esitetty sellainen sääntö, että tunneilla ollaan sisävaatteissa ja päähineettä, takkien ja pipojen paikka on naulakossa tai omissa lukittavissa kaapeissa. Pitäähän ihmisen osata käyttäytyä, pieni ikä ei ole mikään vamma, jota tulee mussuttaa! Opiskelijat eivät katso itseään miksikään poikkeusryhmäksi, jonka ei tarvitse noudattaa yleisiä käytäntöjä. Teineistä on useimmiten ellei aina itsestään selvää, että heiltä odotetaan normaalia käytöstä myös tapojen suhteen. Useimmiten tavoilla on järkisyy, kuten sillä, että ei olla ulkovaatteissa tunneilla tai huppu päässä syömässä.

      Char, tietenkin suurin osa nuorista on kilttejä ja yhteistyökykyisiä nuoria ja tietenkin heillä on tietyssä iässä hormonimyrsky. Kyllä tämä kaikki tiedetään, mutta mikään hormonimyrsky ei selitä sitä, miksi joku nuori pilaa muitten työrauhan tai käyttäytyy törkesäti ja haukkuu opettajaansa läskiksi ja vitun pelleksi. Kaikilla meillä on ollut ne hormonimyrskyt, ärtyvät paksusuolet ja kuumat aallot, mutta harva meistä vie muilta käytöksellään työrauhan tai solvaa esimiestään törkein sanoin. On karhunpalvelus nuorelle itselleen koettaa silitella asia niin, että nuori ei joudu miettimään käyttäytymistään ja vastaamaan siitä ihan itse. Ei ihme, jos nuori tosiaan tunteekin itsensä heikoksi, jos aikuisetkaan eivät odota häneltä edes hyvää käytöstä.

      Poista
  34. Noista pipoista ja säännöistä vielä: minusta on tärkeää, että nuorisolle opetetaan hyviä tapoja niin kotona kuin koulussakin. Kodeillahan se vastuu on, mutta on tilanteita, ja paljon, joissa se ei syystä tai toisesta onnistu.

    Ja painotan nyt sanaa "opettaa". Mikä tarkoittaa sitä, että ohjeistetaan nuorta sen suhteen, mikä on sopivaa ja muut ihmiset sekä yleisen käytöstapanormiston mukaista toimintaa. Opettamiseen kuuluu se, että asia pilkotaan niin ymmärrettävään muotoon, ja selitetään niin hyvin, että valaistumisen hetki koittaa. - Opettaminen ei ole sitä, että nyt pipo pois, koska minä käsken, ja pitäis sun nyt ton verran ittekin tajuta. Ei tajua ministerikään pitää kännykkää taskussa linnan juhlissa; mikäs siinä on nyt mennyt pieleen?

    Toisaalta on hyvä, että on tätä törttöilevää johtoporrasta; heihin ei idealistinuoriso halua ainakaan samastua, joten kännykkäkiellon esittäminen sukujuhlissa (nuoren vanhemmat eivät pitäneet asiaa tärkeänä) sujui, kun sanoin, etten sitten muutaman vuoden kuluttua halua lukea lööpeistä kuinka fiksu ja rakas muruni nolaa itsensä vain siksi, ettei kukaan ole ns. näyttänyt niitä köysiä (englismi, mitähän se olisi suomeksi). - Olen jo kertonut tästä. Obligatorisen napinan jälkeen (mikään ei piristä nuorta kesken tylsän päivällisen, sitten kun maaru on jo täynnä, kuin mahdollisuus kunnon väittelyyn Char-tädin kanssa!) kännykkä sujahti taskuun.

    Jos keskustelu puuduttaa, laita kännykkä pois ja keksi parempi aihe! Me nähdään ihan liian harvoin, olet mun kulta, eli kerro jotain kiinnostavaa! Jokos sulla on tyttöystävä - tämä liioitellulla vanhapiikamaisen kiinnostuneella hymyllä ja ylileveällä silmäniskulla. Sisko alkoi hihittää, vanhemmat meinasivat tukehtua ruokaansa, poika nauroi, ja sanoi että äsh, Char, sä oot niin nolo (tms), - ja sitten kysyin jotain oikeasti kiinnostavaa hänen judoharrastuksestaan. Mikä aihe EVVK, muuten kuin hänen takiaan, mutta siinä kai on yksi mukavan ja rakastavan seurustelun peruspalikka.

    VastaaPoista
  35. Ennenkuin kuulen kukkahattutädittelyä - täti olen, ja pidän kukista; hatut toisaalta litistävät ikävästi kampaukseni - muistuttaisin vielä, että olen toiminut sosiaalisesti sopeutumattomien erityisnuorten opettajana, ja myöhemmin ohjaajana. Väkivaltaista sääntöjen valvomista en ole tarvinnut. Hihat on palaneet, puolin ja toisin, mutta keskustelemalla on selvitty - ja huom! Jos nuorille halutaan opettaa oikeaa tapaa selvittää tulehtunut tilanne, joka on mennyt liian pitkälle asian todelliseen vakavuuteen nähden: kylmä rehellisyys myös omaa toimintaa kohtaan on ainoa todella toimiva keino.

    Nuori on valmiiksi puolustuskannalla - se on varmaan niitten geeneissä tai jotain - eikä uhmakkuutta saada murrettua uhkailulla. Ei sitä saada murrettua millään paitsi ylivoimaisella pakolla, mitä en kannata - vaan kiertämistä. Että istutaan pöydän ääreen, ja se aikuinen toteaa, että nyt meni tilanne yli. Jos meni vain nuoren puolelta, sanotaan sitten, että sinulta, mutta minäkin olisin voinut toimia toisin, jos olisin osannut. Näitä sääntöjä sinä noudatat, etkä nimittele, ja näillä mennään.

    Olen ainoa tämä maikka joka sinulla on, minä nautin meidän työstämme, ja ensi tunnilla nähdään taas, eli mitäs nyt sitten? Minä en ainakaan halua riitaa, enkä pahaa mieltä kellekään.

    En muuten ole koskaan, en pahimmissakaan tilanteissa, saanut muuta kuin ujon ja häpeilevän anteeksipyynnön rajojen ylittämisestä. Mihin olen vastannut rehdisti, että asia selvä, kaikki on nyt hyvin, pöytä taas puhdas (yleensä ollaan halittu, mutta se olen vain minä tunteineni; ei sitä voida kasvattajilta odottaa, ja leegio nuorista saisi sätkyn. "Minun" muksuni olivat mielissään. Ihmiset, ja varsinkin pienet ja kasvavat, tarvitsevat kosketusta. N. puolet lapsistani ei sitä mistään saanut. Asuivat laitoksissa, tai moniongelmaisten vanhempien kanssa).

    Nuori voidaan sanktioin, uhkailulla tai fyysisellä ylivoimalla pakottaa rangaistuksiin tai anteeksipyyntöihin, mutta vaikeissa oloissa eläneiden, tai muuten eri tavalla reagoivien nuorten kohdalla se ei johda kuin motorisiin liikkeisiin ja tyhjiin sanoihin, mistä ei opita mitään, eikä jää kuin kytevä kauna pakotetuksi tulemisesta.

    Minulle se ei riitä, ja vaadin muiltakin aikuisilta parempaa.

    Kertaakaan ei tarvinnut määrätä jälkkää, tapella pipopakosta (asia puhuttiin selväksi. ja minun tunneillani sitä noudatettiin), tai lähettää ketään reksin puhutteluun. Eikä edes karjua tunnilla. Nuoret olivat hiljaa, ja vaiensivat lörpöttelijät, kun halusivat kuunnella. Välituntitupakointui loppui kuin seinään kun aloin viattomasti partioida kahvitunnin pitämisen sijaan maastossa. Nimittelyä ja kiusaamista ei minun vahtivuorollani tapahtunut. - Yritän siis sanoa, ettei kaikilta nuorilta, kaikissa tilanteissa voida olettaa sääntöjen osaamista. Niiden opettelemista kyllä, mutta minun kokemukseni mukaan se ei käy käskyttämällä vaan olemalla läsnä.

    P.S. Opettajan-vuosistani on vähän aikaa. Nykynuoriso on nyt varmaan niin paljon kamalampaa, arvaanko oikein? ;) :)

    VastaaPoista
  36. Oi Char, ihania pitkiä kommentteja, kiitos niistä, luen ne myöhemmin tänään ja kommentoin - kommentoikaa nyt muutkin, jos olette tässä netissä. Minä lähden nyt ulos syömään!

    VastaaPoista
  37. Iines, kun pitkiä kommentteja kaipaat: minä olen ainakin yksi sinun likkasi valmiina puuhaan! :)

    Sanottakoon nyt vielä kaikille muille, ettei meillä ole muuta kuin vilkas debatti käynnissä, eikä tietenkään mitään kähinää. - Että saa sanoa jotain, eikä joudu ottamaan puolta tai muuten vain keskelle kissatappelua. - Ei me nys sellaista. :)

    Plus että saatte vaihtaa puheenaihettakin, ei ole pakko vääntää koulusta. :)

    Kun ehtoisa emäntämme nyt poistui ulos herkuttelemaan, niin toivotan Iinekselle kuten ent. rakas hoitopoikani sanoi aina pöydässä, samalla kun tarttui lusikkaan, itsekeksitysti: "Ruoka on hyvää, ja hyvää ruokahalua kaikille!" :)

    P.S. Pojan varmuus minun kokintaidoistani oli vankkumaton! Väsymyksestä johtuvia pikkukiukutteluita lukuunottamatta hän piti kaikesta tekemästäni. - Nuokin ongelmat ratkottiin tavalla, josta kerroin aikoinaan "omassa" blogissani.

    Ainoa ruoka mikä oli tosi ääkkä, oli broilerinmaksakastike - meidän äidin reseptillä: paljon porkkanaa, persiljaa ja kermaa. Nam. - Mutta lapsiparan lasittuneet silmät ekan lusikallisen jälkeen, ja toisenkin... Ainoa kerta kun vaihdoin tarjoilua lennossa. Kysyin häneltä ja siskoltansa, että ette varmaan ihan oikeasti tykkää. - Juu ei, Char, kuului varovainen vastaus. Inhokin kohdallakaan eivät halunneet taaperoina kokkia loukata.

    Se annos varmaan olikin enemmän aikuisten makuun, eikä kaikkien niidenkään, tietty, ja niin tai näin, kysyin että maistuisiko vaikka nakkimunakas salaatilla? - Juu, joo!

    Pakastin lopun kastikkeen itselleni annosrasioissa, eikä lapsille jäänyt ruokatraumaa. Nyt ovat erittäin kokeilunhaluisia, ja poikkeuksellisen kaikkiruokaisia. Murkkuikäisenä po. poika oli kesälomaa luonani viettäessään ihan tohkeissaan chorizosta, Texin Road-Killer-Chilin salaisena ainesosana... Plus että valkkasi keittiövuorot kanssani videoiden tölläämisen sijaan.

    Minä olin muuten naperona tosi vaikeasti ruokittava: vauvana syljeksin kaikkea sapuskaa. Isosisko itki, kun pelkäsi, että kuolen nälkään. Mikä oli äärimmäisen epätodennäköistä, kun katsoo valokuvallista todistusaineistoa: minulla oli aika kunnioitettavan monta leukaa, jotka valuivat napakan suloisina kaularöyhelölle (silloin oli sellaisia: brodyyri-irtokauluksia, jotka sidottiin niskan takaa).

    Toisaalta jo muutaman kuukauden ikäisenä huomasin, että vanhempien ja koko perheen järkähtämätön mielenkiinto keskittyy minuun, kun vähän irvistelen. - Ja olin siis pahnanpohjimmainen, kokeneiden vanhempien kanssa!

    Melkoisen nerokasta manipulointia puolivuotiselta, vaikka itse sanonkin! :)

    Isä meinaan kantoi sylissä, hypitti, ja esitteli kodin irtaimistoa ja taideaarteistoa, äiti yritti työntää soselusikkaa suuhun... Sisko itki ja väänteli käsiä taustalla, ja arvatkaa kuka ylväästi asetteli leukojaan pitsiröyhelöille. Välillä suostuin lusikalliseen - jos houkutin oli hyvä. Olin koko perheen syöttämisprojekti!

    Monen monta lasta hoivannut äiti hermostui isälle: mitä sä nyt tota tiimalasia näytät, Char kyllästyi siihen jo eilen!

    - Yksi tärkeä pointti oli pitää syöttäjät varpaisillaan: vaihda randomisti kohdetta, älä anna kenenkään tuudittautua väärään turvallisuudentunteeseen. Uusi ei aina ole hyvä. Tilanteen elävöittämiseksi kannattaa välillä haluta joku vanha suosikki. Kuten Henni-sedältä saatu hyrrä, johon kyllästyttiin männä viikolla.

    Siis niksivinkiksi kaikille vauvoille, jotka blogia lukevat, ja haluavat hyppyyttää muitakin kuin amatöörivanhempia. :)

    VastaaPoista
  38. No juu, en ole eri mieltä mistään esittämästäsi, Char. Olen vakuuttunut, että olit ja olet ehkä edelleen hyvä opettaja, jolla on paitsi tarvittava karisma, auktoriteetti ja myös sydän paikallaan. Tämä on hyvä yhdistelmä ja onneksi se opettajilla useimmiten onkin, ainakin minun tapaamillani.

    Tuo vaan, että minusta opettajan ei tarvitse mennä siihen, että selittää ja silittää liikaa, sillä se on curling-opettajuuden merkki. Oppilaat ovat vahvempia ja pystyvämpiä kuin moni luulee. Heihin voi luottaa, heiltä voi vaatia ja edellyttää hyvää käytöstä. He ymmärtävät kyllä sen, että koulussa on oltava järjestys ja yhteiset pelisäännöt ja että niitä valvotaan.

    Niinpä riittää, kun kun pyytää oppilasta ottamaan hupun pois ruokalassa, sillä oppilas kyllä tietää, että tekee väärin. Hän haluaa tarkoituksella haastaa jonkun, ja jos opettaja tässä tilanteessa alkaa lespata pitkiä selityksiä kerta toisensa jälkeen ja ikään kuin suostutella neuvotellen oppilasta ottamaan hupun pois, hän antaa väärän signaalin ja vallantunteen oppilaalle, joka ei ole sitä ansainnut.

    Sama koskee kotitilanteita. Lapsi uhmaa useimmiten tahallaan ja haastaa vanhempansa valtataisteluun, johon ei pidä mennä selitysten kera: säännöt ovat lapselle kyllä selvät, ja jos eivät, ne tulee etukäteen selvittää. Niinpä rauhallinen mutta jämäkkä kielto riittää. Sen on riitettävä ilman suostuttelua. Ellei riitä, etukäteen tiedossa olevan sanktion on seurattava, jotta lapsen perusturva säilyy ja usko vahvempaan aikuiseen, johon lapsi voi myös turvata. Tämä luo lapselle perusturvaa, ei se, että hän saa vanhemman perääntymään ja laistamaan säännöstä.

    Pipon riisuminen ei siis ole neuvottelukysymys, jossa lasta suostutellaan kauniisti ja makeasti riisumaan pipo, joohan kulta, kuule,on sitten sullakin vilposampi pää eikös vaan -tyylillä. Lapsi tässä naruttaa aikuista, joka on luovuttanut vallan hänelle ja joutuu taatusti jatkossakin neuvottelemaan joka asiasta erikseen.

    Minusta loputtomien selitysten sijaan joskus on hyvä sanoa lapselle perusteluksi: koska minä sanon niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta, Iines! :)

      Minä en liioin jaksa vänätä päivittäin lasten - tai kenenkään - kanssa itsestäänselvyyksistä. Kun on kaikilla perusasiat selvillä, arki sujuu sutjakasti, ja aikaa ja tarmoa jää kaikkeen hauskaan. Kuten koulussa opiskeluun.

      En tiedä puhuimmeko vähään ristiin ja toistemme ohi: keskusteluyhteyden avaamisella tarkoitin siis nimenomaan niitä tilanteita, joissa tunteet ovat jo kuohuneet, ja pitäisi palata normielämään. Silloin on hyvä puhdistaa ilmaa ja sopia välit kuntoon. Curling-opettajuutena tai -vanhemmuutena en sitä pidä.

      Yksi huomionarvoinen seikka on se, että suurimman osan ope-työstäni olen tehnyt ns. erityislasten kanssa: sosiaalisesti sopeutumattomien, kehityshäiriöisten ja aivovauriolasten kanssa. Heille täytyy välillä jaksaa ja muistaa hermostumatta selittää asioita uudestaan, tai ainakin muistutella hikeentymättä ns. normimuksua useammin. Monilla oli keskittymiskyky ylivilkkaan kirpun luokkaa, eikä siinä yleensä ollut kyse aikuisen haastamisesta tai valtapeleistä.

      Päitä silittelen kyllä mielelläni, ja halaan, mutta ennenkaikkea ja eniten silloin, kun asiat sujuvat normaalin kivasti. - Minulta saa parhaiten erityishuomiota ja hellyyttä käyttäytymällä kunnolla. Ei siis tartte järjestää hupputappelua huomiota saadakseen, kuten kasvattajien mukaan moni lapsi ja nuori tekee. Ja nyt tässä viimeisessä kappaleessa puhun ns. normimuksuista.

      Arvaan, että kuulostan tosi liipertävältä kaunosielulta, ja voin olla sitäkin, mutta tosielämässä olen kasvattajana jämäkkä ja tiukka, kylmän looginen yhden-varoituksen-nainen. Olen ollut työssä perheissä, joissa kaikki jämäkkyyttä vaativat väännöt on jätetty minulle. - Kerran olin flunssan takia pari päivää poissa pääkallopaikalta, ja äiti ryntäsi halaamaan kun tulin töihin. - Luojan kiitos olet taas täällä! Tää on ollut kaameeta!

      Perheen parivuotias koltiainen oli edellisenä aamuna päättänyt testailla rajoja, ja kieltäytyi sekä syömästä että pukemasta. Ja sitten oli siskon neuvolapäivä, eivätkä vanhemmat saaneet tuota pikku-eemeliä ulos ovesta muuten kuin työntämällä hänet isoon makuupussiin, vaatteet perässä. Ehkä olen kertonut tästä aiemminkin?

      Joka tapauksessa: äärimmäisen huolestuttavaa. Jos ei parivuotias ymmärrä, ettei tod. määrää perheen marssijärjestystä, en halua edes kuvitella mitä tapahtuu murkkuiässä. Rivakka kurinpalautus rajojen määrityksen muodossa oli siis paikallaan. Voin ilokseni kertoa, homma hoitui ilman suurempaa draamaa - ja silloin tosiaan ainoa perustelu oli se, että aikuisena minä päätän.

      Välit lapseen lämpenivät ja syventyivät entisestään. On turha pelätä lasten uhmaa ja "vihaa"; maailma on pelottava paikka meille isoillekin, ja se aikuinen, joka hellyyden ja rakkauden lisäksi antaa johdonmukaisen ja loogisen elinpiirin, jossa lapsen määräysvalta rajoittuu ennaltailmoitettuihin jälkiruokavalintoihin ja luettavan kirjan valikoimiseen; paidan väriin, mutta ei siihen, että puetaanko vai ei, on turvallinen. On hyvä olla kolme, tai kolmetoista, kun voi luottaa, että asiat sujuvat mallillaan, eikä itse pienenä ihmisenä ole vastuussa koko perheen elämän pyörityksestä.

      Poista
  39. Just kun meinasin kirjoittaa, että Iines on varmaan jo jälkiruoassa. - Lapsista, noista kamalista kääpiöistä keskuudessamme, en osaa sanoa oikein mitään, vielä vähemmän niiden kasvattamisesta.

    Virkamiehen kosto on kamala, sanotaan. Virkamies ei unohda ikinä; kun julkisuus unohtaa Antti Korhosen, hakee hän töitä joltain aivan muulta alalta. Onneksi on sanavalmis ja kykenevä puolustamaan itseään.

    Jarnila ja ne kaksi muuta johtotroikan jäsentä ovat kuin entisestä n-liitosta. Kuten vuoden luokanopettaja teki, minäkin ihmettelen kuinka ihmeessä ovat asemissaan. Vaan niinhän ne taisi narulla heiluttaa Breznevinkin kättä, kun nousi Kremlin muurille tervehtimään.

    Ai niin, se mikä mieltäni oikeasti askarruttaa on, että se suomalaisten toiminta siellä Jemenissä muistutti yllättävän paljon ns. kurkintaa. Minä en aiemmin tiennyt, että mekin teemme sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En syönyt jälkiruokaa ollenkaan, joten ehdin ajoissa takaisin. Rehellisesti sanottuna kävimme ABC-kompleksissa syömässä ihan kelpoisat lehtipihvit ja sen kanssa colat. Kovin hienoja paikkoja en harrasta muutenkaan, minulle kelpaa parhaiten jokin kesäinen ulkoilmataverna tai terassi, joissa on monesti ihan hyvää ruokaa ja siedettävät hinnat. Gourme- ruokaa, kuten paistettuja rapeita muikkuja tai silakoita ja kantarelleja teen sitten itse kotona.

      Siis tuo Jemenin juttu on kiinnostava. Aika lujan ja määrätietoisen tuntuinen pariskunta, kun heidän kuvaansa katsoo ja tietoja lukee. Mielenkiintoista pohtia, mitä he tosiaan Jemenissä tekivät. Eikös arabiaa opiskele tehokkaammin vaikka yliopistollisella tai työnväenopiston kurssilla Suomessa?

      Poista
    2. Minä rakastan ruokaa! - Nyt kun olen vauvojen brodyyri-kaulusröyhelöistä eroon päässyt, siis! :)

      Syön mielelläni, ja hyvin! Nykyään tosin ulkonasyöminen on rahan takia harvinaista, mutta kokkailen mielelläni. Lähipiiri tietää, että heiluttelen varpaitani, kun jokin on erityisen namia; se on selkärankareaktio, eikä hallittavissa. On sattunut useammin kuin kerran, että läheiset kurkistavat pöydän alle, oikein ravintelissakin, että näkevät varpuliinini. Onneksi en nolostu helposti. :)

      Ehkä ihanin ruokamatka oli äidin kanssa Kreetalle tehty reissu muutama vuosi sitten. Hotelli Eanthia - ruoka oli ainakin silloin taivaallista, kreikkalaista kotiruokaa. Yleensä hotelliruoat saavat minut epäluuloiseksi, mutta tuota paikkaa ei voi kuin kehua. Ja se hotelli olikin rakentunut suositun ravintolan ympärille, siinä lienee selitys.

      Yleensä hankkiudun aina hyviin väleihin keittäjien, kokkien ja talonmiesten kanssa - terve järki! Perusasiat kuntoon! - ja tuolla saimme toinen toistaan ihanimpia herkkuja, myös listan ulkopuolelta. Hain meille yleensä illallisen omalle terassille; äidistäni oli kivempaa rentoutua "omassa" kotona pitkän päivän jälkeen, ja kun olen maailman hitain syöjä (nautin joka suupalasta erikseen), hän saattoi köllähtää vuoteelle ettoneita pohtimaan, ja jatkettiin jutustelua silleen epämuodollisen kodikkaasti.

      Nyt haaveillaan uudesta matkasta, ensi syksynä.

      Poista
  40. Olen Rikun kanssa tästä Jemenin tapauksesta melko samoilla "luuloilla".Suomalaista ammattitaitoa ja koulutusta arvostetaan maailmalla aika monilla aloilla ja kaikki palkanmaksajat tai yhteistyökumppanit eivät halua julkisuutta.

    VastaaPoista
  41. Jos John Le Carre olisi kirjoittanut Bond-kirjoja, varmasti olisi yhden tehnyt, jonka nimi olisi ollut "akentti 00 ja risat - lupa tehdä väitöskirja".

    VastaaPoista
  42. Minä olen armoton huumorimies, mutta vielä kovempi tosikko. Tuohon viereen istui äsken yksi tyyppi umpitunnelissa, meinasi keskustelua aloittaa ja kysyi, kun kännykkää räpläsin, että mitäs sieltä löytyy. Tuli siihen kun naiset eivät pöytiinsä huolineet. Katsoin silmiin ja kysyin: "mitäs se meille molemmille kuuluu?" - Lähti ruikuttaen:" ihan kusipäitä, jotka suuttuu!" - siideri läikkyi mennessään, enkä luota miehiin jotka juovat siideriä.

    Sekalaiset ajatukset täyttivät pääni - huomenna tulisi olemaan kova päivä: vappupäivä.

    - kirj. philip marlowe, aikainen kotiinmeno

    VastaaPoista
  43. Tosikko sanan kanssa minulla oli suuria ongelmia, kun vängällä nokia vaihtaa sen sanaan otsikko. Vapaapäivä kuitenkin jäi vappupäiväksi. Nokian viimeisimmät tekstiviestien ja muiden kirjoitusten "älysyötöt" ovat olleet vankkaa insinööriosaamista, ihminen ei ota niistä selvää pirullakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kestä ennakkosyöttöjä ollenkaan. En kestä edes kuvankäsittelyohjelman kuvanrajausautomatiikkaa, jota ohjelma tuputtaa. Haluan tehdä ja ajtella ihan itse! Ihminen ei ole idiootti.

      Poista
  44. Lapsena olin kova hoilottamaan, ensin aja hiljaa isi, sitten peppi pitkätossun tunnussävelmä ja melkein samassa: st. Pauli ja reeperbahn, sinne veri vetää uudelleen. Olin jotain seitsemän.Äitini on myöhemmin nauraen kauhistellut tuota reeperbahn-osuutta.


    Iän myötä olen tottunut myös yksinpuhumiseen, se ei minua yhtään haittaa, se tuntuu sitä paitsi mukavalle, kun kukaan ei sano, että älä jauha paskaa. Mukavammalta tuntuisi tietysti, että joku sanoisi, että paskaahan sinä jauhat, mutta vielä niin tavattoman huonosti, onkos sussa jotain vikaa.

    VastaaPoista
  45. Yksinpuhujat ovat sympaattisia. Huomaan nyt, että minulla on yksinpuhuminen vähentynyt. Ennen yllätin itseni usein puhumasta ääneen. Nyt yllätän itseni joskus ratista miettien, mihin olenkaan matkalla. Väliin ajan ohi risteyksen. Olen kauhean hyvä keskittymään ajatuksiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seuraksi Tienristeyksistä Ohiajavien Sisaruskuntaan. Minun paras suoritukseni on kolme kertaa saman risteyksen ohi. Siis ajoin ohi, käännyin takaisin, ajoin ohi, käännyin takaisin, ajoin ohi, käännyin takaisin, kirosin ja keskityin ja vilkuilin näkikö kukaan.

      Poista
    2. Nythän meitä on kolme. Olen huiskaissut ohi oikean risteyksen monta kertaa ihan tutuilla kulmilla. Ulkomailla ajaessani taas en koskaan lähde väärälle tielle. Sitä on kai siellä niin paljon skarpimpi.
      Asentopaikaltani pääkaupunkiin voi ajaa kolmea reittiä, jotka ovat ajallisesti yhtä pitkiä/lyhyitä. Kerran tulin myöhään yöllä kotiin Helsingistä, enkä kuolemaksenikaan muistanut, mitä reittiä olin käyttänyt. En vieläkään tiedä, mitä kautta ajoin. Se nyt ei ole ihmiskunnan historiassa kummoinernkaan asia, mutta pistää toki miettimään.
      Olen seurannut mielenkiinnolla Korhos-casea niin täällä kuin muillakin foorumeilla. Kyllähän siinä hommassa on jotain pahasti vinksallaan. "I smell a rat", sanoisi britti ja panisi tutkivat jouirnalistit asialle. Meillä se ei käy, kun ilmeisesti asialla ovat kokoomus ja demarit. Kiristämällä lehtien verotusta ne voivat aika tarkkaan määrätä, mitä meillä kirjoitellaan ja mitä ei.
      Älkää ottako äskeistä tosissanne. Minua vain oudoksuttaa, ettei netissä jo viikkoja tiedetyistä asioista näy riviäkään lehdissä.

      Poista
    3. Eikä ole kuin neljä. Tosin en tiedä mistä puhutte? (Kun tulin äsken Lasareetista.) Mutta kerran - muistaakseni pohjanmaalla - jäin pyörimään yhteen liikenneympyrään pitkäksi aikaa. Ainakin 10 kertaa ajoin sen ympäri. Tarja vain soitti huuliharppua, ei sanonut minne mennään, minä ajattelin että ei mennä sitten minnekkään, ajellaan tässä vaan ympyrää. Kyllä se Mulle sopii. Mutta käännyttiin sittenkin Gamlakaarlebyyhyn. Jossa syötiin hyvät pizzat, ja katseltiin merta joka ei viitsinyt katsella meitä, ja käveltiin kaduilla jossa tuuli niin että luuli että välillä kävelisi takaperin. - Kummallisia nuo rantaruotsalaiset?

      Ps. Muusta en tiedä mitään. En ole seurannut aikaani.



      Poista
    4. Tai jos tähän otetaan Mainuan risteys jossa Tarja sanoi, kun oltiin ajettu sen ohi, että siinä luki "Nai, mua". - Ps. Herkkä kuski, vaikka hänellä olisikin rekkakortti ja vuosien kokemukset sekä Paperitehtaalta että valtameriltä... hänkin saattaa hätkähtää tuommoisista opasteista ja ajaa ko. risteyksen ohi. Tai vaihtoehtoisesti ojaan. (Joka on sama asia.)

      Poista
  46. Minä lähdin pois, kun en jaksanut kuunnella yhdessä kapakassa niiden jääkiekko-valittamista. Turha niille on kertoa, kuinka epäisänmaallisia ovat, kun touhuaan talvisodan sankareihin vertaavat ja lainvastaisesti Suomen lippuun kietoutuvat.

    Tuo iloinen rahvas, joka on niin iloinen, eikä ikinä sorru kyynisyyteen, kun se romahduttaisi niiden koko maailman ja toisi silmien eteen, että jääkiekko on peleistä pitkstyttävin , ehkä turhinkin.

    VastaaPoista
  47. Äh, tupsahdin pois "telakalta". (Ja kävin hakemassa muutaman öölin S-lähikaupasta.) Ei kun kysymys on siitä että noin viikko sitten sydämeni alkoi pomppia kuin Kenguru joka on syönyt (tietysti vahingossa) 19 kapselia Viagraa. Ei semmoista pomppijaa oman rintakehänsa alle toivo... tai en minä teistä. (Mitä Te toivotte?) - Nyt tuntuu paremmalta, tosi paremmalta. (Estonian sähköttäjän viimeiset lauseethan oli: "Nyt näyttää pahalta... tosi pahalta".)

    VastaaPoista
  48. http://www.youtube.com/watch?v=HlK_FFW8OeE&list=PL7C839F40AE20183D

    VastaaPoista
  49. Itsenikin toivoisin täältä poistuvan, en Mikiksen.

    VastaaPoista
  50. Ei kuolemassa mitään kummallista ole. Kummallista olisi jos ei kuolisi. Ajatteleppas, että oma isoisoisoisoäiti-isoisoisäsi kumartuisi (hyvin ystävällisesti) olkapääsi ylle ja näyttäisi (jonkin verran koukkuisella etusormellaan) tiettyä kohtaa Sun tekstistäs ja sanoisi (lempeästi irvistellen) että "tuohon minä kyllä Sinuna pistäisin - jos itse tätä blogitekstiä tekisin - puolipisteen mielummin kuin kaksoispisteen...Rakas Inkkuseni."

    Kuka semmoista kestäisi?! (Ainakaan jos hänen yöpaitansa alle on piiloutunut eksynyt, viriili Kenguru?)

    VastaaPoista
  51. Riku, ei! Älä Sinä! Älä patetisoi! (Eikö se riitä että minä patetisoin?) Sinä olet laveampi, paljon monipuolisempi, samoin kuin huumorisi. - t. mikis

    VastaaPoista
  52. Mikis, ei se niin ole, sinun ovat parempia. Ainakin niitä mielummin luen kuin omiani, Mikis, sinulle on velvolliuus meille jatkaa.

    VastaaPoista
  53. No jos tämä otetaan kriteeriksi... juupas/eipäs/juupas/juupas/eips... niin kyllä minulla seuraavana päivänä on usein vaikea lukea sitä että mitä edellisenä päivänä kirjoitti. Hävettää, niin saatanasti! On sama kuin vatsatautisena katsoisi että mitähän sinne pönttöön eilen tuli... no, niin no, niin tehtyä?

    Ps. Jotkut on vaan parempia peittelee omat töppäyksensä, kuin toiset. Mutta ei se ihmisinä kunnollisempia tee, peittely! - Melkeinpä päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Riku ja Mikis,

      sanoin jo hei kertaalleen, mutta blondi hyvästelee aina kahdesti. :)

      Olette molemmat ihania, ja niin on monet muutkin tietty - ettei meinaan tule pahaa mieltä muille ystävillemme.

      Tuo Mikiksen toteamus siitä, että on usein vaikea lukea mitä on aiemmin kirjoittanut pitää minun kohdallani niin paikkanasa!

      Usein höyryän, ja kärjistänkin tahtomattani, ja sitten myöhemmin hävettää, ja kärvistelen kun mietin, mitä te kaikki ajattelette, ja tajusiko kukaan.

      Erimielisyys ei haittaa yhtään, mutta jotenkin tämä kirjoittaminen on niin paljaaksi riisuvaa, että vaikea keksiä vertauskohtaa.

      Jatketaan kaikki silti, eikös vain?

      Poista
  54. ... ihmisestä, kunnollisempaa ...

    VastaaPoista
  55. Äsken muuten, kun olin (haukotus, haukotus) tuomarina eräässä shakkiturnauksessa, ajattelin että elämässä sekä kerrotaan että jaetaan juttuja, sama se on matematiikassa. - No, ne oli pikkukersoja jotka pelasivat shakkia, ei niitä pelejä voinut sillä lailla ottaa todesta, piti vain olla ottavinaan. Ja nojata seinään ja ajatella muita asioita. (Samalla tarkkailla myös siirtoja, että ne ovat laillisia.) - Mutta ajatusta sanoista/matematiikasta... tuota aion vielä kehittää!

    VastaaPoista
  56. Voi että... "minun nostalgiani tuntosarvet olivat poikki" ... kun kävelin jyväskylän Pupuhuhdassa.

    Ps. Kenen runossa "nostalgian tuntosarvet" etc... olivat? (Tapsa tietysti tietää.) Tapsan kanssa en rupee riitelee runoista.

    Pss. Älkääkä, rakkaat keltiäsmurkut, luntatko Wikipediasta! Kaikkihan silloin tietää Kaiken. Mutta kuka Ymmärtää? (Paitsi Tapsa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan: Saarikoski. - Eivätkä nuo "tuntosarvet" mikään peeniksen peittelytermi ole. Ei. Eräässä toisessa runossa Saarikoski sanoi että "hänen korvansa lähtivät lentoon"... Tai ei hän näin sanonut. Hän oli vain mennyt metsään, keväällä, ja kuunteli kun linnut lauloivat. Siksi hän kirjoitti että ..."minun korvani lähtivät lentoon"... Tai ei hän, nimenomaan ei näin!, kirjoittanut. - Mutta nyt en muista miten.

      Poista
    2. Ymmärrän etten ymmärrä, se on mystiikkaa. Ymmärrän etten ymmärtäisi, se on uskontoa. Luulen. Kuulen.

      Poista
  57. Nostalgian tuntosarvet ei puhu minulle mitään. Miehinen metafora, etäinen, hui. Minä menisin itse mieluummin tuon metaforan sisään ja kuvaisin sitä tilaa - mitä tietenkään kukaan ei jaksaisi kuunnella tai siis lukea.

    Mutta siis, kaunis aamu, juuri sopiva aika muurahaisen lentää kuuhun. Kukas näin runoilikaan? Juuri sopiva aika Iineksen hurauttaa mökille katsomaan, miltä näyttää mökkipiha, jolta metsäyhdistyksen miehet ovat raiskaisseet, tosin Iineksen käskystä, 12 jättikuusta ja koivua nurin ja vieneet oksineen päivineen pois. Kenties keksin jotain käyttöä kannonnysille ja sille valolle ja avaruudelle, jota nyt pihaan tulvii.

    VastaaPoista
  58. Olen lukenut, eräästä kirjasta, että kun tiheästä metsästä kaadetaan puut pois ja jätetään vain pari-kolme hassua kuusta seisomaan sinne, niin nämä (kyseiset 2-3) saavat ns. "valoshokin", ja kaatua kellahtavat kumoon - ennemmin tai myöhemmin - nekin. - Tai tuuli vie ne, viimeistään.

    Metsän raivaaminen on yhtä pikkutarkkaa puuhaa kuin Punkkien nussiminen: millinkin kun heittää niin heti osuu silmään... - Nimim. "mattina, mikis" Ps. Rupesin äkkiä puhuun italiaa? En kyllä käsitä, miksi? (დღეს დილით?)

    VastaaPoista
  59. Ja nyt on sitten poikien runojakin vielä!!!

    Keskiviikkokerhojen nimissä se lienee ok, mutta kertokaa nyt meille hameniekoille edes jossain vaiheessa mistä puhutte.

    Minäpäs muuten osaan Pikku-Marian Eläinkirjan ulkoa! Että pistäkäätten paremmaksi!

    Jemenistä en osaa sanoa mitään, pakkosyöttöä inhoan, ja eilen katsoin elämäni ensimmäisen jääkiekko-ottelun melkein kokonaan. Mitä on karvaaminen?

    Herrat ovat tuon jalon pelin sääntöjä yrittäneet selittää minulle, mutta kun ne ovat niin söpöjä: kaivetaan lompakko esiin rekvisiitaksi, ja otetaan hammastikkuja ja sokeripaloja, ja tää ois maali, ja tää ois hyökkääjä (vai-mikä-se-ny-on) jne; vaikutuksille alttiin tytön mieli harhautuu sivuraiteille tuon innon edessä, ja huomaan aina taputtelevani selittäjän maskuliinista käsivartta, ja kysyväni omituisia kysymyksiä ihan vain siksi ettei kiihko laantuisi. - En tuossa testosteronihuumassa erityisemmin tajua mitään itse asiasta.

    Iinekselle kivaa mökkireissua!

    Ja sanon nyt kun muistan: kaikille palstan äideille onnellista äitienpäivää!

    Ja joka iikalle haleja upean aurinkoisen päivän kunniaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Mikis, jos vastaisuudessa menet lasarettiin, kerro meille ajoissa: järjestetään likkojen kanssa delegaatio ja tullaan visiitille. Saat namikarkkia, ja hartiahierontaa (kunhan Tarja ei sitten hermostu, mutta puhtaalle kaikki on puhdasta). Vastavuoroisesti kuullaan ehkä jokin eksoottinen muistelus seikkailuistasi! :)

      Mistä tulikin mieleeni: kun Ensirakkauteni joutui tikapuuonnettomuuden takia sairaalaan, ostin pienen pehmohirven, ja askartelin sille sairaanhoitajan essun ja hilkan. Meillä ei ollut suhdetta, mutta lääpällään oltiin puolin ja toisin. Muistan vieläkin kuinka kampasin ja meikkasin, asuin vielä kotona, ja isäni oli ruokatunnilla, ja vaikkei asiasta oltu puhuttu mitään (ihastuminen oli tabu monesta syystä: mies oli pomo ja naimisissa), isä silloin sanoi, että olet erityisen sievä, ja taitaa mies ilahtua käynnistäsi. Punastuin vähän, ja sirkutin jotain ylimalkaista hyvien työsuhteiden vaalimisesta...

      Mies oli ja on kunnon mies, puhuttiin myöhemmin asiat selviksi, ja muutin lopulta ulkomaille - Hän pyysi minua olemaan järkevä, kun ei itse pystynyt; hän olisi lähtenyt mukaani, jos olisin pyytänyt.

      Vaan jos johonkin voi luottaa niin Charin kunniantuntoon. Ei siinä mitään perhettä ruvettu rikkomaan, edes rakastumisen takia. Lapset tarvitsivat isää, vaimo vaikutti mukavalta, ja koko hullaantuminen oli vain niitä juttuja mitä tapahtuu.

      P.S. 2 Aina välillä ymmärrän miksi hra Char-kokelas oli kuolla nauruun kun mainitsin olevani loppujen lopuksi tosi androgyyni. Nyt olen samana aamuna kertonut käyttäneeni vauvana brodyyrikaulureita (mikä ei ollut oma valintani, mutta silti), halivani käytännössä kaikkia lapsia, ja askartelevani pehmoleluja rakastetuille, aikuisena.

      Höh.

      Nykyään emme puhu asiasta. Mikä onkin varmasti parasta. Ja sanoi se, että saan ajatella olevani androgyyni, ei siinä mitään. Mikä puolestaan osoittaa, ettei viksukaan mies aina tajua, mitä sanat tarkoittavat.

      Miettikääpä sitä erityisrunojenne kanssa, hyvät herrat! :) :D

      Poista
    2. Voi että olet ihastuttava ihminen, Char! Ja vastuuntuntoinen! (Kuten pitää ollakin!) Sillä ihmisiin on niin kamalan helppoa rakastua... vaikka tietää, ettei niin saisi tehdä. - Se tässä elämässä yksi kamaluus onkin!

      Ps. Pilvin pimein Pusuja Sulle!

      Poista
  60. Märtha ja Märtti? Kyllä on ihmisillä kummallisia nimiä. Minä olisin mieluummin misha kuin mikko, misha on kissan nimi. Katit ovat kivempia. Kivi on kovempi. Timantit ne vasta kovia ovatkin! Ne ovat hiilestä tehtyjä, mutta ikään kuin kiteytettyjä, kysymys on molekyyleistä. Kuten esim. ahvena (aborre), se on hyvää hiillostettuna. Hauki on kala, se sanoo käheällä äänellä (kuten Rea Mauranen nuorempana) " älä vahingoita vesistöjä. Kalanmaksaöljy on pirullista litkua, lipeä vielä sotkuisempaa litkua, olen juonut molempia. Alkosta ei väkeviä juomia enää saa,ennen sai Karhua, ne planttaavat ne nykyisin itse ja myyvät ne ylihinnalla ihmisille jotka mutkittelevat, kun kävelevät. (- jatkuu -)

    VastaaPoista
  61. Rakas Char!...

    karvaaminenhan on... tutkii Jääkiekkokirjaa... se siis on... karvaamista. Tosin ei sitä tässä Jääkiekkokirjassa suoraan sanota. Mutta käsittäisin - ellen käsitä väärin - että ennen Punaviivaa (ja ennenkun LinjaTuomari ehtii puhaltaa Pilliinsä) pannaan PeliVäline Pussiin. ”Den glider in”.

    Ps. Ihmisten pitäisi enemmän lukea luontoaiheisia kirjoja. Minäkin kerran, kun istuin kannonnokalla, luin metsiä käsittelevää kirjaa. (Paavo Haavikko: "Puut, kaikki heidän vihreytensä".) Arvaa tuliko siihen muurahaisia ihmettelemään, että mitä minä luen?

    Tuli. (Ihan jonona.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis, Schatzilein,

      mikä on Punaviiva (paitsi se Kiannon romaani)? Tarkoittaako PeliVäline Pussiin sitä, että hoselletaan se Kiekko Maaliin? Ja jos tarkoittaa, miksei voida sanoa sitten niin?

      Paitsi että jäisi meiltä likoilta monta hauskaa selityshetkeä kuulematta, ei sillä. - Minäkin silittäisin ihailevasti käsivarttasi, jos olisit täällä. :)

      Poista
    2. P.S. Minä muuten luen luontoaiheista kirjaa: "Tuulen viemää". Scarlett on just syönyt nahistunutta retiisiä, joka on vielä kitkeräkin. Plus Mammy pakottaa kaikki Etelävaltioiden kotiinpalaavaat hävinneet soturit kylpyyn, lutikoiden pelossa, ennenkuin pääsevät majoittumaan Taraan.

      Muurahaisista en ole vielä nähnyt mainintaa. Ehkä jo ensi luvussa!

      - Nyt pitää kipittää!

      Jatketaan myöhemmin! :)

      Poista
    3. Kipitäppäs, kuuleppas!

      Kaikki ihmiset - mitä olen haastatellut - eivät ole sitä katuneet, että kipittivät nuorempana.

      Poista
  62. Ps. Karvaamisella ja sheivaamisella ei siis ole mitään tekemistä toistensa kanssa! Ei. (paitsi että molemmat sanat alkavat konsonantilla)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! Ja just kun luulin että Leijonat on Metroseksuaaleja!

      Poista
    2. Leijonia sanottiin aikoinaan Jalopeuroiksi. (vrt. Lönroth, 1842, Paimio; Paasiwaara, 1954, Raasepori; Loikkanen, 1948, Hämeenlinna (luentomoniste, loppuunmyyty). - Leijoniahan Suomessa tallustelee yhä yhtä paljon kuin Jääkarhuja Riihimäellä. (Tai PikkuUkkoja Laukaassa.) - Ps. Viimeksimainittuja olen muuten nähnyt. Enkä vain kerran, vaan monta kertaa! Ja kerran näin liito-oravankin. Se lensi kilpaa Lepakon kanssa. Voi, että molemmat olivat litteitä, ajattelin että ne ovat nälkäisiä. Siksi heittelin pähkinöitä illalla pationi pihalle. Mutta ei niitä kukaan syänyt. (Rotukoirani - niitä on noin 10 kpl:tta, niitä aamulla vain epäluuloisen näköisenä haistelivat. Ja irvistelivät mulle!)

      Poista
    3. Jo syntyessäni ajattelin (kohdussa kelluessa oli aikaa mietiskellä) että ihmiset ovat Metroseksuaaleja. Muuhan on... epätodellista.

      Poista
  63. Mikä kiire ihmisellä Valmiissa Maailmassa on? (Tätä Hemmi-täti multa aina kysyi kun tööhötin.) Nyt, kun olen melkein yhtä vanha kuin Hemmi-täti kuollessaan, olen samaa mieltä.

    http://www.youtube.com/watch?v=_OdbowyMWyw

    VastaaPoista
  64. http://www.youtube.com/watch?v=Da5-NcyPGyU&NR=1&feature=fvwp

    VastaaPoista
  65. Joulukuusessa - kun olin pikkupoika - roikkui karkkeja. Ei niihin olisi saanut koskea ennen Jouluaattoa. Mutta minähän - kun ensin varmistin ettei isä tai äiti näe, koskin niihin. Tai yhteen niihin. Kun siltä repäisi paperit pois päältä - voi Jumantsukka - se Pamahti! Hitsi, että Säikähdin. (Taisin lentää perseellen. En muista.) - Myöhemmin, vanhemman ikäisenä, ostin monta pussillista Fazerin Sekalaisia. Ja revin niitä karkkeja... ei ne pamahdelleet!

    Ei, nuoruuttaan ei voi elää enää uudelleen!

    VastaaPoista
  66. Lapsena ollessani televisiosta tuli Andy-pesuaineen mainos, jossa "andy suorastaan räjäyttää lian pois". Se oli vielä jotenkin animoitu kuvaan. Minä olin ihastunut, kysyin äidiltä miksi sinä et osta tuota; olisin moisen halunnut nähdä.

    Samanlainen fiilis tuli tämänvuotisesta lehtien puhkeamisesta. Eilen hämmästyin kun olivat tulleet ja tänään ne ovat jo isoja.

    Harmi sinänsä, sillä eivät ne kauaa helakanvihreinä pysy, kohta ovat jo sellaiset vähän kellertävät tai tummat.

    VastaaPoista
  67. Koulu, oi Koulu...

    "Olen kusessa useasti
    sinun kaduillas, koulutie.
    Kotiportilta kouluun asti
    minun askeleeni vie."

    http://www.youtube.com/watch?v=23DcKBVmyJ0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, tosin hieman yllättävää, oli nähdä kerrankin rehellinen tuokiokuva opettajainhuoneesta.

      Poista
  68. Hmmm...taidan pistää paremmaksi: minä olen toisinaan ajanut risteyksistä jopa oikeaan suuntaan. Ettei liiaksi kehumiseksi menisi, myönnän, etten kovin usein.

    VastaaPoista
  69. Kohta alkaa minun (oi, tiedän että kauhuissanne järsitte patjojanne - kuin bampua syövät bandakarhut): Formula 1-ajot! Rakastan autoja jotka kiitävät kuumaa asfalttia kuin "tuli polttaisi" niiden bentsiinisäiliöitä! Voiko olla maskuliinisempaa (tai tarvittaessa fenimistisempää) näkymää kuin ferrari/macklaren/lotus/tai lada joka kimpoilee shcikaaneista toisiin shcikaaneihin? Mielestäni, ei.

    Tai jos on, niin ilmoittakaa minullekin! Jos olette kilttejä Ihmisiä. - Jos ette ole kilttejä, niin soittakaa vaikka naapureitten ovikelloa. Ja avaa oven kuka tahansa niin kysykää siltä silti että "onko sulla aikaa?". Ja jos sillä on, sanokaa sille että "haista sitten pitkä v-ttu!".

    Eipä tule enää lainailee sokeria tai suolaa teiltä! (Eikä teidän tartte mennä kattelee Sen kuvottavia, liian alivaloitettuja lomavalokuvia.)

    VastaaPoista
  70. Tiedän,

    tämänkin kommentin olisi voinut jättää lähettämättä! -t. mikis

    VastaaPoista

  71. Minulla oli kerran loistoidea, jonka esitin täällä blogissani. Nimittäin ajattelin perustaa sellaisen blogini alakerran, jonka nimi olisi Manala. Siistäisin sinne kaikki ne kommentit, jotka a) olen poistanut blogistani tai b) pitäisi poistaa blogistani.

    Manala olisi minusta huisaa luettavaa. Pelkkiä hylättyjä kommentteja, epätoivoisia kommentteja, tyhmiä kommentteja, kirosanoilla höystettyjä röyhtäyksiä, epämääräisiä päästöjä. Ajatelkaa mikä kiihkeä maailmankuva siitä välittyisi! Mikä kakofonia, absurdi runoteos! Varjojen maailma!

    Muuan varttunut naisihminen sanoi sitten että ei, älä perusta, emme me sellaista halua lukea. En tiedä keitä hän "meillä" tarkoitti, kenties vain itseään. En sitten perustanut, vaikka pohja oli jo valmiina. Edelleen joskus haaveilen Manalasta, blogini alakerrasta. Vaan sitten tulen järkiini.

    VastaaPoista
  72. Minä haaveilen päivittäin Manalasta. Enkä ehkä ihan samalla tavalla kuin Sinun varttunut tyttöystäväsi. (Tai mistäs minä tätäkään tiedän.) - Mielestäni, jos ihmisellä on "tuntosarvet", se ei ole paha piirre ihmisessä.

    "Nostalgia" on perseestä (siirrä tämä kommentti alakertaan, ole Kiltti!), kyllä minä sen tiedän. - Tosin, kun ajattelee asioita asiallisesti, ei elämä kamalan kamalan parmepaa koskaan ole ollut, kuin esim. ennen. (Tarkoitan moraalisia aspekteja... ja aspekti sanan opin eilen. Eilen hain hakusanaa "asbesti"... no joo, kyllä minä sen löysin. Mutta sitten tuli "aspekti"...
    mistä sen tietää, mitä tällä tekee? - Taidan panna Pois? -

    "rispekti" on toinen sana, jota ihmettelen. - Pitäisi kai enemmän opetella italiaa? en tiedä. (sari rakas, rakas sari) sano, kannaattako sekään?...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis, mikis, sinun kommenttisi eivät kuulu Manalaan, ne ovat sinne liian rubensmaisia, rakastettavia. Manala valaistuisi hetkessä, eikä se sovi.

      Voihan rispekti.

      Poista
  73. Tule Iines järkiisi, ja perusta se Manala! Olet nyt jo kansallisesti varsin tunnettu, mutta Manala tekisi sinusta kansainvälisen kuuluisuuden. "Bad Inez and her personal Hell" menisi heilahtamalla BBC:n uutisiin ja Al Jazeeraan, noin ensi alkuun.
    Ja miksi tyytyä vain sinulle lähetettyihin törkeyksiin? Kommentoijat vaan asialle kollaamaan kaikkia mahdollisia ketjuja ja etsimään törkeimmistä törkeimmät, jotka sitten julkaistaisiin Manalassa. Se tietäisi satatuhatta lukijaa päivässä, noin ensi alkuun.
    Vuoden kuluttua julkaisisit kirjan "Vuoden 2013 parhaat vihapuheet", jota myytäisi 76 000 kappaletta, noin ensi alkuun. Seuraavana vuonna ilmestyisi "Vuoden 2014 räkäisimät vihapuheet" (346 000 kpl myynti) ja niin edespäin. Vajaassa kahdessa vuodessa olisit eräs Suomen rikkaimmista naisista, jota köyhtyneen maa-aatelin edustajat, kansakunnan parhaat pojat tavoittelisivat kaikin keinoin, toisivat kukkia, suutelisivat lavoille ja olkapäihin, imartelisivat... Mutta sinulla pysyisi nuttura tiukalla: "Nussikaa äitejänne, te surkimukset! Minulle kelpaa vain valtakunnan pahin, ilkein. rääväsuisin vihapuhuja, jolla lisäksi pullottaa jotain housuissa".
    Niin. Turha olisi enää Sohvi Oksasen levittää valkoista kalkkivelliä naamalleen huomiota saadakseen. Ketään ei enää kiinnostaisi hänen uutuutensa "Vaikka voissa paistaisi". Kaikki oikean kirjallisuuden ystävät odottaisivat Iineksen uusinta vihapuhekokoelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh kuuluisuuksille. En edes tahtoisi olla kuuluisa, vaan juoksisin todennäköisesti karkuun.

      Manala on mielenkiintoinen ajatus, mutta se vaatisi teiltä väliin ilkeitä kommentteja ja kaikenlaisia hävyttömiä päästöjä. Ei teista sellaiseen ole. Tämä on nykyään hyvin sopuisa ja rauhallinen blogi. Mutta kaikessa hiljaisuudessa voin toki siirrellä, jos luoja suo, kommentteja jemmaan vara-Manalaan, jos niitä vaikka joskus taas alkaa tulla. Sitten kun on tarpeeksi kasassa, panen linkin kellarikerrokseen, blogin alakertaan, Manalaan.

      Poista
  74. Presidentti Kekkosen miniä ja K.A Fagerholmin tytär on kuollut!
    Muuta tuosta ihmisestä ei kerrottu. Mitä hän teki elämässään? Miksi hänen kuolemastaan kerrottiin tv-uutisissa?

    Samuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa ihmettelin. En ole kuullut ansioistaan. Kekkosen pojilla niitä sitävastoin oli runsaasti, toinen toimitettiin sidottuna kotimaahan.

      Poista
    2. Olin juuri ajamassa mökiltä kotiin, kun uutinen luettiin radiossa. Minulla löi hetken tyhjää, niin odottamaton oli muinaisen presidentin entisen miniän kuoleman maininta uutisissa.

      Poista
  75. Ai jaa. Vai niin. Ps. Mutta aina pitää muistaa kehua Iineksen pakinoiden kuvavalintoja. (Ai miksi niitä pitää kehua? Koska se on rispektiä hommaa.) No, tällä kertaa sanoisin että kuva on (niin kuin aina) hyvä, mutta kyseisen kuvan herralle on unohtunut WC-rullan (talouspaperirullan?) hylsy vasempaan housunlahkeeseehensa. (Mutta minhän en osaa kadehtia... en!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehukaa vaan lisää kuvavalintojani, ja hmm, miksei kuvianikin. Siitä minä tykkään.

      Tämä Englantilaisen koulun (!) maalaama taulu on minusta hieno, miehen katsekin oli niin tietäväinen, että leikkasin sen pois, torso riittää kyllä. Eihän naisenkaan aivotoiminnalla kai väliä ole?

      Tosiasiassa katseesta luki juuri sen, että ettepäs tiedä, mitä minulla lahkeessa on. Fylliä!

      Poista
    2. Naisen aivotoiminta...?

      Nyt kyllä pistit pahan.

      Poista
  76. Matadoorit - joilla myös on nuo kuvottavan litteät urheiluasut yllään, käyttivät myös tuota kikkaa hyväkseen. Eli sulloivat pöksyihinsä kaikenlaista turvotetta. Ja vasta sitten he astuivat estraadille - kuin opettajatar katedraadille - ja kumarsivat yleisölle. - Illalla sitten popsittiin häränkiveksiä. (MUM,MUM.)

    VastaaPoista
  77. Manalassa (joka oli kapakka Hesassa) soi aikanaan jazz. Diggaan ko. musiikista - välillä enemmän kuin Shostakovitshista, koska siinä (jazzizza) soitetaan niin nätisti nuotin päälle vääriin. Eli impri... impor... improvisoidaan! (Joku muu voi olla tästä eri mieltä, kuten isäni ja ehkä Kemppisen Jukkakin, mutta enhän minä mitään sille mahda, mitä mieltä he ovat?)

    VastaaPoista
  78. Tästä muuten Tarja tykkää (kuin hulluksi tullut kissa kuumasta puurosta):

    http://www.youtube.com/watch?v=gGyeuCEAyWU&feature=artistob&playnext=1&list=TLrwjPNP1I2wQ

    Minusta naiset ovat käsittämättömän kummallisia! Äärimmäisiä. (kuin laine, joka tulee kaukaa ulapalta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä täytyy nyt päästä sanomaan, että minä ainakin alan kiemurrella vaivaantuneesti aina kun Andrea Botticelli avaa suunsa ja videolla aletaan kiemurrella ja vääntää kättä ja jalkaa ja osoittaa suuria tunteita. Hyytävää.

      Poista
    2. Makuja on... Monenlaisia.

      Poista
  79. "Äiti, mulla ei ihan oikeesti oo nyt mitään tekemistä... Sa sää mitä mää tekisin?"

    VastaaPoista
  80. Tänään on äitienpäivä. Kiitos siitä, äiti! Mutta kiitos myös sinulle, isä, että teit äidistä äidin. Nimittäin, jos et olisi jaksanut kivuta hänen päälleen ja puhista siinä omaa aikaasi, ei minuakaan olisi? Ja kuka teitä sitten siitä kiittäisi?

    Ei kun ihan totta: äidit ovat kivoja. Etenkin pulleina. Esimerkiksi minä hänen raskausaikanaan jännitin loppuun asti, että "pääseekö täältä ikinä ulos"...

    Pääsin.

    VastaaPoista
  81. No juu, tänään on äitienpäivä ja marraskuussa isänpäivä. Liput liehuvat ja kakku maistuu. Minä söin omani jo muutama päivä sitten, kun oli synttärini. Minulla on äärimmäisen hyvä lapsi, saan äitienpäivän aikaan aina kaksi korttia ja kaksi lahjaa. Toinen synttärin, toinen äitienpäivän kunniaksi. Nuuka ja kitsas, itara lapsi voisi yhdistää lahjat yhdeksi.

    Lahjaksi sain siis ruusukankaasta itse ommellun ison ostoskassin, äitienpäivälahja, ja sen sisältä löytyi toinen vähän pienempi kangaskassi olkalaukuksi, syntymäpäivälahja, samaa ruusukangasta, myös itsetehty.

    Lapset on kivoja.

    VastaaPoista
  82. Nykyisen ajanlaskun mukaan tänään on tämän viikon viimeinen päivä.

    Badding lauloi joskus: valat vannotut kestävät vain, kunnes ne rikotaan.

    Minäkin, mutta teen uuden lupauksen: alkavan viikon aikana Mukkaa pukkaa. Olen sitä kirjoitellut, mutta jotenkin se on tuntunut vaikealta. Ehkä liiallista kunnioitusta kirjailijaa kohtaan tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos Mukkaa pukkaa. Minäkin odotan jo kovasti, mutta en halua patistaa sinua. Ymmärrän paineesi, rima on korkealla, mutta eihän sinun tarvitse kuin kertoa, mitä kirjassa tapahtuu. Kyllä me muut sitten sanomme, miksi näin on!

      Poista
  83. Niin, Riku, malttamaton väki täällä odottaa alustustasi! :)

    Manala kuulostaa kiinnostavalta, siis Iineksen Manala, ei Se Oikea. En kyllä ole varma haluaisinko minäkään sitä lukea, mutta saisihan se olla olemassa. Olisiko siellä kommentointimahdollisuutta? Siis että voisi pottasuille kirjoittaa että ite oot tyhmä?

    Ja joka toista haukkuu, jne. Mistä tulikin jostain syystä mieleeni se vanha kunnon pornonimileikki - kaikki varmaan tiedätte sen. Siis otetaan ensimmäinen lapsuusajan lempinimi, ja sitten eka kotikatu, ja voila! Isosiskoni olisi Hönö Makasiininkatu. Kai tuollakin leffoja myytäisiin... :)

    Nyt ei ollut ihan äitienpäivään sopivaa tämä puhe ollenkaan! Taisin onnitella kaikkia äitejä jo eilen, mutta onnitellaan vielä tänään uudestaan, ja kaikkia teitä äitien ihania lapsia myös! :)

    Ihan välihuomautuksena sanoisin sen, että minulla ja meillä on vähän ristiriitaiset tunteet näitä vanhempainpäiviä kohtaan. Yksi siskoni on kasvattilapsi, ja ihan naperona näin, miten kaikki Pyhä Perhe-juhlat itkettivät, vaikka teimme mitä. - Adoptoida emme voineet (tai siis vanhempani eivät voineet); biologinen isänsä ei halunnut. Ja kun on avioerot ja uusioperheet, ja kuten juuri eilen yhden mukavan herran kanssa bussipysäkillä jutustin: kaikilla perheillä ei ole hyvät välit. Että kannattaako nyt näitä vielä jatkaa?

    Mutta pois murhe ja synkkyys! Aina on hauska juhlistaa ja juhlia, olisi vain kivaa kun se ei kenenkään taakkaa tai pahaa mieltä lisäisi.

    Iines, tyttäresi kuulostaa suloiselta! Meilläkin annetaan monta lahjaa, eikä olla nuukapusseja! Vietetään myös ei-merkkipäiviä - rakkaan isäni keksintö: hän oli todella legendaarisen huono muistamaan niitä oikeita, ja karvasi hienosti onnittelemalla lahjoin milloin sattui. - Huomasittekos, pojat: nyt osaan lätkäslangiakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, minulla on oikeasti hyvä lapsi, oikein ihana. Tämä ei tarkoita sitä, että olisimme kaikesta samaa mieltä ja että meillä vain hymisteltäisiin. Ollaan monessa asiassa eri mieltä. Yleensä ottaen hän on minua hieman konservatiivisempi, mikä on jokseenkin huvittavaa.

      Manala tulee, jos tulee sinne sopivia kommentteja. Vaan te olette kaikki kauhean kivoja ihmisiä, ette keljuile minulle tai tosillenne juuri koskaan, siis tosissanne. Tarvittaisiin silkkaa ilkeyttä tai keljuutta, sellaista absurdia kirkumista.

      Poista
    2. Iines, minäkin taidan olla konservatiivisempi kuin äitini. Plus että en osaa kuvitella sinua hymistelemässä kenenkään kanssa, paitsi jossain ihan oudossa erityistilanteessa, kuten hautajaisissa.

      Likkasi kuulostaa tosi kivalta, ja teidät mammat pidetään me penskat vanhoillisine päähänpistoinemme vireinä - ainakin niin haluan ajatella!

      En tietenkään toivo Manalaa. Minusta täällä on mukavaa kirjoitella, rupatella ja väitellä hyvässä hengessä.

      Minusta tuntuu että osa vitseistäni menee välillä ohi, mutta sehän on vain minun vikani, eikä kukaan ole vielä loukkaantunut, ehkä vain vastannut tosissaan, ja sitten olen vähän kiemurrellut täällä. Mutta semmoinen ei ole Manala-ainesta, ja niin kävisi livenäkin - paitsi että silloin näkisi ilmeestä, että kannattaa täsmentää ilmaisua.

      Sekin on meinaan tylsää, jos kaikkeen pelleilyyn pitää kirjoittaa perään että vitsi.

      Sinä olet ihana emäntä, ja minusta me kaipparitkin ollaan pääsääntöisesti aina tosi kivoja toisillemme. Väittelyitä tietty syntyy, mutta mikäs keskustelu tämä muuten olisi?!

      Poista
  84. Ihmeellistä, Char, ihan oikeasti, että olet noin epävarma itsestäsi? Sinullahan - sanojen lisäksi - on koko Paletti hallinnassasi! Osaat ja tiedät ja taidat... mitä muuta kaipaat? (Paitsi tietysti Lohikäärmeiden hönkäyksiä. - Vitsi, vitsi!);-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta muistin, että täälläkin puhuttiin, ja jätin asian kesken.

      Tiedätkö, Mikis: en usko, että olen epävarma itsestäni. Siis normia enempää, mikä tietenkin on määreenä häilyvä.

      Paremminkin uskon ja huomaan käytännössä, että kommunikointi on vaikeaa: totean omat erheeni, ja näin netitse laitan ne pitkälti keskustelutavan piikkiin. Ymmärrätkös?

      Siis kun tiedetään että suurin osa kommunikoinnista on ns. non-verbaalista, eli siis eleet ja ilmeet välittävät eniten. Netissä on pakko ymmärtää, että joutuu selittämään paljon, yksittäisiä sanojakin, jos ei halua jäädä kurjaksi jankkaajaksi.

      Ei ole kyse ihmisten pyörtämisestä omien sanojen hyväksyjiksi, vaan siitä, että vilpitön hämmästelijä tai eri-lailla-ajattelija oikeasti tajuaa tarkoitukseni.

      Tällöin en ole puhujana epävarma, vaan järkevä. Tiedostan missä puhun, ja koetan tehdä viestin ymmärrettäväksi. Hyväksyttävyydestä en halua ottaa vastuuta kovinkaan helposti; en agitoi.

      Muuten voin olla, ja olenkin, ihmisenä joskus, ja useinkin epävarma, mutta se on eri asia.

      Äläkä muru sekoita epävarmuutta heikkouteen! Molempia tietenkin olen, aika ajoin, mutta onneksi en toistaiseksi useimmiten yhtä aikaa.

      Näin me kaikki selvitään, kun pakon edessä täytyy.

      Itse asiaan: hyvä olisi nettikirjoittelussa muistaa, että kannattaa yrittää puhua mahdollisimman selvästi, ja samalla varautua selittämään sanojaan loputtomasti.

      Voi tuntua kiusalta - mutta: voi se olla hyväkin! Kun tarpeeksi kirjoittaen puhuu, joku joka on luullut ymmärtäneensä asiasi ehkä alkaa ajatella ns. tajuamaansa uudestaan.

      Siis eihän ihmisten tyhmät erimielisyydet netistä johdu!

      - Ja tämä paasaus ei siis liittynyt sinuun mitenkään, Mikis.

      Poista
    2. P.S. Ja mikä on se Lohikäärme?! Vai odotetaanko että Pikkukakkonen loppuu??

      Haluanko sittenkään kuulla?

      Kysyy Hämmentynyt Neitonen Hädässä!

      - Oikeasti tuo on yhden vanhemman kirjan nimi, eli ei hätiä mitiä! :)

      Poista
  85. Manala on hyvä idea.

    Nietzsche (jonka me pitkän saksan lukijat osaamme kirjoittaa lunttaamatta oikein) sanoi aikoinaan, että ihminen on kuin kirkko, jonka kupolissa laulaa enkelikuoro ja kellarissa koirat ulvovat.

    Niinpä ehdotan, että Iines jakaa bloginsa kolmeen osaan: Kupoli, Ikkuna, Kellari.

    Kupolissa keskustellaan korkealentoisia, Ikkunalla ihastellaan elämää, Kellarissa kiroillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai oliko se Temppeli.

      Poista
    2. Tapsa, sinä puluinen Putkiaivo:

      entäs sitten kun keskustelen, ihastelen ja kiroilen samassa (jos siis "voi siili" lasketaan kiroiluksi. Lasten kanssa suorittamieni empiiristen kokeiden jälkeen väitän että mikä vain manausmerkityksessä käyetty sana on Voimakas).

      Että perustetaanko meille flikoille sitten Tyttökerho-blogi erikseen?! :)

      Kysyy Tiedusteleva Tippaleipäaivo. :)

      P.S. Esitän heti kättelyssä jyrkän Nolle Prosequin!

      Pitäkää ja perustakaatte pojat niin paljon kerhoja kuin haluatte, kunhan pysytte näissä meidän jutuissa mukana myös! Miettikää Viisikkoa! Yhdessä meissä on voimaa!

      Poista
    3. Tässäpä loistava idea, Tapsa. Jos blogini ei olisi jo jämähtänyt uomiinsa, toetuttaisin nuo kerrokset ja panisin tunnuskuvaksi kuhunkin sen kerroksen ikkunan.

      Ylimmästä näkyisi taivas, keskimmäisestä kadunvilinä ja alimmaisesta pieni rako maanpintaa ja ihmisten käveleviä jalkoja.

      Poista
  86. No mutta Tapsa, tämähän on kamlaa diskirimointia. Minäkin saisin koko ajan tirkistellä kellarinikkunan kaltereiden takaa, ulos. - Entäs Sinä sitten itse? Varmaan olisit - olisiko se nyt Ikkuna - kyyristynyt wessanpöntönpäälle ja huhuilisit sille että "HUHUU, TÄÄLLÄ NAPOLEON, KUULUUKO... HUHUU."

    Eikun... kyllä minä tiedän että Sinä ymmärrät huumoriani. - "On Keisareiden hautoja Prahassa monta, vesi Moldaun rantoja hiertää ja syö..." - Tapsa, tapaninen.

    VastaaPoista
  87. Tapsa meinaa, että "jos et kirjoita kunnolla, joudut vielä helvettiin!"


    Mukan laitan tosiaan tällä viikolla. Jos minulta kysyttäisiin parhaiden kirjojen luetteloa, en osaisi vastata, - tai vastaisin hetkellisten tuntojen perusteella. Vain yksi on luettelossani varma, se on Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut, kirja jossa on lähes kaikki. Vielä en ilmoittaudu, mutta siitä haluaisin joskus hamassa tulevaisuudessa jotain kirjoittaa.

    VastaaPoista
  88. Syntinen laulu on jo kaivettu esiin, pikakertausta varten, vaan hyvässä muisthissa on Marthan ja äijhän romhanssi.

    VastaaPoista