Kaikki irti kesästä

 Ota kaikki irti kesästä!  

Varaa loma,  mene nopeasti sinne, kiirehdi tänne, 

sinua hemmotellaan heti ja monin tavoin, 

sinun pitää ottaa ja saada kaikki irti kesästä. 

Ota, ota, ota, nyt se on sinun. 

Nyt kesä sadalle ensimmäiselle. 

Osta hyvä kesä, vain sinulle. 

Pidä huoli, että ehdit! 

(Radiomainos, Iines)

30.5. On satanut, on ollut kylmää, kesä on jäissä. Sen saa kiinni, se on edessä, ei liiku nopeasti, hyvä saalis, pysyy hyppysissä. Aina voi ainakin kaasugrillata. Kaikki ne makkarat ja kyljykset ja maissintähkät. Ja kaikki ne olvit, koffit ja karhut, naisten sidukat. Eläköön parvekegrillaus ja terassien ilot!

Olen siivonnut kotia putkiremontin alta. Työ tulee rikkomaan keittiön kaapit, mikä merkitsee sitä, että saatan saada uudet kaapit. Olenkin halunnut niitä jo jonkin aikaa. Vanhat ovat rumat ja niissä on pyöreä nuppi. Jossain ovessa nuppi pyörii tyhjää. Tahdon kahvat. Ja valkoiset ovet. Kaakeleista en vielä tiedä. Se vain on selvää, että jos rikotaan, uusi tulee tilalle.

Olen hyvä työssäni. Siivoan järjestelmällisesti kaappi kaapilta, en edes kuuntele taustamusiikkia, irrotan jopa hyllyt ja otan ne pois, jynssään joka sentin.  Nautin tehokkuudestani,  tekniikka on hallussa.

Ensin kostutus Tolu-suihkeella ja rievulla, sitten koko pinnan läpikäynti jynssäysliikkein, ja lopuksi tahrat pois hinkaamalla Patapatalla, jota suosittelen, jos  teidänkään pintanne ei puhdistu kevyesti. Turhat tavarat heitän samalla pois. Koneet vien ongelmajätepaikalle, muut taloyhtiön roskasäiliöön. Koneista lähtee munankeitin ja suunhuuhtelulaite, lahjaksi saatuja saksanihmeitä. Yhdessä laatikossa, joka pursui ennen vispilää ja kapustaa, ei ole enää edes pinta peitossa. Valkoinen pohja hohtaa raikkaana ja tuoksuu pesuaineelle. Tämmöistä työtä olisi voinut tehdä elääkseen.

31.5. Koulujen päättymispäivä. Lapsi soitti ja lähetti kännykkäkuvan saamistaan kukista ja teksteistä. Minullakin on vielä tallessa oppilaitten tekstaamia värssyjä.  Jokuset sanovat, ettei opettajalle saa antaa mitään, se on lahjontaa. Tuommoinen kuvastaa mielestäni vain sanojan omaa tapaa toimia ja ajatella. Henkilö ei usko antamiseen hyvästä sydämestä, koska ei itse anna hyvästä sydämestä vaan lahjoakseen. Maailma on näin yksiselitteistä, ellei siitä tee monimutkaista.

Olen odotellut autoani. Jostain syystä olen alkanut pelätä, ettei siinä olekaan tähtitakavaloja, siis led-valoja. Ne ovat tärkeät. Joissain kuvissa nimittäin on malleja, joissa mallissa on tavalliset tylsät takavalot.

Joskus näinä päivinä mietin, miksi olen nyt saanut niin paljon aineellista hyvää, jota tarvitsen, vaikken ole itse ollut aloitteellinen tai aktiivinen. Ensin minulta halkesi nimittäin patterin pieni putki ja kun putkimies tuli korjaamaan sen, hän siirsi vanhan pesukoneen sivuun, sen rikkinäisen, jonka linko ei toiminut. Ikään kuin ohjelmoituna kävelin sisään Giganttiin ja ostin uuden pesukoneen, joka minun olisi pitänyt ostaa jo kauan sitten. Olin vääntänyt pyykin kuivaksi käsin kolme vuotta. Kun pesukone tuli, päätin samantien käydä pankissa kysymässä autolainaa ja kun se minulle myönnettiin, kävin ostamassa myös auton kuusitoista vuotta vanhan tilalle.

Nyt tulee sitten putkiremontti ja sen mukana taidan saada uuden keittiön ikivanhan tilalle sekä kylpyhuoneeseen lisää kaakeleita. Kaikki maallinen järjestyy kuin itsestään. Jos olisin uskovainen, sanoisin, että enkeli ohjaa elämääni. Enää puuttuu kissa ja mies.

(Maalaus Kevin Sloan)

Luulin enkeliä valkoiseksi, mutta sitten näin Sertolla pestyn perkeleen

25.5. Aamulla kävin äänestämässä. Olin ainoa tulija salissa. Vastassa istui tanakasti kolme vaalivirkailijaa, jotka katsoivat kaikki minua, kun kävelin heitä kohti. Niinpä kajautin "päivää" niin että itsekin pelästyin. Paikkakunnalla tunnettu invalidi istui keräyskolpakon vieressä  todisteena asian aitoudesta.

Päivällä kävin vuorella toteamassa, että vain yksi kultasiipi oli ilmassa, muut hellepaossa. Lisäksi kaukana horisontissa nousi alkavan ukkosen jyly. Kohtasin yhden perhosystävistäni, nuoren miehen, jolla on lyhyt parta ja joka sorauttaa ja tietää paljon perhosista. Emme kumpikaan ole vielä näneet tämän kevään kalliosinisiipeä, Scolitantides orion, vaikka mieskin oli pyöräillyt raskaine varusteineen jo kolme kertaa mennä viikolla vuoren laelle, minä saman verran. On hauska kohdata ihminen, jolla on sama intohimo kuin itsellä. Vaihdoimme tiedot alueen perhoshavainnoista ja siitä, missä kunkin lajin parhaiten tapaa. Molempia huolettaa perhosten väheneminen. Itse luulen tietäväni syyn yhden lajin hupenemiseen: nuoret ajelevat autoillaan hampurilaisateriat muovilaatikoissa syömään vuoren huipulle, jättävät roskat jälkeensä ja poistuvat subwooferit rykien uhanalaiset Scolitantides Orionit renkaittensa urissa. Kirjoitin vuoren hälyttävästä tilanteesta jopa kirjoituksen paikallislehteen. Saa nähdä, julkaisevatko.

*
Kirjankin olen lukenut, viis siitä minkä, mutta se oli hyvä. Eniten minua miellytti tämän lauseen ajatuskuvio, joka valaisi päiväni: 

"Luulin enkeliä valkoiseksi, mutta sitten näin Sertolla pestyn perkeleen. "

Lause on kaunis ja totta, kuin jumalansanaa. Luen sen monta kertaa ja riemastun lisää. Miten tavallista nimittäin on, että hyvä on vain pahan vastapooli, saman janan toinen pää, mutta ihmiset eivät huomaa sitä! Kun kohtaa hyvän ihmisen, kavahtaa, sillä kyllä siellä se pahakin on!  Kellot soikoot joka puolella: kling, klang, varo! 

Menisikö hyvyys, jos sitä puhtaana on - mitä siis epäilen -   jotenkin niin kuin sulouden käsitekin: Sulous ei tiedä omasta sulostaan, hyvyys ei tiedä omasta hyvyydestään eikä kuvaa tekojaan, lyö rumpua jälkeenpäin. 

Muutenkin hyvä ihmisen ominaisuudesta käytettynä on kummallinen käsite, koska sitä ei voi olla, ellei ihminen olisi myös paha.  Auttaminen ja ystävällisyys eivät ole erityistä hyvyyttä, vaan ne ovat ihmiselle ominaisia sosiaalisia tapoja toimia yhteisössä. 

*
Lopuksi pätkäisen teille edellämainitusta kirjasta sitaatin. Kiinnostava on nimittäin Lauerman analyysi taistolaisuudesta. Lainaan pitkähkön palan, koska se tukee ajatuksiani viime aikoina täällä käydyistä keskusteluista:

"Liike [taistolaisuus] ilmaisi ihailunsa totalitaariselle Neuvostoliitolle ja hyväksyi Tsekkoslovakiassa orastaneen demokratiakehityksen murskaamisen Varsovan liiton panssarein 1968. Joukon itsestään käyttämiä nimityksiä olivat puolueen luokkakantaiset ja terveet voimat. Vaikka taistolaiset eivät juuri Staliniin vedonneetkaan, heistä puhuttiin ryhmän ulkopuolella myös stalinisteina. Samoin kuin Lapuan liikkeen oikeistoradikaalit ennen sotia myös taistolaiset olivat valmiit hyväksymään väkivaltaiset keinot yhteiskuntajärjestyksen muuttamisessa. Nämä liikkeet ovatkin Suomen historian ainoat sirpalemaista suuremmat politiikassa vaikuttaneet ryhmät, jotka ovat olleet selvästi valmiita demokratian väkivaltaiseen sivuuttamiseen ja nujertamiseen."

(Kuvan lähde,
Tekstisitaatin lähde: Hannu Lauerma, Hyvyyden kääntöpuoli, s. 225)

27.5. Huom! Korjattu neljännen kappaleen sana "vastakohta" muotoon "vastapooli, saman janan toinen pää--".  (Kyseessä kömmähdys, ei ajatusten muuttaminen.)

Isoveli valvoo

Kesällä on hyvä pitää henkilökohtaista päiväkirjaa. Semmoista, jossa saa anteeksi sanomansa tyhmyydet, koska sehän on vain päiväkirja, ei mikään essee tai harkittu kolumni, joka tyhjentää pajatson niin ettei kommenttejakaan tarvita.

Semmoinen on minusta hyvä päiväkirja, josta ei erota, mitä mieltä kirjoittaja asiasta on. Jossa kirjoittaja ei kitise eikä tuomitse muita. Jossa kirjoittaja tulee sanoneeksi totuuksia, huomaamatta sitä itsekään.

21.5. Minä menen nyt hammaslääkäriin. Oikeastaan minulla on jo kiire. Hampaat tarkastetaan ja puhdistetaan, jynssätään hammaskaulat niin että silmistä tulee virtaamaan vesi ja selkäpiitä pitkin viiltävät väreet. Eilen olin pankissa ja kirjoitin nimeni useaan paperiin. Pienenkin lainan panttina on jotakin omaisuutta. Ilman omaisuutta siis lainaa ei saa. Elämme kireitä aikoja. Jos haluan myydä omaani,  on pyydettävä pankilta lupa. Ihminen on rahan lapsi, ja voi rahattomia näinä päivinä.

Sain nenäni eteen taloyhtiön uudet järjestyssäännöt. Järjestysmääräykset luki kaksisivuisen rimssun otsikkona. Nyt on kielletty vuodevaatteiden tuulettaminen kaksikerrosasuntojen yläkerran tuuletusparvekkeilla. Luen määräyksen kaksi kertaa. Kyllä, vuodevaatteet tulee tomuttaa ulkona, kaukana talon päädyssä olevalla mattojen tamppaustelineellä. Makuuhuoneesta aukeava oma tuuletusparveke on siis kielletty. Parvekkeella ei saa tupakoidakaan.

Lemmikkieläimiä ei saa "käyttää" omilla aidatuilla takapihoilla eikä pitää vapaana piha-alueella. Lemmikkieläimet eivät saa haukkua. Musiikkia ei saa soittaa kovaa päivälläkään.

Sääntöjen takana on koiria vihaava venäläinen naapurini suomalaisine miehineen, joka on hallituksen puheenjohtaja. Ehdin jo pelästyksissäni kieltää tytärtä tulemaan äitienpäiväkäynnille ison koiransa kanssa, jottei naapuri häiriinny, eli vietin yksinäisen juhlapäivän. Vaan kuka maksaa korvaukset, kun me vanhenevat naisihmiset alamme kantaa vuodevaatteita sylissämme alas jyrkkiä rappusia ja ulos, ja kompastumme? Minä osoitan laskuni taloyhtiölle.

Suomen kyberturvallisuutta uhkaa vaara idästä, ei lännestä, kertoo Helsingin Sanomat tänään Petteri Järvisen suulla. Ilmatilassa taas on lennellyt parikin venäläiskonetta.

Jollakin tapaa tuntuu samalta kuin lapsena, kun katsoin äidin kuvakirjaa, jossa oli kuva lotista. Uhka nousi itäiseltä taivaalta: lotat katselivat korkealle taivaalle, josta oli tulossa pommikoneita. Se oli pelottavin kuva, jonka olen koskaan nähnyt, täynnä latautunutta uhkaa.

(Kuva Rudolf Schlichter)

Oili Orava ym. puutaheinää

Lähden nyt mökille katsomaan putkimiestäni. Ihailkaat, täällä pistäytyjät,  sillä aikaa kyseisen kaunottaren kuvaa ja viettäkäät mukava kesäpäivä. Putkimies on jo avannut mökin putket, mutta tekee ystävällisesti sen liiterin porrasluiskan, jonka lupasin viime kesänä tehdä itse ja jota varten ostin jo yhden väärän sahankin, jolla en tee mitään. Nyt on mies asialla ja uskoisin valmista tulevan. Minulla riittää puuhaa kahvin keitossa ja ehkä nurmikkojen leikkuussa.

Aloitan kesäpäiväkirjankin tuossa tuokiossa, kun alan taas elää kesäelämää mökillä, kesäkuun ensi viikolla. Sitä ennen tulen luultavasti vielä puuttumaan muutamiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin, joita tällä hetkellä tähän hätään en keksi. Päivä on mitä mainioin eikä kenenkään elämä valittelemalla ja toisia arvostelemalla parane, kuten ei maailmakaan. Rutinat pois. - Ai niin, vielä yksi uskomaton asia: HS:ien vaalikone väittää, että minua lähinnä oleva puolue on piraattipuolue. Lensin pyllylleni. Nyt hei hetkeksi, merituuliin!

(Valokuva Iines)

Valkoinen kaunotar

12.5. Aamulla katselin Kemppistä televisiosta, Ylen ykköseltä. Herra oli ilmekieleltään ja silmien välkkeeltään elävämpi kuin olisin uskonut. En ole varma, kysyikö haastattelija oikeat kysymykset. Itse olisin kysynyt ehkä toisia kysymyksiä noin kiinnostavalta persoonalta. Mainittakoon, että haastattelussa kävi selväksi, että Kemppisellä on juttuja noin noin 2 800 (yli kolmesataa vuodessa) blogissaan ja niissä kommentteja noin 50 000. Tässä Iineksen blogissa on juttuja noin 684, suurin piirtein samalta ajalta, ja kommentteja on kohta 70 000.

Joskus minua sieppaa, että puhutaan enemmän bloggaajan juttujen määrästä kuin kommenteista. Bloggaamisessahan kommentit ovat elintärkeä osa blogia, jopa sen sielua. Onpa  sellaistakin sattunut, että Iineksen blogin kommenttien suurta määrää on pidetty negatiivisena asiana. Kehotakin arvon lukijoita mieluummin tarkkailemaan kommenttien laatua kuin määrää. Eivät ne ehkä ole parempia laatublogeissakaan. Kaikki äänet ovat tärkeitä, myös anonyymien puhe.

Tästä selvittyäni menin pankkiin, jossa sain hyvän kohtelun. Tunsin itseni toivotuksi asiakkaaksi, en kerjäläiseksi. Eipä tarvitse enää miettiä pankin vaihtoa.  Pankista menin autokauppaan ja ostin auton, pienemmän kuin piti, mutta paremman. Helmenvalkoisen kaunottaren, joka tulee kotiin parin viikon kuluttua. Siinä on paljon herkkuja, peruutuskameraa, navigaattoria ja soitinta myöten.  Soittimessa on kosketusnäyttö, ja voi valita kanavan yhdellä hipaisulla.

Isompi samanhintainen auto vaikutti ulkoapäin pröystäilevältä, ihan kuin sitä olisi tahallaan venytetty joka suuntaan. Sisältä se oli riisuttu, vailla hifistelyä. Kaikki olisi pitänyt ostaa siihen erikseen, mikä olisi nostanut hintaa melkoisesti.

Iltapäivällä tytär tekstaili, että oli taas ensimmäisellä varasijalla uuden työpaikan haussa, kuten aiemmin keväälläkin. Hänellä on vakituinen virka. Koulussa on kuitenkin hometta ja hän on saanut astman, joten uusi homeeton koulu on ehdottomasti löydettävä.

Homekoulut ovat pommi, joka tulee räjähtämään kuntien käsiin lähivuosina. Nyt niistä vaietaan, asiat usein salataan vanhemmilta, vaikka tiedetään, että hometta on. Täällä pikkukaupungissakin iso ala-aste on on ollut suljettuna koko vuoden homeen vuoksi. Oppilaille on rakennettu jonkinlaiset väistötilat väliaikaisesti. Käsittääkseni pääkoulua ei ole aloitettu vielä korjaamaaan. Tulee mieleen entisaikain Viro, jossa kaikki oli riisuttua ja rapistunutta, koulut, talot, kadut. Tiet ovat toinen ongelma, taajamien kaduissa saattaa olla jopa reikiä.

(Juliste Mieczyslaw Gorowski)

Tavaraa kunnioittava oikea hinta

Ehkä jokaisessa meistä asuu pieni kauppias? Ainakin minussa asuu, on aina asunut.

Olen ikäni kolunnut huutokauppoja ja kirpputoreja, jo ennen kuin kierrätyksestä tuli huvia ja ennen kuin myyntipöydät täyttyivät käyttämättömistä vaatteista,  lasten tavaroista, romanttisista kirjoista, Pentikin kammottavista savikupeista ja räikeistä retroverhoista. Haalin jopa huonekalut huutokaupoista, en nuukuudesta, vaan niiden kauneuden vuoksi. Yksinkertaisesti vanha esine on kiinnostava, kaunis ja hieno, usein parempi kuin uusi. Oli aika että sisustuksestani uutta olivat vain sängyt ja sohva. Edelleen uutta on vähemmän. Arvostan puuesineitä ja vanhaa yksilöllistä työtaitoa, käden jäljen näkymistä. Lastulevyä minulla on ollut vain tietokonepöydässä ja parissa kirjahyllyssä.

Vanha kirjoituspöytä on liian korkea kirjoitustyöhön tietokoneella. Omassani on kaunis nahkakansi ja useita lokeroita ja laatikkoja, mutta eihän siinä voi konetta kauan pitää. Puutuolit ovat epämukavia, ja joistain takamus liukuu alaspäin - tiedättehän esimerkiksi ne viime vuosisadan alun pyöreät somat keittiön pinnatuolit? Uusien huonekalujen määrä huushollissa lisääntyikin siis tietokoneiden myötä. Tarvittiin kunnon työpöydät ja oikeankorkuiset työtuolit, koska olen herkkä niskavaivoille ja siitä aiheutuvalle huimaukselle.

Vanha tavara kestää toisin kun edellä mainitsemani tietokonetyöpisteeni pöytä, jonka lastulevyreuna irvistelee rumasti. Pöytä on kuitenkin  oikein mitoitettu ja uutta on vaikea löytää, sillä pöytäkorkeus on jostain syystä alkanut jälleen nousta. Katseen tulisi suuntautua alaspäin, kun katsoo näyttöön,  ja käsien tulisi roikkua vapaasti kylkiä pitkin kirjoitettaessa ilman että hartiat nousevat. Harvassa ovat tällaiset työpöydät.

Vaan se ihmisessä asuva kauppias! Siitä piti puhumani. Hyvä kauppiashenki on mielestäni sitä, että löytää tuotteelle oikean hinnan. Annetaan arvo tavaralle, ei myydä ali- eikä ylihintaan. Tätä olen nyt miettimässä, kun teen inventaaria monista talouteni tavaroista, lähinnä vanhoista huutokauppalöydöistä. Tulee putkiremontti kesällä ja on syytä tyhjentää huushollia tarpeettomasta tavarasta.

Hintamietinnän aloitin  vuoden 1972  LP-levykansiosta Venäjä tanssii ja soi. Ostin loistokuntoisen albumin  Rauman kirpputorilta 1990-luvulla, hintaan 90 markkaa. Albumissa on yhdeksän LP:tä aitovenäläistä kansanmusiikkia. Vaan mitä voi kokoelmasta pyytää, mikä on sen arvo?  Jos pyydän siitä Huuto.netissä, Tori.fissä tai kirpputoripöydällä 5o euroa, lienen oikeilla jäljillä?  Tavoite ei siis ole kyniä rahaa katteettomasti vaan myydä tavara oikeaan tavaraa  kunnioittavaan hintaan.

Myyminen tulee olemaan hauskaa. Huomasin, että Tori.fi on helppokäyttöinen. Kuva vain ja pieni esittelyteksti. Huuto.net vaikuttaa jännittävältä, kun siellä hinta kohoaa koko ajan - jos kohoaa. Muumimukistakin voi saada kymmenentuhatta euroa. Mikä niissä muuten ihmisiä kiehtoo? Minusta ne ovat paljolti monistettua markettikamaa. Ehkä en vain näe lähelle yhtä hyvin kuin kauas. Olen likinäköinen.

Toisaalta, voisihan sitä olla myös hyvä ihminen. Onhan nimittäin olemassa myös Kierrätyskeskus, jonne tavaraa voi viedä ilmaiseksi. Vaan ymmärtääkö sieltä hakija katsoessaan kaunista vanhaa lasikuuppalamppua, että se valaisee kauniisti? Melkein luulen, että hän myy sen. Pitäähän ihmisen syödäkin. Tai juoda. Vai?

(Maalaus Niko Pirosmani)

Valtakunnallisen pääkonttorin automaatti, päivää

Ihminen heräsi kymmentä vaille kahdeksan, tunsi väsymystä. Miksi tuntuu vittumaiselta? Mitä pahaa eilen tapahtui? Silmäluomi värisi, elohiiri, sitä se oli. Nyki, jos vahingossa kosketti silmää. Viime talvena värisi korva, jokin pulputti taukoamatta syvällä korvan uumenissa, koko yön, monta yötä. Yhtäkkiä alkoi illalla. Korvalääkäri sanoi, että kyllä se lakkaa, puhdas korva,  ja määräsi b-vitamiinia. Ensin ihminen luuli, että se määräsi b-vitamiinia juopoille ja luulosairaille. Mutta ei, b-vitamiini auttoi. Korva hiljeni. Kunpa nyt silmä ei alkaisi pitää samaa peliä. Kun ei niille värinöille mitään voi. Keho villiintyy ja jokin tekee mitä tahtoo, riippumatta siitä, kuka käskee ja kuka kehossa majailee. Nainen joka vapisi, kirjoitti Siri Hustvedtkin, ja vapisi koko hermostoltaan.

Aamupäivällä ihminen laittoi itsensä huolellisesti, harjasi hiukset ja mietti, mikä olisi sopiva kampaustyyli. Vähän geeliä pörröön? Sileä. Huulipunaa? Vanhojen naisten on varottava, ettei puna valu huuliryppyihin, luki jossakin.  Sitäkin on varottava, etteivät huulet näy ollenkaan. Ihminen lisäsi punan päälle vaseliinia. Korvakorut, helmi hopeaketjussa. Vaalea kevättakki, jota ei koskaan pitänyt. Näyttikö nyt siltä, ettei kupsahda ikänsä puolesta lähimpään kymmeneen vuoteen. Käteen kansio, jossa oli kaksi vuotta sitten saatu lainatarjous, jota ei ollut käytetty. Pankin ovella matka tyssäsi. Ovi oli kiinni. Ihminen vilkaisi kelloa. 12.20. Kurkisti sisälle pankkiin. Pimeänä se oli. Ihminen oli ymmällä, koetti vielä ovea. Ei, kiinni se oli. Käveli kaikki pankin ikkunat läpi ja näki niissä vain oman kuvansa, vanhan naisen hahmon tylsässä takissa.  Katsoi sitten ovea ja näki siinä puhelinnumeroita, selvästi valtakunnallisia pääkonttorin numeroita. Perkele. Kun hän oli varta vasten sitä varten tullut, ettei halunnut asioida automaattivastaajan kanssa.

Oliko pankki lakkautettu? Ovessa ei ollut aukioloaikaa. Ihminen poimi sitten numeron kännykän muistioon ja käveli kansioineen takaisin autolleen. Tuijotti paheksuvasti tyhjää pankkilukaalia. Valitsi sitten pääkonttorin automaatin numeron. Kouliintunut naisääni, joka valitteli ruuhkaa. Sitten miesääni, joka pyysi kertomaan lyhyesti asian. Haluaisin tavata henkilökohtaisen pankkineuvojani Raili Viskarin Pikkukaupungin pankista. Autolaina ja henkilökohtaista neuvontaa raha-asiassa,  sanoi ihminen vapisevalla äänellään. Varmistan, tokaisi mieskoneääni, autolainasta on kyse. Painakaa yhdeksän ja ruutumerkki jos sitä ja kahdeksan ja ruutumerkki jos tätä. Ihminen painoi kahdeksan, muttei ehtinyt painaa ruutumerkkiä. Puhui sitten hädissään konepuheen päälle. Saanko käyttäjätunnuksen, kysyi konemies. - Käyttäjätunnus, parahti ihminen ja sulki puhelimen. Mikä helvetin käyttäjätunnus.

Matkalla kotiin ihminen suunnittteli Lukijan sana -kirjoitusta paikallislehteen. Siinä hän kirjoittaisi, miten liikepankki on jättänyt henkilöasiakkaan heitteille, sulkenut konttorin asiakkailta tiedottamatta lehdessä saati asiakaskirjeellä. Että mitä tämmöinen peli oikein on. Ihminen oli harmissaan, päivästä oli mennyt maku. Ihminen poikkesi S-marketiin ja huomasi S-pankkipisteen edessä kyltin: nyt meiltä lainaa edullisesti tarpeisiisi. Ihminen päätti vaihtaa pankkia. Mikä se semmoinen pankkilinnoitus on, johon ihminen ei pääse sisään. Kuin Kafkan kirjoista tämä maailma jälleen kerran. S-pankkiin pääsisi vaikka heti, istahtaisi vain tuoliin, joka oli vapaa.

Kotona ihminen lämmitti  lohipalan ja paistoi perunan, sirotteli sen päälle homejuustoa ja tilliä. Ei viitsinyt ottaa  salaattia, kun oli niin harmissaan. Mitä tästä nyt tulisi.  Soitti sitten vielä kerran valtakunnallisen pääkonttorin numeroon, jossa sama ruuhkapahoittelu samalla koneäänellä. Nyt hän pääsi pidemmälle, ja sai antaa jopa seuraavan vapaan numeron nettipankin käyttölistasta. Kone lupasi yhdistää aivan hetken kuluttua. Ihminen riemastui. Kun oli luvattu yhdistää ja pahoiteltu 36 kertaa, ihminen lopetti tukkimiehenkirjanpidon ja parkaisi että ei herran pieksut, miten huonoa palvelua. Pani puhelimen kiinni. Nyt ne eivät varmaan antaisi hänelle lainaa, jos kuuntelisivat nauhan.

Vaan sitkeä on ihminen. Avasi sitten vielä internetin ja kaivoi sieltä esiin pankin Google-tiedot. Hallelujaa, kiitos herra! Siellä luki, että konttori on auki kassapalveluun ma - pe klo 10 - 12.  Ajanvaraukset henkilökohtaiseen neuvontaan palvelunumeron kautta, luki tämän alla. Ihminen lyyhistyi. Numero oli sama, johon hän oli jo soittanut eikä päässyt läpi.

(Maalaus Felice Casorati)

Kasvonsa peittäneille

Opi perusasiat. Niille, joiden aika on tullut, se ei koskaan ole liian myöhäistä. 

Opi kaikki aakkoset. Se ei riitä, mutta opi ne. Älä anna sen harmittaa, vaan ala jo! Sinun täytyy tietää kaikki. Sinun täytyy astua johtoon! 

Opi, mies yömajassa, opi, mies vankilassa, opi, vaimo keittiössä, opi, kuusikymmenvuotias. Sinun täytyy astua johtoon! 

Mene kouluun, koditon. Hanki tietoja, vaikka palelet. Nälkäinen, tartu kirjaan. Se on hyvä ase. Sinun täytyy astua johtoon! 

Älä pelkää kysyä, toveri! Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää. Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä. 

Tarkista lasku; sinun täytyy se maksaa. Laske sormesi joka erälle ja kysy: miksi tämä on näin? Sinun täytyy astua johtoon! 

Opi perusasiat. Niille, joiden aika on tullut, se ei koskaan ole liian myöhäistä. 

Opi kaikki aakkoset. Se ei riitä, mutta opi ne. Älä anna sen harmittaa, vaan ala jo! Sinun täytyy tietää kaikki. Sinun täytyy astua johtoon!

(Säv. Eero Ojanen
San. Bertolt Brecht
Suom. Hannu-Pekka Lappalainen)


Miten minusta tuntuu, että Bertolt Brechtin opit on Suomessa käsitetty aina väärin? Eihän Brecht neuvo luokkajaon uhria, yhteiskunnan julmiin rattaisiin juuttunutta kiilalaista tai muuta vähäosaista tarttumaan edes ohueen astaloon tai edes marssimaan missään rivissä, saati vielä kasvot piilossa?

Opi aakkoset, tartu kirjaan, maksa lasku, mene kouluun, koditon! Niin siellä sanotaan. Mitä tästä kaikesta oikein pitää ajatella?