25.5. Aamulla kävin äänestämässä. Olin ainoa tulija salissa. Vastassa istui tanakasti kolme vaalivirkailijaa, jotka katsoivat kaikki minua, kun kävelin heitä kohti. Niinpä kajautin "päivää" niin että itsekin pelästyin. Paikkakunnalla tunnettu invalidi istui keräyskolpakon vieressä todisteena asian aitoudesta.
Päivällä kävin vuorella toteamassa, että vain yksi kultasiipi oli ilmassa, muut hellepaossa. Lisäksi kaukana horisontissa nousi alkavan ukkosen jyly. Kohtasin yhden perhosystävistäni, nuoren miehen, jolla on lyhyt parta ja joka sorauttaa ja tietää paljon perhosista. Emme kumpikaan ole vielä näneet tämän kevään kalliosinisiipeä, Scolitantides orion, vaikka mieskin oli pyöräillyt raskaine varusteineen jo kolme kertaa mennä viikolla vuoren laelle, minä saman verran. On hauska kohdata ihminen, jolla on sama intohimo kuin itsellä. Vaihdoimme tiedot alueen perhoshavainnoista ja siitä, missä kunkin lajin parhaiten tapaa. Molempia huolettaa perhosten väheneminen. Itse luulen tietäväni syyn yhden lajin hupenemiseen: nuoret ajelevat autoillaan hampurilaisateriat muovilaatikoissa syömään vuoren huipulle, jättävät roskat jälkeensä ja poistuvat subwooferit rykien uhanalaiset Scolitantides Orionit renkaittensa urissa. Kirjoitin vuoren hälyttävästä tilanteesta jopa kirjoituksen paikallislehteen. Saa nähdä, julkaisevatko.
*
Kirjankin olen lukenut, viis siitä minkä, mutta se oli hyvä. Eniten minua miellytti tämän lauseen ajatuskuvio, joka valaisi päiväni:
"Luulin enkeliä valkoiseksi, mutta sitten näin Sertolla pestyn perkeleen. "Lause on kaunis ja totta, kuin jumalansanaa. Luen sen monta kertaa ja riemastun lisää. Miten tavallista nimittäin on, että hyvä on vain pahan vastapooli, saman janan toinen pää, mutta ihmiset eivät huomaa sitä! Kun kohtaa hyvän ihmisen, kavahtaa, sillä kyllä siellä se pahakin on! Kellot soikoot joka puolella: kling, klang, varo!
Menisikö hyvyys, jos sitä puhtaana on - mitä siis epäilen - jotenkin niin kuin sulouden käsitekin: Sulous ei tiedä omasta sulostaan, hyvyys ei tiedä omasta hyvyydestään eikä kuvaa tekojaan, lyö rumpua jälkeenpäin.
Muutenkin hyvä ihmisen ominaisuudesta käytettynä on kummallinen käsite, koska sitä ei voi olla, ellei ihminen olisi myös paha. Auttaminen ja ystävällisyys eivät ole erityistä hyvyyttä, vaan ne ovat ihmiselle ominaisia sosiaalisia tapoja toimia yhteisössä.
*
Lopuksi pätkäisen teille edellämainitusta kirjasta sitaatin. Kiinnostava on nimittäin Lauerman analyysi taistolaisuudesta. Lainaan pitkähkön palan, koska se tukee ajatuksiani viime aikoina täällä käydyistä keskusteluista:
"Liike [taistolaisuus] ilmaisi ihailunsa totalitaariselle Neuvostoliitolle ja hyväksyi Tsekkoslovakiassa orastaneen demokratiakehityksen murskaamisen Varsovan liiton panssarein 1968. Joukon itsestään käyttämiä nimityksiä olivat puolueen luokkakantaiset ja terveet voimat. Vaikka taistolaiset eivät juuri Staliniin vedonneetkaan, heistä puhuttiin ryhmän ulkopuolella myös stalinisteina. Samoin kuin Lapuan liikkeen oikeistoradikaalit ennen sotia myös taistolaiset olivat valmiit hyväksymään väkivaltaiset keinot yhteiskuntajärjestyksen muuttamisessa. Nämä liikkeet ovatkin Suomen historian ainoat sirpalemaista suuremmat politiikassa vaikuttaneet ryhmät, jotka ovat olleet selvästi valmiita demokratian väkivaltaiseen sivuuttamiseen ja nujertamiseen."
(Kuvan lähde,
Tekstisitaatin lähde: Hannu Lauerma, Hyvyyden kääntöpuoli, s. 225)
27.5. Huom! Korjattu neljännen kappaleen sana "vastakohta" muotoon "vastapooli, saman janan toinen pää--". (Kyseessä kömmähdys, ei ajatusten muuttaminen.)
Sitaatti on huono. Ei taistolaisilla ollut sitä voimaa, tai valtaa, mitä tuossa heille annetaan. Se voima, vimma ja mahti oli Tehtaankadulla.
VastaaPoistaNeuvostoliitto ihan oikeasti meinasi soveljisoida Suomen. (Taistolaisilla ei siinä sen kummempaa roolia ollut kuin että he olivat kynnysmatto johon pyyhitään jalat. Kun tullaan sisälle.)
Muistan tuon ajan hyvin. Se oli kivaa aikaa. (voi hellanlettas, kun se oli kivaa aikaa)
Ps. Jos muuten pohdit Valkoisia ja Mustia enkeleitä, suosittelen että luet Sandemosea. "Pakolainen ylittää jälkensä" (En flykting krysser sitt spor) on hyvä aloitus. Ja siitä on hyvä jatkaa. Jos meinaa joskus meinata valmistua suomenkielen lehtoriksi, esimerkiksi.
Sandemosea kantsii lukee muutenkin. On aina ajankohtaista.
Lauerma analysoi myös muita ääriryhmittymiä, oikealta laidalta yhtä lailla, mutta päähuomio kirjan kyseisessä luvussa on taistolaisanalyysissa.
PoistaTaistolaisuus oli Lauerman mukaan militanttia toimintaa, ja retoriikka jyrkkää: lauluissa kehotettiin jättämään rakkaudesta puhuminen pastorien houreeksi. Vääryyttä vastaan ei taisteltaisi kukkasin, ja myös pehmeä myötätunto tuomittiin - luvassa oli karskia puuhaa.
Lauerma ei kuitenkaan syytä taistolaisia hirmuteoista, vaan sinisilmäisyydestä ja arvostelukyvyn puutteesta. Vakavimmaksi tapaukseksi kirjassa mainitaan kirjailija Matti Rossin tapaus. Rossihan ilmiantoi Unkarin kirjailijaliitolle Suomessa huhtikuussa 1975 vierailleen unkarilaisen kirjailijan Denés Kissin neuvostovastaisen mielipiteen esittämisestä. Vakavia seurauksia ei koitunut, mutta teko puhuu omaa kieltään taistolaisuuden hengestä.
"Liike [kepulaisuus] ilmaisi ihailunsa totalitaariselle neuvostoliitolle ja hyväksyi Tsekkoslovakiassa orastaneen demokratiakehityksen murskaamisen Varsovan liiton panssarein 1968. Joukon itsestään käyttämiä nimityksiä olivat isänmaalliset ja terveet voimat. Vaikka kepulit eivät juuri Staliniin vedonneetkaan, heistä puhuttiin puolueen ulkopuolella myös vihreinä kommunisteina. Samoin kuin Lapuan liikkeen oikeistoradikaalit ennen sotia myös kepulit olivat valmiit hyväksymään ihan mitkä vaan keinot yhteiskuntajärjestyksen muuttamisessa tai sen samna pysyttämisessä.Nämä liikkeet ovatkin Suomen historian ainoat sirpalemaista suuremmat politiikassa vaikuttaneet ryhmät, jotka ovat olleet selvästi valmiita demokratian ihan mihkä vain sivuuttamiseen, kunhan fyffe tulee kotiinpäin ja kepulin perse kasvaa."
VastaaPoistaMinä yhdyn tässä Kemppisen lauseeseen siitä, että tämä Lauerman kirja on kirja , jota et halua lukea. Se on ravisteleva varsinkin niille, jotka haluavat pitää harhaluuloistaan kiinni. - Minä niin yhdyn tuohon. Tämä koskee myös itseäni.
PoistaHaluan huomauttaa, että kirja oli hyppysissäni ennen Kemppistä - mainitsinkin siitä täällä ennen Kemppisen kirjoitusta.
Kemppisen kirjoitus on 13.5. hänen blogissaan.
PoistaAinahan tuo jorisee samoja asioita, katso vaikka juutuubista.Vitsitkin ovat vakiintuneet, tosiasiaväittämistä puhumattakaan.
PoistaKävin äänestämässä. Uskovainen äitini kertoi äänestänensä Merja Kyllöstä, joten ajattelin, etten yhtä törkeä voi olla.
VastaaPoistaDemareiden listalta äänestin jotain Varista tai Harakkaa ja kaduttaa niin saatanasti. Thomas Wallgrenia olisi pitänyt, kun se on niistä kaikkein fiksuin. Onpahan ääneni kuitenkin kokoomukselta ja maalaisliitolta pois.
Joku ruikkukukko lehdessä väitti äänestyssalaisuuden olevan niin pyhä, ettei kuvaa äänestyslipusta saa ottaa. Minä en ottanut tällä kertaa, mutta presidentinvaaleista minulla on todisteet: äänestin Lentävää Lehmää.
Ei taistolaisista tietenkään ollut todellista vaaraa suomalaiselle demokratialla, kuten ei ollut lapualaisistakaan.
VastaaPoistaMutta on Lauerma siinä oikeassa, että liike oli militantti - äärijäsenet pukeutuivat siniseen paitaankin erotukseksi luokkapettureiden punaisista paidoista (vrt. lapualaisten sinimustat paidat).
Siksi taistolaisia pitää voida arvostella samalla mittapuulla kuin lapualaisiakin. Ja siksi kommunistisia diktatuureja pitää voida arvostella samalla mittapuulla kuin fasistisiakin diktatuureja.
Ja siksi kommunistisen hirmuvallan nuoleskelijoita pitäisi voida arvostella samalla mittapuulla kuin natsien hirmuvallan nuoleskelijoitakin. Näinhän ei ikävä kyllä ole.
Ystäväni, ent. tasisti, kyselee silloin tällöin, "pitäisikö meidän tehdä joukkoitsemurha Senaatintorilla, jotta te olisitte tyytyväisiä?" Väkivaltaa.. Vastaan aina, että ei tietenkään, mutta voisitte edes myöntää olleenne samanlaisen hysterian vallassa kuin fasistit paitoinenne. Se on kuulemma ihan eri asia! Tähän keskustelu aina jää, voi voi.
PoistaKysymystä ihmisen hyvyydestä ja pahuudesta on pohdittu rippikouluajoista asti - ja sinne sen olisi syytä jäädäkin. Mutta kun nyt asian otit puheeksi, niin onhan sitä pohdittava.
VastaaPoistaTässä satavuotisen (melkein) pohdintani tulos kysymykseen, onko ihminen hyvä vai paha: kysymys on väärin asetettu.
Tapsa, samaahan minä tekstissäni sanon, kun mainitsen, että käsite "hyvä" ihmisen yhteydessä on kummallinen, sillä se edellyttää pahan läsnäoloa.
PoistaSiksipä en kysykään, onko ihminen hyvä vai paha. Ihminen vain on, ja kaikki määritelmät tulevat ulkopuiolisesta maailmasta, ennakkoasenteista ja ihmisen tarpeesta määritellä ja lokeroida asioita.
Eikä ole siis hyvää, ellei ole pahaa. Ne ovat samalla janalla sen ääripäissä ja täysin ihmisen nimeämiä asioita.
Joo joo, huomasin kyllä. Itse asiassa haluan kyseenalaistaa koko käsiteparin hyvä-paha ihmisen perusluonnosta puhuttaessa.
PoistaPS. Rippikouluaikoina otin asiaan kantaa nokkelan aforismin muodossa: Onko ihminen hyvä vai paha? Voi hyvä ihminen, mistä minä sen tietäisin!
Minä en ole tuohon kysymykseen kyllä koskaan törmännyt, että hyvä vai paha. Sehän on aika onneton kysymys.
PoistaNuo määreet ovat vain ihmisen päässä, eivät ihmisessä sinänsä. Tulevat siis ulkoapäin, kuten kaikki adjektiivit.
Viittaus rippikouluun Tapsan kommentissa sai minut kaivamaan rippikoululeirin muistiinpanovihon esiin.
PoistaSiellä on pari mielenkiintoista tai hupaisaa kohtaa, mm. se, että Lucifer oli kristillisen käsityksen mukaan yksi Jumalan seitsemästä arkkienkeleistä, valonkantaja. Hänestä tuli kuitenkin ylpeä ja vallanhaluinen, mikä johti kapinaan Jumalaa vastaan. - Mielenkiintoista on, että tässäkin tarinakuviossa hyvä ja paha ovat samassa kohteessa.
Toinen koskee kuudetta käskyä, ja olen kirjoittanut papin selityksen:"Itsekuria; kaikki sukupuolinen tyydyttäminen avioliiton ulkopuolella on syntiä. ---> sublimointi, muuntaminen. (Tuo varmaan tarkoitti terveitä urheiluharrastuksia tai kylmiä pyyhkeitä.). Sitten oli vielä tämä: avioliitto ~ yksi liha.
Että on meikäläinen opit saanut.
Olen ennenkin kertonut, että kun aikuisena luin nuoruuden päiväkirjaani, oikein ihmettelin sitä raamattukuvastoa - lähinnä tietysti Jeesuksen sanoja - jolla asioita perustelin.
PoistaSieltä löytyy jykyvää sanaa tilanteeseen kuin tilanteeseen, kantaan kuin kantaan, puolesta ja vastaan.
PS. Olisimme varmaan rippileirillä käyneet kiihkeitä yöllisiä keskusteluja sublimoinnista. Olisin yrittänyt Paavalilla: Parempi naida kuin palaa.
Minä olisin varmaan vastannut Matteuksella ja heittänyt Vuorisaarnan silmän repäisyn ja käden hakkaamisen kehiin.Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois, tai jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se irti ja heitä pois. (Olikohan Jeesus vasenkätinen?)
PoistaVähän arvelinkin, että vastaisit viettelevällä silmällä ja kädellä.
PoistaJos olisin ollut isosena, olisit antanut tyrmäysiskun: "...joka viettelee yhden näistä pienistä... olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen".
Vikatikki olisi ollut varmaan "antakaa lasten tulla minun tyköni" ja tuskinpa olisi auttanut edes "jumala loi heidät mieheksi ja naiseksi".
Olisin yrittänyt Lutheria: Tässä seison, enkä muuta voi.
(Tai mikismäisemmin, että turhaan me kai sitten tässä kaikki kolme seisomme.)
Tuohon olisin lopuksi todennut, että kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat.
PoistaTai sitten voisin sanoa, koska ensirakkaus olisi tuossa jättänyt minut, että joka nai hyljätyn, tekee huorin. Tai lisäisin, neitsyt jos olisin tai haluaisin sellaisesta käydä, että tässä on lamppuöljyt nyt vähissä, pitää säästellä yljälle.
Neitsyissäkin on ison kirjan mukaan eroja, on viisaita ja tyhmiä.
PoistaMutta miksi, kysyy vanha vitsi, Jeesus ei syntyt Ruotsissa? Kun sieltä ei löytynyt 15-vuotiasta neitsyttä eikä kolmea viisasta miestä.
Kun ihminen tekee hyvän teon, josta seuraa sanonta "siinä on sitten hyvä ihminen" minä olen ns. äimänkäkenä.
VastaaPoista"Valkoinen" hyvyydensymbolina on ok, mutta "hohtavanvalkoinen" mahdottomuus.
Saamiamme kortteja emme voi valita, mutta voimme valita mitä korteilla teemme.
Hyvyys on menettänyt arvostustaan.
Juuri näin, hyviä ihmisiä valitettavasti liikkuu joka puolella. Minusta on ihmiselle ominaista, että hän nostaa pystyyn kadulle langenneen ja auttaa hänet paikkaamaan vammansa, Ei se ole erillinen hyvä teko. Ei sekään ole hyvä teko, että antaa tarvitsevalle ruokaa tai rahaa. Se on normaalia yhteisöllistä toimintaa, ja on sääli, että siitä on tehty erillinen hyvä teko. Hyväntekeväisyys on maailman turhin ja itsekkäin sana.
PoistaOlet useamman kerran postauksissasi ja kommenteissasi sanonut, että hyvä käytös ja kauniit teot kanssaihmisiä kohtaan ovat ihan normaali asia. Niinpä ovatkin.
VastaaPoistaOn olemassa ihmisiä, jotka toimivat muiden hyväksi paljon enemmän kuin jotkut toiset. He eivät tokikaan mainosta tekemisiään - oman häntänsä nostaminen vie fiiliksen ja pyyteettömyyden. Heitä voisi kutsua auttavaisiksi, empaattisiksi, hyviksi - aivan sama. Ei heitä kiinnosta se, että millaisina heitä pidetään, koska he eivät tavoittele huomiota tai kiitosta.
Olen siis eri mieltä siitä etteikö olisi olemassa ihmisiä, joiden valkoisuus ei tule Serto-purkista.
Siis toki on, Kuunkuiske, ihmisiä jotka eivät käy elämässään oma itse edellä. Ei tarkoitukseni ole esittää, että empaattisuus tulee aina Serto-purkista. Sellaista en siis mielestäni sano yllä, mutta ymmärrän, että sellaisen vaikutelman voi saada, vaikka se ei ole sanojeni summa.
VastaaPoistaSe, että on myös empaattisiksi tekeytyviä kaikin puolin vaatimattomasti esiityviä ihmisiä, jotka ovat oikeasti perkeleellisiä kieroilijoita, on ehkä kirjoitukseni ydintä.
Yhdyn siis täysin rinnoin Lauerman jo aiemmasta teoksesta tuttuun metaforaan Sertolla pestystä perkeleestä. Jokainen lie tavannut tällaisia persoonia esimerkiksi työpaikallaan tai - kotonaan. On uhrautuvia äitimadonnoja, jotka saattavat olla hitonmoisia narsisteja, on lahkojen armoa julistavia saarnaajia ja kirkonmiehiä - tyypeissä löytyy.
Niille jotka lukivat edellisen kirjoituksen taloyhtiömme "järjestysmääräyksistä" ja tiukoista kielloista, voin kertoa iloisen uutisen: saimme muutaman asukkaan kanssa estettyä kireät kiellot ja koko paperin tylyn sävyn.
VastaaPoistaMääräysten otsikko vaihdettiin, koiran pihallapitokielto kumottiin, tupakkaa saa edelleen polttaa parvekkeella ja terasseilla ja lapset saavat vapaasti leikkiä yhtiön laajoilla nurmikentillä - sekin koetettiin kieltää ja me saamme edelleen tuulettaa petivaatteet tuuletusparvekkeillamme. Mitä vähemmän kieltoja, sen parempi. Järjestyssäännöt kertovat paljon taloyhtiön hengestä, ja nyt saimme sinne lisättyä motivointia pikemmin kuin käskyjä. Hyvä me!
Hyvät te!
Poista”Se, että on myös empaattisiksi tekeytyviä kaikin puolin vaatimattomasti esiintyviä ihmisiä, jotka ovat oikeasti perkeleellisiä kieroilijoita, on ehkä kirjoitukseni ydintä. ”
Minä ymmärsin tuon Serto-Perkeleen sitten juuri kuten tarkoitit. Ystävällisyys ja kohteliaisuus on usein näille tyypeille vain ulkokuori. Vain keino saada jotakin tai puukottaa selän takana tms.
Luotan enemmän ihmisiin jotka tekevät virheitä, eivät ole aina niin mielin kielin joka suuntaan ja kaikille, ja saavat olla sarvipäisiä tai särmikkäitä, hankaliakin kunhan syvin sisin on terve. Näissä, siis useimmissa meissä, ystävällisyyskään ei ole vain ulkokohtaista koketeeramista vaan todellista, sitä aidompaa ihmisyyttä.
Kaikki kunnia Lauermalle, mutta en jaksa hänen maailmaansa joka on koko ajan niin kovin kiinni psykopaateissa yms. luonnevinksahtaneissa, ymmärrettävistä syistä tietenkin, onhan hän kaiket päivät niiden kanssa ammattinsa kautta. Minua kiinnostavat tavallisen ihmisen tavalliset asiat ja ongelmat sekä huolenaiheet. Psykopaatti on niin erikoinen jo (vaikka työelämässä heitä on lievempinä verisoina saanut tavata) etten vaan tunne halua paneutua heihin. Kirja on varmasti ihan kiinnostava, en taida kuitenkaan ottaa luettavakseni. Jotain muuta näin kesällä.
Jokainen on saanut alkunsa (todennäköisimmin :) solujen yhtyessä, putkahtaa sitten maailmaan nopeammin tai hitaammin, vailla kokemuksia ihmisten maailmassa elämisestä.
PoistaSe miten paljon geeniperimämme määrää persoonallisuuttamme, miten erilaiset olosuhteet tai kokemukset muovaamat meitä, vaikuttanee siihen millaiset elämäntavat, arvot jne. valitsemme?
Tuleeko meistä elämään pettyneitä, kaunaisia ilkimyksiä tai
kaikki yhteiskunnan lait hylkääviä väkivaltaa ihannoivia julmureita
ym. ym.
Missä kulkee se raja ihmisen psyykessä, jolloin yhteiskunnan säännöt menettävät merkityksensä? Miten paljon yksilön pitää kärsiä hylkäämisiä, rakkaudettomuutta, halveksuntaa jne. muuttuakseen julmaksi ja "pahaksi"?
Voiko sukupolvien vihamielisyys, kauna, kostonhimo periytyä
geeneissä?
Hilu, en suosittelekaan kirjaa sinulle enkä kenellekään, koska en ylipäänsä suosittele mitään kirjaa koskaan kenellekään, en aikoinani oppilaillekaan määrännyt ainuttakaan "suositeltua" teosta. - Käsitän kielen ja kirjallisuuden opettajan tehtävät toisin. Samoin yksityiselämässä en pidä suositteluista enkä ohjailusta. Kiinnostunut löytää kyllä luettavansa, ja ainoa mitä voi tehdä - jos joku tahtoo kuulla, on kertoa yksinkertaisia tosiasioita siitä, mistä kirja puhuu. Ellei kukaan halua kuulla, on puhe kirjallisuudesta turhaa.
PoistaLauerman kirjassa on noin 250 sivua, ja yhdessä luvussa puhutaan psykopaateista, yhdessä Hannibal Lecteristä ja vankimielisairaalsta, muissa esimerkiksi huumorista, suomalaisesta miehestä, asiantuntijuudesta, ääriliikkeistä ja vaikkapa anonyymiudesta. Minua on ihmismieli kiinnostanut teinitytöstä lähtien. Luin silloin mm. Sigmund Freudilta sen, minkä löysin ja koin useita ahaa-elämyksiä. Tutustuin mm. minulle uuteen neuroosikäsitteeseen ja luulin olevani maailman ainoa neuroottinen.
Leonoora, tuonkaltaisia kysymyksiä, joita esität, mietin lukiessani tänään lehdistä niistä kahdesta joukkomurhaa Helsingin yliopistossa suunnitelleesta onnettomasta nuoresta.
PoistaKun luki koko aukeaman kaikki yksityiskohdat, sai käsityksen kahdesta hyvin syrjäytyneestä nuoresta, joilla kummallakaan ei ole ketään, joka välittäisi. Missä lienevät kummankin vanhemmat ja sisarukset? Tytöllä ei ole käynyt yhtään ystävää kylässä oliko se nyt seitsemään vuoteen, hän on aina yksin ja kärsii paniikkihäiriöstä, poikaa on kiusattu vielä armeijassakin.
Molemmilla on ollut elämässä ilmeisen huonot kortit, ja ehkä geeniperimässäkin on hässäkkää, mene tiedä. Ei voi kuin olla surullinen, vaikkakaan ei ole minusta tarpeen silittää kenenkään päätä. Suunniteltu teko oli hirmuinen ja väärä tapa kostaa viattomille.
Surullista jutussa on sekin, että vihdoinkin kun he löytävät toisen ihmisen - toisensa siis - kumpikaan ei näe edessään siintävää "tavallista onnellisuutta", vaan rypevät kahdenkin ollessaan kostoajatuksissaan.
PoistaLuulisi kahden nuoren keksivän muutakin tekemistä ja ajateltavaa.
Tuossa on varmaan ollut se, että kumpikin oli kykenemätön ihmissuhteisiin ylipäänsä, saati sitten rakkaus- tai seksisuhteeseen. Artikkelin mukaan yhdessäolo tytön asunnossa oli lyhytaikainen ja tunnelma oli pojan mielestä etupäässä "kiusallinen". Hän oli itse ilmeisesti koko ajan hiljaa netissä puhelimellaan ja tyttö läppärillään. Näin kummankin epäsosiaalisuus kulminoitui vain koston suunnitteluun. Se oli se kieli, josta he osasivat viestiä, ei muusta.
PoistaKuitenkin he halusivat kontaktia toisiinsa, ja sitä sopii miettiä, miksi elämää eteenpäin vievä positiivinen energia ei tarttunut heihin hetkeksikään
Juu, en minä koe että tyrkytät tätä kirjaa, minua vain kiinnostaa eihmisen arkipäiväinen hyväteko, hyvyys ja jalous, koska täytyyhän sitä olla aika paljon koska muuten emme ehkä kestäisi lainkaan tätä elämää.
PoistaMinulta jäi kerran lompakko huoltoasemalle, siitä on jo useita vuosia. Olin aivan varma etten saa sitä takaisin, tai miltei varma, mutta en ehtinyt edes soittaa pankkiin kun lompakon löytäjä soitti ja sanoi lähettävänsä sen minulle. Olin iloinen ja kysyin, mitä hän haluaisi löytöpalkkiokseen, mutta hän vastasi ettei yhtään mitään. Siksi, että hänenkin lompakkonasa oli kerran kadonnut ja palautettu. Hän joutui lupaamaan löytäjälle saman kuin minä: Jos löydän toisen omaa voin palauttaa sen omistajalleen tai ottaa talteen ja viedä löytötavaratoimistoon. Se lupaus on pysynyt ja tulee pysymään.
Aivan kuten Tapsa, ajattelen että suurin osa ihmisistä on ihan tavallisia, mutta usein ehkä vain välinpitämättömyyttämme kävelemme "lompakon" ohi. Urheilukisat on sitten ihan eri juttu, koska se on peliä ja perustuu kisailuun ja voittamiseen, taisteluun. Se ei ole normiarkea sitä missä tapahtuu koko ajan hyviä tekoja (miksei myös pahojakin, mutta paljon vähemmän kuin niitä hyviä).
Onko hyvä täysin mielenkiinnotonta? Vai onko äärimmäinen paha vetovoimaisempaa, jopa vaarallisella tavalla? Miksi paha saa niin paljon enemmän julkihuomiota osakseen?
(ei näihin kysymyksiin ole ehkä kovin yksinkertaista vastausta olemassa...)
Siis, Hilu, koetan vain sanoa, että kaikki se, minkä laskemme erilliseksi hyväksi teoksi ja jaloudeksi, on luonnollista vuorovaikutusta ihmisten välillä, normaalia käyttäytymistä, koska elämään kuuluu elämisen vietti ja eteenpäinmeno, positiivinen varaus. Elämään ei kuulu tuhota ja tappaa tai tuomita muita tai katkeroittaa toisten mieltä. Elämään ei kuulu myöskään toimia ihmisen luomien ideologien mukaan ja saada siitä oikeutus teoille.
PoistaIhan samoin kuuluu kasvin kasvaa auringossa ja sateessa. Ei se ole erityistä armoa, että vuoroon sataa ja paistaa. Ei siihen tarvita ainuttakaan ideologiaa.
Niinno joo, sitä tarkoitin että kun oman elämän painopiste on arkisen elämän elämisessä, niin en oikeastaan vaivaa päätäni (tai mieltäni) psykopaateilla, se tuntuu niin kovin etäiseltä maailmalta. Toki jokainen joita ne asiat kiinnostavat saavat miettiä niitä asioita.
PoistaLuonto on luontoa, ei ihmisen luomaa kulttuuria, ja onkin vähän hölmöä puhua luontokulttuurista, koska silloin usein tarkoitetaan ihmisen muovaamaa ihmiselle ”sopivaa” luontoa. Ihminen on luontosuhteensa kautta osa suurempaa kokonaisuutta. Sen kautta ihmisenä koen, että luonto on armollinen ja armahtava kun se antaa meille niin paljon. Mutta ei luonto ole armollinen, ei siinä ole armoa. Se on vain ihmisten maailmassa, silloin kun se tulee esille ja on.
Armoa on myös eläimissä, erityisesti nisäkkäiden, imettäväisten maailmassa, ja tajunnassa. Sanotaan, että tajuntaa ja tietoisuutta on niissä olennoissa jotka näkevät unia, että unien näkeminen olisi eräs merkki tietoisuuden olemassaolosta. Jos on tuntenut koiria, kissoja, hevosia tai muita ihmisen kanssa eläviä kotieläimiä, arvelee kyllä hyvin vahvasti että ne näkevät unia.
Kokemuksieni mukaan suurin osa ihmisistä on aivan "tavallisia", ei piruja eikä pyhimyksiä, vaikkakin periaatteessa valmiina auttamaan muita, oikeasti apuatarvitsevia.
VastaaPoistaIhminen vain niin helposti näkee asiat omasta ahtaasta karsinastaan ja lajityypillisesti pitää aina omiensa puolta. Näkeehän sen urheilustakin, vaikkapa näistä Minskin lätkäkähinöistä, joissa on sorrettu milloin kutakin.
Ihminen on perusrakenteeltaan oikeudenmukainen: hyvä palkitaan hyvällä ja väärintekijöitä rangaistaan. Harvasssa ovat ne, jotka tekevät pahuuksia pahuuttaan. Yleensä kyse on omasta mielestä oikeutetusta teosta.
Kummallisinta on, miksi vanhemmat, kukaan sukulaisista, opiskelijatoverit jne. eivät pysty auttamaan tällaista syrjäänvetäytyvää, ilman kavereita olevaa nuorta. Ollaanko sittenkin niin välinpitämättömiä, vai eikö hallussa ole mitään keinoja kohdata nuoren ahdistusta aidosti?
VastaaPoistaLuulisi joukossa aina olevan jonkun, joka sympatiseeraa aidosti käytöshäiriöistäkin ja haluaa pitää yhteyttä ja tarvittaessa auttaa.
Helppoahan se ei ole jos nuori itse ei halua.
Yksin miettiessä kun ongelmat kasvavat, irtautuvat yhä enemmän todellisuudesta.
Minusta tällaisessa tapauksessa pitää uskaltaa kysyä myös se kysymys: miksi samaa ihmistä kiusataan läpi kaikkien koulujen ja vielä armeijassakin.
VastaaPoistaVoimmeko aina syyttää vain muita kiusaamisesta, ja onko kiusaaminen ollut todella konkreettista? Onko kiusatussa joitain tekijöitä, joilla hän itse kiusaa tai pelottaa muita ihmisiä. Kerron esimerkin!
Opiskeluaikana alapuolellani Turun ylioppilaskylässä asui paksu yrmyn näköinen tyttö, jota opiskelijapojat kävivät silloin tällöin panemassa. Tyttö toi heitä asunnolleen milloin mistäkin, hän kävi iltaisin osakunnassa ja kapakeissamuttei koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Heräsin usein siihen, kun tyttö huusi unissaan painajaisiaan.
Hän oli pelottava ilmestyus, ei hymyillyt koskaan, vaan oli vihaisen, suorastaan vastenmielisen näköinen. Ei häntä kukaan olisi uskaltanut lähestyä ja osoittaa ystävällisyyttään. Minusta häntä ei kiusattu yliopistolla, mutta ei tehty tuttavuuttakaan. Voin kuvitella, että hänelläkään ei käynyt yhtään ystävää seitsemään vuoteen, ellei noita yöllisiä vaihtuvia miesvieraita otettu lukuun. Minusta hän olisi voinut itsekin tehdä aloitteita ja näyttää, ettei häntä tarvitse pelätä. Voin kuvitella, että hän syytti muita yksinäisyydestään.
No, jos minä kuitenkin, kun en ole mitään ottanut, kuten urheilijat tapaavat sanoa.
VastaaPoistaMinusta aika säälittävä kohtalo oli iskelmämusiikin tietosanakirjalla, radiotoimittaja Ilpo Hakasalolla. Ilmeisesti pakosta eläkkeelle joutuminen otti niin koville, että eristäytyi kaikista täydellisesti. Kuolleena löydettiin puoli vuotta kuoleman jälkeen, hautajaisissaan ei ollut ketään. Tapaus ei ole täysin yhtenäinen kyseisen tytön kanssa, mutta ei siinä kukaan mitään voi, jos toista ei kerta kaikkiaan voi lähestyä. Ihmisen yksityisyyttä täytyy myös kunnioittaa, joku merkki täytyy antaa. Ehkä tuo tyttö ei sellaista merkkiä ole ahdistuksessaan osanut antaa.
Noista pommihirmuista minut on vallannut merkittävä epäilys, etteivät olisikaan olleet kykeneviä tekoa tekemään, olivat siinä määrin rassukoita, tämä ihan ystävällisesti heitä kohtaan sanottuna. Joitain tiedonmurusia, joista voi ajatella, ettei heillä oikeasti ollut edes "vakaata tahtoa ja halua" tekoa tehdä. - No, nämä selviävät myöhemmin.
Facebookissa törmäsin suureen määrään "tuon oikeistolaisen terrorismin" tuomitsijoita. Nämä eivät olleet äärioikestolaisia, pojan vihalistalta löytyi paljon ryhmiä, mm. äärivasemmistolaiset ja -oikeistolaiset. Se tytön tekemä natsitervehdys oli selvää uhmaa koko maailmaa vastaan. Häntä tilanne jännitti ja pelotti: "Haistakaa paska!" - Se oli eleen merkitys, vaikka kuinka tekisi mieli ajatella muuta.
Reppanoitahan nuo yliopistomurhien suunnittelijat ovat. En oikein usko, että kumpikaan oli loppuun asti tosissaan. Suunnittelu oli heidän keskinäistä kommunikaatiotaan, kun muuta viestintää toiseen ihmiseen ei osattu.
VastaaPoistaToisaalta asia ei ole yksiselitteinen. Raskauttavaa on se hirmuinen asearsenaali, jota he olivat kuitenkin ostaneet, siihen rahansa panneet. Parempi näin, että heidät tuomitaan teosta lain mukaan, koska tämäntapaisilla yksilöillä näyttää olevan taipumus ottaa mallia muista joukkomurhaajista. Onpahan näyttöä sitten siitä, että jo joukkomurhan suunnittelu on raskauttava rikos, josta seuraa ehdoton tuomio.
Ilman muuta jonkun tuomion saavat ja kaiken ansaitsevat mitä saavat. Tämä saattaa vivahtaa juoruilulle, mutta kyllä nimimerkki "alienindie" on ilmeisesti myös jotain natsahtavia kirjoitellut. Transseksuaalisuuden hyvin saattaa kuvitella olevan asian, joka erottaa muista.
VastaaPoistaTämäkin ressukka peitti päänsä huppuun. Samoin lehtikuvassa eräs toinenkin tänään, joku murhaaja.
VastaaPoistaKasvojen peittäminen pitäisi oikeusistuimessa ehdottomasti kieltää - on aika outoa, että semmoinen sallitaan oikeudessa. Onkohan se muualla maailmassa sallittua, esimerkiksi Amerikassa? En muista nähneeni kuvaa huppupäisistä muualta kuin Suomesta.
Ulkomaisissa mielenosoituksissakin ollaan käsittääkseni kasvot paljaina, toisin kuin meillä, kun pulskat kaverit vetävät neitimäisen naamarin kasvojensa eteen.
Hyvä ja paha kuuluvat moraalitajuntaan, mielikuvituksen alueelle. Jos tämä jälkimmäinen, mielikuvitus, on hyvin heikosti kehittynyt tai ihminen on joko tilapäisesti tai pidempään sisäisesti sekavassa tilassa, tuo moraalitajunta-mielikuvitus kapenee. Vihan vimmoissakin ihmisen tajunta supistuu tavattoman paljon, jopa aistimaailma saattaa kadota (ei kuule ei näe ei saa yhteyttä omaan/toisten ihmisten tunnemaailmaan).
VastaaPoistaAntaa armon käydä oikeudesta. Näin on tapana sanoa jos hyvin nuori ihminen tötöilee tai hölmöilee tai mokailee tai harhautuu oikein pahasti. Silloin tarvitaan raja. Tämän yli et voi mennä. Me suojelemme nyt sinua, koska sinä ja elämä(-si) on vaarassa. Se on aikuisten tehtävä.
Ei armoa, vaan tuomio rikoksesta, jonka he ovat tehneet: murhan suunnittelu. Tästä on oma rikospykälänsä. Miksi heidät pitäisi armahtaa? Millainen signaali se sitä paitsi olisi muille massacresta haaveileville vinksahtaneille?
PoistaNetistä voi kyllä lukea aika lailla reilusti aikuisiän ylittäneiden väkivaltafantasioita, joten heille voisi kyllä langettaa vielä isommat tuomiot.
PoistaOikeuslaitos ratkaiskoon näiden nuorten kohdalla mikä on oikeus ja kohtuus, minulla ei siihen sananvaltaa eikä oikeutta. En jaa sitä oikeutta, minulla ei ole valtuuksia siihen.
Hilu, vaan onneksi emme elä diktatuurissa: fantasiointi olkoon edelleen vapaata. Tavallisen terveen ihmisenkin fantasioissa voi olla väkivaltaa. Jos se jää vain fantasiaan tai ei loukkaa muita, niin eihän siinä mitään. Juuri uusintana tulleessa Bunuelin Päiväperhossa kiltti kotirouva Severine haaveili väkivaltaisesta seksistä.
PoistaOn eri asia, kun ryhdytään fantasioista tekoihin ja aletaan varustella tätä massacreta konkreettisesti hankkimalla aseita ja myrkkyjä. Juuri tämä seikka on näillä reppanoilla raskauttavaa ja aiheuttanee sen, että rikoksen raja ylittyy, vaikka he muuten toheloivatkin jopa inhimillisesti ja sääliä herättäen.
Jos terveen ihmisen merkki on väkivaltafantasiat, niin onko sellainen ihminen sairas joka ei näitä näitä fantasioita tarvitse vaan kykenee ratkaisemaan ristiriitansa ja mahdolliset ahdistuksen aiheensa toisin?
PoistaAnonyymi, en sanonut noin, rakennat nyt olkiukkoa.
PoistaSanoin että terveelläkin ihmisellä voi olla väkivaltaisia fantasioita. Enkä tarkoita nyt mitään veren roiskumisia ja päättömiä ruumiita --> viittaan edelleen vaikka tuohon Bunuelin Päiväperhoon.
Sanon vielä, että minulla ei ole, kammoan kaikenasteista väkivaltaa enkä katselisi sekuntiakaan miestä, joka löisi minua tai jotakuta muuta ihmistä tai kohtelisi ihmisiä ylipäänsä puheessaankaan huonosti.
Aika kauhistus se olisi, jos me tavalliset ihmiset saisimme tuomioista päättää ja kahistushan se taitaa ollakin, tavallisia ihmisiä taitavat siellä lautamiehinä käyttää. (Hyvä sana tuo "lautamies"). Lautamiehet valitaan puolueperustein, sieltä mitä luultavimmin löytyy "tavallista" joka lähtöön.
VastaaPoistaTiedän mitä ajattelet, jätekasa. Ajattelet: "ampuiko hän kuusi laukausta, vai ainoastaan viisi?" Totta puhuakseni, unohdin tässä tohinassa laskea. Mutta tämä on 44 Magnum, maailman voimakkain käsiase ja se saa koko pääsi irtoamaan. Sinun täytyy kysyä itseltäsi: "Tunnenko itseni onnekkaaksi?" - No, tunnetko, jätekasa?
Likaista Harryakin huomattavasti pidemälle väkivaltafantasioinnin vei Charles Bronsonin "väkivallan vihollinen"-elokuvat. Siinä kun Likaiset Harryt olivat loistavia elokuvia, Väkivallan vihollisissa kaikkinainen muu kuin rahan tekemisen kunnianhimo loistaa poissaolollaan. Aluksi niissä tapahtuu läpeensä sairas väkivallan teko, ensimmäisessä elokuvassa Bronsonin ihana perhe tapetaa, raiskataan, keihästetään ja kaltataan hieman julmemmalla tavalla kuin saattaa itse kuvitella. Tekijät ovat hyvin vastenmielisiä idiootteja, maailman inhottavimpia ihmisiä. Suunnaton suru ja katkeruus ihanien läheisten kamalasta menettämisestä antaa Bronsonille oikeutuksen jahdata tekijöitä - joita poliisi ei tietenkään kykene löytämään - ja vuorostaan laittaa murhaajat kärsimään. Nautinto elokuvan katsojille syntyy, kun sankari tavoittaa taas yhden tekijöistä: "Kato, heh, heh, kato, mitä se teki sille, siitäs sai saatanan sontaläjä!"
Elokuvat olivat loistava kassamagneetti, jatko-osia tehtiin useampia.
Quentin Tarantinon elokuvat sivistyksestäni puuttuvat kokonaan, enhän minä nyt, jumalauta sentään, enää alle viisitoistavuotias ole.
VastaaPoistaHyvä voittaa pahan, kun se lyö siltä pään poikki ja pitämällä irtopäätä hetken lähikuvassa käsissään, ennen kuin heittää sen rotkoon. Sitten hän, Hyvä, suutelee maailman ihaninta prinsessaa, jonka teollaan omakseen voitti. Fyffehanat aukesivat ja puolitoista valtakuntaakin tuli ohessa.
Rahat pois ja kovaa karkuun elokuva oli Vietnamin sodasta kertova Francis Ford Coppolan "Ilmestyskirja. Nyt."
VastaaPoistaSheen sanoi siinä muka syvällisen satiiristisesti: "Rakastan napalmin tuoksua aamunkoitteessa!"
Elokuvaa mainostettiin maailman parhaalla näyttelijällä, Marlon Brandolla. Brando oli elokuvassa hyvin heikossa hapessa, ei ollut pystynyt laihduttamaan. Ilmeisesti oli tullut kuvauksiin täysin valmistautumatta, eikä paikan päälläkään mikään kiinnostanut. Suunnaton voivuori Vietnamin sodan soturina, häntä ei pystytty kuvaamaan kuin pimeässä, paljon mitään ei näkynyt, henkisestikään ei kaiketi ollut kovin hyvässä tasapainossa. Kaljunsa välähteli kun piti niiltä istuvilta keksimänsä tajunnanvirtapuheen, jossa ei ollut tolkun häivää. Tuo kohtaus on aivan lopussa, Brandoa muistan odottaneeni koko ylipitkän elokuvan ajan, eikä siinä voinut kuin äimistellä: "Kusetus. Nyt."
(tämä oli minun tajunnanvirtaani)
Elokuva oli suunnaton menstys. Koska se oli Coppolan ja kumppaneiden tekemä, sille täytyi antaa kahdeksan oscar-ehdokkuutta. Lypsävälle lehmälle antoivat pakosta, säälistä ja ties mistä vaikuttimista näköjään parhaan äänileikkauksen ja parhaan kuvauksen palkinnot.
PoistaSodanvastaisuus elokuvassa on hyvin lapsellisesti tehtyä, mitä kivaa siinä on kun Wagnerin soidessa lahdataan surutta ihmisiä. Mitä se muka kertoo muuta kuin itsestään selvyyden. Ei mitään. Nyt.
Maailman parasta näyttelijää ei taida ollakaan, sillä jokainen näyttelijä tekee yleensä hieman epätasaisen sarjan, Marlon Brandokin. Hän kuuluu ehkä aikaan, jolloin näyttelijöistä vielä tehtiin suuria tähtiä. Minusta Al Pacino ei ole yhtään Brandoa huonompi, tai Denzel Washington tai Anthony Hopkins tai vaikkapa oma suosikkini Philip Seymour Hoffman.
VastaaPoistaTuo lautamiesten käyttö on minusta näennäisdemokratiaa. Uskon mieluummin lakiin ja korkeasti lakiin perehtyneisiin asiantuntijoihin, lakimiehiin. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisin tuomareita erehtymättöminä ja aina oikeita päätöksiä tekevinä. Heillä on kuitenkin suurin mahdollisuus toteuttaa lakipykäliä tasa-arvoisesti ja demokraattisesti. Tuomioissa ei voi olla niin, että tunteet vaikuttavat yli lain. Täytyy olla niinkin, että kaikilla on samat mahdollisuudet samasta teosta samanasteiseen tuomioon.
Tietenkään ei ole olemassa absoluuttisesti "maailman parasta" mitään, urheilun puolella hetkittäin joku. Kysessä on fanittaminen, kyllä minä sen myönnän. Brando on minulle suurin. Yhtään ei läpimurtonsa jälkeen elokuvantekoa arvostanut, teki aina sen elokuvan, josta sai eniten rahaa, se turvasi keskittymisensä niihin asioihin, joista oikeasti piti. 60-luvulla teki elokuvia, joita ei kehtaa silmät kiinnikään katsoa, 70-luvun alussa palasti vahvasti.
VastaaPoistaOnkohan Alaston satama maailman paras elokuva kysyn, vastaan myös: Totta mooses, se on!
Brando oli suunnaton hyväntekijä, uhrasi rahojaan ja ponnistuksiaan uskomiinsa asioihin todella paljon. Raha kyllä hyödytti monessa, mutta Brandosta itsestään julkisuus teki Don Quijoten taistelemassa tuulimyllyjä vastaan. Siihen vaikutti myös hänen aktiiviset toimensa kusipäisimpiä toimittajia vastaan. Elokuvatuottajatkin häneen väsyivät, Coppolalla oli täysi työ, että antoivat hänen ottaa Brandon Kummisedän pääosaan.
Brando oli James Deanin esikuva ja hän piti kiusallisena Deanin häneen kohdistamaa pidäkketöntä palvontaa.
Hyvä, parempi, Brando.
Jos Robert De Niro tulisi pimeällä kujalla vastaan, se alkaisi kehumaan itseään naamallaan ilme, joka olisi samanaikaisesti mateleva ja ylimielinen. Hymyilisi inhon täyttämää hymyään.
VastaaPoistaJack Nicholson alkaisi kertomaan naisjuttujaan, kysyisi, mihin saa kirjoittaa nimikirjoituksensa. Kun sanoisin, etten ota, niin äijä räjähtäisi täydellisesti, kadottaisi itsekontrollinsa kokonaan.
Brando päräyttäisi johonkin jumalattoman kovaääniseen torveen, peläyttäen sillä huonot housuihin ja tukan pystyyn. Sitten alkaisi nauramaan sydämellistä ja iloista nauruaan. Itsekin siinä hetken toipumisen jälkeen alkaisi nauraa.
Al Pacino on Brandon poika, Kummisedässähän se nähtiin. Ihan kaikkia isänsä lahjoja näyttelemiseen ei kuitenkaan ole perinyt, on siihen liian tasapainoinen.
VastaaPoistaVaan tämä elokuvan kohtaus on unohtumaton!
PoistaHieman kyllä jäykästi mies tanssii.
PoistaTämä Marlon Brandon esiintyminen on ikimuistoinen.
Suomalainen huitulahujaa, mulla menee lujaa-vasemmisto halveksi amerikkalaisen hullun miljonäärin tekoja. Laulaja Hetcosella ei ollut muuta sanottavaa kuin alaspainaminen elokuvasta Viimeinen Tango Pariisissa : "Marlon Brando nuorta likkaa köyrii keskiluokan hulluuteen..."
PoistaViimeinen tango Pariisissa ei tehnyt kyllä minuun sen kummempaa vaikutusta, kuten ei Kummisetäkään, koska en pitänyt niistä tarinoista - mutta en kiellä Brandon suuruutta näyttelijänä. Olihan hän aivan mahtava.
PoistaAl Pacinon tangoesityksessä, ja muissakin rooleissa, hurmaa juuri se monotonisuus ja vähäeleisyys ja kuitenkin latautunut tapa olla. Sitä paitsi onhan hän hurmaava verrattuna Brandon hieman makeaan ja ikään kuin ylikypsään kauneuteen.
Kieltämättä Pacino on aivan omaa luokkaansa esimerkiksi Scarfacen Tony Montanana.
PoistaJossain dokumentissä mies kuvailee Peter von Baghille jonkun elokuvan tapahtumia ja kysyy, mikä elokuva on kyseessä. Von Bagh vastaa jotenkin: "en taida elokuvaa tuntea, minun aktiivinen asiantuntemukseni elokuvissa päättyy vuoteen 1960."
VastaaPoistaMinä en voisi edes tuota sanoa, puhun vain omasta rajoittuneesta näkökulmastani. Amerikkalaisia elokuvia en juuri enää katsele, minä olen jo nähnyt amerikkalaisen elokuva. Enpä tosin paljon muitakaan.
Vanhaa lännensarjaa "High Chapparal", olen juutuubista katsellut. Se oli yllätyksekseni todella laadukas vieläkin.
High Chaparallin alkukuvat ovat yksi syvällisimmin mieleeni painuneita liikkuvia kuvia. Hevoset, kaktukset, tilan portti. Minä olen tuon musiikin laittanut puhelimeni soittoääneksi. En alkukuvia toisin ole aikaisemmin tuollaisena nähnyt, silloin ne olivat mustavalkoisia.
VastaaPoistaVielä yksi. Minä olen yrittänyt amerikkalaisuutta hahmottaa viime aikoina Merle Haggardin ja muiden out law-countryn äijien perusteella.
VastaaPoistaSääliksi käy kokoomuslaisten raasumainen samaistuminen konservatiiveihin, kun amerikkalaiset demokraatitkin ovat yleisesti ottaen ja eurooppalaisesti ajateltuina huomattavasti heitä oikeistolaisempia.
Uskomattomia äijiä, ei niitä oikein täydellisesti pysty ymmärtämään eurooppalaisten vasemmisto-oikeisto tai konservatiivi-liberaali asetelmien mukaan, kun ovat kaikkea tuollaista jossain kohdassa. Merlen mielestä Reagan oli viimeinen hyvä presidentti, huutia saavat kaikki sen jälkeiset, Busheista Obamaan. Haikailee mennyttä paratiisia, mennyttä unelmaa ja näkee, ettei ihmiskunnalla ole tulevaisuutta. Wall streetin toivoo hukkuvan, teollisen tuotannon näkee vihollisena: luonnon saastuttajana.
Merle tosin kannatti kaiketi Obamaa presidentiksi, mutta on vahvasti sitä mieltä, että presidentiksi tultuaan kaikki he ovat muuttuneet huonoiksi: "Minähän olen aina kannattanut ehdokasta, joka voittaa".
Merle on "Okie from Muskogee, suoraan Steinbeckin "vihan hedelmien" jälkeläinen alenevassa polvessa. Junttiradikaali.
Hyvä/paha akselille en osaa häntä sijoittaa. Mies, joka kuunteli Johnny Cashin legendaarisen San Quentinin vankilassa pitämän konsertin - yleisön joukossa, vankina vankien keskellä. Nykyään yksi amerikkalaisuuden symboli, Kennedy Centerin palkitsema, Obamakin hänelle yleisön joukossa taputtaa.
Iinneksen kysymys oli rohkea ja oikeutettukin, vaikkakaan nykykatsannossa ei poliittisesti korrekti: voisiko se jollakin tavalla riippua ihmisestä itsestäänkin, että häntä kiusataan kaikkialla?
VastaaPoistaVetääkö hänessä ehkä jokin kiusaajia puoleensa vai onko hän vain herkempi kokemaan erilaiset asiat kiusaamiseksi? Toiset sietävät enemmän. Kaipa tätäkin on jossakin tutkittu.
Rikunkin kanssa olen samaa mieltä: olen aina pitänyt Ilmestyskirjaa huonona elokuvana ja Brandon osuutta siinä päälle liimattuna ylimainostettuna jippona.
Siitäkin olen samaa mieltä, ettemme täällä historiallisesti poikkeuksellisen vapaamielisessä Pohjois-Euroopassa ymmärrä Amerikkaa ja amerikkalaista mentaliteettia.
Syrjäseutujen eliitillä on aina tapana omia ja liioitella suuren maailman tapoja ja asenteita. Heiluri on ehkä nyt heilahtamassa toiseen laitaan?
Tunnen yhden isoksi paisuneen kiusaamistapauksen taustoja hieman - siksi uskallan kysyä, mitkä tekijät uhrissa tai joskus myös "uhrissa" provosoivat kiusaamista tai kiusaamiseksi koettua kohtelua.
VastaaPoistaJuttu joka paisui älyttömiin mittasuhteisiin, oli itse asiassa varsinaisilta kiusaamisnäytöiltään varsin vaatimaton, mutta johti rangaistuksiin ja asetelmaan, jossa perheestä tehtiin viaton uhri ja kiusaajista pahimman laadun koulukiusaajia.
Uhri ja hänen perheensä olivat itse aktiivisia sosiaalisia eristyjiä, sanoutuivat irti mm. laajasta suvustaan, jossa puolisoilla oli paikkakunnalla useita sisaruksia - kaikkiin katkaistiin välit, koska muissa oli vikaa. Perheen isän mukaan lasta kiusattiin kaikissa oppilaitoksissa, ja vielä myöhemmin ammattioppioppilaitoksissa muuallakin. Vika oli aina muissa, jotka olivat levittäneet sanaa muillekin paikkakunnille. Itse perhe oli varsinainen kyttääjäperhe, jossa oli muihin kohdistuvia pelkoja, ennakkoluuloja ja syyttelyjä yllin kyllin.
Jätän tämän vain tänne:
VastaaPoistahttp://www.iltalehti.fi/uutiset/2014052918348019_uu.shtml
Mitähän tuon linkin perusteella pitäisi ajatella? Onko koulun vika jos älli ei riitä?
PoistaAikoina ennen peruskoulua, oppikoulun pääsykokeissa pojille annettiin nk. poikapisteitä, koska kävi ilmi että pojat eivät olisi ilman näitä apupisteitä päässeet kouluun. Oppikoulut olisivat tyttöistyneet liiaksi.
Olisi ollut hyvä, jos linkin jättäjä olisi kertonut, miksi hän linkin toi, mitä ajattelee asiasta. Vierastan sitä, että linkit keskustelevat!
PoistaTuo on lisäksi ikuisuusaihe, joka on itselleni selvää kauraa: pojat kasvatetaan toimimaan huolettomasti, fyysisyyteen, tytöt taas huolehtivaan velvollisuudentuntoon, eli pikemmin henkiselle puolelle. Tämä alkaa kehdosta ja jatkuu aikuisuuteen asti.
Kaiken taustalla on yhä se sama peikko: sukupuolten välinen eriarvoisuus: poikia passataan, tytöt passaavat. Pojat saavat telmuta ulkona jälkiään korjaamatta, tytöt sisällä "äidin apuna" miesväkeä passaamassa.
Minusta on turha rutista poikien huonommasta koulumenestyksestä, kun poikien kasvatus on sitä mitä on.
Vika ei siis ole koulussa eikä koulun tule ryhtyä lepsuilemaan pojille. Kaikki piilee syvällä kulttuurikerrostumissa. Yhä edelleen nainen joutuu ansaitsemaan paikan yhteiskunnassa ihan omilla aivoillaan, miehellä on aina se paikka petattuna puoliksi luonnostaan. Onko mikään ihme, jos nainen oppii ponnistelemaan itsensä vuoksi? Mies haluaa nähtävästi opiskelupaikan ja asemankin itsestäänselvänä etuutena.
PoistaOlen kanssasi sataprosenttisesti samaa mieltä. Tässä maassa on hyvin koulutetut ja ammattitaitoiset opettajat. Aivan toinen asia on sitten ne muut resurssit ja olot jotka kouluissa on tänä päivänä. Tuntuu, että todellista puutetta on jo ihan välttämättömyyksistä, perusasioista.
PoistaKummityttö (12v.) totesi tuossa taannoin: "koulu on tehty poikia varten". Tuossa iässä poikien alkava teini-ikä häiritsee koulutyöhönsä vakavasti suhtautuvia tyttöjä. Sotkee se ikä tietenkin tyttöjenkin elämän, joksikin aikaa, muttei ehkä niin pahoin kuin poikien.
Jos syntyy tytöksi niin on kyllä ponnisteltava oman elämänsä eteen, siitä on kyllä myöhemmin aikuisiällä enemmän hyötyä kuin haittaa. Pienet ja kohtuulliset vastukset elämässä vahvistavat eivätkä muserra. Liian helppo elämä on kenelle tahansa paljon huonompi juttu kuin sellainen jossa on myös sopivasti kitkaa ja vastusta.
Mitä ne sdp:ssäkin oikein meinasivat, kun sellasen oikeen - sanonkomä, ÄIJÄN, niin just, äijän, valitsivat, vaikka naisenergiaa olisi ollu tarjolla. Semmonen keski-ikänen äijä, mitä se mistään ymmärtää, kun ei ole jo arkkuun ymmärtäny mennä! Se ei ole nykyaikasta, eikä ennen kaikkea moternia.
Poista- Nimimerk. Hegemooniarkun avain
Pahin resurssien pienennys on nyt ensi vuodeksi tullut sijaiskielto. Siis jos oma opettaja on sairaana, ketään ei saa Helsingissä palkata tuntia pitämään, vaan oppilaat ovat keskenään luokassa ja joku muu opettaja juoksee omasta luokastaan "antamaan tehtäviä", jättää sitten luokan ja juoksee taas takaisin omaan luokkaansa. Näin kahden luokan työilmapiiri on pilalla.
PoistaOlen itse joskus joutunut opettamaan kahta luokkaa yhtaikaa. Olin aivan hiessä, kun juoksi kaksoistunnin vuoron perään kahdessa luokassa. Palkka pysyi samana.
Kerran taas yhdistettiin koko lukuvuodeksi kaksi eri linjaa äidinkielentunneiksi yhteen, eli minulla oli neljäkymmentä oppilasta.... Ja yhden opettajan palkka kahden luokan opettamisesta.. Äidinkielessähän se tietää tasan puolet enemmän korjattavaa ja arvioitavaa.
Suurin kärsijä on tietenkin oppilas, joka ei saa lain takaamaa huolenptioa ja opetusta.
Poikien rooli tuossa murrosiän jälkeen on olla reteitä tyyppejä, jotka eivät piittaa opettajan puheista tai ylipäänsä koulusta. Imagoon ei kuulu koulutöistä huolehtiminen. Se mikä on sääli, on se, ettei läksyjä enää anneta. Pakkoluettaminen tekisi eetvarttia kaikille miehenaluille.
Riku, minulle Rinteen valinta oli pettymys, koska hänellä on rikoksentapaista kontollaan - jokin tilitysepärehellisyys kertoo miehestä paljon.
PoistaMinusta Urpilainen on varsin pätevä poliitikko, vaikkei hän suosikkeihini kuulunutkaan. Ay-junttamaisesta johtamisesta en välitä, siinä ollaan helposti aika sokeita muulle taloudelle kuin työllisyydelle, työllisyydelle, työllisyydelle.... Sukupuoli ei tässä vaikuta, vaan ihmisen yksipuolisuus. Vaan antaa miehen näyttää, miten laaja-alainen poliitikko hän on. Ei vedetä vielä housuja kinttuihin.
Mitähän anonyymi tarkoittaa niillä "nk. poikapisteillä", joita meille hänen mukaansa ennen annettiin oppikoulun pääsykokeissa?
VastaaPoistaEn muista sellaisia pisteitä. Sen sijaan luokanvalvoja kai asetti oppilaansa paremmuusjärjestykseen ja siitä sai erilaisia alkupisteitä.
Mutta kai se riippui luokanvalvojasta olivatko ne poika-, tyttö-, porvari-, työläis-, rikas- vai rakaspisteitä? Onko asiaa ehkä tutkittu?
Nyt kun mainitsit, muistin nuo luokanvalvojan antamat pisteet oppikoulun pääsykokeita varten. En muistanut semoisia olleenkaan, mutta siis sain opettajalta sijaluvun 1 - kröhöm - mukaiset pisteet. Mieleen siis jäi, että sain häneltä sijaluvun, mutta pistemäärästä en tiedä. Pojat eivät saaneet hyvityspisteitä minunkaan muistaakseni.
PoistaEtte siis tiedä! Heh.
PoistaTotta se on. Perhetuttu - silloin kun pyrin oppikouluun, vuonna 1968 - kertoi että oppikoulun poikapyrkijöille todellakin annettiin 2 poikapistettä (laski niitä oppikoulun opettajana). Tämä tieto ei löydy netistä, ikävä kyllä, mutta on ihan totta. Sitä en tiedä kuinka kauan tätä poikapistesysteemiä harjoitettiin enkä sitäkään oliko se käytäntö koko maassa vaiko vaan Helsingissä. Luokanvalvojan lähtöpisteillä oli suuri merkitys, ylisuuri ja siksi kai siitäkin luovuttiin.
Varsinaisessa pääsykokeissa sain hyvät pisteet. Oli se aika kauheata, että 10-11 vuotiaat joutuivat sellaiseen kisaan.
Oppikoulun pääsykokeisiin kuului matikantehtäviä ja ainekirjoitus, ainakin. Muuta en enää muista. Mutta ainekirjoitukseni aiheen muistan: "Näkymättömänä isoveljen huoneessa." Isoveljeni oli jo oppikoululainen ja ihailin häntä, kadehdin häntä että hänellä oli oma huone. Siihen aikaan ei ollut isoja perheasuntoja, sellaisia että kaikilla lapsilla olisi ollut oma huone.
PoistaKansakoulunopettajan, eikä luokanvalvojan, lähtöpisteillä tietenkin oli merkitystä pyrkimystilanteessa. Ja myös sillä oliko vanhemmilla mahdollisuutta maksaa oppikoulumaksut. Minulla oli niihin aikoihin hyvä kaveri jonka kummitäti maksoi hänen oppikoulumaksunsa, hän ei olisi muuten voinut käydä oppikoulua. Ruokailukin maksoi muistaakseni ainakin omalta kohdaltani kolme, ellei neljä, ensimmäistä vuotta, sitten yhteiskunta oli riittävän vauras ja kustansi lounaan koululaisille.
PoistaSiis ei puhuttu mistään pisteistä, vaan sijoituksesta, eli opettaja asetti oppilaat sijalukujärjestykseen, ts. paremmuusjärjestykseen, joka nojasi todistukseen, ei opettajan mielivaltaisiin pisteisiin. Minä sain sijaluvun 1, mikä on piirtynyt selvästi muistiini. Sillä ei ollut kuitenkaan itselleni merkitystä, koska en ymmärtänyt, miksi joku on ensimmäinen. En siis tiennyt olevani paras, siihen aikaan lapsia ei kehuskeltu, vaan pikemminkin painettiin alas. Sain sitä paitsi tuohon aikaan moitteita siitä, etten ollut yhtä rohkea kuin sisko. Luulin olevani huono kaikin puolin.
PoistaMinunkin pitäisi tuntea poikapisteet, koskapa nuoruudessani piti kaikkien mennä tutkintoihin lyseoon päästäksen. Minun sinne pyrkiessäni hakijoita oli yli kolmesataa, joista jotain 40 pääsi sisään. Minä olin järjestyksessä kymmenes ja pääsin heittämällä sisään. Mistään poikapisteitä ei puhuttu, ei pukahdettu, kyllä silloin ratkaisivat vain ja ainoastaan kokelaan omat tiedot ja taidot.
VastaaPoistaPääsin yhteislyseoon, jossa siis oli poikia ja tyttöjä. Minulle jäi sellainen muistikuva, että tyttöjä pääsi sisään hiukkasen poikia enemmän.
Kun minut sitten erotettiin koulusta toisella luokalla, (olin silloin luokan priimus), eivät asiaa muuttaneet poikuuteni, eikä edes se, että rehtori oli kaukainen sukulaiseni. Syntini olivat niin veriruskeat, että olisin lentänyt pihalle, vaikka rehtorina olisi ollut oma isukki. Ja ikää minulla oli tuolloin satumaiset 12 vuotta!
Koska kertomukseni selvästi kiinnostaa lukijoita kerron vielä, ettei minua itse koulusta erottaminen harmittanut. Mutta se särki sydämeni, että jouduin eroamaan tytöstä, johon olin rakastunut pieniä korviani myöten. Kaiken lisäksi rakkaus oli molemminpuolista. Myöhemmin se perkeleen narttu sitten meni naimisiin paikallisen mahtimiehen, kauppaneuvoksen pojan kanssa. Luultavasti hänen äitimuorinsa oli ohjeistanut, ettei noin kauniilla naamalla kannata köyhää ottaa.
Vuosia, monia vuosia myöhemmin tapasimme sattumalta Kuopion Atlaksessa, mutta se on jo toinen tarina.
Tapsalle tuossa jo ehdin sanoa, että en minäkään muista poikapisteitä olleen, ja itse sain parhaat pisteet sijaluvuksi luokanvalvojalta, joten pojat eivät menneet ainakaan minun ohitseni, ettäs tiedätte.
PoistaPääsin myös siis heittämällä sisään, aivan monisatapäisen hakijajoukon kärjessä. Kuvaavaa on, etten tuohon aikaan edes tiennyt, että olin luokan priimus ja että pärjäsin pääsykokeissakin kärjen tasolla. Täällä on siis varsinaisia kouluneropatteja - en tarkoita hikareita - minkä kyllä huomaa usean kirjoitustyylistä. Lasken Mikiksenkin mukaan tuohon, vaikka hän sanoi keränneensä ehtoja. Keräsinhän minäkin niitä sitten myöhemmin, kun aloin oivaltaa asioita..
Mieleeni on muuten jäänyt, että minunkin koulussani olivat luokkien priimukset ja muut hikarit usein tyttöjä. Tytöt vaan ovat tunnollisia, ja ei siinä paljon muuta tarvita, jos on vielä hyvät hoksottimet.
Minua kiinnostaa, miksi sinut, Kolehmainen, erotettiin. Meillä saatettiin erottaa oppikoulusta vain tosi syntiset tyypit, semmoiset, jotka menivät alaikäisinä ravintolaan polttamaan tupakkia ja juomaan väkijuomia.
En minäkään olisi tiennyt tuosta poikapistesysteemistä ellei perhetuttu olisi siitä puhunut, ja siitäkin puhuttiin kuiskaten. Lapsilla on isot korvat. Ei siitä puhuttu ääneen tai jukisesti, mitenkään.Opettajat olivat suuria auktoriteettejä vielä siihen maailman aikaan.
PoistaOma, oppikoulua edeltävä kansakoulunopettajani oli, näin jälkeenpäin ajatellen, täydellinen nynnerö. Onneton ihminen. Hänellä oli tyttöluokka (kansakoulu 3. -4. luokka) ja hän todella innostui tästä vallasta ja jakoi tyttöjä ihan oman mielivaltansa mukaisesti. Ja siis jakoi näitä lähtöpisteitä tämän oman mielensä mukaisesti.Hän ei pitänyt minusta ja se vaikutti lähtöpisteisiin, ei se mitä osasin.
Perhetuttu on nyt puhunut omiaan, Anonyymi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kuulen poikapisteistä. Takana lienee tuttavallasi jokin väärinkäsitys tai väärinkytkentä.
PoistaEn halua kiistää lauseitasi, mutta siis perhetutun kertoma ei ole oikeastaan mikään todiste. Jos joku opettaja jossain on poikapisteitä jakanut, se ei ole voinut olla valtakunnallinen yhteinen käytäntö eli pakollinen normi. Siitä olisi kyllä kuultu jo aiemmin.
Se oli yleinen käytäntö, hyvänen aika sentään. Ja aivan totta. Faktaa se on. Oppikoulunpääsykokeissa on annettu pojille ns. poikapisteitä. Milloin kyseinen käytäntö sai alkunsa ja milloin se päättyi, siitä minulla ei ole varmaa tietoa.
PoistaEn minäkään halua epäillä anonyymin poikapisteitä, mutta enemmän näyttöä kaipaisin.
PoistaNythän asia lepää sillä pohjalla, että anonyymi on 11-vuotiaana lapsena salaa kuullut aikuisten keskustelun, jossa perhetuttu opettaja on näin kertonut.
Voi se pitää paikkansakin, mutta koskea vain kyseistä koulua. Näin päättelisin tällä näytöllä.
Mihin anonyymi perustaa sen tiedon, että kyseessä olisi ollut maanlaajuinen yleinen käytäntö? Siihenkö, että kuuli opettajan näin sanovan?
En siis halua kiistellä, harrastan vain lähdekritiikkiä.
Aloin polttaa (Bostonia) yksitoistavuotiaana, kun aloitin yhteislyseossa. Se kuului siihen aikaan asiaan. Oltiin niin aikamiestä, niin aikamiestä.
VastaaPoistaToisella luokalla ollessani saimme historianopettajan, joka jostain syystä vihasi porvarien lapsia. Luokallani meitä oli kolme, lisäkseni Hakala ja Männistö. Huomasimme varsin pian hänen suuntaumisensa ja teimme siitä hiukan pilkkaa. Jo lokakuun tietämillä tilanne oli mennyt siihen, että tullessaan luokkaan opettaja edes ympärilleen katsomatta sanoi: "Kolehmainen, Hakala ja Männistö ulos."
No, me menimme käytävään ja Hakala otti korttipakan taskustaan. Pelasimme tunnin ja vasta viisi minuuttia ennen sen loppua meidät kutsuttiin sisään kuulemaan seuraavan tunnin läksy.
Kokeissa pärjäsimme loistavasti. Luimme kuin pienet perkeleet kirjamme niin tarkkaan, ettei meitä saanut mistään kohtaa tietämättömydestä kiinni. Joulutodistuksessa saimme seiskat, joka mies. Oma seiskani paistoi kymppien seassa kuin kysymysmerkki ja äitini soitti opettajalle, mistä kiikastaa, kun poika on saanut kaikista kokeista vähintään yhdeksikön. Opettaja sanoi, ettei pikku-Kolehmainen koskaan viittaa tunneilla ja lisäksi hän aiheuttaa epäjärjestystä, samoin kuin "hänen hengenheimolaisensa Hakala ja Männistö."
Joskus huhtikuussa rikos alkoi kypsyä. Dostojevski tekisi hienon kertomuksen siitä, kun suunnittelimme kolmeen pekkaan opettajan eliminoimista. Vannoimme verivalan tekemällä viillon käsivarsiimme ja vuodattamalla tilkan verta yhteiseen kuppiin.
Me kolme muskettisoturia olimme varsin pienikokoisia ja opettaja iso miehenroikale. Siksi hommasimme mukaan kaksi heppua, joista toinen oli ollut merillä ja toinen istunut linnassa. Ja niin eräänä aamuna iopettajan kävellessä työhönsä puiston halki hänen kimppuunsa hyökättiin ja opettaja hakattiin melko pahaan kuntoon. Mekin hyväkkäät löimme äijää nenään pikku nyrkeillämme, kun isot rosvot pitivät kiinni. Olin varannut mukaan myös suurehkon linkkuveitsen, mutta onneksi emme sentään käyttäneet sitä.
Seurasi skandaali, jonka yksityiskohtia lienee turha selostaa. Poliisit yrittivät turhaan saada meistä irti täysikasvuisten rikoskumppaniemme nimiä. Ilmoitimme, että meidät saa tappaa, (näytimme verivalan jäljet ja jepareita hymyilytti pirusti) mutta nimiä ei tule.
Mitä on tämän rinnalla nurkan takana tupakointi tai juopottelu? Me lensimme kuin leppäkeihäät ulos opinahjostamme. Opettaja joutui sairaalaan ja parannuttuaan sai potkut. Rehtori oli meitä kuulusteltuaan saanut selville, ettei opettajan maailmankuva istunut mitenkään perinteisen lukion maailmankuvaan. Opettaja oli harrastanut samaa syrjintää muillakin luokilla, mutta kukaan ei ollut uskaltanut valittaa siitä.
Rehtorimme oli vanha AKS:n mies ja hyvästellessään meitä hän sanoi kyynel silmäkulmassa kimaltaen: "Olette oikeita pohjalaisia miehiä. Teistä kuullaan vielä." Niin kuin kuultiinkin.
Uskomaton tarina, Kolehmainen. Voisin vannoa, ettei tämmöinen voi olla totta. Ja että opettaja olisi saanut potkut aatteellisten mielipiteitten vuoksi. Hmhpfh. Toisaalta, jos kyseessä olivat siihen aikaan epämääräiset ns. ryssän aatteet, en oikeastaan ihmettelisi potkuja ihan niin paljon. Voin jopa ostaa tämän. Silti sijoittaisin tämän mieluiten tuonne kirjalliselle puolelle, joko Dostojevskin varhaisnovelliksi tai sitten poikakirjaksi.
PoistaSiis en kiellä mitään, vaan totean, että oli ihan oikein, että saitte potkut. Ei opettajaa saa pahoinpidellä. Muuta jekkua voi tehdä.
Unohtui sanoa, että noihin aikoihin vastaavia juttuja sattui ainakin kahdessa muussakin Pohjanlahden rannan kaupungissa. Rehtorimme (se AKS-mies) niistä kertoi minulle jälkeenpäin, ollessaan lakkiaisissani kunniavieraana. Tapauksille oli yhteistä, että turpiinsa oli saanut vasemmistolainen historianopettaja, mies, totta kai. Nainen olisi vain kannettu hurraten käytävään. Vaikka olimme kovia vaskisteja, ei naisiin koskettu, muuten kuin hyvässä tarkoituksessa.
VastaaPoistaUmh, sä oot ihan hyvä tarinoitsija Kolehmainen, mutta juttelussasi on semmonen vika-asento ettei siinä ole tärkeintä kuin tuo juonirakenne jolle olet hyvin uskollinen.
VastaaPoistaEihän tuossa tuossa tarinassa tupakasta ja viinasta ole oikeasti mitään tarinallisesti kiinnostavaa. Ei mitään mielenkiintoista, uutta.
Et sitäpaitsi ole sitä ikäluokkaa joka olisi erotettu viinankäytön tai tupakoinnin vuoksi koulusta. Se oli nimittäin varsin vapaata 1970-luvun oppikouluelämässä. Oikeasti, se oli niin.
Ei toki ollut, Anonyymi, viinankäyttö ja tupakointi vapaata 1970-luvun kouluelämässä. Viinankäyttöhän on edelleen kiellettyä oppilaitoksissa, oli opiskelija täysi-ikäinen tai ei. Samoin tupakointi on ollut kiellettyä koulujen ja oppilaitosten alaikäisille tarkoitetuissa tiloissa ja ulkoalueilla vuodesta 1977. Tätä ennenkään tupakointi ei suinkaan ole ollut sallittua esimerkiksi peruskouluissa eikä käsittääkseni kaikissa lukioissakaan. Ammattioppilaitoksissa ja lukioissa oli jossain vaiheessa tupakkapaikat, mutta peruskoulussa ja entisessä oppikoulussa ei siis koskaan.
PoistaNo ei tietenkään koulussa oltu kännissä eikä tupakoitu sisätiloissa, mutta tupakoivat opettajat polttivat yhdessä oppilaidensa kanssa tupakkapaikoilla jotka olivat ihan koulun lähituntumassa, koulun tontilla. Koulun bileissä oli juopottelua.
PoistaTarkoitin nyt lähinnä sitä ettei koulusta saanut potkuja pelkästään tupakanpolton tai juopottelun takia. Tupakoinnista sai moitteita toki tai muistutuksen.
Vasta 1970-luvun loppupuolella tupakointia julkisissa tiloissa alettiin rajoittaa lailla. 1950-60 luvuilla sellainen ei olisi tullut kenenkään mieleen, ja joka paikassa kärysi. Opettajanhuoneesta en ole aivan varma, polteltiiko siellä noihin aikoihin, mutta varmaankin, ainakin joissain kouluissa.
Tästä asiasta jotain tiedänkin. 60-luvulla vapauden aate valtasi koulut ja kun yliopistomaailmassa hourittiin "mies ja ääni -periaatteesta" (älytön ajatus), niin oppikouluissa nousi Teiniliitto kukoistukseensa.
PoistaTeiniliiton suurin saavutus oli saada tupakkahuoneet oppikouluihin! Silloin tupakointi edusti suurinta vapaamielisyyttä ja edistyksellisyyttä ja aikuisuutta.
(Tämä oli kai ensimmäinen kerta, kun politikointi vaikutti omiin ratkaisuihini = lopetin tupakoinnin.)
Pysyin kyllä opettajien kanssa hyvissä väleissä, koska olen luonteeltani enemmän hiljainen epäilijä kuin räyhääjä. Näin netissä sitä ei ehkä huomaa.
Vaan ei se juopottelu ollut sallittua, koska esimerkiksi lukiossa suuri osa oli alaikäisiä. Ainahan jollain on ollut pullo mukana, mutta siis ei juopottelua yleistää voi eikä sitä, ettei sitä muka valvottu.
PoistaEikä tuo "yleinen käryttely" pidä paikkaansa, vaan siitä sai rangaistukseksi jälki-istuntoa ja kaikkineen se oli harvinaista ja hyvin paheksuttua ennen 70-lukua. Oppikouluissa se oli aina kielletty.
Eri asia ovat keskiasteen oppilaitokset, joissa oli tupakkapaikkoja joskus 70-luvulla, ehkä jo 60-luvun lopulla, kunnes ne kiellettiin.
Hei, anonyymi! Haluan huomauttaa, että 1970-luvulla olin jo tiukasti työn tukassa kiinni ja eroamassa vaimostani. Ylioppilaaksi pääsin 60-luvun puolivälissä. Niin vanha minä olen! Mutta koulussa ollessani viinanjuonti koulun alueella oli kyllä erottamisperuste. Tupakanpoltosta erotettiin ensin määräajaksi, mutta jos se toistui, sai mennä. Olen siis sitä ikäluokkaa, joka todella sai kärsiä tupakka- ja viinariippuvuudesta, jos sellaista esiintyi.
VastaaPoistaIines on sen verran nuori, ettei hän tiedä, millaista oli koulussa pian sodan jälkeen. Melkoinen joukko enemmän tai vähemmän tärähtäneitä maistereita, metsänhoitajia jne. virtasi silloin rintamalta opettajanpöydän taakse.
Minun rehtorini vapautui sodasta majurina. Hän oli henkeen ja vereen AKS:n (Akateeminen Karjala-seura) mies ja vihasi venäläisiä ja kaikkea siihen liittyvää, mukaan lukien kotikommunistit niin, että sirinä vaan kuului. Kun oma isänikin oli samanlainen hurja poliittisesti ei ole ihme, vaikka minuunkin tarttui siitä jotain. Tuossa kymmenvuotiaana olin sitä mieltä, että kommunistin ampumisesta pitäisi saada mitali eikä linnatuomio.
Kun sitten historianopettajamme koulussa lähes ensi töikseen ilmoitti, että talvisota oli Suomen syy ja jatkosodassa olimme natsien littolaisia ja hyökkäsimme rauhaa rakastavan neuvostoliiton kimppuun, kiivastuin aika lailla. Sanoin opettajalle (pikkuvanhan nappulan varmuudella), että hän on varmaan valmistrunut opettajaksi jossain muualla kuin Suomessa. Silloin lensin ensi kerran käytävään. Kun ystäväni Hakala ja Männistö alkoivat huutaa, että Kolehmainen takaisin, nakkasi ope nuo kaksi muutakin pikkunatsia seurakseni. Siitä se kaikki alkoi.
Tämä historianmaikka oli melkoinen harvinaisuus opettajanhuoneessa. Siellä oleili muutaman naisen joukossa kymmenkunta rehtorimme entistä aseveljeä, joista aivan kaikki eivät selvinneet sodasta ilman henkisiä vammoja. Matematiikan opettajamme oli yksikätinen alikersantti, joka ainakin kerran viikossa näytti, kuinka konekivääri pannaan asemaan ja kuinka ryssää alkoi kaatua pellolla, kun "siihen apinalaumaan" lasetti täyden vyön. Toden totta: poliittiseen korrektiuteen oli vielä matkaa.
Rehtori olisi mieluusti pitänyt meidät kolme koulussa ja erottanut opettajan, mutta se ei tietenkään käynyt päinsä, kun opettaja oli tehnyt rikosilmoituksen ja olimme tunnustaneet rikoksemme. Nimismies oli tukehtua nauruun, kun me kolme alamittaista, laihaa nappulaa ilmoitimme, että kyllä, me sen opettajan hakkasimme. Ne kaksi isoaq huligaania selitimme niin, että he olivat kuulleet opettajan huutavan "mä tapan teidät" ja tulleet apuun. Ketähän mahtoivat olla, irtolaisia, mutta reiluja hessuja. Ja taas poliiseja nauratti. Entisiä rintamamiehiä hekin.
Saadakseen myös vihaamansa kommariopettajan ulos koulusta rehtorimme jututti oppilaita ja muita opettajia niin kauan, että sai selville historianmaikan olevan homo. Sen jälkeen erottaminen oli lasten leikkiä. Äijä tavallaan erotti itse itsensä.
Tässäkin asiassa näkyy aikakausien muutos. Lapsuudessani kommunisti ja homo oli aika huono yhdistelmä töitä hakiessa, nyt taas korkein suositus, varsinkin julkisella puolella.
Anonyymiltä kysyn vielä, että mikä vika on hyvässä juonirakenteessa? Kuinka minun olisi kirjoitettava, että olisit tyytyväinen? Kerro, minä kuuntelen.
En minä nyt niin nuori ole, Kolehmainen, joskaan sodanjälkeisten vuosien koulujen tilanteesta en tiedä. Mutta kyllä meilläkin sattui niin, että kun muuan maisteri kuoli tautiin, niin hänen leskensä otettiin kouluun opettaman "jotakin", jotta perheen elanto oli taattu. Meillä oli aika paljonkin miesopettajien vaimoja opettamassa esimerkiksi kaunokirjoitusta ja kasitöitä ja jopa joitain lukuaineita, vaikkei heillä ollut tutkintoa. Saivat olla elinikänsä tässä suojatyöpaikassa. Ja hyvin opettivatkin, pahalla en muistele ainuttakaan persoonaa. Joskin opetus oli ulkoaluettamista, niin ei siitä haittaakaan ole ollut, päinvastoin, vieläkin osaan Suomen joet ja Euroopan vuoret.
Poista"Lapsuudessani kommunisti ja homo oli aika huono yhdistelmä töitä hakiessa, nyt taas korkein suositus, varsinkin julkisella puolella." Tässä on perää. Tai sanotaanko niin, että se ei ole este.
Minusta jutun todenperäisyyden epäily sillä perusteella, että se on jutuksi harvinaisen hyvä, on kummallista. Hyvä kirjoittaja näkee elämästä hyvät tarinat, siinä kun joku muu näkee vain tylsää ja tappavaa arkea. Toki Kolehmaisen kertomuksen sisältökin on mielestäni sodanjälkeisiä aikoja hienosti kuvaava, vaikka itse synnyin vasta 60-luvun alkupuolella. Martti Innanen vihaa ryssää kuin perkelettä, tai ainakin kommunismia. Se johtuu pelosta, jota pienenä poikana tunsi, kun pommittivat tutut talot tasaisiksi ja kuoleman pelko jo pikkupoikana oli todellinen. Silti hän nauraen kertoi opettajastaan, jonka mukaan "suomalaiset ovat Jumalan valittu kansa".
VastaaPoista70-luvulla minä olin sellainen hyttysen pierun kokoinen, mutta jumalauta, että silloin kaikki otti päähän. Minä ihmettelin pienessä mielessäni, miksi nuo eivät saatana tajua neuvostoliiton olevan iso keskitysleiri. Reaalipolitiikasta en silloin vielä mitään ymmärtänyt. Vuonna -80 täytin 18, pääsin viinakauppaan. Hyvin totisena ja jumalaa pelkäävän näköisenä piti takeltelematta osata lausua haluamansa viinipullon nimi. Myyjä ojensi sen myös hyvin totisena ollen, siinä tunsi syntinen olevansa. Ulos päästyä riemu: "maailma auki ja jumalten juoma taskussa."
Kekkusesta päästiin eroon, ah ihanaa vapautuksen - "we are free at last!" - tunnetta, kun Mauno Koivistosta tuli presidentti. Enää kaikki vaihtoehdot eivät olleet maalaisliiton mafialta, siis sellaisia, joista ei voi kieltäytyä.
Mitä tulee 70-luvun koulujen vapaamielisyyteen, luokanvalvojamme Mankeli uhkasi etukäteen, että jos luokkaretkellämme joku ottaa alkoholia, tulee hänen kohtalonsa olemaan kamala. Kännissä oltiin kuin apaashit, kai sitä harmitti, muttei siitä seurauksia tullut. Mara kävi kaljat reilusti alaikäisenä ostamassa Wiklundilta, kun oli mielestämme kaikkein vanhimman näköinen.
Lisään vielä, että sodanjälkeiset ajat minun mielessäni ovat ainakin 60-luvulle saakka, tosiasiallisesti myöhempäänkin. Niin kauan kuin veteraanit vaikuttivat. Minulle outo ajatusleikki on ollut, että 70-luvun alusta sotiin oli huomattavasti vähemmän aikaa kuin siitä tähän päivään. 70-luvulla me nauroimme silti yhtä kapakkaa: "siellä luodit laulaa ja ammukset viheltää!"
PoistaIsoaisäni vihasi Kekkosta enemmän kuin mitään, Hesaria hän ei enää tilannut: "koska se on vihreiden kommunistien (maalaisliitto) propagandaa." Uutta Suomea (sitä oikeaa, eikä nykyistä runoilijaperijän omistamaa) lukiessani minä ihmettelin, kun siinä oli musiikin alle merkitty vain kaikki sinfonioiden paskat, vahingossakaan ei mitään parempaa. Näin jälkikäteen tulee mieleen, että Esa-Pekka Salosen olisi pitänyt silloin olla voimansa päivissä.
Sodanjälkeinen aika onkin aika venyvä käsite. Kyllähän tuo aika tosiaan ulottuu ainakin 60-luvulle asti, sillä sodan seuraukset ovat olleet myös monella tasolla olevia heijastusvaikutuksia, Jopa 70-luvun puolelle yltänyt hippiaate ja radkalismin vuosikymmenet ovat jonkinlaista vastakaanonia sotien aikana ja jälkeen versoneelle isänmaalliselle ja uskonnolliselle hengelle. Ja Kekkosen aika kaikkineen.
PoistaEmme me 50- ja 60-lukulaiset tajunneet elävämme "sodan jälkeistä aikaa" - sodistamme tuntui olevan ihan yhtä kauan kuin nykyäänkin!
PoistaVasta jälkeenpäin sitä on havahtunut ällistelemään, että ei helvetti, ne "vanhat äijät" jotka kertoivat sotajuttuja, puhuivat omasta katsannossaan ihan tuoreista asioista ja olivat usein alle viiskymppisiä!
Sama kuin me muistelisimme nyt Neuvostoliiton hajoamista ja Unioniin liittymistä. Ihminen hahmottaa aikaa aina omasta kapeasta perspektiivistään.
Tuosta Rikun huomiosta, että hyvä kirjoittaja näkee elämssä hyvät tarinat, oivalsin että kirjoittamisessa pätee sama kuin valokuvauksessakin.
PoistaAika varmaan erittäin monet ovat oivaltaneet saman ennen minuakin, ainakin Iines: molemmissa lajeissa on kyse rajaamisesta.
Kyllä, rajaamisesta, ja kenties terävöittämisestä ja kontrastin vahvistamisesta, valon lisäämisestä.
PoistaJuuri tuo onkin minusta tärkeää ja hauskaa, että kun katsoo taaksepäin, näkee pieniä tarinoita, ei yhtenäistä jatkumoa. Siitä sitten otetaan jokin piste ja kerrotaan sen ympärille tarina, jolle tehdään sama kuin valokuvalle kuvankäsittelyssä. Niin sen täytyy ollakin. Siinä on uusi perspektiivi, ydin on sama.
Kekkoselta pääsi valtioneuvoston istunnossa aivan tavattoman kamala krapulapieru, joitain ministereistä oksetti, jotkut meinasivat pyörtyä.
VastaaPoistaMinisteri Olavi J Mattila säntäsi välittömästi ylös: "kannatetaan!"
Ministeri Eino Uusitalo vaati välitöntä puheenvuoroa ja sen myös sai: "Tästä on saatava uusinta ja se on talletettava Kansallismuseoon!"
Hallituksen istunto päättyi myrskyisiin suosionosoituksiin, joista ei ollut tulla loppua. Olavi ja Eino hakeutuivat sairaalahoitoon, mutteivät kertoneet siitä kelleen. Aivovauriota lääkärit epäilivät, toiset sanovat kyseessä olleen aivan vaarattoman kepuliuden.
Tänään oli Ilta-Sanomissa mielenkiintoinen artikkeli Kekkosesta ja Georg Ehrnroothista. Siinä oli uudenlainen valo Ehrnroothin yllä. Sen sijaan Kekkosta on alettu arvostella entistä enemään.
PoistaOvathan parjatut oikeistomöröt Ehrnroothit ja Junnilat saaneet synninpäästön jo aika päiviä sitten, tarkemmin sanoen Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.
PoistaNeuvostoliiton ja Kekkosen politiikan arvostelu oli siihen aikaan yhtä suuri synti kuin monikulttuurisuuden arvostelu nykyään: samalla tavalla epäilijät leimattiin ja demonisoitiin.
Sellainen kuuluu kai ihmisluontoon. Meillä ei sentään laumahengestä poikkeavia tapeta. Vielä.
Yritin tuossa miettiä, onko sodan jälkeisestä jälleenrakennuksen ajasta kirjoitetu yhtään kirjaa tai tehty elokuvaa. Minä en muista, muistaako joku muu? Koirankynnen leikkaaja toki kuvasi sodanjälkeistä metsurielämää, mutta politiikasta siinä ei puhuttu sanaakaan.
VastaaPoistaItse muistan hyvin sen valkohehkuisen ryssävihan, joka lävisti yhteiskunnan laidasta laitaan. Jokainen pikkupoika tiesi jonkun asekätkön ja oli kunnia-asia, ettei niistä kerrottu kommareille. Itse sain kuusivuotiaana ilmakiväärin ja kehityin mestariluokan ampujaksi. Kahdentoista ikäisenä ammuimme pistoolilla hylätyssä hiekkakuopassa maalitauluna piippalakkinen hahmo.
Suomi-Neuvostoliitto-seurojen perustamisesta on vielä paljon muistitietoa jäljellä. Toivottavasti joku kokoaisi ja julkaisisi. Tuo historia on niin irvokas, ettei sanoja tahdo löytyä. Kuusikymmenluvulla muuan suurehko seuran osasto vei busseilla potentiaalisia nuorkomukoita Leningradiin. Reissuilta palasi väkeä, jotka eivät enää uskoneet mihinkään itäiseen propagandaan. Ajo läpi Kannaksen sen ajan teillä oli todella avartava kokemus.
Päätalo, Kolehmainen, Päätalo on kuvannut kirjoissaan koko ajan taivalkoskelaisen ja tamperelaisen työmiehen näkökulmasta.
PoistaMutta sitä minä valittelen vieläkin, ettei Väinö Linna kirjoittanut suurta tehdasromaaniaan. Olisiko se aika ja aihe ollut liian lähellä?
Elävästä arkistosta viiden minuutin pätkä vuodelta -76. Puoluejohtajat arvioivat Suomen tulevaisuutta (Suomi vuonna -96) ja Kekkosta. Nauratti kun asettelivat sanojaan mahdollisimman tarkaksi, ettei klanipää vaan kilahda. Räjähdin kaiken imartelun jälkeen nauramaan aivan lopussa olevista Vennamon ja Georg C:n lausunnoista. Vennamo: "kun on seurannut presidentin poliittista taivallusta, vastaisin: mileummin miten vaan!" - Jori pistää paremmaksi:: "minusta hän on eräänlainen sekasiinnös, hybridi, jota ei ole tieteellisesti tutkittu."
VastaaPoistaIines, niin siis pointti oli se, että toisin kuin väität, pojat eivät koulussa saa ns. bonuspisteitä sukupuolestaan vaan tytöt.
VastaaPoistaTämä alkaa olla jo kiistattomasti todistettu asia. Mutta toitta kai saat itse olla sitä mieltä mitä haluat - kukapa meistä luopuisi tutistaan vapaaehtoisesti.
Siis luultavasti en sano missään, että pojat saavat bonuspisteitä sukupuolestaan, koska en ajattele niin.
PoistaOn eri asia sanoa ja ajatella, että pojilta ei vaadita kasvatuksessa samaa velvollisuudentuntoa ja paneutumista tehtäviin kuin tytöiltä - viittaan siis kotikasvatukseen ja tiedän, että poikkeamia on aina ja onneksi niiden määrä saattaa olla jopa kasvussa.
Se vielä, että tytöt eivät saa bonuspisteitä sukupuolestaan. Ainoa kriteeri arvioinnissa suomalaisessa peruskoulussa ja keskiasteen oppilaitoksissa on oppilaan oma menestys, joka on mitattavissa, sekä hyvässä että pahassa.
Vastuu on siis oppilaan ja vanhemmilla on puolestaan vastuu siitä, että ovat kasvattaneet lapsensa asennoitumaan kouluun ja koulutukseen innokkaasti ja velvollisuudentuntoisesti.
Ei, vaan tutkimukset osoittavat että suomalaiset opettajat antavat tytöille liikkumavaransa verran parempia numeroita - samasta suorituksesta - kuin pojille. Tästä ei vastuu voi olla muilla kuin opettajilla.
PoistaHuom. ennen kuin aloitat, nyt on kyse siis tieteestä, ei mielipiteistä.
Tieteen kunnioituksen vuoksi haluaisinkin tietää, mitä "samaa suoritusta" tutkimuksessa käytettiin. mistä tutkimuksesta on kyse?
PoistaOlen kuullut tutkimuksista, joihin tässä epämääräisesti on tapana viitata. Kukaan ei ole vain nimennyt tutkimusta, ei edes Liisa Keltikangas-Järvinen.
En aio googlata puolestasi asiaa, jonka itsekin tiedät tutkituksi ja todeksi.
PoistaKyllä väitteen esittäjällä on todistusvelvollisuus, ei epäilijällä.
PoistaOlen lukenut Keltikangas-Järviseni, jossa asia esitettiin juuri noin kuin sinäkin sen sanot. Tämä poikien synnynnäinen "koulukelvottomuus" ei vain vakuuttanut minua, vaikka muuten vannonkin mainitun asiantuntijan nimeen ja olen siteerannut häntä usein.
Haluaisin siis tietää, vilpittömän uteliaana, millainen oli se "sama suoritus", jolla poikien kyrsiminen todettiin. Että jos kuitenkin sen kaivaisit esille, voisin vakuuttua asiasta.
Lisään: Ajattelen siis edelleen niin, että poikien koulukelvollisuus pilautuu kasvatuksessa, tavassa jolla heitä kohdellaan vauvasta alkaen.
PoistaHaluaisinkin tutkimuksen siitä, mitä se vaikuttaa koulukelpoisuuteen, jos lapsi kasvatetaan mahdollisimman sukupuolettomasti, eli ei poikina ja tyttöinä, vaan lapsina, täysin samanlaisesti asennoituen aina nutun väristä alkaen.