18.8.2014

Putkijullit


Aamulla soi ovikello, puoli seitsemältä. Kyllä, puoli seitsemältä. Ensin tulivat firman miehet muovirullat kainalossa. Kun suojat oli teipattu lattioihin ja portaisiin, soi taas ovikello. - Putkijulleja, päivää.

Ensimmäinen putkijulli oli muita iäkkäämpi, harmaa ja pyylevä, ja katsoi asiakseen valistaa naisihmistä, että kuulkaas kun putkiremontti ei valmistu yhdessä päivää eikä yhdellä kertaa. - Että menette vaihe vaiheelta asunnot läpi, kirkastin asiaa. Putkijullilta olisi tupakki pudonnut, jos olisi sillä hetkellä kessutellut. - Ni-in. - - Juu-u, minä tiedän, kun kysyin asiaa isännöijältä. Julli sulki suunsa ja alkoi vastata puhelimeen, joka soi. Meni sitten takaisin ulos puhumaan.

Sitten sisään tunki firman mies, joka oli käynyt teippaamassa muovisuojat lattioihin, rulla kainalossa. - Täytyy laittaa vielä yksi kulma. Vaan firman mies ei löytänyt kulmaa, joka oli kateissa. Kulmaa ei yksinkertaisesti ollut. Firman mies poimi rullan takaisin kainaloonsa ja jatkoi kulman etsimistä seuraavasta asunnnosta. Katsoin  oviaukosta, mutta putkijullit olivat haihtuneet. Niinpä lukitsin oven, sillä oli menoa.


Tätä se sitten jatkossa on, avoimia ovia, vesikatkoja ja yhtäkkiä selän takana kulkevia putkijulleja. Vieraita miehiä haistelmassa paistoksiasi, katsomassa intiimituotteitasi ja vessapaperisi kuvioita.  Alapyyhettä, joka unohtuu roikkumaan naulasta alasuihkun viereen. Siististi koriin viikattuja alusvaatteita. Ei olisi ihme, vaikka putkijullit katsoisivat pinosta, minkälaiset brodyyrit ovat päällimmäisenä.

Kun muutin taloon, kutsuin silloisen putkimiehen vaihtamaan kylpyhuoneen hanoja. Vaihtaessaan alasuihkun päätä hän sanoi vakavana, että tässä on kapea ja kova suihku mutta täytyy katsoa ettei perse pala. Muistan aina tämän lauseen, kun käytän suihkua - sama suihkupää on edelleen hyvä.

Odotan paljon tulevalta putkiremontilta. Kun mies esittelee itsensä putkijulliksi, luvassa ei voi olla tylsä remontti. Erikoisesti kiinnostaa jullien kielenkäyttö, putkislangi ja sanonnat ja lisäksi putkialan huumori.

Ja kun jullit ovat lähteneet, tulevat vielä timpurit - muistattehan - peittämään kaikki revityt aukot. Koetan pitää teidät ajan tasalla remontin eri vaiheissa. On mahdollista, että remontin aikana tutustun lisäksi pikkukaupungin julkisiin toaletteihin ja kenties ruokapaikkoihin. Koen siis remontin elämää rikastuttavana asiana. Tapaan mielenkiintoisia ihmisiä ja pääsen käymään paikoissa, joissa en ennen ole käynyt.


(Maalaus Philip Evergood)

172 kommenttia:

  1. Kiva tarina. Remonteissa taatusti tapahtuu aina jotain yllättävää - ja aina se yllättävä on jotain negatiivista. Joka lisää kustannuksia. Koska... aika harvoin kun puretaan esim. talosta seiniä niin seinien välistä tipahtaa 100n kultadukaatin kätkö. Aika harvoin...(ehkä kerran 1 000ssa vuodessa)

    Itse kerran yksiööni Tampereen Lähteenlinnan keittiön lattian linoleumin (tai mitä se oli, muovimatto taisi olla) vaihtoi yks mun avioliiton kautta sukulaisen sukulaisen sukulainen, mies. Josta mua varotettiin että se on alkoholisti, mutta ammattimies. Sovin (lankapuhelimitse) että hän tekee homman. Tarvikkeet maksoin minä. Mutta hän ne osti, sai alennusta. Koska oli tuttu R - ja muissa remonttikaupoissa hyvin tunnettu, tyyppi.)

    Hän tuli asuntooni, raahasi matonrullia perässään, ja meni keittiöön. Vähän aikaa hän katsoi keittiön pihanpuoleista nurkkaa; lattia meni siinä kohtaan tavattoman monella eri tavalla vinksin vonksin; oli ruokakomeron uloketta ja muuta mitä nyt 30-luvulla rakennetussa talossa voi olla, ei juuri yhtään suoraa kohtaa. Se katseli sitä pitkän aikaa, pisti välillä toisen silmän kiinni, ja taas katseli... Sitten se leikkas siitä mattokääröstä tietynmittasen pötkön, leikkas mattopuukolla sen pään vinks vonks vanks vunks erilaisille kulmille... kokeili sitä siihen... ja jumankauta, se sopi siihen kuin nenä päähän. (Yhdestä kohtaa se veisti vähän pois.) Se oli kuin taikuutta!

    Eli kyllä joskus remonteissa iloisiakin yllätyksiä tapahtuu! Ja minulle tämä remonttityö maksoi kaksi pulloa Koskenkorvaa. Josta toisesta muistaakseni join puolet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun putkiremontista päätettiin, hinnaksi mainittiin yhtiökokouksessa 104 euroa neliöltä, eli minulta siis noin 8.500 euroa. Nyt kun tapasin isännöijän viime perjantaina, hinta olikin jo noussut minun osaltani kymppitonniin.... Eli tämmöisiä yllätyksiä ennen kuin remontti on kunnolla alkanut.

      Tuommoisia mainitsemiasi ammattimiehiä kun olisikin! Nämä putkijullit ovat kyllä paikallisen luotetun putkiyrityksen miehiä.

      Hauskinta remonteissa on se, että näillä kaikenmaailman timpureilla on niin mainiot jutut, kun niitä salaa toisella korvalla kuuntelee ja havainnoi. On lukevinaan tai kokkaavinaan, mutta kirjaa ylös muistiinsa repliikkejä.

      Poista
    2. Kuten jo kerran sanoinkin, niin kyllä on halpaa! Hesassa hinta on ainakin viisinkertainen.

      Täältä näkee viime vuoden tason: http://www.hs.fi/kotimaa/a1378950190108

      Poista
    3. Mutta siis meillä on vain käyttövesiputkien vaihto uusiin, viemäreitä ei uusita eikä muita putkia. Siksi käsittääkseni edullinen hinta. Ja onhan tämä myös pieni kaupunki, ja kyseessä on sen luotettu putkifirma.

      Katson kuitenkin tuon linkkisi hinnaston.

      Poista
    4. Kyllä, listasta näkyi, että kaikensorttiset putkiremontit ovat Helsingissä puolet kalliimpia kuin muualla Suomessa. Helsingissä on lisäksi paljon 70-luvun ja sitä vanhempia kerrostaloja, joihin tulee perusteellisia remontteja.

      Oma kotini on 80-luvun rivitalo, joten sen putket ovat jo osittain uudempaa mallia, joten remontit ovat osaremontteja.

      Poista
  2. Puoli seitsemältä...Luulisi, että ennen kahdeksaa ei olisi laitaa kenenkään kotiin mennä remontoimaan.

    Kuunkuiske

    VastaaPoista
  3. Kyllä, kello oli puoli seitsemän, kun heräsin pihalta kuuluviin ääniin. Miehet menivät ensin naapuriin, päätyasuntoon, ja tulivat sitten aika pian meille. Nämä olivat huoltoyhtiön miehiä, jotka asensivat siis suojat ennen kuin putkimiehet tulisivat. Putkimiehet tulivat vähän myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan meitä blogijulleja härnätäksesi et varmaan kertonut, millaisessa yöpuvussa menit oven avaamaan, että ehditkö vetäistä yllesi edes kylpytakkia.

      Olin nuorena yhden kesän putkimiehen vänkärinä ja kiertelimme taloissa korjaamassa putkia, pönttöjä ja pattereita. Aamuisin rouvat availivat oven välillä mielenrauhaa koettelevissa asuissa.

      Poista
    2. Pukeuduin nopeasti, koska tiesin odottaa putkimiehiä tänään maanantaiaamuna. En vain unissanikaan kuvitellut, että sieltä tullaan jo ennen seitsemää!

      Täytynee huomennakin ohjelmoida itsensä heräämään varhain, mutta kelloa en pane soimaan. Herään kyllä, kun ajattelen illalla valmiiksi heräämisajankohdan.

      Poista
    3. Tapsa, tähän on pakko heittää, että aikanaan muuttaessani Tampereelle asuin ensimmäisen kesän "huputetussa" talossa, julkisivuremppa. Muovien sisällä oli melkoisen kuuma, joten pääasiallinen asuni oli alushousut.

      Yhtenä kauniina kertana mies repäisi muovin pois ja satuin vielä seisomaan aika lähellä ikkunaa alushousuissani.

      Ihan pokalla kävelin poispäin (tulihan takamuskin näytettyä) ja vedin jotakin päälleni. En katsonut miehen ilmettä vaan olin kuin en olisi ollutkaan.

      Kuunkuiske

      Poista
    4. Seuraavan päivän Aamulehdessä olikin sitten pikku-uutinen, että rakennusmies putosi telineitä Amurissa?

      Poista
    5. En tiedä pikku-uutisesta, mutta asuin tosiaan Amurissa työläismuseokorttelin & taidemuseon vieressä! ;)

      Kuunkuiske

      Poista
    6. Kai olen maininnutkin, että olen selvännäkijä-sukua? Odotas vähän... joo, sinulla oli mustat pikkarit.

      Poista
    7. Tapsa, jos olet selvännäkijä, jota en epäile, niin sano nyt minulle että seisooko minulla nyt? vai seisonko itse?

      äh, liian helppo kysymys selvännäkijälle

      Poista
    8. Tiesin, että kysyisit tätä.

      Ota huomioon, että olen selvännäkijä, ja kysymyshetkelläsi et ollut selvä.

      Poista
    9. Pojat, pojat! Se on selvänäkijä. Ei selvännäkijä, mutta joskus ehkä selvä näkijä.

      Poista
    10. Minä näen kristallipallostani, että kysyjä oli mainitussa tilassa, ja pahanlaisesti.

      Poista
    11. Totta tosiaan... sehän muuttaa asiaa totaalisesti eli se joka ei ollut selvä, olinkin sitten minä. (Näin vähän huonosti.)

      Poista
  4. Juha, teatterialan tohtori, ja homoseksualisti, kertoi että kerran nuorempana kun ovikello soi niin hän meni avamaan sen alasti - ei huomannut, tai välittänyt huomata että oli ilkosillaan. Siellä oli postipoika joka toi hänelle kirjatun kirjeen. Juha kuittasi sen saaduksi. Ja... kertoi että sen jälkeen, kahden viikon ajan, se sama postipoika soitti aina ovikelloa kun toi hänelle postia, ihan tavallisia kirjeitä...

    ps. aasinsiltana tähän kommenttiin oli ovikellon soitto + verhoutuminen

    VastaaPoista
  5. Väittelin kerran pikkuveljeni Pertin kanssa - oltiin molemmat pieniä kuin kääpiöt - sanasta putki. Pertti oli jostain kuullut että se englanniksi on "tube". Sen mielestä se oli hienompi sana. Sanoin että on meilläkin "tuubi". Ja sen lisäks myös "rööri". - Me veljekset, kun väiteltiin, ei yleensä annettu koskaan toisillemme periksi. Mutta sillä kertaa Pertti ei osannut sanoa mitään.

    VastaaPoista
  6. Ei kai ne putkijullit tuon näköisiä ole kuin maalauksessa. Hiacella ajelevat töissä ja vapaa-aikana isolla mersulla, perässä on peräkärry tai iso vene trailerilla. Manikyyri, pedikyyri ja säännöllinen öljynvaihto hiuksiin on putkiherralle tehty, jakohihnan ovat lääkärit vaihtaneet ainakin kerran. Paksu kultainen ketju kaulassa ja iso lompakko täynnä kuitteja. Käteisvarat ovat siinä isossa salkussa auton etupenkillä. Ja eikös niillä ole sellainen hassu tervehdys, jota sanotaan putkimiehen tervehdykseksi, sillä iloisesti moikkaavat kaikki ihmisiä, ketään erottelematta.

    Nämä saattoivat tietysti olla pelkkiä ennakkoluuloja ja ehdottoman vääriä olettamia.

    VastaaPoista
  7. No, oli monta putkimiestä ja tänä aamuna meillä kävi vain se vanhempi pyylevä harmaa mies, joka koetti valistaa naisihmistä. Oikeasti putkijulleilla on toki kultaketju kaulassa ja tukka hyvin kammattuna.

    Tuossa kuvassa ei ole oikeasti putkimiehiä, vaan ne ovat joitain ratamiehiä, luulen. Hain varmaan kaksi tuntia "plumbersien" kuvia, maalauksia tai julisteita, mutta sopivia ei ollut, niin kuin Timpuri-kirjoituksessani taannoin (linkki ylempänä). Halusin vakavailmeisiä todellisia putkimiehiä ja vieläpä hyvänä maalauksena, mielellään vähän surrealistisena tai rappiotaiteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valistusputkijullin työnkuvaan todennäköisesti kuuluu asiakaspalvelu eli asukkaiden tiedottaminen tulevista toimenpiteistä, kysymyksiin vastaaminen ja naisihmisten rauhoittelu. Huonosta tiedonkulustahan valitetaan ehkä eniten näissä urakoissa.

      Mutta se puuttuvaa kulmaa etsinyt muovijulli on mielenkiintoinen tapaus, kuin suoraan Arto Salmisen romaanista "Kulmien kundi". Olisit kysynyt, että onko se suorakulma, oikokulma vai ehkä ihan kupera kulma?


      Poista
    2. Tämä puuttuvaa kulmaa etsinyt muovijulli oli tosiaan hauska. Hän meni rullineen vauhdilla keittiöön ja naama loksahti, kun siellä ei ollutkaan puuttuvaa kulmaa. Jossakin on, hän sanoi, ja syöksyi ulos. Varmaan olikin, koska asunnot ovat erilaisia asukkaiden omien remonttien jälkeen. Toivottavasti mies löysi puuttuvan kulman.

      Poista
    3. Asiaa täytyy katsoa siitä kulmasta, että mikä on tämän jutun kulminaatiopiste? Sitä pohditaan kulmakuppiloiden kulmapöydissä tai ihan kulmasohvalla Pentinkulma-päivilllä.

      Poista
    4. - Onkohan niin, että lopetan tämän kulmien pyörittelyni vasta pyöreässä pehmustetussa huoneessa?
      - Hmmm... mielenkiintoinen tulokulma.

      Poista
    5. Runokulma

      Julli meni taloon, Iineksen taloon.
      Synkeästi suuttui, talosta kulma puuttui.

      Julli etsi kulmaa, puuttuvaa kulmaa.
      Synkeästi suuttui, kulmahiomakone puuttui.

      Julli raapi päätään, paksua päätään.
      Synkeästi suuttui, kulmakarvat puuttui.

      Poista
    6. Miten voi yksi kulma inspiroida Tapsaa
      niin että sen suu napsaa ja runojalka kapsaa?

      Vaan kun on insinöörin mieli
      ja mainosmiehen kieli
      niin kyllä sen tiesi
      että runoa pukkaa
      kuin mummon sukkaa.

      Poista
  8. Tuossa sun kuvassas, joka on karmee, niin toisen putkimiehen jalkaan on pistänyt Mamba-käärme, joka tuli WC-pytystä. Siks se on niin musta. Tota valkosempaa on pistänyt vain morkkis. Mutta siitä huolimatta työnantaja ( AB Röhr und Tube and Putki OYj) on kustatantanut heille pari toppaa hahshis-sätkiä. Joita he siinä nyt polttelevat. Jotta jaksaisivat madella seuraavalle työmaalle rahastamaan toisia ihmisiä joilla toivottavasti ei ole käärmeitä lemmikkinään.

    VastaaPoista
  9. Kuva on niin karmea, että se menee jo ihanan puolelle. Maalaus on saman tekijän kiin Timpuri-jutussanikin. Että siinä se juju on, rakkaat pässinpääni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän - ah - karmeista kuvista. (Rakas - vielä toistaiseksi - laamapaitaan pukeutunut rouvaseni.)

      Poista
    2. Nyt täytyy taas miettiä että meneekö tämä humalan piikkiin vai ei... että kertooko tästä vai ei. Mutta toisaalta, en minä tätä ole keksinyt. (Putkijuttuihin tämä liittyy vain alusvaatteitten takia. Kun ihmiset heräävät haukotellen ja tulevat avaamaan ovia.)

      Eräs ihminen (jonka nimeä en sano) keksi kerran että hän alkaa myydän ns. miestenlehdissä (Jallu/Ratto) naisten käytettyjä alushousuja. Sen piti olla vitsi mutta äkkiä kysyntä olikin kamalan kova. Eikä hänellä olla niitä yhtäkään. Mutta Pera oli nokkela ja meni Anttilaan ja osti sieltä monta tusinaan naisten pikkupöksyjä. Sitten se hieroi niitä nivuksiinsa, pyöräytti takapuolessaankin välillä, ja pisti sitten isoon ruskeeseen postikuoreen. 25;- euroa se niistä velotti, postiennakolla, ja kauppa kävi hyvin. Se kerto - oonko muuten kertonut tämän jutun joskus jo aikasemmin, mulla taitaa olla piilevä dementia? - niin yks ainoo ukko lähetti reklaamia. Se oli jostain Kinnulasta. Tai Kivijärveltä. Se väitti että "ei tää kyllä ihan siltä tunnu miltä luvattiin"...

      Ps. Kyllä miehet on oikeasti pässinpäitä, siinä olet oikeassa, Iines inkivääri.

      Poista
    3. Muistan kun käytettyjen naisten pikkuhousujen myyjä rantautui blogisfääreihinkin kymmenisen vuotta sitten, kun blogimaailman aamu oli vielä autereinen ja viaton. En ollut lisäksi ennen kuullutkaan, että joku himoitsee naisten alushousujen haistelua.

      Tässä blogissa tarjottiin siis myytäväksi käytettyjä naisten alushousuja, kun ilmoittautuu kommenttiosastolla tai kirjoittaa sähköpostiosoitteeseen. Muistan kirjoittaneeni heille toruvan kirjeen, että miksi te koetatte höynäyttää blogimaailman viattomia ihmisiä. Muistan saamani vastakirjeen, jossa sanottiin, että koetan pilata heidän ilonsa. Hämmästyin ja mykistyin, tietysti. Ymmärsin, että housumyyjä oli tosissaan ja että joku voi maksaa housujen haistelusta.

      Poista
  10. Jaa putkimiehistä. Meillä Vironkadun asunnossa Helsingissä tehtiin putkiremontti viime talvena. Putkimiehiä vilisi joka puolella. Ne puhui viroa, ja hommivat yhtä aikaa koko portaan asunnoissa. Minne ne asukkaat olivat menneet, en tiedä, ei mekään voitu olla siellä kun oli niin pölyistä ja äänekästä, mutta kerran oli pakko käydä siellä. Ovi oli käytävään auki ja radio pauhasi täysillä eikä ketään näkynyt. No ei se mitään. Mutta sitten alkoi hermostuttaa, kun tuli ilmoitus, että se liike, joka remonttia urakoi, oli mennyt konkurssiin ja homma jäi kesken. Yhtiövuokra piti maksaa moneen kertaan ja varsinainen remonttimaksu nousi sekin, sillä sitä puitiin oikeudessa. Taloyhtiö hankki jonkun toisen firman suorittamaan loput remontista. Tuli siis kalliiksi. Vanha talo. Ei koskaan aikaisemmin tehty remonttia. Siellä laitettiin vanhojen putkien sisään muoviputket. Mistä se pöly ja sekasotku tuli, en ymmärrä.

    Rakel Liehu on kirjassaan Bul Bul kirjoittanut runon nimeltä Putkiremontti. Se alkaa näin:

    Asun talossa, jossa hakataan hakulla. Monikossa.
    Joka puolella. Koko suolisto ja verisuonisto uusitaan.
    Suojapukuiset miehet sinkoilevat, työkaluilla raskaasti
    aseistetut, pienestä ruuvimeisselistä jättiläisporaan.
    Rapuissa vavahtelee muovinen suoli, purkujätteitä kannetaan
    peltisankolla Molokin metallikitaan. Kukaan ei puhu.

    Tämä oli ensimmäinen säkeistö. Kuusi pitkää säkeistöä lisää ennenkuin runo saavuttaa loppunsa. Niin että kyllä putkimiehet osaavat innostaa runoilijaa. Bul, Bul sai valtionpalkinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä minä juuri eilen luin virolaisista putkimiehistä ja konkurssiin menneestä putkiyhtiöstä? Mahtavista harmeista joita taloyhtiöille koitui?Aivan samanlainen tarina kuin tässä, Liisu. Ilmeisesti tuosta helsinkiläistapauksesta on kirjoitettu lehdessä tai netissä, jossa surffailin aiheen tiimoilta hakiessani putkimieskuvia.

      Tuo Rakel Liehun runo on mainio, kiitos siitä! Kello on nyt 8.21 ja putkimiesporukka on jo työssä kahdessa asunnossa yhtaikaa, naapurin ja minun. Tuulikaapin katto on romautettu alas. Täytyykin katsoa, millaisia työkaluja he nykyään käyttävät, onko hakku vielä käytössä.

      Viisi miestä seisoi keittiössäni, kun palasin varhaiskäynniltä labrasta - vuositarkastusta varten imettiin verta kolme putkea. Kysyin, voinko keittää kahvia ja missä he tämän päivän työskentelevät, yläkerrassako myös. - Joka puolella. - Ne ovat tässä koko päivän, naureskeli hallituksen puheenjohtaja, joka oli tullut avaamaan oven miehille. Että nyt en ole yksin.

      Poista
  11. Hei Iines,

    toivon, ettet poista tätä. Aihe vaihtui, mutta koulut vasta alkavat, ja putket nyt ovat mitä ovat. :)

    Annin tapausta en tunne kuin lehtijutusta. Hän kertoi ajautuneensa itsemurhan partaalla niin pitkälle että oli suunnitellut sekä tekotavan että kirjeet.

    - Siis muistetaanhan nyt, että Anni oli murkku?! Senikäisten aivot eivät kertakaikkiaan riitä hahmottamaan kaikkia uhkia ja mahdollisuuksia, fysiologisesti.

    Kun itse lopetin lukion kesken, se oli lievästi dramaattista: koulussa oli kiusaamista, myös minua kohdeltiin väärin - sen teki opettaja, ei koulutoverit.

    Kun kotona oli myös vaikeaa, ja se yksikin matikka, hyvä, tuttu aihe floppasi täysin: en kestänyt katsoa miten ruotsinmaikka niivitti ujoa, orpoa, likkaa (hän itki välitunneilla, kun pelkäsi tuntia; juuri hänen aineensa jotenkin löytyi esiin, eikä hänen "puheestaan saanut selvää".- "Sano sinä siinä etupenkissä" mitä h. sanoi)

    En ole, enkä koskaan ole ollut itsetuhoinen - perheemme on omalaisensa, tiesin jo alle murkkuna miten viillellä ranteet, että varmasti kuolee... Kun lukion ekalla harkitsin kävelemistä autojen eteen, ajattelin lähinnä kipsiä, ja ajatteluaikaa... Että jalka murtuisi, eikä tarttisi mennä kouluun.

    Ajatteluaikaa tuli sekunnissa saman tien, päätin lopettaa koulun, ennenkuin teen jotain tyhmää. - Tajusin että voin kuolla - murkut ovat dramaattisia. Kuten Anni. Itte suunnittelin vaan kipsiä ja hoitoaikaa, ja pois koulusta - Anni vähän aikaa oikeasti luuli että kuolema olisi ainoa ratkaisu.

    Rakas isosisko kannusti puhumaan vanhemmille, mutta ei tarvittu puheita; kerroin vain miten huonosti voin, halusin töihin (olin myynyt Vappumerkkejä ennätysmäärin - muistaako kukaan niitä?) Eli väliaikainen urasuunnitelma oli tiedossa. - En myynyt vappumerkkejä. Sain paikan myyjänä, kirjakaupan jouluapulaisena, ja koko elämä muuttui. Sain puhtaan pöydän, vanhempien tuella.

    En siis kävellyt päin punaisia valoja. Lapset ja nuoret tekevät tosi tyhmiä juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, joskus on ollut aika vittumaisia opettajia, ja tietenkin vieläkin joukkoon voi eksyä joku, jonka mielen tasapaino särkyy vuosien kuluessa. Näinhän käy kaikissa ammateissa, joten tietysti myös opettajan.

      Nykyään opettajan on kuitenkin käytännössä hankala sortaa oppilasta, sillä siihen puututaan joka taholta, etenkin oppilaat itse taatusti antavat palautetta ilkeälle opettajalle, jonka kokevat epäoikeudenmukaiseksi. Eivät nykylapset pelkää enää aikuisia, eivätkä he tunne käsittettä auktoriteetti.

      Olen edelleen sitä mieltä, että koulun kivuus ei yksin riitä kiusaamisen torjunnassa. Puhutaan siitä, että Kiva koulu -systeemi on vähentänyt hurjasti kiusaamista. Miksi kiusaamistilastot sitten jatkavat kasvuaan? Miksi kiusaaminen on yhä julmempaa - psykiatri Juha Lehti nimiti sitä kidutukseksi.

      Kouluissa ei edes haluta kokeilla kiusaajiin kohdistuvia sanktioita, vaan päähuomio tuntuu olevan siinä, että kun kiusaajaa ymmärretään ja silitellään, hän - simsalabim - muuttuukin kiltiksi. Täysin kukkua.

      Jos minä olisin rehtori, laatisin vastuuohjelman kiusaajille. Siinä kiusaajaan kohdistuisi päähuomio, koska hän on toimija. Hänet otettaisiin käsittelyyn, ei uhria. Kiusaaja syyllistetään teoistaan, kyllä, syyllistetään, koska hän siihen on syyllistynyt. Teolla tulee olla myös hyvin nopeasti konkreettisia seuraamuksia, vaikkapa yhdyskuntapalvelua koulun keittiössä tai siivoojien käskyläisenä. Opetukseen ei saa osallistua, jos ei halua olla yhteisössä yhteisöä kunnoittaen. Ihmisen tulee kantaa vastuu siitä, mitä tekee, sillä muuten pahan kierrettä ei saada koskaan katkeamaan.

      Jos me aina ymmärrämme rikoksen tekijää, on se viesti koko maailmalle: ei ole vääriä tekoja eikä kukaan ole syyllinen mihinkään.

      Poista
  12. Kertaakaakaan ei se mua niivittänyt matikanope pyytänyyt ees vastaamaan kysymyksiin, jotka tiesin, ja joihin viittasin. Monimutkaiset kaavat - joita ei muistanut kukaan muukaan - no ne lankesivat minulle. Eikun Char taululle.

    Ja juu ei, en osannut hakea apua mistään. - Siis huom!!! Olin vain 15 v. Koti kaaoksessa, itte monin tavoin dramaattinen ja epätoivoinen - murkun tavoin. Strömsössä ei koko sotkua ees ois tullut.

    Lapsi /murkku ei yleensä osaa/pyydä apua. - Jos minulla, minkäänlaisena opena, tai aikuisena, lapsen arvosana putoaisi kympistä edes seiskaan, puhumattakaan lähes hylätystä - kiinnostuisin niin paljon että pyytäisin puhumaan kahdestaan. - Plus vähintään antaisin opena viittaamisilla suunvuoron, tuntiosaamisesta. - Yritin osallistua, mutta Char joutui taululle aina vain silloin kun ei osannut. - Siinä elämänkaaoksessa uskoin itsekin etten tajua edes puhelinnumeroa - kurjaa, etten ollut akateemisesti vahvempi, mutta kaikkeen en venynyt silloin, enkä nyt.

    Siis huom! Näen nyt aikuisena sun mitä oisin voinut tehdä. Vanha, hyvä opettaja olisi neuvonut minua, noin niinkuin helpoiten - ehkä vanhemmatkin olisivat tarttuneet siihen, että jotain selkeää tarvittiin, jos olisin puhunut. - No varmasti olisivat.... Osaan hoitaa asioitani - mutta näin aikuisena mietin, että oliko sekään oikein, että päätin alaikäisenä mitä kerron vanhemmille ja mitä en. Tarkoitus oli hyvä; kuvittelin tietäväni mikä toimii, mutta olin kuitenkin lapsi.

    Pääsin kivaan työpaikkaan, ja monien vaiheiden jälkeen jatkoin taas opiskelua - ei hätiä mitiä.

    Toivon, Iines, että annat tämän olla, etkä poista, vaikken putkista puhukaan - koulut ovat alkaneet, ja alkavat.

    On yhtäaikaa kaunista että täysin järjetöntä kuvitella että opettajat ovat ammattikuntana jotenkin valikoitua kansaa. - Olet lukenut narsistíseista varmaan enemmän kuin kuin minä; narsisistisesti häiriytyneet yksilöt hakeutuvat opettajiksi, lääkäreiksi, ylipäätään auktorieeteiksi.- Kaikki eivät käytä valtaa oikein.

    Ja jos joku nuori ja epätoivoinen - tai miksei vanhempikin - löytää tänne: älkää hätiköitö! Ei tämä pahemmaksi mene, ainakaan ratkaisevasti.

    Iines: kattelen jos keksin jotain putkihommeliineista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, tähän totean vain, että minuakin kiusasi oppikoulun alaluokilla matematiikan opettaja. Hän vaati minua usein taululle, vaikka olin onneton matematiikassa. - Hän sanoi tietyllä nuotilla nimeni: iines Impivaara. Ellet nyt tule talulle, olet - uppiniskainen! Tuo viimeinen sana lausuttiin niin, että sylki roiskahti paukkuvien p-kirjainten jälkeen. En mennyt taululle, koska ei ollut hajuakaan asiasta.

      Samaan aikaan olin muissa aineissa ilmeisen hyvä, jopa kiitettävä. Nyt kun ajattelen asiaa vanhana ja viisaana, olen sitä mieltä, että hän taisi luulla minun boikotoivan häntä, koska en koskaan viitannut enkä osannut hänen tunneillaan, muilla kyllä. Hän oli yksinäinen vanhapiika, nutturaniskainen.

      Kerran kohtasin tämän opettajan kylillä, ja hän astui roolistaan ulos. Olin juuri kantamassa eläinlääkäriltä ilmaiseksi saamaani sekarotuista koiranpentua kotiin - vanhempien tietämättä, kun tämä opettaja tuli vastaan. Hän muuttui kuin taikaiskusta. Pidättyväinen ilme suli hymyyn ja hän tuli silittämään pentua, että oivoi, onko sinulla tämmöinen pikkuinen.

      Poista
    2. Huomenta, Iines,

      mikä kiva kertomus päivän aloitukseksi! :)

      Minunkin kepsu kokemukseni sai sikäli onnellisen lopun, että oli luottosisko, jolle puhua; maisemanvaihto teki hyvää, ja työkokemus antoi uutta puhtia ja itseluottamusta. - Nyt aikuisena en lähtisi pois, pyytäisin opettajalta kahdenkeskistä audienssia, ja kysyisin mitä voisin tehdä, kun aikaisemmin kivalta ja helpolta tuntuvasta aineesta on tulossa ongelma. Osaisiko hän suositella lisäharjoituksia, voisinko saada jostain tukiopetusta jne.

      En tosiaankaan usko, että hän oli tahallaan ilkeä, ja jos olisin osannut itse toimia rakentavasti, tilanne olisi varmasti selvinnyt tavalla tai toisella. - Lapset ja nuoret nyt vain yleensä tuppaavat olemaan kiihkeitä ja mustavalkoisia toimissaan; siinä suhteessa en ollut poikkeus.

      Asiasta viidenteen: luin juuri jostain, että jäännettä kivikautisilta ajoilta on se, että päivän kaikista tapahtumista mieliimme jäävät ikävyydet: se, että joku kiilasi kassajonossa, tuttava tai perheenjäsen tuiskahti ikävästi tms. Aivomme toimivat edelleen sapelihammastiikereiden pelossa pienissäkin arkiasioissa: vältä, pakene, taistele. Siksi iloitsemista pienistä, hauskoista sattumuksista on syytä harjoitella - jos siis haluaa nauttia elämästä. Se, että aktiivisesti kiinnittää huomiota pieniin arkielämän hyviin sattumuksiin ei ole todellisuuspakoista new age-huuhaata, vaan simppeli keino parantaa oman elämänsä laatua.

      Kiva rupattelutuokio bussipysäkillä, maittava lounas, pihanurmi joka voikin jo paremmin pitkään kaivatun sateen jälkeen, yllättävä postikortti ystävältä... Niitä kannattaa vielä illalla muistella, niin unikin maistuu paremmalta. Aivot - se alkukantainen osa - ei niitä automaattisesti rekisteröi, koska pienet ilonaiheet eivät ole mitenkään kiinnostavia henkiinjäämisen kannalta.

      Pollyanna tässä toivottelee hauskaa päivää kaikille, kiittää ja kuittaa! :)

      P.S. Meillä on siskoni kanssa ollut jo vuosia sellainen tapa, että saatamme yllättäen ja ilman syytä lähettää kortin ja 5-euroisen: pieni yllätysstipendi ilahduttaa aikuistakin; se on ylimääräistä jätskirahaa tms. Suosittelen!

      Poista
    3. Hauskaa päivää itsellesi, Char!

      Täällä on nyt täysi rieha päällä, pora käy alhaalla ja eilinen kulmanetsijämies pöllähti yläkertaan rulla kainalossa etsimään kohdetta, johon tuli vielä lisätä muovia. Oli taas jokin kulma kateissa.

      Vaatehuoneenkin jouduin kiireesti tyhjentämään. vaikka sillä ei pitänyt olla kiirettä. Kun sain vaatteet ja liinavaatteet kannettua tyttären huoneeseen, kävi ilmi, että se etsitty kulma olikin juuri siinä huoneessa, ja se päällystettiin, eli liinavaatteet tulee taas siirtää, koska siitä otetaan seinää auki.

      Nyt odotan liinavaatteet kainalossa jännityksellä, missä olisi sellainen kulma, jota ei enää etsitä. Remontti on käymässä jopa jännittäväksi. Pissahätäkin on, mutta molemmissa vessoissa häärii putkijulleja.

      Poista
    4. No voi hyvät hyttyset, Iines!

      Piihätä on just kurja - paitsi jos 1 v, vaipoissa, pottakoulutuksessa, eikä halua nukkua päikkäreitä... Kuten erittäin rakas siskontyttöni naperona. - Hätääntynyt "piihätä, piihätä" kaikui yläkerrasta tasaisin väliajoin; likka osasi näyttää asianmukaisen tuskaiselta kun menin katsomaan. Kun pääsi syliin ja suunnattiin kylppäriin olikin jo suu vehnäsellä... Tullut tätiinsä, itsekin inhosin lapsena päiväunia, ja vaikken nyt tietenkään mihinkään lepertelyyn tai rupatteluun sortunut, oli hymyssä pitelemistä, enkä katsonut tarpeelliseksi käydä ns. kehityskeskustelua aiheesta.

      Pahoittelen muuten eilisten viestien typoja; oli lääkäripäivä, olin aika uupunut, eikä mulla vielä ole kunnollista kohdevalaisinta propattuna... Tuskin niitä ylimääräisiä lyöntejä kukaan muu toljottaa, mutta pedantikkoa itseään ärsyttää. Mutta ei nyt anneta mantelitumakkeelle tms valtaa; muistetaan, että oli taas hauskaa lukea viestejä ja kirjoittaa itsekin, plus lääkäri oli superkiva, vaikka pöpö onkin kurja. Nyt on hyvät tropit, ja kohta olen taas vetreä kuin teräsvieteri! :)

      Poista
  13. Mikis,

    tiedn että Japanissa käytettyjen pikkupöksyjen myynti on bisnestä- - Viksua, että kaverisi keksi saman - tosin itse saan tarpeeksi pyykkäämisestä muutenkin, että tämä fetissi ei nyt ihan Kodinhoitajaan ja Pyykkivastaavaan uppoa. Mutta kukin tyylillään... :)

    Liisu, en luojan kiitos ole vielä joutunut asumaan putkiremontti-kerrostalossa! Vanhassa kodissa tehhtiin männä kesänä julkisivuremonttia; oljentelin aurinkopäivinä tapani mukaan parvekkeella uikkareissa - ulkoseinää siistivän herran kanssa jäätiin aina juttusille; oisin päässyt harrikkakyytiinkin; mies oli kiva, mutta en just silloin ollut bseikkailutuulella. Hauska flirtti jatkui.
    - No tää nyt ei ole millään muotoa runollista, mutta sellaista arkipäiväistä rouheaa romantiikan tapaista.

    Ja kuka sanoo, ettei miehet tulee kolkuttelemaan kotiin?! Ei tartte olla erit. aktiivi, biksut cpäälle, parvekkeelle /pihalle, ja viilentävää juomaa voi tarjoilla myös herraseuralle samalla kun pohtii tarjouksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, kun lueskelin keskusteluasi Iineksen kanssa huomasin että sanot jossain kohti, että nuorena sitä tehdään kaikenlaista hullua, jota vanhempana minäkään en enää tekisi.

      Tähän sanon että kyllä minä, vaikka pitäisi olla jo vihdoinkin aikuinen, teen jatkuvasti sellaista hullua, jota heti kadun ja kiroilen mielessäni: tulikin tehtyä! tulikin sanottua. Ja se jää vaivaamaan. Joten ei se järjen käyttö ja aikuisena asioihin hillitysti ja tyylikkäästi suhtautuminen ainakaan minun kohdalla ole onnistunut. Tämän tästä käyttäydyn hyvin lapsekkaasti. Pitäisi tehdä parannus, mutta mitenkäs sen teet? Kerropa minulle! Haluaisin olla järkevä, mutta aina on tunteet pinnassa.

      Poista
    2. Liisu, se mitä nyt sanot "hullutteluksi tai lapsekkaaksi käyttäytymiseksi"... Kadehdit myöhemmin, vanhana, että et enää osaa käyttäytyä niin.

      Niinpäin se menee. Luovuus.

      Poista
    3. Liisu,

      tarkoitin itse asiassa sellaista pöllöilyä, jonka nuorena ja kiihkeänä kokee "ainoaksi vaihtoehdoksi" - kuten se, että onnettomassa koulutilanteessa vakavasti harkitsee itsemurhaa, kuten se sokeutuva Anni-tyttönen, tai minä, joka lopetin lukion kesken, yrittämättäkään selvitellä asioita. Anni oli onneksi järjen likka; huomasi itse kuinka kamalaa sellainen ratkaisu olisi vanhemmille ja muille läheisille.

      Minulle itselleni maisemanvaihdos, positiiviset kokemukset työelämästä tekivät vain hyvää. Siinäkään mielessä en kadu päätöstäni. Vanhempani onneksi tukivat minua, ja oli helpotus aloittaa puhtaalta pöydältä.

      Minkäänlaista aversiota tai inhoa kouluja kohtaan ei ollut eikä ole; käytännössä kaikki kohtaamani opettajat ovat olleet ja ovat upeita ja herkkävaistoisia ihmisiä; tukevat ja kannustavat tarpeen tullen - vaikkei edes älyäisi pyytää apua.

      Yritin kömpelösti sanoa, että nuoret ovat mustavalkoisia toimissaan ja ajattelussaan - ja se perustuu osittain myös aivojen kehittymiseen: nuorella ei ole valmiuksia harkita tekojen kaikkia seurauksia. Siksi on turva-ikärajoja mm. autolla ajamisen ja seksin suhteen; yritetään edes rajoittaa innokkaimpia kokeilijoita hurjimmilta tempauksilta.

      Se, että lähdin koulusta oli hyvä oppi sinänsä: sen jälkeen en ole poistunut puhumatta paikalta. Kun olen esim töissä kohdannut eripuraa tai epäoikeudenmukaisuuksia, olen lähtenyt selvittelemään niitä, myös ja ennenkaikkea muiden puolesta (minua ei ole edes yritetty sorsia juuri koskaan). Jo ekoissa työpaikoissa olen kauniisti neuvotellut oikeudenmukaiset korvaukset nuorille koltiaisille, ja muissa työpaikoissa minua on pyydetty luottamusmieheksi, hoitamaan yhteisiä asioita. - Mitään poliittista vakaumusta minulla ei ole; haluan vain että ollaan reiluja.

      Eikä se kiihkeys itse asiassa ole minusta mihinkään kadonnut: vieläkin toimin tunteen varassa, ja kannatan Anonyymin esittämää luovaa "hulluutta" - tosin, minunkin kohdallani olisi hullua jäädä jäpistämään paikoilleen; ulkopuolisista äärimmäisiltä tuntuvat ratkaisut ovat "luovaa selkäjärkisyyttä", ja harkittu keino parantaa vaikeaa tilannetta.

      Poista
    4. Kerron esimerkin: nuorena naisena ensin ihastuin esimieheeni. Sitten rakastuin häneen - ekaa kertaa. Päätin, että paras keino päästä kiusallisesta vetovoimasta eroon olisi tutustua paremmin; alkaisin nähdä hänet kivana kaverina, ja lataus haihtuisi (näen, kuinka kaikki pudistelette päitänne :D). Mies oli perheellinen, suhdetta meillä ei ollut, mutta kun asiat talouskriisin myötä eskaloituivat, mies siirrettiin uuteen toimipisteeseen, ja tajusin miten syvässä suossa olen - pyysin virkavapaata, ja muutin Itävaltaan.

      Päätöstäni edelsi ilmaa puhdistava keskustelu. Hän ei kuulemma pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin minua, mutta lapset, ja myös vaimo, olivat supertärkeitä. "Ole sinä vahva meidän molempien puolesta, Char". - No jos kunniantuntooni vedotaan - plus etten missään olosuhteissa rikkoisi perhettä - päätin toimia. Mies myös huomautti, että tiesi saavansa minut sänkyyn sormia napsauttamalla, mutta ansaitsen parempaa kuin syrjähypyn, Hän pelkää että hullaantuu lisää, ja entäs perhe!? Ja hän haluaa että muistan hänet hyvänä miehenä. - No hän kyllä ehdotti että suudeltaisiin edes kerran kunnolla - mutta tiesin kyllä mihin se johtaisi, eli huomautin, että olen just se Järkevä.... Minä halusin hänen muistavan minut hyvänä naisena. Plus tiesin ettei minun tarvitsisi edes napsauttaa sormia... ;) :) Halasin ja lähdin pois.

      Meillä oli muutakin kuin vetovoimaa; hän halusi toimia oikein, ja minä päätin, että tuo rakkaus ansaitsi parempaa kuin sen, että jäisin vanhaan, vääntelemään käsiäni ja itkeä tihrustamaan.

      Selitin tilanteen lyhyesti vanhemmilleni (isä oli arvannut jo), hain ja sain töitä Itävallassa, ja päätin sekä oppia kielen että perehtyä musiikkiin ja taiteeseen. - Me oltiin Miehen kanssa molemmat rehtejä ja kunnioittavia; halusin että siitä seuraisi jotain hyvää ja arvokasta.

      Opin rakastamaan oopperaa, innostuin taiteesta ja arkkitehtuurista, pääsin perehtymään uuteen kulttuuriin, ja saksan-opiskelu palautti minut koulunpenkille kun palasin Suomeen. Suoritin lukion vuodessa, ja pääsin ilman yo-todistusta yliopistoon lukemaan haluamaani alaa, pääsykokeen perusteella.

      Se oli hyvä ensirakkaus - plus siihen maailmanaikaan tehtiin kasetteja ihastuksille: sain ihanan itkettävän kokoelman niitä biisejä joita hän silloin kuunteli, minua miettiessään. :) *niisk* :)

      Noh, ja asiaan: toimin vieläkin tunteen ja vaiston varassa. En ole niin ehdoton kuin nuorena, ja mieluiten puhun asiat ihmisten kanssa selviksi. Ja tarvittaessa yritän sovitella, joutumatta manipuloiduksi. Osaan myös pitää puoleni - kuten vaikka sen häirikkö-exän kanssa: osaan pistää kovan kovaa vastaan; enkä pakene. Ei ole salattuja numeroita tms; en nyt yhden nuiojan takia halua menettää kaikkia kivoja, yllättäviä yhteydenottoja.

      Ja kuten jo Iinekselle kerroinkin: revin kortit ja kirjeet roskiin. - En tottavie näe vaivaa tai maksa niiden palauttamisesta, vielä kun sairas mieli voi tulkita sen yhteydenotoksi.

      Aikuisten kohdalla kannatan lämpimästi intuitioon ja vaistoihin luottamista, edellyttäen että niihin ei liity mitään selkeästi vahingollista. - Nuorten kohdalla on sama mitä kannatan; ne kuumapäät nyt toimivat niinkuin sattuu; paras on pysytellä messissä, ja tarpeen mukaan pistää loppu hörhöilylle.

      P.S. Selkäjärkisyys = Selväjärkisyys. - Tosin siihen tarvitaan selkärankaa; liekö freudilainen lipsahdus?

      Kivaa päivää, Lissu, ja sinulle myös, Anonyymi! :)

      Poista
  14. En malta olla kirjaamatta tähän yhtä huomiota, jonka olen nyt terävästi tehnyt putkimiehistä. Voisin pohjustaa asiaa kysymyksellä: mistä tuntee putkimiehen.

    Vastaus on varsin selkeä. Siitä, että kun kysyt siltä jotain, sen puhelin alkaa heti soida ja se alkaa puhua siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun vanhassa kodissa oli semmoiset ennenvanhaiset huoltomiehet; hoitivat talojen asioita kuin talonmiehet ikään. Oma lempparihuoltomieheni kävi laittamassa pesukoneen - pyysin isännöitsijältä jakoavainta, tai-mikä-se-nyt-on, hän sanoi lähettävänsä miehen työkalujen mukana. - Erinomaista! :) Tosin meidän Mamma oli silloin kylässä, ja voi sitä silmäripsien räpsyttelyä ja kujerrusta: ihana että saatiin pätevä mies avuksi, mitens tää mun hento sinkkutyttöni muuten, jne. Miesparka alkoi näyttää peuralta ajovaloissa, ja selitykset vaimosta ja lapsista olivat kuin suoraan Meksikon pikajunasta - on mulla neljä lastakin, en ole vapaa mies... :D - Mutta kyllä noin nätti ja simpsakka neitonen seuraa saa, varmasti pian, mutta työt kutsuvat, ja hauskaa päivänjatkoa...

      Sanotaanko että jää oli murrettu; ei voitu sen jälkeen nauramatta tavata. Hän kävi firaabelina korjaamassa repsottavia kaapinovia - silloin muuten puhelin soi koko ajan; hän vastaili, tyynnytteli soittajaa, ja jatkoi hommaa. Ei kuulunut tietenkään taloyhtiön velvollisuuksiin, isännöitsijä sanoi että sopii, jos tekijälle sopii. Vuokraemäntä olisi maksanut, mutta Lemppari ei halunnut kuin lounasrahaa, parikymppiä. Itte laitoin kaffepaketin mukaan, ja namikeksipaketin lapsille.

      Yhtenä ikimuistettavana aatonaattona keittiön viemäriputki hajosi (näetkös, Iines: pääsen teemaan, vaikka pitkän kaavan mukaan!). Hän askaroi neljättä tuntia kyökissä, hyvällä päällä, vaikka varmaan ois ollut kivempaa kotona. Olin lähdössä siskolle joulunviettoon, mutta hän halusi tehdä homman kerralla kuntoon. Ja vei muuten sen ikivanhan valuvikaisen vikineen verstaalleen, tutkiakseen sitä tarkemmin. :)

      Kun ryhdyin siihen lähestymiskieltoprosessiin, en voinut olla varma etteikö exä olisi voinut teettää kopioita avaimista. Lukkoseppä olisi tullut aivan tajuttoman kalliiksi. Soitin Lempparille; hän kävi hankkimassa uuden turvalukon, asensi sen, ja otti vain bensarahat, ynnä toivotti voimia (lukon tietty maksoin itse).

      Muutto uuteen kotiin oli tosi nopea juttu; asunto myytiin alta (putkiremontin takia, ha-haa!). Soitin sanoakseni hei; Lemppari soitti takaisin, ja rupateltiin tunti. Hän tuo mulle vanhaan malliin joulukuusen taas tänä vuonna (olen kuulemma matkan varrella). - Kaveruussuhde ei ollut yksipuolista auttamista hänen taholtaan; leipomispäivinä vein pullaa tai sämpylöitä koko perheelle. Pieni juttu, mutta kun iskä päivystää, ja äiskä on sairaanhoitaja, lapsia on viisi - tuskin siinä lussekatteja joutessa pyöritellään...

      Tuollaista yhteisöllisyyttä kaipaan!

      P.S. Ihq Huoltomies ei olekaan Putkimies - mutta mun vanhassa kodissa Sisäistettiin hommat!

      Kaikki ne kaverit oli tosi kivoja, jopa ihania - kävivät auttamassa, jos en jättisuuria ikkunoita saanut pesun jälkeen raameihin. Kerran reipas ex-hoitopoika- murunen päätti näpelöidä lukkoa - ja eikös se mennyt takajumiin! Mikään kotikonsti ei auttanut, eli eikun soitto päivystäjälle. Työkalut siihen tarvittiin; 5 sormea ja vilaus, saatiin taas ovi kiinni. Poika oli asianmukaisen luippukorvainen, eli saarnaankaan ei ollut aihetta. Tiesin, että häntä hävetti ja harmitti; totesin vain että näitähän sattuu, hyvä että saatiin ovi kuntoon, ja nyt sitten välipalaa, halattiin.

      Poista
    2. P.S. Huoltomiestäkin nauratti. - Eikä mistään näistä tullut laskuja!

      Poista
    3. Tämä pätee kaikkiin ammattimiehiin! Ja virastoväkeen kans!

      Poista
    4. Kyllä ei päde tässä nykyisessä taloyhtiössä. Yhtiö ostaa huoltopalvelut ulkopuoliselta firmalta, ja esim lukkojen avaaminen (kuten sen mun pikku-eemelin tapauksessa) on aina maksullista, ja kaksi kertaa kalliimpaa kuin vanhassa taloyhtiössä. Plus 20 e, jos ei ole maksaa käteisellä...

      Ovikelloakaan eivät tulleet korjaamaan ilman että varoittivat laskusta, jos vika olisikin ollut sulakkeissa.

      Keittiökalusteiden (siis kaapistojen ym) huolto ei missään kuulu taloyhtiölle; jokainen osakkeenomistaja vastaa omista korjauksistaan.

      Vuotavia hanoja, vetämättömiä viemäreitä, toimimattomia vessoja huollon pitää hoitaa, ilmaiseksi.

      Keittiökaappien ovien oikominen ja korjaaminen, kosteudesta turvonneiden ja siten vinojen ikkunoiden paikalleen pakottaminen, lapsen sählimä lukko - ne ovat valitettavasti maksullisia. Ja erittäin kalliita hommia.

      Toisaalta: jos tarkoitit "ammattimiehellä" kaveria, joka auttaa miestä mäessä - en tiedä. Mutta kun ne ovat isossa firmassa töissä, ja jos lähtevät liipottamaan kesken työpäivän johonkin, en oikein tajua, miten siitä voisi laskutta selvitä.

      Nyt meni ohi se, mitä tarkoitat "virastoväellä"?

      Vanhassa kodissa kaikki 3 huoltomiestä asuivat samassa pihapiirissä, työsuhdeasunnoissa. He auttelivat meitä asukkaita milloin missäkin, puhelu päivystysnumeroon riitti. - Tai jos nähtiin pihalla, sovittiin, koska tulevat.

      Varmasti Ammattimiehet haluavat auttaa ja tekevät, mutta jos ovat ison firman palveluksessa, ei ole mitään tehtävissä. - En edes tiedä saisivatko korjata putoilevia keittiökaapin-ovia?! Pullapalkalla?!

      Eli juu, kaipaan vanhaa kotia ja sitä tuttavallisuutta. Mutta nyt ollaan täällä, ja toimitaan tämän taloyhtiön ehdoilla! :)

      Poista
    5. Char, tulkitsin niin, että anonyymi viittaa minun kommenttiini, jossa kysyn, mistä putkimiehen tuntee. - Siitä että se puhuu aina puhelimeen.

      Tähän anonyymi vastaa, että niin tekee muukin virastoväkikin jne.

      Poista
    6. Jou, Iines, niin varmaan onkin! En tarkoittanut olla ihan noin hyökkäävä! Love and Peace! :)

      Poista
  15. Vanhan ajan talonmiestä minäkin kaipaan. Semmoista jolla olisi kaikkien vara-avaimet ja muutama työkalu pikkukorjauksia varten ja vaikka pieni traktori lumenajoa varten. Vaan ei taida taloyhtiöillä olla halua eikä varaakaan palkata kokopäivätoimista työntekijää asuntoeduin. Tulisi kalliiksi.

    Meilläkin on vakituinen huoltoyhtiö, joka tekee kaiken. Viimeksi soitin keväämmällä, kun patterin alusputki alkoi hiljalleen tihkua kylpyhuoneessa, lauantaina keskiyöllä, kun olin menossa nukkumaan. Mies tuli samantien, suoraan toisesta putkenkorjauksesta ja sanoi, että useimmat putkivuodot huomataan juuri viikonloppuna, kun ihmiset ovat kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Meillä taloyhtiö maksaa aina laskut, eli niistä ei asukkaita erikseen laskuteta. Yhtiövastikkeet ja vuokrat määräytyvät käsittääkseni suurin piirtein kulujen mukaan, eli kyllä ne aina joku maksaa.

      Poista
    2. Siis täsmennän vielä: kyllä meillä sekä vanhassa että uudessa kodissa viemärit, putket ym vessan valumiset korjattiin/korjataan taloyhtiön piikkiin. Ja joku ne maksaa.

      Yritin kertoa, että meillä oli semmoinen vanhanaikainen, naapuriapuun perustuva systeemi; huoltomiehet tekivät ilmaiseksi, tai mahd. kaffe/pullapalkalla pikku palveluksia kaikille asukkaille. - En saanut erityiskohtelua, niin blondi-pitkäsääri kuin olenkin.

      Keittiössä kaappien ovet putoilivat paiko0iltaan - yhden kanssa olin ihan pulassa: toinen sarana oli kiinni, toinen irti, olin yksin, ja pelkäsin että se pudotessaan särkee ikkunan. Sain tilanteen akrobatialla pelastettua - mutta tipalla oli.

      Mikään virasto tai yksityinen taloyhtiö ei ole vastuussa heikkolaatuisista tai hajoavista kaapistoista. Silti sain apua. Isännöitsijä siis sanoi, ettei asia kuulu heille, mutta jos joku haluaa auttaa, se sopii.

      Taloyhtiö maksaa aina pakolliset laskut, mutta se ylimääräinen auttaminen - sitä ei maksa kukaan.

      Älkääkä nyt kukaan jaksako märehtiä sitä, olisiko pullavati ja kaffepaketti pitänyt ilmoittaa verotuksessa!!!!

      Hymyä huuleen, sissit! :)

      Poista
    3. Juu, siis seinien sisäpuolella olevat jutut asukkaan kuuluukin korjata itse. Seinät ja putket kuuluvat taloyhtiölle, muu on sitten asukkaan omaa, kuten vaikka kaapistot.

      On hienoa, jos naapuriapu pelaa kaupungissakin. Maaseudullahan se vielä jollakin tapaa toimii. Minullakin jos ruohonleikkuri tilttaa, riittää kun soitan naapuriin. Naapuri tulee ja panee tuulettimen hihnan paikoilleen tms. Eikä ota maksua. Syksyllä sitten erotessamme annan hänelle esimerkiksi konjakkipullon.

      Poista
    4. Konjamiinipullo on just Hyvä! :)

      Itte olen paitsi a) köyhä, myös b) tietoinen siitä, että että yksikin askel on joillekin liikaa - Pikkusiskon iskä oli tulossa meille lapsen ekana jouluna aterialle. Kaikki odotettiin, paikka tietty oli katettu, kaikki odotettiin...

      Ei tullut.

      Vasta paljon isompana kuulin, että hän oli aatonaattona kukkapaketteja toimittaessaan saanut lämmikkeeksi glögiä - putki alkoi siitä.

      Iines, itte tunnet sen kivan kaverin - toimit just kivasti, ja konjakki on hyvä herkku!

      - Se mun ent. huoltomies - niiden perheen ajasta se kaikki ylimääräinen oli pois; ilman moralisointia tai Raittiusoppia pullat tai sämpylät sopivat jotenkin paremmin.

      Plus että leipomuksia silloin tällöin sopi tämmöiseen budjettiin.

      - Huom! En voi kuvitella perheen iskää ryyppäämässä; ajattelin, ihan oikeasti, että hän ilahtuisi aina silloin tällöin leivistä, kaakuista, ja pullista, heille kaikille. Hyvä Mies. :)



      Poista
  16. Tänäyönä olen surullinen.

    ... illalla istuin Tampereen rautatieaseman kuppilassa ja odotin junaa Jyväskylään. Toisissa pöydissä istui toisia ihmisiä. Oli se heti kun syttyvät katuvalot. ”Se on eri asia, kun on lapsi", sanoo vanha nainen viereisessä pöydässä, ja alkaa äkkiä itkeä. Ukko alkaa silittää sen tukkaa. Ulkona ikkunan takana toinen nainen juoksee vimmatusti ehtiäkseen lähtevään bussiin, mutta ei ehdi. Heilutan jalkaani. Pöydällä on erilaisia tavaroita paljon. Bellowin ”Sadekuninkaan” mottona on "Syntien anteeksi antaminen on ijäistä". En ymmärrä sitä. Rakastan amerikanjuutalaisia kirjailijoita ja Bellow on minulle läheisin heistä, Roth toiseksi. Neuvostoeestin Tallinnassa tapasin Lilianin. Tai ei kukaan muu häntä Lilianiksi kutsunut, minä vain. Ly hänen oikea nimensä oli. Ja hän irvisti, hänen suunsa teki Þ, µ, ð ja Ø kirjaimia kun juotiin vodkaa raakana. Rakastuin häneen. Hän oli laiha kuin tähtisädetikku. Kirjoitin hänelle runon (jonka käänsin eestiksi), mutta tässä alkuperäisversio:


    Lintu minne lennät?
    Älä lennä.
    Nokkivat sinulta silmät.
    Tule.

    VastaaPoista
  17. Eestiksykseni ko. runostani oli niin menestyksellinen, että Ly loukkaantui siitä verisesti. Koska... "sina ed osannu eesti keeli niin hyvin kun nut. sinulla pida olla joku virolainen huora joka kirjudat sun puolesta noin puhdast eestikeelt"... No voihan vittu kun mulla ei ollut! Mulla oli kaks sanakirjaa (yks olis riittänyt) ja kolme kielioppikirjaa (kaks olis riittänyt) joitten avulla mä muutin suomeani eestiksi. Ja koska... olen perfektionisti, niin kyllä siitä ihan oikeaa vironkieltä tuli. - Lilian ihan oikeasti loukkaantui. (siis henkisesti) - Tässä se nähdään: runojen kirjoitteleminen ei ole vaaratonta puuhastelua...

    VastaaPoista
  18. Pitäisi - jos haluaa ettei tuulen suunta tai muut kommerverkit runoilijan herkkää pähkinänydintä eli hänen hellää sydäntään särje - olla vähintäin Bukowski. (Joka ei, ainakaan nuorempana, välittänyt mistään mitään.) Pitää kirjoittaa sillä lailla että "kirjoitan mitä kirjoitan ja paskaakos se teille kuuluu mitä kirjoitan". (Jonka voi sanoa myös näin: "kirjoitan paskaa. entäs sitten.") - Amerikkalaisista runoilijoista tykkään eniten Ginsbergistä, se on niin eeppinen, mutta 'oikeina' runoilijoina venäläiset ovat kyllä ehdottomia. Niitä on jonona. Mutta... kun ei osaa kieltä, voi vain käsittää mitä menettää. Espanjaa osaan sen verran että kun lukee Lorcaa, tai Nerudaa, käsittää että tämähän on käsittämättömän hyvää. Saksalaisista samoin.

    Äidinkielellä kirjoitetuista runoista käsittää myös sen mikä niistä on jätetty pois. Siinä mielessä runous on kieltä, sidottu siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan se mikä niistä on jätetty pois, muotoutuu lukijan päässä, ei runoilijan. Ei ole objektiivista asiaa, josta jokin puuttuisi. Puuttuva on aina subjektiivista.

      Poista
    2. Juuri näin, komppaan seurakunnan joomiehenä emäntäämme. Runon avulla ihminen tunkeutuu omaan sisimpäänsä, ei runoilijan. Hän on lautturi, portinavaaja, kadonnutta kulmaa etsivä putkijulli.

      Poista
    3. Uskotaan, uskotaan. ("Kaikki on totta mitä naapuri valehtelee.") Olen joskus ihan oikeasti miettinyt näitä asioita, runouden mysteriaa. - Olen otettu kun vastasitte, Iines ja Tapsa. (Taas opin uutta.)

      Poista
  19. Sotaa en osaa ihannoida. Niilo Lauttamus, joka nuorena miehenä palveli SS-pataljoonassa Kaukaasiassa, kirjoitti monta romaania sodasta. Hän oli hyvin myyvä kirjailija; fiktiota kirjoitti (omakohtaisin maustein), lukijat tykkäsivät hänen fiktioistaan (faktoista). Kirjoillaan hän elätti itsensä hyvin: hyvin hyvin. Kunnes kerran masennuspäissään ampui itseään kiväärillä suuhun, ei kuollut mutta vammautui pahasti. Pitkälle toistakymmentä sota-aiheista kirjaa - joita myytiin helvetin hyvin - hän oli kirjailijaurallaan kirjoittanut. - Mutta se, mitä hän sodasta (ja tavallaan omista kirjoistaan sanoi) oli että "sota on täyttä paskaa. rintamalla olossa ei ole mitään ylevää. se on täyttä, täyttä paskaa"...

    Ma luulen, Kaukaasian SS-soturi, Unterscharführer, että hän tiesi mistä on kyse.

    Me, suuret sukupolvet Suomessa, jotka emme vastoikäymisiä ole kokeneet, emme aina tiedä... mistä on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisista SS-miehistä tiedän ehkä jotakin... Ainakin sen, että sekä ensimmäisen tyttöystäni ja ensimmäisen kihlattuni (he olivat eri henkilöitä) isät olivat SS-miehiä!

      Kihlattuni isä väitti olevansa Lauttamuksen esikoisessa ja parhaassa teoksessa Vieraan kypärä alla se paksumpi suomalaissoturi. Enkä epäile yhtään, niin on samantyyppinen hulivili.

      Tyttöystäväni isä taas oli kylän legendaarinen poliisi. Suuresti kunnioitettu miehen köriläs.

      Poista
    2. Panttipataljoonan ukkoja?

      Oletko nähnyt Tapsa elokuvan "Tule ja katso" (ven. Иди и смотри), Elem Klimov? Jos et ole, älä katsokaan, se on kamala.

      Poista
  20. Iines hekumoi rasismilla putkijullit on jutkukullit.Onneksi ei enä' opeta ihmisiä kun ei itse ymärä on tosi asia. Kuvittelee et tietää se ei ole vaan suru juttu. Hän on haave jola on pää pilvis ei alwempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsistä, anonyymi. Putkijullit esittelivät itsensä sanoilla "putkijulleja, päivää". Itseironinen huumorinimitys tuli siis heiltä itseltään. Sulka jullien hattuun!

      Aion kerätä muitakin heidän sanojaan, tai en aio, vaan ne rekisteröityivät huomiokenttääni automaattisesti ja miettimättä.

      Poista
    2. Juutalaisilta leikataan liikkuvat pois ja se on ihan Mahmud Abbasin näköinen, että kai ne aika harmittomia ovat.

      Minulle sitävastoin mieleen tuli tähtihetkeni varusmiespalvelusta suorittaessani. Oli aurinkoinen kevätpäivä, kun toin matruuseja muodossa tykkihallilta laivalle. Huomasin jo kaukaa, että kannella päivää paistattelivat päällikkömme, komentajakapteenin, lisäksi tosi monta upseeristosta, erityisen huomion kiinnitin mulkkuun förstiin, Ginisaloon. Päällikömehän oli upseeri ja herrasmies, eikä joka kerta (koskaan) rantautuessamme kaatanut satamayhtiön kaidetta ja vahingoittanut laiturirakenteita, kuten förstimme teki puikoissa ollessaan.

      Tottakai pysäytin muodon ja katsoin, että marssivat kunnolla, ei mitään sellaista löysistelyä kuin itselläni oli tapana. Herra alikersantti kun olin. Enää en muista kaikkia marssirytmihuutoja, joita heillä huudatin, mutta "viesti- ja merenkulku, päässä on oikosulku" oli yksi ja "miinaveikko, järki heikko!" toinen. Ja sitten se oman aselajimme, jota armollisesta käskystäni toistivat monta kertaa, viimeisen kerran kaijalla, aivan 90 metriä pitkän laivamme vieressä: "Tykkijulli, tuppikulli, hep hep, heijaa!" - Ai niin, se synti oli se aivan viimeisin: "Ikulla on vähän, hep hep heijaa!", joka sekin taisi kaikua ja raikua tarpeettoman monta kertaa.

      Olin minä sivusilmällä huomaavani, että vähempikin sotilallisuus olisi kapiukoillemme riittänyt, mutta ei siitä mitään puheita tullut. Tiesivät, että ikulla on vähän ja silloin on viisasta olla vaiti. Olisikohan viikon verran ollut kotiutukseen.

      Poista
    3. Suomen kielen perussanakirjan mukaan julli tai jullikka tarkoittaa omapäistä, laiskansitkeää, kömpelöä, kookasta ihmistä tai eläintä. Siis ihan kuin Jukolan veljessarja ja karja. On mielikuva, että sana taisi esiintyä Kivelläkin, mutta varma en ole. Olisiko sopinut lukkarin suuhun?

      Vaan ei voi mitään, että sanan sointuisuus tuo sitten mieleen vähän muutakin.

      Poista
    4. Toukolaisten pilkkalaulussa lauletaan "laiskanpulskeja jallii", ja veikkaisimpa että jullikin siellä jossakin esiintyy.

      Poista
  21. Tässä putkimies, ja hänen kaverinsa, varmaan vironvenäläinen, pohtivat muitakin kuin putkijuttuja

    http://www.youtube.com/watch?v=d7FQNDeipzI

    VastaaPoista
  22. Putiinillakin on tämä kiva tapa toimia: hän kieltää kaiken. (Ei sillä ole mitään väliä että kaikki todistusaineistot puhuvat toista.) Niet, niet. Se on sillä kuitattu.

    Ps. Myöhemmin voi sanoa - kun tavoite on saavutettu - että aprillia, oltiinhan me siellä. - Entäs sitten?

    VastaaPoista
  23. Siihen aikaan, josta nyt on kyse, olin rakennuksilla töissä. Olin jossain vitun nNuorisovaltuuskunnassa... ja meillä oli kunnia (upeaa! oi, miten upeaa!) tavata vastaava neuvostoliittolainen delegaatio. Jotka, tuota noin - se minua vähän ihmetytti - olivat kaikki n. 60-vuotiaita. No, niin on mitä on, tai siltä näyttää miltä näyttää. Heidän nuorisoryhmän nuorimmalta juniorilta, vähän yli 56 vuotiaalta papparaiselta, kysyin että "mitä mieltä te Neuvostoliitossa olette nuorison huumeiden käytöstä?" (siihen aikaan länsimaissa nuoriso nimenomaan käytti huumeita, lsd oli juuri tullut markkinoille, hasshista pössuttelivät kaikki) Tämä Ukko vastasi (totta kai tulkin välityksellä) että "Neuvostoliitossa nuoriso ei käytä huumeita". Luulin käsittäneeni vastauksen väärin ja kysyin samaa uudestaan: vastaus oli sanasta sanaan sama. Kun yritin kysä - ihan toisesta asiasta - niin tulkki tiuskasi minulle että "eiköhän tämä tältä kertaa riitä". - Sitten ne painuivat sinne Are-yhtiön saunaa, varmaan saunomaan, ja me tulkin kanssa jäätiin kahden kesken. (Koska ei meitä sinne kelvuutettu.) Vähän aikaa raavittiin perseitämme... sitten minä päätin, että lähden kotiani, Tammirinteelle.

    VastaaPoista
  24. Olen synkkä ihminen, joko/tai ihminen, minussa on liigaa geenejä isästä. Isä oli aina korrekti, soitteli viulua, hän ei koskaan kiroillut. Äiti ihaili isääni. Mutta kun radiosta paukahti kuuluville tämä iskelmä... äiti purskahti nauramaan. (Isäni tuhisi ja oli hyvin, hyvin närkästyneen tuntuinen.)

    http://www.youtube.com/watch?v=5oMEnNQj5Hs

    VastaaPoista
  25. " ... kun lomalle me oomme, niin veepeekoomme... " miten joku voi kirjoittaa noin trimmaavia säkeitä? (muu kuin Helismaa?)

    Junnu, oli hän mainio.

    VastaaPoista
  26. Taas muistan kaiken kesken,
    kun tölli erään lesken
    niin piti meidän porukalla sammuttaa.
    Mä yksin voitin liekin,
    kai tulvi siinä tiekin,
    mut' palopomo aikoi minut ammuttaa.
    Kun suihkutin pihtipieleen,
    ei ollut se jonkun mieleen.
    Kas, töllissä nukkui
    leski ja hukkui
    klahvisohvaan. Haa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa Mitä! Meillä oli VP:n Lauantain Toivotut Levyt- kokoelma!

      Osaan melkein kaikki ulkoa! :)

      Itte perin Mummin kokoelman - siellä on myös Meksikon Pikajuna - Kokonaan!

      Paljon tosi hyviä klassikoita, ja mulla on Levysoitin! :)

      Osaisin veisata tosta eteenpäin - mull on kylän suurin kypärä ja letku letkeä...

      Alas: en osaa laulaa. Muistan sävelet, ja monet sanat, mutta en vain osaa laulaa. - Mikä ei mitenkään estä minua hoilaamasta kotioloissa (tai kyläpaikassa, jos muut kattoo telkkaria/torkkuu). Ruuanlaiton hauskin puoli on musiikki: siis heti kokkauksen jälkeen!

      Vaikka en halunnutkaan muuttaa, ja uusi keittiö on vähän liian pieni mulle (no se on vain kk), se on ns. sumpussa - ei ikkunoita - eli voin rauhassa jammata ja laulaa, ilman että Naapurit/Ohikulkijat näkee. Siis siinä käytävässä.

      Otetaan nyt kaikki irti tästä! :)

      Poista
  27. Reino Helismaa oli, myös rivoudessa, asteen verran lahjakkaampi runoilija. Kerran - orkesteri ja solisti- matkavasivat de Sotolla. Kuski heilutteli kossupulloa ja sanoi että "tän saa se joka keksii rivoimmat laulunsanat".. Repe , joka istui repsipakan paikalla, nappas heti sen kädestä ja sanoi että "tää kuuluu sit mulle", narautti korkin auki ja rupes ryyppäämään. Takapenkkiläiset - krapulaiset muusikot - prostestoivat kamalasti tätä runokisaa, eihän mitään näytteitä ees ollut annettu. Silloin Helismaa lausui, itse keksimänsä tosta vaan pokkana, niin kamalan, kamalan, kamalan rivon runon... että takapenkkiläiset eivät pitkään aikaan (noin 100 kilometriä) saaneet sanaa suustaan.. (Kuului vaan hörpähdyksen ääniä kun Repe joi.)

    Ps. Ex-merimiehenä mua kiehtoo tää teksti, se on Junnua. Ja armeijassa, kun marssittiin, niin meidän alokkaitten piti laulaa Heijjaaj ruusut tulipunaiset, sua varten vain on... etc.

    Pikkasen otti päähän.

    http://www.youtube.com/watch?v=dbZsu9-MvwE&list=PL10331ADD2F802E84

    VastaaPoista
  28. Joskus mietin, että onkohan minussa jokin vika, kun pidän puolihävyttömistä lauluista, kuten nyt vaikka Junnun tuhmista sellaisista. Junnuhan oli monilahjakkuus. Jos oli tuhmaa, oli myös äärimmäisen herkkää ja syvällistä.

    Ajattelenkin niin, että ihmisen pitää olla myös vähän tuhma ja hävytön, jotta hän on inhimillinen ja uskottava. Tuo tulta päin on vallan ihana, kaikin tavoin.

    VastaaPoista
  29. Ja nyt kun kamalan tarkkaan alan muistella mitä mulle joskus on tapahtunut - yleensä yritän olla muistelematta - niin ihan totta Santoksessa niin "huorat anto rahat takas"... Maria Mallagone antoi minulle rahaa takaisin. (Se kävi ostamassa mansikoita, minun rahoillani, mutta antoi vaihtorahoja takaisin enemmän kuin minä olin antanut hänelle.) - No, olin 17 -v blanco amerikaano, hän tykkääntyi minusta. Minun vaaleuteeni kai? (Tukkaani, joka oli oljenkeltainen, se koko ajan hypisteli.) - Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis on kyllä ainoa tuntemani mies, joka kehtaa kertoa, että ilotyttö antoi rahat takaisin.

      Poista
    2. Ehkä seurustelet väärien miesten kanssa, Tapsa.

      Poista
    3. Jaa, voi olla. Vaikka tunsin minä kerran erään kaverin, joka ihan kehui sillä, että se vie vain minuutin "veltosta velttoon".

      Sen jälkeen kun opin täällä, Iinekseltä, että keskimääräinen nautinto on "kolmen minuutin muna", niin aloin epäillä, että hän taisi saamari puhuakin totta.

      Poista
    4. Viittan edelleen vahvasti Väestöliittoon, joka tietää kestot ja muut. Itse olen sitä mieltä, että kolmen minuutin keittäminen tuottaa vielä vetelähkön munan. Kyllä kymmenen minuutin muna on toista, se ei lipsu lautasen reunoille.

      Poista
  30. Voisin kehuskella vähän, mitä luen tälla havaa, ts. mikä on eilinen kirjastosaaliini. Kröhöm, ihastelkaa kyltyrelliyttäni. En aio rasittaa teitä kirjoittamalla noista yhtä lausetta enempää, milloinkaan. .

    Seuraavat lainasin: Bisquit, Taatanmalliset säkeet, Thomas Bernhard, Palkintopuhetta, Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia, Essi Kummu, Lasteni tarina. Bernhardin luin jo, ja seuraavaksi sitten vaikka Bisquit ja siinä rinnalla varmaan tuo Kissakirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luen dekkareita - se kuuluu kesääni!

      Huomasin, että Einesbaarissa käsitelläänkin nyt Veljeksiä - kunhan vähän huilaan (lääkkeet vähän väsyttävät), on kiva lukea arvioita! :)

      Tapani mukaan tuon ns. hörhöilyn mukaan kirjallisuuskeskusteluun: saanen ensi viikolla yhden lempikirjailijani, Susan Elisabeth Phillipsin, uusimman, ennakkotilaajan etuna, ennenkuin se edes ilmestyy Jenkeissä kauppoihin! Jei!

      Oikeasti: en totta tosiaan yritä lyödä mitään lekkeriksi; SEPin kirjat tuskin jäävät historiaan, mutta ovat todella minun makuni mukaisia hyvän-mielen-kirjoja. - Ja tätä olen odottanut 2 v.

      Romantiikkaa ja seksiä (siis kirjallisessa nmuodossa) odotellessa luen Karen Slaughterin "Yli Rajan".

      Mutta hienolta kuulosti saaliisi, Iines! Ehkä kerrot meille jotain niistä!

      Nyt eikun syömään ja antibiootille,

      kivaa päivää kaikille! :)



      Poista
    2. Seppo Ahdin kokoelman aion ostaa. Voisikohan siitä kirjoittaa ruokabaariin(?)

      Poista
    3. Voisi hyvinkin! Vaan kun on näin uusi teos, lukijoita ei liene montakaan, vielä. Minä luen sen nyt ja joudun sitten antamaan pois, kun jonoa varmaan kohta on. Minä siis ainakin olen valmis keskustelemaan, jos kirjoitat. Veikkaan, että monikaan ei ole ehtinyt sitä vielä lukea.

      Tämä pakinakirja oli niin uusi, että sitä ei ollut vielä edes kirjattu kirjastoon..Samaten tuo Jugoslavian kissa on uunituore, ei vielä kirjoissakaan.

      Poista
    4. Char, siis veljeksiä käsiteltiin viime vuonna.... Vaan saa toki sinne vieläkin kirjoittaa.

      Susan Elizabeth Phillipsiä en tunne ollenkaan, en myöskään Karen Slaughteria. Minulla ei ole mitään romanttista viihdekirjallisuutta eikä dekkareita vastaan, mutta huomaan, että en tunne kovastikaan vetoa niihin. Aikanaan luin tietenkin Christiet ja monet muutkin dekkarit, mutta nykyään kun kaipaan jännitystä, katson vaikka jonkin Hohto-elokuvan tai Maissilapset-tyylisen elokuvan.

      Poista
    5. Hei, Iines,

      olen selvästi ollut poissa kuvioista.

      En uskokaan että sinulla olisi mitään vastaan, mitään genreä!

      Minä kaipaan hyvää, hauskaa, ja romanttista kirjallisuutta, arjen piristämiseksi. Hyviä kirjoja on vähän, mutta SEP on minusta hyvä - tosin saa aina odottaa väh. 2 v seuraavaa kirjaa.- Siksi olen niin hökkeissäni kun se on jo postissa!

      Dekkareista tykkään, aina, mutta kesään ne sopivat erityisen hyvin...

      Luen suurella mielisuosiolla kaikki Jukolan julleihin liittyvät analyysit ja kommentit: rakas lankomies enemmän kuin rakastaa suomalaista kirjalliusuutta, kulttuuria ja perinteitä; saan varmasti niksivinkkejä hyviin kommentteihin. - Itte en meinaa osallistua keskusteluun tällä palstalla, paitsi jos on jotain kysyttävää..

      Plus että en halua alustaa SEPistä; sitä ei ees käännetä (yksi surkea yritelmä 80-luvulla - tosin kirjakin oli huono). - Uudestaan kirjoitettu versio, alkukielellä, olikin jo kelvollinen.

      Eikös olekin niin, että on kiinnostavaa, kun kaikki kertovat eri mieliteoistaan, kirjallisuuden suhteen?

      En koe mitään aliarviointia kenenkään puolelta, vähiten sinun, Iines, vaikka kerron että tykkään lukea romansseja. :)

      Nyt eikun sapuskan-laittoon! :)





      Poista
    6. On toki kiinnostavaa, kun on erilaisia kirjoja esitteillä. On vain yksi raja, ja se on se, että kirjaa ovat lukeneet muutkin kuin esittelijä.

      On siis lähdetty siitä, että ainakin muutama on ilmaissut lukeneensa/lukevansa kirjan, koska tavoite on jutella kirjasta, ei vain esitellä omaa kuolematonta näkemystä tai mielipidettä. Einesbaari ei ole siis kirjablogi, vaan jutusteluklubi kirjan tiimoilta.

      Poista
    7. Char, tuo ei ollut sinuun suunnattu, vaan kasasin siinä yleistä Einesbaarin linjaa. Einesbaarissa on ollut hiljaista nyt. Antiaikalaisesta luin jo kauan sitten, että kirjablogit ovat karaokea. Antiaikalainen on ihan oikeassa, vaikka hän lainaakin Juha Seppälää bloggauksessaan, joka synnytti aikamoisen keskustelun.

      Poista
    8. Antiaikalainen, suomalaisen kirjallisuuden Aleksis Kivi on tällä kertaa väärässä. Vain elämää-ohjelma on karaokea.

      Poista
    9. Hei ystävät! :)

      Iines, en ottanutkaan Einesbaarin linjausta itseeni - tarkoitin kirjaimellisesti sitä mitä sanoin, eli että tykkään SEPin kirjoista (ennenkaikkea hyvin kirjoitettua, vitsikästä viihdettä, kuumaa romantiikka, sopivasti seksiä - mutta ei ns kiusallisesti naamalle lyötyä). Enkä siis halua purkaa tai analysoida niitä, vaikka se täällä sopisikin (siis ei sovi, mutta puhunkin siitä etten kuitenkaan haluaisi); kaipaan romansseja ja tähtisilmäisiä unelmia arjen vastapainoksi.

      On oikeasti hauskaa lukea muiden analyysejä kirjoista/leffoista/musiikista - minulle taide/viihde on ns. nollausta. Haluan vain kokea ja nauttia; varmaan siksi että Oikeaa Elämää analysoin loputtomuuksiin asti!

      Jos ja kun keksin jonkin hyvän kirjan, jonka olisivat lukeneet muutkin kuin minä, ja joka ei olisi vain eskapismia, olet ensimmäinen, jolle sitä tarjoan! - Muuten ns. työni puolesta joudun analysoimaan koko ajan kaikkea lukemaani (lähdekritiikki), eli en erikoisemmin rentoudu jos arvioin ja pohdiskelen kirjoja vapaa-ajalla... Mutta kuten sanottu: minusta on aina hauskaa ja inspiroivaa kuulla ja lukea muiden arviointeja ja tulkintoja teoksista! - Se mulle tärkeä kokemus on jo saatu; muiden tekemät analyysit avartaa! :)

      Poista
    10. Minulla ehkä sitten lukeminen ja (elo)kuvien katsominen on kanava, josta etsin lisää jotakin, tietoa, elämyksiä, tunteita. Katson toki esimerkiksi televisiosta viihdettäkin, ja luen epämääräisiäkin lehtiä - olisiko se sitten jonkinlaista nollausta?

      Noh, luonnossa kulkeminen voisi minulle olla nollausta, rentoutumista pois ikävistä ajatuksista. Se vaan, että mukanani on aina myös kamera, ja sen käyttö ei ole nollausta, vaan pikemminkin flow-tilan saavuttamista.

      Poista
  31. No hejssan, poijjaat!

    Tiesittekö jo, että saatan olla Tapsukan vaimo, ja ovelasti sumuttanut teitä kaikkia näiden vuosien ajan?! :D

    - Kukaan ei olisi yllättyneempi kuin minä, paitsi ehkä Tapsa. Ja Sen Vaimo. :)

    Repeä ja Junnua - upeaa!

    Re armeija: itte en kyllä menisi; en osaa tehdä edes kuperkeikkaa, saati ajaa polkupyörällä; molemmat varmasti Tärkeitä Taitoja Isänmaan Palveluksessa. :)

    Ei ollut mitään asiaa; halusin vain heipata teitä Julleja :D ja toivottaa kivaa päivänjatkoa!

    Haleja, ja P.S. Kun ootte tuollaisia nettivirtuooseja: löydättekö Meksikon pikajunan, molemmat "värssyt"?!

    Kun olin kansakoulun yläasteella, maikat esittivät koulun vappujuhlassa ekan osion, mutta kun se jää kesken! Mulla on Lauantain Toivotut Levyt-kansiossa osat 1-2, mutta en tiedä onko sitä koskaan tallennettu filmille.

    Saatte kaffetta ja pullaa yrityksestäkin, kun samoille kinkereille osutaan! :)



    VastaaPoista
  32. Junnuhan oli... äärimmäisen, äärimmäisen herkkä ihminen. (Siksi hän niin paljon joikin.) En koskaan tavannut häntä mutta olen olen ystäviltäni kuullut hänestä. Hän oli täynnä komplekseja, ihana ihminen, etenkn humalasssa... sanoivat ihmiset jotka hänet tunsivat. - Ps. Juice Leskisen tunsin henkilökohtaisesti. Selvinpäin hän oli mukava, kännissä se koko ajan halus vaan "nokittaa", siinä mielessä se oli vittumainen ihminen. (Kyllä sille kusi nousi vähän päähän. Näin sivusta.) Vesku (Vierikko) oli paljon mukavampi -terve vaan Vesku! -, se selvin päin oli hankala. Se oli ärtyisä ja hankala, "no em mää ny sitä tarkoita"... mutta mitä enemmän se joi, sen kivemmaksi se muuttu, ja känissä se oli kuin Joulupukki.

    Ps. Eeva-Liisa Manneria minun on ikävä. Enemmän kun ketään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kuva Junnusta minullakin on; tosin vain tv-dokumenttien tms perusteella. Juominen on sellaista hätäistä itselääkitystä - en tosin väitä että mikään mukaan auttaisi. Siitäkin on minulla omaa kokemusta.

      En halua puhua siitä täällä. - Enkä välttämättä missään, mutta tajuan kyllä nyt avunhakemisen tarpeen, ja tiedän myös, miltä tuntuu kun sitä ei noteerata, ja humalakuinen juominen (1.kertaa) onkin "kaamea pettymys" kaikille, äidille, etunenässä. Kukaan ei kysynyt miksi aikuisena naisena alan pöllöillä - äidin ainoa repliikki oli, että "miten voit tehdä tämän minulle".

      Mitäs siihen sanomaan. - Selvisin parissa tunnissa, pakkasin laukut, ja se sovittu matka exän ja äidin kanssa toteutui.

      Ei ole helppoa puhua tästä - mutta tuskin olen ainut joka tekee jotain äärimmäisen tyhmää, ja itselle vahingollista, kurjassa tilanteessa.

      Äiti olisi voinut kanssa halata, ja kysyä, että mikä ihme nyt on - hän vain niin kovasti halusi suhteen toimivan, ei kuunnellut minua, eikä edes sitä kännipäistä hölmöilyä pitänyt merkittävänä. - Kun en siis koskaan aiemmin ollut juonut liikaa: edes humalaan asti: luulisi että joku kello olisi soinut.

      Koko episodi meni sen piikkiin, että olin holtiton, .

      Ja se siitä. - Kaikenmoisia avunhuutoja ihminen yrittää; ehkä ei kannata. Ehkä on parempi tarttua härkää sarvista ja itse puhua suoraan, mikä mättää.

      Uskon hyvin, että Juice osasi olla teräväkielinen. Ja itsetietoine



      Poista
    2. Juice oli meille opettajille kerran luennoimassa. Koko tilaisuus oli minulle pettymys, koska pidin Juicesta ja odotin häneltä paljon. Odotin, että hänellä on jotakin erityistä annettavaa meille opetustyöläisille.

      Ei hän mitään kuolematonta sanonut, ei mitään mikä olisi ollut edes hitusen kiinnostavaa. Hänellä ei ollut mitään annettavaa, ei ainuttakaan helmeä. En sillloin vielä tiennyt, että joitakin kuuluisuuksia kutsutaan luennoimaan vain siksi, että he ovat julkisuuden henkilöitä. Muistan senkin Helsingistä tulleen kovan tason (?) luennoijan, joka kysyi puhuttuaan meille jo puoli tuntia, että keitäs te olettekaan.

      Juicella on pari kaunista unohtumatonta laulua, mutta jälkikäteen ajatellen hän taisi olla saippuakupla. Ei hänestä olisi koskaan tullut tähteä missään muualla kuin Suomessa.

      Poista
    3. Char - mahdollinen vaimoni - en olisi kovin huolissani sinun humalahakuisesta juomisestasi. Jos on oikeasti kännissä, niin siitä ei selviä parissa tunnissa. Aina ei edes parissa päivässä.

      Poista
    4. Juicesta minulla on samankaltainen kokemus kuin Iinukallakin. Hän puheli kaikenlaisia, mutta mainonnasta hän ei ymmärtänyt mitään.

      Jos joku epäilee mainonnan (= propagandan) merkitystä ja voimaa, niin sopii katsoa mitä Venäjällä tapahtuu. Siellä 95 % kansasta uskoo virallista tiedonvälistystä (= propagandaa) ja luulee Venäjän olevan maailman hyväntekijä ja muiden roistoja.

      Poista
    5. Juicea vaivasi epäilemättä ihana suuruudenhulluus, jota omaa lauluaan hävenneellä Juha Watt Vainiolla tuskin oli. Hänen muistelijoillaan kyllä. Watt Vainio oli äärimmäisen harvoin, jos koskaan, erityisen syvällinen. Kelpo ralleja molemmat silti tekivät.

      Juice lauloi, ettei tunnusta edustavansa Junnun perinnettä. Ei tietystikään, mutta molemmat olivat selvääkin selvemmin Esa Pakarisen perillisiä.

      Äidinkielen oopettajat kutsuivat Remunkin, mitä ihmettä he häneltä sitten odottivat?

      Poista
    6. Rockiin ja muuhun kevyeen musiikkiin ylisanat kuuluvat olennaisena osana. Ei niitä kannata silti liian tosikkomaisesti tosina ottaa. Miksi vertaus Esa Pakariseen? Koska hän jaksoi pakertaa vaikeuksista välittämättä ja onnistui siinä, missä nuo kaksi perillistäänkin. Ihmiset melko/hyvin laajalti alkoivat projisoimaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan heihin. Löysivät Juicen ja Junnun teksteistä ja tulkinnoista omaa itseään. No totta helvetissä löysivät tuollaisilla musiikkikappaleiden määrillä. Siellähän on jotain kaikille ja kaikista.

      Syvällisyyttä löytää halutessaan vaikka aidan seipäästä tai iskelmä-erkin älämölöstä.

      Poista
    7. Varmaan äidinkieltä, Riku.

      Poista
    8. siis odottavat äidinkielen opettajat odottivat Remulta

      Poista
    9. iskelmäsanoitusanalyysiisi ei voi sanoa muuta kuin "ugh"

      Ps. Minusta Eeva-Liisa Manner on ehkä tärkein suomalainen runoilija. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

      Poista
    10. Tämäkään ei ole vähääkään liian aikaista. Tai myöhäistä:

      http://yle.fi/uutiset/eeva-liisa_manner_sai_harvinaisen_kunnian_britanniassa/5912785

      Poista
    11. Riku, esimerkiksi Albatrossi sisältää muutakin kuin kau ista liitoa kesäpäivänä - se on syvä kuin lähteensilmä. Tai jokin vanha salakuljettaja Laitinen sisältää syvää elämänfilosofiaa. Tuo Tulta päinkin sisältää aikamoisia kerroksia ihmismieleen ja ihmisen käyttäytymiseen, vaikkei sitä kiireinen ehkä huomaa.

      Parasta Vainion syvyydessä on, että se on aitoa, myötäsyntyistä tuntemusta ja ilmenee empatiana ja kuivina lausahduksina elämän laitapuolelta. Minulle juuri tämmöinen merkitsee kerroksellisuutta enemmän kuin vaikka metaforinen runo.

      Poista
    12. Eeva-Liisa Manner vain jäi kovin vieraaksi suurelle osalle ihmisistä, samoin kuin Paavo Haavikko. Heistä ei koskaan tullut rakastettuja runoilijoita, ja tuskin tuleekaan. He ovat vaikeita runoilijoita, jotka pitää selittää. En osaa sanoa, voiko tällainen olla runouden tehtävä. Varmaankin, mutta näin runous etääntyy eliitin herkuksi. Mikäs siinä, pidän minäkin Haavikon runoista, niistä, jotka luulen ymmärtäväni. Samoin Eeva-Liisa Mannerin.

      Poista
    13. Albatrossin minä tuntee syvää katumusta siitä, että alkoi elää hyvin porvarillista ja turvallista elämää. Hän jopa tuijottelee lasin pohjaa ja muistaa lapsuusvuosiltaan kaverin, joka lähti 15-vuotiaana rohkeasti merille. Ei ole sen koommin lapsuusystäväänsä nähnyt, ajattelee hänen olevan kuin albatrossi, "joka vapaana saa liitää". Ei liitele, ei. Kaksvitosena sai laivahommista juomisen takia kenkää, kolmivitosena oli kuollut maksakirroosiin.

      Veljeni lähti merille vasta 18-vuotiaana, hänelle oli koko maailma avoin. Se iso maailma, jonka elokuvista oli oppinut. Sai kokemuksia, mutta ei oikein siellä pärjännyt. Vanhemmat äijät opettivat juomaan viinaa tavalla, jossa ei pysynyt perässä, vaikka parhaansa yritti. Kauhisteli vanhempaa merimiestä, joka illalla oli vielä kuulemaa aika hauskoja juttujaan örissyt. Aamulla oli löydetty kuolleena punkastaan. Paskat sillä oli ollut housuissaan, haju oli kuulemma kamala. Johonkin pressuun tai säkkiin se oli kääritty. Olisikohan broidi reilun viisi vuotta ulapoilla viihtynyt, sitten tuli tukevasti maihin. Maailmassa on paljon tylsiä ja pitkäveteisiä asioita, mutta päivä- ehkä viikkokausia jatkuva aava ulappa on niistä kaikkein tylsin ja pitkäveteisin. Eikä se meri mikään ystävällinen ja romanttinen kovin usein ole, koko perkele se on isossakin laivassa ollessa.

      Urastaan pakosta luopuneen salakuljettajan voi hyvin romantisoida. On niin haikea olo, kun ennen sai jatkuvasti pelätä hommien sujumista ja poliisin perkelekin ahdisteli niin ihanasti, että mahanpohjassa teki gutaa. Nuorena sitä oli voimissaan, jaksoi ilman, että alkoi ripuloimaan ja vo0imaan pahoin. Vanhan salakuljettaja Laitisen voi hyvin ajatella olevan sen merimiehen, josta Albatrossi kertoo tai ainakin hänen kaksoiskappaleensa. Siis, jos Albatrossi ei olisi lopulta kuollut viinaan. Tajusi astua maihin, ottaa akan ja mennä sahalle töihin. Pienessä vuokramökissä kitkutteli ja mieli alkoi muuntaa menneisyyttä auvoksi ja suloiseksi untuvapatjaksi. Realismia ei olisi muuten kestänyt.

      Poista
    14. Hyvin ilmaistu, tukevasti sanottu.

      Silti, syvyys ei kai ole siinä, että saavuttaa sen mistä haaveilee ja että ne kuvat olisivat tosia?

      Syvyys - laulajalla tai runoilijalla - on kai siinä, että saavuttaa jotakin ihmiselle kaikkina aikoina kaikissa yhteiskunnissa ominaista. Ihmisellä on ikiaikainen tarve ja tapa unlemoida ja haaveilla onnenmaasta, vapaudesta, paremmasta elämästä, siitä että kaikki on jossain toisin, siitä että onnen voi saavuttaa. Nämä ovat perimmäisiä ajatuksia ja mielentiloja.

      Eli ei kai se syvyys ole sitä, että analysoi kaikkea, ja nimeää asioita ja filosofoi oppien mukaan. Vaan olisiko se sitä, että runoilija tai laulaja näkee ja osaa kuvata näkemäänsä niin että muut tunnistavat kokemuksen omakohtaisesti, vaikkeivät tietäisi tunnistavansa? Tai vaikkei runoilija tietäisi liikuttelevansa yhteisiä mielen kieliä?

      Minusta syvyys astuu aina heti pois laivasta, kun joku alkaa tiukasti ja kapeasti kontrolloida asioita lukemansa tai tietämänsä perusteella. Kyllä syvyys kai tulee tunteesta ja laveasta mielestä.

      Poista
    15. Yksi lapsellisimpia ja pinnallisimpia sanoituksia on Cajanderin Sotilaspoika: "mun isäin oli sotamies, niin nuori kauniskin, jo viisitoista vuotisna hän astui rivihin".

      Kun isukki kuoli ihanan sankarikuoleman, äityliini itki viikon. Mutta kuka oli tuo äityliini, joka sillä lailla itki? Kuka sai sotilaana taistelleen pikkupojan sänkyynsä? Oliko se kapakoitsija Hulta-täti, jolla ikää oli 35 ja lapsia ennestään koko liuta. Vanhemmat niistä reilusti sankari-isukkia vanhempia. Kukaan järkevä ihminen ei olisi heikon tulevaisuuden ennusteen sotilaspojalle tytärtään antanut. Entä jos vanhemmat olivat vähemmän järkeviä ja antoivat vaan? Noh, äityliini oli siinä tapauksessa vähäpäinen ja umpimielinen tyttö, jota kaikki pelkäsivät arvaamattoman käytöksensä ja synkkytensä vuoksi. Rumakin kuin Kyöpelivuoren emäntä.

      Ja sitten viimein. Millainen on se poika, joka sankari-isukista laulaa? En kehtaa kertoa.

      Poista
    16. Syvällisyyden käsitettä minäkin pohdiskelen. Kurt Vonnegut oli tavattoman syvällinen, ehkäpä vieläkin syvällisempi oli Jaroslav Hasek. Kaikkea sitä kamaluutta ja kuolemaa katselivat naurun läpi. Mitä ihminen muuta voi, jos haluaa hetken vielä jatkaa, koska vaihtoehdot pelottavat?

      Poista
    17. Nämä aatteet ovat aikansa ihanteita ja ne on nähtävä omaa aikaansa v asten.

      On hieman kohtuutonta asettaa ne tämän päivän tai radikaslimin vuosikymmenten kontekstiin ja haukkua räpsäyttää ne huonoiksi. Onhan päivänselvää, että ihanteet ovat muuttuneet ja nyt ihanteet ovat jopa vastakkaiset.

      Aaterunot ovat hetken lapsia. Samanlaisia aaterunoja on maailman kaikissa kulttuureissa ja mm. naapurissa vielä pahempaa: propagandataide koko komeudessaan.

      Poista
    18. Ihmisen ikuinen kapuu ja tyytymättömyys nykyisyyteen, siinä Vainion mainituiden sanoitusten syvällinen anti. Miksi emme koskaan voi olla tyytyväisiä, miksi ruoho aina on vihreämpää aidan toisella puolella? Se on tietysti selvä, että nuoruutta ainakin toisinaan kaipaa.

      Keskeisiä nuo syvällisyydet ovat, mutta niin moneen, niin moneen, kertaan kerrotut.

      Unto Mononen uneksi Satumaasta, mutta vielä hienompi uneksunta on mielestäni Tähdet meren yllä. Sen ongelmana on ollut, ettei oikein hyvää versiota siitä ole koskaan tehty. Reijo Taipale laulaa kyllä hienosti, mutta taustat ovat aivan kamalat, muusikkoja ja sovittajaa tulisi potkaista perseelle.

      Emma Salokosken versiosta tykkään, vaikka ei sekään ole sitä, jota kappaleelta toivoisin. Yksinkertaista sovitusta, jossa sanat menisivät kuin juna ja veisivät kappaletta eteenpäin.

      Poista
    19. Noh, voisin sanoa, että senkin latistaja. Näin sanoo tytär minulle usein, kun torppaan hänen lennokkaita ajatuksiaan.

      En minä nyt niin yksioikoisesti tarkoita, että haaveen kohde on sellaisenaan syvällistä. Kyse on varmaan tavasta sanoa se. Ajattele nyt vaikkapa kuvaa "tähdet meren yllä". Meri on tumma synkkyys, yöllä, ja tähdet sen yläpuolella vallan muuta. Vastakkaiselementit, vastakohdat, Tuosta kuvasta se syvyys syntyy, sen monimielisyydestä, josta kukin noutaa jotakin oman viitekehyksensä mukaan.

      Eli siinä on ainekset vaikka mihin. Sekin on minusta syvää, että sanoitus ja sävel irrottaa ihmisen arjesta hetkeksi pois.

      Poista
    20. PS Minä kuuntelen tuon Emman version myöhemmin, kun huushollissa on nyt kaikki ovet ja ikkunat auki ja julleja poraa ja kaivaa joka puolella. Taidan paeta hetkeksi jonnekin kameran kanssa, jos ei ala sataa.

      Poista
    21. No mutta Riku, eikö lapsisotilas ole muka erittäin ajankohtainen aihe juuri nyt!? Sitäpaitsi hän oli 15-vuotias sotaan lähtiessään, ei enää pojan asiaa muistellessa.

      Ja millainen on poika, joka sankari-isukista laulaa? Vaikkapa sellainen, josta somessa kiertää videokin: haluatko poikani isona itsemurhapommittajaksi vai jihadiksi? Tässä on vihollisen pää, ota se käteesi ja itsestäsi selfie!

      Sotilaspoika on juuri nyt todellakin erittän ajankohtainen runo, sillä se paljastaa sen taustan, joka saa ihmiset näkemään tympeät hirmuteot sankarillisina.

      Poista
    22. Niin, ensin täytyy korjata itseäni, Ryynipuuron Vänrikki Stolishjanan tarinoistahan, siitä kammottavasta pläjäyksestä, sotilaspoika alunperin on.

      Lapsisotilaat ovat valitettavasti aina ajankohtaisia. Meidänkin sisällissodassamme satakunta vuotta sitten heitä oli, resupekkoja lapsisotilaita ilmeisestikin nalle kainalossaan. Lapsekasta on tuon kaltainen propaganda, jossa luvataan ainoastaan, että isoisoisosiästä asti kaikki ovat urhoollisesti sodassa suolensa tantereelle luovuttaneet ja siihen kuolleet. Saattaa se tietysti lapsisotilaille kelvata. Parempaa meille aikuisille pitää luvata tai sota pitää perusteella "vihollisen kataluudella ja/tai mistään piittaamattomalla julmuudella". Ja nuoret miehet hyvin joutavat mennä, jotta me hieman iäkkäämmät saamme peloiltamme rauhan, rauhassa elellä ja suuria pohtia.

      Amerikkalaisia sotilaita huijattiin kaksi kertaa Saddamia kaatamaan, jotta sikäläinen öljy saatiin turvallisimpiin käsiin. Kuwaitissa hänen sotilaittensa kerrottiin tunkeutuneen lapsisairaalaan ja jopa keskoskaapit rikkoneen: "se on aivan kamalan julma!"Uutinen osoittautui tietenkin myöhemmin propagandaksi, mutta kyllä sen Hesaria myöten kaikki meidänkin tiedotusvälineemme julkaisivat. Toisella kerralla kerrottiin Saddamilla olevan valtavan suuri määrä kemiallisia aseita, joita kohtapian hyviä ihmisiä vastaan käyttää. Ei ollut, ei. Popcornia tai sipsejä söimme, kun näimme kuvat, joissa pahuus hirtettiin.

      Poista
    23. Saddamista vielä, että hänen suurinta syntiään ei kukaan muista, sillä ei ole maailmalle mitään merkitystä. Aloittamassaan Iranin sodassa kuoli lähes miljoona ihmistä. Jumalauta, se on lahtaamista se. Amerikkalaiset hieroivat ihraisia peukaloitaan ja työnsivät ne liiviensä taskuihin.

      Poista
    24. Tässä kaikkinaisessa taivaanrannnan värityskirjassani minun pitää lopuksi sanoa, että sekä Juha Watt Vainiota että Juice Leskistä arvostan ja kuuntelen. Juice ravisteli ja rienasi parhaimmillaan hyvin, vaikkei hänellä mitään suurta maailmanparannusteoriaa ehkä ollutkaan. Ja olisitte ite, saatana soikoon, nähneet, kuinka se teki takatukastaan rockabilly-kampauksen kesken esiintymistään. Juice oli performanssi itsessään, aivan toista kuin nämä nykyiset muovipersenaiset, jotka nyyhkivät: "Mä en asu tääl, tää ei oo mun koto, mis vitus mä oon, ja oonks mä ensinkään?"

      Poista
    25. Äläs nyt, Riku, hieno runoelmahan Vänrikki on! Sain siitä paljon aineksia, kun kirjallisuuden gradussani vertasin Sara Wacklinin Leena Schaggia Torpan tyttöön. Molemmat odottivat sodasta sulhasekseen ruumiita, Leena vielä kiihkeämmin. Hän valikoi itselleen ruumiskasasta oman sotilaan, oman miehensä. Tuossahan voi nähdä halutessaan myös pasifistisen vireen. Eli en nyt tiedä, mikä oikeastaan on itsessään sodan ihannointia. Asioilla on ulottuvuutensa ja yhteytensä.

      Minäkin näen tuossa Sotilaspoika-runossa kytkyn nykypäivän jihadismiin. Siinähän on ihan sama kuvio. Kuka muka ei ole nähnyt kuvaa isisläisestä lapsesta, jolla on pyssy olalla ja joka tekee raakuuksia?

      Muutenkin Isis alkaa olla minusta koko maailmalle pahempi uhka kuin Putin.


      PS Graduni oli uudemman kirjailijan tuotannon tematiikasta, ei toki Runebergistä.

      Poista
    26. Kyllä minäkin Juicea kuuntelen edelleen sujuvasti ja jopa tykkään. En vain niin välitä siitä, että joku on itsessään performanssi. Mieleeni tulee turkulainen Markku Into, runoilija, ja anarkisti, jonka säkeitä en muista mutta mies on muistissa.

      Minusta Juice olisi ollut hyvä, kun hän olisi pysynyt siinä Ilomantsi-lookissa loppuun asti. Ohuthuulisena laihana ja kalpeana landepaukkuna, joka lauloi naiivisti mutta koskettavasti.

      Edelleen olen sitä mieltä, että hänen ei olisi pitänyt ottaa luennointikutsuja vastaan.

      Poista
    27. Jumalauta, kamalauta sanoisi saatananpalvoja, se vänrikki stolishnaya on kamalaa paskaa, mutta haisee pahemmalle. Ja lopetatte oikeasti sen ruumiskasoista tai sujuvasti Lontoon Cockneytä puhuvien valitsemisen!

      Juicella oli se tietty suuruudenhulluus ja huippunsa sai silloin kun meinasi kuolla. Loppuajan tuotantoaan en kuuntele, liian tosikkomaista riimittelyä. Vähän niinkuin kuuntelisi suurta valtiomiestä ja filosfia, Pirkka-Pekka Peteliusta, luontoillassa.

      Poista
    28. Nym mää lopetan häiriköitsemiseni, sana on vapaa ja vapaamielinen. Kahden minuutin päästä saatan uudestaan aloittaa, muistakaakin se, älkäkääkin haukkuko mua!

      Poista
    29. No ettes Vänrikkejä ymmärrä, niin siitä saat ympäri ämpäri. Sotilaspoikakin on syvästi nostalginen runohelmi, ja oikein selitettynä se on pasifismin riemulaulu..

      Poista
    30. Laskin nopeasti, että minulla on neljä kappaletta Vänrikkejä, eri kääntäjiltä ja yksi alkuperäinen ruotsiksi. Ja kylmä totuus on, että alkuperäinen on paras. Runeberg osasi kirjoittaa runoja.

      Olen muuten sitä ikäluokkaa ja luonnetyyppiä, joka osaa suuren osan Vänrikkien runoista ulkoa. Tämänsä kullakin.

      Poista
    31. Minullakin on pari vanhempaa Vänrikkiä. Toinen on Cajanderin suomennos, painettu 1918 ja toinen Otto Mannisen suomennos - kuvat Edelfeltin - vuodelta 1928.

      Vänrikkejä luettiin koulussa, muttei ulkoa, vaan oma opettajani oli lukemisen sijasta kiinnostuneempi esittelemään itse tematiikkoja. Minusta näin jälkikäteen sanottuna olisi ollut hyödyllisempää vain lukea niitä runoja. Kirjoista ja runoista keskusteleminen on monesti aika turhaa oppilaan mielestä. - Itsekin opettajana arvostan enemmän lukukokemusta kuin siitä puhumista.

      Poista
  33. Kiitos toivotuksesta, Char! Eilinen oli aika hyvä päivä. Välillä satoi, välillä paistoi aurinko.

    Sinun pitäisi kirjoittaa kirja noista kokemuksistasi, siitä voisi tulla bestselleri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon vastauskommentin oli tarkoitus tulla Charin sen kommentin alle, jossa hän kertoi kokemuksistaan ja toivotti hyvää päivää anonyymille ja minulle eilen.

      Poista
    2. Liisu, ei haittaa, vaikka kommentti on täällä lopussa.

      Jos sen haluaa tuonne ylös tietyn kommentin vastaukseksi, niin pitäisi klikata auki juuri sen tietyn kommentin kohdalta Vastaa-linkistä.

      Poista
    3. Hei, Liisu,

      löysin kommenttisi kyllä!

      Kiitos, kiitos, kauniista sanoistasi, eikä minua haittaa missä kohtaa palstaa jutut ovat! Luen kaiken kuitenkin! :)

      Lapsena olin varma, että minusta tulee kirjailija - se oli toiveammatti! - No heti salapoliisin työn jälkeen; Mestarietsivä Kalle Blomqvist oli sankarini; pikkusiskon kanssa kun leikittiin nukkeleikkejä ja kotia, Kalle oli mun lasten iskä (älä nyt Tapsa, Mahdollinen Mieheni,herkeä mustasukkaiseksi; olin 10 v :D).

      No me siskon kaa otettiin nukkeleikit hyvin vakavasti.

      Minun tuntini alkoivat aikaisemmin; herätin sovitusti siskon samaan aikaan, että hän ehti pukea ja syöttää vauvat... :D

      Olen päässyt psykoterapiaan purkamaan sitä inhottavaa ex-suhdetta; se oli kognitiivista, ei ns. freudilaista. Selväksi kuitenkin tuli, että minun ja siskoni leikit olivat korjaavia ja parantavia, meille molemmille. - Pikkusisko ei ole biologinen, vaan lastenkotilapsi. - Kaikki koti-, barbi, vauvanukke-, nukkekotileikit olivat idyllisiä ja harmonisia. Oli perusperhe, kaikki puuhailivat tavallisia kotiaskareita, kävivät kivoilla lomilla, jne. - Ikätovereitten tapa leikkiä barbeilla vaihtamalla vaatteita ei vain sopinut: meidän nukeilla oli persoonat, ja elämät.

      Minä keksin, että sanotaan, että Mamma on kieltänyt nukkekoti- ja barbileikit.... Lapset, ikätoverit, uskovat mitä vaan, varsinkin aikuisista; mentiin hyppimään twisti-kuminarua pihalle.

      Oli meillä muitakin leikkejä: Ruusujen Sota, re Kalle Blomkqvist. Silloin ei söpöilty; kerrankin sidoin pikkusískon pihapylvääseen hyppynarulla, ja lähdin kotiin välipalalle. - Mamma ymmärrettvästi hermostui, lähetti mut avaamaan solmut, ja välipala syötiin sitten yhdessä, ennenkuin Taisto Jatkui! :)

      Vaan kiitos, Liisu, kun arvasit unelmani, ja vaikkei varmaan juuri oma kokemukseni ole kirjaksi sopiva, ties mitä keksin!

      Kivaa iltapäivän jatkoa sinulle! :)

      Poista
    4. Ihan huimaa tämä sattumien suma, joka tunkee kolisten kimppuuni: kun olin 12-vuotias, katselin sitä elokuvaa Kalle Blomkvistista - olisiko ollut ryöstetty Rasmus - jossa se iso 14-vuotias ihana tyttönen riisuu puseronsa ja paljaat rinnat vilahtavat kuvassa ainakin sekunnin.

      Sen sekunnin voisin elää uudelleen tuhannesti.

      Poista
    5. No kyllä minäkin sitten tunnustaudun entiseksi Kalle Blomkvist -lukijaksi. Jostakin löytyy vieläkin Kalle Blomkvist -kirja, taisi olla mökillä. Osan nimeä en muista, mutta sain sen joululahjaksi.

      Poista
  34. http://www.youtube.com/watch?v=jp0mXrPRzyU

    VastaaPoista
  35. Tämä on Repen helmiä:

    http://www.youtube.com/watch?v=8iWMjMw61aE

    Mutta kun senaikainen Yleisradio kuvitteli että tämä loukkaa Juho Kusti Paasikiven Alli-vaimoa (joka oli suutarin tytär) niin Repe kirjoitti lauluun toisen tekstin:

    http://www.musicme.com/#/Reino-Helismaa/albums/(Mm)-Mestarin-Kyn%C3%A4st%C3%A4-0825646919185.html

    VastaaPoista
  36. ps. jälkimmäistä laulua pitää näpäyttä hiirellä "Konsulin tyttären pihalla" etc.

    VastaaPoista
  37. Minulle tämä on kaunein laulu

    http://www.youtube.com/watch?v=_u9T2-uk0tc

    VastaaPoista
  38. Tässä säveltäjän versio

    http://www.youtube.com/watch?v=RAgbR4npwow

    ja tässä sanoittajan

    http://www.youtube.com/watch?v=dqGOSrj5e1U

    VastaaPoista
  39. Tuo viimemainittu on minullekin unohtumaton laulu, kaunis, suloinen, haikea. Merkitsee paljon, kiinnittyy helposti omiin menettyihin rakkauksiin, sellaisiin todella syvinn.

    Minusta muuten rakkaus ei koskaan mene, vaan se menetetään, aina ja kaikissa tapauksissa. Rakkaus ei kävele pois, vaan sinä kävelet pois, vaikket haluaisikaan. Rakkaus on jotakin, joka on ja pysyy, vain ihmiset liikkuvat sen ympärillä, lähestyvät sitä ja sitten etääntyvät, loittonevat selkä päin ja joskus astuvat suoraan vesilätäkköön, tarkoituksella. Ja sitten taas kävelevät sitä kohti. Mukaansa sitä ei voi kukaan ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei viimemainittu, vaan tämä

      http://www.youtube.com/watch?v=_u9T2-uk0tc

      Poista
  40. Repe oli yksi hienoimmista, mutta Allin allit ovat käsite ja Juho Kustin ihanaa reittä pitkin nousunsa tosiasia. Tässä on teille kunnon osallistuvaa ja kantaa ottavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höhöm, Rikuliini, minullakin on allit - isosisko omaan tahdittomaan tyyliinsä huomautti asiasta, kun isän kuoleman jälkeen vilkuteltiin äidille parvekkeelta, kun jäätiin laittamaan kotia.

      Ei traumoja :). Siskot nyt ovat ns. valmispakkauksia; ne otetaan, eikä jätetä... Olkapäiden kohauttelu - ja allien vavahtelu - riittänevät kannanotoksi. ;) :)

      Teräsvieteriksi haluavat ihmiset pumpatkoon rautaa... :)

      Poista
  41. Sanon nyt ensimmäiseksi, että olen Juice-fani. - 9-v siskonpoika sai aikoinaan maalla meidän koko perheen koukuttumaan: ei ollut sähköä, kuunneltiin aitassa ennen nukahtamista Jannen valikoituja kasettikokoelmia patterimankasta.

    Paljon, paljon myöhemmin tuli Norjalainen Villapaita: " Puhuimme Junnusta, sanoin en tunnusta jatketta perinteen.
    Kaikki se kyllä on päittemme yllä ja sen vähin erin teen."

    Minusta tuo ei kuulosta Junnun dissaamiselta. Eikös siinä todeta että ei jatka perinnettä, mutta pyrkii loistavuuteen itsekin? Meinaan että mitäs muuta tuo voisi tarkoittaa?!




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, minusta tulkintasi on oikein, tai siis, noin minäkin säkeet ajattelen.

      Joskus vaan on käynyt ilmi, että säkeittenrustaajalla ei ole itse asiassa ollut mitään muuta tavoitetta säkeilleen, kuin saada muodot rimmaamaan. Muistan itsekin, että kirjoitin joskus aineita ja esseitä ihan miten sattuu, tarkoittamatta mitään, kunhan vain sain sanat soljumaan nätisti. Hämmästyin sitten, kun lukija tulkitsi säkeitäni mielestäni omituisen vaikeasti. Muistan oikeitten kirjailijoitten väittäneen samaa useissakin haastatteluissa.

      Poista
    2. Iines, kuten jo sanoinkin: en ole kovin hyvä tulkitsemaan taidetta - lähinnä siksi etten edes halua. Kirjoja ja leffoja peilaan lähinnä itseeni ja omiin kokemuksiini; ne tuskin kiinnostavat massoja... Ja muutenkin mennään linjalla tykkään/en tykkää.

      Arvostan kuitenkin suuresti niitä, jotka osaavat, ja avaavat uusia näkökulmia; selittävät symboliikan merkitystä (DVD-kommenttiraidat ovat mukava lisä - mutta ennenkuin näen elokuvan, en halua lukea edes arvosteluja!)

      P.S. 8-v kirjoitin luokalle kevätjuhlarunon: "Nyt kevät on, ja toukokuu, ja lehdet saa jo koivupuu". - Ties mitä maagista tuossa on, mutta en nyt jatka. Teidän täytyy vaan odottaa Muistelmiani. :)

      Poista
  42. Eilen minulta tuli mielipiteitä kuin apteekin hyllyltä. Tänään kun kommenttejani vilkaisin, teki mieli kysyä itseltäni: "ootko nyt ihan varma?" Ja vastata myös: "Enpä tiedä, en oikeastaan!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hejssan, Rikuliini, kyllä meillä itsekullakin on päiviä, kun sanoihin takertuu, ja haluaa vänätä, tai siis paremminkin kertoa Valistuneen Faktan. :D

      Itte väännän täällä jatkuvasti asioista, joista periaatteessa olen samaa mieltä...

      Aamun kirkkaassa valossa, tai puolen tunnin kuluttua päivällä, tms. voi alkaa harmittaa joko uskoutuminen, tai naljailu (vaikka se olisi ihan kivaa ja hyväntahtoista, netissä nyt jää n 95% viestistä kertomatta, kun kaikki kehonkieli, äänenpainot ym puuttuvat).

      Itteäni harmitti, että menin kertomaan siitä juopotteluepisodista - heräsin aamuyöllä (olen nyt keuhkoputkentulehduksessa, oli paha yskä), ja enkös alkanut murehtia sitä, että mitä menin kertomaan...

      Myöhäistä hiiren haukotella kun on kissan mahassa - ja mahdollinen aviosiippani Tapsa pisti kommentissaan asioita perspektiiviin.

      Olihan se juominen tyhmää törttöilyä, mutta alan uskoa, että kannan siitä turhaa häpeää ja syyllisyyttä. Tehty mikä tehty, paljon poahempaa olisi voinut olla, ja nyt nenu pystyyn ja kohti uusia seikkailuita! :) - Eli hyvä että kerroin, vaikka hävettikin.

      Välillä ihan vieraille ihmisille puhuminen ja kirjoittaminen antaa perspektiiviä, johon läheiset eivät pysty.

      Ja jos oisit halunnut vitsailla mun alleista (huomasin aamulla että joku viestsii oli poistettu), sen kun vinoilet. :)

      Tykkään olla tämmöinen pehmoinen ja kurvikas; enkä usko, että sinulla on oikeasti pahaa tarkoitusta mielessä! Sen kun sanelet - minä lupaan, etten hyökkää vaatehuoneeseen ja ala itkeä. :)

      Itte en kai koskaan ole poistanut kommenttejani - kuulen, kuinka kaikki ähkäisette kuorossa! "Poista nyt hemmetissä, Char". - Mutta lyöty kortti makaa, tämän opin vanhemmilta! :)

      Poista
    2. Tunnistat minut aviosiipaksesi siitä, että kun yöllä heräät yökkäämään lattialle, niin siippa kipaisee vikkelästi hakemaan ämpäriä alle ja sen jälkeen antaa sinulle buranan, eikä aamulla virka asiasta mitään, viheltelee vaan Ellin boksia.

      Poista
    3. Tapsukkaiseni,

      pidetään nyt jännitystä yllä... ;) :) :D

      Siippaseni, oot just ihq! - En puklaile, mutta litra vettä, burana, hienotunteisuus, yhdistettynä Ellin Buduaariin (nyt en viä tiedä mikä se on), Toimii!

      Jos olen tietämättäni vaimosi, olen vallan tyytyväinen. :)



      Poista
  43. Ruuansulatus! Sillä on suuri merkitys ihmisen hyvinvointiin ja täten myös ulosantiin. Raikas vesi tai risiiniöljy auttaa.

    Kun nyt muuten rupesin miettimään, mihin risiiniöljyä joskus muinoin annettiin, niin se taisi olla ummetukseen. Ei tuputettu kalliita lääkkeitä, vaan erilaisia öljyjä olotilan mukaan. Risiiniöljyä, kalanmaksaöljyä. Näitä minullekin on syötetty. Ja Olga-tätdillä oli kamferitipat eikä mitään nitroja tai rauhoituspillereitä.

    Ei vaan, ei mitään öljyjä. Aina ei vaan jaksa. Minullakin on vähän ehtynyt olo, kun nuo jullit melskaavat niin kauheasti, että kolmen asunnon päässä tapahtuva pörinä tuntuu täällä asti.

    VastaaPoista
  44. Ruuansulatus vie valtavasti energiaa!!! Siksi sen taakkaa kannattaisikin helpottaa säännöllisillä probioottikuureilla - esim. iHerbistä saa tymäköitä iFlora -probiootteja, joissa on 16 eri kantaa ja basiliskoja noin kymmenkertaisesti Suomessa myytäviin valmisteisiin verrattuna - ja ruuansulatusetsyymeillä.

    Jos suoli ei toimi ainakin kahdesti päivässä, homma ei pelitä ihan kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmaan oiva vinkki ummetuksesta kärsiville.

      Itse kärsin harvoin ummetuksesta, pikemminkin päinvastoin. Mutta siis probiootit ovat varmaan hyödyllisiä myös, jos on liikaa happoja, mikä on kai aika yleinen vaiva suomalaisilla.

      Jos sanon suoraan, niin näin putkiremontin aikaan minun on käytävä välillä julkisissa toaleteissa, kun miehet saattavat olla lähes koko päivän duunaamassa vessanputkia tai ainakin siinä lähistöllä. He pitävät vessan ovia auki koko työpäivän ajan. Olenkin löytänyt yhden siistin ja hiljaisen julkisen toaletin, jossa toimii kaikki ja jossa on raikas tuoksu.

      Poista
    2. PS Minun siskoni ylpeilee sillä, että hän saattaa olla koko päivän pissaamatta. Hän ei käy esimerkiksi koulussaan koskaan vessassa, mitä ahkerana pissijänä ihmettelen suuresti. Minulla on aina ollut kiihkeä rakkotoiminta ja se vaatii aina vieraassa paikassa varmistuksen siitä, että vessa on lähellä.

      Poista
    3. Itse asiassa moni kärsii hapottomasta mahasta, mutta oireet ovat samat kuin liikahappoisuudessa ja sitten vedetään happosalpaajaa...Huokaus.

      Päivän pissaamattomuus ei varmaan ole hyväksi! Luulisi sen altistavan jo pissatulehduksellekin, kun neste odottelee kauan ulospääsyä.

      Kuunkuiske

      Poista
    4. Ihannetila lienee kai se, että syö normaalia sekaruokaa, liikkuu paljon eikä syö lääkkeitä eikä ravintolisiä, eli siis luontaistuotteita.

      Ihminen saa ravinnosta kaiken tarvitsemansa. Vain jotkin lääkärin määräämät lääkkeet on otettava, vaan niissäkin pitää olla tarkkana.

      Juuri aamulla luin, että palvelutalojen asukkaille saatetaan syöttää 14 pilleriä päivässä ja joukossa voi olla jopa kolme erilaista psyyken lääkettä. Kun tähän yhdistetään sitten vielä luontaistuotteet, ei ihme, jos ihminen sekoaa tai dementoituu.

      Poista
  45. Iines, ja muutkin! Riimittelystä ja sanankäytöstä olen samaa mieltä - joskus toki hipsii mieleen, että onko pelkät rimmaukset tai satunnaiset juonenkäänteet ns. sattumia? Vrt pikkusiskon ja minun nukkeleikit - ennen terapiaa ajattelin vain, että meillä oli kivemmat ja rauhallisimmat leikit kuin muilla lapsilla. Ja jatkuivat paljon pitempään.

    Se, ettei koskaan rikottu mitään, koskaan ei ollut kriisejä; barbit olivat äitejä, jne: voi sitä tulkita niinkin että tarvitsimme molemmat kotileikkejä "rauhalliseen lapsuuteen". - Oli meinaan minullekin traumaattista 5 v huomata, että äidit jättää, ja isät ryyppää - oma perhe oli huolehtivainen ja hellä. Pikkusiskon kokemuksista ei ole minun asiani puhua, en osaa edes kuvitella, mutta isosiskona (ja aika dominoivanakin likkana) kehittelin meidän kotileikit helliksi ja hyviksi.

    Ihan alussa oli vaikeaa: pikkusisko vei kaikki lelut kylppäriin, ettei niitä kähvelletä pissareissun aikana - lastenkodin peruja. Ekana aamuna, kun hän näki äitini yöpaidassa, hän luuli, että äiti oli menossa juhliin: pitkä satiinimekko. - Lastenkodissa aikuiset olivat aina työvaatteissa.

    Kukaan 5 v ei ole niin kypsä ja empaattinen, että osaisi räätälöidä parantavia leikkejä muille: kokemukset ja kertomukset olivat pelottavia (vanhemmat kertoivat vähän, että ymmärtäisin; sisko ei puhunut mitään), ja kaipasin rauhallïsta "nukkekotia" itselleni. Pikkusisko oli enemmän kuin valmis, heti kun tottui siihen, ettei leluja viedä käsistä, jne

    Psykoterapiaa aktiivisesti hain ja sain, silloin kun olin siinä väkivaltaisessa parisuhteessa. Eka terapeutti ei toiminut yhtään; halusin lopettaa, ja hän neuvoi minut hyvälle kollegalle, joka ehkä paremmin vastaisi tarpeitani. - Tarvitsin puoli vuotta miettimisaikaa, mutta pölyn laskeuduttua päätin luottaa suositukseen.- No toimi kuin häkä!

    Epämääräisen ja koko ajan pahenevan olon setviminen oli minusta alusta asti tärkeää; kesti aikansa, ennenkuin tajusin parisuhteen luonteen, ja ex-miehen persoonnallisuushäiriön. - Oikeudenkäynnissä oli apua asiantuntijalausunnoista, ja vielä tärkeämmin: halusin todella apua siihen, että oppisin taas luottamaan ihmisiin, enkä jäpistelisi nurkissa, tai nukkuisi itkuisena kaiken päivää... Sellaista meinaan hyväksikäytetyn elämä kaikessa raadollisuudessaan voi olla/on.

    En halunnut, enkä halua, että tulevat suhteet, minkäänmoiset, joutuisivat kantamaan käsittelemätöntä väkivaltaa ja pahaa oloa.

    VastaaPoista
  46. Char, kiltisti meilläkin leikittiin. Leluja ei särjetty ja muutenkin oltiin vanhemmille kilttejä.

    Se, että minä hyvin pienenä hakkasin suksensauvan piikillä jäiset pyykit, muistaakseni flanellipyjaman, rikki, ei tapahtunut mielestäni ilkeydestäni. Se oli jokin kokeilu, minua kiinnosti jäinen pyykki, sen kovuus. Pyykki oli kivikova kuin patsas. Luullakseni sain pari ripausta pyllylleni.

    Siskon kanssa kyllä tapeltiin, oltiin molemmat aika itsepäisiä. Tappelu oli yleensä sanallista, vaikka kyllä me mätkimmekin joskus toisiamme jopa niin kauan kerran, että sattui vahinko: toinen löi toisen leuan sijoiltaan, vahingossa tietenkin. Toinen sitten joi pillillä mehua pari päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me pikkusiskon kanssa tapeltiinkin - koin siitäkin kauheaa syyllisyyttä, kunnes itse aloin hoitaa lapsia, ja huomasin, että se kuuluu yleensä sisarusten väleihin. - Sisko otettiin heti osaksi perhettä - no totta vie olin mustasukkainen huomiosta (vaikken tunnetta tajunnut), ja kun meillä ravasi ihan asianmukaisesti sosiaaliviranomaisia, varsinkin äitini uhkasi selkäsaunalla, jos läpsiminen ei lopu. Hän siis pelkäsi seurauksia, jos läpsiminen paljastuisi...

      Meillä ei koskaan lyöty lapsia - tunsin itseni hirviöksi, kun Pahoinpitelin Viatonta Orporukkaa... Huoh.

      Minusta olisi tullut muuten tosi hyvä katolinen; olen mestari kokemaan syyllisyyttä milloin mistäkin!

      Ne kaikki nukkeleikit vain järkähtämättömästi johdattivat Idyllisen Unelmaperheen kaavaa. - Eihän se terapeutti jumalasta seuraava ollut, mutta minusta se meidän molempien siskosten tarve luoda kaikissa perheleikeissä täydellistä harmoniaa (ja muuttaa kaikki nukkeleikit perheleikeiksi), koska toinen oli kokenut itse, toinen kuullut, miten oikea maailma toimii - no ei se teoria nyt pölhömpi ole.

      Useimmilla lapsilla, kokemukseni mukaan, on vähän enemmän variaatioita. - Ja leikittiinhän mekin Ruusujen Sotaa, salapoliiseja, isä osti meille autoradan jolla hurjasteltiin..

      P.S. Luunappeja ja tukkapöllyjä äiti antoi joskus - inhosin sitä nöyryytystä syvästi, ja päätin jo pienenä, etten koskaan koske vihapäissä lapsiin, enkä ole koskenut.

      Ja P.S. 2 Kerran kun oltiin isän kanssa hiihtämässä Kaivopuistossa, pikkusisko tökki minua suksisauvalla takapuoleen, ja kikatti. Ärhentelin aikani - ja kun mulkoilu ja murina ei riittänyt, huiskaisin omalla porkalla. No eikös se osunut kasvoihin, silmän lähelle, mutta onneksi ei silmään! Eikun ensiapuun! - Minä odotin kotona - ja silloin kyllä ei tullut mitään jälkiseuraamuksia; olin aivan kauhuissani, kun en ollut tajunnut miten pahasti voi käydä. Sisko oli siis selkäni takana, en tosiaan yrittänyt muuta kuin huiskia häntä pois.

      Onkohan vielä jotain? Olenkohan joskus pannut napin kolehtihaaviin, kun nyt Tunnustusten Tielle lähdin?!



      Poista
    2. Luunapit ja tukkapöllyt ovat olleet melkein näihin päiviin saakka vanhempien ojentamiskeinoja, Muistan saaneeni äidiltä luunapin vielä opiskelijana eli lähes parikymppisenä, kun olin kotona käymässä ja suustani purskahti vittu. Harvoin kirosin, hyvin harvoin.

      Nyt kiroan itsekseni yksin asuessani huomattavasti enemmän. Minusta voimasanoilla on paikkansa, mutta ei tietenkään välimerkinomaisella yhden sanan toistelulla. Se on kielen köyhyyttä. Pitää sanoa väliin pari raikuvaa perkelettä ja noituvaa helvettiä. Saatana on semmoinen, joka ei kyllä vieläkään suustani tule ulos. Pitäisikö harjoitella? Eikös ole terapeuttista päästää höyryt ulos?

      Poista
    3. Hei Iines,

      kiva, kiva taas jutella!

      Pakollinen eristäytyminen kepsun, mutta pienen taudin takia syö naista - tänään kävin kaupassa, pikkuisen pitelin valotolppia pystyssä, kun huimatessa odotin vihreää...

      Mutta huomenna salsa soi, ja jättisatsi kastiketta valmistuu; tänään mennään helpomman kautta, munakkaalla (paprika- pinaatti-persilja) ja kreikkalainen salaatti. - Älkäätten huolestuko läheisteni puolesta: itse syön välillä näinkin, mutta huomenna siis tiedossa 2 litraa kasvis-jauhelihasoosia, kaikilla lisukkeilla.

      Tänäänkin on salaattia, semmoista kreikkalaista, paitsi fetaan ei nyt just ollut varaa. Tsatsikia teen. :)

      Vaikka hyvä vakuutus onkin, sairaus verottaa aina kukkaroa.

      Sopiihan, että vastaan itsellen kohtai! :)


      Poista
    4. En oikein tiedä mitä mitä lisäisin.

      Paitsi. Lehdestä luin. Aikaa sitten kätilö soitti isälle, jonka vaimon raskaus oli vaikea, jäi osastolle. Yöllä synnytys käynnistyi: kätilö soitti iskälle, ja neuvoi suihkuun, ajamaan parran, juomaan aamukaffet - ja mies toimi. Äiskä oli synnärrissä äimistynyt - ei ollut koskaan nähnyt miestään ilman partaa.

      Että näin. Vauva ja äiti voivat hyvin, kaikki ok.

      Poista
  47. Char, olet mitä ilmeisimmin taidokas kokki. Ruokakuvauksesi saavat veden kielelle, vaikka kuvaisit mitä.

    Meikäläinen on ollut viikon vähän huonolla ruualla, remontin takia. Ei pääse keittiöön kokkailemaan, kun lattialla on isoja koneita ja yläosat seinistä ovat auki ja huushollissa on karmea putkiston haju, kun imuri pöllyttää. Olen nauttinut ulkona syömisestä. Eli mikään ei maistu paremmalta kuin ruisleipäeväs kannon nokassa, ja pikkupullo raikasta kraanavettä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, Iines,

      kiitos taas kannustuksesta! - Et varmaan osaa kuvitella, miten hyvältä tuntuu saada kehuja, näin netissäkin - esim. kokkauksestani.

      Marilyn Frenchin kirjassa "My Father's Daughter" perheen puolalais-juutalainen äiti tokaisi jotain siihen suuntaan, että "ruoka on rakkautta". - Kaikki kellot pärähtivät soimaan, lamput syttyivät, ja tajusin, että saatan olla juutalainen mami, vaikken sitä ole tiedostanut! :) Olin murkku.

      Minäkin hemmottelen ihmisiä ruualla - mutta kääntöpuolena: kyllä pahaa oloa ja negatiivisia tunteita pitäisi saada tuntea, ilman että hiljennetään suut hyvällä sapuskalla. Ja vaikka kuinka rakastaisi: ei ruuan tarjoaminen ole kuin yksi keino, monien joukossa.

      Patologisoinnit sikseen: kyllä hartaasti ja huolella valmistettu ateria, jossa hellyydellä on otettu mukaan syöjän mieliteot, on rakkauden ilmaisu. - Se ei saisi olla ainoa, mutta on tapa osoittaa hoivaa ja tunnetta.

      Jos ruoka on niin tärkeää kuin minulle - siitä tulee sairaassa suhteessa ase.

      Kuten jo kerroinkin: ajauduin Kepsu-Ex-suhteemme aikana itkuiseen masentuneisuuden tilaan. En osannut tehdä mitään kivaa, mistä yleensä tykkäsin. Enimmäkseen nukuin, ja itkin vain silloin kun tiesin olevani yksin.

      No koitti talvipäivä, jona exällä oli superpitkä työpäivä (oltiin jaettu kotityöt niin, että hän kokkasi, koska ei osannut käyttää pölynimuria, pesukonetta, tiskiharjaa... *rolls eyes*)

      Päivä kesti aamusta iltamyöhään, voin sinä päivänä vähän paremmin - suuntasin kauppaan, ja tein lasagnea, salaattia, ja tuoretta leipää siksi kun ex tuli kotiin. - Tätä olin tarjonnut ekoilla päivällistreffeillä luonani, ja hän oli kehunut ruokaa maasta taivaaseen.

      Kuvittelin, että ex ilahtuisi, kun pääsisi valmiiseen pöytään (puhumattakaan siitä, että olin jaksanut touhuta jotain, sen sijaan että olisin maannut koomassa sängyssä). No juu ei. - Hän pettyi, koska "inhoaa lasagnea". Kysyin, että koskas tämä aversio on tullut, kun aiemmin maistui, samoin kuin kaikki pastaruuat ravintoloissa. - No juu ei, ei hän lasagnea inhoa, mutta fetaa.

      MIssä vaiheessa, suurella mielisuosiolla, kehotin häntä istumaan ja syömään; lasagneni ei edelleenkään sisällä fetaa.

      Voi sitä murjotuksen määrää!!! :D:D:D

      Poista
    2. Viimeinen kerta, kun kokkasin hänelle mitään. - Muutenkin se ruokatouhu meni aivan överiksi: hän suolasi kaikki safkat lähes tönköiksi; minulla on korkea verenpaine, ja pyysin, että suolaa käytettäisiin kohtuudella, ja mieluummin vähän; molemmat voivat suolata omat annoksensa lautasilla.

      No juu ei. - Huvittavin episodi oli vichysoisse, josta hän vänäämisen jälkeen otti annoksen minulle, suolasi loppukeiton itselleen - eikä pystynyt syömään sitä edes kahta lusikallista. Niin oli tymäkkää... :) - En sanonut mitään, paitsi voi harmi. Itte lusikoin oman soppani mielellään. :)

      Huom! Tuossa kohtaa, ja paljon ennenkin, oli selvää, että tahdon pois. Ex kuitenkin sai sydänkohtauksen, melkein heti kun muutti vähäksi aikaa Suomeen, kiidätettiin sairaalaan, joutui teholle (kukaan ei oikein puhunut englantia), ja pääkardiologi käski välttää kaikkea stressiä.

      Vaikka olin aivan kypsä - en nyt kuitenkaan halunnut miehen verta käsiini, eli asuin sairaalassa sen aikaa kuin hänkin, hoidin tulkkaukset ja lääkkeet,pidin häntä kotonani sen sovitun määräajan, ja kun hän oli lähdössä, muistutin, että puoli vuotta aiemmin olin sanonut, ettei suhde jatku, ellei hän tämän Suomen-aikana tee ratkaisevia muutoksia (kuten eroa vaimostaan, josta minulla ei ollut pitkään aikaan edes aavistusta).

      No luojan kiitos, ei eronnut - jos asia olisi ollut edes jotenkin tapetilla, olisin sanonut, että suhde on ohi joka tapauksessa - blondikin oppii jotain. Hän palasi kotiinsa syyskesällä - keväällä hän kertoi minulle, että tapaa vaimonsa Lontoossa, kuten aina; on viikon pois, mutta rakastaa vain minua. Tämä sydänkohtauksen jälkeen.

      Hymistelin - ja ristin itteni, että pakkopullaa oli jäljellä enää pari kuukautta, ja sain edes reilun viikon rauhaa.

      Tiedän nyt, että olin aivan liian tyhmä ja kiltti: sydänkohtaus tai ei: hänet olisi pitänyt laittaa yliopiston vastuulle, sen sijaan että minä käytin kaiken aikani hoivaamiseen. - Monia viikkoja nukuin lattialla - en vain voinut olla samassa sängyssä. - Ja kun kuntonsa oli parempi - koin jotain ihmeen "velvollisuudentuntoa" teetellä kiinnostusta. Ei hän minua koskaan pakottanut mihinkään. Hän oletti minun haluavan seksiä.

      Mutta kaikki ne jutut oli teeskentelyä - itse asiassa kysyisin, että mitä se kardiologi tarkoitti, kun neuvoi välttämään stressiä?! Olemaan puhumatta valheista, unohtamaan nöyryytykset, teeskentelmään halua?!

      Ainoa syy, miksi päästin hänet kotiini, oli se, että oikeasti silloin uskoin yhteiseen tulevaisuuteen. - Meillä oli melkoinen ikäero. Kukaan ei kysynyt, olemmeko naimisissa - selväksi sitten tuli, että emme, ja vaimo on olemassa. Miksei kukaan silloin kysynyt, että haluanko puhua jonkinlaisen sosiaalihoitajan tai sairaalapastorin kanssa?! Eihän minulla voinut olla lupaa päättää mistään!

      Tai miksei sairaalasta soitettu vaimolle?!

      No tulkkaus nyt oli olennaista, sepä se. Jos en olisi ollut siellä, "estämässä stressiä", ois ehkä pitänyt palkata joku...

      Ja voi: jos ei olisi nahkaa nenän päällä: minua luultiin sairaalassa vaimoksi, ja sitä lääkäreitten äpistelyä, kun koettivat keksiä, miksi minua kutsua. - Ehdotin "ystävää".

      Ja minähän sille vaimolle soitin. - Vaimo oli ihan asiallinen, kiitti ilmoituksesta.

      Ja kun ex pyysi kerran hakemaan jotain tiettyä paperia laatikoista - olin tyhjentänyt puolet omistani hänelle; en nuuski. En voinut välttyä näkemästä tosi kaunista ja herttaista synttärikorttia vaimolta, viikkoja ennen Suomen-reissua, jonka ex oli halunnut tuoda muistoksi mukaan. - Tuskin kuulostaa Godzilla-Vaimolta, mikään tuosta.

      Poista
    3. Ex halusi matkoja ja eksotiikkaa - en osaa edes arvailla kuinka mones tyttö olin; muutaman tiedän nimeltä, mutta uskoin, että olin Spesiaali.... - Nyt on vain se ikävä tilanne, että hänen yliopistonsa ei ole jatkanut työsuhdetta, vierailevaksi professoriksi on vaikea päästä, jos ei ole vt. professori, eli ulkomaalaiset yliopistot eivät kutsu häntä töihin.

      Jenkkilikkoja hän ei uskalla ahdistella; siellä on aika tiukat toimet seksuaalisen häirinnän (mitä lähentely on, jos kohde on sen kieltänyt) suhteen. - Täällä meillä lähestymiskielto vaati kuukausien työn. En mene yksityiskohtiin - miksi antaa niksivinkkejä mahd. pervoille. - Toista kertaa en usko siihen ryhtyväni.

      Eiköhän hän pysy vaimon helmoissa, kuten viimeiset 40 v, muista minua "nimettömillä" korteilla aina välillä, ja ne menevät roskiin.

      Kuten jo aiemmin sanoin: en tuhlaa aikaa, rahaa, enkä vaivaa mokomaan kurjaan.

      Poista
    4. Char, tuntuu siltä, että jos on joutunut narsistin tai petturin uhriksi, se kulkee ihmisen mukana vuosikausia. Ketään on turha syyllistää mistään, sillä elämä kaikkineen on monimutkaista eikä ollenkaan yksiselitteistä ja tietyllä reseptillä toimivaa.

      Tuo on hyvä, ettei tuhlaa aikaa, rahaa eikä vaivaa narsistiin, mutta olisiko kuitenkin niin, että ei kannattaisi tuhlata ajatustakaan. Vasta sitten ehkä voisi unohtaa ja olla vapaa. - En tarkoita tätä ohjeeksi, vaan totean vain.

      Poista
    5. Huomenta, Iines,

      mietin itse ihan samaa, kun aamulla heräsin - siis sitä, ettei kannattaisi enää miettiä koko episodia. Näin nimittäin yöllä kurjaa painajaista, olimme taas yhdessä. Ja kepsu uni johtui varmasti siitä, että mietin häntä eilen kun kirjoitin.

      Eli huis pois tyhmät muistot, ja nenu kohti uusia seikkailuita! :)

      Tämänaamuinen seikkailu alkaa pienellä jännitysmomentilla: ehdinkö juoda kaffet ennenkuin äitini soittaa, ja päivittää minua BB-talon viimeöisistä tapahtumista.

      Äiti on ollut innokas BB-fani sarjan alusta alkaen - kerran puhuttiin siitä, mistä hän nimenomaan pitää, ja Mamma sanoi, että hänestä on mukavaa vaikka katsella, kun ne harjaavat aamulla hampaita. Mikä tekee järkeä siinä mielessä, että Mamma ei ole koskaan erityisemmin nauttinut yksinolosta; nyt me kaikki lapset asumme eri kaupungeissa, ja vaikka minä soittelen hänelle, montakin kertaa päivässä, ei se yhteiseloa korvaa. Mamma sekä syö että nukkuu paremmin kun joku on siellä yökylässä, ja pyrinkin käymään mahdollisimman usein.

      Eilen hommasin hänelle tablettiin 24/7-toiminnon, ja siitähän hän innostui! - Minä seuraan koostelähetyksiä puolella silmällä, sen verran että pysyn kartalla, ja pystyn osallistumaan keskusteluun.

      Kyllä Mamma tietty muutakin harrastaa kuin telkkarinkatselua; kaihi tekee lukemisesta väsyttävää, mutta ristisanoja ja sudokuja hän ratkoo päivittäin - ja tabletti on tosi hitti! Itse hän sen keksi haluta, opetteli 85-v kaiken alusta alkaen (vähän jelppasin; avasin esim s-postitilin valmiiksi), ja on kähvelä kuin mikä sen vikineen kanssa!

      Ja P.S. Nyt kun on se 24/7 Tappiksessa (ei vain telkkarissa; hänellä on siis molemmat), minulla on toivoa saada hänet tänne uuteen kotiini minilomalle, seuraavan kolmen kuukauden aikana... :D

      Perheen nuoriso on asiaankuuluvan järkyttynyt: "voi ei, nyt Mamma teki meille facet". Juu, Mamma on innokas Facebookin käyttäjä; hänellä on paljon kavereita, ja pitää yhteyttä mm. lankomieheni sukulaisiin, joiden kanssa hänellä on aina ollut hyvät välit (tapaamiset vain rajoittuvat perinteisiin juhannusrientoihin). Instagram on myöskin suosikkilistalla, eli ei suvun murkuilla enää mitään yksityiselämää ainakaan verkossa ole. - Eli ei meittien tartte dementoitumisesta ainakaan tässä vaiheessa olla huolissaan...

      Poista