11.10.2014

Tyttöjen päivänä


10.10. Tein blogin puolivälitilinpäätöksen. Siivosin sivupalkista pois liudan blogeja. Jätin jäljelle ne, joita oikeasti seuraan, jaksan  seurata, tulee seurattua, jotka ovat kiinnostukseni mukaisia. Poistin myös ne blogit, joihin ei ole tullut kirjoituksia kuukausiin.

Poissiivotuissa blogeissa ei ole sinänsä vikaa, kuten ei ole kaikessa kirpputoritavarassakaan. Blogit vain ovat jääneet vähäiselle käytölle. En pidä esimerkiksi siitä tavasta, että blogi päivittyy päivittäin, jos olennaista sisältöä ei ole. Blogin on ansaittava hurja päivitystahtinsa.  On oltava asiaa lukijalle. On pantava itsensä peliin mukaan ja on nähtävä vaivaa.

Pidän kirjoituksista, joissa tarjoillaan luuta ja lihaa ja joissa heitetään oma itseys estradille.  Oma itseys ei ole oman kodin sisustus tai oman kehon vaateparsi tai pelkästään se, miltä minusta tänään tuntuu, mitä tänään en voi sietää. Toisaalta maailmassa on paljon persoonatonta tietoa, joka pyritään tarjoilemaan lukijalle objektiivisesti. Tällä on aikansa ja paikkansa, mutta tällainen materiaali ei ole blogin parasta antia. Blogin viehätys on aina ihmispersoonan tarjoilemassa sopassa ja siinä hengessä, joka soppakattilan ympärille syntyy, kun erilaista väkeä kerääntyy soppaa nauttimaan.

Poistamisen vastapainoksi uudistan  listaa uusilla blogeilla. Uusin on Helgan kieliverryttelyblogi.

11.10. Tänään kansainvälisenä tyttöjen päivänä hurrataan pienelle Malala Yousafzsaille, joka sai puolitetun Nobelin rauhan palkinnon. Muuta en toivo niin hartaasti kuin sitä, että kaikki maailman miehet Intiasta, muslimimaista ja muista sivistykseltään kyseenalaisista maailmankolkista alkaisivat hävetä oman maansa kansalaisten ihmisarvon häpäisyä. Miehet ovat näissä kulttuureissa lainlaatijoita ja säädösten asettajia, normien valvojia ja sanktioiden suorittajia. On käsittämätöntä, että tytöt edelleen ympärileikataan ja neulotaan runneltuina umpeen, hunnutetaan ja kielletään kouluunmeno. Tai ammutaan pientä tyttöä, joka avaa suunsa julkisella estradilla oman sorretun sukupuolensa auttamiseksi.

Sekin on käsittämätöntä täällä länsimaissa ja myös Suomessa, että tyttö - harvoin kypsä nainen  -  voidaan edelleen alentaa myymään seksiä miehille, jotka  pettävät puolisoitaan tai eivät sitä omin avuin kykene hankkimaan. Kaikkein järkyttävintä on, että virallinen taho siunaa hiljaisesti seksinmyynnin tukemalla seksityttöjen terveydenhuoltoa, vaikka sama taho kieltää sen oston, jos voidaan osoittaa, että naista käytetään hyväksi. Milloin seksinmyynti ei loukkaisi myyjän ihmisarvoa? On tekopyhää puhua yksinäisten ja sairaitten miesten auttamisesta tai opintojen rahoittamisesta. Miehen auttamista on se, että antaa ilmaiseksi, kun kohtaa tällaisen ressukan. Ei tavara käytössä kulu.

Kaikki salamyhkäisyys ja veronkierto asian ympärillä kertoo siitä, että kenelläkään ei ole puhtaita jauhoja pussissaan. Kyseessä on länsimaisittainkin arviotuna tyttöjen alistaminen sallimalla heidän harmaa työnsä. Vain tyttöjä voidaan mitätöidä ja halventaa niin, että heidän ei tarvitse vähäpätöisestä työstään, jota kukaan ei tiedä heidän tekevän,  maksaa veroja. Länsimaissakin olisi tarvetta pienelle Malalalle.

160 kommenttia:

  1. Kippis tytöille! :)

    Meillä täällä Tampereellakin on Tyttöjen Talo, mikä tulkoon mainituksi näin tyttöjen päivänä. Palkatut ja vapaaehtoiset ovat siellä tyttöjä varten tukemassa sekä kasvua naiseksi että muuten avittamassa heitä, joilla eri syistä on tarvetta tukeen.

    Tuosta seksin myymisestä tuli mieleen lukemani kertomukset opiskelijatytöistä, jotka mieluummin avaavat haaransa pari kertaa kuussa rahasta kuin istuvat pitkiä iltoja Siwan kassalla. Tuo saattaa olla marginaali-ilmiö, mutta kuitenkin.

    En huomannut avata meiliä valmiiksi, joten yritän lähettää tämän anonyyminä. Muussa tapauksessa se häipyisi satavarmasti taivaan tuuliin.

    Kuunkuiske

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut useitakin artikkeleita, joissa täyspäiseltä ja fiksulta vaikuttava opiskelijatyttö kertoo myyvänsä seksiä, jotta saisi rahaa kaikkeen kivaan, mm. Vuittonen laukkuihin ja uusiin vaatteisiin. Hän otti muistaakseni 400 euroa yhdestä pillulla käynnistä. - Anteeksi ruma kielenkäyttö, mutta tätähän se on, niin rumalta kuin se kuulostaakin. Miksi pitäisi puhua teopyhästi seksinmyynnistä?

      Vaan sen muistan noista jutuista, että asia oli kaikilla salaisuus. Siitä ei voinut puhua kotona tai kaikille ystävillekään. Poikaystävä muistaakseni tiesi yhdellä ja hyväksyi asian. Tytön elintaso olikin korkea. Veroja hän ei maksanut.

      Siis Blogger tosiaan hävittää koko kommentin, jos kirjautuu vasta kommentin kirjoittamisen jälkeen.

      Poista
    2. Opiskelijatyttö, joka kaipailee Vuittonia, ei sitä saa kasaan muuten kuin myymällä sievää pilluaan, totta.

      Ilmeisesti joitakin myös tavalliseen elintasoon tottuneita nuoria tyttöjä pimpsanmyynti elinkeinona innostaa enemmän kuin huonommin palkatut hommat.

      Kuunkuiske

      Poista
    3. Tämä on totta, enkä voi sanoa tuomitsevani heitä. Jopa ymmärrän tällaista, vaikka itse en huolisi Vuittonia jos joku sitä tuputtaisi.

      Se on vain surullista, sillä tavallaan tuommoinen valinta on turmeltunutta, itsekästä ja huonontaa kauaskantoisesti ajateltuna samalla tavalla alistettujen naisten osaa kuin annettu almu kerjäläisen. Ylläpitää alistusta.

      Ennen kuin kukaan kysyy, mitä tarkoitan turmeltuneisuudella, selitän. En tarkoita oikeastaan mitään, sana vain viehättä minua. Se ei viittaa ainakaan siihen ajatukseen, että ihminen olisi puhdas syntyessään ja maailma sitten turmelisi viattomuuden. Se ei viittaa myöskään uskonnolliseen eetokseen. Ehkä tarkoitan sillä vain välinpitämättömyyden vastakohtaa, pyrkimistä rehellisyyteen, joka on minulle jonkinlainen objektiivinen totuus - meinasin sanoa että harha..

      Poista
    4. Ennen kuin jatkan aiheesta, kerron vanhan vitsin. Se on kyllä sovinistinen, mutta muuten se liittyy hyvin aiheeseen:

      Toisilleen tuntemattomat mies ja nainen keskustelivat illanistujaisissa syvällisiä, ja yön tullen mies tuli kysyneeksi, että voisiko nainen harrastaa seksiä hänen kanssaan, jos saisi miljoona euroa? Nainen mietti hetken ja vastasi, että kyllä. No, miten olisi viiskymppiä, kysyi mies siihen. Hävytöntä, miksi sinä minua oikein luulet, tuohtui nainen. Senhän minä jo tiedänkin, vastasi mies, nythän neuvotellaan vain hinnasta.

      Aiheeseen se liittyy siten, että tuomitsemmeko naisen, joka menee ns. hyviin naimisiin? Rikkaat ja menestyneet miehet ovat aika suosittuja aviomarkkinoilla, samoin kauniit ja seksikkäät naiset. Miksei myös toisinpäin, mutta harvemmin.

      Eikö tässä ole pohjimmiltaan samasta asiasta kyse?

      Poista
    5. Tapsa, sinähän henkevä mies olet, jos avioliiton merkitys on ensisijaisesti seksuaalinen.

      Poista
    6. Tähän Tapsan kysymykseen minun piti sanoa painava sanani jo aiemmin - nyt huomaan, etten sanonutkaan, kun Kuunkuiske lisäsi tähän tuoreen kommentin.

      Molemmissa esimerkkitapauksissa liikkuu raha merkittävässä osassa, sillä on jopa avainasema - ilman sitä noita tapahtumia ei olisi. Ennen vanhaankin avioliiton pohjana oli usein laajempi sopivuus, ei niinkään rakkaus. Vanhemmat järjestivät liiton ja edelleenhän on olemassa vanhanaikainen tapa pyytää tyttären kättä isältä. Jotkut sitä noudattavatkin, lähinnä hauskan perinteen vuoksi.

      Maria Jotuni kuvaa usein novelleissaan sitä, että "rakkaus" on kauppatavaraa. Oli sitten maksumiehenä rikas vanha mies tai rikas vanha nainen. Näistä olen samaa mieltä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö rakkausavioliittoja olisi. On toki, ehkä suurin osa, vaikka runsaslukuisia ovat myös ne liitot, jotka solmitaan lapsen tulon vuoksi, vaikkeivat tunteet niin kovasti kuohahtelisikaan. Seksi on valtava voima, ja rakkaus taas on on yliromantisoitu käsite.

      Poista
    7. Rakkaus käsitteenä saattaa olla romantisoitu, mutta rakkauden ydin ei ole romantiikassa vaan se on paljon enemmän ja syvempää. Äitinä varmaan tunnet suurta rakkautta tytärtäsi kohtaan. Uskon satavarmasti, että miehen ja naisen välinen rakkaus voi olla suorastaan elämän kantava voima eikä romanttista höttöä.

      Minulle on.

      Poista
    8. No, juuri tuota sanoinkin, että rakkaus on käsitteenä yliromantisoitu.

      Ehkä se yliromantisointi tarkoittaa sitä, että rakkauden luullaan kattavan kaiken suhteessa rakastettuun ihmiseen. Oikeastihan samaan ihmiseen kohdistuu monenlaisia tunteita, ei pelkästään positiivista rakkautta.

      Tuota en taida allekirjoittaa, että rakkaus voi olla kantava voima miehen ja naisen suhteessa. Yhtä usein suhteessa se kantava voima voi olla pelkoa olla yksin, takertuvuutta, riippuvuutta, hyväksikäyttöä, alistumista, tottumusta ja kaikkea muuta vielä kamalampaa. Olisiko rakkaus parhaimmillaan syvää ystävyyttä ja kiintymystä? Täysin ihanteellisia rakkaussuhteita on perin harvassa. Selkeintä rakkautta on rakkaus lapseen, se on vielä selkeämpää kuin lapsen rakkaus vanhempaan.

      Poista
  2. Tämäpä olikin osuva vertaus, kehitän sitä hieman: blogi on soppa, johon kuka tahansa voi lusikkansa lykätä, eikä aina tarvitse edes tykätä.

    Jos joku kielinero miettii nyt kokki-vertausta (mitä useampi kokki jne), niin huomautan että niitä tässäkin blogissa on vain yksi - maankuulu pitokokki Iines.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, tämmöisen sopan nyt keitin. Kiehutin sitä koko aamupäivän. Vaan, niin kuin joku täällä hiljakkoin totesi, sopansyöjien lisukkeet ja omat mausteet vasta sopan maustavat ja ovat parasta antia. Olen samaa mieltä!

      Poista
    2. Kyllä, kirpaisevaa soppaa välillä, kun puhutaan keittoaineksista niiden oikeilla nimillä! Lehmä on lehmä, eikä mikään nauta. Kuollut kana on kana eikä broileri.
      Mutta maistuu kyllä, vaikka itsestä ei olisi näin maukkaan keiton keittäjäksi.

      Iines, puhut (taas) ihan oikeaa asiaa. En tiedä miltä tuntuisi, jos olisi oma lapsi tuolla "yleishyödyllisellä" alalla, jossa myydään omaa ruumista. Tai jota kohdeltaisiin kaltosti. Mitä tekisin? Kauhistuisin. Ketä syyttäisin? En enää itseäni, sillä vaikka olisin tehnyt kaiken väärin, olen suosinut sitä käsitystä, että lapsi on onnellinen, jos saa tehdä mieluistaan työtä.

      En tuomitse (ehkä kuitenkin mielessä. se on niin oikullinen) että jakaa itseään, siis ruumistaan, mutta olen heidän puolestaan hirveän surullinen, jotka ovat ainoana keinonaan sen homman valinneet. Mieltään (vai sieluko se on?) saa jakaa. Itsekin jaan sitä tässä ja nyt. Siis mielipiteitä. Vai onko sekään moraalisesti oikein, jos sattuu olemaan inhottavia ja tuomittavia mielipiteitä?
      Mikä on oikea mielipide? Sitä en oikeastaan edes tiedä.

      Poista
    3. Liisu, kovin moni tuntuu ajattelevan, että on oikeita ja vääriä mielipiteitä. Mm. minusta kirjoitti kerran muuan henkevä naisihminen näin: "On sääli, että pikkuporvarit osaavat kirjoittaa." Eli hänestä on sääli, että joku sellainen kirjoittaa, joka on eri mieltä hänen kanssaan. Noh, minusta tuommoinen kapea asenne taas on fasismia, mutta sallin mielipiteen ja olen vain iloinen, että tädit osaavat kirjoittaa, vaikka olisivat miten fasisteja tahansa.

      Kana on muuten parempaa kuin broileri, siis kuolleena. Kun lapsi oli pieni, keitin monena sunnuntaina isossa padassa meille kanan sunnuntaiateriaksi. Maustoin liemen kymmenellä maustepippurilla ja kahdella laakerinlehdellä, sekä porkkanoilla ja sipuleilla. Se oli taivaallista herkkua! Nykyään kanaa on vaikea löytää marketien altaista.

      Minusta tuossa seksinmyynnissä pitäisi aina ajatella sitä, että hyväksyisikö oman tyttönsä alapään myynnin. Jos, niin kellään ei ole siihen mitään sanomista.

      Poista
  3. Prostituutioon liittyy maailmanlaajuisesti erittäin paljon hyväksikäyttöä ja muuta törkeää rikollisuutta. Seksityöhön pakotetaan nuoria naisia.
    Mutta, ja tämä on nyt vähän rumastikin sanottu, osa huorista huoraa, koska huoralla on huoran luonto.

    Malala on Nobelinsa ansainnut. Hänen missionsa on tyttöjen koulutus, johon esteenä ovat mm. varhaiset, järjestetyt avioliitot. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, prostituutio ei ole hänen agendallaan eikä Pakistanissa ympärileikata tyttöjä.

    VastaaPoista
  4. Välillisesti toki prostituution voi arvella koulutuksen myötä vähenevän, ainakin, jos ympäröivä yhteisö siihen kannustaa.

    Tuohon mahdollisesti rumaan lauseeseeni lisään vielä, että olemme lehdistä saaneet lukea suomalaisista pojista, jotka kauppaavat itseään farkkuja saadakseen. Tätäkään ei pidä väittää vähäosaisuudesta johtuvaksi, vaan "huoran luonto" on ainoa mahdollinen perustelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, jos on todella tunne, että omasta kehosta riittää muillekin jakaa, niin miksei jakaisi, jos vaikka saisi tälle samalle yhteiseksi muuttuneelle keholleen elatusapua!

      Ja pojat, jos jakavat vapaaehtoisesti itseään joillekin rikkaille naisille, voivat myös vaatia itselleen elatusapua. Ruoka ja vaatteet ja asunto maksavat nykyisin maltaita.

      Poista
    2. Ei myynti ole jakamista, Liisu!

      Kannatan iloista ja ilmaista antamista. Se on reilua ja rehellistä toimintaa.

      Jossain ulkomailla on rantapoikia, jotka myyvät itseään tukeville suomalaisnaisille. En paheksu poikia enkä naisia, kyseessä ei ole moralisointi. Jotenkin kun mies tekee sen, se ei tunnu hyväksikäytöltä. Heillä ei taida olla parittajia, sutenöörejä, vaan he saavat kaiken tulon itse.

      PS Miksi tässäkin tuntuu, että se suomalaisnainen on se höynäytettävä hyväksikäytetty, vaikka hän on ostaja?

      Poista
    3. Iloinen antaminen? OK.
      Muttei kenelle tahansa.

      Poista
    4. vaan vain sinulle, sinulle
      (rakas mennikäiseni)

      Poista
    5. sinua, sinua rakastan
      kuin lumi joka ei uskalla tulla maahan

      Poista
  5. Perpektiiviä ”lasten” asiaan saa tutustumalla blogikuvan taustoihin:

    Horace Warner, Spitalfields London East End

    VastaaPoista
  6. Että huoran luonto. Mikäs se semmoinen on? Olen kuullut puhuttavan, mutta käsittänyt sen niin, että se on miesten toiveunta. Unta siitä, että muuta ei tarvita kuin hinkkaamista, niin se riittää naisväen onneen.

    Kissan viikset. Muistan, miten kymmenisen vuotta sitten muuan viaton mies riemastutti naisväkeä kysymällä, saavatko nämä kävellessään orgasmin, jos farkkujen paksu ommelsauma hinkkaa naisen viivaa. Kyseessä oli jokin anonyymi mutta suosittu keskustelupalsta. Minähän vastasin miehelle, ja arvaatte varmaan mitä. En nyt ryhdy toistamaan lausumaani, mutta uskon, että mies tunsi itsensä mäntiksi luettuaan valistavan lausuntoni. Joku nainen puolusti kyselevää miestä ja kertoi orgasmiherkkyydestään, ikään kuin siitä olisi ollut kyse.

    Mitä Malalan asiaan tulee, en yhdistäkään sitä seksinmyyntiin, vaan käsittääkseni kyse on tyttöjen oikeudesta käydä koulua ja saada tätä kautta ihmisoikeudet.

    VastaaPoista
  7. Edellisistä kävikin ilmi, etten pidä prostituutiota ammattina ammattien joukossa. Sitten se sitä on, kun suuri osa vanhemmista ilmoittaa ylpeinä: "meidän tyttö pääsi oppisopimuskoulutukseen bordelliin", ja kuulijat ihastelevat hyvää tuuria nykyisinä työttömyyden aikoina.

    VastaaPoista
  8. Huoran luonto ei liity seksuaalisuuteen, vaan on valmiutta myydä kaikkea sitä mistä joku maksaa. Paljoon joutuu ihminen myöntymään, mutta jo erilaisten sosiaalisten syiden vuoksi rajat liiketoiminnassa on syytä pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpäs onkin. Huoran luonto on siis myös paikallisella K-kauppiaalla, joka pyytää pienestä Putin-juustosta 1,99, kun sitä kuuluisi myydä 99 sentillä.

      Poista
    2. Jos kate on kohtuuton, näillä asioilla saattaa olla sukulaisuutta.

      Poista
    3. No onhan se kohtuuton, sata prosentti yli suositushinnan. Kaikkialla muualla Putin-juustot olivat halpoja, pienet Oltermanit 99 senttiä, mutta pikkiriikkinen klöntti oli täällä sata prosenttia kalliimpi eli käsittääkseni normaalihintainen. Siinä taisi olla Putin-lisä.

      Poista
  9. Niissä uutisissa, joita olen nähnyt, pojat ovat myyneet itseään miehille. Jostain jo vähän varttuneemmasta miehestä, jonka asiakassektori ovat varttuneemmat naiset, on joskus myös kirjoitettu. Sellaiselle en usko olevan laajaa maksavaa asiakaskuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä koski siis Suomea, ulkomaiden kiikkoloilla on kauhea kysyntä. Naiset ympäri maailman rientävät heidän luokseen terveyslomalle ja saamaan ruumiilla välitettyä henkistä ymmärtämistä.

      Poista
    2. Niin, siis näin oli yhdessäkin dokumentissa, jonka katsoin viime talvena. Dokumentissa kuvattiin suomalaisnaisia ja hyvin nuoria tummia rantapoikia, jotka taluttivat näitä usein hyvin tukevia ja lihaksikkaita naisia rannoilla. Jotenkin sai sen vaikutelman, että naiset olivat uhreja, vaikka olivat palvelun ostajina.

      Poista
    3. Tuo onkin mielenkiintoista, mikä tekee heistä uhreja?

      Poista
    4. Yhtä analyyttisen tulkinnan mukaan kiiluvasilmäinen neljä/viisikymppinen mies on saman dilemman edessä suostuessaan antamaan seksiä alaikäiselle vonkaajalle.

      Jos ei hyväksikäytön tunnusmerkistö täyty ko. naisten tyytymättömyydessä tai elämättömässä elämässä niin tummat nuorukaiset ovat juuri niitä hyväksikäytettyjä.

      Poista
    5. Siis huomatkaa, että minä itsekin ihmettelen, miksi vanha lihava suomalaismainen tuntuu uhrilta, ja nuori tumma rantapoika hyväksikäyttäjältä. En sanonut, että niin on, eli se ei ole mikään kaava.

      Voi olla, että asiaan vaikuttaa se, että siinä dokumentissa kuvattiin , mitä kaikkea pojat voivat ostaa naisilta saaduilla rahoilla. Mm. yksi oli ostamassa isoa kalastusvenettä, jolla tienata perheelle elantoa.

      Poista
    6. ”Siis huomatkaa, että minä itsekin ihmettelen, miksi vanha lihava suomalaismainen tuntuu uhrilta, ja nuori tumma rantapoika hyväksikäyttäjältä. En sanonut, että niin on, eli se ei ole mikään kaava.”

      Eiiiikä!???




      Unohtumaton selitys.

      Poista
    7. Iineksen selitys oli ihan oikea, niin hän tarkasti kommenttinsa lukien sanoi: ohjelmasta sai sen vaikutelman.

      Poista
    8. Juuri näin, sain vaikutelman dokumentista, että naiset eivät tienneet välttämättä, että miehet ovat vain heidän kanssaan leikkiviä rantapoikia.

      Jos ajatellaan suomalaisia vanhempia vaikkapa maaseudun naisia, jotka eivät lue paljon eivätkä käytä kovasti tietokonetta, niin heillä ei ole tietoa tällaisista rantamiehistä. Ei minullakaan ollut, ennen kuin katsoin ohjelman. Sai vaikutelman, että naiset ihastuivat miehiin ja toivoivat ehkä suhteelta enemmän. Miehille oli kuitenkin suunnitelmallisen selvää, että naisilta otetaan mahdollisismman paljon rahaa seksiä vastaan.

      Kun mies ostaa seksiä, hän ostaa useimmiten kai vain seksiä eikä toivo suhdetta prostituoidun kanssa?

      Poista
    9. Tietenkään seksi ei ole pääasia, mutta rivakka sukupuoliyhteys kuusi kertaa päivässä kuuluu luonnollisena osana muuten kokonaan henkiseen suhteeseen. Rahasta ei siitäkään ole millään muotoa kysymys, mutta itsestään selvältä tuntuu, että varakkaampana rouva pyrkii helpottamaan rakkaansa elämää.

      Rivakan kauniin rakastelun ohessa puhutaan filosofiaa.

      - I lav juu
      - Jees, jees, ai ai lav juu tuu.
      - veri fain wether hier
      - ai dount änderständ, what juu sei?
      - Forget it, heh heh he.
      - Heh, heh. Ai lav juu.

      Poista
    10. Juu, Rivakka seksi, ei rahasta väliä.

      - Vaikka olen jo 25 v, ne miehet pyörittää, kun puhuvattenkin.

      Nyt ymmärrrän. )

      Poista
    11. Anteeksi, Iines, taisin olla iloittelussani vähän loukkaava.

      Kyllä minäkin tiedän, että sellaista herkkäuskoisuutta on ollut, luultu että rakkaudesta on kysymys. Etenkin ne jotka eivät saa paljoa huomiota osakseen, hurmaantuvat hyvin helposti kun joku sitä suo. Eikä asia ole niin itsestään selvä, esimerkiksi välimeren maista monet ovat oikeasti kumppanin löytäneet.

      Poista
    12. Ei ollenkaan, Riku, en edes huomannut ajatella mitään sensuuntaista. Minua aina ihmetyttää, kun ei tajuta, miten ronski meikäläinen oikeasti on. Seksiasioissa ei ole oikeastaan mitään, mitä paheksuisin tai moralisoisin. En vaan täällä viitsi närkästyttää naisihmisiä enempää. Enemmän minua naurattavat seksiasiat kuin itkettävät.

      Ja olen kyllä minäkin osoittamassa noita täti-ihmisiä sormella: etteivät sen vertaa lue ja seuraa maailmanmenoa, että tietäisivät noistakin huijareista.

      Poista
  10. Miksi tämä seksiuhri-keskustelu tuntuu niin tutulta? Eikös tästä ole juteltu aika laajasti jo vuosia sitten? Muistelen tuolloin kertoneeni omista Gambian-kokemuksistani. Eräänä iltana näin, kun tuollainen reilusti alle kaksikymppinen paikallispoika naida jyskytti suomalaista satakiloista hyljettä siinä ihan vaan palmun alla metsän katveessa. Isoäiti huokaili, eikä kiinnittänyt huomiota ympäristöön ja poika pani silmät päästä pullottaen näkemättä tai kuulematta mitään. Ilman Viagraa, Cialista tai huumeita se ei olisi takuulla onnistunutkaan, siitä silmien pullotus ja samea katse. Illalla sitten kuulin, että hylje oli pistänyt ihan viisi euroa rantapoikansa kätöseen. Ja oli vielä kerskunut, kuinka halvalla sai. En millään jaksa uskoa, että hylje oletti suhteen johtavan johonkin vakavampaan. En vain usko, sanokoot naiset mitä tahansa.
    En minä tosiaan näitä tätejä osaa uhreina pitää.

    Palaan vielä hetkeksi tuohon jengihakkaus-asiaan. Ennustelin tuolla ylempänä, että kohta alkaa white trashin varustautuminen. Ja eikös Hesari jo siitä kertonutkin. Kaasusumuttimet alkavat mennä kaupaksi. Lehden haastattelemat nuoret kertoivat varovansa tiettyjä paikkoja ja kulkevansa mieluimmin isoissa porukoissa.
    Muualta netistä luin, että ohutvartiset taskulamput, joita voi käyttää lyömäaseina, ovat ilmestymässä nuorten taskuihin. Tämä kehitys on äärimmäisen vaarallinen.
    Britanniassa on sellainen laki, että jos taskusta löytyy kadulla veitsi, siitä tulee iso sakko ja vuosi linnaa. Tuntuu kovalta rangaistukselta, mutta kun jokainen sen tietää etukäteen, miettii varmaan kahdesti, ennen kuin alkaa aseistautua.
    On hirmuista, että noita jengien tekemiä lasten ryöstöjä ja pahoinpitelyjä ehti tapahtua 69 kertaa ennenkuin joku poliisin sisältä vuodatti sen julkisuuteen. Tuolle vuotajalle pitäisi antaa mitali, mutta varmaan häntä jo etsitään KRP:n erikoisryhmän voimin.
    Näihin jengitouhuihin on saatava nollatoleranssi heti. Kaiken ikäisten ihmisten täytyy voida saada kulkea rauhassa kotikaupungissaan. Ja piste.
    Eilisen tyttöjen päivän kunniaksi haluan vielä kiittää Iinestä tästä maan mainiosta keskustelufoorumista, jonka vaiheista ei todellakaan käänteitä puutu. Olen joskus asiasta tehden haravoinut nettiä löytääkseni vastaavia blogeja, mutta eipä ole vaan ole löytynyt. Sellaisia blogeja, joissa kaikki ovat aina samaa mieltä kaikista asioista on paljon, mutta ei tällaisia kuin Iineksen olohuone.
    Itse asiassa Iineksen peliluola on niin koukuttava, että se voidaan joskus kieltää. Samat hemmot ja mimmit roikkuvat täällä vuodesta toiseen ja käyttävät kuukausia elämästään vain ottaakseen kantaa asioihin. Sanokaa minun sanoneen, että kohta perustetaan erityinen AK (anonyymit kommentoijat) kerho, joka yrittää vieroittaa jäseniään liiasta koneen äressä istumisesta.
    Mutta niin kauan kuin bloggaaminen ja kommentointi on sallittua lähetän kunnioittavat terveiseni blogiemännällemme ja toivon hänelle terveyttä, pitkää ikää ja uusia hyviä keskustelunavauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Suomessa se on vissiin toisinpäin kuin Gambiassa: satakiloinen pienikullinen hylje jyskyttää hentoa tyttöä. Se katsomani dokumentti muuten kertoi juuri Gambian-matkailusta, muistan sen nyt selvästi. Tuota vaan olen miettinyt, että miehet taitavat hakea maksullisesta seksistä lähinnä seksiä, kun taas naiset, siis nuo Gambian dokumentissa näytetyt, hakivat käsittääkseni vähän muutakin. Nainen ei ole mielestäni sillä tavalla viritetty, että hän hakisi ensisijaisesti seksiä. Mies on, eikä siinä ole mitään pahaa, se on sukupuolten välinen ero. Tämä ei tarkoita, etteikö mieskin hakisi myös läheisyyttä ja hellyyttä. Mutta ensin tulee se akti. Ja joskus se riittää. Vaikka riittää se joskus naisellekin.

      Minusta on järkevää varustautua väkivallan varalle isoissa kaupungeissa, jos liikkuu myöhään illalla ulkona. Ja ehkä muutenkin. Itsellänikin on pieni erävarustus, lahjaksi saatu, aina mukana jopa kameralaukussa metsässä. Laukussa on kauas kuuluva pilli, tulentekovälineet ja monitoimiveitsistö. Tämä on tietenkin toinen asia, mutta kyse on siis siitä, mikä on järkevää varautumista mihinkin. Jos asuisin Helsingissä, voisin hyvinkin iltaisin kantaa mukanani turvasuihketta tai pilliä, en puukkoa enkä mitään väkivaltaista välinettä.

      Nollatoleranssia minäkin kannatan. Silittelyn sijaan vastuuta kehiin. Syrjäytynytkin tietää oikein hyvin, mitä toisille saa tehdä, mitä ei. Nyt tuntuu kuin heitä pidettäisiin idiootteina, jotka eivät tajua mitä tekevät.

      Kiitos toivotuksista, Kole! samoin sinulle! Ja muuten, viski-sanankin saa täällä sanoa.

      Poista
    2. Siis lisään, että tuo erävarustus ei ole mukana muualla kuin kameralaukkureissuilla, useimmiten metsissä. En kulje iltaisin tulentekovälineet ja monitoimiveitsi taskussa pikkukaupungissa, enkä kulkisi Helsingissäkään.

      Poista
  11. Tiesittekö, että sitä skottiviskiä, 12 vuotta vanhaa Glenfiddichiä, myydään kotimaisesta viinakaupastakin alle viidenkympin hintaan. Jos tiesitte, varoitan sitä missään tapauksessa ostamasta, koska se aiheuttaa näärännäppyjä ja kaikkea kauheaa. Ja se sitä paitsi on kullankeltaista, keskitäyteläistä, savuista, tasapainoista, pehmeää ja voimakasta. - Siinä tosi mieskin ähkäisee silmät loistaen, kun siemaisee lasillisen ehdasta viskilasista. Lapsukaisia varoitan erityisesti viininlitkuihin koskemasta!

    VastaaPoista
  12. Mitä Hesarin "uutiseen" kahden blogistin kiellosta kirjoittaa viski-sanaa, kyse oli jälleen kerran vedätyksestä, kutsuisinpa tyypilliseksi kyseisen lehden riemuvalheeksi. Jutussa kyllä selvästi sanottiin, etteivät viranomaiset ole blogisteihin olleet yhteydessä, vaikka otsikko toista väitti.

    VastaaPoista
  13. Koko juttu taisi olla ankka, niin uskomaton se oli. Ei ketään voida kieltää käyttämästä tuotteen yleisnimeä.

    Mitä viskiin tulee, olen konjakin tai punssin ystävä. Sain rokotuksen viskiä vastaan nuorten kirjoista tai aikuisten kirjoista, joissa epämääräinen väki joi aina viskiä.

    VastaaPoista
  14. Jos viinan mainonnan rajoituksia jatketaan ja Porin jatseihin ei saa jatkossakaan mennä alepan kaljakassin ja partaveden kanssa, toimittaja lähtee Viroon pakettiautolla ja peräkärryllä. Lastaa sen täyteen, vaimolle vielä ostaa neljä pakkilaatikollista vihreää kiljua yrttimaustein. Siinäs sitten viranomaiset näkevät, mitä turhat rajoitukset aiheuttavat. Kaameaa alkoholismia Sanoman ja Kassi-Almamedian toimituksissa.

    VastaaPoista
  15. Mitä viskeihin tulee, pidän niistä paljon, mutta äärimmäisen harvoin nykyään edes maistan. Aiheuttavat maapallon keinumista ja epävakautta sen kiertorataan

    VastaaPoista
  16. Kieltoja ja rajoituksia on aivan liikaa, sanoi viisivuot...eikun ministeri Grahn-Laasonen.

    VastaaPoista
  17. Vuonna -80 täytin 18 ja kävin ensimmäistä kertaa viinakaupassa. Ulkona täytyi hetken aikaa keskittyä virallisen tuntuiseen kauppa-aktiin. Piti mielessä harjoitella valkoviinin nimeä, että läpäisisin myyjän arvioinnin ja hän suostuisi minulle pullon ojentamaan. Myös henkilöllisyystodistus piti löytyä vikkelästi, liika taskujen kaivelu olisi saattanut johtaa kielteiseen päätökseen. Mikä helpotuksen tunne, kun myyjämajesteetti suostui kuin suostuikin tuotteen minulle myymään.

    Ravintoloihin, jopa pystybaareihin oli siihen aikaan pitkät jonot, portsarit seisottivat ulkona, että asiakkaat saavuttivat sopivan nöyryyden asteen. Minulle kävi huonosti. Kerroimme jonossa toisillemme hauskoja juttuja ja naureskelimme. Tuomio oli armoton: "tulette sitten toisella kertaa,sopivassa kunnossa".

    VastaaPoista
  18. Ensimmäiset viinit muistan hyvin, väkevämmistä juomista en edelleenkään välitä - siksi saamani konjakitkin jäävät juomatta alakaappiin. Tämmöisiä viinejä muistan aluksi maistelleeni: Porvoon plankku, Liebfraumilch, Egri Bikaver, kaikki halpoja. Alkuunhan ei ollut väliä, miltä juoma maistui. Nyt juon pelkästään hyviä ja laadukkaita viinejä sen vähän minkä juon.

    No nyt muistan, että joinhan minä myös vermuttia ja campareita, esimerkiksi aina kun matkustin laivalla Ruotsiin. Nykyään niitä ei taida juoda kukaan.

    VastaaPoista
  19. Niitähän ne, Libis on bueno. Minttusuklaata jälkeenpäin olen kauhistellut. Kaipa sekin menettelisi, mutta kun jäi kauhu niistä taskulämpimistä pulloista.

    Ennen ensimmäistä Alkossa käyntiäni olin käynyt Essin Valinassa, kauheassa rosvoluolassa, jossa myytiin pimeää viinaa. Itselleni en ostanut, vaan meidän luokkalaisille tytöille, jotka eivät uskaltaneet mennä sisään: "ne raiskaa meidät". Pelotti kyseinen kauppa minuakin, siellä oli luihua sakkia, Essi ei itsekään ollut mikään enkeli, lapsensa tunsin, asuivat lastenkodissa. Viinipullo löytyi jostain nopeasti, kallis se oli ja Essi komensi korkkaamaan ja ottamaan kulauksen. "Poliisit eivät pysty todistamaan", hän kailotti röhevän käheällä äänellään. Minähän maistoin, harpoin kiireesti raput alas ja ulos. Tytöt saivat viininsä ja minä kaiketi puoli pistettä alttiista toiminnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essin oikea nimi oli kai Esteri, mutta ei se mikään "tyttö sadepisarain" ollut. Pieni, häijy kanksteri ja juoppo.

      Poista
  20. Sinänsä aika erikoista, että aluehallintovirasto puuttui yhden ravintolafestivaalin viskimainontaan, perusteina lasten ja nuorten suojeleminen. Ei lapsille tai nuorille tulisi mieleen viskiä juoda, lapsille on omat heille tarkoitetut limuviinat. Sellaisethan joku vuosikymmen sitten markkinotiin, "koska lasten suussa viina pahalta maistaa".

    Huvituksella olen nettilehtien kommentoinneista lukenut, kuinka mainostuksen vaikutus sangen yksimielisesti noteerataan nollaksi. "Ihmiset kun ovat fiksuja, jos eivät muut, niin minä ainakin" ja "ei kai nyt kukaan mitään osta sen tähden, että mainoksen näkee!"

    VastaaPoista
  21. Lasten puolesta ei kannattaisi hysterisoida mitään, mikä mainoksessa on, ei edes alkoholia. Moni lapsukainen näkee niitä pulloja kotonakin.

    Päinvastoin, hyssyttely ja salailu vain ahdistaa lasta. Miksi alkoholia ei saa mainostaa, kun sitä kotonakin on? Minuakaan isän alkoholin käyttö ei olisi ahdistanut niin paljon, ellei joka puolelta olisi vyörynyt viinan vastainen kampanja ja ankara paheksunta. Eivät kaikki pahoinpitele perhettään humalassa. Kaikella viinanvastaisella hysterisoinnilla aiheutetaan alkoholiperheiden lapsille kaiken muun lisäksi häpeäntunteita ja ahdistusta.

    VastaaPoista
  22. Onko kukaan muu kehunut tämän postauksen kuvaa? No minä kehun. Se saa mielen yhtä aikaa lempeäksi ja raivokkaaksi. Tekisi mieli silittää tuon pikku orjan päätä ja kertoa, että sinun käy vielä hyvin. Mutta kun tietää, että hän viettää parhaat vuotensa jossain murjussa tympeän vanhan äijän patjana, tekisi mieli kiljua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut entä jos se rakastaa sitä miestä, Kolehmainen, tai mies rakastaa tuota keittoa keittävää naista. Rakkaus ja rakastuminenhan on mysteeri, sitä ei järjellä käsitä.

      Onkohan rakastuminen vaarallista, kun se saa ihmisen käyttäytymään tavalla, jota se ei itsekään ymmärrä.
      Minun ensirakkauteni oli surkea. Ällistelen sitä nyt jälkeenpäin. Olin ihan hulluna mieheen, joka näytti Jeesukselta uskontokirjan kuvissa. Mutta sitten itkin kokonaisen kesän, kun huomasin, että tämä "sydämeni valitun", miehen, joka oli pitkä kuin taivas, kihlausilmoitus oli lehdessä. Jonkun toisen kanssa. Se oli helvetillinen kesä, niin olin rakastunut. Odotin häntä vielä joka päivä kuin ihmettä ilmaantuvaksi prätkällään, ja ajattelin, että hän tulee vastaan kadulla kulman takaa. Mutta ei vain tullut.

      Myöhemmin olin onnellinen, kun ei tullut. Kävi ilmi että hän oli lestadiolainen (ei me koskaan puhuttu uskonnosta) ja kun ajattelin, mikä lapsilauma minun olisi pitänyt synnyttää, jos toiveeni olisi käynyt toteen. Tajusin, että kohtalo oli minut pelastanut! (vieläkin hymyilen onnesta!) Hymiö! Vielä toinenkin hymiö!

      Poista
    2. No juu, mikäs sen somempaa kuin hullu rakkaus. On semmoistakin. Vaan jos se on hullua rakkautta, se merkitsee minun mielikuvituksessani sitä, että siinä on helposti toinen heikommilla kuin toinen, jossain suhteessa. Tällöin täytyy kysyä perin järkevästi: onko tämmöinen rakkautta vai läheisriippuvuutta.

      Tämmöinen latistaja minä olen, Liisu. Näenkin tuon tytön hieman samoin kuin Kolehmainen, mutta en välttämättä niin, että tyttö olisi "tympeän vanhan miehn patjana". Kaikki vaan viittaa siihen, että tyttö on asemassa, jossa hän ei voi täysin vaikuttaa oman puolisonsa valintaan.

      Poista
    3. Voi tietysti ollla että ”enkeli” on maannut patjanakin mutta oikeasti kuvaa ilmentää Lontoon East Endin ahdinkoon ajautuneita lapsia Horace Warnerin kuvaamina 100 vuotta sitten.

      http://www.dailymail.co.uk/news/article-2017054/Britains-Slumdogs-The-ragged-filthy-East-London-children-just-100-years-ago-living-life-grime.html#ixzz3G72iMKOJ

      Poista
    4. Iines, tarkoitin rakastumista, en rakastamista. Rakastumisella ei ole mielestäni mitään tekemistä avio- tai avoliiton kanssa.

      Rakastua voi kai kuka tahansa milloin tahansa (pohjautuu omiin kokemuksiini). Se tulee aina yllätyksenä. Sitä ei voi estää, se on kuin luonnonvoima, omituinen tunne, jota ei pysty todellakaan järjellä selittämään. Se on mysteeri.

      Mutta jos se johtaisi pitempiaikaiseen suhteeseen, siinä vaiheessa toivoisi järjenkin tulevan mukaan.

      Mutta rakastuminen on ihanaa, usko pois, Iines. Vaikka mieli on silloin tavallaan heitteillä, maailma näyttää kirkastuneelta ja hymy on huulilla ja kaikki tuntuu ihmeelliseltä. Jos saa vähänkin vastarakkautta. Ja vaikka ei saisi, sittenkin se on enempi hyvä kuin paha tunne. Se on irrationaalinen, mutta kirkastaa myös sen kohteen.

      Jos puhun omista rakastumisistani, ne ovat yleensä henkisiä. Rakastun ihmisen mieleen, hänen henkiseen minäänsä.

      En tiedä, onko se oikeaa vai väärää, mutta en voi edes kuvitella rakastuvani kehen tahansa. Diskauslistalle joutuvat armotta muuten edustavat, mutta tyhmät. Itserakkaat. Kevytmieliset ja tyhjät. Haihattelijat. Teeskenteliät. Kuivat ja virkamiesmäiset. Koleat ja kylmät. Vihamieliset ja kerskailevat.

      Jääkös enää ketään jäljelle? No, ehkä rakastuminen saa ne, joitka ovat potentiaalisia rakkauden kohteita näyttämään minusta inhimillisiltä. Vaatimattomilta. Viisailta. Rohkeilta. Lämpimiltä. Ajattelevilta. Vastuuntuntoisilta. Älykkäiltä. Johonkin pystyviltä, jotta voin heitä ihailla ja kunnioittaa.

      Se on taas eri juttu, avioliitto. Mutta huom. siinäkin voi rakastua aina ja aina uudestaan. Ja välillä vihata. Kyllä kai. Se on suhde, joka elää koko ajan. Välillä on tyyntä, välillä myrskyää, välillä on mitä vaan. Parhainta siinä on minusta, että on joku inhimillinen ihminen lähellä. Ja tuntee yhteenkuuluvuutta. Yhteenkuuluvuus ei ole sama asia kuin alistuvuus tai läheisriippuvuus.

      Mikä olisi sinun listasi, Iines? Olisi jännä tietää.

      Rakastuminen ei ikävä kyllä tunne aina listoja. Siitä seuraa tietysti pettymyksiä.

      Poista
    5. Mielestäni rakastamisen ja rakastumisen ero tulee ymmärrettävämmäksi, jos käyttää rakastumisen sijasta vaikka sanaa ihastuminen.

      Joku sanoikin, että huiminkin ihastus kestää kaksi vuotta ja vasta sen jälkeen selviää, onko kyseessä rakkaus.


      Poista
    6. Ihastuminen onkin selkeä sana. Vaan mikä on sitten ero rakastumiseen? Ehkäpä kyseessä on syvenevä sanasarja.

      Poista
    7. Iines ja Tapsa, minusta ihastuminen (ainakin minulla) on jokapäiväistä, mutta se ei tee hulluksi, eikä millään tavoin valtaa koko mieltä. Se saattaa innostaa ja herättää kyllä ihailua, tietysti. Mutta harvoin se aiheuttaa rakastumista. Rakastumisella on omat kätketyt lakinsa. Sitä ei tapahdu joka päivä. Se ottaa ihmisen valtaansa joskus luine ja hampaineen, se on noiduttu tila, kokonaisvaltainen. Ihastuminen voi olla rakastumisen esiaste. Ihastuminen kohdistuu (ainakin minulla) useimmiten jonkun ihmisen tekoihin, ja usein asioihin.

      Sanotaan, että nuorena ihminen voi rakastua pelkästään rakkauden kaipuusta tai rakastumiseen tai rakastamiseen sinänsä.

      Sen verran rakastuminenkin on harvinaista, että sen voi laskea sormilla. Minulla luvuksi tulee 5. Tavaroihin ja rahaan ei ole rakastunut ikinä. Tavarat tukkivat mielen, mitä enemmän, sen pahemmin. Raha taas... ilmeisesti minulla on yleensä sitä juuri sopivasti, kun ei tarvitse sitä ajatella. Mutta se, että rahasta on tullut mittayksikkö, jolla mitataan kaikkea, ihmisiäkin. Se tekee siitä vastenmielisen.

      Poista
    8. No juuri tätä ajattelin, että olisiko noin, että ihastuminen ja rakastuminen ovat tihenevä sarja sanoja, Liisu!

      Vaan rakkaus sitten on kai jotakin, joka tulee kiintymyksenä ajan kanssa?

      Omien rakkauksieni tai rakastumisieni määrää en tiedä. Rajat eivät ole kovin selvät eri tunnetilojen välillä. Kaikissa suhteissa en ole rakastanut tai ollut rakastunut.

      Poista
  23. Anonyymille kiitos kuvan lähteestä. Sieltä se varmaan on alunperin. Itse otin sen jostain suppeammasta sivustosta, taisi olla englanninkielinen blogi, jossa ei ollut kuvan lähdetietoja. Siksi ne minultakin jäivät pois.

    Muut lähteen slummilapsikuvat, jotka nyt näin ensi kertaa, olivat puhuvia, todella hyviä valokuvia. Lasten ilmeet olivat vertaansa vailla tosia.

    VastaaPoista
  24. Liisu, no niinpä tietysti. Nyt ymmärrän paremmin, sillä rakastuminen on pesti hulluutteen, rakkaus taas enemmän kiintymystä muistuttavaa. On sitä täälläkin hullaannuttu, niin että kun jälkikäteen tarkastelee tilaansa, näkee sen mielen hairahtumisena. Minulle syvä rakastuminen ei sitä paitsi koskaan ole yhtä auvoa, vaan tuskaa ja auvoa.

    Minähän olen siis mestari rakastuja, vaikka olenkin järki-ihminen, ja juuri siksi en olekaan asian kanssa ihan sujut. Epäilen jopa nuppiani kun olen siunatussa tilassa. Olen vakuuttunut siitä, että vaikka täällä patistan naisia olemaan hullaantumatta vaikka narsistimieheen, saattaisin itse mennä lankaan ja kompastua komeasti rähmälleni.

    Saatan lisätä tähän kysymääsi asiaan vielä jotain, nyt tuli ovesta sisään harvinaisen pulska kotelointimies, mittaa uudelleen rakennatttavia osia seinästä.

    VastaaPoista
  25. Kotelointimiehestä päästyä.... Hirveä tunkkainen tupakantuoksu jäi leijumaan miehen perään. Tämä on ensimmäinen remonttimies, jonka läsnäolon haistaa yläkertaan asti. Ja hän palaa huomenna. Miehen täytyy polttaa sisälläkin, niin voimakas haju on.

    Liisu, henkistä minäkin toivon, fyysinen ei yksin riitä. Mutta sitten taas tosinpäinkin, pelkkä henkinen ei riitä rakkaussuhteessa, ystävyydessä toki. Epäilen, että moni nainen ajattelee tämänsuuntaisesti. Nainen haluaa ehkä varmistaa pesän ja yhteisen henkisen jakamisen ja sitoutumisen, mikä voi olla osin biologista. Rakkkauden voi luoda jopa itse, ja netissähän tapahtuu tällaista varsin paljon, käsittääkseni. Itsekin olin pää sekaisin, kun internet tuli ja sen tarjoamat mahdollisuudet lähestyä toisten sieluja ja sydämiä. Olen jopa kirjoittanut sadan sivun kertomuksen tai novellin aiheesta.

    Avioliitosta en osaa sanoa paljonkaan, sillä minulla on siitä aika vähäinen kokemus, valitettavasti. Mutta eiköhän se ole samanlainen kuin avoin pitkä rakkaussuhde. Kovin monella ei nykyään riitä kantti pysyä liitossa, johon tulee hankausta. En osaa sanoa, pitäisikö yrittää. Aika onnetonta, jos se yrittämiseksi menee, lastenkin kannalta. Erokin on kauheaa.

    VastaaPoista
  26. Palaan Iineksen tarjoilemaan kuvaa. Hänen oma käsityksensä oli tosi hienosti muotoiltu: "Kaikki vaan viittaa siihen, että tyttö on asemassa, jossa hän ei voi täysin vaikuttaa oman puolisonsa valintaan."
    Itse kuvittelin, että kuva on jostain Intiasta tai Pohjois-Afrikasta. Lontoo ei edes tullut mieleen. Mutta totta on, että siinä- kuten muissakin suurkaupungeissa ei lapsilla aina ollut helppoa - eikä aina ole vieläkään. Suurkaupunki on yhtä aikaa eläin ja kone, raaka organismi, joka ei sääli ketään.

    VastaaPoista
  27. Omaan mieleeni tuli kuvasta joku Dickensin köyhä lapsi, siis eurooppalainen, enkä tiedä mistä mielleyhtymä tuli, sillä kuvassa ei siis lukenut lähdetietoja.

    Valokuvaajaa ihailen. Taitavampi kuin moni modernin ajan kuvaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, netissä on tosi vaikeaa törmätä Horace Warnerin kuuluisiin kuviin havahtumatta niiden alkuperään, varsinkin, kun kuvien nimet jo viittaavat siihen.

      Poista
    2. Horacelle asia ei kuulu, jopa nykyisen älyttömän pitkät tekijänoikeudet lienevät umpeutuneet.

      Poista
    3. Siis Anonyymi, haen kuvia kuvavalinnasta, eli en ole "törmännyt Horace Warnerin kuuluisiin kuviin".

      Haen kuvia aina tietyllä aihehakusanalla (esimerkiksi cooked in soap tai soup pot paintings photos etc.). Suurennan aina aukeamalta kohteen ja poimin kuvan sekä lähdeviitetiedot, jos niitä on. Yleensä on ja useimmiten vältän viitteettömiä kuvia. Nyt ei ollut kuvaajaa eikä kuvan tietoja, eli sivu ei kuitenkaan ollut tuo linkkaamasi, koska siinähän tekijän nimi oli, samoin tietoa ja muitakin kuvia. Minun löydöksessäni oli vain tuo yksi kuva. Kuvan ideana on tarjota tekstissä mainittua blogisoppaa, jossa on lihaa ja luita. Keittäjäksi piti löytää tyttö, tyttöjen päivänä, koska oli muutakin tyttöasiaa. Näin sain kaksi juttuni teemaa saman kuvan alle.

      Miksi siis en olisi maininnut tekijännimeä, jos se tiedossani oli? Teenhän niin käytännössä aina.

      Poista
  28. Kuva on vaikuttava, kannattaa lukea tai ainakin katsella myös anonyymin linkkaama artikkeli. Se sain minut hieman googlailemaan tuon ajan oloista saarivaltakunnassa, aiemminkin olen niistä toki jotain lukenut.

    Lasten osa tuntuu noissa kuvissa kamalalta, mutta itse asiassa se oli jo kohentunut ainakin joiltain osiltaan.

    Nykyinen yhteiskuntamme on liikuttavan yksimielisesti viime vuosina päätellyt, tutkimustietoa sanovat sen olevan - Hesarikin sen julisti, - että älykkäämpi osa ihmisistä menestyy aineellisesti parhaiten. Niinpä jo vuonna 1856 tekivät Englantiin lain, jonka mukaan se älykkäämpi osa kansasta ei enää aivan pieniä - alle yhdeksänvuotiaita - saanut kaivostöillä tappaa. Sellaisten pikkumainareiden kohtalot olivat karmeita, mutta ennen kaikkea hyvin lyhyitä.

    Vuodesta 1856 aina vuoteen 1901, 9-16 vuotiailla sai kaivoksissa teettää 16 tuntisia työvuoroja, kunnes viimein nykyisten loordien ja jaardien, tai mitä lienevät, esivanhemmat saivat oudon inhimillisyyden puuskan. Alaikäraja nostettiin kahteentoista vuoteen. Ehkäpä kaivosherrojen älyllisyys oli tuolloin hieman alavireistä, kun kymmenvuotiaat roikaleet vapautti kavoskuiluista, - laiskoiksihan perkeleet helposti tulivat.

    Kylmä siinä usein tulee, kun ilman kenkiä ulkona kulkee. Ei kai se 1900-luvun alussa Suomessakaan harvinaista ollut, että torppaorjien tai työläisten kakarat olivat kengättömiä. Tai jos kengät oli, isolla lapsilaumalla yhdet, joita jokainen vuorollaan käytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Charles Dickenshän on kuvannut hieman aikaisemmin juuri kuvissa esiintyvien lasten kaltaisia kohtaloja, lasten huonoa osaa erityisesti, jos he sattuivat olemaan orpoja. Uudelle vuosituhannelle tultua olot olivat edelleen kurjat ja luokkaerot jyrkät. Lapsi oli keskiaikaiseen tapaan edelleen pieni aikuinen, jonka oli tehtävä työtä heti kun jaloilleen nousi.

      Tätä taustaa vasten nykysyrjäytyneitten elämä on suurta juhlaa. Silti syrjäytymistä ja "eriarvoisutta" käytetään syynä vaikkapa juuri katuväkivaltaan Helsingin kaduilla lasten keskuudessa. Menisivät kotiin keittämään itselleen vaikka lämmintä puuroa! Eurolla saa kuukauden puurot!

      Poista
    2. Nykyäänkin on miljoonia lapsia, jotka elävät yhtä suuressa kurjuudessa kuin esiteollisen ajan eurooppalaiset köyhät.

      Termi "torppaorja" viittaa väkevästi siihen, että torpparit olivat jonkinlaisia maaorjia. Viittaus, jonka alkuperä lienee Pohjantähti, menee pahasti pöpelikköön.

      Muistakaamme, että vielä Veljeksissä tyhmä Timo ja viisas Eero ryhtyivät torppareiksi, eikä Kivi lainkaan kauhistellut heidän kohtaloaan. Eero päinvastoin nousi jonkinlaiseksi kylän merkkimieheksi.

      Poista
    3. Torppaorjan mahdollisuudet olivat mitä suurimmassa määrin kiinni armon (tilanomistaja) armollisuudesta tai armottomuudesta.

      Rengit ja piiat olivat vielä lähempänä orjuutta, usein karkasivat työstään. Kansalliskirjaston arkiston vanhoissa lehdissä on lukemattomia ilmoituksia, joissa tilanomistaja kieltää ketään karannutta palkkaamasta ja tekemään ilmoituksen, jos jollain on hänestä havaintoja.

      Poista
    4. Että minun on ikävä Olgan torppaa. Se oli isomman talon alusmailla oleva vanhanpiian mökki, meidän kesäasunto lapsuudessani. Pitkä punainen talo. Siinä kelpasi torpparinkin perheineen olla.

      Poista
    5. Kysyin äidiltäni, puhuiko isoäitini koskaan ongelmista isäntien, niiden von Bo..n kanssa. Ei kuulemma koskaan ollut sellaista puhetta, kaikki oli ihan hyvin. Mutta isoäitini torppariperhe oli vaatimattomia ja nöyriä ihmisiä, uskovaisia.

      Sitä vastoin sen isoäitini oli kertonut, että hänen isoäitinsä äiti oli kuollut silloin suurina katovuosina, kun ihmiset lähtivät maantielle edes jotain syötävää löytääkseen. Äiti ei ollut enää jaksanut, siihen oli jäänyt pikkutytön herättely-yirtyksistä huolimatta. Tämä ei tietenkään liittynyt kartanonherraan, tulipahan vaan noista vanhoista ajoista mieleeni. Ja se tuli mieleeni, että jumankeet, että olen paljasjalkainen paikkakuntalainen monessa polvessa, vaikka kyseinen torppa, jos olisi olemassa, olisi tänä päivänä naapurikuntaa.

      Poista
    6. Muistin väärin, Munkkeja vai mitä Donnereita ne oli.

      Poista
    7. Kartanot ovat tietenkin asia erikseen, mutta torppia perustettiin ihan tavallisten talonpoikien maille, eri syistä. Tilanomistaja ja talonpoika tarkoittavat eri asioita.

      Torppari oli siis vuokraviljelijä, joka vuokrasi viljelysmaitaan maanviljelijältä käypää vuokraa vastaan. Vuokra maksettiin yleensä työnä, taksvärkkeinä, eikä ollut tavatonta, että se vuokra oli esim. yksi työpäivä viikossa.

      Ei se kauhealta orjuuttamiselta kuulosta. Tietenkin tapahtui vääryyksiä ja isäntien mielivaltaa, kuten niihin aikoihin missä tahansa muussakin asiassa.

      Rengit ja piiat tekivät vuoden kestäviä työsopimuksia ja vaihtoaikaa oli viikko syksyllä kekrinä. Jos nykyisin esim. jääkiekkoilija lähtee kesken sopimuksen, ei häntä naapuriseura palkkaa. Sama asia.

      Maaseudulla oli paljon torppareita alempia asujia, niiden piikojen ja renkien lisäksi, oli maattomia muonamiehiä ja mäkitupalaisia, ja kaikkein kehnoimmassa asemassa olivat sairaat ja köyhät vanhukset, jotka kiersivät talosta taloon.

      Toisaalta siihen aikaan maaseutu oli turvallinen asuinpaikka, joka työllisti kaikki työkykyiset ja haluiset, mikä monelle köyhän mökin kakaralle oli hyvä asia. Samaan tyyliin kuin meidän nuoruudessamme maalaisserkut tulivat kaupunkiserkuilleen lapsenlikoiksi.

      Nyt he syrjäytyvät ja eriarvoistuvat ja sekin on yhteiskunnan vika.

      Poista
    8. Kiitos varmasti asiantuntevasta selityksestä. Sellaisen kauhean jutun olen vain kuullut, että jossain tapahtui niin härskisti, että renki vielä söi, vaikka isäntä jo piereskeli. Tuskin sellainen sentään voi pitää paikkaansa. Sitten on sanonta, että "renki hyvä tuli, mutta huono isäntä vain nukkui".

      Sitä vielä ihmettelen, että miksi ne piiat ja rengit sillä lailla karkailivat, saivatko paremman sopimuksen muualta, vai nälkäkö niille?

      Poista
    9. Ne oli sen ajan paskaduuneja, usein kirjaimellisestikin. Pomokin saattoi kiusata.

      Poista
  29. Artikkeli on ehkä vähän haparoiva, mutta hyvin siitä kävi selville teollistumisen vaikutus. Ihmiset muuttivat leivän toivossa kaupunkeihin, heitä oli niin paljon, ettei kaikille riittänyt mitään. Niistä jotka jonkin työn saivat, ei tarvinnut välittää, ansioilla ei pärjännyt. Työolosuhteet saattoivat olla karmeat. Lapsikuolleisuus 1900-luvun alussa oli suurempi kuin 1800-luvulla.

    Se oli se hyvä maailma, jossa ei nykyisen kaltaisia liikoja rajoitteita ja lakeja ollut. Yhdestä lehtiartikkelista minä luin lukijakommentin, jossa haukuttiin "turvallisuusnatseiksi" jopa rakennusten paloturvallisuusmääräysten tekijöitä. Siinä kommentissa tiivistyi niin paljon, että en voinut olla ääneen nauramatta tätä nykyajan hulluutta. Taitaa noissa kuvissa olla myös länsimaisen maailman tulevaisuus, kahden kerroksen väkeä.

    Tämä maailma tarvitsee ohjeita, määräyksiä ja lakeja. Älkää silti turhaan huolestuko, ei viina kesken lopu. Jopa viskiä saa vapaasti, jos vain rahat siihen riittävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan kiitos ammattiyhdistysliikkeitten, työläisillä menee nyt kai paremmin? Moni tienaa enemmän kuin valkokaulusmaisteri. Kiitos Ihalaisen ja Rinteen, ay-miesten. Kauan eläköön paperiteollisuuden etupolitiikka! (Vaikka se taisi jo kyllä näivettyä?)

      Paperimies on palkkansa ansainnut, mutta niin olisi se sairaanhoitajakin tai lastentarhanopettaja tai kirjastoväki tai toimistojen ja kauppojen naisväkikin.

      Poista
    2. Tottakai niin, mutta ehkäpä lastentarhanopettajaa lukuunottamatta, useimpien noista ammateista arvioidaan kokonaan loppuvan tai ainakin määrän pienenevän oleellisesti.

      Paperiteollisuuden työehtosopimukset ovat aikojen saatossa säteilleet hyvää meille muille, ovat käytännössä olleet meidän kaikkien etujen esitaistelijoita. Vaikkemme aivan samaa ole saaneetkaan. Ei sitä tuottavuutta voi kokonaan unohtaa, paperimiehiä joudumme kumartamaan.

      Tulevaisuuden ennustaminen juuri nyt vaikuttaisi olevan erityisen höttöisellä pohjalla. Koulutuksen tuottavuutta liioitellaan ja kolutuksen yliälyt ovat päätelleet onnen löytyvän iPadeista. Kun eivät vielä oikein tiedä, mitä järkevää niillä iPadeilla voisi tehdä, ovat saaneet neronleimauksen. "Tietokoneitahan voi ohjelmoida". Jokainen pikku Jasmine ja Keijo opetaaan ohjelmoimaan tietokoneilla. Keijo tekee sellaisen hirviön, jolla silmät liikkuvat ja joka murahtelee. Jasmine ohjelmoi kukkataulun, jonka kukkaset ja ruoho liikkuvat tuulessa. Ohjelmoimisen oppimisen jälkeen molempia alkaa vituttaa ja hankkiutuvat huonoon seuraan, koska enempi koulutus ei kannata- töitä kun ei ole. Paitsi niitä orjatöitä, joista ei palkaa makseta.

      Roviolla tai Supercellillä ei ole tulevaisuutta. Niiden heyday meni jo, rahaa siirtyi iso kasa ja loppu häämöttää.

      Apple ei ole ikuinen, vaikka kuinka sitä itselleen uskottelisi. Onko sillä aikaa vielä viisi, kymmenen vai kaksikymmentä vuotta sitä ei voi tietää. Viimeisin vaihtoehto tuntuu epäuskottavimmalta.

      Poista
    3. Toisaalta lastentarhanopettajien paikkoja on auki ennätysmäärä eri puolilla maata. En ole huomannut samanlaista kysyntää millään muulla alalla. Koko ajan on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tarjolla paikkoja.

      Tuo työvoimamäärän pieneneminen kiukuttaa minua, sillä pieneneminen ei johdu siitä, etteikö työtä olisi. Sain siitä tänään taas esimerkin, kun koetin soittaa Dna:han kaapeliyhteyteni katkettua, kun olin asentamassa uutta F-Securea koneelle. Yhteys oli poissa tunteja.

      Ihmisen tavoittaminen Dna:sta oli lukuisan numerovalinnan kautta. Kone pyysi painamaan kielivalinnan, laitevalinnan, laitteesta alalajivalinnan etc. Sitten odoteluna kaksi kuvottavaa rokkikipaletta, ja sitten vasta hento pojanääni vastasi. Tulin vastanneeksi sille koneelle muutamia valittuja ohjeita systeemistä. Toivottavasti puhelut nauhoitetaan jo odotusvaiheessa. Pojalle puhuin nätisti.

      Siis tuonnekin voisi palkata kysynnän mukaisen määrän heppuja palvelemaan puhelimessa.

      Poista
  30. Minä ihailen Malalaa todella paljon, hän on todellinen sankari ja esikuva. Mutta tyttöjen koulutus on vain ensimmäinen askel sikäläisten naisten asioiden parannuksessa. Vaikka siellä olisi tohtori, mitä se hyödyttää, jos naisten työllistymistä ei sallita. Kurjaa se tohtorskan on vain sitä tyhmää äijäänsä palvella ja sille soppaa tehdä. Äijä kun vaan makaa ja piereskelee, - välillä kalashnikovin piippua rassailee tulevaa käyttöä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Kaikki tytöt kouluun ja vaikka perheelle koulurahaa jokaisesta koulun kirjoissa pysyvästä tytöstä. Maksaisin mielelläni osuuteni tällaiseen globaaliin verokassaan.

      Mikään muu ei poista orjuutta eikä alistamista niin kuin koulutus.

      Poista
  31. Minun mielestäni eläkkeellä olevilta opettajilta pitäisi ottaa eläkkeet pois.

    Ai, minkä takia?

    No, muuten vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räväkkä aloitus! Mutta ei se mitään, kansanedustaja Raija Vahasalo kokoomuksesta ehdotti kerran, että eläkkeellä olevien presidenttien eläkkeiden suuruuden saisi kansa äänestää.

      Poista
    2. Minun mielestäni kaikille entisille paapperimiehille tulisi antaa luunappi otsalohkoon!

      Poista
  32. Inhoan juoruja, tai ainakin juorujen levittämistä. Olisi kiva silti - ihan vaan ettei erehdy - tietää kuka sinulle sanoi: "On sääli, että pikkuporvarit osaavat kirjoittaa."
    Et tietenkään sano, eikä niin saisi tehdäkään että sanoo kuka hän on; ei ihmisiä silläkään lailla saa loukata. Nainen hän on? (ja pitää blogia)

    Ps. Tuo herja on muuten hyvä, terävä huomio an sich, ei siinä mitään! Ainoastaan se että se kohdistuu sinuun (?!?), tekee siitä huonon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se minuun kohdistunut nimeten. Yleensäkin kyseisestä ringistä tulee puukkoa, jota isketään ilkeästi eri suuntiin, mutta ei nimeltä mainiten.

      Tuossa pikkuporvarisohaisussa puhuttiin ensin, että sellaisille ihmisille siis ei kannata puhua, jotka pitävät blogia vain elämänsä täytteeksi ja toivovat siellä käytävän kriittisiäkin ja provosoivia keskusteluja. Ja sitten todetaan, että on hyvin ikävää, että blogimaailmaan on rantautunut kirjallisesti lahjakkaita pikkuporvareita. Se on hyvin ikävää, toistetaan vielä vakuudeksi.

      Kukin voi kohdallaan nyt miettiä, ketä tuommoinen mahtaa tarkoittaa ja miten typeräksi itsensä saattaa tuntea tuommoisen lukemisen jälkeen. Ja etenkin kun niitä puukkoja heitellään jatkuvasti silloin tällöin, vaikkei kyseinen fiini rinki edes lue keskustelevia provosointiblogeja.

      Poista
    2. No, jaa. - Mutta miksei kyse voisi olla vain väärinkäsityksestä? - Eikö kaikki bloggaajat, kuin kullankaivajat, ole solidaarisia toisiaan kohtaan? Kuin hyrisevät rukit? Olen lukenut jostain (en muista mistä) että etenkin kullankaivajat aina auttavat (pyytämättäkin) vaikka apua ei (välttämättä) tarvitsisi.

      Samanlainen käsitys minulla blogimaailmasta on.

      Ps." Sierra Madren aarre" on rehellisen järkyttävä elokuva. Siinä kukaan ei saa anteeksi mitään, paha saa palkkansa, samoin hyvä. Sen katsominen sopii ennenkaikkea kyynikoille - Riku! (Ei sovi alle 12-v ja yli 65 -v jotka odottavat elokuvalta ns. Happy Endiä.)

      Poista
    3. Voi olla väärinkäsitys, ja oikeastaan arvasinkin, että jos sanot jotain, sanot noin.

      Vaan tuskin on, sillä onko tässä blogien piirissä, jossa pyöritään, hirveän monta blogia, joka on saanut palautetta nimenomaan keskustelevuudestaan ja usein myös provosoivuudestaan. Ja samalla pikkuporvariudesta? En minä tiedä muita, etenkin kun koko rinki on kuulunut meikäläisen lukijoihin aikoinaan melko ahkerastikin.

      Minä en puuttuisi asiaan mitenkään, jos sitä ei olisi ja jatkuisi. On ikävää lukea entisistä ystäväblogeista oman blogilinjan - sosiaalinen ja keskusteleva kaiken kansan kulttuuriblogi - piikittelyä ja haukkumista. Se ei tunnu merkitsevän mitään, mikä on motiivini keskustelemiseen. Olen lisäksi sielultani edelleen äidinkielen opettaja, jonka tehtäväksi koin oppilaitten aktivoinnin viestinnän ja ilmaisun pariin.

      Poista
    4. Ymmärrän. Ymmärrän myös että Sinulle nämä asiat ovat oikeita asioita, kipeitä. Minähän vaan pelleilen.

      Anteeksi, iines.


      (mutta pellejehän nämä ihmisetkin ovat jos nuin käyttäytyvät, oikeasti? eivät ole aikuisia.)

      Poista
    5. Sierra Madren aarteen on nähnyt joskus lapsena. Sen muistan, että yöpyivät nuotion ääressä ja kaikkia väsytti kauheasti, mutta taistelivat unta vastaan pelätessään toistensa vievän kulta-aarteen. - Jos saa sanoa, ihan amatöörejä olivat Hyvien, pahojen ja rumien Tucon rinnalla. Eli Wallachin silmät kun välähtivät, tiesi, että sillä on nyt metkut mielessä, ja oli myös.

      Poista
    6. B.Traven on kirjailja jonka haluaa unohtaa. Kun luin hänen Kuoleman laiva (Das Totenschiff), se järkytti minut. Puuvillanpoimijat (Der Wobbly) on tärkeämpää kuin The Grapes of Wrath (Vihan hdelmät), joka on hieno romaani.

      Kuka tuntee B.Travenin?

      Poista
    7. En nyt kehu ihan tuntevani, mutta tiedän kyllä miehen.

      Poista
    8. Tapsa on aina yhtä arvattava, eli fiksu. - Tuo Sierra Madren aarre on siis B.Travenin kirjan pohjalta elokuvasoitu. Tosin kirja, niinkuin aina pakkaa olemaan, on parempi kuin leffa.

      Ps. Yhden poikkeuksen muistan. "Jules et Jim" on kirjana aika kehno, minulla on se hyllyssäni (käy katsomassa, joo) mutta filminä se on suurenmoinen. (Siis kaikessa siinä sentimentaalisuudessaan se on ihana rainakuva!)

      Poista
    9. "On sääli, että pikkuporvarit osaavat kirjoittaa." on niin liikuttava lause, todella hellyttävä, että en muista vastaavaa koskaan lukeneeni. (Vaikka olen, tunnustan sen, lukenut aika paljon. Myös paskaa.)

      Ps. Voi kun itse osais kirjoittaa tollasia lauseita... (ex-marxilaisleninisti tässä itsekseen pohtii. syntyjä syviä.)

      Poista
    10. Mikis: "Tosin kirja, niinkuin aina pakkaa olemaan, on parempi kuin leffa."

      Tämä pätee hyviin kirjoihin. Sen sijaan huonoista kirjoista tulee usein hyviä elokuvia.

      En nyt tähän hätään muista yhtään esimerkkiä, mutta kannassani pysyn.

      Poista
  33. Joku kun tässä hetki sitten, varmaan vuosisadan tyhmin kommentoija, ehdotti että 'opettajiltakin voisi ottaa eläkkeet pois', niin kerron teille yhden tarinan. Jos saa?
    (miettii)
    Hyvin nuorena (kun vielä etsin itseäni, löytämättä) niin asuin Hilja-tätini luona. Asuin... siis nukuin yöni hänen keittiössään. Kotonani kävin vain syömässä. Hilja-tätini oli syntynyt 189...ja jotain. Kansaneläkettä oli alettu (tai ruvettu) maksamaan joskus... en muista koska, mutta Hilja-tätini oli yhtä äkkiä kamalan hämillään kun hän sai Valtiolta rahaa. Sitä hän minulle ihmetteli, ihmetteli että "kun minä en mitään enää edes tee ja silti ne antaa rahaa". No, autoin häntä siinä että vippasin häneltä aina kympin pari kun... mieli teki Pubiin eikä kukaan minulle antanut rahaa. (paitsi Marjukka kyllä tarjosi, etenkin olutta) Hilja-tädille tuli Herättäjä-lehti, lueskelin sitä aina joskus kun ei ollut muutakaan luettavaa, ja hänen keittiön seinällä - vuoteeksi tehdyn sohvani yläpuolella - oli taulu "Jumalan pelko on Viisauden alku". Mietin sitä monta kertaa krapuloissani että... oliskohan tuossa sittenkin jotain totta? No, eläkkeistä minun piti puhua. Ja kerran heräsin kun Hilja-täti hipsi pitkin asuntoa... pelästyin. Kysyinkin että mitäs Hän siellä puuhailee? Hän sanoi "sshhhhsss". Kun sain Hänet sen verran rauhalliseksi että istuimme keittiön pöydän ääressä, Hilja kertoi: "Jo päiväkausia nuo ihmiset seinän takana ovat puhuneet ja ilkkuneet siitä että minä saan rahaa. Heidän mielestään se on väärin." Tajusin, vaikka olin hyvin nuori, mistä on kyse. Mutta sitä en vielä (silloin; piti tulla toinen, tuleva vaimoni) tajunnut että 'ei harhojen vallassa elävää ihmistä voi tai kykene millään puhumisella parantaa. Siis todistella että asiat eivät näinb ole, heh heh, kuvittelet vain, rakas Hilja-täti. Ei se mene niin. - Ja sitten tuli toisia öitä, kaikki samanlaisia, aina Hilja täti-valvoi, käveli syylingit jalassa huoneistossa... en minäkään enää uskaltanut nukkua. - Pakkohan Hilja oli sitten viedä hoitolaitokseen, hän sai huoneen jossa avain oli oven ulkopuolella. - Rakas Hilja-tätini!

    VastaaPoista
  34. Ainahan on raskasta kun menettää ihmisen joka on läheinen. (Oman lapsen äkillistä väkivaltaista menettämistä en suostu edes ajattelemaan.) Vanhat ihmiset ovat siinä mielessä 'mukavampia', onhan heillä jo eletty elämänsä. (Jolle Kuolemakaan ei enää mitään mahda. heh, heh) - Pahinta mitä tiedän on kun toinen ihminen (jota rakastaa, tai välttämättä kamalasti ei rakasta mutta kumminkin..) ajautuu pikku hiljaa, kuin lentohiekkaan, mielisairauteen, siihen, että häneen ei saa enää yhteyttä. Ei, vaikka yrittää (fyysisesti/henkisesti). On, kuin käsi jolla yrittää tarttua toiseen, häipyy sumuun. Äkkiä ei näe enää edes omaa kättään! - Se on mielestäni kamala kokemus.

    VastaaPoista
  35. Se "opettajilta eläkkeet pois"-tyyppi oli tietenkin Jape, kaikkien keskustelevien provosointiblogien Änkyrä numero yksi. Voi mikä pienoisnovelli tuo Hilja-tätijuttu oli. Olet sinä Mikis mestari saamaan muutamalla rennolla ja huolimattomalla lausevedolla kokonaisen ihmisen elämän silmieni eteen ja palan toistakin elämää. En kehu enempää, näen miten kiemurtelet nyt jo.

    Omassa elämässäni tädit ja naiset ovat olleet aika tarmokkaita Niskavuoria, ei tuommoisia maan hiljaisia ihanuuksia. Olga-tätikin talutti minua korvasta sisälle pyhäaamuna, kun pissasin isolta kiveltä alas keskellä pihaa. Hellin asia, jonka sanoi, oli: "Iineksellä on tukka niin tummunut." Ei mennyt kauan kun hän kuoli.

    VastaaPoista
  36. Rose on vainoharhainen, mun tätini, joo joo, mutta emme me häntä häiritse. Emme edes hänen todellisuuteensa yllä. Henrikki muisti kun viimeksi oli siellä ollut: hän oli herännyt siihen, kun sytytti valot, että täti keskellä yötä, täysissä pukimissa, seisoi sohvanpäädyssä ja tuijotti häntä... sellainen säpsähdyttää. (Eikö totta?) Kun hän yritti kysyä jotain se vaan sihisi ”shhhhh”...? En ymmärrä mistä on kyse. Se selittää - kun olen ensin käynyt vessassa kusella ja parvekkeella tupakalla ja uudestaan vessassa, itkemässä - että... ”Tähän on muuttanut uusia naapureita”. Entä sitten, täti kulta? Se kaivaa käsilaukustaan Eykaplyktus -rasian, ”Ole hyvä”. (Kiitos.) Ja alkaa kertoa miten nuo uudet naapurit vainoavat häntä; öisin ne juttelee keskenään kun luulee että hän nukkuu mutta ”minäpä en nukukaan” vaan hän kuuntelee itse: ”He vainovat minua”. Mutta herran jumala miksi? ”Kateudesta”. No ei kai. ”Ne luulee että minä olen piilottanut rahaa...” Voi taivas. ”Ne vihaa minua senkintakia kun saan kansaneläkettä enkä tee töitä!” Ei tuo voi olla totta, Rose. ”On se.” On, se sanoo, on... Se on puettuna kuin vanhanaikainen nukke, kamalan hylättynä. ”Maitokaupassakin ne levittää minusta juoruja. Ne on niin kateellisia”...

    Oi ei, ei Rose.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranoia on yksi narsismin muoto (ihminen kuvittelee, että hän on kaikkien muiden ihmisten huomion keskipisteenä). Sen kohteena olemisesta on oma kokemus, olin vuosia sitten tekemisissä, kohtuullisen järkevänoloisen ihmisen kanssa, mutta hänpä ryhtyi elättämään sellaista kuvitelmaa, että minä vihaan häntä. Aluksi yritin oikaista asiaa, mutta hänpä juuttui omaan aatokseensa niin että tulkitsi lopulta kaiken, minkä suustani päästin vihamielisyydeksi. Jos sanoin ”Hyvää päivää” niin hän sanoi: ”Olet pahantahtoinen”. Ei auttanut sitten niin mikään.

      Paranoia on suuruusharha. Olen kerran taivuttanut yhden naapurini hakemaan apua, kun hän oli jo aika pitkällä matkalla sielunsa sumuun, ja minä tajusin vain sen että nyt hän tarvitsee apua, ettei häntä voi yksin jättää. Sen täytyy kyllä olla kauhea kokemus, aivan varmasti, todella tuskainen ja ahdistava kokemus, kun kaikki mitä ympärillä on ainoastaan uhkaa.

      Toisaalta ihmisessä kuin ihmisessä on paljon myös pelkoja, ja se on ihan tervettä, että pelkää jotain asioita, suhtautuu sopivan epäluuloisesti esimerkiksi täysin vieraisiin ihmisiin ja asioihin. Sota-aikoina ihmiset myös muuttuivat paranoidisiksi, koska koko ajan ympärillä oli ihan todellista uhkaa ja pelkoa, sekin on kauhea raskasta, pelko joka on oikeasti kaikkialla eikä missään voi olla ihan rauhassa ja turvassa. Sota on kamala asia, se traumatisoi.

      No jopas minä innoituin kirjoittamaan, se johtui Rose-tädistäsi, mikis. Tai sinusta, kun kerroit Rose-tädistäsi. Ei ole hänellä ollut helppo elämä.

      Poista
    2. Kiitos!

      Vastauksesi oli selvempää tekstiä mihin ikinä itse pystyisin.

      Olen elänyt, ja se oli sanoinkuvaamattoman kamalaa aikaa (enkä nyt puhu Hilja/Rose-tädistäni vaan ex-vaimostani), kun elin ihmisen kanssa joka käsitti kaikki sanani väärin. Kun sanoin hänelle "Hyvää päivää" hän kai kuuli sen (en minä tiedä?) että "Haista vittu". Rakastin häntä, ainakin jonkin verran, ja oli meillä yhteinen lapsi. Elämäni kävi aivan mahdottomaksi. Itkin usein yksin vessassa, siellä lukkojen takana sai olla oma itsensä. Sitten kerran päätin että nyt itkemiset saa loppua, teimme aivioeron, hyvin ystävällisissä merkeissä, ja minulle jäi meidän lapsi. - Elämässä on kaikenlaista. (Myös Auringonkukkasia.)

      Kiitos kirjoituksestasi, Anonyymi.

      Poista
    3. Paranoiasta on kirjoitettu kiehtovia opuksia, ja yksi parhaita on muinaisen nobelistin Ivo Andricin Neiti, jonka vainoharhaisuus kääntyi saituudeksi. Hän ei päästänyt ketään ovestaan sisään, ei avannut edes nälkään kuolevalle kerjäläiselle, vaikka hänellä oli kaikkea yllin kyllin.

      Suomalaisista mieleen tulee Liisa Hännikäisen koko tuotanto, jossa ihmismielen kuvaaminen on oikeastaan suomalaisen luonnekuvauksen huippua. Esimerkiksi teoksessa Vaikea ikä kuvataan naista, joka tuntuu samanlaiselta kuin Mikiksen kuvaama Hilja-täti. Hän epäilee taloyhtiössä kaikkia ja syyttää heitä erilaisista asioista. Hilja tosin oli sympaattisempi, kun epäili saavansa ansiotonta rahaa. - Liisa Hännikäinen on aika unohdettu kirjailija, jostain syystä.

      Mikko Rimmisen Nenäpäivässäkin taisi olla yksi Irma (?), joka oli tätä samaa tyyppiä, mutta sympaattisessa mielessä. Yksinäisyys ajoi naisen tekaistuille myyntireissuille ihmisten luo - näin sen muistan.

      Poista
    4. Rimmisen Mikko kirjoittaa aina henkilöistään lempeästi. Hän kutittelee lukijaa.

      Nenäpäivässä oli tatimaista huumorinlajia, tätä lempeää huumoria me suomalaiset tarvitsemme muuten olemme hukassa itsemme ja toistemme kanssa.

      Paranoian vaikeampi lajityyppi on tuo mistä Mikis puhuu ja johon olen myös törmännyt, se on semmoinen sieluntila että silloin ihmisellä on oikeasti aika paha olla.

      Poista
    5. Näin minäkin uskon. Juuri tällaista lajityyppiä Liisa Hännikäinen kuvaa romaanissaan Vaikea ikä. Päähenkilö tietenkin kärsii, koska ottaa harhaluulonsa tosissaan. Useinhan esimerkiksi dementiassa esiintyy harhoja, joissa kadotetut tavarat uskotaan varastetuiksi. Moni entinen paranoia onkin alkavaa dementiaa.

      Esimerkiksi tässä taloyhtiössä asuu seitsemänkymppinen nainen, joka hakee aina välillä hukkaamiaan tavaroita, mm. käsilaukkua, joka löytyi autosta. Kun hän kuuli, että taloyhtiön toinen naapuri, muuan nainen, oli ostanut uuden auton, Alfa Romeon, hän alkoi hakata tätä laukullaan, koska luuli autoa varastetuksi. Kaikesta huolimatta hän elää yksin itsenäisesti, toki lasten ja ystävien tukemana.

      Poista
    6. Olen katsonut paljon elokuvia. Mielestäni ihan liikaa. Jacques Tati on sympaattinen elokuvahamo (sympaattisempi kuin Mikki Hiiri). "Kirjeenkantaja" on hyvä elokuva. Kamalan hyvä.

      Ps. Paras elokuva mitä tiedän on Vittorio De Sican "Polkupyörävaras".

      Poista
    7. Bergmanin elokuvat on taas niin kirjallisia, rakastan niitä, ne on mustavalkoisia - elämä on mustavakoista. Bergmanin elokuvat ovat aina kirjallisia, niissä on sanoma, en minä sitä aina ymmärrä, siksi ne minulle niin kiehtovia onkin.

      Felliniä taas rakastan sen takia kun se repii käsittämättömiä kuvia, katsottavaksi. Hän, kuviensa ja omien kuvitelmiensa, kautta on paras elokuyvatekijä.

      Tarkovs taas... Andrei Arsenjevitš Tarkovski ... kun yhden elokuvan häneltä katsoo, jää ihmettelemään. Hän on hyvin vaikea tapaus, sketsinikkarille pilkan aihe; minä ajattelen Tarkovskia aina samassa virkkeessä kuin Bergmania, kumpikin uskoo jumalaan. (Jolla ei tietenkään ole mitään tekemistä tämän meidän Jumalamme kanssa.) Jos Dostojevski etsi Jumalaa, joka olisi meissä, samaa meidän sydämissämme tekee Tarkovski; lukekaa hänen elokuviaan! (Bach - Bach parka, sen hän hyväksyy kun ihmisistä on kyse. - No, en usko että tähdellisempää olisi tehty kuin mitä Bach.)

      Poista
  37. Kun ihminen kuolee, hän ajatteli, tädinkokoinen jäämistö mahtuu lipaston sisälle. Sanoo naapurit mitä tahansa. Kaikkine koruommeltuine tyynyliinoineen joiden kulmissa on isot koukeroiset H. E. kirjaimet, naftaliinille tuoksuvat alusvaatekerrastot, harsitut pikkumustat, parsitut villasukat ja joululahjoiksi (God Jul) saadut avaamattomat nylonsukkapakkaukset, linttaan astuttaja varsikenkiä, kiveksi muuttunutta suklaata, Eykalyptus -pastilleja, kumilangalla nyöritetty kirjepino vv. -18 - -23, hartaus- ja virsikirjoja, Paimion kansakoulun päästötodistus, käytös kymmenen, tyhjä mutta lukittu nahkainen käsilaukku, säröille mennyt peili, muutama mustavalko kuva joissa nuori surusilmäinen lettipää tuijottaa kameraan... Tuo senkki uisi valtameriä kuin Ginsbergin lasiarkku, ja kalat; heille jälkeenjääville, Engvisteille, ainoille jotka hänet muistavat nytkään kun hän vielä elää, ei jäisi kuin varjo; sanomattomia sanoja, eipä muuta.

    VastaaPoista
  38. Ginsberg oli minulle aikoinaan tärkeä runoilija. Se puhui mistä tahansa. Enhän minä häntä ymmärtänyt (en ollut juutalainen, en ollut intellektuelli, en ollut hintti). Hänen runonsa koin merkittäväksi. Ja kun hän suunnitteli että kuoltuaan hänet pistetään lasiarkkuun, ja arkku upotetaan mereen n. 2 500 metrin syvyyteen - johon se jäisi kellumaan? - niin, ajattelin että minä pistän kans Hilja-tädin lasiarkkuun. Ja upotan sen.

    "Hän kiersi valokatkaisijaa mutta portaikon lamppu ei syttynyt. Täytyi kivuta pimeässä ylös. Kohta täytän 24 vuotta; entä sitten? Aikoinaan allennaamaiset leijonat - vaikka en vielä silloin Ginsbergia tuntenut - ajoivat minua takaa näitä portaita. Ne tuli ylhäältä. Lapsuuteni ei, hän ajatteli, sen kummempaa silti ollut kuin kenen tahansa muun. Yksin olin, , niinhän useimmat ovat, eivät vain sitä tiedä. En tiedä veljistäni paljoakaan, juuri mitään, enkä isästä tai äidistä, enkä rakkaudesta. Mitä muistaa, muistaa, muu ei kiinnosta... En välitä tietää. Rakkas, rakkautta! Mitä se on? En osaa sanoa. Enkä vihata, ehkä se on puute. Puutetta, puutetta juu. Sipididapidapidi dummdamm daa, hän hyräili samalla kun hapuili ylätasanteelle seinistä tukea etsien. ”...saatanan saatanan saatana...” yläovea avatessaan hän kolhaisi päänsä oven yläkarmiin."

    VastaaPoista
  39. Pst Jos joku ehti jo lukea pitkän kommenttinini jäämistöistä, otin sen pois. Saatan tehdä siitä seuraavaksi uuden jutun, kun asia rupesi leviämään mielessäni.

    VastaaPoista
  40. Huoraamisestakin te tuolla yllä puhuitte. Kiehtova keskustelunaihe. Minä en siihen osaa mitään sanoa, en tiedä tätä nykyaikaa, minun aktiiviaikoinani huoraaminen oli rehellistä puuhaa. Kahden kauppaa. - Ps. En tiedä kannattaisiko tätä sanoa, ja miksei, että "Suomessa en koskaan ole vitusta maksanut." En sillä ylpeile mutta jos sanoisin toisin niin valehtelisin. En ole myöskään käynyt bordelleissa. (En oikein tietäis miten siellä pitäisi käyttäytyä? Pitääkö pokata? Ja pitääkö olla kravatti?) Ulkomailla olen maksanut rahaa siitä että olen naisen kanssa mennyt sänkyyn... mutta sitä ennen me (Santos) mentiin syömään (minä maksoin) ja sit mentiin elokuviin (Maria Mallagone maksoi) ja käveltiin käsi kädessä satamakatukortteleitten katuja (kumpikaan ei maksanut) ja vasta sitten mentiin bunkkaan maate... Aamulla Maria teki mulle voileipiä, nälkä mulla olikin ja söin ne, ei ne mitään maksanut. - Vaan kamalan pitkä matka hänen luotaan oli kävellä takaisin laivalle, sille kaijalle, missä se oli. (Ohiajelevat keltaiset taksikuskit vilkuilivat minua, gringoa, olin heille kai potentiaalinen asiakas, mutta kun minulla ei ollut yhtäkään "hylleriä", niin pakko oli vaan kävellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merillä, kun maat ja valuutat vaihtuivat pikatahtia, rahasta käytettiin yleensä sanaa "rauta". Tai sitten "täppi". Käytettiin myös sanaa "hylleri". Eli, kun tultiin mihin tahansa, vaika Hevon Kuuseen, niin kysyttiin toisiltamme, kun lähdettiin kartsalle, että "paljonko sulla on paikallista täppiä?" Esimerkiksi.

      Poista
  41. Gdynia, Gdansk, Sopot. Miksei Varsovakin.

    ruotsi-puola sanakirjan avulla keskusteli vaikka mitä.

    magdalena!

    asuin opiskelijahostellissa. asunnon hintaan kuului ilmainen ateria. niinpä ensimmäisenä aamuna - raikkaana ja hampaat pestyinä - menin ruokalaan. Jonotin kauan pitkässä jonossa jossa oli hilpeitä puolalaisia nuorukaisia ja tyttösiä. Mutta syöminen siellä oli erehdys. Pihvi, jota pureskelin, oli tehty synteettisestä kumista, ei sitä saanut murennetuksi. Niinpä läksin kaupungille. - Kuubalaiset sikarit olivat halpoja, rommi yhtä halpaa, niinpä minä päivät pitkät (samalla kun kävelin) poltin vaan ja join viinaa. - Ps. Kerran yks saksalainen bussi kidnappas mut... se oli täynnä koulupoikia (Hitler-Jugend?). Heillä oli yli-innokas opettaja. Kierreltiin pitkin Gdanskia, ja se selitti niille oppilailleen, ja minulle "finnischen Waffenbrüder" tapahtumapaikkoja. Mikäs siinä, ajattelin, ja nukuin vähän aikaan koska yöuneni olivat jääneet nollille. Kun heräsin, se edelleen puhui samaa paskaa kuin ennen nukahtamistani, mutta ei se minua häirinnyt. Sanoin hänelle "danke für alles" , oppilaat alkoivat taputtaa, minä menin mersubussista ulos ja jatkoin kävelemistäni.

    VastaaPoista
  42. Puolassa siihen aikaan autokanta oli polski-fiiatteja, ne oli takseina myös, ja jumantsukka kun nekuskit ajoi lujaa niillä. Vähäistähän liikenne siihen aikaan oli, etenkin yöllä, mutta kun jokaiseen liikennevaloon, näytti ne mitä tahansa, tultiin n. 140 km/h (enempää ne ei onneksi kulkeneet), niin vähänkös se hirvitti. Meikäläistäkin. (Tai just sen takia kun tajus että ei ne osaa ajaa, oikeasti.)

    Brysselistä sain liftin Pariisiin, sitä autoa ajoi X.X. Kierreltiin sivuteitä, se ajoi lujaa, auton ikkunat oli laskettu alas, kamala vinkuna vaan kuului. Ensin ajattelin, istuin takapenkillä, että kenenkähän hullun kyytiin minä nyt olen joutunut, varmaan kohta kuollaan... Mutta sitten tajusin (vaikka ei minulla siihen aikaan ajokorttia itselläni ollut) kun näin että "voi hyvänen aika kun mennään nuo mutkat nopeesti ja hianosti." Niin mentiinkin. (Myöhemmin kuulin että kuski oli menossa Le Mansin 24 tunnin ajoihin, oli ammattikilpa-autoilija, ja Volvo millä mentiin oli Tom Tranan viritelty crossivehje.)

    Tykkään ajaa autoa. Olen opetellut sitä. Mutkat ovat kivoja.

    Olen f-1 fani. Osaan ajaa autoa. Opettelin. Pärjään tukkirekan kanssa metsäpoluilla. Ollin oppivuoteni oli kun ajoin pätkänokkaista Bedfordia Tampereella, se oli jakelukuorma-auto, ja Tampereen Siniset Bussit - syystä että kiilailin niitä, vihasivat minua... Hitsi, kun välillä ajettiin kilpaa, rinta rinnan! Vastaantulevat pikkuautot, kuplavolkkarit ja sen semmoiset, kaarsivat jo kaukaa rotvallin puolelle. Kun pelästyivät.

    Huh, huh, oli se aikaa.

    VastaaPoista
  43. Lapsena kun leppäkerttu lennähti kädelle, sitä sanoi sille että "lennä lennä leppäkerttu ison kiven juureen. siellä sun äitis keittää sulle puuroo".
    Miksi?
    Ensinnäkin nämä ovat Leppäpirkkoja, lähinnä coccinella septempunctatioita, ja toiseksi: mitä puurolla tämän asian kanssa tekemistä on?

    Ps. "puuro" on slangisana eteläamerikkalaiselle pirtulle. Se tulee sanasta "puro" (u lausutaan pitkäksi, totta kai!) joka tarkoittaa - kuten me kaikki espanjankieleen jo näin alustavasti törmänneet ihmiset tiedämme - "puhdasta". No, mikäs sen kuvannollisempaa: puhdas = pirtu. Eli espanjaksi puro = puro. - Ja nyt te nassukaiset siellä kotonanne, siellä omalla patiollanne jossa laskettelette vasta "un, dos, tres, quatro, sinkkuseitte..." että, älkää nyt - herranen aika - panko niitä nöpönasujanne sinne peiton alle piiloon... nasse setä haluaa että teidät äiditkin tulee tänne mukaan... niin, noin... nasse-setä on käsittämättömän iloinen kun tänne naisetkin tulevat juttelemaan ja tullessaan hölskyttelevät...

    http://www.youtube.com/watch?v=kdh8PsAAkI4

    VastaaPoista
  44. Minusta iines sinä olet kiva ihminen. et olisi yhtä kivaa jos teeskentelisit. - mikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko teeskenteleväni, sillä ei semmoinen kanna mihinkään eikä kiinnosta minua. En edes pystyisi vetämään blogia minään muuna kuin itsenäni, omalla persoonallani. Olisi tietenkin kyky osata vetää erilaisia rooleja eli näytellä.

      Poista
    2. Näyttelijät, siis ammattinäyttelijät (huokaus) ovat kamalia ihmisiä. Tunnen heitä tarpeeksi monta, eli liikaa. Antti Litja on kivin kun on tyhmin; tarkoitan että se osaa näytellä tyhmää. Antti on aivan upea! (Myös selvinpäin. Mitä hän nyt, ikävä kyllä mulle, on ollut nämä viimeiset 20 -v.)

      "Loma" elokuvassa nämä tyttötylleröiset äkkiä puhuivat savvoo - se oli siinä tietysti harkittu juttu, koukku. Mutta minäpä kerron teillle, jos mulle sallitte, toisenlaisen tarinan jossa "kauniit, rohkeat ja nuoret naiset" puhuvat savoo...

      Antakaapas olla!

      Ystäväni Jussi, kova stalinisti, oli käymässä Moskovassa. Elettiin n.s. "rämähtäneisyyden aikaa". (Tosin sillä ei ole mitään tekemistä tämän tarinan kanssa.) Jussi, joka oli herkkusuu, ja kova juoppo, oli syänyt jotain sellaista safkaa että hänen vatsansa prostetoi sitä, eli teki häntä vastaan vastavallankumouksen. Hänelle tuli kiire mennä paskalle, ja koska ainoa siedettävä paskahuussi (koko Moskovassa, pois luettuna Kremli) oli hänen omassa hotellihuoneesseessaan, hänelle tuli kiire sinne. Hississä (Kone OY) häntä vastapäätä seisoi nainen ja sen vieressä toinen. He kuiskailivat kovalla äänellä toisilleen. Ja tujottivat häntä. (Ja hissi se vaan pysähteli joka kerroksessa. Ja voi jumantsukka kun Jussilla oli paskahätä...) Nuorempi niistä naisista sanoi sille vanhemmalle että "kahoppa kun tuo ukko kiemurttelloo"... Jussi kertoi, vähän nolona, että kun hän kuuli sen repliikin niin hänen sulkijareseptsooninsa anusaukossaan pettivät, ja paskat - "täytyy myöntää" - tulivat pöksyihin. Samalla se nainen toitotti kaikille "kaho, ny se rupes paskoo housuihinsa" ...

      Se savolaisista.

      Poista
    3. Selityksenä:

      oli kesä, hyvin kuuma kesä - sellaisiahan Moskovassa (jossa ikinä en ole käynyt) kuulema on. Ainakin joskus. Ja Jussilla oli vaaleat khakihousut jaloissa. (Jos olisi ollut mustat, tai olisi ollut talvi ja hänellä palttoo päällä, ei se hissimatka niin ujostuttava olisi ollut!? - Nyt vaan oli.

      Poista
    4. Kyllä minä olen kuullut juttuja kakkivista miehistä ennenkin, Mikis. Miehillä on tällainen taipumus nähtävästi, ehkä tietyssä tilassa, dagen efter. Yksikin tyyppi oli juuri kakkinut housunsa ja kävi heittämässä ne assan vessan roskapyttyyn. Istui sitten odottamaan sovittua treffiseuraa ilman kalsareita. Jatkoa en tiedä. Naisista en ole koskaan kuullut vastaavia kertomuksia. Eiväthän hienot naiset edes kakkaa.

      Poista
  45. plääh plääh plääph

    VastaaPoista
  46. Eilisestä minua ei harmita se että olin kännissä ja runoilin asioita jotka eivät kellekkään kuulu, eivät edes minulle. Eli, en minä mistään ole harmissani. Ajattelen vain että ehkä ette tunne "allennaamaisia leijonia"... taatusti tunnette! Ne ovat niitä jotka ovat, kun olitte lapsi, sängyn alla! Kun yö tulee, hiljaa ja hitaasti, niin Leijonat heräävät... alkavat nuuhkia ilmaa ja tulevat sängyn alta pois. Ginsberg kirjoitti siitä. Minun elämässäni leijonat tulivat, kun yö tuli, hiljaa tassutellen vintin rappusia alas. Monena yönä, lukemattoman monena yönä, minun piti juosta äidin ja isän väliin, heidän sänkyynsä. (Olin kuulema huutanut, äiti näin myöhemmin kertoi, että "apua, auttakaa mua. leijonat ajaa mua takaa".)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani pelkäsin öisin karhuja. Muistan kuinka seisoin pinnasängyssä ja huusin: Karsu turree!

      Sen jälkeen kipaisin äidin ja isän sänkyyn. Olin juuri oppinut ärrän, joten tungin sen (äärettömän looginen kun olen) jokaisen ällän paikalle.

      PS. Karhuja näin nuorena unessa niin paljon, että viimein eräs tietäväisempi huomautti, että etkö tajua, sehän on sinun voimaeläimesi. (Näin on, totesin myöhemmin alisen matkallani.)

      Poista
  47. Voi kunpa ihmisellä vieläkin olisi lapsen mielikuvitus!? - Se auttaisi.

    VastaaPoista
  48. Tiedän, että kyynikot (joita on muuten aika paljon, leegioittain) tykkäävät kunnon sotamies Švejkista. Kukapa hänestä ei tykkäisi (paitsi Hitler, tai Stalin). En yhtään ihmettele. Mutta huomauttaisin - koska koen olemassaoloni Teidän Nöyrimmäiseksi Palvelijannanneksi - että samoja Prahan kapakoita (myöhemmin) istui ja asettui ja niiden pöytien ääressä eli (ja joi - voi miten paljon joi! ) ja nuokkui ja kirjoitti myös Bohumil Hrabal. (kts. wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/Bohumil Hrabal.) - Olen lukenunut häneltä novellikokoelman, joka oli kummallinen, mutta luettuani Tarjoilin Englannin kuninkaalle - romaanin, Kunnon sotamies Švejk tuli mieleeni. - Ei noita kirjoja voi verrata keskenään, koska kummatkin on yhtä hyviä. - Keski-ikäisille kyynikoille - joille on vaikea suositella mitään, tiedän - niin suosittelisin Bohumil Hrabalia.

    Ps. Joseph Brodsk on esseisti (voitte vilkaista hänenkin wikipediasivustoa, jos haluatte, mitäs sen väliä) jolle ei keksi vastaväitteitä; kaiken minkä hän sanoo on kohdillaan. (huokaus) Omat rajoittuneisuutensa tässä tuntee. (Ja parempi näin. Kuin toisinpäin: no niin mikko, otappas tässä nyt lääkkeesi. ABC... kalsiokarbineettia ja kalkkia... sinne vaan, suu auki kuin troolalilla, noin... eikä tehnyt yhtään kipeää, vai mitä mikis?..."

    VastaaPoista
  49. Voi olla niin - jolta se näyttää - että "vittuilen ihmisille".

    ????

    Rakastan satiiria, käytän sitä, en osaa kirjoittaa muuten. (Tai totta kai osaisin mutta silloin en olisi mikis.) Jotkut käsittävät, kun kommentoin heitä, että vittuilen heille. No, kuten jo sanoin, he eivät ole lukeneet teksteistäni mitään (jonka ymmärrän!), mutta en ymmärrä kun he loukkaantuvat jostain, jota en ole sanonut. No, sanon paljon asioita toisin päin kuin tarkoitan (huokaus) se on siis sitä ironiaa. - Maailma on sellainen että sitä saa joka aamu uudestaan ihmetellä. On, se.

    VastaaPoista
  50. Kyllä sinä olet kiltti satiirikoksi, Mikis. Minusta sinä olet klovni, joka käännät elämän nurin narin ja tarkastelet asioita irronneista näkökulmista. Usein naurat niille.

    Kun ihminen lakkaa ihmettelemästä, hän joutaa mennä.

    VastaaPoista
  51. Piti kirjoittaa uusi juttu jäämistöistä, mutta se jumittui kuten tietokoneeni, kun poistin siitä F-Securen ja asensin tilalle uuden version. Uusi versio pimautti modeemin tuhannen päreiksi. Sain hyvää palvelua Dna:sta, kun ensin maltoin kuunnella kaksi rokkikipaletta ja usean välikuulutuksen, jossa asiaani luvattiin kohta hoitaa. Muutaman resetoinnin jälkeen valot alkoivat taas vilkkua ja sivut avautua. Pöytäkoneellani on vielä Vista. Ehkä se ei tykännyt uusimmasta Securesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se Vista tykkää Foul-Securesta, minullakin on molemmat. Nörtit vistaa haukkuvat, mutta sehän on loistava. Ainakin jos Windowsin kahdeksikkoon vertaa. Se kun puolestaan on vitsi kuin laho puujalka.

      Poista
    2. Windowsin kahdeksikkoa ajattelen kauhulla. Minähän ostin uuden läppärin kevättalvella, ja siinä oli tuo W8, joka oli kerrassaan kehno. En aluksi meinannut saada edes konetta kiinni, kun ei ollut alapalkkia. Palautin koneen ja ostin uuden Lenovon, jossa oli Windows 7 ja mukana Windows 8.1:n asennuslevykkeet. Seiskaa käytän. Uusi pöytäkone on seuraava ostos, kun tämä jämähtää lopullisesti, ei ennen. Pöytäkone on huomattavasti mukavampi ja ergonomisempi kirjoittaa kuin läppäri tai tabletti. Tablettia en tarvitse, toistaiseksi, vaikka kivahan sekin olisi.

      Poista
  52. Bohumil Hrabaliin minun täytyy tutustua, vaikken olekaan keski-ikäinen kyynikko. Vaikuttaa erittäin lupaavalta, Eero Balk on häntäkin näköjään suomentanut. Opin muuten jo Bohumililta ja wikipedialta ehkäpä pölhöimmän näkemäni sivistyssanan, defenestraatio. Laitoin Bohumilin nimen ylös, muuten kuitenkin ihmettelen kirjastossa, että mikäs Svetogorsk tai Skoda se taas olikaan.

    Muutamia vuosia sitten yksi alle kolmikymppinen poika suoritti itseavusteisen defenestraation. Olin hänen hautajaisissaan, jatkoille en halunut mennä. Kiltti ja ujo poika, joka kyllästyi päänsä sisältä toisinaan kuulemiinsa ääniin. Avovaimon oli saanut, opiskeli ammattikorkeakoulussa. Ulkonaisesti hyvin äkillisesti oli noussut ylös ja juossut asunnostaan viidennessä kerroksessa parvekkeelle ja siitä samaa matkaa asfalttiin. Tämmöistä tämä maallinen taivallus on.

    VastaaPoista

  53. Jotkut runoilijat juovat unohtaakseen, jotkut muistaakseen, mutta kaikki jonkun takia. Saarikosken tunsin, hän joi unohtaakseen. Juice Leskinen halusi muistaa. Urheilijat, jotka joskus ovat menestyneet, ovat surullisia hahmoja kun eivät enää urheile. Mitä heille jää? Mitä jää runoilijalle kun hänelle ei jää enää mitään?
    En tiedä.
    Dylan Thomas tappoi itsensä, miksi? Tietysti siksi.

    http://www.youtube.com/watch?v=JgMRD84MTQY

    Winston Churchil oli puolentoista promillen kännissä kun johti Iso-Britanniaa toisessa maailmansodassa. (tai oli hän välillä tietysti selvikin päin. niin ihmiset välillä tuppaantuvat olemaan. - huokaus - )

    Ps. Kun Dylas Thomasin - joka on kirjoittanut kaikkein kauniimmin englannin kieltä, jota en osaa - kun hänen isänsä kuuli että hänen poikansa oli kuollut - viinaan? - niin isä totesi siihen (englanniksi) että "paskan marjat, eihän se osannut edes ryypätä...". (Selitys tähän: kumpikin olivat alkoholisteja. Jos professori-isä joi (kamalan vaikea tätä jälkeen päin on dokumentoida) esim. 1,2 litraa giniä päivässä (ohoh!) niin poika joi "vain" 0,9 litraa whiskyä per vuorokausi. Joka ikinen päivä. Jonka eli.

    VastaaPoista
  54. Saarikoski joi unohtaakseen. Unohtaakseen mitä? Hänellä oli Tarkan mukaan harmoninen lapsuus ja nuoruus oli sitten levottomampaa etsikkoaikaa uskollisine kääntymyksineenkin.

    Juomisen motiivit ovat mielenkiintoisia. Juoda unohtaakseen on minulle käsittämätön motiivi. Minä juon nauttiakseni elämän hurmasta. Sen vähän minkä juon. Minua ilahduttaa aina pari lasia viiniä. Ah elämän nautintoa! Jos joisin suruuni, olisin luultavasti entistä onnettomampi.

    Anteeksi vaan, tämä nauttiminen viinistä on kai äärimmäisen pikkuporvarillista. Pitäisi kai sanoa, että tartun pulloon hädissäni maailman tilasta ja ihmisten ahneudesta ja kapitalismista. Sekä kulttuurin kehnosta tilasta. Se olisi edistyksellistä ja suvaitsevaa hyvyyttä.

    VastaaPoista
  55. Alkoholistit - en minä heitä osaa määritellä - etsivät unohdusta? Se on totta. (Tunsin/tunnen heitä aika monta, siis kpl:etta.) Toiset juopot taas, johoin luen itseni, etsivät muistia. Se on myös vaikeaa, etenkin kännissä, kyllä minä sen tiedän. - Kun ajattelee kaikkia kirjailijoita, joita on lukenut - sen takia kun ne on hyviä, niin niistä noin 69% on alkoholisteja. - Miksi?

    En minä ainakaan tiedä, miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan näin on, Mikis, hyvin määritelty. En ole ennen asiaa näin ajatellut, mutta allekirjoitan sen täysin siksi, että olemme siinä asiassa samanlaisia: juomme muistaaksemme.

      Niinhän me silloinkin Vanhalla ja Vlatavassa muistelimme tuntikausia yhteistä menneisyyttämme, vaikka tapasimme ensi kertaa, ja muistimme myös kuinka ihanaa elämä onkaan.

      Ei sitä aina selvinpäin muista.

      Poista
  56. Voi voi kun muistaisi sen kun ensimmäisen kerran oli humalassa? (Totta kai muistan sen.) Mutta en siitä tämän enempää halua puhua. (Ymmärrän, sanoo omatuntoni.) - Hauskaakin viinan kanssa läträtessä on tapahtunut, peijakas vieköön! Jos ei olisi ollut (siihen aikaan) varmoja ehkäisykeinoja niin nyt aika monta nappisilmäistä beibiä katselisi mitä minä nyt tässä teen... ja sanoisi... "Iskä, kelle sää nyt kirjoittelet...?" Joopa, joo.

    Ps. Tykkäänkyllä kamalasti lapsista.

    VastaaPoista
  57. Hanten kanssa meillä oli pullo valkoviiniä, olin ehkä viisitoista. Puokkiin sen aika npeasti huitelimme Hakalan metsässä, vaikka oli kauhean pahaa - ja lähdimme kaupungille. Taju katosi melko pian sen jälkeen kun muistan rehvastelleeni: "eihän tää tunnu missään!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä join 1/2 pulloa konjakkia, tai enemmänkin. Jossain Baarissa olin rikkonut kahvinkeittimen kun halusin juoda kuumaa kahvia. Eikä heillä ollut kuin haaleaa. No, sitten siihen tulivat poliisit... enkä enempää muista. Aamulla heräsin poliisilaitoksen putkasta. Paskat mulla oli housuissani mutta siitä huolimatta se poliisikonstaapeli löi mua remmillä. Isäni seisoi siinä vieressä, hänet oli sinne hälyytetty, ja kun se poliisi aikansa löi mua, isäni sanoi että "no, nyt riittää". Olin kamalan kipeä kun pääsin kotiini. Makasin vaan sängyssä. Äiti toi minulle sienisopaa, sanoi mulle että "syö nyt Mikko edes tätä, että pysyt hengissä." Siinähän söin, siinhähän pysyin hengissä, ei hengissäpysyminen sen kummoisempaa ole. (Ei ole!)

      Ps. Se kolmen vartin konjakkipullo jonka - lähinnä yksin - join oli naapuriopettajan Ranskasta hälle 50 -vuotispäivien varaksi tilattu. Minä sain senputelin sen takia käsiini kun nää naapurit olivat matkoilla. Ja olivat antaneet isälle/äidilleni avaimet että kävisivät kastelemssa heidän kukkiaan. No, minä - kukista viis - kun sain avaimen itselleni - pengoin heidän paikkojaan. Ja löysin tämän konjakkipullon... joka, jumankauta, joka on mitä tahansa viittä tähteä ja muuta glamouria, niin maistui saatanan pahalle... (yäk)

      Sellainen minun ensikännini oili. tilulilei.

      Poista
  58. Lapsilla, niinkuin nisäkkäiden poikasilla yleensä, on nappisilmät. Kun katsoo heitä, elämää joka omalta kohdaltra on jo taakse jäänyt, ajattelee että "älkää hyvänen aika kokeko kaikkea sitä pahaa mitä minä olen elämässä kokenut". Ja kun katselee noita nauravia naamoja, hymyjä jotka tulevat suoraan palleasta, ajattelee, että heillä hätää ei ole.


    Kunpa niin olisikin. Muuta en osaa toivoa.

    VastaaPoista
  59. Nyt olen - tai taidan olla, samantekevää - humalassa. No voihan perse. Liisulle jo kerroinkin että kerran yks kettu (aika poikanen) vainosi minua. Kun se koko ajan a) virnuili mulle ja b) kyttäs mitä mä teen. Enkä minä, Herran Jestas sentään, muuta tehnyt kuin kävelin. Mutta ei se kettukaaan muuta tehnyt kuin vain käveli. (Sillä oli nopsemmat jalat.) Aina, kun pääsin johonkin, se oli jo siellä, ja virnuili minulle. Kun lähdin muualle, se oli jo siellä. Saatana. Ajattelin että "minä menen metsään, eksyn sinne, teen itsemurhan, ei minua kukaan löydä"... Eikä varmaan olis löydettykkään. Mutta kun heräsin, siltä sammalmättäältä, niin se kettu seisoi n. 5 metrin päässä minusta ja oli (mielestäni) virnuileva. - Luovutin -

    VastaaPoista
  60. Ajattelen ironiaa/satiiria/parodiaa, tai semmoista mitä niillä käsitetään.

    - Kemppinen ymmärtää nämä kaikki. Ja pystyy käsittelemään/reagoimaan näihin kaikki. Mutta... mutta on liian ilahtanut omaantietäväiusyyteensä.. Siksi vain pisteitä 4/5.
    - Iines on kuin tuulikaappi; kaikki on okey. Tällaista keskusteluareenaa ei juuri muualta, kuin täältä, löydä. Annan arvosanaksi 4/5.
    - annikki on ihana, mielestäni 4/5.
    - liisu on hana, hänellä antaisi vaikka mitä tahansa, annan silti vain 4/5.
    - rauno räsäselle annan 4/5. hän mielestäni on sen väärtti.
    - kaikille muille annan 2,1/2/ 5.

    Ps. Jeesukselle, jos se tulis nyt ja pelastais mut, antaisin 5/5. (Mutta ei se tuu, eikä pelasta.)

    VastaaPoista
  61. heh heh ... Liisu siis ei ole Hana ... vaan I-hana.

    (sen verran toki tuota purseria tunnen että ei hän näppäilyviheistä paheksu. sanoisinpa jopa että päinvastoin!)

    nimim. "yhä kynttiläni palaa, että palaisit"

    VastaaPoista
  62. ... täällä on oikeitakin runoilijoita, tapsa ja iines, miksi ette kirjoita (mitä povitaskussanne sykkii) sitä

    odotan, kuin lumi maata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 20-vuotiaana päätin ryhtyä oikeaksi runoilijaksi, mutta 21-vuotiaana tulin järkiini.

      Hmmmm... jokohan keräisin rohkeuteni ja lukisin ne 20-vuotiaana kirjoittamani satakymmenen runoa?

      Poista
    2. Voihan vagina! Minkä Ceisarin Rooma sinussa menettikään!

      Ja tämä, Tapsa, ei ole vittuilua.

      Pidän sinusta sen takia kun olet ihmisen tuntuinen. Haisetkin ihmiselle. (Monet ihmiset haisevat hevosille. Tai lento-oraville. Ja sitten on sellaisia ihmisiä jotka eivät haise millekkään. Mutta heidän lähellään alkaa palella.) - Sinä olet aika sympaattinen, ihmiseksi.

      Poista
    3. En ole varmaan kertonut täällä kuin kymmenen kertaa, että minullakin oli runokokoelma, jonka lähetin Karistolle. Sain Erno Paasilinnalta vastauksen, jossa oli hylkäys, vähän parannusehdotusta ja kehotus jatkaa kirjoittamista ja koettaa uudelleen. Heitin kokoelman pois, mikä nyt vähän harmittaa. En muista runoista mitään muuta kuin sen yhden säkeen: maa lumen tulla.

      Poista
  63. Maa lumen tulla - tuo on säe jonka runoilin joskus ja tykkään vieläkin tuosta ajatuksesta. Se voisi olla kirjan nimikin.

    Kyllä meikäläisellä suodin on, Mikis. Kaikki ei ole okey, jos sinä riveinesi olet okey. Moni väittää päinvastaistakin. Vaan ei sen väliä, on monta totuutta ja sille me emme voi mitään.

    Vaan aamu on kirkas, varmaan siis kaunis. Puut ovat melkein lehdettömiä jo. Linnut paljastuvat.

    VastaaPoista
  64. Eikös Mukka kirjoittanut Valoton lumi?

    Eikun se olikin (tunnustaa häpeissään että kävi Wikipediassa) Lumen pelko.

    Mielestäni se on kumminkin sama asia.

    Ps. Pikkupoikana luin hetekansängyssäni viltin alla taskulampun avulla (koska meillä piti mennä nukkumaan klo 22 ja kattolamppu piti sammuttaa) kirjaa jonka nimi oli "Mustaa valoa". Isäni käräytti minut ja antoi luunapin otsalohkolleni. "Vai Mustaa valoa, mitäs se sellainen on...?" - En tiedä. Kun se vei multa sen kirjan. (Olisin halunnut tietää.)

    Ps. Linnut, kun tulee talvi, tulevat puiden takaa esiin... Tämä on kauniisti sanottu. (Näen heti mitä tarkoitat.)

    VastaaPoista
  65. Hyvä runo on sellainen - ei runoilla mitään muuta merkitystä ole - että lukija näkee (eli kokee) mitä runoilija kirjoittaa.- Sitten sen kanssa pitää elää. Kummankin.

    Ps. "Sellaista minä Turun-matkallani opin!" Juhani, 7 veljestä, yhden monologin loppurepliikki. (muistaakseni)

    VastaaPoista
  66. Char! missä olet Char?
    Mikko kaipaa Sinua kuin pelastusrengas kaipaa hukkuvaa!
    Char! vohvelikimpale. Äänesi on kaunis.
    Rakastan sinua...

    "niinkuin vierasta maata, ja iltoja, jotka tuoksuvat kirjoille"

    VastaaPoista
  67. Nöyrimmin kiitoksin lähestyn sinua i-iines blogini ottamisesta kirpputorikamppeen tilalle. Yritän olla luottamuksesi arvoinen. Olen siis hieman vanhempi harppu, joka likkuu levottomasti maalla, merellä ja ilmassa ja lopun aikaa paiskoo töitä hullun lailla yötä myöten.
    http://kieliverryttelyblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helga! Vanhoja harppuja täälläkin ollaan, että terve vaan, sisko!

      Olen seurannut blogiasi ja huomannut kommenttisi muuallakin, mm. Antiaikalaisessa, jo aikaisemmin. Tykkään tyylistäsi!

      Poista