18.5.2015

Mies, jolta petti harkintakyky


Olipas kerran mies, jolta petti harkintakyky. Hyvä mies hän oli, Raamattu yöpöydällä, vaimo kotona. Mies oli poliitikko, ennen yhdessä puolueessa, kun sillä oli nostetta, nyt toisessa, jolla myös on nostetta. Vankkaa pohjalaista lestasukua. Yhdeksän sisarustakin hänellä oli, sillä isä oli viriili mies. Äiti kulki parhaan rouvuutensa maha pystyssä, kalpeana tosin, mutta viis siitä, kukapa pohjalainen lestaemäntä ei olisi kannatellut toisella kädellä mahaansa, toisella nuorinta herranlahjaa. 

Tämä nyt jo  hieman harmaantunut herranlahja istui eräänäkin iltana hotellin vuoteella ja tunsi viriiliyttä, isänsä tapaan. Niinpä hän avasi mobiililaitteensa Facebookin ja huomasi langoilla puoluetoverin, jonka tiesi istuksivan parhaillaan samassa hotellissa. Käytiin seuraavanlainen viestinvaihto:

- Tää mesta on ihan tyhjä, viesti lesta. - Missä ihmiset? 
- Nukkumas kotona, viesti puolestaan nainen,  luojamme ehyt kannu. 
- Tos vieres tyhjä sänky sulle. 
- Joo. Väsyttääkin jo. 
- Nussittuna nukkuisit sikeästi... :-) 

Luojamme ehyt kannu sai ankaran sätkyn. Kännykkä putosi kädestä ja hän sulki sen vapisevin käsin. Tämä ei voi jäädä tähän. Mies on itse belsebuubista. Niinpä loppu on historiaa. Nainen antoi viestinvaihdon julkisuuteen ja luoja varjele sitä kohua. 

Lehdet repesivät kuin  esirippu Golgatalla, hallitusneuvottelut keskeytyivät, ja mies jolta harkintakyky oli pettänyt, ohjattiin ulos neuvotteluista. Eikä hän muuta ollut halunnut kuin vähän nussia. Voi millaisia väristyksiä hän olikaan tuntenut, kun kirjoitti viestiä. Painoi ensin n-kirjainta, sitten uuta ja kaksi kertaa ässää. Melkein kuin olisi nussinut jo. Minkäs hän pohjalaisvietilleen voi.

164 kommenttia:

  1. Hieman yllättäen Rakel, entinen pornon Liekki, ilmoittautui puolustamaan Kankaaniemeä. Hän kertoi lähettäneensä huomattavasti härskimpiä viestejä. Eipä ihme, että hänestä tuli sittemmin Yleisradion TOIMIttaja.

    Toimi ja virka menivät Kankaaniemeltä, kun paljastui kiltin ulkomuodon omaavasta kristillispersulaisesta, että lihanhimot ovat aivan kauheat, eivätkä ohi mene, vaikka kuinka kristillisaskeettisesti ruoskisi itseään tai hakkaisi tattia.

    Minä olen hieman huolestunut tästä kansasta. Maailmalla kun jäävät seksiskandaaleista kiinni, tapaukset ovat toisinaan aika rajuja. Yhdysvaltalainen homoja vainonnut senaattori käi kiinni vessasta kesken sod...homoseksin iloja. Englantilainen parlamentin jäsen Läski Cyril Smith raiskaili pikkupoikia koko uransa ajan. Kaikenlaisia tapauksia on vaikka kuinka ja paljon. Toisinaan naispoliitikotkin ovat riettailleet julkisuuden sulattamaa enemmän. Yhdysvaltain presidentti, se kaikkein epäaidoin niistä, ei harrastanut seksiä sen naisen kanssa, mutta piti pippeliään hänen suussaan, koska sillä oli vilu ja Hillarya ei kiinnostanut.

    Jaa... tarkemmin ajateltuna en olekaan huolissani, tällaiset nuhruiset seksiskandaalit sopivat meille. Vanhanen löysi Kuroskan Suomi24:sta, Kanervalta paljastui outo fetissi trash-naisiin ja nyt tämä asioiden TOIMItus.- Ihan hyvä näin, mutta kieltämättä vähän saamatonta ja nuhruista. Sääliksi käy tämä Kankaanniemi oikeasti. Pakokauhussa lopetti Facebook-tilinsä kokonaan ja kai se muijakin on ripityksessä ollut aika tuimana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei muuta viestiä ole kuin tuo mainittu, kohu tuntuu suurelta. Lause ei ole mielestäni kovin paha. Sen voisi vain sivuuttaa.

      Tässä onkin kyse, ei vain omasta moraalistamme, vaan myös yleisestä yhteiskunnallisesta moraalista. Miten paljon luotamme päättäjään, joka on härski ja valmis pettämään puolisoaan?

      Poista
    2. Riku, Kankaanniemi on saikulla, jonak veeronmaksajat kustantavat: Ei häneltä ole mitään mennyt. Tässä maassa kansaedustajamies saa läehtellä kikkelikuviaan kollegoilleen ja toinen vanha äijä saa häiriköidä naisia miten huvittaa samalla pettäen vaimoaan! Naiselle tätä ei sallittaisi! Vai osaatko nähdä naiskansanedustajan lähettämässä pimpikuviaan kollegoilleen ilmna, että hänet ensin erotetaan ja sitten ohjataan hoitoon.

      Täällä Keksi-Suomessa on saanut kuulla vuosikausia miten tuon Kankaanniemen äijänkäppyrä on vaatintu muilta korkeaa moraalia ja aina ollut arvosteleassa tositen pikkurikkeitäkin. Joku facebookissa tiesi kertoa,että TK olisi yrittänyt lähennellä myös nuoria tyttöjä, todenperää tälle en tiedä, mutta tyttären äitiniä tiedän, miten tuollaiset äijien lähentely-yritykset kuvottavat nuoria naisia.

      TK on puutteessa, kun kukaan ei enää halua antaa sille, mutta ei oikein varmaan ketään hänen olomuotonsa himoita.

      Kun Kankaanniemen saikku on ohi, hän palaa normaalisti nostamaan kansanedustajan palkkaansa ellei ymmärrä erota. Nainen ymmärtäisi.

      Näyttää vanhalta nuhjakkeelta, joten tuskin mikään enää toimikaan, kunhan uhoaa ja käyttää valtaansa seksuaalsien ahidisteluun. Mikä minua vituttaa on tekohurskaus ja TK on sen ilmentymä!

      Nyt Suomi nousuun, sillä meillä on kikkelisahuri ja TK: Eläköön!

      Poista
    3. Tuo nuorten naisten viettely saa minut näkemään jokseenkin punaista. Ei siksi, että olen heihin verrattuna vanha ja minua ei enää vikitellä niin innokkaasti kuin nuorena, vaan juuri siksi, että muistan, miltä se tuntui ollessani jokseenkin viaton. Se tuntui likaiselta, oikein dirtyltä, ja inhottavan limaiselta. Ai että ne kuolaavat vanhat ja varatut äijät inhottivat. Ja ne miehet, jotka sumeilematta ottivat huohotustanssiotteen ja alkoivat nuolla korvaa. Kyllä heidät "merkittiin" tyttöjen keskeisellä viestinnällä, ja heidän edestään kadottiinkin vilkkaasti, kun he lähestyivät.

      Arvelen nyt mainitun herran olevan samaa sarjaa. Seksiaddiktoituneen, tyypin, jonka kyvyt eivät vastaa käytöstä. Ja jolla on kurja käsitys naisista.

      Poista
  2. Tästä saisi aikaan V-alkuisen tarinan: "Vanha vaari vonkaa vittua veisbuukissa..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan Vieno vastaa vilkkaasti: vedä vanha viiksees, vie viagrat vaimolles!

      Poista
  3. Noh nii, iltamakasiini.fi ehti jo tuota kommenttiani lainaamaan.

    VastaaPoista
  4. Riku raastaa peltisiltä enkeleiltä siipiä alas joka aviisissa, kohta.

    http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/287258-nussittuna-nukkuisit-sikeasti-toimi-kankaanniemi-sensuuriin

    VastaaPoista
  5. Niinpäs näkyi pala Rikun kommenttia, hienoa! Ja kuulkaapa - siellä joku lukee Iineksen blogia, koska sekin oli mainittu...

    Riku, sinusta olisi toimittajaksi. Tyylisi on ihan nappiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jäi vaihde päälle, vaan ei se mitään. Tuostapa ura uusi urkenevi. En tiedä, mitä teet nyt, mutta nuorena sinun olisi kannattanut hakeutua toimittajan oppiin jotain kautta.

      Poista
    2. Kieltämättä vaihde jumitti. Jossittelut ovat tylsiä ja turhia, minä aikanaan valitsin epäonnistumiseni alan aivan muualta. Kiitos kuitenkin kehuista.

      Voisimmeko nyt jatkaa esimerkiksi spekulaatioilla siitä, miten Kankaanniemi olisi ne nuoret naiset saanut niin uneliaiksi?

      Poista
    3. Naisten iästä ei kai ole mainittu mitään, mutta eihän se viriiliys päälle näy. Usein mainittu ominaisuus yhdistetään muskelimikkoihin ja isokokoisiin miehiin. Toisaalta pienet ja hintelät miehet voivat kai olla varsinaisia petoja. Eli ei se päälle näy.

      Faktahan on myös se, että uskovaiset ja pappismiehet sikisivät ennen runsaimmin pitäjässä. Nykytiede kyllä kuiskii tässä korvaan: pappien perheissä otettiin kaikki sato kiittäen talteen. Siementä ei hukattu.

      Poista
    4. Raamatun Onan ei ollut mikään runkkari, vaan heitti laakin sivuun, olikohan se nyt raskauden pelosta. Kankaaniemi puolestaan tiesi, että nukahtaahan se nainen, jos ei kesken aktin, niin ainakin sen jälkeen.

      Jotenkin tämä koko asia on aika huvittava. Ja syvästi epäluuloisena minulla on sellainen tunne, että nyt siellä hallitusneuvotteluissa kähmitään jotain tosi suurta, kun tämä nostettiin takuuvarmaksi ja kaiken muun peittäväksi yleisen keskustelun kuumaksi aiheeksi. Erilaisia skandaaleita, seksuaalisiakin, on vaikka kuinka paljon ja toimittajat niistä ihan varmasti tietävät. Näin ainakin uskon.

      Poista
    5. Tänään ilmoitettiin, että tulee 4 miljardin säästöt. Mutta ei sitä, mihin ne kohdistuvat.

      Ja valkoinen savu alkoi levitä Keskisuomalaisesta, tästä lehdestä jota kuulemma johtaa kepuloiset satraapit.

      Poista
    6. Neljä miljardia on Etlan toimitusjohtajan Vesa Vihriälän mukaan minimisäästötavoite. Se on puoli prosenttia bruttokansantuotteesta. Paavo Lipposen hallituksen leikkaukset olivat 8 prosenttia. Vaan mahtaako neljä miljardia riittää?

      Poista
    7. Paavo Lipposen hallitusta ja Juha Sipilän hallitusta ei voi verrata toisiinsa, ei millään tavalla.Tuo "BKT:stä puoli prosenttia" on älyttömintä mitä olen kuullut, ja verrata tähän päivään, euroaikakauteen. Ehhehhei. Ei.

      Leikkaukset jotka nyt tullaan tekemään ovat noin viidennes valtion budjetista. Yhteensä 10 miljardia. Niistä ei pidä käyttää sanoja "säästö" tai "sopeutus" vaan leikkaukset, jotka kohdistuvat tässä valtiossa elävien kansalaisten elämään.


      Poista
    8. Uutisista luin juuri tällaisen tiedonannon:

      "Hallitus kokoaa yhteensä kymmenen miljardin euron säästöpakettia. Iso osa säästöistä on tarkoitus tehdä rakenteellisilla uudistuksilla, joista soteuudistus on suurin projekti."

      Lisäksi kerrottiin, että "leikkauslistan loppusumma on neljä miljardia euroa".

      Poista
  6. Vai Iltamakasiini lukee tätä blogia? Pitää olla varovaisempi kommentoinnissa vastedes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intiimi tunnelma pettää. Voi herrajumala ja Pyhä Sylvi, mitä kaikkea minäkin olen täällä sanonut!

      Isommat lehdet eivät blogeja lainaa kuin poikkeustapauksissa. Ne ovat katkeria, kun typeryyksissään uskovat blogien syövän toimittajien leipää, ja syyttävät siksi niitä internetin törystä ja vihapuheista, vaikka lehtien kommentoinneissa ne kaikkein törkeimmät, joskus jopa sairaat kommentit ovat. Ja se yleiseltä tuntuva vihan ilmapiiri ihan puoluekannoista tai uskonnoista riippumatta.

      Hesari on katkera hiipuvasta asemastaan. Se epäonnistui kun yritti vielä määrätä ihan älyvapaan sanan, "sormitietokone", tarkoittamaan tablettia. Sitten se oli epätoivoissaan ottavinaan blogit haltuunsa, kun julisti kilpailun maamme parhaasta blogista. - Vaikka Hesarin omat blogit ovat enimmäkseen surkeasti epäonnistuneet, niitä ei lue kukaan muuten kuin vahingossa. Kilpailun lopputuloksesta ei ole sanomista, Kemppisen blogi oli varmaan kaikkien mieleen oleva voittaja. Sitä paitsi omista ne voittajat kannattaa valita, eihän kilpailuissa muuten mitään järkeä ole.

      Poista
    2. Minäpäs arvelen, että myös toisessa iltapäivälehdessä luetaan tätä blogia. Mitään todisteita en esitä arveluni tueksi, kunhan arvelen. Voitte vapaasti luulla, että se luulee vaan.

      Kemppisen blogi on tietenkin hyvä , mutta jos blogia tarkastellaan sen tehtävälähtöisesti - mikä blogi on ja miten se eroaa muista tekstikokoelmista - rinnalle nousee muitakin blogeja.

      Poista
  7. Veikkaan, että kaikki miehet, ainakin 99% pettää kummpaneitaan tilaisuuden tullen. Sanansa olisi kyllä voinut fiksummin valita, kuin tuo nussittuna jne. Viisaskin menee vipuun. Seuraukset voivat olla melkoiset, kuten tapauksesta huomataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että luku on noin suuri, ehkä +/- 50 %:ia, siis tilaisuuden tullen, ei kroonisesti. Tuntuu pahalta vaimon, lasten ja lastenlasten kannalta, heille varmasti erittäin raskas koettelemus kun tapausta riepotellaan julkisuudessa. Toimi sai vaaleissa reilut 6 500 ääntä, osa äänestäjistä ehkä kokee tulleensa petetyksi kun ristiriitaa miehen imagon ja salaisten puuhien välillä tuli ilmi.

      En paheksu pettämistä, mutta siitä kertomatta jättämisen tuomitsen ihmisarvoa loukkaavana. Silloin nimittäin riistetään toiselta mahdollisuus tehdä päätöksiä faktojen perusteella.

      Poista
    2. Monissa suomalaistilastoissa liitossa pettäneiden lukumäärä on naisilla nelisenkymmentä prosenttia, miehillä kuutisenkymmentä. Pettäminen on siis melko tavallinen ilmiö.

      Ja usein onkin niin, että suurin "rikos" asiassa ei ole itse pettäminen, vaan valheellisten kulissien ylläpito, molemmin puolin. Harvoin pettäminen on yllätys petetylle. Jos on, on liitossa kenties eletty sammutetuin lyhdyin jo ehkä pitkäänkin.

      Ihminen joka lähettelee toistuvasti kuvatun kaltaisia seksiviestejä vieraille naisille, ei ole sinut seksuaalisuudessaan. Hairahdus on niin mauton, tyylitön, luokaton, pakonomainen, ettei se ehkä versoa vain esimerkiksi kylmästä puolisosta. Se voi tulla ihmisen persoonallisuuden ytimestä, sen persoonallisuuden, joka on kehittynyt varhaisvuosina.

      Poista
    3. Je ne suis pas Toimi20 toukokuuta, 2015 09:57

      Persoonallisuuskuvassa varmasti jokin särö (torjunta), jonka aiemmin saanut kitattua umpeen kristillisdemokraattisilla arvoilla, mutta ympäristön vaihdos ja loikka perussuomalaisten leiriin, avannut halkeaman, joka revennyt sappea ja saastaa tursuavaksi railoksi. Sinulla kiva blogi, asiallista keskustelua!

      Poista
    4. Kiitos kehusta, Je ne suis pas Toimi. Sinulla on loistava sanankäyttötaito, kuvia pursuava, silti ytimessä pysyvä.

      Tämä Kankaanniemen tapaus panee miettimään sitä, miten vähän tiedämme päättäjistämme, ja ennen kaikkea sitä, millaisia yli-ihmisiä virheettömine luonteineen oletamme heidän olevan. Jos oikein meuhkaamaan pääsisi heidän taustojaan, sieltä taitaisi löytyä hyvä kokoelma persoonallisuushäiriöisiä ja myös neuroottisia kansalaisia. Olisi kiva panna kukin myös vastaamaan kysymykseen: millaisia fobioita sinulla on.

      Poista
    5. Luin hiljattain Aftonbladetin entisen poliittisen päätoimittajan Yrsa Steniuksen kirjan Naiseus ja Valta (1994). Se on hyvin henkilökohtainen ja intiimi tilitys, mitä jää lopulta jäljelle, kun valta riisutaan. Steniuksella on vahva psykologinen ote, puhuttiin aika paljon narsismista kuten voi arvata. Ilman narsismia politiikassa voi olla vaikea pärjätä.

      Poista
    6. Yrsa Stenius oli yhteen aikaan merkittävä yhteiskunnallinen keskustelija. Kuuntelin usein hänen puhettaan. Yksityiskohtia en muista, mutta viisaana häntä pidin. Täytyypä lukea tuo kirja, kun en muista olenko lukenut sitä - kenties en.

      Poista
  8. Minusta suurin petos mitä Toimi Kankaanniemi teki oli se kun hän - kristillisen puolueen entinen puheenjohtaja - loikkasi persuihin. Takana ei ollut muuta kuin laskelmointi siitä että persut ovat nyt imussa, heidän kauttaan voin päästä mahdollisesti läpi, eli eduskuntaan. Kristillisten kautta se ei onnistuisi...

    Mies myi ihokkaansa (= periaatteensa) 30:llä hopearahalla.

    Ps. Seksin kinuaminen ei mielestäni mikään synti ole. Sitä paitsi lause "Nussittuna nukkuisit sikeästi" pitää paikkansa. (Eli kutinsa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samoilla linjoilla - tässä puhutaan nyt henkilön persoonallisuuden piirteistä, ei irrallisista hairahduksista. Lause sinänsähän on minusta jopa kaunis!

      Vonkaaminen on minusta liikuttavaa. Aivan eri asia ovat esimerkiksi tisseihin kiinni käyminen tai härskit eleet ja seksistiset kommentit perseestä tms. Kaikkein pahinta on tietenkin naisen aliarvioiminen seksillä työpaikoilla. Jonkin verran huutelen taas niitten tissivakonäyttelyjen perään, siis työpaikalla. Jos näyttää syvään uurretun tissivaon, pitää mielestäni kestää katseet ja virnistelyt. On luonnotonta vaatia miestä katsomaan silmiin, jos on asettanut tissinsä tarjottimelle.

      Poista
    2. Seksin kinuaminen ei varmaankaan ole syntiä, mutta täytyy muistaa raja seksuaalisen häirinnän ja flirttailun välillä. Lehtitietojen mukaan Kankaanniemi viestitteli myös naisille, joita ei ole koskaan tavannut. Miksi? Oman libidon pönkitystä?

      Poista
    3. Tämä viestittelyn eräänlainen pakonomaisuus on minusta tärkeä seikka, sillä se kielii seksuaalisesta persoonallisuudesta, jostakin säröstä siinä.

      Vai oliko se niin, että mikään seksuaalisuudessa ei ole särö, vaan vain erilaisuutta, joka on hyväksyttävä ja ymmärrettävä?

      Poista
    4. Ei "koskaan tavannut", vaan ettei ole koskaan tavannut muissa kuin työhön liittyvissä asioissa. Näinhän työpaikkaromanssitkin syntyvät.

      Poista
    5. KSML:n uutisen mukaan naiset, jotka ottivat yhteyttä sanomalehteen olivat kokeneet Kankaanniemen lähestymiset seksuaalisesti häiritseviksi. Jos asiasta olisi puhuttu vain puolueen sisällä, teko ei olisi koskaan noussut julkisuuteen vaan käsitelty kaikessa hiljaisuudessa. Peukutan avoimuutta ja julkisuutta!

      Poista
    6. Yksi yhteyttä ottanut nainen kyllä kertoi kokeneensa asian ensin huvittavana. Tämä ei mielestäni viittaa "häirintään".

      Minusta tuntuu, että tällaisia on sattunut kaikkialla, kaikille naisille ja tytöille. Yleensä näille kai naureskellaan eikä niitä pidetä kovin vaarallisina tai vakavina. Mies saa kyllä näistä tietynlaisen leiman otsaansa, eikä hännen ole enää helppo saada naisseuraa.

      Toinen puoli tässä on tosiaan se, että kyseinen poliitikko on esittänyt muuta mitä on, siis pettänyt sen kristillisen imagon, johon tietenkin kansalaisten täytyy voida luottaa, kun kristillisyyden nimissä kerran on politikoitu.

      Mutta siis, enpä usko, että asiat tulivat vaimolle yllätyksenä.

      Poista
    7. "KSML:n uutisen mukaan naiset, jotka ottivat yhteyttä sanomalehteen olivat kokeneet Kankaanniemen lähestymiset"... lähinnä epäeettisenä. Tai siis kaksinaamaisena, falskina. - Itse hän vielä vaaliyönä opetti muita että "ne jotka mokaavat" (tarkoitti kai puoluetoveri Hakkaraista) " hävetköön itse sitä. Minä en asiaan muuta kantaa ota".

      Fitun variseuslainen. - Tai anteeksi, ei tietenkään. Hieno ihminen, vähän perunakauppiaan näköinen, mutta siitä huolimatta hieno ihminen. (Aina hieno pukukin päällä.)

      Mutta falski. (Mikä ei mitenkään yllätä. (huokaus) Kun ajattelee näitä kaikki lestaadiolaisia, joiden lapset täyttävät Oulun mielisairaalan psykiatrisen osaston... tai muuten vaan näitä isäntiä. Joille pedofiilia on "saavutettu etu", tms. (Koska lasten nussimisen saa anteeksi sillä kun pyytää sitä anteeksi Uskontojohtajalta - joka itsekin on pedofiili. No, niinpä saa.)

      Ps. Mä joskus liiankin kohtuuttomasti hyökkään uskontoja kohtaan - oli ne mitä tahansa - mutta ei mulla muuta edusta kun sitä, että ne valehtelee. Kaikki! Ne kilvan puhuu paskaa!

      Ja toinen asia on sitten se, että uskovat elävät ihan eri lailla kuin opettavat. Esim. islamistit vetävät heti viinaa, kaksi käsin, kun Allah ei näe. Ja katolilaiset selibaattipapit pökkivät kilvan kaikkia kaksijalkaisia (poisluettuna linnut, paitsi ehkä Strutsi) joita vain kiinni saavat. Samanlaisia, jollei pahempia, ovat lutherilaisetkin. - Kovaa Peliä Pohjolassa.

      Pss. Amatööriluonnontieteilijänä, kaikkien alojen dilatanttina, mä en pysty uskoo muuhun kuin todellisuuteen. Joka on siis sitä mikä on todeksi todettua. - Mittaamattomasti, määrättömästi on asioita joita ei pystytä "totetamaan todeksi", se on fakta. Ei tiede, eli siis ihmisen äly, kaikkea pysty selittämään - tietenkään! (Ja mitä enemmän pystyy ratkaisemaan, sen enemän tulee arvoituksia.) Ei se silti, tai se siis vihon viimeinen syy olisi, että alkaa uskoa joihinkin "jumaliin/jehoviin/allahiin/kengureihin" jotka - erämaassa paimentaville beduiineille sanovat jotain joka olisi Kaikki mikä Aina on Totta..." tms. - Ihmetyttää vaan tuommoinen. (Jos Jumalalla olisi jotain asiallista sanottavaa, tai filosofisia kysymyksiä kysyttävänä, miksei se tuu kysyy sitä joltain Einsteinilta vaikka, vaan juoksuttaa tällaisia perussuomalaisia lampaannuss... paimenia pitkin ketoa. Jotka ei osaa sanoa mitään muuta kuin, tä?

      Poista
    8. Totta mooses, tässä se nähdään: hyveellinen jumalaa pelkäävä miesraukka muuttui kuolaavaksi siaksi heti kun liittyi persuihin!

      Turhaan ei Rikukaan ole niiden ketkujen moraalisesta rappiosta pauhannut. Seura tekee kaltaisekseen, kirjoitti jo Lyytikin (vai oliko se Lyytikäinen, Avun omistaja?)

      Jumalista olen sitä mieltä, että jumalattoman maailman ovat luoneet.

      Poista
  9. Eilen kyläillessä heitin puoliksi vitsinä, että kohta Kankaanniemi lähtee sairaslomalle. Sehän on isojen poikien maantapa kun on tullut töpeksittyä. No, nyt hän on sairaslomalla.

    Kysyin myös retorisesti, että miksi tämä juttu tuli ilmi juuri nyt, sillä sehän tapahtui aiemmin. Haluaako joku Keski-Suomen Satraappi katkaista Kankaanniemen ministeritien, joka oli jo lähes varma?

    Muutenhan asiassa ei ole mitään ihmettelemistä. Politiikkaan hakeutuvat ja siellä menestyvät ihmiset, jotka ovat tavallista hieman härskimpiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskelmallisuutta voi olla ilmassa, koska tapaukset on nyt kaivettu esiin.

      Ja ehkäpä jotain Kankaaniemen kritillisyydestä kertoo se, että hän on siirtynyt pois kristillisistä, toiseen puolueeseen.Taustaltaanhan hän on helluntailainen.

      Poista
  10. Mutta oikeassa olette, lausehan on suorastaan kalevalaisen kaunis.

    Täst on kulta kulkenunna,
    täss on viesti viestitelty,
    tästä armas astununna,
    kankaanniemes keihästetty,

    toimi entistä ehompi,
    ministeriys mieluisampi,
    tuo on neito nukutettu,
    nussittunna uni parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asianomainen voisi käyttää tätä A. Ahlqvistin runoa selityksenä kaikelle:

      Yks' perkele,
      yks' enkeli
      asuvat sydämessäni;
      ne taistelee
      ja kamppailee,
      yks' toistaan voittaa koettelee.

      Kuin voitolle pääs' perkele,
      niin sydän synnin ahjona
      se suitsuaa
      ja kuumoittaa,
      kuin Etna tulta tupruaa.

      Kuin voittaapi
      taas enkeli,
      se muuttuu lemmen laaksoksi;
      ja rakkautta
      ja rauhaa vaan
      nyt Etna kohta kukoistaa.

      O, milloinkaan
      tän sodan saan
      sydämeissäin sammumaan?
      Oi enkeli,
      jos joutuisi
      sun avukses viel enkeli!

      Poista
  11. Samoin nussija (omatunto tyynyn alla pehmeänä kuin Perheraamattu) nukkuu paremmin kun on nussinut. Ajatelkaa ite! Olisihan hassua jos Toimikin, iso mies, koko yön pyörisi kanki kankeana saamatta unta! Ja huomenna pitää jättää Tiitiselle edustajavaltakirja. Silmänaluset olisivat ihan mustina ja pusseilla; voisivat kristillisesti ajattelevat ihmiset ajatella, samalla kun paukuttelisivat karvaisia kämmeniään yhteen, että "voi Herranen Aika, Toimi on tainnut ruveta ryyppäämään..."

    Ps. Täällä Keski-Suomessa taitaa olla joku ihme molekyyli ilmassa?On niin kummallista porukkaa. Pakko muuttaa muualle. Mutta minne, oi minne? (Kumlinge..eehenkö? Mutta osaako sitä edes taivuttaa oikein? Kumlingetta, Kumlingeineen, Kumlingista Kumlingiin... käy mun tieni, trall lall laa.

    VastaaPoista
  12. Mutta kyllä Kanervakin - Kankiniemestä puhumattakaan - jää toiseksi Mikki Hiirelle. (Ja miksei Mikiksellekin.) Mikki oli mainio:

    "Kas, Mikki Hiiri mättähältä mättähälle käy, ja pikkujalka pilkahtaa. Hän huoletonna lauleleepi, vaaraa kun ei näy ja päiväkulta kuumoittaa.

    Mi miuku mauku, niuku nauku, tititi tatiti tintitii, vi viuku vauku, tiuku tauku, pipipi pipipi pii."

    VastaaPoista
  13. Tuo "mi miuku mauku, niuku nauku"... etc sopisi kyllä "Vonkaamisen ABC-Kirian" ensimmäiseksi Luvuksi. On se niin hyvä. Etenkin jos samalla strippaa niin että jalkoihin (koipiliineihin?) jää vain (vähän käytetyt, mutta aika puhtaat) vaalenpunaisia syämenkuvia täynnä olevat bokserit. - En tunne naisia yhtä hyvin kuin itseäni - josta lähinnä tunnen omat taskuni. (Koska niissä useimmiten ei ole mitään. Paitsi ryppyinen nenäliina. Eli näsdyykki.) Mutta... kuten jo sanoin, vaikka en vielä ehtinytkään sanoa kaikkea, niin minä ainakin innostuisin tuommoisesta... no, tuommoisesta... art de la performancesta. - Ps. Pääosan esittäjä pitää silti valita huolelle. Koska... Quod licet Iovi, non licet bovi.

    VastaaPoista
  14. Anteeksi, jos käyttäydyn kuin Kemppinen, ts. keikaroin oppineisuudellani. Mutta mitä tälle mahtaa... ei mitään? Keskeytettyäni Keskikoulun neljän nelosen takia, olen opiskellut sitää sun tätää, ja vaikka olosuhteet välillä kävivät täysin mahdottomiksi - myös tuota. (Muistaakseni kreikka ja latinaa ja mitä näitä nyt on, सूर्य िब्रो myös.) (Schnur tietää, hän on johtolanka.)

    Ps. Pyöritinhän minä vähän aikaa naisille tarkoitettua treffipalveluakin. Mutta se meni konkurssiin. (Yrittäjänä oleminen ei ole aina, Riku, samaa kuin sosialismi.) Konkurssiin me mentiin (minulla 69 osaketta, Japella 31) kun naiset käyttivät kyllä palvelujamme hyväksemme, mutta jättivät laskut maksamatta. Vittu, kun laskun maksun aika tuli, he hävisivät kuin kusi sukkaan. Ikinä en saanut tietää minne ne juoksivat? (Jonnekin täältä kumminkin pois.) Vaikka Jape, kertomansa mukaan, oli hoitanut heidät "ihan asiallisesti"... niin, minulle jäi vain ilo maksaa laskut.
    Äkkiäkös siinä kapitaali loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että miehille tarkoitettu treffipalvelu olisi tuonut voittoa taskuihin. Ja miten se markkinointi, jos se veti puoleensa vain epämääräisiä ja epäluotettavia huitukoita?

      Poista
  15. Minä olin niin sinisilmäinen, Iines. Ja kannatin tasa-arvoa. Kun kerta miehille on tarjolla näitä palveluksia, miksei myös naisille, jumantsukka. Mutta, kuten äsken jo taisin todeta, ahfääri meni päin peppua.

    Ps. Jape oli kyllä kiva. Ja teki uutterasti ylitöitä. Aina kun tuli tällaisia erikoispyyntöjä - harmittavan vähän niitä tuli - niin Jape oli heti että "minä, minä!". Mutta näitä B-rappu keikkoja tuli... no, tuliko niitä nyt noin 1-2 vuodessa... ja mehän ehdittiin toimia vain 1/2 vuotta... niin. (tuijottaa pitkän aikaa eteensä) niin (pistää eygalyptos-pastillin suuhunsa) niin..


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus tasa-arvosta on kaunis ja kaikkien feministien mieleen, eli saat sulan hattuusi, mikis, jos se nyt mitään lohduttaa. Taisitte olla liian kilttejä liikemiehiksi, ja naiset haistoivat sen. Niille pitäisi kai vaan näyttää paikka. Ensin rahat, sitten palvelu.

      Poista
  16. Ja sen lisäksi, Iines tappuralyhde, kun seuraavan kerran taas laulat sitä vanhaa (Sastamolaista) virttä "Aina meitä naisia sorsitaan", niin minä otan alleni polkupyörän, jolla ajan linja-autoasemalle, jossa hyppään Pika-Expres- Bussiin joka tuo minut sinun luo. (Tai lähelle sinua: koska kävelen loppumatkan.) Ja obligatoristen tervehdyksien + cocnacmaljojen jälkeen hyppäämme punkkaasi. Jota pöyhytämme n. 13-14 minuuttia. (Eli sen verran että Pölypunkit juoksevat kauhuissaan pakoon.) Niinhän viimeksikin, sanoit, kun joimme keittämääsi aamukahvetta ja syötiin niitä sinun pakastimesta poispäästettyjä korvapuusteja, tapahtui. - Hyviä ne pullat olivat, hyvin hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää että idean bordellikirjoitukselleni, en toteutusta, varastin tästä sketsistä.

      https://www.youtube.com/watch?v=v_S2JVaINO4

      Poista
  17. Joskus sitä, täysin tahtomasti, törmää suruun jota ei etsi. Ei tahtoisi.

    Minulle kävi niin toissapäivänä.

    Syystä, joka ei teille kuulu, etsin osoitepalvelu.net tiedostosta erään ihmisen osoitetta. (Maksaa muuten 1,24 € haku.) Olin myynyt mikkelinasuntoni tälle ihmiselle (50 -v nainen, eläväinen ja iloinen, yksinhuoltaja, n. 11 -v tyttö). Kävin - olen nostalginen tyyppi - noin 9 kk tämän jälkeen Mikkelissä, vierailin (puolisalaa) myös entisessä asuinrapussani. Ja ihmettelin kun myymäni asunnon ovella ei enää ollutkaan sen ihmisen nimi jolle asunnon olin myynyt. - No, unohdin jutun. Mutta toissapäivänä etsin Osoitepalvelu.net kautta tämän ihmisen nykyosoitetta. Sain sen: Hakemanne henkilö on kuollut 2014.

    Suru, joka minuun iski, oli... koska, mä en pystynyt sitä kenenkään kanssa jakamaan. Koska ei mulla mitään yhteistä hänen kanssaan ole. (Paitsi muistan kaiken kun allekirjoiteltiin asuntoyhtiön osuuspapereita, kaiken keskinäisen sanailumme - hän oli hyvin kiva ihminen. Ja 11 -v katseli meitä siinä kans).

    1:24 euron maksulla sain viestin. "Hakemanne henkilö on..." Mua itketytti. Ps. Oikeana biologina, linkolalaisena, minun olisi pitänyt olla tästä tiedosta hyvilläni. 5-kymppinen nainen on kuluerä, luonnossa, ja tämähän on tietysti totta. (Todempaa kuin mikään muu.)

    Pss. Mutta minä en ole linkolalainen! (pois se minusta, siirtyköön se teihin, jotka heittelette minua kivillä)

    VastaaPoista
  18. Kriisiviestinnän opaskirjassa sanotaan, että älä kiellä, äläkä selitä, vaan myönnä heti, pyydä anteeksi ja vetäydy takavasemmalle. Eli läksyt on luettu.

    Toisaalta Toimia käy sääliksi, sillä ei hän oikein voi käyttää sitä tavallista suomalaisäijän puolustusta, etten muista viesteistä mitään, koska olin päissäni kuin käki. (Tulisi näet paljastettua pahempi synti, ainakin helluntalaisessa katsannossa.)

    Minä olisin kyllä yrittänyt sellaista selitystä, että hotellihuoneeseeni tunkeutui kaksi outoa tyyppiä, laiha ja luihu sekä paksu ja äksy, toinen sanoi nimekseen Mikis ja toinen Riku, ja ne peijoonit veivät kännyn kädestäni ja kirjoittelivat hihitellen riettaita viestejä viattomille neidoille!

    Sitten he joivat minibaarin tyhjäksi ja häipyivät yhtä äkkiä kuin tulivatkin. Ja tämä on totta yhtä varmasti kuin Allah on olemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Je ne suis pas Toimi19 toukokuuta, 2015 18:29

      Eniten tästä kohusta kyllä kärsii Kankaanniemen perhe; vaimo, kolme lasta ja neljä kouluikäistä lastenlasta. Myötätuntoni heille!

      Poista
    2. Minäkään en halua toisille häpeää ja kärsimystä, mutta en lähde miettimään tätä asiaa uhrinäkökulmasta. Käsite "uhri" kun on joskus epäselvä.

      Olen muissa kommenteissani toistanut, että vaimolle tämä tuskin tuli yllätyksenä. Jos seksiviestittely olisi ollut hairahdus, kertaluonteinen, tilanne voisi tulla vaimolle uutena.

      Pidän tätä asiaa vakavampana piirteenä henkilön persoonallisuuskuvassa. Se on ollut siellä aina, ja tulee jäämään, persoonallisuussärö. Tämän vuoksi pidän ihmeenä, jos vaimo ei tuntenut miestään. Ja jos ja koska hän tiesi, hän on elänyt asian kanssa ja tavallaan hyväksynyt sen, eli ei hän ole uhri.

      Poista
    3. Toimin ja Ritvan perhehaastattelu Annassa 16.2 1993 (”Ritva ja Toimi Kankaanniemi osaavat nauraa myös itselleen”).

      - Eniten minuun on sattunut, jos Toimista kirjoitetaan perättömiä, Ritva sanoo. -En jaksa ymmärtää tahallisten valheitten levittelyä tai sitä, että toisen ihmisen vakaumusta pilkataan.

      Kun paine on kova, puristetaan yhteen entistä tiukemmin, mutta entä tilanne, jossa kirjoitukset eivät ole perättömiä?

      Poista
    4. Perättömiä? Noh, suhtautumistapa tämäkin. Torjunta.

      Poista
  19. Niin mutta kun Riku ei tätä tunnusta...

    VastaaPoista
  20. Mutta kun se paras selitys, joka puhuttelisi kansaa on se, että Toimi siteeraisi nyt lehdille tuota ym. runoa Yks' perkele yks' enkeli, mun sielussani taistelee. Tämä rauhoittaisi kristikansan, joka on Toimin takana, mielen.

    VastaaPoista
  21. Toisaalta, jos ajattelee asioita noin yleisesti... niin, ihminen luulee että hän pystyy hallitsemaan asiat/tilanteet. Ei pysty. (Kännissä nyt vielä vähemmän, mutta siitä nyt ei ole kyse.) Ihminen, joka on valettu volframista, pystyy väittämään vaikka mitä, mutta - ennemmin tai myöhemmin - ei pysty. Ei kukaan. (Tai et ainakaan Sinä.) Sillä he (ja tämä on moneen kertaan todistettu maailman mielisairaaloissa ja keskitysleireissä), että he jotka väittävät olevansa oikeassa, tuhoutuvat ensimmäisinä. - Eikä se tarkoita sitä että opportunistit menestyisivät - useimmiten eivät. He menestyvät jotka junailevat: ovat milloin mitäkin mieltä. (varovasti, mutta jos muutkin on samaa mieltä, silloin - kun totuus taas uudestaan isketään pöytään, he tietysti vähän enemmän ovat äänekkäämpiä kuin "ne muut". Mutta siinäkään ei saa liioitella.)

    Täällä pätee samat lainalaisuudet kuin muurahaispesässä, paitsi ihmiset käyttäytyvät hölmömmin. Enkä minä osaa sanoa minkä takia hölmömmin. Sanokaa se ite toisillenne, minkä takia minun se teille pitäisi sanoa, saatanan paskiaiset. Miksi muuten luette iineksen blogia? häh? Eikö teille enää Vauva -lehti riitä? Asiallisista asioista teidän kanssa on ihan turha keskustella, Ellun Kanojen kanssa sentään voi jutella. "Tulis vaan ja näkis kolinan", mutta vittuako kukaan tulee ja kolisee. Höyryjuna menee ja huutaa "HUU HUU UKKOPEKKA HUU HUU", mutta se on ihan toinen asia. Metsäneläimet, etenkään villikissat joihin kuuluu myös Ilves, eivät kamalasti pidä meteliä kun kävelet metsässä. Ei kyllä karhukaan. (Jolla on kymmenen leipäveitseä kämmenissään.) Mutta vielä hiljaisempia on muumiot, ne vaan makaavat hiljaa. Vaikka meri aina välillä kuohuu KOUH KOUCH. Kerran Pirita -hotellissa tilasin lautasellisen mereneläimiä, se oli joku heidän spesiaalinsa ja aika kallis... jotkut niistä eläimistä vielä pomppi siinä lautesella, toiset eivät olleet yhtä tuoreita. Hitsi, se oli ällöttävä ateria. (Mutta nälkä siitä lähti. En seuraavanakaan päivänä syönyt mitään. Ei maittanut.)

    Äääh.

    Iineksen tää essee, tai miks tätä pitäis sanoa... "lastu"... alustus... on hauska, terävä, osuva ja fiksu. (Ja minulla ei tosiaan ole mitään Toimi-takaa-ajatuksia tässä, mukana.) - Ps. Olen aika rehellinen ihminen (en tietenkään aina, koska silloin olisin hölmö), useimmiten olen rehellinen ihminen. - Ja sanani pidän aina.

    VastaaPoista
  22. :. Asiallisesti sanottuna: henkilö joka kännykällään viestitti nämä viestit (selvin päin) on henkilö, joka sen teki. Ja varmasti rouva Kankaanniemi tuntee tämän henkilön. (Paljon, paljon paremmin kuin me - närkästyneet sivustakatsojat.) Ja siis... ei minun mielestäni vitun vonkaaminen mikä pahe maskuliinissa ole (ja tasa-arvoinen kun olen niin ei lesbosuhteissakaan). Ainahan tätä on ollut, aina. (Tulee mieleen miten vanha h.c. professori W.A.Koskenniemi yritti iskeä Aila Meriluotoa; tilasi hotellihuoneen jossa saivat olla kahden, ja... riisuitui WC:ssä alasti. Aila, joka oli vaatteet päällä, sanoi että hän on neitsyt... ja akateemikollakin kulli lerpahti sitten siihen. Ja kun Wikko Anantero oli käynyt pukemassa kledjunsa takaisin päälleen, sen jälkeen vasta vähän käpelöivät toisiaan.

    Inhimillistä!

    Ainahan miehet on hulluja naisten perseitten perään. Ja jos naiset sitten, kun vanhenevat, eivät siitä enää välitä - tai vihaavat sitä - niin sittenhän nämä Toivot ja Toimet iskevät (tai ainakin yrittävät iskeä) kyntensä nuorempiin naisi... perseisiin.
    Turha tämmöisiä asioita on moralisoida.


    Mä en tässä millään lailla halua olla mitään muuta mieltä kuin olin kommentissani klo 08:58.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, ettei ikä vaikuta naisenkaan libidoon. Tämän totean muistamatta tarkkaan, mikä libido on. Seksuaalinen psyyke?

      Mutta siis on kyllä naisia - laajasti aikakauslehtiä lukeneena tiedän tämän - joita seksi ei kauheasti innosta. Heidän miehensä taitavat olla niitä, jotka sitten katselevat vähän ympärilleen, sillä silmällä. - En osaa paheksua, joskaan en kannata pettämistäkään. En toisaalta kannata sitäkään, että hairahduksista on kerrottava toiselle. Joskus on armollisempaa olla kertomatta, jos liittoa kerran jatketaan..

      Poista
    2. PS Jokaisella on lisäksi oma erillisyytensä, johon hänellä on liitossakin oikeutensa. Kukaan ei voi täysin omistaa toista ihmistä.

      Poista
  23. Tasa-arvoihmisenä, tasa-arvoisempi kuin te, mä aina toivon että naiset tekstiviestittäisivät mulle jotain intiimiä. Vaikka sukkahousuistaan. "Beibi, en saa unta, sukkahousuni puristavat pohkeitteni sisäpintaa, tuu puhuu mulle raamatusta". Tai ... "Oh Man, en saa yölamppuani sammumaan. Tulisitko, Tartzanini, sammuttamaan sen. Ja samalla sammuttaisit valtavan kipinöivän poltteen jalkojeni välissä..." Tai "Tule, ja nussi mut, että saisin nukutuksi." - Kaikki kyllä kelpaa. Miksei muka kelpaisi?

    VastaaPoista
  24. Kankaan Paperitehtaan Palopäällikön auton (farmariToyota) takalasissa oli kyltti: JOS JUOT, ÄLÄ AJA. JOS AJAT, ÄLÄ JUO. Mikäs siinä, rattijuppous on rankkaa. (Siinä vaarantaa monen sivullisen ihmisen hengen.)

    Sitten tämä palopäällikkö - hyvin tärkeä ihminen, ainakin omasta mielestään - itse kärähti ratista. Samana iltapäivänä (kun kuulimme tästä) hänen autonsa takaikkunaan ilmestyi (erittäin sitkeällä liimalla liimattu kyltti) että KUN PALAA, ÄLÄ SAMMUTA. KUN SAMMUTAT, ÄLÄ PALA.

    VastaaPoista
  25. Tapsa tuolla ylempänä viittasi kriisiviestinnän opetuksiin ja toden totta, Kankaaniemi menetteli täsmälleen niiden mukaan. Ei siitä kuitenkaan mitään hyötyä ollut, moni tuskin viitsi lukea Toimin pahoitteluja:
    "Olen ollut tavattoman tyhmä ja harkitsematon. Olen kertonut viesteistä vaimolleni, ja hän tietää ja ymmärtää. Tämä on raskas asia äänestäjille, jotka ovat minuun luottaneet. Pyydän anteeksi tekojani ja menettelyjäni. Ei ole muuta tehtävissä kuin katua ja pyytää anteeksi. Olen epätäydellinen ja virheitä tekevä ihminen. Nämä ovat tosi pahoja virheitä."

    Kyseessä on kuitenkin on mittasuhteiltaan suorastaan valtava asia, sen aiheuttama kohu on selviö, eikä kohua voi vaientaa ennekuin ensi viikolla, jolloin me kaikki olemme asian unohtaneet.

    Kriisiviestinnän opit ovat järkeen käyviä ja täsmälleen oikealta tuntuvia, mutta kun niitä yrittää soveltaa erilaisiin muistamiinsa tapauksiin, niin ihan arvassa on, miten käy. Paras olisi tietysti, jos pääsisi parhaaseen lähetysaikaan televisioon, vuodattamaan vuolaita kyyneleitä ja kertomaan, kuinka tunteellinen ja inhimillinen ihminen on, ja kuinka tuntee itsensä niin puutteelliseksi, huonoksi ja osaamattomaksi. - Sen jälkeen voikin sitten lähteä vaikka pubiin kaljalle ja huuhtoa esiintymisen aiheuttama äklötys pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittaan tässäkin siihen yllä siteeraamaani August Ahlqvistin runoon Yks' perkele ja yks' enkeli mun sisälläni riehuupi. Sen kun esittäisi julkisesti! (Ettekös te kutaleet nyt lue sitä ja sano, että mainio idea, tuon kun esittäisi mediassa, jo tulisi myötätuntoa ja jopa jo kertaalleen menetetty ministeriys.!)

      Poista
    2. Luin sen nyt uudestaan ja kieltämättä asia on siinä erittäin hyvin sanottu. Runon lukemalla saisi kuitenkin aikaan fingerporilaista otsikointia: "Seksiviestiskandaalissa ryvettynyttä syytetään myös ahlqvistiläisyydestä."

      Poista
    3. Kyllä vaan. Ja se Etna-vertaus sopi hienosti Kankaanniemen tilanteeseen.

      Poista
    4. Lykkää tuohikorkki perseeseesi että et piereskele. You're a moron language skills.

      Poista
    5. Miten on asianajajalla viime aikoina mennyt oikeussalissa, onko pelkkiä hävittyjä juttuja?

      Poista
  26. Saarikoski sanoi (eräässä pöydässä, ravintolassa) että "Mä olin eilen telkkarissa ja puhuin jotain paskaa naisten alushousuista. Joita mä muka käytän. Vittu kun hävettää kun en muista mitä mä sanoin." Sit se taas joi lisää giniä ja virnuili. - Kai Jeesus antoi sille anteeksi?

    Amy Winehouse on nyt tapetilla, miksei olisi, kyllä hän on vielä 5-kymmen vuoden kuluttuakin on. Aivan varmaan on.

    https://www.youtube.com/watch?v=b-I2s5zRbHg

    Tämähän oli sitä ennen, tämä

    https://www.youtube.com/watch?v=h4ZyuULy9zs&list=RDh4ZyuULy9zs#t=53

    Täytyy tietää mistä on kyse, kun Billie Holidayta kuuntelee. Tämä on juutalaisen opettajan kirjoittama runo, joskus vuosisadan tärkeimmäksi lauluksi valittu. No, ei se sitä ole, ei varmaan ole, mutta järkyttävä juttu.

    VastaaPoista
  27. schnur on minusta kiva. kummallinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei kummallinen, ei ei, kun kiehtova.

      se on toinen sana, vaikka tarkoittaakin aika samaa,
      samoin kuin outo, mutta schnur ei mielestäni ole
      ollenkaan outo, vaan käsitettävä

      em mä tiedä

      Poista
    2. Hyvinkin käsitettävä, minustakin. Ei kuitenkaan helppo, vaan ikään kuin symboli jollekin!! Ota tämä kehuna, Schnur!

      Poista
    3. Niin, juuri kun minä rupesin tykkäämään Schnurista, hän häippäsi sen sileän tien. Ehkä juuri siksi? (pillahtaa itkuun) Miks mulle aina käy näin... näin, näin, näin? Miksei koskaan... no, nyt ovikello soi! (käy avaamassa) Postelijooni antoi minulle kirjeen. Kiva. Varmaan Ameerikan perintö tai sit kummitätini on heittänyt veivinsä ja testamenttaa mulle... (avaa kirjeen) Pysäköintisakko... no voihan jumankauta. Koska minä muka... ai niin, joo. Ja 6-kymppiä! Samperi.

      Poista
    4. Enkä häipännyt... Kiitos, juuri eilen illalla ajattelin, että olen ihan outo. Mutten ollut täällä, koska olin nukkumas (en kovin sikeästi).
      Minäkin diggaan sinua, ja Iinestä, ja Billie Holidayta!

      Poista
  28. miks mä oon anonyymi ja diggaan Amy Winehousea ja Schnuria. Ja monia muita. En tosiaan tiedä. Aikoinaan runoilijat, etenkin naiset, ajautuivat keuhkotautiparantoloihin - joita oli ympäri Suomea - ja sitten kuolivat. Se oli romanttista. He siellä (myös Kailas ja Sarkia) imivät mäntymetsikössä "raitista ilmaa" keuhkoihinsa, parvekkeella - oli kesä tai talvi. Ikään kuin siitä mitään hyötyä olisi ollut? Eikä ollutkaan. Keuhkotuberkuloosi oli Suomen kansallissairaus, joka sinällään on kummallista, mutta näin vaan oli, ja vasta toisen maailmansodan jälkeen sitä pystyttiin lääkitsemään. - Tiedän asiasta jonkin verran, äitini hoiti mm. Kaarlo Sarkiaa (jolloin minua ei ollut edes olemassa) ja Tapani Luiroa, joka hyppäsi maailmanennätyksen mäkihypyssä (ei minua silloinkaan vielä ollut olemassa). Myöhemmin äiti itse sairastui tuberkulosiin, oli Ahvenistolla, minä sitä tavallaan ihmettelin kuin olin n. 4 vanha, sitten siihen tottui, ja vuoden päästä äiti tulikin takaisin kotiin. Siihen aikaan oli jo lääkkeitä, niitä oli hirvittävästi, niitä piti syödä kourallinen per vuorokausi, mutta äiti parani. 5 vanhana en enää muistanut koko juttua.(Niin kun en nytkään.) - Ma tiedän että ihmisen sisällä, aivopoimuissa, on muistoja melkein mistä tahansa. On, on. Mutta se on tietysti toinen asia että niitä saa... no, esille. Tajuttaviksi.

    Ps. Huumausaineilla niitä kai saisi, mutta ainoita "huumausaineita" joita olen käyttänyt on hasshis. Noin viidesti. Kokemukset on olleet kolme hyvää trippiä ja kaksi kamalaa. Lisäkokeilut eivät kiinnosta. Mulle sopii paremmin viina, joka ei tietenkään sovi, mutta on vähemmän epäystävällinen. (Tekee ensin innokkaaksi, sitten alkaa väsyttää, sitten tyhmäksi = se vaihe on nyt meneillään, ja aamulla on paha olla. Eli krapula.) Amen.

    (menee nukkumaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kertaa olen muutaman kerran imaissut. Siitä on jo hyvin pitkä aika. Nykyisin minua jokseenkin tympii se, ettei nuoriso enää juuri edes peittele hashiksen vetämisiään. Helsingin kaduilla leijuu viikonloppuisin sininen savu ja se ällöttävä haju.

      Poista
  29. Olen miettinyt yhtä asiaa kauan, puolet elämästäni, mutta en ole osannut sanoa siitä mitään. Koska en hallitse musiikkitermejä. Mutta musiikki merkitsee minulle paljon, se on osa verenkiertojärjestelmääni, jota sydämeni minussa pumppaa. (Ohoh, kun tuli pateettinen sivulause. Ohoh.) Siis en osaa soittaa mitään instrumenttia, en osaa laulaa nuotilleen - päin vastoin! Minulla ei ole absoluuttista sävelkorvaa - voi Jeesus ei! - mutta ei relatiivistakaan; korvani ovat äärimmäisen äksyjä kun kuuntelevat erilaisia ääniaaltoja. Ja... mitäs minun nyt pitikään sanoa... niin, tota noin, kun kuuntelin tätä

    Bellman dålig

    joka on minulle tärkeä laulu, lähinnä tekstinsä takia, niin kirjoitin Annikin kommenteihin: "Tuossa kun Cornelius laulaa on ihan tyhmiä ufo-efektejä, ei tarvitsisi olla. Kitara, laulu ja basso riittää. Laulaja itse on runoilija. Kitara kuljettaa juttua. Ja basso - kuten me amatöörimuusikot sanomme - on bändin munat. On, on!"

    Ehkä olen oikeassa, ehkä väärässä, mistäs minä sen tietäisin. Olinhan vain rumpali, rummunsoittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kuullut tuosta aiemmin tämän , vähän vähemmän ufon version.

      Tykkään Vreeswijkistä, vaikken kauhean laajasti hänen tuotantoaan tunnekaan."Somliga går med trasiga skor" on mainio, pirullisen terävä sanoitus. Toinen minulle merkityksellinen on "Vaggvisa" (alkaa "Sov nu, lille prinsen min, när jag släcker ljuset" - en löytänyt sitä enää You Tubesta).

      Poista
    2. Mutta ei meidän kotimainen versiomme yhtään häpeä, yhtään kelleen, päin vastoin. Teksti on upeasti käännetty, välillä melkein parempaa, ja Vesku... no, revittelee ihan kivasti, myös, hän.

      https://www.youtube.com/watch?v=uza-vdorwpQ

      (Ps. Omistettu Schnurille. Joka äkkiä taas pullahti keskuutemme. Meidän Onneksemme.)

      Poista
    3. On uskottava, on, ja kaunis, jollain värisyttävällä ja sydäntä kylmäävällä tavalla.

      Poista
  30. Kaij Chydenius sanoi pojalleen - siis sille toiselle joka ei laula vaan soittaa rumpuja - että...

    kun tämä poika puhui monikossa bändinsa puolesta että "me muusikot"...

    niin isä-Kaij keskeytti hänet: "Et sinä ole muusikko. Sinä olet rumpali."

    Pitää olla tarkka termien kanssa. Kyllä!

    VastaaPoista
  31. Minäkin osaan lukea partituureja. - Tosin en ymmärrä niistä mitään.

    VastaaPoista
  32. Ihanaa musiikkia, minkä basisti (paikallinen Timo Soini) pitää kasassa:

    https://www.youtube.com/watch?v=2B_ilng-yXE

    Ps. Anonyymille: haista paska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muddy Waters nuorena! - Hän on se laitimmainen taustalaulaja. Kova ryhmä.

      Poista
  33. Ehkäpä rumpali ja basisti ovat yhtyeen tärkeimmät jäsenet. Cream-yhtyeessä oli lisäksi Clapton, jolla on muitakin avuja, kuin tavaton himo huomiointiin.

    VastaaPoista
  34. Vaikka olen tämän vuotisiin Euroviisuihin osallistunutta yhtyettä puolustanut, linjani piti, enkä moista hömppäkisaa katsellut lainkaan. En ole katsonut sitten lapsuusvuosieni. Mitä tulee siihen Lordin muinaiseen voittajakappaleeseen, niin siinä hyvää oli ainoastaan se, että säveltä ei kukaan voinut sanoa plagiaatiksi, vaikka se oli tuttuakin tutumman oloinen. Hirviöpukeutuminen saattaa olla kova sana joidenkin lastenmielisten keskuudessa, mutta meille muille se näyttäytyi vain ihan kivana kertakäyttövitsinä. Minkä todisti yhtyeen surkeaa surkeampi jatkomenestys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole puolustellut Pertti Niemisen Kurikkaa vai mikä se nyt oli. Kappale oli huono, esitys oli huono, oikein huono, suorastaan surkea. Kävi juuri niin kuin pitikin. Viimevuotisen voittajan Conchita Wurstin kappale sen sijaan oli minusta kaikin tavoin vaikuttava. Kaipa noissa kisoissa pitää osata laulaa, jos sinne edustaja lähetetään. Suomessa on pulaa hyvistä laulajista.

      Poista
  35. Minä pidän eniten älyllisistä haasteista. Naisilta niitä saa harvoin. Ja kun saa, se tulee kuin märkä rätti päin pläsiä. ... Eli, naisissa minä pidä siitä, että eivät kamalasti puhu, hymyilevät vain.


    Ps. Tajusitteko :) mitä ironiaa tässä harrastin? No, jollette, hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa vaan et huomaa niitä naisten älyllisiä haasteita? Sanoisin niin, että jos koet "sen" tulevan tulee kuin märkä rätti naamaan, se ei ole ollut älyllinen haaste, vaan jotakin muuta.

      Eihän älyä sitä paitsi ole runsas tietomäärä, vaan se, miten ihminen käyttää tietoa. Joskus nainen on niin älykäs, ettei viitsi haastaa. Semmoinen ei ole kai kovin viisasta.

      Poista
    2. Innes meni halpaan, hih hih, Iines meni halpaan!

      Miähiähän minä tässä kritisoin, heidän kapeakatseisuuttaan. Ja elvistelyään. Pyh.

      Ps. On kai oikeasti, tai en tiedä, todistettu että naisen aivot käyttäytyvät monialaisesti. (Eivätkä just siksi pärjää matemaattisesti, eli shakissa, koska silloin pitää ajatella putkimaisesti... no ei nyt niin, geometriasta kumminkin on kyse. Kun sama asia pitää tajuta monella eri tavalla.)

      En osaa sanoa tästä tämän enempää, kun en tiedä.

      Poista
    3. Halpaan en mennyt, mikis, sillä samalla tavalla minä voin kirjoittaa palturia vakavalla naamalla kuin sinä saatat kirjoittaa lystillä naamalla. Siis harvoin luen tekstiä ylipäänsä yks yhteen. Ja omakaan tekstini ei aina kestä yks yhteen -merkitystä

      Huom. yks yhteen -lukijat: tämä ei tarkoita sitä, että valehtelisin. Ei, sitä en tee.

      Poista
  36. Siis... koska kaikki miehet eivät tätä ymmärtäneet, niin sanotaan se sitten rautalangasta: naiset tässäkin blogissa kaikkein järkevimpiä ovat. On, on!

    VastaaPoista
  37. Ennen tietokoneita juttelin yhden ihmisen kanssa kybernetiikasta, hänen nimensä oli Teräväinen, keskustelimme saksaksi, ja täytyy myöntää että en (älyllisesti) kyennyt sille tasolle millä hän operoi. Eli puhui. Yhteen aikaan luin hyönteisistä, eli insectoista, kaiken käsiini saaman kirjallisuuden. Siinä mielessä tulin viisaammaksi... mutta mitä se minua auttoi? Ei mitään! Kun juttelin Eero Nylyndin, eli Nylan, kanssa asioista - hän teki väitöskirjaa pistiäisistä (Hymenoptera) mutta emme me niistä juteltu. Juteltiin kirjallisuudesta, Joycesta ja muusta, minä tiesin, vaikka olin lukenut paljon, aina vähemmän kuin hän. Kun ehdotin (yritin olla nokkela) hänelle että "valmistetaan Whitehurstin tarkkuusaurinkokello tänne Lounais-Hämeeseen", niin hän siihen "miksei". Hän vain sanoi että meidän pitää ottaa huomioon neljä asiaa: delivaatio, deklinaatio, nutaatio ja... em mä muista mikä se neljäs oli? (Joku oli kumminkin "maapallon huojuminen omaa näennäistä akseliaan vasten...") Olin vaan samaa mieltä kuin hän. Ja juotiin sama kossupullo puoliksi... tai otti se vähän pitempiä huikkia. Älykäs hän oli, siitä huolimatta.

    Itse en koskaan ole pitänyt itseäni älykkäänä. Ja siihen on omat syynsä. - Ps. Ratkon silti mielelläni neljännentason yhtälöitä. Esimerkiksi tämä on mielestäni itsestään selvä: \bar n \cdot \bar v = \bar n \cdot \bar u =0. Tämän taas tussasin Paraisilla (ruotsiksi Pargas) linja-autoaseman miesten vessan seinään:

    = Ax + By + Cz - (Ap_x + Bp_y + Cp_z) = Ax + By + Cz + D = 0.

    Siinäpä siivojat ihmettelevät.

    VastaaPoista
  38. Yhtälöt ovat minulle selviä kuin pässin liha!

    2+2 = yleensä 4, siitä täytyy muodostaa neuvottelun lähtöasema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko. Tai mitä väliä sillä on että minä uskon?

      Koska aina tulee joku Tapsa - Kankaanniemen hotellin kaapista - ulos, ja vääntää tämänkin ihan toiseksi. Esim. 1 + 3 = 4.

      Eihän nyt kaikki voi olla 4! Höh. Kohta se väittää että 4 + 0 on 4! Ihan käsittämätön tyyppi. Toivottavasti sinä tunnet hänet paremmin kuin minä. Itse ajattelen että... no, jostain hullujen huoneelta se on nyt just karannut. (Mutta onneksi vasta vähän aikaa sitten.)

      Poista
    2. Tapsa voi nuo selittää, minä en matematiikasta muista paljoa mainitsemaani enemmän. Yhdestä tutusta tuli jo aikaa sitten fysiikan tohtori ja katsoin, kun kohteliaisuudesta täytyi, ohutta väitöskirjaansa. "Ihan kivan näköisiä kuvioita", totesin.

      Harmi, etten Paraisten linja-autoasemalle osunut samoihin aikoihin, olisin kirjoittanut yhtälösi alle: "Oletko aivan varma?"

      Poista
  39. Viikko sitten kävin Paraguassa. (Tai voi siitä olla vähän kauemminkin.) Minua ihmetytti se, että yksi - aika paikallisen perunakauppiaan näköinen ihminen - pysäytti minut ja kysi: "Finlandese?". Nyökkäsin myöntyvästi. Jolloin hän hyökkäsi minun kimppuuni: "!sabes iines el blog?" Myönsin. Hän:" Riku es el mejor". Olin samaa mieltä. Mutta kun hän sanoi "Mikis es un åpaska olor", vittuunnuin. Ja lähdin kävelemään muualle. - Ps. Santoksessa riittää muuten katuja kävellä. Tai olinko minä edes Santoksessa? Taisin olla Sao Paulossa... no, siellä vasta katuja riittääkin. (piru vie)

    VastaaPoista
  40. Tunnelmaan pääsen mainiosti mukaan, olenhan lukenut ainakin kilometrin Hirvosen Unskin tuotantoa.

    Mestitsin häijyt silmät välähtivät pahaenteisesti, ja siitä jalosukuinen Michel y St, Rodriguez i a ö Dominique tiesi varoa, kun tikarin terä välähti kohti hänen paidan alta näkyvää karvaista rintaansa. - Puolillaan olevan rommipullon särkyessä puoliverisen päälakeen, hän kaatui romisten niin, että ihana Rosita kirkaisi ja heittäytyi Michel jne:n syliin, kuiskaten käheän sensuellilla äänellään: "Olen sinun, -vamos a la playa, e-e-e-e-ee, vamos a la playa, e-e-e-e-ee..."

    VastaaPoista
  41. Epäilinkin, että se taksikuski joka koko ajan - kun suudelin Rositan kanssa - teki muistiinpanoja, olitkin sinä! Hitsi. Aika hävytöntä. Koska ihan vilpittömästi olisin (ja Rosita kai mayby auch?) heittänyt lentosuukon sinulle. Koska... tuollaista tutkivaa journalismia, mitä sinä TOIMItat, ei sitten Matti Jämsän (eli Lyytikäisten Apu -lehden) jälkeen ole täällä ollut. (Eli ilmaantunut.) Kuin vain näennäisesti. Joka on an sich harmi.

    Tuus

    VastaaPoista
  42. Journalisteista ei pidän unohtaa suurenmoista nuorta Jaroslav Hasekia, joka sai pestin luontolehteen. Hänen maailman eläimiä kuvailevat artikkelinsa nousivat yleisön keskuudessa erittäin suosituiksi, etenkin kun hän usein kirjoitti aivan omakeksimistään elukoista. Ne ne vasta olivatkin eksoottisia!

    Valitettavasti siinä kävi niin, että joku biologi oli lukenut juttujaan ja lähetti raivokkaan kirjeen Hasekille, haukkuen tämän pahanpäiväisesti. Jarski ei moisesta hätkähtänyt, hän alkoi yhtä tulenpalavasti puolustella kirjoituksiaan ja kirjeitse väitellä biologin kanssa. Kenkää tuli.

    VastaaPoista
  43. Minusta paras on tää yks puolalainen runoilija... miettii, muistaisiko nimen, mutta ei muista. Se kirjoitteli mitä sattui. Eikä kukaan tiennyt kuka se on. Itse väitti syntyneensä Serbokratian ja Triastan välissä, siis junassa, eikä ollut minkään maan kansalainen. Hän osasi kamalasti kieliä... no, ainakin kaikki ne, mitkä muutkin. Runoja hän kirjoitti puolaksi. Ja väitteli Wrocławan yliopistossa kirjallisuustieteen tohtoriksi; väittelyn aihe oli yksi Elisabet I:n aikainen runoilija. Siis William Shakespearen aikalainen. Tämä polskirunoilija oli löytänyt tämän unohdetun englantilaisen runoilijan (melkein kaikki) runot, ja suomentanut (= siis käänsi puolaksi) ne. Herrat professorit - korkeaoppineet kirjallisuustieteilijät, jotka eivät kehdanneet tunnustaa että eivät olleet ikinä kuulleetkaan ko. runoilijasta - olivat ihan hämmästyneitä. Nimittäin se elisabethinaikainen englanti, joka oli aika monimutkaista englantia - niistähän oli koko ajan, rivi riviltä, omat tekstinsä - niin oli käännetty aivan upealla tavalla puolaksi. Sitä paitsi muukin bibliografia oli täydellistä. Ja jostain - kukaa ei tiennyt mistä - tämä puolalainen runoilijanuorukainen oli saanut selville myös tämän englantilaiset X runoilijan koko henkilöhistorian. Siis... eihän tälläisestä väitöskirjasta voi edes vastaväittäjä sanoa muuta kuin: HYVÄ, HYVÄ!
    No,
    muutaman vuoden kuluttua, kun tämä puolalaisrunoilija oli jo alkoholistiparantolassa (jossa mm. järjesti f-1 pyörätuolikilpailut - kun olivat ensin murtautuneet lääkevarastoon ja sosialisoineet sieltä kaksi kiloa pirtua), niin tuli ilmi että...
    ei mitään tuollaista elisabethin aikaista runoilijaa ikinä ollut ollutkaan. Vaan tää polakki oli ite kirjoittanut ne vanhanaikaisella englannilla, fragmentaarisesti, ja ite sitten kääntänyt ne puolaksi - ja saksaksi. Ja keksinyt muutenkin kaiken ite, sen toisen henkilöhistorian. - Vittu, siltä otettiin sen tohtorinarvo pois.
    Miksi - voi miksi?!

    Tää tarina on... hetkinen (käy kirjahyllyllään) ... joo. Czeslaw Milosz: "Vangittu mieli" kirjassa. (Ja koska äsken kerroin tuon tarinan muistini mukaan, en missään nimessä tarkista kirjasta, että muistinko oikein.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää juttu on totta. Ja Czeslaw Milosz, jota välttämättä ette tiedä, on nobel-palkittu kirjailija.

      No, nyt tiedätte tämänkin.

      Poista
    2. Kieltämättä en miestä muistanut. Vähän kerkisin Czeslaw Miloszia googletella ja täytyypä ottaa teoksiaan lukulistalle.

      Poista
  44. Tallinna, on marraskuu ja sataa räntää. Istun puutalon toisessa kerroksessa asunnossa jossa ei ole kuin yksi huone, se on keittiö. Ly Vasar istuu minua vastapäätä. Juomme bulgaarialaista punaviiniä. Magnetofoonissa soi englantilaista poppia. On aamupäivä vasta, ja ulkona marssii venäläisiä sotilaita, niillä on suikat päässä. Taivo, se on Lyn poika, noin 5 -v, katsoo minua silmät suurina. Hymyilee mutta ei puhu mitään. Ja venäläiset sotilaat ne vaan marssivat ja marssivat. Sitten mangetofooni menee rikki, jää jauhamaan samaa asiaa, ja Ly lyö sitä nyrkillään: "Miks sa et mängita!" Se lyö sitä monta kertaa mutta ei se siitä korjaannu. Oikeastaan se hajoaa ihan kokonaan, eli menee mäsäks. Me juomme bulgaarialaista punaviiniä. Sitten Ly, jotan sanon Lilianiksi, tuijottaa minua vihaisen näköisenä. "Sa oot mosses mees, Mikko, mosses mees". Kyllä minä osaan eestiä, miksen osaisi. Taivo nauraa mulle niin että siltä näkyy kaikki hampaat.

    Ps. Kyllä Ly'kin myöhemmin leppyy. (Mutta se magnetofooni meni ihan paskaks.)

    On vuosi 1972.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mis millalgi, kus kullalgi,
      me
      heliliik
      ärganemme sun sudames häält...

      Vittu, mä yritin kirjoittaa runoja eestiks vaikka en osaa niitä kirjoittaa edes suomeks. Mulle pitäis antaa nobel-palkinto sen takia kansa. Tai ees.

      Poista
    2. Vessa siinä talossa oli portaitten vierellä, ulkona. Siellä kasvoi noin 180 senttiä pitki nokkosia, minun mittaisiani, ne aina kutittelivat minua. Sotilaita marssi aina. Taivo käveli minun kengät jaloissa, KOPS KOPS, ne olivat sille aivan liian suuret. Aina se nauroi. Mutta kun äiti, eli Ly, ja minä, eli Mikko, alettiin nussia niin täytyi viedä se eteiseen. Silloin se oli vihaisen näköinen, mutta... niin. Välillä täytyy priorisoida. Ja hitsi kun Ly - se oli hyvä kaikessa - kulautti vodkagrogejakin kaula kaarella kuin pianisti! Ja sen vit... no nyt en kehtaa enempää. (Meinasin verrata oravaan mutta enhän minä oravia tunne.)

      Ja jos joku teistä sanoo että hutsku hän oli ja sinä olet hölmö ja väärässä, niin siinpähän sanotte. Mä luulen että mä ite tiedän asiat paremmin. Paljon paremmin.

      Poista
    3. Ly kyllä epäili että osaan venäjääkin... En osannut. Kun se toisen virolaisen tytön kanssa halus puhua jotain salaperäisiä juttuja, ne puhuivat kamalan nopeaa venäjää. Ja aina välillä Ly vilkuili mua. Ja välillä Ly kysyi "sa aru, Mikko, mida ma räägin?" No enhän minä. Ja sitä paitsi minulla on sellainen elämänasenne, on ollut aina, etten puutu toisten ihmisten asioihin - elleivät he sitä pyydä. (Ja kukaan ei saa puuttua minun asioihin. Ellen sitä toivo.)

      Poista
  45. En lukenut kommenttiketjua, joten saatan puhua samasta asiasta kuin joku muu aiemmin.

    Ymmärtääkseni toimelias edustaja lähetti seksuaalisia ehdotusviestejä myös vieraille naisille, jotka olivat lähestyneet häntä poliitikkona. Todella on harkinta pettänyt!

    Jos vanha vaimo ei vuosikymmenten jälkeen saa pikkuveikkaa nousemaan, kannattaisiko harkita esim. maksullisia naisia? Tai jotakuta tuttua naista, jonka tietää elävän puutteessa. Todella riskaabelia lähetellä ehdotteluja vieraille naisille ja pelkästään hyvä, että naiset tekivät asiasta julkisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ilkeää lukea nyt julkaistuja paljastuksia, niin saa kyllä vaikutelman, että mies on seksuaaliaddikti ja aikamoinen tyrkky. Juuri tämän vuoksi arvelen vaimon tienneen miehen taipumuksista. Kyseessä ei ole mielestäni normaali puutostila eikä ehkä vanhan vaimon väsyneisyyskään, vaan mitä todennäköisimmin miehen sisäinen persoonallisuuspiirre tai - särö persoonallisuudessa, ellei peräti häiriö.

      Poista
    2. Mistä se käy ilmi, että hän olisi vongannut seksiä? Kaikkia julkaistuja viestejään en ole lukenut, mutta sellainen käsitys minulla on, ettei pyrkinyt tapaamisiin.

      "Nussittuna nukkuisit paremmin" on toteamus, hän ei ehdottanut: "mielelläni nussisin sut uneen!"

      Eikö äijällä ole vain tarve puhua tuhmia netissä näkemiensä naisten kanssa?

      Poista
    3. Noh jos lakimiehen linjalle lähtee, mitään ei ole tapahtunut, kukaan ei ole nähnyt mitään, mitään ei siis ole. Niille, jotka eivät omin avuin löydä irstastelun alkulähteille, vinkkaan vaikka osoitteen tänne: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052119728778_uu.shtml

      Siellä on jotakin. Mutta siis mikäs minä olen mitään väittämään, minähän en lue roskaa enkä tiedä niistä mitään. Luen vain korkeampaa kirjallisuutta ja kuuntelen klassista musiikkia.

      Poista
    4. Tuo uutinen sen kertoo, olin väärässä.

      Poista
    5. Siis en minä sitä halunnut todistaa, kunhan vain heitin tuonkin linkin tuohon. Vellova suohan tällainen tapaus on, eikä se oikeastaan todista muuta kuin sen, miten vähän tunnemme ihmisen raadollisuutta. Samanlaisia rämpijöitä olemme itse kukin, vikoinemme.

      Poista
    6. Kuunkuiskeen kommenttiin lyhyesti:

      Pettäminen ja kumppanin haluttomuus ei välttämättä kulje käsi kädessä. Kumppani voi olla täynnä halua ja kiimaa mutta toinen osapuoli tyydyttää tarpeensa mieluummin muualla ja tavallaan nauttiikin siitä kun ”pihtaa”. Seksi vallankäytön välineenä on aika yleistä narsistisissa parisuhteissa. Tällä en tietenkään tarkoita että Kankaanniemen parisuhde olisi tällainen.

      Poista
    7. Jos ollaan tarkkoja niin puhuin siitä, että innostaako vaimo - en siitä, että innostaako vaimoa.

      Tekisi mieli sanoa, että "normaalia" voimakkaampi libido saattaa kieliä myös aivan muista ongelmista. Jos elämä ei ole oikein mielekästä, voi paeta pakonomaiseen paneskeluun (tai siitä haaveilemiseen).

      Kuunkuiske

      Poista
  46. Kankaanniemen puoluetoveri tai ainakin Halla-Ahon ajatusten kannattaja Timo Hännikäinen julkisti taannoin seksuaalisesta puutteestaan kirjan "Ilman". Kirjan ja TV- julkisuuden nosteessa oli tilanne parantunut, mutta äskettäin kertoi jossain lehdessä saannin taas tyrehtyneen. Ilmoitti kannattavansa Pentti Linkolan ideaa Bordelleista terveyskeskuksien yhteydessä. Tämäkin on tärkeä näkökulma seksuaalikeskusteluissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollakin tavalla ajatus kylmää minua. Kuka meistä antaisi tyttärensä tai poikansa työhön tk-bordelliin. Vaikka kivaan kesätyöhön lounaseduin ja ilmaisin terveystarkastuksin.

      Poista
    2. Ääni ylpeyttä väreillen sanoisi Timo Hännikäinenkin, että meidän pikku Osmiina sai harjoittelupaikan bordellista, alkuun koeajaksi.

      Poista
    3. En nyt tarkoittanut kannattaa bordelli ideaa. Kuinka siellä terveyskeskuksessa nyt jaksaisi odottaa vuoroaan, ja taloudellisestikin nyt mahdoton perustaa uusia virkoja.

      Poista
    4. Hännikäinen voi sitten tulevaisuudessa mennä minun puolestani isänmaan palveluun sellaiseen tk-bordelliin. Sieltä sitä saisi kirjoihinsa rankkoja sotakokemuksia: "se keskitys oli ihan hirvee!"

      Poista
  47. Ei saa kiusata Toimia, hän on Persu ja persut ovat huumori puolue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan että Toimi on laskenut leikkiä vain. Saa aikuinen ihminen sitä kai tehdä? Olette h***vetin ahdasmieliä.

      Poista
    2. Jos Anonyymi lukisi ymmärtäen, hän saattaisi yllättyä. Minusta tuomionpasuunaa soittaa nyt herra/rouva itse, ei oikeastaan kukaan muu. Enemmän täällä on puhuttu nussimisen ihanuudesta. Lue nyt vaikka alkuun juttuni uudelleen ja ota ajatus mukaan. Yksikään ei tuomitse täällä Kankaanniemeä, vaan miettii pikemmin diagnoosia, mikä on tyystin eri asia.

      Poista
    3. Eiköhän tuolla valtakuplassa (eduskunta) ole useampikin persoonallisuushäiriöinen suojatyöpaikassaan. Sosiopaatteja tai muuten vaan persoonallisuudeltaan vinksahtaneita.

      Narsistinen persoonallisuushäiriö (N). N on uskoton, väkivaltainen ja/tai seksiaddikti. Kykenemätön tasavertaiseen läheiseen ihmissuhteeseen ja muodollisesti naimisissa oleva N "karkailee" parisuhteen ulkopuolisiin suhteisiin. Sen verran olen elämää nähnyt, että nämä tämänkaltaiset ihmiset ovat pohjimmiltaan todella onnettomia ihmisiä. Joiden aviokumppanit pitävät heitä sitten pystyssä vaikeina aikoina.


      Poista
    4. - Kuten kaikissa muissakin työpaikoissa, poliisissa, opettajissa, kirkon piirissä, kaupan alalla, hallinnossa, terveydenhoidossa jne.

      Suojatyöpaikaksi en kansanedustajan työtä kutsuisi, sillä ei sinne kukaan ilman kannatusta mene. Työpaikka on täysin ansaittu. Eikä siellä laakereilla lepäillä. Uskon että kansanedustajat tekevät hirveitä tuntimääriä töitä sekä pääkallonpaikalla että maakunnissa käydessään. Jatkopestikin on siitä kiinni, mitä saa aikaan. Tavallaan armotonta, sillä muissa töissä saa yleensä olla, vaikkei kovin hyvä olisikaan.

      Poista
  48. Minä linkkaan tähän kaikkien kiusaksi maailman kaikkien aikojen parhaan biisin. Leadbelly oli hänkin huolissaan naisen unista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leadbellyn akka oli vastanut myöntävästi aikansa Kankaanniemen ehdotuksiin, niin ainakin luulen.

      Poista
    2. Nirvana niminen yhtye yritti myöhemmin samaa kappaletta. Eikä ihme, että yritti, kun Cobain oli naimisissa SEN Courtney Loven kanssa.

      Poista
    3. Kuuntelin jo heti tuon linkkaamasi perään tämän Cobain-jutun. Oppilaat pitivät Nirvanasta ja Curt Cobainista niin hurmioituneita esityksiä, että heidän musiikkinsa ja elämänkohtalonsa tulivat minulle perin tutuiksi. Mikä ettei, tykkäsinkyllä.

      Poista
    4. Noh, ei se Cobainin esityskään huono ole.

      Poista
    5. Cobainin ääni on kalpeampi, eikä kitarassakaan ole samaa voimaa kuin Huddie Leadbetterillä.

      Poista
    6. Cobain keksi ampua päänsä haulikolla mäsäksi, mutta Leadbetter oli laulussa käsitellyissä asioissa ulospäin suuntautuneempi.

      (Tappoi ainakin yhden ja toista yritti. Huddie oli siis enemmän ekstrovertti.)

      Poista
    7. Melankolisella tuulella usein Goodnight Ireneä kuuntelen. Kappale on yksinkertaisuudessaan täydellinen, puhdasta kultaa.

      Poista
    8. Ei tietysti pitäisi, kun tämä ei ole varsinainen meidän bluesdiggareiden palsta, linkata tätä versiota Irenestä. Siinä on kuitenkin sellaista ihanuutta, etten mieltäni saattanut malttaa. Kuvitus on hienoa hienompaa vintagea ja Leadbellyn kitara soi hienosti, mutta on melkein yhtä kamalassa kunnossa kuin Willie Nelsonin puhkikuorinen.

      Poista
    9. Jos minun pitäisi nimetä maailman paras reilun kaksi minuttia kestävä elokuva, niin tuo olisi vahvoilla. Siinä on drtlaaaman kaartli ja kaikki.

      Poista
    10. Enpä tiennyt tuota Leadbellyn versiota Where Did You Sleep Last Nightista! Nirvanan tiesin, ja se muistuttaakin aika paljon tuota. Joan Baezin ja Jackson C. Frankin versiot ovat pehmeämpiä, "folkimpia", mutta kappale on yhtä kaikki vaikuttava.

      Poista
    11. Eipä tosiaan Leadbellykään tuota kappaletta ole säveltänyt tai sanoittanut, se on häntäkin vanhempi. Cobain ihaili Leadbetteria ja versiossaan on paljon häneltä omittua.

      Poista
    12. Kuuntelin äsken pitkästä aikaa sen Nirvanan esityksen, ja ennen kappaleen alkuahan Cobain mainitsee Leadbellyn, puhuu jotain tämän kitarastakin, jota hänelle on kaupiteltu. Ihmettelen vain, miten tuo kohta on mennyt minulta ohi: Unplugged in New York -levyn olen nimittäin kuunnellut muutamankin kerran (ja muistan hyvin muut välispiikeissä mainitut nimet).
      Cobainin kautta löysin muuten aikoinaan myös ihanan Daniel Johnstonin. Leonard Coheninkin olisi voinut löytää, jollen olisi löytänyt jo aiemmin. Kurt kertoi kuunnelleensa Cohenia ollessaan depressiivinen - jolloin se tosin vain pahensi oloa.

      Poista
    13. Tuo Cohen-lause oli sellainen "kahvit puskahti ja nauroin lattialla selälläni maaten ja raajojani heilutellen!"

      Tässähän tämä Nirvanan plugeihin enemmälti laittamaton, ja vielä tekstitettynä.

      Poista
    14. Leadbellyn lempparinimestä on esiintynyt kahta muotoa, yhteen tai erikseen kirjoitetut.

      Poista
    15. Se kitara Cobainin olisi pitänyt saada. Kaksitoistakielinen soi niin paljon paremmin.

      Poista
    16. Cobainin kitara taitaa itse asiassa olla kiinni vahvistimessa.

      Noista akustisista kitaroista, Leadbellyn ja Cobainin, en tiedä juuri mitään. Sellainen tärkeältä tuntunut tieto on kuitenkin joskus tarttunut mieleen, että Cobainin useimmin käyttämä sähkökitara oli Fender Mustang. Se kitara, jossa oli tarra "Vandalism, beautiful as a rock in a cop's face" oli kuitenkin Stratocaster (tarkistin googlaamalla). Hendrixillä oli (tietysti) Strato. Mark Knopflerilla Stratocaster, Jeff Buckleyllä Tele. Peter Green soitti Gibson Les Paulia. Muita en muista tai tiedä... (en muuten edes Bob Dylanin kitaroita, vaikka Dylan on yksi suurimmista suosikeistani).
      No, nämä voisivat olla sarjaa "Schottin sekalaiset", eli melko hyödytöntä triviaa.

      Poista
    17. Hyödytöntä minulle siis, irrallisina tietoina, kun en ole kitaroiden tuntija muuten. On minulla kitara (mutten tunne sitäkään kovin hyvin).

      Poista
    18. Kaikissa noissa "unplugged" konserteissa on ollut jonkin verran sähköistä terästystä. Kitaroiden asiantuntija en ole millään tavalla, mutta Leadbellyn 12 kieltä tekevät tukevan soundin.

      Poista
    19. Dylaniin olen oikeastaan tutustunut paremmin vasta myöhäistä iällä. 70-luvulla kukaan kavereistani ei tykännyt Beatlesista, minä olin siihen ihan hulluna. Ensimmäiset tajuntaani syvästi uponneet kappaleet olivat reilusti alle kouluikäisenä kuulemani Michelle ja Girl. Niit koskaan en unhoittaa vois.

      Poista
    20. Minulla taas ei ollut Dylanista tykänneitä kavereita. Ala-asteikäisenä oli yksi kaveri, joka kuunteli Beatlesia. Se tuntui silloin jotenkin vanhanaikaiselta ja hassulta (muut samanikäiset kuuntelivat Metallicaa, Madonnaa jne). Mutta sitten parin vuoden päästä siitä rupesin itsekin kuuntelemaan Beatlesia. Dylanin keksin samoihin aikoihin jostain, en muista enää, mistä. Sitä ennen olin innostunut The Doorsista, jonka olin nähnyt jossain hittiohjelmassa telkkarissa, ja käynyt vähän häpeillen lainaamassa niiden levyn kirjastosta. Olin ehkä kolmentoista. Mutta tuon kokemuksen jälkeen en muista enää tunteneeni (kuvitteellista) ryhmäpainetta musiikinkuunteluni suhteen.

      Poista
  49. Jouduin väkisin seuraamaan euroviisuja ja totesin, että siitä samastahan ne kaikki laulavat mistä Kankaanniemikin kirjoitti: lemmestä ja sen kaipuusta.

    Lauluissa rakkaus, lempi ja seksi vain puetaan hieman verhotummin, erilaiset odotukset ja eripurat kätketään runosäkeisiin - vaikka kuten täällä ja muuallakin on moneen kertaan todettu, myös Kankaanniemi hallitsee napakan uuskalevalaisen sanonnan.

    Mitä ja ketä kansa siis arvostelee, kun Kankaanniemen vonkausta paheksuu: itseäänkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en jaksa euroviisuja, kun ne alkavatkin niin myöhään aina. Olen kyllä kuullut niitä lauluja aiemmin muissa yhteyksissä, ja ainoa, josta pidin, oli Viron esitys, tiivistunnelmainen rakkauslaulu sekin. - Oliko voittaja, Ruotsin Hero-kappale rakkauslaulu?

      Suomen kappale jäi ansaitusti hännille. Oli häpeä lähettää niin huono sävellys, esitys ja tulkinta kansainvälisiin kilpailuihin. Laulukilpailut eivät ole hyväntekeväisyys- tai suvaitsevaisuusnäyttämö. Pojilla oli lisäksi asenteessa vikaa, kun lehtikuvassa näkyi Suomen solisti keskisormi pystyssä kisojen katsomossa.

      Poista
  50. Lemmestä ja sen kaipuusta, Niin hän se on. Ne joilla on lempeä, eivät aina edes huomaa sitä. Ja ne, joilla on kaipausta lempeen (tai johonkin muuhun) edustavat melkein koko ihmiskuntaa. Harvat ovat tyytyväisiä, jokaisella on jotain jota sopii kaivata.

    Minulle tuo Uusi Yhteinen Puheenaihe, josta toiset ihastuu ja toiset vihastuu (siis Kankaanniemi) ja joka minusta on lähinnä hirtehistraagista kertomusta elävästä elämästä, tuli kuin puskista.

    Kun luin tuon Iineksen jutun, luin sen hyvin kirjoitettuna, hauskana tarinana. Niin hauskana, että luin sen ääneen täällä kotona. (Olin taas kerran hyvilläni, että Iines osaa kirjoittaa, niin että sitä on kiva lukea.) Mainostan häntä täällä kotona. Kaikki tietävät hänet, ja hänen parhaat juttunsa. Nyt se aiheutti hörähtelyä ja hihitystä. Varsinkin sanat 'herran jo vähän harmaantunut lahja ja ’luojan ehyt kannu’ herättivät hilpeyttä, samoin kuin koko viimeinen kappale (Mainio on! kuului sanonta).

    Mutta kun sitten kuunneltiin kuuden uutisia (ensimnäinen ulkopuolinen tiedonanto virallisesta yhteiskunnasta sinä päivänä) todettiin korvat soikeina; Sehän on totta, se Iineksen tarina!

    Joo, niin se menee. Miestä se huvitti kovasti. Minulle tuli taas huoli ko.henkilön perheestä. Ei kauheasti naurattanut. Sanoin miehelle: eikös se sinullekin ole tuttu tuo keisi? Mies lopetti hihityksen ja sanoi arvokkaalla äänellä: Mutta siinä on minun kohdalla se ero, etten ole koskaan metsästänyt naisia, naiset ovat metsästäneet minua!
    Siihen minulla ei ollut mitään sanomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Liisu kauniista sanoistasi. Lämmittävät mieltä! Itse olen tekstieni suhteen samanlainen kuin sinä, kuvauksesi mukaan. Haluan loputtomasti korjata ja muuntaa tekstiäni, ja harvoin, jos koskaan olen tyytyväinen lopputulokseen. Vielä sen jälkeen kun olen postannut tekstini näkyviin, muutan siitä paria kolmea kohtaa ainakin.

      Poista
    2. Luojan ehyttä kannua piti minunkin kehua, mutta olin katveessa.

      Kas, täällä oppii toisista koko ajan uusia asioita: Liisunkin miespolo on sellainen luojan luoma muotovalio, että kiimaiset kannukaiset kuolaavat perään...!?

      Sinulla täytyy siis olla salattuja avuja (muitakin kuin taiteellisia siis), joilla olet tällaisen namupalan napannut? Tai sitten miehesi yksinkertaisesti on fiksu. Sekin on mahdollista.

      Poista
  51. Kun illalla suukottaa kumppania hellästi poskelle ja kuiskaa korvaan, - nussittuna nukkuisit nätimmin, piparia irtoaa varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei irtoa, ihme on. Olen silti sitä mieltä, että tuommoinen asenne "irtoaako piparia vai ei" on vähän tarpeeton.

      Piparin saannin tai antamisen luulisi kai olevan ilo, jos suhde on tasa-arvoinen ja toista arvostava.

      Poista
    2. Mutta jospa tämä suukottava osapuoli onkin nainen, kuten yleensä kai on? Mitä hänen tulisi kuiskata, jotta sovinismin sijasta irtoisi ymmärrystä, hellyyttä ja tasa-arvoa?

      Poista
    3. Minulla on käsitysys, että varsinaista sovinismia ei enää ole. Itse en ainakaan voi kuvitella, että olisin suhteessa pahanlaisen sovinistin kanssa. Ei siitä mitään tulisi minun kanssani.Tavallinen mies kai tykkää hellästä kuhertelusta ylipäänsä.

      Poista
    4. Sovinismi elää ja voi paksusti, usko pois. Se on vain vetäytynyt taktisesti hetkeksi syrjään, sillä kun saa tarpeeksi monta kertaa näpeilleen, tulee vanha törkimyskin varovaiseksi.

      Kankaanniemen someflirtissäkin on ripaus sovinismia, mikäli se tuli kohteelle tilaamatta ja yllättäen.

      Poista
    5. No juu, onhan se totta. Ajattelin sitä, että sovinismilla on nyt sellainen leima, että miehet kehuskelevat nykyään mieluummin pehmeällä puolellaan kuin sillä sovinistisella uhoamisella.

      Poista
  52. Nyt sitä ollaan saatu armoa!
    http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195782-nujerrus-ja-armo-paluu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas vaan - kommentoin itsekin tätä tuolla uuden keskustelun puolella, ennen kuin luin tämän vanhemman keskustelun! juuri tuota kirjoitusta siteerasin. Jos tästä lausunnosta halutaan vielä sanoa jotakin, ehkä mieluummin jatketaan tuolla uudessa, kun siellä on tilaa eikä kunnon aihetta.

      Poista