Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänä itsenäisyyspäivänä minulla on monta hyvää kirjaa pinossa pöydällä. On uusinta Kari Hotakaista, Tuulaliina Varista, Sofi Oksasta, Teemu Keskisarjaa. 

Jostakin syystä nappaan kuitenkin käsiini ikivanhan, kellastuneen, liimauksistaan irtautuneen opuksen Tuhannen ja yksi yötä, Kokoelma Itämaalaisia satuja, ensimmäinen täydellinen, monilukuisilla kuvilla kaunistettu suomenkielinen käännös, painettu Turussa 1878, Wilenin ja Kumpp. kirjapainossa. Etulehdelle on isoisä kirjoittanut isän nimen ja vuosiluvun. Isä on ollut seitsenvuotias, kun hän on saanut joululahjaksi eroottisen ja murhanhimoisen tarinakirjan arvokkaan ensipainoksen.

Kutkuttaa katsoa, mitä siinä kerrotaan itämaalaisten sielunelämästä ja tavoista. Isä on alleviivannut punakynällä ohjeita, joissa puhutaan miehen himosta.  Vaan löytyisikö täältä avain muslimikulttuurin todellisuuteen? En ole ennen lukenut kirjasta sadun satua, sillä eivät ne mitään lasten tarinoita ole. 

Jo ensimmäisessä tarinassa kahdesta veljeksestä tapahtuu nimittäin murha, ensi luvussa. Shahrijar  löytää vaimonsa mustan orjan vierestä ja surmaa molemmat miekallaan, tuosta vaan. Sitten hän kokoaa kaikessa rauhassa liudan neitsyjä ja muita lahjoja, ja lähtee tapaamaan veljeään lahjusten kera. Jätän lukemisen nyt tähän, vaikka neitsyjen osa kiinnostaa. 

Jatkan tutkimuksiani toiste, sillä voi olla niin, että vedänkin vesiperän ja tulen kirjan kautta tietoiseksi lähinnä Egyptin historiasta, sillä kirjan alkusanoissa viitataan vahvasti ekyhtiläisiin. Toisaalta viitataan myös mahomettiläisyyteen, mikä pitää lukuhalukipinää yllä. Haluan tietää lisää mahomettiläisyydestä! Ja Koraanista, sillä alkupuheessa viitataan ahkerasti myös Kur-aniin ja vääriin profeettoihin, joista muistaakseni Mooses oli ainakin yksi.

  - Vaan ehkä ei tätä sentään itsenäsyyspäivänä, jolloin haluan hartaasti ja vakavasti juhlia Suomen itsenäisyyttä, jonka puolesta minunkin suvussani miehiä on laonnut kotimaan multiin. En edes tiedä, haluanko tänne hirveästi mustia miekkamiehiä oveline silmineen. Minuakin, vanhanpuoleista naista vilkuilevat kylänraitilla arvioiden. En laske katsettani, vaan katson takaisin. Täällä katsoo nainenkin, ettäs tiedätte, alaikäiset korstot. Olen suunnitellut, että vedän niitä kameralla takaraivoon, jos tulevat metriä lähemmäs. Kamera painaa yli kilon.

Jos muuten Yle saisi valita, se raahaisi illan juhlassa haastateltavaksi mitä todennäköisimmin Husu Husseinin, keskustapoliitikon ja kenties tulevan puheenjohtajan. Myös muita hyvin kotoutuneita uussuomalaisia päässee kertomaan monikulttuurisen itsenäisyyspäivän rikkaudesta. Vaan onhan nyt Nazima, jota haastatella. Uskon, että kuulemme tätä teemaa illan mittaan juhlalähetyksessä. Kyllä meitä pöljiä kannattaa aina opettaa. 

Muutoin olen sitä mieltä, että Li Andersson saisi luovuttaa kansanedustajan valtakirjansa takaisin sellaiselle henkilölle, joka ymmärtää tehtävänsä kokonaisvaltaisesti eikä mullittele Suomen kansalle.

Ja lopuksi, lippujen liehuessa myrskytuulessa, professori Päivi Honkatukia opastaa meitä pöljiä Helsingin Sanomissa, että se on suomalainen mies, joka on varsinainen raiskari. Samaisessa lehdessä muuan Ville Similä kertaa laajassa amerikkalaiseen teokseen perustuvassa artikkelissaan vielä sen totuuden, että muslimeista piti tehdä vihollisia, jotta heitä vastaan voitiin lähteä taistelemaan. Sieltä on peräisin ilmeisesti mustan miehen pelko. 

Kappas vaan, minulla on paljon opittavaa. Olen hyvin vastaanottavainen ja aulis. En tunne muutosvastarintaa. Mutta sen Tuhannen ja yhden yön tarinat vielä luen, sillä kansojen sielu on niiden kertomuksiassa eikä meidän tulkinnoissa.