23.12.2015

Valoa kohti!




Eilen oli vuoden pimein päivä. Tänäänkin on pimeää ja huomenna on vielä pimeämpää, koska on tulossa sateita. Aurinko jaksaa hädin tuskin tehdä jonkinlaisen loivan kaaren taivonrannassa, kun se jo putoaa kuusikon sekaan.

Vaan valoa kohti mennään! Panen teille kaikille joulukortiksi toiveikkaan ja kauniin kevätlaulun, jotta jaksatte joulun yli.  Itse rakastan joulua kaikkine lisukkeineen, olen jouluihminen viimeisen päälle. Meillä laitetaan porsaan perät uuniin yöksi ja veivataan pöytään sen seitsemät herkut. Kuusen allakin on mielettömästi lahjoja. On kiva ilahduttaa muita, itsestä ei niin väliä, juu.

Toivotan kaikille oikein Hyvää Joulua ja Mainiota Joulunjälkeistä Elämää. Tämä kanava on auki yötä päivää, ja puhua sopii edelleen mitä vaan.

221 kommenttia:

  1. Hii Haa, IHANAA! Ja HYVÄÄ JOULUA Iines ja Kaikki Keskustelevat Kommentoijat täällä Iineksen buduaarissa!

    Olen vauhkona ilosta, kun ei enää katkoja, eikä stressiä huonojen nettiyhteyksien takia. Tänään saatiin kiinteä laajakaista 4G TUPLA KAISTANA taloyhtiön netistä tänne maansydämeen. Kaikki koneet hurisevat, kännykät kilisevät ja kaikki ovat hyvällä mielellä, ai että ihanaa!

    Ei stressiä edes joulusta. Meillä on riisuttu joulu. Yksi kynttilä ja jouluradiosta tulee niin paljon joululauluja kuin sielu sietää. Mitään muuta ei tarvita. Joulurauha on täydellinen, ellei satu jotain ikävää. Ilmatieteen laitos ennusti jouluyönä myrskyä. Ja jos noin kymmenen metrin päässä rakennuksesta kasvava jylhä kuusi sattuu kaatumaan talon päälle, se on rytinää se! Ei auta sängyn alle pakeneminen ja maakellari pihassa on homeessa. Mutta toivotan tosiaan kaikille teille hyvät Iineksen seuraajat RAUHALLISTA JOULUA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siunattu asia, että koneet käyvät huristen! 4G tuplakaista kuulostaa tehokkaalta, ja jokin 4G-juttu minullakin on. Toimii nopeasti, en voi valittaa.

      Vaan mahtaako myrskyä tulla. Nykyään puhutaan etukäteen suurista myräköistä, ja kun se sitten tulee, se menee joko ohi tai pihahtaa vain hiukan. Myrskyhän olisi komeaa, oikein odotan sitä, vaikken toki toivo vahinkoja tai sähkökatkoja kenellekään.

      Poista
  2. Hauskaa joulua ja kaikkea hyvää vuodelle 2016! :)

    VastaaPoista
  3. Kevät toi muurarin, juupa juu. Onneksi nykyään on pakkaslaasteja, että voivat lihoa talvellakin, ettei se jää vaan hampparin varaan.

    Kyllä, eilen oli synkin päivä vuodesta. Mutta kyllä se maaliskuulle menee, ennen kuin mieli nousee alhosta.

    VastaaPoista
  4. Joulua toivotan vasta huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muinoin työt taisivat olla kausiluonteisempia kuin nyt. Nyt tehdään kaikkea kaikkina aikoina, talojakin rakennetaan sateella niin, että rakenteet kostuvat ja homepohja on valmis.. mielestäni vanhoissa SF-elokuvissa rakennettiin vain kesällä ja kauniilla ilmalla.

      Olen ajatellut hankkia kirkasvalolampun kaamosankeutta vastaan. Talvella ihmisen kynnetkin haurastuvat, kun D-vitamiini ehtyy kropasta. Pilleri ei auta niin kuin aurinko. Heti alkukesällä kynnet alkavat vasta vahvistua.

      Poista
    2. Homeeseen on monta syytä. Liian kireistä aikatauluita siihen, että modernia rakennusta ei osata hoitaa ilmastoinnin osalta.

      SF filmeissä olikin asiat mallillaan, jätkä sai naisen ja piika sai insinöörin. Sitä rataa.

      Poista
    3. Täällä pikkukaupungissa on vaihteeksi rakenteilla iso kerrostalo. Sitä on rakennettu sateessa ja tuulessa, ja paikalliset isäntämiehet haukuskelevat somessa, että heheh heh, taas rakennetaan huonosti ja hometalo siitä tulee. Talo on kuitenkin mielestäni hyvin muoveilla peiteltynä.

      Isännät ovat täällä muutenkin aktivoituneet somessa. Näkisittepä ne hävyttömyydet, mitä palsta vilisee. Apulaispapin morsmaikun huoruus tuodaan julki ja kilvan äänestetään paikkaseudun kauneinta emäntää. Mistähän johtuu, että kauneimmat ovat aina Siwan tai Lidlin myyjiä?

      Poista
    4. Jaaa, että kauneimmat naiset, neidot, on Siwassa tai Lidlissä?

      No, ehkä nämä miehet eivät käy muissa kaupoissa, niin tyytyvät sitten siihen mitä näkevät. Kun menisivät vaimonsa kanssa kolttuostoksille, tai marketin parfyymiosastolle, niin voisi silmät aueta? Kuten kissan pennuilla?

      Ei, pitää jurnuttaa suoli24 ssa tai ääääbeeeeceellä.

      Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kaupungin parhaimman näköinen nainen löytyy osuuskaupan kassalta. Ehkä hän suostuu toisillekin treffeille, ehkä ei. Tuskin, kun ei tullut joulutervehdystäkään, mutta en minäkään lähettänyt.

      Poista
    5. Siis ylipäänsä kaunein nainen löytyy suomalaismiehen silmään aina kaupan kassalta, siitä passaajan paikalta. Harvoin kauneimmaksi naiseksi mainitaan esimerkiksi auton ostajanaista.

      Poista
    6. Kasarmimiljöössä kauneimmat naiset löytyvät Sotkusta. (Sotku = Sotilaskoti.) Se paljolta johtuu siitä että siellä muita naisia ei ole. (Tai ei siis siihen aikaan ollut kun minä armeijan kävin. Nythän niitä on vaikka komppanian vääpeleinä, piru vie!)

      Poista
  5. no niin,ny on aatto, voi laittaa Göstää soimaan, joka on melkein, että ranteet auki
    https://youtu.be/6IlAI9r8KJo
    kyllä mä olen enemmän tuon Beatlesin kannalla, se kun tuli juuri spotifyhyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin viime vuonna, eli tänä vuonna yhteensä 40 päivän verran musiikkia Spotifystä. aika hyvin kybällä kuussa? Veikkasin, sanoisin?

      Poista
    2. Minä vähän huolestuin itsestäni, kun kuuntelin pitkästä aikaa Areenasta Koe-eläinpuistoja ja välillä meinasin nauruun tikahtua. Tämä Marjo leinosen versio Göstan kappaleesta on hieno. Minä en tosin tänä jouluna ota ensimmäistäkään.

      Poista
    3. Tästä on tullut minunkin lempparini! Kuuntelen sitä silloin tällöin, en vain jouluna. Laulaja on mainio tulkitsija, mainiompi kuin moni huomaa. Tämä Leinosen tulkinta on ollut joskus jutun kuvana tässä blogissa: https://youtu.be/GCtU_o_BL2Y

      Minä en tiedä vielä, otanko vähän punaviiniä kinkun kera, ehkä otan, ehkä en. Perhekaljakin on ihan raikasta.

      Poista
  6. Hyvää ja mukavan aurinkoista joulua Iinekselle ja kaikille täällä kommentoiville nimimerkeille!

    VastaaPoista
  7. Hyvää Joulua - Kuvakasta Vuotta 2016...
    http://eskoalamaunu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Hyvää syntymäpäivää, Jeesus.

    VastaaPoista
  9. Kiitos toivotuksista ja monenlaista siunausta kaikkien elämään nyt ja vasta. Enkä nyt puhu kristillisin termein, joskaan en myös mahomettiläisin. Sana "siunata" on minusta turhaan paitsiossa, ja soisin näkeväni sen rohkeampaa käyttöä. Ja, mikis, Karin joulupiirros puree yhä. Oli aamuhesarin etulehdellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perus-Pukki tulee tänä iltana.Krouheempi olisi Krampus .
      https://en.wikipedia.org/wiki/Krampus

      Sitä huolimata suomalaista hyvää joulua Iinekselle.

      Poista
    2. Kiitos, Anonyymi! Peruspukista en tiedä, ja olenkin melkein Krampus-pukin kannalla. Hänessä on luonnetta ja särmää!

      Vaan onhan se kiltti pukki kiva. Meille tuli kerran semmoinen jopa kutsumatta, tilaamatta. Seisoi oven takana ja hymyili leveästi. Käsissä vaan oli valitettavasti tyhjä muovikassi, ei lahjan lahjaa.

      Poista
    3. Krampus muistuttaa hieman meidän suomalaisten muinaista nuuttipukkia, joka oli aika kaukana nykycokispukistamme.

      Iloista joulua Pyhän Iineksen seurakunnalle!

      Poista
    4. Cocispukki on iloinen pullukka, tyypillinen amerikkalainen elämänilon ilmentymä, Santa Claus. Meidän pukkimme on selvästi laihempi, eikä erityisen verevä poskiltaankaan. Alun perinhän suomalaisella pukilla taisi olla jotakin harmaatakin yllä, sillä tontutkin olivat harmaanuttuisia, lakki vain oli punainen. Eikä suomalaispukilla ole valkoista minkkireunusta hatustaan.

      Poista
  10. Etsin Juutuubista mieluistani versiota lempijoulukappaleestani. Jussi Björling oli hieno, mutta lauloi ruotsiksi ja tämän sanojakin halusin kuulla. Hynnisen Jorenkin laulama oli hyvä. Voittajaksi kuitenkin valikoitui Karita Mattila: Oi jouluyö.

    VastaaPoista
  11. Vasta syötiin ja taas on nälkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten myö syötiin.... ja sitten myö syötiin... ja sitten myö syötiin.

      Minusta jouluisinta ovat tutut laulut ja seremoniat, kuten Turun joulurauhan julistus ja Sulo Saaritsin Taas kaikki kauniit muistot.

      En tarkoita, että uskon rauhanjulistuksiin naivisti, sillä enhän minä mitään tässä maailmassa usko. Nytkin on poliisilla ollut vilkas yö kotitappelujen vuoksi.

      Paljon nuoret perheet kantoivatkin kaljalaatikoita kotiinsa jouluksi. Yksi pikkuinen tyttökin oli ilmeisesti äitinsa kanssa kaupassa, ja mitkä olivat ostokset? Kaljalaatikot kummassakin kädessä äidillä niin, ettei voinut edes pientä tyttöä kädestä tarttua. Joulun "kiinniolo" taitaa merkitä junteille vain Alkon kiinnioloa.

      Poista
    2. Harmi että kaikki eivät osaa käyttää alkoholia (vilkaisee peiliin) yhtä herrasmiesmäisesti kuin (katsoo peiliin pitempään) kuin eräät... eräät nimeltä mainitsemattomat (kääntää peilin nurin).

      Kerran siemailin olutta eräässä kuppilassa jota hyvällä syyllä voisi kutsua ”Räkäläksi” ... jos nyt haluaa arvottaa kapakoita erilaisista toisenlaisiin. Oli perjantaiaamu ja naapuripöydässä kolme kaveria keskusteli. Kuuntelin sitä, oli pakko, he olivat niin äänekkäitä. Eniten heitä pohditutti kysymys ”mitä tehdä tänään?”, ja kaikki olivat yhtä mieltä että käydään Alkossa. Sitten he alkoivat keskustella ”entä mitä tehdään huomenna?”. 3-0 ne oli sitä mieltä että käydään Alkossa. Sitten joku niistä kysyi että ”entä mitäs me tehdään ylihuomenna?”. Sehän oli siis sunnuntai. Ja ne ei millään, ei sitten millään keksinyt mitä ne silloin olisivat tehneet...? Ykskin sanoi ”öö, mitä me tosiaan...”. Mun teki mieli mennä auttaa niitä mutta en sitten kumminkaan mennyt. – Ps. Tää baari oli vanhassa puutalossa Itsenäisyydenkadulla, lähellä Lähteenlinnaa (jossa mä silloin asuin). Se myöhemmin purettiin siitä pois, se puutalo.

      Poista
    3. Pämppäämisen voi minusta hyvinkin tuomita silloin, kun se menee sille asteelle, että tarvitaan poliisia kotirähinöihin. Siellä on usein rähinöijien jaloissa nimittäin lapsia, jotka ovat syyttömiä siihen, mitä ympärilllä tapahtuu. Muutoin kukin pämpätköön niin paljon kuin parhaaksi katsoo. On ihmisiä, jotka muuttuvat entistä kiltimmiksi pämpöissään.

      Minä olen semmoinen pämppääjä, joka juo vähän, ja jo kahden viinilasillisen jälkeen näkee maailman loistavana paikkana, jossa kaikki järjestyy. En sano, että tämmöinen nautinnollisuuden elämys on oikea tapa juoda, mutta eihän humaltuminen nyt luoja soikoon ole muuta kuin silkkaa runoutta ja taivaan lahja ihmiselle. Joihan Jeesuskin viiniä.

      Se on sitten se vanha aatami, joka ihmisen sisältä joskus ja joillain nostaa päätään ja tekee niitä kauheuksiaan, esimerkiksi miestapon tai vaimonhakkuun. Usein turhaan syytetäänkin viinaa teosta, kun se on oikeasti ihminen itse, hänen sisällään asuva paha aatami.

      Poista
    4. Tiedättekö, että Liisu on sellainen, ettei se tarvi ollenkaan alkoholia, se humaltuu jo ihmisistä! Näin on ollut aina, jo pienestä pitäen.

      Annahan olla, jos menen jonnekin, missä on paljon ihmisiä, hoipertelen sinne tänne ja olen täysillä päissäni.

      Jos ihmiset on jotenkin tuttuja, tapahtuu muodon muutos. Hyppään ikäänkuin pois itsestäni ja olen ihan eri olento. Sellainen kuin olisin nousuhumalassa.

      Jos olen yksin, silloinkin muutun. Mutta mitäpä väliä sillä.
      Kaikkein parhaimmillani olen unessa. Silloin voin muuttua vaikka lapseksi takaisin, ja kaikki ympärillä on tuttua, elämäni alkuvaihetta, jolloin olin parhaimmillani.

      Ikävä kyllä se aika on ohi.

      Poista
    5. Miks oon taas muuttanu profiilikuvaani?
      No siks. kun Iineskin sanoo, että nyt mennään VALOA KOHTI! Ei tuo kuva hyvältä näytä, mutta yrittää se vähän lämmittää maailman kalseutta.

      Poista
    6. Valoa kohti mennään. Tänään päivä on pidentynyt iltapäivästä jo kolme minuuttia! Olin huomaavinani sen, kun katsoin horisonttia klo 15.14. Jo tämä ajatus antaa puhtia.

      Profiilikuvasi senkun valaistuu, Liisu!

      Poista
    7. Syö tokkeensa vihtakin, oi Samppa Sampi.

      Poista
    8. Ei nyt vihtaa syödä, se olisi liian kasvispainotteista.

      Poista
  12. Toissapäivänä Aatami ja Eeva, eilen Jeesus, tänään minä, huomenna Johannes ja ylihuomenna viattomat lapsukaiset... Hyvässä seurassa ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minuakin naurattaa, kun on niin hyvä mieli siitä että maapallo on olemassa. On eläimiä, kasveja ja ihmisiä ja kaikkea muuta kamaa sen pinnalla. On vetisiä paikkoja, on kuivia erämaita ja kaikenlaista muuta mukavaa.

      Kyllä meidän kelpaa elää Suomessa. MIssä muualla saa ilmaiseksi opiskella? Missä muualla saa ruuan ilmaiseksi peruskoulussa? Missä muualla on suhteellisen vähän korruptiota? ( poliisiinkiin voi luottaa, ja kaikkeen muuhunkin, jos ei satu olemaan kaikkea epäilevää lajia.)

      Kukaan ei kuole nälkään Suomessa. Mutta viime maanantaina otti koville, kun kävin labrassa verikokeessa, ja siltä poistuessa muuan laihahko keski-ikäinen mies pysäytti minut sairaalan käytävällä ja sanoi aralla äänellä: "Rouva, antakaa minulle rahaa". Käteni meni automaattisesti takin taskuun. Siellä oli avain ja paperinenäliina ja tunsin että joku pieni eurokolikko kosketti sormenpäitä, mutta mitä se tekisi niin pienellä (20centillä), sanoin: Ei mulla oo lompakko mukana ja jatkoin matkaa.

      Vielä nyt harmittaa, kun en kysynyt, mihin hän sitä rahaa tarvitsi ja kuinka paljon. Sinne se jäi, laiha mies, avuttoman näköisenä seisomaan.

      Keltainen valo mun kuvassa, muuttui valkoiseksi. (Mut ei sen väliä. Se keltainen oli laimean pissan väri, valkoinen valo on parempi, niin kuin meidän Led-lampuissa.

      Poista
    2. Ja tänään Tapanin päivä! Ootko sä Tapsa Tapani?
      Oon aina luullut sua Tapsa Tapioksi. Voi, mikä harhaluulo!
      Maailma vilisee harhaluuloja. Harhaluulot on sentään parempia kuin harhalaukaukset. Tai harha-askeleet.

      Poista
    3. Tapanille onnittelut ja nimipäiväpusu!

      Luin juuri loppuun Tuula Saarikosken muistelmat itsestään Kaaos ja kirkkaus. Ai että olin pettynyt kirjaan. Huono ja tylsä, suurin osa jotain ihme Marimekon historiaa. Ketä kiinnostaa? Tai ketä kiinnostaa lukea jostain Jörn Donnerin Marimekon takauksista tai muista tittelillä mainituista herroista. Kemppisenkin nimi siellä vilahti sivulauseessa. Uutena asiana tuli se, kenen lapsi Saska Saarikoski oikein onkaan, jos se nyt mikään merkittävä tieto jollekulle on.

      Olisin halunnut lukea enemmän ja keskitetymmin Pentti Saarikoskesta. Hänestä ei saa nähtävästi koskaan tarpeekseen. Ensimmäinen vaimo oli aika sekava tyyppi.

      Poista
    4. Nimipäiväpusu... sepä onkin mainio tuleva perinne, otan sen vastaan riemulla, kuten enkeleitten maan varpusveli siemenen tyttökultasiskoltaan.

      Minkähän takia Varpusta, joka äänestettiin juuri Hesarissa maan kyynelöittävimmäksi lauluksi, kuulee niin harvoin, jos koskaan, alkukielellä. On siinä vähän eroa:

      Sparven om julmorgonen

      Nu så föll den vita snö, föll på björk och lindar.
      Frusen är den klara sjö, väntar vårens vindar.
      Liten sparv, fattig sparv, ätit upp sitt sommararv.
      Frusen är den klara sjö, väntar vårens vindar.

      Vid den gröna stugans dörr stod en liten flicka:
      – Sparvelilla, kom som förr, kom ett korn att picka!
      Nu är jul i vart skjul, sparvelilla, grå och ful.
      Sparvelilla, kom som förr, kom ett korn att picka!

      Sparven flög till flickans fot, flög på glada vingar:
      – Gärna tar jag kornet mot, kornet som du bringar.
      Gud skall än löna den, som är här de armas vän.
      Gärna tar jag kornet mot, kornet som du bringar.

      – Jag är icke den du tror, ty ditt öga tåras.
      Jag är ju din lilla bror, som dog bort i våras.
      När du bjöd glad ditt bröd åt den fattige i nöd,
      bjöd du åt din lilla bror, som dog bort i våras.

      Poista
    5. Tapsa
      Tapani., anteeksi, kun en huomannut onnitella. Nyt onnittelen: Onnea! Tapani on hyvä nimi. Sen kaikki muistavat kun ovat tapaninajelulla. Sitä voi käyttää muutenkin. Esim. "Tapani on unohtaa nimi- ja syntymäpäivät."

      Iines,
      Olet varmaan lukenut Tuula-Liina Variksen Kilpikonna ja olkimarsalkka ja Mia Bernerin Muistoja suruvuodelta. Niissähän on molemmissa paljon juttua Pentistä.

      Mitä joululauluihin tulee, meille kaikkein tärkein on Jussi Björlingin O Helga Natt. Sen lopussa tenori vetäisee niin korkean sävelen, että oksat pois! Ja se on koko esityksen huippukohta.

      Poista
    6. Liisu, olen lukenut nuo mainitsemasi kirjat ja luultavasti kaiken, mitä Saarikoskesta on kirjoitettu, Tarkan paksut elämäkertakirjat ja Saarikosken omat muistelukset ja nuoruuden päiväkirjat, ja paljon on omassa hyllyssäkin.

      Ajattelin vain tuossa Tuula Saarikosken kohdalla, että hänellä olisi varmaan sellaista, mitä emme ennen tiedä. Vaikka toki osa siitä on tässä Kaaoksessa ja kirkkaudessa, jossa on siis eniten sitä Marimekon historiaa. Tämä ärsytti minua, koska odotin vain Pentti-muisteluksia.

      Poista
  13. Onnittelut Tapsalle! Nämä erilaiset merkkipäivät ovat tietysti sellaisia näkökulmakysymyksiä. Aattona syntymäpäivänsä viettävät tai viettivät Tarja Halonen ja Simo Penttilä, joka käsissäni olevassa kirjassa mainitaan mm. hedonistiksi.Ensimmäisenä joulupäivänä syntyivät poppakirjailija Carlos Castaneda ja mr. Rock, Little Richard. Tapaninpäivän syntyneet ovat kermana kakussa, Mao Zedong ja Henry Miller. Minulla syntymäpäivä on sama kuin Aune Ala-Tuuhosella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, Rikukin on oinas... Olisihan se pitänyt arvata. Noista joulusyntyneistä diggaan kaikkia, ainakin kirjailijoita ja etenkin Milleriä. (Uskokaa pois, Castanedatkin on luettu.)

      Poista
    2. "Oinas on luonteeltaan rohkea, utelias ja suorasukainen. Hänellä on taipumusta yksilölliseen epäsovinnaisuuteen ja kapinallisuuteen."

      "Oinaan heikkouksia ovat kiire ja hätiköinti, liiallinen itseluottamus ja karkeus."

      "Helposti pitkästyvä Oinas tarttuu tavallista helpommin myös lasiseen laulukirjaan..." (Mitä hemmettiä, onko Mikiskin oinas?)

      Poista
    3. Saattavat nuo hyvinkin pitää paikkansa, mutta horoskopaaliset pohdinnat eivät oikein sovi sinun järkevän tieteelliseen ulkokuvaasi.

      Poista
    4. Pukki mä oon. ...mikään Oinas, pannahinen!

      Poista
  14. Aune Ala-Tuuhosta ei kyllä pysty nokittamaan edes Venäjän voitonpäivä. Silloin nimittäin minua liputetaan.

    Vaan nyt pitää katsoa luontodokumentti Selkämereltä. Samalla voi unelmoida, että itse saisi olla kameroineen siellä.

    VastaaPoista
  15. Äsken tuli hyvä haastatteluohjelma Taipaleen pariskunnasta. Olisi ollut muutakin, mutta pakko oli se katsoa. Minä olen Ilkan fani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilkkaa oon aina kunnioittanut. Ilkka on kuin Pelastusarmeija; he oikeasti auttavat vaikeuksissa olevia ihmisiä. Heiltä saa soppaa ja saippuaa ja torvimusiikkia, ja sielunhoitoakin. Mutta jälkimmäistä he eivät ehdoin tahdoin tyrkytä. Ovat niin fiksuja. Kuin Ilkka.

      Poista
    2. Jokin aika sitten radiossa muisteltiin iranin shaahin vastaista mielenosoitusta helsingissä 1970. Ilkka Taipale, Erkki Tuomioja ja Ilkka-Cristian Björklund ja monet muut raastettiin poliisiautoon ja putkaan. Oikeudessa syytteet hylättiin.
      Oikealla asialla mielenosoittajat olivat. Vaikka islamilainen tasavalta ei sitten ollut shaahia parempi.

      Poista
    3. Minä pidän Vappu Taipaleesta. Hän on lempeä ja puhui kauniisti äidistään. Uskon, että pariskunta on sydämestään asioissa kiinni.

      Poista
  16. Liisu tuolla ylhäällä kirjoittaa, että polisiin voi luottaa. Ei voi. Ne ovat valehtelevia huumekauppiata. Väärän valan vannojia, omavaltaisesti lakeja taivuttavia ketkuja. Lue vaikka uusin Suomen Kuvalehti. Siinä taas juttua meidän niin luotettavasta poliisista.

    Vaikka huumeita en käytä, niin olen kuullut, että ns. peruslätkä loppui Suomesta, kun Aarnio jäi kiinni. Eikä ole palannut markkinoille.

    Tapsalle onnea, onhan tämä tanssejen päivä.

    VastaaPoista
  17. Tapsasta tulee mieleen vielä Jaroslav Hašekin Kunnon sotamies Shvejkin virkaintoinen komppanianpäällikkö, joka sanoi (tai käytännössä karjui) ”Nimeni on luutnantti Dub, ja tapani opitte tuntemaan”. Mutta eipä vaan Tapanista sen jälkeen puhuttu koko kirjassa mitään. Höh.
    Ps. N.s.:tut "laulukirjat" nykyisin eivät lasisia ole, ehei-e. Se on vintage-aikaa semmote, että oli. Muovista eli plastiickista ovat tänään. Mutta samat nuotit niissä silti toki on, vähän ehkä sovitukset on enempi räppiä. Ja suhteellisen paljon teknoa on myös.

    Nimimerkki "vähänkös olen lauleskellut enemmänkin"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kuin köyhänä yllätyin, kuin espanjalaisen punaviinin muovisesta pullosta tulikin 0,40€ panttia valintalon kassalta.

      Ei tarvi juoda kuin kaksi pulloa, niin saa litran maitoa. Ihan kuin pankissa kävisi. Ei se ole turha sanonta, että Valintalon kassissa, on talous vatupassissa.

      Poista
    2. Kerran minulla oli niin paljon tyhjiä pulloja asunnossani että ihmettelin "kuka piru niitä tänne oikein tuo?" Ei mahtunu oikein asumaan siellä enää, 3 h + keittiö + lasitettu parveke + WC. Täyty tilata puoliperävaunullinen rekka niitä hakemaan. Roudattiin ne Alkoon. Rahdinkin jälkeen mulle jäi niin paljon rahaa että olin pari-kolme viikkoa ihan kännissä, muistaakseni Graan Granarialla. Tai jossain Etelässä kumminkin, koska olin muuttunut naamataulultani ihan kärähtäneen näköiseksi.

      Ps. se Alko mihin ne pullot vein niin oli seuraavan viikon kiinni. Ovessa oli vain huonosti tekstattu lappu, että INVENTAARIO.

      Poista
  18. Minkähän takia muuten - tästä huomautit Kempparilla - ei juuri ole älämölöä nostettu tuosta "Punainen kolmio" draamasta. (Jonka viimeinen osa tulee huomenna.) Kyse on suurista asioista, niin suurista että ei niitä näytelmässä oikein edes osata käsitellä vaan on jotenkin kutistettu Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon "rakkaustarinaksi". Sekin vielä menettelisi, ei sev väliä, mutta kun on kyse oikeista ihmisistä oikeassa historiassa niin sitä minä en hyväksy, että historiaa vääristellään! En. Ei Yrjö Leino ollut mikään agentti, sen verran mitä oon SKP:n historiaa läpi kahlannut, ei niissä Leinoa petturiksi väitetty. (Kaikeksi muuksi kyllä haukuttiin! piru vie...) En ainakaan semmoista dokumenttia oo mistään löytänyt. Mutta tää draama, joka on hyvin tehty, on upean elokuvamainen, ja jossa on hyvät näyttelijät - niin se lähtee siitä aksiomasta että Leino alunalkaen oli petturi! - Vaikka olisi kuinka hyvä filmi niin se on huono filmi jos se on falski. Ja tämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma on ,että kun historiallisesta henkilöstä tai tapahtumista tehdään hypoteettistä ,mahdollista historiaa romaanissa. Niin monien lukijoiden mieleen jää se totuutena.
      Minä olen kommunistien maanalaiseen toimintaan tutustunut m.m Kimmo Rentolan kirjoista. Yrjö Leino olisi petturina pystynyt paljastamaan maanalaiset organisaatiot nopeasti. Näin ei kuitenkaan käynyt, jotkut toimivat rauhantuloon saakka.

      Poista
    2. En tunne tätä historian jaksoa niin kuin moni mies. Sen kyllä huomaan, että melko viehkeässä Punaisessa kolmiossa Yrjö Leino näyttäytyy kierona petturina ja Hertta Kuusinen lapsensa hylkääjänä ja viettelijänä. En tunne sympatiaa häntä kohtaan. Miten joku on voinut jättää pienen lapsensa Neuvostoliittoon yksin ilman äitiä. Poliittinen aate on lasta tärkeämpi. Hyihyi Hertta Kuusista. 

      Taisi olla ihan oikein, että lapsena ristin yhden enolan lehmän Hertta Kuusiseksi.

      Poista
    3. Hertta Kuusisen suurin rakkaus oli hänen lapsensa, Juri, ei hän häntä ikinä hylännyt. Et oikein ymmärrä nyt Iines... Kun olet Puolueen palveluksessa, ja sinulle annetaan käsky, ei siitä voi kieltäytyä. (Sama se on Mafiassa. Jos Pomojen Pomolta tulee ehdotus että myyt hyvin tuottavan Leipomosi Peter Petrovitshille yhdellä eurolla (1 €), se on niin hyvä tarjous ettei siitä kannata kieltäytyä... Onpas! - Kysy vaikka nurmen alta nukkuvilta!?)

      Hertta lähetettiin Suomeen organisoimaan maanalaista SKP:ta. Se oli käsky, ei toivomus. Mukuloista viis!

      Ps. Hertan rakkausjutuista minua kiinnostaa eniten hänen suhteensa Olavi Paavolaiseen. Yhdessähän hekin kehnäsivät... ja (ehkä, ehkä en?) haluaisin tietää siitä enemmän... ich weiß nicht.

      Poista
    4. Ihmettelen asiaa yhä. Eniten ihmettelen sitä, ettei Kemppilässä kukaan tarttunut aiheeseen, ei edes kaikkitietävä Kemppinen itse!?

      Ostin jouluksi Heidi Könkään Hertan, johon Punainen kolmio kai jotenkin perustuu (?) tutkiakseni asiaa vähän tarkemmin. (Pikaselailulla sielläkin oli sama tendenssi.)

      Olen sen verran lukenut näistä asioista, eli aika helvetisti, alkaen Poika Tuomisen muistelmista, että en millään voi hyväksyä tätä petturinäkemystä. Marskista saa tehdä homon, mutta Leinosta ei petturia, ainakaan näin vähillä todisteilla.

      Juttuhan on niin, että jos Leino olisi ollut vasikka, niin siitä olisi takuulla joku oikeakin todiste olemassa, ja se vuodatettu aikapäiviä sitten, mutta kun ei ole.

      Leino toki "petti" aatteen viime töikseen, kun ei suostunut käyttämään sisäministerin asemaansa vallankumouksen tekoon, mutta se on jo toinen juttu.

      Leinon vääristely yltää ulkoiseen habitukseen asti: oikeasti Leino oli tumma ja komea mies, näyttävä ja vakuuttava, mutta Aho tekee hänestä hermoheikon hoomoilasen, vaalean, aneemisen ja änkkäävän. Millä kyvyillä tuollainen "Leino" olisi ketään hurmannut, häh?

      Epäilen takana olevan putinilais-bäckmannilaisen nuorretrokommarien salaliiton, jolla kostetaan Venäjää vastaan kääntyneen Yrjö Leinon isänmaallisuus.

      (Tämän palopuheen esitykseen ripaus paatosta ja komiikkaa, pliis ohjaaja.)

      Poista
    5. Olisikos niin, että sitä Punaista kolmiota ei ole juuri kukaan katsonut, niinpä eivät voi puuttua sen väitteisiin?

      Ja eikös Herttakin esitetä siinä aika vetävänä naisena? Sen mitä mainoksesta näin. Tämähän ei pidä myöskään juurikaan historiallisesti paikkaansa. Mitä nyt kuvia Hertasta nähnyt.

      Poista
    6. Salaliittoteoriaan en kyllä tuossa osaa uskoa. Heidi Könkäällä vain on vahva usko että asiat olivat ja kulkivat noin; jostain haastattelusta näin luin. Niin...? Kyllä. Ps. Kekkonen muuten oli homoseksualisti, oli oli. Kukaan ei vaan ei vielä ole kehdannut kertoa siitä. Sylvi oli ihan vain... miten tämä termi menee... ihan "esiliinana" Urkin homoudelle. Nää kaksopojatkin Timo ja Matti olivat toinen autonkuljettajan ja toinen Kultarannan puutarhurin tekemiä. Tästä moni ei tiedä, Martti Miettunen tiesi mutta ei kertonut edes Juhani Suomelle. Hyvä. Koska minä julkaisen tästä kirjan ensi jouluksi ja siitä tulee best selleri, vähintäin.

      Poista
    7. Aikoinaan kun Väinö Linnan romaani "Tuntematon sotilas" tuli markkinoille, niin Finlaysonin henkilöstöjohtaja - siis Väpän pomo - sanoi hänelle että "säähän kirjan oot kirjoittanu. siitä on tullu iha best selleri."

      Poista
    8. Sellerit muuten kannattaa syödä satokautena ja raakana, purkkiin säilöttyinä niistä menee maku. Sellerien kanssa ruokaviininä käy makea 3n tai 5den tähden Tokaji aszú tai vaihtoehtoisesti 1den tai 3n tähden Jallu (eli leikattu konjakki). Sellereitä ei sitä paitsi saa syödä jos... pierettää.

      (ja paskat sellereistä! mun piti puhua niistä vihreistä mitä ne on semmoset ruo'on näköset. joita syödään keväisin. tai talveks niitä pistetään purkkiin kans. semmosia vihreitä putkimaisia korsia... mitä ne ny on, häh?)

      - Em mä tiedä, sanoo mun Suojelusenkelini. (Ja ottaa huikan pontikkaa.) - Kysyt liian vaikeita.
      - Niin mutta keneltä minä sitten kysyn jos sultakaan ei saa kysyä.
      - Kemppiseltä. Kysy vaikka siltä.
      - Ei se vastaa. Vaikka tietäisi. Eikä se ainakaan sit vastaa jos ei tiedä.
      - No minä nyt tuskin tiedän senkään vertaa...
      - Älä ny Enkku vähättele. Viimekskin selitit maailmankaíkkeuden niin kansanomaisesti että heti tajusin kaiken.
      - No minä nyt vähän oijoin siinä kun puhuin Paternosterhissistä ja Mustista Aukoista. Mutta, periaatteessa... periaatteessa se kyä toimii niin. Käytännöstä en mene takuuseen.
      - Mutta kiitti niistä pontikkapannun piirustuksista. Ne nyt ainakin toimii myös käytännössä.
      - Eipä kestä. (ottaa taas huikan)

      Poista
    9. Voisin löydä vetoa, että Kemppinen tietää parsan?

      Sitä on valkoista ja vihreää. Herkkua, jota köyhätkin voi keväällä syödä.

      En ole muuten hitsannut vielä pontikkapannua. Että piirustuksia voi esittää. Jos vaikka siitä pieni tig harjoitustyö lopputyönä?

      Poista
    10. Oikeasti tiedän tästä asiasta jotain. (En aina puhua pelkkää paskaa.) Olin nimittäin Järjestäjänä Pyynikin Kesäteatterilla anno Domino joskus (kauan sitten) kun siinä näytelmässä (7 veljestä) oli kohtaus jossa veljekset keittivät pontikkaa. Minun piti sitten hommata sinne pontikkapannu. Vilho Siivola oli sen verran naturalisti ohjaajana että sen pannun piti olla oikean näköinen - ei välttämättä toimiva. Mutta toimivan näköinen. Niinpä sitten semmosen teetätin - teatterin laskuun. Ja kyllä siitä tulikin niin näköinen että ihan varmaan olis toiminut... Mutta, voi vittu en vieläkään tiedä miksi, niin Tampereen poliisipartio tuli yhteen harjoituksiin sinne ja tutki sen pannun. Ja sit siitä jouduttiin hitsaamaan kaikki röörit tukkoon...! (Joku avustajista oli meidät käräyttänyt?) No, näytemässä se pannu höyrysi ihan kuin oikea mutta ei siitä mitään herunu. Harmi.

      Poista
    11. Kuparistahan se pannu kait pitäisi olla, mutta hätä tapauksessa rosterikin kuulemma kelpaa.

      Mutta koko? Kait sen pitäisi keittiöön mahtua. Isoimmalle levylle? Oikeastaan aika pieni työnäytehän se olisi? Kemian osaltolta löytyy varmaan ohjeet itse pannuun? Jollei sitten nettiä googlaa?

      Netistähän löytyy kaikki?

      Poista
    12. Kerrankin harjoituksissa Siivola sanoi, että... "huomiseksi tarvitaan sitten 14 haarikkaa, kurrikiekkoja vaikkapa noin 12 kappaletta, lipastokaappi ja neljä tuolia ja karhu". Oli pakko kysyä - minulla oli kynä ja ruutupaperilehtiö kädessä - että "siis neljä tuolia ja karhu?".
      No, sitten lähdettiin etsimään karhua. Meillä oli Teatterin auto käytössä - sellanen pakettiVolkswagen, sillä me ajettiin pitkin maakuntaa. Yhdestä vöyrään näköisestä talosta löysimme tuuhean karhuntaljan. Sämpy (Seppo Laina -vainaa) sai kun puhutteli isäntää sen lainaksi Pyynikille. Ihan vaan siksi kun tuo isäntä arvosti kovasti teatteria. Ja Vilho Siivola oli tyytyväinen.

      Ps. Se karhuntalja me saatiin lainaksi sillä ehdolla "että tuotte sen sitten yhtä hyvässä kunnossa takaisin". Totta kai, me lupasimme, silmät teevadin kokoisina. No, se kesä oli harvinaisen sateinen, ja mitä meillä oli - oliko 64 vai 46 näytöstä, oli miten oli - niin ei sitä karhuntaljaa aina jaksanut minnekään raahata. Siellä se, tota noin, oli luonnon armoilla. Ja elokuun lopussa kun se piti viedä takaisin, en minä kehdannut sille reissulle mennä. Sanoin Sämpylle että mee sää. Sämpy kertoi että (se ei kirosanoja käyttänyt) "ne olivat vihaisia. minulle tuli oikein kiire autolle".

      Poista
    13. Palaan vielä vähän puhumaan tuosta Hertta Kuusisen lapsensa hylöstä Neuvostoliittoon yksin ilman äitiä. En halua inttää, mutta ymmärrän hyvin, jos se sellaiseksi lasketaan.

      Nimittäin asia on niin, että ei pikkuinen poika ymmärrä aatteen suuruutta. Hän ymmärtää vain sen, että äiti menee pois, äiti hylkää hänet. Jos asiaa katsoo lapsen näkökulmasta, niin tilannehan on hirvittävä katastrofi hänen elämässään, ja sen jäljet näkyvät taatusti hänen sielunelämässään aikuisena.

      Ei ole siis millään tavoin ihanteellista ja aatteen vuoksi anteeksiannettavaa jättää lasta yksin toiseen maahan vuosikausiksi niin, ettei lopulta edes tiedä, missä lapsi on.

      Ja kuten nyt voimme todeta, Hertta Kuusinenhan oli väärässä aatteineen. Aate romahti mahdottomuuteensa.

      Sen uskon, että Hertta kaipasi lastaan ja rakasti häntä, mutta sokea hän oli ja uhrasi lapsensa olemattoman asian alttarille. Ihan sama kuin vaikkapa uskontojen uhrin asema.

      Tämä on muuten jo toinen lähiaikana lukemani tai katsomani teos, jossa päähenkilöillä on Juri-niminen poika. Myös Tuula Saarikoskei puhuu muistelmissaan Juri-pojasta. Neuvostoliiton ihailu on Suomen kulttuuripiireissä ollut kyllä megalomaanista.

      Minussa herää kysymys: mitä vastaavaa tässä ajassa on? Siis sellaista, joka ei salli kuin yhden oikean suunnan? Pitäisikö tällaisista hegemonioista vapautua?

      Poista
    14. Et ehkä vieläkään, rakas iines, ymmärrä mistä oli kyse?

      Ei Hertalta kysytty että "rakastatko lastasi, ja kuinka paljon" eikä häneltä kysytty "lähdetkö Suomeen vai etkö lähde?" Käsky oli käsky. Jos hän olisi kieltäytynyt... otetaan tällainen vaihtoehto, koska kaipaat sitä, oi iines - niin hänet olisi samoin tein likvidoitu, siis tuo Hertta. (Ja hänen Jurilleen olisi tapahtunut kaikki sama mitä Jurille myöhemmin tapahtui. - olen pahoillani.)

      Otto Wille Kuusinen, joka hierarkiassa oli hyvin, hyvin korkealla ... neuvostotodellisuudessa ... pystyi hädin tuskin pitämään huolta edes itsestään. Ei hän Juria olisi pystynyt pelastamaan, ei edes Herttaa jos Hertta Moskovaan olisi jäänyt, vaimonsa Ainonsakin Otto Wille uhrasi. Koska Oli pakko. - Ps. Miettikääpä, jos tiedätte mistä on kyse, miten myös Molotov (Stalinin uskollisin puudeli) suhtautui siihen kun Stalin aikoi leirittää Molotovin vaimon... (Tästä on dokumentteja. Kyse on vuodesta 1952. Mutta Stalin kuoli sitten - ei ehtinyt - vuonna 1953, maaliskuussa. (Ja pääministerimme Urho Kaleva Kekkonen kovasti Suomen puolesta pahoitteli, että näin kävi. - Ps. Olisi siinä tilanteessa tietysti myös Juho Sipilä pahoitellut ko. tapahtumaa. Kuten Harri Holkeri. Tai Matti Virkkunen. Kysymys kun oli reaalipolitiikasta, of koos.

      Poista
    15. Siis... rakas Iines ... ei Hertalla OLLUT VAIHTOEHTOJA. Ei ollut edes hänenen isällään. Ja se on ihan väärin että me tuomitsemme heidät - koska elämme toista aikaa, toista todellisuutta, ja meillä on vaihtoehtoja. Ei heillä.

      Mikset halua ymmärtää tätä, Iines?

      Poista
    16. Kyllä minä tämän kaiken näen ja ymmärrän, mikis, ymmärrän hyvin sen, ettei Hertan kohdalla ollut kyse valinnasta, jonka hän teki.

      En tuomitse Herttaa sillä, että näen enemmän kuin sinä tässä asiassa, vaikka tiedätkin tapauksesta ja koko tilanteesta minua enemmän. Näen tilanteen myös lapsen silmin, lattian tasalta, ja se näkökulma on surullinen, jopa ruma eikä jalo aatteellisuus sitä pyhitä. Etkö sinä mikis tiedä, että aivan pienelle lapselle ei ole olemassa äitiä, joka ei ole läsnä. Se kuolee pois - viittaan vaikkapa tutkijaprofessori Keltikangas-Järvisen lausuntoihin ja tutkimuskirjoihin. Käsittääkseni Hertta oli pois kuukausia tai vuosia?

      Poista
    17. Molotov - hirvittävä suomensyöjä, auch - sanoi Stalinille (kun Stalin aikoi "leirittää", eli käytännössä tappaa Molotovin vaimon Polina Žemtšužinan, että "tätä en hyväksy". Koska hän rakasti vaimoaan niin paljon. (Kuusisella taas ei ollut yhtään munaa vastustaa vaimonsa pidätystä. Ja leiritystä.) Ei hyvin käynyt tosin Molotovillekaan, hänet pelasti ainoastaan se, että Stalin kuoli maaliskuussa 1953. (Jonka taisin jo teille kertoa.) (oh may babyt) Hrutshev siirsi Molotovin Mongoolian suurlähettilääksi (!?!), se on suurin nöyryytys mitä elävälle ihmiselle Neuvostoliiton byrokratiassa voitiin tehdä. Mutta henkensä Molotov säilytti. Kuoli (liian) vanhana vasta, ja kamalan kärttyisänä 1986. Harmi. (Nimittäin jos eläisi vielä, kyllä ihmettelisi mihin maailma on mennyt. Yhtä paljon ihmettelisi kuin Johan Bäckman.)

      Poista
    18. Lisään vielä sen, mikä jäi sanomatta tuosta edellisestä kommentistani. Nimittäin vaikka äidin poislähtö on pienelle lapselle kuolemaan verrattavissa oleva asia, niin lapsen tilanteeseen vaikuttaa tietenkin pelastavasti se, minkälaisiin oloihin hän jää. Jos on yksi kiinteästi läsnäoleva ja turvallinen rakastava aikuinen lähikasvattajana, lapsen maailma on turvattu.

      Hertan pojalla näin ei ollut, mikäli oikein tulkitsen Punaista kolmiota. Juri oli jopa kadoksissa jossakin Neuvostoliitossa, mikä ei kerro turvallisista kotioloista eikä ymmärtävästä neuvostoliittolaisesta lähikasvattajasta.

      Olisikin hyvä saada lukea Jurin muistelmat hänen näkökulmastaan tuosta ajasta. Vieläkö hän mahtaa elää? Kustantajat haloo!

      Poista
    19. Huomasin vasta nyt nuo ylemmät lisäkommenttisi, mikis, Siis minä kyllä sanoin jo aiemmin, että ymmärrän enemmän kuin huomaat, minulle on kirkas totuus se, ettei Hertalla ollut valintatilannetta niin kuin sanoin. Aatteen ylittämättömyys oli hänelle selviö, eli hän oli täysin manipuloitu ja uskossa, valon nähnyt.

      Punaisessa kolmiossa tuo aate on nähtävästi romantisoitu, sillä Hertta meni siinä Suomeen palavaa intoa täynnä eikä uhka ohimolla, hän hehkui kuin runotyttö puhuessaan kommunismista. Ellei asioita tiedä, saa vaikutelman, että aate oli ykkösasia Hertan sydämessä.

      Poista
  19. äsh ... "tästä huomautit" ... Tarkoitin yhtä Tapani "Tapsan" kommenttia Kemppisellä. (Ps. En luen Kemppisen kommentteja aina kovin tarkkaan. Riippuu fiilingistäni. En nytkään tiedä vastasiko sinulle joku jotain?)

    VastaaPoista
  20. Tässä laulussa on kivat sanat

    ...tää puu on varisten, ei tarvita täällä rottaa...

    sanoo toinen varis, kun siihen oksalle tulee orava!

    Voi, ei. (heh, heh)

    toinen variksista on hieman rastisti, toinen tuas ei

    VastaaPoista
  21. 66 kommenttia on nyt tässä kommenttiloorassa. Pääsisiköhän 69ään... Niin tupsahtaisi enemmän muistoja mieleen, vielleicht. Öö. Sind oder nicht?

    Siis, suomalainen ja ruotsalainen runoilija väittelivät siitä kumman kieli on kauniimpaa. Suomalainen lausui: "heinä, heinä heinäsaari". Ruotsalaisestakin se kuullosti kauniilta. Hän kysyi mitä se ruotsiksi on. Suomalainen käänsi: "hö, hö höhö".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, että kauniinpaa kieltä. Hevonen juoksee hyvästi ja voi teitä.

      Poista
    2. häst springer adjö till dig
      Monet kielet ovat kauniimpia kuin toiset. Toiset ovat sitten muulla lailla.

      Poista
  22. Yrjö Leinosta vielä, että noustuaan maan alta sisäministeriksi 1945, hävitti valpon arkistosta itseään koskevan tutkimuskansion. Tanskassa oli vähän samantapainen juttu. Siellä pitkäaikainen kommunistijohtaja Axel larsen luovutti saksalaismiehittäjille listan maan alaisista kommunisteista. Mutta jatkoi sodan jälkeen puoluejohtajana, vaikka asia oli yleisesti tunnettu.
    Vaikea näistä kaksois agentti y.m.hämärämaailmoista saada selkoa. Edvard Radzinski on "Stalin" kirjassaan esittänyt uskottavalta tuntuvan hypoteesin, jonka mukaan stalinkin olisi antanut värvätä itsensä Tsaarin ohranan agentiksi,puolueen luvalla.
    N.s kansandemokraattisten maiden johdossa suoritettin Stalinin viimeisinä vuosina 1950-luvun alussa suuret puhdistukset. Bulgariassa, Unkarissa ja Tsekkoslovakiassa teloitettiin kommunisti johtajia aina kakkosmieheen asti. Sama oli epäilemättä tapahtunut sosialistisessa Suomessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet monessa asiasta mielestäni oikeassa, MEG. Kanssasi on kiva vaihtaa ajatuksia. (Ota sinä tuo, minä pidän tämän.) Ei kun oikeasti! Koska aika harva varmaan on lukenut niitä kirjoja joita sinä, minä ja tapsa ollaan luettu. Luulen niin? Nyt olen vain aivan liian väsynyt, aivan liian, että jaksaisin keskustella. (= kännissä)

      Poista
    2. Ps. Annikille sanoin mitä ajattelin. Hän ite sanoi.

      Ash.

      Toivottavasti en häirinnyt häntä. En halua häiritä ketään. "Ihmisten häiriköinti" on mun viimeinen motiivini. Tai ei siis oo. Vaikka olen vittumainen ihminen, kyllä minä sen tiedän, vittuilen vain ihmisille joista tykkään. Se on mun tapani halata. (tap, tap)

      Poista
    3. MEG - onko todisteita tästä kansion hävittämisestä? Sekin taitaa perustua huhuihin, tulkintoihin ja ehkä väärinkäsityksiin.

      Lukaisin sen verran Könkään perusteluista, että petturitulkinta perustuu "outoihin yksityiskohtiin", joista painavin on "helppo" pako vankijunasta (muut ovat puuta heinää).

      Samppa - nuoresta Hertasta esitys antaa aika näköiskuvan, ihan alun puukkotanssia myöten.

      Poista
    4. Jatkan sen verran, että koko Leinon "petturuus" pohjautuu aika tasan vain entisen persujen pressaehdokkaan Ilkka Hakalehdon lennokkaisiin tulkintoihin kirjassaan "Oliko ministeri kaksoisagentti".

      Poista
    5. Kyllä.

      Mutta SKP:ssä oli niin paljon pettureita - puhun nyt vuosista 1944 - 1968 (joista jotain tiedän) että niinä vuosina ValPo (myöhemmin SuoPo) tasan tarkkaan tiesi mitä "salaisissa" kokouksissa SKP:n politbyroossa päätettiin. Tiedän, koska tiedän. (Annan tarvittaessa lähteitä. Mutta vain historijoitsijoille.)

      Poista
    6. Tästä Leinosta olen lukenut paljon ,mutta ongelmana on, että ei tule painaneeksi mieleen kunkin tiedon ja väitteen lähdettä.
      Helsingin sanomien äskettäisen artikkelin ja Hakalehdon mukaan Leino sisäministeriksi tullessaan tilasi itselleen valposta kansionsa,josta sitten myöhemmin pojalleen jätettynä oli poistettu papereita. Jukka Rislakki arvioi Leinolla olleen suojelija valkoisessa valpossa. Kimmo Rentola taas ei usko petturuuteen. Epäsuosioon joutuminen neuvostoliiton ja sitämukaa skp silmissä ,ei tietenkään viittaa todellisiin petturuustietoihin,siellähän vangittiin miljoonia ihmisiä pettureina ja agentteina.

      Poista
    7. Niin, Hertan poikakin joutui työleirille. Eikä edes isoisä, Otto-Ville tehnyt mitään.

      En pitänyt tästä draamasovituksesta, koska siinä oli keskiössä vain tämä Yrjön ja Hertan rakkaussuhde. Toteutus oli minusta laimeahko. Hertasta saisi minusta paremmankin fiktiodraaman aikaiseksi. Lapsenmenetys, kohtaus jossa Hertta käy lastenkodin pihalla myöhemmin, se oli vaikuttava. Fiktioksi, sellaisena minä tämän katsoin, kokonaisuus oli keskinkertainen. Laimea. Tekijäkaarti oli kyllä taitavaa, siksi odotin enemmän kuin sain ja petyin.

      Poista
    8. Olen ehkä tässä asiassa liian tiukkapipoinen, mutta minusta olisi ollut draaman ja totuuden kannalta parempi, jos Leinon mahdolliseen petturuuteen olisi vain viitattu ja jätetty asia auki katsojaa askarruttamaan.

      Nyt se läväytettiin heti pöydälle kuin jokaisen tietämä tosiasia.

      Veikkaanpa, että 90 % katsojista kuvittelee nyt, että asia on totta. (Korostan vielä, että se voi hyvinkin olla totta, mutta me emme sitä tiedä, vielä.)

      Poista
    9. Siis tulin tähän vielä sanomaan, että minulle jäi epävarmaksi se, oliko Leino petturi vai ei. Näyttelijän tulkinnassa oli sijaa monenlaisille näkemyksille, vaikka käsikirjoitus selvästi painotti petturuutta. - En siis tunne ennestään sotahistoriaa tältä osin paljonkaan.

      Poista
  23. Toistan itseäni, tiedän sen, elän elämääni. Jos eläisin jonkun toisen elämää, en varmaan puhuisi näistä. (Enkä toistelisi.)

    VastaaPoista
  24. Tänään opin sen että crow tarkoittaa englanniksi rasismia. Slangisana siis sekin. Muistan kun pikkusempana poikana katsoin Disneyn Dumboa, niin siinä varislauma tanssi puhelinlangoilla ja lauloivat chorossa jazzia. Käheästi ja upeasti! Voi että olin heti jengissä mukana! (vaikka olin vasta hädin tuskin 7-v.)
    En löydä sitä versiota Sinun Tuubistasi. Tämä on huonompi versio, tämä:

    voi teitä, puluparat

    VastaaPoista
  25. Paras kirjanalku mitä oon lukenut on Kejoselta (Pekka). Siinä humalainen merisotamies (Riku?) potkii aamuyöllä Kuopion torilla puluja, osumatta niihin, ja sanoo: "Painukaa vittuun lokit".

    VastaaPoista
  26. Osaan olla myös asiallinen. Aurinko nousee. Se tulee puiden takaa, jotka ovat kuusia, hitaasti hivuttaen kuin Hemingway. Katselen maisemaa joka on järvi. Aurinko kultaa rannan ruo'ikot. Hyönteiset sirisevät iloisesti elämässään jonka he ovat omaksuneet. Auto ajaa ikkunani alta ohi, en tiedä minne menee, minuun iskee kaipuu. Tätä maata, joka on Isänmaa, rakastan enemmän kuin muita maita, joita on paljon. Rakastan myös äidinkieltäni. Ja ihmisiä.

    VastaaPoista
  27. "Ja miksen myös ihmisiä..."
    Ja taas siihen lehahtaa Suojelusenkelini. Ikään kuin iso perhonen. Ja sanoo:
    - Älä viitti olla noin tekopyhä, mikis. Ei sun tarttis.
    Minä ihmettelen että miten niin, tekopyhä muka, höh, ite oot. Ja lenteletkin aika vaappuen, Enkelini. Taidat olla vähän kännissä.
    Mutta ei se siitä ota nokkiinsa, sanomisistani. Päin vastoin. Otetaan taas yhdessä.
    Ja taas.
    Sit se katsoo minua vähän nenän vierestä, ikään kuin Tarja, ja sanoo:
    - Sulla on muuten aika kehnot kledjut päälläs.
    Katson vaatetustani. Tuttuja vermeitä. Jo -50 luvulta.
    - Mielestäni olen asialliseti vaatetettu.
    - Niin varmaan. Onko sulla roolivaatteet päällä?
    - Miten niin?
    - Ajattelin vaan.
    Vittu, kun tuo Enkeli aina häirittee mua. Paskaakos tänne tulee ja juttelee. Joo, joo se on Suojelusenkelini, kyllä mä sen tiedän. Paremmin kuin kukaan teistä. Mutta ei sen koko aikaa tartis mua suojella.

    VastaaPoista
  28. Voi että oon taas... no, väliäkös tällä. Aikoinaan, kun selvinpäin ajoin autoa Kainuussa, niin puhelinlangalla näin istumassa yhden pullean linnun. Se oli niin outo, että pysäytin auton ja jäin katselemaan sitä. Eikä aikaakaan kun siihen lehahti toinen yhtä pullea lintu ja jäi istumaan sen toisen vierelle. Ne olivat kuin valtavankokoisia varpusia. Kotona tutkin lintukirjoja ja tajusin että "voi hyvänen aika sentään, nehän Pyy -lintuja". No, en ennen ollut niitä nähnyt, ja pistin kirjan kannet kiinni. (Ps. Hyönteisiä tunnen paremmin kuin lintuja.)

    VastaaPoista
  29. Hesari antaa täysin kritiikittömästi Köngäkselle puheenvuoron. Luin tähän saakka:

    -Sekä romaanini Hertta että tv-sarja ovat fiktiota, jotka perustuvat oikeisiin henkilöihin ja osin todellisiin tapahtumiin. Silti ne ovat tulkintoja siitä, mitä on voinut tapahtua.

    Eli eukko kirjoittaa paskaa. MOT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kirjoita paskaa . Jos punapxrkxlx Hertta on fiktiota, niin sisarukset ovat Pata, Ruutu ja Risti.

      Poista
  30. Tiedän tietyistä asioista jotain, toisista en mitään. Työelämässä olin se "harmaa eminenssi" johon sekä työntekijät että työnantajat luottivat. Tiesivät, että sen minkä antavat minulle tiettäväksi, sitä en kerro muille. Huh! (Mulla on paljon tietoa, jolla ei tee mitään, mutta en silti kerro.)

    -68, SKP hajaantui kahtia. Jotain faktoja mulla on siitä. Vuodesta -72 mulla on enemmän. Aloin silloin kirjata ylös tapahtumia. Se oli hurjaa aikaa. Itse en sinipaitaa itselleni ostanut, tykkään kyllä sinisestä väristä, etenkin erämaassa, stalinistien sininen on liian sinistä. (Varastivat sen DDR:stä. Senkin hölmöt. Matkijat madot maan.)

    https://www.youtube.com/watch?v=pkunjHpHMHY

    https://www.youtube.com/watch?v=cBAyD2UWI60

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalliolle kukkulalle on vastenmielinen kappale.

      Sain peruskoulussa kepulaispitäjässä jo siitä traumoja, kun sitä piti laulaa moniäänisesti.

      Poista
    2. Äsken haastattelin gallup-opitisesti noin kuuttatuhatta kolmeasataa yhtätoista ihmistä. Ja heidän mielestä kaksitoista ihmistä plus yksi koira oli sitä mieltä että Samppa on perseestä.

      Mitäs tuumit tästä?

      Poista
    3. Samppa... miten sä osaat laulaa moniäänisesti? Ite laulan vain yhtä ääntä, ja sitäkin väärin.

      Poista
    4. no, mutta tuohan promillemäärä suhjahtaa jo virhemarginaaliin, tai ainkin rosvosektoriin.

      Moniääniesti? ITs the voices in my head.

      Poista
  31. DDR oli upeaa. Harmi että kvartaalikapitalismi tuhosi sen. DDR:ssä ihmiset tanssivat, sekä työläiset että maanviljelijät, aina oltiin yhtä kättä ja köyttä. Me, minä ja iines, marssimme kohti purppuranpunaista huomista. Se aukeaa meille kuin alligaattorin kita, punaisena sekin, ja syleilee meitä kuin aikaa sitten jääkaappiin unohdettu mummo. Aih. (Tai "ouh" hän sanoo. ´Kun tulee sieltä ulos. Ja palelee.)
    Muistatko, kun...

    https://www.youtube.com/watch?v=zFHp7p23GIs

    VastaaPoista
  32. Isis edustaa vaihtoehtoa joka ihmisiltä, nuorilta miehiltä on evätty. Siksi se kasvaa ja voi hyvin mitä enemmän on ahdistettuna. Tätä, kun länsimaissa ei ymmärretä, ei ymmärretä mitään. Kalifaatti ei toimi, ei siitä ole kyse, tärkeintä on että kalifaatin idea toimii ihmisten sydämissä. Ja niin se. Eli taistelun me olemme jo hävinneet, oi kristityt. Oi länsimaat. (Se on hyväksyttävä. Emme me voi sitä pommittaa pois. Venäläiset vielä niin kuvittelevat... harhaa.)

    VastaaPoista
  33. Valoa kohti kävelemme. Joka aamu, tähän aikaan vuodesta, aurinko puhuu meille armeeniaa, se sanoo ախ ոչ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ku(u)sisesta viellä , hän oli hyödyllinen idiootti.Josta tulee eittämättä mieleen eräs Juri Bezmenovin haastattelu, jossa hän kertoo mitä tehdään "hyödyllisille idiooteille" kun valloitettava maa on saatu haltuun, heidät likvidoidaan. Heistä tulee uusille vallanpitäjille liian vaarallisia, kun he huomaavatkin ettei se uusi systeemi ollutkaan sellainen kuin he kuvittelivat. No, kuka nyt yleensä maanpetturiin luottaa?

      Poista
    2. Ei Otto Ville minusta idiootti välttämättä ollut. Nuoruuden sosialistiset ihanteet olivat ymmärrettäviä. Sitten tuli kansalaissota ja emigraatio neuvosto-venäjälle. Neuvostotodellisuuteen oli sopeuduttava, paluuta Suomeenkaan ei ollut.
      Protestoijana olisi vangittu ja tuhottu tuhansien ulkomaalaisten kommunistien tavoin.

      Poista
  34. Vallankumous syö aina lapsensa, se on totta. Turha sitä päivitellä. Ellei siitä kirjoita omaa totuutta, eli näkökulmaa totuuteen, niin kuin Sartre teki kun kirjoitti näyelmän "Likaiset kädet". Se on syvällinen moraliteetti, ja jos sinulla ei ole muuta sanottavaa (puhun nyt itselleni!), älä sano mitään.

    Sano, jos sinulla on sanottavaa. Älä vaikene. (Vaikeneminenkin on mielipide.)

    Toinen lause johon olen oikeasti kyllästynyt on tämä "hyödylliset idiootit". Ei se ole Leninin letkautus. Se on hyvä sanonta an sich, ja pitää paikkansa juuri siinä yhteydessä kuin se sanotaan, eli Kokomuuksen pikkujoulujuhlissa. (Hehän eivät itse tajua olevansa suurpääoman pieniä vikkelijä tonttuja. Sekä tyttö- että poikaparat.)

    Hmnh.

    VastaaPoista
  35. Kerran itsekin liityin Kokoomuksen nuoriin opiskelijoihin eli Tuhatkuntaan. (Mistä moinen nimi, en tiedä, oliko se vastine Sadankomitealle? No, oli miten oli.) Liityin jengiin mukaan koska en muuten olisi päässyt Ruutikellarille, niillä oli siellä bileet. Olin - täytyy myöntää - tavallaan bile-ikäinen vielä silloin (samoin kuin vielä nytkin) mutta em mä sinne bilettämään mennyt. Vaan siks, että Haarla (joka sitä ponsoroi) lupasi kaikille ilmaista kaljaa. Joo. Minulla oli alkuillasta mukana vielä tyttöystävä... joka myöhemmin meni jonnekin muualle, en ymmärrä minne, niin käytiin yhdessä hakemassa sitä kaljaa. Tiskillä oli iso tynnyri jossa oli hana. Sen kun aukasi niin kaljaa tuli että loro-loro. Minä kun sen aukaisin (loro-loro) niin mulle jäikin äkkiä se kaljatynnyrin nuppi käteen... vaikka en varmaan ollut mitenkään väkivaltainen. Vittu, tuli tuoppi täyteen. Ja hädissäni nappasin siitä tiskiltä jo tyhjäksi juodun tuopin, sekin täyttyi äkkiä. Mitä itse tekisit tommosessa tilanteessa? Em mää osannut tehdä mitään, loro loro sitä kaljaa vaan pulppus lattialle. Siihen tuli jotain henkilökuntaakin - ehkä kai puoluevirkailijoita? - mutta ei nekään saaneet sitä lorotusta loppumaan. Äkkiä koko lattia lainehti ja ihmiset hyppi kaljassa ja kengänpohjat sanoi LITS LÄTS. Hitsi, mua hävetti niin että mä lähdin sieltä veks. Hyvä että sain takin narikasta. Ja myöhemmin kuulin, että mä olin muka joku kommunistien agentti (?) joka olin palkattu tuhoamaan heidän olutiltansa?

    Ev varmaan ollut!

    VastaaPoista
  36. Ei voi tämän Iineksen palstan olla vain Mikiksen 70-luvun muisteluita.

    Palataan edes lähelle nykypäivää ( no pun indendeed).

    Robbie on tossa töllössä, tapasin hänet kerran. Varmaan hänellä oli viisi grammaa kokaaiinia nenässä, ja vain kaksi naista kainaloissaan. Yksi molemmissa. Vaatimaton mies. Mutta lyhyt oli, ja karismaa piisasi. Ei se turhaa edelleenkään vedä saleja täyteen.

    Mitä minulle niiden bileíden jälkeen? Vaatteet pesuun ja uudet kengät. Oli meinaan baarissa sellainen lattia, että kaikki neste joka sinne kaatui, roiskui jotenkin asiakkaiden kintuille.

    Se klubi menikin konkurssiin kuukaudessa.

    Mutta Robbie on stara.

    VastaaPoista
  37. Älä ny viitti, Samppa. Tai sulle käy kuin pupu-paralle tässä iltasadussa.

    https://www.youtube.com/watch?v=gL9B6GVgQzU&list=PL10331ADD2F802E84&index=10

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kysyin kerran Jyrki Kataiselta, että kun olet ajanut puuhun, niin mihin katoat, tai jotain sinne päin.

      Hän sanoi että Lontooseen, koska on aglofiili. Meni vituiksi sekin, kun päätyi Brysseliin.

      Sellaista se on tuhatkunnassa ja nykypäivässä. Ollaan kovia anglofiileja, mutta tuli lörppä erektio ja päädyttiin Bryssellin.

      No, minäkin pyrin jonnekkin, ja päädyin Sortlandiin. Että mistä sitä tietää koskaan miten se maailma heittelee.

      Mutta onneksi, en ole teeveessä esiintymässä viisaana. Enkä menisi, vaikka pyytäisivät.

      Mutt Mikis, Pupuparan vitsi.

      Ei ole mitään, anglot jyrää.

      Poista
    2. Nyt opettelet hitsaamaan ... veronmaksajan piikkii.

      Poista
    3. Mitä mun hitsaaminen kuuluu Kataisen maanpakoon?

      Poista
  38. Kunhan työnnät kolvin peräreikääsi. Niin nautitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletan että sinulla on maajohto?
      Sori, mene homoilemaan peruihin. Siellä niitä kaapissa olevia piisaa.

      Poista
    2. Anonymilla on ihana, selkeän etelä-pohjanmaalainen, peräaukkofiksaatio. Tarkkaa seutua ei oikein pysty määrittelemään, kyllä se siitä jostain Seinäjoen ja Kauhavan akselilta löytyy. Härmiä, Yli- ja Ala-, unohtamatta.

      Poista
    3. Suhtautuminen homoseksuaaleihin riippuu suuresti yksilön älyllisestä kapasiteetista. Mitä konservatiivisempi ÄO on, sitä varmemmin henkilö suhtautuu homoihin konservatiivisesti. Homoseksuaalisuuden hyväksyntä oli varsin yleistä kansallissosialistisessa Saksassa, Ruotsissa ja (sensuroitu) kotonasi.

      On esitetty, että olisi jokaisen yksilön yksityisasia, kenen kanssa hän haluaa olla ja mitä tehdä. Tämä on tietysti pelkkää sairasta liberalistista propagandaa. Moiset asiat kuuluvat lainsäätäjille, sukulaisille ja naapuruston toimettomille ihmisille, joilla kaikilla on asiasta painava sanansa sanottavana.

      Poista
    4. Perseestä olevan keskustelun aloitti anonyymi.

      Poista
    5. Minua jää kiinnostamaan, millaista on konservatiivinen suhtautuminen homoseksuaaleihin.

      Esimerkiksi Lesboksen Sapfo oli varsin arvostettu leidi, samaten antiikin Rooman homosuhteet olivat yleisiä eikä niitä hoivattu kuriositeetteina niin kuin meidän ajallamme.

      Poista
    6. Entä konservatiivinen ÄO?

      Poista
    7. Aa ja oo, konservatiivinen äo. Heh heh, anonyymi.

      Poista
    8. Jos puhutaan vaikkapa kiintymyssuhteista, on havaittu niillä olevan paljonkin tekemistä myös aikuisiällä. Eli lapsuus ja nuoruus toki vaikuttaa myöskin ihmiseen aikuisena. Muutenhan olisi järkevää ja taloudellista kasvattaa lapset lastenkodin kaltaisissa laitoksissa jossa tasalaatuisuus olisi taattu. Ei tulisi homoja , vaan tasapäisiä kaikista .

      Kiintymyssuhteiden on havaittu vaikuttavan mm. kykyyn muodostaa itse esimerkiksi parisuhdetta. Kotoa siis opitaan ja saadaan malli parisuhteesta. Se ei tee lapsesta vanhempansa kopiota, eikä lapsi välttämättä toista esimerkiksi vanhempansa ”virheitä”.

      Poista
    9. Naapuruston anonyyminen konservatiivinen AO antoi kommenttinsa.

      Kerrostalokyttääjistä ei pidä kukaan.

      Poista
    10. Kerro nyt kuitenkin ano, onko konservatiivinen äo hyvin vai huonosti toimiva älykkyys. Myös sen voisit kertoa, kuinka sait arvot tuolla lailla yhdistettyä älykkyysosamäärään.

      Poista
    11. Tyhmiä ovat riku ja samppaa kun alkoivat kysellä. Olisivat vain sanoneet, että se tarkoittaa 'Go Team Go'. Ja tunkeneet teipit takataskuun.

      Mutta tietäähän sen, kun porukalla homoista vouhottamaan... turpiin tulee heti kättelyssä.

      Poista
    12. Homot ja sosialismi on mielenkiintoinen aihe. Itse olen pannut merkille, että homot ovat yleensä vasemmalle päin kallallaan poliittisesti.

      Teoriani tähän on se, että kun homot eivät kilpaile perinteisillä heteroiden parisuhdemarkkinoilla, niin heille kapitalismi on yhdentekevää. Siinä missä heteromies tekee työtä ja kartuttaa omaisuutta mahdollisesti houkutellakseen paremman tasoisia naisia, niin homoille tuo on yhdentekevää.

      Ja koska ns. taloudellis-sosiaalinen kilpavarustelu on homoille yhdentekevää, niin ihanneyhteiskunta on sosialistinen.

      Toki myös monet homomiehet ovat feminiinisiä, ja useimmiten naiset kannattavat sosialistista yhteiskuntaa, niin myös tätä kautta homoilla vasemmistolaiset asenteet ovat voimakkaampia.

      Samoin homot kokevat olevansa sorrettu vähemmistö, jolloin erilaisia vähemmistöjä märehtivä vasemmisto on heitä lähellä (vrt. Arhinmäki polkupyörineen pride-kulkueen johdossa).

      ---

      Mielenkiintoisesti vasemmistossa on ja on ollut monia homoseksuaaleja, miehiä ja naisia:

      -Jorma Hentilä (SKDL)
      -Silvia Modig (VAS)
      -Jani Toivola (VIHR)
      -Oras Tynkkynen (VIHR)

      Listaa varmasti voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, jos tarpeeksi jaksaisi kaivaa.

      Vastapainoksi voisi mainita, että mainitse yksikin oikeistolainen homo.

      Poista
    13. Oikeistolaisia homoja on koko brittiparlamentti täynnä. Saat Geert Wier vai mikä se oli, tämä hollantilainen joka tapettin. Göri Haider, vai mikä se oli, joka tappoi itsensä autolla kokaiinipöllyssä.

      Ja kyllähän ne persut ja kokkaritkin tiedetään, mutta kun ovat niin visusti kaapissa, että en viitsi nimiä paljastaa.

      Poista
    14. Minä en ollut aiemmin tajunnut, että keskustapuolue on vahvasti myös seksuaalipuolue. Se tuli ilmi, kun Rossin paljastuksen jälkeen sanottiin monen keskustakannattajan luopuneen tuestaan kansanedustajalle. Ilmeisesti Rossi on heille liian softcore.

      Poista
    15. Sitä vain ihmettelen, mitä kummaa sellainen keskustaseksi oikein on!

      Poista
  39. Tämä Hertta Kuusisesta kertova televisioelokuvan viimeinen jakso oli kyllä huonompi kuin pystyin edes kuvittelemaan. Ja se on paljon se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota, mä luin aiemmin päivällä tämän Wiki sivun. Ja en yhtään ihmettele, että on tuubaa.

      Suomalaisilla tuotannoilla on aika pitkä matka kansainväliseen tasoon.

      Yksi oleellinen kysymys olisi pysyä edes suhteellisesti totuudessa.

      Poista
    2. Ei se minusta nyt niin huono ollut etten olisi huonompiakin nähnyt. Odotukset olivat vain ehkä liian korkealla. Ei pidä olla liian julma tuomiossaan.

      Kaiken kaikkiaan siinä oli hyviäkin välähdyksiä ja ajankuvia, mutta ehkä tuotannon (kansainvälisessä katsannossa) vaatimaton panostus näkyi tiettynä teatraalisuutena ja epäuskottavuutena.

      Roolituksessakin oli ongelmia, mutta Valkeejärven Pekkaan voi luottaa aina.

      Poista
    3. Myös Raimo Grönberg Kuusisena pysyi roolissaan koko ajan loistavasti.

      Poista
    4. Minun on niin helppo kritisoida, kun katsoin eri kanavaa.

      Poista
    5. Vaikein rooli oli minusta Yrjö Leinon rooli, tai sitten siinä käsikirjoituksessa oli jotain epäuskottavaa. Mies jäi lopulta mysteeriksi sille, joka ei tunne historiakirjoituksia aiheesta. Oliko hän roisto ja millä puolella hän oikein oli? Tämä ei auennut täysin.

      Epäuskottava oli myös Hertta Kuusisen rakkauden lopahtaminen tai kuolettaminen. Näytelmän pääosahan oli Hertta Kuusisen, ei Leinon eikä poliitikkomiesten, ja Hertassa minusta näytettiin katsojalle ennen kaikkea se, miten aate söi lopulta lapsensa, se petti Kuusisen ottamalla häneltä rakkaudet, lapsen ja miehen. Vaan Kuusisen usko ei murtunut, tai sitten hän oli niin aatteen karkaisema, ettei taittunut, hän oli sankariainesta ja hänestä leivottiin ikoni. Aate tarvitsee patsaansa.

      Poista
    6. Lisää tällaisia näytelmiä. Kokonaisuutenahan se oli varsin hyvä, visuaalisestikin nautittava - miljöö, musiikki, näyttelijäsuoritukset. Pahimmat sanottavat minä löydän käsikirjoituksen puolelta henkilökuvauksesta.

      Poista
    7. Suomalaisessa tuotannossa ei ole ollut vuosikymmneen ongelmia muun kuin käsikirjoituksen kanssa.

      En voi ymmärtää, että on näin kädettömiä kirjoittajia kuin täällä on.

      No, markkinointi vielä. Mutta sekin petraa paremmin kuin taiteellinen kirjoitus.

      Ei auta, vaikka kuinka on laadukas tuotanto, jos käsikirjoitus pettää. Ja tässä Leino tuotannossa se pettää, kuten jo käsikirjoittaja sen sanoi.

      Sadut on eri juttu.

      Poista
    8. Reaalisosialismin todellisuuden neuvostoliitossa ja kommunismin joukkokannatuksen Suomessa, välinen ristiriita,olisi edelleen mielenkiintoinen selvitys aihe kirjallisuudelle ja näyttämötaiteille. Suomeen palasi rauhan tultua puoluetyöhön joukko kommunisteja,jotka olivat selvinneet hengissä Stalinin puhdistuksista, kuten Hertan ex-mies Tuure Lehen. He tiesivät mitä propakoivansa reaalisosialismi todellisuudessa oli.

      Poista
    9. Samppa, ei se käsikirjoitus huono ollut, mutta ei paras mahdollinenkaan. Tässä on noussut tärkeimmäksi Yrjö Leinon rooli, vaikka oikeasti painopiste on Hertta Kuusisessa. Ei hänkään niin yksiselitteinen voinut olla kuin käsikirjoitus näyttää. Kysyä voisi esimerkiksi, eikö Hertta koskaan epäillyt aatetta, joka vei häneltä niin paljon. Tätä puolta ei ole piiruakaan Punaisessa kolmiossa. Vai haluttiinko lopulta näyttää, että systeemi tekee ihmisestä koneita, jotka toimivat käskystä.

      Poista
  40. Hyvää yötä, ihmiset! Nukkukaa soikeina.

    VastaaPoista
  41. Keskeisin jouluaika meni ja oli, mutta toivotan launista ja hyvää Uutta vuotta Iinekselle. Toivotaan ettei anonyymiys oikeuta ylläolevaan tasoon enää ensi vuonna. P.s. vaikka se onkin turha toivo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mustis, sinulle mainiota uutta vuotta! Anonyymit välihuudot ovat elämisen tuskan tuottamia parahduksia.

      Poista
  42. Hesarissa Köngäs selitti "tulkintalinjaansa". Minä en Leinoon osaa sanoa mitään, mutta nämä tulkintalinjat minua ärsyttävät. Me kaikki tiedämme, että kirjasta luetuista ja liikkuvista kuvista tulee ihmisten mielissä totuus. Minulle sellainen on iljetys, eikä kerro kuin kirjoittajan heikosta mielikuvituksesta ja etenkin osaamattomuudesta kirjoittaa. Tämä koskee myös sitä umpihuonon "pesemättömät likaiset rätit"-sarjan kirjoittajaa, joka nyttemmin on tehnyt mm. satukirjan kekkosesta. Jonkinlainen muoti näistä "näin olisi ihan hyvin voinut tapahtua"-teoksista on ilmeisesti tullut. Mikä näissä on rajana? Onko raja vain se, että ihmisen täytyy olla riittävän kuollut ja riittävästi ilman kannatusta, ettei pelkoa minkäänlaisista prosesseista ole?

    Aika hauskaa minusta sitä vastoin olisi parodia kirjailijan kuvitellusta elämästä. Siinä olisi aineksia ihan kaikkeen, kun vain unohtaisi turhan mielikuvituksen ja kirjoittaisi itsestäänselvyyksiä.

    VastaaPoista
  43. Enpä tiedä, tuleeko luetusta tai katsotusta automaattisesti totta. Ihmiset eivät ole aivottomia. Moni epäilee ja ajattelee asioita, joita media tai taide tarjoaa. Ne ihmiset, jotka eivät tiedä mistään mitään, ehkä ottavat kaiken esitetyn totena, mutta eivät he tämmöisiä kulttuuripläjäyksiä jää miettimään, tuskin näitä katsovatkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset uskovat kaiken mitä telkusta tulee.

      Poista
    2. Minusta olet nyt hieman liian myönteinen meidän ihmisten ajattelukyvystä. Eivätkä mielikuvat asioista tule välttämättä minkään analyysien kautta, vaan jonnekin mielen pohjalle jääneen jäljen vuoksi.

      Polttiko keisari Nero Rooman? Oliko Rock Hudson suuri naisten mies? Olivatko Amerikan intiaanit suunnattoman pahoja maahanmuuttajia, valkoisia, kohtaan? Tuumasiko Unto Mononen ennen itsemurhaansa, että pilven päällä olisi mukava olla? Perustiko kekkonen "hätätilahallituksen", koska hän oli huolissaan työttömyden lisääntymisestä? Oliko hän vanhana miehenä "nelikymppisen miehen kovassa kunnossa"? Oliko Eilzabeth Taylor ihana ihminen? Onko maamme hätätilassa hallituksesta huolimatta vai sen vuoksi? Oliko James Dean oikeasti aika säälittävä rääpäle, joka ei osanut kameran edessä kuin änkyttää?

      Poista
    3. Rock Hudson nyt ainakin oli kaappihomojen isä ja intiaanithan ajettiin mailtaan reservaatteihin ja alkuperäiskansojen uskonnot tuhottiin kristinuskolla - nämä ovat käsittääkseni peruskauraa jo internet-ajan koululaisille, joita kasvatetaan mediakriittisyyteen jo ala-asteelta lähtien.

      Vanhemmilla ihmisillä on varmaan jämähtäneitä käsityksiä ja rajoittunutta tiedonhankintaa.

      Poista
    4. Rock Hudson oli melko avoimesti homo, lehdet vain eivät sellaisesta kirjoittaneet. Alkuperäiskansojen uskonnot olivat ihan jöötiä ja jopa kristinusko niihin aivan ilmeinen parannus. Usein on silmiini osunut oikein mediakriittisten lausuntoja, joiden mukaan MV-lehteä ei saa syrjiä.

      Sitä paitsi Dean oli outo änkyttäjä.

      Poista
    5. Alkuperäiskansojen uskonnot olivat loogisia itsenäisiä ajatusrakennelmia, eivät mitään eläimellisiä primitiivisyyksiä. Niillä oli omat lakinsa ja rakenteensa, ja ihminen osoitti niissä samanlaista taipumusta henkiseen ajatteluun kuin nykyihminen. Ei voi arvottaa mitenkään, että varhaiskansojen uskonnot ja ajattelutavat olisivat olleet alemmalla tasolla kuin nykyihmisen.

      Poista
    6. Brando, ainoa aito rebel without a cause, kehui Deania, mutta rivien välistä saattoi lukea, että hän oli perinjuurin tämän häneen kohdistuneesta ihailusta tuskaantunut.

      Poista
    7. En oikein viitsi nyt uppoutua uskontoihin, mutta skalpeeraus oli valkoisten amerikkalaisten huvittelumuoto. Kristinuskon hyvä puoli oli, että ainakin periaatteessa sille riitti yksi kuolonuhri, joka kaiken lisäksi pelastui.

      Poista
    8. Voisi ajatella, että nykypäivän jyrkentyneet rintamalinjat ja kamalat aggressiot olisivat osoitus lähdekriittisyyden puutteesta.

      Poista
    9. Minä näitä joutessani kirjoittelen, kun me proletariaatti, mää, olin jouluna töissä noin neljäkymmentä tuntia. Sairasloma päättyi, kun sain lääkärit järkiinsä.

      Poista
    10. #Me proletariaatti, mää, olin jouluna töissä noin neljäkymmentä tuntia.#


      RikuRiemukkaalla on jonkinlaista itsensä nöyryyttämisen riittiä. Mikäli järkevä ja rehellinen ihminen kaipaa itselleen jotain yhteiskunnalista statusta -mikä sinänsä kyllä on virhe :D - hän valitsee tekniikan tai luonnontieteet ja viittaa kintaalla kaikelle proleriaatille ja humanismihumpalle.

      Poista
    11. Onhan se maanviljelys jonkin sortin luonnontiedettä, vaikka sitä voisi sanoa, että se on vaan tukiaparaattiproleteriteettiä.

      Poista
    12. No tuommoista arvelin, kun kirjoitit ettet ota tippaakaan jouluna. Ja näin pitkä sairausloma? Gyl nimppal gärssi saa, sanos raomlane.

      Minä olen perehtynyt noihin varhaiskantaisten kansojen uskontoihin opinnoissani muinoin, ja vallan viehtynyt niihin. Ihminen on kaikkina aikoina rakentanut itselleen uskontoja samoista lähtökohdista käsin. En siis näe ihmisen tältä osin juurikaan muuttuneen. Arvostan yhtä lailla ketä tahansa bushmannia kuin eurooppalaista kanta-astujaa.

      Poista
    13. Uskonnollisen ihmisen aivot toimivat eri tavalla kuin ei-uskonnollisen. Ei-uskonnollinen ihminen ei ole älykkyyttään tai fiksuuttaan (tyhmyyttään tai sivistymättömyyttään kummin päin vaan) uskomatta. Tai pelastumatta, kuten uskovainen sanoisi. Kun ei-uskovainen kohtaa uskontoon sisältyvän ristiriidan (kuten nyt vaikka Mithran ja Jeesuksen hämmentävän samankaltaisuuden), niin hänen aivonsa leimaavat ikään kuin sellaisella keltaisella PostIt-lapulla uskontoon liittyvät aihetodisteet. Vaikka hän kuinka yrittäisi, hänen aivonsa eivät suostu hyväksymään noita todisteita.

      Uskovaiselle ihmiselle tuo kyvyttömyys näkyy ylimielisyytenä, tyhmyytenä, röyhkeytenä jne. Uskovainen ei ymmärrä, miksi toinen ei suostu pelastamaan itseään, vaikka pelastus olisi käden ulottuvilla. Tai oikeastaan lähempänäkin; ajatuksen mitan päässä - yhden uskontunnustuksen keston verran.

      Poista
    14. Anonyymi 19:18 minä arvostan yli kaiken. Ilmeisestä pöpipäisyydestään huolimatta ei häpeä itseään lainkaan. Hienoa ja kultsipupusta.

      Poista
    15. Tai, Anonyymi, menisikö se niin, että uskonnollisen kokemuksen aikana aivot toimivat eri tavalla kuin muussa toiminnassa?

      Uskovaisen ihmisen aivot eivät käsitykseni mukaan muutoin toimi mitenkään erilaisesti. Kellä tahansa uskonnollinen kokemus, esimerkiksi tiivis mietiskelyyn vaipuminen, panee aivot toimivat tietyllä tavalla. Neurotutkijat puhuvat aivojen limbisen alueen aktivoitumisesta.

      Siis tuo käsitys, että uskonnollisuus johtuisi aivojen tietystä rakenteesta ja olisi koko ajan päällä, ei ole tieteen käsityksen mukainen.

      Poista
    16. Minä en aivan tavattomasti Olli Alhoon luottaisi, kun olen myös hänen kirjoittamaansa koomisen hauskaa huttupuuroa lukenut.

      Poista
    17. Voisiko eräs anonyymi vielä ystävällisesti määritellä tuota Mithran ja Jeesuksen "hämmentävää samankaltaisuutta"? - Kuulostaa mielenkiintoiselta.

      Poista
    18. Ei tuo ole uskontotieteen tohtori Alhoa, vaan ehkä pikemminkin Lauri Honkoa. Eikä oikeastaan heitä kumpaakaan. Ehkä myös omaa päättelyä luetun pohjalta. Saa väittää vastaan ja tietää paremmin. Olli Alhon ansiot muuten eivät ole viihteen vaan uskontotieteen puolella. Tämä on monelle yllätys.

      Poista
    19. Hahaa, provokaationi toimi, arvasin, että tarttuisit tuohon. Alhon ansiot ovat nimenomaan sikaritieteen ja naisten hyveilyn puolelta.

      Poista
    20. Tekisin eron "uskonnollisen" ja "uskovaisen" välillä. Lasken itsenikin edelliseen kastiin (vaikka Riku epäili minulla olevan vankka järkiperäinen tieteellinen maailmankatsomus), mutta uskovaiseksi en halua taantua.

      Mitä muuteen tulee "uskoon", niin kai kyseessä on jonkinlainen vuorenvarma sisäinen tieto, jota mikään "järkipuhe" ei horjuta.

      Poista
    21. Tietenkin ne ovat eri asioita. Tämä on päivänselvää.

      Olen vakuuttunut siitä, että uskovaisen ihmisen limbinen järjestelmä ei ole niin aktiivinen kuin uskonnollisen. Uskovaisella ihmisellä rationaalinen systeemi on enemmän liikkeessä: se vakuuttaa, että käskyjä pitää totella, että se taivaslippu saadaan plakkariin. Uskonnollinen ihminen ei tavoittele tietoista taivaslippua.

      Siltikään en usko, että uskonnolisuus tai uskovaisuus on aivoista käsin juontuva piirre ihmisessä. Tai jos se on, niin myös taiteellisuus on aivoista kiinni. Kenties se onkin?

      Poista
  44. Iines - kyllä Punaisessa kolmiossa leimataan Yrjö Leino ihan yksiselitteisesti petturiksi ja vasikaksi, koska hän piti salaista yhteyttä Etsivän keskuspoliisin päällikön Esko Riekin kanssa ja antoi hänelle tietoja maanalaisesta kommunistisesta liikkeestä. Tästä ei siis ole minkäänlaisia todisteista olemassa.

    Sen varmaan jokainen tietää, että Kekkonenkin oli nuorena miehenä töissä Etsivässä keskuspoliisissa ja siellä hänen ja Sylvi Uimon välillä leimahti työpaikkaromanssi.

    Mitä taas tulee termiin "hyödyllinen idiootti", niin eihän se Kuusiseen eikä muihinkaan vallankumouksellisiin sovi, vaan sillä tarkoitettiin länsimaisia liberaaleja, jotka nielivät kommunistien puheet demokratiasta yms.

    Mikis - onhan Hertan ja Paavolaisen romanssista olemassa ainakin aito kirjeromaani, jonka luin jo kauan sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi Köngäs hölmöilee sanoessaan haastatteluissa, että selvyys Leinon petturuudesta saataisiin arkistojen avautuessa venäjällä. Ei saada. Stalinin aikana miljoonat ihmiset tuomittiin ja kirjattiin tuholaisina ja agentteina ,tekaistuin syytöksin. Tämä prosessi ulottui myös venäjälle emigroituneisiin ulkomaisiin kommunisteihin, varmaan myös kotimaissaan toimiviin kommunisteihin, jotka usein olivat siis suojassa oman maansa vankiloissa. Leinolla ja muilla suomalaiskommunisti johtajilla on siis ollut kansionsa Berijan virastossa. Mutta se ei kerro mitään heidän petturuudestaan. Leino on voitu kansioissa todeta petturiksi siinä missä suurin osa lokakuun vallankumouksen johtajista, Berijan edeltäjät ,Jagoda, Jezov, ja monet itä-euroopn kansandemokratioiden johtohenkilöt.

      Poista
    2. Leimataan kyllä, Tapsa, mutta minä viittaankin vaistoihin, joita olen tulkitsevinani Hannu Ahon roolisuorituksesta. Aho ei näytellyt petturia, joka olisi tehnyt myyräntyötä sikamaisuuttaan. Hän jätti portin auki sillekin, että hän ei ollut petturi, vaan jokin petti hänet. Mikä? Elämä nyt ehkä ainakin.

      Poista
  45. Tuo on hyvä ja varteenotettava huomio MEG:ltä. Kremlin salaisista kansioista löytyy sitä mitä sinne on kirjoitettu; ei mikään takaa että ne kirjoitelmat olisivat "totta". Tai edes sinne päin. Vaikka ne todesta olisi (aikoinaan) otettukin.

    Köngas taas selitti "tutkimustuloksiaan" niin kuin kuka tahansa amatööri: hän oli haalinut todisteita jotka tukevat hänen väitettään, ja luettelee sitten niitä. Senpä takia, simsala Bim, hänen väitteensä on todistettu oikeaksi. Ammattitieteilijä (käsittääkseni myös historijoitsija?) nimenomaan etsii väitteelleen todisteita siitä että näin EI olisi. Ja jos yksikin todiste on ristiriidassa väitteen kanssa, ei väite voi pitää paikkaansa... semmoisenaan. Sitä on muutettava. - Ps. Toisaalta, saahan ihmisellä oli mielipiteitä, myös perustelemattomia (tai huonosti perusteltuja), kun tekee fiktiota. Olisi aika tylsää jos kaiken pitäisi olla "juuri niinkuin on", oli...

    Salvador Dalin eräs elokuva on kai kaikkien aikojen realistisin. (Tai en tiedä onko tämä edes totta vai vain legenda?) Jostain luin (eikä se Valitut Palat tai Korkeajännityssarja ollut!), että filmasi 8n tunnin elokuvan nukkuvan miehen pärstästä. Mitään muuta leffassa ei tapahtunut, kamera oli koko ajan samassa asennossa, näytettiin vain sen hidalgon naama. Ja kuulema muutaman kerran se tuhisi ja käänteli päätään - juuri niin kuin nukkuva tekee. 4n tunnin kuluttua oli puoliaika. Kutsuvieraista 66% lähti elokuvateatterista pois, loput katsoivat myös loput 4 tuntia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai Dali on tehnyt moisen leffan. Niin on myös Warhol, että Warhol kopio idean:
      https://en.wikipedia.org/wiki/Sleep_%28film%29
      kaikkea sitä oppii, kun Mikistä kuuntelee.

      Poista
    2. Minä en vissiin kehdannut kertoa, kun kävin viimeisimmän Bondin, pääosassaan putinin näköinen mies, katsomassa ja nukahdin elokuvateatteriin ennen rainan päättymistä. Kylki oli kipeä ja päällä kovat särkylääkkeet. Lisäksi otin lääkinnällisistä syistä mukaan brändipullon. Nappailin muutaman, en kuitenkaan niin, että känniin olisin tullut, - mutta oli mukavan lämmin, elokuva tylsähköä tumputtamista ja olo tuntui niin hyvälle elokuvateatterin äärettömän mukavassa istuimessa.

      Poista
    3. Yoko Ono, tunnetusti maailman lahjattomin taiteilija, teki elokuvan, jossa oli pelkkiä paljaita perseitä. Elokuva oli paitsi perseestä, myös nukuttava. Kun akka rääkyy, kukaan ei nuku.

      Poista
    4. Mutta Yoko inspiroi Lennonia kirjoittamaan maailman historina parhaimman himo/pano/tuska laulun. I want you (she so heavy). Ei linkkkiä. KVG.

      Poista
    5. Viime aikoina olen aika usein laittanut telkkarin päälle, että saan nukuttua. Palsanmäki tosin saattaa aiheuttaa ylimääräistä kuorsausta ja REM-unen vähenemistä.

      Poista
    6. Mutta sitä vastoin yksi maailman suurimmista taiteilijoista, John Lennon, teki upean kappaleen "Ballad of John and Yoko". - Mutta mitäpä minä en läskiksi laittaisi. Tässä impitaattori esittää kyseisen kappaleen ja siitä tehdyn filmin suorastaan shainaavasti.

      Poista
    7. Oli kyllä sellaista persettä, että varmaan oli taidetta.

      Poista
    8. Minun hyvä ystäväni ja muinainen pomoni, nyt jo edesmennyt, Esa, tarkkaili töihin tullessani ilmeitäni ja sanoi syvästi paheksuen, inhoaan peittelemättä: "Riku on taas riittisellä tuulella!" (riittinen=kriittinen)

      Poista
  46. Tässä Samppa, nimimerkillä Tenho "Taska" Tuisku impitaattoroi melkein mitä vaan. Jotkut kohteen melkein tunnistaa. Asiallisena haistattelija Riku R.

    https://www.youtube.com/watch?v=RFVff2nBybQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumalauta ja kamala, - minä ääliö, olen luullut etelä-pohjanmaata synkän surkeaksi, lahjattomuuden vuoksi puihin sidottujen alueeksi!

      Poista
    2. Minä linkkaan uudestaan Strengin Pekan Perhosen, vaikka Iines sen muistaakseni viime kerralla lyttäsi. Minusta se on niin kaunis, että kyynel meinaa tulla. Se on sellaista rehellisen peittelemätöntä taiteellisuutta.

      Poista
  47. Upee komppiryhmä, tolla perhosella (Nymphalis io) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä katsoin googlesta, Neitoperhonen näemmä. Ilmankos.

      Poista
    2. Jaa, menköön nyt siten vielä Sisältäni portin löysin. Sitä ei kuitenkaan saa sekoittaa vanhaan kepulaisten tupailtojen suosikkiin, Sisältäni portsarin löysin.

      Poista
    3. En päässyt kuuntelemaan Perhosta, vaan siinä luki:video ei käytettävissä. Johtuneeko tabletista? Kyllä tällä muutoin olen Youtubeen päässyt.

      Poista
    4. Jaahas, ja sama luki tuossa alemmassakin linkissä. Harmi.

      Poista
    5. Jotain tietoteknistä, minun kykyni ylittävää. Omalla koneellani linkit kyllä toimivat.

      Poista
    6. Vika on ilman muuta tabletissa, ja luulen että se on ohimenevää. Usein olen kuunnellut tällä Youtubesta musiikkia. Voin kuunnella myöhemmin toisella vehkeellä. Muistan, etten aiemmin tykännyt Perhosesta. Nyt kiinnostaa, mikä siinä sitten mätti.

      Poista
  48. Palatkaamme jälleen Herttaan ja Yrjöön. Punaiseen kolmioon. Minä väitin ,että vain lapset saattavat uskoa. Iines taisi sanoa jotain sinne päin, että eihän kukaan usko. Koska fiktio.

    Väärässä molemmat. Ohessa kopio suoraan Suomen suurimmalta ja vaikutusvaltaismmilta poliittiselta foorumilta jossa keskustelee kansakunnan kerma ja älykkäimmät näppäimiston hakkaajat:

    - Veikko Mäkitalo 29.12.2015 19:06

    Ei pelkää Janne, samanlaista luuseriporukkaa (SKP ja kloonit) kuin taannoin tullut sarja Hertasta ja Yrjöstä. Panohommat mielessä vallankumouksemn sijaan, ristiin rastiin laittoa. Valvontakomissio tornissa ja heteka vinkuu. Olisi Hertan pitänyt sentään maksaa velkansa Martalle ompeluista, mahtoi harmittaa tuomion jälkeen pikkuporvarillisuus varsinkin luotettavaa toveria kohtaan. Hippien esiaste 40-luvulta, huh hu.


    Näin, tässä näemme miten teevee aivopesee persuparkoja. On se vaan niin vaarallinen media. Pitäisi kieltää koko paskalaatikko. Tai ainakin tehtävä vähän testejä, että kykeneekö moista välittä älyn kanssa seuraamaan. JOs osoittautuu vajaksi (ie persuksi), voitaisiin sulkea laatikon ulkopuolelle leikkimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen utelias: mikä on Suomen suurin ja poliittisesti vaikutusvaltaisin poliittinen foorumi. Kerro, Samppa!

      Poista
    2. No, tietenkin nimeättömien blogien jotka julkaistaan blogspot alustalla jälkeen.

      Niin, vähän täsmennystä tähän laatikon ulkopuolelle sulkemiseen.

      Tarkoitin tietenkin maksukorttia YLEn ohjelmistoon. Vero on huono ratkaisu.

      Poista
    3. "No, tietenkin nimeättömien blogien jotka julkaistaan blogspot alustalla jälkeen."

      Tätä ei voi järkeä käyttäen ymmärtää. Koetahan muodostaa selkeä virke. En pidä tällaisesta mongerruksesta.

      Poista
    4. Se on niin kuin se luetaan.

      Poista
    5. Anteeksi kommenttini. Vaan kun kommenttisi ei ole järjellinen, sitä ei voi käsittää, joten lukemisesta ei ole hyötyä. Toivon hieman harkintaa siihen, mitä ja miten sanotaan. Ei täällä kannata vain pelleillä. Useimmat lukijat tahtovat mitä luultavimmin asiaa.

      Poista
    6. Jotkut väittävät, että lakiteksti ei ole järjellistä. Mutta kummasti sitäkin vaan kirjoitetaan. Ja tulkitaan.

      Poista
  49. Kuuntelin vanhaa Hectoria, kun monista jutuistaan tykkään, Sarjakuva-rock alkoi kuitenkin naurattaa, kun sen sanoissa ei ole mitään tolkkua. Ne kuulostavat kyseisen ajan "uutismies" Max Randin pölökyllä päähän saarnoilta. - Ei tulisi mainetta eikä kunniakirjoja enää. Scheissea, ach, niin scheissea!

    Jos tuota kappaletta arvostelisin levyraadissa, pahoittelisin syvästi, etten nyt voi antaa mitään, kun pöytä vehkeineen on jumissa ja kaikki pisteet loppu.

    VastaaPoista