31.3.2016

Herra poltti huoneensa ja mulle heti kolastipendejä!




Edellisessä keskustelussa muisteltiin sitä, miten muuan toimittaja 1900-luvun alkukymmeninä sai sakkoja, kun otsikoi uutisen salaman polttamasta kirkosta lööpillä Herra poltti huoneensa. No, herra poltti huoneen, ja nyt höppänä on naulittu rasistina jo monelle ristille. Ristiinnaulitsijat ovat tietysti ihmisten parhaimmistoa,  joka pitää huolen tämän yhteiskunnan moraalisesta eetoksesta.

Moraalisesta eetoksesta kielii myös tamperelaisen SKP:n aktivistin Simo Suomisen teko, kun hän taannoin heitti nauttimaansa amerikkalaista virvoitusjuomaa Aleksander Stubbin päälle eräässä keskustelutilaisuudessa, jonne Stubb oli kutsuttu puhujaksi.  Tänään kun asiaa käsitellään oikeudessa, Suomista tullaan syyttämään kunnianloukkauksesta ja lievästä vahingonteosta. 

Simo Suominen on masinoinut paikalle laajempaakin mielenosoitusta hallituksen talouslinjaa vastaan. Tosin lupaa mielenosoitukseen ei ole anottu ainakaan tähän aamuun mennessä. Suomiselle kaavaillaan kuitenkin myötäelävää tukimielenosoitusta Helsingin Senaatintorille.

Lisäksi aktivisti Suominen pyytää itselleen rahallista tukea. Hän nimittäin myy paikan päällä "kolastipendejä", joiden tuotoilla on tarkoitus maksaa hänen mahdollinen tuleva sakkonsa. Suominen kertoo, että stipendi on todistus siitä, että on osallistunut mielenosoitukseen. 

On se hyvä, että moraali pelaa tässä yhteiskunnassa, ja sensorit ovat hereillä. Mihin henkiseen rappioon ja taloudelliseen kurimukseen joutuisimme ilman oikeaan pilttuuseen ohjaavia suunnannäyttäjiä? 

Selväähän se on, että kirkonpolttaja on rasisti, huhupuheitten mukaan vielä opettaja, jollainen oli agiteeraamassa Päätalon kirjassa Täällä Pohjantähden alla, huutaa oikeinkirjoitustaitoinen ja ilmeisen upea taiteentuntijoiden ja hyvien ihmisten joukko, joka villiintyy toistensa kiimahuudoista kuin  kansa, joka valitsee ristille Jeesuksen eikä Barabbasta.

Ja hesalaiset, menkää nyt ihmeessä sinne Senaatintorille ostamaan kolastipendejä. Täytyyhän Simon saada sakot maksettua, kun hallitus on niin mätä ja Stubb semmoinen pelle.

102 kommenttia:

  1. Ehkä Simon ja hänen kaltaisten hyvien ihmisten joukkon kannattaa lukea Hesarin juttu kirjailijasta.

    http://www.hs.fi/kaupunki/a1458915750042

    Ja käyda kirjailian kotisivuilla.

    http://www.raisalardot.com/teokset/index.html

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti tuo sinun ensimmäinen linkkisi on maksun takana, Ano. Itse luin sen jo paperilehdestä muistaakseni pari päivää sitten.

    Tuo toinen linkki sisältää kirjailijan tuotannon. Noistakin useimmat olen lukenut, ja parhaiten mieleen ovat jääneet Andrésta, vammautuneesta miehestä ja Raisasta itsestään kertovat kirjat. Minulla on muuten muistikuva, että välillä Raisa olisi jättänyt Andrén, mutta taidan muistaa väärin? Mitä arvelet?

    Mahtaako Raisa Lardot tuotantoineen olla ollenkaan Simo Suomista kiinnostavaa aiheistoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon Raisa Lardot ja hänen miehensä vahingoittumisen autokolarissa-jutun huomasin jossain, mutta muuten olen ihan ulalla viimeaikaisista tapahtumista. Simo, joku? Toi Iineksen uusi kirjoitus kertoo, miten vaarallista on olla seuraamatta maailmantapahtumia edes Suomessa. Kirkonkin joku poltti, sen olen kuullut. Mutta Simo? Ehkä asiat selviävät, kun luen eteenpäin keskustelua. (Syy seuraamattomuuteen on kuvissa. Kerroin täällä kerran muistaakseni että mulla on 2 tuhatta kuvaa koneella. Väärin. Kun aloin tutkia tarkemmin, niitä onkin yli 6 tuhatta. Koko huomioni ja aikani olen tuuppinut niitä nyt kansioihin joita laitellut tuhannen gigan ulkoisiin levyihin joita Tapsan vihjeestä hankin 3 kpl. Ei ihme, että koneeni voi pahoin. Se on ollut oksettavan täynnä. Tänä aikana olen saanut vasta 500 gigaa sitä kevennettyä. No, ehkä se elpyy vielä. Kone ja mun mieli, joka on käynyt pohjalukemilla. (Tämä ei ole aprillia!)

      Poista
    2. Simo = kyse on kolajuomaa Stubbin päälle heittäneestä miehestä, Simo Suomisesta. Tapaus käsiteltiin oikeudessa perjantaina 1.4.

      Minullakin taitaa olla suurikokoisia valokuvia liikaa koneella. Nimittäin koneen tiedoissa lukee näin:
      Recovery Image (D)
      1,71 GT vapaana/13,5 GT.

      Lisäksi se havainnegraafi näyttää, että jana on lähes sininen eli täynnä, kun tyhjän osuutta on vain hitunen toisessa päässä janaa.

      Poista
    3. Minulla tuli Ladattua Picasa koneelle ja se imaisee joka ainoan kuvan itseensä, joten monta kuvaa on kaksin kappalein. Yritän hävittää sen mutta se tapahtuu hitaasti, kun on tarkistettava ettei siellä oleva ole ainoa kpl ja jota ei ole muualla. Lisäksi minulla on monta kuvankäsittelyohjelmaa, joilla on omat kuvavarastonsa. Harmillisin niistä on Lightroom, joka on vaikea ohjelma, jota en ole viitsinyt opetella kunnolla käyttämään vaikka siihen on paksu ohjekirja. Se on jonkinlainen PageMakerin ja PhotoShopin risteytys, ja kun on ne molemmat, niillä pärjää PC:ssä ilman LightRoomia. TYökoneeni on Mac ja sille on omat ohjelmansa, joilla kyllä saa kuvien kokoa ja värejä säädettyä. Tarpeen niin vaatiessa siirrän tikulla kuvat PC:hen ja siitä sitten takaisin. Joudun välillä tekemään kuvia painokelpoisiksi ja se ei ole ihan helppoa. Kirjapainot ovat vaativia.

      Muuten: olen kuullut että kuvista on aina hyvä säilyttää alkuperäiset kappaleet. Niitä voi sitten tarpeen tullen tehdä erikokoisia. Niinpä minulla on kuvat hurjan isoina (jonkun kymmenen megan kokoisina) ja ne vievät tilaa.
      Mutta vielä enemmän tilasyöppöjä ovat video- ja äänitiedostot. Riippuen tietysti niiden pituudesta. Sadoista megoista on kyse. Sitä isompia ei voi koneella enää säilyttää. Muuten se tukehtuu omaan kurjuuteensa.

      Poista
  3. Uusin lehtitieto kertoo, että Suominen saa syytteen. Tosin hän oikeudessa väitti, että Stubbin pitäisi se syyte saada, ei hänen. Mielenosoituskin kuivui kokoon. Ja noita "kolastipendilippuja" mies ei ehtinyt tulostaa ajoissa. Vaan ehkä Senaatintori kutsuu vielä kuitenkin Simo-faneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka omaishoitajia on miljoona, lienee Lardot erikoislaatuinen tapaus. Ainakin hän antaa kasvot uhrautuvalle joukolle.

      Suominen saa varmaan aikanaa oman omaishoitajan .

      Poista
    2. Ei omaishoitajia noin paljon kai ole? 40 000 sitoumuksen tehnyttä ja siis tukea saavaa. Suurin osa ei kuitenkaan nosta tukia, ja heitä on peräti 300 000. Tekevät arvokasta työtä, ilmaiseksi, omaa terveyttään kuluttaen.

      Poista
    3. Arvostan suuresti omaishoitajia. Jotkut miehetkin toimivat sellaisina, olen kuullut. Kai he saavat jotain tukea, muttei varmaan tarpeeksi. (Huomaatte ehkä, miten yritän ottaa osaa keskusteluun, vaikka olen huono siinä.) Koetan kirjoittaa lyhyesti, ettei tarvi jälkeenpäin poistaa liian pitkiä juttuja. Minulla on siihen taipumus. Mutta yritän varoa. En halua viedä palstatilaa toisilta.

      Poista
    4. Tukea saa muutaman satasen tai sitten jopa 1500 e/kk, jos hakee sitä ja ne kriteerit täyttyvät. Tuon ison summan saa käsittääkseni vain esimerkiksi vaikeasti neliraajahalvantuneen omaisen ympärivuorokautisesta hoidosta. Mutta kuten totesin jossakin tuolla, valtaosa ei ole hakenut tukea, eli 300 000 omaishoitajasta vain 40 000 saa tukea.

      Poista
    5. Kiitos Iines, tuli selväksi hinnat. ei hurraamista.

      Joskus läheisen ihmisen joutuminen pyörätuoliin voi olla helpotuskin. Eräs mun tuttu sanoi, että ainakin yksi hyvä asia on pyörätuolimiehensä kohdalla. Se ei pääse viinakauppaan. Kai sillä sen miehellä oli vanhanaikainen pyörätuoli. Nykyään ne näyttävät kiitävän vauhdilla jalankulkijoitten joukossa.

      Poista
    6. Ei kestä kauan, Liisu, kun Alkon ovia levennetään tai pannaan pyörätuoliluiska!

      Poista
  4. Suomisen poika taitaa olla sitä joukkoa, jolla on vain oikeuksia. Lieneekö montakaan euroa maksanut veroja? Siis työstä.

    Muistaakseni Raisa Lardot välillä jätti miehensä. Ja edelleen muistinvaraisesti uumoilen, että hänellä on ollut miehensä vammautumisen jälkeen muita miessuhteita, mikä varmaankin on auttanut jaksamaan omaishoitajan arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomisen poika sai 35 päiväsakkoa, mikä hänen tuloillaan oli 6 euroa päivässä, yhteensä 210 euroa. Lisäksi hän joutuu maksamaan 34 euron pesulalaskun, ei Stubbin, vaan erään toisen puvusta, jolle Suomisen amerikkalaista limonadia oli myös osunut.

      No en sitten muistanut väärin, kun puhuin Lardotin muustakin elämästä.

      Poista
    2. Simo alkaa jo hahmottua. Simo Suominen. Hauska nimi. Hän on siis tuhrinut limonadilla toisten ihmisten pukuja. Hyi. Ei kuulosta hyvältä. Olisi edes käyttänyt suomalaista limsaa. Kaikkien suomalaisten pitäisi ajatella kotimaata ennen kaikkea. Tosin syön itsekin puolalaisia omenia, kun omat omenapuut olivat lakossa viime kesänä.

      Poista
    3. Kotimainen vain on tuhottoman kallista.

      Yhtä en ymmärrä. Miksi kotimainen omena on järjettömän kallista verrattuna ulkomaiseen omenaan? Ei kai voi puhua tuontikuluistakaan kotimaisen kohdalla? Ja joka syksy saa lukea lehdistä, miten omenien annetaan mädäntyä puun alle tai viedään metsään eläinten ruuaksi - mikä sinänsä on toki hyvä asia. Mutta miksi omena ei löydä tietään marketien myyntiin?

      Poista
  5. Tulenkantajiin kuului maamme kirjoittajien parhaimmisto. Tunnuslause oli "Ikkunat auki Eurooppaan!" - Heh, arvaahan sen, ettei tuollaisella täällä menesty. - Kepuvenäjä on paljon parempi. Sitä entisten demareiden suurta oikeistolaisuutta minä vain ihmettelen.

    Tulenkantajien sanotaan hajonneen poliittisiin erimielisyyksiin. Elina Vaaraa en ole vieläkään lukenut, mutta muistan lapsuudestani hänen pikkukoiraa taluttaneen hahmonsa. Samassa kirjastossa kävi vanhana kuin minä, siitä opin hänet tietämään. Waltari oli nuorena palavasti rakastunut ihanaan Elinaan.

    Musta Barbaari kysyi hienosti Raymondin haastattelussa: "Soldiers of Odin, pitäisikö teidän löytää joku kunnon työpaikka?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkiin tulenkantajiin oli perehdyttävä aika tarkastikin kirjallisuuden opiskelussa. Itselleni etäisimmäksi jä Tulenkantajien johtohahmo Olavi Paavolainen, josta on melko tuore Panu Rajalan ihanan paksu opus, ei hassumpi. Läheisimmäksi minulle tuli Katri Vala runoineen, ja tietysti Uuno Kailas. Tuo Ikkunat auki Eurooppaan on taisteluhuuto Elmer Diktoniukselta kotimaahenkistä korpikirjallisuutta vastaan. Tuolta ajalta on peräisin meidän ulkomaiden ihailumme. Haaveiltiin myös mahdollisimman kaukaisesta, itämaisesta kulttuurista. Muistattehan kuvan Olavi Paavolaisesta naisen huntuihin pukeutuneena? Tältä ajalta on myös paljon lauluja itämaiden kaihosta.

      Poista
    2. Minulla on vielä vuodelta -48 peräisin oleva kirja "Kerho 33", jossa on esseitä ja novelleja. Siinä on laaja kirjoitus Waltarilta, otsikkonaan: "Mitä nuoren kirjailijan pitää tietää kirjallisuuden ilmaisukeinoista." Elina Vaaralta ja Lauri Viljaseltakin yks per kärsä.

      Huomattavasta sivistyksestäni huolimatta en näköjään ole leikannut kaikkia sivuja auki(anteeksi anonyymi, et sinä ironiaa ymmärrä, kun et muutakaaan, joten älä tartu tähän). Kirja kun on niitä pula-aikaisia, joissa yhdessä olevat sivut piti lukijan leikata auki.

      Poista
    3. Kirjassa on näköjään myös Mtti Hällin mielenkiintoinen esittely John Steinbeckista. Elvi Sinervokin on jotain kirjoittanut.

      Elina Vaaralta on pitkä runo, jonka ensimmäiset säkeet kuuluvat:

      Kekäleenpunaisina
      hehkuvat iltapilvet
      nin kuin luhistuvat muurit
      lännen kaukaisen kaupungin.

      Emme sure muurejasi, menneisyys,
      sortukoot ne tuhkaksi!
      Ne rakensi riutuva kaipuu,
      ja yö on peittävä ne varjoillaan.

      Junamme kiitää kuin tuuli
      halki vanhan maan.
      Kalmistot jäävät taakse
      mustin, kaatuvin ristein.

      Poista
    4. Tyypillinen tulenkantajamainen runo! Siinä on junakin, tuo rautaorhi, tekniikan riemulaulu, joka kiitää mahtavasti jylisten kauas pois, länteen länteen, jossa luhistuvat muurit hehkuvien pilvien varjossa - halki vanhan (ah noita kalman mustia ristejä!) maan!

      Vilkaisepas muuten Hercule Poirot'n alkutunnusta, kiitävää junaa maan tasalta kuvattuna. Se grafiikka, kirjainten tyyliä myöten on niin 20-lukua! Poirot tulee arkisin Ylen ykköseltä klo 17.06.

      Poista
    5. Olenhan minäkin jämähtänyt 80-luvulle, mikä oli elämäni onnellisinta aikaa. Elina Vaaran ja kumppaneiden runot olivat nuorten ihmisten rohkeutta, eivät meidän vanhojen pierujen ruikutusta ja pelkoa tulevasta.

      Poista
    6. Vaan kyllä aika oli erilainen kuin nykyinen aika toivoton ja uhkaava ilmapiiri. 20-luku oli toiveikasta ja iloista aikaa, toisen maailmansodan jälkeen iloittiin ja nautittiin. Nyt on vähän toisin.

      Puhuttiin myös iloisesta 30-luvusta, eli tulevaisuus tulenkantajilla oli valoisa, uutta kohti menevä. Ei ihme, että eteenpäin syöksyvästä junasta tuli niin suosittu tulevaisuuden symboli: tekninen vallankumous henkisen ohella.

      Poista
    7. Miten minusta tuntuu, että ihan vähän aikaa sitten kaikki oli hyvin Suomessa. Täällä leikittiin ja laulettiin ja oltiin iloisia. Töitä oli melkein kaikilla jotka halusivat tehdä työtä. Ruokajonoja ei ollut. Olenko elänyt unessa. Ja nyt herännyt kaikenmaailman uhkiin, köyhiin ihmisiin, yksinhuoltajiin ja opiskelijoihin, joilla ei raha riitä. Ja ulkomailla soditaan, räjäytellään pommeja, surmataan viattomia ihmisiä. Apua! Jospa näenkin painajaisia paitsi yöllä nyt myös päivällä? Yksi yö takaperin näin unta, että meillä oli hevonen sisällä huoneessa. Ja etsin vimmatusti netistä tietoa, mitä ruokaa sille pitää tarjota. (Kaamea uni.) Mistä se hevonen siihen ilmestyi? Ihan yhtäkkiä!

      Poista
    8. Osansa on kai silläkin, että nykyään hyvinvointiyhteiskunnan katsotaan vastaavan yhä enemmän ihmisen toimeentulosta. Ennen oli niin, että jos ihminen syrjäytyi tai putosi oksalta, hän sai pärjätä vain vähäisen avun turvin.

      Nykyään on vallalla käsitys, että yhteiskunnan tulee korjata nämä putoamiset ja syrjäytymiset kuromalla taloudellinen erotus minimiin, tarjoamalla puuttuva osa yhteisistä varoista. Näin ollen asiat nousevat enemmän pinnalle.

      Poista
    9. Mistähän syystä nykyään niin moni luulee, kuten nyt Liisukin, jonka luulisi tietävän, että ennen vanhaan kaikki halukkaat saivat työtä tuosta vaan?

      Kuitenkin esim. 30-luvulla oli kaamea pula ja 60-luvulla laulettiin mm. näin: https://www.youtube.com/watch?v=d5swmwzk7y0

      Poista
    10. Niin, ja 70-luvulla sadattuhannet lähtivät Ruotsiin työn perässä ja niinkin äsken kuin 90-luvulla meillä oli puoli miljoonaa työtöntä.

      Poista
    11. Tämä väite minullekin on usein esitetty jopa täällä nettikeskusteluissa: ennen tarvitsi vain ottaa työpaikka.

      Ei pojat, ei se noin mennyt. Eräskin valtiotieteen maisteri, älykäs kaveri, ohjattiin lopulta 70 - 80-luvun taitteessa työvoimatoimiston tiskin toiselle puolelle hoitamaan työttömyyskortistoa kun muuta työtä ei järjestynyt vuosien saatossa. Tosin sekin oli joku hätätyöpaikka, määräaikainen ja kaveri on viettänyt tietääkseni elämänsä suurimman osan työttömyyskortistossa. Ruotsiin hänkin meni sitten joksikin aikaa, jonnekin tehtaalle.

      Poista
    12. Vastaus TAPSALLE!

      Kaikki ohimennyt ja aikaisemmat olot kultaantuvat myöhemmin. Niiden loisto ja hyvyys riippuvat keneltä niistä kuulee. Joillekin se on ollut kultaista aikaa, mutta aina on niitä, joita vastoinkäymiset koettelevat.

      Istuttiin kerran (opiskelijat) Seurasaaren savupirtissä. Kaikki näytti siellä niin yksinkertaiselta, kauniilta ja rauhalliselta, että tulin sanoneeksi, olisipa saanut elää savupirttien aikakautena. Siihen opettaja: Ei pitäisi romantisoida. Kyllä tässäkin pirtissä on kärsitty. Ei ollut lääkkeitä saatavilla jos sairastui ja ruoka oli välillä vähässä. Saatettiin nähdä nälkää. Puute ja kärsimys oli jokapäiväistä leipää!

      Poista
    13. Mekin ennen romantisoitiin vanhempia sukupolvia, että silloin ainakin akateemisen tutkinnon tai ammatin hankkinut sai varmasti töitä. No, olen kuullut ja lukenut monestakin, joka kertoi menneensä johonkin virastoon tai yritykseen ja tarjoutunut tekemään töitä ilman palkkaa - sillä varjolla, että pääsee näyttämään kykynsä ja tulee ehkä palkatuksi.

      Nykyäänhän kuulee jopa täällä itkua ja parkua siitä, että opintoihin kuuluvaa harjoittelua joutuu tekemään orjatyönä.

      Toisaalta tiedän itse yhden tapauksen ihan 90-luvulta, jossa nuori kaveri tuli puoliväkisin keskisuureen mainostoimistoon harjoittelijaksi, ja sanoi ettei tarvitse maksaa palkkaa - hän haluaa vain oppia. No, pari kolme kuukautta hän teki palkatta ja sitten hänelle alettiin maksaa ihan pikkuisen, sitten vähän enemmän jne.

      Tänään hän on erään aika merkittävän mainostoimiston toimitusjohtaja. Mielestäni hän nousi asemaansa oikealla asenteella, ei mitenkään poikkeuksellisilla kyvyillään, tavallinen kaveri kun on.

      Tämä tarina on sitten totinen tosi ja sen opetus on, ettei menestyäkseen tarvitse olla ihmetyyppi ja tuhattaituri, vaan asenne ratkaisee.

      Poista
    14. Tuota parkua työharjoittelujen palkattomuudesta en ymmärrä. Nimittäin opiskelijahan saa opintotukea kyseiseltäkin ajalta, ja jos opiskelija tienaa yli rajan, opintotukeen tulee sanktioita.

      Jos työharjoittelu on oikein valvottu, opiskelijaa ei käytetä orjatyöhön, vaan hän tekee duunia ohjatusti ja vain sen, minkä pystyy taidoillaan. Se on opiskelua eikä varsinaista työtä.

      Poista
    15. Muuten aikoinani minäkään en olisi saanut harjoittelupaikkaa yrityksestä (opiskelin ns. työelämäntuntemusta opettajan opinnoissa), ellen olisi itse marssinut kunnanjohtajan huoneeseen ja tarjonnut itseäni ilmaiseen kesätyöhön. Sain paikan ja menin sinne vielä toiseksikin kesäksi, yhteensä puoleksi vuodeksi. Sain tosin tuhat markkaa kuukaudessa kesäpalkkaa.

      Poista
  6. Jumala ei kuitenkaan Ylivieskan kirkkoa suojellut. Ajatteli varmaan, että "menköön vanha lato".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo puukirkko oli kyllä kaunis! On suuri menetys, että tuon sekavan raukan piti ymmärtämättömyyttään polttaa niin tärkeä osa kulttuuria, myös aineellista. Vähän kuin Isis, joka on murskannut mitä arvokkaimpia historiallisia muistomerkkejä. Vaan onneksi Palmyria on saatu takaisin, ja barbaarit ovat häviöllä. Ehkä maa elpyy vielä.

      Poista
    2. Olihan se tietysti kaunis ja kulttuurihistoriallinen, mutta kaikki on Korkeemman käres.

      Poista
    3. Mutta eikös kaikki maallinen olekin turhaa ja tarpeetonta? Rakentakaamme pilvilinnoja! Niitä ei kukaan polta.

      Poista
  7. Mitä coca colan heittäjään tulee, niin onneksi ei sentään heittänyt Hartwallin Jaffaa, kuumetautisten parantajaa, kuten joskus väitettiin. Pöljä sai sakkoja, mutta ei se ihan umpipöljä kuitenkaan ole, kun osaa kerätä maksajia sakoilleen. - Stubb sitä vastoin on itsensä umpipöljäksi ja kepun pikkupalvelijaksi todistanut. Häntä inhoavat kaikkien meidän muiden (-maalaisliittolaiset) lisäksi kokoomuksen kaikkein oikeistolaisimmat. Kuten sanottua, aate yhdistää kansaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mies lainasi parasta pukuaan veljelleen, jolla oli häät. Ei se mitään. Mutta sitä pukua hän ei saanut takaisin. Jonkun vuoden kuluttua se löytyi kotitalon vintiltä. Se oli ryppyinen ja täynnä oksennusta. Mitään korvausvaatimusta ei pyydetty. Eikä siitä sen kummemmin edes puhuttu. Nauraen se sitä kertoo hupijuttuna. Eiköhän Stubbilla ole yhtään huumorintajua?

      Poista
    2. Johan oli veljellistä käytöstä. Harva ihminen kai kehtaa palauttaa lainaamansa likaantuneen puvun käyttämättä sitä pesulassa. Miehesi on varmaan aika hyvä ja liiankin kiltti ihminen, jos ei huomauttanut tuosta mitään.

      Poista
    3. Se on sanonut (siis mies) että tämä veli oli viisain heistä kaikista. Kaipa se arveli, että puku oli hänelle tarpeellinen. Mutta sille veljelle tuli myöhemmin avioero, ja se alkoi ryypätä. Viinaan se sitten kuolikin. Mutta lämmöllä se (mies) veljeään muistelee.

      Poista
    4. Tuo kuulostaa hyvältä, että veljesten välit olivat lämpimät. Eihän se saa yhdestä puvusta olla kiinni, ei pyuku ole ihmistä tärkeämpi!

      Poista
  8. Onhan tuo Suominen vähän himmeli, koska hän ei ollut osannut organisoida ajoissa kolastipendejään painosta jakeluun. Mahtoiko paikalla olla edes ketään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on kolastipendi? En ole sellaisesta kuullutkaan. Kolastipendi? Liittyyköhän se jotenkin lumen kolaamiseen?

      Poista
    2. Tuossa alapuolella olevassa Rikun linkkilauluvideossa on soma kuva. Autoja makaa mullin mallin kadulla kuin kuolleita ruumiita. Siitä kuvasta minä tykkään. Autot on romua vaan! Minun mielipiteeni.

      Poista
    3. Simo Suominen sanoi keräävänsä saamansa sakkorahat muilta "kolastipendeillä", joita voi lahjoittaa hänelle. Tosin miekkonen oli niin huolimaton, ettei painattanut tai tulostanut stipendejään ajoissa, joten ne jäivät kai keräämättä.

      Minua kyllä ihmetyttää ihmisten moraalinen taju, kun he pitävät Suomisen tekoa oikeutettuna, koska uhri on nyt vaan niin huono ministeri. - Noinko sitten asioita hoidetaan? Anarkismilla?

      Poista
  9. Himmeli mikä himmeli, mutta tästä Lindholmin esityksestä tykkäsin jo nöösinä: "Pyhä yliopisto rupes palaan, moni huus..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaks tähän kommenttiin lisätä, ettei hallituksemme ole oikeistolainen, saati vasemmistolainen. - Se on silkkaa reaalisosialisimia. Sitä, jonka perustalle itä-Eurooppa rakennettiin.

      Poista
    2. Eiku se on, Riku, reaalifasismia jossa vahvikkeena on populistipersut, hyödylliset idiootit. Talousfasismia. Fasismi ei ilmaannu tyhjästä, ja sen ilmiasu on aivan toinen kuin se mistä olemme vain lukeneet tai katsoneet elokuvia. Siihen kuuluvat rotuoppiuskovaiset nationalistit jotka ilmaisevat itseään heilaamalla Hitlerille, mutta siihen kuuluu paljon muutakin. Esifasistinen aika alkoi meillä vuosituhannen vaihteessa.

      Sotakin on mahdollista. Uhoa ja sotakiimaisuutta viljellään jo melkoisesti.

      Entisissä itä-euroopan maissa, ainakin Unkarissa ja Puolassa, on äärioikeisto saanut valtaa. Todella paradoksaalista.

      Sosialistit, eurooppalainen vasemmisto puuhaa jo ihan muuta, ja pyrkivät/yrittävät palauttamaan demokratian joka on kadonnut ja/tai katoamassa Euroopan Unionin jäsenvaltioista jotka ovat yhteisvaluutassa. Eurohan on pyramidihuijaus, rosvousta,kansantalouksien tuhoamista. Eurooppalainen vasemmisto on käynnistänyt verkoston DiEM25. Tulevat vuodet näyttävät mitä se saa aikaan.

      Jännitteitä on paljon,monenlaisia. Seuraavien kymmenen vuoden aikana tapahtuu isoja muutoksia, se on varma. Mutta minkälaisia, siitä ei kukaan tiedä.


      Poista
    3. Asiat voi nähdä monella tapaa, minä en reaalifasismin ja -sosialismin eroa en ymmärrä. Sen toki ymmärrän, että metsällä spekuloiva metsänomistaja on haitallinen kaikelle. Maallemme, luonnolle ja kaikelle muulle.

      Poista
    4. Uusimmassa eilen julkistetussa puoluekannatuskyselyssä on kyllä vasemmisto, sekä demarit että kommunistit, laskenut alamäkeä ja menettänyt kannatustaan, kun taas kaikki hallituspuolueet ovat nostaneet kannatustaan.

      Eikös kansa nyt huomaa tuota esifasisimin nousua ollenkaan? Pitäisikö anonyymin mennä kertomaan se ihmisille? Vai meneekö se vaan niin, että äärivasemmiston ja antifasismin jälkeen tulee äärikoikeisto? Ääri mikä ääri.

      Poista
    5. Nuo uudet metsälait minua surettavat etukäteen. Jo nyt on ollut nähtävissä, että luonto uhrataan tuottavuudelle ja vaihdetaan kunnanhallitsijoiden ja isäntien toimesta kivierämaaksi.

      Kauneimpaan metsikköön rakennetaan frisbeegolfrata tai se kaavoitetaan asuntotonteiksi. Avohakkuilla realisoidaan metsät rahaksi. Tuulivoimaloilla raiskataan kokonaisia kyliä ja uhrataan alueen linnusto ja eläimistö. Raha, raha ja sen kiertokulku. Tässä mitään luontoarvoja tarvita.

      Poista
    6. Sipilä ja tämä Berner ovat haitallisia, kaikille meille. Insinööreissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta he harvemmin ymmärtävät mikä ero on valtiolla ja yrityksellä, ja siksi heitä ei pitäisi päästää johtamaan valtiota. Kansalliset metsät ja pohjavetemme ovat meidän yhteistä omaisuutta, kuten rautatietkin ovat. Nyt ne kaikki myydään. Eniten tarjoavalle. Ei se ainakaan sosialismia ole.

      Poista
    7. No, jos 30% äänivaltaisista kansalaisista jättää käyttämättä kansalaisoikeutensa ja galluppiin vastanneista noin 40% jättää kertomatta mitä ehkä nyt äänestäisivät, niin enpä juuri väittäisi hallituksen nauttivan kovin suurta, kansan enemmistön luottamusta. Hallituksen kannatus taisi olla alle 50% tulossa gallupissa. Yhä enemmän on epävarmoja ja nopeasti liikkuvia äänestäjiä. Jänniä aikoja eletään.

      Poista
    8. En sanonutkaan, että hallitus nauttii luottamusta - ei se nauti. Totesin vain, että hallituspuolueiden - kaikkien - kannatus kansan keskuudessa on noussut. Itsekin sitä ihmettelen, kun poru on niin kova.

      Äänestämättömyydestä ei voi vetää sitä johtopäätöstä, että kansa on tyytymätön hallitukseen. Myös hyvinvoinnin aikoina ollaan välinpitämättömiä. Nimenomaan kovina aikoina kansa aktivoituu.

      Poista
    9. Jos Sipilä ja Berner ovat ihmisten turmioksi, on kyllä Li Anderssonkin. Tänään hän esitti Ylen aamutelevisiossa kirkkain silmin, jos silmäpusseja ei lasketa mukaan, että hän haluaa vahvistaa tuilla elävän kansanosan tukia entisestään ja nostaa sen sijaan keskituloisten palkansaajien verotusta. - Minusta tuommoinen juna meni jo.

      Keskituloinen Suomessa ei ole sikarikas, jonka selkänahasta voi viedä loputkin tuen varassa jo oleville. Jos tämä on SKP:n ainoa keino, huonolta näyttää puolueen tulevaisuus. Eipä taida olla apuja edes Anderssonin tukemasta antifasistisesta väkivallasta.

      Poista
    10. Kaikkitietävä puhuu politiikkaa.Mouhijärvertä tulee kaikkien aikojen asijantuntija.

      Poista
    11. Sosiaaliturva on perustuslaissamme määritelty perusoikeus, joten Li Andersson on lain puolella. Verotuksen taso taas määritellään eduskunnassa. Nuo muut heitot Anderssonista olivat ala-arvoisia heittoja, ja ellei muuhun pysty kuin moskan heittoon niin eihän sille kukaan mitään mahda. Huono argumentaatio koituu vain argumentoijan omaksi vahingoksi.



      Poista
    12. Iines on Opettaja ja opettanut vuosikymmenestä toiseen lapsia muutamasta yhdestä ja samasta kirjasta (äidinkieli oppikirja).
      Pitkien lomien ansiosta hänen tuntimääräinen työuransa on 10v tavallisen kansalaisen työuraa lyhyempi.

      Palkankin on veromaksaja maksanut 100 prosenttisesti tukena veromahoistaan.

      Poista
    13. Anomuu, sosiaaliturva on jokaisessa sivistyneessä yhteiskunnassa, ja se on erinomaisen hyvä asia. Vain barbaariset kulttuurit hylkäävät kansalaisensa muitten pelastettaviksi. Suomi ei ole sellainen, luojan kiitos!

      Kyse on siitä, kuuluuko ihmisen elää yhä kattavampien tukien varassa vai kuuluuko yhteiskuntajärjestelmää kehittää ihmistä arvostavammin. Rajansa on myös keskiluokan veronmaksukyvyllä, joka on jo nyt maailmantilastojen kärkipaikoilla.

      Poista
    14. Himmeli, Iines harrasti luonnostaan enimmäkseen kirjatonta opetusta. Oppilailla olikin joskus tapana kysyä, miksi kirjoja oli, kun niitä ei juurikaan käytetty.

      Tutkimusten mukaan opettajan vuotuinen loma ei ole muita aloja merkittävästi pidempi. Mistähän veromahasta sinä nuo laskelmasi oikein tempaisit?

      Poista
    15. Eikö me voitais palata jollekin menneelle vuosikymmenelle, jolloin kaikki keinotekoisuus olisi poissa. Ei rahakuplia, ei huolenhäiveitä. Kaikilla olisi työtä. Vanhat ammatit kunniaan. Suutarit ja räätälit, sianhoitajat ja kunnanlääkärit, kellosepät ja mitä niitä kaikkia olikaan, kun ei ostettu valmista kaupasta. Kaikki tehtiin käsityönä itse tai ammatinharjoittajana. Kaikki oli ennen kuin oikeinpäin. Rautatiet ihmisiä varten, posti ihmistä varten jne. Nykyisin on päinvastoin. Ja ammattiliittojen pomot, oliko niitä ollenkaan? Nykyisin ne näyttää hallitsevan kaikkea. Hallitus on polvillaan niiden edessä. Missä maassa me oikein eletään? Vai eletäänkö puussa?

      Poista
    16. Minäpä perustan Buolueen, joka lupaa valtaan päästyään säätää sellaisen Perustuslain, että jokaiselle kansalaiselle (paitsi rikkaille) maksetaan kymppitonni kuussa riihikuivana käteen, kele!

      Näin loppuisi köyhien kyykytys, demokratia hehkuisi ja onni värjyisi. Maahanmuuttajat saisivat saman tuplana, kun ovat kotimaissaan tottuneet parempaan palveluun.

      On tämä helppoa, kun osaa, kehtaa ja uskaltaa.

      Poista
    17. Liisu, tuollaista ihmisläheistä ja ihmisvetoista yhteiskuntaa minäkin kaipaan. Ja varmaan aika moni muukin. On selvää, että työ vähenee. kun koneet tekevät sen.

      Tästä tulee kyllä uudenlaisia uhkakuvia: mitä jos kaikki posahtaa jonkin ydinvoimalan terroristisen räjäytyksen myötä, ja kaikki sähkö- ja tietoverkot menevät nurin ja tuhoutuvat lopullisesti. Ei ole enää mahdollista tehdä töitä ilman koneita, vaan kaikki toiminnot lakkaavat, myös ruokatuotanto. Se taitaa olla ihmisen loppu.

      Poista
    18. Tapsa, loistoidea! Annetaan niin paljon rahaa kuin kansa haluaa, vaikka se kymppitonni kuussa että loppuu rutinat. Ja nostetaan kaikkien rikkaiden ja herrojen verot kaksisataaprosenttisiksi. Elvytetään velkarahalla! Nyt vaan opposiittiopuoleet vallan kahvaan, niin siinä se on!

      Poista
    19. Toivoa ei ole siis menetetty. Tehdään just päinvastoin kuin hallitus on suunnitellut. Pannaan kaikki rähisijät eduskuntaan ja pahimmat, ammattiyhdistysten pomot ministereiksi, määrätään heiille jokaiselle huippupalkalla neuvonanatajia niin paljon kuin he haluavat. Prsedentin virka pantaisiin hakuun ja se jolla on parhaat suositukset (opinnoista ei väliä) saisivat presidentitittelin, hänelle hankittaisiin varapresidentti, ja varalle vara. Ehkä olisi hyvä lisätä presidenttien lukumäärää, niin, että kaikille riittäisi oma, rakas presidentti. Eiköhän valitukset vähenisi. Jos vielä laadittaisiin laki, että jokaisesta valituksesta pitäisi maksaa määrätty summa. Eiköhän oltaisi oikeilla linjoilla.
      Minusta raha on kaiken pahan alku ja juuri. Se pitäisi kaikki jakaa tasan kaikelle kansalle. Sen jälkeen sen arvo mitätöitäisiin, niin että pankit, nuo syöpäläiset, voisi lopettaa. Elettäisiin ilman rahaa. Silloin maailma paranisi. Koko vanha käytäntö purettaisiin. Aloitettaisiin nollasta. Ja se, joka tekee jotain itse, jakaisi tuotteensa ilmaiseksi. toisille. Jokainen saisi tehdä mitä haluaa. Oi, silloin olisimme onnellisia. Muut maat ottaisivat meistä esimerkkiä.

      Poista
    20. Arvostan Linkolan sanoja: Liikakansoitus on sitä sorttia, ettei siitä määrästä pääsee millään sodilla eikä tappamisilla eroon. Vaikka me mitä tekisimme emme aiheuttamistamme sotkuista millään selviä. Mutta ei hätää mitään. Luonto hoitaa kaiken!
      (Linkolan sanoja vapaasti tulkiten ja muistellen, Liisu)

      Poista
    21. Kunpa se sitten vain olisikin Luonto, joka hoitaa kaiken eikä kukaan terroristi tai fasisti eikä edes pasifisti. Ettei kukaan valitsisi, että tuo saa elää, tuo pannaan pois, tuo saa elää, tuo pannaan pois jne.

      Ettei kukaan hirttäisi toistaan, ei edes suvaitseva rasistia eikä rasisti mamua eikä mamu vääräuskoista eikä vääräuskoinen oikeauskoista jne.

      Poista
  10. ¤Riku Riemu01 huhtikuuta, 2016 00:31

    Asiat voi nähdä monella tapaa, minä en reaalifasismin ja -sosialismin eroa en ymmärrä. Sen toki ymmärrän, että metsällä spekuloiva metsänomistaja on haitallinen kaikelle. Maallemme, luonnolle ja kaikelle muulle. ¤

    Suomessa metsää omistaa valtio, yhteisöt, firmat, seurakunnat, kaupunkilaiset , maalla asuvat, ihan tavalliset ihmiset.

    Kaupunkilaiset ovat suurin metsänomistaja ryhmä.
    Ei voi väittää metsän olen yhteistä omaisuutta.

    Einiin Rikhartti ei omista metsää, ilmankos se on niin katkera, niinku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan yhteistä omaisuutta01 huhtikuuta, 2016 10:53

      Metsänomistajat Suomessa

      Suomessa oli vuonna 2011 yhteensä 740 000 vähintään kahden metsähehtaarin omistajaa. Sekä suurten että pienten metsätilojen lukumäärä on Metsäntutkimuslaitoksen mukaan lisääntynyt viimeisten viiden vuoden aikana.

      Yksin tai puolison kanssa metsää omisti 423 300, verotusyhtymissä 143 700 ja kuolinpesien kautta 170 100 suomalaista.

      Alle 20 metsähehtaarin tiloja oli 60 prosenttia kaikista tiloista, mutta niiden osuus metsämaan alasta oli 17 prosenttia. Vaikka yli sadan hehtaarin metsätiloja oli vain viisi prosenttia, niiden osuus metsäalasta oli lähes 30 prosenttia.

      Suurimpia, yli tuhannen hehtaarin metsätilakokonaisuuksia oli yksityisomistuksessa 73. Ne kattoivat yhden prosentin yksityismetsien metsämaan pinta-alasta.

      Verohallinnon tilastojen mukaan mukaan yksityishenkilöt omistivat 10,5 miljoonaa metsämaahehtaaria. Tästä oli henkilö- tai perheomistuksessa 7,8 miljoonaa hehtaaria, verotusyhtymillä 1,6 miljoonaa hehtaaria ja kuolinpesillä 1,1 miljoonaa hehtaaria.

      Poista
    2. Ano, vain viidesosa metsänomistajista on kaupunkilaisia, Metsäntutkimuslaitoksen mukaan.

      Nimimerkki Ei todellakaan yhteistä omaisuutta, sinulta puuttuu lähdeviite tuosta suoraan Metsäntutkimuslaitoksen sivuilta lainaamastasi tekstistä. Tässä tuo lähde:

      https://www.mtk.fi/metsa/metsanomistajat/fi_FI/Metsanomistajat_suomessa/

      Poista
    3. Hei! Me ollaan kaupunkilaisia! Me ollaan metsänomistajia! Ajatella, itsekin ihmettelen. Me kuulema omistetaan yksi kahdeksasosa mummon metsää jossain Kainuussa. "Kuulkaa korpeimme kuiskintaa!" Ei me kyllä tiedetä missä se meidän kahdeksasosa sijaitsee. Olisi juhlavaa seistä OMASSA METSÄSÄSSÄ ja haistella metsän tuoksuja.

      Poista
    4. Puhumattakaan jylhien järvien loiskinnasta. Minä omistin puoli saarta Kainuun meressä, mutta menin myymään osuuteni veljelleni.

      Reittä pitkin onnistuin kuitenkin nousemaan Kolmen Hehtaarin Metsän omis... tai jaa, no pehtooriksi. (Nalle Puh seikkaili vain Puolen Hehtaarin Metsässä ja pelkäsi Möhköfanttia. Me kutsuimme sitä Anopiksi.)

      Poista
    5. Valtio maksaa palkat metsäveroilla02 huhtikuuta, 2016 09:38


      Metsäteollisuus on keskeinen hyvinvoinnin tuoja Suomessa. Ala tuo noin 20 prosenttia Suomen vientituloista ja työllistää erityisesti maakunnissa.
      Merkittävä työllistäjä

      Metsäteollisuus työllistää suoraan noin 42 000 henkilöä Suomessa, joista 20 000 toimii paperiteollisuudessa ja 22 000 puutuoteteollisuudessa. Lisäksi noin 9 000 henkilöä saa toimentulonsa huonekalujen valmistuksesta. (Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilipito 2013)

      Suomalaisen metsäteollisuuden palveluksessa muissa toimintamaissa oli vuonna 2013 noin 46 000 henkilöä, joista 65 % prosenttia työskenteli muissa EU-maissa (Lähde: Tilastokeskus, Tytäryritykset ulkomailla).
      Teollisuus näkyy suomalaisten arjessa

      Metsäteollisuus on monen maakunnan keskeinen elinkeino.
      Metsästä lähtevällä arvoketjulla on merkittävät kerrannaisvaikutukset: metsäteollisuuden välilliset työllisyysvaikutukset ovat moninkertaiset sen suoraan työllisyysvaikutukseen verrattuna.

      Maassamme toimii edelleen 48 paperi-, kartonki- ja sellutehdasta sekä noin 130 teollista sahaa sekä useita levytehtaita ja muita puutuotealan yrityksiä.
      Paperi- ja puutuotteita miljardien arvosta

      Metsäteollisuuden tuotannon arvo Suomessa vuonna 2013 oli yhteensä noin 20,7 miljardia euroa*.

      (Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto)

      Poista
    6. Minäpäs omistan takamettän! Tosin sen läpi näkyy naapurin poikamiehen talo ja poikamies itse, jos on pihalla paidatta. Omistan myös etumettän ja rantamettän ja etelärinnemettän. Kaikkien läpi siintää jotain, joko merta tai naapurin talo. Mutta siis puita on omasta takaa ja klapikone laulaa. Ja lällällää, omistan myös kyisen pellon!

      Poista
    7. Nimimerkki Valtio maksaa jne., ei ole ihme, että paperimiehillä oli hyvä palkka. En paasaa siitä nyt enempää, koska pidän mikiksestä ja olen iloinen, että paperimies tienaa/tienasi hyvin. Se mikä hiukan kismittää, on se, että hyvin kouluttautunut nainen tienaa vain puolet paperimiehen palkasta. Vaan se ei ole paperimiehen vika.

      Eli onhan aina sanottu, että valtio elää metsistä. Ja taitaa maksaa minunkin eläkkeeni metsärahalla. Minä kun joskus luulin, että eläkkeeni maksaa Jape veroillaan.

      Poista
    8. Suomi elää metsästä, sanottiin vielä silloin kun minä opiskelin. Tosin, jatkettiin, nyt asia on muuttumassa ja raskas teollisuus ottaa metsän paikan. Myöhemmin Suomi eli kännystä suuhun.

      Nuo ajat ovat menneitä. Nyt Suomi elää velaksi.

      Poista
    9. 20 prosenttia on yllättävän kamalan vähän. Vai että tuolla vielä jotain kustannetaankin. Metsäteollisuus elää valmistamalla vessapaperia suomalaisille. - Kurjaa se olisi sormiin pyyhkiä ja kirjoittaa seinälle metsäteollisuuden luku 111.

      Poista
    10. Kun olin hyvin pieni ja puuseet olivat maaseudulla yleisiä, vessapaperina ei ollut pehmeää Emboa eikä muutakaan hellää ja herkkää. Oli liuskapaperia, semmoinen nippu muistaakseni seinällä, hyvin ohutta, vähän kuin silkkipaperia. Ja se lehtipino siellä hyyskässä ei kuulkaapas, rakkaat kermapyllyt, ollut suinkaan vain lukemista varten. Voitte arvata, mikä sen aito tehtävä oli.

      Poista
  11. Tuota kuvaa katsellessani tekee mieli antaa kasvavalle nuorisolle pieni tietoisku Tulenkantaja-lehdestä.

    Kuvan lehti on alkuperäisen kirjailijayhdistys Nuoren voiman liiton julkaisema kulttuurilehti. Siihen kirjoittelivat Jylhät, Kailaat, Waltarit, Valat (Katri) ja Vaarat (sen sijaan Vaaskivi ei ehkä ihan ehtinyt.)

    Se Tulenkantaja-lehti, johon Mikis viittasi, ja jossa Herra huoneensa poltti, on taas 30-luvun kuohuista noussut jyrkän vasemmistolainen polittiinen lehti, jonka perusti Katrin veli Erkki.

    Nimen uusiokäyttöä paheksuttiin jo tuoreeltaan. Syystäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän meillä on Tuli & Savu -lehti, joka keskittyy ilmeisesti pelkkiin runoihin, ei politisoi eikä avaa ikkunoita Eurooppaan eikä ehkä muuallekaan ulos runoudesta. Vai?

      Minulla oli Turussa professorina Tulenkantajien erikoistuntija, heistä paljon kirjoittanut Kerttu Saarenheimo, ihastuttava vanha lady. Muistan hänen palvoneen Katri Valaa ja esitelleen meille Edith Södergranin, josta itse pidin Valaakin enemmän. Myös Olavi Paavolainen oli hänelle suorastaan hurmion aiheuttaja.

      Moni tuon ajan kirjailija tai pikemminkin runoilija kuoli sittemmin keuhkotautiin: Katri Vala, Edith Södergran, Uuno Kailas, Kaarlo Sarkia.

      Poista
    2. Erkki Vala tuomittiin J.Hasekin "Sotamies Sveikin" julkaisemisesta Tulenkantajassa. Tuomio kumottiin sittemmin korkeammassa oikeus asteessa.

      Poista
    3. Niin tuomittiinkin, muistan lukeneeni tuosta. Kuvitelkaapas minkälaista sensurointia joskus on harrastettu.

      Nykyinen sensurointi on kuitenkin vielä tarkempaa: se on paljolti ennakkosensuuria.

      Poista
    4. Kuten arvata saattaakin, niin lähteestä "Tapsan kirjaston pohjattomat aarteet" löytyy tietenkin myös Kerttu Saarenheimon kirja Tulenkantajat. (Käy tarkistamassa, odottakaa hetki.) Se on kirjoitettu 1966 ja muutama vuosi sen jälkeen minä ostin sen uutena kirjakaupasta (enkä mistään divarista käytettynä) ja luin sen huolella, kaiken tärkeän muistiini painaen. Kirjan kansikuvassa on tusina tulenkantajaa.

      Tulenkantajien piireissä liikkuvista minua on jäänyt askarruttamaan surullisenkomeantraaginen Yrjö Gustafssonin hahmo.

      Poista
    5. Tuo Kerttu Saarenheimon kirjoittama Tulenkantajat on hyvin muistissani, kansikuvaa myöten. Mustalla pohjalla oransseja tulenliekkejä vai ihmishahmojako ne olivat? Yrjö Gustafsson oli merkillinen vaikuttajahenki ryhmässä, vaikka hän ei kirjoittanut itse ainakaan runoja, jotka olisivat jääneet historiaan. Hän on persoona, joka olisi varmaan ollut kiehtova tyyppi henkilökohtaisessa kontaktissa. Miksi hän ei kirjoittanut?

      Poista
    6. PS tarkistin muistikuvani. Nuo hahmot olivatkin kasvokuvia ja ne olivat punaisia, ei oransseja.

      Mikähän kuva minulla nyt on mielessäni? Luulin muistikuvaani varmaksi, näen kuvan jonka täytyy olla jonkin muun kirjan kannen kuva.

      Poista
  12. Vaan päivän pohjanoteeraus on Saska Saarikosken HS-kolumni "Neitsyttä vahtiva isä on outo hyypiö". Saarikoski kirjoittaa mm. tällaisen lauseen: "Pisimmälle tyttärien siveyden tarkkailun ovat vieneet konservatiivikristityt."

    Miten joku Saarikoski-niminen voi olla noin poliittisesti korrekti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kolumnin puoliväliin, sitten tuli muita kiireitä.

      Mutta sen verran ehdin sitä ihmetellä, että eiköhän todellakin tämäkin mene HS-sarjaan "Näin pesemme muslimit puhtaiksi kaikesta, jopa tyttäriensä siveyden vartioimisesta, ja osoitamme syylliseksi suomalaisen miehen, ja jos se on kerta kaikkiaan mahdotonta, niin sitten jonkun toisen kristityn miehen."

      Mutta mitenköhän Saskalta on jäänyt huomaamatta, että olisi hän saanut syylliseksi suomalaisenkin miehenkini!? Viittaan vain kansantaitelija I. Goodmanin (juutalainen nimi, ohoh) laulelmaan Tyttö tuli:

      "Jos hän isäänsä tulee vain varttuessaan,
      tulee oikea missien missi.
      Silti nurkissa jätkät ei hiippailekaan,
      tulen estämään sen, se on vissi."


      Poista
    2. Kyllä ennen vanhemmat yleensä olivat lastensa ohjaajia, kasvattajia ja huoltajia, mutta nykyään, olen huomannut, monessa perheessä on asia keikahtanut toisinpäin. Lapset ovat ottaneet vallan. He määräävät, mitä tehdään. Heiltä kysytäään, voitaisiinko tehdä näin, vai tehtäisikö näin. Ja lasten vaatimuksia on huomioitava. He saavat kaiken, mitä haluavat. He vaativat vapautta. Isän ja äidin on selvitettävä menonsa ja milloin he tulevat kotiin. Lapset eivät kysele lupaa, he menevät ja tekevät "niin kuin kaikki muutkin saavat tehdä". Uhkaillen he kasvattavat vanhempiaan. Ja jos nämä eivät tottele, he huutavat estottomasti vaikka mitä solvauksia suoraan vasten vanhempiensa pläsiä. Mutta vanhemmat eivät voi tehdä samaa. Ei edes tukistaa lapsiaan saati käyttää muita voimakeinoja. Lapset tuntevat oikeutensa. He valittavat viranomaisille jos heitä kaltoin kohdellaan eli ei suoda heille täyttä vapautta. Vanhemmat ovat lapsia varten. Jos he toimivat lasten mielestä väärin, nämä kirjoittavat lasten tai nuorten palstalle heistä häväistyskirjoituksia ja vaativat oikeuksiaan.
      Sellaistakin olen kuullut, että lapset aikuistuttuaan valittavat kasvatustehtävänsä mielestään hyvin hoitaneille vanhemmilleen, että nämä ovat olleet huonoja vanhempia ja heillä on ollut onneton lapsuus!

      Kiinassa tämä ilmiö on yleinen yksilapsiperheissä. Näistä valtion määräämistä harvinaisuuksista, poikalapsista, on tullut perheen despootteja, joitten kanssa vanhemmat ovat helisemässä.

      Poista
    3. Annat mielestäni hyvin todenmukaisen kuvan tämän päivän kasvatus- ja perhe-Suomesta, Liisu. Kaikissa perheissä toki ei ole noin, mutta aivan liian monissa.

      Olen kuullut eräänkin äidin kysyvän lapsiltaan, että syöttekö vai ettekö syö. Kun lapset vastaavat että ei, niin sitten ei syödä. Kukin ottaa sitten jääkaapista mitä ottaa, omia aikojaan, ja pöytää ei kateta kunnolla useinkaan koko päivänä.

      Ja on perheitä, joissa laitetaan ruokaa, mutta lapset eivät syö ateriaansa, koska saavat syödä välipaloja milloin huvittaa. Melkein heti pöydästä noustua saa taas mennä kaapille ottamaan kenenkään kieltämättä mitä haluaa.

      Lapset totuuvat siihen, että he saavat tehdä mitä haluavat, kukaan ei koskaan kiellä. He ovat maailmannapoja, maailma on olemassa heitä varten.

      Poista
    4. Näitä itsekkäitä pikku narsisteja ovat alakoulun luokat jo täynnään, osin ylemmätkin asteet. On muuankin lapsi, alakoululainen, jota ei juuri koulussa näy. Hän saa olla aina pois, jos on hiukankin huono olo tai vatsa kipeä. Useimmiten on. Hän on ollut muutamana päivänä koulussa tänä vuonna. Pieni alakoululainen.

      Poista
  13. Tietenkin konservatiimuslimit vartiovat myös tyttäriään. Ja monien muidenkin uskontojen ja kulttuurien isät.Joissa tytär usein mielletään kauppatavaraksi, tai taakaksi joka on koskemattomana suurien myötäjäisten avulla saatava naitettuja. Usassa tämän alistamisperinteen häive on Saarikosken kuvaama käytäntö.

    VastaaPoista
  14. Tässä HS-artikkelissaan Saska Saarikoski käsitteli tytärten vartioimista Amerikoissa. Juttu on sinänsä ymmärrettävä ja ilmiö on kaikkialla maailmassa jossain määrin tuttu.

    Vaan on todella karkea asiavirhe Saska Saarikoskelta nostaa kristityt ykköseksi tytärten alistamisessa maassa, jossa elää miljoonia muslimeja. Muslimeja ei yksinkertaisesti voi olla mainitsematta siellä, missä puhutaan tytärten siveyden vartioimisesta!

    VastaaPoista
  15. Saskan aertikkelia en ole lukenut. Vertailematta sen enempää hinduihin tai muslimeihin, niin onhan siellä Ameriikassa kaikkia kummallisuuksia. Brooke Shields tulee mieleen takavuosilta. Äitinsä sai tyttärensä näyttelemään alastonta lapsihuoraa tämän vähän toisella kymmenellä ollessa. Alastonkuvat levisivät ympäri maailmaa. Samalla hän, ja Brookekin sitten myöhemmin, messussi, kuinka näyttelijättärellä on neitsyys tallella ja pysyy, kunnes tulee se ainoa oikea urho, jolle aarre on tarkoitettu.

    VastaaPoista
  16. Toisaalta Amerikoista on tuttu sitten taas tämä pikkutyttöjen hutsahtava misseysharrastus. Pikkuiset meikataan voimakkaasti ja puetaan seksikkäisiin vaatteisiin. Tämä on käsittääkseni lasten äitien harrastus.

    Viittaan tässä myös murrosikäisten teinityttöjen cheerleader-harrastukseen, jossa tyttöset puetaan myös seksikkäisiin minimekkoihin ja he operoivat miesjoukkojen keskellä. Tunnettu ilmiö ovat myös amerikkalaistyttöjen varhaiset seurustelut ja petting-puuhat. Tuskin tyttö on kymmentä vuotta, kun hänellä pitää jo olla poikaystävä.

    Muslimityttö ei konsanaan voi elää näin vapaasti, joten Saarikosken kirjoitus asettuu yhä oudompaan valoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä miten Saarikosken maininta konservatiivikristityistä olisi sopimaton. Joillakin on nykyään tapana liittää erilliset uutiset ja tapahtumat fiksautuneisiin pinttymiinsä.
      Muistuu mieleen Matti Paavonsalo HelsinginSanomien ja Uuden Suomen(M.O.T.) kolumnisti. Suomettumisen kriitikko jonka jutut käsittelivät neuvostoliittoa ja kommunisteja. Kerran hän intoutui kirjoittamaan suomen heikosta euroviisu menestyksestä. Johtopäätös oli selvä. Asia oli kommunistien vika.

      Poista
    2. Saarikosken maininta "Pisimmälle tyttärien siveyden tarkkailun ovat vieneet konservatiivikristityt" ei ole totta.

      Poista
    3. Voihan olla, että minulla on fiksautunut pinttymä siitä, että mediallamme, kärjessä HS, on etenkin muslimeja koskevissa monikulttuurisuusasioissa tendenssi ja agenda.

      Sitten sitä alkaa nähdä kauhuja kaikkialla. Kuten nyt vaikkapa Saskan sinänsä hauskassa pakinassa.

      Pari päivää sitten Hesarissa oli juttu prof. Paunosesta ja stadin slangin vierassanoista - ja siitäpä toimittaja intoutui julistamaan isolla, että "aitoa suomalaisuutta ei ole koskaan ollutkaan".

      Tuostakin pääni fiksautui ja väitti, että aika mutkan takaa oli innokas toimittaja hakenut syyn potkulleen patrioottien perseeseen.

      Poista
    4. Professori Paunosen missiona oli todistaa usein käytettyä mantraa siitä, että kaikki kielessä on aina ollut lainaa alkaen kantasuomalaisesta tai kantavirolaisesta - miten tämä nyt halutaankaan ilmaista - ajasta.

      Onhan se faktana totta, että kieli syntyy vuorovaikutuksesta, ja täten se muotoutuu kulloistenkin asukkaiden ja ohikulkevaisten yhteisvaikutuksesta.

      On kuitenkin ehkä tarkoitushakuisuutta korostaa kielen muuntuvuutta sen rinnalla, että kielellä on oma vankka pohjansa, joka on syntynyt sukupolvien ajan paikallaanpysyvien yhteisenä sopimuksena. Ei mikään kieli elä vain muutoksista. Kielellä on isänmaansa.

      Poista
    5. Aitoa professori Paunosta ei koskaan ole ollut, hän on vain lainaa vanhemmiltaan ja esi-isiltään, kanta-Paunoslaisuudesta. Ja kanta-Hulkkolaisuudesta, jos hänen äitinsä tyttönimi oli Hulkkonen.

      Poista
    6. Ymmärrän tarkoituksesi, ja tottahan tuo on. Vaan tuo on aikamoista nihilismiä, jonka mukaan mikään ei ole pysyvää, ei yhtään mikään.

      Ihminen on monimuotoinen ja muuntuva, onhan sen jo evoluutio todistanut. Aika voidaan kuitenkin pysäyttää kulloiseenkin tarkastuspisteeseen ja asioita voidaan määrittää siitä käsin. Voidaan ottaa aikajanalta monta eri tarkastuspistettä ja vetää kytköksiä niiden välille. Näin syntyy historian kuvaus. Ja kun pisteitä on tarpeeksi paljon, voidaan sanoa, että samaa kieltä puhuvien isänmaana on siitä ja siitä lähtien ollut se ja se, että kyllä ne jonkinlaisia kanta-astujia ovat.

      Tällöin tulos on se, mikä tilanne on sillä hetkellä. Jos sanon, että minulla on tässä kolpakollinen olutta, se totisesti siinä on ja vain minun, vaikka se hetki sitten oli kaupan ja kohta se on lirinä maassa.

      Poista
    7. Saisivat jo Hesarissa päättää, että onko koko suomalaisuus huiputusta ja suomalaiset surkeaa sekakansaa - vai olemmeko sittenkin geneettisesti aivan erilaisia kuin jopa lähimmät naapurimme virolaiset.

      Molemmat kannat on Hesari esittänyt parin kolmen viikon aikana pontavaan tyyliinsä.

      (Tuossa Paunos-haastattelussa minua siis korpesi se, että siinä puhuttiin kielestä, ja siitä vedettiin rajuja kulttuurillisia ja geneettisiä johtopäätöksiä. Ei pysytty siis asiassa.)

      Poista
    8. Nuohan ovat teorioita, omanlaisiaan tutkimustuloksia. Ei tiedekään pysty kaikkeen vastaamaan aukottomasti. Lopulta se menee kai niin, että ihminen itse valitsee, mihin teoriaan hän uskoo.

      - Minä alan kallistua siihen, että olemme kenties omanlaisemme pohjoinen heimo, hyvinkin saamelaista perua, ehkä, kenties.

      Suomi on ollut maantieteellisesti niin hankalasti eristyksissä oleva alue, että erilaiset vaellukset eivät ole tänne osuneet niin runsaasti kuin helppoihin läpikulkumaihin. (Puhdasta mutua laihoin kytköksin johonkin viime aikoina luettuun.)

      Poista